perjantai 15. toukokuuta 2015

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LX

Terveiset lukijoille Lällävedeltä, jossa vietin muutaman mökkipäivän Lötjösen, Kutvosen, Pöntisen ja Pätisen kanssa. Tokihan näissä tapaamisissa sivutaan myös päivänpolitiikkaa, mutta yleensä keskitytään saunomisen, kaljanjuonnin ja makkaranpaiston voiteluöljynä harrastettavaan yleispaskanpuhumiseen, minkä terapeuttista merkitystä ei voi koskaan liiaksi ylikorostaa.

Nyt on palattu taas takaisin raadolliseen maailmaan ja jatketaan sitä myöten. Niin kuin tuossa aikaisemmassa koostejutussa tuli varmaan lukijallakin huomattua, niin tiedostava ja val(a)istunut vastapuolemme harrastaa tiettyjen hokemien uudelleenhokemista kerta toisensa jälkeen ja yleensä vielä esittää hokemansa sillä asenteella, kuin he olisivat keksineet sen juuri äsken ja ensimmäistä kertaa koko ihmiskunnan historiassa.

Yksi näistä hokemista on tietysti sen opettaminen, että maahanmuuttajia on kuulkaa monenlaisia, ja niitä on muitakin kuin turvapaikkaturisteja ja tätä hokemaa opetettaessa näytetään ihan oikeasti uskottavan siihen, että me Voiman Pimeällä puolella ei olla tätä itse hoksattu. Tätä hokemaa meille tyhmille opetettaessa sitten voidaan kyllä tiedostavalla taholla sotkea turvapaikkaturistit ja intialaiset IT-nerot samaan läjään, mutta koska tiedostavalla taholla ulkomaalaisten Suomeen haaliminen on arvo itsessään, ei tätä voi pitää varsinaisena virheenä, vaan ainoastaan pippurina, joka estää sopan happanemasta eli Suomen muuttumista rajoiltaan täysin suljetuksi Pohjois-Koreaksi, jota tosin ei kukaan meidänkään puolelta halua, mutta jota vastaan tulee taistella kaikin mahdollisin keinoin.

Tällä linjalla oli myös kauppalehti 13.5.2015, kun se julkaisi uutisosiossaan puhtaan mielipidekirjoituksen otsikolla Suomella ei ole varaa sulkeutua. Mielipidekirjoitus-uutisessaan lehti opettaa äsken mainittua eli pakolaisuus, turvapaikanhakijat ja muu maahanmuutto sekoittuvat usein julkisessa keskustelussa unohtaen ilmeisen tahallaan sen, että eivät ne termit täällä nuivalla puolella ole sekoittuneet minnekään, vaan nimenomaan humanitaarista, elatusautomaatille pyrkivää maahanmuuttoa meidän riveissä vastustetaan.

Kauppalehden mielipideuutiskirjoitus onnistuu toistamaan pokkana heitettyjä vanhoja kliseitä aivan erinomaisesti ja lehden toimittaja, jonka henkilöllisyys ei tosin jostain syystä (mitä hotellin respassa ei varsinaisesti ihmetellä) ole näkyvillä lyö kakkosta läpeen ja julistaa:

Maahanmuuttokriittisyys on Suomessa lisääntynyt usean muun Länsi-Euroopan maan tavoin, vaikka luvut sekä työperäisessä maahanmuutossa että pakolaisissa ja turvapaikanhakijoissa ovat vain murto-osa EU-maiden keskiarvosta. Suomessa kyse onkin ennemmin pitkittyneen taantuman ja työttömyyden tuomasta pahoinvoinnista, jonka syntipukiksi kaikki maahanmuuttajaryhmät ovat joutuneet.

Ja tässähän toimittaja harrastaa n:nen kerran tämän kaltaisille ammattilaisille hyvin ominaista ja sinänsä helppoa keittiöpsykologiaa, koska sen voi julistaa totuutena ilman varsinaista perustelua ja unohtaa siinä samalla pari pikkuseikkaa, kuten sen, että hän tukee tänne köijätyn täysin hyödyttömän väestönosan jatkuvaa elatusautomaattia, ja se väestönosa ei ole varsinaisesti kunnostautunut suomalaisen talouselämän innovaattorina vaan aivan muissa asioissa. Siitä huolimatta toimittaja näyttää uskovan, että mikäli suomalaiset pysäyttävät humanitaarisen haittamaahanmuuton, meidän taloutemme romahtaa entisestään:

Pahinta, mitä Suomi voisi nyt tehdä, olisi esteiden kasaaminen maahanmuutolle. Historiassa on paljon esimerkkejä kansakunnista, joille sisäänpäin käpertyminen on ollut pitkällisen taantumisen alku. Taloudellinen hyvinvointi ja uudet innovaatiot kukoistavat kansainvälisessä ilmapiirissä. Suomen lisääntyneen maahanmuuton tarpeellisuus huoltosuhteen kannalta ei ole edes mielipidekysymys, vaan selkeä fakta.

Sitähän toimittaja ei sano, että toki tänne pääsee ammattilainen töihin jos hänelle tarvetta on, ei sitä kukaan nytkään estä, eikä halua jatkossakaan estää. Toimittaja voisi tietysti myös ilmoittaa, että missä maissa talous on romahtanut siitä, että haittamaahanmuutto pysäytetään, mutta sitä hän ei tee, koska ei löydä esimerkkejä ja hänhän puhuu meitä ns. hyödyttävästä maahanmuutosta. Kauppalehden toimittajan kuuluisi olla talouden ammattilainen, joka ymmärtää, että Suomen ongelma ei varsinaisesti ole talouden kuumenemistilan aiheuttama työvoimapula, vaan nimenomaan se, että vientiteollisuutemme on pikku hiljaa kyykkäämässä. Koska vientiteollisuutemme on se tekijä, jonka leipoman kakun varassa toimii myös sosiaalisektorimme, luulisi talouden ammattilaisen toteavan että vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa olisi aivan hullua kuskata maahamme elätettäväksi ihmisiä, joitten mahdollisuus työllistyä on nollan ja olemattoman puolessa välissä ja halu integroitua suomalaiseen systeemiin vielä hieman alempana.

Mutta toimittaja ei sano näin, vaan hän toteaa:

Taloudellisten realiteettien lisäksi Suomella on asema kansainvälisessä yhteisössä ja sen tuomat velvoitteet. Nykyisistä vaikeuksista huolimatta Suomi on yhä vauras maa. Sillä on varaa huolehtia pakolaisista, tarjota turvapaikkaa sekä maksaa kehitysapua myös tulevaisuudessa.

Jolloin toimittaja osoittaa selkeää hahmotuskyvyn puutetta, sillä Suomesta saatu turvapaikka ei nykyisen tilanteen mukaan ole mikään väliaikainen turvapaikka, vaan jatkuva elatusautomaatti elämän tappiin saakka. Talouteen erikoistuneen toimittajan luulisi ymmärtävän, että lompsa ei ole enää lompsa, jos siinä ei ole fyrkkaa välissä, mutta ehkä kyseinen toimittaja on saanut oppinsa Juhana Vartiaiselta. Ehkä toimittajalle voi sanoa plussana sen, että hän ymmärtää lauseessaan erottaa epistolansa taloudellisista realiteeteista.

Kyseiseen juttuun kiertotien kautta liittyen voi todeta, että internetissä törmää hyvin monenlaisiin asioihin, niin kuin vaikka esimerkiksi saksalaiseen tyttötrioon nimeltä Heidi´s Küken, jonka kappaleessa ”Das kleine Küken piept” kolme ihan näpsäkän näköistä tyttöä laulaa jonkunlaista ihmeellistä bäh – mäh – wauwau – miau – gur – gugulugu – kickerikie – gaag – kleine Küken piept-hokemaa. Mullahan koulusaksa on pahasti ruostunut, joten tätä kuunnellessani en voi välttyä mielikuvalta, että oikeastaan juuri tältähän se kuulostaa, kun suomalainen tiedostava toimittaja toistaa opillisesti sertifikoitua hokemaa. Tää on itse asiassa aika hauska. Tuosta linkistä.



Tuo Kauppalehden juttuhan julkaistiin hieman ennen kuin uusi tuleva hallitus esitti maahanmuuttopoliittista ohjelmaansa ja nähtävästi lehti pyrki ilmoittamaan että jatketaan ihan vanhaan malliin vaan. Hotellin respassa tunnustetaan, että tämä maahanmuuttopoliittinen hallitusohjelma on erittäin suuri pettymys, mutta täytynee ajatella niin, että jos tähän mennessä kilometrin matkaa on kuljettu nolla metriä, ja nyt päästään kulkemaan ehkä kymmenen metriä, niin alkuhan sekin on, vaikkei ehkä kovin suuri henkselien paukuttelun aihe. RKP:n puheenjohtajalle Carl Haglundille tämä kymmenen metriäkin oli pahasti liikaa, sillä hän kiukkuaa:

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund arvostelee hallitusneuvottelijoiden maahanmuuttolinjauksia. Hänen mukaansa Suomi antaa signaalin, että maahanmuuttajat edustavat vain kustannuksia.

– Jos annetaan signaali, että ihminen on kustannus, kun hän tänne tulee, ei se kannusta tulemaan Suomeen, hän totesi perjantaina Ylen Ykkösaamussa.

Haglund sanoo, että "erityyppisille" ihmisille voidaan toki laskea kustannuksia.

– Mutta en usko, että se yhteiskuntaa hirveästi palvelee, että sinun ja minun otsaan isketään hintalappuja.

Haglund tietää itsekin, että niin valtion kuin kuntienkin budjeteissa joka ainoalla suomalaisella on otsaan isketty hintalappu ja budjettien momentit ovat melko tarkat. Hyvin monen momentin kohdalla käytettävät varat pienenevät perusteella ”ei ole rahaa”, mutta Haglund halunnee, että haittamaahanmuuttoon varatut rahat ovat pyhäksi korvamerkittyjä ja koskemattomia. Samoin Haglundin näyttää olevan hyvin vaikeaa hyväksyä sitä, että pelkkää kustannusta edustavaa ihmistä kutsutaan juuri sillä termillä kuin mitä hän onkin. Ehkä on hyvä, että RKP opettelee jonkun aikaa olemaan oppositiossa ja opettelemaan myös, että sellaista ihmistä, jota ei kannata kannustaa tulemaan Suomeen ei todellakaan kannata kannustaa tulemaan Suomeen.

Entä uusi hallitus sitten? No emmää tiedä. Täytynee katsoa, mitä tapahtuu. Pessimisti ei tietysti pety koskaan, mutta antaa persujen nyt yrittää. Ja tulee muistaa, että heillä ei ole sataayhtä kansanedustajaa. Poliittiseen järjestelmäämme pesiytynyt sädesieni on levinnyt sen verran laajalle, että muutoksia on turha odottaa hetkessä. Ja sädesienihän on saanut aikaan sen tilanteen, että home ei ole ongelma, mutta homeen sanominen homeeksi on.

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mullois silleen hyvä, helppo ja oikeutenmukainen ratkaisu näihin kustannuskysymyksiin.

Otetaas kullekin poliittiselle ryhmälle tärkein ja voimakkaimmin juuri siihen ryhmään kohdistettu nippu budjetin menoeriä. Sitten jos ja kun halutaan käyttää maailmanparannusrahaa niin siitä vaan. Ekana käytetään haluavan ryhmän lempilaatikko budjetista ja kun se on käytetty puoliksi, niin siirrytään toiseksilempilaatikkoon. Sitä jatketaan niin pitkään kuin "meillä on varaa".

Eli esimerkkelöisenä vaikka niin että kun RKP huutaa maailmanparannuksen puolesta niin leikataas FSTV:n budjetista puolet pois, ruotsinkielisten koulutusohjelmien budjeteista puolet pois ja käytetään noi rahat ensimmäisenä humanitääriseen maahanmuuttoon + kotouttamistoimiin. Jos ei riitä, niin otetaan ruotsinkielisten koulujen ja päiväkotien budjeteista vaikka siten, että sijoitetaan vähintään puolet noin 16-35 -vuotiaista alaikäisistä turhapaikanhakijöista ankkalammikon elovenatyttöjen luokille. Ja jos ei vieläkään riitä, niin sit keksitään lisää.

Vassareiden ja Virheiden kanssa voidaan aloittaa vaikka leikkaamalla puolet pois niitä lähellä olevasta jättimäisestä järjestö- ja mielipidelehtirahoituksesta, juovien alojen julkisesta tuesta, vastikkeettomista sosiaalituista jne.

Strix Senex kirjoitti...

"Maahanmuuttokriittisyys on Suomessa lisääntynyt usean muun Länsi-Euroopan maan tavoin, vaikka luvut sekä työperäisessä maahanmuutossa että pakolaisissa ja turvapaikanhakijoissa ovat vain murto-osa EU-maiden keskiarvosta. Suomessa kyse onkin ennemmin pitkittyneen taantuman ja työttömyyden tuomasta pahoinvoinnista, jonka syntipukiksi kaikki maahanmuuttajaryhmät ovat joutuneet".

Kyseinen toimittaja ei ainoastaan harrasta halpahintaista keittiöpsykologiaa, vaan myös paikkansa pitämättömien väitteiden papukaijamaista toistamista ja loogisen ajattelun kaihtamista. Paikkansa pitämättömien väitteiden levittely on maahanmuuttoliiketoiminnan markkinamiesten normaalikäytäntö. Tässä tapauksessa Suomen turvapaikanhakijoita koskevat tiedot olisivat olleet helposti saatavilla vaikkapa YLE:n suosiollisella avustuksella. Tällöin toimittajalle olisi kirkastunut, että Suomen sijoitus turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa Euroopan maiden joukossa on ylhäältä päin laskettuna 15. ja alhaalta päin laskettuna 14. Siis jokseenkin keskellä, vaikka maa on niin laidalla kuin olla voi.

Kovin kirkkaasta loogisesta ajatteluta ei kerro se, että toimittaja toteaa, että maassa on taantuma ja korkea työttömyys ja ihmettelee sitten maahanmuuttokriittisyyttä. Normaalijärjellä ajatteleva huomaisi, että sellainen maahanmuuttaja joka ei tuo työpaikkaa tullessaan, pahentaa työttömyyttä ja sen aiheuttamaa pahoinvointia. Enkä ainakaan minä ole nähnyt sellaista maahanmuuttokriittistä kirjoitusta jossa tällaisista työpaikan tai useampiakin mukanaan tuovista maahanmuuttajista olisi sanottu poikkipuolista sanaa. Kyllä heidät on toivotettu tervetulleiksi. Sen sijaan maahanmuuttoliiketoiminnan harjoittajat eivät kyllä heistä pidä. He kun eivät vilkastuta sitä maahanmuuttoliiketoimintaa, vaan ovat enemmänkin omiaan osoittamaan sen tarpeettomuuden ja suorastaan vahingollisuuden. Jotkut jopa ovat sanoneet sen ääneenkin.

Anonyymi kirjoitti...


Kyseinen Kauppalehden kirjoitus oli paperilehdessä julkaistu pääkirjoituksena. Se ei siis ollut toimittajan mielipidekolumni. Pääkirjoitus on lehden kanta.

Ikävä huomata Kauppalehden tasossa laskua. Ehkä jutun kirjoittaneella toimittajalla on ollut kiire, ehkä teksti on syntynyt sairauden, väsymyksen tai alkoholin aiheuttamassa alentuneen arvostelukyvyn tilassa.

acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Strix Senexille ja acc:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ehdotuksesi on oikeastaan hemmetin hyvä. Kannatan kybällä, mutta luulen, että niin RKP, vassarit ja vihreät eivät sitä kannata. Ja miksiköhän?

Strix Senex: Olisi mielenkiintoista tietää, onko tämän jutun kirjoittaja ”taloustoimittaja” vai ”toimittaja”. ”Taloustoimittaja” saattaisi pysyä asiassakin, mutta onko Kauppalehtikin alkanut palkata pääosin ”toimittajia”.

acc: Vai onko niin, että kyseiseltä toimittajalta vaaditaan tällaista materiaalia? Se ei kerro hyvää itse lehdestä.

Pantalone kirjoitti...

Se persujen maahanmuuttopoliittinenlinjaus vaimikäseoli on ihan ok. Pitää muistaa, että meillä on ihan toimiva lainsäädäntö, toteutus vain ontuu. Esimerkkinä vaikka ne mamujengituomiot, jotka oli n.10kk ehdollista jne. Samanlaisesta rikossarjasta sai oululaismies 3v 9kk ehdotonta. Mamuillekin voidaan antaa normituomioita jne. Kokeillaan ennen auton poismyyntiä, mitä se kulkee käynnistettynä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pantalone. Se linjaus oli ihan ok, vaikka eihän sen mukaan nyt vielä mennäkään. Lakimmehan sallisi kyllä kovat tuomiot niin seksuaali- kuin väkivaltarikoksista, mutta oikeusjärjestelmämme on kiinnostunut lähinnä rikoksentekijän hyvinvoinnista ja unohtaa rikoksen uhrin totaalisesti.

Pantalone kirjoitti...

Oikeusjärjestelmän linjaan on jotain sanottavaa oikeusministeriölläkin. Minä olen varovaisen toiveikas.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla on sekä Vihreät että muutkin tehneet analyyseja noista linjauksista ja päätyneet siihen että linjausten sanamuodot mahdollistavat sellaiset yksittäisiin kohtiin tulevat tiukennukset joiden vaikutukset ovat yhteenlaskettuna itse asiassa todella merkittävät.

En siis ripottelisi tuhkaa vielä vaan jäisin odottamaan että käytetäänkö nämä tiukennusmahdollisuudet hyväksi vai jäävätkö ne vain sanahelinäksi. Jos ne käytetään hyväksi, olemme merkittävän muutoksen partaalla, jos ei, homma jatkuu melkein samanlaisena kuin ennenkin. Se on pelin paikka vieläkin PS:llä että saavat nuo linjaukset perille.

Anonyymi kirjoitti...

Aina välillä jarillaki kalevassa välähtää http://www.kaleva.fi/jari/2015-04-22/

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Palasin tiistaina reissulta. Voin lähettää Ykälle sähköpostissa joitakin kuvia. Tähän ketjuun voin kirjoittaa listan unkarilaisista oluista joita kerkesin testata siellä.

Paras kotiinpaluulahja oli tieto siitä että sekä RKP että Vihreät jätettiin pois hallitusneuvotteluista. Pahimmat mokutuspuolueet jätettiin oppositioon.

Nyt on paremmat mahikset yrittää pakkoruotsin poistoa kun RKP ei ole hallituksessa.

Vaalituloksen varmistuttua pelkäsin tosissaan että tuleva hallitus on Kepu+Kok+Rkp+Vihr. Pelkäsin että Kepu ja Kokoomus yrittävät pelata persut ulos vaikka väkisin ja siitä syystä ottaisivat hurrit ja hörhöt kyytiin. Kun huomasin että tuleva hallitus onkin Kepu+PS+Kok pohjainen niin olin hyvilläni siitä. Se on nimittäin suuri saavutus että hallitusneuvottelujen vetäjä uskaltaa jättää RKP:n oppositioon.

Jussi Halla-aho sanoi Scriptassa että jos perussuomalaiset eivät olisi neuvottelemassa Kepun ja Kokoomuksen kanssa niin sitten siellä olisivat Rkp ja Vihreät. Sitten Jussi sanoi että tuo mitä neuvotellaan on niin hyvä kuin näillä pelimerkeillä voi saada. Se vaan että olisin toivonut Jussin osallistuvan tuohon maahanmuuttotyöryhmään niin olisi saatu ehkä pykälän parempi tulos.

Neuvotteluasema olisi pykälän pari helpompi mikäli persut olisivat edes selvästi kakkospuolue äänten, kannatusprosentin ja paikkojen osalta. Tarkoitan että sekä ääniä, kannatusprosentteja että paikkoja olisi enemmän kuin pronssille jääneellä Kokoomuskella. Turvallinen sija paikkojen osalta olisi Kepun ja Kokoomuksen puolivälissä. Paras sijainti olisi niukka hopea 1-2 paikan päässä Kepusta, mikä toisi Kepulle enemmän painetta myöntyä persujen tavoitteisiin.

Hallituksesta ei tule varsinaisesti nuivaa. Vaikuttaa siltä että siinä on pikemminkin tarkoitus pysäyttää mamuilun ja mokutuksen jatkuva kiihdyttäminen. Jos aloittaa edes kiihdytyksen pysäytyksellä niin sitten on mahiksia pistää torvisoitin sordiinolle. Kun on saanut sordiinon päälle, seuraava vaihe on hidastaa soittoa ja soittaa yhä harvemmissa kohdissa. Lopulta ei kuulu enää mitään ääntä ja soitto on päättynyt. Tuolla taktiikalla voisi kokeilla.

Voi tietysti todeta että paperille kirjattu ohjelma on vain paperille kirjattu ohjelma. Jos puhuu kuin suvakki ja toimii kuin nuiva, se on parempi kuin jos puhuu kuin nuiva mutta toimii kuin suvakki. Stubb saa minun puolesta puhua kuin suvakki ja ottaa kännykällä selfieitä ja reissata ulkomailla jos on ulkoministeri, mikäli samalla hallitus on saanut aikaan nuivia tai edes jossain määrin nuivia päätöksiä.

Se ketkä ovat persujen ministereitä, sitä kautta voi tehdä jotain nuivia käytännön päätöksiä sen verran kuin pystyy. Ja aina voi antaa nuivia lakiesityksiä vaikkei niitä olekaan hallitusohjelmassa.

Arvelin että ykköspuolueena persut jotuisivat kosimaan muita puolueita kun persuilla ei kuitenkaan olisi 101 kansanedustajaa. 101 edustajalla voi sanoa muille että ota tai jätä. Jos on 99 tai edes 100 edustajaa niin silloin joutuu jotain myöntymään, joskaan ei kovin kummoisesti.

Se jos on hallituksen kakkospuolue, se ei sinänsä tarkoita huonoja asemia. Voi olla päinvastoin. Usein on niin että hallituksen kakkospuolue, eli toiseksi suurin hallituspuolue saa ulkoministerin ja valtiovarainministerin salkut, joskus molemmat. Jos katsoo edellisiä hallituksia tai vaikka kaikki hallitukset, niin kakkospuolueella on usein ollut tärkeitä salkkuja. Ykköspuolue on joutunut myöntämään ne kakkospuolueelle saadakseen kakkospuolueen mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasiko Ykä että blueslegenda B.B. King kuoli torstaina? Lucille-kitara hiljeni lopullisesti. Kauan King ehtikin soitella melkein viime metreille asti.

Toin matkalta kolme Tokaji-puolloa, joten kun joskus avaan pullon, niin nostan maljan Kingille.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä unohtui ekasta viestistä. Missä olivat Antero Lärvänen ja äänimiehet Hösse ja Pertta? Eivätkö he ehtineet mukaan tuolle mökkivierailulle?

korpisoturi kirjoitti...

Yleensä meikäläisen kommentit perustuu impulssiiviseen vitusreaktioon.

Silmäilin US:ssa tuota A. Husu Husseinin blogia ja huomio kiinittyi sen erääseen vastauskommenttiin:
"Keinoja on monenlaisia. Norjassa esim, pakolaisille on annettu omia asuntoja näissä pikku kunnissa, näin he joutuvat asumaan siellä ja pitämään asunnosta huolta! Sen sijaan että maksamme näiten ihmisten toimeentulon kautta vuokraa ym menoja, voimme tarjota asuntoja!!"

Niin että perkele, että vielä ilmaset omistusasunnot ilmasten lihapatojen lisäksi!

Niiden lomailut/oleskelut lähtömaissaan joista ovat "paenneet" turvaan on jo huippu niitten muun harjoittaman kusetuksen seassa.

Tässä vuosien vieriessä homma menee yhä enemmän uskomattomaksi ja pöyristyttäväksi.

Anonyymi kirjoitti...

https://heartiste.wordpress.com/2015/05/15/freelance-comment-of-the-week-screw-your-quality-of-life-gdp-just-went-up-0-1/

Jaassu kirjoitti...

"Talous ja innovaatiot kukoistavat kansainvälisessä ilmapiirissä ?"

Mistähän ihmeestä tuollaista on keksitty, ymmärtäisin että jos kyse ammattinsa hyvin osaavista ihmisistä jotka työskentelvät jonkin asian kehittämisen parissa niin saadaan ehkä aikaiseksi innovaatioita, mutta en keksi yhtään syytä miksi joku kansainvälinen ilmapiiri sellaista aiheuttaisi, enkä näe että siihen liittyisi sen kummemmin talouden kukoistuminenkaan. Taloudenkin taustalla on ihmisten osaaminen ja kaupanteko se seikka joka sitä kasvattaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pantalonelle, Ano1:lle, jpt:lle, Vieraalle, Korpisoturille, Ano2:lle ja Jaassulle & kiitos kommenteistanne.

Pantalone: Oikeusjärjestelmämme joka tapauksessa tarvitsisi tuulettamista.

Ano1: Mahdollista. Riippuu tietysti aika pitkälti myös siitä, saako niin kepussa kuin kokoomuksessa oleva järkiaines kuinka paljon sananvaltaa. Tai oikeastaan oikea kysymys on, että uskaltaako se aukaista suunsa. Viime vaalien jälkeen ei vielä uskaltanut.

jpt: Varsin kuvaava pläjäys kieltämättä.

Vieras:

Viesti 1: Lisäisin ilonaiheisiin sen, että myöskin vasurit jäivät rannalle. Itse veikkaan, että vasemmistoliitto siirtyy pian Li Anderssonin aikaan ja alkaa flirttailemaan vielä entistä enemmän leikkipartisaanien kanssa.

Mainitsemasi kiihdytyksen pysäyttäminen on hyvä termi. Kun jostainhan on joka tapauksessa aloitettava.

Viesti 2: Panin merkille. Minähän en bluesia juuri harrasta, mutta olihan mies alansa kiistaton mestari.

Viesti 3: Antero, Hösse ja Pertta seikkailevat toisissa kuvioissa. Lötjösellä, Kutvosella, Pöntisellä ja Pätisellä on vastineensa livemaailmassa.

Korpisoturi: Pitäisikö kehittää uusi aikatermi eli ”vittuuntuma”, eli se aika, joka alkaa julkaisun lukemisesta siihen impulsiiviseen vitutusreaktioon. Voisi todeta esmes, että Helsingin Sanomien keskimääräinen vittuuntuma on 14,32 sekuntia.

Ano2: Kiitos linkistä.

Jaassu: Luulen, että tuo "talous ja innovaatiot kukoistavat kansainvälisessä ilmapiirissä" on yksinkertaisesti tietylle porukalle hyvältä kuulostava klisee, joka ei tosiasiassa tarkoita mitään, mutta saa aikaan vaikutelman, että kliseen lausuja on jonkinlainen älykkö.

Anonyymi kirjoitti...

Olemme kuitenkin sen ihmeen nähneet,että hallitusneuvotteluissa keskustellaan maahanmuuttopolitiikasta-siinähän ei ole ennen ollut muuta keskusteltavaa,kuin että mitenkäs paljon sitä lisättäisiin.Halla-aho analysoi asian hyvin,nyt on näilläkin eväillä pää avattu sille,että maahanmuutossa on myös ongelmia!Vihreät ja RKP ovat jo kauhistelleet ohjelmaa,Arhinmäki taas tapansa mukaan ei tajua mitään,hänhän kiitti maahanmuuttorahojen lisäämisestä-ei raukka tajua,että toimintojen,kuten kotoutuksen,tehostaminen tarkottaa yleensä parempia tuloksia pienemmillä kustannuksilla.Arhinmäki voisi muutenkin keskittyä haavojensa nuolemiseen,hänellä ja hänen puolueellaan ei ole mitään,siis ei yhtään mitään,annettavaa Suomelle.
Toivottavasti hallitus saadaan nopeasti ja se toimii tehokkaasti,sillä Suomella ei ole varaa enään pelkurihallituksiin,jotka lykkäävät ikäviä päätöksiä,kun ne olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

"Pitäisikö kehittää uusi aikatermi eli ”vittuuntuma”, eli se aika, joka alkaa julkaisun lukemisesta siihen impulsiiviseen vitutusreaktioon."

Aikatermi on jo keksitty taannoisessa Itä-Saksassa. Se oli radion sulkemiseen kuluva sekunnin murto-osa. Yksikön nimi oli Ulb. Sen alkuperä on radiokuulutuksesta "Hier spricht Ulbricht.


acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veskulle ja acc:lle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Kyllä. Näistä asioista sentään edes keskustellaan, ja aikaisemminhan näistä asioista keskustelu on pyritty lähinnä kieltämään. Mitä jatkossa tapahtuu, jää tietysti nähtäväksi. Niin kuin tuossa aikaisemminkin totesin, olisi toivottavaa, että kepun ja kokoomuksen järkiosastokin uskaltaisi avata suunsa. Yksin persut eivät pärjää.

acc: No perskeles. Kaikkea se saksalainen keksii. Itäsaksalainenkin. Ja neuvostopuolella Radio Jerevan tarjosi aikanaan mainiot vitsit.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä sitten muutamia uutisia mitä täällä Suomenlahden eteläpuolella tapahtuu, liittyen maahanmuuttajiin/pakolaisiin.

1. linkissa Hannes Hanson mielipiteitä, kommenttiosio kannattaa myös vilkaista läpi:

Pakolaisten vastaanottamisesta - Põgenike vastuvõtmisest

Tuon jutun tärkein pointti lienee tämä, Virolla ei ole mahdollisuuksia vastaanottaa suurta määrää pakolaisia, ei ainakaan lyhyellä aikavälillä:

"Eesti infrastruktuur ei võimalda juurde võtta kohe ja palju ehk kindlasti ei suudaks me lähima aasta jooksul vastu võtta 326 inimest ja tagada neile elamis-, töötamis- ja õppevõimalused. Seetõttu sõltub konkreetne number ikkagi sellest, kui palju on meil võimekust," arvab Hanso."

Sitten juttua virolaisten nuorten liikkeestä, voisi ehkä suomentaa muotoon "Sininen Herätys":

Sinine Äratus

Ja osataanhan tuo "mokuttaminen" myös täälläpäin, Heiki Suurkask'en panos asiaan:

Eestlane ja migratsioon - Virolainen ja maahanmuutto

Tämän jutun kommenttiosiosta piti vielä kopsata nimim. Huhu'n vastaus k.o. juttuun:

"Ma tuletan meelde... me oleme VALGED inimesed ja teretulnud on ka valged inimesed!!!
Meil pole midagi ühist negroidsete rassidega!!!!
Pole vaja hävitada seda väikest eestit ja teha siia mingite neegrite geto.
Nüüd hakkab artiklieid tulema, kaltsupeade promomiseks, nagu enne homoseadust kuulutati, kes pole homo, on venemeelne...
Need, kes meil vähemused ja kes väga tahvad tunda musta mehe riista, käigu aafrikas ekskursioonil!!!"

Heh, ei ole siis meikäläisen kommentti, mutta olen pääpiirteissään samoilla linjoilla hänen kanssaan, en toki ihan samoilla sanamuodoilla.

Pieni vironkielinen oppitunti sallittakoon, liittyen edelliseen mielipiteeseen;

"kaltsu" tarkoittaa huonokuntoista vaatetta tai rättiä joten "kaltsupea" on virolainen vastine eräälle suomalaiselle ehkä hieman rasistiselle ilmaisulle.

"musta mehe riista", riist tarkoittaa työkalua, joten loput voi jokainen päätellä itse :-)

Asiasta kolmanteen, Iltasanomista löytyi tällainen uutinen, ja olisikin suotavaa että Putin keskittyisi mieliharrastukseensa yhä enenevässä määrin:

Vladimir Putin hyppäsi kiekkokaukaloon

Ehkä hän voisi samalla rikkoa muutaman KHL-ennätyksen aikansa kuluksi?

- Soomepois Eestist -


P.S. saas nähdä kuinka käy ehtoon lätkämatsissa Venäjä vs. Kanada? Itänaapuri ainakin jyräsi USA:n aika vakuuttasti välierässä ja Kanada ei ole toistaiseksi hävinnyt otteluakaan. Mielenkiintoiseksi menee...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomipois Eestist ja kiitos tilanneraportista Suomenlahden eteläpuolelta. Minulla on viron kielen taito aika onneton, mutta saahan tuosta käsityksen. Yleensäkin virolaiset ovat tässä asiassa meitä poroja fiksumpia. Putin voisi todellakin keskittyä jääkiekkoon. MM-kisojen kohdalla minulla oikeastaan loppui mielenkiinto kun Suomi putosi. NHL:n pudotuspelejä tulee seurailtua. Onhan siinä nyt 75%:n mahdollisuus, että suomalainenkin pääsee nostamaan kannua.

Anonyymi kirjoitti...

Jaassulle:

Kyllä se pitää paikkansa että talous ja innovaatiot kukoistavat kansainvälisessä ilmapiirissä. Pitää vain ymmärtää, että mistä tällöin on kyse.

1) Kansainvälisyys (international) on kansojen välistä. Inter tarkoittaa välissä, välillä olevaa. Nation tarkoittaa kansallisvaltiota.

Monikulttuuri ja monikultturismi on käytännössä kansainvälisyyden vastakohta. Monikulttuurissa ei kukoista muu kuin rikollisuus, hyväksikäyttävä elämäntapa ja tulevaisuudettomuus.

Kansainvälisyys edellyttää sitä, että on kansat ja että niillä on sellaista omaleimaisuutta, joka voi vuorovaikuttaa toisen omaleimaisuuden kanssa. Monikulttuurismi taas… No sen on sitä, että otetaan vesiväripaletti ja sotketaan kaikki värit yhdeksi paskanruskeaksi.

Liike-elämä on täysin kansainvälistä, mutta ei missään määrin monikulttuurista. Siellä vallitsee bisneskulttuuri joka jyrää kansalliset ja etniset kulttuurit.

Politiikka on kansainvälistä, mutta ei monikulttuurista. Siellä jyrää poliittinen etiketti.

Nörtteily on kansainvälistä vaan ei monikulttuurista. Nörttilässä jyrää nörttiketti.

Ja sitten se toinen tärkeä ulottuvuus.

2) Raha ja taloudellinen toimeliaisuus houkuttaa vähän kaikkea vähän kaikkialta. Vähän niin kuin paska kärpäsiä. Missä on paljon vaurautta, sinne on samantien änkeämässä puoli maailmaa. Niinpä kaikki vaurautta pullollaan olevat paikat alkavat joko suojautua valikoivan maahanpääsypolitiiikan avulla tai kerätä joka puolelta planeettaa onnenonkijoita.

Nyt on tärkeää huomata syyn ja seurauksen suunta. Raha houkuttaa monenlaisen etnisen, kulttuurisen ja kansallisuustaustan omaavia. Suunta on näinpäin. Mutta kun asiaa tutkitaan tilastollisesti niin että keskitytään korrelaatioihin eikä kausaalisuuksiin, niin voidaan erehtyä kuvittelemaan että monietnisyys, monikulttuurisuus jne. houkuttaisivat rahaa.

Kokeillaan vähän tuota journalismista ja tärähtäneistöstä tuttua logiikkaa, jossa joko tilastot sivuutetaan tai niillä koitetaan todistaa seurausta syyn syyksi:

1) Välimereen hukkuminen houkuttaa selvästi nuoria muslimimiehiä.
2) Raitiovaunut aiheuttavat homoutta. (San Fransisco.)
3) Islamilaisuus lisää hiekalle rakentamista.
4) Vaipat aiheuttavat pidätysongelmia.
5) Kansainvälinen ilmapiiri aiheuttaa rahaa.
6) Homous aiheuttaa kansainvälistä ilmapiiriä ja suurkaupunkeja.
7) Edellisten kautta homous aiheuttaa rahaa.
8) Epävarmat työsuhteet tuottavat akateemista menestystä.
9) Sotilaallisen puolustuskyvyn laskeminen tuottaa rauhaa ja vakautta.
10) Saatananpalvonta on islamin levinnen muoto.

Jokainen noista lienee todellisuudessa toisinpäin. Mutta jos asiaa tarkastellaan samalla otteella jolla ne kohua herättäneet "homous ja monikulttuuri luovat vaurautta" -tutkimukset on tehty, niin päädytään myös väärään suuntaan etenevän "logiikan" avulla tunkemaan pää perseeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä:

Se "talous kukoistaa kansainvälisyydessä" pohjautuu ihan todellisiin tutkimuksiin.

Joku amerikkalainen tutki, että mikä yhdistää voimakasta taloudellista nousua tuottaneita alueita. (Esim. Piilaakso, Hollywood, Dubai…)

Joku tyhmempi olisi ehkä huomannut että voimakas taloudellinen toimeliaisuus yhdistyneenä kyseiselle alueelle tyypilliseen skaalattavissa olevaan tuotannolliseen toimintaan on se yhdistävä juttu. Tää tutkija oli kuitenkin ihan liian fiksu huomioidakseen todellisuuden tai sen, että mikä aiheuttaa mitäkin. Hän huomasi, että siellä missä syntyy tolkuttomasti vaurautta, on myös väkeä vaikka mistä ja kaikenlaisia kummallisuuksia. (Kummallinen köyhä = hullu. Kummallinen rikas = eksentrinen, innovatiivinen, persoonallinen.)

Sitten tämä tutkija päätteli että kärpästen pörrääminen aiheuttaa paskakekojen syntymistä ja paskamäärän kasvamista samassa paikassa.

Ja tiedoksi vielä, että Kataisen hallituksen ohjelma + ideologinen liima oikeiston ja vasemmiston välillä kyseisessä hallituksessa nojasi juuri kyseisen heikkolaatuisen tutkimuksen virhepäätelmien tosissaan ottamiseen. Niinpä kyseisen hallituksen ohjelma, soteohjelma ja väestön keskittämispolitiikka sekä usean edellisen hallituksen monikulttuurismityperyys ammentavat kaikki tuosta samasta lähteestä. Kyse on ihan oikeasti tehdystä tutkimuksesta, joka ei huomioi sitä mahdollisuutta, että paska (raha) keräisi kärpäsiä vaan lähtee siitä että monenlaisten kärpästen pörrääminen synnyttää paskaa (rahaa, vaurautta).

Eli kyseisen tutkimuksen logiikalla: Dubain kansainvälisyys on saanut aikaan sen, että Dubain hallinnassa olevista rei'istä pulppuaa öljyä. Piilaakson kansainvälisyys loi piilaakson vaurauden jo monta vuotta ennen kuin Piilaaksoon alkoi muuttaa väkeä eri puolilta maailmaa eli silloin kun se oli vielä täysin monokulttuurinen ja yksikansainen.

Koskahan joku hoksaa, että Nobel-palkinnon myöntäminen aiheuttaa juutalaisuutta. Jos hoksaa, niin Katainen yrittää rakentaa sen varaan poliittisen ohjelman, jolle palkkaa juopon mielenterveysongelmaisen konsultiksi 700 000€ huivinheilutuspalkkiolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Anolle erinomaisista kommenteistasi. Oletan siis, että molemmat kommentit tulivat samalta Anolta. Tuo kattoi asian koko lailla täydellisesti. Muistutan omasta puolestani siitä, mikä meille Voiman Pimeän Puolen kulkijoille on muutenkin ilmiselvää, eli me emme suinkaan vastusta kansainvälisyyttä. Jos kunnioittaa ja arvostaa omaa kansaansa, kunnioittaa muitakin kansoja. Ja pyrkii yhteistyöhön, joka hyödyttää molempia. Elätettäväksi hankittavat toisten kansojen edustajat eivät ole yhteistyötä, vaan utopiaan pohjautuvaa sosiaalityötä joka ei hyödytä kuin niitä elätettäviä.

Jaska Brown kirjoitti...

Piti sitten katsoa tuo Heidis Kücken -pätkä. Kahteen kertaan. Jälkimmäisellä kerralla käänsin kylläkin äänet pois päältä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Tuolla biisillä on kyllä inhottava korvamatotaipumus. Miksi hyvistä biiseistä ei tule koskaan korvamatoja?