KAHDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Olen ymmärrysharjoituksissani pyrkinyt edes jollain tavoin hahmottamaan itselleni, miksi suvaitsevais-tiedostavais-valaistunut vastapuolemme toimii juuri sillä tavalla kuin se toimii. Tehtävä on tietysti ollut joka kerta vaikea, sillä järjettömyyttä on vaikeaa selittää järjellisesti. Tällä kertaa yritän puolestaan hahmottaa päässäni organisaatiota, jota arvostan, ja jonka niin toiminnan kuin henkilökunnan miellän pääosin hyvinkin järkeväksi ja asialliseksi. Tuumin sitä, kuinka se mahtaa suhtautua Suomessa elokuussa 2015 alkaneeseen kriisiin, jota tosin poliitikkomme eivät suostu tunnustamaan kriisiksi, vaan toteavat pokkana että kyseessä on sekä suuri velvollisuus että suuri mahdollisuus ja tämähän saa tällaisen yksinkertaisemman ihmisen tuumimaan, että ne ihan oikeasti yrittävät tunkea nelikulmaista palikkaa pyöreään reikään. Vaatien vielä suhraamiselleen aplodeja tavallisilta kansalaisilta, jotka maksavat koko lystin.

Organisaatio, josta puhun on luonnollisesti Suomen puolustusvoimat. Kun mietin puolustusvoimien henkilöstöä, en keskity kenraalikuntaan. Olen päätynyt siihen käsitykseen, että se koostuu valitettavasti pääosin miehistä, joille ura itsessään ja sillä eteneminen on jo tietynlaista politiikkaa ja kaikkien siviilipoliitikkojen oikkujen tunnollista toteuttamista ilman niiden minkäänlaista kyseenalaistamista. Keskityn sen sijaan kapteeneihin, majureihin, everstiluutnantteihin ja eversteihin. Heppuihin, jotka eivät välttämättä koskaan niitä jellonia kaulaansa saa, koska asettavat tehtävänsä Suomen puolustamisessa kiipijän uran edelle, mutta jotka huudetaan hätiin silloin, jos pilliin vihelletään. Voi olla, että he siinä vaiheessa saavat niitä natsoja huomattavasti lisää, kun tarvitaan miehiä, jotka tekevät eivätkä selitä.

Jos ajatellaan puolustusvoimien perustehtävää, niin sehän on varsin yksinkertainen ainakin ajatuksen tasolla, mutta käytännössä pirun hankala, koska meillä sattuu olemaan se yksi tietty naapuri. Puolustusvoimien tehtävä on puolustaa Suomen maata ja sen kansaa ulkoista hyökkääjää vastaan ja säilyttää maan itsenäisyys. Eli sen tulee perinteisen (ja kieltämättä oikean) uhkakuvan mukaan varautua torjumaan vihollisen hyökkäys idästä sekä sen koukkaukset etelästä, lännestä ja pohjoisesta. Näinhän on tosiasiassa ollut koko Suomen itsenäisyyden ajan, jopa suomettuneisuuden aika mukaan lukien, tosin olihan silloin toisenlaisiakin ääniä, se oli muistaakseni patataistolainen Hannu Taanila joka kirjoitti joskus 1980-luvun alussa että Suomea ei uhkaa mikään sotilaallinen uhka, ellei sitten jenkit lähetä neekereitä hyökkäämään Lappiin, mikä oli silloin kovastikin hyväksyttyä epistolaa ja mikä taas nykyisin sattuisi sen tietyn pikku syyn vuoksi olemaan vihapuhetta vaikka sen sanoisikin äeeentinen taistolainen. Uskoisin silti, että PV valmistautui silti ja silloinkin torjumaan uhkaa juuri idästä.

Tämän jatkuvan uhan kanssa puolustusvoimat joutuvat joka päivä painimaan, eikä poliittinen koneistomme sitä juurikaan tehtävässään auta. Puolustusvoimiin kohdistettuja säästöjä jatketaan vielä lisäsäästöillä vaikka vielä hetki sitten puhuttiin, että PV:n tulisi saada lisärahoitusta. Näissä säästöissä sitten menee niin sekä paljon puhuttu puolustusvoimien uudistettu taistelutapa, kun ei voi jätkiä siihen kunnolla kouluttaa ja kalustoa hankkia ja samoin myös paljon puhuttu alueellisten joukkojen uudistus.

Vaan tämähän on tuttua. Mutta kuinka puolustusvoimissa kapteeni – everstitasolla suhtaudutaan uusiin uhkiin? Vanhoihin uhkiin, toisin sanoen Venäjän hyökkäykseen ollaan tietysti varauduttu ja kassakaapeissa löytyy taatusti suunnitelmat sitä varten. Mutta entä uudet uhkatekijät? Poliittinen koneistomme voi tietenkin elää utopioissaan ja vaatia kansaakin elämään niissä, mutta puolustusvoimissa joudutaan ajattelemaan realistisesti. Siellä uhka on oikeasti uhka, siihen tulee varautua ja tehdä tarpeelliset suunnitelmat. Onko puolustusvoimien kassakaapeissa suunnitelmat uusia uhkakuvia varten?

Ensimmäinen uhka, ja toteutunut sellainen tapahtui  poliittisen koneistomme päätöksellä jo vuonna 2011, jolloin Suomi käytännössä luopui itsenäisyydestään ja luovutti sen Euroopan Unionille joka on hyvää vauhtia muuttumassa Euroopan Liittovaltioksi, joka tosin ei ole liittovaltio, vaan poliittisen prosessin ulkopuolelta valittujen komissaarien johtama hyvinkin keskitetty byrokraattivaltio.

Jos ajatellaan puolustusvoimien perustehtävää, niin silloinhan PV on epäonnistunut, sillä maan itsenäisyys on jo menetetty. Laukaustakaan ampumatta. Puolustusvoimat eivät kuitenkaan pystyneet vaikuttamaan asiaan, enkä ole varma oliko siellä koskaan edes varauduttu siihen mahdollisuuteen, että itsenäisyys menetetään vapaaehtoisesti eduskunnan toimesta. Luulisin, että upseeristossa on kuitenkin soraääniä, jotka toteavat, että oliskos tässä ollut perustuslakituomioistuimen paikka, jos meillä edes sellainen olisi ja olisiko itsenäisyyden menettämisestä ehkä kannattanut järjestää kansanäänestys. Meinaten siinä vuonna 1995 pidetyssä äänestyksessä ei äänestetty itsenäisyyden menettämisestä vaan liittymisestä valtioitten liittoon.

Historioitsijat varmaankin käsittelevät aikanaan edellä mainittuja asioita hyvinkin ankarasti, mutta puolustusvoimien on ajateltava myös nykyhetkeä, ja mikäli siellä löytyy ajattelevia yksilöitä (joita uskon ainakin tuolta kapteeni – everstitasolta hyvinkin löytyvän), niin heidänhän on pakko varautua useampiinkin uusiin kriiseihin, jotka poliittinen koneistomme ovat pitkäaikaisella asioitten vituralleen hässimisellä saaneet aikaiseksi. Suunnitelmat on tehtävä etukäteen, ettei tilanteen kaatuessa päälle oltaisi sormi suussa ja mietittäisi, että tartteiskohan ehkä tehdä jotain.

Ensimmäistä näistä kriiseistä voisi kutsua vaikka nimellä liian myöhään tulleen järkiintymisen kriisi.

Ajatellaan tilannetta tammikuussa 2017, jolloin maahamme on tullut hallituksen munattomuuden vuoksi totaalisen vieraista kulttuureista 70.000 – 120.000 tyyppiä, joilla ei tosiasiassa ole täällä mitään muuta tekemistä kuin elää suomalaisten rahoilla ja siinä sivussa ne pistävät maassamme hulinaksi. Se on täysin ennustettavaa, sillä kahden täysin erilaisen kulttuurin yhdistäminen ei ole koskaan onnistut muuallakaan ja maahan tulleet elintasopakolaiset ovat kaiken lisäksi saaneet suomalaisista mielikuvan lammasmaisena kansana, joka ei uskalla panna hanttiin ja joka nostaa maahantulijat jalustalle kaikesta heidän perseilystään huolimatta. Kieltämättä nämä häiskät varmaankin raapivat päätänsä ja ihmettelevät, kuinka näin hyväuskoinen ja höhlä maa on saanut aikaan niin toimivan systeemin, että sillä on varaa elättää heidätkin. Vaikkei olisi mitään syytä. Siinä vaiheessa hallitus saattaa ymmärtää, että vituiksihan tää meni koko internationaalinen viritelmä ja näistä tyypeistä on palautettava tai tylysti poistettava maasta vähintään 50.000 – 100.000 tyyppiä.

Siinä vaiheessa hallitus alkaa miettiä, että kuinkahan tämä sitten voitaisiin tehdä, koska eihän se typeryydessään ole tällaista mahdollisuutta edes ajatellut. Ensiksi hallitus toimii niin kuin suomalaisten hallintolampaitten kanssa yleensä toimitaan ja kysyy nätisti maahantulijoilta että voisittekos lähteä maastamme, kun teillä ei sitten ollutkaan tänne mitään asiaa ja saa maahantulijoilta vastauksen että mutsis oli. Hallitus pistää hetken aikaa sormen suuhunsa ja hoksaa sitten kysyä apua poliisilta, joka tylysti toteaa, että albaanien kanssahan tuo jo koeteltiin, eivät olleet halukkaita lähtemään ja tarvittiin yksi poliisi per albaani saattamaan jätkät lennolle Tiranaan. Milläs te urpot kuvittelette, että me kymmeniä tuhansia ensinnäkään löydetään ja varsinkaan palautetaan kun ne eivät ole halukkaita lähtemään? Ja missäs vaiheessa me tehdään sitten se normaali poliisin työ?

Jolloin hallitus saattaa hoksata, että tämähän ei taidakaan onnistua perinteellisellä pohjoismaisella nätillä tavalla ja sen jälkeen kysyy apua puolustusvoimilta jolla (toivottavasti) on jonkunlainen suunnitelma asian suhteen ja PV ilmoittaa, että onnistuu, mutta joudumme tekemään osittaisen liikekannallepanon, etsimään väkisin ja mielipidettä kysymättä joka häiskän ja laittamaan ne piikkilangan taakse vankileirille Tornionjokilaaksoon, josta ne väkisin palautetaan Ruotsiin, jonka ei olisi pitänyt niitä laskea tänne ensinkään. Lukekaapas jätkät se Dublinin sopimus. Näillä piikkilangan takana olevilla leireillä syötetään jätkille perinteistä armeijan noppasoppaa ja vanikkaa ja jos ei sapuska kelpaa, niin silloin täytyy olla ilman. Mobilisoiduilla reserviläisillä on sitten tietenkin aseissaan kovat patruunat ja myös valtuudet tarvittaessa painaa liipaisinta. Erityisen painokkaasti puolustusvoimat ilmoittavat hallitukselle, että jos haluatte operaation onnistuvan, niin ensiarvoisen tärkeää on, että te ministerit pidätte turpanne kiinni, ettekä sotkeudu siihen, kun me korjaamme asian, jonka te saitte typeryyttänne aikaiseksi.

Uskon (tai ainakin toivon), että puolustusvoimilla on jo olemassa suunnitelma tällaista tilannetta varten tai ainakin se on valmisteilla. Kyseinen kriisi kun on täysin mahdollinen. Olihan PV:llä aikanaan hyvin valmiiksi tehdyt suunnitelmat Neuvostoliiton hajoamisen aikaansaaman pakolaisvyöryn varalle. Kuvittelisin, että puolustusvoimat varautuu kaikkiin maahamme kohdistuviin uhkiin ja ennen kaikkea osaa tunnistaa uhan, vaikka poliittinen koneisto ajattelisi asiasta toisin ja mainostaisi sitä mahdollisuutena.

Tosin tuon kyseisen uhkakuvan toteutuminen on sinänsä varsin epätodennäköistä, sillä kun puolustusvoimien upseerit, siis ne  joita ei kiinnosta pelkkä urakehitys kertovat hallitukselle sen, mitä liian myöhään tulleen järkiintymisen kriisin ratkaiseminen vaatii, pistää hallitus päänsä vielä astetta syvemmälle pusikkoon, toteaa, että joka ainoalle arabihäiskälle ynnä muille hättiäisille annetaan notkumislupa toissijaisen suojelun perusteella aina täältä ikuisuuteen eikä uusienkaan tulemista estetä, kun eihän Ruotsikaan niin tee ja sitten toivotaan porukalla, että jos tää nyt jotenkin suttaantuisi. Mutta eihän se pelkällä toivomisella suttaannu.

Ja silloin päädytään tuplasti liian myöhään tulleen järkiintymisen kriisiin. Tällöin muutamassa vuodessa maahamme valuu noin 200.000 – 300.000 tyyppiä, jotka päätyvät suurkaupunkiemme lähiöihin, jossa ne toimivat samoin kuin Ruotsissa eli ilmoittavat, että tästä rajasta eteenpäin tämä kaupunginosa ei ole enää Suomen aluetta ja toimii myös ilmoituksensa mukaan, jolloin alueelle tulevat ambulanssit ja palokunta alkavat tarvita Pasi-sisuja työkaluikseen. Kyseiset ambulanssimiehet ja palomiehet saavat luonnollisesti myös näiltä ”autonomisilta alueilta” valituksia siitä, että hätäpuhelun jälkeen kesti tunnin verran ennen kuin ambulanssi oli paikalla. Mikä tietysti on luonnollista, sillä ambulanssimiehistön tarvitsee hankkia tarvittavaa backupia siihen, ettei se itse pääse hengestään pelastaessaan jotain tyyppiä, jonka pelastamatta jättäminen olisi sinänsä yleisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen kannalta se viisain vaihtoehto.

Tässä vaiheessa myös jopa huomattavan hidas hallituksemme ja virkamieskoneistomme saattaa hoksata, jos joku niille asian rautalangasta/ratakiskosta vääntää, että näillä alueilla pitävät valtaa pelkästään aseelliset ulkomaalaisjengit, eikä suomalaisilla viranomaisilla ole alueen toimintaan oikeastaan muuta  vaikutettavaa kuin se, että ne maksavat alueelle edelleenkin sosiaalitukia ja sitä kautta pitävät yllä valtion toiminnallaan hyväksymää anarkiaa.

Jos hallituksemme tässä vaiheessa järkiintyisi, se toteaisi, että tämä ulkomaalaisten toiminta on itse asiassa sodanjulistus ja Suomen valtakunnan joka ainoa helvetin neliömetri on Suomen hallituksen valvonnassa ja jos joku muu yrittää ottaa suomalaisia alueita hallintaansa, niin sille lyödään luu kurkkuun. No, seuraavaksi tulisi tietysti puhelinsoitto poliisille, joka nauraisi paskaisen naurun todeten, että mehän saadaan niiltä rikastajarikollisilta selkäämme jos yritettäisiin, jolloin oltaisiin taas poikkeustilan edessä ja apuun pyydettäisiin jälleen puolustusvoimia.

Ensimmäisenä PV luonnollisesti toteaisi, että käymmekö hoitamassa tilanteen vai lähdemmekö leikkimään dialogipuolustusvoimia jolloin meitä ei oikeastaan tarvitakaan, vaan homman voi siirtää palkatuille lässyttämis-alistumisspesialisteille. Mahdollisen luvan saatuaan puolustusvoimat toteaisivat, että osittaista liikekannallepanoa tarvitaan jälleen. Ei tää muuten onnistu. Ja kovat piippuun jätkille taas. Hallitus taas arkana kysyisi, että mitenkäs te ajattelitte homman hoitaa ja asiasta vastuussa oleva everstiluutnantti toteaisi että no ensiksi katkaistaan vesi ja sähköt koko alueelta, sen jälkeen ilmoitetaan, että mikäli on halukkaita lähtijöitä, niin heidät saatetaan aseistautuneitten reserviläisten toimesta satamaan Ruotsinlaivalle ja ne, jotka eivät ole ymmärtäneet, että suomalaisten alue on suomalaisten aluetta yksinkertaisesti ammutaan ja ensimmäisenä alueelle tulee pataljoona Leopard-panssarivaunuja. Tällä kertaa ei asioita hoideta puhumalla.

Toivon, että puolustusvoimilla on olemassa suunnitelma myös tätä tilannetta varten. Tai että sitä pannaan parhaillaan pystyyn. Luottaisin siihen, sillä puolustusvoimien tehtävä on varautua, eikä utopioida.

Tosin sitäkään suunnitelmaa tuskin tarvitaan, sillä en usko, että niin nykyinen hallituksemme kuin seuraavakaan olisi valmis näihin toimiviin, joskin varsin rankkoihin konsteihin, joten se jatkaa pää puskassa-linjaansa ja saa aikaan tilanteen, jolloin Suomessa on jo puoli miljoonaa etnisesti edistyksellistä ihmistä, joitten hyvinvoinnin hallitus julistaa kaikkien kantasuomalaisten pyhäksi velvollisuudeksi ja kaikki niitten aikaansaama väkivalta ja yleinen riekkuminen perustellaan sillä, että ne ovat vain reagointia tavallisten suomalaisten nuivaan ja ennakkoluuloiseen asenteeseen.

Mikä saa tietysti aikaan sen, että hallituksen jatkuvaan munien raapimiseen kyllästyneet kansalaiset alkavat perustaa aseellisia ryhmittymiä. Niitten tarkoitus ei ole varsinaisesti kaataa valtiovaltaa, vaan yksinkertaisesti puolustaa omiaan maahantulijoitten väkivaltaa vastaan, suojella omia asuinalueitaan ja estää väkivaltaisten maahantunkeutujaporukoitten tunkeutuminen alueilleen. Koska valtiovalta ei tätä suojeluvelvollisuuttaan enää tee. Se lopetti sen jo vuonna 2015. Tässä vaiheessa asioita ei todellakaan hoideta enää puhumalla, vaan suomalaisten siviilien aseelliset joukot järjestävät myös kostoiskuja, joissa ilmoitetaan tylysti, että osataan sitä täälläkin kun tätä kerran pyydettiin. Ruumiita on tarjolla ja viljalti, sillä suomalaiset ovat hyviä toimimaan organisoidusti ja järjestelmällisesti myös väkivallan alueella.

Epäilemättä hallituksemme silloin taas kysyy utopiahaaveittensa ylläpitämiseksi apua puolustusvoimilta ja  komentaa sen joukot riisumaan aseista laittomaksi katsomiaan suomalaisia itsepuolustusjoukkoja ja suojelemaan maahantunkeutujia näitten joukkojen väkivallalta, mutta siinä vaiheessa jopa urakenraaleilla varmaankin käy päissään epäilys. He varmaankin miettivät sitä tilannetta, jossa silloin ollaan ja tekevät yhteenvedon:

- Suomen hallintovalta luopui itsenäisyydestä ilman kansanäänestystä ja luovutti vallan länsieurooppalaisille vasemmistohumanisteille, joitten visio yhtyneestä Euroopasta ei juurikaan eroa siitä, mitä Neuvostoliitto oli.

- Suomen hallintovalta avasi rajamme ihmisille, jotka eivät olleet hädänlalaisia pakolaisia, vaan tyyppejä jotka tulivat nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta. Samalla Suomen hallintovalta määräsi viranomaispäätöksellä suomalaiset rakastamaan näitä ihmisiä kuin omaa perhettään, vaikka vastarakkauden muodot olivat lähinnä halveksivat ja ennen kaikkea väkivaltaiset.

- Suomen hallintovalta elättää näitä ihmisiä samalla kun se leikkaa tavallisten suomalaisten kansalaisten elintasoa ja vaatii että suomalaiset hyväksyvät tämän, vaikka maahantunkeutujien elättäminen nakertaa maan taloudellisia perusteita.

- Suomen hallintovalta ei tee mitään Suomen alueella valtaa pitäville ulkomaalaisille gangstereille vaan vaatii, että suomalaiset hyväksyvät ne osana globaalia kehitystä ja monikulttuurisuutta.

- Suomen hallintovalta haluaa, että Suomen puolustusvoimat alkavat toimia aseellisesti niitä kansalaisten ryhmittymiä vastaan, jotka haluavat ainoastaan puolustaa itseään, lähimmäisiään, maataan eli toimia juuri niin kuin puolustusvoimien tulisi toimia.

Tässä vaiheessa jopa uraputkessa olevan kenraalin mielessä saattaa käydä se ajatus, että olikos meillä siellä puolustusvoimien kassakaapissa se äärimmäisen salainen suunnitelma eli sotilasvallankaappaus.

Henkilökohtaisesti toivon, että sellainen suunnitelma on, sillä maan vihollinen ei välttämättä tule vain ulkoapäin. Nykyinen vihollinen, jota kutsutaan maan eduskunnaksi, hallitukseksi, virkamieskoneistoksi ja mediaksi on tuomassa Suomeen jatkuvasti lisää ulkoisia vihollisia ja vaatii, että tavallisen kansalaisen tulisi rakastaa niitä viranomaispäätöksellä. Katkeraan loppuun saakka.

Puolustusvoimien miehillä on varmaan miettimistä. Jos tavalliset suomalaiset tulevaisuudessa perustavat aseellisia ryhmittymiä puolustamaan itseään ulkoa tulevaa uhkaa vastaan, niin kuinka moni upseeri olisi valmis antamaan käskyn tulenavauksesta näitä ryhmittymiä vastaan? Omia kansalaisia vastaan? Kuinka moni heidän alaisistaan noudattaisi käskyä? Kuinka moni upseeri ajattelisi, että vihollinen on aivan toisessa suunnassa?

Kirjoitukseni voi kuulostaa foliohattuilulta, mutta niinhän nykyinen tilannekin kuulosti vielä vuosi sitten. Tässä vaiheessa on hyvä esittää kysymys puolustusvoimien upseereille. Ketä te puolustatte? Hallintojärjestelmää, joka syöttää kansansa utopian ylläpitämiselle? Vai sitä kansaa itseään? Vaiko pelkkää uraanne?

Sinänsä loppukaneettina voi todeta, että jos puolustusvoimat ottaisivat maassa vallan, niin sotilashallinto kestäisi pitkään. Vaikka puolustusvoimat toteaisivat, että maassa olojen rauhoituttua järjestettäisiin uudet vaalit, niin mitä niihin vaaleihin olisi tarjolla ehdokkaiksi? Ne samat puolueet, jotka veivät maamme katastrofiin? Entä virkamieshallitus? Ne samat virkamiehet, jotka tukivat sitä samaa katastrofia mitään kyseenalaistamatta?

Vaikka tunnustan olleeni jopa joskus kommunisti, niin tunnen päivä päivältä suurempaa sympatiaa sitä kohtaan, mitä Augusto Pinochet teki aikanaan Chilessä. 

Vielä lisäyksenä vastaus Ylen toimittajan Eero Mäntymaan sähköpostilla esittämään haastattelupyyntöön:

1. En ole kiinnostunut haastattelusta enkä halua olla missään tekemisissä Ylen kanssa.

2. Kun nimimerkkiä käyttävälle blogikirjoittajalle esitetään pyyntö ottaa yhteyttä Ylen toimittajaan puhelimitse, voi pyyntöä pitää jokseenkin huvittavana.