tiistai 5. huhtikuuta 2016

METSÄNVARTIJAT

European Federation Wilderness Center 24, Ruunaa, Lieksa, syyskuun 12. vuonna 2036


Metsänvartija Juhani Holopainen heräsi tuvassaan kännykkänsä hiljaiseen herätysääneen ja herätti sen jälkeen yläpunkassa nukkuvan työparinsa Jukka Koljosen. Kello oli kuusi aamulla. Holopaisella niin kuin muillakin tässä tuvassa nukkuvilla oli tullut selkäytimeen herätysäänen mahdollisimman nopea sammuttaminen, sillä tuvassa olevat kaksi muuta miestä nukkuivat vielä ja saivat nukkuakin. Heidän pitkäksi venynyt työvuoronsa oli päättynyt joskus kahden aikaan yöllä. Metsänvartijoilla oli kyllä työvuorolistat, mutta vuorot tuppasivat usein venymään. Venyneistä työajoista ei ollut valitusmahdollisuutta, sillä metsänvartijat olivat liittovaltion virkamiehiä joiden tuli jo solmimansa työsopimuksen mukaan suostua siihen, että työaikaa venytettiin tarvittaessa ja tilanteen mukaan. Maksettiinhan ylityöt toki rahassa, tosin huonolla prosentilla ja jokainen ylityötunti tuli anoa erillisellä lanketilla joka kävi läpi ankaran ja ennen kaikkea hitaan byrokratiamyllyn. Viimeisessä tilissään Holopainen oli saanut ylityökorvauksia kuluvan vuoden maaliskuulta. Holopaiselle oltiin kerrottu, että joka ainoa lanketti kiersi hyväksyttävänä Brysselin kautta.

Holopaisen, Koljosen ja muitten metsänvartijoitten asuntoparakki, jota he kutsuivat kasarmiksi sijaitsi noin puolen kilometrin päässä Ruunaan kansainvälisestä eräkeskuksesta. Henkilökunta haluttiin pitää poissa maksavien asiakkaitten näkyviltä silloin kun heidän palveluksiaan ei tarvittu. Kasarmissa majaili kaikkiaan neljäkymmentäkahdeksan metsänvartijaa, kahdessatoista neljän hengen tuvassa. Tuvat olivat askeettisia ja koko lailla armeijamallisia. Punkka, pöytä ja kaappi palvelusvarusteita sekä henkilökohtaisia tavaroita varten. Kaapit olivat sentään kaksi kertaa sen kokoisia kuin armeijassa. Käytävällä oli yleinen tila, missä oli pieni olohuone televisioineen, yhteis-wc, suihkutilat, pieni sauna sekä keittosyvennys. 

Keittosyvennystä tarvittiin lähinnä ylimääräisten eväitten lämmittämiseen ja kahvin keittämiseen, sillä osana metsänvartijoitten palkkaan kuului kasarmin vieressä olevassa vetoisassa ruokaparakissa tarjottava ruoka. Ruokaparakissa tarjottiin aamiainen, päivällinen ja iltapala. Pääosin lämpimänä ruokana oli armeijatyyliin joko hernesoppaa tai sitten noppa- eli pataljoonasoppaa eri muunnoksineen sekä makaroonimuhennusta jota oltiin kutsuttu jo viime vuosituhannen puolella nimellä yrjölauri. Lisäksi ruokaparakista metsänvartijat saivat mukaansa annokset, joita he valmistivat tehtäviään suorittaessaan. Miesten valvonta-alue oli suuri, joten reissuilla tarvittava ruoka tuli valmistaa maastossa. Miehet eivät sinänsä valittaneet ruuan yksipuolisuudesta sillä vuoden 2036 suomalainen ei ymmärtänyt termiä yksipuolinen ruokavalio. Riitti, että ruokaa oli. Kaikki metsänvartijat asuivat työputkiensa aikana kasarmilla. Perheelliset menivät pitempien vapaittensa ajaksi kotiinsa, mutta muille tämä oli ainoa koti. Oman asunnon hankkiminen edes vuokralle ei kannattanut. Vapaa-aikansa perheettömät miehet viettivät joko kasarmilla tai sitten sukulaistensa luona Lieksassa, Nurmeksessa tai Valtimolla. Muutama kaveri oli Joensuustakin.


Holopainen ja Koljonen pukivat aamupesun jälkeen palvelusasut yllensä. Asu oli sotilastyyppinen maastoasu arvomerkkeineen kaikkineen. Kypärää ei sentään käytetty. Miehet olivat olleet metsänvartijan tehtävässä suurinpiirtein saman aikaa ja heidät oltiin hiljattain ylennetty nuoremmista metsänvartijoista metsänvartijoiksi jonka merkkeinä heillä oli rintapielessään kaksi pientä messinkistä tähteä. Miehet kävelivät ruokaparakille. Touhu oli varsin sotilaallista, mutta suljettuna osastona ei sentään marssittu. Parakilla aamiaisvuorossa näytti olevan Jaana, 24-vuotias lieksalaisnainen joka omasi missin kasvot ja muodot, jotka saivat aikaan sen, että miesten silmät tuppasivat aina harhautumaan alueille, joille niitten ei ollut kohteliasta harhautua. Jaana ei sinänsä ollut moksiskaan, sillä hän tiesi keittäjien aseman olevan samanlainen kuin aikanaan tukkikämpillä. Heidät jätettiin rauhaan, vaikka joskus miesten housuissa saattoi pullottaakin. Niin oli parempi yleisen järjestyksen säilymiseksi vaikka niin miehet kuin naiset olivat tavallisia ihmisiä tavallisine haluineen ja tarpeineen. Joskus niistä oli pakko tinkiä, ja elannon hankkiminen meni kaiken edelle. Sitä ei haluttu riskeerata millään tavoin. Minkäänlaisiin mustasukkaisuusdraamoihin ei ollut varaa. Keittäjät asuivat ruokaparakin päässä varsinaisia vetoisia ruokailutiloja paremmin tilkityissä tiloissa, jotka olivat samanlaisia kuin metsänvartijoitten asuintilat. Ruokaparakkia kutsuttiin miesten kesken pimppilinnaksi.

Aamiaiseksi oli tarjolla teetä, sämpylä, siihen lisättäväksi kevytlevitettä ja lauantaimakkaraa sekä sen lisäksi kaurapuuroa. Näkkileipää oli tarjolla niin paljon kuin halusi syödä. Miehet söivät mahansa täyteen, kuittasivat vartiokierrokselleen tarvittavat annospakkaukset ja läksivät takaisin kasarmille, jossa he laittoivat varustuksensa kuntoon. Varustukseen kuuluivat rynnäkkökiväärit kovilla panoksilla varustettuna. Täysi kolmenkymmenen patruunan lipas. Elettiin Euroopan Liittovaltion erikoiseräalueella jonka käyttö oli sallittu vain maksaville asiakkaille ja varusteet sekä valtuudet olivat sen mukaiset. Liittovaltio suhtautui omaisuuteensa ja varsinkin sen luvatta käyttämiseen hyvin huumorintajuttomasti.

Maksavat asiakkaat puolestaan viettivät aikaansa puolen kilometrin päässä Neitikosken viereen rakennetulla luksusalueella, jossa oli loistohotelli ja suuri määrä ylellisiä mökkejä. Aikanaan, joskus 2010-luvulla alue oltiin tunnettu nimellä Ruunaan Retkeilykeskus mutta Liittovaltio oli pakkolunastanut sen ja rakentanut tilalle ylellisen erä- ja luontokeskuksen keski- ja länsieurooppalaisia sekä itäaasialaisia ja venäläisiä maksavia asiakkaita varten. Ja heitä riitti. Eksoottiset suomalaiset erämaa-alueet ja siellä aseitten kanssa riistan perässä kulkeminen kiinnostivat. Varsinkin kun maksava asiakas sai käyttää aseitaan paljon vapaammin kuin aikanaan samoilla selkosilla kulkeneet suomalaiset metsästäjät. Samoin tietysti kiinnosti erittäin hyvin ja asiakkaan tarpeita ajatellen järjestetty after hunting.

Keskus kuului osana Liittovaltion suljettuun luontoalueeseen numero 24, joka oltiin perustettu entisten valtion metsästysalueitten ympärille eli alueeseen kuuluivat Ilomantsin metsästysalue, Enosta Kuora-Kontiovaara-Uimaharjun alue, Lieksasta Elimo-Kitsi-Piilon alue sekä Kukkaro-Laklan alue, Nurmeksesta Peurajärvi-Mujejärven alue sekä Valtimolta Sierra-Yöttäjän alue. Lisäksi alueeseen oltiin pakkolunastuksella lisätty kaikki siinä välissä olevat suomalaisten metsäfirmojen alueet. Metsäfirmat kyllä omistivat alueet, mutta kaikki luonnonkäyttöoikeudet niissä siirtyivät Liittovaltiolle. Tämä tarkoitti myös hakkuiden kieltämistä, joten ne muuttuivat metsäfirmoille hyödyttömiksi. Käytännössä metsäfirmat möivät alueet muutamassa vuodessa Liittovaltiolle pilkkahintaan, sillä tämä alue, niin kuin hyvin moni muu alue Suomessa oltiin varattu Liittovaltion maksulliseksi luontoreservaatiksi, jossa kaikki teollisen metsätalouden muodot olivat kiellettyjä. Tämä tietysti tappoi alueella vielä sijaitsevat puu- ja paperifirmat ja vei mukanaan myös huomattavan määrän siitä riippuvaisia muitakin työpaikkoja.


Yksityiset maanomistajat saivat pitää maansa, mutta metsätalous oli niissäkin kiellettyä, alueella asuvien kansalaisten kaikki luonnonkäyttöoikeudet olivat muuttuneet maksulliseksi ja maksu maksettiin Liittovaltiolle. Minkäänlaisia hakkuita ei enää sallittu ja jokamiehen oikeudet lakkasivat olemasta. Jos yksityismaanomistajan maat sijaitsivat eräkeskuksen maitten ulkopuolella, hän sai sentään kaataa puita polttopuiksi ja tämä olikin nykyisin varsin suuri elinkeino näillä selkosilla. Paikallisten asukkaitten yksityinen metsästys oltiin täysin kielletty, samoin kuin aseitten hallussapito ja tavallisilla kansalaisilla oli mahdollisuus liikkua Liittovaltion metsissä samoin kuin marjastaa ja sienestää ainoastaan lunastamalla Liittovaltiolta kahdensadan euron vuosittainen luonnonkäyttömaksu. Jos kansalainen tavattiin Liittovaltion metsäalueilta ilman kuittia lunastetusta maksusta, häntä sakotettiin tuhannen euron luonnonvaraväärinkäytön sakolla.

Kun Pohjois-Karjalassa astuttiin Liittovaltion aikaan ja samalla menetettiin huomattava osa siihen astisista elinkeinomahdollisuuksista, ei paikallisilla ihmisillä ollut paljon muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä saamaan töitä Liittovaltiolta tai sitten jäädä elämään pienillä sosiaalituilla, jotka olivat murto-osa verrattuna siihen, mitä ne olivat olleet joskus itsenäisen Suomen aikaan. Siksi Holopainenkin oli tyytyväinen työpaikkaansa. Hän oli iältään 24-vuotias, eikä hänellä ollut koskaan tullut hankittua ammattikoulutusta. Missä hän olisi sen oikeastaan hankkinutkaan, sillä ei näillä alueilla enää ollut oikein ammattikoulujakaan. Miksi olisi ollut? Alue oli Euroopan Liittovaltion luontoreservaattia ja lähes kaikki tarjolla olevat työpaikat tulivat sen mukana. Tarjolla ei ollut mitään muuta.


Holopainen ja Koljonen laittoivat varusteensa kuntoon ja siirtyivät maastoautoonsa. He kävivät hakemassa kyytiinsä liittovaltiovalvojan Erich Strohmin erävirkistyskeskuksen alueelta huomattavasti metsänvartijoitten kasarmia viihtyisämmästä asunnostaan. Liittovaltiovalvojat olivat tulleet jokaisen työparin mukaan kuusi kuukautta aikaisemmin, sillä oltiin alettu epäillä, etteivät metsänvartijat olleet täysin rehellisiä työssään. Ja eiväthän he olleetkaan, sillä jos he olivat törmänneet ilman maksettua lupaa marjastavaan ja sienestävään eläkeläispariskuntaan, niin eiväthän he tietenkään olleet kirjoittaneet heille sakkoja. Tuhannen euron luonnonvaraväärinkäytön sakko olisi ollut tavalliselle eläkeläiselle taloudellinen katastrofi.

Samoin he olivat pitäneet mukanaan omia prepaid-liittymillä varustettuja puhelimia, joista he olivat soittaneet paikallisille kavereilleen ja kertoneet, millä alueilla vartijat ja maksetut asiakkaat liikkuivat ja missä oli turvallista pistää pystyyn nopea ja laiton hirvijahti. Aikanaan hirviä metsästettiin harrastuksena, mutta nykyisessä Liittovaltion osavaltiossa niitä metsästettiin puhtaaseen tarpeeseen. Kaadetusta hirvestä saatiin muutaman miehen metsästysporukan perheille äärimmäisen tärkeää pakasteentäytettä. Prepaidit olivat metsänvartijoilla edelleenkin mukana ja varoituksia annettiin mahdollisuuden mukaan, mutta jokaista luvatonta metsässä liikkujaa oli nyt pakko sakottaa. Siitä piti mukana kulkeva ja toimintaa valvova liittovaltiovalvoja huolen. Virkavelvollisuuden laiminlyömisestä liittovaltiovalvoja rankaisisi ankarimmalla mahdollisella tavalla eli työpaikan menettämisellä ilman irtisanomisaikaa, eikä näillä selkosilla ollut tarjolla juurikaan muuta. Ennen liittovaltiovalvojien mukaantuloa he olivat useastikin törmänneet paikallisten miesten laittomalle hirvenkaadolle, todenneet että he laittavat nyt nuotiotulet päälle, keittävät kahvit ja ilmoittavat tunnin päästä valvontakeskukseen löytäneensä jälkiä laittomasta kaadosta. Nyt siihen ei ollut enää mahdollisuutta.

Kun liittovaltiovalvoja oli tullut mukaan heidän vartiokierroksilleen, niin pari kertaa hekin olivat jo joutuneet käräyttämään salametsästäjät. Molemmilla kerroilla tilanne oli kiristynyt hyvin lähelle sitä, että jouduttiin turvautumaan väkivaltaan. Strohm oli jo kaivanut pistoolin holsteristaan ja vetänyt  liikkuvat taakse. Metsänvartijat eivät olleet sitä vielä tehneet. Tuttuja miehiä kumminkin. Hirvimiehet olivat lopulta alistuneet pidätykseen ja salametsästyksestä automaattisesti seuraavaan vuoden ehdottomaan vankeustuomioon. Miehet olivat syyllistyneet yhteen rikoksista suurimpaan eli varastaneet Liittovaltiolta ja samalla kyseenalaistaneet sen ehdottoman käskyvallan. Toki niin Holopainen kuin Koljonenkin tiesivät, että näitten miesten sukulaiset eivät heitä enää Lieksassa pahemmin morjestaneet. Ehkä heidän ei myöskään kannattanut käydä Lieksassa vielä toimivassa ainoassa kuppilassa. Siellä saattoi hyvin herkkään saada turpaansa. Mutta minkäs teit? Maha vaati evästä, sukulaisiakin piti vähän yrittää autella eikä muutakaan keinoa ollut.

Strohm tuli omasta asunnostaan maastoautoon, hyppäsi takapenkille ja Holopainen käynnisti moottorin. Samaan aikaan erävirkistyskeskuksen pihasta läksi liikkeelle pakettiauto, jossa oli kuskin lisäksi kyydissä kuusi nuorta suomalaista naista. Huoria. Holopainen ei moralisoinut heitä vaan ymmärsi täysin heidän tilanteensa. Työ ja elanto oli täällä kiven alla ja maksavat vieraat halusivat nauttia muustakin kuin riistalihasta. Lisäksi he maksoivat palveluksistaan hyvin, joten tuossa pakettiautossa olevilla nuorilla naisilla jotka viettivät täällä viikon yhteen putkeen saattoi olla taskussaan perheelleen puolen vuoden elatus. Paikallisten ihmisten keskuudessa Ruunaata kutsuttiin erä- ja irstailukeskukseksi.


Täällä hyvin moni suomalainen nainen joutui kuljettamaan lompakkoaan jalkojensa välissä, mutta se ei ollut Holopaiselle mikään ihmettelyn aihe. Se oli vakiintunutta nykypäivää. Hän oli syntynyt vuonna 2012, eikä hän enää kunnolla muistanut itsenäistä Suomea. Toki hän tunsi historian. Kun vuonna 2017 Iso-Britannia erosi Euroopan Unionista, tapahtui jäljelle jääneessä EU:ssa vallankaappaus, tosin siinä mielessä ainutlaatuinen että vallanpitäjät kaappasivat vallan itselleen. Unionin komissio vaati ja sekä EU-parlamentti että suurin osa kansallisia parlamentteja sen lampaana hyväksyivät, että Euroopan Liittovaltio perustetaan välittömästi. EU-parlamentti muuttui omasta tahdostaan kumileimasimeksi jolle jäi tehtäväksi ainoastaan hyväksyä tai hylätä EU-komissaarien antamat lakiehdotukset. Luonnollista oli, että se ne hyväksyi. Olihan EU-parlamentti lähinnä uskollisten federalistien suojatyöpaikka. Eurooppa oli saanut itselleen oman politbyroonsa, jonka jäsenet se itse valitsi vain itselleen sopivista ehdokkaista.

Sitä myötä itsenäiset kansallisvaltiot lakkasivat olemasta. Suomen eduskunta teki vuonna 2018 viimeisenä tekonaan päätöksen toimintansa lakkauttamisesta ja sen korvaamisella Liittovaltion aluehallintovirastolla. Suomen kohdalla tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Suomesta tuli reservaatti, mikä osa Euroopan Takahikiälle lankesi luonnostaan, vaikka sen poliitikot olivatkin pitäneet tärkeänä mainostaa, että Suomi on mukana päättämisen ytimessä. Niinhän se oli, ja päätti puolestaan kiltisti, mitä siltä vaadittiin. Maasta tuli osaltaan rikkaille maksaville asiakkaille tarkoitettu luontoreservaatti, jossa suomalaisten jokamiehen oikeudet muuttuivat historiaksi ja osaltaan ihmisreservaatti, johon sijoitettiin ylimääräistä afrikkalaista ja aasialaisväestöä elätettäväksi. Jos Lieksan suunnasta asiaa ajateltiin ja etsittiin jotain positiivista, niin se oli ehkä se, että sinne tulleet ja suuria ongelmia aiheuttaneet haittamaahanmuuttajat oltiin nopeassa tahdissa siirretty etelän asutuskeskuksiin koska Lieksan erämaa-alueita ja sinne jatkossa tulevia vakavaraisia asiakkaita ei haluttu häiritä kehitysmaalaistulvalla ja heidän aiheuttamillaan häiriöillä.

Samalla lakkautettiin kansalliset armeijat ja niin Holopainen kuin Koljonenkin olivat suorittaneet asevelvollisuutensa Euroopan Liittovaltion armeijan Kainuu Brigadessa. Molemmat olivat saaneet sissikoulutuksen, joka puolestaan helpotti metsänvartijan työn saamisessa. Vanha sinivalkoinen kokardi oli poistunut käytöstä ja ja miehillä oli ollut päähineissään sinitaustainen kaksitoistatähtinen liittovaltiokokardi. Samoin kansallisliput olivat poistuneet käytöstä. Liittovaltiossa vietettiin ensimmäinen kesäkuuta historiapäivää, jolloin muisteltiin itsenäisten kansakuntien vapaaehtoista liittymistä osaksi Euroopan Liittovaltiota. Silloin vanhoilla kansallislipuilla sai liputtaa, mutta nekin piti päivittää sellaisiksi, että niissä oli mukana liittovaltiotunnus. Alkuperäisten vanhojen lippujen käyttö aiheutti sekä sakkorangaistuksen että lipun takavarikoinnin.


Puola, Baltian maat, Tsekki, Slovakia, Unkari ja kaikki Balkanin maat olivat todenneet EU:lle, että pitäkää liittovaltiotunkkinne ja erosivat siitä. Samoin teki Tanska, joka ratkaisi haittamaahanmuutto-ongelmansa varsin perinteisellä viikinkitavalla. Liittovaltion osavaltiot Saksa ja Ruotsi ottivat vastaan Tanskasta karkoitetun aineksen pahemmin kyselemättä. Asiaan varmaankin vaikutti se, että asiaa selvitellessä Tanskan puolustusvoimat ja kodinturvajoukot olivat ampuneet yli kolme tuhatta ihmistä. Juuttien pinna kesti pitkään, mutta katkesi lopulta. Suomalaisten pinna oli kestänyt vielä enemmän eikä koskaan katkennut. Kaikki määräykset hyväksyttiin ja niihin alistuttiin. Ja alistumisen yhtenä suurimpana kannustimena oli sosiaaliturvansa rapauttaneessa maassa pelko työpaikan menettämisestä. Liittovaltio-Suomessa työ oli lottovoitto. Termi hyvinvointivaltio miellettiin maassa nykyisin lähinnä aikaa sitten väljähtyneenä tylsänä vitsinä.

Holopainen oli hiljattain vapaillaan saunonut isänsä kanssa hyvin pitkän saunaillan ja silloin he keskustelivat noista ajoista. Holopainen oli kysynyt isältään:

- Meillähän oli ymmärtääkseni kuitenkin vielä suht hyvin toimiva maa. Miksi se hässittiin niin vituralleen kuin se nyt on? Ymmärränhän minä, että poliittinen- ja virkamieseliitti olivat kokonaisuudessaan jo silloinkin Brysselin europolitrukkeja. Mutta valtaväestö ei tätä halunnut. Miksi siis ei pantu hanttiin? Olihan tää maa täynnä aseellisia miehiä. Ja onhan se sitä vieläkin. Nyt aseet ovat vain piilossa. Miksi mitään ei tehty? Miksi kaikkeen suostuttiin? Miksi kaikkeen alistuttiin?

Hänen isänsä, 58-vuotias mies, joka oli tehnyt pitkän uran rekkakuskina, kunnes oli joutunut työttömäksi koska hänen työnsä oltiin myyty ulkomaalaisille yrittäjille ja joka kituutti nyt vaimonsa kanssa huonolla sosiaalituella oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi:

- Niin… vittu joo… älä muuta virka niin… täytyy sanoo saatana…

Sitten hän oli taas vähän aikaa hiljaa, otti huikan olutta ja näytti siltä, kuin hän olisi pyyhkäissyt silmäkulmiaan. Ehkä se oli löylyn aikaansaamaa hikeä. Ehkä jotain muuta. Hän jatkoi:

- Sitä puhetta oli silloin niin… olihan sitä… paljonkin. Mutta puheeksihan se jäi. Me oltiin pelkkää puhetta koko porukka. Ehkä me ollaan sen yhteiskunnan tuotoksia, josta tehtiin ylifeministinen, yliselitetty, ylianalysoitu ja ylilässytetty. Eikä meistä sitten muuhun lopulta ollutkaan. Odotettiin lupaa toimia. Niin kuin talvisodan jätkillä. Että nyt saatte ottaa varmistimen pois päältä ja ampua. Koira ei perään hauku. Ja varmaan oltais toimittukin, jos se lupa oltaisiin annettu. En minä sitä yhtään epäile. Mutta eihän sitä lupaa sitten koskaan tullut. Tuli vain määräys niellä kaikki ja olla onnellinen nielemästään. Niin sitten me vaan keskityttiin raapimaan muniamme ja mutisemaan vittuuntumista keskenämme. Ja ehkä me oltiin täällä Lieksassa vaan tyytyväisiä kun ne neekerit ja karvaranteet siirrettiin eteläisen Suomen kiusaksi. Päästiin sentään niistä itse eroon ja huokaistiin helpotuksesta kun ne menivät toisten kontolle. Mutta eivät ne siellä etelässäkään saaneet pahemmin mitään  aikaiseksi. Siellähän suomalaiset siirtyivät omille alueilleen. Jossa ne elävät miten kuten. Tämä etelän rikastus elää taas suomalaisten elättämänä omilla alueillaan. Eikä sinne ole aikoihin mennyt ambulanssikaan ilman Pasi-Sisun tukea ja konepistoolimiehiä. Ja sitä pidetään saatana normaalitilanteena, jonka kanssa täytyy vaan elää. Helvetti, palokuntakin tarttee konepistoolimiehiä, että se voi tehdä työnsä.


- Jotain pientä tietysti oli. Aseethan kiellettiin ja vaadittiin luovutettavaksi. No, eihän niitä luovutettu. Hyvin harva luovutti. Joku raja siinäkin sentään meni.  Ne piilotettiin. Niin minäkin tein. Mullakin on tuolla välikatossa piilossa vanhat metsästyspyssyni. Kaiken varalta. Ei poliisi niitä jaksa etsiä. Ei niillä ole siihen aikaa. Eikä kiinnostusta. Saat ne sitten minulta kun aika minusta jättää. Mutta ei niillä torrakoilla mitään kapinaa aikaiseksi saatu. Se oli kaikki enempi symbolista. Saatiin tunne, että pantiin edes jotenkin hanttiin. Ja saatiinhan me sitten aikaan se ruokavahti. Kun tajuttiin, että jotkut perheet ihan oikeasti olivat kusessa. Olivat jo menossa kerjuulle. Tuumittiin, että ei tää jumalauta voi olla näin ja kerättiin porukalla leipää, perunaa ja kaikkea ruokatarviketta. Ettei ihan tarttee nälkään kuolla. Se ruokavahti toimii vieläkin. Tarpeeseen. Nälkäisille. Mutta eipä me olla oikein muuhun pystytty.

- Siellä Etelä-Suomessa taas tietysti tilanne on toisin. Siellä alkaa melkein joka perheessä olla laiton mutka. Jos karvaranteet tulevat suomalaisten alueille, niin ne saavat kuulaa kalloonsa pahemmin varoittamatta. Niin kuin suomalainen puolestaan saa ulkomaalaisten alueella. Eikä poliisikaan tee muuta kuin kirjaa tilanteen ja korjaa ruumiit pois. Mutta ei sekään ole kapinaa. Se on anarkiaa. Porukasta on tullut samanlaisia kuin siitä porukasta joka meidän iloksemme on rahdattu. Jokainen vahtii vain omaa tonttiaan, eikä välitä muusta. Ainakin siellä etelässä. Täällä tietysti katsotaan vähän naapurinkin perään, niin kuin kerroin. Mutta kaiken maan kattava kapina? Että asiat oltaisiin todella muutettu? Ei meistä siihen ollut silloin kun sitä oltaisiin vaadittu. Me kaikki odotettiin ihmettä taivaalta, eikä sitä koskaan tullut. Odotettiin lupaa, eikä sitä koskaan annettu. Niin että tässä sitä ollaan Liittovaltion luontoreservaattina, jossa metsään ei ole pääsyä kuin rikkailla asiakkailla. No, tietysti suomalaisillakin, jos ne maksavat luontoalueitten käyttömaksut. Joihin harvalla on varaa. Metsästää ja kalastaa ei saa. Se on kiellettyä ja varattu maksaville ulkomaalaisille asiakkaille. Eikä ne luvallisesti kerätyt marjat ja sienet kata käyttömaksun hintaa. Ei kannata. Ei hyödytä.

- Yritettiinhän sitä muutosta silloin poliittisestikin. Sitä vastarintaa. Mutta me oltiin myöhässä. Vuonna 2017 persut lopultakin syrjäyttivät Soinin ja muuttivat linjansa tyystin. Ideana oli, että heivataan nämä haittamaahanmuuttajat helvettiin ja erotaan silloisesta EU:sta ennen kuin se muuttaa itsensä liittovaltioksi, joka on todellisuudessa politbyroovaltio. Ja jos se ei onnistu muuten, niin sitten väkisin. Se saavutti vastakaikua. Kovasti. Lopultakin. Lopultakin ihmiset alkoivat tajuta. Viimeisin gallup, mitä esitettiin joulukuussa 2017 näytti että Immosen johtamille persuille olisi tulossa 62 pinnaa äärimmäisen vittuuntuneen kansan äänistä. Mutta sittenhän gallupeja ei enää näytettykään. Ei ollut tarvetta. Sillä eduskunta lopetettiin. Tarpeettomana.

- Silloin viimeistään olisi pitänyt aseitten puhua, mutta no, tyhjähousut ovat tyhjähousuja. Mitään ei saatu aikaiseksi. Jääkärit ovat aikaa sitten kuolleet, eikä uusia tullut tilalle. Uusi sukupolvi keskittyi lähinnä pelaamaan tietokonepelejä. Minkä nyt mutisi vähän netissä. Kaikki meni päin vittua. Meidät voitettiin meidän omalla saamattomuudella. Ja tässä tilanteessa nyt ollaan. Joko eletään minimaalisella sosiaaliturvalla ja toisten ruoka-avulla tai sitten ollaan Liittovaltion työpaikan panttivankina. Ihmisen kun täytyy syödä. Onneksi sinulla on sentään tuo metsänvartijan työ. Vaikka sinä et paikallisten salametsästäjien keskuudessa kovin suosittu häiskä olekaan. Ja onneksi siskosi sentään  pääsi Lieksan S-markettiin töihin. Ei sen ainakaan tarvii mennä lihapiirakaksi tuonne Ruunaan irstailukeskukseen.

- Tiedätkö poikani, tämä ei ole alistettujen ihmisten maa. Tämä on vapaaehtoisesti alistuneitten ihmisten maa. Ja minä olen yksi niistä. Usko huviksesi, että hävettää.

Holopaisen isä ja äiti elivät Lieksassa pienen sosiaaliturvan varassa. Sosiaaliturvan, joka oli pienentynyt huomattavasti itsenäisen Suomen ajoista. Mitään ansiosidonnaista päivärahaa ei kukaan enää muistanutkaan. Vähentyneet valtion rahat tarvittiin muualle. Niillä pidettiin yllä etelän ghettoja, joitten ylläpitämisen Liittovaltio näki välttämättöminä. Saatiinhan niihin sentään pumpattua ylijäämähaittaväestöä Keski-Euroopasta ja pidettiin yllä humanistista eurooppalaista unelmaa, joka ehkä vielä joku päivä toteutuisi sellaisena, kuin utopistit kuvittelivat. Holopaisen sisar ja Holopainen itsekin avustivat vanhempiaan rahallisesti. Kun Holopainen asui kasarmilla ja sai ruokansa työn puolesta hänellä oli siihen varaa, vaikka palkka ei itsessään kovin suuri ollutkaan. Mutta sillä vanhemmille annetulla sadalla eurolla kuussa oli suuri merkitys. Sillä osti paljon ruokaa.

Isä teki vähän ekstratienestiä keittämällä pontikkaa. Hyvää sellaista. Kunnon vehkeillä. Ei se mitään korpirojua ollut, vaan ihan puhdasta pirtua. Asiakkaana oli muun muassa moni lieksalainen poliisi. Lähin nimismieshän oli Joensuussa, samoin kuin Alko. Eikä poliisejakaan paljon ollut. Itse asiassa erityiseräalueella oli kuusi kertaa enemmän metsänvartijoita kuin mitä samalla alueella poliiseja. Tosin heillä oli alueellaan poliisin valtuudet. Tai oikeastaan poliisin valtuuksia huomattavasti suuremmat valtuudet. Maksavien asiakkaitten harrastustoiminta tuli taata keinolla millä hyvänsä. Heillä oli jopa lupa ampua salametsästäjiä, mikäli he eivät luovuttaneet aseitaan. Tosin yksikään metsänvartija ei ollut vielä edes vetänyt liikkuvia taakse virantoimituksessaan. Ja tämähän teki heistä epäilyttäviä.

Holopainen, Koljonen ja Strohm läksivät liikkeelle maastoautollaan ja ajoivat Kukkaro-Laklan alueen suuntaan. Tämän päivän tehtävänä heillä oli vain etsiä salametsästäjiä ja luvattomia marjastajia sekä sienestäjiä. Usein heidän tehtävänään oli ollut toimia metsästysoppaana maksaville asiakaille. Asiakkaita oli monenlaisia. Viikko takaperin heillä oli ollut asiakkaanaan espanjalainen kokenut erämies, joka halusi pudottaa teeren latvasta. Mies oltiin viety jo ennen auringonnousua eräälle tietylle vanhalle hakkuuaukiolle, jolla olevissa jäljelle jätetyissä siemenpuissa tiedettiin teeriä usein olevan. Mies oli ryöminyt ja kontannut metsänvartijoitten mukana sopivalle ampumalinjalle ja pudottanut latvassa olevan teeren tarkalla laukauksella.


Onnistuneen pudotuksen jälkeen tehtiin tulet ja miehestä otettiin valokuva saaliinsa kanssa. Mies oli kohdellut ampumaansa riistaa kaikella mahdollisella kunnioituksella ja harmitellut, ettei hän voinut viedä sitä mukanaan Espanjaan. Mutta erävirkistyskeskuksen keittiö valmistaisi siitä hänelle maittavan aterian. Mies olisi täällä vielä viikon, joten lihaa ehdittäisiin vähän riiputtaakin. Hän oli antanut Holopaiselle ja Koljoselle kiitokseksi viidenkymmenen euron setelin kummallekin. Strohmille hän ei ollut antanut mitään. Hänkin haistoi liittovaltion kuivakiskoisen byrokraatin. Suomalaiset metsänvartijat olivat espanjalaiselle miehelle jotain muuta, ajatus sellaisesta menneestä, kaukana olevasta ja kauaksi jäävästä. Jostain syrjäisen maailman elämäntavasta, joka oli katoamassa ja jota ei ehkä saataisi koskaan takaisin. Mutta elämäntavasta, jota hän arvosti. Mainio mies kaiken kaikkiaan tuo Espanjan kaveri, tuumasi Holopainen.

Oli muunlaisiakin asiakkaita. Siitä taisi olla kolme viikkoa, kun eräs japanilaisporukka halusi ampua hirven rynnäkkökiväärillä. No, täällä asiakkaan tarpeisiin vastattiin aina ja keskuksen varastosta löytyi tarvittavaa materiaalia. Itse asiassa sieltä löytyi sinkokin, mutta kukaan asiakas ei ollut vielä saanut päähänsä vaatia sellaista käytettäväkseen. Varmaan joskus sekin päivä tulisi. Erävirkistyskeskuksen koiramiehet panivat japanilaisia varten jahdin pystyyn ja japanilaisten eteen oltiin saatu ajettua hirvilehmä. Oltiin sentään katsottu, että sillä ei ollut vasoja mukana. Neljä japanilaismiestä olivat tyhjentäneet rynkkynsä lippaat hirveen ja olivat sen jälkeen kaivaneet esille sake-pullon juhliakseen onnistumistaan.

Metsänvartijat olivat katselleet seulaksi ammuttua hirveä ja tuumineet, että voi helvetti mitä tuhlausta. Paskamahoillekin oli tullut ainakin kolmekymmentä luotia. Ei tuosta enää syötäväksi olisi. Monet maksulliset metsästäjät olivat tyytyneet kaatamaan hirven tarkalla laukauksella ja luovuttaneet sen jälkeen hirvenlihat jaettavaksi paikallisille ihmisille. Mutta nämä olivat räiskineet innoissaan niin, että meinasivat vahingossa ampua hirvihaukusta miesten käytössä olleen karjalankarhukoirankin. Jossain toisessa maailmassa metsänvartijat olisivat päättäneet ottaa selvää, että paraneeko nuo esmes lyömällä, mutta tässä maailmassa maksava asiakas oli aina oikeassa.

Metsästysajathan olivat täällä jotain aivan muuta kuin entisessä Suomessa. Alun perin Liittovaltio oli vaatinut, että metsästystä eli siis tienaamista harjoitettaisiin vuoden ympäri. Suomalaiset olivat lopulta saaneet rahanahneet eurobyrokraatit vakuutettua siitä, että kyseinen vaihtoehto olisi tuhoisaa riistan uusintamiselle. Lopulta päädyttiin kompromissiin, eli metsästysaika olisi elokuun ensimmäisestä helmikuun viimeiseen. Tämä tiesi myös talvimetsästyksen aloittamista ja asiakkaille oltiin tehty metsään hyväkuntoisia ja mukavia piilokorsuja, joista he saattoivat lähteä harjoittamaan latvalinnustusta ilman vaivalloisia kävelymatkoja. Hirvenmetsästystä talvisin harjoitettiin röyhkeästi moottorikelkoilla, eikä liikkuvasta kelkasta ampumista rajoitettu millään tavalla. Olipa pari asiakasta ampunut talvella suden lentävästä helikopterista. Kun hinnasta sovittiin, palvelu pelasi. Mitä hinnakkaampaa sen parempaa, sillä kaikki alueen tuottohan meni suoraan Liittovaltiolle Brysseliin ja paikallisille jäivät vain työpalkat.

Metsänvartijoitten tehtävänkuvaan kuuluivat myös hirvikolarit. Joskus aikanaan niitten kanssa toimittiin säännöllisesti niin, että kun kolari oli tapahtunut, niin poliisi otti yhteyttä paikallisiin metsämiehiin, jotka toivat koiransa paikalle, jäljittivät loukkaantuneen hirven ja lopettivat sen. Lihat myytiin huutokaupalla. Se perinne oli loppunut. Kun metsästys oli kantaväestöltä kielletty, ei heillä ollut mitään mielenkiintoa auttaa viranomaisia. Itse asiassa metsästyskoirien määrä oli romahtanut. Metsänvartijoillaan oli omassa kennelissään jonkun verran metsästyskoiria, joita he käyttivät jäljittääkseen ja ampuakseen kolarihirviä sekä käyttääkseen muissakin metsästyksen muodoissa. Siitä ei ollut kuin neljä päivää, kun Holopainen oli viimeksi ampunut kolarihirven. Sen verran inhimillisyyttä Euroopan Liittovaltioon kuuluvassa erävirkistysalueessa oli, että nämä hirvet luovutettiin paikalliselle sosiaalitoimistolle joka jakoi lihat paikallisille köyhyydessä eläville lieksalaisille. Tietysti parhaat palat jätettiin asiakkaille, mutta roipelihoista keitteli monet hyvät sopat.


Päivä kääntyi pitkälle iltapäivän puolelle. Metsänvartijat eivät olleet tällä kertaa tavanneet kuin parin miehen porukan, joka kulki rinkkojensa kanssa. He olivat vaeltamassa ja heillä oli asianmukainen kuitti luonnonkäyttömaksusta. Erävaeltajia oli asiakkaina myös kansainvälisessä eräkeskuksessa ja he olivat yleensä niitä parhaimpia asiakkaita. He halusivat liikkua koskemattomassa luonnossa ja yleensä he halusivat käydä myös Venäjän rajalla, jossa he halusivat itsestään kuvan rajatolpalta. Sitten oli tietysti näitä autovaeltajia, jotka vietiin maastoautolla ja mönkijällä samalle tolpalle valokuvattavaksi ja jotka sen jälkeen palasivat syömään, juomaan ja naimaan Ruunaan erä- ja irstailukeskukseen.

Työvuoro kääntyi pitkälle iltapäivään, joten miehet pysäyttivät autonsa ja valmistivat ateriansa. Varsinaisesti ateriaan kuului pakastekuivattua kuivamuonaa, mutta miehet olivat saaneet aikaiseksi sen, että mukana oli aina myös säilykelihaa. Eihän sillä helvetin pussimuhennoksella aikamiehen nälkä minnekään asettunut. Ruoka valmistettiin trangialla ja tulet tehtiin lähinnä tunnelman vuoksi. Metsänvartijoilla oli siihen oikeus. Muilla kansalaisilla ei, elleivät he olleet maksaneet luonnonkäyttömaksuunsa lisäksi sadan euron tulentekomaksua. Jokainen risukin oli Liittovaltion omaisuutta. Tulilla keitettiin sitten sapuskan jälkeen juotavat pakkikahvit. Strohm oli ehkä liittovaltiobyrokraatti, mutta ei kovin ronkeli ruuan suhteen ja muutenkin eräoloihin tottunut, joten hän äyskäröi ääntänsä kohti mutisematta samaa evästä kuin metsänvartijatkin ja joi kahvit päälle. Miehet puhuivat keskenään englantia. Niin Holopaisen kuin Koljosenkin oli ollut pakko opetella se, sillä ilman sitä ei näissä töissä pahemmin pärjännyt.

Ilta alkoi pimentyä, miehet kuittasivat työvuoronsa päättyneeksi ja ajoivat takaisin Ruunaalle. He pysähtyivät ensiksi Strohmin asunnolle jättäen hänet sinne ja jatkoivat sitten kasarmille. Heitä odottamassa oli johtava metsänvartija Antti Kolehmainen. Hänen ilmeensä oli vakava ja hän alkoi puhua:

- Nythän on jätkät niin, että minulla on teille tosi huonoja uutisia. Tämän eräkeskuksen metsänvartijatoiminta on myyty ylikansalliselle Excecutive Forest Service-yhtiölle. Se tietää sitä, että tänne tulee uudet miehet. Yksi neljäsosa jätkistä saa jäädä tänne töihin uusien metsänvartijoitten oppaiksi, ilman aseenkanto-oikeutta ja pelkän neuvonantajan asemassa mutta muut saavat kenkää. Minä olen yksi niistä joille tulee monoa persuuksiin. Ja valitettavasti te kaksi olette niitä myös. Minun oli pakko tehdä valinnat ja pistin perheelliset etusijalle.

Paikalle alkoi tulla uusia maastoautoja ja niistä astui ulos miehiä. Jumalauta, totesi Holopainen, nuohan ovat joitain vitun palkkasotilaita. Näinköhän noille tuottaa ongelmaa ampua jotain mummoa, joka on ilman lupaa marjametsässä? Mutta Holopainen tiesi, että hän ei mahtanut tällekään mitään. Hänen täytyi vain alistua. Väistämätöntä vastaan oli turha taistella. Oli vain parempi keskittyä miettimään omaa elantoaan. Hän kävi luovuttamassa varusteensa, hakemassa kasarmilta vähät henkilökohtaiset tavaransa ja läksi Koljosen kanssa vanhalla Ladalla kohti Lieksaa. Vanhempiensa luokse. Ainakin siellä oli katto pään päälle tarjolla. Mitä tehdä tämän jälkeen? No, ainakin ilmoittautua sosiaalitoimistoon saamaan kahdensadan euron toimeentuloturva per kuukausi.

Holopainen oli työnsä puolesta ehtinyt tutustua tiettyihin venäläisiin yksityisyrittäjiin. Jotka olivat esittäneet hänelle mielenkiintoisia ehdotuksia, joihin hän ei ollut suostunut, koska oli halunnut toimia metsänvartijana eikä riskeerata työtään. Nyt tilanne oli radikaalisti muuttunut ja oli aika ottaa nuo ehdotukset uuteen puntarointiin. Isäukon pontikkatuotantoa kannatti laajentaa ja alkaa tuomaan maahan pirtua ja tupakkaa. Sille olisi kyllä kysyntää. Kovempaakin tavaraa oli tarjolla, niin tajunnanlaajentajien kuin rautatavaran muodossa. Eteläiseen Suomeen toimitettavaksi. Liittovaltio oli haistattanut hänelle pitkät paskat. Miksi hän ei tekisi samoin Liittovaltiolle? Kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa, niin aina jotenkuten toimeen tulee. Ja jos siitä joutuu vankilaan, niin onhan ainakin tarjolla katto pään päälle ja puuroa lautaselle…



31 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Karmea mutta erittäin realistinen tulevaisuudenkuva.

Vasarahammer kirjoitti...

Tästä jutusta tuli mieleen, että Yhdysvaltojen läntisissä osavaltioissa liittovaltio omistaa ylivoimaisesti suurimman osan maasta ja sitä hallinnoi pulju nimeltä Bureau of Land management.

Wapon artikkeli

<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Bureau_of_Land_Management>Bureau of Land Management</a>

Wapon jutussa on myös kartta, josta käy ilmi liittovaltion jättimäinen maaomaisuus.

Aina silloin tällöin viraston ja paikallisten asukkaiden välille syntyy kähinää maankäytöstä. Nykyisin Yhdysvalloissa melkein joka virastolla on oma SWAT team, joka tarvittaessa saapuu paikalle. Koska myös paikallisilla on aseita, kähinät voivat joskus eskaloitua.

Tässä pari tunnetuinta tapausta:

https://en.wikipedia.org/wiki/Bundy_standoff

https://www.washingtonpost.com/news/the-fix/wp/2016/01/04/the-oregon-occupiers-complaint-explained-in-9-maps/

Eli ei tuo Ykän skenaario mitenkään mahdoton ole. Tosin liittovaltion maanomistukselle on Amerikassa vähän toiset syyt kuin Ykän jutussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tästä tarinasta tuli kyllä hieman surkea ja ahdistunut fiilis allekirjoittaneelle.

t. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Vasarahammerille ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkkulaanen: Tämähän on tietysti vain fiktiivinen kertomus, mutta tuon kaltainen suunta on sinänsä hyvin mahdollinen. Ainakaan poliittinen eliittimme ei halua tehdä mitään estääkseen tuota kulkua. Enkä ole aivan varma, onko meistä muistakaan siihen.

Vasara: Kiitos linkeistä. En tiennytkään, että tuo alue on noin suuri. Tuolla Yhdysvaltojen lounaisosissa käsittääkseni huomattava määrä alueista kuuluu jenkkien sotavaltiolle.

Riku: Vähän sellainen oli tarkoituskin. Kun tämä on täysin mahdollista.

Tuumailija kirjoitti...

Kiitos hyvästä, joskin masentavasta tarinasta. Tarinan lopussa minulle näkyi päähenkilön kannalta selkeä toivon pilkahdus, niin kierolta kuin se kuulostaakin. Kun valtio on vihollinen, niin rikollisliigat eivät enää olekaan itsestäänselvästi pahuuden pesiä. Tämä on pelottavaa.

Oma lähtemiseni edistyy. Tosin hitaasti, mutta edistyy. Jos kaikki menee hyvin, lähtö tapahtunee kuluvan vuoden syksyllä. Kannustus on odottamattoman suurta. Kaikki ystävät, kerhokaverit, sukulaiset ja isäni kannustavat etsimään onnea Kaukoidästä. Moni on yhtä mieltä kanssani todetessaan, että täällä ei välttämättä ole tulevaisuutta. Pysäyttävää oli se, että moni muukin pohtii laukkujen pakkaamista.

Tiedätkö Yrjö, minä ajattelin viedä pienen palasen vanhaa hyvää Suomea mukanani. Ties vaikka kutsuisin väkeä paistamaan makkaraa nuotion äärelle ja näyttäisin, miten kiehisiä vuollaan. Utopistinen ajatus on jopa rakentaa suomalaistyylinen talo ja (huh huh sentään) hirsisauna, jos Luoja suo ja olosuhteet ovat otolliset. Aika näyttää. Tällä hetkellä hienoa on se, kun syvän toivottomuuden ja tulevaisuudettomuuden jälkeen pienet unelmat alkavat taas orastaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli kyllä melkonen dystopia, mutta pakko myöntää että erittäin mahdollinen sellainen. Vuonna 2035 itsekin olisin jo eläkeikäistynyt ja nykyisin jo ihmetellään, onko eläkeyhtiöillä edes varaa maksaa eläkkeitä. Eli jos leivän pöytäänsä haluaisi, niin pakko olisi lähteä Helsinkiä etelämmäksi ja koittaa tulla toimeen tavalla, toisella tai sillä kolmannella.

Ja mitä tulee noihin mainintoihin Etelä-Suomen tilanteesta, niin kyllä täällä on jo nähty pottunokkien ja maahanmuuttajajengien kahnauksia ja vielä enemmän maahanmuuttajat kahnailee keskenään. Tässä tulee kyllä mieleen että pitäis varmaan itsekin hommata se aselupa ennen kuin se ihan täysin kielletään. Vaikka sekin byrokratia pistää rauhallisemmankin miehen ohimosuonet sykkimään...

--Madri

Historix kirjoitti...

Holopaisen isä kiteytti osuvasti tilanteemme toivottomuuden:

"Tiedätkö poikani, tämä ei ole alistettujen ihmisten maa. Tämä on vapaaehtoisesti alistuneitten ihmisten maa."

Asiantilan huomaa päivittäin työkavereista, medioista mutta myös joistain sukulaisista. Jos ei nyt sentään ajeta monikultturismia, niin ainakin ollaan hiljaa ja alistuneesti hyväksytään sen jatkuva eteneminen - ja vaaleissa äänestetään kuten aina ennenkin. Kaikkein hulluimpia näyttävät olevan ns. uskovaiset, nyt kun ovat (piispojen avulla) löytäneet oikean kohteen "lähimmäisenrakkaudelleen".

Anonyymi kirjoitti...

Niin, niinpä niin. Surullinen vaan ikävän realistinen dystopia.

Nimimerkillä: "Se rekkakuski"

-KKi-

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho raportoi Brysselistä:

"Ensi viikolla EU-parlamentti keskustelee ja äänestää parlamentin oma-aloitteisesta mietinnöstä (own-initiative report, ts. ei-lakiasäätävä asiakirja) nimeltä "Learning EU at school".

Mietintöesityksen tavoitteena on vastustaa "varhaisesta iästä" lähtien "euroskeptisismin leviämistä" sekä "edistää eurooppalaista yhteenkuuluvuudentunnetta" ja "monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskunnan hyväksyntää".

Mietintöesitys kehottaa jäsenmaita kehittämään "poliittista kasvatusta" ("political education") kaikkia kanavia hyödyntäen ja rahoitusta lisäten. Poliittisessa kasvatuksessa tulisi hyödyntää koulukirjoja, opetussuunnitelmia, opettajankoulutusta, vapaa-ajan harrastuksia, sosiaalista mediaa, roolipelejä, työharjoittelua, vapaaehtoistyötä jne."

Hienolla tiellä ollaan!

-Tvälups-

Varakaani kirjoitti...

Terve, Ykä

Niin ikävältä kuin tuo tarina kuulostikin, niin se on kyllä mahdollinen tulevaisuus. Jotenkin aika ajoin on tullut mieleen että jottei ihan suohon mentäisi, niin ei välttämättä olisi huono asia jos jollain tapaa edistäisi vastarintaa hiukan radikaalimminkin kuin vain nyrkkiä taskussa puristaen.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä ja kiitos taas, vaikka hiljaiseksi vetää.

Tulee mieleen Jaakko Tepon laulun sanat: "Mutta eräänä päivänä itsekin, saat sinä työtönnä ongella olla..."

Se vaan että tässä esimerkissäsi edes Se ei ole mahdollista.

T: Ymmi

Anonyymi kirjoitti...

Joo-o

Meinasihan EU kieltää käytännössä nuo puoliautomaatit sotaaseelta näyttävät airsoftaseetkin. Onko respassa seurattu EUn aselaki toilailua?

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö.
Hyvällä alulla ollaan jo, EU:n vaatima Metsähallituslaki meni läpi, vaikka EU ei edes ole vaatinut mokomaa lakia.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Hyytävä tarina, joka on hyvinkin todellinen tulevaisuutemme tällä menolla. Jokainen €U:hun liittyvä päätös joka tehdään tiukentaa liiton otetta valtiostamme. Tämä inhottaa todella paljon, koska näkee mitä on tapahtumassa, muttei voi vaikuttaa mitenkään. Jokaikinen ilta kun hevosenhymyllä varustettu Stubb irvistelee TV:ssä, tietää että taas "yhteis"työtä €U:ssa "tiivistetään". Ja Suomi tottelee kiltisti!

Vaalit on jo kokeiltu, vaihtoehtopuolue paljastanut karvansa (vaalien jälkeen tietty), eikä toivoa näy missään suunnalla demokraatisin keinoin saavutettavissa. Kukaan tuskin rupeaa poliitikkoja listimäänkään, koska elinkautinen vankeus on kova tuomio tuollaisista ihmisrotista, joten mitä on jäljellä? Ei paljoakaan Suomessa, jossa kuuliaiset, byrokraateiksi syntyneet poliitikkomme vain toteuttavat kaikki unionin löyhätkin säännökset kuin robotit.

Toivomme ei taida olla enää Suomessa, vaan Euroopan rivakammissa ja jämäkämmissä kansoissa, joita vehnäleipä ja TV:stä tuleva roska eivät vielä ole niin puuduttaneet ja tylsistyttäneet. Olin hyvinkin skeptinen kun Itäeuroopan maita ruvettiin liittämään unioniin, mutta miten ollakaan, ne eivät hyppäkään jokaisesta pillinvihellyksestä :) Heidän ensimmäinen ylikansallinen liittonsa on vissiin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, joka ei vielä ole unohtunut...

-Mikko-

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Holopaisen rautakaupassa voisin asioidakin. ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle, Madrille, Historixille, KKi:lle, Taisteluvälineupseerille, Varakaanille, Ymmille, Anolle, Huru-ukolle, Mikolle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Kiitokset sinullekin. Ja ei kovin kaukana ole se ajatus, että kun valtio on rikollisia suurempi roisto itse, niin mitä väliä lakien noudattamisellakaan enää on. Ei riitä, että niitä noudatetaan rangaistuksen pelossa, vaan tulee muistaa lause ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”. En oikein osaa sanoa saunojen rakentamisesta Kaukoidässä, mutta eipä kai tuo mahdotontakaan ole. Katselin aikanaan jotain dokumenttipätkää Australiasta, jossa sinne muuttanut suomalainen lämmitteli rakentamaansa saunaa eukalyptuspuilla.

Madri: Ja eläkettä kannattaa todella miettiä, sillä linjahan on se, että aina useampi yli viisikymppinen heivataan ulos työelämästä peruspäivärahoille ja eläke on sitten sitä myöten. Itse olemme varautuneet asiaan jo pitkän aikaa, joten ihan tyhjän päälle ei pudota. Ja noita kahnauksiahan on, viimeisimpäni oli se joukkotappelu Siilinjärvellä, jossa poliisi luonnollisesti keräsi sitten talteen vain suomalaisia.

Historix: Sinänsä kun ihmisten kanssa juttelee, niin suuttumuksen määrä kasvaa jatkuvasti, mutta kieltämättä myös avuttomuuden tuntu, sillä poliittisen vaikuttamisen keinot ovat olemattomat. Kirkko alkaa olla touhussaan tämän hulluuden eturintamassa.

KKi: Kävit mielessä juttua väsätessäni.

Taisteluvälineupseeri: Tuo touhu alkaa olla silkkaa Neuvostoliittoa. Karmeinta on, että jos läpi menee, niin oma koulujärjestelmämme suoltaa tuota tunnetulla virkamiesuskollisuudella mitään kyseenalaistamatta.

Varakaani: Yksi mahdollisista tulevaisuuksista ja valitettavasti vaikuttaa siltä, että se on päivä päivältä aina todennäköisempi.

Ymmi: Tuommostahan muuten tehtiin Venäjän puolella jo viime vuosikymmenen puolella (oli jopa uutislähetyksessä) kun paikallishallinto rajoitti voimakkaasti suomensukuisten mahdollisuuksia hankkia lisäansioita kalastamalla. Meillä taas esmes Natura-alueet on pyritty läpi ajamaan mitään kyseenalaistamatta.

Ano: Seurataan jatkuvasti ja tilannehan on päällä koko ajan. Tuosta airsoft-jutusta en ole kyllä kuullut.

Huru-ukko: Niinhän se meni. Jäädään seuraamaan. Metsätalouttahan Suomessa kyllä tarvitaan, mutta lain vaikutuksia en osaa ennustaa.

Mikko: Niin tiukentaa, ja täällä hyväksytään likimain kaikki. Aseasiassa on sentään pientä hanttiinpanemista. Seuraavissa vaaleissa minulla menee kyllä sormi suuhun. Mitä Itä-Euroopasta totesit, niin olet aivan oikeassa. Euroopan toivo on tällä hetkellä siellä.

VNV: Luulen, että yksityinen rautakauppasektori saattaa tulevaisuudessa olla kasvuala.

Becker kirjoitti...

Ruunalla on käyty. Aika alakuloinen tunnelma muuten hyvässä tarinassa. Tässähän ei sinänsä ollut mitään uutta, sillä juuri näin systeemi toimi vanhoissa Itä-Euroopan
sosialistimaissa. Vain metsänvartijalla oli ase ja turistit kävivät kaatamassa villisikaa sekä hirveä, ja kaikki saivat saalista. Ajomiehinä toimineet paikalliset ottivat pinosta turistien käyttämät lautaset, joista pyyhkäisivät isoimmat jätökset
sivuun ja mielihyvin söivät lämmintä ja ilmaista sapuskaa pesemättömiltä lautasilta.

Ykän rakentama tarina saatta hyvinkin olla tosi, jos ei suomalainen herää ajoissa. Ja nyt alkaa olla korkea aika, sillä tilanne hankaloituu koko ajan. Mutta ketä äänestää, sillä osa poliitikoista köyristelee Brysselissä, osa ajattelee vain omaa parastaan ja loput ovat vain niin helvetin tyhmiä.

Tulevaisuudessa on sentään mahdollisuus lähteä pakolaiseksi muutamaan Itä-Euroopan maahan, sillä siellä tuntuu poliitikoilla olevan selkärankaa. Tai entä Islanti, jossa kansa pisti pääministerin vaihtoon. Onnistuisiko vastaava Suomessa. Toivoisin, että onnistuisi, mutta pelkään pahoin,että kunnioitus virkakyöstiä kohtaan on niin verissä, että kansa tyytyy puristelemaan nyrkkiä taskussa ja sekin vasta pimeän tullen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Alakuloiseksi tämä oli tarkoitettukin. Ja tuo ajan pyörä saattaa todellakin kääntyä niin ympäri, että kun ennen Itä-Euroopasta pyrittiin loikkaamaan länteen, niin jossain vaiheessa loikataankin lännestä itään.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä taannoin tulin turisseeksi syrjäperäläisten kanssa.
Siinä tuli ilmoille sellainen ajatus jotta tämähän on kuin kortin peluuta. Meinaan, ennen itänaapurilla oli käsi täynnä paskaa, se järjestelmä. Lännessä oli paremmat kortit.
Ja nyt, kun kukaan ei huomannut, joku käänsi koko pöydän ja nyt meillä on käsi täynnä paskaa ja heillä ne paremmat kortit.

Anonyymi kirjoitti...

https://jarileino.com/2016/04/06/alkaneen-vuoden-saa/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ainakin Itä-Euroopassa on pelattu käsi paremmin. Länsi-Eurooppa ei tällä hetkellä saisi pottia reetilläkään.

Ano2: Allekirjoitan tämän hetkisen sääennustuksen varsin pitkälle ja tulevaisuudenkin ennuste on ikävä kyllä hyvin mahdollinen.

Dr Outhouse kirjoitti...

Tarinasi asettuu minulle tutuille, upeille seuduille. Moniaat kerrat on siellä päin lintua pyydetty, vähemmän saatu. Kammoittavaa, jos kertomus muuttuu todeksi lapsillemme. Tämä kolahti, kiitos Ykälle!. Parempaa kevään jatketta.
Dr. Outhouse

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Dr Outhouse. Tuttuja selkosia minullekin. Nykyisinhän, tällä iällä se saaliin määrä ei ole enää niin olennaista. Kiitokset sinullekin ja kevään jatkoja. Valitettavasti tuo tulevaisuudenkuva ei ole ollenkaan mahdoton.

Semisama kirjoitti...

"Tiedätkö poikani, tämä ei ole alistettujen ihmisten maa. Tämä on vapaaehtoisesti alistuneitten ihmisten maa. Ja minä olen yksi niistä. Usko huviksesi, että hävettää."

Uskon että aika isoa osaa porukasta hävettää kun ymmärtää, että jotain olisi VOINUT tehdä, enää ei voi. Tuo lainaamani kohta pysäytti todella miettimään. Oma sairauteni on siinä vaiheessa, että ainoastaan kädet enää toimivat. Toivottavasti kuitenkin tästä maasta löytyy terveitä ihmisiä puolustamaan meitä vähemmän terveitä, jos ja kun sen aika tulee.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Semisama. Yhdyn toiveeseesi. Itsekin kun olen jo viisikymppinen, niin ei tässä voi oikein muuta kuin soittaa turpaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Joo,ei tämä touhu hyvältä näytä.Sitä tuli joskus naureskeltua näille maailmanlopun odottajille,joita joku TV-sarja esitteli,mutta tämän oudon eliitin touhut niin Euroopassa,kuin myös Amerikassa alkaa näyttää todella pahaenteisiltä.Myös USAssa on nimenomaan koululaiset otettu maalitauluksi,eli koulu voi tulevaisuudessa "tarpeelliseksi katsomansa" viranomaisen kanssa puuttua "huolestuttaviin" kasvatusolosuhteisiin ja kouluille suunnitellaan oikeutta tehdä kotitarkastuksia oppilaiden koteihin.Lasten vanhemmat muuttuvat kasvattajasta ja lapsen asioista vastaavasta omaisesta vain yhteisön ja yhteiskunnan apuna lasta kasvattavaksi-eli kunnon kommunistityyliin lapset ovat ensisijaisesti yhteiskunnan omaisuutta.Eikös tämä juurikin ole myös meidän suvakkidiktaattorien unelmaa?Ja jos olette seuranneet Bundyn suvun taistelua liittovaltiota vastaan maankäyttöoikeuksista muualta,kuin valtamediasta,niin hurjaahan tuo touhu on.Karjaa takavarikoidaan sadan mustan maasturin ja parin sadan aseistetun liittovaltion agentin toimesta,karjaa teurastetaan,juottopaikat tuhotaan-Oregonissa autosta ulos käskytetty patriootti teurastetaan tielle-ainakin infowars.comin ja Lisa Havenin netti- ja youtubekanavilta löytyy asioista dokumenttia.Ja kaikki viittaa siihen,että myös Euroopassa suuntaus on sama.Eläköön uljas liittovaltio!(sarkasmia).
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Ei minuakaan nämä survivalistit naurata enää ollenkaan. Lienee niin, että kun hallinto kasvaa tiettyyn pisteeseen se alkaa olla olemassa vain itseään varten ja haluaa kontrolloida kaikkea mahdollista. Kun ajatellaan suomalaista sääntö- ja säännösviidakkoa, niin mehän elämme yhdessä maailman kontrolloiduimmista maista. Poliittisia huostaanottoja ei meillä ole vielä tapahtunut, mutta en ihmettelisi, jos sellaisia jossain vaiheessa tulisi.

Anonyymi kirjoitti...

On hieman sellainen fiilis, että meille on annettu kaksi vaihtoehtoa. Joko kustaan omaan saappaaseen tai sitten kustaan hampaat kurkussa ja itketään.
No. On se kolmaskin vaihtoehto.
Kasvatetaan pallit ja tehdään se mitä miehen pitääkin tehdä. Vaikka se EI tule olemaan mukavaa. Vaan ei muutkaan vaihtoehdot juuri naurata.
Ja lopuksi muistutan Mao sedän viisauksista; Valta kasvaa kiväärin piipusta.

Have gun, have peace.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Niinhän se vissiin on että ”peace thru superior firepower”.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan realistinen skenaario, johon nykymenolla ajaudumme. Ehkä tekniikkapuoli on vaan tuossa kohtaa jo sillä mallilla, että metsänvartijoistakin iso osa on lomautettu tai ainakin katselee viraston ruudulta dronejen lähettämää infrapunakameran kuvaa Helsingin Euroopan resurssiohjauskeskuksesta ja painavat punaista nappia kun tutkassa piippaa luvattoman metsämiehen hiilijalanjälki tai kasvojentunnistussensorit havaitsevat pottunokan metsässä valtiolle kuuluvia marjoja anastamassa.

- huolestunut "Micke" betonikuutiosta -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, ”Micke” betonikuutiosta. Itse asiassa tuohon kirjoitukseen on jatko-osa jossa ne droonit jo lentelevät:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2017/05/salametsastaja-ja-karjalan-sissit.html