European
Federation Wilderness Center 24, Ruunaa, Lieksa, syyskuun 12. vuonna 2036
Metsänvartija
Juhani Holopainen heräsi tuvassaan kännykkänsä hiljaiseen herätysääneen ja
herätti sen jälkeen yläpunkassa nukkuvan työparinsa Jukka Koljosen. Kello oli
kuusi aamulla. Holopaisella niin kuin muillakin tässä tuvassa nukkuvilla oli
tullut selkäytimeen herätysäänen mahdollisimman nopea sammuttaminen, sillä tuvassa
olevat kaksi muuta miestä nukkuivat vielä ja saivat nukkuakin. Heidän pitkäksi
venynyt työvuoronsa oli päättynyt joskus kahden aikaan yöllä. Metsänvartijoilla
oli kyllä työvuorolistat, mutta vuorot tuppasivat usein venymään. Venyneistä
työajoista ei ollut valitusmahdollisuutta, sillä metsänvartijat olivat
liittovaltion virkamiehiä joiden tuli jo solmimansa työsopimuksen mukaan
suostua siihen, että työaikaa venytettiin tarvittaessa ja tilanteen mukaan.
Maksettiinhan ylityöt toki rahassa, tosin huonolla prosentilla ja jokainen
ylityötunti tuli anoa erillisellä lanketilla joka kävi läpi ankaran ja ennen
kaikkea hitaan byrokratiamyllyn. Viimeisessä tilissään Holopainen oli saanut
ylityökorvauksia kuluvan vuoden maaliskuulta. Holopaiselle oltiin kerrottu,
että joka ainoa lanketti kiersi hyväksyttävänä Brysselin kautta.
Holopaisen,
Koljosen ja muitten metsänvartijoitten asuntoparakki, jota he kutsuivat
kasarmiksi sijaitsi noin puolen kilometrin päässä Ruunaan kansainvälisestä
eräkeskuksesta. Henkilökunta haluttiin pitää poissa maksavien asiakkaitten
näkyviltä silloin kun heidän palveluksiaan ei tarvittu. Kasarmissa majaili
kaikkiaan neljäkymmentäkahdeksan metsänvartijaa, kahdessatoista neljän hengen
tuvassa. Tuvat olivat askeettisia ja koko lailla armeijamallisia. Punkka, pöytä
ja kaappi palvelusvarusteita sekä henkilökohtaisia tavaroita varten. Kaapit
olivat sentään kaksi kertaa sen kokoisia kuin armeijassa. Käytävällä oli
yleinen tila, missä oli pieni olohuone televisioineen, yhteis-wc, suihkutilat,
pieni sauna sekä keittosyvennys.
Keittosyvennystä
tarvittiin lähinnä ylimääräisten eväitten lämmittämiseen ja kahvin keittämiseen,
sillä osana metsänvartijoitten palkkaan kuului kasarmin vieressä olevassa
vetoisassa ruokaparakissa tarjottava ruoka. Ruokaparakissa tarjottiin
aamiainen, päivällinen ja iltapala. Pääosin lämpimänä ruokana oli
armeijatyyliin joko hernesoppaa tai sitten noppa- eli pataljoonasoppaa eri
muunnoksineen sekä makaroonimuhennusta jota oltiin kutsuttu jo viime
vuosituhannen puolella nimellä yrjölauri. Lisäksi ruokaparakista metsänvartijat
saivat mukaansa annokset, joita he valmistivat tehtäviään suorittaessaan.
Miesten valvonta-alue oli suuri, joten reissuilla tarvittava ruoka tuli
valmistaa maastossa. Miehet eivät sinänsä valittaneet ruuan yksipuolisuudesta
sillä vuoden 2036 suomalainen ei ymmärtänyt termiä yksipuolinen ruokavalio.
Riitti, että ruokaa oli. Kaikki metsänvartijat asuivat työputkiensa aikana kasarmilla.
Perheelliset menivät pitempien vapaittensa ajaksi kotiinsa, mutta muille tämä
oli ainoa koti. Oman asunnon hankkiminen edes vuokralle ei kannattanut.
Vapaa-aikansa perheettömät miehet viettivät joko kasarmilla tai sitten
sukulaistensa luona Lieksassa, Nurmeksessa tai Valtimolla. Muutama kaveri oli
Joensuustakin.
Holopainen
ja Koljonen pukivat aamupesun jälkeen palvelusasut yllensä. Asu oli
sotilastyyppinen maastoasu arvomerkkeineen kaikkineen. Kypärää ei sentään
käytetty. Miehet olivat olleet metsänvartijan tehtävässä suurinpiirtein saman
aikaa ja heidät oltiin hiljattain ylennetty nuoremmista metsänvartijoista
metsänvartijoiksi jonka merkkeinä heillä oli rintapielessään kaksi pientä
messinkistä tähteä. Miehet kävelivät ruokaparakille. Touhu oli varsin
sotilaallista, mutta suljettuna osastona ei sentään marssittu. Parakilla
aamiaisvuorossa näytti olevan Jaana, 24-vuotias lieksalaisnainen joka omasi
missin kasvot ja muodot, jotka saivat aikaan sen, että miesten silmät
tuppasivat aina harhautumaan alueille, joille niitten ei ollut kohteliasta
harhautua. Jaana ei sinänsä ollut moksiskaan, sillä hän tiesi keittäjien aseman
olevan samanlainen kuin aikanaan tukkikämpillä. Heidät jätettiin rauhaan,
vaikka joskus miesten housuissa saattoi pullottaakin. Niin oli parempi yleisen
järjestyksen säilymiseksi vaikka niin miehet kuin naiset olivat tavallisia ihmisiä
tavallisine haluineen ja tarpeineen. Joskus niistä oli pakko tinkiä, ja elannon
hankkiminen meni kaiken edelle. Sitä ei haluttu riskeerata millään tavoin.
Minkäänlaisiin mustasukkaisuusdraamoihin ei ollut varaa. Keittäjät asuivat
ruokaparakin päässä varsinaisia vetoisia ruokailutiloja paremmin tilkityissä
tiloissa, jotka olivat samanlaisia kuin metsänvartijoitten asuintilat.
Ruokaparakkia kutsuttiin miesten kesken pimppilinnaksi.
Aamiaiseksi
oli tarjolla teetä, sämpylä, siihen lisättäväksi kevytlevitettä ja
lauantaimakkaraa sekä sen lisäksi kaurapuuroa. Näkkileipää oli tarjolla niin
paljon kuin halusi syödä. Miehet söivät mahansa täyteen, kuittasivat
vartiokierrokselleen tarvittavat annospakkaukset ja läksivät takaisin
kasarmille, jossa he laittoivat varustuksensa kuntoon. Varustukseen kuuluivat
rynnäkkökiväärit kovilla panoksilla varustettuna. Täysi kolmenkymmenen
patruunan lipas. Elettiin Euroopan Liittovaltion erikoiseräalueella jonka
käyttö oli sallittu vain maksaville asiakkaille ja varusteet sekä valtuudet
olivat sen mukaiset. Liittovaltio suhtautui omaisuuteensa ja varsinkin sen
luvatta käyttämiseen hyvin huumorintajuttomasti.
Maksavat
asiakkaat puolestaan viettivät aikaansa puolen kilometrin päässä Neitikosken
viereen rakennetulla luksusalueella, jossa oli loistohotelli ja suuri määrä
ylellisiä mökkejä. Aikanaan, joskus 2010-luvulla alue oltiin tunnettu nimellä
Ruunaan Retkeilykeskus mutta Liittovaltio oli pakkolunastanut sen ja rakentanut
tilalle ylellisen erä- ja luontokeskuksen keski- ja länsieurooppalaisia sekä
itäaasialaisia ja venäläisiä maksavia asiakkaita varten. Ja heitä riitti.
Eksoottiset suomalaiset erämaa-alueet ja siellä aseitten kanssa riistan perässä
kulkeminen kiinnostivat. Varsinkin kun maksava asiakas sai käyttää aseitaan paljon
vapaammin kuin aikanaan samoilla selkosilla kulkeneet suomalaiset metsästäjät.
Samoin tietysti kiinnosti erittäin hyvin ja asiakkaan tarpeita ajatellen
järjestetty after hunting.
Keskus
kuului osana Liittovaltion suljettuun luontoalueeseen numero 24, joka oltiin
perustettu entisten valtion metsästysalueitten ympärille eli alueeseen
kuuluivat Ilomantsin metsästysalue, Enosta Kuora-Kontiovaara-Uimaharjun alue,
Lieksasta Elimo-Kitsi-Piilon alue sekä Kukkaro-Laklan alue, Nurmeksesta
Peurajärvi-Mujejärven alue sekä Valtimolta Sierra-Yöttäjän alue. Lisäksi
alueeseen oltiin pakkolunastuksella lisätty kaikki siinä välissä olevat
suomalaisten metsäfirmojen alueet. Metsäfirmat kyllä omistivat alueet, mutta
kaikki luonnonkäyttöoikeudet niissä siirtyivät Liittovaltiolle. Tämä tarkoitti
myös hakkuiden kieltämistä, joten ne muuttuivat metsäfirmoille hyödyttömiksi.
Käytännössä metsäfirmat möivät alueet muutamassa vuodessa Liittovaltiolle
pilkkahintaan, sillä tämä alue, niin kuin hyvin moni muu alue Suomessa oltiin
varattu Liittovaltion maksulliseksi luontoreservaatiksi, jossa kaikki teollisen
metsätalouden muodot olivat kiellettyjä. Tämä tietysti tappoi alueella vielä sijaitsevat
puu- ja paperifirmat ja vei mukanaan myös huomattavan määrän siitä riippuvaisia
muitakin työpaikkoja.
Yksityiset
maanomistajat saivat pitää maansa, mutta metsätalous oli niissäkin kiellettyä, alueella
asuvien kansalaisten kaikki luonnonkäyttöoikeudet olivat muuttuneet
maksulliseksi ja maksu maksettiin Liittovaltiolle. Minkäänlaisia hakkuita ei
enää sallittu ja jokamiehen oikeudet lakkasivat olemasta. Jos
yksityismaanomistajan maat sijaitsivat eräkeskuksen maitten ulkopuolella, hän
sai sentään kaataa puita polttopuiksi ja tämä olikin nykyisin varsin suuri
elinkeino näillä selkosilla. Paikallisten asukkaitten yksityinen metsästys
oltiin täysin kielletty, samoin kuin aseitten hallussapito ja tavallisilla
kansalaisilla oli mahdollisuus liikkua Liittovaltion metsissä samoin kuin
marjastaa ja sienestää ainoastaan lunastamalla Liittovaltiolta kahdensadan
euron vuosittainen luonnonkäyttömaksu. Jos kansalainen tavattiin Liittovaltion
metsäalueilta ilman kuittia lunastetusta maksusta, häntä sakotettiin tuhannen
euron luonnonvaraväärinkäytön sakolla.
Kun
Pohjois-Karjalassa astuttiin Liittovaltion aikaan ja samalla menetettiin
huomattava osa siihen astisista elinkeinomahdollisuuksista, ei paikallisilla
ihmisillä ollut paljon muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä saamaan töitä
Liittovaltiolta tai sitten jäädä elämään pienillä sosiaalituilla, jotka olivat
murto-osa verrattuna siihen, mitä ne olivat olleet joskus itsenäisen Suomen
aikaan. Siksi Holopainenkin oli tyytyväinen työpaikkaansa. Hän oli iältään
24-vuotias, eikä hänellä ollut koskaan tullut hankittua ammattikoulutusta.
Missä hän olisi sen oikeastaan hankkinutkaan, sillä ei näillä alueilla enää
ollut oikein ammattikoulujakaan. Miksi olisi ollut? Alue oli Euroopan
Liittovaltion luontoreservaattia ja lähes kaikki tarjolla olevat työpaikat
tulivat sen mukana. Tarjolla ei ollut mitään muuta.
Holopainen
ja Koljonen laittoivat varusteensa kuntoon ja siirtyivät maastoautoonsa. He
kävivät hakemassa kyytiinsä liittovaltiovalvojan Erich Strohmin
erävirkistyskeskuksen alueelta huomattavasti metsänvartijoitten kasarmia
viihtyisämmästä asunnostaan. Liittovaltiovalvojat olivat tulleet jokaisen
työparin mukaan kuusi kuukautta aikaisemmin, sillä oltiin alettu epäillä,
etteivät metsänvartijat olleet täysin rehellisiä työssään. Ja eiväthän he
olleetkaan, sillä jos he olivat törmänneet ilman maksettua lupaa marjastavaan
ja sienestävään eläkeläispariskuntaan, niin eiväthän he tietenkään olleet
kirjoittaneet heille sakkoja. Tuhannen euron luonnonvaraväärinkäytön sakko
olisi ollut tavalliselle eläkeläiselle taloudellinen katastrofi.
Samoin
he olivat pitäneet mukanaan omia prepaid-liittymillä varustettuja puhelimia,
joista he olivat soittaneet paikallisille kavereilleen ja kertoneet, millä
alueilla vartijat ja maksetut asiakkaat liikkuivat ja missä oli turvallista
pistää pystyyn nopea ja laiton hirvijahti. Aikanaan hirviä metsästettiin harrastuksena,
mutta nykyisessä Liittovaltion osavaltiossa niitä metsästettiin puhtaaseen tarpeeseen.
Kaadetusta hirvestä saatiin muutaman miehen metsästysporukan perheille
äärimmäisen tärkeää pakasteentäytettä. Prepaidit olivat metsänvartijoilla
edelleenkin mukana ja varoituksia annettiin mahdollisuuden mukaan, mutta
jokaista luvatonta metsässä liikkujaa oli nyt pakko sakottaa. Siitä piti mukana
kulkeva ja toimintaa valvova liittovaltiovalvoja huolen. Virkavelvollisuuden
laiminlyömisestä liittovaltiovalvoja rankaisisi ankarimmalla mahdollisella
tavalla eli työpaikan menettämisellä ilman irtisanomisaikaa, eikä näillä
selkosilla ollut tarjolla juurikaan muuta. Ennen liittovaltiovalvojien
mukaantuloa he olivat useastikin törmänneet paikallisten miesten laittomalle
hirvenkaadolle, todenneet että he laittavat nyt nuotiotulet päälle, keittävät
kahvit ja ilmoittavat tunnin päästä valvontakeskukseen löytäneensä jälkiä
laittomasta kaadosta. Nyt siihen ei ollut enää mahdollisuutta.
Kun
liittovaltiovalvoja oli tullut mukaan heidän vartiokierroksilleen, niin pari
kertaa hekin olivat jo joutuneet käräyttämään salametsästäjät. Molemmilla
kerroilla tilanne oli kiristynyt hyvin lähelle sitä, että jouduttiin
turvautumaan väkivaltaan. Strohm oli jo kaivanut pistoolin holsteristaan ja
vetänyt liikkuvat taakse. Metsänvartijat
eivät olleet sitä vielä tehneet. Tuttuja miehiä kumminkin. Hirvimiehet olivat
lopulta alistuneet pidätykseen ja salametsästyksestä automaattisesti seuraavaan
vuoden ehdottomaan vankeustuomioon. Miehet olivat syyllistyneet yhteen
rikoksista suurimpaan eli varastaneet Liittovaltiolta ja samalla
kyseenalaistaneet sen ehdottoman käskyvallan. Toki niin Holopainen kuin
Koljonenkin tiesivät, että näitten miesten sukulaiset eivät heitä enää
Lieksassa pahemmin morjestaneet. Ehkä heidän ei myöskään kannattanut käydä Lieksassa
vielä toimivassa ainoassa kuppilassa. Siellä saattoi hyvin herkkään saada
turpaansa. Mutta minkäs teit? Maha vaati evästä, sukulaisiakin piti vähän
yrittää autella eikä muutakaan keinoa ollut.
Strohm
tuli omasta asunnostaan maastoautoon, hyppäsi takapenkille ja Holopainen
käynnisti moottorin. Samaan aikaan erävirkistyskeskuksen pihasta läksi
liikkeelle pakettiauto, jossa oli kuskin lisäksi kyydissä kuusi nuorta suomalaista
naista. Huoria. Holopainen ei moralisoinut heitä vaan ymmärsi täysin heidän
tilanteensa. Työ ja elanto oli täällä kiven alla ja maksavat vieraat halusivat
nauttia muustakin kuin riistalihasta. Lisäksi he maksoivat palveluksistaan
hyvin, joten tuossa pakettiautossa olevilla nuorilla naisilla jotka viettivät
täällä viikon yhteen putkeen saattoi olla taskussaan perheelleen puolen vuoden
elatus. Paikallisten ihmisten keskuudessa Ruunaata kutsuttiin erä- ja
irstailukeskukseksi.
Täällä
hyvin moni suomalainen nainen joutui kuljettamaan lompakkoaan jalkojensa
välissä, mutta se ei ollut Holopaiselle mikään ihmettelyn aihe. Se oli
vakiintunutta nykypäivää. Hän oli syntynyt vuonna 2012, eikä hän enää kunnolla muistanut
itsenäistä Suomea. Toki hän tunsi historian. Kun vuonna 2017 Iso-Britannia erosi
Euroopan Unionista, tapahtui jäljelle jääneessä EU:ssa vallankaappaus, tosin
siinä mielessä ainutlaatuinen että vallanpitäjät kaappasivat vallan itselleen.
Unionin komissio vaati ja sekä EU-parlamentti että suurin osa kansallisia
parlamentteja sen lampaana hyväksyivät, että Euroopan Liittovaltio perustetaan
välittömästi. EU-parlamentti muuttui omasta tahdostaan kumileimasimeksi jolle
jäi tehtäväksi ainoastaan hyväksyä tai hylätä EU-komissaarien antamat
lakiehdotukset. Luonnollista oli, että se ne hyväksyi. Olihan EU-parlamentti
lähinnä uskollisten federalistien suojatyöpaikka. Eurooppa oli saanut itselleen
oman politbyroonsa, jonka jäsenet se itse valitsi vain itselleen sopivista
ehdokkaista.
Sitä
myötä itsenäiset kansallisvaltiot lakkasivat olemasta. Suomen eduskunta teki
vuonna 2018 viimeisenä tekonaan päätöksen toimintansa lakkauttamisesta ja sen
korvaamisella Liittovaltion aluehallintovirastolla. Suomen kohdalla tämä
tarkoitti käytännössä sitä, että Suomesta tuli reservaatti, mikä osa Euroopan
Takahikiälle lankesi luonnostaan, vaikka sen poliitikot olivatkin pitäneet
tärkeänä mainostaa, että Suomi on mukana päättämisen ytimessä. Niinhän se oli,
ja päätti puolestaan kiltisti, mitä siltä vaadittiin. Maasta tuli osaltaan
rikkaille maksaville asiakkaille tarkoitettu luontoreservaatti, jossa suomalaisten
jokamiehen oikeudet muuttuivat historiaksi ja osaltaan ihmisreservaatti, johon
sijoitettiin ylimääräistä afrikkalaista ja aasialaisväestöä elätettäväksi. Jos
Lieksan suunnasta asiaa ajateltiin ja etsittiin jotain positiivista, niin se
oli ehkä se, että sinne tulleet ja suuria ongelmia aiheuttaneet haittamaahanmuuttajat
oltiin nopeassa tahdissa siirretty etelän asutuskeskuksiin koska Lieksan
erämaa-alueita ja sinne jatkossa tulevia vakavaraisia asiakkaita ei haluttu
häiritä kehitysmaalaistulvalla ja heidän aiheuttamillaan häiriöillä.
Samalla
lakkautettiin kansalliset armeijat ja niin Holopainen kuin Koljonenkin olivat
suorittaneet asevelvollisuutensa Euroopan Liittovaltion armeijan Kainuu
Brigadessa. Molemmat olivat saaneet sissikoulutuksen, joka puolestaan helpotti
metsänvartijan työn saamisessa. Vanha sinivalkoinen kokardi oli poistunut
käytöstä ja ja miehillä oli ollut päähineissään sinitaustainen
kaksitoistatähtinen liittovaltiokokardi. Samoin kansallisliput olivat
poistuneet käytöstä. Liittovaltiossa vietettiin ensimmäinen kesäkuuta
historiapäivää, jolloin muisteltiin itsenäisten kansakuntien vapaaehtoista
liittymistä osaksi Euroopan Liittovaltiota. Silloin vanhoilla kansallislipuilla
sai liputtaa, mutta nekin piti päivittää sellaisiksi, että niissä oli mukana
liittovaltiotunnus. Alkuperäisten vanhojen lippujen käyttö aiheutti sekä
sakkorangaistuksen että lipun takavarikoinnin.
Puola,
Baltian maat, Tsekki, Slovakia, Unkari ja kaikki Balkanin maat olivat todenneet
EU:lle, että pitäkää liittovaltiotunkkinne ja erosivat siitä. Samoin teki Tanska,
joka ratkaisi haittamaahanmuutto-ongelmansa varsin perinteisellä
viikinkitavalla. Liittovaltion osavaltiot Saksa ja Ruotsi ottivat vastaan
Tanskasta karkoitetun aineksen pahemmin kyselemättä. Asiaan varmaankin vaikutti
se, että asiaa selvitellessä Tanskan puolustusvoimat ja kodinturvajoukot olivat
ampuneet yli kolme tuhatta ihmistä. Juuttien pinna kesti pitkään, mutta katkesi
lopulta. Suomalaisten pinna oli kestänyt vielä enemmän eikä koskaan katkennut.
Kaikki määräykset hyväksyttiin ja niihin alistuttiin. Ja alistumisen yhtenä
suurimpana kannustimena oli sosiaaliturvansa rapauttaneessa maassa pelko
työpaikan menettämisestä. Liittovaltio-Suomessa työ oli lottovoitto. Termi
hyvinvointivaltio miellettiin maassa nykyisin lähinnä aikaa sitten väljähtyneenä
tylsänä vitsinä.
Holopainen
oli hiljattain vapaillaan saunonut isänsä kanssa hyvin pitkän saunaillan ja
silloin he keskustelivat noista ajoista. Holopainen oli kysynyt isältään:
-
Meillähän oli ymmärtääkseni kuitenkin vielä suht hyvin toimiva maa. Miksi se
hässittiin niin vituralleen kuin se nyt on? Ymmärränhän minä, että poliittinen-
ja virkamieseliitti olivat kokonaisuudessaan jo silloinkin Brysselin europolitrukkeja.
Mutta valtaväestö ei tätä halunnut. Miksi siis ei pantu hanttiin? Olihan tää maa
täynnä aseellisia miehiä. Ja onhan se sitä vieläkin. Nyt aseet ovat vain
piilossa. Miksi mitään ei tehty? Miksi kaikkeen suostuttiin? Miksi kaikkeen
alistuttiin?
Hänen
isänsä, 58-vuotias mies, joka oli tehnyt pitkän uran rekkakuskina, kunnes oli
joutunut työttömäksi koska hänen työnsä oltiin myyty ulkomaalaisille
yrittäjille ja joka kituutti nyt vaimonsa kanssa huonolla sosiaalituella oli
hetken hiljaa. Sitten hän sanoi:
-
Niin… vittu joo… älä muuta virka niin… täytyy sanoo saatana…
Sitten
hän oli taas vähän aikaa hiljaa, otti huikan olutta ja näytti siltä, kuin hän
olisi pyyhkäissyt silmäkulmiaan. Ehkä se oli löylyn aikaansaamaa hikeä. Ehkä
jotain muuta. Hän jatkoi:
-
Sitä puhetta oli silloin niin… olihan sitä… paljonkin. Mutta puheeksihan se
jäi. Me oltiin pelkkää puhetta koko porukka. Ehkä me ollaan sen yhteiskunnan
tuotoksia, josta tehtiin ylifeministinen, yliselitetty, ylianalysoitu ja
ylilässytetty. Eikä meistä sitten muuhun lopulta ollutkaan. Odotettiin lupaa
toimia. Niin kuin talvisodan jätkillä. Että nyt saatte ottaa varmistimen pois päältä
ja ampua. Koira ei perään hauku. Ja varmaan oltais toimittukin, jos se lupa
oltaisiin annettu. En minä sitä yhtään epäile. Mutta eihän sitä lupaa sitten koskaan
tullut. Tuli vain määräys niellä kaikki ja olla onnellinen nielemästään. Niin
sitten me vaan keskityttiin raapimaan muniamme ja mutisemaan vittuuntumista
keskenämme. Ja ehkä me oltiin täällä Lieksassa vaan tyytyväisiä kun ne neekerit
ja karvaranteet siirrettiin eteläisen Suomen kiusaksi. Päästiin sentään niistä
itse eroon ja huokaistiin helpotuksesta kun ne menivät toisten kontolle. Mutta
eivät ne siellä etelässäkään saaneet pahemmin mitään aikaiseksi. Siellähän suomalaiset siirtyivät
omille alueilleen. Jossa ne elävät miten kuten. Tämä etelän rikastus elää taas
suomalaisten elättämänä omilla alueillaan. Eikä sinne ole aikoihin mennyt
ambulanssikaan ilman Pasi-Sisun tukea ja konepistoolimiehiä. Ja sitä pidetään
saatana normaalitilanteena, jonka kanssa täytyy vaan elää. Helvetti,
palokuntakin tarttee konepistoolimiehiä, että se voi tehdä työnsä.
-
Jotain pientä tietysti oli. Aseethan kiellettiin ja vaadittiin luovutettavaksi.
No, eihän niitä luovutettu. Hyvin harva luovutti. Joku raja siinäkin sentään
meni. Ne piilotettiin. Niin minäkin tein.
Mullakin on tuolla välikatossa piilossa vanhat metsästyspyssyni. Kaiken
varalta. Ei poliisi niitä jaksa etsiä. Ei niillä ole siihen aikaa. Eikä
kiinnostusta. Saat ne sitten minulta kun aika minusta jättää. Mutta ei niillä
torrakoilla mitään kapinaa aikaiseksi saatu. Se oli kaikki enempi symbolista.
Saatiin tunne, että pantiin edes jotenkin hanttiin. Ja saatiinhan me sitten
aikaan se ruokavahti. Kun tajuttiin, että jotkut perheet ihan oikeasti olivat
kusessa. Olivat jo menossa kerjuulle. Tuumittiin, että ei tää jumalauta voi
olla näin ja kerättiin porukalla leipää, perunaa ja kaikkea ruokatarviketta.
Ettei ihan tarttee nälkään kuolla. Se ruokavahti toimii vieläkin. Tarpeeseen. Nälkäisille.
Mutta eipä me olla oikein muuhun pystytty.
-
Siellä Etelä-Suomessa taas tietysti tilanne on toisin. Siellä alkaa melkein
joka perheessä olla laiton mutka. Jos karvaranteet tulevat suomalaisten
alueille, niin ne saavat kuulaa kalloonsa pahemmin varoittamatta. Niin kuin
suomalainen puolestaan saa ulkomaalaisten alueella. Eikä poliisikaan tee muuta
kuin kirjaa tilanteen ja korjaa ruumiit pois. Mutta ei sekään ole kapinaa. Se
on anarkiaa. Porukasta on tullut samanlaisia kuin siitä porukasta joka meidän
iloksemme on rahdattu. Jokainen vahtii vain omaa tonttiaan, eikä välitä muusta.
Ainakin siellä etelässä. Täällä tietysti katsotaan vähän naapurinkin perään,
niin kuin kerroin. Mutta kaiken maan kattava kapina? Että asiat oltaisiin
todella muutettu? Ei meistä siihen ollut silloin kun sitä oltaisiin vaadittu. Me
kaikki odotettiin ihmettä taivaalta, eikä sitä koskaan tullut. Odotettiin
lupaa, eikä sitä koskaan annettu. Niin että tässä sitä ollaan Liittovaltion
luontoreservaattina, jossa metsään ei ole pääsyä kuin rikkailla asiakkailla.
No, tietysti suomalaisillakin, jos ne maksavat luontoalueitten käyttömaksut.
Joihin harvalla on varaa. Metsästää ja kalastaa ei saa. Se on kiellettyä ja
varattu maksaville ulkomaalaisille asiakkaille. Eikä ne luvallisesti kerätyt
marjat ja sienet kata käyttömaksun hintaa. Ei kannata. Ei hyödytä.
-
Yritettiinhän sitä muutosta silloin poliittisestikin. Sitä vastarintaa. Mutta
me oltiin myöhässä. Vuonna 2017 persut lopultakin syrjäyttivät Soinin ja
muuttivat linjansa tyystin. Ideana oli, että heivataan nämä
haittamaahanmuuttajat helvettiin ja erotaan silloisesta EU:sta ennen kuin se
muuttaa itsensä liittovaltioksi, joka on todellisuudessa politbyroovaltio. Ja jos
se ei onnistu muuten, niin sitten väkisin. Se saavutti vastakaikua. Kovasti. Lopultakin.
Lopultakin ihmiset alkoivat tajuta. Viimeisin gallup, mitä esitettiin
joulukuussa 2017 näytti että Immosen johtamille persuille olisi tulossa 62
pinnaa äärimmäisen vittuuntuneen kansan äänistä. Mutta sittenhän gallupeja ei
enää näytettykään. Ei ollut tarvetta. Sillä eduskunta lopetettiin.
Tarpeettomana.
-
Silloin viimeistään olisi pitänyt aseitten puhua, mutta no, tyhjähousut ovat
tyhjähousuja. Mitään ei saatu aikaiseksi. Jääkärit ovat aikaa sitten kuolleet,
eikä uusia tullut tilalle. Uusi sukupolvi keskittyi lähinnä pelaamaan
tietokonepelejä. Minkä nyt mutisi vähän netissä. Kaikki meni päin vittua. Meidät
voitettiin meidän omalla saamattomuudella. Ja tässä tilanteessa nyt ollaan. Joko
eletään minimaalisella sosiaaliturvalla ja toisten ruoka-avulla tai sitten
ollaan Liittovaltion työpaikan panttivankina. Ihmisen kun täytyy syödä. Onneksi
sinulla on sentään tuo metsänvartijan työ. Vaikka sinä et paikallisten
salametsästäjien keskuudessa kovin suosittu häiskä olekaan. Ja onneksi siskosi
sentään pääsi Lieksan S-markettiin
töihin. Ei sen ainakaan tarvii mennä lihapiirakaksi tuonne Ruunaan
irstailukeskukseen.
-
Tiedätkö poikani, tämä ei ole alistettujen ihmisten maa. Tämä on
vapaaehtoisesti alistuneitten ihmisten maa. Ja minä olen yksi niistä. Usko
huviksesi, että hävettää.
Holopaisen
isä ja äiti elivät Lieksassa pienen sosiaaliturvan varassa. Sosiaaliturvan,
joka oli pienentynyt huomattavasti itsenäisen Suomen ajoista. Mitään
ansiosidonnaista päivärahaa ei kukaan enää muistanutkaan. Vähentyneet valtion
rahat tarvittiin muualle. Niillä pidettiin yllä etelän ghettoja, joitten
ylläpitämisen Liittovaltio näki välttämättöminä. Saatiinhan niihin sentään
pumpattua ylijäämähaittaväestöä Keski-Euroopasta ja pidettiin yllä humanistista
eurooppalaista unelmaa, joka ehkä vielä joku päivä toteutuisi sellaisena, kuin
utopistit kuvittelivat. Holopaisen sisar ja Holopainen itsekin avustivat
vanhempiaan rahallisesti. Kun Holopainen asui kasarmilla ja sai ruokansa työn
puolesta hänellä oli siihen varaa, vaikka palkka ei itsessään kovin suuri
ollutkaan. Mutta sillä vanhemmille annetulla sadalla eurolla kuussa oli suuri
merkitys. Sillä osti paljon ruokaa.
Isä
teki vähän ekstratienestiä keittämällä pontikkaa. Hyvää sellaista. Kunnon
vehkeillä. Ei se mitään korpirojua ollut, vaan ihan puhdasta pirtua. Asiakkaana
oli muun muassa moni lieksalainen poliisi. Lähin nimismieshän oli Joensuussa, samoin
kuin Alko. Eikä poliisejakaan paljon ollut. Itse asiassa erityiseräalueella oli
kuusi kertaa enemmän metsänvartijoita kuin mitä samalla alueella poliiseja.
Tosin heillä oli alueellaan poliisin valtuudet. Tai oikeastaan poliisin
valtuuksia huomattavasti suuremmat valtuudet. Maksavien asiakkaitten
harrastustoiminta tuli taata keinolla millä hyvänsä. Heillä oli jopa lupa ampua
salametsästäjiä, mikäli he eivät luovuttaneet aseitaan. Tosin yksikään
metsänvartija ei ollut vielä edes vetänyt liikkuvia taakse
virantoimituksessaan. Ja tämähän teki heistä epäilyttäviä.
Holopainen,
Koljonen ja Strohm läksivät liikkeelle maastoautollaan ja ajoivat
Kukkaro-Laklan alueen suuntaan. Tämän päivän tehtävänä heillä oli vain etsiä
salametsästäjiä ja luvattomia marjastajia sekä sienestäjiä. Usein heidän
tehtävänään oli ollut toimia metsästysoppaana maksaville asiakaille. Asiakkaita
oli monenlaisia. Viikko takaperin heillä oli ollut asiakkaanaan espanjalainen
kokenut erämies, joka halusi pudottaa teeren latvasta. Mies oltiin viety jo
ennen auringonnousua eräälle tietylle vanhalle hakkuuaukiolle, jolla olevissa jäljelle
jätetyissä siemenpuissa tiedettiin teeriä usein olevan. Mies oli ryöminyt ja
kontannut metsänvartijoitten mukana sopivalle ampumalinjalle ja pudottanut
latvassa olevan teeren tarkalla laukauksella.
Onnistuneen
pudotuksen jälkeen tehtiin tulet ja miehestä otettiin valokuva saaliinsa
kanssa. Mies oli kohdellut ampumaansa riistaa kaikella mahdollisella
kunnioituksella ja harmitellut, ettei hän voinut viedä sitä mukanaan Espanjaan.
Mutta erävirkistyskeskuksen keittiö valmistaisi siitä hänelle maittavan
aterian. Mies olisi täällä vielä viikon, joten lihaa ehdittäisiin vähän riiputtaakin.
Hän oli antanut Holopaiselle ja Koljoselle kiitokseksi viidenkymmenen euron
setelin kummallekin. Strohmille hän ei ollut antanut mitään. Hänkin haistoi
liittovaltion kuivakiskoisen byrokraatin. Suomalaiset metsänvartijat olivat espanjalaiselle
miehelle jotain muuta, ajatus sellaisesta menneestä, kaukana olevasta ja kauaksi
jäävästä. Jostain syrjäisen maailman elämäntavasta, joka oli katoamassa ja jota
ei ehkä saataisi koskaan takaisin. Mutta elämäntavasta, jota hän arvosti.
Mainio mies kaiken kaikkiaan tuo Espanjan kaveri, tuumasi Holopainen.
Oli
muunlaisiakin asiakkaita. Siitä taisi olla kolme viikkoa, kun eräs
japanilaisporukka halusi ampua hirven rynnäkkökiväärillä. No, täällä asiakkaan
tarpeisiin vastattiin aina ja keskuksen varastosta löytyi tarvittavaa
materiaalia. Itse asiassa sieltä löytyi sinkokin, mutta kukaan asiakas ei ollut
vielä saanut päähänsä vaatia sellaista käytettäväkseen. Varmaan joskus sekin
päivä tulisi. Erävirkistyskeskuksen koiramiehet panivat japanilaisia varten
jahdin pystyyn ja japanilaisten eteen oltiin saatu ajettua hirvilehmä. Oltiin
sentään katsottu, että sillä ei ollut vasoja mukana. Neljä japanilaismiestä olivat
tyhjentäneet rynkkynsä lippaat hirveen ja olivat sen jälkeen kaivaneet esille
sake-pullon juhliakseen onnistumistaan.
Metsänvartijat
olivat katselleet seulaksi ammuttua hirveä ja tuumineet, että voi helvetti mitä
tuhlausta. Paskamahoillekin oli tullut ainakin kolmekymmentä luotia. Ei tuosta
enää syötäväksi olisi. Monet maksulliset metsästäjät olivat tyytyneet kaatamaan
hirven tarkalla laukauksella ja luovuttaneet sen jälkeen hirvenlihat
jaettavaksi paikallisille ihmisille. Mutta nämä olivat räiskineet innoissaan
niin, että meinasivat vahingossa ampua hirvihaukusta miesten käytössä olleen
karjalankarhukoirankin. Jossain toisessa maailmassa metsänvartijat olisivat
päättäneet ottaa selvää, että paraneeko nuo esmes lyömällä, mutta tässä
maailmassa maksava asiakas oli aina oikeassa.
Metsästysajathan
olivat täällä jotain aivan muuta kuin entisessä Suomessa. Alun perin
Liittovaltio oli vaatinut, että metsästystä eli siis tienaamista
harjoitettaisiin vuoden ympäri. Suomalaiset olivat lopulta saaneet rahanahneet
eurobyrokraatit vakuutettua siitä, että kyseinen vaihtoehto olisi tuhoisaa
riistan uusintamiselle. Lopulta päädyttiin kompromissiin, eli metsästysaika
olisi elokuun ensimmäisestä helmikuun viimeiseen. Tämä tiesi myös
talvimetsästyksen aloittamista ja asiakkaille oltiin tehty metsään
hyväkuntoisia ja mukavia piilokorsuja, joista he saattoivat lähteä
harjoittamaan latvalinnustusta ilman vaivalloisia kävelymatkoja.
Hirvenmetsästystä talvisin harjoitettiin röyhkeästi moottorikelkoilla, eikä
liikkuvasta kelkasta ampumista rajoitettu millään tavalla. Olipa pari asiakasta
ampunut talvella suden lentävästä helikopterista. Kun hinnasta sovittiin,
palvelu pelasi. Mitä hinnakkaampaa sen parempaa, sillä kaikki alueen tuottohan
meni suoraan Liittovaltiolle Brysseliin ja paikallisille jäivät vain työpalkat.
Metsänvartijoitten
tehtävänkuvaan kuuluivat myös hirvikolarit. Joskus aikanaan niitten kanssa
toimittiin säännöllisesti niin, että kun kolari oli tapahtunut, niin poliisi
otti yhteyttä paikallisiin metsämiehiin, jotka toivat koiransa paikalle, jäljittivät
loukkaantuneen hirven ja lopettivat sen. Lihat myytiin huutokaupalla. Se
perinne oli loppunut. Kun metsästys oli kantaväestöltä kielletty, ei heillä
ollut mitään mielenkiintoa auttaa viranomaisia. Itse asiassa metsästyskoirien
määrä oli romahtanut. Metsänvartijoillaan oli omassa kennelissään jonkun verran
metsästyskoiria, joita he käyttivät jäljittääkseen ja ampuakseen kolarihirviä
sekä käyttääkseen muissakin metsästyksen muodoissa. Siitä ei ollut kuin neljä
päivää, kun Holopainen oli viimeksi ampunut kolarihirven. Sen verran
inhimillisyyttä Euroopan Liittovaltioon kuuluvassa erävirkistysalueessa oli,
että nämä hirvet luovutettiin paikalliselle sosiaalitoimistolle joka jakoi
lihat paikallisille köyhyydessä eläville lieksalaisille. Tietysti parhaat palat
jätettiin asiakkaille, mutta roipelihoista keitteli monet hyvät sopat.
Päivä
kääntyi pitkälle iltapäivän puolelle. Metsänvartijat eivät olleet tällä kertaa
tavanneet kuin parin miehen porukan, joka kulki rinkkojensa kanssa. He olivat
vaeltamassa ja heillä oli asianmukainen kuitti luonnonkäyttömaksusta. Erävaeltajia
oli asiakkaina myös kansainvälisessä eräkeskuksessa ja he olivat yleensä niitä
parhaimpia asiakkaita. He halusivat liikkua koskemattomassa luonnossa ja
yleensä he halusivat käydä myös Venäjän rajalla, jossa he halusivat itsestään
kuvan rajatolpalta. Sitten oli tietysti näitä autovaeltajia, jotka vietiin maastoautolla
ja mönkijällä samalle tolpalle valokuvattavaksi ja jotka sen jälkeen palasivat
syömään, juomaan ja naimaan Ruunaan erä- ja irstailukeskukseen.
Työvuoro
kääntyi pitkälle iltapäivään, joten miehet pysäyttivät autonsa ja valmistivat
ateriansa. Varsinaisesti ateriaan kuului pakastekuivattua kuivamuonaa, mutta
miehet olivat saaneet aikaiseksi sen, että mukana oli aina myös säilykelihaa.
Eihän sillä helvetin pussimuhennoksella aikamiehen nälkä minnekään asettunut.
Ruoka valmistettiin trangialla ja tulet tehtiin lähinnä tunnelman vuoksi. Metsänvartijoilla
oli siihen oikeus. Muilla kansalaisilla ei, elleivät he olleet maksaneet
luonnonkäyttömaksuunsa lisäksi sadan euron tulentekomaksua. Jokainen risukin
oli Liittovaltion omaisuutta. Tulilla keitettiin sitten sapuskan jälkeen
juotavat pakkikahvit. Strohm oli ehkä liittovaltiobyrokraatti, mutta ei kovin
ronkeli ruuan suhteen ja muutenkin eräoloihin tottunut, joten hän äyskäröi ääntänsä
kohti mutisematta samaa evästä kuin metsänvartijatkin ja joi kahvit päälle. Miehet
puhuivat keskenään englantia. Niin Holopaisen kuin Koljosenkin oli ollut pakko
opetella se, sillä ilman sitä ei näissä töissä pahemmin pärjännyt.
Ilta
alkoi pimentyä, miehet kuittasivat työvuoronsa päättyneeksi ja ajoivat takaisin
Ruunaalle. He pysähtyivät ensiksi Strohmin asunnolle jättäen hänet sinne ja
jatkoivat sitten kasarmille. Heitä odottamassa oli johtava metsänvartija Antti
Kolehmainen. Hänen ilmeensä oli vakava ja hän alkoi puhua:
-
Nythän on jätkät niin, että minulla on teille tosi huonoja uutisia. Tämän
eräkeskuksen metsänvartijatoiminta on myyty ylikansalliselle Excecutive Forest
Service-yhtiölle. Se tietää sitä, että tänne tulee uudet miehet. Yksi neljäsosa
jätkistä saa jäädä tänne töihin uusien metsänvartijoitten oppaiksi, ilman aseenkanto-oikeutta
ja pelkän neuvonantajan asemassa mutta muut saavat kenkää. Minä olen yksi
niistä joille tulee monoa persuuksiin. Ja valitettavasti te kaksi olette niitä
myös. Minun oli pakko tehdä valinnat ja pistin perheelliset etusijalle.
Paikalle
alkoi tulla uusia maastoautoja ja niistä astui ulos miehiä. Jumalauta, totesi
Holopainen, nuohan ovat joitain vitun palkkasotilaita. Näinköhän noille tuottaa
ongelmaa ampua jotain mummoa, joka on ilman lupaa marjametsässä? Mutta
Holopainen tiesi, että hän ei mahtanut tällekään mitään. Hänen täytyi vain
alistua. Väistämätöntä vastaan oli turha taistella. Oli vain parempi keskittyä
miettimään omaa elantoaan. Hän kävi luovuttamassa varusteensa, hakemassa
kasarmilta vähät henkilökohtaiset tavaransa ja läksi Koljosen kanssa vanhalla
Ladalla kohti Lieksaa. Vanhempiensa luokse. Ainakin siellä oli katto pään
päälle tarjolla. Mitä tehdä tämän jälkeen? No, ainakin ilmoittautua
sosiaalitoimistoon saamaan kahdensadan euron toimeentuloturva per kuukausi.
Holopainen
oli työnsä puolesta ehtinyt tutustua tiettyihin venäläisiin yksityisyrittäjiin.
Jotka olivat esittäneet hänelle mielenkiintoisia ehdotuksia, joihin hän ei
ollut suostunut, koska oli halunnut toimia metsänvartijana eikä riskeerata
työtään. Nyt tilanne oli radikaalisti muuttunut ja oli aika ottaa nuo
ehdotukset uuteen puntarointiin. Isäukon pontikkatuotantoa kannatti laajentaa
ja alkaa tuomaan maahan pirtua ja tupakkaa. Sille olisi kyllä kysyntää. Kovempaakin
tavaraa oli tarjolla, niin tajunnanlaajentajien kuin rautatavaran muodossa. Eteläiseen
Suomeen toimitettavaksi. Liittovaltio oli haistattanut hänelle pitkät paskat. Miksi
hän ei tekisi samoin Liittovaltiolle? Kun ostaa, myy, vaihtaa ja varastaa, niin
aina jotenkuten toimeen tulee. Ja jos siitä joutuu vankilaan, niin onhan
ainakin tarjolla katto pään päälle ja puuroa lautaselle…
31 kommenttia:
Karmea mutta erittäin realistinen tulevaisuudenkuva.
Tästä jutusta tuli mieleen, että Yhdysvaltojen läntisissä osavaltioissa liittovaltio omistaa ylivoimaisesti suurimman osan maasta ja sitä hallinnoi pulju nimeltä Bureau of Land management.
Wapon artikkeli
<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Bureau_of_Land_Management>Bureau of Land Management</a>
Wapon jutussa on myös kartta, josta käy ilmi liittovaltion jättimäinen maaomaisuus.
Aina silloin tällöin viraston ja paikallisten asukkaiden välille syntyy kähinää maankäytöstä. Nykyisin Yhdysvalloissa melkein joka virastolla on oma SWAT team, joka tarvittaessa saapuu paikalle. Koska myös paikallisilla on aseita, kähinät voivat joskus eskaloitua.
Tässä pari tunnetuinta tapausta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Bundy_standoff
https://www.washingtonpost.com/news/the-fix/wp/2016/01/04/the-oregon-occupiers-complaint-explained-in-9-maps/
Eli ei tuo Ykän skenaario mitenkään mahdoton ole. Tosin liittovaltion maanomistukselle on Amerikassa vähän toiset syyt kuin Ykän jutussa.
Tästä tarinasta tuli kyllä hieman surkea ja ahdistunut fiilis allekirjoittaneelle.
t. Riku Raunioilla
Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Vasarahammerille ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.
Yksi Turkkulaanen: Tämähän on tietysti vain fiktiivinen kertomus, mutta tuon kaltainen suunta on sinänsä hyvin mahdollinen. Ainakaan poliittinen eliittimme ei halua tehdä mitään estääkseen tuota kulkua. Enkä ole aivan varma, onko meistä muistakaan siihen.
Vasara: Kiitos linkeistä. En tiennytkään, että tuo alue on noin suuri. Tuolla Yhdysvaltojen lounaisosissa käsittääkseni huomattava määrä alueista kuuluu jenkkien sotavaltiolle.
Riku: Vähän sellainen oli tarkoituskin. Kun tämä on täysin mahdollista.
Kiitos hyvästä, joskin masentavasta tarinasta. Tarinan lopussa minulle näkyi päähenkilön kannalta selkeä toivon pilkahdus, niin kierolta kuin se kuulostaakin. Kun valtio on vihollinen, niin rikollisliigat eivät enää olekaan itsestäänselvästi pahuuden pesiä. Tämä on pelottavaa.
Oma lähtemiseni edistyy. Tosin hitaasti, mutta edistyy. Jos kaikki menee hyvin, lähtö tapahtunee kuluvan vuoden syksyllä. Kannustus on odottamattoman suurta. Kaikki ystävät, kerhokaverit, sukulaiset ja isäni kannustavat etsimään onnea Kaukoidästä. Moni on yhtä mieltä kanssani todetessaan, että täällä ei välttämättä ole tulevaisuutta. Pysäyttävää oli se, että moni muukin pohtii laukkujen pakkaamista.
Tiedätkö Yrjö, minä ajattelin viedä pienen palasen vanhaa hyvää Suomea mukanani. Ties vaikka kutsuisin väkeä paistamaan makkaraa nuotion äärelle ja näyttäisin, miten kiehisiä vuollaan. Utopistinen ajatus on jopa rakentaa suomalaistyylinen talo ja (huh huh sentään) hirsisauna, jos Luoja suo ja olosuhteet ovat otolliset. Aika näyttää. Tällä hetkellä hienoa on se, kun syvän toivottomuuden ja tulevaisuudettomuuden jälkeen pienet unelmat alkavat taas orastaa.
Tämä oli kyllä melkonen dystopia, mutta pakko myöntää että erittäin mahdollinen sellainen. Vuonna 2035 itsekin olisin jo eläkeikäistynyt ja nykyisin jo ihmetellään, onko eläkeyhtiöillä edes varaa maksaa eläkkeitä. Eli jos leivän pöytäänsä haluaisi, niin pakko olisi lähteä Helsinkiä etelämmäksi ja koittaa tulla toimeen tavalla, toisella tai sillä kolmannella.
Ja mitä tulee noihin mainintoihin Etelä-Suomen tilanteesta, niin kyllä täällä on jo nähty pottunokkien ja maahanmuuttajajengien kahnauksia ja vielä enemmän maahanmuuttajat kahnailee keskenään. Tässä tulee kyllä mieleen että pitäis varmaan itsekin hommata se aselupa ennen kuin se ihan täysin kielletään. Vaikka sekin byrokratia pistää rauhallisemmankin miehen ohimosuonet sykkimään...
--Madri
Holopaisen isä kiteytti osuvasti tilanteemme toivottomuuden:
"Tiedätkö poikani, tämä ei ole alistettujen ihmisten maa. Tämä on vapaaehtoisesti alistuneitten ihmisten maa."
Asiantilan huomaa päivittäin työkavereista, medioista mutta myös joistain sukulaisista. Jos ei nyt sentään ajeta monikultturismia, niin ainakin ollaan hiljaa ja alistuneesti hyväksytään sen jatkuva eteneminen - ja vaaleissa äänestetään kuten aina ennenkin. Kaikkein hulluimpia näyttävät olevan ns. uskovaiset, nyt kun ovat (piispojen avulla) löytäneet oikean kohteen "lähimmäisenrakkaudelleen".
Niin, niinpä niin. Surullinen vaan ikävän realistinen dystopia.
Nimimerkillä: "Se rekkakuski"
-KKi-
Halla-aho raportoi Brysselistä:
"Ensi viikolla EU-parlamentti keskustelee ja äänestää parlamentin oma-aloitteisesta mietinnöstä (own-initiative report, ts. ei-lakiasäätävä asiakirja) nimeltä "Learning EU at school".
Mietintöesityksen tavoitteena on vastustaa "varhaisesta iästä" lähtien "euroskeptisismin leviämistä" sekä "edistää eurooppalaista yhteenkuuluvuudentunnetta" ja "monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskunnan hyväksyntää".
Mietintöesitys kehottaa jäsenmaita kehittämään "poliittista kasvatusta" ("political education") kaikkia kanavia hyödyntäen ja rahoitusta lisäten. Poliittisessa kasvatuksessa tulisi hyödyntää koulukirjoja, opetussuunnitelmia, opettajankoulutusta, vapaa-ajan harrastuksia, sosiaalista mediaa, roolipelejä, työharjoittelua, vapaaehtoistyötä jne."
Hienolla tiellä ollaan!
-Tvälups-
Terve, Ykä
Niin ikävältä kuin tuo tarina kuulostikin, niin se on kyllä mahdollinen tulevaisuus. Jotenkin aika ajoin on tullut mieleen että jottei ihan suohon mentäisi, niin ei välttämättä olisi huono asia jos jollain tapaa edistäisi vastarintaa hiukan radikaalimminkin kuin vain nyrkkiä taskussa puristaen.
Terve Ykä ja kiitos taas, vaikka hiljaiseksi vetää.
Tulee mieleen Jaakko Tepon laulun sanat: "Mutta eräänä päivänä itsekin, saat sinä työtönnä ongella olla..."
Se vaan että tässä esimerkissäsi edes Se ei ole mahdollista.
T: Ymmi
Joo-o
Meinasihan EU kieltää käytännössä nuo puoliautomaatit sotaaseelta näyttävät airsoftaseetkin. Onko respassa seurattu EUn aselaki toilailua?
Tere Yrjö.
Hyvällä alulla ollaan jo, EU:n vaatima Metsähallituslaki meni läpi, vaikka EU ei edes ole vaatinut mokomaa lakia.
Huru-ukko
Hyytävä tarina, joka on hyvinkin todellinen tulevaisuutemme tällä menolla. Jokainen €U:hun liittyvä päätös joka tehdään tiukentaa liiton otetta valtiostamme. Tämä inhottaa todella paljon, koska näkee mitä on tapahtumassa, muttei voi vaikuttaa mitenkään. Jokaikinen ilta kun hevosenhymyllä varustettu Stubb irvistelee TV:ssä, tietää että taas "yhteis"työtä €U:ssa "tiivistetään". Ja Suomi tottelee kiltisti!
Vaalit on jo kokeiltu, vaihtoehtopuolue paljastanut karvansa (vaalien jälkeen tietty), eikä toivoa näy missään suunnalla demokraatisin keinoin saavutettavissa. Kukaan tuskin rupeaa poliitikkoja listimäänkään, koska elinkautinen vankeus on kova tuomio tuollaisista ihmisrotista, joten mitä on jäljellä? Ei paljoakaan Suomessa, jossa kuuliaiset, byrokraateiksi syntyneet poliitikkomme vain toteuttavat kaikki unionin löyhätkin säännökset kuin robotit.
Toivomme ei taida olla enää Suomessa, vaan Euroopan rivakammissa ja jämäkämmissä kansoissa, joita vehnäleipä ja TV:stä tuleva roska eivät vielä ole niin puuduttaneet ja tylsistyttäneet. Olin hyvinkin skeptinen kun Itäeuroopan maita ruvettiin liittämään unioniin, mutta miten ollakaan, ne eivät hyppäkään jokaisesta pillinvihellyksestä :) Heidän ensimmäinen ylikansallinen liittonsa on vissiin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, joka ei vielä ole unohtunut...
-Mikko-
Holopaisen rautakaupassa voisin asioidakin. ;)
Tervehdys Tuumailijalle, Madrille, Historixille, KKi:lle, Taisteluvälineupseerille, Varakaanille, Ymmille, Anolle, Huru-ukolle, Mikolle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.
Tuumailija: Kiitokset sinullekin. Ja ei kovin kaukana ole se ajatus, että kun valtio on rikollisia suurempi roisto itse, niin mitä väliä lakien noudattamisellakaan enää on. Ei riitä, että niitä noudatetaan rangaistuksen pelossa, vaan tulee muistaa lause ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”. En oikein osaa sanoa saunojen rakentamisesta Kaukoidässä, mutta eipä kai tuo mahdotontakaan ole. Katselin aikanaan jotain dokumenttipätkää Australiasta, jossa sinne muuttanut suomalainen lämmitteli rakentamaansa saunaa eukalyptuspuilla.
Madri: Ja eläkettä kannattaa todella miettiä, sillä linjahan on se, että aina useampi yli viisikymppinen heivataan ulos työelämästä peruspäivärahoille ja eläke on sitten sitä myöten. Itse olemme varautuneet asiaan jo pitkän aikaa, joten ihan tyhjän päälle ei pudota. Ja noita kahnauksiahan on, viimeisimpäni oli se joukkotappelu Siilinjärvellä, jossa poliisi luonnollisesti keräsi sitten talteen vain suomalaisia.
Historix: Sinänsä kun ihmisten kanssa juttelee, niin suuttumuksen määrä kasvaa jatkuvasti, mutta kieltämättä myös avuttomuuden tuntu, sillä poliittisen vaikuttamisen keinot ovat olemattomat. Kirkko alkaa olla touhussaan tämän hulluuden eturintamassa.
KKi: Kävit mielessä juttua väsätessäni.
Taisteluvälineupseeri: Tuo touhu alkaa olla silkkaa Neuvostoliittoa. Karmeinta on, että jos läpi menee, niin oma koulujärjestelmämme suoltaa tuota tunnetulla virkamiesuskollisuudella mitään kyseenalaistamatta.
Varakaani: Yksi mahdollisista tulevaisuuksista ja valitettavasti vaikuttaa siltä, että se on päivä päivältä aina todennäköisempi.
Ymmi: Tuommostahan muuten tehtiin Venäjän puolella jo viime vuosikymmenen puolella (oli jopa uutislähetyksessä) kun paikallishallinto rajoitti voimakkaasti suomensukuisten mahdollisuuksia hankkia lisäansioita kalastamalla. Meillä taas esmes Natura-alueet on pyritty läpi ajamaan mitään kyseenalaistamatta.
Ano: Seurataan jatkuvasti ja tilannehan on päällä koko ajan. Tuosta airsoft-jutusta en ole kyllä kuullut.
Huru-ukko: Niinhän se meni. Jäädään seuraamaan. Metsätalouttahan Suomessa kyllä tarvitaan, mutta lain vaikutuksia en osaa ennustaa.
Mikko: Niin tiukentaa, ja täällä hyväksytään likimain kaikki. Aseasiassa on sentään pientä hanttiinpanemista. Seuraavissa vaaleissa minulla menee kyllä sormi suuhun. Mitä Itä-Euroopasta totesit, niin olet aivan oikeassa. Euroopan toivo on tällä hetkellä siellä.
VNV: Luulen, että yksityinen rautakauppasektori saattaa tulevaisuudessa olla kasvuala.
Ruunalla on käyty. Aika alakuloinen tunnelma muuten hyvässä tarinassa. Tässähän ei sinänsä ollut mitään uutta, sillä juuri näin systeemi toimi vanhoissa Itä-Euroopan
sosialistimaissa. Vain metsänvartijalla oli ase ja turistit kävivät kaatamassa villisikaa sekä hirveä, ja kaikki saivat saalista. Ajomiehinä toimineet paikalliset ottivat pinosta turistien käyttämät lautaset, joista pyyhkäisivät isoimmat jätökset
sivuun ja mielihyvin söivät lämmintä ja ilmaista sapuskaa pesemättömiltä lautasilta.
Ykän rakentama tarina saatta hyvinkin olla tosi, jos ei suomalainen herää ajoissa. Ja nyt alkaa olla korkea aika, sillä tilanne hankaloituu koko ajan. Mutta ketä äänestää, sillä osa poliitikoista köyristelee Brysselissä, osa ajattelee vain omaa parastaan ja loput ovat vain niin helvetin tyhmiä.
Tulevaisuudessa on sentään mahdollisuus lähteä pakolaiseksi muutamaan Itä-Euroopan maahan, sillä siellä tuntuu poliitikoilla olevan selkärankaa. Tai entä Islanti, jossa kansa pisti pääministerin vaihtoon. Onnistuisiko vastaava Suomessa. Toivoisin, että onnistuisi, mutta pelkään pahoin,että kunnioitus virkakyöstiä kohtaan on niin verissä, että kansa tyytyy puristelemaan nyrkkiä taskussa ja sekin vasta pimeän tullen.
Tervehdys, Becker. Alakuloiseksi tämä oli tarkoitettukin. Ja tuo ajan pyörä saattaa todellakin kääntyä niin ympäri, että kun ennen Itä-Euroopasta pyrittiin loikkaamaan länteen, niin jossain vaiheessa loikataankin lännestä itään.
Tässä taannoin tulin turisseeksi syrjäperäläisten kanssa.
Siinä tuli ilmoille sellainen ajatus jotta tämähän on kuin kortin peluuta. Meinaan, ennen itänaapurilla oli käsi täynnä paskaa, se järjestelmä. Lännessä oli paremmat kortit.
Ja nyt, kun kukaan ei huomannut, joku käänsi koko pöydän ja nyt meillä on käsi täynnä paskaa ja heillä ne paremmat kortit.
https://jarileino.com/2016/04/06/alkaneen-vuoden-saa/
Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
Ano1: Ainakin Itä-Euroopassa on pelattu käsi paremmin. Länsi-Eurooppa ei tällä hetkellä saisi pottia reetilläkään.
Ano2: Allekirjoitan tämän hetkisen sääennustuksen varsin pitkälle ja tulevaisuudenkin ennuste on ikävä kyllä hyvin mahdollinen.
Tarinasi asettuu minulle tutuille, upeille seuduille. Moniaat kerrat on siellä päin lintua pyydetty, vähemmän saatu. Kammoittavaa, jos kertomus muuttuu todeksi lapsillemme. Tämä kolahti, kiitos Ykälle!. Parempaa kevään jatketta.
Dr. Outhouse
Tervehdys, Dr Outhouse. Tuttuja selkosia minullekin. Nykyisinhän, tällä iällä se saaliin määrä ei ole enää niin olennaista. Kiitokset sinullekin ja kevään jatkoja. Valitettavasti tuo tulevaisuudenkuva ei ole ollenkaan mahdoton.
"Tiedätkö poikani, tämä ei ole alistettujen ihmisten maa. Tämä on vapaaehtoisesti alistuneitten ihmisten maa. Ja minä olen yksi niistä. Usko huviksesi, että hävettää."
Uskon että aika isoa osaa porukasta hävettää kun ymmärtää, että jotain olisi VOINUT tehdä, enää ei voi. Tuo lainaamani kohta pysäytti todella miettimään. Oma sairauteni on siinä vaiheessa, että ainoastaan kädet enää toimivat. Toivottavasti kuitenkin tästä maasta löytyy terveitä ihmisiä puolustamaan meitä vähemmän terveitä, jos ja kun sen aika tulee.
Tervehdys, Semisama. Yhdyn toiveeseesi. Itsekin kun olen jo viisikymppinen, niin ei tässä voi oikein muuta kuin soittaa turpaansa.
Joo,ei tämä touhu hyvältä näytä.Sitä tuli joskus naureskeltua näille maailmanlopun odottajille,joita joku TV-sarja esitteli,mutta tämän oudon eliitin touhut niin Euroopassa,kuin myös Amerikassa alkaa näyttää todella pahaenteisiltä.Myös USAssa on nimenomaan koululaiset otettu maalitauluksi,eli koulu voi tulevaisuudessa "tarpeelliseksi katsomansa" viranomaisen kanssa puuttua "huolestuttaviin" kasvatusolosuhteisiin ja kouluille suunnitellaan oikeutta tehdä kotitarkastuksia oppilaiden koteihin.Lasten vanhemmat muuttuvat kasvattajasta ja lapsen asioista vastaavasta omaisesta vain yhteisön ja yhteiskunnan apuna lasta kasvattavaksi-eli kunnon kommunistityyliin lapset ovat ensisijaisesti yhteiskunnan omaisuutta.Eikös tämä juurikin ole myös meidän suvakkidiktaattorien unelmaa?Ja jos olette seuranneet Bundyn suvun taistelua liittovaltiota vastaan maankäyttöoikeuksista muualta,kuin valtamediasta,niin hurjaahan tuo touhu on.Karjaa takavarikoidaan sadan mustan maasturin ja parin sadan aseistetun liittovaltion agentin toimesta,karjaa teurastetaan,juottopaikat tuhotaan-Oregonissa autosta ulos käskytetty patriootti teurastetaan tielle-ainakin infowars.comin ja Lisa Havenin netti- ja youtubekanavilta löytyy asioista dokumenttia.Ja kaikki viittaa siihen,että myös Euroopassa suuntaus on sama.Eläköön uljas liittovaltio!(sarkasmia).
T:Vesku
Tervehdys, Vesku. Ei minuakaan nämä survivalistit naurata enää ollenkaan. Lienee niin, että kun hallinto kasvaa tiettyyn pisteeseen se alkaa olla olemassa vain itseään varten ja haluaa kontrolloida kaikkea mahdollista. Kun ajatellaan suomalaista sääntö- ja säännösviidakkoa, niin mehän elämme yhdessä maailman kontrolloiduimmista maista. Poliittisia huostaanottoja ei meillä ole vielä tapahtunut, mutta en ihmettelisi, jos sellaisia jossain vaiheessa tulisi.
On hieman sellainen fiilis, että meille on annettu kaksi vaihtoehtoa. Joko kustaan omaan saappaaseen tai sitten kustaan hampaat kurkussa ja itketään.
No. On se kolmaskin vaihtoehto.
Kasvatetaan pallit ja tehdään se mitä miehen pitääkin tehdä. Vaikka se EI tule olemaan mukavaa. Vaan ei muutkaan vaihtoehdot juuri naurata.
Ja lopuksi muistutan Mao sedän viisauksista; Valta kasvaa kiväärin piipusta.
Have gun, have peace.
Tervehdys, Ano. Niinhän se vissiin on että ”peace thru superior firepower”.
Ihan realistinen skenaario, johon nykymenolla ajaudumme. Ehkä tekniikkapuoli on vaan tuossa kohtaa jo sillä mallilla, että metsänvartijoistakin iso osa on lomautettu tai ainakin katselee viraston ruudulta dronejen lähettämää infrapunakameran kuvaa Helsingin Euroopan resurssiohjauskeskuksesta ja painavat punaista nappia kun tutkassa piippaa luvattoman metsämiehen hiilijalanjälki tai kasvojentunnistussensorit havaitsevat pottunokan metsässä valtiolle kuuluvia marjoja anastamassa.
- huolestunut "Micke" betonikuutiosta -
Tervehdys, ”Micke” betonikuutiosta. Itse asiassa tuohon kirjoitukseen on jatko-osa jossa ne droonit jo lentelevät:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2017/05/salametsastaja-ja-karjalan-sissit.html
Lähetä kommentti