tiistai 20. joulukuuta 2016

JOULUTARINA 2016

Yksinäisen miehen korsujoulu

Radanvarsikaupunki oli varsin suuri kaupunki, ainakin väkiluvultaan. Se lähenteli jo sataa tuhatta. Sinänsä suuruus oli hämäävää sillä sehän koostui yhteen kaupunkikeskukseen puoliväkisin liitetyistä pienemmistä kunnista ja lopputuloksena oli pinta-alaltaan varsin suuri Vantaa, jossa keskustaa ei löytänyt ellei tiennyt mistä etsiä. Yksi näistä Radanvarsikaupunkiin liitetyistä kunnista oli sen itäisin osa Reunansyrjä. Sen pientä kyläkeskusta ympäröivät sadat ja tuhannet suhteellisen koskemattomat metsähehtaarit. Eivät sinänsä ihan yhtä koskemattomat kuin jossain vielä syrjemmässä sillä Reunansyrjän metsissä samoilija törmäsi säännöllisesti metsäautoteihin ja hakkuuaukkoihin. Eksyminen täällä ei oikein onnistunut vaikka olisi halunnut ellei ollut aivan totaalinen tohelo. Kulkiessaan päätyi aina metsätielle josta päätyi sitten isommalle tielle. Todellinen eksyminen ei olisi onnistunut kuin niille kuuluisille uusavuttomille, mutta heitähän ei pahemmin metsissä näkynytkään. He keskittyivät räpläämään älypuhelintaan kaupungissa.

Löytyi alueelta silti varsin koskemattomiakin paikkoja. Elettiin joulukuuta, tarkalleen ottaen jouluaaton aamua ja eräs metsässä evästä etsivä orava liikkui tietyllä metsäalueella, pienen mäen kupeessa joka oli valkoisen vaipan peitossa. Talvi oli tullut tänä vuonna aikaisin ja metsässä oli jo puolisen metriä lunta.  Maasto oli aution oloinen ja siksi itsessään varsin turvallisen tuntuinen mutta orava aisti jotain sellaista mikä ei metsäoravan mieltä miellyttänyt. Joku merkki ihmisestä. Eihän orava sentään ollut mikään helsinkiläinen röyhkeä cityorava vaan ylpeä metsän asukki joka osasi pitää huolen itsestään eikä keskittyä kerjäämään kaupunkiserkkunsa tavoin ihmisiltä herkkupaloja Hietaniemen hautausmaalla jossain hemmetin Helsingissä. Siellä Reuna-Suomessa.

Siksi se katseli ympäristöään tarkasti ja aikansa mietittyään huomasi, mikä sen mielen oli saanut epäileväksi. Tuo iso kumpu tuossa. Täysin lumen peitossa, mutta tuossahan on selvä sisäänkäynti. Ja hei, tuossahan on pieni ikkuna. Ihmisasumus, oravien piru vie. Orava päätti ottaa välittömät oravanritolat mutta tarinan kertoja on uskaliaampi ja kävelee kohti asumusta. Sehän on selvästi korsu. Tosin ei ihan täysin sotilasmalliin tehty sillä siinä on pieni ulospäin antava ikkuna. Kymmenisen metriä korsun sisäänkäynnistä sivummalla on parimetrisen tolpan päässä pieni patsasaitta. Korsun asukki taitaa olla metsämies ja säilyttää siellä lihoja. Korsun sisäänkäynnin etupuolella on kivistä tehty, tosin tällä hetkellä lumen peitossa oleva tulipaikka jonka yläpuolella on harjateräksestä tehty teline keittopataa varten. Kertoja kävelee suuaukolle, aukaisee korsun oven ja saapuu suhteellisen suureen tuulikaappiin, oikeastaan sitä voisi paremmin sanoa tuulieteiseksi. Sen toisella seinustalla on melkein kattoon yltävä kasa kuivia halkoja sekä moottorisaha, kanisteri kaksitahtibensaa, teräketjuöljyä ja moottorisahaan käypä viila. Ja toisella seinustalla on ovi. Varsinaiseen korsuun menevän oven vieressä. Mitähän tuon oven takana on?

Kertoja avaa oven ja huomaa katsovansa pientä saunaa. Sellaista niin sanottua kahden perseen mallia. Puukiuas ja siinä kiinni oleva hanallinen metallinen kuumavesiastia. Ja saunastakin antaa ulospäin pieni ikkuna ja sen vieressä tuuletusräppänä. Pitäähän sen ilmankin vaihtua, tottakai. Tässä saunassa on varmaankin hyvät löylyt. Kertoja sulkee saunan oven ja aukaisee varsinaisen korsun oven. Normaali kulkija ei sitä niin vain olisi tehnyt sillä oven sisäpuolella on salpa mutta kertoja menee siitä läpi tarinan kertojan oikeudella. Korsu näyttää olevan kooltaan niin sanottu ryhmäkorsu. Takaseinällä on kaksi päällekkäistä laveria johon kumpaankin mahtuisi nukkumaan neljä miestä mutta ylempi laveri on täynnä laatikoita joissa on kaikenlaista tarpeellista tavaraa. Niissä näyttää olevan vaatteita, säilykelihaa, kuivamuonaa, sätkätarpeita, pesuaineita, paristoja, pieniä kaasupulloja, patruunoita ja sen sellaista välttämätöntä.

Lavereitten vieressä, siinä seinällä jossa on se pieni 30 x 30 sentin ikkuna on pöytä ja penkki. Pöydällä näyttää olevan valopetroolilamppu ja trangia. Pöydän vieressä olevalla hyllyllä on pieni matkaradio jonka antennia on jatkettu rautalangalla joka katoaa jonnekin korsun katon uumeniin ilmestyäkseen sieltä maanpinnalle, päätyen lopulta vieressä sijaitsevan männyn oksalle. Toisessa nurkassa taas on keittolevyllä varustettu kamiina joka on vielä vuorattu ympäriinsä tiiliskivillä. Kamiinassa on lasiluukku. Hyvä idea, sillä se antaa korsuun lämmön lisäksi tarpeellista valoa. Korsun ulko-oven vieressä taas on seinään tehty aseteline jossa on sekä haulikko, luodikko että hirvikivääri. Ja itse laverilla nukkuu kenttäpatjan päällä makuupussissa eräs mies hissukseen kuorsaten. Jonkun aikaa vielä tyytyväistä untaan jatkettuaan mies herää, venyttelee itseään hieman, sytyttää sitten vieressään olevan pienen taskulampun ja kävelee pöydän ääreen.

Makuupussissa pitkissä alusvaatteissa ja villasukissa yönsä viettänyt mies sytyttää ensin petroolilampun, ottaa sitten nurkassa olevasta ämpäristä vettä trangiaan ja sytyttää senkin. Sitten hän aukaisee matkaradion josta alkaa hiljakseen kuulua Huitsinnevadan Paikallisradio joka on näilläkin selkosilla kuulunut jo useamman vuoden, Muuta viihdettä korsussa ei tarvitakaan. Kun mies oli viritellyt kamiinaan roimat tulet olikin kahvivesi jo kiehumassa. Höyryävän kahvin särpimeksi mies söi näkkileipää jonka päällä oli sulatejuustoa ja siivu kuivattua hirven lihaa. Ulkona alkoi päivänvalo kajastaa ja miehen oli aika aloittaa jouluaaton askareensa.

Tämä yksinäinen mies oli asunut tässä korsussa puolisentoista vuotta. Hänellä oli nyt ikää viisikymmentäneljä vuotta ja aikanaan hän oli ollut paperimies Radanvarsikaupungin paperitehtaassa. Kunnes hänestä oli muitten mukana tullut tehtaan lopetuspäätöksen myötä työtön. Silloin hän oli arvioinut jäljellä olevaa elämäänsä. Ikää oli viisikymmentä, hyvästä palkasta huolimatta hallussa vain pieni maksettu kerrostaloyksiö, jonkun verran rahaa tilillä sekä Suzukin maastoauto. Takana kaksi epäonnistunutta avoliittoa joista ei onneksi ollut siunaantunut lapsia. Onneksi siksi, että kumpikaan eroista ei ollut sopuisa ja molemmat naiset olivat sellaisia että lapsia oltaisiin käytetty surutta koston välikappaleina.

Mies oli muistellut elämäänsä ja tuuminut että mihin aika oikein katosi. Neljännesvuosisata paperitehtaalla hyväpalkkaisena ja arvostettuna ammattimiehenä. Ja nyt se kaikki oli kadonnut eikä mies elättänyt minkäänlaisia haavekuvia tulevaisuudesta. Pari vuotta menisi liiton rahoilla, sen jälkeen olisi edessä putoaminen peruspäivärahalle ja hidas kituuttaminen. Mitään uutta kouluttautumista oli turha miettiäkään, sillä ikärasismi alkoi koskea jo nelikymppisiäkin. Pari vuotta meni telkkaria katsellessa, baarissa istuessa ja joutenolon jatkuvassa lopettelussa. Kävi hän sentään metsällä ja kalassa samanikäisen serkkunsa kanssa joka puolestaan eleli viljatilallisena Radanvarsikaupungin reuna-alueilla entisessä Reunansyrjän kunnassa.

Siellä Reunansyrjässä mies tunsi olevansa onnellinen ja vapaa tulevaisuuden huolista. Ajan myötä paikka pyöri hänen päässään aina vain useammin. Sitten hänen vanhempansa kuolivat, melko nopeasti perä perää. Mies laittoi siskonsa kanssa heidän kerrostalo-osakkeensa myyntiin ja koska se oli kohtuullisen hyvällä paikalla siitä jäi miehen osuudeksi lopulta 70.000 euroa. Hän katseli netistä piruuttaan, että mitähän hänen yksiöstään saisi ja päätteli, että ainakin sen viiskytä tonnia siitä irtoaisi. Ajatus eteni aina vain pidemmälle. Hän mielsi olevansa tarpeetonta kuonaa tässä maassa joka keskittyi aivan muihin asioihin. Mitäs jos vaan haistattaisi paskat kaikelle? Johan se oltiin haistatettu hänellekin.

Viimeinen kimmoke tuli sitten pari päivää myöhemmin, kun mies sai ilmoituksen että hänen tuli ilmoittautua ammattikurssille, jossa opeteltaisiin sekä työnhakua että tehtiin työharjoittelua mikä miehen kohdalla olisi tarkoittanut jotain risujen keräämistä. Hänelle maksettaisiin siitä normaalin peruspäivärahansa lisäksi yhdeksän euroa päivässä. Jaahah, tuumi mies, kaivoi kännykkänsä, soitti serkulleen ja kysyi että löytyiskös saumaa parin päivän saunomissessiolle. Hänellä olisi ehdotus. Serkku oli vastannut että ei tässä nyt oo sen kiireempiä niin että tule vaikka heti.

Seuraavana päivänä mies istui serkkunsa kanssa lauteilla ja miehet paksauttivat oluttölkkejään yhteen. Otettuaan hörpyn alkoi mies puhua. Hän puhui pitkään. Niin pitkään, että serkku kerkesi kommentoida vasta kun he olivat vilvoittelutauolla.

- Korsun? Erakoksi? Kokonaan? Olekko tosissasi?

Miehen ei tarvinnut vastata sillä hänen kasvoistaan serkku näki että ei tällaista kyselty leikin päiten. Niinpä serkku otti hörpyn ja sanoi:

- No jumalauta. Jatketaas saunomista ja lähdetään huomenna käymään yhdessä paikassa. Siihen ei itse asiassa ole kuin ehkä kilometrin verran.

Mies puolestaan sanoi:

- Minä maksan kyllä kaikesta. Kun lyön koko omaisuuteni ja perintöni lihoiksi, niin minulla on varaa.

- Älähän hättäile. Kyllä meillä kumminkin tuota manttaalia on. Lähetääs löylyyn.

Seuraavana päivänä kaksikko kulki metsässä. Kevät oli jo sen verran pitkällä ettei hanki haitannut kävelyä. Heidän kävellessään serkku rupatteli.

- Niin että haistattaa pitkät paskat? Tiedäkkös, minä seuraan aikaani ja jos en olisi perheellinen mies, niin varmaan suunnittelisin sitä itsekin. Sinun kaltaisiasi on paljon. Näillä kylilläkin. Jätkistä imetään se, mitä niistä irti saadaan, yleensä niillä on jo kroppa irtisanomisen vuoksi kesken jääneen työuran jäljiltä romuna ja sen jälkeen ne jätetään kituuttamaan persaukisina. Ja sen metsästyksenkin ne perkeleet kielsivät pari vuotta sitten vaikka eihän se ole niin meitä kuin muitakaan estänyt metsällä käymästä. Aseita sentään eivät ole yrittäneet vielä takavarikoida, kun tietävät ettei se onnistu kumminkaan. Mennääs tosta tonnepäin, toi mäenlämpäre tuossa…

Miehet saapuivat perille ja serkku jatkoi:

- Tää paikka tuli mulle heti mieleen kun kerroit suunnitelmastasi. Tää maasto tässä ei ole kauhean kivistä. Sitä on helppo kaivaa. Sen muoto on sellainen, että siitä saa sadeveden ohjattua pois. Pysyy paikat kuivana. Ja katsos, tuossa virtaa puro. Sen vesi on puhdasta, se tulee parinsadan metrin päässä olevasta lähteestä. Koko ympäröivä neliökilometri on meikäläisen manttaaleja ja siitä löytyy niin tuulenkaatoja kuin harvennushakkuitten jäljiltä irtotavaraa. Sieltä saat polttopuuta tarpeeksi asti ja minulta saat lainaksi niin mönkijää kuin moottorikelkkaa. Ja minulla on muutenkin tulossa tänä vuonna yksi avohakkuu. Kyllä sieltä yhden korsun hirret irtoaa. Metsällä täällä saisit minun puolesta käydä niin paljon kuin huvittaa ja tuossa kilometrin päässä on Härpättämänjärvi jossa on mukavasti kalaa. Mitäs tuumit?

Mies pisti tupakin palamaan ja puhalsi hissukseen:

- No voi helevetti, täähän olis kyllä… oikeestaan täydellinen… mitä tää kustantais mulle? Niin kuin sanoin, niin minä maksan.

Serkku kaiveli myös taskustaan tupakin, sytytti sen, otti savut ja vastasi.

- Niin… näistä kaupoista kun tuo yhteiskunta on niin kovin kiinnostunut… pyrkii vetämään välistä… nykimään rahat, jotka ei sille kuulu… mitäs jos tehtäisiin sellainen paperi, että minä vuokraan tuosta sulle hehtaarin verran maata sun eliniäksesi ja laskutan siitä sulta euron vuodessa? Ja lisätään siihen paperiin ne kaikki maankäyttöoikeudet mistä puhuin. Meillä voit käydä sitten halutessasi pesemässä pyykkiä, vaikka saathan sinä sitä täälläkin kätevänä miehenä pestyä ja voit myös käydä pyörähtämässä kanssani kylillä silloin kun haluat.

- No jumalauta!

Serkukset löivät kättä. Mies laittoi Radanvarsikaupungin yksiönsä myyntiin ja sai siitä 53.000 euroa. Siihen kun lisättiin perintöosa, niin tulevaisuus oli taattu. Ei mitenkään rikas sellainen, mutta eivät tarpeetkaan olleet kovin suuret. Mies oli jo pudonnut peruspäivärahalle mutta ajatteli, että kuitataanpa sekin kun valtio sen vielä kerran tarjoaa. Kiskotaan valtiolta se, mikä irti saadaan. Jos hänelle tarjotaan jotain haistapaskan hommia tai jonninjoutokursseja, niin niistä voi rauhassa kieltäytyä ja ottaa karenssin. Ei se ollut niin vakavaa. Perse kesti sen kyllä, kun ei liikoja elämälleen vaatinut.

Serkkupoika oli hommannut paikalle erään kaivurimiehen, jonka kanssa mies oli tehnyt sopimuksen korsun montun kaivamisesta. Kun kaivurimies oli kuullut miehen ideasta hän oli innostunut siitä ja todennut, että hän laskuttaa vain kaivuutyöstä mutta koska hänellä itselläänkin ovat hommat vähissä, niin hän tulee auttelemaan korsun tekemisessä ja hänellä on pari sukulaista jotka työttöminä ja turhan tekemisen puutteessa varmaan mielellään auttaisivat. Näin tapahtuikin, ja kun mukaan tuli serkkupoikakin, niin korsun hirsikehikko oli nopeasti valmis. Sen jälkeen se maastoutettiin ja jäljellä oli vain sisätyöt. Kaivurimies vielä keksi sen, että kaivoi puroon isomman aukon, niin että siinä saattoi käydä vaikka uimassa. Elokuun lopulla mies luovutti Radanvarsikaupungin yksiönsä uudelle omistajalle, antoi hänelle suurimman osan irtaimistoaan, luovutti loput siskonsa perheelle, muutti korsuun asumaan ja siellä jonkun aikaa asuttuaan mies arveli tehneensä elämänsä viisaimman ratkaisun.

Elämänrytmi korsussa muotoututui nopeasti uomilleen. Herääminen aamulla ilman herätyskelloa, valopetroolilampun sytyttäminen, trangia päälle, kamiina lämpiämään, koruton aamiainen ja sitten arjen askareita. Joskus puitten tekemistä, joskus metsällä käyntiä, joskus kalalla käyntiä. Joskus vain korsun laverilla makaamista ja niitänäitä tuumailemista samalla kun Huitsinnevadan paikallisradio kuului matkaradiossa. Aika ajoin mies osallistui myös kylän miesten yhteiseen laittomaan hirvijahtiin jonka tuotokset löytyivät tölkitettyinä korsusta. Paikallinen kyläkauppias hoiti myös lihan käsittelyä ja purkitusta viranomaisten lupia pahemmin kyselemättä. Tähän korsuun se sopi säilyväksi evääksi hyvin. Pylväsaitassa oli säilytettynä ammuttua metsälinnun lihaa ja kalaa. Vähän sivummalla miehellä oli aarin kokoinen perunamaa, josta riitti yhdelle miehelle syötävää aivan hyvin. Perunoita hän keitteli tulipaikallaan padassa. Trangiaan hän säästi kyläkaupasta ostetut  pikamakaroonit, jotka kypsyivät nopeasti ja siten säästivät kallisarvoista kaasua.

Kerran kuussa tai kahdessa hän kävi serkkunsa kanssa kyläkaupassa josta hän osti kuivamuonaa, paristoja, valopetroolia, laittomia patruunoita ja muuta tarpeellista. Aurinkokennon myötä hänellä oli tablettinsa välityksellä myös yhteys muuhun maailmaan, tosin hän käytti sitä rajoitetusti. Häntä ei enää huvittanut. Hän oli menettänyt mielenkiintonsa. Sen verran hän oli valmistautunut mahdolliseen yhteiskunnan romahdukseen että oli nostanut tililtään parikymmentätuhatta euroa ja ostanut sillä kulta- ja hopeakolikoita säilöen ne korsussa olevaan salatilaan.

Näin suuren summan nostaminen Radanvarsikaupungin pankissa ei ollutkaan aivan ongelmatonta ja miehen piti vuokrata itselleen tallelokero. Mies nosti rahat, meni tallelokerolle ja laittoi sinne viritetyn hiirenloukun sekä lapun, jossa luki:

”Verottajalle rakkain terveisin”.

Arvometallit hänellä olivat korsussa piilossa ja niitä suojelemassa hänellä oli sekä korsun salpa että metsästysaseitten lisäksi hänen vieressään laverilla oleva Tokarev T33-pistooli. Laiton kuin mikä, mutta eihän maassa ollut virkakoneiston ulkopuolella laillista asetta enää muutenkaan. Aika ajoin hänelle tuli tabletin kautta viesti, että hänelle oltiin tarjottu taas jotain jonninjoutavaa työllisyyskoulutusta ja jos hän ei siihen suostu, niin hänelle tulee karenssi. Mies oli vastannut, että laittakaapa karenssi kaikessa rauhassa. Tilillä oli rahaa toistasataatuhatta euroa ja tarpeet olivat pienet. Karenssin kesti vallan hyvin.

Oliko mies yksinäinen? Ei. Vaikka hän viihtyi yksinään ja haistatti pitkät paskat järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Hän kävi aika ajoin tapaamassa serkkuaan ja hänen perhettään ja näki muita kylän miehiä metsästysreissuilla sekä riistanhoitotalkoissa. Joita jatkettiin, vaikka valtio oli kieltänyt metsästyksen. Pitihän siitä metsän viljasta pitää huoli kumminkin. Pari kertaa hänen luonaan oli käynyt muutaman päivän ajan myös hänen sisarensa kaksitoistavuotias poika, joka oli viettänyt hänen kanssaan aikaa korsussa, käynyt saunomassa kaupunkilaispojalle eksoottisessa korsusaunassa ja ennen kaikkea käynyt metsästämässä ja kalastamassa. Pojasta näki, että eräelämä oli sytyttänyt hänessä tietyn kipinän ja hän oli halukas oppimaan niitä asioita mitä hänen eronnut kaupunkilainen yksinhuoltajaäitinsä ei osannut opettaa. Poika olisi ollut halukas muuttamaan miehen kanssa korsuun vaikka pysyvästi, mutta mies oli kannustanut poikaa käymään koulunsa ja löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Vaikka se ei tavalliselle suomalaiselle nuorelle ihmiselle enää niin kannustava ollutkaan.

Olihan miehen luona käynyt kuluvan vuoden syyskuussa myös hänen lapsuudenystävänsä Sakselinin Seppo. Seppo oli asunut Helsingissä kolmisenkymmentä vuotta, hän toimi sosiaalivirastossa sosiaalityöntekijänä, inhosi työtään ja järjestelmää sen takana ja hänen yksityiselämänsä muistutti miehen omaa vastaavaa. Pari epäonnistunutta avioliittoviritelmää ja elämä Sörnäisissä sijaitsevassa yksiössä jossa vaihtelua antoi – jos sitä jatkuvan toistumisensa vuoksi sellaiseksi saattoi sanoa – pitkät ja kosteat illat kulmakuppilassa odottaen sitä jotain, jota niistä paikoista ei koskaan löytäisi.

Seppo oli käynyt miehen kanssa metsällä ja kalassa. He olivat saunoneet ja juoneet Sepon tuomaa olutta sekä miehen kyläkaupasta hankkimaa venäläistä pirtua. Jossain vaiheessa Seppo oli pyyhkinyt kyyneliä silmäkulmistaan ja sanonut

- Ei vittu kuule… sulla on tässä jotain niin oikein… niin oikein… siis sellaista… siis enemmän… siis parempaa…  vittu niin paljon parempaa… ja minä joudun palaamaan Helsinkiin… tavallaan korsuun minäkin… mutta kun se sijaitsee kerrostalossa… saatana kun tuntuu siltä että minä en enää pitkään jaksa…

Mies oli saattanut Sepon serkkunsa kyydissä Radanvarsikaupungin rautatieasemalle ja hän oli ollut ystävästään kovasti huolissaan. Uusi tapaaminen oltiin sovittu seuraavan vuoden kesäksi, mutta mies ei ollut varma, että jaksaisiko Seppo siihen saakka. Hän toivoi mielessään kaikkea parasta kaverilleen. Seppo oli kuitenkin kelpo häiskä.

Olihan mies ja hänen ratkaisunsa herättänyt huomiota hieman laajemminkin. Kuka lie sitten lärpännyt asioista ohi suunsa mutta selkosille oli saapunut kaksi Ylen toimittajaa, jotka olivat kuulleet miehestä ja halusivat tehdä jutun henkilöstä joka oli päättänyt elää ekologista elämää. Huono tuuri vaikutti siihen, että miestä etsiessään toimittajat olivat tavanneet juuri miehen serkun, joka oli antanut toimittajille koordinaatit aivan vastakkaisesta suunnasta missä miehen korsu sijaitsi.

Niinhän siinä kävi, että toimittajat metsässä haahuillessaan eksyivät, hälyttivät apua kännykällään ja etsimiseen osallistuivat kylän miehet. Yhtenä heistä mies itse. Se mies, jota toimittajat olivat halunneet haastatella. Kuinka sattuikaan, juuri mies itse löysi nuo vuorokauden metsässä olleet toimittajat ensimmäisenä. He olivat kylmissään ja nälkäisiä mutta muuten hyvässä kunnossa. Toimittajat olivat kiittäneet miestä ja sanoneet että olivat etsineet korsussa asuvaa erakkoa. Mies oli vastannut:

- Ai se. No eihän se enää täällä asu. Se kyllästyi erakkoelämään ja se on nykyisin hommissa jollain norjalaisella turskanpyyntialuksella.

Jouluaattoaamu alkoi muuttua päiväksi ja valo lisääntyi. Mies oli syönyt aamiaisensa ja pesi astiat saunassa olevan lämminvesisäiliön vesillä, mitkä olivat edellisen illan jäljiltä vielä lämpimiä. Kamiinan päällä lämpesi uusi pesuvesi mitä saattoi käyttää. Tänään mies otti rennommin kuin yleensä. Hän kävi hakemassa korsuun ja saunaan purosta lisää vettä ja sitten hän teki luudallaan pienen joulusiivouksen. Sitten hän kuunteli Huitsinnevadan paikallisradiota ja odotteli, kunnes kuuli moottorikelkan äänen.

Serkku oli tulossa. Miehet löivät kouraa kouraan.

- Olisit sinäkin kyllä voinut tulla meille jouluksi. Olisit ollut hyvin tervetullut.

- Olisin varmaan niin. Mutta minusta te voitte viettää sen perhejuhlananne. Minä olisin vain tiellä. Ylimääräinen. Minä viihdyn täällä oikein hyvin. Mutta kiitos sinulle.

Mies antoi serkulleen joululahjaksi askartelemansa snapsilasisatsin, minkä hän oli väsännyt hirven selkärangan nikamista. Serkulla puolestaan oli mukanaan lahjaksi tuotu kuution kokoinen paketti puubrikettejä. Ne paloivat hissukseen ja olivat käteviä kamiinaa lämmittäessä. Lisäksi hän toi pari lavaa olutta. Miehet puhelivat hetken keskenään, puristivat käsiään ja sen jälkeen serkku läksi ajamaan takaisin kotiinsa viettämään joulua perheensä kanssa.

Mies odotti, että moottorikelkan ääni hävisi. Tämän jälkeen hän söi jouluateriansa, eli karjalanpiirakoita ja kinkunsiivuja jotka hän oli lämmittänyt kamiinan päällä. Sen enempää hän ei tarvinnut. Sitten hän laittoi korsunsa saunan lämpiämään. Oli joulusaunan aika. Saunan lämpiämistä odotellessaan hän kävi laittamassa joululahjat metsän ystävilleen. Jäniksille heiniä. Hirville uusi nuolukivi. Pikkulinnuille täydennystä lintulaudalle ja metsäkanalinnuille vastaavaa hieman kauempana olevalle ruokinta-automaatille. Ketuille ja muille pedoille erään pöllin päälle laitettuja kuivattuja lihanpalasia. Kyllä niille käyttöä löytyisi.

Mies laitti korsun tulipaikalle palamaan suuren roihun ja meni sitten saunomaan nauttien siinä samalla muutaman serkkunsa tuoman oluen. Saunottuaan ja pestyään hän pukeutui ja meni tulen äärelle lisäten siihen puita. Kyytipojakseen hän oli keittänyt teen, johon hän laittoi annoksen venäläistä pirtua. Ympäristössä näkyi monenlaista liikettä. Metsän eläimet tiesivät, että mies oli vaarallinen metsästäjä, mutta jotenkin ne myös ymmärsivät, että nyt hän oli julistanut joulurauhan. Ne olivat turvassa ja nauttivat miehen antamista joululahjoista.

Vielä puuttui se viimeinen vieras, mutta pian se ilmestyi paikalle. Miehen olkapäälle lensi korppi ja nokkaisi miestä poskeen hiljaa, suorastaan hellästi. Korppi oli ollut miehen tuttava jo siitä saakka kun hän oli korsuunsa muuttanut.

- No morjesta korppi. Hyvää joulua sullekin. Otakkos jouluevästä?

Ottihan korppi, lennähti miehen viereen pöllille ja söi miehen kourasta sen, mitä mies tarjosi. Se oli jotenkin uljas eläin. Mies nimitti sitä vain korpiksi, koska ei ollut halunnut keksiä sille nimeä. Ehkä kunnioituksesta. Korppi kun oli sellainen vanhan ajan korpikorppi eikä laumaantunut citykorppi joita löysi kaatopaikoilta suurissa parvissa. Korppi otti joulueväänsä miehen kädestä lennähti jälleen miehen olkapäälle ja nokkaisi jälleen miehen poskea hellästi.

- Saitkos mahasi täyteen?

- Krook!

- Hyvää joulua.

- Krook!

Korppi lehahti lentoon omille korpin teilleen. Mies nousi ja alkoi kävellä sisään korsuun kun hän kuuli äänen.

- Mjau.

- Jaa, onkos se Mörkö? Tulit sitten viettämään joulua tänne?

Korsulle ilmestyi serkkupojan iso kollikissa. Näitten kulmien ehdoton kurko. Kissa kulki miehen kanssa korsuun. Miehellä oli ollut kissaa varten jemmassa tonnikalapurkkeja, joista hän tyhjensi yhden kissalle syötäväksi. Kissa alkoi aterioinnin. Miehellä oli teevesi vielä kuumaa, joten hän teki itselleen vielä yhden kovan teen joulua juhlistaakseen ja kissan ruokailua odotellakseen. Radio oli auki ja Huitsinnevadan paikallisradiossa Antero Lärvänen piti joululähetystä. Mies joi kovan teensä kuunnellen lähetystä, sammutti sitten radion sekä valopetroolilampun, lisäsi kaminaan yhden serkkunsa lahjaksi tuoman puubriketin ja sytytti taskulampun.

Mörkö oli syönyt tonnikalansa ja hyppäsi laverille katsoen miestä että etkös jo tule viereen. Mies kömpi makuupussiinsa, sammutti taskulampun, kissa kellahti hänen viereensä ja pian korsussa alkoi kuulua miehen uninen tuhina ja kissan tyytyväinen kehräys. 

Korsun vieressä olevassa kelottuneessa puussa korppi katseli vielä tarkkaavaisesti ympärilleen. Aivan kuin se olisi varmistanut, että kaikki oli kunnossa. Sitten se lehahti lentoon ja poistui paikalta omille korpin teilleen.


Aikaisemmat joulutarinat:

2015 eli vanha mies ja radio Berliini

2014 eli vanha mies ja joulu laavulla

2013 eli jouluvartio Helvetin portilla


41 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Yrjö.
Hyvää joulua sinne sinun kattilakuntaasikin. Ja toivottavasti parempaa uutta vuotta.
t. Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko ja kiitokset. Kärsin tällä hetkellä ankaraa flunssaa ja korkeaa kuumetta. Ei toimi aivo eikä mikään. Palaan vaakatasoon.

Juha kirjoitti...

Taitaapi olla aika toivottaa Joulut, tervehtymiset ja Uudet Vuodet!

Becker kirjoitti...

Kiitokset taas upeita tunnelmia herättävästä joulutarinasta. Flunssasasta sanotaan, että se kestää lääkkeillä kaksi viikkoa ja ilman lääkkeitä 14 vuorokautta. Toivottavasti pääset vähemmällä. Lepoa ja lämmintä juotavaa sekä hyvää hoitoa. Näitähän sinulla on tarjolla joten pikaista paranemista. Pyhät me vietämme tähden ja koivun alla.

Krypta kirjoitti...

Kiitos hienosta tarinasta ja toivotaan sinulle ja perheellesi hyvää joulua.

Anonyymi kirjoitti...

Juttu pani miettimään, josko tuolla metsien kätköissä olisi jo tällaisia miehiä... Jutun lopussa olleista edellisten vuosien joulublogeista pisti silmään sana Berliini. Nythän siellä on taas tapahtunut ja mitenkä ei enää yhtään ihmetytä? Lähinnä tuntee suuttumusta ja vihaakin täysin sivullisia uhreja ajatellen, kun eurooppalaiset päättäjät ovat humanismillaan ja naiivilla sinisilmäisyydellään ajaneet maanosamme
tähän jamaan. Siteeraankin Simo Salmisen vanhaa "Alle lujaa"-biisiä, jonka lopussa hän toteaa, että olis varmaan kannattanut ajatella enste.

En nyt vaivaa sairasta miestä enempää turhilla jorinoillani, vaan toivotan pikaista paranemista! Toivottavasti vaimo Ylva siellä peittelee lämpimästi, pöyhii tyynyjä ja kantaa tarjottimella ruokaa eteen (jos maistuu), että mies tokenee muutaman päivän päästä joulun viettoon. Ehkä napsukka tai kuuma rommitotikin olisi nyt paikallaan! Oma mieheni tuo minulle aina suklaata; se on täsmälääke flunssaan, kun mikään muu ei maistu.

Oikein Hyvää Joulua Ykälle, vaimolleen ja kaikille blogin lukijoille!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta. Pidähän lippu korkealla tulevanakin vuonna.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset lämpimästä joulutarinasta ja rauhallista joulun aikaa.

-Tvälups-

Inkivääriä, hunajaa, kanelia, limeä/sitruunaa kuuman veden sekaan reilusti ja pöpöille kyytiä.

Anonyymi kirjoitti...

Huuruiset kiitokset täältäkin Yrjölle Joulutarinasta ja kaikista muistakin tämän vuoden tarinoista - go on fellow!

Tervehtymistä ja vielä parempaa uutta vuotta!

Anox

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Beckerille, Kryptalle, Rouva Anolle, Taisteluvälineupseerille ja Anoxille, lämmin kiitos ja mukavaa joulun odotusta.

Lemminkäinen kirjoitti...

Se mikä ei tapa se vahvistaa ja hyvä tauti paranee sairastamalla ja paha tauti paranee kuolemalla, vanhoja totuuksia. Voimia, Ykä ja tietenkin hyvät joulut ja uudet vuodet.

Varakaani kirjoitti...

Tervehdys, Ykä täältä lumettomasta miljööstäkin! Kiitos taas hienosta tarinasta, näitä tarvitaan, ja näitä on ilo lukea. Flunssaan suosittelen lääkkeeksi muutamaa tuhtia kuumaa rommitotia, mielellään tummasta rommista tietty, ja vaikkei se vaivaa parannakkaan niin onpahan hauskempaa sairastaa :)

Joulun toivotuksin, Varakaani

korpisoturi kirjoitti...

Mukavaa luettavaa! Itseänikin on usein kiehtonut ajatus, että menis korpeen erakoksi ja tekisi piilokorsu. Mutta kun olen laiska ja saamaton, niin täytynee vaan kävellä kirjastoon etsimään kaukopartiokirjoja.

Rauhallista Joulua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lemminkäiselle, Varakaanille ja Korpisoturille, kiitokset kommenteista ja rauhallista joulua.

heponen kirjoitti...

Hieno tarina, kiitoksia siitä. Näin fundamentalistin näkökulmasta olisi kyllä voinut olla edes jonkinlaista myönnytystä Jeesuksen suuntaan, koska muuten joulu on pelkkää hehkuttelua, minkä korsun äijä näköjään ymmärsikin.
Jos Ykän kertomukseen saa hieman tweakata, ehkäpä äijä kuuntelikin nukkumaan mennessään läppäristä joulumusiikkia. Akkukin oli kaamoksesta huolimatta latautunut täyteen, eipä mokomalla juuri käyttöä ollut muutenkaan. Kirjoitti vain: "tulkoon joulu", jätti kompuutterin rauhassa latailemaan, istahti laverille. Nivelet hieman rutisivat vanhuuttaan, mutta vielä ne kuitenkin toimivat. Äijä ripusti villasukat ja syylingit kuivumaan, kääriytyi makuupussiinsa ja kuunteli. Hetken päästä alkoivatkin vanhan, tutun virren sanat: "Niityllä lunta, hiljaiset kadut".. virren sanat saattelivat hänet unen rajamaille, sinne missä ei ole ikää, ei taakkaa, ei pettymyksiä eikä turhia tavoitteita.. viimeinen mikä hänen mieleensä jäi ennen kuin uni vei hänet mukanaan oli.. rauha.
https://www.youtube.com/watch?v=2s_QgMCW9ks

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Heponen ja kiitokset. Minähän en ole uskonnollinen, mutta tietyt jouluvirret käyvät kyllä joulun aikaan erinomaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua ja pikaista paranemista tältäkin suunnalta. Täytyy myöntää, että tuollainen korsuskenaario on itseänikin välillä liehtonut.

-Kissamies

Anonyymi kirjoitti...

Tästä on pienet epäilykset,että aika hapokasta taitaa olla:

https://kirjaviekoon.blogspot.fi/2016/09/laura-gustafsson-korpisoturi.html

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaudellista, armollista ja laupiasta Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa niin Ykälle, Ylvalle kuin kaikille Ykälandian virtuaaliasukkaillekin.

Toivottaa Lempstaadin Ano

vieras kirjoitti...

Hyvää joulua Ykälle ja Ylvalle sinne Hotellille, sekä blogin lukijoille ja kommentoijille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kissamiehelle, Ano1:lle, Lempstaadin Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne ja joulun rauhaa. Tuosta kirjasta tuli mieleen, että sitä on tuskin kirjoitettu minulle.

Becker kirjoitti...

Rauhallista Joulua Ykälle, Ylvalle, Respan porukalle ja blogin kommentoijille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker ja sitä samaa sinulle käydessäsi täällä koivun ja tähden alla.

Anonyymi kirjoitti...

Ykälle vähän aiheen vierestä:

Kun me virtuaalihuitsinnevadalaiset kirjoitamme tänne vieraskirjaan, niin kirjoitamme tietenkin Ykälle, mutta myös toisillemme. Ja vaikka kaikki tiedämme ettet ole uskonnollinen, niin tiedämme myös että osa lukijoista on. Kohdistamme sen osuuden siis vähintään osittain Ykän ohi sille osalle yleisöä jolle se asia on tärkeä tai kiinnostava.

Samalla tiedämme sen, että islamin kaltaiset saatananpalvonnan muodot pääsevät leviämään niin voimakkaasti juuri siksi, että niin iso osa yhteiskunnasta ja kulttuurista muodostaa uskonnollisen tyhjiön. Tyhjiö täyttyy helpommin kuin täysi astia.

Ja senkin tiedämme, että vaikka Ykä ei uskoisi siinä mielessä kuin me uskovaiset, niin juutalais-kristillinen kulttuuripohja on suomalaisuudenkin keskeisin rakennuspalikka. Esimerkkinä vaikka se, että Ykän ammattialahan on rakennettu protestanttisen laupeus- ja huolehtimiskäsitteen varaan. Ja mitä enemmän protestanttista arvo- ja työnkuvapohjaa sillä alalla korvataan yleishumanistisella arvo- ja työnkuvapohjalla, niin sitä mahdottomampaa itse työn tekeminen on.

Ja aika vakaastihan me uskomme, että Ykä kuitenkin antaa Jumalalle, Jeesukselle ja Pyhälle Hengelle - vähintään kulttuurisina entiteetteinä - sen arvon ja kunnian joka niille on hyvä antaa siitä riippumatta mihin uskoo.

Ja kaikille tärkeä muistutus: Jumala on myös kulttuurinen ja kielellinen käsite. Sillä käsitteellä on suuri ja konkreettinen merkitys maailmaan, ihmisiin, kulttuuriin, arvoihin, elämäntapoihin... täysin siitä riippumatta että onko sellaista kulttuurin ja kielen ulkoista entiteettiä olemassa, miin kyseinen käsite viittaa.

Ja sama pätee Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Ja sama pätee myös Pyhän Kolminaisuuden vastakohtaan, epäpyhään/saastaiseen kolminaisuuteen Allah, Muhammed, Mahdi. Silläkin on oma paha ja saastainen vaikutuksensa maailmaan täysin riippumatta siitä, onko noiden käsitteiden viittaamaa entiteettiä olemassa kielen ja kulttuurin ulkopuolella.

Tämä vain esimerkkinä siitä, miten todellisia nuo asiat ovat vaikka niitä pitäisi epätodellisina tai olemassaolemattomina.

Siunattua joulua kaikille ja erityisen siunattua niille, jotka taistelevat äärimmäisen pahuuden leviämistä vastaan.

Ghettomaksaja kirjoitti...

Yrjölle ja Ylvalle hyvää ja rauhallista joulua toivotellaan myöskin täältä päin - siitäkin huolimatta että omalla kohdalla se tulee henkilökohtaisista syistä olemaan surkein joulu miesmuistiin. Mutta niin vain se on koetettava räpistellä ja toivoa että ensi vuosi toisi mukanaan jotain parempaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Minä olen nyt vähän kahden vaiheilla tämän kommentin kanssa. Minulla on toki uskovaisia lukijoita ja annan heille äänen. Mutta aistin tässä jo jonkunlaista painostusta blogini linjaa kohtaan. Ja sellaista minä en hyväksy. Toivottavasti tulkitsin kommentin väärin.

Ghettomaksaja: En tiedä, mitä tykönäsi on tapahtunut, mutta toivotan kovasti voimia eloon ja jaksamista. Ja ehkä se seuraava joulu olisi sitten jo parempi.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykän tarina oli vähintään yhtä kaunis kuin aiempina jouluina. Kiitos siitä ja hyvää joulua hotelli Yrjöperskeleen henkilökunnalle.

Näistä tarinoista henkii rakkaus suomalaista luontoa kohtaan kuten myös yksinäisyyden kaipuu meluisassa, mielettömässä ja liian kiivastahtisessa maailmassa.

Ghettomaksaja kirjoitti...

Noh, suomalaisella miehellähän on lähtökohtaisesti tasan kolme asiaa mitkä voivat ihan oikeasti vituralleen mennessään vetää mielen matalaksi. Jos nyt tyydyn sanomaan että oma ja läheisten terveys on (toistaiseksi) kunnossa ja töitäkin kohtalaisesti riittää, niin osannet arvata loput. Mutta hammasta purren eteenpäin kun ei luonto anna periksi luovuttaakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Lämmin kiitos. Sanoisin, että tajusit kirjoituksen pointin sataprosenttisesti. Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi.

Ghettomaksaja: Osannen arvata. En edes väitä, että pystyisin auttamaan millään tavoin. Mutta olen hengessä mukana ja toivon sinulle parasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä. Tässä tupakkia polttelen ja unen tuomaa hetken unohdusta odottelen lukien näitä sinun tarinoitasi. Monesti on käynyt mielessä, että puhut usein raappahousuäijistä. Tämänkin tarinan päähenkilö lienee sellainen, ainakin nuorempana ollut. Sitä tässä olen pohtinut, että kuinka moni lukijoista tuntee raappahousut? Itselleni hyvinkin tutut lapsuudesta ja nuoruudesta, ajalta kun talvet olivat talvia, oli lunta ja pakkasta niin niitä tarvittiin. En enää muista mitä materiaalia ne olivat, siis sitä lankaa mistä kangas oli kudottu, mutta pirun hyvin ne pitivät kylmän loitolla.
t. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Ykälle sinne radanvarsikaupunkiin täältä "raranvarresta", ja kiitokset lämminsävyisestä joulutarinasta.
Eläimet ovat täälläkin hyvässä hoidossa. Lähiöfasaanit, kaksi pariskuntaa ja 19 poikasta pyörivät ympäristössä nauttimassa tarjoilusta. Pikkulinnuille ja oraville on tietysti erikoispalvelut.

Joskus oli haaveena tuollainen sokean taiturin rakentama kallioluola.
"Venninen räjäytti kallioon valtavaa luolaa ja luolaan kaivoa."
Mutta sinne luolaanhan voisi tietysti muuttaakkin pienillä järjestelyillä ...

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/12/31/johan-venninen ja parempia vointeja

Arch

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Archille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Ihanhan ne perinteiset pitkät villakalsarit. Nykyisin eletään tavallaan ”uusraappahousunaisten” aikaa. Meinaan, liki kaikki naiset kulkee ne leggingsit tai ribsit tai mitähittojanenyonkaan päällä ja minusta ne kyllä näyttää ihan tavallisilta pitkiltä kalsareilta. Vaan enhän minä muodista minkään ymmärrä.

Arch: Lämmin kiitos ja samaa sinulle. Tosin mehän emme elä Radanvarsikaupungissa vaan Pinnanmaalla, Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Voisi sanoa, että näissä tarinoissa Pinnanmaa on utopia ja Radanvarsikaupunki dystopia. Meillä ei fasaaneja ole ihan pihassa asti mutta rusakoita kyllä riittää. Muistan kyseisen Vennisen ja täytyy sanoa, että siinä oli harvinaisen kova jätkä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä....

Siihen kahden vaiheilla -asiaan.

Kyse ei missään nimessä ole painostusta blogin linjaa kohtaan enkä oikein käsitä että miten tuollainen tulkinta on voinut syntyä.

Lukijakunta on laaja ja monenlainen. Monenlaisia ihmisiä yhdistää se, että ollaan suomalaisen kulttuurin kasvatteja. Suomalainen kulttuuri on joistain lähtökohdista kasvanut. Näissä lähtökohdissa on asioita, joista voi olla montaa eri mieltä, mutta ne asiat vaikuttavat oli niistä mitä mieltä tahansa.

Joku olisi valmis antamaan henkensä isänmaan vuoksi. Toiselle koko käsitteellä ei ole mitään henkilökohtaista merkitystä. Molempiin tämä maa on vaikuttanut, vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan uskoivat he itse käsitteestä ja asiasta, johon sillä viitataan mitä tahansa.

Harva lukijoista uskonee joulupukkiin. Silti Joulupukki kulttuurillisena enteteettinä vaikuttaa eri tavoin meihin - ihan siitä riippumatta, että uskooko kyseisen käsitteen viittaavan narratiiviseen vai fyysis-biologiseen partaäijään.

Minä en usko siihen, mitä Koraani puhuu. Silti Koraani ja siinä esiintyvät henkilöt vaikuttavat elämääni lukuisin tavoin - esim. nyt vaikka tuottamalla turvattomuutta ja lisäämällä julkisen talouden ongelmia.

Jne. jne. jne.

Asiat vaikuttavat monella eri tavalla. Usein sillä, mihin itse uskoo ei ole kovin merkittävää vaikutuksia - ja sitä kautta asian todellisuusluonnetta - vähentävää vaikutusta. Esimerkkinä vaikka se, että ihan sama mitä itse uskon ilmastoasioista, niin ei se tohon ulkona vallitsevaan säähän ja ilmastoon mitään vaikuta.

Itselleni on täysi mysteeri se, että miten minkään tämän tyyppisen esille tuominen tai tämmöisista asioista muistuttaminen olisi yhtään enemmän blogilinjapainostusta kuin vaikkapa hyvän joulun toivottaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa että yksinäisen miehen joulussa on sellaista tunnelmaa jota itsekkin kaipaisi toisinaan. Maaima on mennyt hulluksi ja vielä hullummaksi se tuntuu koko ajan menevän.

Itse olen koittanut miehen tapaan ostaa metsää paikasta jossa olisi vesi lähellä mutta en kymmeneen vuoteen ole onnistunut. Metsien omistajat kun pyytävät omistuksistaan sellaisi summia että niillä saisi omakotitalon kaupungin keskustasta. Riippuu tietysti kaupungista. Mutta mitä sanotte kun tiettömän tien päästä pyydetään 500 neliön palasta 240 000e? Kaikkein huvittavintahan tässä on se että kun katsoo myytyjen kiinteistöjen hintoja niin kauppoja on tehty 10 - 13 000e/ha hinnoilla. Peltoja on myyty kalliimmallakin, mutta metsien hinnat ovat tuota luokkaa.

Suomessa varmasti olisi enemmänkin "metsäläisiä" jos siihen annettaisiin mahdollisuus. Se olisi kaikkien etu että maaseudut pidettäisiin asuttuina ja omavaraisina tulevaa sotaa varten. Eikä niitä korsuja ole yhtään liikaa. Sillä se sota tulee... Trumpin valinta vaan siirsi sitä. Ilman Trumpin voittoa olisimme olleet jo keväällä sodassa Venäjän kanssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ymmärrän pointtisi. Toivottavasti sinä ymmärrät omani. Tuorein kommenttisi on ihan ok. Mutta kun en ole millään muotoa uskonnollinen niin Jeesuksen ja pyhän hengen esille tuominen vaan aika ajoin tökkii. Protestanttinen etiikka on mielestäni hieman eri asia eli ”if you work hard, shit won´t happen”. Joka tapauksessa oikein mukavia joulun jatkoja sinulle.

Ano2: Joo, onhan se niin että ilman sitä tarinan serkkupoikaa jää halukkaalta niin korsut kuin mökit tekemäti. Hinnat ovat jonkun verran pudonneet muutaman vuoden takaisesta mutta ovathan ne tavan ihmiselle vieläkin mahdottomia. Minä en kyllä jaksa uskoa välittömään sodan uhkaan Venäjän kanssa. Sen armeija on kuitenkin vielä luuranko verrattuna Neuvostoaikaan ja ei se ole sitten loppulaskussa uskaltanut höökiä vielä Ukrainaankaan vaan tyytyy proxy-sotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kahdne vaiheilla -jatkoa:

Sekä Koraanissa että Raamatussa on tärkeä kolminaisuus. Raamatun kolminaisuus on Jumala, Jeesus, Pyhä Henki. Koraanin kolminaisuus on Allah, Mohammed ja Mahdi.

Jotkut väittävät että "samaan Jumalaanhan nämä eri uskonnot uskovat" ja perustelevat sillä vaikka mitä. Paremmin kirjansa lukeneet taasi huomaavat, että tuo islamin kolminaisuus vastaa hyvin tarkasti sitä, mitä Raamatussa sanotaan pahuuden personoitumisesta, anti-kristuksesta, eksyttämisestä....

Näiden asioiden esille tuominen on sen esille tuomista, että suomalainen kulttuuri, ymmärrys, arvopohja ja sivistys on täsmälleen päinvastaista ja täydellisen yhteensopimatonta islamilaiden kulttuurin, ymmärryksen, arvopohjan ja sivistyksen kanssa. Perusta on päinvastainen ja sen seurauksena kaikki perustan päälle rakennettu on joko päinvastaista tai muulla tavoin yhteensopimatonta.

Kyse ei ole siitä, onko joku uskonnolinen vai ei. Kyse on siitä, että kulttuurilla on oma pohjansa, metatasonsa ja kahden eri sivilisaation metatasot ovat vastakkaiset sekä täydellisen yhteensopimattomat. Siitä - eikä suinkaan yksilötasosta ja ihmisistä - seuraa se, että mitään integroitumista, sopeutumista, suomalaistumista tms. ei tapahdu. Ja mitä isompi islamilainen väestöosuus on, sitä heikompaa jopa näennäinen integroituminen tai paikalliseen kulttuuriin suopeasti suhtautuminen on. Sitä vihamielisemmät ja polarisoituvammat väestöryhmien välit ovat.

Voidaan jauhaa kieliopinnoista, työllistymisestä, rakenteellisesta rasismista ja ties mistä kuinka paljon tahansa ja silti lähes kaikki palautuu loppujen lopuksi siihen, että millainen kulttuurilinen ja sosiaalinen pohja eri väestöryhmillä on ja missä määrin eri ryhmien pohjat ovat tai eivät ole sillä tavoin yhteisiä että jonkin yhteisen perustan varaan voisi rakentaa yhteistä kulttuuria.

Jos ne kulttuurilliset ja sivistykselliset - ja sitä kautta myös kasvatukselliset + moraaliset - lähtöpalikat ovat toistensa vastakohtia tai antiteesejä, niin mikään määrä yrittämistä, resursseja, kotouttamista, suvaitsevaisuutta ja rahan kaatamista ei tule tuottamaan onnistutta tulosta.

Ja tässä tapauksessa tilanne on juuri sellainen. Kristillisestä viitekehyksestä käsin on perusteltua lähteä siitä, että Allah on synonyyminen termin Saatana kanssa. Jos toinen osapuoli on hyvyyden ja luovuuden personoituma ja toinen osapuoli pahuuden ja tuhoavuuden personoituma, niin mitään yhteistä pohjaa ei ole eikä tule, sillä ihmiset ovat sisäistäneet nuo personoitumat oman identiteettityönsä esikuviksi ja ideaaliminuutensa tavoitteiden suunnaksi.

Ja edelleen... Sillä, että mihin sinä, minä tai naapurin Arska uskotaan, ei ole mitään vaikutusta siihen, että ovatko kyseiset ihmisryhmät isompina massoina keskenään yhteensopivia vai eivät. Perustat ovat niin syvällisellä tavalla päinvastaiset, että kestävää yhteensopivuutta ei voida tuottaa millään yrittämisen ja resurssoinnin määrällä. Edessä on päinvastaisten sivilisaatioiden konflikti. Se tulee olemaan rumaa ja sitä rumempaa mitä voimakkaammin sekoittuneina nämä sivilisaatiot ovat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Mitä tulee kommenttiisi noin yleensä, niin minä olen kyllä aivan samaa mieltä. Tietyt kulttuurit eivät kohtaa eivätkä sopeudu. Varsinkin kun eräs kulttuuri ei pyri rauhanomaiseen rinnakkaiseloon vaan puhtaaseen alistamiseen ja alistumiseen. Se, missä olemme eri linjoilla tai lähinnä eri viitekehyksessä ilmenee lauseessasi:

”Kristillisestä viitekehyksestä käsin on perusteltua lähteä siitä, että Allah on synonyyminen termin Saatana kanssa. Jos toinen osapuoli on hyvyyden ja luovuuden personoituma ja toinen osapuoli pahuuden ja tuhoavuuden personoituma, niin mitään yhteistä pohjaa ei ole eikä tule, sillä ihmiset ovat sisäistäneet nuo personoitumat oman identiteettityönsä esikuviksi ja ideaaliminuutensa tavoitteiden suunnaksi.”

Minä en usko kristinuskon jumalaan. Minä en usko islamin jumalaan. Enkä usko Saatanaankaan. Vaikka käytän sitä aika ajoin itsekin pakinahahmona. En tarvitse minkäänlaisia muinaisia aavikkouskontoja ymmärtäkseni, että islam on ihmiskunnan vihollinen yhtä kaikki. Niin että kai me samalla puolella ollaan joka tapauksessa.

QroquiusKad kirjoitti...

Saatana on juutalaisuudesta ja sen kehitysversiosta kristinuskosta johdettu entiteetti, jota hyödyntävät sekä satanismi että saatananpalvonta. Nämä sekoitetaan tavan takaa keskenään, vaikka niillä ei ole muuta yhteistä kuin "saatanan" käsite, joka on satanismissa pelkästään filosofinen käsite: "saatana" on ihmisen itsensä keksimä epäolento, jonka taakse voi piiloutua omilta väärinteoiltaan.

Satanismi on puhtaasti ateistinen filosofia, jonka mukaan ihminen on yksi eläimistä, joskus parempi mutta usein huonompi kuin muut petoeläimet. Näin siksi, että ihmisellä on kyky ajatella ja suunnitella kaikki väkivallantekonsa etukäteen, samalla tiedostaen niiden merkitykset väkivaltansa uhreille. Ihminen on ainoa syöjäeläin joka kykenee tekemään näin ja ennen kaikkea tuntemaan teoistaan syyllisyyttä. Viimemainittu tunne pakottaa yrittämään löytää tekoihimme syyllisen jostain muualta kuin peilistä, josta tunnistamme oman kuvamme toisin kuin käytännöllisesti katsoen kaikki muut eläimet.

Satanismi kehottaa ihmisen tunnustamaan itselleen edellämainitun tosiasiaksi ja katsomaan siihen peiliin, sen sijaan että keksisimme "saatanoita" joiden taakse piiloutua, kuten saatananpalvojat tekevät: saatananpalvonta on pelkkää kristinuskon rienausta, joka siis lähtökohtaisesti tunnustaa kaikki kristinuskon opinkappaleet vain kääntääkseen ne puberteettisen riekkumisensa materiaaliksi.

En siis katso tarpeelliseksi liittää "saatanan" käsitettä islamiin tai mihinkään uskontoon millään tavoin. Minut kastettin aikoinaan luterilaiseksi, jollainen en koe koskaan olleeni ja kirkosta erosin 1990-luvun alussa, kun se oli sosiaalisista syistä mahdollista, tai ainakin vähemmän rankkaa. Kuvailisin omaa uskontosuhdettani samanlaiseksi agnostismiksi kuin Albert Camus'n romaanin "Sivullinen" päähenkilön Mersaultin: en usko jumalien olemassaoloon, mutta en myöskään katso voivani väittää ettei sellaisia voisi olla olemassa. Näillä mennään.

Joulu on minulle aina ollut perhejuhla, jota olen tänä(kin) vuonna viettänyt vanhan äitimuorini sekä veljeni, hänen vaimonsa ja lastensa kanssa. Se on perheeni, omia lapsia minulla ei ole enkä ole koskaan naimisissakaan ollut. Ilta on tummunut Tapaninyöhön. Hyvän uuden vuoden toivottaminen lienee ennenaikaista. Liekö edes realistista?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys. Qroquius Kad. Myös minä ajattelen niin, että jos teen jotain väärin, niin sen teen minä, eikä kauttani vaikuttava Saatana. Minä olen syyllinen. Ja minullekin joulu on rauhallinen perhejuhla. Toivotellaan nyt hyvää uutta vuotta kumminkin. Kyllä se sieltä tulee. Minkälainen se sitten on, jää nähtäväksi.

Tuumailija kirjoitti...

Kiitokset Ykälle vuosittaisesta joulutarinasta. Jälleen lämmitti mieltä. Hauskin kohta oli se, kun äijä laskettaa toimittajille luikuria omasta itsestään ja väittää lähteneensä Norjaan. Lämpimin kohta oli eläinten ruokkiminen. Paras kohta oli aivan lopussa, kun mies oli nukahtanut kissan kanssa ja korppi katseli että kaikki on hyvin. Herkistyin tarinaa lukiessa.

Surullista on kuitenkin, että on lukuisia niitä joille tarinankaltainen erakoituminen ja yksinjäänti ei ole omasta tahdosta kiinni. Sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti syrjäytyneitä nuoria miehiä (miksei naisiakin, mutta heitä on pieni vähemmistö verrattuna miehiin) on paljon. Japanista tuttu "hikikomero"-ilmiö on totta täälläkin. Ei ollut kaukana etten ollut yksi heistä. Tiedän, miten helppoa olisi jäädä masentuneena ja toivottomana oman yksiönsä sisään ja paeta virtuaalitodellisuuteen. Onneksi ystävät eivät antaneet tämän aikoinaan tapahtua ja olenkin kaveripiirini sosiaalisimpia tapauksia. Mutta laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä hikikomeroituminen on kasvussa. Feministinen yhteiskunta ei tarvitse miehiä, joten meillä on kasvava joukko nuorukaisia, joilta on leikattu henkiset pallit (kiitos feministisen kasvatuksen) ja/tai koulukiusattu mielenterveys hajalle (kiitos tasapäistävän peruskoulun), ja joille ei ole sijaa missään vaan he jäävät usein ainiaaksi kerrostalokorsuunsa ruokkimaan virtuaalieläimiä. He nukahtavat virtuaalikissan viereen ja unta vahtii vain virtuaalikorppi.

Mutta nyt, toivotan Ykälle hyvää flunssasta toipumista. Meillä oli serkkupojan ampumaa kaurista joulupöydässä kinkun vieressä, eihän sitä syömistä malttanut lopettaa ollenkaan. Mukavaa joulua ja tapaninpäivää sinne hotelliin!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tuumailija ja lämmin kiitos. Mutta tuo, mitä tuumasit on ikävän totta. Nuoren sukupolven tulevaisuus näyttää hahmottomalta ja osittain toivottomalta. Eikä valtiovalta nakkaa heistä paskaakaan. Itseensä ja kämppäänsä käpertyminen saattaa olla se ainoa pakotie. Vaikkei sillä oikein mitään pakoon pääsekään. Mutta kun mitään vaihtoehtoja ei ole.