SADE JA SEN TEKIJÄT

Hotellin respasta lähetetään lämpimimmät onnittelut Jussi Halla-aholle sekä vilpittömät kiitokset perussuomalaisille jotka tekivät viisaan, väistämättömän ja välttämättömän päätöksen. Tulee kuitenkin muistaa, että yksi mies ei ole koskaan sateentekijä. Ei edes muutaman ihmisen värisuora, vaikka puoluekokouksessa pajatson keskusta komeasti putosikin. Muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan kokonainen puolue ja nyt perussuomalaisilla on näytön paikka. Tähän asti on ollut helppoa - ja myöskin ymmärrettävää - todeta, että mieli tekis, mutta ei voi kun on tuo soinilainen käsijarru päällä.

Nyt se jarru on nykäisty pois ja puolueella on mahdollisuus muuttua juuri sellaiseksi kansallismieliseksi puolueeksi jonka vuoksi sitä on äänestettykin. Soinin kohdalla voidaan tietysti todeta, että on se vaan epiä kun mieheltä pöllitään kokonainen puolue. Saattaa olla, mutta sitä saa mitä tilaa. Pöllihän mies itse kaksissa vaaleissa tylysti nuivien äänet, jätti heille tuulen huuhtoman perseen, rakensi persuista kiltin konsensuspuolueen ja keskittyi omaan uraansa. Maassa on jo yksi demaripuolue ja siinäkin on sietämistä. Toiselle demaripuolueelle ei ole mitään tarvetta.

Toivon perussuomalaisten muistavan jatkossa pari huomattavan tärkeää seikkaa, jotka toistaiseksi ovat olleet vielä hieman hakusessa:

1. Media ei ole viranomainen. Se ei voi antaa käskyjä, tai jos se niitä antaa, niitä ei ole pakko noudattaa eikä edes huomioida. Se ei ole myöskään tuomioistuin joka jakaa tuomioita. On selvää, että valtamediakuplassa istuvat toimittajat kuvittelevat olevansa inhimillisen ajattelun ylimpiä auktoriteetteja, mutta vaikka he elävätkin luomassaan harhassa, niin sitä harhaa ei ole täysipäisen ihmisen pakko seurata. Tähän mennessä valtamedian edessä nöyrtyminen on aiheuttanut vain uusia nöyrtymisvaatimuksia. Halla-ahon valinnan jälkeen alkoi valtamediassa odotettu haisunäädän kusimyrsky, mutta se on selvää jatkoa itsekkään lapsen kiukuttelulle siitä, että niin Brexit kuin Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät menneetkään sen jalkaa polkevan täysikasvuisen tenavan mielen mukaan. Kusimyrskyssä on mukana katkeruutta ja pelkoakin. Entäs jos me emme tulevaisuudessa enää saakaan määritellä sitä, mitä saa puhua ja ajatella?

2. Puolueen ei tarvitse määritellä toimintaansa siitä lähtökohdasta että kuinka se miellyttää poliittisia kilpailijoita. Puolueen ei varsinkaan tarvitse kysyä lupaa toimilleen poliittisilta kilpailijoilta. Ideahan on se, että puolue voittaa kilpailijansa. Myöskään puolueen puheenjohtajan henkilökohtaiset ratkaisut eivät ole kilpailijoitten määriteltävissä. Totta kai ne nillittävät kaikesta minkä vaan keksivät, mutta ei siitä tarvitse välittää. Tuoreeltaan ovat alkaneet turpakäräjät siitä, että Jussi Halla-aho ei todennäköisesti siirry ministeriksi. Hotellin respasta muistutetaan henkilöstä nimeltä Aarne Saarinen. Saarinen toimi SKP:n puheenjohtajana vuodesta 1966 vuoteen 1982 eikä hän ollut kertaakaan ministerinä, mutta asia ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa.

Sekä valtamedian että muun puoluekentän suunnasta tulleet eeppisen kauniit itkupotkuraivarit ovat olleet täysin odotettavissa. Ja niissäkin haisee pelko. Pelko ja ymmärrys siitä, että juuri nämä julkisesti rasismia ja äärioikeistolaisuutta rääkyvät ihmiset ovat tietoisesti olleet tuomassa ja betonoimassa Suomeen yhteiskunnallisen utopiakokeilun nimeltä monikultturismi. Kokeilun, jonka hinta on maksettu sekä inhimillisenä kärsimyksenä että järkyttävänä verorahojen tuhlaamisena. Samalla he ovat suostuneet siihen, että Suomi ei ole ollut enää aikoihin itsenäinen valtio. Juuri nämä ihmiset ovat itse se uhka, josta he varoittavat. Luonnollisesti he haluaisivat, että asiat jatkuisivat entisellään, hankalia kysymyksiä ei koskaan esitettäisi eikä esille nousisi varsinkaan se pelätyin kysymys:

- Mikä oli juuri sinun osuutesi tässä rikoksessa?

Sen myötä joukkorääkymisen niin määrä kuin volyymikin on ymmärrettävää. Mutta kokonaisen puolueen kieltämiseen heillä ei ole vielä valtuuksia. He määrittelevät kansallismielisyyden syöväksi vaikka todellinen syöpä on federalistinen ja monikultturistinen koneisto jonka kuuliaisia käskyläisiä he ovat. Tietäen oikein hyvin sen, mitä ne ovat saaneet ja saavat aikaiseksi. Heillä on syytäkin pelätä. Totuus pelottaa. Vielä enemmän pelottaa ajatus siitä, että ihmisille annettaisiin todellinen vaihtoehto. Tähän mennessähän sitä ei ole ollut.

Vielä kerran lämpimimmät onnittelut ja kiitokset perussuomalaisille. Ja väännetään vielä hieman Winston Churchillia. Kyseessä ei varmasti ole lopun alku. Tuskin edes alun loppu. Mutta nyt siihen on sentään annettu mahdollisuus.

Sadetta odotellessa. Pitkän kuivan kauden jälkeen.