perjantai 12. heinäkuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CVIII


Eli tutkijan varoitus ja muutama monikulttuurinen hetki



Eli muuan tutkija nimeltään Oula Silvennoinen varoitteli – taas kertaalleen – että perussuomalaiset ovat fasistinen puolue. Totesipa myös että väestönmuutos on äärioikeistolaisten keksimää satua ja suhinaa ja vetipä hän mukaan juutalaissalaliitonkin.



Eikä siinä mitään. Saahan jokainen lämpimikseen puhua. Ja Suomessakin on afrikkalaisia ja lähi- sekä keski-itäläisiä täsmälleen saman verran kuin oli 30 vuotta sitten eikä sitten yhtään enempää. Mutta se, että MTV3 halusi jakaa tämän viisauden kaikille suomalaisille pistää hieman miettimään.

Palataan vielä myöhemmin kyseiseen uutiseen mutta siirrytään sitä ennen ensimmäiseen monikulttuuriseen hetkeen. Jollaisia Suomessa on ikävän paljon. Eli afrikkalais- ja lähi-itäläistaustaiset nuoret (lössi) hakkaavat porukalla yhden (1) kantasuomalaisen nuoren. Hyökkäys alkaa yllättäen ja ilman syytä. Suomalainen panee hyvin hanttiin mutta ylivoimalle ei voi mitään.



Video asiasta näkyy PT-mediassa joka uutisoi asiasta ensimmäisenä.

Sitten toinen monikulttuurinen hetki naapurimaastamme. Ruotsalaisen Grumsin kunnan iloksi on köijätty 8 – 12-vuotiaita ”uusia tulokkaita”. Ovatkos he kotiutuneet kuin suomalaiset sotalapset aikanaan? No ei aivan:

Pieni ruotsalaiskunta kauhun vallassa - väkivaltainen lapsijengi kylvää pelkoa, nuorimmat vain 8-vuotiaita



Uhkaileva lapsiryhmä aiheuttaa kauhua asukkaissa pienessä Grumsin kunnassa Värmlandissa, kertoo Aftonbladet. Ryhmä uhkailee raiskauksilla ja sylkee ihmisten päälle.

Lapset ovat vain 8–12-vuotiaita.

– En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, poliisi Lennart Hynynen sanoo Aftonbladetille.

Grumsin asukkaat eivät uskalla päästää lapsiaan ulos yksin. Lapset ovat käyneet aikuisten ja lasten päälle sekä fyysisesti että verbaalisesti.

– Heidän sanotaan heitelleen kiviä tai lyöneen metallilevyillä tai tikuilla niin että lapsista on alkanut vuotaa verta. Pahinta oli, kun lasta kuristettiin niin että jäi jäljet. On myös seksuaalisia uhkauksia: ”Aion raiskata sinut”, he sanovat, kertoo paikallinen asukas Hem&Hyra -lehdelle.

Näitten monikulttuuristen hetkien jälkeen palaamme siihen muuan tutkijan viisauteen jonka MTV3 halusi saattaa kansalaisten omaksuttavaksi. Tutkiskelija nimittää perussuomalaisia fasisteiksi. Perussuomalaiset taas on tunnettu siitä, että se nimenomaan ei halua enempää tuollaisia valitettavan yleisiä monikulttuurisia hetkiä Suomeen. Jos tämä tekee perussuomalaiset fasisteiksi niin ei voi välttyä johtopäätökseltä että nykymuotoon päivitetyt fasismin vastustajat – elleivät he ole kuurosokeita tai täysiä idiootteja – niin he ovat kantaväestöön kohdistuvan tuontiväkivallan aktiivisia kannattajia. Joita valtamedia tukee.

Ja kun tuontiväkivallan tässä mainitsin niin sitähän saattaa olla tulossa lisääkin. Leireiltä haettuna. Mutta mitäs minä siitä. Laittelen mieluummin kuvan parista suomalaisesta naisesta. Kuvan julkaisija alun perin Yle.



Lopetanpa kaljupäiset uutishavainnot tältä erää tähän. Näihin kuviin, näihin monikulttuurisiin tunnelmiin.

36 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Heh!
Mainoskuva elokuvasta Mustakaapu ja Mustakaapun poika? :D

Off-Topic:
Yle (ja hutkija) eivät ole huolissaan ihmismäärän kasvusta
https://yle.fi/uutiset/3-10868974

Mutta huutimensa on harhaanjohtava:
Afrikka 1950 n. 228.000.000 Afrikkalaista
Afrikka 2100 n. 4.280.000.000 Afrikkalaista

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ja perhana, linmppi jäi nuupumaan: https://population.un.org/wpp/DataQuery/

DuPont kirjoitti...

Maailma, jossa valtavirtamediamme elää, on aivan toinen maailma, missä me elämme. Pahoin pelkään, että tuo ero tulee vain kärjistymään Saksan tyyliin.

Lemminkäinen kirjoitti...

Siis 8-12-vuotiaat uhkaavat raiskata, heittelevät kivillä, lyövät metallilevyillä tai tikuilla ja kuristavat. Monikulttuurisuus on rikkautta. Ei mulla muuta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, DuPontille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Väestöräjähdys ei ole koskaan off-topic. Ja se tutkija ei ollut huolissaan siirtolaisuudesta Eurooppaan. Minä olen. Sillä kun onnistutaan taannuttamaan Eurooppakin kehitysmaaksi.

DuPont: Näin on ja valitettavasti me tavalliset ihmiset elämme siinä reaalimaailmassa jonka pitäisi toimia valtamedian utopiamaailman ehdoilla. Vasarahammer muuten kirjoitti tuoreeltaan erinomaisen kirjoituksen niistä ”esikuvista” joita valtamedia meille tarjoilee:

http://vasarahammer.blogspot.com/2019/07/media-tuottaayleisolleen-tosielaman.html

Lemminkäinen: Ja muistutetaanpas erästä A.Stubbiakin samasta asiasta:

https://pbs.twimg.com/media/DHmFl2rWAAAsGOY.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Haha, Volvon pomo nostaa esiin mahdollisuuden, että lähtee Ruotsista ellei tilanne parane :)

https://www.svd.se/volvochefen-om-bristen-hur-sjutton-ska-vi-gora

Anonyymi kirjoitti...

Panee ihmettelemään kuinka näitten Suomalaisten huppunaisten ihonväri on suojattu, sormikkaat
kädessä ettei iho pääse vilahtamaan,veikkaan että näitten juuret on jossain Afrikan sarvessa
päin, taisi Suomalainen lähiöelämä tuntua tylsältä ja piti lähteä hakemaan äksöniä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Täsmennetään vielä uutista niin että ei pelkkä pomo lähde vaan Volvon tuotanto. Ja se olis Ruotsillekin rankka rasti.

https://hommaforum.org/index.php/topic,95157.msg3081599.html#msg3081599

Ano2: Nääh, ilmatieteen laitos on vaan varoittanut UV-säteilystä ja nää vastuullisina suomalaisina suojaavat itsensä ettei vain ihosyöpä iske.

Joppos123 kirjoitti...

Minä olen onneksi jo niin parantumaton fasistinatsi, että on ihan sama kuka sitä kiveä nakkelee tai rynkyllä ammuskelee kohti niin saavat saman vastauksen. Se kivi tai rynkyn kuula ei meinaan välitä paskaakaan mistä se on lähtöisin.
Yhtä kipeetä se tekee joka tapauksessa.
Svedustania alkaa olla jo todella pohjalla kun matuista koostuva pilttijengi saa sen noin sekaisin ja kauhun valtaan.
Miettikääs millaisen singnaalin seiniä pitkin hiipivä Börje antaa noille kakaroille.
Antaas odottaa kun piltit kasvavat teineiksi ja siitä aikuisiksi.
Aikoinaan kun lähdin ekaan operaatioon A-maahan niin jo koulutuksessa Säkylässä painotettiin sitä, että ihan sama kuka sitä mahdollisesti tappavaa voimaa meitä vastaan käyttää niin ampukaa se.
Ja niinhän me tehtiin.
En tiedä onko meidän teoilla koskaan ollut muuta merkitystä kuin mitallit rintaan mutta aika monta potentiaalista mulkkua on jäänyt tänne tulematta.
Sinnehän noi paskat pitää ampua, meinaan vaan, että jos ne tänne pääsee niin media, demla sun muut ovat niiden puolella.
Siellä tapahtuneet jutut eivät oikeastaan ketään kiinnosta.
Parasta on se, että jotkut tapahtumat on sen verran villejä, että ei niitä edes kukaan usko.
Asiasta kiraffiin.
Tulipas käytyä taas väylällä lohenuistelussa.
Vedettiin käytännössä 2 vuorokautta samoilla silmillä ja tuloksena 1 lohi.
Pieni rääpäle 6,2 kiloa.
Liikaa vettä ja pohjoistuuli, helvetillinen soutaminen.
Kaveri laittoi juuri kuvaa niin 19,7 kilonen saatiin veneeseen. Aika mörkö.
On tuo kyllä aika terapeuttista touhua.
Sitä paitsi aivan hemmetin mukavaa porukkaa noissa ympyröissä, ihan junnusta vaariin.

Joppos123 kirjoitti...

Tähän väliin jos sallit niin pieni yhteenveto kalareisusta.
Eka yönä ei tärpin tärppiä.
Soitettiin avuksi Pellossa syntynyt ja koko ikänsä asunut vanha faitteri Kosovon ajoilta.
Hemmo vaihtoi samantien oman moottorin veneeseen ja siitähän se lähti. Aika korkeella oli vedet ja vanhoissa suvantopaikoissakin melkoiset akanvirrat.
12 tuntia siellä sai olla mäkärien syötävänä ennenkuin alkoi kela huutamaan.
En kyllä mihinkään vaihtaisi pois,tulee kalaa tai ei.
Parhaat kaverit ja sotilaat mitä koskaan olen tavannut, kesäyö ja lohi koukussa.
Ei voi millään rahalla ostaa.
Yhden saa lupaa myöten ottaa per vuorokausi joten lähdettiin saunanlämmitykseen ja juomaan olutta.
Aika rauhoittavaa. Noi kundit ovat mulle kuin omia poikia.
Oma vanhin poika menee naimisiin syyskuussa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123: Totesit näin:

” Jo koulutuksessa Säkylässä painotettiin sitä, että ihan sama kuka sitä mahdollisesti tappavaa voimaa meitä vastaan käyttää niin ampukaa se.”

Ja tuossahan on järkeä ja se on täysin perusteltua. Vastaava siviiliohje niin Suomessa, Ruotsissa kuin monessa muussakin maassa menee näin:

”Jos joku käyttää teitä vastaan tappavaa voimaa niin odottakaa että poliisi käy noukkimassa ruuminne ja paikalliset suvaitsevais-tiedostavat yksilöt järjestävät mielenosoituksen jonka pääidea on se ettei ennenaikainen ja avustettu kuolemanne vaan herätä minkäänlaisia rasistisiksi tulkittavia ajatuksia”.

Mitä tulee tuohon reissuusi niin meillä molemmilla on varmaankin se perusidea että oltiin sitten kalalla tai mettällä niin saalis ei ole pääasia vaan itse reissu ja kaverit. Nuorena kollina – varsinkin sorsamettällä – sitä tietysti oli hakki ampumaan ja tuumi että saalista pitää saada. Nykyisin sitä käy vaan ulkoiluttamassa pyssyjään raittiissa ilmassa ettei ne tule ihan mökkihöperöiksi.

Ja lämpimimmät onnittelut pojallesi & onnea ja menestystä

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Hejvaantaas !
Minä lienen taas sellainen perusfinskijäbä - vähän outo kyllä, nimittäin en kalasta enkä metästä, mutta muuten vain kuljeskelen ja katselen ja haistelen mieluiten koskematonta korpea. Ai niin, marjastan kyllä, ja vid behov, jos kohdalle sattuu, uiskentelen ja kuivaan taas vaatteet nuotion äärellä. Talvella, mutatis mutandis, hiihtelen hankia hiljakseen... Kyllä tämä näin käy ! Samaa henkeä, vaikka vähän eri valjaat!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo oula kuuluu kyllä somen top ten ylimielinen paska -ryhmään. Ripulilimaa koko tyyppi.
Fasismi on muuten VASEMMISTOLAINEN aate. Fasismin pääideologi Giuliani Gentile piti Marxia oppi-isänään. Pääfasisti Benito Mussolini oli demari ennen kuin perusti oman puolueensa. Myös kansallis SOSIALISMI on vasemmistolainen aate. Krupp, Heinkel ja muita yhtiötä käytännössä kansallistettiin jo ennen sotaa.

Tuo rottalauman hyökkäys pani miettimään. Olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että jos tilanne menee tosi pahaksi, hommaan jonkun isoreikäisen, lyhytpiippuisen, kevyen revolverin. Raskas, iso, hidas 180 - 230 m/s, luoti täräyttää vimman pois hyökkääjästä. Ja läpäisy takaa tuloksen pysyvyyden. Briteillä oli kokemusta kaikenmaailman pastuista ja zuluista - ja kas kummaa, niiden sivuaseet oli juur tämmösiä. Ehkä sittenkin isolippaallinen 9mm olis parempi tuommoista laumaa vastaan.

Yksittäisistä yrittäjistä ei ole vaaraa, ei mulle eikä Lady of The Houselle. Vaikka satanaulaisella naisenroikaleella on pituutta kaikki 60" olen ihan ite nähnyt sen salilla laittavan minua 30cm pitemmän ja 15 kiloa painavamman tyypin ottamaan lukua 15 minuuttia, ihan "vahingossa". Ote perille ja sitten vartti lukua - ihan kaikille ei olis kannattanu xittuilla. Oppi meni perille...

Lapsijengi, oikeasti eivätkö lennartit näille mitään mahda? Eikö edes dialogipoliisi!!1!!
Ihan polpon kiusaksi en kerro miten asian hoitaisin.

nuo mustakaavut lähtivät ihan ite murhailemaan ja perseilemään. Lusikoikoot soppansa. Syyria syyttäkööt, punnitkoot ja rankaiskoot. Mulle ihan EVVK.

Ja Martin Sheisselle tiedoksi: Aikoinaan neukkulaan loikanneista palaajista oli Etsivä Keskuspoliisi kovasti kiinnostunut ja tarkkaili vuosia paluun jälkeen. Ja pääsivät palaajat vankilaan ihan ensiksi, ei irralleen.

Itsepuolustuspykälät kaipaisivat remonttia. "Aikoinaan kun lähdin ekaan operaatioon A-maahan niin jo koulutuksessa Säkylässä painotettiin sitä, että ihan sama kuka sitä mahdollisesti tappavaa voimaa meitä vastaan käyttää niin ampukaa se." tää olis hyvä lähtökohta. Tai amerikan malli, oikeudettomaan hyökkäykseen ryhtyvällä ei ole oikeuksia - ihan itse luopuu niistä. Ja tappavaa voimaa saa käyttää tappavasti jos tarve vaatii. Varotuslaukaukset tai käteen, jalkaan ampumiset virhe. Laukauksi torson mssakeskipisteeseen, kunnes hyökkääjä on maassa eikä yritä enää nousta. Ja lupa itsepuolustusaseeseen kansalaisoikeudeksi. Oikeudeksi joka ei kuuluisi rikollisille.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Luonnosta voi nauttia ihan yhtä lailla pyssyn tai vavan kanssa tai sitten ihan ilman niitä. Kokemus on aina yhtä hyvä.

Pyssymies: Karmeinta on että valtamedian mielestä kyseinen Oula on vakavasti otettava tyyppi. Mitä tulee tuohon kaikkeen muuhun niin miellän itse että jos joku käy toisen päälle ilman syytä niin se luopuu samalla kaikista reilun pelin periaatteista. Ei mitään reilua tappelua ole olemassakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kalastus on aina kivaa, kuhan soutu tyynellä vanajalla yöllä ilman paitaa. Taimenen tyrskykalastus pikkupakkasella syysmyrskyn raivotessa suomenlahden ulkoluodolla. Pilkkireissu parinkymmenen asteen pakkasessa, tuulen ulvoessa korvissa - 8 km menopaluu rei´ille upottavassa hangessa, ylettyi munille asti ja bonuksena jään päällä 10cm sulaa vettä/sohjoa. Huippureissu, yksi melkein varma nappaus ja yksi kolme (3) cm pilkkiä pitempi kiiski. Jäätä metri ja kaira kaliberiltaan 160mm.

Myös lintujen tarkkailu on aina hupia. Keväällä, pälvessä ison sähkölinjan alla, aurinko paistaa ja haukkoja menee virtana pohjoiseen. Kiikarit silmillä, selällään makuualustalla. Eväänä transistori lonkeroa. Voi näitä nuoruuden keväitä...
Arktika ulkoluodolla, lauhan etelätuulen sijasta länsimyrsky, 1 aste lämpöä. Näkyvyyttä melkein kolme metriä - räntää vaakasuorassa ihan tarpeeksi. Vaikka kaikki euroopan lehmät olis lentänet pohjoiseen, mitään havaintoa ei olis tullu. Ei tullut linnuistakaan sinä viikonloppuna.

Joo-o, joillakuilla on halvat huvit.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Olen ollut joskus maastossa huonoissa keleissä itsekin. Teltassa. Mutta onneksi makuupussi lämmitti. Aamuun aina selvisi.

Anonyymi kirjoitti...

Olinpa mieki kerran menneisyydessä tsadissa ratavaltiolla konnarina. Tein siinä tavallaan tuplavuorot, että sain tuplavapaat. Niitä vietin tuolla Pohjois-Karjalassa. Ammusella heräilin hyvissä ajoin, noin viiden maissa, laittelin eväät ja keittelin kahveet. Herätin emännän kuudelta ja laittelin pyssyä pussiin. Emäntä kurkkasi ulos, räntää tuli sen minkä ikkunasta ulos näki ja tuumasi siinä touhujani katsellen, että et kai aio metsälle, tuommoisessa kelissä. Aion ja menen kanssa. Ja menin.
Meillä oli porukalla hirvestysluvat mettähallitukselta tietylle alueelle ja sinne minäkin menin. Kalliokumpareen päällä oli sellainen suojaisampi kohta, siellä pieni lähde ja sopivasti tervaskantoja. Siitäpä tervaskannon kyljestä hiukan kirveeellä rouhin, syttöjä ja eikun tulet siihen. Pakki tulille ja makkara tikkuun, selkä vastatuuleen ja niin unohtui tsadin kiireet ja v-mäiset matkalaiset.
Tuumin siinä itsekseni, että toivottavasti ei tule yhtään elikkoa siihen tulille hirvistelemään tai hirviä irvistelemään. Ja jos niin onnettomasti käy, eihän siinä muu auta kuin ampua naama läjään. Huh huu, ei onneksi ollut yhtään tyhmää elikkoa liikkeellä, sain ihan omassa rauhassa siinä tulistella ja kuunnella tuulen tohailuja puiden latvoissa, ja silloin tällöin ohi kulkevan puurekan kohinaa sen ohi mennessä. Olisipa sellaisia aikoja vaan ne on jo osaltani siirtyneet tuonne muistojen ja mielen sopukoihin. Onneksi edes sinne:)
Huru-ukko

Lemminkäinen kirjoitti...

Ruotsin Korkeajännityksessä (tekstiteeveessä) on tänään normaalien ampumisien, tuhopolttojen, raiskauksien ja kranaatti-iskujen seassa uutinen, että alistetuista ja ivallisesti kohdelluista lapsista tulee usein kiusaajia tai kiusattuja. 1409 lasta (7-9-luokkalaisia) on ollut mukana kolmen vuoden tutkimuksessa Ruotsissa. Kun ajattelee että persläpimaiden persläpikunniakulttuureissa, missä esimerkiksi perheen/klaanin kunnia on naisen perseessä ja tyttölapsi on alemmassa asemassa mitä poikalapsi, niin ei tarvitse yhtään ihmetellä Grumsissa tapahtuneita monikulttuurisia (ehkä ei niin kivoja) pelihetkiä. Hyvesignaloivat moraaliposeeraajat ymmärtävät kulttuurien muokkaamista identiteeteistä yhtä paljon kuin hinaaja ymmärtää kirkkoveneestä.

Anonyymi kirjoitti...

Reilu tappelu käydään urheilukentällä eli kehässä, tatamilla yms. Ja voihan sitä kadullakin painia reilusti oikeissa olosuhteissa (soidinmenot jne) mutta kuten Ykäkin sanoi joka käy toisen kimppuun ilman syytä olkoon tyytyväinen jos selviää isällisellä selkäsaunalla. Mitä tulee 8-12 vuotiaisiin lapsiin niin on se nyt saatana jos paikallinen porukka on niin vässykkää ettei noita pistä kuriin. Eikö omasta nuorisosta ton enempää löydy yritystä. Tollasta se on kun on eletty satoja vuosia rauhassa. Ei osata enää tiettyjä elämän realiteettejä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Lemminkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Sanoisin, että tuossa muistossa on kaikki kohdallaan.

Lemminkäinen: Ja hyvesignaloivat moraaliposeeraajat uskovat omassa kuplassaan että jokainen ihminen on pohjimmiltaan pohjoismaalainen lällydemari.

Ano: Voisi todeta että Ruotsissa (niin kuin Suomessakin) lait ja tavat on säädetty sitä ajatellen että maassa on nimenomaan ruotsalaisia tai suomalaisia. Ja silloinhan ne toimivatkin. Ja silloin ei tietenkään toimita ilman lupaa. Ja kun maahan saapuu suuret määrät ihmisiä jotka nakkaavat paikallisille laille ja tavoille paskat niin sitten ollaan sormi suussa. Kun ei ole lupaa toimia. Siitä luvasta aikanaan tuumailin tuossa kirjoituksessa:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/12/yka-lotjonen-ja-lupa.html

Anonyymi kirjoitti...

Vaan saakkos Ykä uskottua, että toisen aamun herätys siellä räntämyrskyssä ulkolodolls oli ankeahko. Kaverit kertoivat myöhemmin, että tuntui aika onealta kun pyssymies alkoi kiskoa kerraston tilalle aamulla märkäpukua. Ja tuuli ulvoi, meri pauhas, teltta teki lentoonlähtöä. Ja ulkosalla räntä maistui suolaiselta. vaan pakko oli tehdä lähtöä. Kas kun tuttu fiskare oli tulossa iltapäivällä noutamaan.

Märkäpuku, villaa pusero ja housut + raappahousut, HH:n. purjehdusliivi, vedenpitävä purjehdusasu, paukkuliivi ja päähän paksu villapipo. Ja oli kylmä silti. Kaverit oli sen verran maakrapuja, että ei niillä ollu märkäpukua aikä kunnon kostyymiä, rukan sadeasu vaan. Trangia tulille ja palvilihalla vahvistettua hernesoppaa ääntä kohti.

Sitten vaan ihmettelemään kumpi käy ensin, aallot yli luodon - 5-6 metrisen - vai vai hakija hakemassa. Milläs muuten se saari löytyy, näkyvyyttä 3- 5 metriä, kuinkas me se vene nähdään. Ja mistäs muuten päästään botskiin uimatta. No, ei uitu ja päästin poiskin.

Jälkeenpäin on sitten muisteltu, että ikimuistoinen huippureissu, retkeltä pois jääneitä on harmittanut mainiosta elämyksestä paitsi jäänti.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

"Taustalla oletetaan olevan juutalainen salaliitto". Joku olettaa jotain jossain ja tutkija sitten siteeraa tätä antaen ymmärtää ettei savua ilman tulta. Ei ihme, että tutkijoiden arvostus on laskenut samaa vauhtia kuin toimittajienkin.

Oula ilmeisesti pitää juutalaisia itsari-idiootteina, jotka punovat juonia vaihtaakseen länsimaiden kristityt asukkaat muslimeiksi tai afrikkalaisiksi mutta toisaalta sitten taas mitään väestönvaihtoa ei ole olemassakaan. Pikainen googlaus sitten selittikin kaiken: Oula oli vihreiden ke-ehdokas. (Huomasin muuten vasta nyt, suureksi vahingonilokseni, että Ozan Yanar putosi eduskunnasta. Ehkäpä ei olisi kannattanut niin avoimesti riekkua, että minäpäs olenkin kaksinverroin parempi kuin te suomalaiset, koska minulla on tuplasti vaikutusvaltaa kun käyn Turkissakin äänestämässä. Nyt tämä 32 v. nuorukainen opiskelee).

Nämä holistileiriläiset sitten jaksavat kiinnostaa mediaa. Tuo kuvateksti oli aika hauska: suomalaisnaisia ylen haastattelussa. Siitä vaan kuva kv. levitykseen - tältä näyttää tyypillinen suomalainen nainen - ja turismi nousee kohisten. - Mistään ei muuten voinut todeta olivatko nuo kaksi a)suomalaisia ja b)naisia. Rinne on ollut kovasti tomerana: yhtään ei kyllä tuolta jeesata ja Hutisalo on ollut jostain syystä hipihiljaa vaikka tämä asia kuuluukin sisäministerin tontille. Vastuu kadoksissa? Kuten niiltä entisiltäkin sisäministereiltä Rajamäkeä lukuunottamatta. Rohkea ja valistunut arvaukseni on se, että pari viikkoa asiaa vielä pyöritellään ja sitten päätetään hakea koko lauma Suomeen. Tavalla tai toisella.

Luin kateellisena teidän miehekkäitä kalastusjuttujanne, koska omat kokemukseni olivat aivan erilaisia. Tosin vain verkkokalastimme. Naispuolinen lapsi, nuori tai aikuinen ei kelvannut muuhun kuin soutamaan - ja senkin teki aina väärin. Muutoin niin lempeästä isoisästä, isästä tai aviomiehestä kuoriutui verkoilla räyhäävä ja kiroileva hirviö. Kun se viimeinenkin puikkari oli noston jälkeen laitettu verkon läpi - ällistyttävä metamorfoosi tavalliseksi ihmiseksi. - Toivottavasti tasa-arvo on nykyään edennyt myös tällekin saralle, olisimme mekin niin mielellämme kokeneet tuon nostamisen jännityksen!
tira+

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Minä olen sitä mieltä että Oula Alpakka elää jossain parallisessa maailmankaikkeudessa. Mitä taas tulee tuohon mukulalaumaan olen tietysti vain maallikko mutta jos jotain aiotaan ihan aikuisten oikeasti tehdä pelin viheltämiseksi poikki. Minusta ainoa vaihtoehto on huostaanotot, sijoitukset mahdollisimman etäälle ja estää jengin keskinäinen yhteydenpito. Toinen vaihtoehto semmoinen luvaton on hakea koivuniemen herra ja antaa tanssia ripaskaa persauksilla.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Anonyymille lohdutukseksi kun tuulessa verkkojen soutaminen oli haasteellista niin isävainaa suunnitteli mankan ostoa missä kasetti pyörii luupissa. Sitten soutulaitteen kanssa kellarissa "souda saatana, huopaa perkele, lähtee tuuleen...". Sitten vielä kun oltiin luonteeltamme samanlaisia että molemmat tiesivät apajapaikat muttei välttämättä samoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, tira+:lle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Olen minäkin kylmiä ja märkiä reissuja tehnyt mutta maakrapuna tommoset ulkoluodoilla tehdyt reissut ovat jääneet kokeilematta. Harmi sinänsä, olis joskus kiva käydä ja kokeilla.

tira+: Kyseinen Silvennoinen muuten oikein hyvin tietää että juutalaissalaliitosta meuhkaavat ovat marginaalin marginaali mutta jättää sen tietoisesti sanomatta. Sinänsä idea on tosiaan mielenkiintoinen. Israel on Välimeren pohjukassa sijaitseva vihamielisten naapureitten ympäröimä pikkuvaltio ja jotkut uskovat että Israel haluaa tehdä koko Euroopastakin islamilaisen että maa voitaisiin ihan varmasti lanata. No joo, onhan minutkin siellä Magneettimedian puolella joskus nimetty juutalaisten aivopesemäksi.

Jonkun Ohisalon sekoilun ymmärrän. Hän on nuori ja nykyajan tuote. Rinnettä en tajua. Hän on suurinpiirtein ikäiseni ja elänyt samat ajat. Kuinka jätkästä voi tulla noin sinisilmäinen typerys?

Ja juu, kyllä se isi osaa meuhkata myös väärin soutavalle poikalapselle.

Pate: Sitähän minä mietin että elääkö hän vai huoraako koska tietää mitä halutaan kuulla. Mutta ne isis-lasten huostaanotot voit kyllä unohtaa. Ei lastensuojelu nykyisillä valtuuksilla (lue: valtuuksien puutteilla) pärjää omienkaan kanssa. Saati sitten valmiiksi aivopestyjen psykopaattien. Jääkööt sinne. Ehkä inhimillinen tragedia mutta onpahan varoittava esimerkki. Onkohan muuten kukaan koskaan edes kysynyt niiltä että haluatteko te itse asiassa tulla Suomeen?

Anonyymi kirjoitti...


Onko tottakaan, pt-median mukaan valeuutinen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kansallismielisten-liittouman-kesaleirikuvat-ammunnasta-puhuttavat-sosiaalisessa-mediassa-yle-perussuomalaiset-selvittaa-osallistuiko-puolueen-jasenia-kohutulle-leirille/7478720

Strix Senex kirjoitti...

”Eli muuan tutkija nimeltään Oula Silvennoinen varoitteli – taas kertaalleen – että perussuomalaiset ovat fasistinen puolue”.

Tutkija jahtaa nyt hiirtä mutta ei näe norsua. Kai sitä oikein kovasti etsimällä ja oikein kovasti tulkitsemalla löytyy joku perussuomalainenkin, josta löytyy joku fasismiin viittaava piirre. Sen sijaa tutkijalta jää kokonaan näkemättä tuo islamismin ja natsismin hyvin läheinen yhteys. Jerusalemin suurmufti Amin al-Husseini oli tavattoman hyvää pataa Hitlerin kanssa. Hän sai erittäin sydämellisen vastaanoton vieraillessaan Hitlerin luona muutamaa kuukautta ennen sitä Wannseen kokousta, jossa holokaustin suuntaviivat vedettiin. On esitetty vahvoja epäilyjä, joskaan sitä ei ole sitovasti todistettu, että joukkomurha ja ruumiiden polttaminen olisi ollut hänen ideansa. Joka tapauksessa hän rekrytoi Bosnian muslimeja näiden omaan SS-divisioonaan ja oli kehittämässä radikaalia islamia ja muslimiveljeskunnan aatetta. Tätä taustaa vasten tuo ”allahu akbar” kuulostaa melkein samalta kuin ”heil hitler”.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

Ano: On taas tehty kärpäsestä (jos sitäkään) härkänen. Toivottavasti persut eivät aloita koko puolueenkokoisia katumusharjoituksia. Sille tielle jos lähtee niin sille ei ole loppua. Jännää muuten että valtamediaamme ei jaksa kiinnostaa noitten vasemmisto/anarkistiporukoitten väkivaltainen riekkuminen.

Strix Senex: Juuri näin. Ja eikös se Mein Kampf ole kovasti suosittu teos arabimaissa vieläkin?

Anonyymi kirjoitti...

Ärsyttävää miten kaikki persujen kannattajat leimataan ala-arvoisiksi rasistiääliöiksi, natseiksi ja fasisteiksi. Puolueen kannatus on kuitenkin noin viidennes suomalaisista, joten on hassua että tuollainen uutisointi menee läpi. Netistä löytyy kaikenlaista vipeltäjää, mutta sillä perusteella ei kannattaisi koko ryhmää leimata. Poliittisten päätösten tekeminen tutkitun tiedon perusteella (mm. monikulttuurisuuden valitettavat seuraukset yhteiskuntarauhalle, naisten oikeuksien kaventuminen, ja paikallisen maahantulon mitättömät seuraukset lähtöalueelle väestönkasvun nollaavan vaikutuksen vuoksi) on viisautta.

T: Akateeminen alle kolmikymppinen nainen, vieläpä humanisti.

PS. Kyllä oli yliopistolla jännää, kun vain yhdenlaiset mielipiteet kuuluivat sallittuihin. Silti veikkaan että aika moni muukin äänesti "väärin".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, akateeminen alle kolmekymppinen nainen, vieläpä humanisti. Tuo leimaaminenhan on helppoa sillä koko valtamedia toistaa vihervasemmistolaista epistolaa. Nuo suluissa esittämäsi seikat ovat totta ja koska valtamedia ei pysty vastaamaan noihin asiakysymyksiin niin luonnollisesti se pyrkii mitätöimään kysymysten esittäjät ihmisinä. Veikkaisin muuten että yliopiston kovien tieteitten tiedekunnissa tilanne saattaisi olla hieman toinen. Toivon ainakin.

QroquiusKad kirjoitti...

Eipä meillä persuilla ja muilla kansallismielisillä liene Oulan lausahdusten johdosta syytä ryhtyä katumusharjoituksiin. Oulahan puhui vain fasismista.

Fasismi on saanut alkunsa fascismista.
Se oli Italiassa 1920-luvulla kehittynyt ja valtion johtotasolle asti menestynyt nationalismia, sosialismia ja militarismia yhdistellyt poliittinen liike.
Se erosi marxilaisesta sosialismista sekä nationalisminsa että yhteiskunnan peruskoostumusnäkemyksen osalta:

marxilainen sosialismi on kansainvälistä, fascismi kansallista. Fascismiin ei silti kuulu minkäänlaista rotuoppia; fascistinen valtio voi olla monikulttuurinenkin, jos kaikki sen kansalaiset tunnustavat kuuluvansa Valtioon yhtenä sen soluista.
Fascismi kun näkee valtion elävänä organismina, jonka jokainen sukupolvi perii edeltäjältään luovuttaakseen seuraajalleen. Yksittäisellä kansalaisella on merkitystä vain valtio-organismin soluna, joka huonosti toimiessaan muuttuu syöpäsoluksi. Sellainenhan on operoitava.

Marxilainen sosialismi puolestaan näkee yksittäisellä ihmisellä olevan merkitystä vain Yhteiskunta-nimisen koneen rattaana, joka huonosti toimiessaan täytyy joko korjata tai vaihtaa.
Fascismi sekoitetaan usein sitä sinänsä muistuttavaan hitleriläiseen kansallissosialismiin (erotuksena sen strasserilaiseen varianttiin), mutta jonka ihmiskäsitys on kirjaimellisesti rasistinen:
yksittäisellä ihmisellä on merkitystä vain yhtenä Kansan jäsenenä. Kansoja taas on eritasoisia, arjalaisesta herrarodusta tuhottaviin.

Siinä oli johdanto. Pointti on:
Oula nimitteli perussuomalaisia fasisteiksi. Se on pelkästään äärivasemmiston pilkkasana, joka otettiin käyttöön samaan aikaan kuin "äärioikeisto":
Stalinin agitprop-organisaation terminä tavoitteena esittää hitlerismi äärimmäisenä vastakohtana stalinismille; yhtäläisyyksiä kun oli tuolloin jokaiselle aivan liikaa havaittavissa.

Täytyy nostaa hattua Stalinille ja hänen agitprop-väelleen huippusuorituksesta, joka on kestänyt sen luojien luhistumisen historiaan.

Oulalle ja hänen kumppaneilleen en oikeastaan haluaisi suoda edes mainintaa, sen verran matalasta aidasta yritettiin mennä yli, mutta se alitettiin toistelemalla 2020-luvun kynnyksellä papukaijana kekkosslovakialaista jargonia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kaiken kaikkiaan olet oikeassa. Sinänsä sanoisin että ei Kekkoslovakiassakaan päästy tälle propagandan tasolle. Sitä en osaa sanoa että uskooko kyseinen Oula siihen mitä puhuu vai onko hän haistanut sen vihreän oksan.

Trilisser kirjoitti...

Tuo Oula on jotenkin aivan outo tapaus. On jonkinlainen holokaustiaktivisti, mutta silti kaveeraa muksujen ja Suomen Israel-vastaisimpien tahojen eli Vihreitten ja Vassarien kanssa. Ja mitenkähän Oula-paran ideologiseen henkeen istuu se käytännön tilanne, että eurooppalainen "äärioikeisto" on valtaosaltaan Israel-myönteisiä, osa jopa erittäin myönteisiä. Siinä olisi todelliselle journalistille tilaisuus panna Oula koville.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Trilisser. Tuo on täysin totta. Mutta eihän valtamedia esitä kiperiä kysymyksiä sellaiselle joka julistaa haluttua epistolaa.

Trilisser kirjoitti...

Ykä: Musujen, ei muksujen. Näppis näköjään vaihtoi sanaa omin luvun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Trilisser. Typoja sattuu ja tapahtuu. Mutta ymmärsin toki idean ihan hyvin.