keskiviikko 11. syyskuuta 2019

1986: KERTOMATON TARINA


Kreml, Moskova, 14. lokakuuta 1986

Neuvostoliiton televisio näytti, kuinka Sheremetjevon lentokentällä riemuitsevat neuvostokansalaiset ottivat vastaan Reykjavík Summit-huippukokouksesta saapuneen NKP:n pääsihteerin Mihail Gorbatshovin. Aihetta riemuun tietysti olikin, sillä Gorbatshov oli tavannut Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin ja ilmassa eli tietty toivo siitä että kylmä sota olisi lopultakin päättymässä ja ihmiskuntaa yli parikymmentä vuotta uhannut molemminpuolisen  ydintuhon uhka väistymässä.

Nauhoitettua lähetystä katsoivat myös Kremlissä – luonnollisesti huippuluokan saksalaisvalmisteisesta televisiosta – politbyroon uudet johtajat Gennadi Janajev, Dmitri Jazov sekä Vladimir Krjutškov. Muu maailma ei tosin vielä tiennyt, että Kremlissä valta oli vaihtunut brezhneviläiselle – tai oikeastaan stalinistiselle –  troikalle. Neuvostoliiton uutispalvelun Vremjan lähetys oli nauhoitettu lähetys ja sitä pyöritettiin aina vain uudestaan. Joku epäilevä neuvostokansalainen olisi saattanut ajatella, että eikös Gorbatshovilla olisi myös jotain tuoreempaakin sanottavaa Reykjavik Summitin tienoilta. Tai yleensäkään jotain sanottavaa sillä Vremjan lähetyksessä ei näytetty muuta kuin lentokoneen rappusilta ihmisille vilkuttava Gorbatshov. Hän ei ollut varsinaisesti sanonut mitään. Missään lähetyksessä. Kremlissä Vremjan lähetystä seuraavat Janajev, Jazov ja Krjutškov tiesivät tilanteen paremmin. He olivat nimittäin tällä hetkellä Neuvostoliiton uusia johtajia ja Gorbatshov lojui pidätettynä Lefortovon vankilassa.

Kun Gorbatshov oli palannut Moskovaan Islannista, hänet oltiin otettu vastaan sankarina. Sankarin sädekehä kesti aina niin pitkälle kunnes hän pääsi politbyroon kokoustilaan Kremlissä. Siellä häntä vastassa oli  politbyroon lisäksi KGB:n aseistettu ryhmä, joka pidätti miehen ja vei hänet käsiraudoissa tyrmään. Vaikka Neuvostoliitossa oltiin tehty vallankaappaus, siitä ei oltu vielä uutisoitu julkisesti. Vielä ei ollut sen aika. Valtaa pitävä troikka tuumi, että sen aika ei olisi ehkä koskaan. Se ei olisi välttämättä tarpeellista. Olisi aika toisten, huomattavasti radikaalimpien toimenpiteitten.

Kun Gorbatshov oli ollut Islannissa nauttimassa länsimaisesta pop-suosiostaan, oltiin Kremlissä pantu pakka uusiksi. Vanhoilliset kommunistit olivat ottaneet vallan KGB:n avustuksella. Muutama politbyroon jäsen epäili toiminnan järkevyyttä todeten, että eikö rauha ja ydinsodan väistymisen uhka palvelisi myös neuvostokansalaisia. Nuo internationalistisesta tehtävästään horjuneet, menshevikin tasolle itsensä alentaneet petturit lojuivat myös tällä hetkellä Lefortovossa. Vallan ottanut troikka Janajev, Jazov ja Krjutškov olivat tehneet asian hyvin selväksi:

- Neuvostokommunismia ei olla perustettu sen vuoksi, että se tekee kompromisseja kapitalististen rappeutuvien valtioitten kanssa. Kompromissi itsessään on jo tappio. Marxismi-Leninismiä ei olla kehitetty sen vuoksi, että se myötäilee Marxin ennustusten mukaan kuolevaa ja historiaan siirtyvää yhteiskuntajärjestelmää, joka katoaa uuden, paremman ja toimivamman järjestelmän tieltä. Järjestelmämme on perustettu siksi, että se voittaa, leviää ja voittaessaan levittää kommunismin aatteen ja ennen kaikkea käytännön kaikkialle maailmaan. Se on perustettu nimenomaan siksi, että se voittaa. Maailmanlaajuisesti. Sen on pakko voittaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei saa olla.

- Kansalainen Gorbatshov on tämän unohtanut. Hän on unohtanut Neuvostoliiton perustehtävän joka ei rajoitu vain voimassaoleville Neuvostoliiton ja Varsovan Liiton rajoille. Joten hän itsekin on kansanpetturi. Jolle on tarjolla vain kansanpetturin tuomio. Ja muut epäilijät voivat valmistautua samaan tuomioon. Voittoa ei saavuteta toisinajattelijoiden päätä silittämällä eikä myöskään länsimaisen lehdistön suosiolla.

Näitten ylellisissä datshoissaan asuvien, nomenklaturan valtapyramidin ylintä huippua edustavien puoluekoneiston etuoikeutettujen miesten oli omasta mielestään helppoa ajatella tavallisen neuvostokansalaisen puolesta. Ajatus siitä, että neuvostokansalainen ei olisi heidän kanssaan samaa mieltä oli heille mahdoton. Sitä ajatusta ei ollut olemassa. Se ei ollut teorian mukaista. He elivät teoriassa, eikä heidän tarvinnut koskaan kohdata tavallista neuvostokansalaista käytännössä. Jos he olivat ehkä joskus nuoruudessa kohdanneetkin, he olivat nämä kohtaamiset tietoisesti unohtaneet yletessään puolueen valtarappusilla.

Mutta Gorbatshov oli ajatellut toisin ja kyseenalaistanut teorian. Hän oli laittanut kyseenalaistamisensa myös käytäntöön. Antanut neuvostokansalaisille vääriä ja valheellisia lupauksia. Kylvänyt vastavallankumouksen siemenen. Se siemen oli nyrhittävä irti neuvostomaaperästä ja korjattava se, mitä hän oli tuhonnut. Oli myös käytävä läpi resurssit ja mahdollisuudet. Rehellisesti. Ehkä ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton historiassa. Troikka oli kutsunut politbyroon kuultavaksi erilaisia neuvostojärjestelmän asiantuntijoita. He tulisivat kuultavaksi pian. Heille oltiin esitetty kysymyksiä ja opastuksena oli se, että nyt ei ole kyse siitä, että miellyttävätkö vastaukset politbyroota. Nyt oli oltava ehdottoman rehellinen.

Ennen asiantuntijoitten tapaamista oli vielä yksi asia hoidettavana. KGB:n johtaja Krjutškov otti puhelimen ja valitsi lyhytvalintanumeron, jolla hän otti yhteyttä Lefortovon vankilaan.



Lefortovon vankila, Moskova, 14. lokakuuta 1986

Sellin ovi aukeni, sisään astui univormupukuisia aseistettuja ja ilmeettömiä miehiä. Sellissä oleva mies kohotti päänsä laiskasti. Hänen ilmeensä ei näyttänyt pelokkaalta, vaan lähinnä kyllästyneeltä. Aivan kuin hän katsoisi Neuvostoliiton television jotain monta kertaa lähetettyä uusintaa. Hän tiesi oikein hyvin, mitä tuleman piti. Hän oli elänyt mielessään sen minkä tulisi pian kohtaamaan jo monta kertaa ja nyt oli enää kyse viimeistelystä. Hän oli ollut niin pitkään tämän koneiston jäsen ettei hänelle ollut jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä siitä, miten se ongelmansa ja ongelmalliseksi katsomansa henkilöt hoitaisi. Eihän hän itsekään ollut siihen menettelytapaan syytön.

- Kansalainen Mihail Gorbatshov. Teidät siirretään toiseen selliin.

Toiseen selliin, niinpä. Mihail Gorbatshov naurahti. Hän oli mies, joka oli johtanut Neuvostoliittoa vielä hetki sitten ja hän tiesi kyllä kuinka Lefortovon käytäntö menisi. Siihen seuraavaan selliin saakka hän ei pääsisi enää elävänä. Matka loppuisi sen sellin ovelle. Hän tiesi pelanneensa upporikasta ja rutiköyhää. Välillä hän näytti voittavan, mutta sitten ventissä meni silmän liian pitkäksi. Kun hän oli palannut Islannista ja astunut politbyroon kokoushuoneeseen tilanne realisoitui hänelle saman tien ja sen jälkeen hän oli mieltänyt itsensä enää ruumiiksi, joka politbyroon luvalla vielä hetken hengitti. Neuvostojärjestelmä ei antanut armoa. Ei varsinkaan niille, jotka olivat perustellusti osoittaneet sen viat ja perusrakenteen toimimattomuuden. Hän oli halunnut korjata rakenteen, mutta alkoi sellissään ymmärtää että rakennetta ei ollut vaivannut syöpä, vaan syöpä itsessään oli rakenne.

Lähinnä häntä hirvitti se, että mitähän helvettiä ne vallan ottaneet vanhakantaiset kommunistit saisivat jatkossa aikaiseksi. Hänellä ei ollut enää mitään keinoa estää sitä. Hän oli tajunnut neuvostojärjestelmän heikkoudet ja oli pyrkinyt kaikin puolin korjaamaan ja nykyaikaistamaan sitä. Sillä hänkin oli kommunisti ja uskoi järjestelmän ylivertaisuuteen. Sitä piti vain vähän hioa. Niin kuin aikanaan Novaja Ekonomitskaja Politikan aikana. ”Meidän tulee ottaa kaksi askelta taaksepäin, jotta saatamme ottaa yhden askeleen eteenpäin”. Tässä aseistettujen miesten saattamana hän ajatteli, että näinköhän valmiiksi mätää olisi pystynyt ollenkaan korjaamaan. Joka tapauksessa hänen kohdallaan tilanne oli se, että tulehdus voitti antibiootin, koska antibioottikin oltiin rakennettu tulehduksesta. Ja nyt hän maksaisi yrityksestään raskaimman hinnan. Kommunismin idea oli siinä, että siihen uskovat olivat varmoja lopullisesta voitosta. Ja jos he tajuaisivat, että sitä ei koskaan tulisikaan, niin kuinka he toimisivat? Mihin he olisivat valmiita?

KGB:n sotilas aukaisi uuden sellin oven. Gorbatshov astui sisään, tunsi samalla pistoolin kylmän piipun niskassaan ja jätti jäähyväiset elämälle.



Kreml, Moskova, 15. lokakuuta 1986

Politbyroon kokoushuoneeseen oli kokoontunut politbyroon jäsenten lisäksi neuvostoliittolaisia huippuaivoja eri yhteiskunnallisilta alueilta. Heille oltiin vuorokautta aikaisemmin esitetty kysymyksiä. Tiukkoja kysymyksiä. Ja nyt politbyroo halusi vastauksia. Rehellisiä vastauksia. Ehkä ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton historiassa. Gennadi Janajev katsoi talousasiantuntijaa ja esitti kysymyksen:

- Perestroika on lopetettu. Samoin tietysti myös Glasnost. Tällä päivämäärällä. Palaamme jälleen puhtaasti viisivuotissuunnitelmaan perustuvaan sosialistiseen talousjärjestelmään. Vastatkaa minulle, vastatkaa meille. Ennen kaikkea vastatkaa rehellisesti. Kuinka järjestelmämme kestää? Voitammeko lännen taloudellisesti?

Talousasiantuntija hipelöi hieman kurkkuaan aivan niin kuin hän olisi tuntenut siinä hirttoköyden, mutta muisti ohjeistuksen: vastatkaa rehellisesti. Sen muistaen hän vastasi:

- Toveri pääsihteeri. Taloutemme ei kestä. Ei ainakaan, mikäli pidämme yllä näin valtavaa sotilasteollista kompleksia. Sitä on pidetty keinotekoisesti yllä jo iät ja ajat ja se imee sosialistisen teollisuutemme kaikki voimavarat. Viimeisenä varmistuksena siihen on se, että yritämme vastata amerikkalaisten ”Tähtien Sota”-ohjelmaan. Se vie voimavaramme loppuun. Taloudellinen järjestelmämme on tehoton. Se pystyisi kyllä sinänsä elättämään neuvostokansan, ei kovin rikkaasti mutta ainakin välttävästi, mutta tällaisen valtavan sotilaallisen organisaation ylläpitäminen syö sen voimavarat loppuun. Kyse on enää vuosista. Tehotonta ei saa tehokkaaksi pelkillä julisteilla ja iskulauseilla. Ja kun rehellistä vastausta kysyitte, niin juuri niihin iskulauseisiin ja julisteisiin yhteiskuntamme on erikoistunut. Eikä meillä ole muuta tarjota.

Politbyroo kiitti talousasiantuntijaa vastauksestaan. Talousasiantuntija romahti politbyroon huoneesta poistuttuaan polvilleen kun huomasi, että hänhän taitaa rehellisen vastauksensa jälkeen saada sittenkin elää. Seuraavaksi käskettiin sisälle Neuvostoarmeijan komentaja. Hänelle politbyroolla oli vain yksi kysymys:

- Mikäli aloitamme konventionaalisen rintamahyökkäyksen nyt, välittömästi, niin pystymmekö tuhoamaan NATO:n joukot, valloittamaan Länsi-Euroopan ja saattamaan sen kommunistisen komennon alaisuuteen?

Neuvostoarmeijan komentaja vastasi suoraan:

- Toveri pääsihteeri. Mitä varmimmin emme siihen pysty. Meillä on sinänsä materiaalinen ja miesylivoima. Mutta NATO:lla on laadullinen ylivoima. Erityisesti ilmassa NATO tulisi voittamaan meidät. Ja joka tapauksessa ajatuksessa hyökkäyksestä on se ongelma, että viimeistään siinä vaiheessa, kun joukkomme olisivat edenneet Reinille, alkaisi NATO käyttää taktisia ydinaseitaan. Ja silloin tilanne eskaloituisi hyvin nopeasti täydeksi ydinsodaksi. Joka tietäisi täydellistä tuhoa. Molemmille osapuolille.

Politbyroo kiitti, käski Neuvostoarmeijan ylipäällikköä poistumaan ja käski vielä kerran talousasiantuntijaa paikalle. Janajev esitti hänelle kysymyksen:

- Kuinka kauan menee, ennen kuin taloutemme romahtaa?

Asiantuntija vastasi:

- Minimissään viisi, maksimissaan viisitoista vuotta.

- Kiitos, voitte poistua.

Talousasiantuntija poistui ja vanhakantaisiksi kommunisteiksi muuttunut politbyroo alkoi miettiä tilannetta. Kyseessä ei ollut enää vain siitä, että minkälainen yhteiskuntajärjestelmä voittaisi kilpajuoksun, vaan kyseessä oli näille miehille vielä tärkeämpi asia, eli heidän unelmansa. Se, joka oli ollut heidän elämänsä moottori. He olivat oikeasti vakaumuksellisia kommunisteja. Jotka uskoivat kommunismin lopulliseen voittoon ja ennen kaikkea voiton oikeutukseen. Ajatus heidän unelmansa häviämisestä kilpajuoksussa rappeutuneelle lännelle oli heille liikaa. He eivät kestäisi sitä. Mieluummin kaikki saisi tuhoutua.

Siksi tuli miettiä toisia vaihtoehtoja. Politbyroo mietti, että mikä oli suurin tekijä heidän unelmansa tiellä. Vastaus oli selvä. Yhdysvallat. Sen aseellinen ja sen taloudellinen voima. Jos se tuhottaisiin, olisi tie maailmanlaajuiselle kommunismille avattu. Ensimmäisenä voitaisiin vallata Länsi-Eurooppa. Politbyroo uskoi, että ilman Yhdysvaltain tukea jopa ydinasevaltiot Iso-Britannia ja Ranska eivät uskaltaisi vastata Neuvostoliiton hyökkäykseen vaan ne alistuisivat väistämättömään. Ja sen jälkeen hyökkäystä voisi jatkaa ajan myötä pitemmälle. Ilman Yhdysvaltoja se olisi helppoa.

Toiveet ja unelmat alkoivat mennä näitten miesten kohdalla realismin yli ja he laativat suunnitelman. Ei konventionaalista hyökkäystä. Vaan nopea ja varoittamaton ydinasehyökkäys Yhdysvaltojen asevoimaa vastaan sekä sen taloudellisen infrastruktuurin täydellinen tuhoaminen. Nämä miehet uskoivat, että Yhdysvallat – länsimaisena rappiovaltiona – ei tiukan paikan tullen pystyisi eikä uskaltaisi vastata hyökkäykseen täydellä voimallaan ennen kuin olisi liian myöhäistä. Ja neuvostokansa – ainakin heidän iskulauseissaan luoma sellainen – kestäisi kyllä mahdolliset parin, kolmenkymmenen miljoonan hengen tappiot. Olihan se kestänyt sellaiset ennenkin. Eikä niitä tappioita sen enempää tulisi. He uskoivat siihen syvästi. Pääasiahan oli usko.

Politbyroo antoi asiaankuuluvat käskyt. H-hetki olisi neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluttua.



North American Aerospace Defense Command NORAD, Yhdysvallat, 16. lokakuuta 1986

Eräs NORADin tutkija juoksi esimiehensä luo.

- Herra eversti, tilanteessa on kyllä nyt jotain hyvin hälyttävää.

- No, mitäs. Ei kylläkään pitäisi olla mitään sen ihmeellisempää.

- Neuvostoliiton strategisissa asevoimissa on käynnissä huomattava radioliikenne. Ja se käyttää jotain uutta kryptausta. Me ei saada sitä vielä purettua.

- Huomattu on. Ehkä siellä on harjoitukset menossa. Paskankos väliä. Joku rutiiniharjoitus. Niin kuin meilläkin. Ehkä ne ovat vaihtaneet rutiininomaisesti kryptauksensa. Niinhän mekin aika ajoin tehdään. Kun nythän eletään kuitenkin liennytyksen aikaa. Eikös se rauhakin ole tässä puhkeamassa? Kai olet seurannut uutisia Reykjavikista? Tiedä, vaikka meistä tulisi työttömiä.

- Mutta on toinenkin juttu.

- No mikä?

- No Gorbatshov.

- Mikäs hänessä?

- Nimenomaan se, että no Gorbatshov at all. Kaikki Gorbatshovia koskevat lähetykset Neuvostoliiton televisiossa ovat nauhoitettuja lähetyksiä kahden vuorokauden takaa. Miestä ei näy missään. Miksi? Islannin huippukokous pidettiin vasta. Kun ottaa huomioon Neuvostoliiton tavan ja tyylin, niin Gorbatshovin pitäisi näkyä kanavilla jatkuvasti ja antaa aina vain uusia lausuntoja. Mutta häntä ei näy? Muussa kuin nauhoitetussa lähetyksessä. Ja neuvostoarmeijan viestiliikenne – ennen kaikkea ohjusjoukkojen – käy jatkuvasti ylikierroksilla. Mitä on tapahtumassa?

Esimies mietti hetken ja vastasi:

- Helvetti. Saatat puhua järkeä. Otan yhteyden ylemmäksi.

Yhteydenoton seurauksena esimies sai vahvistuksen niin CIA:lta kuin NSA:lta. Gorbatshov oli kadonnut. Ja Neuvostoliiton strategisten ohjusjoukkojen viestiliikenne oli kasvanut. Huomattavasti. Mikä oli tärkeintä, oli se, että Kuuma Linja ei vastannut, vaikka Yhdysvallat lähetti jatkuvasti kyselyitä siitä, että mitä Neuvostoliitossa tapahtuu. Yhdysvaltain asevoimat siirrettiin kahta tuntia myöhemmin valmiustilaan DEFCON 2.



Air Force One, jossain Yhdysvaltain ilmatilassa, 16. lokakuuta 1986

- Herra presidentti! Neuvostoliitto on laukaissut massiivisen määrän ohjuksia!

Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ymmärsi, että hänen uhkapelinsä oli päättynyt epäonnistumiseen. Hän oli saanut aikaan ”Tähtien Sota”-järjestelmän. Huijauksen, jonka avulla Neuvostoliiton talous kyykytettäisiin lopullisesti ja jonka myötä Neuvostoliiton tulisi luopua ajatuksestaan maailmanvallankumouksesta. Ehkä jopa luopua sosialistisesta järjestelmästä. Sen myötä taattaisiin rauha ja saataisiin aikaan turvallisempi maailma. Tällä hetkellä Air Force Onessa istuva presidentti tuumi, että ”silloin se tuntui hyvältä idealta”.

Hän oli unohtanut Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen vanhoillisten fanaattisuuden ja oli laskenut liikaa Gorbatshovin varaan. Idea toimi niin pitkään, kun Neuvostoliiton johdossa oli Mihail Gorbatshov. Glasnostinsa ja perestroikansa kanssa. Vielä Reykjavikissa kaikki vaikutti hyvältä. Kylmä sota saataisiin ehkä lopultakin loppumaan. Mutta nyt näytti siltä, että Gorbatshov oli syrjäytetty. Ja uusi, vanhoillinen neuvostojohto ei enää neuvottelisi. Eikä edes vastannut kuuman linjan yhteyspyyntöihin. Mikä meni pieleen? Idea tuntui kuitenkin niin hyvältä. Niin toimivalta. Nyt sen idean toimivuus oli muuttunut Yhdysvaltoja kohti lentäviin ydinohjuksiin.

- Herra presidentti! Massiivinen ohjusisku on varmistettu! Tarvitsemme hyväksyntänne vastaiskuun!

Kaikki oli menetetty. Presidentti Reagan pyysi anteeksi Jumalaltaan johon hän kaikesta sydämestään uskoi, naputteli koodin Mustaan Salkkuun, painoi enteriä ja puolustusministeri puolestaan vahvisti päätöksen. Päätös tehtiin viimeisellä hetkellä, sillä Neuvostoliiton ohjukset olivat jo lähestymässä Yhdysvaltain ilmatilaa. Neuvostoliiton hyökkäys kohdistui pääosin Yhdysvaltain sotilaallista voimaa vastaan, mutta kun Yhdysvallat laukaisi vastaiskunsa, siirtyi peli tietokoneille. Neuvostoliitto laukaisi loputkin ohjuksensa ja toteutti tuomiopäivän skenaarion. Yhdysvallat teki samoin. Iso-Britannia ja Ranska huomasivat hyökkäyksen ja laukaisivat omat ohjuksensa. Kiina huomasi saavansa oman osansa ja laukaisi omat ohjuksensa. Kukaan ei jälkeenpäin tiennyt, kenen ohjukset osuivat Tel Aviviin, Jerusalemiin ja Haifaan sekä muualle Israeliin mutta Israel ampui kostoksi omat kaksisataa ydinkärkeään tuhoten arabimaitten suurimmat kaupungit, öljykentät ja siirsi sitä myötä arabimaat noin kaksituhatta vuotta ajassa taaksepäin. Maailma nykymuodossaan lakkasi olemasta.



Alempi Akujärvi, Inari, 16. lokakuuta 1986

Saunan ovi narahti ja kuusikymppinen mies laittoi kiukaan pesään lisää puita. Mies tunnettiin nimellä Järven-Jussi. Hän ei ollut varsinaisesti erakko, mutta oli elänyt pitkään kämpässään hyvin yksinäistä elämää. Hänen huusholliinsa kuului parinkymmenen neliömetrin kokoinen sähkötön mökki sekä erillinen järven rannassa oleva sauna. Tuvassa oli sekä kaasuliesi että kaasulla toimiva jääkaappi. Jussi oli aikanaan ollut maailmallakin, aina Norjassa saakka öljynporauslautalla töissä, mutta hän oli ajan myötä päätynyt ajatukseen, että juuri näillä selkosilla ihmisen kuului elää eikä missään muualla. Vaikka eläisi sitten vähän köyhemminkin. Hän oli asunut mökissään viimeiset kaksikymmentä vuotta eläen koko lailla yksin. Metsästäen, metsästysajoista pahemmin piittaamatta, kalastaen ja viljellen hieman perunaa tontillaan. Inarissa hän kävi ehkä kerran vuodessa. Hakemassa kaasua ja paristoja pieneen matkaradioonsa. Siinä radiossa oli kaikki se viihde, mitä hän kaipasi.

Sauna oli lämminnyt ja padassa oleva vesi oli jo kuumaa. Jussi riisui itsensä saunan pienessä pukuhuoneessa ja siirtyi lauteille. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että jossain Moskovassa ja Washingtonissa hänen saunaansa olisivat suurella tarkkuudella miettineet sotilaalliset asiantuntijat. Järven-Jussilla oli huono tuuri. Hänen saunansa sijaitsi sellaisen risteyksen kohdalla, jossa kohtasivat kaksi Neuvostoliitosta tulevaa tietä. Yhdysvaltain sodanjohto oli jo aikaa sitten päättänyt, että tiukan paikan tullen tuo tie tulisi tukkia. Se tiukka paikka oli tullut nyt. Tosin tuskin yksikään yhdysvaltalainen sotilas tällä hetkellä ajatteli asiaa, vaan tuomiopäivän tietokoneet olivat ottaneet vallan.

Jussi heitti vettä kiukaalle. Vesi höyrystyi. Ne olivat hänen elämänsä kovimmat ja samalla viimeiset löylyt. Sillä samalla kun kiukaalle heitetty vesi höyrystyi muuttui Jussikin aineesta energiaksi ja sen sai aikaan hänen yläpuolellaan räjähtänyt amerikkalainen viidenkymmenen kilotonnin ydinase.



Jussi oli ollut aina huumorimies ja mikäli hän olisi ehtinyt, hän olisi tuuminut, että montakohan miljoonaa tällaista saunaa oltaisiin rakennettu tuon amerikkalaisen ydinpommin hinnalla.

Tornio, lokakuussa 1995



Meri-Lapin ja Länsipohjan yhteishallinnollisen alueen aluepäällikkö Matti Järvinen istui vaatimattomassa toimistossaan ja kävi läpi aluetta koskevia asiakirjoja. Aikanaan hän oli ollut yliluutnantti Jääkäriprikaatissa Sodankylässä mutta oli onnekseen ollut perheensä kanssa lomilla vanhempiensa luona Torniossa kun ydinsota oli syttynyt. Tilanne täällä Meri-Lapissa ja Länsipohjassa oltiin saatu edes jollain lailla aisoihin ja toimiva paikallinen yhteiskunta jälleen rakennetuksi, mutta tiukalle se oli ottanut ja vaatinut alkuun rankkoja toimenpiteitä.

Järvinen muisti, kuinka hän oli ollut lomillaan 16. lokakuuta vuonna 1986 , katsellut televisiota vanhempiensa ja oman perheensä kanssa ja yhtä-äkkiä kaikki televisiolähetykset olivat katkenneet. Järvinen oli odottanut aikansa ja kaivanut sitten esiin radion ja löytänyt Ruotsin puolelta Haaparannasta tulleen lähetyksen joka kertoi mahdollisesta ydinsodan alkamisesta. Hän soitti välittömästi palveluspaikkaansa Jääkäriprikaatiin, mutta sieltä ei koskaan vastattu.

Hän hyppäsi autoonsa ja ajoi Tornion kaupungintalolle, jonne oli kokoontunut paljon ihmisiä. Lähinnä siviiliviranomaisia. He olivat neuvottomia ja selvästi paniikin partaalla. Mitä tehdä? Järvinen oli ensiksi torjunut suurimman uhan eli erään kunnanvirkamiehen joka oli alkanut vaahdota tuomiopäivästä, kaiken loppumisesta ja yrittämisen turhuudesta. Hän oli lyönyt miehen tajuttomaksi ja pitänyt sitten puheen tilanteesta ja yhteen hiileen puhaltamisen välttämättömyydestä. Puhe oli tehnyt vaikutuksen ja hänestä oli tullut spontaanisti toiminnan johtaja. Oli selvää, että jotain äärimmäistä pahaa oli tapahtunut, mutta katastrofin laajuus oli vielä epäselvää. Etelä-Suomesta ei kuulunut mitään. Ei myöskään Oulusta eikä Rovaniemeltä. Ydinsota oli mitä todennäköisimmin alkanut.

Tänne se ei ollut iskenyt, ainakaan vielä, joten tärkeintä oli varmistaa, että täällä pysytään hengissä. Ruoka oli prioriteeteista tärkein, samoin kuin se, että etsitään toimivia geigermittareita. Säteily tappoi.  Tornion kaupunginvaltuuston edustajat – ymmärtäen että mitään eduskuntaa ei enää olisi ja Helsinki oli todennäköisesti höyrystynyt –  hyväksyivät ilman sen kummempaa äänestystä Järvisen johtajan asemaan sekä myös hänen ideansa siitä, että paikallisten metsästysseurojen miehet ottaisivat aseensa mukaan ja alkaisivat kerätä kaupoista säilykkeitä ja kaikkea mahdollista kuivamuonaa Tornion kaupungintalolle varastoon. Samalla he hyväksyivät päätöksen että ruuan ja lääkintätarvikkeiden ryöstelijät sai ampua tavattaessa tajuamatta että joku sellainen asia kuin länsimainen oikeuskäsitys oli muuttunut hetkessä vanhentuneeksi.

Samalla alettaisiin selvittää metsästysseurojen miesten toimesta ja vähillä geigermittareilla se, mikä on tuhoutuneen alueen raja. Muutamassa viikossa saatiin selville, että ydinpommit olivat osuneet myös Ouluun, jossa ne olivat tuhonneet Pohjan Prikaatin, Rovaniemelle, jossa ne olivat tehneet selvää Lapin Lennostosta sekä Sodankylään, jossa isku tuhosi Jääkäriprikaatin. Samalla ne olivat tuhonneet kyseiset paikkakunnat totaalisesti. Se oli tässä vaiheessa aivan yksi lysti kumpi osapuoli ne pommit ampui. Joka tapauksessa täällä Länsi-Lapissa oli onni siitä, että EMP-iskua, joka oli mitä varmimmin lamauttanut koko eteläisen Suomen elektroniikan ei tänne ollut tullut. Sähköt toimivat vielä, samoin kuin autot. Ja siksi varsinkin Kemijoen vesivoimaloihin täytyi lähettää väkeä, sekä aseellista että aseetonta. Lähestyttiin talvea ja haloillakin pärjäsi pitkälle mutta sähkö oli välttämätöntä. Saamillaan valtuuksilla Järvinen puolestaan antoi näille miehille valtuutuksen että jokainen, joka pyrki sabotoimaan sähköntuotantoa tuli ampua välittömästi. Käsky ei aiheuttanut minkäänlaista nokankoputusta.

Osa hallintoon kuuluvista henkilöistä, pääosin naisia olivat lähinnä lamaantuneessa tilassa ja vastustivat vanhasta rauhanajan muistista ampumiskäskyä, mutta valtaosa ymmärsi sen, mitä Järvinen oli sanonut. Maailmassa oli käyty ydinsota. Ei ollut enää valtioita. Ei ollut enää kansoja. Oli vain joukko henkiinjääneitä ihmisiä, joitten piti pyrkiä mahdollisuuksien mukaan säilymään hengissä edelleenkin. Ja Länsi-Lappi oli yksi niistä paikoista jossa voitaisiin edes yrittää.

Torniosta tuli jonkunlainen hallintokeskittymä sillä Virtanen älysi laittaa aseistettuja miehiä ottamaan yhteyttä muihin kuntiin ja kertomaan, että Torniossa on olemassa jonkinlainen hallinto. Joillain paikkakunnilla oli löytynyt omat virtasensa, mutta se, että Tornio alkoi ensimmäisenä ottaa yhteyttä ympäristöönsä siinä vaiheessa kun muualla vielä mietittiin että mitä pitäisi tehdä tai mitä yleensä on tapahtunut vakuutti myös nämä virtaset ja ensimmäisinä viikkoina toipumista alettiin johtaa Torniosta käsin.

Järvinen muisti käyneensä alkushokista selvinneitten ihmisten kanssa läpi tärkeimmät asiat:

Ruoka

Kaikki alueella olevat säilykkeet ja kuivamuona tulisi saattaa tilapäishallinnon käsiin. Lähinnä se tarkoitti sitä, että niin kaupat ja tukkuvarastot tuli käydä läpi ennen kuin ryöstelijät ehtivät niihin. Kaupoissa olevan tuorelihan kunto tuli tarkastaa ja mikäli sitä saattoi käyttää niin se piti mahdollisuuksien mukaan kuivattaa tai muuten säilöä. Perunavarastot tuli tarkistaa. Jos varastot olivat ihmisten pienpenkeistä ne saivat jäädä henkilökohtaiseen käyttöön mutta ammattimaisten perunanviljelijöitten tuli siirtää oman tarpeensa ylittävä perunavaranto yleiseen käyttöön. Viljavarastoja oli välttämätöntä alkaa täydentämään. Metsästystä ja kalastusta tuli alkaa tukea ja tilapäisesti kaikki metsästyksen rajoitusajat tuli poistaa. Erityisesti hirvenmetsästys oli ehdottoman tärkeää.

Samoin tulisi selvittää, mikä oli porotalouden tilanne. Länsi-Lapin porot muodostivat merkittävän ruokavaran. Täytyi myös ohjata ne ihmiset, joilla ei ollut varsinaista tekemistä infrastruktuurin ylläpitämisen kanssa töihin maatiloille ruoka- ja majoituspalkkaa vastaan. Heille oli tarvetta sillä polttoaineen ollessa enemmän kuin kortilla oli selvää, että perinteinen kuokka-, leka-, lapio- ja hankotyö tulisi taas välttämättömäksi. Järvinen – joka oli ollut sotilaana perinteinen kokoomuksen kannattaja – tiesi kyllä että tässä ollaan pistämässä pystyyn jonkinlaista autoritaarista kibbutsisosialismia mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Henkiinjääminen oli pääasia. Jossain myöhemmässä vaiheessa jos tilanne saatiin vakiinnutettua voisi politiikka jälleen palata kuvioihin. Nyt se vain sotkisi asioita eikä sille ollut tilaa.

Sairaanhoito

Tuli kartoittaa kaikki alueella olevat lääkärit, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja kätilöt sekä muu lääkinnällisen koulutuksen saanut henkilökunta esim. armeijassa lääkintämieskoulutuksen saaneet ja heidän hyvinvointinsa oli taattava. Kaikki mahdolliset. Vaikka perkele vanhat kuppariämmätkin. Oli selvää, että minkäänlaista varsinaista alaan liittyvää yliopistollista koulutusta ei tulisi olemaan ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Ehkä ei koskaan. Lääkäreitten kanssa tulisi selvittää heidän valmiuttaan opettaa taitojaan lahjakkaille ja asiasta kiinnostuneille oppilaille. Nyt palattaisiin välskäreitten aikaan.

Kaikki apteekit, sairaalat ja terveyskeskukset tuli tarkastaa ja niitten lääkevarannot siirtää tilapäishallinnon valvottavaksi. Sillä oli selvää, että minkäänlaista lääketeollisuutta ei myöskään tulisi olemaan vuosiin, jos koskaan. Jäljelle jääneitten lääkäreitten kanssa tulisi välittömästi alkaa miettiä voitaisiinko alueella kehittää edes alkeellista lääketeollisuutta esim. homeesta tehdyn penisilliinin muodossa. Järvinen oli saanut selville että Torniossa oli oopiumiunikon siemeniä. Se, mistä ne olivat peräisin ei häntä kiinnostanut. Hänen käskynsä mukaan niitä viljeltiin muutamassa kasvihuoneessa. Niistä saataisiin anestesiaan välttämätöntä oopiumia ja ehkä jossain vaiheessa se saataisiin ehkä jalostettua morfiiniksikin. Kaikki oli kartoitettava. Erityisesti alueella olevat geiger-mittarit tuli saattaa tilapäishallinnon käyttöön. Lisäksi alueella olevat fysiikan opettajat saisivat selvittää, voitaisiinko tehdä lisää jonkunlaisia alkeellisia säteilymittareita ja säteilyltä suojaavia pukuja tarjolla olevista tarvikkeista. Tyhjää parempia nekin olisivat.

Sairaanhoidon piiriin kuuluivat myös alueella olevat säteilysairastuneet joita oli onneksi kuitenkin tilanteeseen nähden suhteellisen vähän. Vain muutama tuhat, pääosin Rovaniemen ympäristöstä tulleita. Harvat henkiinjääneet. Rovaniemi oli kuollut. Mikäli nähtiin, että sairastuneen saama säteilyannos ylitti sen rajan, ettei hänellä ollut enää mahdollisuutta selviytyä, ei jäljelle jäänyt kuin eutanasia. Joka suoritettiin ampumalla sillä jäljellä olevaa morfiinia ja muita lääkeaineita tarvittiin eläviin, ei kuoleviin. Järvinen muisti itse oman kyynistymisensä sillä kun eräs osaava naislääkäri oli päättänyt tehdä itsemurhan jättäen jälkeensä vain lapun jossa luki ”en jaksa tätä enää” oli Järvinen muistanut vain harmitelleensa naisen myötä menetettyä välttämätöntä ammattitaitoa sekä sitä että nainen oli tehnyt itsemurhan morfiinin yliannostuksella. Olisi nyt helvetti edes hirttänyt itsensä eikä tuhlannut korvaamatonta morfiinia itsensä tappamiseen. Nyt ei ollut varaa käyttää voimavaroja kuolemiseen vaan elämiseen.

Polttoaine

Halot muuttuisivat jälleen kerran tärkeimmäksi polttoaineeksi. Niitä alueella onneksi oli riittämiin ja Järvisen esityksen mukaan uudelleen toimintaansa aloittavissa kouluissa kaksi koulupäivää viikossa käytettiin halkotalkoisiin. Lämpö oli välttämätöntä. Kaikki mahdolliset bensiini- ja dieselvarat tuli kartoittaa ja takavarikoida tilapäishallinnon käyttöön. Oli selvää, että öljynjalostamoja ei entisen Suomen alueella tulisi olemaan käytössä vuosikymmeniin. Infrastruktuurin ylläpitämisessä oli myös tärkeää että kaikki insinöörit, teknikot ja yleensäkin alan työläiset kartoitettaisiin ja rekrytoitaisiin tilapäishallinnon käyttöön.

Kaikki aggregaatit tuli kartoittaa. Oli myös selvitettävä se, voitaisiinko mahdollisimman moni moottori saada toimimaan alkoholilla. Öljyä ei tultaisi saamaan herran aikaan, tuskin koskaan ellei sitten norjalaisten joitain öljynporauslauttoja ollut säästynyt tuholta. Alkoholia puolestaan pystyttäisiin tislaamaan ja siinä katse kääntyi erityisesti ydinsodasta säästyneisiin Lapin Kullan Tornion tehtaisiin. Oluttahan siellä tehtiin, mutta eiköhän siellä löytyisi tietotaitoa myös polttoainetislaamon pystyynpistämiseksi. Tuli myös selvittää, olisiko Outokummun Tornion terästehtaassa mahdollista alaan liittyvää osaamista. Olihan nimittäin selvää, että siinä tehtaassa ei rosteria enää pitkään aikaan tehtäisi eikä sellaista megaluokan energiasyöppöä voitaisi muutenkaan pitää käynnissä. Rosteri meni vientiin ja sattuneesta syystä vienti oli nyt hieman jumissa. Samoin tulisi selvittää se mahdollisuus että autoihin voitaisiin jälleen kehittää häkäpönttöjä.

Tietysti oli selvitettävä hevostilanne. Erityisesti kaikki suomenhevoset olivat nyt elintärkeitä ja niitä tuli ryhtyä siittämään oikein urakalla. Orit oli pantava panohommiin taas kertaalleen suomalaisten eloonjäämisen puolesta. Hevosiahan ei sinänsä paljoa ollut muuten kuin raviurheilun vuoksi mutta nyt prioriteetti tulisi muuttumaan. Ja sitä myötä alan osaajat saisivat selvittää oliko lämminverisistä työhevosiksi. Jos ei, niin ne saisivat olla osa lihatuotantoa. Virtasella oli sellainen tunne, että vanha uskollinen suomenhevonen näyttäisi taas kertaalleen kyntensä tai pikemminkin kavionsa silloin, kun kone pettäisi polttoaineen puutteessa.

Eräs täysin kouluttamaton kylähulluksi luokiteltava heppu oli tullut Järvisen tykö esittämään ideaansa puukaasuvoimaloista. Miehellä ei ollut minkäänlaista teoreettista koulutusta mutta kun hän oli esittänyt ideansa käytettävissä oleville insinööreille he olivat tuumineet että jumalauta tuohan toimii. Näitä pienvoimaloita oltiin saatu aikaiseksi jo muutama. Vanhat sähkökaapelit olivat olemassa ja niitä saattoi käyttää. Kylähullun idea toimi. Ehkä muutenkin oli aika siirtyä oppineitten ajasta kylähullujen aikaan. Jos se toimii, se ei ole hullua.

Turvallisuus

Virtanen oli esittänyt, että aseistettuja metsästysseurojen miehiä käytettäisiin yleisinä järjestyksenvalvojina ja päätös oli osoittautunut oikeaksi. Loppujen lopuksihan järjestyshäiriöitä ei ollut esiintynyt kuin ydinsodan jälkeisessä alkuvaiheessa jolloin oli esiintynyt ryöstelyä, joka oli loppunut hyvin nopeasti kun ryöstelijät oli ammuttu. Metsästysseurojen miehet eivät olleet tehneet sitä mielellään, mutta ymmärsivät hyvin, että kaaos oli huomattavasti pahempi vaihtoehto.

Metsästysseurojen miehet olivat oman terveytensä uhalla häthätää kyhättyjen suojapukujen kanssa selvittäneet sitä, kuinka kauas Torniosta etelään saattoi liikkua. Tulos oli tyly. Oulun ja Kajaanin välillä säteily oli niin voimakasta, että siitä läpi ja etelään päin oli aivan turha yrittää. Vahvistus asialle tuli jäänmurtaja Tarmosta, joka oli ollut Pohjanlahdella ydiniskun tapahtuessa ja tullut sen jälkeen Tornion satamaan. Tarmon miehistö vahvisti, että jostain syystä Oulu oli ollut hyvin voimakkaan iskun kohde. Sinne oli osunut sekä ilmassa että maassa räjähtäneitä ydinkärkiä. Laskeuma oli länsituulten myötä levinnyt itään, jossa puolestaan Kajaani oli räjähtänyt johtuen siellä olevasta Kainuun Prikaatista.



Nähtävästi Suomeen oli osunut niin sanottu kaikenvarasatsi molemmilta osapuolilta. Joka puolestaan herätti kysymyksen:

Mitä oli tapahtunut Etelä-Suomessa?

Ja sen myötä nousi esille kysymys, jota ei mielellään haluttu esittää.

Kuinka toimia pakolaisten kanssa? Kuinka paljon heitä saataisiin elätettyä? Mihin tulisi vetää raja?

Järvinen oli keskustellut asiasta asiasta edes vähän perillä olevien ihmisten sekä kansalaiskaartiksi järjestäytyneitten metsästysseuralaisten kanssa. Vastaus oli lopulta melko selkeä. Meri-Lapin ja Länsipohjan alue pystyisi elättämään nykyiseen väestöönsä nähden maksimissaan nykyiseen verrattuna noin kaksinkertaisen määrän. Sen jälkeen tulijoille pitäisi lyödä tulppa. Sama tilanne oli Ruotsin Lapin puolella ja siellä oltiin tehty samanlaisia arvioita. Kansalaiskaartilaiset suunnittelivat teille sijoitettuja vartioasemia, jotka ottaisivat pakolaisia vastaan tiettyyn rajaan saakka. Sen jälkeen ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin kuolemanvyöhyke. Kilometrin leveä. Vyöhykkeen alussa olisi varoitus, jossa ilmoitettaisiin että tulijat ammuttaisiin armotta. Kansalaiskaartin miehet olivat suunnitelleet, että vyöhykkeen alkuun laitettaisiin näkyville ruumiita. Pelotteeksi.

Suunnitelmat olivat kuitenkin tarpeettomia. Etelästä tuli pohjoiseen kaikkiaan vain viitisen tuhatta pakolaista. Joista suurin osa kuoli syöpään varsin pian. Näytti siltä, että koko Etelä-Suomi oli kuollut. Ydinisku oli yksi syy. Toinen syy oli se, että EMP-pulssi oli tuhonnut sähköt. Varsinaista ydintalvea ei tullut, mutta kaupungistunut Suomi ei kestänyt kyseisen talven muutenkin poikkeuksellisen ankaria talvipakkasia ja ruuan- ja sähkönjakelun pysähtymistä sekä infrastruktuurin yleistä romahtamista.

Sekä paikalliset radioharrastajat että hyvillä laitteilla varustettu jäänmurtaja Tarmo yrittivät ottaa radiolla yhteyttä eteläiseen Suomeen, mutta saivat yhteyden vain pariin pieneen eristettyyn yhdyskuntaan, joilla oli toimiva ja tarpeeksi vanhanaikainen lähetin-vastaanotin. Toinen oli Ilomantsissa ja toinen Rantasalmella. Säteilyn vuoksi niihin ei voitu ottaa sen kummempaa yhteyttä. Ne olivat oman onnensa nojassa. Muuten koko eteläinen Suomi vaikutti kuolleelta. Epäilemättä muuallakin täytyi olla ihmisiä, jotka olivat elossa, mutta heitä tilapäishallinto ei pystynyt auttamaan eikä edes tavoittamaan. Oulun ja Kajaanin välillä oleva säteilyvyöhyke piti siitä huolen.

Mutta kaiken kaikkiaan hallinto oli onnistunut tehtävässään olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin. Ruokaa oli tarjolla, samoin lämpöä ja jonkun verran myös sähköä. Tornion sairaalaan oltiin saatu aikaiseksi jopa toimiva leikkaussali. Mutta muusta maailmasta ei vieläkään tiedetty juuri mitään. Yhteistyö toimi Ruotsin Lapin ja Norjan pohjoisten alueitten kanssa. Mitä oli tapahtunut sen laajemmin, ei tiedetty. Radion pitkiä aaltoja kuunneltiin ja pääosa lähetyksistä tuli Etelä-Amerikasta. Vaikutti siltä, että se oli selvinnyt ainoana mantereena ydiniskuilta.



Tornio, lokakuussa 2029

Meri-Lapin ja Länsipohjan yhteishallinnollisen alueen aluepäällikkö Matti Järvinen tunsi itsensä hyvin vanhaksi. Hän oli hoitanut tehtäväänsä jo kauan aikaa ja pyytänyt pariin otteeseen eroakin. Vastuun voisi jo siirtää nuoremmalle sukupolvelle. Mutta ydintuhon jälkeiset ihmiset arvostivat pysyvyyttä. Järvinen edusti sellaista. Siksi hän oli jatkanut tehtävässään. Puoliksi pakotettuna. Hänellä oli työpöydällään argentiinalainen Ventanas-tietokone. Niitä oltiin alettu saada muutama vuosi aikaisemmin. Oli käynyt ilmi – mitä Järvinen oli uumoillutkin – että Etelä-Amerikka oli säästynyt ydiniskuilta kokonaan. Niin argentiinalaiset kuin brasilialaiset olivat tulleet laivoilla vuonna 2010 Pohjois-Norjaan ja alkaneet antaa välttämätöntä apua.

Yksi sen avun muoto oli tämä Ventanas-tietokone. Jumaliste, se oli päheä vehje. Sen tilasto-ohjelmat auttoivat hallinnon ylläpitämisessä ja sen lisäksi siinä oli ominaisuus jota kutsuttiin nimellä internet. Järvisen tietokone sai satelliittiyhteydellä materiaalia niin Argentiinasta kuin Brasiliasta huikealla nopeudella. A4-kokoinen sivu tekstiä tuli hänelle kahdessa minuutissa. Nopeammin kuin sen olisi itse kirjoittanut. Hän katsoi juuri tullutta dokumenttia joka kertoi koosteen ydinsodan jälkeisen maailman tilanteesta. Eteläamerikkalaiset olivat kartoittaneet maapallon tilannetta niin laivoilla kuin lentokoneilla. Asiaa oli auttanut se että ydinsodan jälkeen yhdysvaltalainen ydinkäyttöinen lentotukialus USS Carl Vinson oli antautunut brasilialaisille viranomaisille ja suostunut toimimaan kartoitustehtävissä joita se oli tehnyt jo kymmeniä vuosia nimellä Ordem E Progresso.

Raportti tuli valmiiksi ja Järvinen alkoi lukea:

ETELÄ- JA KESKI-AMERIKKA:

Pääosin säästynyt ydiniskuilta. Poislukien Kuuba ja Nicaragua jotka ovat täysin tuhoutuneet ja kuollutta aluetta. Myös Nicaraguan naapurit Honduras ja Costa Rica kärsivät alueelta tulleesta säteilystä. Noin puolet noitten maitten alueesta elinkelvottomia ja niitä ympäröivät alueet kärsivät talouden romahduksesta ja nälänhädästä.

Meksikon pohjoinen puolisko elinkelvoton Yhdysvalloista tulleen säteilyn myötä. Eteläinen osa eristäytynyt, osittain anarkian vallassa eikä laske alueelleen ihmisiä muualta.

Etelä-Amerikka kärsi kansainvälisen pankkijärjestelmän romahduksen vuoksi vakavasta taloudellisesta kriisistä joka aiheutti jossain vaiheessa myös nälänhätää mutta toipui siitä vuoteen 1995 mennessä.

POHJOIS-AMERIKKA:

Yhdysvallat ja Kanadan eteläisin osa on pääosin täysin kuollut. Alueelta ei tule edes radiosignaaleja. Alueen tarkempi tutkiminen vielä mahdotonta säteilyn vuoksi sillä Neuvostoliitto ampui alueelle huomattavan määrän likaisia ns. kobolttipommeja jotka säteilevät pitkään. Pohjois-Kanadassa on erillisiä säilyneitä alueita. Alueisiin pidetään yhteyttä radioitse mutta muuta kontaktia niihin ei vielä ole. Myös Alaskan kaikki alueet ovat tuhoutuneet ydiniskuissa ja sen jälkeen seuranneessa nälänhädässä.

EUROOPPA:

Pohjois-Euroopan pohjoisilla alueilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on toimivia yhteiskuntia. Alueen eteläiset alueet ovat pääosin kuolleita vyöhykkeitä. Islanti on kokonaan kuollutta vyöhykettä. Färsaaret säästyivät iskuilta ja ovat säilyneet elinvoimaisena. Huippuvuoret säästyivät ydiniskuilta mutta nälänhädän vuoksi sen väestö on kokonaan kuollut.

Niin Länsi-, Keski- kuin Itä-Eurooppa ovat lähestulkoon kuollutta vyöhykettä. Saksan, Sveitsin ja Italian alpeilla on joitain eristäytyneitä henkiinjääneitä yhteiskuntia. Samoin Andorrassa ja muualla Pyreneillä.

NEUVOSTOLIITTO:

Maan asutut alueet lähes kokonaan kuollutta vyöhykettä. Myös Neuvostoliittoon ammuttiin huomattava määrä pitkään säteileviä kobolttipommeja. Siperian alueella yksittäisiä erillisiä henkiinjääneitä alueita. Samoin Suomen rajan lähellä Itä-Karjalassa.

POHJOIS-AFRIKKA JA LÄHI-ITÄ:

Kokonaan kuollutta vyöhykettä. On epäselvää kuka osapuolista ampui ydinohjukset Israeliin mutta Israel ehti ampua omansa ja ennen täydellistä tuhoutumistaan tuhosi arabivaltioitten sekä Iranin kaikki kaupungit ja myös öljykentät. Saharassa ja Arabian niemimaalla on joitain eloonjääneitä pieniä yhdyskuntia jotka elävät paimentolaiselämää.

SAHARAN ETELÄPUOLINEN AFRIKKA:

Säästyi ydiniskuilta mutta on kehitysavun loppumisen myötä täyden anarkian, tautien ja nälänhädän vallassa. Sen yhteiskuntarakenne on täydellisesti romahtanut. Etelä-Amerikka suhtautuu kyseiseen alueeseen kuolleena alueena eikä ole sen kanssa missään tekemisissä. Poislukien Etelä-Afrikan tasavalta joka on edelleenkin elinvoimainen ja ydiniskuilta selvinnyt valtio. Muualta Afrikasta ihmiset pyrkivät pakolaisiksi Etelä-Afrikkaan mutta maa on sulkenut rajansa.

KESKI-AASIA:

Näköjään sekä Intialla että Pakistanilla oli huomattava ydinasevarasto. Molemmat maat ovat kuollutta aluetta. Sri Lanka säästyi ydiniskuilta ja se on täysin eristäytynyt. Maan laivasto ampuu kaikkia jotka tulevat lähelle maan aluevesirajoja. Samoin kaikki Kaakkois-Aasian maat ovat täysin eristäytyneitä. Niitten tilanteesta ei juurikaan tiedetä mutta tiettyjen radioviestien mukaan maat kärsivät ankarasta nälänhädästä ja kulkutaudeista. Laivastomme ei pyri lähestymään näitä maita.

ITÄ-AASIA:

Japani ja molemmat Koreat täysin kuollutta vyöhykettä. Kiina pääosin kuollut. Maan läntisiltä alueilta saatu jonkunlaisia radiosignaaleja. Indonesia ja Malesia osittain säästyneet mutta maat ovat täysin eristäytyneet.

OSEANIA:

Australia pääosin kuollutta vyöhykettä. Mahdollisesti jotain elämää aboriginaalivyöhykkeellä mutta alueita ei olla vielä tutkittu. Uuden Seelannin suurimmat kaupungit tuhoutuivat hyökkäyksessä mutta suuri osa alueesta säilynyt, samoin kuin Tyynen meren saaret. Alueet ovat myös eristäytyneet eikä niitten kanssa ole muuta kontaktia kuin radioyhteydet. Uuden Seelannin kanssa aloitettu radioneuvottelut diplomaatti- ja kauppayhteyksien avaamiseksi.

Korutonta kertomaa sinänsä. Mutta se sai Järvisen ajattelemaan että näillä selkosilla kävi kuitenkin tuuri. Loppujen lopuksi. Saattoi olla, että tännekin olisi ollut tarjolla useampikin ydinkärki mutta jostain syystä ne jäivät tulematta. Samoin kuin EMP-pommi joka oli lamauttanut Oulun eteläpuolisen Suomen ja sen seurauksena tappanut varmaankin yhtä paljon ihmisiä kuin varsinaiset ydiniskut. Yhteiskunta oli jo liian kehittynyt. Liian riippuvainen sähköstä. Liian riippuvainen infrastruktuurista. Avuton ilman sitä. Kova talvi tappoi. Varsingin kaikki kaupungeissa asuvat.

Oveen koputettiin. Sisälle astui kapteeni Kosonen joka oli ollut joukkueineen kartoitus- ja keräysmatkalla Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Näiden aseistettujen joukkojen mukaan kertyi aina kaikkea tarpeellista. Sekä tietoa että tavaraa. Kosonen kertoi raporttinsa lyhyesti. Järvinen kysyi vielä:

- Taantuneita?

- Ei tällä kertaa. Niitä ei ole näkynyt enää kolmeen viimeiseen reissuun. Etelämpänä ehkä. Eihän me olla vielä edetty juuri Jämsää etelämmäksi.

Niin. Taantuneet. Mysteerio. Niitä eli niillä alueilla joihin ydiniskut olivat osuneet. Tai ainakin siellä reuna-alueilla. Eteläamerikkalaiset kertoivat että lämpimämmillä seuduilla niitä oli enemmänkin. Ehkä ne olivat osoitus elämän voimasta äärimmäisissäkin olosuhteissa ja siitä että evoluutio pystyy ottamaan myös takapakkia. Ne näyttivät ihmisiltä. Niillä oli jonkunlaiset vaatteet päällä. Olihan vaatteita kuolleilla alueilla yllin kyllin. Niitten sanavarasto oli ehkä kuusikymmentä sanaa.

Arveltiin, että taantuneet olivat olleet lapsia silloin kuin ydinsota oli tullut. Ne olivat jääneet jotenkin henkiin, löytäneet samanlaisia ja laumaantuneet. Ja kasvaessaan tietysti lisääntyneet. Ei oikein tiedetty että millä ne pysyivät hengissä mutta arvioitiin että ne osasivat tehdä tulen. Poltettavaa ainettahan löytyi yllin kyllin. Aikanaan niitä otettiin pari kiinni ja yritettiin tehdä niistä ihmisiä mutta yritys ei onnistunut. Ne olivat liian taantuneita. Ne sekosivat täysin eikä niitä voinut enää palauttaakaan sinne mistä tulivat. Ne piti päästää kärsimyksistään. Ja koska ne eivät häirinneet tutkimuspartioita niin niitten annettiin olla rauhassa.

Järvinen kiitti Kososta raportista ja läksi hallintorakennuksen ruokalaan. Tarjolla oli tänään perunoita, ruskeaa kastiketta ja pari pientä siansiivua per ruokailija. Hyvä ruokapäivä. Ruokavalio oli muuttunut samanlaiseksi mitä sata vuotta sitten syötiin. Makaroonia ja riisiä ei enää ollut. Samoin kuin ei kahvia ja teetä. Tosin niitä kasvatettiin jonkun verran kasvihuoneissa mutta ne olivat hyvin kalliita ja harvinaisia nautintoaineita. Tornionjokilaaksolainen korvasi nykyään aamukahvinsa kuumalla marjamehulla.

Järvinen viimeisteli ateriansa ja palasi toimistoonsa. Huomenna oli tärkeä päivä. Tornioon tulisi delegaatio Brasiliasta ja Argentiinasta. Se oli saapunut laivalla Norjaan ja edennyt jo Muonioon josta jatkaisi matkaa seuraavana päivänä. Järvinen siunasi mielessään erästä vanhaa ja jo edesmennyttä Helsingin yliopiston opettajaa joka oli aikanaan sattunut olemaan lomalla sukulaistensa luona Torniossa juuri silloin kun sota alkoi. Joskus kymmenisen vuotta takaperin tuo vanha nainen oli pyytänyt päästä tapaamaan Järvistä ja totesi:

- Me kaikki tiedämme tai ainakin uskomme että Etelä-Amerikka on suhteellisen hyvin selvinnyt ydinsodasta ja siksi juuri se on sivilisaation varmin suojelija ja ylläpitäjä. Ainoastaan sillä on mahdollisuus saada aikaan jotakin. Olen itse ollut romaanisten kielten opettaja ja näen, että juuri espanjaa ja portugalia pitäisi alkaa opettaa lapsillemme. Onhan meinaan sillä lailla että niin englannin, ranskan, saksan, venäjän, kiinan, japanin ja monen muun kielen merkitys on ydinsodan jälkeen nolla. Sen sijaan espanja ja portugali tulevat tulevaisuudessa olemaan maailman lingua franca. Minä voin aloittaa opettamisen ja koulutan uusia opettajia.

Näin jälkeenpäin ajatellen tuon naisen idea kantoi hedelmää ja oli hyvä että siihen suostuttiin. Sillä eteläamerikkalaisen valtuuskunnan mukana lähtisi mukaan sata tornionjokilaaksolaista nuorta. Puolet Brasiliaan ja puolet Argentiinaan. He puhuivat kieltä jo varsin sujuvasti. Nuo nuoret koulutettaisiin lääkäreiksi, insinööreiksi ja yleensäkin infrastruktuurin kannalta tärkeisiin tehtäviin. Yhteiskunnallista koulutusta ei olisi luvassa. Järvinen muisti ajan jolloin Suomessa oli jostain syystä saatu päähän se ajatus että mitä enemmän yhteiskuntatieteitten maistereita koulutetaan, sen kehittyneempi valtio on. Sitten kun ydinsota syttyi ei noista ihmisistä ollut mitään hyötyä. Ehkä he olivat sellaisen yhteiskunnan ilmiö joka oli tullut liian rikkaaksi ja jolla oli varaa kouluttaa ammatillisia asioitten selittäjiä. Nykyisessä Tornionjokilaaksossa sellaisia ei tarvittu ja Järvinen mietti että oltiinko niitä tosiasiassa tarvittu koskaan. Mutta noita Etelä-Amerikkaan opiskelemaan lähteviä nuoria tarvittaisiin.

Joka tapauksessa Järvinen suhtautui tulevaisuuteen toiveikkaasti. Se pahin oltiin aikanaan kestetty. Jonkunlainen yhteiskunta – toimiva sellainen – oltiin saatu aikaiseksi. Nälkää ei nähty. Turvallisuudesta pidettiin huoli. Ja Etelä-Amerikka auttaisi heitäkin kehittämään ja parantamaan elämää. Ellei sitten siellä saataisi päähän alkaa vertailemaan että pissitäänkö pidemmälle portugalin vai espanjan kielellä.

Ihmisen luonto taisi olla sellainen. Mutta toivottavasti ei enää tällä kertaa. Toivottavasti ei enää koskaan.

40 kommenttia:

Heikki Välimäki kirjoitti...

Upea tarina elokuvaklassikon Wargames hengessä. Sikäli vain valitettavaa että tämä nyt sitten antoi tekosyyn pelata Bethesdan Fallout 4 läpi... TAAS KERRAN ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Heikki ja kiitokset. Itse en koskaan päässyt mukaan siihen pelimaailmaan. Joskus 1980-luvulla – silloin kasettiasemien aikaan – vähän yrittelin mutta siihenhän se sitten jäi.

Anonyymi kirjoitti...

Vanha sanonta: Jokaisella pilvellä on hopeareunus.

Tarinan maailmasta olis neukkula ja ryssä sen myötä hävinny.

Jokus tarinan aikoihin julkaistiin kartta USA:n maalittamista kohteista suomessa, mm. siikakankaan kenttä oli listalla. Vankkaa metsää kasvava hylätty lentokenttä. Noinkohan sinne olis paiskattu isokin pommi. Kaikkia mahdollisia, valmiiksi laskettuja maaleja olis tuskin pommitettu, kai olisi tarvittu jotain satelliitti tms dataa, että maalissa olis jotain pommin väärtiä. Ja maalin olsi syytä olla asejärjestelmän kantamalla, esmes Fulda Gap olis jääny vailla ranskisten haades (tms)-ohjuksen lastia, kantama ranskasta ei riitä lähellekään.

Jytinää olis kyllä piisannu ilman kaikkia taktisia jytkyjäkin. Tuskin silti olisi tähdätty mannertenvälisellä kaikkia TB-asemia. Kuolassa tärkeämpiä maaleja - ja paljon. Sitäpaitsi slobovorskin traktorikombinaatti nro. 5 voi tuottaa panssareita, ei kolmas megatonnin paukku pahaa tee, kangasalan TB:lle piisaa 50 Kt...

Suojaamattomat värkit ja sähköverkko olis ottanut pahasti osumaa EMP:stä. Toisaalta suojattuja tiloja on eteläsuomessa aika paljon, niissä on mm. julkisen puolen konesaleja - ja ovat akku & agregaatti -UPSien takana. Osa luolista on julkisesti tiedossa, poliitikot, toimittelijat ja kaikenmaailman sotilasasiamiehet eivät ole nähneet niistäkään kuin tuulikaapin ja eteisen. Peräkamarista ja kellarista ei niillä ole hajuakaan. Työn puolesta on tullut käytyä paikoissa, joita ei ole virallisesti olemassakaan. Ja paikoissa joissa on pari virallista - salaista - varaservua. Ja oven takana sata lisää. Osa julkisen puolen systeemeistä olisi toiminut ja toimii tarvittaessa a-paukuttelusta huolimatta. Henkilökunnan kanssa olis tullu ongelmia, missä asuu, mitä syö.


Ongelma on asunnot, sähkölämmitys ei kovin yllättäen toimi ilman sähköä. Ei toimi öljylämmityskään, ei polttimelle ole käsipumppua, eikä vesi kierrä ilman pumppuja sekään.

Hallinto-hemmoille on tilaa monessakin paikassa - mutta mitäs kun 10 tuhatta palelevaa ja nälkäistä kansalaista koputtelee ovea? Tai 200 tuhatta, luolaan mahtuis hyvin 300, ahtaasti 2000. Mihis ne loput?

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Muistelen nähneeni tietoja joiden mukaan USA oli maalittanut Suomeen 50-60 kohdetta ydinaseille, tyyliin satamia ja lentokenttiä. Nämä olivat 50- ja 60-luvuilta joten 80-luvulle saavuttaessa niitä luulisi olleen saman verran.

Ari

Anonyymi kirjoitti...

Lapin kannalta aika optimistinen skenaario, kun maailmassa oli 60 000 ydinkärkeä
- Venäläiset olisivat tietysti käyttäneet taktillisia ydinaseita Norjan hyökkäystään tukemaan.
- Länsi olisi käyttänyt isompia (200-1000 kt) sen estääkseen.
Maaleja olisivat olleet myös tienristeykset:
Inari, Kittilä, Kemijärvi, Tornio, Pello, Kolari

Anonyymi kirjoitti...

Miten lie mieleeni pasahti ajatus näistä unelmahötössä eläjistä, että nehän on ihan kuin meidän viherpunikit. Epäonnistumista ei voi tulla. EI SAA TULLA. Unelman pitää elää ja kasvaa. Menköön vaikka viimeisetkin siemenperunat. Tai kuten tässä tarinassa vaikka viimeisetkin ydinkärjet. Pääasia on että jos ei meidän unelma voita, niin no ei voita naapurinkaan ja muista me paskat välitetään. Fy fan niinku ruåttalainen sanoo.
Huru-ukko
PS. tarttiskohan ruveta porugalia opetteleen vielä vanhoillaaN:)))

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Arille, Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Minä veikkaan että nykyinen yhteiskunta olisi vielä haavoittuvampi vastaavassa tilanteessa kuin vuoden 1986 yhteiskunta olisi. Me ollaan aina vain enemmän riippuvaisia julkisesta infrasta. Sinänsä fiktio ydinsodasta sisältää niin paljon ns. perhosvaikutusta että sen voi kirjoittaa hyvin monella tavalla. Oma ideani oli lähinnä tuumailla sitä, kuinka suhteellisen pieni ihmisryhmä selviää äärimmäisestä katastrofista.

Ari: Samanlaisia muistoja. Jossain lehdessä oli ihan karttakin mutta en muista missä. Ja yksi maaleista oli tosiaan ihan jossain hornanperseessä Inarijärven lähellä. Siinä kun oli silta ja tienristeys. Ja tie tuli Neuvostoliitosta.

Ano: Myöntää täytyy. Mutta pakkohan minun oli jättää porukkaa jonkun verran henkiin. Muuten juttu olisi loppunut varsin lyhyeen.

Huru-ukko: Oletpahan muuten täysin oikeassa. Tosin erona on se, että neuvostokommunistit pyrkivät kehittämään maansa teollisuutta. Joskin väärillä keinoilla ja epäonnistuen. Meidän viherpunikit pyrkivät unelmansa nimissä lopettamaan maamme teollisuuden kuvitellen että maa elää joillain viherkirppareilla.

Jani Alander kirjoitti...

Hyytävä juttu. Ydinsota pahimpaan mahdolliseen aikaan. Skenaariossa politbyroo on täysin menettänyt järkensä eikä ilmeisesti viitsi kysyä sotilaiden näkökantaa ratkaisuunsa. Se nimittäin olisi ollut verraten selkeä näkökanta. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton (ja nyky-Venäjän) strateginen ydinaseistus on jaotettu kolmeen pääosaan. Lentokoneisiin, jotka tosin tuossa vaiheessa olivat se vähäisin osa. Maalle sijoitettuihin mannertenvälisiin ohjuksiin, näillä pääosin tuossa vaiheessa rooli oli sotilaallisiin kohteisiin isku, yleensä toisia ohjustukikohtia vastaan. Ja sitten viimeinen osa, mikä on se kärpänen keitossa, ja miksi sotilaat sanoisivat ylläkköiskua hullun ideaksi: Sukellusveneistä laukaistavat. Nämä ohjukset ovat suht. epätarkkoja ja ne muodostavat sen varsinaisen kostoaseen, kohteet ovat näillä lähinnä väestökohteita.

Mikä tekee näistä sen ikävän asian iskusuunnittelijoiden kantilta on parikin asiaa. Ensinnä käytännössä näiden alusten sijainti on tuntematon, ts. niitä ei saa niin vain pois pelistä. Toinen juttu on se miten mahdollinen kostoisku valtuutetaan. Asia josta edelleen ollaan vähäpuheisia. Tapoja on pari. Ensimmäinen on se keskuskontrolloitu laukaisuvaltuutus, ts. kun ylipäätään ydinaseiden käyttö on valtuutettu, komentoverkkoon kuuluvat viestintäsatelliitit alkavat lähettää sitä valtuutusta niin kauan kuin ovat toiminnassa. Sukellusvene saa tiedon tehdessään ajoitetun radiotarkistuksen. Hyvässä lykyssä iskijän kantilta yllätysisku estää tämän määräyksen antamisen. Jos on oikein tosi hyvä tuuri.

Toinen tapa, jota ainakin brittilaivasto käytti onkin sitten sellainen valtuutus joka perustuu aluksen omiin havaintoihin. Tiettävästi yksi kriteereistä oli, että kuuluuko BBC1, jos ei kuulu, ja sitten jokunen muukin sopiva havainto tehdään, aluksen päällystö olettaa Iso-Britannian tuhoutuneen, avaa kassakaapin ja lukee pääministerin sinetöidyn kirjeen. Ja oletettavasti tekee mitä ikinä kirjeessä sanotaan.

Tmää jälkimmäinen tapa on siitä hyökkääjän kantilta epämiellyttävä, että mahdollinen kostoisku lähtee riippumatta siitä miten hyvä tuuri omalla ensi-iskulla oli. Nämä asiat olivat neuvostoliittolaisten sotilaspäällystön edustajien tiedossa.


Nykyään vielä tiedetään, että oikeasti tuohon aikaan Yhdysvaltain ydinaseiden lukituskoodit olivat asettamatta, ts. ne olivat rivi nollia, ja ns. tositilanteessa harkintavalta aseiden käytöstä olisi ollut viimekädessä näillä tukikohtien avaimenkääntäjillä.

Anonyymi kirjoitti...

Pentele, interwebbinetti söi kommenttini. Uudestaan:

Luulen, ettei lappia olis kovasti mätkitty. Neukut kun hyökkäsi suoraan USAa vastaan. Lapissa ei kulkenut ketään taktisten paukkujen kanssa, eikä sinne oikein yltänyt mistään taktisilla. Murmanskista ja muualta Kuolasta olis riittänyt laskeumaa. Kas kun bunkkeria rikotaan megapommilla niin, että bunkkerissa olleiden sukellusveneiden reaktoritkin ja ohjukset hajoa, piisaa radiaoaktiivista kamaa tuulen vietäväksi.

Tämä laskeuma on varallista hengitettynä, nieltynä ja iholla. Siihen auttaa intin legendaarinen taikaviitta + kyösti + kuusenhavu - yhdistelmä. Mulla oli -86 kotona melkein virallinen VSS-säteilysuojapuku, Rukan sadeanorakki, sadehousut, kumisaappaat, kumirukkaset ja hengityssuojain. Hengityssuojimen tilalle intin Kyösti tai VSS-naamari ja käsivarsinauha - siinä olis ollu ihan virallinen VSS-puku. Kai stahlhelm olis menny täydestä.

Alamogordon ekan pommin räjäytyspaikka on muuten turistikohde, ei säteile pispalaa kummemmin - ja kaikki sulaneesta hiekasta tullut lasikin on kannettu matkamuistoina maailmalle.

Kauanko muuten Hiroshima ja Nagasaki olivat autioina atomipommituksiensa jälkeen? Oikein 0 vuotta, 0 kuukautta, 0 päivää,0 tuntia. Niitä ei hylätty tai evakuoitu, asutus ei katkennut.

Jos alkusäteily ei tapa, eikä kuumuus tai paineisku, on ydinsota tylsyyttä ja hygieniaa. Kunhan laskeumaa ei niele, hengitä tai päästä iholleen on aika hyvin turvassa. Haittojen ilmestyminenkin vie aikaa. Siksi VSS-ohjeissa suositellaan suojasta poistuviksi tiedustelijoiksi vanhempaa väkeä. 80-vuotias kuolee vanhuuteen ennen tiedusteluretken seurausten ilmestymistä. Samasta syystä lapsia, teinejä ja nuoria pitää suojata. Haittojen ilmestymiseen enemmän aikaa elinaikana.

Kuinka siis Ykä onnistui ydinsodan kuvauksessa? Ei voi tietää, yhtään ei vielä sodittu.

Mut ei hätää, intia-pakistan, intia-kiina, kiina (kom) - kiina (kansal), p-korea-usa, usa-putler, putler-kiina, kiina-usa, iran-israel, ählyt-eurooppa... - kyllä kohta käydään.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jani Alanderille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Jani: Joo, sotilaat olisivat ilman muuta sanoneet että ei missään nimessä kannata. Hyviä huomioita muutenkin. Varsinkin kun me emme tiedä, että minkälainen ns. pitkä laukaisin oli käytössä ydinsukellusveneissä.

Pyssymies: Kirjoita kommenttisi kirjoitusohjelmaan ja ota kopio ennen kuin siirrät sen bloggeriin. Blogger veetuilee aika ajoin. Mitä tulee Lappiin niin sitä olisi saatettu hyvinkin mätkiä ja nimenomaan jenkkien toimesta. Sillä Lappiahan pidettiin lännessä varsin pitkälle sotilaallisena tyhjiönä jonka kautta neuvostovoimat olisivat hyökänneet länteen.

Taikaviittavarustus on mullekin tuttu. Plus se että pysykää poteroissanne kunnes talot ja linja-autot ovat lentäneet ylitsenne. No, kieli poskessahan noita silloin heiteltiin. Mitä tulee säteilyyn niin ne kobolttipäällysteiset pommit olisivat säteilleet kymmeniä vuosia.

Yhtään varsinaista ydinsotaa ei ole onneksi vielä sodittu.

klova kirjoitti...

Ydinaseelle olisi pitänyt myöntää rauhan Nobel-palkinto.Varmasti yksi suurimmista,ellei suurin,syistä ettei kylmä muuttunut kuumaksi.

Tietysti tällainen ajatus on täysin vieras kaikenmaailman Erkki Tuomiojille,siis heille jotka tuon pystin saajat päättävät.

Anonyymi kirjoitti...

Tapaan kirjoittaa suoraan ja sitten kopsata leikepöydälle. Aina ei vaan muista ja laiskuus on hyveemme.

Ja omassa kannettavassa kun on vain yksi näyttö - ikkunat hukassa aika usein, työkoneissa on useampi näyttö - ja tekstinkäsittelyohjelma monikielisine esiasetuksineen. Suomi, tietokone-suomi, US-eng, UK-eng, INT-eng, Simplified Technical English, Legalese - suomi ja eng. Näihin siis kaikkiin myös räätälöidyt sanastot ja pikakomennot. Hoidan paitsi osaa asiakaskirjeenvaihtoa myös riitelen ohjelmatoimittajien kanssa teen ja ylläpidän ohjeita. OTO Tekninen kirjoittaja kaikkien muiden hommien lisäksi.

Asiaan:

VSS-hommat on toisessa polvessa tuttuja.

Fissio-fuusio-fissio-pommi on kyllä kehitetty, tehoa irtoaa kivasti ja saastuttaa oikein hienosti.

Neukut ei olleet hyökkäämässä länteen vaan suoraan USAa vastaan, norjalla tai suomella tai belgialla ei olis ollut väliä. All-out-ydinsodan tohinassa olis lappia pommitettu tai sitten ei. Kumpaakaan osapuolta se ei pahemmin olisi kiinnostanut.

Säteilyltä suojaa vain massa tai etäisyys. Tuo rukka-puku antaa etäisyyttä. Sairaalan röntgen-osastolta löytyy lyijyeos-suojavaatteita. Ovat helevetin painavia. Tiedustelutoimintaan liian painavia. Suojaus pitää tehdä vaikka ajoneuvolla, etäisyys (maavara) ja rauta suojaa. Ja matkustamon paineistus & tuloilman suodatus. Laskeuman säteilevät ainet puoliintuvat, aika hoitaa osan laskeumaongelmaa. Kulkuväylät saadaan puhdistettua mutta metsiä ja peltoja ei ihan helposti. Ruokahuoltoa tämä ei ainakaan helpota. Pellot pitää tutkia geigermittarin kanssa ja valita turvalliset ruoan tuotantoon.

Ja hirvet, hauet, jänikset ja teeret ja kaikki muut riistalihat. Kotieläinten rehut ja vedet, teurastetut lihat.

Että ei lopu hommat ihan heti mittamiehiltä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys klovalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

klova: Olen samaa mieltä kanssasi. Ilman ”mutually assured destructionia” kolmosrähinä oltaisiin käyty.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Sinänsä muuten Neuvostoliitollahan oli se ”Seven days to Rhine”-suunnitelma. Ja varmasti muitakin suunnitelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Ja takas vuoteen -86.

Lokakuu 86, ramppasin etelärannikon syrjäseudulla opiskelemassa sotataitoa. Missähän olisin ollut, tsadissa, seutulan, hyrylän, parolan kohdalla vai jonkun muun mahdollisen maalin. EMP uhrina kolmostiellä sammuneen hyrysysyn kanssa. Kotona vai riiaamassa tulevaa Lady of the Housea.

Jos kotona, niin olis sopinut toivoa, että pommittajat olisivat tarkkoja ja tytyisivät kohtuullisiin latauksiin. Lähellä, alle 100 km säteellä kun on aika monta mahdollista sopivaa kohdetta.

Talo lämpisi sähköllä, niin kuin nykyinenkin. Mutta tiesin kyllä mikä talo lämmittettiin puulla. Ja minullahan oli se VSS-suojapuku. Ja asehuoneellinen aseita. Mehtuuseuran riistanvalvojan hommat ja ampumaradan vastaavana olin kans. EMP ei olis paljon polkupyörään vaikuttanut, aamulla poljin 3 kilometriä töihin ja illemmalla 34 kilometriä takaisin. Kulku olis onnistunut. Tuttuja oli herra the tehtaan isoherra majuri evp., nuorempi konsta ja vallesmanni, muutamia nuoria upseereita ja vanhoja aliupseereita, ampujia ja metsästäjiä. Poliitikkoja, taitelijoita ja muuta roskasakkia. Vaihtoehtohistoriassa olisi voinut käydä vaikka kuinka. Olisinko johtanut, organisoinut, avustanut vai seurannut katseella. Ei voi tietää, allekirjoittaisiko harmaa eminenssi, elinikäinen presidentti, salaisen poliisin päällikkö vai joku eläkeukkeli tämän.

Ei tullut ydinsotaa -86, allekirjoittaa

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Sulla olisi ollut silloin paljon parempi tilanne kuin monella muulla. Eritoten kaupunkilaisilla. Itsellä olisi ainakin halkoja riittänyt. Silloin oli leivinuuni, takka ja sauna. Olin silloin hyvin paljon nykyistä nuorempi. Joku vuosi myöhemmin muutin suurempaan kaupunkiin opiskelemaan ja sitten olisin ollut koko lailla kusessa. Tosin veikkaan että en oikeastaan olisi ollut vaan kyseinen kaupunkikin olisi saattanut höyrystyä ydiniskussa joten minua ei olisi enää juuri mikään harmittanut.

Becker kirjoitti...

Näitä lukiessa ei mielenkiinto herpaannu. Aika loogisesti koottua fiktiota miten aletaan eloonjääneiden kera rakentamaan toimivaa yhteisöä. Hyvä tarina miun makkuun.
Joskus mökillä ja nytkin tätä lukiessa tulee mieleen että mitäpä jos joutuisi sinne pakoon esim. sotaa tms. Siellä olisi kyllä lämmin talo, takka, puuta tontilla ja vettä sekä naapureilla peltoa ja kyky toimia ja tehdä käsillään hommia. Ja itellä vehkeet puolustautumiseen. Mielenkiintoista.
Bahamallakin alkoi ryöstely myrskyn vielä riehuessa. On ihminen kyllä kummallinen.
Ihmisten taistellessa henkiinjäämisestä luonnonvoimia vastaan, osa porukkaa alkaa ryöstelemään. Ainoa oikea keino on tällaisten välitön likvidointi ampumalla. Rauhoittaisi kummasti muuten tätä nykyistäkin villiksi päästettyä varastamista.

Jotenkin vähän närästää tuo hallinnolle kriisitilanteisiin rakennetut erityis-suojat. Hallinto joka meidät on kuseen saattanut saa jatkaa myyräntyötään turvassa suojassa pommeilta ja kansalaisilta. Posittivisena näkisin että YK:n ja Brysselin toimitilat olisivat kasana betonia ja rautaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Kiitokset. Mehän kaikki vastustamme rasismia viimeiseen saakka. Mutta sekä Bahamalla että aikanaan Haitissa ja New Orleansissa (mustat) ihmiset aloittivat riehumisen ja ryöstelyn myrskyn jälkeen. Kun sama tapahtui Japanissa niin ihmiset alkoivat porukalla korjaamaan myrskyn jälkiä.

Anonyymi kirjoitti...

On hallintoa ja hallintoa.

EU:n tasa-arvokomissiota ja porukkaa joka ylläpitää sairaanhoitipiirien potilastietoja. On Trafia ja ELYJä, Aveja ja Aluepelastuslaitoksia. On aluelennonjohtoa ja peltipoliisien kuvien plaraajia.

On maarekisteri ja ajomeuvorekisteri. Henkikirjan pitäjiä ja pysäköinnin valvojia.

Ne suojat ei ole suojattuja luxushotelleja vaan kallioon louhittuja luolia. Kellarin pitkiä käytäviä ja saleja. Konesaleja kymmeniä metrejä maan alla. Musiikin tarjoaa normaaliaikana yhtenä päivänä viikossa ruotsinlaivaluokan diesel naapuriluolasta, kriisiaikaan dieselin soitto soi koko ajan. Keittiö, jossa liesi ja uuni ja pari jääkaappia. Kahvinkeitinkin. Tarvittaessa löytyy 100 sairaalasänkyä evp. patjoineen ja niihin viltit. Kaksisataa paaria ja niille seinällä telineet. Jos otetaan lattia käyttöön - oma patja mukaan mahtuu pari tuhatta ihmistä työpaikkansa viereiseen luolaan.

Yksi paikka on semmonen, että kun suljet yläkerran oven, jää auringonvalo taaksesi. Kriisiaikana et tiedä mitä näkyy kun avaat parinkymmenen tonnin oven ulos lähteissäs. Portaat, pitkät. Hissi 1.2 tonnia saa olla kuormaa. Kaksi kerrosta, yläluola ja koneluola. UPS-huone, Löpöä 40 kuutiota ilmanpuhdistinhuone, vettä 20 kuutiota, yhjä 20 kuution jätesäiliö.

Koneluolassa on alaovi, kymmenen tonnia ja kaasutiivis sisäovi,vessa keittokomero ja vesiposti. Neljä laveria, toistasataa serveriä, niille hallintakonsolit ja iso huone verkkokytkimiä täynnä.

Kolme ukkoa vuorossa, kolme vuoroa vuorokaudessa + pomo, aina vastuussa.

Mut hei 5*1GIGA nettiä! Huom: omaa konetta ei saa tuoda koneluolaan. Eikä älypuhelinta.

Hommana katoa, että rekisterit potilaista, autoista, tonteista, ihmisistä, veroista, kaikesta mitä yhteiskunta tarvii toimiakseen on saatavilla ja varmuuskopioida ne ja palauttaa hukattua tietoa. Ja katsoa enntä liikenne - mm raha, sairaaloiden lääketilaukset, intin kryptattu liikenne, ABC;n bensatilaus ja makkaratilaus kans, ynnä muu - piuhoissa kulkee, keksiä reittejä jos tulee ongelmia datan kululle. Normaalia myyräntyötä.

Tähän asti ei kukaan ole halunnut tehdä kolmea vuoroa luolassa peräkkäin, vaikka pääsee välillä käymään kotona. Yksi vuoro viikossa on normi. Muutoin, ei-kriisiaikana - homma hoituu etähallinnalla konttorilta. Kerran viikossa testi.

Minä käyn näissä joskus, asennan jotain uutta rautaa tai fixaan jonkun kummamallisen ongelman. Tai tutustutan uuden työntekijän manalaan.

Kuka eläis luolassa vaikka kolme kuukautta vapaaehtoisesti?

Miltä tuntuis astua sisään, tietäen, että ulos tullessasi suurin osa tutuistasi on kuollut, maisema muuttunut ja kotiseutu hävinnyt. Parkkipaikalle pysäköimäsi auto palanut, niin myös parkkipaikan asfaltti. Ja metsä niin kauas kuin näköpiiri yltää.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...


Mielenkiintoinen tarina. Kiitos!

Oopiumunikon kasvattaminen ei ole rikollista Suomessa. Siemeniä (papaver somniferum) myydään jopa marketeissa. 1800-luvulla suositun "lääkkeen" laudanumin valmistusohjeita löytyy googlaamalla. No niin - en ole testannut, se olisi rikollista.

Johan

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Sviddu!
Menivät ja pilasivat mun ekat lomat varusmiespalveluksesta. PRKL! :D

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys! Aika- ajoin blogiasi lukiessa tuppaa aamukahvee jäähtymään, tätä tarinaa lukiessa niin pääsi jälleen käymään. Onko ykä sattunut muuten lukemaan Dimitri Gluhovskin Metro- kirjasarjaa? Hieman ehkä nuoremmalle polvelle suunnattua scifiä. Tarinassa
2000- luvulla käydyn ydinsodan jälkeen sivilisaation rippeet elävät Moskovan laajoissa metrotunneli verkostoissa, jotka ihan oikeastikkin on suunniteltu jättimäisiksi väestönsuoja komplekseiksi ydinsodan varalle. Alkoi itseäni tässä mietityttämään että missähän kunnossa nämä väestönsuojat julkisissa rakennuksissa ja taloyhtiöissä yleensäkin ovat. Jos ydinpommeja alkaa tulemaan taivaalta, onko suojat sillä mallilla että sinne voi lyhyellä varoitusajalla mennä oleskelemaan? Ainakin tässä omassa kuutiokolossissa sitä pidetään rengas varastona.

- Hepokatti

Kissamies kirjoitti...

Hyvä tarina taas kerran. En tiennytkään että Suomeen olisi isketty noin paljon, mutta en ole asiaan paljoa perehtynytkään. Tietenkin voi olla, että ne olivat vain suunniteltuja toissijaisia maaleja, mutta suurvalloilla oli kyllä tavaraa mitä heittää ja siinä tilanteessa on turha jättää mitään varastoon. Arsenaalia riittää vieläkin. Ydinsodan pelko on niin vanhanaikaista, mutta ehkä sitäkin voisi silloin tällöin vähän pohtia nykymaailmassakin. Vähän vaihtelua ilmastohysterialle.

Sivukommenttina Heikki Välimäelle, että Bethesdan Falloutit eivät ole mitään kunnon Falloutteja, paitsi NV. Keväällä tulee Wasteland 3, jossa on sopivammin kasarinostalgiaa. Tuppaavat vain olemaan aika amerikkakeskeisiä nämä pelit. Olisi tuore idea reissata vaikka vanhalla ydinsukellusveneellä ympäri ydinsodan jälkeistä maailmaa selviytyneitä yhteiskuntia etsimässä.

Tuumailija kirjoitti...

Tuohon aikaan olin vaahtosammuttimen kokoinen. Silloisen asuinpaikan sijainnista johtuen on todennäköistä, että olisin kuollut jos olisin ollut kotosalla. Oli kuitenkin hyvä mahdollisuus, että olisin ollut hoidossa mummolassa hieman kauempana, koska olin siellä pienenä usein. Valitettavasti laskeuma olisi saattanut kuitenkin tappaa ko. alueella, ellen sitten sitkeyttäni olisi jäänyt eloon ja liittynyt taantuneiden laumaan.

Noin muutoin olen aina ollut sitä mieltä, että tuskin ihmiskunta kokonaisuudessaan tuhoutuisi ydinsotaan. Maailma ja yhteiskunnat muuttaisivat muotoaan, mutta aina löytyy väkeä jotka selviytyvät. Ja kieltämättä Etelä-Amerikalla olisi hyvä mahdollisuus säästyä tuholta, kun siellä ei olisi ollut sodan ketään osapuolta kiinnostavia kohteita.

Toinen kotimaani Japani kieltämättä olisi tuhoutunut luultavasti täysin. Sekä NL että Kiina olisivat ampuneet Japanin lasiksi järjestelmällisesti Okinawaa myöten, onhan Japani täynnä USA:n sotilastukikohtia edelleenkin. Suunnattoman laskeumamäärän muodostamat pilvet olisivat törmänneet vuoristoihin ja sataneet alas vuoristokyliin, tappaen kaiken elävän säteilysairauksiin. Vain harvat, syrjäiset ja sotilaallisesti merkityksettömät ulkosaaret olisivat saattaneet säästyä. Niiden asukkaat luultavasti olisivat sopeutuneet tilanteeseen suhteellisen kivuttomasti, sillä ne ovat pieniä yhteisöjä, jotka ymmärtääkseni vielä 80-luvulla harjoittivat kalastusta ja muita perinteisiä entisaikain elämäntapoja.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Tere, Ykä !
Luin yässä joku päivä sitten uudestaan Jegor Gaidarin "Imperiumin tuhon". Käsittämättömän analyyttinen, hienosti kerrottu ja itse kaiken keskellä ollen kokenut!
Sanon tämän suosituksena niille, jotka eivät vielä ole teokseen tutustuneet. Muut tietävätkin. Jostain kumman syystä tuli vain tässä mieleen...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Johanille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Hepokatille, Kissamiehelle, Tuumailijalle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos hyvistä lisäyksistä. Hyvä, että pahimpaan on kuitenkin varauduttu. Tuon enempää noistakaan ei varmaan tarvitse kertoa. Menee punaleimajuttujen puolelle.

Johan: Kiitokset sinullekin ja kiitos lisäyksestä.

VNV: Sulla kävi (onneksi vaan fiktiossa) huono tuuri. Silloin kun me oltiin varusmiehiä oli vielä se kolmen saapumiserän systeemi. Minusta se oli valmiuden kannalta nykyistä parempi.

Hepokatti: Kiitokset. Tuo sarja on minulle vieras. Mutta omat muistikuvani kerrostaloajoiltani ovat samanlaisia eli melkoisia romuvarastojahan ne tuppasivat olla.

Kissamies: Kiitokset. Enhän minä varmaksi pysty sanomaan että kuinka paljon tavaraa Suomeen oli suunnattu mutta kun Suomi oli ns. harmaalla alueella niin sekä itä että länsi oli varmasti maalittanut suomalaisia kohteita. Se ydinsotahan oli muutaman kerran ihan muutaman minuutin päässä. Kuuluisin tapaus oli kai se vuoden 1983 tapaus jolloin tutkavirheen takia eräs neuvostoupseeri oli saanut käskyn mutta kieltäytyi laukaisemasta.

Tuumailija: Joo, tuskin koko ihmiskunta olisi kuollut. Tietysti tuollaisia asioita on mahdoton tarkkaan ennustaa eikä kokeilla kannata. Japanille olisi varmaankin valitettavasti käynyt juuri niin kuin sanoit.

Terho: Kiitos vinkistä. Tämän tyyppisissä kirjoituksissani (liittyy niin Neuvostoliittoon kuin nykyisiin utopisteihin) mietin sitä, että mihin fanaattiset utopistit ovat valmiita. Meillä Suomessa ne ovat valmiita tuhoamaan koko elinkeinoelämän ilmastohysteriansa jumalan alttarille.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan huikea tarina. Siinä oli jälleen sellasta ykämäistä selviytymisen ja riippumattomuuden mentaliteettia. Tätä lisää!!
Harrastan sellaista muinaishommaa kuin DX-kuuntelua, ja siltä pohjalta korjaisin Ykän tarinaa yhdessä kohdassa: Luotettavin pitkien matkojen amplitudimoduloitu lähetys menee tietysti lyhyillä aalloilla (ei pitkillä). Keskiaallotkin kyllä kuuluvat mutta saa olla melko hyvät antennit ja vehkeet että niitä eteläisestä Amerikasta kuulee.

t. Mr DX

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Mr DX, kiitos kommenteista ja täsmennyksestä. Itse kun en ole koskaan tuota DX:ää harrastanut. Tavallisia radiopuhelimia vain. Ja minkä nyt intissä vähän LV 305-radiota.

Apoliteia kirjoitti...

Kiitos taas hyvästä apokalypsi-tarinasta, nämä tällaiset ovat aina kiehtoneet omaakin mieltä ja juurikin "mitkä osat maailmaa selviäisivät ydinsodasta?" -tyyliset pohdinnat ovat omalla makaaberilla tavallaan viihdyttäviä aivovoimisteluja.

Itse sain kylläkin masentavan iskun kasvoille tässä hiljan, kun tuli katsottua elokuva "Threads" (1984), joka sopiikin ajallisesti tämän jutun vertauskohdaksi. Taustatyö on siinä tehty todella hyvin, eikä se jätä paljoa toivomisen varaa: laskeuma olisi niin suuri, että sen aiheuttamat mutaatiot romahduttaisivat (kaiken muun ohella) terveenä syntyvien luvun. Samoin polttoaineen ja lannoitteiden loppuminen tarkoittaisi maanviljelyn loppua (tosin sinun jutussasi peruna pelastaa, se on kieltämättä aika vaatimaton kasvi). Lopullisen niitin elokuvassa iskee ydintalven kylmentämä ilmasto, jossa muun Poholan ohessa Suomikin olisi varmaan muuttunut tundraksi muutamassa vuodessa.
Mitä maailmantilanteeseen tulee, Threads spekuloi muistaakseni ajatuksella että Francon jäljiltä puolueettomana pysyneeseen Espanjaan ei juuri olisi pommia tullut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Apoliteia ja kiitokset. Olen nähnyt kyseisen elokuvan (erittäin hyvä) ja siitä otin kirjoitukseeni nuo ”taantuneet”. Lisäksi jotain vaikutteita varmasti sain kirjasta ”Warday” joka kertoi hieman suutariksi jääneestä ydinsodasta. Ihan hyvä kirja. Suosittelen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Warday

Anonyymi kirjoitti...

Lystin vuoksi ei-salaista tietoa: Aika monessa konttoritalossa on osa 1. kerroksen lattiasta pari metriä paksu ja lujasti raudoitettu. Sen alla on kellarissa varastohuone joka on kummallisen lujilla ovilla varustettu ja hyvin ilmastoitu. Lopputarkastuksen jälkeen sinne on vedelty yhtä & toista putkea ja piuhaa. Väestönsuoja on eri paikassa.

Viimeisin julkisen puolen työpaikka oli semmonen, että kellari oli väestönsuoja ja konesali. Konesali olis kestänyt muutaman jumbojetin pystysyöksyn vaudittaman osuman. Ja koko talon sortumisen päälle. Väestönsuoja oli konesalin kevyemmin suojattu eteinen. Väestönsuojan pitää kestää speksien mukaan n kilotonnin ilmaräjähdys suoraan päällä. Konesalin katto metritolkulla vahvempi, väliseinätkin oli konttorihuoneen paksuiset.

Taannoin oli kriisinhallinnan harjoitus, siitä ei paljoa lehdissä meluttu. Tein sitä varten muutaman läppärin + tusinan pöytäkoneen asennuksen ja asensin virtuaalialustalle pari erikoista servua. Verkkopojat pykäs mielenkiintoisen virityksen - joka sitten on salainen. Mulla kyllä aavistus.

Ne koneet, verkkoveijareiden tsydeemi ja servu roudattiin paikkaan X, johon ei kyllä mahdu kuin muutama ihminen. Mihin ne oikeasti meni, hyvä kysymys.

Kun harjoitus oli ohi, koneet palas kiertoon. Käskyn mukaan jyräsin tyhjennysohjelmalla koneet tyhjiksi. Servu, koskapa oli virtuaalinen tallennettiin ja jemmattiin. Servun rauta asennettiin uudelleen ihan muuhun käyttöön. Uusi rauta hommattiin myöhemmin ja varastoitiin jemmaan.

Hieman tämän jälkeen muutama operaattori veti valokuitua, pikku-uutinen paikallisaviisissa. Mut asiakaslehdissä ei mainittu asiasta mitään. Muutama pitkä, valtakunnallinen megaluokan piuha muuttui useaksi gigaluokan piuhaksi, ei uutisia. Vähän niin kuin VR olis parantanut radan helsinki-oulu kuuden kiskoparin radaksi ja seinäjoen uutiset olis ainoana lehtenä uutisoinut "östermyran tasoristeyksessä ratatöitä" siinä kaikki.

Varauduttu on ja puutteita on vieläkin mut vähenee.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos mielenkiintoisesta lisäyksestä. Aina on hyvä että varaudutaan. Ja sehän on tehtävä ennen kuin se paska iskee tuulettimeen.

vieras kirjoitti...

Tässä tarinassa ei ainakaan tapahdu sosiaalimamuilua. Sitä olen välillä miettinyt olisiko Neuvostoliitto saanut jatkaa vielä hieman pitempään oikealla aikajanalla. Olisi ainakin lykännyt suvakkimeiningin alkua. Tai oliko niin että suvakkimeininki alkoi kun Neuvostoliiton loppu alkoi häämöttää? Ei siis vielä 1985-86 mutta 1990-1991?

En muista tarkkaan enkä jaksanut etsiä mutta Hommalla joku totesi jotain sinne päin että mokutus on Gorban vika ja että Brezhnevin tai jonkun hänen tapaisen pysyminen vallassa pitempään olisi lykännyt mokutusta.

Oikealla aikajanalla 1970-80-luvuilla Suomi pystyi perustelemaan tiukan pakolaispolitiikan erityissuhteella Neuvostoliittoon. Muuten Suomeen sai matkustaa jos oli passi tai viisumi kunnossa. Oleskeluluvan saattoi saada jos sitä haki.

Tuo poliittisen selkänojan hakeminen ulkopuolelta on kuitenkin huono menetelmä, koska olosuhteet vaihtelevat muualla. Halla-aho totesi monta vuotta sitten että Neuvostoliiton loppuminen oli hankala suomalaisille poliitikoille koska aiempi selkänoja katosi, ja piti keksiä jokin uusi.

vieras kirjoitti...

Tuohon tarinaan ja ydinsotaan verrattuna Brezhnevin aika eli pysähtyneisyyden aika oli rauhallinen ja leppoisa kun varsinaista sotaa ei käyty.

vieras kirjoitti...

Tuohon tarinaan ja ydinsotaan verrattuna Brezhnevin aika eli pysähtyneisyyden aika oli rauhallinen ja leppoisa kun varsinaista sotaa ei käyty.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. En lähde flirttailemaan tuon ajatuksen kanssa. Suomen henkisen selkärangan mädäntyminen alkoi nimenomaan Neuvostoliiton aikana ja sen myötävaikutuksella.

vieras kirjoitti...

Suomen kohdalla kyse oli Neuvostoliiton masinoinnista. Neuvostoliitto ei tainnut kummiskaan siihen pyrkiä että Suomeen siirrettäisiin massoittain porukkaa Afrikasta, Lähi-idästä tai Keski-Aasiasta. Neuvostojärjestelmä kerkesi loppua ennen kuin KGB:n kylvämä sato oli valmis niitettäväksi, eivätkä entiset KGB:n agentit korjanneet sitä satoa vaan jotkut muut.

Sen sijaan länsimaissa se mädätys taisi olla lähtöisin itsestään koska kulttuurimarksilaisuus on länsimainen keksintö. Kommarit taisivat länsimaissa olla jakaantuneita kulttuurimarksilaisiin, neuvostomielisiin, ja olisko ollut paikallisia "saarislaisia"?

Kommunistihallinnon loputtua entiset kommunistimaat kuitenkin poistivat itsestään kaiken mikä on henkisesti kommunistiajan peruja. Tehtiin se lustraatio mitä Suomessa ei ole tehty. Suomessa sen sijaan on YYA-ajan asenteet ja mentelmät käytössä, sillä erolla että Neuvostoliitto vaihtui EU:iin, YK:iin, globalismiin (sitä kommunismi tavoittelee), ihmisoikeuksiin, suvaitsevaisuuteen, feminismiin,....Joskus tuntuu että Suomessa oli länsimaiden ja kommunistimaiden huonot puolet yhdistetty. En osaa selittää mutta yritän. Halutaan matkia länttä ja saada lännen hyväksyntä, mutta YYA-ajan menetelmät ja henki ovat jäljellä.

Olen ajoittain miettinyt tuijotetaanko me liikaa varsinaista politiikkaa, eikä sitä mikä siinä on taustalla. Kaikki on tapahtunut jo aiemmin. Politiikka on vain seurausta siitä. Niin kuin Pekka sanoi porstuassaan: "Politiikka itse vaikuttaa hyvin vähän mihinkään, vaan politiikka on vain yhteiskunnallisten tendenssien virallinen ilmenemismuoto."

https://pekanporstua.blogspot.com/2019/05/putin-mun-aantani-syo.html?showComment=1565451655760#c4274600628028189988

Henkisen selkärangan mädätyksen torjunta tapahtuu polittiikan ulkopuolella, siis metapolitiikassa eli kulttuurissa, siis ns. elävässä elämässä. Ykän ja muiden nuivien blogit ovat esimerkkejä siitä. Aikoinaan Halla-ahon Scripta oli pioneeri ja tien raivaaja. Scripta taisi kauan melko pienen piirin lukukohde, tavallan sisäpiirijuttu. Ei siitä edes tiedetty ulkopuolella mitään.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vaihtoehtoishistoriassa lähtökohdat ovat ehkä vähän keinotekoiset. Neuvostoliiton johto oli 80-luvun puolivälissä pahasti kalkkeutunut eikä sieltä löytynyt tarpeeksi häikäilemätöntä tyyppiä, joka olisi ryhtynyt moiseen riskipeliin.

Ykä mainitsee samat tyypit, jotka oikeassa historiassa olivat syrjäyttämässä Gorbatshovia. Todellisuudessa nämä miehet olivat mielistelijöitä, jotka olivat koko uransa kertoneet ylemmilleen sen, mitä nämä halusivat kuulla. Ei heistä ollut sellaisiin toimiin, jotka olisivat olleet välttämättömiä suunnan kääntämiseksi.

Toisaalta vuonna 1986 Gorbatshovin uudistukset eivät vielä olleet edenneet niin pitkälle, että niiden vaikutukset olisivat oikeasti näkyneet neuvostoyhteiskunnassa.

Neuvostoliitto rappeutui, koska sen johto ei uudistunut Stalinin ajan jälkeen. Stalinin leirien ja niskalaukausten kautta tapahtunut apuharvennus takasi, että organisaatioon tuli nuoria ja kunnianhimoisia miehiä, jotka paloivat halusta toteuttaa vallankumouksen ideologiaa. Stalinin jälkeen näin ei enää tapahtunut, vaan 1980-luvun alussa johto oli pahasti ukkoutunutta.

Venäjän nykyinen presidentti Putin olisi ollut tällainen tarpeeksi häikäilemätön mies. Putinin erottaa kuitenkin neuvostojohdosta se, että hän ei ole ideologi vaan pragmaatikko samalla tavalla kuin joku rikollisjärjestön johtaja. Hän voi tehdä uskaliaita manööverejä kuten Krimin valtaus mutta ei vie tilannetta niin pitkälle, että se johtaisi avoimeen konfliktiin lännen kanssa.

Ydinsodan pelko oli 1980-luvun ilmastoahdistus. Todellisuudessa molemminpuolisen varman tuhon periaate kuitenkin takasi, että tässä kirjoituksessa esitettyihin toimiin ei olisi ryhdytty. Neuvostojohtajat eivät olleet itsetuhoisia. Sen sijaan ydinase jonkun islamilaisen uskonnollisen fanaatikon käsissä voisi ihan oikeasti johtaa rytinään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

vieras: Ei pyrkinyt siirtämään vaan pyrki Moskovajohtoiseen maailmanvallankumoukseen. Euroopassahan oli tuolloin Moskovasta irtautuneita ns. eurokommunistisia puolueita. Länsimaitten selkärangan rappeutuminen on varmaankin yhdistelmä omaa mädännäisyyttä ja KGB:n maskirovkaa. Se politiikan ulkopuolella tapahtunut/tapahtuva mädätys pitää paikkansa. Erityisesti kaikkien perinteisten arvojen raastamisessa. Tosin kommarithan totesivat jo 1960-luvulla että henkilökohtainen on poliittista”.

Vasara: Olet varmaankin oikeassa. Halusin tehdä tarinan ja tarvitsin sille tietyn kehyksen. Tosiasiallinen – ja ainoa – syy miten ydinsota olisi syttynyt olisi ollut näitten Distant Early Warning-systeemien tekniset virheet. Muutaman kerranhan se oli pelottavan lähellä.

vieras kirjoitti...

Voisiko trotskilaisuus olla hyvä synonyymi kulttuurimaksilaisuudelle? Tämä voi valaista mokutuksen yhteyksiä kommunismiin.

https://blogit.kansalainen.fi/raymond-raehn-lev-trotski-barack-obama-ja-mustat-vallankumouksen-etujoukkona/

Olisko ollut parempi jos Joe olisi tapattanut Leksan ennen kuin hän pääsi pakenemaan?

Välillä olen luullut että suomalaiset kulttuurikommunistit olisivat taistolaisia tai stalinisteja mutta ovatko ne sittenkin jakautuneet stalinisteihin ja trostkilaisiin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Emme tiedä, mitä Trotski olisi saanut aikaiseksi Neuvostoliiton johtajana. Enkä usko, että nykyiset ”kulttuurimarxilaiset” ovat tietoisesti kulttuurimarxilaisia. Ovatpahan hyväuskoisia hölmöjä jotka menevät mukaan hypetykseen ja nostavat siinä omaa egoaan.