lauantai 7. maaliskuuta 2020

YKÄ, LÖTJÖNEN JA VIHREÄT VEROT


Pinnanmaa, Uusi Hyisiana, näinä päivinä…

Männynlatvassa tiiraileva korppi katseli kun Taemman Hyijärven rannassa sijaitsevan saunan piipusta nousi ilmoille sankka savu. Saunan sisältä kuului tulen rätinää, löylyn suhinaa ja hyväntuulista pulinaa. Saunassa olivat korpin vanhat tuttavat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat tällä kertaa käymässä Taemmalla Hyijärvellä pyytämässä talviverkoilla kukkomuikkua (Coregonus gallus) ja saalista oli parin päivän aikana kertynyt varsin mukavasti.

Illan pimetessä verkkopyynti vaihtui tietenkin saunomiseen joka nostatti miehissä esille normaalin vihapuheen lisäksi myös filosofisempia kysymyksiä. Tällä kertaa löylyissä pohdittiin aihetta ”karkaava kutina” eli se selässä erityisesti saunoessa tuntuva kutina joka sitä raapiessa siirtyykin viisi senttiä vasemmalle, sitten kymmenen senttiä ylöspäin jne. niin että sitä ei saa oikein millään kiinni ja muutenkin se tuppaa olemaan sillä lailla lapojen välissä ettei sitä muutenkaan saanut raavittua kuin pitkävartisella löylykauhalla. Miehet eivät oikein osanneet hahmottaa onko karkaava kutina yleismaailmallinen ilmiö vai esiintyykö sitä vain saunovilla kansoilla.

Ratkaisu jäi saamatta ja oli aika siirtyä pukuhuoneen (noin 2m2) puolelle. Juomien lisänä tarpeellisena sakuskana oli Rauno Rumppanbulin HÖÖ-marketista ostettu tanko metvurstia jossa oli pelkkää kaakkia. Siitä oli hyvä puukolla veistellä. Pötkötavara oli muutenkin aina valmiita siivuja parempaa. Lötjönen nirskautti auki Tsuhnan Koston, sytytti voimasavuke Bostonin ja totesi Ykälle:

- Vaan tiedäkkös, minä se vähän veikkaan että se vihreitten kansanedustelija, se Iirisjotakin saa seuraavassa jaossa Suomen Valkoisen Ruusun Suurristin Kultaisilla Genitaaleilla. Sehän keksi veret seisauttavan vihreän talousidean. Tosin ehkä sitä tajuamattaan.

Ykä otti Tsuhnan Kostosta pitkän hörpyn ja päästi röyhtäisyn jonka seurauksena saunan vieressä olleesta männystä putosi lumet sen alla oleskelleen rusakon päälle ja sai luontokappaleen poistumaan paikalta hyvin närkästyneenä todeten että helvetin huligaanit. Lälläveden seismologian laitos mittasi Taemmalta Hyijärveltä lukemat 1,3.

- Jaa, sinä meinaat sitä UROS-hallijuttua minkä takia feministit ovat muutenkin tilanneet Son Lönsöniltä täyden kasettikuorman genitaalihiekkaa. Ja ennen kaikkea sitä, että Iiris ei ollut oikein selvillä että yritystä ei veroteta liikevaihdosta vaan liikevoitosta.

- Sitäpä just. Sinänsä ehkä annamme Iiriksen tulla kaikessa rauhassa Rosa Meriläiseksi Rosa Meriläisen paikalle mutta koska meillä on tällä hetkellä vallassa hallitus jota ei reaalimaailman rasitteet pahemmin haittaa, niin mietipä mitä mahdollisuuksia ajatus pidemmälle vietynä sille antaisi.

- Hjuu… piru vie… ai perkele mikä juoni… mikä vaisto se siul oikeen on… kas kun nythän systeemi on se, että jos firman liikevaihto on tommonen 200.000 euroa, kulut 150.000 euroa ja liikevoitto siten 50.000 euroa ja firmaa verotetaan siitä. Mutta jospa verotettaisiinkin koko liikevaihdosta? Tietysti talousasiantuntijat sanoisivat että eihän se niin voi mennä mutta hallitus toteaisi että totta kai voi mennä jos asiasta on poliittinen päätös. Ja sellainen saadaan kyllä aikaiseksi.

- Ja jos yrittäjä toteaisi että helvetilläkö minä tämän veron maksan kun kaikki liikevoitto menee eikä piisaa lähellekään niin hallitus tietysti vastaisi että samalla tavalla kuin valtio. Eli otatte lainaa. Vai luulitteko te moukat että yrityksenne on olemassa omaa hyvinvointianne varten? Teidän rahanne on valtion rahaa ja se tarvitsee sitä enemmän kuin te itse. Teillä on oikeus olla olemassa vain siksi että te tilitätte valtiolle kaiken. Kaiken, saatana kaiken!

- Hitto joo, tuo ajatus saattaa ottaa hallituksessa tulta. Itse asiassa se olisi tietyllä tavalla armeliaampi kuin tämä ilmastohysterian nimiin pikku hiljaa elävältä keittäminen niin kuin vaikkapa se arvioitu 4,3 euron hinta bensiinille ja dieselille. Se on vähän niin kuin tehtäisiin viiltoja laskimoon ja annettaisiin vuotaa kuiviin. Mutta tuo suoraan liikevaihdosta verottaminen olis ihan siisti ja nätti giljotiini. Pannaan kaikki paskaksi. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä. Ja sen jälkeen katsottaisiin saataisiinko vielä jotain rakennettua. Ilman niitä utopisteja.

- Sinänsä minä ymmärrän että Iiristä ja hänen kaltaisiaan ihmisiä totta kai genitaalittaa ankarasti kun firma toisensa jälkeen ulkoistaa toimintansa jonnekin huuthemmettiin eikä maksa Suomeen latin lutia veroa. Mutta en minä niitä oikein syyttääkään voi. Suomi kun ei actually ole kovin yrittäjämyönteinen maa.

- Ei ole niin. Ja asiaan saattaa tietysti vaikuttaa hieman sekin että mihin järkyttävään paskaan sitä verorasitetta käytetään. Vaikka parinsadan tuhannen hölynpölytyöntekijän elättämiseen. Samoin kuin maahanmuuttoteollisen kompleksin. Jota Keisarinna Neron asemaa itselleen havitteleva sisäministerimme on lampaan raivolla kasvattamassa. Jos ei kolmekymppiset orpolapset pääse muuten Suomeen elätettäväksi niin nehän täytyy käydä tänne hakemassa. Vaan eiköhän se olis löylyjen paikka?

Toverukset läksivät uusiin löylyihin. Kukkomuikkua pyydettäisiin vielä pari päivää ja sen jälkeen oli leipätöitten lisäksi luvassa talkootyötä Huitsinnevadassa. Siellä järjestettäisiin seuraavana viikonloppuna kuudentoista löröttämisen Suomen mestaruuskilpailut. Miehet olivat lupautuneet rakentamaan tarvittavia telineitä ja mikäs hyvillä Jäkitän työkaluilla niitä oli tehdessä. Tehtiin nyt talkootöitä kun vielä voitiin. Pianhan valtio määrittelisi nekin kokonaisuudessaan pimeiksi töiksi joilla vietiin leipä Abdulin suusta ja rankaisisi siitä ankarammin kuin ketään koskaan.



29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asiallista meininkiä. Mitähän varten se pötkömetukka on tanakampaa kuin pakattu siivumetukka. Tiskillä siivutettunakin se pötkömetukka on tanakampaa kuin valmiiksi siivutettu tavara. Lisäävätköhän vettä niihin pakettujen paketteihin.

Miten muuten, onkos uudessa hyisianassa tapana pyydystää soitimelta lanttukukkoja? Tuli mieleen iltalenkillä, rastas liverteli kuusenlatvassa samaan tyyliin kuin aikoinaan soitimelle hiivittäessä. Kevätyön hämärässä.

Harakkakin sitten päätti nostaa hallituksen kannatusta, kohta demarieläkeläisetkin hoksaa asian. Tottahan bensan ja dieselin hintaa pitää nostaa. Ja autojen pakko-omistus on toki väärin, ehkä ne olisi syytä kerätä ja lahjoittaa yksintulleille 17-vuotiaille kunhan täyttävät 18. Ei rahvas autoja tarvitse.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Olisko niin että valmiiksi siivutettuihin käytetään huonompaa materiaalia? Ainakin nykyinen bulkkisikanauta on gelatiinilla tehty lähinnä lihalla maustetuksi vedeksi. Pinnanmaalla lanttukukot ovat aika harvinaisia joten niitä saa metsästää vain 10. – 30.9. Ja lanttukukkonaaraat ovat silloinkin rauhoitettuja. Nuo Harakan näkemykset ihmisten työmatkojen pituudesta olivat, no, aika sosialidemokraattisia. Kannattaisko hepun tutustua reaalimaailmaan?

Pinlaareni kirjoitti...

Kiitos jälleen kerran. Kirjoituksesta muistuupi vanhat lapsuuden ajat, jolloin isovanhempieni luona saunottiin (pullahali-näkökulmasta) alkeellisissa oloissa. Samanlaisia nostalgisia fiiliksiä on myös palvelusajoilta, jolloin saunomisen jälkeen katseltiin Kainuun pakkasissa auringonlaskua saunan jälkeen - ja filosofoitiin. Kirjoituksessakin kuvatun kaltainen filosofointi on nykyään, post-normaalia yhteiskuntajärjestystä kannattavien mielestä rikollista.

Kalastuksesta: nykyään lapsuuteni maaseudulla olevissa joissa ei saisi kalastaa - edes luvilla. Milläs siinä pyydät täytettä kalakukkoihin. No, todellisuudessa niillä seuduilla ei kalastusta kyylääviä virkatättähääriä pahemmin näy.

Mitä tulee kunniamerkkeihin, ne annettiin sotien aikaan ansiosta. Oman vaatimattoman mielipiteeini mukaan nykyään voidaan jakaa kaikenlaisia prenikoita pikemmin isänmaan tuhoamisesta, kuin sen puolustamisesta. Ja millaisen sädekehän lintuoletettu luulee saavansa palkinnoksi keppostelustaan?

ps. "An itch you can't scratch" on mielenkiintoinen ilmiö/dilemma... Vähän samoin kuin "Voiko vitutukseen kuolla".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pinlaareni. Tää juttuhan oli taas kertaalleen vain kahden hepun jutustelua mitä ovat varmaan puhuneet monet muutkin heput.

Vanhassa ja askeettisessa saunassa on ilman muuta se paras tunnelma. Ihan sama onko se rannalla vai kuivalla maalla.

Kunniamerkeistä tuumin että jos minulle sellainen joskus myönnettäisiin (mitä ei ikinä kuuna päivänä tapahdu) niin joutuisin toteamaan että en voi ottaa vastaan sellaista prenikkaa joita on myönnetty myös maanpettureille.

Siitä ” itch you can't scratch”-hommasta ikävin on kai se, kun tyypeiltä on amputoitu esmes käsi ja heidän olemattomia sormia kutittaa hermosärkynä. Milläs raavit?

QroquiusKad kirjoitti...

Kukkomuikusta tuli mieleeni tämä Lapinlahden Lintujen pätkä, jossa valmistettiin rälssikukkoa:

https://www.youtube.com/watch?v=Y-hliR8-S_I

Tubettaja on otsikosta päätellen tosin kuullut sen eri lailla kuin minä ja yksi videon kommentaattoreista. Pysyn tulkinnassani, koska se antaa aasinsillan seuraavaan:

aiemmassa bloggauksessa esiteltiin uusrälssin etuliite vanhan rälssin von-, zu-, de, af- ja muiden korvaajaksi. Se oli "vähänköehkä". Eräänä esimerkkinä oli Hänen Kirjallinen Korkeutensa Jari vähänköehkä Tervo.

Tervon ylimieliseen ja kukkomaiseen olemukseen ja käytökseen sopiikin siis mielestäni mainiosti uusrälssiarvoksi rälssikukko.
Hallituksen aputyttönä haahuileva Kaunis Kepuli Katri, omaa sukua Katri vähänköehkä Kulmuni puolestaan tekee säälittävän vaikutelman tuolla kiilusilmäisten fanaatikkotyttöjen seurassa.
Niinpä hänen uusrälssiarvokseen sopiikin paremmin rälssilampuoti, sellainen pikku lampaanlampukkahan tuo tyttörukka siellä on.

Mutta mikä sopisi niiden kiilusilmäisten fanaatikkotyttöjen uusrälssiarvoksi?

vieras kirjoitti...

Katsoin lauantain iloksi Istanbulin kissat.

https://areena.yle.fi/1-4392339

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Jari Tervon kohdalla sopinee arvonimeksi ”mies, joka nauraa omille vitseilleen”. Katrin kohdalle taas ehkä Katri ”kuoriämpäri” Kulmuni. Kiilusilmäisille fanaatikkotytöille ehkä termi ”feminiitta” kävisi parhaiten. Hehän ovat uskovaisia. Kirjoitin feminiitoista aikanaan jutunkin:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2015/03/feminiitta.html


vieras: Kiitos linkistä.

vieras kirjoitti...

Missä Antero ja äänimiehet olivat? Eivätkö päässeet mukaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Eihän tämä ollut Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin juttu. Kahden hepun tuumailuja vaan.

vieras kirjoitti...

Suomi mainittu:

https://www.breitbart.com/europe/2020/03/07/finlands-millennial-feminist-govt-helping-greece-by-sending-border-guards-help-migrants-claim-asylum/

Anonyymi kirjoitti...

Enpä muista hallitusta joka ei olisi tehnyt esitystä tupakan viinan ja polttoaineden hintojen korottamiseksi tuolta 60-luvulta alkaen. Ei niin eduskuntaa joka ei olisi noita korotuksia hyväksynyt. Meno on vain kiihtynyt. "Haittaveroja" on pistetty eniten energiaan asumiseen ja liikkumiseen. Siksi että ne ovat ihmiselle välttämättömiä, niitä ei pääse karkuun ja ne tuottavat veroja eniten. Kansan tuloista viis.

Liikennepolttoaineissa ei juuri muuta ole kuin veroa. Alan toimijoiden mukaan kate jakeluketjussa on seitsemän eurosenttiä per litra. Ja nyt meinataan antaa lopullinen isku. Matikkapäätä ei juuri politikoilla ole. Nämä verot vaikuttavat kaikkiin hintoihin. Rollaattorin hintakin vähittäiskaupassa voi nousta peruseläkeläisen ulottumattomiin. Polttoaineissa on sekin erikoisuus, että verosta peritään veroa, joka on muistaakseni "länsimaisen arvoyhteisön" eli Euroopan unionin direktiivien vastaista. Polttoaineverosta menee myös ALV. Kerrannaisvaikutusta on kaikilla veroilla. Hintojen nousstessa ne kasvattavat ALV kertymää joka on jo yli 30 miljardia.

Mutta on Li Anderssonilla ratkaisu. Kompensoidaan veronkorotukset alueellisesti köyhimmille. Niin kuin ei verotus jo olisi jo tarpeeksi monimutkaista. Ja köyhimmät ovat eläkeläisiä suurissa kaupungeissa. Siellä ne politikoilta jo unohtuneet leipäjonotkin ovat. Taivas meitä varjelkoon politikkojen matematiikalta. Verotetaan ja kompensoidaan, kompensoidaan ja verotetaan. Ja taas tarvitaan 5000 uutta virkaa toteuttamaan näitä käytännön "uudistuksia".

Hölynpölyvirkoja on jo muutenkin liikaa. Virastoja perustetaan "valvomaan" jotakin. Palkataan sinne muutama kaveri ja kohta siellä on kuusikymmentä. Valvovat lähinnä omia etujaan. Valtuutettuja on pilvin pimein joilla ei ole mitään valtaa. Parhaassakin tapauksessa kansalainen saa pelkkää huulitukea. Energiavirasto käy malliksi. Valvoo ettei sähkön hintoja alenneta. Sähkömarkkinoiden "avaaminen kilpailulle" oli politkoilta todellinen taidonnäyte. Yksityistäkää niin saatte parempaa palvelua halvemmalla, sanoi Sasi. Eiköhän noita hölmöntölväyksiä ole jo nähty tarpeeksi.

Perussuomalaiset ovat nyt ainoat jotka ymmärtävät että kansa ei kestä enää yhtään lisää "haittaveroja". Tulojen ja verojen suhde on jo kansalle kestämätöntä.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Tuo hallijuttu on parasta mitä Suomesta on viime aikoina uutisia tullut. Harva asia kuulostaa yhtä kauniilta kuin vihervassarifemmarin itkupotkuraivari.

Anonyymi kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen kartta, varsnkin nimet. Oliskohan aika laittaa Suomen kartan nimet (tai koko Euroopan) uusiks?
Viimeks söin kalakukkoo joskus 1960-luvulla. Ostin sen äidille, veikalle ja siskolle tuliaisina Savonlinnasta vietäväksi kotiin Tampereelle. Koiranikin sai osansa ja hyvää oli.
Äitini sauna oli oikeen tönö; pelkäsin sen lahoavan saunoessani. Mutta makeat löylyt siellä sai. Ja ajatukset saunoessa olivat niissä saunan jälkeisissä pullaressukahveissa.

Vihreistä; ne on pelottavia, epämiellyttäviä. On se kumma, että niin pienellä prosentilla voi viedä koko hallitusta. Ruotsin vihreillä on tällä hetkellä kannatusta vajaa 4%, mutta mikä valta heillä on. Käsittämätöntä.

Eija

Anonyymi kirjoitti...

”Ykä otti Tsuhnan Kostosta pitkän hörpyn...” ja mitä sen jälkeen seurasi, niin luin juttua nauraen vedet silmissä! Vakavaakin asiaa voi näin höystää, kun osaa. Mitä tulee yrittämiseen, niin sehän on taitolaji. Lukekaapa vaan, kuinka Riku Rantala kumppaneineen kaivaa rahaa kuin suokuokalla (sullottavaksii omaan lompakkoon ja hyvien ihmisten agendaan), pokkailee tv-palkintoja ja tuskin on muuta konkreettista tarjolla kuin myötähäpeän aiheuttaneet kaarnaveneet.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tuota noin, eikös ne alvit mene sinne pohajttomaan säkkiin eli EU:n budjettiin? Uteleepi Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Anolle, keski-ikäiselle pikkupojalle, Eijalle, Rouva Anolle ja Huru-ukolle kiitos kommenteistanne.

vieras: Hjuu, ei paljon pistä henkseleitä paukuttelemaan ylpeydestä.

Ano: Tiivistit hyvin menon jota nykyhallitus ei ole suinkaan itse aloittanut. Onpahan vain lyönyt uuden vaihteen päälle. Tämä veroturvottaminen on jatkunut jo vuosikymmeniä ja esmes Veikko Huovisen Lentsu-kirjan (1978) vuodatus voisi olla kuin nykypäivästä. Mutta ei Veikkokaan tiennyt mihin lopulta ollaan menossa.

keski-ikäinen pikkupoika: Yep. A-men to that.

Eija: Karttahan on siis Pinnanmaan maakunta jossa monet tarinat tapahtuvat. Dystopiatarinat taas tapahtuvat usein Radanvarsimaakunnassa jonka kartta tuossa:

https://4.bp.blogspot.com/-RDenC5KW-Pc/XFsvBJteDWI/AAAAAAAAG5A/B1dCv5KHMi4GJ3v6OdRwdvF-MpFNSL9XwCLcBGAs/s1600/Radanvarsikaupunki.png

Vihreät ovat pelottavia ja heidän suhteettoman suuri poliittinen painoarvonsa vielä pelottavampi.

Rouva Ano: Kiitokset. Ja siitä Rantalasta voi todeta vanhan viisauden että röyhkeät pärjää aina.

Huru-ukko: Suomihan on EU:n nettomaksaja mutta kyllä se pohjaton säkki on ihan täällä Suomessa julkisella sektorilla.

MikkoK kirjoitti...

Vihreiden valta ei tule pelkästään Vihreästä liitosta. Selviä (?) vihreitä on myös muissa puolueissa. Esimerkiksi rattijuoppo Sirpa Pietikäisen puheita kuunnellessa voisi tuntematta hänen puoluettaan olla varma, että hän on vihreä. Ja niinhän hän tosiasiassa onkin, mutta kokoomuksessa hänellä on automaattiäänestäjiä riittävästi. Sama juttu väkivaltaisen Jan Vapaavuoren kohdalla. Järjestelmäpuolueissa on paljon heidän kaltaisiaan, varsinkin johdossa. Lisäksi vähemmän vihreät heistä pidättäytyvät arvostelemasta vihreitä ajatuksia, jotteivat olisi epäkorrekteja.

Kulttuurimarksilaisten pitkän tähtäyksen tavoite on ollut marssi läpi instituutioiden ja se on nyt aika tavalla maalissa, kirkkoa myöten. Heidän iskurijoukkonsa vihreät ovat jopa kasvattaneet lonkeronsa muiden järjestelmäpuolueiden selkäytimiin. Kansallismielisyys ja sen ilmentymänä PS on siksi järjestelmäpuolueille lähes hengellinen demonisoinnin kohde. PS uhkaa hillotolppia, virkoja, apurahoja ja mikä kauheinta, keskusjohtoisen kommunismin nousua tuhkasta.

QroquiusKad kirjoitti...

Niinhän tuo viime eduskuntavaalien vaalikone osoitti Söpön Sossu Sannan olevan väärässä puolueessa:

hänen arvojaan, aatteitaan ja asenteitaan lähinnä ovat Vihreät. SDP tuli vasta viidentenä; sitä edellä oli jopa Feministinen puolue, joka ei saanut yhtään ehdokasta läpi, vaikka heillä oli lukuisia parikymppisiä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia mielenterveyskuntoutujatyttöjä.
Kuka nyt sellaisia voisi olla äänestämättä? Näköjään useimmat femputkin.

Soma Li Lystikäs on anarkisti. Sellainen on myös Hilpeä Huti-Maisa, mutta vaarallisemmin:
soma Li Lystikäs haluaa sellaista parempaa, tai ainakin erilaista väkivaltaa kaduille tuottamaan hänen vatsanpohjaansa sellaista kivaa kihelmöivää tunnetta.

Hilpeä Huti-Maisa ajaa kaiken tuhoavaa anarkiaa tieten tahtoen ja tarkoituksella käyttövoimanaan jääkylmä viha; se paistaa hänen naamastaan.
Hän on sitä ihmistyyppiä, josta Bruce Waynen hovimestari Alfred Pennyworth totesi:

"Some men aren't looking for anything logical, like money. They can't be bought, bullied, reasoned, or negotiated with. Some men just want to watch the world burn."

Söpö Sossu Sanna ja soma Li Lystikäs ovat tyttölapsia, jotka ovat hankkimassa itselleen omaa hauskaa omilla ehdoillaan kansakunnan ja valtakunnan vahingon kustannuksella. Kaunis Kepuli Katri on kaupungissa väärään seuraan eksynyt maalaisdutterinpullukka.

Huti-Maisa haluaa tuhoa. Tieten tahtoen tahallaan.
Hänessä tuntuu olevan jotain samaa kuin Pekka-Eric Auvisessa ja Matti Saaressa, mutta hänelle ratkaisu ei ole mikään niin ääpätön kuin Walther P22.
Ei. Hän haluaa koko kansakunnan ja valtakunnan tuhoa kostaakseen jotain.

Motiivia voitaisiin etsiä hänen lapsuudestaan alkoholistivanhempien keskeltä huostaanotettuna. Yhtä hyvin motiivi voi olla jossain muualla.
Ehkä motiivia ei ole laisinkaan.

Ehkä olen päätelmissäni täysin väärässä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys MikkoK:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

MikkoK: Kyllä joo, muissakin puolueissa on selkeästi vihreää ideologiaa tunnustavia. Sinänsä aivan sama ovatko he sitä tosissaan vaiko opportunisteina. Yhtä haitallisia he ovat. Sinänsä muuten valtakoneistossamme on tuskin yhtään varsinaista kulttuurimarxilaista. Ne onnettovat vain typeryyttään ja muotia seuraten toteuttavat jo ammoin kuolleitten kulttuurimarxilaisten ideaa. Itse niitä oikeita kulttuurimarxilaisia saattaa jossain hiilenlapioinnissa harmittaa sillä heidän ideansahan oli mädättää yhteiskunta että se putoaisi kommunistien syliin kuin kypsä hedelmä. Itse mädätys onnistui mutta se hedelmän poimija lakkasi olemasta jo aikaa sitten.

Qroquius Kad: Joo, tietyllä tavalla voi sanoa että Suomea johtaa itse asiassa Feministinen Puolue. En muuten usko että Ohisalo sinänsä haluaa saada kaiken paskaksi ja palamaan. Hän on vain utopiassaan fanaatikko eikä ymmärrä niin talouden kuin turvallisuuden perusteista mitään.

Itse asiassa Li Andersson taitaa olla porukan fiksuin. Hallitus toimii kyllä juuri sillä tavalla kuin hän haluaa mutta hän jättää suurimman likaisen työn toisille. Eritoten Ohisalolle joka tekee sen mielellään.

Becker kirjoitti...

Söpö Sossu Sanna pyydettiin YK:n eli Yhdistyneitten Korruptoituneitten kokoukseen juhlistamaan Kansainvälistä Naistenpäivää. Söpö Sossu Sanna sai seisovat alpodit naisvoittoiselta yleisöltä ja elintarvikeliikkeen kassan ammattitaidolla pääministeriksi "valittu" Söpö Sossu Sanna julistettiin LEGENDAKSI. Ja legendaksi hän varmaan jääkin jahka maan tuhoaminen pääministerinä on jäänyt taakse.

Mikäli yritysten verotusuudistus toteutuisi niin naapurimme Eesti kokisi itsenäisen historiansa suurimman invaasion. Tällä kertaa kyseeessä ei olisi Venäjä vaan suomalaiset yrittäjät.

Mikäli polttonesteiden hinnat kohoaisivat yli neljäään euroon per litra, niin voisi olla että flegmaattiset suomalaiset alkaisivat toteuttaa vallanvaihtoa muutenkin kuin vain äänestämällä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Mietin vaan että olikohan hän legenda muualla kuin suomalaisessa valtamediassa. Se neljä, tai oikeastaan kolmekin euroa alkaa olla sellainen raja että silloin suomalainen talousmoottori yksinkertaisesti hyytyy. Liika on liikaa. Ja tuosta Marinin reissusta tuli muuten mieleen tämä Jutta Urpilaisen ”Yes we can”:

https://www.youtube.com/watch?v=xheIYUWYctc

Mahtoikohan sekään herättää ihastusta vai myötähäpeää?

Becker kirjoitti...

Näitten punavihreitten ämmien julistukset ovat kyllä veretseisauttavia kaikessa onttoudessana ja egoismissaan. Kansalaisten edut ovat näistä kaukana.

QroquiusKad kirjoitti...

Tarkasti ottaen tuossa veli Beckerin siteeraamassa glorifikaatiossa kyse ei onneksi ollut sen kummemmasta kuin juonnosta:

"Yleiskokous antoi raikuvat aplodit, kun Marin puhui YK:n kansainvälisessä naistenpäivän tapahtumassa.
– Hän on jo legenda, maailman nuorin naispääministeri, tilaisuuden juontaja Sade Baderinwa esitteli Marinin."

Kyseinen Sade on New Yorkissa toimivan WABC Channel 7:n uutisankkuri. Ei sen kummempi poliittinen vaikuttaja.
Sen sijaan jopa Appelsinin Aviisin toimittelijasoijapoika joutui muotoilemaan Söpön Sossu Sannan USAn esiintymiset näin:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006431293.html

Vain lievää arvostelua, mutta eihän pientä Gretaakaan ole voitu arvostella valtamediassa toistaiseksi millään realistisella mittarilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Joo. Mutta karmeinta on etteivät ne ämmät tajua sitä onttouttaan ja egoisimiaan. Heidän on helppo sanoa ”mitä”. Sitten jos me kysytään että ”miten” ja (vielä pahempi) ”miksi” niin ne eivät vastaa vaan syyttävät vihapuheesta.

Qroquius Kad: Itse asiassa toi juttu oli aika karmea. Sillä pop-hypetystähän sillä haettiin ja hyvin moni lukija on ns. otsikkolukija. Mutta karmein oli se lause mitä on viljelty ennenkin eli:

”Rakennamme Suomeen maailman ensimmäisen fossiilisista polttoaineista vapaan hyvinvointiyhteiskunnan, Marin julisti.”

No ette perkele rakennna. Sinänsä termi ”hyvinvointiyhteiskunta” on ollut vitsi jo pitkän aikaa ja se tulisi muutenkin unohtaa. Mutta oikea lause olisi ollut:

”Rakennamme Suomeen fossiilisista polttoaineista vapaan ja täysin elinkelvottoman yhteiskunnan, Marin julisti.”

QroquiusKad kirjoitti...

Kieltämättä linkattu artikkeli ei ollut niin kriittinen kuin olisi suonut, mutta näiden Sannan omien hihkaisujen jälkeen jutun lopussa oli toimittelijan omia näkemyksiä:

"Suomalaisen kuulijan korviin Marinin suitsutus alkoi jo kuulostaa hieman kiusalliselta siinä vaiheessa, kun hän kolmatta kertaa julisti, kuinka loistavaa suomalainen terveydenhuolto on.

Sekin tuli mieleen, että hiilineutraaliudesta puhuminen on paljon helpompaa kuin sen saavuttaminen. Edes hallituksen sisällä kun ei olla keinoista yksimielisiä, puhumattakaan siitä että jokainen suomalainen kansalainen olisi poikkeuksellinen ilmastotaistelija.

Kesken päivänsä Marin joutui piipahtamaan maan pinnalla, kun suomalaiset toimittajat pääsivät esittämään hänelle kysymyksiään. Ne eivät koskeneet tasa-arvoa tai ilmastojohtajuutta vaan hallituksen epäselvää linjaa Kreikan ja Turkin rajalla vallitsevasta pakolais- ja siirtolaiskriisistä."

Ei suinkaan tuo nyt silkkaa pop-hypetystä ollut, varsinkaan niille jotka lukevat otsikoita pitemmälle? Heitäkin varmasti on älyhärpäkelukijoidenkin joukossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Totta joo, mutta nimenomaan lauseen ”rakennamme Suomeen maailman ensimmäisen fossiilisista polttoaineista vapaan hyvinvointiyhteiskunnan” onttous olisi pitänyt tuoda esille. Sen vaarallisuuden vuoksi. Ja sitähän valtamedia ei tee.

MikkoK kirjoitti...

Miehetkin ovat osasyyllisiä nykyiseen hallitukseen. Miehet arvostavat pikkuaivoillaan naisia, etenkin nuoria naisia ja heistä etenkin kauniita naisia. Se on biologiaa. Puolueiden johtoon nuoria kauniita naisia oikein työnnetään laskelmoivien miestenkin toimesta, kun ajatellaan imagoa. Puoluejohtajat alkavat olla kuin missejä, jotka sanovat haastattelussa toimivansa maailmanrauhan puolesta.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni vaikuttaa hommassaan onnettomalta, mutta muut hallitusnaiset ovat hilpeässä valtahumalassa. Maan talous on menossa viemäriin, joten Katria se ei naurata, vaikka onkin tärkeä ministeri kansallisessa itsemurhahallituksessa.

Tuumailija kirjoitti...

Suosikkilintuni Korppi mainittiin jälleen. Tarinaa lukiessa alkoi tuntua siltä, että Korpilla taitaa olla kaikkein parhaat tulevaisuudennäkymät, sillä harvemmin kastemadot ja marjat metsästä loppuvat. Sen elämä lienee mukavan hiilineutraalia. Ja se voi vapaasti ilmaista mielipiteensä. Veroja ei tarvitse maksaa eikä velkaa ottaa. Sitäpaitsi Perskeleitten pihapiirissä on mukavaa istuskella puun oksalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys MikkoK:lle ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne.

MikkoK: Minun on kyllä hyvin vaikea uskoa että kovinkaan moni mies äänestäisi naista siksi kun hän on hyvän näköinen. Kommenttisi kakkoskappaleesta olen kyllä aivan samaa mieltä.

Tuumailija: Joo, korppi on uljas lintu. Korppi on kyllä pitkälle myös raadonsyöjä ja sen vuoksi on paljon urbaanikorppeja jotka viihtyvät kaatopaikoilla. Erityisesti jos sinne kuskataan teurasjätteitä.