maanantai 8. kesäkuuta 2026

PRAVDA INVAASION PUOLUSTAJANA

Helsingin Pravda on kovasti nyreissään Yhdysvaltain puolustusministerin Pete Hegsethin puheesta Normandian maihinnousun muistopäivänä. Pravda toteaa, että Hegseth päätti yhteishengen sijasta mätkiä Eurooppaa. No, epäilemättä hän teki niin, mutta aivan perustellusti. Otetaan otteita asiasta:

Ikävä kyllä, nykyään Euroopan monille rannoille hyökkää erilaisia vaarallisia aatteita.

Espanjan, Italian, Kreikan ja Bulgarian rannoille. Veneitä ja miehiä saapuu.

Milloin Euroopan pääkaupungeissa ryhdytään toimiin tätä maahantunkeutumista vastaan?

Yhdysvaltain nykyjohtajat presidentti Donald Trumpista alkaen ovat toistuvasti mätkineet Eurooppaa siirtolaispolitiikasta, jota he pitävät lepsuna. Trump on arvioinut, että eurooppalainen ”sivilisaatio on pyyhkiytymässä pois”.

Mitä muutakaan se siirtolaispolitiikka sitten on, jos ei lepsua? Ja missä vaiheessa se muuttui pakolaispolitiikasta siirtolaispolitiikaksi? Ja sitten J.D. Vancelta:

Hän [Nowak] olisi yhä elossa, jos eurooppalaisten eliittien muutamat viime sukupolvet olisivat vastustaneet itseinhon politiikkaa ja siirtolaisten joukkoinvaasiota”, Vance sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Monet heistä [maahanmuuttajista] halveksivat länttä ja sitä rakastavia ihmisiä.”

Ja tuo kaikkihan on aivan totta. Mutta Pravda pitää yllä pravdalaista linjaa, eli vaikka heput puhuisivat täyttä asiaa, niin se on tuomittavaa, koska se asia tulee Yhdysvaltain nykyhallinnon edustajilta.

Sama linja yleensäkin. Vain hyväksyttyä liturgiaa. Ei faktoja. Sillä ne ovat tuomittavia vihafaktoja.


16 kommenttia:

Liuskesalaatti kirjoitti...

Tämähän oli taas aivan oikeassa. Tilanne on jo sisällissodan kaltainen. Tämä saattaa vielä auttaa: The Save Europe Act.
Täällä voi allekirjoittaa: Save-europe-act.com

teroristi kirjoitti...

Pravda tekee just niinku se osaa tehdä😄 Jenkit on pragmaattisia, islamisoutunu Euroopan manner on huonompi for security and businesses kuin kristillispohjainen viime vuosisatainen, tuskin mitään diggaamista puukenkiin, käkikelloihin, sammakoihin, bratwursteihin, hönöihin, juutteihin ja suvakeihin ylipäänsä

Anonyymi kirjoitti...

Harvinaisen järkevää puhetta Yhdysvaltojen nykyhallinnon edustajalta.

Bogreol kirjoitti...

Normandian maihinnousu tapahtui koska amerikkalaiset kokivat Euroopan pelastamisen arvoiseksi, eurooppalaiset tarvitsivat apua natsismin kiihkomielistä ihmisarvoa halveksivaa ideologiaa vastaan. Miksi he eivät nyt puuttuisi asiaan kun vielä kiihkeämpää ja totalitarisempaa ideologiaa uskonnonvapauden varjossa maanosaan levitetään. Kauhistellaan natsisymboleita, vaikkei natseja näy missään. Ei kauhistella kun uskonnoksi naamioitunut islam eristäytyy täysin kulttuuriimme kuulumattomien käskyjen ja sääntöjen noudattamiseen. Eurooppa rakensi moraalinsa kristinuskon perustalle, naisten ja miesten tasa-arvoon, säädylliseen eli kunnolliseen keskinäiseen käytökseen, ei naisten alistamiseen, ei vieraiden uskontojen naisten ottamiseen seksiorjiksi, ei jizyaan, ei vihaan, ei sotilaalliseen valloitukseen. Täytyy kysyä, miksi natsismi ei kelpaa kun vielä pahempi poliittinen islam otetaan vastaan, sillä islam on politiikkaa, joka sisältää ideologian ja elämäntavan, on kaiken kattava ja säännöistä poikkeavia julmasti rankaiseva.

Islam on onnistunut Helsingin Sanomien ja YLEn suhteen. Vasemmistolainen journalismi ei halua paljastaa liittolaistensa huonoja puolia, suvaitsee pahuutta, elää harhauttaen. Kuinka kauan jättävät kertomatta, että matalan tason sisällissotaa monin paikoin jo käydään, massakarkottamisista puhutaan, kotoutuksen tie ei ole johtanut kuin kustannuksiin veronmaksajille, meille vastakkaiset kulttuurit ovat osoittautuneet ristiriitojen ja tuhon tuojiksi.

Qroquius Kad kirjoitti...

Ja tämä on vielä niin herttaisen pientä verrattuna siihen, mitä seuraava hallitus eli Viisi V**ittua Kakkonen tekee.
Se katkoo määrätietoisesti kaikki suhteet USAan, peruu F-35 -kaupat ja jäänmurtajakaupat.
Sitten on vuorossa kaikkien suhteiden katkominen Israeliin ja Daavidin Linko -järjestelmän kauppojen peruminen.

Hell-Sinkin Totuus ja al-YLEera julistavat tämän loisteliaan ihanaksi viiisauspolitiikaksi;
enää eivät Se Hullu Rumppi eikä fasisti-Israel uhkaa Suomea kuten nyt!
Suomen kansa uskoo kaiken ja tanssii kaduilla onnesta.

Isä Nicolae kirjoitti...

Terves Ykä kauast'aikaa.

Ja anteeksi kommentoimattomuus, luen kyllä aina iltaisin tekstisi. Myös sen i-kritiikin, joka sensuroitiin, ehdin onneksi nähdä.

Hyysärin näkemys Hegsethin puheesta vaikuttaa yksyhteen palautuvan brittivasempaan mediaan, The Guardianiin. Eipä yllättäisi, kun huomioi suomalaisen median tasottomuuden.... Puheessaansa (tilaisuus 6.6. ja puhe https://www.war.gov/Multimedia/Videos/videoid/1009604/) Pete osoitti nimittäin pikemmin huolta tilanteesta kuin tuomitsi lopun tulleen: viitaten Euroopalta toivottaviin toimiin nuita rantamme valtaavia ihmisiä ja veneitä vastaan, Hegseth kyseli "vai onko jo liian myöhäistä?" Ja vastasi itse: "Rukoilen, ettei. Uskon, ettei." Kytkien tämän päivän maihinnousut ja kesän 82 vuotta sitten yhteen, puolustusministeri totesi operaation 1944 sankartyönä ja penäsi tuolloin "palautetun vapauden" ylläpitämistä nykypolvilta.

Guardian riensi kuitenkin heti kolmen henkilön - brittijuontajan, israelilaisen ihmisoikeusjuristin ja ruotsalaisen tutkija A. Åslundin - pakeille. Ilmiselvästi lehden tarkoitushakuisena päämääränä oli saada eriävä näkemys mahdollisimman laajalti, historiasta julkisuuden kautta juristeriaan. Se onnistui - kukin The Guardianin kommentaattori tyrmäsi jyrkin ilmaisuin Hegsethin sanat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Hegsethän totesi vain sen tosiasian, että Yhdysvallat tajuaa, mikä Eurooppaa uhkaa, ja eurooppalaiset kieltävät uhan olemassaolon ja vakuutelevat vielä sen olevan voimavara.

29051453 kirjoitti...

1980-luvulla Hamasi Sanomat oli hyvä lehti. Kari Suomalaisen Hölmölä-pilapiirroksen jälkeen linja muuttui. Päätoimittaja kertoi Kari Suomalaiselle, että häntä painostetaan. Kari kysyi:"Kuka painostaa?" Päätoimittelija ei vastannut.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä muutakaan se siirtolaispolitiikka sitten on, jos ei lepsua? "
Olisko lespoa?:)))
No, leikki leikkinä ja pylly pois tyynyltä
Olen tykönäni tuuminut tuota eurooppalaisten Trum-inhoa, suoranaista vihaa häntä kohtaan.
Johtuisiko siitä, että amerikan presidentit jo ammoisista ajoista, tai no, ainakin Reaganista lähtien, ovat vaatineet eurooppaa kasvamaan aikuiseksi ja vastaamaan itse huutoonsa eli hoitamaan puolustuksen ja muut siihen kuuluvat asiat itse?
Ja nyt kun sinne valittiinkin pressaksi mies joka ei selityksiä kuuntele vaan tekee ja toimii niin itku ja parku on taivaankorkea.
Kun ja jos nämä "makaroonit ja söltsöt, merzit ja muut ns. johtajat" Sanoisivat, että joo, käsi pystyyn virheen merkiksi he tekisivät sen suurimman virheen jonka ovat itämisista (kiinalaisista) oppineet. Paljastaisivat menettäneensä kasvonsa.
Arvelen, että suurin osa euroopan alkuasukkaista antasi sen ehille anteeksi, sen, että myösivät virheensä ja yhdeesä alettaisiin korjata tuhojen jälkiä.
Mutta tuskin tapahtuu meidän aikanamme, pahaa pelkään.
JOku vanha sanonta on: Ennen kurki kuolee ennen kuin suo sulaa.
Pitänee tässäkin paikkansa.
Huru-ukko

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Kun HS jatkuvasti kiinittää huomionsa ulkomaan asioihin heidän ei tarvitse käsitellä kotimaan ongelmia. Eikä heidän tarvitse ottaa huomioon valkoiseen kantaväestöön kohdistuvaa jatkuvasti pahenevaa väkivaltaa. Ihmetystä herättäisi se, että he eivät selvästi laske itseään tähän valkoiseen väestöön kuuluviksi, jollei tietäisi, että he näkevät itsensä sellaisena kaikkia muita ihmisiä ja kansallisuuksia ylempänä olevana luokkana, johon mikään paha ei voi osua, sillä he ovat historian oikealla puolella.

Pahempaa roskasakkia on harvemmin nähty ja heidän olisi hyvä huomata, että kaikki vallankumoukset syövät aina omat lapsensa eikä heidän suojavärinsä (Todella Hyvät Ihmiset) todellakaan suojele heitä siinä vaiheessa kun likvidoinnin kohteena on nimenomaan se joukko, jolla on pohjoiseurooppalainen habitus.

Anonyymi kirjoitti...

Terveh!

Isä Nicolaeta komppaan siinä, että Hesari on taas kerran tyytynyt lähinnä referoimaan The Guardianin artikkelia. Omaan riippumattomaan analyysiin ei paukut - taloudelliset tai henkiset - riitä.

Tottahan on, että Trump ja hallintonsa ovat herättäneet liittolaismaiden oikeistopiireissä vakavaa epäluottamusta, jopa vastenmielisyyttä. Ehkä lähinnä epäkoherentin ja epäpätevänä pidetyn politiikan toteuttamisen takia. Nyt The Guardian tahtoo osaltaan sitoa tähän vastenmielisyyteen myös nämä eurooppalaista maahanmuuttopolitiikkaa koskevat näkemykset. Siis blokkiuttaa politiikan: joko olet Trumppia vastaan ja kannatat samassa paketissa vapaata maahanvyöryä, tai olet MAGA-idiootti.

Samaahan vasemmistodemokraatit tekevät Amerikassa: Trumpin hallinnon kiistattomia älyttömyyksiä esitellään, ja ainoana vaihtoehtona tarjotaan paluuta Harris/OAC/kenlie -linjalle.

Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity kuin löyhästi päivän aiheeseen.
Pitkin päivää on mendassa kerrottu entisestä , silliosen YLE:n uutistelukijan Arvi Lindin kuolemasta. Surullinen uutinen sisänsä. Mutta kun alkaa verrta aikaa ja uutisten tasoa hänen aikanaan ja nykyisen al-ylleeran suokltamaan propagandaan on ero suurempi kuin yöllä ja päivällä!!
No, tämä on ihan oma mileipiteeni ja saa olla vapaasti eri mieltä, mutta siihen maailmanaikaan jolloin Arvikin niitä uutisia luki, niin silloin voi luottaa YLE:n uutisiin, että ne olivat totta. Totta eivätkä suvakismis ja internatsifeminismin värittää tarinankerrontaa. Kuten tänään.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteista. Hyviä huomioita kaikilla.

Qroquius Kad kirjoitti...

Viha alkoi siitä, kun Eeuvasemmisto valitsi Clintonin muijan USAn pressaksi, mutta jollain wiekkauwella ja wääryywellä Valkoiseen Taloon menikin Se Hullu Rumppi.
Viha nousi hallitsemattomiin mittasuhteisiin, kun Se Hullu Rumppi alkoi siivota Eeuuvasemmiston sokeasti rakastamia ihania, ihania Palleroita USAsta, jossa loirivat laitomasti.
Paperittomallehan kuuluu antaa vierihoitoa, rintaruokintaa ja pillua!

Viimeinen naula Eeuuvasemmiston järjen arkkuun oli todeta ettei yliopistoissa tarvita sosiologeja, filosofeja, psykologeja ja muita julistavien yhteiskuntataiteiden julistajia, vaan päinvastoin niiltä on otettava rahat pois.
Harrastakoot yliopistotytöt ilmastonkuumenemisuskontoaan, monikulttuuriuskontoaan ja monikulttuuriuskontoaan harastuspiireissä.

Johan tuossa on enemmän kuin tarpeeksi syytä sammumattomaan vihaan.

Anonyymi kirjoitti...


Sudanilaismies silpoi raa'asti veitsellä valkoihoista miestä Belfastissa äskettäin.

Amerikkalainen oikeisto ihmettelee, eikö Eurooppa herää ikinä.

No ei, koska raaka väkivalta jää huomiotta, kun sen tekijä on sudanilainen. Eurooppa on kykenemätön reagoimaan väkivaltaan, koska liberaali rikollispolitiikka lähtee siitä, että rikollinen on uhri, kun taas valkoinen uhri ei ansaitse edes myötätuntoa.

Käyttöön pitäisi ottaa rangaistuksia, joilla on erityisestävä vaikutus. Eli luvattoman maassa oleskelun ja väkivaltarikoksien pitäisi johtaa pitkiin tuomioihin ja maasta poistoon. Let them eat sharia in their home country.

Erkki

Anonyymi kirjoitti...

Yle tänään:

:"Mellakoiden taustalla on maantai-iltainen puukotus, josta on pidätetty sudanilaismies."

Pikemmin raaka viharikos. Olisikin vain puukotus, sattumaväkivaltaa. Mitta täyttyi Belfastissa - ja media voi nyt huolella katsoa, mitä muunnetun totuuden puhuminen saa aikaan.

Erkki