Friday, March 11, 2011

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XX

1. Breaking News! Etusivu uusiks!

Lukijahan on varmaankin perillä, että on olemassa sellainen sosialidemokraattinen naisihminen kuin Ulpu Iivari. Ulpu on varmasti itse sitä mieltä, että häntä ei muisteta tarpeeksi, joten hän on päättänyt lisätä medianäkyvyyttään pläjäyttämällä ihmisten tietoon hätkähdyttävän skandaalin, eli perussuomalaisissa on ehdokkaana Halla-aho ja porukkaa, joka tukee Halla-ahoa, ja Halla-aho tukee itse samaa porukkaa, mitä on edistyksellisessä mediassa ehditty jo siunaillakin, vaan ei Ulpun mielestä vielä ihan tarpeeksi. Ulpu Iivari käytti heistä termiä mustapaidat, ja taiteellinen ilmaisuhan ihmiselle sallitaan.

Skandaalihan on melkoinen, sillä eihän tästä ns. Halla-ahon listasta ole viimeisen puolen vuoden aikana uutisoitu kertaakaan yhtään missään, ja tieto asiasta tulee tavalliselle kansalaiselle täysin puskasta, pistää pään pyörälle, ja olo on niin kuin olis lyöty pölkyllä päähän.

Ulpuhan jatkaa tätä meidän suomalaisten ikiomaa Watergatea ja toteaa, että tällä porukalla on tarkoitus saada vaalivoitto. Tässäpä skandaalin aines totta tosin. Että vaalivoittoakin juuttaat meinaavat. Tähän mennessähän opposition tehtävä on ollut saada suurin lukemin selkäänsä vaaleissa, mm. osoittaakseen, että sosialidemokraatit ovat tie, totuus ja elämä.

Hätä on tietysti Ulpullakin suuri ja keinot sen mukaiset, joten tavallista perussettiähän tää, mutta yksi Ulpun lause pistää kyllä ihmettelemään vähän tavallista enemmän, eli:

Millaiseksi Suomi ja sen henkinen ilmapiiri oikeasti muuttuisivat, jos esimerkiksi suomalaisuudesta ja perusperheestä tulisi politiikan ylin ohjenuora tai erityislapset ja maahanmuuttajalapset eristettäisiin kouluissa omiin ghettoihinsa kuten perussuomalaisten ohjelmassa esitetään?

Lauseessa ei sinänsä pistä ihmettelemään tämä maahanmuuttajien ghettouttaminen, kun maahanmuuttajat ghettouttavat itse itsensä. Mutta mitä ovat nämä erityislapset, joita ghettoutetaan? Ja minne niitä ghettoutetaan? Millä tavoin? Haisee pahalle loskanheitolle, mutta tuskin demarit nyt semmosta…

2. Breaking News! Etusivu uusiks! Eiku… ootas… wtf?

Toimittaja: Hei, päätoimittaja! Olis ongelma. Minä just kirjotin Ulpu Iivarin inspiroimana breaking news-jutun tosta Halla-ahon mustapaitaporukasta. Miks mun pitää kirjottaa se uudestaan?

Päätoimittaja: Mitteekö höpäjät?

Toimittaja: No, kato nyt itte. Tää juttu.

Päätoimittaja: Jaa, niinpä on… oiskohan tää joku erehdys? Eikun hei, onhan tossa vähän muutakin, kato tossa ei oo niitä mustapaitoja, vaan se Suomen Sisu. Kun se Halla-ahokin ja sillai. Ja lukeehan tossa Rosenbergiä ja Klu-klux-klania, ja Tatu Vanhastakin. Se ei kylläkään ole NSDAP:n miehiä, tai sitä ei voi piru vie semmoseks todistaa, mutta menee se siinä samassa. Ei ne lukijat kumminkaan hoksaa.

Toimittaja: Joo, niin onkin, en vaan ensiks tajunnu. Kukas ton on alun perin kirjoittanut, joku Toni Viljanmaa. Mutta mitäs me tälle tehdään? Kun toi Iivarin juttu oli jo ihan samanlainen?

Päätoimittaja: Ei muuta kuin etusivulle vaan. Jaetaan etusivu ja lööppi puoliks ja pistetään menemään.

Toimittaja: Niin, no onkos tossa sinänsä järkeä? Tulishan toi kerrallakin selväksi.

Päätoimittaja: Luuleks sää olevas joku Tapio Tuuri vai? Haluuks herra lähtee maanpakoon Pohjanmaalle? Ja älä muutenkaan opeta isääs naimaan. Muistat sen vanhan jutun kirurgista, eli ”mä oon tehny tään leikkauksen viissataa kertaa, ja joskushan sen täytyy onnistua”. Toistoa, nuori padawan, toistoa. Senhän sanoi jo… jaa, niin, sitä nimeä ei saa täällä sanoa ääneen. Pirun pätevä sälli se kyllä hommissaan oli, näin kollega kollegasta tuumaisin.

Toimittaja: Da, tovaritsh polkovnik. Ei muuta kuin Frank, anna palaa…

3. Not breaking news at all

Toimittaja: Hei, päätoimittaja! Mulla olis taas ongelma!

Päätoimittaja: Jaa, mikäs se padawania taas vaivaa. Tunnetko vääristymän Voimassa?

Toimittaja: No itte asiassa juu. Meinaan, kun me tehtiin se tuplajuttu Halla-ahon mustapaitaisista sisulaisista. Niin tuli vaan mieleen, että entäs jos nää hommalaiset tai razzet tai nazzet tai piilonazzet tai rakenteelliset razzet tai sisunautit vai mikä se päivän virallinen termi olikaan rupeaa kuittailemaan meille ja muille tosta Vasemmistoliitosta? Meinaan noitten juttujen perusteella?

Päätoimittaja: Hä? Juttujen perusteella? Mitteekö taas höpäjät?

Toimittaja: No katos, kun siinä Sisu-jutussa varsinkin oli semmonen homma, että siellä oli aikanaan ollu näitä holocaustin kieltäjiä ja tämmösiä. Ja se juuttaan Teemu Lahtinenkin sitten sanoi suoraan, etä ei niitä enää ole. Ja ei niitä piru vie taida olla.

Päätoimittaja: Ja vaan mitähän helvattua se Vasemmistoliittoon liittyy?

Toimittaja: Niin no, kun näitä luukasoja kaapeista kaivellaan, niin Vasemmistoliiton taustallahan on SKP jossa oli taistolaissiipi, jotka kannatti kovasti ei-niin-demokraattista proletariaatin diktatuuriin siirtymistä. Ja ei vasemmistoliitossa yksikään pomo ole sanonut, että ei semmosia enää ole, niistä on hankkiuduttu eroon. Ja vaikeahan se on sanoa, kun niitä on siellä vieläkin. Ettei löytysi vihreistäkin? Ja yliopistomaailmallekin pääsisi nää hommanautit siitä aika hyvin kuittailemaan.

Päätoimittaja: Öö… öö… perkele… ai… ai… toi oli paha. Anskuma mietin… tota, ei tehdä mitään. Jos tämmöstä kuittailua esiintyy, niin julkaistaan lisää juttua Halla-ahosta ja sisulaisista ja muista hommanauteista.

Toimittaja: Jawohl, Herr Oberststürmbanfüh… eiku siis da, tovaritsh polkovnik. Ja haluaisin vielä sanoa, että vapaa lehdistö on minulle henkilökohtaisesti kunnia-asia, ja olen ylpeä voidessani työskennellä täällä. Mut tuli vaan mieleen, että entäs jos ne siitä Arhinmäestä saa päähänsä, kun sehän kumminkin…

Päätoimittaja: Ja nyt turpa kiinni siitä Arhinmäestä! Opettele uuskieltä ja kirjoita rauhan- tasa-arvon- ja ja suvaitsevaisuuden puolesta pidetystä aktiividemonstraatiosta. Pitääkö sulle kaikki opettaa?

4. Ampuma-aselaki ja varsinkin sen tulkinnat pelittävät ihan kybällä

Kohdalleen rukatulla ampuma-aselailla haluttiin varmistaa se, että aseita omistavat miehet, jotka käyttävät asetta vain metsästykseen, pahvitaulujen puhkomiseen, savikiekkojen ampumiseen ja vaikkapa peltisten pässinkuvien puhkomiseen eivät mene kouluihin ja suorita joukkomurhia.

Lakia voi pitää onnistuneena, sillä yhtään tällaista tapausta ei ole tullut ilmi. Laki on loistava myös ennaltaehkäisevän vaikutuksensa osalta, sillä tämmöisiä tapauksia ei tullut ilmi myöskään ennen lakia. Mutta varma on aina varmaa, niin kuin tuore uutinen kertoo:

Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kummastelee, miksi vastuulliset urheiluampujat ovat joutuneet lupia myöntävien poliisien silmätikuiksi.

- Maajoukkueurheilijat, jotka ovat vaihtaneet aseen uuteen malliin, ovat joutuneet yliherkkään tarkasteluun. Kun on esimerkiksi viety kilpailutuloksia näytille harrastuksen todistamiseksi, niin on sanottu, ettei tämä riitä. Minun mielestäni tämä lain tulkinta on vähän koomista, Aarrekivi kummastelee.


Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta nostaa hattua lainlaatijoittemme viisaudelle. Uutisessa luki, että metsästykseen aseen saa helpommin, mutta itse metsästäjänä tiedän, että nimenomaan nuorille metsästäjille, joilla on rasitteenaan puhdas rikosrekisteri ja lisäksi vielä kokeneempien metsästäjien kirjalliset suositukset, myönnetään lupia ns. täikamman läpi. Valtesmannien selitys on ollut, että tämä on käytäntö nykyisin. Ei kai heitäkään voi syyttää. Laki on laki, ja tulkinta lakia tiukempi.

5. Vankien itsenäistymiskoulutus pelittää, mikäli mahdollista, vielä paremmin.

Ymmärtävä ja ei-rankaiseva vankeinhoitomme, joka keskityy vankien sopeuttamiseen siviilielämään saavutti taas hiljattain huomattavan voiton. Kolmesta murhasta istuva elinkautisvanki siirrettiin vain seitsemän vuoden istumisen jälkeen avovankilaan Suomenlinnaan.

Nähtävästi Suomenlinnassa annettu itsenäistymiskoulutus on toiminut oli odotusten, sillä heppu siirtyi hieman yli kuukautta myöhemmin omaehtoiseen asuinpaikkatietorajoitteiseen itsenäistymisharjoitteluun. Ja vankilako ei muka paranna?

Suomelinnaan todennäköisesti vapautui etnisten itsenäistymiskiintiöitten perusteella paikka hiljattain Porvoossa kolme suomalaismiestä teloittaneelle hepulle. Meinaan, toi omaehtoista itsenäistymistä opettelemaan lähtenyt tyyppi oli siis Liperistä, ja ainut kolmoismurhaaja sieltä päin kuuluu porukkaan, joka tykkää käyttää hyvin prässättyjä housuja.

6. Vielä lopuksi: häpeämätöntä kansallismielisyyttä.

Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunnalla on aina ollut lukkarinrakkaus mongolialaisia kohtaan. Jo senkin takia, että kyseessä on pikkunen kansansirpale, joka on jollain ihmeen tavalla säilynyt hengissä vasaran nimeltä Venäjä ja alasimen nimeltä Kiina välissä. Lisäksi he ovat meille sukua, ainakin, jos uskoo ruotsalaisen lehdistön kommentteja Hannes Kolehmaisen menestyksestä Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Ja ruotsalainen lehdistö ei vääristä totuutta, joka jätkä tietää aina sen verta.

Tässä Mongolian kansallislaulu mongolialaisten lasten esittämänä. Häikäilemättömän kansallismielistä. Jos suomalainen taideryhmä Sinivalkoiset Raappahousut tekisi vastaavan, niin meteli nousisi taivaan korkealle. Lapsia käytetään kansallismieliseen propagandaan. Tosta linkistä.



Go, Mongolia, go. Ja joo, minustakin se yksi mukula oli Michael Jacksonin näköinen. Hotelli Yrjöperskeleen respa jää odottelemaan uusia paljastuksia, mm. sitä shokkia, että Halla-aho haluaa ihmisten Helsingissä äänestävän itseään.

5 comments:

Ötöpesän jengi said...

Kaunis, rauhantahtoinen laulu täynnä toivoa ja ystävällisyyttä. Mitäs pahaa tuossa on? Tahtoa olla ystävällinen kaikille hyödyksi. Rakentava asenne.

Ötöpesän jengi uskoisi, että mongolit viihtyisivät täälläkin hyvin. Hieno, rohkea ja ystävällinen kansa.

Anonymous said...

Pisti silmään tuo ele laittaa käsi sydämelle kun laulu soi, onko tietoa onko se aina ollut mongoliassa tapana? Muistaakseni jenkki tapa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ötöpesäläisille ja Anolle & kiitos kommenteista.

Ötöpesä: Joo, mongolien kanssa varmaan tultaisiin juttuun. Ne vaan eivät ole edistyksellisissä piireissä kovinkaan in. Väärä väri ja uskonto.

Ano: Minä en ole tämmösissä asioisa kovin ekspertti, mutta luulisin ton käsi sydämelle-liikkeen olevan ihmiselle sen verran luontainen, että on kai se muuallakin keksitty. Mene ja tiedä. Gruusialaiset taas tervehtivät lippuaan nyrkkitervehdyksellä, eli nyrkkiin puristettu käsi kohotetaan lippua kohti.

vieras said...

Tietyiltä osin on paikkansa pitävää verrata Mongoleita Suomeen kun kumpikin ovat kahden hankalan naapurin välissä.

Mongolivaltakunnan aikaan mongolit eivät olleet mitään kivaa porukkaa eikä heitä ole siltä osin syytä romantisoida. Mongolit kävivät läntisimmillään jossain Unkarin kohdilla. Varmaan edistykselliset piirit romantisoivat mongolivaltakuntaa kun se soti länttä vastaan.

Onko Ykä miettinyt miksi mongolit eivät tulleet Suomeen asti, edes Suomelahdelle, Kannakselle tai Laatokan rannalle? Olisiko niiden sotataito soveltunut täkäläiseen maastoon?

Tietyt hankalat piirteet joita venäläisissä on, ovat peräisin mongoleilta ja mongoliajoilta.

Mongolit rauhoittuivat sen jälkeen kun mongolivaltakunta ja sen jäänteet luhistuivat.

Ykä ootko miettiny sitä että toinen vertailukohde voisi olla Korea? Se on Kiinan ja Japanin välissä ja on aikojen kuluessa joutunut taiteilemaan kummankin suhteen. Harmi kun tuo Suur-Korea johon kuuluisi kaikki nuo väritetyt kohdat, ei ole tähän asti jatkunut yhtäjaksoisena nykyaikaan asti. Tai olisi nyt edes näillä rajoilla tämä jatkunut nykyaikaan asti.

Mongoliassa on muuten sama raideleveys kuin Suomessa. Minulla olisi haaveena puksuttaa junalla Siperian läpi ja mennä Mongolian kautta Kiinaan. Tai toisinpäin, puksuttaa Kiinasta Mongoliaan ja sieltä Siperian läpi Suomeen. Tarvitsisin tietysti pitkän lomajakson, runsaan matkakassan, joustavan lomasuunnitelman, ja tulkkeina henkilöitä jotka osaavat venäjää, mongoliaa ja kiinaa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommentistasi. Vähän vaikeaa on minun tuumia, mikä esti mongoleita Laatokalle asti tulemasta, kun en oikein strategioita hallitse, en menneitä enkä nykyisiä.

Vaan hevosmiehiähän ne mongolit olivat, ja oliskohan tossa metsäisessä maastossa jalkamies saanut etutikin. Mene ja tiedä.

Korea käy hyvin vertailukohteeksi. Sääliksi käy porukkaa, kylmä sota ja sekopäinen ideologia jakoi yhden kansan kahteen valtioon, jotka voisivat olla vaikka eri planeetalta.

Tiibetiläiset käyvät myös mietittäväksi. Nehän ovat ymmärtääkseni olleet varsin agressiivista sotilaskansaa, ennen kuin buddhalaisuus rauhoitti heidät tyystin.

Toi kertomasi junareissu on muuten aika ajoin pyörinyt meikäläisenkin mielessä. Vaan pelkään pahoin, että se jää arkistoitavaksi kohtaan "eipähän sitten tuotakaan saanut aikaiseksi".