perjantai 20. tammikuuta 2012

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXV

1. Poliisi kerjuulla

Tämä uutinenhan tuli jo viime kuussa, mutta törmäsin siihen vasta nyt. Sen mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero peräänkuuluttaa vapaaehtoista kansalaiskeräystä Suomen poliisin taloustilanteen parantamiseksi. Esimerkkinä hän pitää sitä 1960-luvulla pidettyä Niilo Tarvajärven organisoimaa keräystä, jolla hankittiin silloin poliisille uusia autoja. Kirjoitin jo viime vuoden puolella siitä, että poliisilta viedään määrärahoja, mutta silloin Paatero vielä vaati rahoja valtiolta. Kun ei auttanut, niin nyt pyydetään apua kansalaisilta.

Kiistatta poliisi tartteis uusia kärryjä, sillä käsitykseni mukaan poliisilla on nykyisin se tilanne, että mikäli koppiautossa on mittarissa 400.000 kilometriä, se on nippanappa sisäänajettu.

Vaan onhan tää pirun noloa kun poliisi joutuu oikeasti kerjäämään, että se voisi tehdä tehtävänsä. Tehtävällä tarkoitan ihmisten turvallisuuden ylläpitämistä, ei sen kyttäämistä, onko Jussi Halla-aho puhunut rumia vuonna 2006.

Tämänhän ymmärtäisi, jos valtio olisi totaalisen persaukinen. Että rahaa ei kerta kaikkiaan olisi. Mutta kun äkkiseltään katselen valtion budjettia vuodelle 2012, niin ehkä sieltä saattaisi jokunen ropo löytyä poliisillekin. Katsotaan nyt vaikka noita:

ULKOASIAINMINISTERIÖ

- Kehitysapu 897 284 000 €

(Tuossa esityksessä, myöhemmin yht. 1 124 000 000 €)

SISÄASIAINMINISTERIÖ

- EU:n osuus yhteisvastuun ja maahanmuuttovirtojen hallintaan 14 990 000 €
- Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto 63 627 000 €

PUOLUSTUSMINISTERIÖ

- Sotilaallinen kriisinhallinta 66 656 000 €

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

- Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn toimintamenot 8 735 000 €

Selvitysosa: Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on asiantuntija- ja palveluvirasto, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä koulutuksen, työelämän, kulttuurin ja kansalaistoiminnan alueilla sekä nuorison keskuudessa erilaisten liikkuvuus- ja yhteistyöinstrumenttien sekä tiedon avulla.

Toiminnan tavoitteena on aidosti kansainvälinen ja avarakatseinen yhteiskunta, jonka jäsenet osaavat ja haluavat toimia monikulttuurisessa yhteisössä ja näkevät erilaisuuden rikkautena.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ

- Maahanmuuttajien kotouttamisesta koituvien kustannusten korvaaminen kunnille 112 348 000 €

Tuostahan kertyy yhteenlaskettuna pikkusta vajaata 1,4 miljardia euroa. Paateron mukaan poliisi tartteis ehdottomasti 45 miljoonaa. No, jos tosta isommasta summasta nipsaistais pois tommoset kolme prosenttia, niin sillähän sen kattais. Vaan sixpack-hallituksella lienee erilaiset prioriteetit.

Sixpack-hallitushan vähentää kuluvana vuonna poliisin määrärahoja vielä sen kymmenen miljoonaa lisää, ja kun samaan aikaan annetaan 8,7 miljoonaa järjestölle, jonka toiminnan tavoitteena on aidosti kansainvälinen ja avarakatseinen yhteiskunta, jonka jäsenet osaavat ja haluavat toimia monikulttuurisessa yhteisössä ja näkevät erilaisuuden rikkautena, niin tota vois jo pitää vittuiluna.

Vaan melkoinen kettuhan se on tuo Paaterokin. Samaan hengenvetoon mies nimittäin tyrmää myös väitteet, joiden mukaan poliisi voisi säästää hallinnostaan. Hänen mukaansa vähennyksiä tehdään koko ajan, mutta hallinnon liika supistaminen kaataisi työt vain poliisien niskaan.

Poliisihallinto on julkishallintoa ja julkishallinnossa on tyhjänpäiväistä jonninjoutoa vaikka kuinka. Paateron linja on sama kuin yleensäkin julkishallinnossa eli leikataan sieltä, mitä varten julkishallinto on yleensäkin kehitetty ja taataan pikkupomojen ja projektisuunnittelijoiden työpaikat hamaan tulevaisuuteen.

Vaan Paaterohan ei olekaan poliisi vaan byrokraatti.

2. Rynkyt sulattoon

Harvoin Suomen puolustusvoimilla on ollut sellaista ongelmaa, että sillä on liikaa aseita. Nyt sillä sitten on se ongelma, tosin ongelma on hieman keinotekoisesti luotu, sillä se on selvää jatkumoa Suomen puolustuksen alasajamiseen.

Eli nythän sotavaltiolla on satatuhatta rynnäkkökivääriä liikaa. Kun sitä pienennetään sitä reserviä. Näitä kiinalaisia ja harppisaksalaisia rynkkyjä. Toimivia pelejä, jotka on pidetty varastorasvassa. ja jotka säilyvät siellä. Armeijan rasvassa säilyy sielukin. Vaan todennäköisintä on, että sulattoon menevät.

Meillähän ei reservin tarvetta arvioida nykyisin sen mukaan, mitä edesottamuksia itänaapurilla on, vaan sen mukaan kuinka paljon poliitikkomme suostuvat puolustusvoimille varoja antamaan. Poliitikoille on yhteistä se taipumus, että he luottavat ideologiaan ja tuuriin, mutta puolustusvoimilla on tähän mennessä ollut tapana ennakoida kaiken varalta, jos se paha päivä tulee.

Miksei puolustusvoimat voisi ennakoida nytkin? Saattaahan tulevaisuudessa tulla (jos ei muuten, niin vahingossa) fiksumpiakin hallituksia. Kun eihän se niitten rynkkyjen säilytys armeijan budjettia kaada. Eivätkä ne mitenkään mahdottomasti tilaa vie. Ja eihän niitä ole kukaan edes käskenyt hävittämään.

Meillähän on kaikenlaista strategia, jotka sottailevat kuinka tämmösellä modernisoidulla armeijan kevytversiolla kyllä pärjätään. Eihän siinä, tiedä vaikka olisivat oikeassa. Itse olen kyllä sen verran pessimisti, että jos itänaapurin kanssa alkaa ottaanlyöntikilpailu, niin itänaapurille se on sotilaallinen operaatio ja meille taas epätoivoista henkiinjäämistaistelua vahvempaa vastaan.

Jolloin me vanhat läskimahatkin kutsutaan viivyttämään vihollista, että ne hienot valmiusprikaatit voisivat sitten panna sille hanttiin. Ja meillehän annetaan se vanha maastopuku ja evästys, että yhdenkin jos ehditte ampua, ennen kuin itse kuukahdatte, niin sekin on jo kotiopäin.

Siinä tilanteessa se kiinalainen rynkky olis paljon parempi kuin oma haulikko.

3. Jatkuvasti uudelleen käytävät vaalit

Sehän nyt ei ole minkään valtakunnan uutinen, että persuja lyödään kuin vierasta sikaa niin median kuin tiedostavien oppineitten taholta. Suurin piirtein joka päivä löytyy joku causti, ja jos niistä kaikista kirjoittelis kaljupäisiä uutishavaintoja, niin eihän tässä kerkeis töissäkään käydä.

Tuoreimpiahan olivat esmes se, kun joku toimittaja, jolla on joku ruotsinkielinen nimi ja jota kukaan ei enää ensi viikolla muista on julkaissut kirjan, jossa hän nimittelee perin originaalisti ja kekseliäästi Jussi Niinistöä rasistiksi. Tai tää uusin hirveys, kun on epäilys, että Jussi Halla-aho on puhunut / on saattanut puhua / ei ole ehkä puhunut / canada rumia, kun on soittanut heavybändissä vuonna Koivisto. Niin kuin sillä sinänsä olis enää paskankaan merkitystä. Tietysti jos samalla intensiteetillä töngittäis Paavo Arhinmäkeä, niin hepun wanna be-partisaanihommat olisivat lööpeissä joka toinen päivä.

Eli poski solisee ja leuka laulaa. Mutta minulla on päällimmäisenä mielessäni kysymys, että minkä ihmeen takia ne näkevät tuon vaivan? Kun toi vaahtoaminenhan menee aivan hukkaan. Eduskuntavaalit pidettiin, ja persut ovat tukevasti eduskunnassa vaikka kuinka nillittäis. Seuraavat eduskuntavaalit ovat vielä horisontin takana, kunnallisvaaleihinkin on vielä aikaa ja nää pressanvaalit menee miten menee, haukuttiin persuja eli ei.

Mitä hyötyä tuosta on? Kun ihmisten poliittinen muisti on kumminkin muistaakseni se kolme kuukautta.

Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, että viime huhtikuussa niin median kuin tiedostavien oppineittenkin päähän tuli jonkunlainen veritulppa, ja ne ressukat luulevat jotenkin käyvänsä edelleenkin viime vaalien vaalikamppailua. Sillä asenteella, että kun päivällä ja illalla oikein meuhkaa ja ottaa päälle kunnon tirsat, niin aamulla vaalien tulos onkin peruttu.

Ja kun oikein tuumailen, niin tämähän on helvatun hyvä juttu. Meinaan, viimeistään vuoteen 2014 mennessä nää jatkuvasti huudetut iskulauseet ovat jauhaneet itsensä loppuun. Ja siihen mennessä on kaapista varmasti kaivettu esille kaikki viimeisetkin luurangot.

Ja sen jälkeen ei olekaan enää jäljellä kuin riiteleminen itse asiasta. Homma on vahvassa nousussa.

4. Huonoja uutisia

Ikäväkseni huomasin, että maan mainio bloggaaja Poropoliisi on heittänyt hanskat tiskiin ja samalla poistanut bloginsa kokonaan. Suuri tappio, sillä minusta Poropoliisi on ollut blogistanin parhaita. Voimia eloon Poropoliisille ja menestystä kaikissa toimissasi.

5. Jotain ihan muuta 5½

Tämän on tehnyt moni muukin, joten miksi en sitten minäkin. Meinaan, mainion Jaska Brownin blogin kommenttiosiossa mainio Kumitonttu opetti minulle, millä hakusanoilla on tähänkin blogiin päädytty. Jos ihminen googlettaa, hänhän on tietysti tietoa vailla, joten yritänpä omalta osaltani auttaa. Tässä näitä hakusanoja:

mistä voi ostaa elävän karhun


Noin äkkiseltään suosittelisin kyllä hamsteria, se on helpompi hoitaa ja syö vähemmän, mutta jos moinen kauppa-akti on ihan pakko tehdä, kehotan kääntymään venäläisten puoleen. Ne ovat kauppamiehiä ne. Ostajalle saattais olla tärkeää tietää, toimitetaanko karhu häkissä vai vapaana. Jos se toimitetaan vapaana, kannattaa ostajan ehkä hankkia valmiiksi vaikkapa Sakon 9,3 x 62-kaliiberinen kivääri. Testamentin tekeminen ei sekään ole välttämättä kovin typerää. Testamenttaa se karhu valtiolle. Laita saatesanoiksi että ”Yle-vero”.

"ihan pikku palanen vain"


Jos tässä on kyse siitä, että rakastava äiti syöttää lapselle Pilttiä tai jotain vastaavaa, niin asia lienee ihan ok. Jos kyse on uskonnollisiin pyhiin nahankappaleisiin liittyvä toteamus, niin kehottaisin, että muksu kasvaa vähän vanhemmaksi ja päättää itse omista nahankappaleistaan.

abdullah remmiä

Voi hyvinkin olla mahdollista, että Abdullahin näkemys siitä, kuinka vaimoa kohdellaan eroaa omastani varsin radikaalisti.

lalla bouchra lalami

Tää on helppo. Kyseessähän on semmonen pellavapäinen perussvenssoni niin kuin myös Emad Aboras, Slavko Milosevic, Azad Abdelkarim, Galak Osman, Oday Jasem Almohamadawi, Saleh Hadri ja Abdi Abdullahi Hussein. Lalla tosin eroaa noista muista siinä, että hän on nainen. Nää on kaikki rakenteellisen rasismin uhreja, joita Ruotsin poliisi etsii ihan vaan sen pikkuseikan takia, että ne ovat suorittaneet terä- tai tuliaseella suoritetun aikuisiän jälkiabortin, jota rasistisessa Suomessa vielä murhaksi kutsutaan. Jottei vastaustani pidetä asenteellisena, niin muistutan että monikulttuurisuus on rikkaus.

väiski vemmelsääri

Täysin ylimainostettu. Olen törmännyt tyyppiin metsällä eräitäkin kertoja ja aina se juoksee karkuun, eikä edes yritä minkäänlaista jäynää, vaikka sitä niissä piirretyissä niin fiksuksi väitetäänkin. Ja tottelee lyijyä ihan kevyesti.

hannu hanhi

Tämä blogi ei käsittele ruotsalaista jääkiekkoa.

jätkänkynttilä

Mainio tunnelman luoja. Aiheuttaa ilmastonmuutoksen, koska sitä poltetaan ihan huvikseen, eikä se toimi tuulella tai auringolla, vaan vaatii palavaa puuta.

polle koninkaulus

Hevosharrastus on sinänsä ok, ja voihan aikansa paljon typerämpäänkin käyttää, mutta mulle hevosen luontainen olotila on metvursti.

repe sorsa

No ei nyt sentään Riki Sorsa.

youtube ämmämäinen mies

Koska en ole youtubeen ladannut mitään, niin kiistän kategorisesti kaiken.

suomen vaakuna

Vielä olemassa. Toivottavasti jatkossakin.

ympärileikkaus asha

En halua kuulla yksityiskohtia.

petteri punakuono

Vaatii pitkän valmistumisajan ja Petteriä kannattaa käyttää pannulla, teki hänestä minkälaista ruokaa hyvänsä. Petteristä tehty käristys on taas helppo ja erittäin maukas eväs. Lisää liemeen olutta. Rykimäpetterin liha on kitkerää, ei kannata käyttää.

itsenäisyyspäivä 2011

Toivottavasti vietetään myös vuonna 2012.

aku ankka

Duunari. Työn sankari. Aito proletaari. Työskentelee Ankkalinnassa Kattivaaran margariinitehtaassa ja välillä kitsaan setänsä hommissa Niska-Liman aavikolla. Tienaa huonosti, mutta elättää silti kolme sukulaistensa hylkäämää mukulaa. Miinuksena voi sanoa, että imppaa heliumia, mutta se on ehkä Ankkalinnassa halvempaa kuin kalja. Yksinhuoltajalla kun on toi raha melko lailla kortilla. On vongannut Iineksen henkilökohtaista herkkua vuosikymmeniä, eikä vieläkään ole saanut. Etsis ihmeessä ittelleen toisen naisen.

viittomat laivassa

Ihan käyttökelpoisia esim. kuurojen kesäristeilyllä. Liian perusteellisesti suoritettuna voi johtaa tutustumiseen laivan putkatiloihin.

voiko psykologi tehdä diagnoosin


Joo voi, jos kyseessä on Jaana Haapasalo, joka pystyy tekemään potilasta näkemättä etädiagnooseja jopa kolmellesadalle tuhannelle ihmiselle kerralla.

kapteeni kanta-häme

Vois toimia paremmin kuin tämä Kapteeni Amerikka. Suomalaiselle supersankarille on selvästi tarvetta, kun Peräsmieskin on jo eläkkeellä.

nokkahuilu piereskely

Yhdistelmä, joka antaa mahdollisuuden hienoon audiovisuaaliseen performanssiin. Katto vaikka itte tuosta:

Kulturoin itse tuon mainion teoksen vuonna 2008 näin:

Audiovisuaalisessa performanssissaan ”O Tannebaum, O Wunderbaum: Eine Kleine Weihnactmusik fur Saublöder Arsch” taiteilija palaa perimmäisten kysymysten ääreen. Sähköisessä ja efektoidussa maailmassamme on taiteilija tekniikasta huolimatta riippuvainen omasta kehostaan ja mielestään, eikä hänen tulisi sitä koskaan unohtaa. Mieli ja keho tekevät taiteen, eivätkä apuvälineet, ja loppulaskussa ihminen on kehonsa kanssa aina yksin.

Taiteilija ottaa teoksessaan myös selkeästi kantaa seksuaalisen vapauden puolesta. Taiteilijan anukseen fallossymbolina tunkeutuva nokkahuilu viestii selvästi heteroseksuaalisille ”exit only”-miehille, että se, mitä ihmisen ruumiinaukkoon työntyy ja kenenkä toimesta, on ihmisen oma valinta, eikä siihen tule kenenkään puuttua.

Taiteilija yhdistää työssään kahta erilaista sävelasteikkoa loistavasti. ”O Tannebaum”-kappaleen länsimainen sävelasteikko yhdistyy sulavasti ihmisen oman kehon kaasutoimintojen tuottamaksi sävelkorkeuksiksi ja saa aikaan atonaalisen sävelkokonaisuuden, joka ei voi olla miellyttämättä kuuntelijan sävelkorvaa.
Taiteilija myös toimii työssään monikulttuurisuuden puolesta. Länsimainen kulttuuri tuottaa länsimaista musiikkia, muut kulttuurit toisiin sävelasteikoihin perustuvaa musiikkia, mutta me kaikki pieremme samalla tavalla. Taiteilija yhdistää nämä asiat performanssissaan ihastuttavalla tavalla.

Taiteilija ymmärtää myös visuaalisen vaikutelman tehon. Kaksi persposkea ja niitten välissä oleva nokkahuilu muistuttaa sikari suussa olevaa Alfred Hitchcockia ja saa kuulijan odottamaan teoksen finaalia väräjävällä tunteella.

Lopussa pystyyn ostettu keskisormi symboloi jälleen yhteyttä ihmisen ja instrumentin välillä: sormi on puikula, nokkahuilu on puikula. Taide yhdistää ihmisen itseensä ja ympäröivään maailmaan. Tämän teoksen katseltuaan ja kuunneltuaan kuulija ymmärtää, että mikään ei ole enää ”perseestä”. Edessämme on vain lukemattomia vaihtoehtoja kokea maailmaa, joka meitä ympäröi. Taiteilija riisuu itsensä fyysisesti ja henkisesti kuulijaa palvellakseen.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuo Taaperon ruikutukset määrärahojen puutteesta olisivat edes rahtusen uskottavampia, mikäli niitä jo nyt käytettävissä olevia määrärahoja käytettäisiin muuhunkin kuin kaikenmaailmaan naamakirjassa päivystämisiin ja lainkuuliaisten kansalaisten alituiseen pelottelemiseen esim. aselupa- ja liikennevalvonta-asioissa. Niin kauan kuin noista ei olla valmiita tinkimään niin jeniäkään, olkoot nuo jeremiadit vain tuuli joka hiuksia heilauttaa. Ja mitä noihin rynkkyihin tulee, niin onpahan tämäkin päivä sitten nähty. Kun tähän asti täällä Impivaarassa on oltu enämpikin siinä luulossa, jotta mikään määrä ei tietyissä tilanteissa ole edes tarpeeksikaan. Ja sekin vaihtoehto on luonnollisesti jo lähtökohtaisesti poissuljettu, jotta noita derkkuvehjeitä voitaisiin kaupata esim. puoliautomaateiksi muutettuina vaikkapa reservilästen harjoitusaseiksi (AK-koneistoon tuon tarvittavan muutoksen pystyisi helposti tekemään kuka vaan asiansa osaava aseseppä). Ja tuossa kaupassa valtio voisi kerrankin jopa aidosti tienata jotakin, vaan kai se toimintakuntoisen romuttaminen sitten on sitten tälläkin kertaa se halvempi vaihtoehto?

Anonyymi kirjoitti...

Tuossapas vielä hieman Tiedostavaa Maailmantuskaa(TM) näin perjantai-iltapäivän ratoksi:

http://kirsivirtanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94793-perussuomalaisten-poliittinen-ekosysteemi-on-tuhoutumassa

Sitä Maailmankylän saapumista odotellessa sitten. Sehän olisi kaiketi jotakin sentapaista leijona-ja-lammas-käpälä-sorkassa- meininkiä, vähän kuin jossakin jehovan todistajien maalauksissa. Jokohan uskaltaisin alkaa pidättelemään hengitystä? ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano1 ja Ano2 & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Näinhän tämä. Facebook-päivystys ja tavallisten rehellisten ihmisten asekyttääminen vievät älyttömästi poliisin voimavaroja. Jos tavalliselta rivikonstulta kysyttäisiin, hän saattaisi olla hieman eri mieltä nykymenosta. Vaan eihän tavan konstulta kysytä. Puolustusvoimista: aseitahan meillä ei ole koskaan liikaa. Vaan siitä huolimatta ne T-72 vaunutkin sulatettiin. Olivat kuulemma vanhentuneita. Kukaan ei vaan älynnyt kertoa sitä venäläisille, jotka käyttivät samoja vaunuja Gruusiassa vallan mallikkaasti.

Ano2: Mamma elää unelmaansa. Antaa hänen elää. Vapaa maahan tämä.

Keskiäkäinen mies kirjoitti...

Se on tuo varastorasva pirun kallista nykyään. Muuten tuota Sotalaitoksen nykypolitiikkaa ei voi ymmärtää. Niin AK-47:t kuin nuo T-mallin tankitkaan eivät kummoista kylmävarastotilaa tarvitse, joten ei niiden varallapito voi kovin kalliiksi tulla. Toimivasta ja ainakin takalinjassa käyttökelpoisesta raudasta kuitenkin on kyse.

Mutta ehkä takana on jokin halu sulkea mahdollisimman monta varikkoa kokonaan. Tai sitten jostain EU-direktiivistä, joka määrittää aivan uudet standardit puolustusaseiden varastoinnille.

VonPee kirjoitti...

Tuo huilu soi selvästikin Suomen kansalle.

Anonyymi kirjoitti...

CIMO:n rahat käytetään suomalaisten opiskelijoiden lähettämiseen kansainväliseen työharjoitteluun/työssäoppimaan ulkomaille. Ihan fiksua toimintaa, antaa valmiudet liipaista sitten kun työvoimapulan paikkaaminen on tehnyt verotuksesta sietämätöntä :D

Anonyymi kirjoitti...

Noista T-72:sista sen verran, että T-55:ia jätettiin säilöön joku 40-50 kappaletta.

Samalla vaivalla olis voinut jättää varastoon myös ne T-72:set.
Vaikka ne oliskin kenties modernisointia vaatineet.

Noista rynkyistä sen verran, jotta en älyä miksi niitä ei käytetä koulutuksessa ja ammuta siellä sohloiksi. JOS ne kerran niin "huonoja" on, että ihan sulattaa täytyy. Niiden parempien rynkkyjen käytön opettelun oppisi viimeisen palveluskuukauden aikana.

Mutta mitäpäs minä tämmönen vain nettoveronmaksuun kelpaava mistään tiedän. ;)

http://fi.wikipedia.org/wiki/T-55

http://fi.wikipedia.org/wiki/T-72

vieras kirjoitti...

Paaterolla ei ole minkäänlaista poliisitutkintoa joten hänen ei pitäisi edes olla nykyisessä virassaan. Mutku jotkut kaverit järkkäs hälle ton duunin niin tässä ollaan.

Poliisi saisi lisää rahaa sillä että lopettaisi netin kyttäämisen ja siirtäisi niistä saadut määrärahat ydinosaamisalueelleilleen. Tarkoitan näillä erityisesti henki-ja väkivaltarikosten selvittelyä. Myös ilkivallan, varkauksien, talousrikosten kuten pimeän työn, rahanpesun, veropetosten selvitys tulisi olla prioriteetissa korkealla.

Ykä varmaan muistaa että parin aiemman blogitekstin kommenttiosassa ehdotin valtion budjettirahoituksen poistamista turhiksi ja haitallisiksi katsomistani kohteista.

Talvisodan alla teki tiukkaa jakaa joka äijälle kivääri ja luotejakin oli kiintiöity tietty määrä päivää kohti. Jos noita rynkkyjä pitää niinku muka hävittää, niin voisivat mieluummin myydä. Ne voitaisiin myydä Suomen kansalaisille joko markkinahintaan tai alehinnalla tai edes metallin hinnalla. Varmasti ne menisivät kaupauksi jopa markkinahintaan. Noilla myyntirahoilla armeija saisi edes taskurahojen suuruiset lisärahat. 500 markkaa ja 1000 markkaa kertaa 100000 on 50 miljoonaa markkaa ja 100 miljoonaa markkaa. Erän arvo oli siis 50-100 miljoonaa markkaa. Jos katsotaan tuo vuoden 1999 rahassa ja muutetaan se vuoden 2011 kurssiin, niin 50 milliä on 10097045 egee ja 100 milliä on 20194090 egee.

Hyytelöhallitus myi taannoin Saudi-Arabiaan aseita. Ties vaikka se myisi rynkyt heille. Mitäs Ykä sanoisit jos aseet myytäisiin Israeliin? Minä voisin antaa myyntiluvan jos johonkin pitää myydä. Ilmavoimien komentaja muuten lähti torstaina vierailulle sinne, taitaa vielä olla siellä. Mitäs jos häntä oltaisiin ennen lähtöä muistutettu, että kysyy isänniltä haluaisko ne ostaa pyssyt tai vaihtaa johonkin. Tai voisin mä myydä ne esim. Nigerian tai Etiopian kristityille, tai Armenian tai Etelä-Korean asevoimille. Mieluummin noille edellä mainituille kuin rauhanuskonnon kannattajille.

Hieman asian vierestä. Osaatko katsoa kristalilpalloon niinkuin ennustajaeukot? Jos kuntajytkyn takia järjestettäisiin ennenaikaiset eduskuntavaalit ja jos perussuomalaiset nousisivat sen johdosta suurimmaksi puolueeksi ja päähallituspuolueeksi, niin mitäs sanoisit siitä jos kulttuuriministeriksi valittaisiin Kari Tykkyläinen eli Tykylevits? Varmaan hänellä on tietämystä rahvaan kulttuurista ja siitä minkälainen kulttuuri kiinnostaa rahvasta.

Mitä mieltä olet Metallican joulukuussa julkaisemasta EP:stä jolla on neljä ylijäämäbiisiä? Tässä on kuultavissa kantaesitykset:
1. Hate Train
2. Just a Bullet Away osa 1/2
3. Just a Bullet Away osa 2/2
4. Hell and Back
5. Rebel of Babylon

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keskiäkäiselle, VonPeelle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Keskiäkäinen: Varastorasva on tietysti kallista, mutta ehkä tässä on kysessä nämä nykyisin niin tärkeät yleisinhimilliset syyt. Aseitahan säilytetään tylsissä, ahtaissa ja virikkeettömissä koppitiloissa ja tämä saattaa aiheuttaa niissä masennusta ja agressiivisuutta.

VonPee: Joo, jos pershuilun soittajalta leikataan tukka lyhyeksi, kammataan sivupääjakaus ja laitetaan silmille lasit, niin eikös tuo vaan kummasti muistuta yhtä siilinjärveläistä opettajaa?

Ano1: ”Se massi tiesi paikkansa, ei huonohon virkahan, vaan jalohon tuubahan”.

Ano2: Ymmärtääkseni ne T-55:set ovat modattuja. Olisko ideana vaan ollu hävittää sinänsä toimiva venäläisrauta ja saada länsitavaraa tilalle vain siksi, kun pitää saada länsitavaraa tilalle? Sinänsä jos joku sanoo, ettei venäläisillä pyssyillä mitään tee, niin itse toteaisin että käypä sankarihautuumaalta kattomassa. Ja tosiaan nuo kiinalaiset ja harppisaksalaiset rynkyt kävisivät myös koulutuskäyttöön. Koneistohan niissä on ihan sama kuin meidän rynkyissä.

Vieras:

- Joo, ymmärtäisin, että tavallinen rivikonstu ei ole mielissään, kun Paatero kekkuloi linnan juhlissa poliisiunivormu päällään. Nuo mainitsemasi alueet varmaan ovat ykkösenä tavan poliisin listalla, mutta ministeriö elää eri maailmassa ja sillä on eri uhkakuvat. Muistan ehdotuksesi ja ne olivat asiallisia.

- Myyminen on tietysti parempi vaihtoehto kuin sulattaminen. Mutta järkevintä ne olisi säilyttää. Ei Suomen armeija koskaan sellainen sotilasmahti ole, että sillä olisi liikaa arsenaalia. Jotenkin luulen kyllä, että israelaisilla on rynkkyjä omasta takaa ihan tarpeeksi. Tosin jos ne sinne myytäisiin, niin minun puolesta sen kun vaan.

- Tuon Tykkyläisen kohdalla pää löi muutaman kierroksen tyhjää, ja piti googlettaa, mutta selvisihän se. Sehän on se Lannistumaton Mies. Selvää ministeriainesta.

- Metallicasta: Albumit ”Master Of Puppets”, ”And Justice For All” ja ”Metallica” olivat kiistatta mestariteoksia, mutta sen jälkeinen tuotanto on jättänyt minut aika kylmäksi.

vieras kirjoitti...

Justice-levyssä ei kuule bassoja, se on paskasti miksattu.

Metallicasta se että ysärin loppu ja vuosituhannen vaihde oli valjumpaa tuotantoa, mutta 2008 ilmestynyt Death Magnetic vaikuttaa lupaavasti paluulta vanhaan hyvään tyyliin. En tiedä onko vaikutelma väärä.

Sen sijaan en jaksa uskoa puheita itsensä myymisestä tai periaatteidensa myymisestä, koska jos porukka on oikeasti tehnyt mitä ite tykkää niin sitten on. Ne on jo pitkään ollut siinä asemassa että ne voi tehdä ja sanoa mitä huvittaa eikä enää tarvi pokkuroida levy-yhtiöitä tai managereja tms.

vieras kirjoitti...

Oletko huomannut että Tapio Tuuri on saanut erään sortin kilpailijan, kun IDA on välillä esitellyt kissaa blogissaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras.

- Joo, siinä levyssä basso on pelkkää alataajuuksista kuminaa. Saman olis voinut hoitaa bassopedaaleilla. Mitä bassoihin tulee, niin on bassoja ja sitten The Bass ja se The Bass on Rickenbacker 4001. Kuuntele vaikka Geddy Leetä tai Chris Squieria. Minä en Metallican uudemmasta tuotannosta perusta, mutta olet oikeassa, heputhan varmasti tekevät ihan sitä mitä niitä huvittaa. Kun tosta rahasta ei ota enää kiinni. Ne ovat varmaan siinä soittajan ideaalitilassa, että niillä oli rakas harrastus, josta tuli niin menestyksekäs ammatti, että siihen voi taas suhtautua rakkaana harrastuksena.

- Huomasin joo. IDAn kölli on ihan mainion näköinen. Mutta Tapion kissat ovat vielä se voiton varmistava poliitinen voima. Ikävä vaan, että Söpölle taisi käydä vanhanaikaiset.