Saturday, January 7, 2012

OPETUSTA RASISMIKORTIN HYVÄKSYMISESTÄ

Mainion Vasarahammerin blogin kautta törmäsin tietoon, että Pelastakaa Lapset ry on kehitellyt ohjekirjan lasten ja nuorten kanssa työskenteleville aiheena tietenkin rasismin vastustaminen. Kirja on osa NoRa eli No Rascism-hanketta, sen on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö ja tekijänä on luonnollisesti kaksi projektisuunnittelijaa. Miten me oikein pärjättiin, ennen kuin meillä oli projektisuunnittelijoita?

Opaskirjahan on noin yleensä ottaen sitä tuttua epistolaa, mihin on törmätty ennenkin. Itse asiassa se on varsinainen mokutuksen Greatest Hits, jonka ulkoa opeteltuaan voi rauhassa hakea töihin vaikka Helsingin Sanomiin, Yleen tai vähemmistövaltuutetun toimistoon, ja eiköpä tosta hieman sidetekstiä lisäämällä väsää hyväksytyn väitöskirjankin. Se tosin käsittelee pääosin verkossa tapahtuvaa rasismia tai ainakin rasismiksi koettuja asioita. Minä en sinänsä niihin pahemmin puutu, sillä en tee työtä verkossa, vaan naamakkain. Verkosta etsimänsä ja löytämänsä rasismin toinen näistä projektisuunnittelijoista onkin määritellyt kiitettävän tarkasti eli:

Se on enemmänkin...sanotaan että se rasismi... niin tota...se miten se ilmenee verkossa, on enemmän niinkun...no niitä yhteisöjä tai sitten käydään kommentoimassa profiilia, kuvia ja sit ihan arkipäivän vitsejä, heittoja, omia kokemuksia tuodaan esille. Niin se on sitä, mitä ne näkee sieltä ja kohtaa ihan varmasti.

Vaan näin naamakkain työskentelevänä silmääni pisti yksi ohje, jossa minuakin varmaankin opetetaan tekemään töitäni, eli kuinka suhtautua rasismikorttiin ja opetus menee näin:

Jotkut nuorten kanssa työskentelevät ovat kokeneet ongelmalliseksi niin sanotun rasismikortin: nuoret syyttävät esimerkiksi jostain kielletystä puuhasta huomauttanutta työntekijää rasistiksi. Miten ammattilaisen tulee reagoida tällaiseen tilanteeseen? Nuori saattaa jopa käyttää rasistiksi leimaamista joissakin tilanteissa hyväkseen tarkoituksella. Syytös voi tuntua aikuisesta pahalta, ja siitä on erittäin tärkeää keskustella nuoren kanssa, sillä vaikka tilanteella ei olisikaan mitään tekemistä rasismin kanssa, nuori on saattanut kokea rasismia aikaisemmin ja siten herkistyä epäoikeudenmukaisilta vaikuttaville tilanteille. Nuori saattaa myös haluta haastaa ja testata aikuista. Syytöstä ei voi kiistää käsittelemättä asiaa.

Nuoren on tärkeää ymmärtää, että ammattilainen arvostelee ainoastaan hänen tekoaan, ei häntä ihmisenä. Nuorisotoiminnan pelisääntöjen tulee perustua yhdenvertaiseen kohteluun. Lisäksi toiminnan perusteluita tulee voida avata, kuten miksi joku teko on kielletty. Rasistisyytökseen voi reagoida myös keskustelemalla nuoren kanssa siitä, mitä rasismi tarkoittaa. Toisaalta, entä jos nuori onkin oikeassa siinä, että aikuinen on toiminut rasistisesti? Aikuinen voi myös reflektoida omaa käytöstään: “En halua olla rasisti, mutta oliko tekoni mielestäsi epäoikeudenmukainen?”

Niin. Miten ammattilaisen tulee reagoida tällaiseen tilanteeseen? Ensimmäiseksi suosittelen, ettei ainakaan kannata kysyä neuvoa miltään projektisuunnittelijalta. Sitten voisi kai miettiä, mitä ovat ne ”kielletyt puuhat”, joista ”huomautetaan”. Alallahan valtuudet puuttua asioihin pienenevät koko ajan, mutta näiksi kielletyiksi puuhiksi luetaan sellainen toiminta, joilla nuori vaarantaa kasvunsa ja kehityksensä ja oman ja muitten turvallisuuden. Plus lisäksi törkeä käytös. Eikä näistä huomauteta, vaan nämä estetään.

Projektisuunnittelijat neuvovat minua työssäni, ja opettavat, että lisäksi toiminnan perusteluita tulee voida avata, kuten miksi joku teko on kielletty, ja unohtavat, että säännöt ovat jo sijoituksen alussa nuorelle ehkäpä kerrottu ja perusteltu. Se kun on yleinen käytäntö. Kertoo sinänsä, että kokemus osastotyöstä taitaa olla nollan ja olemattoman välimailla.

Projektisuunnittelijat neuvovat, sinänsä ihan asiallisesti, että nuoren on tärkeää ymmärtää, että ammattilainen arvostelee ainoastaan hänen tekoaan, ei häntä ihmisenä. No jep, näinhän on. Minun tapani on vain aina ollut todeta tohon rasismikorttiin, että korttisi on katsottu ja bluffi havaittu. Samat säännöt kun koskevat kaikkia muitakin, täysin riippumatta orvaskeden väristä.

Ja yllättäen tämä toimii. Väärin sammutettu, varmaankin, mutta tiukemmalla tyylillä kuin mitä projektisuunnittelijat haluavat, nuori hoksaa hyvin nopeasti sen, että hänen kohtelunsa riippuu täysin hänen käytöksestään eikä ihonsa väristä.

Vaan mietitäänpä, jos ruvetaan toimimaan niin kuin projektisuunnittelijat haluavat. Eli toisaalta, entä jos nuori onkin oikeassa siinä, että aikuinen on toiminut rasistisesti? Aikuinen voi myös reflektoida omaa käytöstään: “En halua olla rasisti, mutta oliko tekoni mielestäsi epäoikeudenmukainen?”

Tällöin ollaan tilanteessa, jossa osastolla on sanokaamme kuusi nuorta, joille annetaan heidän elämäänsä liittyviä just samanlaisia määräyksiä. Viiden kohdalla asia on ihan ok, mutta kuudes kun ei ole kantakirjasuomalainen, niin hänen kanssaan sitten sinänsä ihan selkeä ja täysijärkinen määräys pitää pilkkoa palasiksi ja kaivella, että voisikos tossa määräyksessä olla jotain rasismia, kun se esitettiinkin vaikkapa ihonväriltään erilaiselle? Eli muita nuoria voi rajoittaa, mutta yhdeltä pitää kysyä lupa, että voitaiskos me? Kun projektisuunnittelijat julistavat, että nuorisotoiminnan pelisääntöjen tulee perustua yhdenvertaiseen kohteluun, niin hiukkasen ristiriidassa tuo opetus tuon yhdenvertaisuuden kanssa on. Tolla linjalla joka tapauksessa lopputulos on, että yksi nuorista pyörittää osastoa ihan miten haluaa.

Minä saan sellaisen kuvan, että projektisuunnittelijat pitävät näitä maahanmuuttajataustaisia nuoria jotenkin äärimmäisen hauraana ja jopa yksinkertaisena. Eivät ne sellaisia ole. Eivät ne mene säännöistä ja rajoittamisesta sen enempää rikki kuin suomalaisetkaan, ja koska he ovat oppineet (suomalaisten toimesta), että rasismikortin nostamisesta saattaa olla hyötyä, niin totta ihmeessä he sen tekevät. Eivät he ole hölmöjä jos yrittävät. Minä olen hölmö, jos se menee läpi. Jännää sinänsä, että eivät he ole minulle kohtaamastaan rasismista edes valittaneet. Vaan projektisuunnittelijoillahan on siihenkin selitys, eli he ovat turtuneet:

Lapsen turtuminen epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen ja kykenemättömyys kertoa kokemuksistaan jättää valitettavan usein rasismin kokemukset pimentoon. Tämä puolestaan johtaa rasismin ilmenemisen ja sen kokemisen loukkaavuuden vähättelyyn, jossa uhrien kokemukset sivuutetaan tai torjutaan. Noidankehä on valmis: jos rasismi jää huomaamatta tai sitä vähätellään ja kyseenalaistetaan, eivät rasismin kokemukset tule esiin. Näin ollen rasismin kohteet eivät saa oikeutta kokemaansa vääryyteen.

(boldaus oma)

Niin. Jos rasismi jääkin nuorelta huomaamatta, siihen tarvitaan varmaankin ammattiapua mm. asianmukaisilta projektisuunnittelijoilta. Sillähän turvataan myös projektisuunnittelijoiden työpaikat, heillähän onkin mm. tiedä vaikka minun varalleni mainiota koulutusta tarjolla:

Moninaisuus, oivallus ja dialogi (MOD)

mod eli Moninaisuus, oivallus ja dialogi -koulutusohjelma on kehitetty erilaisuutta ja identiteettiä koskevien ristiriitojen selvittämiseen. Se tähtää yhdenvertaisuuteen ja harjaantumiseen yhteisöllisessä monimuotoisuudessa. Kasvattajille suunnattu koulutus pyrkii tuomaan näkyviin sisäistetyt asenteet ja iskostuneet ennakkoluulot, jotka synnyttävät tai vahvistavat syrjiviä toimintamalleja. Syrjintä voi kohdistua esimerkiksi sukupuoleen, etnisyyteen, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen.

Kaksipäiväisessä koulutuksessa pysähdytään tarkastelemaan omaa itseä ja omia ajatuksia erilaisuudesta sekä työstämään aktiivisesti omia ennakkoluuloja. Kurssi perustuu erilaisiin vuorovaikutustehtäviin, keskusteluihin, aivoriihiin ja rooliharjoituksiin. Koulutusohjelma tarjoaa tietoa, työmateriaalia ja pedagogisia menetelmiä ihmisten erilaisuuteen liittyvien kysymysten käsittelyyn.


Vuorovaikutustehtävät, keskustelut ja aivoriihet ovat kovasti tuttua tuubaa, mutta nää rooliharjoituksethan ovat tämän alan varsinainen spesiaali, eli kaksi kantakirjasuomalaista istuu naamat vastakkain ja toinen on olevinaan vaikkapa joku somalipoika ja sitten kimpassa ruvetaan käymään läpi ennakkoluuloja ja varmaankin touhu vielä videokuvataan ja sitten jälkeenpäin kattellaan filmiä ja analysoidaan sitä minkä ennätetään, vaikka filmillä ei tosiasiassa ole muuta kuin kaksi kantakirjasuomalaista jotka näyttelevät pirun huonoa amatööriteatteria. Ja yleensäkään minä en siedä sitä, että joku täysin ulkopuolinen tulee täysin pokkana selittämään minulle, mitä minun päänupissani ihan oikeasti tapahtuu, kun minä tollo en ole sitä tajunnut itse.

Sinänsä projektisuunnittelijoitten opetushalu on suorastaan hellyttävää, kun he toteavat että nuori saattaa myös haluta haastaa ja testata aikuista. No shit, Sherlock? Olipa hienoa, kun sanoitte. Olisinkohan omin neuvoin oppinut tuota ollenkaan?

Tietysti on selvää, että kun on sekä intoa että opetushalua, niin ihminen varmaankin kehittää lievähkön putkinäön. Näitten projektisuunnittelijoitten työ ja epäilemättä intohimo on etsiä ja tuhota vampyyreita. Kasvatuslaitoksen tehtäväkenttään kuuluu paljon muuta kuin vampyyrinmetsästys, mutta on selvää, että projektisuunnittelijoiden mielestä kasvatuslaitokset ilman muuta ottavat vampyyrinmetsästyksen ykköstehtäväkseen, eivätkä voi käsittää, jos tämä aiheuttaa mutinaa.

Yksi kohta vielä mietityttää:

Organisaatiossa tulee luoda rasisminvastaiset linjaukset (esim. yhdenvertaisuussuunnitelma), jotka vaativat koko yhteisön sitouttamista ja kouluttamista. Ohjaajilla tulee olla yhteinen strategia yhdenvertaisuuden edistämiseen ja rasismin ehkäisemiseen sekä yhteiset rasisminvastaiset toimintasäännöt puuttumiseen.

Sellainen yhdenvertaisuus, jota projektisuunnittelijat ajavat takaa, ei ole yhdenvertaisuutta vaan tätä positiivista erityiskohtelua. Sitä on kyllä olemassa, mutta ei sitä vielä mihinkään lakiin ole kirjattu. Eli kysehän on silloin vain poliittisesta ideologiasta. Voiko minkään työpaikan mitään työntekijää vaatia sitoutumaan johonkin poliittiseen ideologiaan?

Varsinkin, niin kuin Vasarahammerkin totesi, tämän oppikirjan lähdemateriaalina on käytetty esim. Päivi Honkatukiaa, Anna Rastasta, Vesa Puurosta ja Jouko Jokisaloa (kunnostautunut Stasin vakoojana).

Tietysti löytyy ihmisiä, jotka tuumivat minusta itsestäni että onpa järkyttävä tyyppi, jota ei pitäisi tuohon työhön laskea ollenkaan. Vaan en minä siitä niin välitä. Kun noitten nuorten itsensä kanssa tulee ihan mukavasti juttuun. Niitten etnisesti erilaistenkin. Ne kun eivät taida osata uhriutua oikeaoppisella tavalla.

34 comments:

Lakeudenmies said...

Tervehdys Yrjölle

Rasismihan on aikoinaan luotu käsite joka on ollut hyvinkin tarpeellinen ihmisten välisen tasa arvon ajamisessa mutta Suomi on kaikinpuolin varsin suvaitseva ja tasa-arvoinen maa niin minusta tätä rasismin käsitettä on lähdetty ihan tietoisesti tuottamaan. Tuottaminen mielestäni tarkoittaa juurikin sitä että meille ihan selkeästi todetaan ettei meillä sellaista varsinaista rasismia ole mutta sitten kaivetaan esille uusia käsitteitä piilorasismista ja pisotiivisista erityiskohteluista.

Rasismihan on aina henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva asia. Toinen kokee rasismiksi huonon katseen ja toinen ei ole siitä moksiskaan, siksi seuraava pärähti silmään: "jos rasismi jää huomaamatta tai sitä vähätellään ja kyseenalaistetaan, eivät rasismin kokemukset tule esiin" Eli siis: jos rasismia ei koeta, saattaa olla että sen kokemuksesta ei siis ole osattu oikeaoppisesti havaittu.

Vielä ajatusta herättää tuo ohjeistuksen kohta jossa todetaan että nuoret saattavat tietoisesti käyttää rasismikorttia mutta se sivuutetaan vain käsitteellä siitä että nuoret eivät oikeasti tiedä mitä rasismi on. Tässäkohtaa alan epäilemään vahvasti että onko ohjeistuksen tekijöillä edes lapsia, tai heidän lähipiirissään.

Mietityttää se että onko ohjeistuksen tekijöille valjennut asia että joku nuori saattaa ihan OIKEASTI käyttää rasismikorttia tietoisesti. Jos kasvatuslaitoksissa ei jonkun ohjaajan toiminta miellytä niin leimataan ohjaaja rasistiksi. JA koska rasismi on henkilökohtainen asia ei se sen enempää perusteluja tarvitse. Minun kokemukseni mukaisesti jos ihminen tekee tietoisesti jotakin, tähdäten tiettyyn päämäärään niin ei siinä enää auta käydä selittämään että "tiedätkös Usef mitä se rasismi oikein tarkoittaa.

Se että annetaan jollekin yksilölle tietty kassara millä napauttaa toista tilanteen siltä tuntuessa toisen voimatta puollustautua käytetään aina hyödyksi. Täysin riippumatta etnisestä taustasta.
Jos väitökseni arveluttaa niin tarkastellaanpas avioero-lapsia:
"Äiti antas mutta kun sää olet noin tylsä" "Iskä ei antanut lupaa niin oisitko sinä kiva ja antasit mulle luvan"


Kyllä on ohjeistuksen laatiat taas niin kaukana todellisuudesta ettei taida elojäte edes haista sinne asti

reino said...

Mutta jos jotain hyvää tästä kaikesta koittais etsiä, niin meidän netin vihapakinoitsijoiden hommat on helpottuneet kovasti (ja jotkut ovat jääneet vallan työttömiksi), kun nykyään saa mainion pakinan kasaan ihan vain lainaamalla pätkiä mokutätien ohjekirjoista. ;)

Pasi Turunen said...

Selkeästi olen menettänyt jotain koulutusta tjtn, koska razzekortin esittäjille olen johdonmukaisesti vastannut että "Kipitteleppä nyt v*ttuun siitä kitisemästä ettei tartte oikeasti hermostua" lievine variaatioineen. Tuo tietenkin vastaanottajan kuuloluihin uppoavalla kielellä esitettynä. Voi minua.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Lakeudenmiehelle, Reinolle ja Pasille & kiitos kommenteistanne.

Lakeudenmies: Väitöksesi ei arveluta, vaan olet nähnyt asian ihan oikein. Tässähän on tietysti mukana nämä työvoimapoliittiset aspektit, eli pakkohan mammojen on varmistaa itselleen töitä jatkossakin. Lisänä on tietysti oikeassa olemisen opettava riemu, eli toisin sanoen nulikat ns. opettaa isiään naimaan. Samalta pohjalta tietysti minäkin voisin väsätä KRP:lle opaskirjan murhatutkimuksen suorittamisesta. Olenhan minä sentään lukenut pari Agatha Christietä, pari Varesta ja kattonut Raid-sarjan kokonaan, joten tiedän, että hovimestari on lyötävä heti lukon taakse ja olennaisinta toimivassa murhatutkimuksessa on heittää hyviä one-linereita. Se, että minulla ei ole poliisin koulutusta eikä varsinkaan kokemusta ei vaikuta asiaan mitenkään, jos musta vaan niinqu tuntuu siltä, tiätsä. Ja jos mä niinqu koen asian niin.

Reino: Joo, olet kieltämättä oikeassa. Läpän heitossa minä olen vielä noviisi näihin projektisuunnittelijoihin verrattuna. Vaan ne kun haastaat leikkii tosissaan.

Pasi: Epäilemättä multakin puuttuu tarvittava koulutus ja sen mukana avautuva laajempi kokonaisnäkökulma, mutta sanoisin, että tapasi esittää asia oli ihan diplomaattinen ja ennen kaikkea selkeä ja eihän siitä tullut kenelläkään nenä kipeäksi. Ai niin, mutta VHM:n sanottu sanahan on nykyisin jo välittömästi tehty teko.

Gruvmor - Maria Olsdotter said...

"nuori on saattanut kokea rasismia aikaisemmin ja siten herkistyä epäoikeudenmukaisilta vaikuttaville tilanteille."

No voi hellanlettas sentään.
Loppukin lainaamasi arvon projektityöntekijöiden teksti oli melkein yhtä herkkää söpötystä kuin Uuno Turhapuron selittelyt. Ihan kuulin päässäni Loirin äänen.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Gruvmor-Marialle ja kiitos kommentistasi. Nyt kun oikein Uuno-leffoja muistelen, niin Uuno taisi olla kumminkin vielä astetta realistisempi.

Oletko muuten sama henkilö, joka aikaisemmin kommentoi tänne nimimerkillä "Kyllästynyt Ruotsista"?

Siirakki said...

Käväiskääpä lukemassa blogia "Pakolainen ihmemaassa". Siellä Iranilainen, suomalaisnaisen kanssa avioitunut mies kertoo elämästään.
Jos joku sanoo, että Suomessa on kovasti rasismia, lukekoon Iranin miehen todistuksen. Mitä me luulemme Iranista ja millainen paikka se oikeasti on. Tässä muutama näytepala:

Väite:
Melkein kaikki Iranilaiset ovat muslimeja.
(Monet miljoonat iranalaiset eivät ole muslimeja ja jopa vihaavat islamia!)

Iranilaiset ovat arabeja. (Iranilaiset eivät ole arabeja ja 90% iranilaisista vihaa arabeja ja 90% arabeista vihaa iranilaisia!).

Iran on tosi lämmin maa ja siellä ei ole paljon lunta.
Länsi-Iranissa on tosi kylmä ja talvella sataa enemmän lunta kuin tässä Suomessa!).

Iranilaiset eivät syö sianlihaa ja eivät juo alkoholia. (Tietysti sianliha ei ole meidän suosikki, mutta syömme ja ylensä iranilaisten juhla ilman alkoholia on mahdoton!).



Siis siellä juttu on niin, että 90 pros. iranilaisista vihaa arabeja ja sama juttu toisinpäin. Olisiko nyt viimeistään aika lähettää täältä korkean tason valtuuskunta Teheraniin selittämään, että so,so, pojat, rasismi ja toisten vihaaminen on tuhmaa! Pojat siksi, että naisethan eivät ole koskaan rasisteja, ainoastaan rasismin uhreja.
Kannattaa myös lukea kuvaus iranilaisesta sananvapaudesta ja siitä, kuinka herkästi siellä joutuu kiven sisään.

Iranin mies kirjoittaa ilmeisen vilpittömästi ja suoraan. Eiköhän laiteta hänelle hiukan kannustusta kommenttilaatikkoon!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Siirakille ja kiitos kommentistasi. Nuo faktat Iranista ovat minunkin tiedossani, ehkä tuota sianlihaa lukuunottamatta. Länsi-Iranista olen joskus nähnyt hyviä luontokuvia ja mieleen niistä ei tule tosiaankaan etelän maat vaan lähinnä joku Kanada.

Iran (Persia) on ollut muistaakseni aikanaan zarahustralainen maa, ennen kuin islam tuli sinne. Saattaa olla, että siellä jäätiin siinä vaihtokaupassa miinuksen puolelle. Joka tapauksessa uskon, että siellä noidutaan, että mitähän pirua sitä tulikaan tehtyä vuonna 1979.

Kiitos vinkistä, pitää tutustua tuohon blogiin.

Gruvmor - Maria Olsdotter said...

Juu, olen Kyllästynyt, yhä kyllästyneempi ja ehkä jopa kaikkein kyllästynein.

Rupesin vähän pitämään blogia kun riipi niin hirveesti, mutta eipä siitä paljon iloa ole ainakaan paikallisesti. Kylänväki ei tunnu lämpenevän tiedonhankinnalle ns. gammelmedian ulkopuolelta. Kyllä siellä jokunen kymmen käy lukemassa päivittäin, mutta kukaan paikallinen ei ole ottanut yhteyttä joten mönkään taisi mennä siinä mielessä. Suureksi osaksi eläköitynyt väki on aika sossahtanutta, vanha kaivoskylä jne. Muutama on jopa lähinnä kommunisti.

Joku päivä sitten muutti ensimmäinen afrikkalaisperhe vuokralle yhteen myymättä jääneeseen villaan. Arvatkaapa huviksenne, saako naapurikaan nyt sitten myytyä kämppäänsä. Että semmoista kehitystä täällä päin. Nyt ei ollakaan pelkkä asyylikylä enää, jeee.

Mutta niin kuin kylän ison vuokratalon omistaja sanoi, eivät nuo "pakolaiset" lakkaa tulemasta joten täytyy vain "gilla läget" eli tykätä tilanteesta. Hmph.

On topic, katselen silloin tällöin huvikseni George Carlinin pätkää http://www.youtube.com/watch?v=eScDfYzMEEw
ja nauraa hihittelen itsekseni. Hulluksihan tässä vähitellen tulee ellei vallitseva korrektius muutu ihan pikaisesti.

Tai tää: kukaan ei välitä
http://www.youtube.com/watch?v=Yi6XV8yBFoU

vieras said...

Varmaan Iran/Persia olisi nytkin hienompi paikka jos persialaiset olisivat onnistuneet torjumaan islamilaiset arabivalloittajat 600-luvulla ja näin pitäneet zarahustralaisuuden valtauskontona. Iranissa on nytkin kaappizarahaustralaisia.

Iranissa yritetään lisätä kiinnostusta siihen ajanjaksoon joka edelsi islamin saapumista. Hommassa oli jokin tuore viestiketju Iranin suhteen.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Gruvmor-Marialle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Gruvmor/Kyllästynyt (pysytään jatkossa Gruvmor-Maria Olsdotterissa): Valitettavasti minun ruotsinkielen tasoni on tasoa auttava, eli pystyn asioimaan vaikkapa ruotsalaisessa kaupassa. Siksi en pysty kommentoimaan blogiisi, vaikka mieleni tekisikin täältä lahden takaa heittää tukea. Mutta yritä jaksaa. Minähän tykkään scifi-jutuista, mutta nykyruotsalaista meininkiä ei olisi scifi-kirjoissaan pystynyt kuvittelemaan edes Philip K. Dick. Äärimmäisiä voimia eloon sinulle ja läheisillesi täältä Huitsinnevadasta. Ja täytynee yrittää prepata tuota Ruotsin kieltä. Ja muistathan pysyä täällä Huitsinnevadan taajuudella. En sano, että raporttejasi Ruotsista olisi mukava kuulla. Mutta on niitä kyllä ihan helvetin terveellistä kuulla.

Vieras: Minuakin kiinnostaisi ns. kybällä tietää, minkälainen olisi zarahustralaisuudessa pysynyt Iran vuonna 2012. Spekuloimaan en lähde, mutta en ole myöskään varma siitä, mahtoiko islam tuoda iranilaisille onnen ja autuuden.

Gruvmor - Maria Olsdotter said...

Kiitoksia! Muuten pidän oman blogini kommentoinnin etukäteismoderoituna (sussentään mitä äklöjä heittoja sinne joskus tulee) joten jos haluat joskus sanoa suomeksi jotain, niin kivahan se on kuulla, ei mun sitä tarvitse näkyville panna. Toisaalta on täällä päin paljon suomea osaavia, ja jolleivät osaa, niin mitä sitten. Luen minäkin blogeja jonne kommentoidaan esim. tanskaksi eikä multa se kyllä suju millään, hyvä kun hiukan ymmärrän. Linkkaan snaphanen.dk -sivulle oikeastaan vain koska siellä kirjoittaa nimim. Julia Caesar ruotsiksi.

P.S. George Carlin -linkit olisi pitänyt lähettää Kumitontulle, olin lukenut hänen tekstiään IPCC-raporteista juuri ennen Yrjön blogia, mutta minulta taisivat vähän pasmat seota. Niitä on silti hauska katsoa joka tapauksessa, kai ne tännekin sopivat.

Anonymous said...

Tämä blogitus kuvaa karmaisevan hyvin, kuinka laajalle monikulttuurin vaikutukset ja rasitteet ovat leviämässä yhteiskunnassamme.

Puhuminen maahanmuuton kustannuksista minimaalisina tuijottamalla jotain yksittäistä lukua valtion budjetissa on hölmöä, ehkä jopa valheellista. Kaikille lienee selvää, että tälläisiä projektisuunnittelijoita ja vastaavia ei kukaan laske maahanmuuton kustannuksiin, mutta kaikille lienee myös aivan yhtä selvää, että heikäläisiä olisi marginaalisesti se määrä nykyisestä ilman virallista dogmia monikulttuurisuuden siunauksellisuudesta.

Jos viime vuonna vielä jytkyn jälkeen (ja ehkäpä juuri ennen sitä, kun kokoomus ja kepukin alkoivat puhua humanitäärisen maahanmuuton suitsimisesta persujen voiton pelossa) asiat näyttivät hieman paremmilta, alkaa vaikuttaa, että vuodesta 2012 taitaakin tulla varsinainen mokutuksen hullu vuosi.

Olemmehan jo vuoden vaihteen tienoilta lähtien, eli reilun viikon aikana, saaneet lukea mm. suunnitelluista maahanmuuttajien kiintiöistä työpaikoilla Kuopiossa, muslimien omista uimavuoroista Vantaalla, YLEn ympärileikkausta suitsuttavasta "lasten"ohjelmasta ja ties mistä.

Ja tähän päälle pitää muistaa, että tavallisten suomalaisten arkea käsittelevät uutiset ovat olleet ministerin huolestuminen segregaation kiihtymisestä pääkaupunkiseudulla, vanhustenhuollon katastrofaalinen tila, jatkuvat YT-kierrokset, Huovisen hulvattomien tarinoiden leimaamisen rasismiksi ja ties mistä.

Koska tämä nyt vain tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, niin kyllä varmasti sitä projektisuunnitelijoiden toistaiseksi vielä suurennuslasilla etsimää rasismia joudumme kaikki ihan oikeasti todistamaan, ikävä kyllä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Gruvmor-Marialle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Gruvmor-Maria: Minullakin on etukäteismoderointi, mutta eroa näkyy olevan Suomen ja Ruotsin välillä siinäkin, ettei tähän blogiin juuri ryönää tule, vaikka aika rankkaa juttua välillä heitänkin. En oikein jaksa muistaa, milloin olisin viimeksi jättänyt kommentin julkaisematta. Vaan pitää töljäillä blogiasi. Jos se ruostunut ruotsin kielikin vähän kohenisi.

Ano: Kommenttisi sattui erittäin kohdalleen ja viimeisen kappaleesi johtopäätös myös. Tämäntyyppinen jatkuva paatos, mitä harrastetaan, että ihmiset ajattelisivat ”oikein” kääntyy loppujen lopuksi itseään vastaan, aiheuttaen sitä ihan oikeaa rasismia. Kääntyen ihan oikeasti maassa asuvia ulkomaalaisia vastaan. Ja kohdehan on väärä, sillä kyllä tätä paatosta harjoittavat lähinnä suomalaiset ”tiedostavat” piirit.

Anonymous said...

Jotenkin tästä blogitekstistä - tai pikemminkin sen aiheesta, rasismin vastustamisen opettamisesta - ja erityisesti edellisen, Jos keksis tiedostavan idean -kirjoituksen TV-ohjelmasta tulee mieleen niin 70-luku.

Itse muistan vielä 70-luvun tiedostavat lastenohjelmat televisiossa, kuinka iloiset NL:n lapset saavat sitä sun tätä ja pitävät hauskaa pinskuleirillä. Yllättyvät sitten, että kaikilla maailman lapsilla ei olekaan mahdollisuutta punaiseen huiviin ja pioneerileiriin yms yms jne ad nauseam. Näin naapurissa.

Samoin tuo rasismin vastustamisen retoriikka ja pyrkimys vaikuttaa mahdollisimman pieniin lapsiin tuntuu jotenkin niin tutulta. Näin naapurissa - eikun siis meillä.

Ei tässä havainnossa toisaalta kai mitään uutta ole, kai sen on moni muukin havainnut.

Anonymous said...

Kerropa, Yrjö, kun sinulla on tuota kokemusta... Työpaikalla on nimittäin vanhempi herrasmies suorittavan portaan tehtävissä. Kahvipöydässä herra muisteli kerran aikoja, jolloin hän oli koulukodin (sitä nimitystä hän käytti) palkkalistoilla. Peruskoulupohjalla ja metsurin työkokemuksella (ei mahda onnistua nykyään). Toimenkuvana oli kurinpito, missä se metsurin työkokemus oli varmaan hyödyksi. Käytännössä tämä siis tarkoitti että herra piti asukkaat sellaisessa ruodussa että arki sujui ja jos joku liikaa innostui käsiään levittelemään niin herra lennätti tällaisen tapauksen karenssiin. Tällaisessa tilanteessa laitoksen palkalistoilla ollut psykologi kuulemma pakeni poikkeuksetta työhuoneeseensa.

Niin että mikä mahtaa olla tuollaisen psykologin tarkka toimenkuva? Jos ei meinaan kriisitilanteiden ratkaisuun osallistuminen onnistu vaikka eikös sen pitäisi olla psykologin ominta aluetta?

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Minä muistan 1970-luvun tiedostavat lastenohjelmat myös oikein hyvin. Kaikki heputhan kerääntyivät lauantaina klo 18.30 telkkarin ääreen, kun sieltä tuli Pätkis, missä oli TommiaJerryä, Maantiekiitäjiä, PinkPantheria ja sen semmosta. Mutta minusta nykyinen valistuslinja on kyllä vielä astetta härskimpi kuin silloin. Silloinhan suomalaisuutta itsessään ei varsinaisesti mollattu, mainostettiin vaan, että on se mahtavaa, kun meillä on toi Rauhanvaltio naapurina.

Ano2: Koulukodilla hän tarkoittanee siis valtion koulukoteja. Niissä tämäntyyppiset heput olivat muistaakseni tittelillä katsastaja. Siis vuosikymmeniä sitten. Karenssitermiä en ymmärrä, karsseri on ollut käytössä joskus aikaa sitten, kouluissa. Tarkoittaakohen hän eristystä? En ole ihan varma, mutta muistelisin, että valtion koulukodeissa ei ole psykologeja. Mutta mitä työssäni olen oppinut, psykologithan eivät osallistu osastotilanteisiin ollenkaan, vaan pysyvät omassa työhuoneessaan. Joitain neuvotteluja ne saattavat vetää pari kertaa vuodessa per sijoitettu nuori. Ja se, että psykologi ei teoreettisista ansioistaan huolimatta osallistu osastotilanteisiin, on minusta vaan hyvä. Ei niistä mitään apua niissä käytännön tilanteissa olisi, ja mielelläänhän ne pysyvät omissa kammioissaan muutenkin. Molemmille parempi. Eli ovat siis varsinaisessa työnteossa täysin hyödyttömiä.

Niin muuten, metsurin kokemuksella olevan hepun minä palkkaisin meille hommiin välittömästi, jos mulla siihen valtuudet olisivat. Semmoset ovat yleensä näissä hommissa ihan ykkösässiä.

vieras said...

Mitäs sanoisit näistä sinne sinun duunipaikan osastolle, palkkaisitko jos saisit päättää? Ja varmaan myös sosiaalipuolen toimistohommiin päättämään. Siis semmoiset kuten metsätyömies ja tukkijätkä, (siihen aikaan kun puut sahattiin justeerilla, vietiin hevosen vetämäänä, syötiin läskisoosia ja juotiin pannukahvia jotka kämppäemännät keitti), kaivosmies, (höyry)veturimies sekä konduktööri (jenkeissä heillä on ehkä pistooli duunin puolesta), sekä kivenhakkaaja?

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Palkkaisin joka hemmon.

vieras said...

Kävin tänään vaalikopissa ja äänestin Väyrystä. Selitin IDA:n blogissa miksi päädyin Väyryseen. Jos minulla olisi kaksi ääntä, niin Soini olisi saanut toisen äänen.

Anonymous said...

Aivan oikein Ykä. Karsseristahan oli kyse. Eli lukittavasta jäähyhuoneesta. Herra muuten kertoi myös kohtaavansa silloin tällöin näitä jannuja joita joutui välillä aika kovalla kädellä - nykyajan mittapuulla - kuosissa pitämään. Jotkut on ollut kuulemma aika selkeästi siellä syrjäpolulla, useimmista on tullut ainakin puolikunnollisia kansalaisia. Mutta yhteistä kuulemma kaikille on että iloisesti moikataan, kuulumiset vaihdetaan eikä kaunaa kanneta.

Mitenköhän vastaavassa tilanteessa sen psykologin kanssa...

Ari Laakso said...

Hoh hoijjaa!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle, Anolle ja Arille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Itse äänestin tänään Soinia. Yleisistä syistä.

Ano: No sama ilmiö mullakin, eli entiset asiakkaat ovat mieluummin tarjonneet kouraa nyrkin sijasta. Vaan ihmettelen sitä, kuinka vahna toi heppu on, sillä eihän karsseria ole missään käytetty ikään aikaan. Vai liekö kyse eristyksestä, jota jossain paikassa karsseriksi kutsutaan.

Ari: Joo.

vieras said...

Tiistaina näkyi töllöstä Likainen tusina. En älynnyt sitä katsoa alusta asti joten se jäi katsomatta. Elokuvasta kävi mielessä että Lee Marvinin ja Charles Bronsonin esittämät hahmot ovat sen tyyppisiä äijiä että niitä saisi olla sosiaalipuolen toimistohommissa, ja tietysti myös osastoilla ym. kenttätöissä. Varmaan muutenkin julkishallinnon toimistotöihin pitäisi noita Marvineita ja Bronsoneita hommata.

vieras said...

Onko Ykä ihmetellyt miksi ehdokkaiden kannatuslukuja julkaistaan kesken äänestyksen? Kyselyt voivat vaikuttaa äänestyspäätöksiin. Jossakin maissa on laki, joka kieltää mielipidekyselyjen julkaisun äänesyksen aikana, ja kielto alkaa noin 2-4 viikkoa ennen äänestyksen alkamista.

Mielestäni Suomeenkin voitaisiin ottaa sellainen määräys että kun äänestyksen alkuun on neljä viikkoa, niin ehdokkaiden kannatuksia mittaavia mielipidekyselyjä ei saa julkaista.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Tuo kielto saattaisi olla paikallaan. Varsinkin, kun viime vaaleista alkaen ei gallupeihin oikein osaa enää luottaa.

Likaisen tusinan tartteisi ehkä hieman pehmentää toimintatapojaan noissa rauhan töissä.

vieras said...

Tähän voisi laittaa lauantain kevennyksen merkeissä musiikkia.

Yrjöperskeles said...

Jerry jee... tosin minusta se Kontran versio oli menevämpi.

vieras said...

Jaa, mikäs se versio on? Noita on ilmeisesti monta versioita?

Yrjöperskeles said...

Kontra-yhtyeen (aikaisemmin Kontravirtanen) versio vuodelta 1978. Ei valitettavasti löydy Youtubesta (ihme sinänsä, sehän oli silloin suoranainen hitti Suomessa). Laitetaan korvauksena saman bändin kappale Ressu Ja Punainen Paroni:

http://www.youtube.com/watch?v=7fJcWSW2HAI

Anonymous said...

Tämä vanhempi herrasmies laskee päiviä eläkkeeseen, mutta karsseri on tosiaan hänen käyttämänsä termi eristyksestä. Joskus joutuivat hänen kertomansa mukaan käyttämään pakkopaitaakin kun joku veti oikein pahat pultit. Nämä pultit vedettiin kokemattoman silmin yllättäen, mutta kokemus kuulemma opetti näkemään ne merkit jannun käytöksessä, joiden perusteella piti varata vähän enemmän tilaa ympärille.

Miehen oman kertoman perusteella parhaat työntekijät laitoksella oli "lähitienoon järkähtämättömät maatilojen isännät ja emännät" joita oli käytettävissä talvisaikaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Anolle ja leppoisia eläkepäiviä työkaverillesi. Siihen vanhaan maailmanaikaan valtuudet ovat olleet ihan muuta toista kuin nykyään.

Ja juu, heppu puhuu totta, näissä hommissa tuo tilannesilmä kehittyy väkisinkin.

Nämä "lähitienoon järkähtämättömät maatilojen isännät ja emännät" kelpaisivat minullekin työkaveriksi milloin vain. Nykyisin se vaan ei oikein enää onnistu. Nyt ei enää katsota, mihin pystyt, vaan mikä paperi sulla on. Vaan niinhän se taitaa olla monella muullakin alalla.

Nettomaksaja said...

Nää on saamassa aikaan ikiluupin.

http://www.hs.fi/kotimaa/Ulkosuomalaiset+Rasismimaine+pilaa+Suomi-kuvaa/a1305554423622

Ensin media rääkyy rasismista, sitten lähinnä median varassa kotimaan tapahtumia seuraava väki vastaa johonkin "kyselyyn" että maine on vaarassa, koska rasismi. Ja tästä saatiin taas uutisen aihe.

Hyvin ne vetää.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Nettomaksaja. Joo, hyvin ne vetää. Ja sitten väitetään, ettei ikiliikkujaa muka voi keksiä.