lauantai 25. elokuuta 2012

ANTERO LÄRVÄSEN UNI

- Hyvää päivää hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Olemme täällä Helsingissä, Yleisradion tiloissa. Aiheenamme on uusi suomalais-kenialainen dokumenttiprojekti, joka käsittelee kansojemme historian verisiä aikoja ja silloin vaikuttaneita merkkihenkilöitä ja ihmisiä laajemminkin. Haastateltavanamme on projektin suomalaisen osan tuotantopäällikkö Hougo Hää. Tuotantopäällikkö Hää, voitteko kertoa tarkemmin tästä tulevasta dokumenttiprojektista?

- Terve, Antero. Kerron mielelläni. Tässä projektissa on suomalaisen ja kenialaisen osapuolen välillä tarkoitus tutustua, tutkia ja tehdä johtopäätöksiä omien kansallisten kokemusten pohjalta itselle täysin vieraan kansakunnan historian kokemuksiin ja syitä siihen, miksi niin kansalaiset kuin kansalliset merkkihenkilöt ovat joutuneet tekemään niitä ratkaisuja, mitä he joutuivatkaan tekemään.

- Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kerrotko tarkemmin?

- Johan nyt toki. Eli yhdistetyn työryhmämme kenialainen osapuoli on tällä hetkellä tarkasti tutustumassa Suomen historiaan nimenomaan sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan ajalta. Kenialainen työryhmä tutkii sekä silloisia tapahtumia, ja lisäksi sotatoimien johtajana toimineen marsalkka Mannerheimin elämää ja niitä ratkaisuja, joita hänen tuli silloin tehdä. Mannerheimin lisäksi kenialainen osapuoli tutustuu ja dokumentoi myös muutaman muun suomalaisen johtavissa tehtävissä olleen henkilön elämää, ratkaisuja ja mahdollisia syitä, miksi näitä ratkaisuja tehtiin. Tämä siksi, että tällaisia tapahtumia ei voida mielestämme, eikä myöskään kenialaisen osapuolen mielestä henkilöidä yhteen ihmiseen.

- Oletettavasti suomalainen puoli tästä yhteistyöprojektista tutustuu Kenian historian väkivaltaisiin vaiheisiin?

- Kyllä. Suomalainen osapuoli tutustuu Kenian historiaan, mutta koska tässä kartoitetaan nimenomaan molempien kansojen historian väkivaltaisia vaiheita, on pääasiallisen tutustumisemme kohteena nimenomaan Mau Mau-kapina, ja henkilö, johon suomalainen osapuoli tutustuu erityisen tarkkaan on Jomo Kenyatta sekä tietysti muutama muu asiaan liittyvä johtohenkilö, syistä, jotka jo aikaisemmin kerroin. Molempien osapuolten tavoite on ymmärtää, miten väkivalta riistäytyy käsistä, eikä sitä pystytä enää hallitsemaan, ja mikä saa johtohenkilöt tekemään niitä ratkaisuja, joita heidän on pakko tehdä, ja onko heillä itse asiassa ollut mitään mahdollisuuksia toimia toisin.

- Kuinka tämä dokumentti sitten julkaistaan?

- Tämä julkaistaan kolmessa osassa, jotka kaikki kestävät puolitoista tuntia. Ensimmäisenä julkaistaan kenialaisten tekemä dokumentti Suomen historian dramaatisista vaiheista ja henkilöistä, jotka joutuivat silloin tekemään raskaita päätöksiä. Toisena osana julkaistaan vastaavasti suomalaisten tekemä dokumentti kenialaisten historiasta, ihmisistä, päätöksistä ja vastuusta.

- Entä kolmas dokumentti?

- Kolmas dokumentti on molempien osapuolien yhdessä tekemä lähetys, jossa pyrimme mahdollisimman tarkkaan vertaamaan projektin myötä saamiamme kokemuksia toisillemme melko vieraista kansoista ja heidän historiastaan, ja pyrimme tekemään johtopäätöksiä siitä, onko kansojemme kokemuksissa jotain yhteistä. Pyrimme myös tutkimaan sitä, onko niin tavallisella suomalaisella tai kenialaisella ihmisellä mahdollisuutta vaikuttaa asioihin silloin kun niin sanotut suuret yhteiskunnalliset tapahtuvat lähtevät vyörymään. Samoin tutkimme johtavassa asemassa olevia ihmisiä, ja pyrimme saamaan ratkaisun siihen kysymykseen, että tekevätkö johtavissa asemissa olevat ihmiset päätöksiään täysin itsenäisesti, vai ovatko hekin vain lastuja suuressa virrassa. Kumpikaan osapuoli ei lupaa ratkaisuja, koska absoluuttisia sellaisia ei ole varmaankaan olemassa. Mutta lupaamme keskustelua sekä ajatusten ja historiallisten kokemusten vaihtoa.

- Onko kyseessä puhdas dokumentti, vai onko mukana myös näyteltyjä jaksoja?

- Kyseessä on puhdas dokumentti, ja haastattelumateriaalin lisäksi on käytössä vain autenttisia filmipätkiä. Jo projektin alussa molemmat osapuolet näkivät, että minkäänlainen draamadokumentti ei palvele tarkoitustamme. Meillä ei ole tarkoitus keksityn draaman keinoin murskata vanhoja myyttejä ja ennenkaikkea meillä ei ole tarkoitus luoda uusia.

- Sekä lukijat että kuulijat varmasti odottavat mielenkiinnolla tätä tulevaa dokumenttiprojektia. Tuotantopäällikkö Hää, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei, äänimiehet! Olipa kiva kerrankin haastatella täyspäistä tyyppiä. Nyt rojut kotteroon ja lähdetään sutena Lällävedelle!

- Ei lähdetä.

- Etteikö lähdetä?

- Ei lähdetä niin.

- Ja minkähän helevatun takia ei lähdetä? Ei kai me nyt tänne Helsinkiinkään jäädä?

- Kun sinä et ole Helsingissä.

- Hä? Mitteekö höpäjättä?

- Sinä olet omassa kämpässäsi ja sinä kuorsaat sängyssäsi. Antero, sinä näet unta. Ihan hetken päästä sun herätyskello soi, ja sinä heräät aamuun, jolloin sun pitää ensiksi mennä haastattelemaan tyyppiä, jonka mielestä on hirveää, kun homoja ja neekereitä ei arvosteta, ja jonka mielestä kumminkin on ihan ok vittuilla edesmenneelle sotilaalle tekemällä siitä homo ja neekeri. Ja seuraavaksi sinä menet haastattelemaan jotain pelleä, joka on jonotusnumerolla nro 1738 keksinyt idean, että niin poliittisessa kuin nettikeskustelussa löytyy varjoja 1930-luvulta. Sori, Antero, mutta näin tää nyt vaan on.

- Hei vittu jätkät, älkää ny viittikö!

- Herätyskello: MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP! MÖÖP!

- Zwiddu joo, liian hyvältähän se vaikuttikin. Täytynee ruveta kahvin keittoon…

*
*
*

Yrjöltä lukijalle: Joo, olihan tää jo kuolleen hevosen potkimista, mutta teki vaan mieli. Kiitokset idean pohjista blogiini kommentoineelle Heikki Polojärvelle ja eräälle mainiolle Anonyymille.

8 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Juttua lukiessa tuli mieleen, että eihän se näin pitänyt mennä. Tässä on jotakin vikaa, kun todellisuus ei näytäkään Pahkasialta.

Muistaako Ykä vielä Pahkasiasta "Neekerin Lempi" -sarjakuvaparodian?

Kumitonttu kirjoitti...

Tuota mä oon itte ja ihmetelly, että kun nää valittaa miten neekereitä ja homoja sorretaan, ja sitten niiden mielestä pahin pilkka on leimata joku homoksi ja neekeriksi. Ja tietenkin kaiken päälle kieltää se.

Aatteleppa, jos meillä ei ois tätä anonyymia nettiä, niin täällähän me lauantaina luettais Ilta=Sanomia ja mietittäis, että on se rasismi sitten varmaan tosiaan noussut kovasti, kun siitä noin paljon kirjoitellaan. Että paras varmaan kunnallisvaaleissa mennä äänestämään sitä Pirjo-Eemeliä, ettei ne natsin perskeleet vaan pääse valtuustoon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Hämärä muistikuva. Paremmin muistan sen ”neekeri raiskasi diinarin ’böögin’”. Vaan pahkasikailuhan on nykyisin jo normimeininkiä.

Kumis: Minä luulen, että kunnallisvaaleissa moni normaalihällävälisti äänestää persuja ihan piruuttaan. Kun ne eivät ole tään puolentoista vuoden myllytyksen aikana suostuneetkaan kuolemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vois olla Ykälle jutun juurta :)

http://ottolehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115238-miksi-vapaa-maahanmuutto-on-hyv%C3%A4-asia

Tuli vähän jakomielinen olo tota lukiessa. Tuntui kuin sen olis kirjoittanut kaks eri ihmistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kiitos linkistä. Minä olen vähän huono noissa tilaustöissä. Tuntuu kyllä todellakin, kuin tuon olisi kirjoittanut kaksi eri ihmistä. Ensin kootut kliseet, sitten jopa muutama lause järkeä. Plus tietysti valtava määrä sinisilmäistä uskoa ihmisen hyvyyteen.

Anonyymi kirjoitti...

Juu mulle tuli ihan sellanen kirjoitus mieleen, että eka yks melkein tolkun jätkä kirjoittaa kappaleen, että jatkas tuosta. Sitten joku aivan vesipää kirjoittaa toisen kappaleen. Sitten taas eka kirjoittaja jne...

Anonyymi kirjoitti...

Aluksi luulin että otsikossa lukee "Antero Lärväsen uuni". No ehkä Ykä väsää semmoisen jutun joskus...?

Torstaina varmaan uunitan 1,3 kiloa possun kyljyksiä savipadassa. Eilen hommasin ne lihatiskiltä ja pyysin laittamaan ne maridadiin. Onks se vihateko jos uunitan possua?

Vieläkään en ole saanut koneen ponttöä hommatuksi...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Eikös niitä ole netissä näitä ketjujuttuja tai miksikä niitä kutsutaan? Että yksi aloittaa lauseen ja sitten joku randomina jatkaa jne. Jos tää oli vähän semmonen?

Vieras: Mikäli possu ei ole uuniin mennessä enää hengissä, niin kyseessä ei ole viha- vaan kulttuuriteko.

Toivottavasti saat masiinasi pian pelaamaan. Tuntuu tältäkin kommenttiosastolta jotain tällä hetkellä puuttuvan.