ITSENSÄ YLENTÄMINEN JA HÄPEÄN HÄÄTÖ

eli vaalihajatelmia hotellin respasta 2 eli vaihtoehtoinen pääkirjoitus

Niin kuin aikaisemmin tuli todettua, vaalikamppailu jatkuu ja ottaen huomioon sen, että vaaleissa ei ole ensinkään kyse maahanmuuttoasioista, niin siihen nähden mediamme pitää maahanmuuttokysymyksiä varsin ansiokkaasti tapetilla. Käytetään ensin kirjoituksen taustaksi hieman apuna maanmainion Roopen Mediaseurantaa, ja katsotaan mitä medialla on meille sanottavana:

19.10. Kainuun Sanomat toivottaa maailman meillekin tervetulleeksi kylään ja asumaan sekä syyttää kainuulaisia äänestäjiä todellisuudentajun menettämisestä, kun he eivät ymmärrä, että maahanmuuttajia tarvitaan korjaamaan vääristyvää huoltosuhdetta. Nimetön pääkirjoituksen kirjoittaja pitää sinänsä epärealistisena kuvitelmana, että Kainuu voisi houkutella työvoimaa Suomesta, mutta jostain syystä hän uskoo, että ulkomailta osaavaa työvoimaa on tarjolla. Sitä, kuinka Kainuuseen saadaan työpaikkoja, hän ei kerro, mutta lausuu toki taikalauseen ” toki aina löytyy ehdokkaita, jotka ratsastavat ennakkoluuloilla ja peloilla, vaikka tajuaisivatkin tilanteen.”

Kainuu, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 4.367
- avoimet työpaikat: 389

*

14.10. Kalajokilaakso muistuttaa, että tulee uskoa ennemmin Tilastokeskukseen kuin kauhutarinoihin maahanmuuttajista, toteaa, että työikäinen väestö vähenee sadoilla tuhansilla ilman maahanmuuttajia ja ihmettelee, että ”miten ihmeessä tämä huoltosuhteen heikkeneminen oikaistaan, jos rajat pannaan kiinni?” Kalajokilaakso peräänkuuluttaa osaavaa ja koulutettua työvoimaa.

Pohjois-Pohjanmaa, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 20.399
- avoimet työpaikat: 2.085

*

13.10. Savon Sanomat toteaa, että muiden apu on tarpeen ja muistuttaa myös Tilastokeskuksen tuoreista väestöennusteista sekä päätyy johtopäätökseen, että ”nykyistä hyvinvoinnin tasoa ei Suomessa kyetä säilyttämään ilman maahanmuuton kasvua.” Erityisesti Savon Sanomat kaipaa maahanmuuttajia Itä- ja Pohjois-Suomeen, jossa muutos on muuta maata nopeampaa.

Pohjois-Savo, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 11.453
- avoimet työpaikat: 1.156

*

12.10. MTV3: uutiset toteaa, että ” kaikkien suomalaisten kannattaa toivoa, että Suomi pystyy houkuttelemaan maahan entistä enemmän muuttajia ulkomailta - hyvinvoinnin kasvu ja työvoiman riittävyys ovat lähivuosikymmeninä maahanmuuton varassa.” MTV3 vetoaa tässä, kas, Tilastokeskuksen tuoreisiin väestöennusteisiin.

Suomi, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 246.332
- avoimet työpaikat: 28.140

*

12.10 Monitori-lehdessä meidän kaikkien tuttu Ritva Viljanen toteaa yhdessä haastattelussaan, kaksi melko mielenkiintoista asiaa. Aluksi hän tosin toteaa optimistisesti, että maahanmuutto on Helsingille ennen kaikkea mahdollisuus ja kilpailutekijä. Vaan sitten ne pari asiaa:

- Helsinki on maahanmuuttajien kannalta vetovoimainen paikka, koska täällä on paljon nuorta ja koulutettua työvoimaa eikä juurikaan työvoimapulaa.

- Viljanen myöntää, että maahanmuuton ja kotoutumisen näkymät ovat Helsingille myös haaste: 17 prosenttia kaikista Suomen syrjäytyneistä nuorista asuu pääkaupunkiseudulla, ja näistä 44 prosenttia on maahanmuuttajia.

Hotellin respassa tämä tulkitaan omalla tavallaan, mutta jokainenhan tekee tulkintansa itse.

*

11.10. Kaleva-lehti toteaa taas vaihteeksi, että ”On hyvä muistaa, että toivo paremmasta elämästä on aina ajanut ihmisiä liikkeelle. Yli miljoona suomalaistakin on lähtenyt maasta; eniten Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Ruotsiin.” Ja taas vaihteeksi jättää toteamatta, että suomalaisia vastassa ei ollut suomalaisiin erikoistunut maahanmuuttoteollinen kompleksi ja puolestaloukkaantumiskoneisto.

Pohjois-Pohjanmaa, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 20.399
- avoimet työpaikat: 2.085

Kovasti toisensa kaltaisia ja ennustettavia nämä kirjoitukset ovat. Olisi piristävää nähdä joku pääkirjoitus, joka käsittelee näitä kysymyksiä toisesta vinkkelistä. Vaan koska eihän sellaista tule, niin väsäsin sellaisen itse. Mm. Helsingin Sanomat saa tämän rauhassa kopioida, mikäli pääkirjoitusten aiheet joskus tuntuvat olevan hakusessa:

*

Pääkirjoitus: itsensä ylentäminen ja häpeän häätö

Kunnallisvaaleja käyvässä Suomessamme on jaksettu muistuttaa, että vaalit ovat paikallisvaalit, jolloin maahanmuuttokysymyksiin ei ole tarpeellista puuttua. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että maahanmuuttokysymyksiin ei tule puuttua silloin, jos asiasta on lausuttavana jotain negatiivista. Maahanmuuttomyönteistä valistusta (tunnettiin ennen myös nimellä propaganda) taas tuotetaan median toimesta kansalle luettavaksi aina vaan entistä enemmän ja siinä ei ole mitään ihmeteltävää eikä varsinkaan kyseenalaistettavaa.

Maahanmuuton uskonnolliselle taholle kohonnutta ylistystä on Suomessa jatkettu nyt noin parikymmentä vuotta. Tämän ylistys näyttää kiinteytyneen kolmeen, jatkuvasti toisiaan seuraavaan sykliin (mitkä tietysti aika ajoin menevät limittäinkin):

1. Väestöpoliittinen vaihe, jossa vedotaan jossain vaiheessa alkavaksi ennustettuun työvoimapulaan. Tähän vaiheeseen kuuluu muistuttaa, että Suomeen on 1800-luvulla tullut yrityksiä perustaneita maahanmuuttajia ja muuttivat-han suomalaisetkin.

2. Kulttuurinrikastusvaihe, eli vaihe, jossa perustellaan ahdasmielisen suomalaisen kulttuurin vaativan väriä, iloa ja hymyä, erityisesti eksoottisesta suunnasta. Tähän vaiheeseen kuuluu muistutukset siitä, että haluavatko suomalaiset luopua mm. pizzan syömisestä.

3. Riivaajan manaamisen vaihe, joka alkaa silloin, kun vaiheet 1 ja 2 on perusteltu nurin ja niihin vaiheisiin liittyvä propaganda on muutenkin vuodeksi pariksi polttanut itsensä loppuun, lähinnä siksi, että propaganda on jossain vaiheessa muuttunut parodiaksi itsestään. Tässä vaiheessa erityisesti syyllistetään suomalaisia vääristä asenteista ja ajatuksista sekä vaaditaan sananvapauden tuntuvaa rajoittamista sananvapauden turvaamiseksi ynnä mielellään hieman päitä vadille.

Meillä Suomessa ollaan tällä hetkellä siirtymässä tässä ikuisessa tiedostavan luonnon kierrossa taas vaihteeksi vaiheeseen yksi. Tulevaan työvoimapulaan vetoaminen ei ole vähään aikaan ollut kovinkaan muodikasta, sillä edellisen, veret seisauttavan työvoimapulan ennustettiin alkavan hetikohta silloin kuin ajastaika vaihtuu vuodesta 2009 vuoteen 2010, ja sehän meni hieman läskiksi. Elämme nyt vuorokautta 1.026 Jälkeen Suuren Työvoimapulan, ja maassamme on 246.332 työtöntä työnhakijaa ja 28.140 avointa työpaikkaa. Lisäksi vuoden 2010 ennustetun työvoimapulan aiheuttajaksi määritellyt suuret ikäluokat ovat nyt 62 – 67-vuotiaita.

Kun ottaa huomioon kuinka nolosti tälle aikaisemmalle työvoimapulalle kävi, voi äkkiseltään ajatella, että uuden ennustamisessa kannattaisi vielä ainakin pari vuotta passailla, mutta sehän ei ole este, sillä poliittinen muisti on lyhyt, ja tilastokeskus on tehnyt jälleen uuden väestöennusteen työikäisen väestön määrän dramaattisesta vähentymisestä. Tilasto on siinä mielessä viisas, että se kurkottaa useamman vuosikymmenen päähän eikä aivan lähivuosiin. Joka tapauksessa nyt on jälleen jotain, johon nojata ja aloittaa maahanmuuton itsestäänselvyyden julistamisen vaihe numero yksi taas kertaalleen täysin voimin ja intoa puhkuen, aivan kuin vaihe yksi olisikin keksitty vasta ihan hiljattain.

Tässä hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavassa innossa tosin unohtuu jo se parinkymmenen vuoden kokemuksen todeksi osoittama asia, että taloudellista huoltosuhdetta parantavat vain työikäiset ja työkykyiset ihmiset, joilla on työpaikka. Taloudellista huoltosuhdetta ei paranna se, että Suomeen tulee työikäisiä mutta työkyvyttömiä  ja työpaikattomia ihmisiä, jotka elävät koko ikänsä maassa käytännössä eläkeläisinä, samaan aikaan kun kantasuomalaisten eläkeikää suunnitellaan nostettavaksi vain ylemmäksi. Ja valitettavasti suomalainen yhteiskunta, jossa on korkea verotus ja korkea sosiaaliturva suosii nimenomaan tällaista muualta tulevaa ja aikaista eläköitymistä tavoittelevaa väkeä. Yrittäjän kannattaa mennä Yhdysvaltoihin.

Maahanmuuton itsestäänselvyyden vaihetta yksi julistavilla on myös syvä huoli siitä, riittääkö hoitoalalle työntekijöitä. He pitävät jotenkin itsestään selvänä sitä, että hoitoalan työntekijällä on automaattisesti mukanaan rahoitus, jolla hän kustantaa oman työnsä. Valitettavasti hoitoalan työntekijä työllistetään niillä veromarkoilla, jonka maan vientiteollisuus tekee. Vaiheen yksi julistajilla on suuri huoli siitä, saadaanko hoitoalan tehtäviin tarpeeksi maahanmuuttajia, mutta ei huolta huomisesta siitä, riittääkö siihen kustantajia. Hoitoala on äärimmäisen tärkeä, ja suomalaisten on loppulaskussa aihetta olla varsin ylpeitä niin terveys- kuin sosiaalipalveluistamme, mutta ne ovat palveluita, joihin tarvitaan rahaa, ja rahan tässä maassa tekee vieläkin yksityinen sektori. Joka on viime vuosina ottanut aina vaan ankarampaa osumaa.

Jossain vaiheessa vaihetta yksi sitten todetaan, että taloudellisten seikkojen tylsä jauhaminen on tylsää ja tylsääkin tylsempää ja silloin onkin aika lyödä hippivaihde päälle ja siirtyä Vesimiehen Aikaan, eli vaiheeseen kaksi. Jolloin noin 67 toimittajaa per viikko toteaa, että sijaintiinsa ja raaka-ainevaroihinsa nähden sinänsä varsin menestyksekäs Suomi on sisäiseltä olemukseltaan köyhä ja tylsä, ja siksi se tarvitsee väriä, bailuja ja eksotiikkaa. Tämä vaihe on varsinkin toimittajalle varsin helppo, sillä hänen ei silloin tarvitse esittää ekonomia, vaan voi palata turvalliseen ammatilliseen alkukotiinsa eli kouluainetta väsäävään kaunista angstia potevaan lukion ensiluokkalaiseen, jota ihmettelee, että tajuatteko te juntit, että ilman ulkomaalaisia teillä ei olisi pizzaakaan ja suomalaisuutta itsessään ei ole koskaan ollutkaan.

Uudestaan käyntiin lyödyn vaihe kakkosen alussa innostus on kova, mutta hippikesä 1999 / 2002 / 2005 / 2008 / 2011 / 2014 kuihtuu pian, kun aletaan huomauttaa että on huomattavasti halvempaa ostaa kadut täyteen värikästä tyykiä kuin asiakseen elättää värikkään orvaskeden kantajaa. Samalla saatetaan muistuttaa tietyistä seksuaalirikos- ja väkivaltatilastoista. Siinä vaiheessa solmuvärjätty paita vaihdetaan kovempiin kauluksiin, vedetään nuttura mahdollisimman tiukalle ja siirrytään (jälleen kerran) vaiheeseen kolme.

Vaiheeseen kolme kuuluu varsin sovellettu medianäkemys siitä, mikä on uutisoitavaa ja mikä ei. Mikäli perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas puhuu facebookissa rumia, se on ilman muuta sensaatio. Sen sijaan jos demareitten kunnanvaltuutettu mäiskii poliisia pampulla ja sylkee tämän päälle, ei kyseessä ole kummoinenkaan juttu, eikä demareilta vaadita julkista irtautumista virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Yhtä kaikki, vaiheissa kaksi ja kolme menee mukavasti parikin vuotta, jolloin voidaan jälleen palata vaiheeseen yksi, ja vaatia maahanmuuttajia, koska maata uhkaa veret seisauttava työvoimapula.

Ja tässä vaiheessa päästään pääkirjoituksen varsinaiseen aiheeseen, ja isoon kysymykseen.

Miksi?

Miksi nähdä moinen vaiva? Miksi yrittää todistaa jotain, jonka kaksikymmentä kulunutta vuotta ovat osoittaneet keksityksi? Miksi pyörittää tuota samaa ympyrää uudestaan ja uudestaan?

Voisiko kyseessä olla sittenkin hyvin yksinkertainen inhimillinen asia, eli pelko joutumisesta naurunalaiseksi?

Palataan ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Silloin käyttöjärjestelmän nimeltä Suomi oletusasetuksia muutettiin niin, että maahanmuutto itseisarvona tuli oletusasetukseksi. Hienosäädettynä niin, että mitä eksoottisempaa, sen parempi. Kuka ja ketkä sen alkujaan tekivät lienee turha kysymys. Pääasia on, että niin joka tapauksessa tapahtui.

Ja samalla pääsy niin sanottuun älylliseen eliittiin muuttui ilmoitusasiaksi. Jos toimittaja, tutkija, virkamies tai vastaava ilmoitti, että hänen mielestään maahanmuutto on itseisarvo, ja hän halveksuu niitä ihmisiä, jotka eivät asiaa ymmärrä tai jopa pahimmillaan sitä vastustavat, hän kuittasi välittömästi itselleen paikan älyllisessä eliitissä. Häntä kuunneltiin. Hänellä oli Mielipide. Hän sai media-aikaa. Hänet nähtiin. Hänet tunnettiin.

Ja siihen junaan oli helppo hypätä. Se ei edes vaatinut paljoa. Vain sen, että toisti saman kuin kaikki muutkin.

Epäilemättä se on tuntunut pitkään hyvältä. Mutta samalla unohtui, että tarpeeksi suuri määrä propagandaa saa jossain vaiheessa aina aikaan vastareaktion. Viime vuoden huhtikuussa vastareaktio muuttui ajatuksesta lihaksi, ja nyt on pelko, että se tulevaisuudessa vain kasvaa. Ja vastareaktion myötä itse itsensä älylliseksi eliitiksi nostanut joukko joutuu kuulemaan kysymyksen ”oletko ollut koko ajan ihan tosissasi” kerta toisensa jälkeen. Ja taustalla aivoa nakertaa pelko arvostuksen menettämisestä. Naurunalaiseksi joutumisesta. Huvittuneista katseista. Ilkeistä kommenteista.

Häpeästä.

Olisiko niin, että häpeän häätämiseksi tuota samaa modattua rukousmyllyä tulee vaan jatkossakin pyörittää. Toivoen, niin kuin on toivottu joskus aikaisemminkin, että kun väitettä tarpeeksi monta kertaa toistaa, se saavuttaa lopulta kriittisen massan ja muuttuu totuudeksi, jota ei enää tarvitse perustella?

Olisiko niin, että tämä rukousmyllyn pyörittäjä ajattelee, että palakoon vaikka koko maailma ympäriltäni, kunhan itse saan olla turvassa omassa Anti-Impivaarassani. Jossa kukaan ei tule kuiskaamaan korvaani, että en ollut hyödyllinen idiootti siksi, että minut johdettiin harhaan, vaan siksi, että itse halusin.