LUOPUMIS- JA LUOVUTTAMISPÄIVÄ

Mullahan oli tarkoitus väsäillä kirjoitus itsenäisyyspäiväksi, mutta sitten tuli sairastuttua, eikä sitä jaksanut sitten pukertaa. Nyt kuume on jo suht inhimillisillä lukemilla ja kun läppärin voi tuoda sänkyynkin, niin jatketaan. Minähän kokosin siis koosteen siitä, mihin ihmisten ajattelua Suomessa on niin poliittisen-, media- kuin virkamiesvallan puolesta väen väkisin yritetty ajaa vuosina 2007 -2013. Mainio vakikommentoija Sandscorpion totesi vyörytyksen evoluutiosta varsin osuvasti:

Vuosina 2007-2010: "Tiesittekös muuten, että persut ja kaikki muutkin suomalaiset ovat ihan hirveitä natseja?"

Vuosina 2011-2012: "Meidän pitää tehdä näin, noin ja vielä tuollainen vippaskonsti, että saadaan rasismi laskuun ja maahanmuuttajat tuntemaan itsensä tervetulleiksi."

Vuonna 2013 ei ole enää mitään selkeää teemaa, tyyliä tai ohjenuoraa, vaan argumentointi on surrealistista tajunnanvirtaa.

Odotan mielenkiinnolla nähdäkseni, miten se tästä kehittyy, vai onko se saavuttanut lopullisen muotonsa. Fysiikan lakien mukaan entropia tuppaa kasvamaan, joten en oikein keksi, mihin suuntaan tuosta enää pääsisi.

Ja kommentoija DuPont tiivisti oikeastaan olennaisen:

Vähän ristiriitaisia tunteita päässäni pyörii tuon jälkeen. Monessa kohtaa nauroin ääneen dadaistisimpien kommenttien kohdalla, mutta sitten heräsi suuttumus. Tuollaiset ihmiset oikeasti ovat päättävissä asemissa. Ihan oikeasti!

Kyllä. Nuo ihmiset ovat oikeasti päättävissä  asemissa. He käyttävät poliittista-, media- ja virkamiesvaltaa ja ovat käyttäneet sitä siihen malliin tehokkaasti, että itsenäisyyspäivän virallinen juhliminen alkaa olla enää pelkkä farssi, joka pilkkaa farssia solvaavaa farssia.

Lähinnä viralliset juhlat voisivat olla luopumis- ja luovuttamispäivän nimellä.

Poliittisia vallankäyttäjiä koskeva osio on sinänsä varsin selkeä, sillä nykyinen hallitus on luovuttanut Suomen Valtion suvereenit oikeudet jollekin, mitä se ei oikein itsekään osaa määritellä ja muuttanut itsenäisen valtion Euroopan Unionin takahikiäksi, jonka edustajat ovat ylpeitä, kun ovat mukana ns. eurooppalaisen vallan ytimessä sanomassa ”kyllä” & ”suostumme”. Lisäksi se on onnistunut siirtämään tolkuttoman määrän rahaa syssymmällä-talouksiin ja pitää kumpaakin asiaa suomalaisten velvollisuutena, josta tulee olla ylpeitä. Tämän lisäksi on romutettu maanpuolustus ja turvotettu julkishallinto, joka tosin turvottamisen seurauksena jatkuvasti vähentää palveluitaan suomalaisille. Ehkäpä julkishallinto satsaakin jo tärkeämpiin arvoihin.

Juhlapäivää vietetään (ja vietettiin) luonnollisesti siten, että Jyrki Kataiselle myönnetään Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ja Jutta Urpilaiselle taas Suomen  Valkoisen Ruusun komentajamerkki. Näinhän tää tietysti aina menee. Suurimmat rosvot saavat suurimmat prenikat. Onneksi Mannerheim-Ristiä ei ole mahdollista myöntää siviiliansioista. Tähän on alkanut tottua.

Vaan se, mihin Hotellin respassa on äärimmäisen vaikeaa (lue: mahdotonta) tottua, on tämän tiedostavan mediamme jatkuva länkytys uudelleen määritetystä suomalaisuudesta. Itsenäisyyspäivän aikaanhan se korostuu, ja laitetaan pari esimerkkiä. Ensinnäkin Helsingin Sanomissa somali Maryam Abdulkarim avautuu siitä, että Suomi on rasistinen maa. Täysin tuttua settiä, ei aiheuta toimenpiteitä, ei yllätä ketään.

Mutta jutun toimittajan Ann-Mari Huhtasen näkemys suomalaisuudesta on taasen varsin leveä  ja luova. Tämä Abdulkarim kun on syntynyt 1982 ja tullut Suomeen 1989 on Huhtasen helppo yksinkertaistaa ”Maryam Abdulkarim on ollut suomalainen 24 vuotta”. Hänestä  siis tuli suomalainen täsmälleen sillä hetkellä, kun hän saapui Suomeen. Ja Huhtasen ja median mielestä yleensäkin meidän tavallistenkin ihmisten tulisi myös näin ajatella. Mitenkä, jos minä lennän Mongoliaan, niin tuleeko minusta Ulan-Batorin lentokentällä mongolialainen.

Maryam toteaa vielä: ”Oletpa sitten siirtolaistaustainen tai Suomeen adoptoitu tummaihoinen, sinua kohdellaan monessa paikassa toisen kulttuurin edustajana.” Juu, niin kohdellaan. Varsinkin kun 24 vuotta ”suomalaisena” ollut nainen pukee päälleen haastatteluunkin rätit, jotka eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Toimittaja voi tietysti todeta, että tämä on uutta suomalaisuutta ja vaatia pottunokankin ajattelemaan niin, mutta pottunokka voi vielä onneksi tuumia, että ajattele keskenäs. Suomalaisuuteen kun kuuluu myös etnisyys. Minä voin muuttaa vaikka Nigeriaan. Ei siellä koskaan pidetä minua nigerialaisena. Minä kun en ole nigerialainen.

Tästä nimenomaisesta toimittajan ylistämästä ja puolesta tuskaa kokevasta ns. uudesta suomalaisesta kansallisuudesta voi todeta muuten, että se on täällä ollessaan työllistänyt lähinnä sosiaalihuoltoa, tukipalveluita (vielä yli 20 vuoden jälkeen), puolestaloukkaantumiskoneistoa sekä poliisia. Tämäkö on sitä haluttavaa ja välttämätöntä uutta suomalaisuutta?

Toinen esimerkki tulee Turun Sanomista ja siellä toimittaja Kaisa Kurikka ihastelee ”mustien taiteiljoiden ihon politiikkaa”:

”Neljä mustaa esiintyjää laittaa mirrit kaulaansa ja isot afro-peruukit päähänsä ja asettuu riviin katsojien eteen. He vääntävät suupieliään suuriin hymyihin tai hassuihin pelleilmeisiin. Sen jälkeen he antautuvat rytmikkääseen afrotanssiin.

Tämä kohtaus tiivistää sen, minkälainen asema on varattu mustaihoisille esiintyjille länsimaisessa viihdeteollisuudessa ja kaupallisessa populaarikuvastossa. Eksoottinen villi tai hassu pelle ovat olleet niiden roolien joukossa, joihin mustia taiteilijoita on pitkään asetettu.”

Tietysti esityksen viesti olisi ehkä kuulunut esittää lähinnä yhdysvaltalaiselle viihdeteollisuudelle ja sillekin se tulee jonkun vuosikymmenen liian myöhään, sillä mustillehan on varattu niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin ne hyvien heppujen roolit. Vaan saahan sitä ihminen naamaansa väännellä yleisön edessä. Oli sitten musta eli valkoinen. Mutta kun sen tekee musta, niin kyseessä on tietysti yhteiskunnallinen osallistuva taide, jota pitää ihquttaa.

Kurikka muistaa todeta, että ” esitys tekeekin monella tavalla selväksi sen, miten henkilökohtainen on poliittista.” ja sillä tavoin muistuttaa, että 1960-luvun radikaalifeminismi on hallussa. Tämmöisiä asioitahan tulee tietty muistuttaa, sillä se antaa artikkelille lisää painoarvoa puhuttaisiin sitten vaikka muikkuverkkojen laskemisesta. Vaan Kurikka jatkaa:

 ”Kukin esiintyjä kertoo vuorollaan omasta henkilökohtaisesta taustastaan. Kukin tekee myös selväksi, että he ovat suomalaisia vaikka etnistä taustaa on eri Afrikan maissa.”

Mutta en ole kylläkään ihan varma, että tulikohan tuo suomalaisuus näitten tanssijoitten vaiko pelkästään Kaisa Kurikan kynästä. Luopuuko ihminen kuinka helposti etnisestä taustastaan? Haluaako hän edes tehdä niin? Toimittajan silmissä me tietysti olemme kaikki aivan samanlaisia suomalaisia, koska toimittaja on niin määritellyt ja toimittajalla on hallussaan ainoa oikea totuus.

Yhtä kaikki, media on ottanut oikeudekseen määritellä suomalaisuuden aina vain uusiksi ja vain itseään miellyttävällä tavalla. Ja media vaatii, että me ajattelemme asiasta samalla lailla median kanssa. Muuten olemme hirviöitä.

No, mitä respassa ajatellaan?

Siellä ajatellaan, että ei. Eivät ne ole suomalaisia. Eikä minun tarvitse ajatella niitä  suomalaisina, vaikka media niin turpa kuolassa vaahtoaakin. Ja voin minä ihan hyvin pitää jostain tyypistä, vaikka se ei olekaan suomalainen. Ei se suomalaisuutta sinänsä vaadi.

Jos nämä toimittajien mainostamat uudet suomalaiset erityisryhmät edes haluaisivat olla suomalaisia, niin hehän vaatisivat välittömästi tämän positiivisen erityiskohtelun purkamista. Ja toteasivat, että koko järjestelmähän on meitä suosivaa ja toisiin suomalaisiin kohdistuvaa rasismia. Samaan hengenvetoon he toteaisivat, että emmehän me edes tarvitse sitä, sillä mehän opettelimme kielen, opettelimme tavat ja opettelimme ammattitaidon. Koska mehän olemme suomalaisia. Vielä he saattaisivat todeta, että purkakaa nyt ihmeessä tuo yksinhuoltajuuden kautta mahdollistuva moniavioisuus. Ei sellainen kuulu Suomeen. Emmekä me halua kiilata asuntojonoissa muitten suomalaisten ohi. Samaan jonoon ja samalle linjalle. Reilu peli. Meidän suomalaisten kesken.

Ei kannata pidätellä hengitystä tuota odottaessa. Ja miksi heidän noin tartteis tehdäkään? Media tekee heistä suomalaisia yhtä kaikki ja positiivinen erityiskohtelu jatkuu entiseen malliin.

Vaan kuinka tulevia itsenäisyys- korjaan, luopumis- ja luovuttamispäiviä tullaan viettämään? Veikkaisin, että luopumis-ja luovuttamispäivän juhlallisuuksia vietetään joulukuun 6.n iltana kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Kaupungin toreille on väsätty palamaan suuria kokkoja. Juhlallisuudet alkavat siten, että kaikki osallistujat heittävät kokkoihin kärventymään kaksi sinivalkoista kynttilää. Paloa joudutetaan kaatamalla kokkoihin reilusti bensiiniä.

Tämä tietysti siksi, että kaksi kynttilää oli aikanaan jääkäriliikkeen käytössä, ja niillä viestitettiin, että majapaikka oli turvallinen. Ja ei kai Tiedostavassa Suomessa mitään kansanmurhaajia juhlisteta.

Juhlallisuudet jatkuvat. Juhlaväki jakautuu kahteen osaan. Toisella puolella ovat ”suomalaiset”, eli siis etnisesti oikeaväritteiset juhlijat. Toisella puolella taas ovat pottunokat, joita tosin kutsutaan näissä juhlallisuuksissa ”uuskotoutettaviksi”. Jokaisella ”suomalaisella” on pari ”uuskotoutettavien” puolelta. ”Uuskotoutettavat” ovat tuoneet jokainen tullessaan yhden esineen,  joka on ollut heille aikaisemmin tärkeä heidän suomalaisuuttaan ja elämänhistoriaansa ajatellen, ja josta heidän on aika luopua uusien arvojen tieltä. Esine voi olla vaikkapa isoisän vapaudenmitali, ensipainos Kalle Päätalon Kunnan Jauhoista, Kivennavan kansallispuku, vanha ja uskollinen löylykiulu mökiltä, samanlaiset Tenson-urheiluhousut kuin Lasse Virénillä aikanaan tai sitten esim. isältä periytynyt Jopopyörä.

Parit siirtyvät vastakkain. Jokainen ”uuskotoutettava” antaa ”suomalaiselle” parilleen tuomansa esineen, ja ”suomalainen” käy heittämässä sen kokkoon. Sen jälkeen ”suomalainen” antaa ”uuskotoutettavalle” oman (valtion kustantaman) lahjansa, joka kuvaa häntä ja hänen esim. afrikkalaista identiteettiään. ”Uuskotoutettava” ottaa lahjan vastaan, painaa sen poveaan vasten ja laskee katseensa. Muutama kyynel tulee ”uuskotoutettavalta” vierähtää, sillä muuten tunne-elämystä voidaan pitää feikkinä.

Tämän jälkeen juhlien pääseremoniamestari (esim. Steen 1) ilmoittaa ”uuskotoutettaville” että heidän on aika lähteä kotiin, sillä heillä on huomenna työpäivä. Hän vielä ”uuskotoutettavien” poistuessa rääkyy, että ”teillä ei ole oikeutta kutsua itseänne suomalaisiksi, ennen kuin olette sen ansainneet”.

Pottunokat poistuvat nöyrästi paikalta ja sen jälkeen alkaa ilonpito. Virvokkeet ovat luonnollisesti valtion tarjoamia. Ilonpitoon osallistuvat tietysti ”suomalaiset” ja lisäksi tiedostava mediaväki plus leikkipartisaanit jotka koostuvat liimatilheistä, punavihervästäräkeistä ja sukkahousukoppeloista. Heitä kaikkia voi sanoa uuskotoutumisessaan onnistuneeksi.

Ilonpito muuttuu suunnitellun aikataulun mukaisesti hulinaksi ja paikkojen hajoittamiseksi ajassa 4 min 22 sek. Ja sitten kaikilla paikalla olijoilla onkin sitten tiedostavan mukavaa.Tampereellahan sitä tänä vuonna jo vähän ennakkoharjoiteltiinkin. Kuvassa poliisin kiinniottama sukkahousukoppelo. Huomaa käytännöllinen talvitaisteluvarustus:

Nähtävästi poliisikin on joutunut viettämään luovuttamispäivää. Kun olisivathan ne pystyneet jyräämään tuon ”luokkasotaa” huutavan elämyspartisaaniporukan mennen tullen. Mutta nähtävästi oli taas käsky käynyt, että antaa lapsosten eläytyä ja harrastaa.. Nuo pellet alkavat vaan tuota menoa kuvitella, että ne ovat oikeasti kovaa porukkaa. Ehkä heidän kannattaisi laajentaa partisaanitoimintaansa. Esim jonkun suomalaisen metsästysseuran hirvipeijaiset voisi olla uusia kokemuksia tarjoava kohde.

Tietysti, jos ne haluavat oikein hyytävää jännitystä, niin Cannonball MC:n jäsenet kokoontuvat joka vuosi katsomaan tallillaan Tuntemattoman Sotilaan. Ei muuta kun sinne riekkumaan.