torstai 23. huhtikuuta 2015

ELATUSVIISUMI JA TRIVIAA

Vaalien jälkeen maahan pistetään pystyyn luonnollisesti uusi hallitus, ja hotellin respassa seurataan mielenkiinnolla, minkälaisen linjan se ottaa maahanmuuttokysymyksiin. Kiinnostukselle ei tarvitse muuta selitystä kuin vilkaisu siihen, mikä tilanne on naapurimaassamme Ruotsissa. Koska keskusta voitti vaalit ja siitä on tulossa pääministeripuolue, sen linja tietysti kiinnostaa eniten. Ja tämän uutisen perusteella kepu jatkaa sitä samaa ja hyväksi havaittua yleisafrikkalaista linjaa kuin ennenkin.

Eli kepu on siis hyväksymässä niin sanotun humanitaarisen viisumin käyttöönoton. Viisumin voi hakea jo lähtömaassa ja viisumin perusteena on ainoastaan turvapaikan hakeminen. Ei tarvitse suurta sherlockia ymmärtämään, mitä tämä mahdollisuus vaikuttaa  Eurooppaan tuljioitten määrään. Silloin ei enää tarvitse turvautua ihmissalakuljettajien apuun ja huonosti pinnalla pysyviin paatteihin, vaan sen sijaan tänne voi tulla mukavasti reittilennolla.

Muistutetaanpa hieman termistöstä, eli tämä viisumi, jolla haetaan turvapaikkaa ei ole viisumi, jolla haetaan turvapaikkaa. Se on viisumi, jolla haetaan pääsyä koko elämän kestävän elatusautomaatin piiriin. Ilman vastinetta, ilman paluun pakkoa ja ennen kaikkea ilman sitä kuuluisaa kotoutumista.

Keskusta toteaa Suomen Pakolaisavun kyselyssä asiasta näin:

Keskustan yksi tavoite EU-yhteistyössä on sulkea ihmiskaupan markkinat sekä ehkäistä Välimerellä tapahtuvia kuolemia. Voimme edistää turvapaikanhakijoiden pääsemistä turvallisesti ja laillisesti EU-alueelle laillisten maahantulokeinojen, kuten humanitaarisen viisumin, käyttöä lisäämällä.

Eli keskusta ei joko ymmärrä tai välitä siitä, mitä lisääntyvien ihmismassojen kuskaamineen niin Eurooppaan kuin Suomeenkin tulee saamaan aikaiseksi. On oletettavaa, että valtaosa keskustan äänestäjistä on maaseudulta kotoisin, eikä mitä varmimmin ole kovin innostunut rajattomasta ja piikittömästä haittamaahanmuutosta, joten he voivatkin todeta itselleen, että heidän luottamuksestaan kiitettiin kusemalla heidän muroihin kunnon lorinalla.

Mitä asiasta tuumivat kyselyssä perussuomalaiset? Vastaus:

Turvapaikkajärjestelmää ja perheenyhdistämistä käytetään väärin. Sotia ja kriisejä pakenevat ihmiset tulee asuttaa ensisijaisesti kriisialueiden läheisyyteen, ja lähtökohtana pitää olla, että ihmiset palaavat koteihinsa heti, kun olosuhteet sen sallivat.

Eli täysin järkevää. Nyt herääkin kysymys siitä, kuinka nämä kaksi suurinpiirtein vastakkaista näkemystä sovitetaan hallitusneuvotteluissa yhteen? Vaikka asia olisikin Timo Soinille marginaalinen kysymys, se ei ole äänestäjille sitä. Keskusta tarjoaa suomalaisille haittamaahanmuuttoon rajatonta piikkiä. Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä sitä. Jos ne sen hyväksyvät, he menettävät kaiken uskottavuutensa.

Muistutetaan vielä siitä, että tavalliset kansalaiset eivät ole välttämättä samaa mieltä kepun yleisafrikkalaisen linjan kanssa. Siitä kertoo vaikkapa tämä tuore Ylen kysely, jossa kysytään saako maahanmuuttoa rajoittaa kansalaisuuden perusteella. Tässä tilanne torstaina klo 16.16:


Jäämme odottamaan mielenkiinnolla sitä, häviääkö kyselyn tulokset jossain vaiheessa. Muistutetaan vielä, että tätä tuhoisaa maahanmuuttopolitiikkaa perustellaan sillä, ettei ihmisiä huku Välimereen. Australian rannikolla heitä ei huku, ja syy siihen on tässä videossa, jonka lähetti Castor. Kiitokset hänelle. Valtapuolueittemme kannattaisi yleensäkin miettiä, että pidetäänkö nykyistä järjetöntä maahanmuuttopolitiikkaa yllä vain siksi, ettei viime päivinä esillä olleen punavihreän kulttuurikuplan asukeille tule paha mieli? 

Ja siirrytäänpä sitten Yrjön nimipäivän merkeissä hieman kevyempiin tunnelmiin ja esitetään jo otsikossa luvattu triviakysymys. Eli seuraavassa kuvassa on kaksi tanssivaa pariskuntaa. Tunnistatteko vasemmanpuoleisen miehen? Taisteluvälineupseeri ei saa vastata, koska hän aikanaan lähetti minulle tämän kuvan. Suuret kiitokset hänelle.



Oikein vastanneille myönnetään pysyvä kotipaikkaoikeus Pinnanmaan maakuntaan sekä ilmainen kolmen tuhannen neliön tontti haluamaltaan Pinnanmaan paikkakunnalta eli siis joko Hömpstadin kaupungista tai Huitsinnevadan, Lälläveden, Vökellysveden, Ala-Tölöviön, Ylä-Tölöviön, Äkkölämäkölän, Härnävän tai Uuden Hyisianan kunnasta. Taisteluvälineupseerille tämä myönnetään joka tapauksessa.

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä en tohon Vihreään Lankaan tietolähteenä liikaa luottaisi.

Viisumi sinänsä voisi olla hyvä juttu. Se asia pitäisi vaan miettiä kunnolla ja vähän toisesta näkökulmasta kuin noissa maailmanhalausporukoissa.

Kyllä tässä pitää joku tolkku asioihin tulla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hotellin respaan taas hyvästä kirjoituksesta.

Kyllä on meininki afromaahanmuuton kanssa niin vastenmielistä että mielellään näkisi itse Soinin asioista vastaavana ministerinä.
Tulin ulos kuplasta, tulkaa tekin.

Professori kirjoitti...

Viisumi on hyvä asia vain, jos sen avulla päästetään suljettuun tilaan odottamaan turvapaikkapäätöstä eikä turvapaikkaa odottavia päästetä kuin kotimaahansa heidän omalla kustannuksellaan. Jälkimmäistä varten voidaan järjestää töitä vaikka kutomalla villasukkia myytäväksi kirpputorilla.

Toivon todellakin, ettei Vihreä lanka ole tässä suhteessa luotettava lähde.

Castor kirjoitti...

Kosti Klemelä

Castor kirjoitti...

Niin, ja hyvää nimipäivää!

Anonyymi kirjoitti...

Ehdin jo huolestua, että menikö tämäkin kisa ohitse mutta tällä kertaa tulikin voitto kotiin, osallistumatta! Kiitokset.

-Tvälups-

Jk yksi asia on varmaa tulevasta hallituksesta: mikään asia ei tule paranemaan veronmaksajan kannalta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Professorille, Castorille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & Professori: En minäkään yleensä, mutta kyseinen uutinen on sellainen, että puolueet voisivat ampua sen heti alas, mikäli se olisi puppua. Eikä tämmöisiä ääniä ole kuulunut. Viisumihan on itsessään ihan hyvä asia, sillä se on väline, jolla pyritään estämään ei-toivottavien ihmisten tulo maahan. Tämä humanitaarinen viisumi on taas väline, jolla pyritään tekemään haittamaahanmuutto mahdollisimman helpoksi. Termi ”haittamaahanmuutto” on muuten Jaska Brownin keksimä ja se on mielestäni peräti osuva.

Ano2: Kiitokset kannustuksesta. En kyllä luottaisi Soiniin tässä asiassa. Jussi Halla-aho, Olli Immonen tai Juho Eerola sopisivat minulle paremmin.

Castor: Kiitokset. Ja veikkauksessasi olet kyllä ns. jännän äärellä, mutta vastaus on väärä.

Taisteluvälineupseeri: Nyt kun vielä valitset, että mihinkä Pinnanmaan kuntaan haluat muuttaa. Sinulle on siellä aina tilaa. Ja valitettavasti luulen, että olet jälkikirjoituksessasi peräti oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta Ykä, Halla-ahoa kyllä kaivattaisiin sisäpolitiikassa, tulisi joku roti haittamaahanmuuttoonkin.

Hemuli kirjoitti...

Alkaa vissiin isot EU maat heräileen:
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015042319570933_ul.shtml

Tuossa voisi olla ideaa. Tuhotaan kaikki soutuvenettä suuremmat paatit ennenkuin ne lähtevät merelle.

Silti itse luottaisin enemmän aussien tapaan toimia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, G-miehelle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Jussi Halla-aho on huippujätkä ja yksi tärkeimmistä henkilöistä tämän vuosituhannen Suomessa, mutta hänkin on vain yksi mies. Samoin kuin perussuomalaiset ovat vain yksi puolue, jonka poliittinen painoarvo ei näissä vaaleissa noussut minnekään. Tulevat hallitusneuvottelut kertovat paljon niin Suomen kuin persujenkin suunnasta.

G-mies: Hähää, joo, tuota on käsitelty Hommaforumillakin. ”Suvaitsevaiselta” Rosenbergiltä lähtee totaalisesti lapasesta. Minä vaan haluaisin tietää, että mitä ne olivat ne organisaatiot joissa Halla-aho ja täysin yksin sekoillut Breivik olivat kimpassa? Minä kun ymmärtääkseni ainakin yritän seurata aikaa ja maailman tapahtumia, eikä sellaisia ole vielä vastaan tullut, eikä Breivikille ole vieläkään löydetty ensimmäistäkään kumppania.

Hemuli: Tuo on se yksi mahdollisuus. Päivä päivältä todennäköisempi. Australian malli on parempi, ja ne ovat pitäneet siitä kiinni. Ehkä eurooppalaisille poliitikoille voisi antaa opetuksen, että jossain muussa maanosassa ehkä osataan toimia fiksummin.

Sinänsä, jos mietitään asiaa tylysti: jos Italian laivaston fregatti menee ja torpedoi laivan, jossa on viisisataa lihapadoille tulijaa ja sitä myötä lopettaa tämänkaltaisen toiminnan. Onko Italian laivasto murhannut viisisataa ihmistä vai onko se pelastanut tulevina vuosina kymmeniä tuhansia ihmisiä hukkumasta?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykä vastauksesta, totta on mitä toteat Halla-ahosta, on fiksu kuin mikä. Onneksi siellä on paljon hyviä isänmaallisia kavereita kansaa edustamassa. Uskon, että Persut ovat tulevassa hallituksessa, nyt jos koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä!

En tiedä onko tuossa kuva-arvoituksessa joku kompa, mutta nimipäiväsi kunniaksi veikkaan näyttelijä/artisti Yrjö Pavloff'ia.

Kyseessä voi myös olla joku muu Yrjö, jolla on urheilu-, näyttelijä- ja/tai politiikkataustaa? Mutta se jääköön jonkun muun veikattavaksi...


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsin tilanteen luulisi jo herättävän Suomenkin poliitikot
Koska Ruotsissa on yhteiskunta järjestys ja -rauha monilla asuma-alueilla todistettavasti ROMAHTANUT. Ja voidaan palauttaa mieliin esimerkki tilanteesta ennen II maailmansotaa Saksassa. Nykyisen anarkian Ruotsissa järjestää kiistatta ISLAMISTIT.
Ihmettelevä Ilmari

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Soomepoisille Eestist ja Ihmettelevälle Ilmarille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Persuihin valittiin hyviä ja isänmaallisia kavereita, mutta persujen meno hallitukseen ei ole kyllä vielä ollenkaan varmaa. Samoin se, mitä persut siellä hallituksessa tekevät on vielä kysymysmerkki ja tämä kieltämättä pelottaa, sillä mitään muutakaan ei ole.

Soomepois Eestist: Ei tässä ole mitään kompaa, ja sa Yrjön päivä taisi hämätä. Kuva ja henkilö eivät liity millään tavoin Yrjöön ja ihmettelen, miksi kukaan ei ole hoksannut. Pannaanpa vinkki: Suomi-Konepistooli. Ei, hän ei ole Aimo Lahti.

Ihmettelevä Ilmari: Ruotsissahan hiljattain verrattiin ISIS-porukan riveihin menneitä häiskiä niihin ruotsalaisiin, jotka tulivat vapaaehtoisina suomalaisten avuksi talvisodassa. Tosin sielläkin on tähän vertaukseen todettu, että rajansa on kengälläkin.

Becker kirjoitti...

Hmmm.... meni vaikeeks tuo kuva.

Olisko Viljami Pylkäs ????

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Olet vielä enemmän jännän äärellä kuin Castor, ja vastaus on lähellä, mutta silti väärä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon SuomiKP-vihjeen perusteella veikkaan, että Viljam Pylkäs.

Jos ei mennyt nytkään oikein, niin sitten luovutan suosiolla, vaikka edellisessä viestissä uhosinkin jotain muuta :-)


- Soomepois Eestist -

P.S. nimipäiväonnittelut myös Ykälle! Unohtui edellisestä viestistä....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomipoisille Eestist ja kiitos nimipäiväonnitteluista. Becker ehti jo veikata Viljam Pylkästä, mutta ohi meni. Lisätään vielä vinkki: lisätkää miehelle parta ja viikset.

Anonyymi kirjoitti...

Reino Tolvanen. Viimeinen vihje paljasti henkilön. Ei se kyllä kauas heittänyt muillakaan kommentoijilla.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"Et sie tunne minnuu? Mie olen Rokan Antti. Maanviljelijä Kannakselt. Nykyään Tikkakosken mannekiini."

Eli Tolvasen Reiska?

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ja lisätään vielä, etten liian viisaalta vaikuta. ;)

Tuli ensin mieleen että on joku Stella Polariksen miehistä.

Muiden veikkaama Viljam yhdisti sitten piuhat oikein.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja tulihan se oikea vastaus sieltä. Kiitokset Anolle ja Vittuuntuneelle Nettoveronmaksajalle ja tervetuloa Pinnanmaalle. Hänhän on Reino Tolvanen, joka näytteli Antti Rokkaa siinä ainoassa ja oikeassa Tuntemattoman Sotilaan versiossa. Kuva on otettu vuonna 1968 Australiassa. Mies siirtyi vuonna 1970 Etelä-Afrikkaan, jossa kuoli vuonna 1974. Ihmettelen edelleenkin, ettei miehen elämästä olla tehty kirjaa, sillä mieshän näytteli erästä suomalaista ikonia.

Juha kirjoitti...

Saas nährä, milloin vois laittaa oman viisumihakemuksen vetämään, perusteluina poliittinen vaino ja ja todisteena leikkeitä Virallisista ja Oikeista sanomalehdistä.

Euvostotaivas kirjoitti...

Tähän pakolaiskysymyksen synkkenemiseen ollemme heräämässä näin vaalien jälkeen. Toisaalla Euvostotaivas on blogissaan ehtinyt alkuviikosta tehdä lyhyttä pikakoontia, kuinka Britanniassa Farage heidän oman vaalitaistelunsa tuoksinassa on ehtinyt nostaa esille eurooppalaisten oman osuuden nykyiseen Välimeren tragediaan murtamalla sen padon, jonka Pohjois-Afrikan nyttemmin kaadetut hallinnot muodostivat.

Syyrialaisongelman lisäksi meillä on nyt uusi pakolaisongelma. Raatojen huuhtoutuessa rannoille euvostoviranomaiset ovat jo ehtineet laatia suunnitelmia vapaaehtoispohjalta toimivaksi siirtolaisten vastaanottamiseksi. Eipä kulunut kuin nippa nappa vaaliemme yli ennen kuin suomalaiset nostivat kätensä ylös.

Taas on kilahtamassa velkarahaamme kirstuun ja aneita mätkähtää Helsinkiin.

Ei sovi unohtaa, kuinka monet suomalaisetkin poliitikot kiehuivat vuonna 2011 tarmoa päästä survomaan Libyaa kaaokseen. Sitä ennen Libya itsessään oli vierastyöläisten kohdemaita, eikä sieltä ollut niin kovin tarvetta jatkaa Eurooppaan. Olipa Gaddafi pääsemässä jopa kansainvälisestä pannasta ennen kuin hänet äkkiä oli ihan pakko raivata tieltä. Meillä Suomessa ei eliitti juuri aseta kyseenalaiseksi toimia Pohjois-Afrikassa.

Eu touhuaa kuin 1800-luvun lähetyssaarnaajat. Nyt tuputetaan demokratiaa, joka ei edes itsellämme järin hyvin toimi. "Hyvien ihmisten" agendaa ajetaan yhä miettimättä seurauksia. Aivan kuin paskojen jätkien jälkeen ei voisi ilmaantua vieläkin paskempia.

Anonyymi kirjoitti...

No johan olikin haastava ja mielenkiintoinen kuva-arvoitus! Ilman vihjeitäsi en olisi milloinkaan arvannut edes noin lähelle.

Miehen vaaleat hiukset saivat veikkaamaan Pylkästä, koska Reino Tolvasella oli Tuntemattomassa tummemmat hiukset. Nyt kun katselen miehen Wikipedia-sivustoa, niin kasvonpiirteet sopivat yksi yhteen, varsinkin kun miehellä ei ole siinä kuvassa partaa.

Toisaalta, värjättiinhän silloinkin jo hiuksia. Toki etelän aurinko on voinut miehen hiuspehkoa vaalentaa tai kuvaushetken salamavalo?

Jos en ihan väärin muista niin muistelisin lukeneeni jostain lehtijutusta, että Reino T. haki Suomen YK-joukkoihin Suezille. Mutta häntä ei valittu, koska hänessä istui liian paljon "Antti Rokka"-leima.

Kenties muistan väärin?


- Soomepois Eestist -


P.S. saas nähdä tehdäänkö wanhasta Tuntemattomasta koskaan väriversiota? "Atlantin valli murtuu"-elokuvasta on näköjään sellainen tehty...


Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042419573730_uu.shtml

demlalaiset antaa kansalle penalttia persujen äänestämisestä

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Rosenberg ei ole tosissaan. Eihän?!?! Voi herrantähden, sanokaa joku että. "Breivik ja Halla-aho toimivat samassa järjestössä". Huoh... rikkinäinen levy fasismista nyt on tuttua huttua näille puoluekantansa perusteella virkansa saaneille.
--Viikon radiokasvo

Becker kirjoitti...

Hmmph, tuo Tolvanen kävi kyllä mielessä, mutta jotenkin "Rokka" oli niin hyvin "naamioitu", että en osannut yhdistää.

Pinnamaalle pitää yrittää muilla keinoin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Euvostotaivaalle, Soomepoisille Eestist, Anolle, Viikon radiokasvolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Jotain pientä havaintoa tosin on sellaisestakin hoksaamisesta, että meitä Voiman Pimeän Puolen ihmisiä on arvosteltu nimenomaan omien mielikuvien ja –kummitusten perusteella. Tästä ”punavihreästä kuplasta” käytävää keskustelua toivottavasti pidetään yllä enemmänkin.

Euvostotaivas: Koska EU ei mitä varmimmin ota oppia Australiasta, on vaihtoehtona rajojen aukominen vieläkin enemmän. Seurauksia ei tarvinne kenellekään selittää. Demokratian väkisin tuputtaminen ei tiettyihin maihin ja tietyille kansoille todellakaan toimi. Luulenpa, että perus-Ahmedilla meni arabidiktaattorien vallan alla huomattavasti paremmin kuin mitä nyt.

Soomipois Eestist ja Becker: Tosi on, että Tolvanen ja elokuvan ”Rokka” eroavat toisistaan varsin paljon. Heppu ei muuten näytä vanhentuneen ollenkaan vuosien 1955 ja 1968 välillä, tuossa kuva vuodelta 1955:

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d7/Reino_Tolvanen.jpg

En ole kuullut, että Reino Tolvanen olisi hakenut YK-joukkoihin. Sodan aikanahan hän on ollut ensin merivoimissa konekivääriampujana ja sen jälkeen Bristol Blenheim-pommikoneen tähystäjäupseeri.

Mitenkä ne oikein pystyy muuttamaan mustavalkoelokuvan värilliseksi? Kuulostaa noituudelta. En kylläkään epäile, etteikö se onnistuisi, mutta ihmetyttää sinänsä.

Ano: Järkyttävää typeryyttä. Ymmärtäisin asian ainoastaan siinä tapauksessa, että tyyppi laitettaisiin heti vapautuksen jälkeen pakkohoitoon Niuvalle.

Viikon radiokasvo: Sen perusteella, mitä minä olen kyseisen naisen avautumisia seurannut, hän on taatusti tosissaan. Ajatellaanpa sitä tilannetta, että tuolla ihmisellä olisi valta allekirjoittaa kuolemantuomioita.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä!

Rupesin myös aikani kuluksi tutkimaan tarkemmin muistikuvaani tuon Reino Tolvasen suhteen ja silmiini osui Suomen Kuvalehden juttu;

http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/sk/files/vanhat/library/attachments/ensimmainenkeikka2706.pdf

PDF-tiedoston 3. sivu, siellä on maininta "Rokkaa ei huolittu".

Ennen tietokoneiden kuvan- ja filminkäsittelyohjelmia, mustavalkoisen elokuvan muuttaminen värilliseksi vaati, että jok'ikistä kuvaruutua piti värittää. Oli todella aikaavievää puuhaa.

Jopa joku Ohukainen ja Paksukainen elokuva on saanut värityksen.


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois Eestist ja kiitos tuosta linkistä. Tuo oli minulle uutta ja vahvistaa käsitystäni siitä, että Reino Tolvasen oli tavallaan pakko lähteä Suomesta, sillä hän tajusi, että täällä hänen ei koskaan annettaisi olla Reino Tolvanen, vaan Antti Rokan kasvot. Ikävää sinänsä.

Castor kirjoitti...

Ykä, off-topicia mutta kirjoitan silti: Herra Abdigadir Osman Hussein on pääsemässä ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden syyskuussa. Juttu Iltalehdessä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042519577471_uu.shtml.

Olemme keskustelleet Ykän et al. kanssa Suomen oikeuslaitoksesta ja sen kyseenalaisesta kyvystä nähdä asioita, ei ainoastaan uhrin kannalta, vaan koko yhteiskunnan näkökulmasta. Ja tähän on tultu: Helsingin hovioikeus päätti ehdonalaisesta vapaudesta perustelemalla päätöksensä täysin lainvastaisesti. Lainmukaisia perusteluja EIVÄT ole opiskelu ja päihteettömyys (jolla ei esimerkiksi ko. rikosten tekemisessä ollut mitään osuutta).

Terttu Utriainen, jota arvostan, lausuu aivan oikein, että hovioikeus ei voi tukeutua muihin kuin oikeuspsykiatrisiin ja raingaistusseuraamuslaitoksen lausuntoihin, nimenomaan siihen, onko tuomittu edelleen vaarallinen. Molemmat instanssit (Turun vankilan lisäksi) ovat katsoneet tekijän edelleen huomattavan vaaralliseksi ja arvioineet uusintariskin korkeaksi.

Tähän siis ollaan tultu: tuomioistuimet, jopa hovioikeus, tekevät LAKIIN PERUSTUMATTOMIA ratkaisuja. Onneksi tämä viedään Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi, ja toivottavasti sieltä löytyy järkeä.

Somali, jolla ei käsittääkseni ole Suomen kansalaisuutta. Olisiko vaikea rasti palauttaa takaisin Somaliaan, vai löytyykö taas sellaisia siteitä Suomeen (kaksi lasta), että ei kerta kaikkiaan voida karkoittaa?

Olen jo aikaisemmin lainannut mutatis mutandis Erich Maria Remarque'n sanoja, ja toistan, että yö on koittanut Suomelle, enkä usko enää palaavani sinne enää koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta toiseen, luin tuon Anon lähettämän linkin, josta ilmeni tuon somalivangin vapauttaminen. En voi muuta kuin epäuskoisena pudistella päätäni.

Tuon kuolleen tamperelaistytön omaiset varmaankin ovat kauhean "tyytyväisiä"? Tämä oli yksi niistä 1990-luvun keisseistä, jotka saivat meikäläisen nuiviintumaan, jo silloin.

Tulee tylysti mieleen että jos ja kun tämä tyyppi jälleen päättää tehdä jotain kauheeta. Niin oikeudenmukaisinta olisi vaatia korvauksia k.o. vangin vapauttamispäätökseen osallistuneista tuomareista.

Jos jotkut elävät kuplassa, niin ne ovat juuri näitä tyyppejä. Tulee tylysti mieleen, jotta mitä enemmän luet yliopistossa jotain teoriaa niin sitä vähemmän on päässä maalaisjärkeä!

Puhutaan venäläisistä tai olkaamme heistä ihan mitä mieltä tahansa, niin heillä on tällaisille tapauksille omat ja tehokkaat keinonsa. Tylyt sellaiset. Youtubessa on mielenkiintoinen dokumentti "Black Dolphin"-nimisestä vankilasta Itänaapurissa.

Siitä on jäänyt elävästi mieleen eräs kohta, kun vankilanjohtajaa haastatellaan ja kysytään voiko täältä koskaan vapautua? Mies hymähtää ja osoittaa vankilan krematorion savupiippuja kohti ja sanoo "tottakai, tuo on se keino".

Siellä vangit oikeasti ovat elinkautisessa...


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Juurikin jo tämän Suomen oman Husseinin touhut parikymmentävuotta sitten olivat liian kallis hinta haittamaahanmuutosta ja nämä perseilyt ovat ikuisesti tuolloisten päättäjien ja suvakkien,samoin kuin heidän seuraajiensa,omallatunnolla (sikäli,kuin sellaisen omaavat.)Että kiitos paljon vihervasemmisto,kepu ja kokoomus!20 vuotta Tampereelta Tapanilaan,ja rikastuksemme senkun lisääntyy.Norjalaispoliitikon ehdotus Turkkiin sijoitettavasta pakolaisleiristä,johon kaikki muslimipakolaiset sijoitettaisiin,kunnes olot sallisivat paluun kotimaahan,tai jokin muu muslimivaltio ottaisi vastaan(sen kun näkisi),on hyvä.Omien
seassa perseilkööt miten huvittaa,ei enää kiinnosta pätkääkään,vaikka musut tappaskin toisiaan.Ja Hussein-älä tule vastaan vapauduttuasi,sillä et ole todellakaan sovittanut rikoksiasi,vaikka Suomen pelleoikeus sinut vapauttaisikin!Sinä,uskosi jakajat ja teitä täällä hyysäävät ja suojelevat oksetatte todella.
Ei mitään viisumikikkailuja,entisetkin pois maasta.
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Lisäksi, tuli tämän somali-veijarin vapauttamisuutisesta mieleen sellainen seikka, jotta tapahtuihan "sopivasti" vasta eduskuntavaalien jälkeen.

Jos tämä olisi uutisoitu, vaikkapa viikko sitten, niin sehän olisi ollut mitä mainiointa ja ilmaista mainontaa Perussuomalaisille.

Nyt olisi mielenkiintoista tietää milloin tuo päätös on tehty, kait sen jostain hovi"oikeuden" asiakirjoista pystyisi näkemään? Mukaanlukien sitten päätöksen takana olleet henkilöt.

Jos se päätös on tehty vaikkapa ennen vaaleja, niin toi uutisointipolitiikka haiskahtaa "jonkun verran".

Toisaalta, mielenkiintoiseksi jää nähdä mistä tämä somali saa itsellensä asuinpaikan, työpaikasta nyt puhumattakaan? Käsi sydämelle, kuka haluaisi hänet naapuriksensa?

Ironisesti sanottuna, tuskin kukaan noista hovioikeuden tuomareista.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille, Soomepoisille Eestist ja Veskulle & kiitos kommenteistanne. Tämä uutinen pistää todellakin ihmetyttämään. Vapauttamisperusteet ovat todella hakemalla haettuja, niin kuin Castor mainitsikin. Jos päihteet eivät ole liittyneet tyypin rikoksiin, niin kuinka päihteettömyys on vapauttava peruste?

Kyseiset tuomarit ovat niitä humanistilakimiehiä, joille ihmisoikeudet ovat lähinnä teoreettinen ja abstrakti kikkailun aihe, jota reaalimaailma ei saa sekoittaa. Jos tyyppi jatkaa tekojaan vapaudessa, voidaan todeta, että silloin ei kaivata konekiväris ja Lahtist, silloin kaivataan syyllist. Ja se löytyy hovista.

Tuosta uutisoinnista pisti merkille yksi asia, tai pikemminkin sen puute. Onko missään uutisoitu, että heppu edes katuisi tekojaan?

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Raivopäät Missä ne on nyt
https://www.youtube.com/watch?v=AfJoQmlNc_g

//////////

Viddu jätkät jos olisin silloin -94 tiennyt kun lähin lopullisesti maailmalle ja nakkasin paskat.

Jos tuota olisi silloin ratiosta soitettu, olisin jäänyt.

Mutta en kadu, monta ihanaa seikkailua. Omilla rahoilla, omalla kustannuksella, ilman kotoutusta, sopeutusta ja yhteiskunnan apua.

Okei okei, kansakoulun Opettajalle, Mannilan Veikolle, keskikoulun Rexille Altti Horkolle ja lukion matikan ja fysiikan opelle kokeilumonisteesta Nurmelle. Yläastella kiitokset kaikille luoennetsijoille ja erityiset kiitokset sille tietoko0nelan opettajalle joka keväällä kehui, että lähtee Afrikkaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_tietokonealan_oppilaitos

Matkusti Pariisiin, osti sieltä auton ja lähti ajamaan Afrikan läpi. Me poikien kanssa jouluun asti odotettiin ja luettiin kirjoja yksin. Oli ollut jossakin vankilassa 2kk, kun oli köyrinyt paikallista neekeriprinsessaa eikä maksanut. Suomen valtio pelasti.

Kun sitten keväällä tuli takaisin päästi meidät pojat kurssilta läpi kiitettävin arvosanoin.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Raivopäät Missä ne on nyt
https://www.youtube.com/watch?v=AfJoQmlNc_g

//////////

Viddu jätkät jos olisin silloin -94 tiennyt kun lähin lopullisesti maailmalle ja nakkasin paskat.

Jos tuota olisi silloin ratiosta soitettu, olisin jäänyt.

Mutta en kadu, monta ihanaa seikkailua. Omilla rahoilla, omalla kustannuksella, ilman kotoutusta, sopeutusta ja yhteiskunnan apua.

Okei okei, kansakoulun Opettajalle, Mannilan Veikolle, keskikoulun Rexille Altti Horkolle ja lukion matikan ja fysiikan opelle kokeilumonisteesta Nurmelle. Yläastella kiitokset kaikille luoennetsijoille ja erityiset kiitokset sille tietoko0nelan opettajalle joka keväällä kehui, että lähtee Afrikkaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_tietokonealan_oppilaitos

Matkusti Pariisiin, osti sieltä auton ja lähti ajamaan Afrikan läpi. Me poikien kanssa jouluun asti odotettiin ja luettiin kirjoja yksin. Oli ollut jossakin vankilassa 2kk, kun oli köyrinyt paikallista neekeriprinsessaa eikä maksanut. Suomen valtio pelasti.

Kun sitten keväällä tuli takaisin päästi meidät pojat kurssilta läpi kiitettävin arvosanoin.

Juha kirjoitti...

Libyalainen kolleega kertoili aikoinaan, että maa oli varsin kehittynyt, koulutus ja terveydenhoito toimivat jne. Mutta Gaddafia ja hänen hallintoaan ei pidä arvostella, tai arvostelija katoaa äkillisesti.

Muutti sitten takaisin kasvattamaan lapsiaan ja eli tyytyväisenä, kunnes vallankumous tuli.

Jutuista kävi selväksi se, että hän piti Gaddafia ok. hallitsijana maan kokonaisetua ajatellen, vaikkakin Gaddafilla oli omat erityispiirteensä...

Anonyymi kirjoitti...

http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-79/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Buurille Johannesbuurista, Juhalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Buuri: Buuri lähti maailmalle, minä jatkoin lyseossa, sitten kunnanvirastossa… noin vakavasti ajatellen jos mulle olisi näytetty vuonna 1994 pikakatsaus siitä, mihin Suomi on menossa, niin olisinpa saattanut lähteä itsekin.

Juha: Afganistan ei ole arabimaa, mutta islamilainen maa kylläkin ja tämä kuva kertoo hyvin ajan tuomasta muutoksesta, joka tuskin olisi noita vuoden 1972 kabulilaistypyköitä miellyttänyt.

https://itstartswiththeveil.files.wordpress.com/2014/02/afghanistan-women-covered.jpg

Tietyt maat ja tietyt kansat näyttävät tarvitsevan diktatuuria. Demokratia tietää siellä suoraa anarkiaa.

Ano: Ihan hyvin sanottu.

Juha kirjoitti...

Yrjö,

töitteni kautta olen kosketuksissa mitä moninaisempien kansalaisuuksien edustajien kanssa; aina välillä tulee kuultua jotain, mikä ei rimmaa lehdistä luetun kanssa :) Samalla olen muodostanut oman mielipiteeni eräistä kulttuureista, ja niiden edustajista. Ihan henk. koht. kanssakäymisen kautta, suvaitsevaiston harmiksi.