torstai 23. heinäkuuta 2015

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXIII


Ensimmäinen havainto: uhotaanpa lähtemisestä

Selväähän on, että jos media toistaa jotain asiaa vuosikausia aina uudelleen, niin jotain vaikutustahan tuolla toistolla on. Tämänhän huomasi jo eräs veitikka nimeltään Göbbels aikanaan. Yksi toiston aihehan on jo hyvin kauan aikaa ollut somaliväestön jalustalle nosto ja kyseiselle väestöryhmälle osoitettu ansioton arvonnousu. Hypetyksessään media on tietysti joutunut hieman keksimään sitä varsinaista hypetyksen aihetta, kun oikean ylistyksen aiheet ovat olleet varsin hakusessa, mutta onhan avuksi löydetty nämä ns. aineettomat edut, joihin onkin sitten keskitytty oikein urakalla.

Kun mediamyllytystä kyseisestä väestöryhmästä toistetaan jatkuvana ja loputtomana virtana, niin alkaahan se jossain vaiheessa vaikuttaa, jos ei muuhun, niin kyseiseen väestöryhmään itseensä. Yksi tyypeistä, joka on täysillä omaksunut heille opetetun kansanryhmänsä erinomaisuuden on median yksi suosikkisomaleista ja keskustanuorten puheenjohtajanakin toiminut Abdirahim Husu Hussein, joka oli omaksunut tämän linjan jo vuonna 2009, jolloin hän muistutti suomalaisia siitä, että meillä on velkaa maksettavana Talvisodan vuoksi:

”Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.”

Heppuhan heitti tämän väitteen pokkana silloisessa Ylen A-Zoom ohjelmassa. Se, mikä on merkillepantavaa on se, etteivät toimittajat silloin kysyneet sitä, minkä oikea toimittaja tietenkin kysyisi, eli onkos sulla häiskä jotain näyttöä tälle väitteellesi? Kerrotko tarkemmin, mistä koostuu suomalaisten kunniavelka Somalian suuntaan? Vaan eiväthän ne kysyneet, sillä jalustalle nostetun kansanryhmän edustajia ei saa kyseenalaistaa.

Palattakoon hetkeksi tähän Afrikan apuun. Suomi todellakin sai Talvisodassa apua Afrikasta. Tarkemmin sanottuna Etelä-Afrikasta, joka lähetti Suomelle 29 kappaletta kaksitasoisia Gloster Gauntlet-hävittäjiä. Koneet olivat jo vanhentuneita, eivätkä ehtineet Talvisotaan, mutta niitä käytettiin kuitenkin harjoituskoneina. Niin että kiitämme kuitenkin silloista Etelä-Afrikan liittovaltiota, mutta edelleenkään meillä ei ole Somalialle kunniavelkaa.

Palataanpa takaisin vuoteen 2015 ja nykypäivään, jolloin Husu on edelleenkin vakuuttunut porukkansa erinomaisuudesta. Niinpä hän esittää meille suomalaisille kysymyksen:

No niin. Kun kysymys on esitetty, sitähän pitää puntaroida ja siihen tulee vastata. Eli öö, öö, totanoin… anskumä hetken mietin…

Joo.

Ensinnäkin herää kysymys, että kuinka suuri osa somaliväestöstä on varsinaisia nettoveronmaksajia ja kuinka suuri osa taas elää eriasteisella sosiaaliturvalla joko suoranaisesti tai tehdessään heille räätälöityä suojatyötä, jolle ei olisi minkäänlaista tarvetta, mikäli he eivät olisi täällä? Wikipedian mukaan somalien kansalaisten huoltosuhde vuonna 2003 oli 9,7, kun samaan aikaan koko väestön kohdalla se oli 2,2. Ei ole oletettavaa, että luku olisi nykyaikaan verrattuna millään muotoa parantunut ja tuossa väestö/työlliset vertailussa ei kerrota, kuinka moni somali työskentelee julkisen sektorin ulkopuolella. Lisäksi somalien määrä on tuosta ajasta kasvanut.

Joka tapauksessa mikäli kaikki 16.000 somalia lähtisivät saman vuorokauden sisällä, se tietäisi suomalaisille somalien automaattisen elatusvelvollisuuden loppumista ja sitä kautta satojen miljoonien eurojen välitöntä riihikuivaa säästöä. Ja koska tämä säästö olisi elatusvelvollisuuden puuttuessa voimassa myös tulevina vuosina, niin vastaus on: kyllä, Suomi saattaisi olla hyvinkin vähemmän veloissa. Ainakin se olisi hyvä alku.

Tuossa säästössä puhutaan tietenkin pelkistä suoranaisista elinkustannuksista. Luonnollisesti tämän vapaaehtoisen diasporan myötä poistuisi myös tarve kaikilta asiaan liittyviltä tulkkaus-, erityistuki-, erityisopetus- ja neuvontapalveluilta sekä maahanmuuttoteollinen kompleksimme kaiken kaikkiaan pienenisi radikaalisti. Ja tämä tietäisi lisää säästettyä riihikuivaa. Luonnollisesti tämä saattaisi aiheuttaa henkilökohtaisen katastrofin tämän kompleksin palveluksessa toimiville maahanmuuttokoordinaattoreille, maahanmuuttotutkijoille ynnä muille ainakin omasta mielestään välttämättömän tarpeellisille ihmisille, mutta heillähän olisi tietysti mahdollisuus hakea töitä esim. yksityiseltä sektorilta, josta tapahtumasta onkin varsin osuva pilakuva, jonka minulle lähetti erääseen aikaisempaan kirjoitukseen vakikommentoija Pyrrhos:


Tämän lisäksi voisimme todeta, että somalien vapaaehtoisen maastapoistumisen myötä vapautuisi huomattava määrä asuntoja suomalaisten käyttöön. Suomalaisten, jotka saattaisivat jopa maksaa vuokransa itse. Lisäksi osaltaan vähentyisi ns. kaupunkipujottelu, eli käytäntö, jossa jonnekin maakuntiin asutetut somalit muuttavat Helsinkiin sukulaistensa nurkkiin ja ilmoittautuvat asunnottomiksi, jolloin Helsinki on heidän vuokseen pakotettu käyttämään kalliita huoneistohotellipalveluita.

Totta kai voimme myös todeta, että somalien vapaaehtoisen maastapoistumisen myötä loppuisivat kaikki somalien tekemät väkivalta-, ryöstö- ja seksuaalirikokset, joitten myötä erityisesti suuret kaupunkimme muuttuisivat astetta rauhallisemmiksi ja turvallisemmiksi. Joten vastaus Husun kysymykseen ”olisivatko porukka täällä iloisempi?” voidaan ihan suoriltaan vastata, että kyllä, kyllä porukka olisi täällä iloisempi.

Oikeastaan ainoat ihmiset, jotka tarvitsevat teitä, ovat tuon maahanmuuttoteollisen kompleksin edustajat sekä tietysti ne ihmiset, jotka tarvitsevat teitä jalustalle nostettavaksi. Mutta he unohtaisivat teidät pian, sillä he eivät tarvitse varsinaisesti teitä, vaan niitä jalustalle nostettavia. Niillä monikulttuurisilla pylväspyhimyksilla he nostavat itse omaa tiedostavaa egoaan ja vaikka he saattaisivat vuoden verran kirjoitella katkeria artikkeleita maasta, joka pakotti somalit lähtemään, niin kyllä he löytäisivät varsin pian uudet jalustalle nostettavat tyypit. Kas kun tuossa hypetyksessä kyse ei ole teistä, vaan heistä, eikä teillä ole enää heille arvoa, jos ette ole täällä kävelevinä solidaarisuuspokaaleina.

Joten turha uhota lähdöstä. Me emme menetä lähtönne vuoksi mitään. Menetettävää on vain teillä. Mutta mikäänhän ei estä lähtemästä. Sinänsä olen Husun kanssa yhdestä asiasta varsin samaa mieltä. Syrjintä ei tule ratkaisemaan Suomen tämän hetken oloa. Meinaan se positiivinen syrjintä. Kunnioitusta ei saa aikaan viranomaispäätöksellä eikä julkisesti ruikuttamalla. Meillä Suomessa se on tapana ansaita.

Eli jos te otatte ritolat, niin mitä jää päällimmäiseksi muistikuvaksi? Varmaankin tämä: Se oli se porukka, joka tuli kysymättä, eli vastineetta eikä kiitoksen sanaa koskaan sanonut.

Toinen havainto: uhotaanpa väkivallasta

Mainio blogikollegani Professori ehti asiasta jo osuvasti postatakin, mutta sanotaanpa muutama sana tältäkin nurkalta. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan irakilainen Bahaaldin Omar on nimittäin kovasti käärmeissään, kun maahanmuuttovirasto on kiristänyt tilapäisten oleskelulupahakemusten perusteita. Mies vaatii pysyviä oleskelulupia, ja mikäli niin ei käy, osaa heppu sitten ennustaa, että tämän seurauksena maassamme esiintyy lisääntyviä rikoksia ja väkivaltaa.

Kun muistini lokeroita kaivelen, niin tämän vuoden tammikuussa lupaili puolestaan Turussa asuva kurditaustainen valtuutettu Muhis Azizi vähän samanlaista, tosin eri syistä. Hän meinaan totesi, että Mohammedin kunniaa ei saa loukata.

Muhis Azizilla on kertomansa mukaan kaksi suurta huolenaihetta syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajanuoret ja eurooppalaisten sananvapausuho. Hän pelkää, että yhtälö on räjähdysaltis.

– Pilakuvat profeetta Muhammedista satuttavat joka ikistä muslimia. Se voi satuttaa niin paljon, että joku syrjäytynyt, heikosti koulutettu muslimi ryhtyy johonkin, jonka seurauksena viattomia kuolee

- Minä pelkään, että Suomi alkaa kaivaa verta nenästään. Ei kannata leikkiä tulella

Huomattavaa on, että media näistä jutuista uutisoidessaan vain lähinnä toteaa asian. Ehkä se on sitä mieltä, että vika on suomalaisten ja meidän tulisi ottaa näistä uhoamisista opiksi ettei mitään kamalaa pääsisi tapahtumaan. Eli annetaan automaattinen oleskelulupa jokaiselle sitä vaativalle eikä sanota heidän profeetastaan poikkipuolista sanaa. Mutta entäs jos joku suomalainen kirjoittaisi lehdessä näin:

Mikäli maahanmuuttajaväestö ei lopeta suomalaisiin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta, on oletettavaa, että kantaväestö tulee jossain vaiheessa vastaamaan väkivallalla. Minä pelkään, että maahanmuuttajaväestö alkaa kaivaa verta nenästään. Ei kannata leikkiä tulella.

Mitä todennäköisimmin suomalainen media tekisi asiasta sensaation, nettipoliisi Fobba toteaisi että nyt jätkät menitte liian pitkälle ja yleensäkin poliisiviranomainen pistäisi hälytystilan päälle, että kyseisen asian esittäjä saataisiin vastuuseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Mutta onko islamilaisten esittämä väkivallalla uhkaaminen vain ilmoitusasia, joka merkitään tiedoksi, eikä aiheuta toimenpiteitä?

Kuvassa profeettansa puolesta loukkaantunut ja syrjäytymisen vuoksi nälkää näkevä rauhanuskolainen on pakotettu grillaamaan autoja ravinnokseen. Syy ei ole hänen. Hänet on pakotettu tekoonsa.

Ja sitten vielä mainos

Vakikommentoija Soomepois Eestist lähetti minulle linkkinä mielenkiintoisen Syrjäseutu-blogin, joka saattaa kiinnosta muitakin lukijoita. Blogissa kaksi suomalaista heppua ajelee vanhalla sitikanrämällä pitkin luovutettua Karjalaa. En muista, että olisin koskaan ennen nähnyt näin kattavaa matkakertomusta sieltä päin. Sinänsä blogin seuraaminen pistää kyllä huomattavan surulliselle tuulelle, sillä siitä selviää hyvin realistisesti se, mihin kuntoon naapurimme on Karjalan lanannut. Tuosta linkistä.



Lisäys 24.7 eli toinen mainos:

Lisätään Suositeltaviin Lukemistoihin vakikommentoija Pyrrhoksen taiteilijanimellä Reijo Koiras pitämä sarjakuvablogi Ryppy & Reikä, joka ei ole poliittisesti ja muutenkaan kauhean korrekti, mutta siksi juuri suositeltava.

43 kommenttia:

turbojuudas kirjoitti...

suomen pitäisi kehitysapuna jakaa somaleja maailmalle,koska vain somalin kosketus saa maan viheriöimään ja jalostaa piilevän maailman rikkauden ihmisille sopivaksi. emmehän voi olla niin itsekkäitä että epäisimme vähempionnisilta kanssaihmisiltä Sen Oikean Rikkauden?

Kumitonttu kirjoitti...

1918 punaisilla asiat olivat niin huonosti, että päättivät ratkaista ongelmansa tappamalla valkoisia. 1939 Saksassa johtava sosialistipuolue oli ajanut maan vararikkoon, joten sen piti hyökätä naapureittensa kimppuun varastaakseen niiden omaisuuden. Sama jatkui Koreassa, Vietnamissa, Kuubassa samoin kuin Afrikassa ja Etelä-Amerikassakin.

Nyt nämä tulevat Eurooppaan ilmoittaakseen, että jos ette anna rahojanne, menetätte niiden lisäksi terveytenne. Ja sitä ei voi vastustaa koska rasismi. Missään ei näy vastavoimaa "globalisaatiolle" eli internationalistiselle sosialismille, kuten nimimerkki Kari hyvin blogissani ilmiötä nimitti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Turbojuudakselle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

Turbojuudas: Hyvä idea noin periaatteessa, mutta siinä on se lievähkö ongelma, että tämän kehitysavun jakajia olisi kyllä paljon, mutta vastaanottajia kovasti vähän. Ehkä kannattaisi turvata jälleen Ruotsiin? Jos siellä olisi markkinarako?

Kumis: Tätä ei oikeastaan voi mielestäni verrata edes vuoden 1918 tilanteeseen, sillä silloin köyhyys ja kurjuus oli kuitenkin omaa perua. Maa oli köyhä. Rähinälle oli joku edes näennäisjärjellinen selitys, vaikka tietysti tiukan linjan sosialistit sen kapinan aikaiseksi saivatkin. Nyt maa hankkii kurjuuttavia tekijöitä muualta ja nostaa ne jalustalle. En voi edes pitää syyllisenä internationaalista sosialismia, vaan länsimaisen laiskan humanistisen ihmisen henkistä tyhmyyttä ja laiskuutta sekä itsensä korostamisen tarvetta. Mutta niin kuin olet itsekin todennut, niin Ruotsissa meillä on aikakone, josta voimme katsoa omaa tulevaisuuttamme, ellei muutosta tule.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset taas Ykälle hyvästä kirjoituksesta.

Globalisaation rinnastamisesta internationalistiseen sosialismiin sen verran, että ilmankos olen suhtautunut siihen hyvinkin skeptisesti. En ole nähnyt kuitenkaan globalisaatiossa aiemmin sosialismi aspektia vaan pitänyt pienen Suomen tempautumista kv-markkinoille taloudellisesti maamme kannalta vain epäedullisena. Tämä on ehkä jonkun mielestä "impivaaralaisuutta". Kiitokset noiden käsitteiden korrelaation ruotimisesta.

Äänestin EU:n puolesta kansanäänestyksessä vuonna 1994. Kukaan ei tuolloin osannut aavistaa, paitsi luultavasti Paavo Väyrynen, sen kompleksin mukanaan tuomia vaikutuksia kuten pakolaisvirrat ja -kiintiöt 2000-luvulla. Emua kohtaan olin jo kriittisempi. Nyt ollaan tilanteessa että ero molemmista on pohdinnan arvoinen asia.

Lisäksi on tultava toimeen ajatuksen kanssa, että Paavo Väyrynen ei ole ollut paitsi oikeassa vaan myös viisas mies.

Hemuli kirjoitti...

Harmi sinänsä, että tuohon Husun seinälle saa kirjoittaa vain kaverit. Olisi voinut olla hauskaa luettavaa, kun seinä täyttyisi kyllä kirjoituksista...


Onkos Ykä muuten jo ehtinyt lukemaan ruukin Matruunan uusimman kirjoituksen "Kuka uhriutuu?" Pidän itseäni jo kohtuullisen paksunahkaisena mutta kyllä tuo Ruotsin vihervasemmista silti onnistuu aina uudestaan ja uudesta järkyttämään.

Juha kirjoitti...

Suomen asuntovarallisuus saattaisi niiata, mikäli pääkaupunkiseudulta vapautuisi yht'äkkiä tuhansia asuntoja. Niihin tuskin saataisiin kuukauden sisällä maksukykyisiä asukkaita sekä asuntopula PK-seudulla saattaisi kadota tuhkana tuuleen. Alkaisi Suomi-vene keikkumaan entistä enemmän, ja siitähän ei hyvä seuraisi. Ainakaan pankeille ja rakennusfirmoille.

Toisaalta, korjausliike kertarysäyksellä lopettaisi jatkuvan kitinän.

veikko kirjoitti...

Luin Väyrysen muistelmat On totuuden aika 1 ja 2. Hän kirjoittaa, miten media suhtautui häneen aina kielteisesti. Väyrysen mukaan syynä oli ennen kaikkea se, että hän haastoi Sorsan demarit. Toimittajat olivat kommunisteja tai demareita, siis vastapuolella. Kepu on vanha Maalaisliitto, jonka piti kadota. Ruotsissahan näin on pkäynyt.

Halla-ahoon ja muihin nuiviin suhtaudutaan täsmälleen samalla tavalla ja samasta syystä. Jos olisitte vain uutisten varassa, niin mitä ajattelisit heistä. Kun twill tuntuu olevan Väyrysestä kielteinen mielikuva, niin mihin se perustuu? Tunnetteko hänet henkilökohtaisesti tai oletteko lukeneet hänen kirjojaan? Vai oletteko vain median uhri? Oli miten oli, nuo kirjat kannattaa lukea, ne kertovat 1970-80-lukujen politiikasta Väyrysen näkökulmasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkin ulkomaalaislakia ja Migrin antamia ohjeita oleskeluluvan myöntämisessä. Somalit ovat selvästikin täällä, koska lakia on tulkittu virheellisesti. Somaleja on jo 17.000, ja heistä alle 100 on saanut turvapaikan. Muut ovat täällä koska heille on annettu toissijainen oleskelulupa suojelun tarpeen takia. Mutta tämä lupa edellyttää todistettua henkilökohtaista vainoa ja kuoleman uhkaa. Ja onhan heitä sitten perheenyhdistettynä ja täällä syntyneitäkin paljon, mutta vain harva näistä somaleista olisi Suomessa, jos lakia olisi tulkittu oikein. Tein asiasta kantelun oikeuskanslerille heinäkuussa.

Pauli Vahtera

korpisoturi kirjoitti...

Tästä kirjoituksesta löytyy vastakohdat, huippuälykäs Göbbels ja tyhmä A. H. Hussein. Kuvastanee meidän rappiokulttuuria, että tämä tyhmä on nostettu jalustalle.

Kun se rasistikortin vaikutus alkaa vähetä, niin tämä sakki alkaa uhkailemaan väkivallalla. Varsinkin kun niiden määrä maassamme lisääntyy. Jokin pikkuasia saattaa laukaista myös väkivaltaiset mellakat. Näyttöä löytyy maailmalta runsaasti. Paska sakkia!

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys.
Onhan näitä uhoajia ollut aina ennenkin, kuka mistäkin syystä. Kunhan ovat uhonneet ja siihen se on jäänytkin. Että jos Perussuomalaiset voittaa vaalit ja vielä pääsee hallitukseenkin, niin muutetaan kyllä maasta. Tai niin kuin tämäkin mainittu somppu, kunhan uhoavat, mihin ne täältä ilmaisten lihapatojen ääreltä lähtevät? Eivät mihinkään. Nalle ei muistaakseni paljoa uhonnut ennen lähtöään, lähdön jälkeen kyllä vähän.
Eli miten ne sano tarinan mukaan pohojammaalla: Ne on eri miehet jokka rumihia teköö ja kun niitä pesöö
Ajatteli Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Vast`ikään jossain kehuttiin miten monikulttuuristunut kaupunki Pietarsaari on.
Onko sitten ihmekään? http://yle.fi/uutiset/teraaseiden_yleistyminen_puistossa_huolestuttaa_poliisia_pietarsaaressa/8176633

Mutta kaikki on kunnossa Kreikan-asiassakin koska retoriikka
http://yle.fi/uutiset/retoriikan_tutkija_hallitus_onnistunut_kreikka-keskustelussa/8177643

Ja kruununa kaikelle; emme olekaan impivaaralaisia vaan suorastaan luolamiehiä!
http://yle.fi/uutiset/kivikauden_perima_saa_ihmisen_pelkaamaan__vaistosta_voi_opetella_pois/8174670

Ylenanto se jaksaa... (ja mikäpä on jaksaessa verorahoituksella)

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö. Näin se menee, maahanmuuttajat saa mediassa puhua tuollaista ja sitä media tarjoilee sellaisenaan, ilman minkäänlaista kritiikkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Abdirahim Hussein eli husulle:

Jihuu! (Joko lähdette pikimmiten? Mitä nopsemmin sen iloisempaa!)
Kolminkertainen Kyllä muihin kysymyksiin.

and dont let the door hit you in your ass on your way out

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö!

Joo-o, sen päivän kun näkisin, että nämä somalit toteuttaisivat uhkauksensa. Se olisi sitten sikarin, kahvin ja konjakin paikka! Realistisesti puhuen, eihän kukaan täysjärkinen nyt varmasta tulonlähteestänsä luopuisi, ei edes somali? Mutta, historiallisessa valossa, Suomi ei ole Somalialle yhtään mitään velkaa, eikä Suomella ollut siirtomaita Afrikassa.

Iltalehdestä osui sitten tällainen uutispläjäys silmiini, Itävalta kieltää uusnatsien suosimia rekisterikilpiä. Ruotsista en olisi tällaista uutista ihmetellyt, mutta että Aatun synnyinmaasta kuuluu tällaista?

Tosin, ilman tätä uutista enpä olisi moisista yhteyksistä tiennytkään! Kait samaan syssyyn kielletään lisää muutama kirjainyhdistelmä, kuten HH, RH, HG, JG tai JvR, ja lisääkin varmaan löytyy jos oikein aletaan tunkiota pöyhimään?

Tuli noista Itänaapurin ex-sotilastukikohdista mieleen, että Baltian maihin on hakattu aivan mieletön summa rahaa, kuten betonin ja metallin muodossa. Esim. Viron pohjois- ja länsirannikolle oli perustettu ihan kiitettävästi kaikenlaisia sotilastukikohtia ja bunkkereita. Ihan siltä varalta jos vaikka suomalaiset hyökkäisivät. Kaikkea se paranoia teettää!

Viro oli 1990-luvun alussa yksi maailman suurimpia romumetallin viejiä maailmassa, kun paikalliset ihmiset laittoivat tukikohdat ns. "lihoiksi", sitä metalliosien määrää mitä he noista keräsivät (kuten ovet, ilmastointilaitteet ja kaapeleista saatava kupari).

NL:n komennon aikana, paikallisilla asukkailla ei ollut mitään asiaa noille alueille, ne olivat sen verran tarkasti vartioituja ja tietenkin sotasalaisuus.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Hemulille, Juhalle, Veikolle, Pauli Vahteralle, Korpisoturille, Huru-ukolle, Taisteluvälineupseerille, Ano2:lle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano1 ja Veikko: Väyrysen uusimmat systeemit ovat hyvinkin arvostettavia. Muistutan omalta osaltani, että skeptisyyteni Väyryseen johtuu nimenomaan skeptisyydestä keskustaan. Edellisen hallituksen käsistä lähtenyt politiikka oli pohjustettu Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten aikana. Väyrystä voi tavallaan verrata kokoomuksen Ben Zyskowicziin, sillä erolla sinänsä että molemmat puhuvat hyvinkin järkeviä, mutta Väyrynen on uskaltautunut pistämään puheet myös konkreettiselle tasolle, mitä Zysse taas ei oikein uskalla.

Hemuli: Kiistatta olisi palautetta tullut ja siitähän media olisi päässyt taas kauhistelemaan ”spam and destroy”-operaatiosta. Mainitsemaasi blogia luen harvemmin, mutta nyt lukaisin ja kieltämättä se kuvaa Ruotsin sekopäistä tilannetta hyvin osuvasti.

Juha: Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä. Sinänsä on kyllä totta, että kun Helsingissa on yllin kyllin halukkaita asunnon hankkijia, niin tottahan hinnat pidetään korkealla.

Pauli: Olet täysin oikeassa. Voi sanoa, että tuon sadan somalin lisäksi maassa olevat somalit ovat täällä siksi, että niitten täällä olemisella ostetaan suvaitsevaa hyvää mieltä ja itsekehua. Toivottavasti kantelusi johtaa tuloksiin. Jos ei muuhun niin sentään herättäisi huomiota.

Korpisoturi: Ja mitä enemmän tätä sakkia Suomeen haalitaan, sen suurempi on niitten mellakoitten todennäköisyys.

Huru-ukko: Joo näitä maasta poistumisella uhkaavia tiedostajiahan oli jo vuonna 2011 kun ensimmäinen Jytky tuli. Täällähän ne vielä nakottavat. Husu taas puolestaan luuli keksineensä hyvänkin idean. Kuvaa hepun ajattelun tasoa.

Taisteluvälineupseeri: Tuosta Pietarsaaresta voi ottaa esille sen aikaisemman uutisen, jossa todettiin, että ”rikoskomisario ei halua tehdä asiasta maahanmuuttajakeskustelua” ja sen jälkeenhän ei olekaan sitten muuta vaihtoehtoa kuin yhdessä pähkäillä, että mikähän sitä Pietarsaaren nuorisoa oikein vaivaa. Toinen linkki: Juu, retoriikka kunnossa, kaikki kunnossa. Jotenkin tuon tutkijan nimi Severi Hämäri sopii hyvin kerrottuun asiaan. Esko Valtaoja taas voisi keskittyä tähtitieteeseen.

Ano2: Totta. Mutta saahan tästäkin aikanaan pykättyä varsin hyvän tutkimuksen, jos joku täysipäinen tutkija alkaa selvittää, että kuinka sinisilmäisiä hölmöjä ne oikein olivatkaan ja mitenkä tuo saattoi ylipäänsä olla mahdollista.

Soomepois Eestist: Voipi olla juhlahömpsyn paikka silloin täällä hotellillakin, mutta niin kuin totesit, niin eihän ne minnekään täältä lähde. Oletko muuten milloin kuullut viimeksi somaleilta kiitoksen sanaa suomalaisille. Minä luin myös tuon uutisen Itävallasta. Tuon tien lopussa ollaan sitten siinä tilanteessa, että vastasyntyneiltä amputoidaan oikea käsi olkapäätä myöten, ettei vaan vahingossakaan tule tehtyä Hitler-tervehdystä.

Minä muuten muistan tuon sen aikaisen Viron romumetalliboomin. Sen yksi suurimpia pyörittäjiä oli joku nainen, josta tuli tolkuttoman rikas, mutta nimi ei muistu mieleen. Liekö ne vanhat neuvostotukikohdat vielä samanlaisessa ympäristökatastrofitilanteessa kuin silloin aikanaan, vai liekö niitä saatu putsattua. Käsittääkseni ainakin Paldiski oli aivan järkyttävässä kunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

Se nainen on/oli Tiiu Silves, tässä lisää hänen vaiherikkaasta elämästään Veikko Huuskan blogi - Tallinnan Tuhkimo.

Osa noista vanhoista neukkutukikohdista on Viron armeijan käytössä, kuten Haapsalun lähellä sijaitseva lentotukikohta, tai pienteollisuus on ottanut ne hyötykäyttöön. Entisiin lentokonehangaareihin saa kyllä isommankin firman perustettua. Osa on jätetty rappiolle ja ne olivat vielä vuosituhannen vaihteessa mielenkiintoisia nähtävyyksiä, mutta nyt suurin osa niistä ovat lähes maatumistilassa. Jotkut on tietenkin ns. hyödynnetty viimeisiään myöten, lähes heti sen jälkeen kun CCCP:n joukot lähtivät takaisin itäänpäin.

Paldiskin keskustasta on purettu se julmetun iso laivaston hallintorakennus. Se oli aika karunnäköinen rakennuskolossi, ilman ikkunoita. Ainoastaan katto ja seinät olivat siitä jäljellä, kun siellä ensimmäistä kertaa kävin tutkimassa ja valokuvaamassa paikkoja. Kaikki mitä vain oli ollut mahdollista repiä irti niin se oli hyödynnetty, paikoin väkivaltaisestikin. Enkä yhtään ihmettele! Jos Suomessa olisi ollut tuollaisia vieraan vallan perintönä olevia rakennuksia, niin olisin ollut ensimmäisten joukossa niitä purkamassa. Enkä todellakaan olisi niitä säälinyt, en edes historiallisessa mielessä.

Joten ymmärrän virolaisia, ettei näistä jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa.

Kerrankin Stadin Pravdasta löytyi asiallinen artikkeli teemaan liittyen, Baltiassa neuvostopatsaita otetaan jälleen innolla alas.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois Eestist ja kiitos täsmennyksestä ja linkeistä. Ymmärrän kyllä hyvin, että virolaiset haluavat tuon kaltaiset muistomerkit huuthelvettiin, sillä nehän ovat lähinnä muistoja miehityksestä, pakkosiirroista, alistamisesta ja väkivallasta. Tuosta tuli mieleen muuten se Neuvostoliiton loppumetreillä Helsingille lahjoitettu ”Maailman Rauha”-patsas. Harvoin olen nähnyt mitään niin aggressiivisen näköistä rauhanjulistusta.

Reijo Koiras kirjoitti...

Heh. Taidepläjäys pääsi kunniapaikalle, kiitoksia! Kommentoin muuten tästedes tännekin tällä nimimerkillä. Aikaisemmin käytin siis Pyrrhos-nimimerkkiä. Mietin tuota Husun käsittämätöntä kommenttia ja tällainen ajatus tuli mieleeni: Ehkä vuosikausia jatkuneen mokutuspropagandan seurauksena Husu & kumppanit oikeasti uskoo rikastavansa tätä kulttuuria ja että heitä oikeasti tarvitaan täällä. Noh, mene ja tiedä, mutta niin kuin sanoit: eihän ne mihinkään ole menossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyrrhos, eli siis jatkossa Reijo Koiras. Juma örtsy, siis nehän olivatkin sinun piirroksiasi. Soisin näkeväni noita valtalehdissä. Laitoin sarjisblogisi tuonne suositeltaviin lukemistoihini samantien. Kestää vaan hetken, ennen kuin se päivittyy. Se toinen sarjis, mikä erityisesti miellytti oli se, kun se eräs kaupunkilainen pyrki opettamaan kierrätystä. Noi on tosi hienoja.

Mitä Husuun tulee, niin varmasti suomalaisen median myllytys on osaltaan vaikuttanut, mutta mieleen tulee myös kysymys, että onko kyseessä jotenkin niin itseään täynnä oleva kansakunta, että se ei osaa hävetä, eikä katsoa peiliin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykä vastauksesta. Arvostan miellyttävää ja lukijaa kunnioittavaa tyyliäsi keskustella meidän kommentoijien kanssa. Ja kiitokset selvennyksestä Väyrysen vaiheista poliitikkona. Sen olen nyt huomannut, että Väyrynen on tällä hetkellä itselleni isänmaallinen poliitikko. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille suomalaisille ja erityisesti poliitikoille, sillä se on mielestäni tärkein henkinen arvo maallemme nyt ja aina.

Ano1

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano1: Minusta blogi kasvaa lukijoittensa ja erityisesti kommentoijiensa mukana, joten vastaan parhaani mukaan, vaikka osassa asioista olisinkin eri mieltä. Väyrysen toimintaa seuraan, mutta painotan, että olen elänyt Kekkosen ajan, joten tunnen tiettyä varauksellisuutta kaikkiin niihin henkilöihin, jotka ovat siltä ajalta peräisin. Toivon tietysti, että Väyrysen kansalaisesitys menee läpi ja käsittelyyn. Ainakin siitä seuraa poskensoittoa jos ei muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan parasta Väyrysen kansalaisesitykselle!

Mitä tulee Husuun, jonka persoonan sanotaanko "ylimielisyys" on joskus "liikaa" kaltaiselleni varpaitaan tuijottelevalle suomalaiselle, niin totta vie on somaliyhteisöllä peiliin katsomisen paikka. Husu voisi toimia myönteisenä esimerkkinä opiskelun ja työnteon merkityksestä yhteisölleen ja jättää rasismikortin pakkaansa. Suomi on kohdellut kauniisti pakolaisiaan ja tukenut heitä "ilmaiseksi". Siitä saa olla kiitollinen ääneen. Heti kun turha uho ja ylimielisyys somaleista karisee, keskustelukin on rakentavampaa. Silloin puhuttaisiin siitä, mitä täällä elävä somalitaustainenkin voi tehdä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi ja rakentaa Suomea eikä toisinpäin.
Ano1

Veikko kirjoitti...

Olen itsekin elänyt Kekkosen aikana. Minullakin oli Väyrysestä huono mielikuva, enkä oikeastaan tiennyt miksi. En miestä tuntenut, en ollut koskaan tavannut. Väyrynen kirjoittaa presidentinvaalikirjassaan On muutoksen aika 2, miten poliitikoista on kielteinen kuva, politiikka ei ole oikeaa työtä. Politiikan ulkopuolelta tullut Ahtisaari pääsi hyvin helpolla 1993. Häneltä ei kysytty mitään, hän ei ottanut kantaa mihinkään, koska varjeli kannatustaan ja toimittajat auttoivat. Jos olet toimittajien suosiossa, saat ilmaista mainosta ja pääset helpolla. Mikään ei ole muuttunut, Sipilä pääsi helpolla, samoin Vihreät ja Vassarit, vaikeita ei kyselty.

En tällä tarkoita, etteikö Väyrynen olisi ajanut omaa ja Kepun etua, mutta niinhän muutkin politikot tekevät, kuten Katainen tai Stubb. Luultavasti Väyrynen on saanut aikaan paljon vähemmän vahinkoa Suomelle kuin kumpikaan heistä. Kekkosen ajasta toki voi olla montaa mieltä, mutta silloin täällä ei ollut kunniakansalaisia kuin ehkä kirjallisuusihmiset. Rahavirtojen suunta oli Moskovasta Suomeen eikä Suomesta Brysseliin.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjöperskeles, samaa olen miettinyt, siis tuota heidän mihinkään perustumatonta röykeyttään ja ylimielisyyttään. Hehän ovat Afrikassa(kin) käsittääkseni se inhotuin kansa ja aivan erityisesti naapurimaassa Keniassa joka nyt on rakentamassa muuria rajalle (hesari 23.7.). Muurin rakentaminen tulee aivan hemmetin kalliiksi, ja tästä voisi vetää sen ikävän johtopäätöksen että maksaa mitä maksaa, pääasia että somaleita ei meille Keniaan enää tule.

Olen tullut siihen tulokseen, että oikeasti somaleilla on kotimaassaan - syystäkin - noin hiiren kokoinen itsetunto, mutta kun he tulevat Ruotsiin tai Suomeen joissa koko mokutuspatteristo ryntää syleilemään ja tolkuttamaan "ihanaa,tervetuloa, olet meille tärkeä, olet rakas" niin eipä aikaakaan kun alkavat uskoa siihen. Varsinkin kun nämä passaajat ovat naisia, johan sen vaatii heidän uskontonsa ja kulttuurinsakin. Bantuja kun Suomessa ei ikävä kyllä ole heille orjiksi tarjota. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vastaanottokeskuksiin olisi alunalkaen pitänyt palkata vain isokokoisia miehiä ja mielellään myös pari miespuolista sisustusneuvojaa ja kampaajaa, siitä se sopeutuminen uuden maan systeemeihin olisi kivasti lähtenyt käyntiin.

Husu nyt on jopa näyttösomaliksikin aika onneton tapaus. Tuli kertomansa mukaan Suomeen 15-vuotiaana mutta vieläkään ei osaa kirjoittaa eikä puhua kieltä kuin hädin tuskin tyydyttävästi. Eipä siinä mitään, mutta kun toimittajalta nyt vaaditaan hieman enemmän kuin siltä entiseltä ehdottoman ahkeralta kengänkiillottajalta. Tähän on ikävästi somessa kiinnitetty huomiota ja kyselty toimittajakoulutuksestaan, joten nyt on jopa agendamediassa "Husu, mediapersoona". Niin on Maisa Torppakin tai Martina Aitolehti ja sen sadat muut turhakkeet.

Tuo "mitäs jos me kaikki lähdetään, kuis sit suu pannaan" uhkauksenomaisena oli kyllä hilpeä. Totesitkin, että hyvä alku. Tuli mieleen ne 100.000 jenkkijuristia meren pohjassa.

Tiesitkö muuten, että WHOn mukaan mielenvikaisuus on keskimäärin maailmassa heidän asteikollaan 1/10, somalien kohdalla 3/10. En valitettavasti ole oppinut liittämään linkkejä, mutta löytyy WHOn sivuilta. Maailmassa tuhrataan erilaisiin tilastointeihin varmaankin kymmeniä miljardeja, mutta aika usein tuntuu ettei niitä 99,9 % ihmisistä lue. Suomessa innokkaimpia taidamme olla me maahanmuuttokriitikot, ja hyvä niin. Tilastotkin voivat olla tarkoitushakuisia, mutta kuitenkin parempia argumentoinnin perusteluiksi kuin "musta nyt vaan ihan tuntuu siltä".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Veikolle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kyseinen Husukin on tehnyt uransa töissä, joita ei Suomessa olisikaan, ellei tänne oltaisi keinotekoisesti köijätty somaliväestöä. Edelleenkin kysyn, että koska on viimeksi kuulunut kyseisen väestönosan edustajilta kiitoksen sanaa Suomea kohtaan? Olenhan minä muuten ollut tekemisissä sellaistenkin kyseisen väestönosan edustajien kanssa, joilla ei ole ollut uhoa ja ylimielisyyttä, mutta hekin halusivat Suomen kansalaisuuden nimenomaan sen suomien etujen vuoksi ja siksi, että Suomen passi on erinomaisen kätevä vehje maailmalla matkatessa. Eivät he mieltäneet itseään millään muotoa suomalaisiksi sinänsä ja rehellistähän se on.

Veikko: Väyrysen mollaamisestahan tuli sinänsä muoti-ilmiö jo 1980-luvulla, ja kun sellainen on alkuun päässyt, niin sehän jatkuu. Mies sai sen osaltaan aikaan itse niin selvällä vallanhimollaan. No, sitähän on jokaisessa poliitikossa, totta kai, mutta Väyrynen toi sen omalta osaltaan jotenkin niin selkeästi esille. Kerran saatu maine elää. Minä en rupea miksikään Väpen faniblogin pitäjäksi, mutta tunnustan, että Väyrysen viime ajan toimet ovat selkeän isänmaallisia. Onko siinä kyseessä oikein haistellut tuulet on sinänsä yhdentekevää, koska tässä tilanteessa vaikuttaa lopputulos. Ja kyllä, Katainen ja Stubb ovat saaneet enemmän vahinkoa aikaan Suomelle.

Ano2: Eipä minulla juuri lisättävää. Kuin ehkä se, mikä on tullut osaltaan todettua arabivaltioistakin. Eli näinköhän somaleilla loppujen lopuksi sittenkään oli niin paha olla Mohamed Siad Barren valtakaudella? Silloin maa oli kuitenkin selkeästi valtio, ja jollain tavalla jopa toimiva sellainen.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs noita somppuja on Persianlahden öljyvaltioissa, vai onko ensinkään? Uskonnon perusteella he kykenisivät sopeutumaan niihin. Iran tosin on shiialainen, ja osittain myös Irak, kun taas muut ovat sunnilaisia. Mikä on Ykän arvoi siitä "mitä ne heistä ajattelee"?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieras. Somalien määrästä arabimaissa en pysty sanomaan mitään. Mitä aikanaan puhuin ns. ensimmäisen sukupolven somalien kanssa, niin siltä pohjalta voi sanoa, että somalit ja arabit inhoavat syvästi toisiaan. Uudempi polvi näyttää löytäneen toisensa ainakin täällä Euroopassa ja ainakin pahanteossa.

Reijo Koiras kirjoitti...

Kiitoksia vaan. Alkoi tulla kivasti kävijöitä blogiin sen jälkeen kun laitoit listalle. Se kierrätystä käsittelevä strippi eli Ryppy ja Koponen Helsingissä on myös oma suosikkini. Seuraavaksi R&R-blogissa käsitellään välimeren pakolaisongelmaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Reijo, ja olkaatten hyvät. Tässähän hirvittävät vihakirjoittajat ja hirvittävät vihapiirtäjät ovat hirvittävässä yhteistyössä ja sehän on kertakaikkisen hirvittävää. Odotan jatkoa mielenkiinnolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Ykä vastauksesta.
Kyllä se noin on kuten sanot.

Ano1

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta aidanseipääseen mutta...

Olemalla ihan optimisti voin todeta, että läpimennessään tämä lakialoite tulee muuttamaan kaiken:

Online petition for preserving the right to privately collect

July 23, 2015 – The ministerial draft on the new German legislation on the Protection of Cultural heritage is currently under heavy fire by the media. One possible reason is that no experts from the trade were involved in its preparation. Both the trade and the German Numismatic Society were left out of the preparations of the draft bill right from the start. Thus, representatives of the trade had to enforce their claim for participation in the preparatory meeting held at the Federal Foreign Office in December 2014 by writing a letter to the Federal Foreign Minister. Its request notwithstanding, the German Numismatic Society was not even allowed to attend the oral hearing of the draft bill on April 22, 2015. The key arguments of the German Coin Dealer Associations fizzle out because, after three months, there is still no publication of the minutes of the hearing from April 22, 2015, in sight so that the Ministers who will vote on the draft in the near future have no idea about where the representatives of the trade stand on this. This is all the more disappointing because Dr Günter Winands, Deputy of the Commissioner of the Federal Government for Culture and Media, has stated expressively in the mentioned hearing that coins will be regarded separately.

The German collectors thus intend to light a beacon that hundreds of thousands of coin collectors in this country do not want a law on the Protection of Cultural Heritage that makes the bureaucratic due diligence procedures impossible to follow, to the effect that any collecting will be rendered impossible. The new legislation must not have the effect that objects, whose provenance cannot be ascertained for the past 20 years, diminish in value significantly and sometimes cannot even be traded anymore.

Affected are not only ancient coins, with items worth 100 euros and more requiring special due diligence procedures, but all coins above a value limit of 2,500 euros.

The wording of the petition reads as follows:

For preserving the right to privately collect

The stipulations of the amendment of the law on the Protection of Cultural Heritage threaten the collecting of cultural objects by private individuals. This law will effect everybody specialized in traditional collecting fields, such as books, stamps, furniture, ceramics, coins, classic cars and paintings. Retroactively, this new law will impose due diligence guidelines that are impossible to follow even for the most meticulous collector. When it comes to a dispute, the law will require, by reversing the burden of proof, the owner of a “cultural good” with a value of at least 2,500 euros to provide proof as to the item’s provenance for the previous 20 years; this affects “archaeological cultural goods” with a value as low as 100 euros.

This is an unrealistic demand which misrepresents most of the objects that are currently traded on the domestic and the international art market in full accordance with the law as being illegal, and will result in a considerable decline in value of the objects in question.

We therefore demand a law on the Protection of Cultural Heritage that observes the following principles:

No retroactive effect of the law

No reversal of the burden of proof

...

Anonyymi kirjoitti...

..A clear definition of the term “national cultural heritage” and a limit to claims by the state to “national cultural heritage” only

Free movement, unimpaired by bureaucratic obstacles, of cultural goods which are not classified as “natural cultural heritage”, EU-wide, according to the free movement of goods

An appropriate participation by the parties representing collectors and dealers in the law-making process


For centuries collectors have protected cultural heritage. Private collecting adds to national efforts and promotes the tradition’s preservation in all its variety, in a way museums alone could never accomplish. Collecting is an immaterial cultural heritage that is currently threatened by the latest drafts of the new German law on the Protection of Cultural Heritage.

It is important that the German government notes that this petition is appreciated abroad. Add your name to the online petition the matter of which we explicitly support. It will only take you a few minutes. You can sign either by name or anonymously.

So please support your fellow collectors by signing, too, and distributing the link as widely as possible.

Actively participating in this petition and informing as many collectors as possible is the only chance for us of getting a hearing from the politicians. It is high time that the collectors gain the government’s attention again, not just some fanatic archaeologists.
alkuperäinen juttu:
http://www.coinsweekly.com/en/News/4?id=3549&utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=CoinsWeekly+23.07.2015#.VbDucvjUrPA.facebook
vetoomus:
https://www.openpetition.de/petition/online/fuer-den-erhalt-des-privaten-sammelns

Lakialoite ei koske pelkästään numismatiikan alaa (vanhoja rahoja) vaan kattaa kaikki vanhat esineet postimerkeistä huonekaluihin (ml. terä- ja ampuma-aseet).

Homma lähti liikkeelle kun saksalainen media esitti väitteen, että ISIS rahoittaa toimintaansa mm vanhojen kolikkojen sekä reliikkien kaupalla. Samaahan on epäilty venäläisten suhteen, että Suomessa/EU:ssa tienatut varat prostituutiosta huumekauppaan pestään antiikki- ja taidehuutokaupoissa. Maksu käteisellä ja esine(et)+kuitti laillisesti rajan ylitse.

Toteutuessaan todellinen Carte Blanche vallanpitäjille, sillä kuka määrittelee vanhan? Onko vuonna 2005 lyöty €uron kolikko antiikkia?
Kun kaikkea yksityisomaisuutta valvotaan myyntikielloilla niin miksipä ei estää samalla pohjalla käteiskauppaa? Kun kaikki maksuliikenne on elektronista niin sitä voidaan valvoa ihan eri tarkkuudella kuin käteisvaraintoja. Olemme(han?) oppineet kuinka jopa yksityishenkilöiden pankkitilillä olevat varat voidaan jäädyttää tai vaikkapa leikata "tarpeen" niin sanellessa (esim. Kypros ja Kreikka).
Ampuma-aseiden yksityisomistusta on koetettu kieltää niin meillä kuin maailmalla jos jonkilaisin kieltolaki-esityksin, mutta onneksi ne on pääosin onnistuttu kaatamaan. Tämä laki kattaisi myös tuon hoplofoobisen/tyrannisen unelman.

Läpimennessään tämä laki olisi psykopaattisimmankin byrokraatin ja pikkudiktaattorin märimmän päiväunen toteutuma.

Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla...

-Tvälups-

Vasarahammer kirjoitti...

"Muhis" Azizin esittämä peitelty uhkaus kertoo, miten islamilainen väkivalta ja "maltilliset" tukevat toinen toisiaan. Ole kiltti muslimeille äläkä piirrä Muhammadin kuvaa niin kaikki menee hienosti. Charlie Hebdon toimituksessa ammuskeleva terroristi haluaa täsmälleen samaa. Hän vain ilmaisee asiansa väkivaltaisesti.

Lopputuloksena länsimainen yhteiskunta taipuu. Muhammadin piirtäjistä tulee niitä, jotka "aiheuttavat" väkivaltaa. Näin luki jo Hesarin kirjoituksessa.

"Muhis" Aziz on se islamin hyvä poliisi ja terroristi on se pahapoliisi. Lopullisena tavoitteena on tietysti sharia-lain jumalanpilkkapykälän saaminen länsimaiseen lainsäädäntöön. Vääräuskoisella ei yksinkertaisesti saa olla mielipidettä islamista tai sen perustajasta.

Kumpi sitten on vaarallisempi: "Muhis" Aziz vai se terroristi? Kysymys ei ole mielekäs, sillä molemmat tavoittelevat samaa asiaa ja molempien teot tukevat toinen toisiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tänne kommetteihin laitan huolestuneen kysymyksen, olethan Yrjö kunnossa? Uutisissa oleva juttu perhekotimurhasta kysymyksen syynä.

-koppelo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Vasarahammerille ja Koppelolle & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri: Tässä kommentissa otti osittain kiinni noista rajoitetuista tiedoistani. Ymmärrän, että tavallista keräilyä tuo hankaloittaa kyllä pahasti. Nähtävästi lakiesitys ei ole siis muuttunut vielä varsinaiseksi laiksi.

Vasarahammer: Olet totaalisen oikeassa. Ja oma systeemimme ruokkii tätä, tuorein reaktio Olli Immosen avautumiseen on siitä hyvä esimerkki. Kun Olli avautui monikulttuurisuudesta, kaivettiin heti esille joku professorinplanttu joka totesi, että Immonen kehottaa väkivaltaan ja tulisi erottaa perussuomalaisista. Sen sijaan kun oikeauskoiset uhoavat päitten leikkaamisesta etsitään joku toinen professori, joka muistuttaa, että ei jihad mitään muuta ole kuin hengellistä kilvoittelua.

Koppelo: Kiitos huolenpidosta. Hengissä ollaan ja yhtenä kappaleena. En ole kyseisessä paikassa töissä. Voi olla, että palaan tuohon aiheeseen vielä. Olen hieman kahden vaiheilla.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen kohta teksti-tv:n sivu 135.

http://www.yle.fi/tekstitv/images/P135_01.gif

Olenkin pitkään epäillyt mikä on YK:n alaisten organisaatioiden, sekä ihmisoikeusjärjestöinä itseään pitävien ja muifrn NGO- ja quasi-NGO-organisaatioiden rooli koko lätätkön ylityskeississä.

Anonyymi kirjoitti...

Julkishallinnon säästötoimia tulisi ulottaa ehdottomasti akateemisiin instituutioihin ja tiettyihin tiedekuntiin ja virkoihin. Kommunistit pois yliopistoista.

Ollin naamakirjassa on hyviä kommentteja Ollin tukena.

https://www.facebook.com/olli.immonen.3/posts/10153484610834847?comment_tracking=%7B%22tn%22%3A%22O%22%7D

IDA on näköjään tehnyt källin, kun on asettanut Leninin käsiin kirjan johon on blogin juttuja.

https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/222143_4307048588906_1321740419_n.jpg?oh=248609c5153743ebe42339ff5b675c6f&oe=56544BB4

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras ja alkuun kiitokset heinäkuun kissistä.

Viesti1: Ainakin hyödyllisen idiootin rooliin ne sopivat. Aktiivisemmasta osuudesta en pysty sanomaan, ei tieto riitä.

Viesti2: Ollin tukena ollaan täälläkin. Kuvaavaa on, että näissä ”skandaaleissa” etsitään aina jostain kiven alta joku professori, joka alkaa määrittelemään, ketä erotetaan ja miksi.

Anonyymi kirjoitti...


Paljon puhetta mahtuu, toteutus sitten on toista.
Tuskin lähtevät minnekään eihän Somalia mikään mukava maa ollut yli 20 vuoteen.

No ainakin jotain oppia sinne tarvittaisiin, kun ei siellä taida kouluja olla.

koti-kajaani.fi 22.07.


Suomessa uskomaton herneen vetämisen kulttuuri, yhdestä Facebook kirjoituksesta.
Sitten joku professori mielensä pahoittaa. Tälläistä ei saa varmaan julkisesti
missään kirjoitella.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professori-kohutekstin-julkaissut-kansanedustaja-erotettava-perussuomalaisista/5239152

Sama juttu laajemmin.

http://yle.fi/uutiset/suuri_osa_valimeren_siirtolaisista_pakenee_eritreasta__diktatuurimaa_kiistaa_paon_syyt/8181235

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö!

Tämä kommentti taitaa mennä kirkkaasti off-topicin puolelle, mutta tässä muutama Youtube-näyte Venäjän, Saksan ja USA:n militäärimusiikista:

One hour of Soviet Communist music, tuosta heti ensimmäisenä Suuren ja Mahtavan kansallislaulu, myös tuo "Sacred War" on mahtipontisuudessaan hyvää kuunneltavaa. Heh, tuon kuunneltuani, voisin vaikkapa kääntyä kommunistiksi!

Kasakoiden tanssi, siinä on tekemistä ja harjoittelua että pystyy tuollaiseen menoon! Kasakoiden drinkki on myös mielenkiintoinen, (vodka)paukkulasi laitetaan miekan terän päälle ja miekkaa kallistamalla paukku juodaan kertahuikalla (taisi olla myös tehtävänä jossain Amazing Race jaksossa?), niin ettei lasi putoa miekan terältä. Kasakat olivat ainakin p*run kovia sotilaita keisarillisen Venäjän sotavoimissa.

Preussens Gloria
Auf Kreta, Im Sturm, und im Regen. Saksalaiset laskuvarjojääkärit olivat erittäin tehokkaita sotureita, heidän lempinimensä "Vihreät Pirut" eivät ole tuulesta temmattuja, ainakin amerikkalaiset oppivat sen Monte Cassinon taisteluissa. Ehkä yksi parhaiten koulutettuja sotajoukkoja 2. MS:ssä?
USMC silent drill platoon. Tuo myös vaatii "jonkun verran" harjoittelua. Ei liene ihme että valloittivat aikoinaan japanilaisilta Iwo Jiman ja Okinawan erittäin veristen taisteluiden jälkeen, jos koulutus on tuota luokkaa. Tuosta tulee niin elävästi mieleen R. Lee Ermey, elokuva Full Metal Jacket ja mies karjumassa alokkaille se veikeä hattu päässänsä.

Tässä pieni näyte herra kersantin koulutusmetodeista. Ja ne elokuvassa olevat joukkueen laulut sulkeisharjoituksissa ovat myös eeppisiä kuten ilmaisut "Ho Chi Minh is a son of a bitch" ja "I love working for Uncle Sam" sekä "I don't know but I have been told, that Eskimo pussy is might cold". Heh, tuo viimeisin ilmaisu on ainakin jäänyt meikäläisen aivosopukoihin ikuisiksi ajoiksi!

Tubesta löytyy hakusanalla "USMC cadence" mielenkiitoista settiä. Ilman tuollaista koulutusta ei tulisi noin tehokkaita tappokoneita, joita valitettavasti maailma ei tule ilman toimeen. Vähän niinkuin palovakuutus.

Chilen armeijalla on myös tutunmuotoinen rautahattu päässänsä, Chilean military parade 2010.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano: No joo, nyt se jostain hornanperseestä etsitty professorin plantt pistää jo omin neuvoin hallituskriisiäkin pystyyn. Mahtava on tuo suuruudenhulluuden voima.

Soomepois Eestist: Vaan kovasti tuo Chilen poikien marssityyli natsasi tuohon kypärän malliin…

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö!

Niinpä, en tiedä et aiheuttaako tuo kypärämalli "aatumaisen" marssityylin vai ovatko chileläiset saaneet sotilaskoulutusta Saksasta? Mutta, jos espanjan kielen olisi korvannut saksalla ja filmi mustavalkoiseksi, niin eipä olisi ollut kauheasti eroa 1930-luvun Saksaan. Lisäksi, chileläiset ovat rakentaneet erittäin avarat tilat paraatien järjestämiseen. Pohjois-Korea on omaa luokkaansa!

En ole mikään sotahullu, vaikka tällaiset asiat kiinnostavatkin noin historiallisessa mielessä ja kuinka tehdä tavallisista ihmisistä ns. tappokoneita. On se indoktrinaatio kova juttu, joskus tuntuu et tätä samaa taktiikkaa käytetään (haitta)maahanmuuton kohdalla?

Lopuksi vielä hyvä pätkä Full Metal Jacket elokuvasta, mikä summaa aika hyvin sodan järjettömyyden Get some. Tuo kahjo kk-ampuja sanoo sen erittäin hyvin tuon pätkän lopussa "Ain't war hell"!

- Soomepois Eestist -

Rigor.Mortis kirjoitti...

Niin. Onkos Ykä katsellut koskaan sellaista sarjaa kuin "Maa ihmisen jälkeen"? Tuosta Husun ulostuksesta tuli vain mieleen, että voisi olla paikallaan tuottaa sellainen dokumentti kuin "Suomi somalien jälkeen". Mitä vaikutuksia somalien katoamisella olisi Suomessa tunnin, päivän, viikon, kuukauden, vuoden ja vaikka vuosikymmenen jälkeen.. :)