Monday, May 2, 2016

VIRALLINEN KUOLINPESÄREALISOIJA

Joskus tulevaisuuden Helsingissä


Metro pysähtyi Kalasataman metroasemalle hieman ennen Kulosaaren siltaa. Kello oli 7.42 ja metrovaunuista purkautui ulos huomattava määrä ihmisiä, jotka eivät näyttäneet sellaisilta hieman rähjääntyneiltä ja apaattisen sekä ennen kaikkea alistuneen oloisilta nykypäivän perushelsinkiläisiltä joihin törmäsi nykyisin kaikkialla, vaan he olivat hyvin vaatetettuja ja heidän ilmeensä huokui itseluottamusta ja tunnetta siitä, että he olivat osa jotain itseään suurempaa, jotain joka samalla nosti heidät joksikin tärkeämmäksi kuin tavallisen massan. Heistä huokui se tunne, että he eivät pyydelleet anteeksi olemassaoloaan toisin kuin nykyinen mattivirtanen joka puolestaan mieluummin väisti, käänsi katseensa toisaalle ja toivoi olevansa näkymätön kaikille katsojille. Mattivirtanen eli peruspäivärahalla, mutta pääosa näistä itsetietoisista ihmisistä oli työmatkalla kohti metroaseman vieressä sijaitsevaa uutta verohallinnon massiivista 30-kerroksista rakennusta, jota myös Draculan Hampaaksi tavallisten ihmisten keskuudessa nimitettiin.

Nämä ihmiset eivät olleet tavallisia kansalaisia, vaan he olivat järjestelmän palveluksessa toimivia niin poliittisesti kuin ammatillisesti luotettavia ja hyvin palkattuja ammattilaisia joilla oli varma ja turvattu työ, sitä myötä varma ja turvattu toimeentulo ja sitä myötä varma ja turvattu tulevaisuus. Heitä saattoi sanoa nykyisen Suomen nomenklaturaksi. Metron poistumisväylät nielivät tämän itsevarman virkahenkilömassan tekemään taas uutta, valtiolle tuottavaa työpäiväänsä ahneen verohallinnon palveluksessa.

Tarinamme päähenkilö ei tullut töihin Draculan Hampaaseen metrolla, vaan uudella Audillaan. Yksityisautoilu oli nykyisin Helsingissä varsin rajoitettua eikä sitä oltu sallittu edes kaikille nomenklaturan jäsenillekään. Kyseinen mies oli poikkeustapaus. Hän ajoi puomille, jota vahti aseistettu vartija ja mies näytti vartijalle henkilökorttinsa. Vartija skannasi kortin, nyökkäsi skannerin näytettyä vihreää valoa, aukaisi puomin ja mies ajoi autonsa parkkihalliin omalle henkilökohtaiselle paikalleen. Hän nousi autosta, otti salkkunsa mukaan ja siirtyi hissiin.

Hissi vei hänet kerrokseen 17, jossa hän poistui käytävään, käveli toimistolleen vilauttaen sen ovelle henkilökorttiaan joka aukaisi oven. Saavuttuaan toimistoonsa sisälle hän riisui pikkutakkinsa, otti pois sen alla olevan kainalokotelon jossa oli ase, laittoi sen pöytälaatikkoonsa, aukaisi tietokoneensa ja alkoi tutustua tämän päivän työtehtäviinsä.

Miehen nimi oli Uuno Nilviö, hän oli iältään 52-vuotias, naimisissa ja 17-vuotiaan pojan isä. Hän oli myös viranomainen, tärkeä sellainen yhteiskunnan toimivuuden ja ennen kaikkea sen rahoituksen kannalta. Hän oli virkanimikkeeltään virallinen kuolinpesärealisoija, jota nimikettä tavalliset kansalaiset kutsuivat termeillä valtion haaskalintu ja tuhkankin pesästä viejä. Huumorintajuttomana ja muutenkin luonteeltaan täyttä teflonia olevana Nilviö ei pilkkaavista termeistä välittänyt vaan aloitti päivän työnsä. Tietokoneeltaan hän katsoi edellisen vuorokauden aikana kuolleitten helsinkiläisten tiedot, jotka hänelle oltiin automaattisesti niin sairaaloista, poliisista kuin väestörekisteristäkin lähetetty.

Ensimmäisenä näytti olevan yliannostukseen Sörnäisten Harjutorilla kuollut 17-vuotias narkkari. Ei aiheuta toimenpiteitä. Kuuluu lähinnä jätehuollolle. Seuraava tapaus oli kuulan kalloonsa ampunut 49-vuotias pitkäaikaistyötön mies. Jaa… katsotaanpas. Hjuu, asui kuolemaansa asti Kontulassa kaupungin vuokrayksiössä. Eronnut kaksitoista vuotta sitten. Kaksi teini-ikäistä tytärtä. Työttömänä viimeiset seitsemän vuotta. Toiminut sitä ennen bussikuskina, kunnes realisoitu työttömäksi halvemman etnisesti edistyksellisen työvoiman tieltä. Elänyt peruspäivärahalla viimeiset viisi vuotta. Ei aiheuta toimenpiteitä. Se ase, millä hän oli itsensä ampunut täytyy tosin käydä takavarikoimassa.

Vaan entäs tämä… Anna Virtanen, ikää 82 vuotta, kuollut eilen keuhkoveritulppaan… katsotaanpas, joo, hänen miehensä Pertti oli kuollut jo kuusi vuotta aikaisemmin ja heillähän oli äkkiä tiedostoista katsottuna Helsingin Roihuvuoressa 87 neliön neljän huoneen ja keittiön omistusasunto. Kaksi lasta, molemmat viisissäkymmenissä… joo, selvä tapaus. Nilviö näppäili muutaman komennon ja samalla edesmenneitten Anna ja Pertti Virtasen asunto-osake asetettiin viranomaispäätöksellä täydelliseen toimenpidekieltoon ja siirrettiin samalla valtion omaisuudeksi.

Kuolinpesärealisoija Uuno Nilviö toteutti virkahenkilönä niitä ohjeistuksia, jotka oltiin eduskunnassa laitettu voimaan lain muodossa kaksi vuotta aikaisemmin. Silloin oli tiedossa, että julkisen sektorin jatkuva kasvu –  jota ei tietenkään missään nimessä saanut pysäyttää sillä se toimi samalla akateemisena suojatyöautomaattina –  sekä maahan tulevien vastuunkannettavien jatkuvasti lisääntyvä määrä olivat tietyssä symbioosissa keskenään ja ennen kaikkea tuo symbioosi nieli suunnattomat määrät rahaa, joten eduskunta erään demariedustajan ehdotuksesta saattoi voimaan lain, jota se perusteli seuraavasti:

- Nykyisessä taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti vaativassa tilanteessa on melko järkyttävää ajatella, että kuolleitten henkilöitten omaisuus, ainakin realisoitava sellainen, siirtyisi suoraan heidän perillisilleen. Nämä perilliset ovat kuitenkin kasvaneet yhteiskunnan järjestämässä lastentarhassa, käyneet koulunsa yhteiskunnan järjestämässä peruskoulussa joka antaa heille yhteiskunnallisesti hyväksyttyä opetusta ja asennekasvatusta, jatkaneet koulutustaan yhteiskunnan järjestämissä oppilaitoksissa. saaneet terveydenhoitoa yhteiskunnan järjestämissä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa, liikkuvat teillä ja elävät infrastruktuurissa, jonka yhteiskunta on järjestänyt ja vielä kaiken päätteeksi elävät turvallista tai ainakin sellaiseksi virkakoneiston toimesta tulkittua elämää yhteiskunnan ylläpitämän poliisin, palokunnan ja puolustusvoimien turvaamana.

- Näin ollen on täysin kohtuutonta hyväksyä se nykyinen tilanne, että lapset voisivat periä vanhemmiltaan omaisuutensa siinä mitassa kuin nykyisin on mahdollista. Nythän tilanne on se, että lapset voivat halutessaan myydä esim. edesmenneitten vanhempiensa asunto-osakkeen tai omakotitalon ja rällätä sen mielensä mukaan ilman että valtio pääsisi osille muuten kuin aivan liian vähäisen perintöveron muodossa. Oikeudenmukaista olisi todeta, että kyllä jokaisen sukupolven tulee tyytyä juomaan omiaan ja antamaan varsinainen realisoitava omaisuus yhteiskunnalle sen hyödyllisen ja vastuullisen käytön takaamiseksi.

Eduskunta oli nuijinut lain läpi suurella ääntenenemmistöllä ja sen lain mukaan Nilviökin toimi. Ohjeistuksen mukaan, pikkutarkasti ja mitään kyseenalaistamatta niin kuin hyvän viranomaisen kuuluikin toimia. Rakennuskantatiedostosta hän kävi läpi edesmenneen Anna Virtasen asunnon perustiedot:

- Kolmikerroksisen hissittömän talon ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva asunto, jossa asuinpinta-alaa 87 neliötä.

- Talo rakennettu vuonna 1992. Asunnon kunto hyvä.

- Neljä huonetta, keittiö, sauna ja kaksi wc:tä.

- Muuten parkettilattia, mutta kahdessa makuuhuoneessa muovimatto.

- Vartioimaton ja aitaamaton asuinalue, mutta alueen asunnot pääosin yksityisessä omistuksessa, joten aluetta saattoi pitää vielä suhteellisen rauhallisena. Alueen ja sitä myötä myös asunnon arvoa tosin laski Roihuvuorentien itäpuolella oleva kaupungin vuokrakasarmialue, jonka asukkaista noin 15% oli ulkomaalaisia, eli alueella oltiin white flightin kynnyksellä.

Nilviö teki kokemuksensa perusteella nopean arvion asunnon arvosta ja päätyi haarukkaan 275.000 € - 325.000 €. Tässä vaiheessa asunnon arvioimisessa Nilviön tuli päättää, että siirtääkö asunto Senaattikiinteistöille myytäväksi vai siirtääkö sen suoraan Maahanmuuttoministeriön asuntotoimistolle joka siirtäisi sen välittömästi etnisesti edistyksellisten maahanmuuttajien käyttöön. Nilviö päätti siirtää asunnon hallintaoikeuden Senaatille, sillä se sijaitsi kuitenkin rauhallisemmalla puolella Roihuvuorta, joskin oli selvää, että jossain vaiheessa tien toisella puolella sijaitseva hyvin rauhaton alue saisi white flightin aikaiseksi myös Roihuvuoren vanhalla puolella. Mutta tässä vaiheessa oli vielä toivoa siitä, että asunto löytäisi ostajan. Ei haittaisi, vaikka se myytäisiin arviohintaa alemmalla hinnalla, sillä joka tapauksessa se olisi suoraa tuottoa valtiolle, jonka rahantarve oli loputon. Ainakin joku sijoitusyhtiö ostaisi asunnon ja alkaisi jossain vaiheessa vuokraamaan sitä kaupungille etnisesti edistyksellisten maahanmuuttajien asuntona. Mahtuisihan siihen edes vähän pienempi maahanmuuttajaperhe.

Arvionsa tehtyään Nilviö otti puhelimensa ja soitti Senaattikiinteistöille. Menettelytapa oli tuttu ja niin monta kertaa aikaisemminkin tehty. Matkaan edesmenneen Anna Virtasen – joka nyt tekisi viimeisen palveluksensa Suomen valtiolle – asunnolle lähtisivät sekä lukkoseppä, asunnon tarkastaja että aseistettu vartija joka oli mukana kaiken varalta. Usein oli nimittäin käynyt niin, että edesmenneen sukulaiset, joita kutsuttiin rintaperilliseksi ennen kuin termi oli menettänyt aikaisemman merkityksensä olivat suhtautuneet yllättävän nuivasti ja aika ajoin aggressiivisestikin valtion täysin oikeutettuun ja lailla vahvistettuun realisointitoimintaan.

Parin tunnin päästä Senaattikiinteistöjen edustaja soitti Nilviölle. Asunto oli tarkistettu ja lukot vaihdettu. Valtiolle realisoitavaa irtaimistoa ei asunnosta löytynyt muuta kuin kirjahyllyn laatikosta löytynyt luvaton vanha 6,35-millinen espanjalainen Astra-pistooli ja pari rasiaa patruunoita. Muu irtain omaisuus saatettiin jättää perillisten käytettäväksi. Nilviö laittoi heille ohjeistuksen mukaisen viestin että heillä oli kaksi viikkoa aikaa sopia tapaaminen Senaattikiinteistöjen edustajan kanssa. Edustaja veisi heidät edesmenneen äitinsä asunnolle ja he saisivat ottaa sieltä mukaansa mitä haluaisivat. Lopun hoitaisi Senaattikiinteistöt kaatopaikalle. Asiaan liittyvää lakia valmistellessa oli tullut usealta suunnalta esille ajatus, että Senaattikiinteistöille tulisi antaa oikeus laskuttaa perillisiä ylijäävän irtaimen omaisuuden siirtämisestä kaatopaikalle, mutta enemmistö kuitenkin ajatteli niin, että kiinteistön myynnistä tulevan voiton laskettiin olevan suhteessa niin suuri, että tämän kustannuksen saattoi kuitata tilastotappiona ja saattaisihan se aiheuttaa tarpeetonta suuttumusta epävakaisimmissa yksilöissä.

Seuraavaksi Nilviö meni valtion pankkiturvasuojan ylitystunnuksillaan tarkastamaan Virtasen pankkitilin. Tilin saldo oli vain 1.722 € ja se meni siis alle kolmentuhannen euron hautauskustannusrajan, joten summa saatettiin siirtää perillisille hautajaiskustannuksien peittämiseksi. Mutta joku asiassa askarrutti Nilviötä. Summa oli liian pieni. Edesmenneillä Virtasilla oli ollut velaton asunto jo yli kolmekymmentä vuotta eikä asunto-osakeyhtiön yhtiövastike ollut kohtuuttoman suuri. Lisäksi Pertti Virtanen oli tehnyt työuransa betoniraudoittajana suuressa rakennusfirmassa, hänellä ei ollut pitkiä työttömyysjaksoja ja Kansalaisten Yleisvalvontarekisteristä Nilviö näki, että edesmenneen pariskunnan elintavat olivat olleet hyvin säännölliset ja säästäväiset. Säästöön olisi kuulunut jäädä enemmän.

Nilviö haistoi asiassa selvän niin sanotun holvihuijauksen, jolla yritettiin pimittää valtiota saamasta omaisuutta joka sille ilman muuta kuuluisi. Hän otti jälleen pankkiturvasuojan ylitystunnukset käyttöön ja huomasi, että Virtasilla oli ollut jo yhdeksän vuotta tallelokero pankissa. Tunnuksiaan käyttäen hän asetti tallelokeron toimenpidekieltoon ja soitti saman tien verotoimiston kyseisistä asioista vastaavalle virkailijalle, joka läksi välittömästi pankkiin. Tuntia myöhemmin virkailija soitti Nilviölle ja ilmoitti, että tallelokerosta oli löytynyt seteleinä 48.000 euroa ja sen lisäksi kulta- ja hopeakolikoita noin kymmenen tuhannen euron arvosta. Nyt tallelokeron sisältö siirtyisi sen oikealle omistajalle eli valtiolle.

Samalla virkailija kertoi, että asia oli mennyt minuuttipeliksi. Perilliset, joilla oli ollut edesmenneitten vanhempiensa antama avain ja käyttöoikeus tallelokeroon olivat tulleet paikalle viisi minuuttia sen jälkeen kun Nilviö oli asettanut tallelokeron toimenpidekieltoon. Perilliset olivat olleet varsin tuohtuneita ja pankin vartiohenkilökunta oli joutunut poistamaan heidät paikalta voimakeinoja käyttäen.

Näitä huijauksia oltiin viime aikoina yritetty tehdä aina vain enemmän ja sillä tavoin pyritty kiertämään yleistä kansalaisvastuuta lyhytnäköisen oman edun tavoittelun nimissä. Kyseessä oli eräänlainen panssarin ja panssarintorjunta-aseen välinen loputon kamppailu, jossa aina kehitettiin aseelle ja sen kohteelle uusia sukupolvia jotka pyrkivät torjumaan edellisen. Kyseinen holvihuijaus oli sinänsä jo varsin vanhanaikainen, eikä sitä esiintynyt enää kovin usein sillä ihmiset tiesivät, että virkakoneisto pystyi kiertämään sen valtuuksillaan. Harvemmin ihmiset enää ottivat tallelokeroita, vaan säilyttivät käteistä rahaa joko kassakaapeissa, asekaapeissa tai jossain muuten vaan piilossa että voisivat jättää sen jälkipolvilleen ja samalla kiertämään valtioon kohdistuvat velvollisuutensa.

Tärkeintä heille oli idea siitä, että valtio ei saisi sitä, mikä valtiolle kuului. Uusin perintöhuijauksen muoto oli niinsanottu ”sukupolvikauppa”. Eli vanhukset möivät omakotitalonsa tai asunto-osakkeensa omille lapsilleen jollain tuhannen euron nimellisellä summalla ja jatkoivat lastensa vuokralaisina noin kymmenen euron kuukausittaisella vuokralla. Näin ollen valtio ei pystyisi heidän kuoltuaan pakkolunastamaan kiinteistöä tai osaketta, sillä se ei ollut enää siellä asuvien edesmenneitten kansalaisten vaan heidän lapsiensa nimissä ja siihen saumaan ei valtio pystynyt nykyisen lainsäädännön antamien keinojen pohjalta puuttumaan. Tällä tietysti kierrettiin myös  perintövero, joten toimintaa saattoi pitää suorastaan rikollisena sillä valtio jäi tämän toiminnan myötä nuolemaan näppejään. Asiaa koskevia lakeja oltiin jo valmistelemassa. Asian idea oli se, että kansalaisen omaisuus ei ollut hänen omaansa, vaan valtion ja se oli hänellä vain lainassa ja jossain vaiheessa hänen tulisi luovuttaa se takaisin.

Olipa tapahtunut sellaistakin, että sellaiset vanhukset, joilla ei ollut perillisiä ja jotka asuivat omakotitaloissa olivat voimiensa heiketessä tehneet itsemurhan mutta sytyttäneet sitä ennen talonsa palamaan, ettei valtiolle jäisi muuta realisoitavaa kuin tontti. Nilviö ei ymmärtänyt tätä. Miksi he suhtautuivat niin vihamielisesti valtioon? Miksi he eivät voineet jättää omaisuuttaan valtion käytettäväksi? Sehän tulisi yhteiseen, virallisesti määriteltyyn hyvään.

Virallinen kuolinpesärealisoija Uuno Nilviö katsoi toimistonsa seinällä olevaa kelloa ja kuittasi tuottavan työpäivänsä päättyneeksi. Hän sulki tietokoneensa ja laittoi kainalokotelossaan olevan virka-aseensa paikalleen. Hän oli siitä harvinainen asetta kantava virkamies, että hän ei käyttänyt virka-asetta virantoimituksesssa vaan vapaa-ajallaan sillä kuolinpesärealisoijat olivat valtion yksiä vihatuimpia ihmisiä, joten heille oltiin annettu oikeus kantaa asetta itsepuolustusperiaatteen perusteella. Yksi hänen kollegansa oli ampunut vihastuneen sukulaisen vuosi sitten ja hänet oltiin vapautettu oikeuden päätöksellä nimenomaan itsesuojeluperusteella vaikka ampumamatkaa oli viisi metriä. Asiasta oli noussut melkoinen meteli sosiaalisessa mediassa, mutta valtamedia jätti asian hyvin vähälle uutisoinnille.

Nilviölle myönnetty ase oli vanhoista poliisin jäämistöistä peräisin oleva .38-kaliiberin Smith & Wesson-revolveri. Nilviö oli suorittanut siviilipalveluksen niin kuin sattumalta kaikki muutkin kuolinpesärealisoijat joten aseet olivat heille vieraita ja outoja joten toimintavarma ja helppokäyttöinen revolveri oltiin annettu heille kaikille virka- tai oikeastaan vapaa-ajan aseeksi.  Nilviö sulkii vastuullisen ja tuottavan työpäivänsä päätteeksi toimistonsa oven. Tämän jälkeen hän siirtyi hissillä takaisin parkkihalliin ja ajoi Audillaan portinvartijan luokse, joka hänen kulkulupansa skannattuaan avasi puomin.

Kotiin päin ajaessaan Nilviö mietti että hän oli unelmiensa ammatissa. Hän oli jo nuorena miehenä tiennyt olevansa mies ilman ominaisuuksia ja ennen kaikkea mies ilman mielipiteitä. Sellainen hän oli ollut koko ikänsä ja kirjoitettuaan ylioppilaaksi hän ei nähnyt itselleen muuta mahdollisuutta kuin lähteä lukemaan itsensä maisteriksi valtiotieteelliseen tiedekuntaan missä hän pärjäsi hyvin pelkällä ulkoaopettelemisen kyvyllään. Kyseenalaistaminen oli asia, jota hän ei hallinnut, mutta ei häneltä sitä myöskään kysytty. Maisterin paperit saatuaan hän saattoi astua työelämään julkishallinnon palvelukseen jossa hänen ei tarvinnut tehdä henkilökohtaisia päätöksiä eikä olla edes henkilökohtaisesti mitään mieltä mistään. Ylempää tuleva ohjeistus korvasi tämän kaiken ja hänelle se sopi enemmän kuin hyvin.

Aikaisemmin hän oli ollut kunnallisissa tehtävissä joissa hän saattoi turvata ohjeistukseen, mutta joka ei miellyttänyt häntä sillä hän joutui tehtävässään kuitenkin olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Hän oli jo uransa alkuvaiheessa älynnyt liittyä sosialidemokraattisen puolueen jäseneksi, ja jäsenyyden myötä hänen puoluetoverinsa pystyi järjestämään hänet kuolinpesärealisoijan tehtävään. Tässä työssä hänen ei tarvinnut tavata ensimmäistäkään ihmistä, mutta hänellä oli silti suuri valta ihmisten elämään ja tämä kieltämättä hiveli Nilviön itsetuntoa. Hän oli esimies. Hän oli päättäjä. Hän saattoi antaa toimeksiantoja ja siinä likaisen työn hoitivat toiset. Likaisen työn tekijöitäkään hänen ei tarvinnut koskaan tavata henkilökohtaisesti. Hän vain suoritti hänelle annetut tehtävät ja kirjasi ne tapahtuneeksi.

Nilviö ajoi kotiinsa Meilahteen. Meilahti oli aidattua ja vartioitua turvallista aluetta. Portilla hän näytti aseistetulle vartijalle henkilökorttinsa niin kuin työpaikallaankin, vartija skannasi kortin ja laski Nilviön läpi. Kotona häntä odotti hänen 17-vuotias poikansa samoin kuin hänen vaimonsa, joka toimi Helsingin kaupungin opetusviraston monikultturismin edistämistoimistossa. Vaimo sopi hänelle hyvin, sillä hän oli yhtä lailla nainen ilman ominaisuuksia ja ilman mielipiteitä. Hän toimi tehtävässään niin kuin Uunokin, kaiken annetun toteuttaen, kaiken hyväksyen ja mitään kyseenalaistamatta. Heidän avioliittoaan saattoi pitää onnellisena.

Pojastaan Uuno Nilviö oli kyllä huolissaan. Hiljattain hän oli kysynyt isältään:

- Hei iskä. Jos sulle annetaan käskyksi pistää ihmisiä härkävaunuun kuskattavaksi keskitysleirille, niin pistätkö sinä senkin toimeen mitään kyseenalaistamatta? Ja oleks sä koskaan ajatellut, että ne jätkät jotka Nürnbergissä aikanaan saivat köyttä kaulaansa olivat just samanlaisia kuin sä?

Nilviö ei oikein ymmärtänyt, mitä poika tarkoitti. Hänhän oli vain tehtävänsä moitteettomasti suorittava virkamies. Mutta jossain ajatustensa taustalla Uuno Nilviö mietti että silloin kun he olivat aloittamassa vaimonsa kanssa yhteistä elämäänsä, niin vaimo oli suhtautunut vähän turhan lämpimästi siihen naapurin putkimies-Penaan. Kas kun heidän poikansa kun ei muistuttanut isäänsä ollenkaan. Pojalla tuntui olevan mielipiteitä. Ja niitähän ei hyvällä hallintoalamaisella saanut olla.


18 comments:

Anonymous said...

Ikävä kyllä toi Ykän visio ei ole niin kovin kaukaa haettu. Muistaakseni takavuosina vasemmistolla oli kuningasideana oli, että vainajan omaisuus siirtyisi valtiolle. Tällaiseen ei menty, tuli vain perintövero.

Perintövero on siitä ilkeä, että se haittaa yritysten sukupolvenvaihdoksia. Taisi olla perheyhtiö Ponsse tästä viimeisimpänä esimerkkinä.

Juttuu menee niin, että jos vaikka Uuno Tupanen lähtee pannuhuonekeikalle ja jättää jälkeensä vain kiinteää omaisuutta niin poikansa Pertti-Anteron olisi kuitenkin ihan euroina maksettava se pahuksen vero. Nyt jos P-A onkin PA niin on vitsit vähissä.

Suomen perintöverotus estää tehokkaasti pääomien kasautumisen. Kuulostaapa kovasti demokraattiselta mutta mutta...

Takkirauta on asiaa vatvonut varsin ansiokkaasti:

http://takkirauta.blogspot.fi/2016/02/perintovero-eli-nain-pidetaan-suomi.html

-KKi-

Castor said...

Ykä maalailee kauhukuvia, joiden realismi tekee niistä vielä kauheampia. Nykyiselle rälssille käy samalla tavalla kuin edelliselle: kun naidaan samasta suvusta, niin tallipojan (putkimiehen) pitää päästä aina välillä levittämään voimakkaampaa siementä, muuten kaikki näyttäisivät samanlaisilta leuattomilta idiooteilta kuin Englannin prinssi Charles. "I dag prins, i morgon prinskorv" sanovat ruotsalaiset humanitäärisen suurvallan edustajat.

Täällä työskentelevän kaverini Suomessa asuvaa 16-vuotiasta tytärtä oli vappuyönä ahdisteltu Hakaniemessä. Puhelin oli myös viety. Ilmoitus poliisille on tehty, 6-7 rikastuttajaa rikastuttivat läheisyydenkaipuussaan koskettelemalla. Onneksi ei käynyt pahemmin, ja tyttökin taisi oppia jotain. Nimittäin kun hänen äitinsä oli varoitellut, niin äidistä tuli rasisti. Isä on entinen jääkiekkoilija, eikä onneksi ollut edes Suomessa, olisi saattanut olla "posse" öisessä Stadissa liikkeellä. No, ei niitä tekijöitä koskaan saada kiinni.

Toivottavasti britit eroavat EU:sta, jonka seurauksena Visegrad-maat lähtevät myös. Suomessa tehdään vallankumous ja pimeät voimat muodostavat hallituksen, ja Suomikin ottaa itsenäisyytensä takaisin. Ja seuraavassa vaiheessa lehmät alkavat lentää...

Yrjöperskeles said...

Tervehdys KKi:lle ja Castorille & kiitos kommenteistanne. Valtion pohjaton ahneus ja röyhkeyshän ei ole mikään uutinen. Mutta kun tuota virkakoneistoa olen kolunnut, niin suorittavan tason yläpuolella Uuno Nilviö ei ole poikkeus, vaan standardi. Noita Castorin kertomia rikastuskokemuksia alkaa pian tulla urakalla, kun kelit oikein kunnolla lämpenevät.

Anonymous said...

Nyt pistit pahan täkyn etenkin vihervasemmiston suuntaan,Ykä!Löytyy meinaan niin uunoja kuin nilviöitäkin noista porukoista,joille tuo kuolinpesien ja perintöjen ryöstö valtiolle on lähes yhtä suuri märkä uni,kuin tuo monikulttuuriroska-ja kun tämä ensinmainittu märkä uni mahdollistaa lisätä jälkimmäistä,niin eipä tarvi kauheasti ihmetellä,jos tämä toteutuu.Ai saatana,kun ne jo kuolaa ensi EK-vaaleja etukäteen varmoina voittajina,niin tästäpä Ykän pakinasta idea suoraan hallitusohjelmaan 2019!
T:Vesku

Rocceri said...

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/ilkka-elykeskus-moittii-talkoot%C3%B6in%C3%A4-tien-korjanneita-kyl%C3%A4l%C3%A4isi%C3%A4-voisi-tehd%C3%A4-rikosi

Siinä taas virkamiehet vauhdissa. Ei tämä ole oikeasti enää todellista.

Anonymous said...

Oisko tässä Roccerin juttuun toimiva linkki?

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/ilkka-elykeskus-moittii-talkoot%C3%B6in%C3%A4-tien-korjanneita-kyl%C3%A4l%C3%A4isi%C3%A4-voisi-tehd%C3%A4-rikosilmoituksen-1.144871

-KKi-

Anonymous said...

Väärin korjattu. Kuormurissa ja raktorissa oli ihan vääränlainen vilkku. Vaarantaa liikenneturvallisuuden.

Kommentoi kaikkien alojen asiantuntija Tytti-Pekka Tiesuolainen-Ylijäämä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Veskulle, Roccerille, KKi:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Väitänpä kivenkovaan, että kaikki se mitä minä kirjoitan joko dystopiana tai kieli poskessa on juolahtanut joko poliittisen eliitin edustajan tai korkean virkamiehen mieleen jo pari vuotta aikaisemmin. Nämä ovat vain varoituksia siitä, mihin ollaan menossa ja vihakirjoituksiksihan nämä tietysti tulkitaan.

Rocceri, KKi & Ano: Joo, tuo KKi:n linkki oli toimiva. Täytyy sanoa, että tuo juttu ylittää eeppisen rajat ja komeasti. Meinasin julkaista huomiseksi jutun opetusministeri Sanni Grahn-Laasosesta mutta täytyy muuttaa otsikko Kaljupäisiksi Uutishavainnoiksi ja laittaa tuo sinne mukaan. Niin kuin Rocceri totesi, ei tämä ole oikeasti enää todellista. Vääränlaista soraa?

Anonymous said...

Kauhukuvasi tulevaisuudesta on hyvinkin mahdollinen. Itsehän olen harrastanut saituutta, säästämistä ja verojen minimointia ynnä muuta jo yli 25 vuotta. Kokemusta on karttunut yritystoiminnasta ja epäonnistumisesta.

Valtion kassa on pohjaton, sen tilkkeeksi on tavallisen kansalaisen turha perintöroposiaan jättää. Olen sanonut lähipiirini vanhuksille, että elämä risaseksi. Turha rahaa on pankkitilillä makuuttaa. Mukavampi on antaa lahjoja ja vaikka maksaa läheiselle koti-irtaimistoa tai vaikka lahja elatusta varten. Monia konsteja on...

Jääräpäinen kitupiikki

Ukkeli said...

Nilviön kannattaa harjoitella ampumista, muuten ampuu tosi tilanteessa aivan minne sattuu. Olet aivan oikeassa, perintöjä on jo mietitty: Aikuiset lapset eivät tarvitse perintöä Google löytää lisää poliitikkojen ja virkamiesten koepalloja.Tuosta seuraisi vain se, että ikäihmiset huolehtisivat pesänsä tyhjentämisestä hyvissä ajoin. Juristeilla ja ekonomeilla riittäisi töitä.






Yrjöperskeles said...

Tervehdys Jääräpäiselle kitupiikille ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Jääräpäinen kitupiikki: Minä olin pitkään hallintoalamainen, joka kannatti verotusta, sillä näin se koituvan meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi. Nyt olen kanssasi pitkälle samaa mieltä. Lapsille voi toki jättää minkä haluaa, mutta se kannattaa kikkailla niin, ettei valtio saa näppejään väliin.

Ukkeli: Ymmärrän tuon häiskän näkökulman, ja oletan että hän toimii niin kuin opettaa. Toisaalta jos vanhemmat haluavat jättää lapsilleen omaisuutta, niin piruako se kenellekään kuuluu?

Anonymous said...

Nykyisin on ihan järkevää ja vastuullista suorittaa ylisukupolvista verosuunnittelua, jossa otetaan huomioon verovapaan lahjoittamisen, perintöveron minimoimisen ja hyvin laajan läheisten välisen keskinäisavun parhaat mahdollisuudet.

buuri johannesbuurista said...

Arvaan, että ely-keskuskuksen Nilviöllä (..öillä) on omat rahat ja bisnekset mukana tienkorjauksessa. Ja/tai soramonttu omalla maalla jossa on "oikeanlaista" soraa.

Juha said...

Joskus jo aiemmin ideoin ratkaisua valtionvelan hoitamiseksi, eli jaetaan se kansalaisten henk. koht. vastuulle esim. kansalaistilin kautta. Vaikkapa vielä jyvittäen edistyksellisen pisteytyksen avulla. Passin saa ,kunhan tilin saldo on plussan puolella... Tämä jutun päähenkilö kyllä täydentäisi systeemiä oivallisesti!

Anonymous said...

Muistutan kaikkia lukijoita siitä, että kotikäyttöön kelpaava, kohtuullisen hyvä kassakaappi maksaa 200-300 euroa.

Jotkut kaapit ovat sellaisia, että ne voi ruuvata sisäpuolelta seinään kiinni. Osan voi valaa betonin sisään niin että vain etuluukku jää näkyviin.

Kassakaappi on myös erinomainen lääkekaappi silloin jos taloudessa on myrkyksi, huumeeksi tms. luokiteltuja tai väärinkäyttäjien suosimia lääkkeitä.

Myös pankkitunnukset, salasanat, läppärit jne. voi säilyttää varsin vaivattomasti kassakaapin sisällä - erityisesti jos käy silleen reissussa että auto puuttuu kodin pihalta pari päivää.

Kassakaappi on järkevä lahja myös vanhenevalle sukulaiselle, joka hoitaa raha-asiat käteisellä, kärsii monesta taudista, unohtelee asioita ja saattaisi ehkä päästää jonkun huijari-varkaan ovesta sisään. Vesilasinpyytäjät, hameeseenkätkijät ja taidekauppiaat harvemmin nappaavat kokonaista kassakaappia tuosta vain mukaansa.

Myös korulippaana kassakaappi on varsin oiva.

Ja jos tietsikan kovalevyn sisältö on tärkeä, niin varmuuskopiot voi tunkea sinne kassakaappiin.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ano1:lle, Buurille Johannesbuurista, Juhalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Nykytilanteessa totean, että jos tällä toiminnalla saadaan rahat säästettyä kansalaisille valtion ahneen myllyn sijasta, niin nostan hattua.

Buuri: Hyvin mahdollista.

Juha: Sinunkin ratkaisusi ei ole mahdolton. Valtio on selvästi osoittanut, että se ei aio pysäyttää eikä edes pienentää niin maahanmuuttopöhöä kuin julkshallintopöhöä, joten kaikki keinot ylimääräisten latien kiskomiseen otetaan käyttöön. Aikanaan vastustin harmaata taloutta. Nykyisin tuumin, että miksi ihmeessä vastustaisin sitä.

Ano2: Hyvä vinkki, ja samanlaisia asekaappeja on myös myynnissä.

Vastarannan kiiski said...

Tervehdys Yrjö ja kiitos taas kerran tekstistä!

Olen blogiasi lukenut jo joitain vuosia, mutta nyt ajattelin heittää ensimmäistä kertaa omiakin ajatuksia peliin. Välillä on pitänyt hetki pitää taukoakin, sillä itse mielenterveysongelmista kärsivänä on välillä täytynyt päästä pakenemaan todellisuuden suuria asioita ja keskittyä vain omaan lestiinsä.

Mutta tosiaan, itse 25-vuotiaana, eli osana "avuttomaksi autettua"-sukupolvea, tuntuu välillä musertavalta lukea näitä sinun tekstejäsi. Olen alkanut vähitellen uskoa olevani sitä polvea, jolle lopulta jää mustapekka kouraan. Näitä valtion älyttömyyksiä tänä päivänä seuratessa tuntuu aina vain enemmän siltä, että mikä tahansa näistä sinun fiktiivisistä tarinoistasi voi yhtä hyvin olla joiltakin osin, tai kokonaan omaa tulevaisuutta.

Mutta ehkä kaikki toivo ei ole vielä menetetty. Vaikka joskus menetän oman sukupolven kanssa toivon ihmiskuntaan, toinen puoli ikäisistäni taas potee sisällään kasvavaa vihaa ja vitutusta nykyistä järjestelmää ja muroihin kusemista kohtaan. Koneiston edustajat tämän huomatessaan sanoisivat, että ne tietävät. Ne pirut tietävät, mitä niille on tehty. Itselleni on myös onnekkaana siunaantunut mahdollisuus asua syrjäseudulla, jossa nytkin voi halutessaan haistattaa hallinnolle ja lainsäädännölle pitkän paskan. Ehkäpä tulevaisuus tulee olemaan vielä kerran perunankasvatuksessa ja pontikankeitossa.

Kiitos vielä kerran elintärkeästä blogistasi!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vastarannan kiiski ja lämmin kiitos kannustuksestasi. Pakko on kyllä todeta, että omalle sukupolvellesi ei nykyinen poliittinen järjestelmämme ole jättämässä kuin sitä mainitsemaasi mustaa pekkaa. Minun ikäiseni ovat sentään voineet edes yrittää laittaa jotain sukanvarteen työttömyyden varalta. Toivotan sinulle onnea ja menestystä kaikissa toimissasi ja kaikkea hyvää.