tiistai 7. helmikuuta 2017

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXXII

Hotellin respassa jatketaan sen asian ihmettelyä kuinka ja millä perusteella poliisi tehtäviään priorisoi, ainakin siihen liittyvän uutisoinnin perusteella. Uutisointiin tietysti vaikuttaa luonnollisesti valtamediamme jonka priorisoinnin kohteet lienevät yksinkertaisemmallekin varsin selkeät. Tuorein asiaa käsittelevä uutinen löytyy puolueettoman vasemmistolaisesta eli kokoomuslaisesta Verkkouutiset-julkaisusta. Kyseessähän siis on – kuinka ollakaan – tälläkin kertaa vihapuhe ja kun käsitellään siis pelkästään netissä puhua mälkyttämistä niin otsikointi on kieltämättä aika raflaavaa:

Poliisi KSML:lle vihapuheesta: Netin rikollisuus on hallitsematon ja loputon suo

Näin toteaa Maakansa, anteeks siis Verkkouutiset ja jatkaa:

Netissä leviävästä vihapuheesta on tullut niin hallitsematonta, että poliisin on mahdoton suitsia vihapuhetta täydellisesti. Etelä-Savon sivutoimisena nettipoliisina työskentelevä ylikonstaapeli Toni Reinikainen sanoo Keskisuomalaiselle päättäneensä jättää puuttumatta keskusteluihin, koska "se on hallitsematon maailma, jota pitäisi tehdä täyspäiväisesti".

– Netin rikollisuus on loputon suo, jota ei voi koskaan täysimääräisesti hallita, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen sanoo.

”Netin rikollisuus on loputon suo”. Edelleenkin tulee muistaa, että kyseessä ovat kirjoitetut sanat. Niillä ei olla tapettu ihmisiä. Niillä ei olla pahoinpidelty ihmisiä. Niillä ei olla raiskattu ihmisiä. Niillä ei olla varastettu tai tuhottu ihmisten omaisuutta. Sen sijaan niillä sanoilla kommentoidaan hyvin kyisellä tavalla maassamme oikeasti lisääntynyttä väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta. Rikollisuutta joka ei itse asiassa olisi lisääntynyt ensinkään ellei maassamme oltaisi tehty itsetarkoitukseksi sitä, että maahamme tuodaan tietoisesti ihmisiä jotka lisäävät sitä väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta.

Jälleen kerran voidaan todeta, että itse varsinainen ongelma ei ole ongelma, mutta kun ihmiset sanovat ongelmaa ongelmaksi ja puhuvat siitä ääneen, niin se onkin se todellinen ongelma. Jonka logiikan mukaan ”netin rikollisuus on loputon suo, jota ei voida koskaan täydellisesti hallita”. Hotellin respasta muistutetaan, että kyseessä ei ole mikään rikollisuuden suo, vaan lisääntyvä keskustelun, arvostelun ja suuttumuksen määrä. Joka puolestaan on seuraus. Seuraus siitä syystä, että järjettömän maahanmuuttopolitiikan vuoksi kansalaisten niin turvallisuus kuin kansantalous on kahdessakymmenessä vuodessa heikentynyt huomattavasti. Johtuen poliittisen eliitin tietoisesta päätöksestä.

Neuvo: Jos haluatte ojittaa tämän niin sanotun suon, niin älkää keskittykö seuraukseen. Poistakaa syy. Silloin se suo ojittaa itse itsensä.

Mutta näinhän ei poliittinen eliitti eikä virkakoneisto tee. Kyseisistä ylikonstaapeli Reinikaisesta ja poliisitarkastaja Kilpeläisestä ei osaa sanoa, ovatko he tyypillisiä ajatuksettomia virkamiehiä jotka panevat vaadittaessa pystyyn vaikka kimalaisten kännykkäratsian vai onko kyseessä sarkasmin taitavat herrasmiehet jotka hienosti kiertäen sanovat että ehkä parempaakin tekemistä olisi. Ja ehkä koko vihapuhehysteria olisi kannattanut jättää aloittamatta. 


Suomalaisen nettirikollisuuden kylmä, synkkä, syvä, ja samea suo.

Netissä vellovasta – joskin laissa edelleenkin määrittelemättömästä – rikollisuuden suosta syvästi huolestunut Verkkouutiset jatkaa asian tiimoilta ja kutsuu apuun myös kuuluisan verkkopoliisin Marko ”Fobba” Forssin:

- Sodassa vihakirjoittelua vastaan poliisi on tuomittu häviämään, mutta taisteluja sentään voitetaan – vaikkakin vähemmän kuin ennen. Viharikollisuus on ihan kuin muukin rikollisuus. Siihen voidaan puuttua tehostetusti ja lieventää ongelmaa, mutta sitä ei ikinä saada kokonaan pois.

Ongelmana tässäkin on se, että jälleen kerran sitä vihakirjoittelua jota Fobbakin jo komeasti viharikollisuudeksi kutsuu ei olla vieläkään määritelty. Joten se ei ole ”ihan kuin muukin rikollisuus”. Fobba antaa sitten Twitterissään meille rahvaan edustajille jopa vihapuhevärikartan.

Vihreällä pohjalla oleva teksti on asiallinen kommentti.

Keltaisessa merkityllä kommentissa sanankäyttö on sellaista, että varoitusvalo vilkkuu jo.

Punaisella merkityssä kommentissa puhutaan lopussa jo tappamisesta. Viesti on ylittänyt rangaistavuuden rajan.

Forss itse toteaa twiitissään, että sananvapaus on laaja ja kaikkia kolmea tekstiä on luonnehdittu vihapuheeksi.

Fobban värikartassa on vaan lievää suurempi ongelma ja Fobba tietää sen itsekin. Viime vuoden puolella poliisihallitus teki esityksen, jota ei olla vedetty takaisin:

Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta. Ryhmän vastuulla olisivat myös viharikoksiksi arvoitavat kunnianloukkaukset ja laittomat uhkaukset.

Tavalliselle ihmiselle esitutkinta on jo itsessään rangaistus johon sisältyy mahdollisuus työpaikan menettämisestä. Ja koska on selvää, että rikosilmoitusten tekijöitä aivan varmasti riittää, niin tuo Fobbarilan Värikartta menettää saman tien merkityksensä.

Ratkaisu ongelmaan olisi hyvin yksinkertainen. Hallituksen tarvitsisi vain lyödä eduskunnassa läpi seuraava teksti:

Niin sanottua vihapuhetta eli toisin sanoen viharikollisuutta ei ole se, jos esitetään perusteltua arvostelua ja faktoja, vaikka nämä saattaisivat olla kiusallisiakin ja jopa loukata jotakin. Tämä koskee niin maahanmuuttoa, maahanmuuttajia, poliittista eliittiä, virkamieskoneistoa, mediaa, tutkijoita ja yleensä ketä tahansa, jota kutsutaan termillä ”uusrälssi”. Mikäli tämäntyyppisestä arvostelusta tehdään rikosilmoitus, se ei ylitä esitutkintakynnystä.

Nettipoliisikin homma helpottuisi olennaisesti. Mutta eihän hallitus sitä tee, eikä politisoitunut oikeuslaitoksemme eikä virkakuntammekaan sellaista halua. Termiä ”vihapuhe” kun halutaan käyttää kontrollin välineenä ja silloin sen kuuluu olla mahdollisimman epämääräinen. Joku persujen vielä kansallismielinen kansanedustaja voisi kyllä piruuttaan tehdä tuosta boldatusta lauseesta lakiesityksen. Ja jälkikäteen sitten mahdollisimman laajalle levittää ne perustelut, minkä takia tuota lakiesitystä ei voi ottaa käsittelyyn.


Tässähän ei ole pitkäkään aika siitä, kun edelleenkin äärimmäisen kunnioitettu poliisimme julkaisi sosiaalista mediaa koskevan Poliisileijona-videonsa saaden aikaan kysymyksen että voiko myötähäpeä jossain vaiheessa saavuttaa absoluuttisen ylärajansa. Yhtä lailla korkeasti kunnioitettu Helsingin Sanomat näyttää olevan kateellinen poliisin saamasta huomiosta ja yrittää puolestaan itsekin lastenpropagandan arvostetulla saralla Lasten Uutiset-julkaisussaan joka käsitteli verkossa esiintyviä valeuutisia. Itse juttu oli oikeastaan melko ylimalkainen, mutta eräs, erään pikkutytön lausuma tai toimittajan hänen suuhunsa laittanut lause pisti silmään:

”Jos lehdessä sanotaan, että Donald Trumpia rakastetaan, se on valhetta. Jos siellä taas sanotaan, että Trumpia vihataan, niin se on totta. Tiedän sen, koska katson tv-uutisia samalla, kun isä ja äiti katsovat niitä.”

Muistaakseni ainakin vanhoissa journalistin säännöissä luki että älä yleistä, mutta tässä valtakunnan päälehtemme pamautti faktana sen, että tuoretta Yhdysvaltain presidenttiä ainoastaan vihataan ja suuntasi viestinsä nimenomaan lapsille. Tulisi muistaa se, että vaikka kuinka onkin laitettu genitaalihiekkaa pikkareihin niin kyseessä on siitä huolimatta Yhdysvaltain presidentti ja mediallamme näyttää olevan vakaa aikomus saada Suomen Washingtonin näkökulmasta jollekin tuoreelle ”pahan akselille”. Se on meinaan ainoa, jota mediamme voi saada aikaiseksi. Vaikka se Sanomatalossa ehkä on jäänyt hahmottamatta, niin suomalainen media ei sekä valitse eikä erota Yhdysvalloissa ei niin presidenttiä, senaatin jäsentä, kuvernööriä, pormestaria, sheriffiä eikä edes montanalaista postinkantajaa. Vaikka media tietysti on suunnannutkin propagandansa meille suomalaisille, niin Yhdysvalloissa ei asiaan välttämättä suhtauduta kevyehkönä vitsinä.

Muistutetaanpa vielä, kuinka nykyiset journalistin ohjeet määrittelevät hyvän journalistisen tavan:

Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Jep. Vastaanottaa. Ei lähettää. Miettikääpä tuota lausetta hetkinen.

Dafuq I just read?

Joskus ihminen vain törmää johonkin, jonka edessä riisuu lätsänsä ja hiljenee, no, jonkun äärettömän edessä. Sellaisiin kuuluu tämän ajatusten Hässissippin Mikael Jungnerin avautuminen. Kattokaa itte.


Muistutetaan, että kyseinen Jungner on siis demari, eli SDP:n jäsen. Kyseinen puolue lukeutuu ilmoituksensa mukaan työväenpuolueeksi ja on myös sitoutunut erityisesti vähäosaisten auttajaksi. Sitoutumistaan puolue osoittaa vaatimalla Suomeen lisää Ahmedeja, Mahmudeja, Abdelkadereita ja Mohammedeja ja vaatimalla heille varmaa, suomalaisten veronmaksajien kustantamaa elatusta ettei Ahmedin, Mahmudin, Abdelkaderin ja Mohammedin tarvitsisi koskaan mennä leipäjonoon.

Jungner mielletään myös intellektuelliksi. Hotellin respassa neuvotaan tuoreita vanhempia tilanteessa jossa jälkikasvu ei suostu syömään puuroaan. Laittakaa Jungnerin kuva pöydälle ja sanokaa, että jos et syö puuroasi, niin sinustakin tulee intellektuelli.

Todetaan vielä että olispa melko mielenkiintoista nähdä se tilanne, jossa Jungner menee leipäjonoon kättelemään siellä olevia ihmisiä ja kiittämään heitä sekä rohkeudestaan murtaa teollisen ajan päiväysvanhoja mielikuvia että konkreettisesta maailman pelastamisesta.


Syötyään sieniä useamman kuukauden shamaani saavutti lopulta pysyvän korkeamman tietoisuuden tilan. Samalla jumalat opettivat hänelle oman kielensä. Tämän vuoksi shamaani ei pystynyt enää kommunikoimaan kyläläisten kanssa. Aikansa asiaa murehdittuaan kyläläiset huomasivat, että heidän elämänlaatunsa oli alkanut yllättävästi parantua.

*

Vielä lisäys samana päivänä. Kommentoija Ghettomaksaja laittoi minulle linkin Iltalehden uutisesta jonka mukaan kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät aio poistua Suomesta vapaaehtoisesti. Sehän ei ole tietysti suuri yllätys, mutta silmään pisti erään turvapaikanhakija Hakimin kertomus matkastaan Suomeen:

Unkarissa poliisit hakkasivat polveni ja mafia ryösti 1000 euroa. Saksasta minut heitettiin ulos ja Englannin kanaalissa olin vähällä hukkua, muistelee Hakim vaiherikasta matkaansa Irakista Suomeen.

Oletan, että lukija tuntee Euroopan kartan. Mikähän kertomuksessa mahtaa mättää? Oletan muuten, että Iltalehden toimittajankin tulisi tuntea Euroopan kartta.

39 kommenttia:

Ghettomaksaja kirjoitti...

Lisätään vielä tällainen:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702062200066232_uu.shtml

Kurpitsavankkurien ääni välittyy taustalta hyvin vahvana. Lisäksi, Suomessa on aika turvallista huudella noita "mieluummin kuolen kuin palaan" -kommentteja, kun on tiedossa että niitä uhkauksia ei ikinä tarvitse lunastaa. Kellossa voisi olla hieman eri ääni jos rajavartioston partio tulisi noutamaan lentokentälle oikeasti kovat piipussa ja sanoisi että Hakimilla on nyt ns. valintojen maailma -tilanne, että nouseeko koneeseen vai vedetäänkö liikkuvat taakse.

Ja selvennettäköön nyt, että en minä kenenkään ampumisilla fantasioi - vastahakoinenkin palaaja saadaan kyllä muutaman miehen voimin rautoihin ja koneeseen. Halusinpahan vain kommentoida että tuollaisia on helppo heitellä kun bluffia ei 100% varmasti kukaan katso.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Yrjö, olet mainio! Tuo "ajatusten Hässissippi" Mikael Jungner kirvoitti aamun parhaat naurut.

tervehtien, Ykäfani

Heikki Välimäki kirjoitti...

Koska järjestelmän uusiin tapoihin ilmeisesti kuuluu julkinen itsekritiikin esittäminen niin: Olen syyllistynyt vihapuheeseen, yhdeltä "kauppiaalta" joka ilmoitti myyvänsä tavaraa jota ei ollut olemassakaan lupasin sorvata nenän niskaan heti kun tavataan.

Lisäksi olen joutunut surukseni toteamaan että poliisi on oikeassa ja nettissä on melkoisen paljon rikollisuutta, helposti törmää sivustoihin joissa myydään hiekatonta genitaalia, erilaisia merkkituotteiden kopioita ja outoja lääkevalmisteita. Sen sijaan tuosta ns. vihapuheesta... No onhan niitäkin varmaan jossain mutta kun suurin osa vaikuttaa olevan lähinnä äkillisiä kiukunpuuskia jotka on entisen "saatanan tunarit" karjaisun sijasta lykätty kirjalliseen muotoon oikeinkirjoitusta pahemmin tarkastamatta, mikä vain osoittaa että ne on tehty pikaistuksissa, eikä koskaan tarkoitettukaan muuksi kuin paineen päästämiseksi.

Jos kaikkia tuollaisia aletaan ottamaan tosissaan niin vinkkinä mielipidepoliisin ajatuspoliisiyksikölle että tutkittavaa löytyy vähällä vaivalla viikoloppuisin valomerkin jälkeen taksitolpalta tai snagarilta.

jungnerista (pieni alkukirjain tarkoituksella) sen verran että voisi todeta... Mitä helvettiä tuosta voisi todeta... No ainakin sen että... Siis tarkoitan että... Ei vaan tule mitään painokelpoista mieleen, tuo menee niin kaukana terveen järjen horisontin ulkopuolella ja kiihdyttää vauhtiaan jatkuvasti. Ainoa josta voin olla samaa mieltä on se että niitä vapaaehtoisia jotka pyörittävät tuota rumbaa voi kyllä ihailla ja arvostaa. Muutamana päivänä tuossa työssä vapaaehtoisena toimiminen olisi jungnerillekin varmasti sen verran avartava kokemus että voisi jonkinasteinen perusasioiden ymmärtämys palautua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ghettomaksajalle, Ykäfanille ja Heikki Välimäelle & kiitos kommenteistanne.

Ghettomaksaja: Totta todistat. Ja erityisesti panin merkille tämän Hakim-herran kertomuksen:

”Unkarissa poliisit hakkasivat polveni ja mafia ryösti 1000 euroa. Saksasta minut heitettiin ulos ja Englannin kanaalissa olin vähällä hukkua, muistelee Hakim vaiherikasta matkaansa Irakista Suomeen.”

Euroopan karttaa vähänkin tuntevat alkavat heti tuumailla, että minkäslaisella rengasmatkalla se Hakim oikein on ollutkaan.

Ykäfani: Kiitokset. Pistää ihan nolottamaan. Mitä sitä tämmöistä käppäukon rohjaketta fanittamaan. Mutta myöntää täytyy että M. Jungner on tahattoman huumorin mestari. Tosin se jätkä kyllä haastaa leikkiä tosissaan.

Heikki: Olet oikeassa. Tietysti tässä on kyse jo tietyn sortin pakkovallasta jolla systeemi suojelee sitä, ettei se joudu tilille tekemisistään, mutta tosi on, että tässä poliisi on loputtoman ja mahdottoman tehtävän edessä. Ja ennen kaikkea turhan. Voisi sanoa, että kun aivottomat vaativat haluttomia tekemään tarpeetonta niin siinä menee hukkaan valtava määrä turhaa työtä. Ja voi olla, että nuo kaksi poliisia sanoivat juuri tuon hienosti kiertäen. Tietysti varovasti, sillä poliisinkin pääelinkeino on syöminen.

Vasarahammer kirjoitti...

"se on hallitsematon maailma, jota pitäisi tehdä täyspäiväisesti".

"Netin rikollisuus on loputon suo, jota ei voi koskaan täysimääräisesti hallita."

Poliisikin näköjään ymmärtää jotakin. Minulla on vanha sähköposti, johon säännöllisesti tupsahtelee erilaisia huijausviestejä ja spämmiä. Pitäisikö työllistää poliisia ja tehdä rikosilmoitus? Tuskin kannattaa, koska viestin lähettäjän tiedot on väärennetty ja jäljet luultavasti johtavat jonnekin ulkomaille.

Vihapuheen metsästyksessä on kyse vain vasemmistoliberaalin eliitin kannalta kielteisen keskustelun sensuroinnissa. Todettakoon, että siihenkään poliisin resurssit eivät riitä tai riittävät, jos poliitikot haluavat. Sen jälkeen poliisi tekee ihmisten koteihin ratsioita jonkun Facebook-postauksen takia.

Jokainen, jolla pää ei ole ideologian sokaisema, ymmärtää, että poliisin resurssit on kohdennettu poliittisten prioriteettien mukaan eikä vihapuheen torjunnalla ole mitään tekemistä todellisen rikollisuuden torjunnan kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

”Jos lehdessä sanotaan, että Donald Trumpia rakastetaan, se on valhetta. Jos siellä taas sanotaan, että Trumpia vihataan, niin se on totta. Tiedän sen, koska katson tv-uutisia samalla, kun isä ja äiti katsovat niitä.”

Kyllä Hesaria pitäisi tästä jotenkin virallisesti kurmoottaa. Julkisen sanan neuvostosta ei ole apua eikä oikeuslaitoksesta. HS tietää, että jutun leviäminen maailmalle voisi aiheuttaa samaa kuin aikanaan kohu Aku Ankasta ilman housuja. Ehkä HS:ssä ajatellaan, että USA ei noteeraa mitä lapsillemme opetetaan.

Feministit ovat kuulemma saaneet tyrkytetyksi jonkun oppaan maamme koululaisille.

Kovin on maamme sekaisin.

YKÄ, taidan olla ikäjakauman perusteella vanhin lukijasi. Kiitokset vanhukselta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasarahammerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Juuri tästä on kysymys. Nämä vihapuheen valvontaa ja rankaisemista vaativat porukat voisi jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäinen koostuu niistä idiooteista jotka ihan oikeasti uskovat epistolaansa ja mieltävät sitä myötä että ilman muuta heidän ideologiansa vastustaminen on laitonta ja rangaistavaa. Koska hehän ovat absoluuttisen oikeassa. Se toinen, älykkäämpi porukka taas on opportunisteja jotka tietävät oikein hyvin että asiat on hässitty vituralleen juuri heidän toimestaan mutta koska heillä ei ole moraalista selkärankaa, he vaativat poliisia hiljentämään arvostelun etteivät menettäisi kasvojaan ja varsinkaan joutuisi kantamaan vastuuta teoistaan.

Ano: Luulen, että tuon jutun aikaansaama kohu on vielä paljon pahempi kuin se Akun housujuttu. Sehän meni loppujen lopuksi hyvänä vitsinä. Nyt haistatellaan maailman mahtavimmalle valtiolle ja vielä ihan tosissaan.

Se opas, mitä kouluissa jaetaan on nimeltään ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”. Nigerialaisen naiskirjailijan tekemä, enkä sinänsä epäile, etteikö sillä olisi oma merkityksensä ja jopa tarpeensa nigerialaisessa kulttuurissa. Ainut ongelma vain on, että Suomi ei ole Nigeria. Miksei sitä jaeta Nigeriaan? Tuossa linkki asiaa käsittelevään uutiseen:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004888686.html

Passaako muuten kysyä, että kuinka vanha (tai siis nuori, viidenkympin jälkeen ei enää vanheta, vaan muututaan vaan komeammaksi) olet?

AaJii kirjoitti...

Jaa että Trumpin viha on totuus. Enpä minäkään tuota Trumppia rakasta, mutta en kyllä vihaakaan. Toistaiseksi hän nyt on suvereenin valtion demokraattisesti (vaikka vaalijärjestelmä hassu onkin) valitsema valtionpäämies. Historia osoittaa sitten joskus onko hän uusi Stalin, mutta kyllä sen meille sitten aika näyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Ööö..poliisi on nyt valinnut vertauskuvansa huonosti. Eihän vihreään agendaan sovi, että levitetään tuollaista vihapuhetta ojittamattomia soita kohtaan. Viime vuoden alusta lähes kaikki loputkin koskemattomat suoalueet liitettiin Naturaan, eivätkä isännät saa niillä enää ojia kaivaa, saati turvetta nostaa. Jos tarkoitus on kulkea tällä allegorisella suolla, niin ratkaisuun voisi hakea vinkkiä: https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK1483:117

Suomen valtamedian yksisilmäisen näkemyksen Trumpista tavallaan ymmärtää. Nämä toimittajat kun eivät varmaan ole ainakaan kriittisempiä tai parempia kuin amerikkalaisen valtamedian toimittajat. Ja katsovat näitä ylöspäin ja kopioivat juttunsakin kaiketi suoraan NYT:stä, Washington Postista ym. liberaalista mediasta. USA:ssakin on megalomaaninen liberaalin eliitin kupla, joka toimii pitkälti samoin kuin meilläkin. Ennen kaikkea demokraatit, mutta myös republikaanien bushilainen eliitti ei todellakaan tykkää Trumpista, ja tätä porukkaa Washingtonin poliittisissa asemissa, oikeuslaitoksessa ja esim. turvallisuuspalvelussa on ihan saakelisti. Näiden siivoamisestahan Trump muuten käytti vertausta "draining the swamp". Samassa kuplassa on siis myös Washingtonin sekä itä- ja länsirannikon valtamedia. Sitten samassa porukassa ovat erilaiset pop- ja elokuva-artistit, myös liberaali bisneseliitti: Microsoftit, Googlet näkyvimpänä, perässä seurailevat sitten jotkut Starbucksit omilla tempauksillaan. Ja touhun ehkä painavimpana takapiruna on George Soros, joka rahoittaa niin USA:ssa, Euroopassa kuin muualllakin maailmassa lukemattomia ns. voittoa tuottamattomia NGO-järjestöjä, joiden kautta esim. hiljattain nähdyt Berkeleyn mellakoiden anarkomarkot ostettiin mukaan rähinöimään. Näiden kaikkien enemmän tai vähemmän avoimesti julistama tavoite on syrjäyttää Trump heti alkuunsa, vaikka väkivalloin. Jos Hesarin toimittaja ei osaa katsoa tämän kuplan ulkopuolelle, varmaan semmoinenkin käsitys ihan aidosti voi syntyä, että tämä porukka oikeasti edustaisi valtaosaa amerikkalaisia. Näin syntyneessä kiimassa voi jäädä huomaamattakin, että esim. tammikuun lopulla julkaistu gallup osoitti 57% amerikkalaisista kannattavan Trumpin (Obaman pohjilta) vahvistamia maahantulorajoituksia, 33% oli epävarmoja ja vain 10% vastusti. Tai että Keskilännessä porukka ryhtyi boikotoimaan Starbucksia, joka todella on nyt kärsinyt asiakaspulasta, kun samalla kadulla kilpailijoiden kahviloihin on pirunmoisia jonoja - ja Starbucksin osake on kääntynyt laskuun tämän vuoksi. Puhumattakaan siitä, että lukuisat vanhan hallinnon ajoilta periytyvät virkamiehet ovat omavaltaisesti ottaneet itselleen ylimääräistä poliittista tulkintavaltaa, joilla kieltäytyvät toimeenpanemasta Trumpin laillisessa järjestyksessä antamia "executive ordereita".

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen vierestä...

Muhoksen koulukotisurmaajat tuomittiin just. Toiselle 12 vuotta, toiselle 8 vuotta, 4kk. Siinäpä sitä on noilla äälilöissä sitten hatkamatkalle kertynyt pituutta.

Tampereella puukotettiin vähän aikaa sitten jotain sun kollegaa.

Jostain -80-luvulta muistelisin sellaista tapausta, missä koulukotilaiset olisivat kimpassa hakanneet jonkun ohjaajan rautaputkilla tms.

Kaikki toimiva oikean elämän puolustautuminen hengenvaarallista uhkaa vastaan on sellaista, että siinä käytetään riittävästi voimaa riittävän ennakoivalla tavalla niin että sillä voimalla on riittävä ja riittävän nopea vaikutus.

Jos ei puolustaudu uhkaan nähden realistisella tavalla, voi kuolla. Jos puolustautuu, voi päätyä syytettyjen penkille, irtisanotuksi ja korvauksia maksamaan.

Oot kertonut, että työnantajat eivät ole noissa tilanteissa työntekijän tukena eikä teidän ammattliittoa juuri kiinnosta.

Työ on erittäin vastuullista ja voi olla myös järjettömän stressaavaa.

Minkä verran teidän alalla tapahtuu sitä, että ollaan töissä täydet vuodet eläkkeelle asti ja minkä verran taas tulee jotain varhais-, sairas-,, työkyvyttömyys- sun muita eläkkeitä, uran loppuvaiheen alanvaihtoja tms.?

Minkä verran työntekijät laitostuvat tuon tyyppisessä laitostyössä?

Anonyymi kirjoitti...

Hmmmm....

Leikitellääs vähän ajatuksilla...

Vihapuhetta ei ole määritelty. Poha-nimellä tunnettu suojatyöhautomo esittää että pitää tehdä esitutkinta aina kun on tehty rikosilmoitus netissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.

Eli palvelimen ei tarvitse olla Suomessa eikä kyseessä tarvitse olla suomen-, ruotsin-, saamen- tai viittomakielisen kiihottamisen?

Ok... Perataas pojat Youtube läpi ja etsitään sieltä kaikki islamistinen tai äärivasemmistolainen vihapuhe, tehdää jokaisesta sellaisesta rikosilmoitus ja katsotaan mitä tapahtuu.

Jatketaan sen jälkeen sillä, että joka-ainut kerta kun kristinuskoon tai mihinkään sen haaraan kohdistuu mitään uskonrauhan rikkomiseen vertautuvaa, niin tehdään rikosilmoitus.

Sitten jatketaan tekemällä rikosilmoitus aina kun muslimit tai uusnatsit loukkaavat juutalaisten uskonrauhaa sanoin, teoin tai äläwäbättämällä.

Otetaan kriteerit suoraan siitä, miten valtakunnasyyttäjänvirasto on toiminut persupoliitikkoja kohtaan. Tehdään vain sellaisia rikosilmoituksia, jotka täyttävät samat estitutkinta-, syytekynnys- ja tuomiokriteerit.

Sitten kattotaan että riittääkö 50 vihapoliisia vai tarvitaanko 500 lisää.

LW kirjoitti...

Netissä sinänsä esiintyy jonkin verran sitä, että tuollaisia keltaisia ja punaisia kirjoittajia kasaantuu johonkin paikkaan, ja jos moderaatio ei asiaan puutu, rauhallisemmat tapaukset lähtevät lätkimään. Syntyy sellainen mukava kaikukammio, jossa kerätään tykkäyksiä sillä, kuka pistää pahimman kommentin ja yleensäkin pumpataan toisten käyttäjien kiukkua yhä kovempiin sfääreihin. Kaipa tämän kokoiseen maahan mahtuu pari fobbaa, jotka pitävät silmällä näitä paikkoja ja tarvittaessa pyytävät Lärvikirjaa sulkemaan ryhmän, kommentoivat että saatatte muuten jätkät olla epäiltyjen listalla jos joku sen vokin oikeasti polttaa, tai pyytävät syyttäjää ottamaan konkreettista väkivaltaa toistuvasti lietsoneen tyypin käsittelyyn. Ei se nyt esimerkiksi minun rähjäämistäni edes hidastaisi, jos sitä harrastaisin, mutta monilla noista tyypeistä ei ole kaikki natsit bunkkerissa.

Uusi Jabban kokoinen vihapuheyksikkö on kuitenkin pelkkää vittuilua niille lukuisille rikosten uhreille, joiden tapauksia ei ole resurssipulan takia voitu kunnolla tutkia. Ja nämä tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan eivät ole yleensä tulleet niin minkäänlaisen rikollisuuden lietsomisesta, vaan laki kuuluu käytännössä näin: "Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, joka toimii mielensäpahoittajille genitaalihiekkana tai sisältää heille kiusallisia faktoja..."

Esitutkintapelotteessa on muuten se jännä puoli, että se voi saada järkevän taviksen pitämään turpansa kiinni silloinkin kun riski ei oikeasti olisi kovin suuri, mutta kiihkoilijoita tai syrjäytyneitä se ei kiinnosta yhtään. Kovat vihapuhelait toimivat aika lailla samoin kuin kieltolaki - alkoholin kokonaiskulutus laski ainakin joissain paikoissa, mutta painottui väkeviin, meni maan alle, ja joutui tekemisiin atareiden kanssa. Lopulta jouduttiin tunnustamaan, että vituiksihan tämä meni. Saapa nähdä, miten tällä kertaa käy.

Anonyymi kirjoitti...

- Hyvää päivää, arvoisa leipäjonottaja. Olen kovatuloinen poliitikko-konsulttii-yriysjohtaja Miihkuli Dönger ja haluaisin osoittaa teille arvostusta.
- Niinkuettämitä?
- Haluaisin kätellä teitä sekä siitä rohkeudesta jolla murratte teollisen ajan päiväysvanhoja mielikuvia että ihan konkreettisesti siitä, että pelastatte maapallon.

Mitäs luulette? Tulisiko turpaan niin että tukka lähtee vai pelkkä väsynyt selänkääntäminen?

Ja mitäs luulette? Missä keinotodellisuudessa toi mikkihiiren ja kamelinvarpaan sekasikiö oikein elää?

Lemminkäinen kirjoitti...

Oikeastaan voisi sanoa että kysymyksessä on "kulttuuritörmäys", naivismi vs realismi. Naivisti kuvittelee että maahantulijat integroituvat välittömästi demokratian sääntöihin. Realisti ottaa huomioon tulijoiden kulttuuritaustat ja näissä taustoissa kehittyneen yksilön identiteetin. Realisti ei pety, naivisti on vieläkin yhtä naiivi. Naivisti laskee että Suomella on työvoimapula lähitulevaisuudessa. Realistin mielestä se on höpöpuhetta, koska digitalisaatio, automaatio ja robotisaatio tulee viemään suuren osan nykyisistä työpaikoista. Tarpeen mukainen työperäinen maahanmuutto on realistin mielestä ok. ja tulevaisuuden työperäisessä maahanmuutossa on kysymys huippuosaamisesta. Taksikuskeille ei esimerkiksi ole käyttöä tulevaisuudessa, koska liikenne on automatisoitu ja virkamiehille vielä vähemmän käyttöä, koska heidät on digitalisoitu. Naivisti alkaa syyttämään realistia vihapuheesta kun naivistin argumentit eivät enää kestä päivänvaloa. Vallan kahvassa oleva naivisti ohjelmoi poliisin tukkimaan realistin turvan. Ruotsissa on sattunut pieni ihme. Yksi Ruotsin poliiseista on heittänyt virkatun naivistin niskaan ja odottelee seurauksia. Löytyisikö Suomen poliisista yhtä rohkeaa, niistämätöntä karjua? Naivisti paskoo lattialle, kutitteli häntä palleista tai tisseistä.

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Tervehdys

Mahtaa hautuumailla kuulua kolina, kun vanhat työväenaktivistit siellä pyöriskelevät haudoissaan... Tulee mieleen vanhan naapurin ukon yksi lempilausahdus: "Ei köyhyys ole ilo kenellekään, vaikka se meitä rikkaita välillä vähän naurattaakin." Ukko taisi muuten olla maailman persaukisin porvari.

Vakavasti puhuen. Luulen että Jugner on jotenkin mystisesti onnistunut sekoittamaan leipäjonot dyykkaamiseen. Ensimmäiseen mennään nälän pakottamina, jälkimmäiseen toki nälkäkin voi olla moottori, mutta usein syy on ideologinen. Vapaaehtoinen dyykkaaminen voi hyvinkin olla yhteiskunnallinen kannanotto: elämme yltäkylläisyydessä, jossa täysin käyttökelpoista ruokaa on varaa heittää pois. Jotkut jopa haluavat estää dyykkaamisen kaatamalla niiden kuivahtamaan päässeiden pasteijoiden päälle marinadirasvoja. Samaan aikaan toinen syyttävä sormi osoittaa järjettömiä hygieniasäädöksiä.

Yhtä kaikki. Ei anna kovin mairittelevaa kuvaa päättävässä asemassa olevasta ihmisestä, joka glorifioi leipäjonot.

t. Brysselin Bobrikov

turbojuudas kirjoitti...

Hakim on uudestisyntynyt Odysseus palaamassa koti-Suomeen monien vaarojen kautta, tietty. Kek siunaa ja Shadilay!

Anonyymi kirjoitti...

Kun noista LGBTVCPADHD-sukupuolista on välillä tätä naamapalmutasoista juttua, niin välillä tuli vähän naurunkin aihetta.

Joku ääliömulkero oli saanut 18 vuotta linnaa tehtyään kidutusmurhan aiheesta ranskalaiset perunat. Eli ei ehkä ihan se penaalin terävin kynä.

Siitä huolimatta hyypiö oli keksinyt ilmoittaa sukupuolekseen että hänpä on nainen - vaihtoleikkaus on vaan jäänyt tekemättä. Ja jätkähän oli sitten paiskattu naisten vankilaan. Se kun oli täynnä puutteessa eläviä vankeja niin jätkähän oli kerrankin saanut seksiä niin paljon kuin hattivatti jaksaa heilua.

Eli vähän sellaista viranomaisavusteista haareminperustamista.

Viranomaiset olivat sitten aikansa moneen kertaan nuhdelleet, että "ei saa Petteri paneskella linnassa, se on tuhmaa" kunnes olivat lopulta tajunneet tyrkätä tyypin miesten vankilaan.

Jotenkin tossa tulee sen LGBDDTKGBPCBWC -seksuaalisuuslätinän syvin olemus niin hyvin esille.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702072200066725_ul.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tuli kerralla jykevästi juttua. Kaikki asiaa. Jungner on varmasti älyvapain poliitikko mitä koskaan on tässä maassa nähty. Jopa Liisa Jaakonsaari jää kakkoseksi. Oikeastaan ylivoimaisesti. Mikael on älylliseltä tasoltaan lapamadon luokkaa. Miten voi enempää herjata ruokajonoissa seisovia suomalaisia köyhiä?

Oli tässä vanhan tädin kuolinpesän selvitys. Paljon ei mammonaa jaossa ollut. Ehkä joitakin harvinaisia Arabian ja Wirkkalan esineitä. Olihan siellä vanhoja kolikoita, joissa mukana v. 1949 kuparimarkka. Otin kolinot itselleni, sillä ymmärsin toki niiden arvon. Otin myös täti-vainajan isän Suojeluskuntarintamerkin vuodelta 1917. Samperin hieno risti! Sille saattaa olla vielä käyttöä. Rintamalinjatkin näyttävät olevan samat kuin ennen vuotta 1917.

QroquiusKad kirjoitti...

Varsin tunnettu pitkän linjan toimittaja Aarno "Loka" Laitinen on muutamankin kerran hämmästellyt Iltalehden kolumneissaan, miten toimittelijoiden koulutustason kohentuessa heidän yleissivistyksensä taso on laskenut. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsi tapauksen, jossa joku oli tappanut kissan ampumalla haulikolla; raadosta laskettiin 37 haulinreikää. Helsingin Totuuden toimittelija oli uutisoinut asiasta kirkuen hysteerisesti hirvittävästä eläinrääkkäyksestä: kissaparkaa oli ammuttu haulikolla 37 kertaa!!

Toinen tapaus oli Iltalehden toimituksessa, jossa nuori kollega tuli kysymään häneltä vaivautuneena: "Sinä kun olet noin vanha, muistaisitko oliko Suomessa vuonna 1943 joku sota?"

Loka-Laitisen luotettavuudesta voi olla monta mieltä, mutta ensimmäinen tapaus joka tapauksessa oli siis julkaistu Helsingin Totuudessa, eikä minulla ole erityisiä syitä epäillä jälkimmäisenkään todenperäisyyttä.

Kyllä minä tässä valossa voin uskoa, ettei asianomainen Iltalehden toimittelija aivan oikeasti tuntenut Euroopan karttaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys AaJiille, Achtungille, Ano1:lle, Ano2:lle, LW:lle, Ano3:lle, Lemminkäiselle, Brysselin Bobrikoville, Turbojuudakselle, Ano4:lle, Ano5:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

AaJii: Se Yhdysvaltain vaalijärjestelmähän sinänsä korostaa nimenomaan maan liittovaltiomuotoa. Trumpin ero Staliniin on kyllä suuri. Trump on valittu vaaleilla eikä vallankumouksella eikä hän ole perustanut vielä ensimmäistäkään gulagia. Eikä tule perustamaankaan. Ja joka tapauksessa suomalainen media ei pysty häntä erottamaan.

Achtung: Niin, kyllähän soitten suojelu on tärkeä vihreä perusarvo. Ja niitähän tulee kunnioittaa. Noin muuten voin todeta, että kommenttisi pitää paikkansa. Kupla on olemassa niin meillä kuin jenkeissäkin ja kuplathan kommunikoivat vain keskenään eivätkä ota vastaan informaatiota niitten ulkopuolelta.

Ano1: Se 80-luvun juttu tapahtui jossain nimenomaan valtion koulukodissa, mutta en muista tarkkaan missä. Toisessa koulukodissa Mikkelissä tappoivat yhden ohjaajan muistaakseni vuonna 1990 ja yksityisessä Ojantakasen perhekodissa puolestaan muistaakseni vuonna 2003. Meillä on hyvin pienet mahdollisuudet siihen ennakoivaan voimankäyttöön ja jos niin toimii, niin löytää itsensä hyvin nopeasti leivättömän pöydän äärestä. Kyllä meistä varsin harva siirtyy näistä hommista eläkkeelle virallisen aikataulun mukaan. En usko kuusvitoseksi jaksavani itsekään. Minkä verran laitostuvat? No, kun on pitkään laitoksessa ja huomaa, ettei oikeastaan mahda systeemille mitään niin totta kai silloin laitostuu. Niin minäkin.

Ano2: Jos käytäntöä tarkalleen ottaen noudatettaisiin, niin sillähän saataisiin poliisilaitos totaalisen tukkoon. Lisäksi muistutan, että Koraanissa kehotetaan aivan suoraan lahtaamaan vääräuskoisia suuressa mittakaavassa joten se on silkkaa vihakirjoitusta.

LW: Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ja tuo kieltolakivertaus oli osuva.

Ano3: Jaa-a… vaikeaa sanoa kummin päin kävisi. Mutta selväähän on, että kyseinen Jungner ei niihin jonoihin tule kouraansa tarjoamaan. Jungnerin kohdalla termi keinotodellisuus on osuva. Siinä ei ole mitään kosketuspintaa tällaisen tavallisen jantterin elämään. Heppuhan on muuten suurin piirtein saman ikäinen kuin minä ja voi todeta, että samoista ikävuosista syntyy hyvin erilaisia lopputuloksia. Ja minun lopputulokseni on parempi. Minä meinaan pystyn hässimään maksimissaan vituralleen ainoastaan oman ja läheisteni elämän. Jungner pystyy hässimään vituralleen paljon laajemmat ihmismassat.

Lemminkäinen: Tiivistit asian varsin osuvasti. Voidaan sanoa, että Länsi-Eurooppa on elänyt naivistien totaalisen vallan alla ainakin parikymmentä vuotta ja tässä ajassa on jo nähty, että kehittynytkin yhteiskunta voi tuhota itsensä jos laskee naivistit johtamaan sitä. Tuon mainitsemasi poliisin facebook-tukiryhmässä on muuten jo jotain 105.000 jäsentä. Jäämme odottamaan sitä ensimmäistä suomalaista poliisia ja toivomme, ettei tilanteen tarvitsisi mennä Ruotsin tasolle.

Brysselin Bobrikov: Voi olla niinkin. Se dyykkaaminenhan on vapaaehtoinen valinta mutta leipäjono taas ei ja voi olla ettei kyseisen Jungnerin hahmotuskyky riitä niin pitkälle.

Turbojuudas: Jep, ja perillä Hakimia odottaa se ikioma Penelopeia.

Ano4: Joo, ei tuota juttua oikein nauramatta voi lukea.

Ano5: Tommoset vanhat esineet kannattaa aina säilyttää. Ne eivät ole vain esineitä vaan kaikuja menneistä ajoista ja ihmisistä.

Qroquius Kad: Leitinenhan on kyllä nykyisin katkera vanha demari joka aika ajoin kirjoittaa ihan järkyttävää mokutuspaskaa sillä perusteella että hänellä oli lapsena ja nuorena juutalais- ja tataarikavereita. Mutta tuossa asiassa hän on epäilemättä oikeassa. Mietin muuten sitä, että miltähän se kissa näyttäisi, jos sitä oltaisiin tosiaankin ammuttu haulikolla 37 kertaa? Kun veikkaan, että jo kymmenen paukun jälkeen ei kissistä olisi kyllä jäljellä arpanoppaa isompaa palasta.

Hemuli kirjoitti...

Tänään on murrettu yksi isokupla. Kaksi toisiinsa liittymätöntä uutista mutta kertoo paljon missä eurooppa makaa:

1) Arvostettu tutkimuslaitos kertoo että yli 50 % eurooppalaisista on valmiita pysäyttämään muslimien maahanmuuton välittömästi:

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201702072200066934_ul.shtml

2) Ruotsalainen poliisi kertoo työstään:

https://paavotajukangas.com/2017/02/04/orebrolainen-poliisi-kertoo-totuuden-yhteiskunta-on-hajoamassa/

3) Edellisen poliisin innoittamana muutkin poliisit ovat innostuneet:

https://paavotajukangas.com/2017/02/07/peter-springaren-facebook-tukiryhmassa-100-000-jasenta/

Nyt alkaa suvaitsevaisilla oleen kriisi palaverin paikka. Alamme olemaan jännän äärellä vai vieläkö valtamedia onnistuu vaientamaan "vihapuheen"

Castor kirjoitti...

Kun olen kivivuorelasien Oton kanssa melkein kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka kapitalisti oelnkin, niin Jungnerin todella kannattaisi käydä leipäjonossa. En halua tästä seuraavasta mitää glooriaa, mutta maksoin kerran yhden mummon lääkkeet apteekissa, kun tällä ei ollut varaa maksaa kaikkia reseptilääkkeitään ja proviisori sanoi, että ei hän voi päättää mitä otetaan ja mitä jätetään pois, Farmaseutti tuli sitten neuvomaan. Osa karsittiin, eikä mummelilla ollut sittenkään varaa ostaa kaikkea. Sanoin, että pannaan koko paletti, ja jos siellä on useammalle kuukaudelle sitä lääkitystä, niin koko kolme kuukautta samaan pakettiin. Ei kuulemma saa mummeli sitten kelasta takaisin niitä pennosiaan, mutta sanoin että sillä ei ole merkitystä, koko satsi tiskiin. Apteekkari tuli paikalle, ja löin Visa-kortin pöytään ja sanoin että tuosta tuhat euroa tälle mammalle seuraaviin hakuihin. Hiukan siinä kakisteltiin, mutta onnistui se maksuhomma. No, mamma oli kiitollinen ja kyyneleet silmissä erottiin. Olen soittanut hänelle muutaman kerran Shanghaistakin, ja tuo mainitsemani homma on pelannut. Aion auttaa entistä pikku-lottaa tulevaisuudessakin, mutsi kun keräsi aikoinaan kaatuneita Talvisodassa, valmistui sitten sairaanhoitajaksi ja oli eturintamalottana mm. Siiranmäessä, josta on oma tarinansakin. Missä ne musulmaanit ovat leipäjonossa ja apteekissa ilman riittävää rahamäärää?

Kuten Ykän tekstistä ymmärtää, ei ”vihapuheen” kieltäminen ole tärkeä jonkun maahanmuuton tai maahanmuuttajan kannalta, vaan siltä kannalta, että se laajentaa viranomaisten jo olemassa olevaa vankkaa suojaa. Tällä Suomeen saadaan käytäntö, jossa nimenomaan poliitikkoja ja viranomaisia ei voida arvostella. Tämä nykyinen laki on vain alkusoittoa kaiken arvostelun ja kritiikin lopettamiseksi.

Joskus meillä oli yhteiskuntajärjestystä turvaava poliisikunta, nyt se on massapaskaa suoltava pelleporukka.

Poliisilain 2§ ennen ja nyt

Silloin ennen, hyvinä aikoina:
“Poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen.
Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.
Poliisin tulee ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin poliisin tehtävän suorittamiseksi on tarpeen.”

Nyt kun Suomen poliisista on tehty Stasi:

Poliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista.

Tätä käyttämällä (§ 9) päästäisiin oikeaan lopputulokseen, jos haluttaisiin:

“Poliisilla on oikeus luopua toimenpiteestä, jos sen loppuun suorittaminen voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tavoiteltavaan päämäärään nähden.” Mutta päämäärä näyttää nykyisin olevan määritelty avian muuta kautta.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Joo, nää on merkittäviä asioita. Tästä tulee mieleen se, kun aloitin blogini vuonna 2007. Silloin virallinen linjahan oli, että monikultturismia ja rajoittamatonta maahanmuuttoa kannattaa likimain koko kansa, mitä nyt parikymmentä netsiä öyhöttää vastaan. Saattaa olla, että minä taidan mahtua siihen parinkymmenen listalle. Eihän se tilanne tosiasiassa silloinkaan sellainen ollut ja ihmisiä otti tilanne päähän. Nyt se aletaan vaan uskaltaa sanoa. Tätä ei oikein pysty enää pimentämään ja suunta on selvä. Tietysti on vielä olemassa se mahdollisuus, että demokratia itsessään lakkautetaan ja siirrytään siihen liittovaltion valtaan. Sitten ollaan taas kaikki samaa mieltä. Ainakin virallisesti. Ja sen tien päässä ovatkin sitten verikekkerit. Suomessa sinänsä tilanne on pelottava, sillä poliittiselle vaikuttamiselle ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Ei ole sellaista puoluetta.

Castor: Vaikket gloriaa kaipaakaan, niin sulle pitäis myöntää kyllä tuosta apteekkitempusta jonkunlainen kansalaismitali. Ja sitten saman ajatuksen kääntöpuolena voi miettiä että kuinka monen mummon vuosittaiset lääkkeet maksettaisiin yhden Abdulin vuosittaisella elatuksella. Ja kun katsoo noita mainitsemasia pykäliä niin voi todeta, että vanhat hyvät ajat olivat todellakin olemassa ja nyt ne ovat muuttuneet joksikin aivan muuksi.

Noin yleensäkin, kun itsekin virkakoneiston edustaja olen, ei voi muuta kuin pyytää anteeksi kansalaisilta siitä häpeän tilasta mihin tämä alunperin kansalaisia palvelemaan luotu koneisto on itsensä ajanut.

Castor kirjoitti...

Mummon tyttären sähköpostista lainaus, lähetetty joulutervehdyksenä: " Rakas Max, äitini hoitotilanne on nyt parantunut ja kunto huomattavasti parempi, koska hänellä on Sinun ystävällisyytesi ansiosta ollut mahdollisuus saada koko lääkärin määräämä annos niin verenpainelääkitystä kuin siihen liittyvää sydämen vajaatoimintaan vaikuttavia lääkkeitä. Olemme molemmat mieheni kanssa työttömiä, olleet pitän aikaa, eikä sitä odotettua valoa ole näkynyt tunnelin päässä. Meillä on kolme lasta, ja olemme yrittäneet parhaamme saada heille jonkinlainen kohtuullinen elämisen taso. Äitiä emme ole vähistä tuloistamme johtuen kyenneet kovinkaan paljon tukemaan taloudellisesti, ja Sinun antamasi tuki hänelle on ollut lapsillekin kuin joululahja. He kutsuvat sinua Max-joulupukiksi, isoäiti on heille hyvin tärkeä".

Laitoin heille ennen joulua parit lahjakortit eri liikkeisiin, muutaman huntin.

Lainasin osan viestistä, ja on tämä aivan uskomatonta. että Suomessa on tällaisia perheitä, samalla kun somaliämmät tiinehtivät moniavioisuudessa ja apu löytyy yksinhuoltajille sosiaalitoimistosta!

Olen laittanut pankkiini pysyväismääräyksen 500 euroa kuukaudessa tälle perheelle, ja juristi kun olen, niin suorituksen nimenä on "velan takaisnmaksu" eli verottaja ei pääse vittuilemaan. Velkakirja löytyy tarvittaessa.

On tämä aivan käsittämätöntä! Miljardi löytyy invaasion takia heti lisäbudjetteina, ja jollain suomalaisella perheellä ei ole varaa edes säädylliseen elämään! Ei kannata puhua sosiaaliyhteiskunnasta, jos apua tarvitsevat eivät sitää saa noiden saatanan muitiaisten takia.

Niin kauan kun jaloillani seison, tuo pysyväismääräys on voimassa. Ja jumalauta, jos tässä yhteiskunnassa joudutaan omia kansalaisia ulkopuolelta auttamaan, niin sitten kun noita vierailevia tähtiä aletaan ajamaan pois ihan tosissaan, niin minulla on sekä reppu että kivääri.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Totesit, että ”jollain suomalaisella perheellä ei ole varaa edes säädylliseen elämään”. Mutta kun niitä olisikin vain yksi. Jos yhteiskunta hoitaisi tehtävänsä keskittyen omaan väestöön, niin leipäjonoille ei olisi tarvetta. Ja ehkä vanhustenkin huollossa olisi hiukka kehittämistä, vai kuinka? Lakimiehillä on hyvät palkat, ja sinulla on varaa tuohon. Nostan lätsää. Mitenkähän saataisiin aikaan sellainen kampanja, että jokainen suomalainen lakimies lahjoittaisi edes sata euroa kuussa? Ei Ahmedille, ei kansainväliselle yhteistyölle vaan tavallisille suomalaisille köyhille. Jokaisen lakimiehen perse kestää kyllä sen satasen kuussa. Jos muuten MV-lehden tyypit sattuvat lukemaan tätä kommenttia, niin tämä vinkkinä teille. Tiedä vaikka saataisiin aikaan kampanja. Tosin se kampanja saatettaisiin tulkita mediassa ”suomalaisia yksipuolisesti tukevaksi vihakampanjaksi” ja sitten alkaisivatkin taas esitutkinnat.

Castor kirjoitti...

Osallistun mielelläni "suomalaisia yksipuolisesti tukevaan vihakampanjaan", mutta jos joku saa itsekkäät ja paskaa jauhavat juristit mukaan tällaiseen, niin ihme on tapahtunut.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Qroqu nyt kerran otti puheeksi tuon yleissivistyksen katoamisen ja koulutustason nousemisen välisen korrelaation, niin tässä jokunen esimerkki:

- Yhdeltä toimittajalta oli kysytty Aamulehden työpaikkahaastattelussa, että tietääkö hän mitä eroa on miljoonalla ja miljardilla. Typsy oli vastannut ylimiellisesti että "pari nollaa, mutta voin mä selittää tarkemminkin jos teitä kiinnostaa".
- Mainitsin kerran eräällä Tampereen Yliopiston Yhteiskuntataiteellisen tiedekunnan soveltavan spedestiikan luennolla antropologian ja sotilaallsien tiedustelun välisestä historiallisesta yhteydestä. Reaktioiden perusteella suuri(?) osa nirppanokkatytsyistä piti tuollaisen asian mainitsemista lähinnä osoituksena vakavista mielenterveydellisistä ongelmista. Joku niistä pyysi hyvin ylimieliseen tyyliin esimerkkejä. Annoin muutaman. Egyptiin ja muihin arabimaihin liittyvät sivuuttivat ja Mannerheimin pitkät matkat kielsivät kokonaan. Sellaisia ei muka ole edes tapahtunut.
- Muutamankin kerran joku pitkälle koulutettu poliittinen ideologi on väittänyt että auton valmistamiseen menee noin kaikki maailman energia ja vähän enemmän. Sitten kun ole yksinkertaisin laskelmin (taloutta ymmärtäville auton valmistuskustannusjakauman perusteella ja kvantitatiivista ymmärrystä vailla oleville energiankulutuslaskelmat diesel-ekvivalenteiksi muutettuna) vääntänyt asian näkyviin, niin silloinkin pitää osan mielestä olla jotain salattua tietoa, jonka perusteella hänen ideologinen lähtökohtansa on oikeassa ja kaikki muu saatavilla oleva tieto + matematiika + talouden lainalaisuudet ovat väärässä.

Olisi enemmänkin esimerkkejä, mutta tenava heräsi päiväunilta niin ei ehdi.

Anonyymi kirjoitti...

Castorille...

Siiranmäessä joku sun tuttu... Eikös siellä ollut aika paljon näitä Parikkala-Rautjärvi -seudun sotilaita?

Jos sulla on sukulaisia niissä suunnissa niin saatetaan jopa olla jotain ihan älyttömän kaukaista sukua.

Becker kirjoitti...

On hyvin kuvaavaa nykyajalle, että aina kun joku Jungnerin kaltainen suoltaa suustaan jotain ulostetta, niin sitä referoidaan jonain ainutlaatuisen suurena älyllisenä kommenttina. Olisivat julkaisematta, niin vähenisi noiden pönttöjen ulostulot.

En voi muuta kuin olla Castorin kanssa pilkulleen samaa mieltä siitä miten kantaväestöä sorsitaan maahantunkeutujien eduksi. Tämä vastakohta näkyy vielä räikeämmin Ruotsissa, missä lammasmainen kansa tuntuu hyväksyvän kaiken mahdollisen mamujen edunsaannin oman väen kustannuksella. Täytyy toivoa että poliisi Springaren esilletulo rohkaisisi muitakin ruotsalaisia "pilliinpuhaltajia" tuomaan julki epäkohtia.

Kaikista eniten minua on vituttanut tuo Kataisen jatkuva hokema "Hyvinvoitivaltio Suomesta." Kun tietää miten asiat ovat todellisuudessa, niin tuo jyrkiboyn tyhjä horina on kuin kusisi kansalaista silmään. No nyt ei tuotakaan apinaa tarvitse enään päivittäin kuunnella. Voi Luoja! Tuli vihapuhetta........

Minäkin tunnen jonkun juristin ja täytyy myöntää ettei kyseisten henkilöiden moraali ole lähelläkään sitä mitä Castor esiintuo vastauksessaan. Epäilen että lakimiehelle tuo satanen kuussa on aivan liian suuri kuluerä suomalaisen köyhän hyväksi.

Jos Castoriin jossain törmään, niin kaljat tarjoan ja se on sitten A:ta, eikä mitään keppanaa.

Unknown kirjoitti...

Tekoäly korvaamaan byrokraatteja. Yritä siinä sitten koodata tasapuolinen ja etnisesti valveutunut jakomielin AI. Vihervasurien spekseillä luultavasti onnistuu Suomessa ensimmäinen KELA-AI tomittaa sairaseläkkeelle mielenterveyden pettämisen vuoksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille, Ano1:lle, Ano2:lle, Beckerille ja Unknownille & kiitos kommenteistanne.

Castor & Becker: Kyllähän se voi olla niin, että lakimiesten keskuudessa ei moinen liike taida saada kannatusta. Mitenkäs se sananlasku meni, ”hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan”. Jostain sattuneesta syystä poliitikoissa on paljon lakimiehiä. Ehkä he ovat hyviä selittämään, että vielä meillä se hyvinvointivaltio on, sen on vaan priorisoitava palveluitaan yleisafrikkalaiseen suuntaan. Ano2:n kysymykseen voi Becker halutessaan vastata. Meillä kaikillahan on ollut kyllä sukulaisia aikanaan siellä rajalla rähisemässä.

Ano1: Tällaisiin esimerkkeihin törmää. Esmes monelle julkisen sektorin työntekijälle ei oikein tahdo mennä päänuppiin, että emme me julkisella sektorilla varsinaisesti ole veronmaksajia. Meidän kautta vain kierrätetään jonkun toisen jo kertaalleen maksamat verorahat.

Unknown: Luulen, että kyseisen tekoälyn ohjelmointiin jouduttaisiin laittamaan niin paljon loogisia ristiriitoja, että käyttöjärjestelmä yksinkertaisesti kyykkäisi.

Anonyymi kirjoitti...

Aina tulee tuosta otsikkolaatikosta mieleen,
toimittajan kirjoittama juttu.

Uutishavaintoja riittää..

http://www.hs.fi/paivanlehti/05022017/art-2000005075552.html

Tom Kärnä kirjoitti...

Itsekin luin tuolloin kyseisen Verkkouutisten uutisen. Ja ihmettelin, varsinkin otsikkoa. Luen säännöllisesti Verkkouutisia, vaikka en ole Kokoomuksen kannattaja.

...Vuosia sitten eräs hyvä tuttuni oli ollut vähällä joutua jonkun kisan katsomossa päällekarkauksen uhriksi, kun joku epäili hänen olevan Jungner. Mitä hän ei ollut. Mies sentään tajusi kysyä häneltä ensin asiasta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Tom Kärnälle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Nuo Saarikosken jutut käyvät aina vain väsyneemmiksi ja joka kerta enemmän kaukaa haetuksi.

Tom: Onneksi ei sentään lyömään alettu. Mutta tuo mainitsemasi episodi kertoo kyllä että pinnat ovat tiukalla.

Anonyymi kirjoitti...

Starbucksin nimen voisi vaihtaa. Starfukcs oli hyvä. Ei mulla muuta.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

http://www.socialmatter.net/2016/02/07/when-feminism-started-a-war/

https://en.wikipedia.org/wiki/April_Glaspie

Kaiken takana...

Kiuas kirjoitti...

Onkohan YLE:n pääsensori sairastunut, vai miten tällainen on päässyt ohjelmistoon.

Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa

Kannattais päättäjien nyt todella tarkkaan miettiä sitä Helsingin suurmoskeijan rakentamislupaa,

Becker kirjoitti...

Mulla faija oli liian nuori rintamalle ja isoisä taasen liian vanha. Vaimon isä puolusti maata mm. Kuhmon rintamalla. Oli ensimmäisenä menossa pahoihin paikkoihin ja selvisi sodasta fyysisesti yhtenä kappaleena.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Anolle, Kiukaalle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kyseinen pulaaki on käsittääkseni ottanut viime päivinä aikamoista osumaa.

Ano: Kiitos mielenkiintoisesta linkistä. Aika hurja ajatus, että kyseinen rähinä olisi alkanut yhden naisen aikaansaamasta väärinkäsityksestä. Yhtä kaikki, jos Hussein olisi aikanaan malttanut pysyä poissa Kuwaitista niin lähihistoria olisi voinut olla hyvin toisennäköinen.

Kiuas: Ylessähän näyttää olevan niitä keskinäisiä ränävälejä enemmänkin. Saa nähdä sen suurmoskeijan kanssa. Se kun on muuttunut suvakeille sellaiseksi periaatekysymykseksi. Niin kuin pieni lapsi joka haluaisi lelun jolla se ei kuitenkaan mitään tee.

Becker: Toinen isoisäni oli Taipaleessa ja Syvärillä. Tuli myös sodasta ehjin nahoin kotiin.