torstai 30. maaliskuuta 2017

XXVI YMMÄRRYSHARJOITUS

Eli kuinka kokonainen kunta menettää järkensä

Hotellin respassa ei väitetä, että täällä oltaisiin varsinaisia kunnallistalouden ammattilaisia, mutta tuumitaanpa kuitenkin hetken verran sitä tilannetta, jossa sanotaanko tommoinen kahdeksan tuhannen asukkaan persnettoinen ja työttömyydestä kärsivä kunta haluaisi parantaa talouttaan ja kuntalaisten uskoa tulevaisuuteen. Millä tavoin se onnistuisi? Mitkä olisivat viisaimpia keinoja? Ensimmäisenä tulisi tietysti mieleen se, että kunnan tulisi pyrkiä saamaan alueelleen uusia yrittäjiä. Toimiva yritys tuottaa kunnalle sitä ihan oikeaa verorahaa. Käsittääkseni kunta ei pysty myöntämään yritykselle verohelpotuksia yms. sillä ne ovat valtiollisen tason päätöksiä mutta yleensä tällaisissa kunnissa löytyy sentään toimitiloja joita voisi tarjota ja tontteja joille voisi rakentaa.

Lupaavalle yritykselle voisi tietenkin tarjota kunnallista yritystukea. Tätähän tulisi käyttää sinänsä vain eräänlaisena moottorin käynnistämisessa tarvittavana alkuryyppynä (suurin osa blogin lukijoista on sitä ikäluokkaa, että autoiluun liittyvä termi ”ryyppy” lienee tiedossa) sillä tietysti firman tulee päästä mahdollisimman pian jaloilleen omilla tuotteillaan ja liikeideoillaan. Pelkällä julkisella tuella elävä yritys ei ole yritys vaan NGO-organisaatio. Yhtenä sisäänheittotuotteena voisi tietysti käyttää asuntoa, varsinkin jos pyritään houkuttelemaan yrittäjiä vaikkapa naapurikunnista. Tämän kaltaisilla kunnilla on yleensä tyhjiä kunnallisia vuokra-asuntoja ja uudelle yrittäjälle ja hänen perheelleen voitaisiin luvata sellainen ilmaiseksi vaikka yrityksen toiminnan ensimmäisen vuoden ajaksi.

Lisäksi kunnan varmaan kannattaisi tarkastella omia vahvuuksiaan. Mikä toimii, ja mikä ei. Mihin kannattaa satsata ja mihin ei. Jos kunnassa on luonnonnähtävyyksiä ja esimerkiksi laskettelukeskus, niin sen mainontaa voisi tukea ja ehkä kannustaa kunnallisia pankkeja antamaan lainaa paikallisille yrittäjille, että he voisivat satsata matkailijoihin mm. vuokramökkejä rakentamalla ja ohjelmapalveluja tarjoamalla. Ehkä kunnan kannattaisi myös muistaa, että joku kylähullulta vaikuttava yrittäjä ideoineen ei välttämättä olekaan kylähullu vaan suoranainen visionääri. Tästä tulee mieleen vaikkapa suopotkupallon MM-kisat Hyrynsalmella joka tahkoaa muutamassa päivässä kunnalle varsin mukavasti turistirahaa.

Tietysti kunnan pitäisi tarkastella omaa organisaatiotaan ja katsoa, kuinka paljon siellä on ns. suojatyöpaikkavirkoja erityisesti siellä kirjoituspöytäpuolella. Niitä kun tuppaa löytymään viljalti ja julkinen sektori on sieltä suorittavan tason yläpuolelta aina liikaa turvonnut. Jos kyseessä on - niin kuin alussa todettiin - noin kahdeksan tuhannen asukkaan kunta ja kunnasta löytyy sellainenkin palkattu virkamies kuin maahanmuuttotyön koordinaattori, niin kunnan tulee tajuta sen viran olevan täysin tarpeetonta ja vahingollistakin hukkapätkää. Yleensäkin kunnan tulisi keskittää huomionsa omien kuntalaisten hyvinvointiin ja pyrkiä työllistämään omia kuntalaisia. Keinot siihen ovat tietysti köyhissä kunnissa rajalliset, eihän siitä mihinkään pääse. Mutta yrittää aina kannattaa.

Se, kuinka hyvin nuo toimet onnistuisivat jäisi tietysti arvailun varaan. Joka tapauksessa järkevät ja asialliset kunnan johtohenkilöt olisivat varmasti yhtä mieltä siitä, että ainakaan ei yritetä sellaista, mikä on mennyt perseelleen joka ristuksen kerta joka ristuksen paikassa niin Suomessa kuin Euroopassa. Ja ajattelisivat järkevästi, että tuskinpa se sen paremmin onnistuisi meilläkään.

Löytyy tietysti sellainenkin paikkakunta, joka aikoo toimia nimenomaan kaiken järjen vastaisesti ja yrittää juuri sitä, mikä on mennyt perseelleen aivan joka paikassa. Paikkakunnan nimi on Pudasjärvi. Pudasjärvi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, ihan siinä Lapin naapurissa, kunnassa (tai kaupunkihan se virallisesti on) on hieman päälle kahdeksan tuhatta asukasta ja kunnan työttömyysprosentti on 17,7.

Mitä Pudasjärvi aikoo siis tehdä varmistaakseen itselleen uljaan uuden tulevaisuuden?

No kas, kunta on päättänyt, että vuoteen 2025 mennessä 10 prosenttia kunnan asukkaista tulee olla  maahanmuuttotaustaisia. Kunnassa todetaan, että siellä tehdään ahkerasti töitä, jotta kaikille tulijoille löytyisi töitä ja tekemistä. Asiaan liittyvässä uutisessa ei mainita, että kunnassa tehtäisiin ahkerasti töitä, että 17,7 prosentin työttömyydestä kärsivän kunnan omille työttömille löytyisi töitä ja tekemistä. Asiaan liittyvässä uutisessa asiaa hehkuttaa (no mikäs muukaan kuin) Pudasjärven kunnan maahanmuuttotyön koordinaattori Liisa Ronkainen. Mitä helvattua muuten Peräpohjolan hornanperseessä sijaitseva kunta tekee maahanmuuttotyön koordinaattorilla? Uutisessa joka tapauksessa kehutaan, että:

Ainakin yrittäjä Sarkar Saber on löytänyt markkinaraon lammaslihayrittäjänä kunnassa, jossa on 18 lammastilaa.

Siis kerrataan. Yksi (1) muualta tullut häiskä on perustanut yrityksen Pudasjärvelle ja sen perusteellako Pudasjärven etninen väestörakenne pitäisi muuttaa sellaiseksi, että siellä on kymmenesosa muita kuin suomalaisia? Varsinkin kun kautta niin koko maan kuin koko Euroopan ollaan nähty, mitä tuo etnisen rakenteen muuttaminen saa aikaiseksi.

Hotellin respassa nousee esille kysymys: miksi?

Kai Pudasjärven kunnanvaltuustossa ymmärretään se, että mikä ei ole koskaan onnistunut missään muuallakaan, se joka aiheuttaa tolkutonta persnettoa sosiaaliviranomaisille ts. kunnan nettoveronmaksajille ja se joka on järkyttänyt yhteiskuntarauhaa joka juuttaan paikassa ei taatusti tule onnistumaan Pudasjärvelläkään.

Varmaankin Pudasjärven kunnanvaltuustossa ymmärretään sekin, että Suomen kaltainen korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maa ei houkuttele varsinaisesti ulkomaalaisia innovaattoreita vaan se houkuttelee nimenomaan Lähi-idästä ja Afrikasta pysyvän elatusautomaatin piiriin haluavia onnenonkijoita joitten tuomat innovaatiot liittyvät lähinnä väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. 

Pudasjärven kunnanvaltuuston on pakko käsittää tämä. Miksi se siis toimii täysin järjenvastaisesti? Hotellin respassa ei keksitä muuta syytä kuin se, että vaikka punavihreää ideologiaa tunnustavien ihmisten määrä (varsinkin jossain Pohjois-Pohjanmaalla) on loppujen lopuksi varsin pieni, niin sen vaikutusvalta on jostain käsittämättömästä syystä niin suuri ettei edes jossain hornanperseessä uskalleta panna hanttiin jos joku realistisesta ajattelusta suvaitsevaan ulkoavaruuteen pysyvästi siirtynyt ihminen saa suvaitsevan kuningasajatuksen. Vaikka se kuningasajatus olisi kuinka järjetön. 

Ehkä Pudasjärven ”kehitysstrategia” kuvaa aikamme mielettömyyttä kaikkein parhaiten. Meillä hölmöläiset vaativat tolkullisten ihmisten kantavan säkillä valoa tupaan. Ja jos he eivät siihen suostu, he ovat rasisteja. Ehkä Pudasjärven pohjaveden laatu kannattaisi tarkastaa. Kaiken varalta. Tai ehkä tolkullisten pudasjärveläisten kunnanvaltuutettujen (pakkohan heitäkin on olla) tulisi tajuta, että he ovat antaneet kuntansa sellaisten ihmisten leikkikaluksi, joitten tavoitteena on vain ja ainoastaan ruokkia omaa egoaan, ja monikultturismin kelkkaan hyppääminen on siinä se helpoin keino. Se kun ei vaadi mitään järkiperusteita epistolansa julistamiselle. Syvä tunne riittää.


Pudasjärveläinen tiedostava kunnanvaltuutettu oli kuullut monesta todistettavasta lähteestä että tuleen istuminen tekee perseeseen kipeetä. Mutta rohkeana ja uudistushaluisena ihmisenä hän ajatteli, että jos se tuntuisi kumminkin hyvältä ja päätti kokeilla. Luonnollisesti hän varovaisena ihmisenä istui tuleen jonkun toisen, eli valkoihoisen lihaa syövän heteromiehen perseellä. Perseensä polttanut heteromies teki asiasta kyisen ja rakkoisen raportin, jonka maahanmuuttotyön koordinaattori tulkitsi asenteelliseksi ja teki asiasta oman raporttinsa. Kunnanvaltuusto päätti äänin 29 - 6 että liekit perseessä tuntuvat hyvältä ja asian kyseenalaistaminen tulkittaisiin jatkossa vihaperseilyksi.

26 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Kyllä tuli itsekin tuota ihmeteltyä, kun asiasta luin. Jossain Kanadassa tuollaisessa voisi olla jotain järkeäkin, koska Kanada on maahanmuuttoon perustuva yhteiskunta eikä toisaalta ole samassa määrin hyvinvointivaltio kuin Suomi. Ja siellä on tätä nykyä maailman joustavin työvoima, kuulemma. Ja siellä puhutaan englantia ja ranskaa äidinkielenä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tom. Joo, Kanadan maahanmuutto perustuu pisteytykseen, Suomen ei. Tulee muistaa, että nämä tänne itsensä haalineet jätkät ovat tulleet seitsemän sotaa käymättömän eurooppalaisen maan läpi tänne Suomeen.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, Ykä, ja kiitokset tästä(kin) ymmärrysharjoituksesta. Harjoitusta tämänkin ymmärtäminen näet vaatii. Itse olin vuosia sitten tuon pitäjän naapurissa ns. havaintoetäisyydellä töissä, joten kulmakunta on jotenkin tuttua. Olen myös seudun asioita seurannut sikäli kuin niitä täällä etelässä raportoidaan.
Ensimmäinen mielikuva paikkakuntaa läpi ajaessa on, että siinäpä on kylä keskellä helkkarinmoista jänkää. Ja sitten yksi isompi mäki, Iso-Syöte, jonka liepeillä onkin ihan kelvollista matkailutoimintaa. On siellä muuallakin ns. kovaa maata, ja tiukkaa maidontuotantoa. Jopa yksi leipäjuustoa tekevä juustola. Kunnan tunnetuin yritys lienee nykyään Kontiotalot Oy, joka on varsin hyvin menestyvä hirsitalovalmistaja, taitaa olla Suomen suurin, ja kilpailee jopa vohvelielementteihin perustuvan talotuotannon kanssa. Kunta sai minulta kyllä peukutukset kilpailuttaessaan olikos se nyt koulukeskuksen rakentamistarjoukset. Tarjouskilpailun laatukriteerit oli tehty hirsitalovalmistajan eduksi, joten Kontiohan tuon sitten voitti, ja raha jäi isoksi osaksi pyörimään Pudasjärvelle. Olenkin olettanut, että sielläpäin osattaisiin muutenkin ajatella kulmakunnan etua joka kantilta. Onkohan sikäläisiin lestoihin tarttunut läntisestä naapurikaupungista Sipilä-hourekuume, vai mikä nyt lienee vialla?
Valaisitkin, Ykä, jo varsin selkeästi, mistä tämän kaltaisen kunnan ns. normaalijärjellä kannattaisi hakea korjausta verokertymäänsä sekä huoltosuhteeseen. Esitän tässä Pudasjärvelle täsmäsovitetun strategisen suosituksen:
1. Maahanmuuttajien hyödyllisyys. Yksikin maahanmuuttaja voi olla todella hyödyllinen kotikulmilleen. Ainakin sellaiset kuten Hans Gutzeit tai Nikolai Sinebrjukov =>Sinebrykoff. Nämäkään eivät kuitenkaan tulleet Suomeen siksi, että maassa olisi ennestään ollut runsaasti heidän maanmiehiään, vaan pikemminkin päinvastaisesta syystä (no, Nikolain osalta jo hänen isänsä itse asiassa muutti Moskovan liepeiltä ns. vanhan Suomen Kymiin jo ennen Suomen sotaa, mutta syy oli kuitenkin paremman liikemieskulttuurin hakeminen). Kun naapuriinne asti laajentunut Oulun kaupunki on ottanut erittäin etnisrikasteisen linjan, voisi olla syytä miettiä omaa strategiaa naapuriin nähden. Alueita, joiden väestössä segregoituneiden vieraskulttuurien edustajia alkaa olla kriittinen määrä, kohtaa näet tutkimustenkin mukaan ns. white flight. Siis valkoinen kantaväestö alkaa vetäytyä alueille, joilla tuntee olevansa paremmin kotonaan. Veronsaajan näkökulmasta tämä ilmiö on sikäli ikävä, että poismuuttajat ovat nimenomaan niitä, jotka maksavat nettoveroa, eikä ihan vähääkään. Tällaisesta muuttovoitosta tulee sitten sitä ihan oikeaakin voittoa. Tässä olisi mahdollisuus Pudasjärvelle: tehdä kunnasta sellainen, johon perseilyyn kyllästynyt oululainen it-nörtti tuntisi olevansa tervetullut. Miettikääs vähän aikaa, miten tämä oikeasti saadaan aikaan.
2. Energia ja rakentaminen. Pudasjärven alueen halki virtailee Iijoki, joka on jo sähköntuotantoon valjastettu virta. Pohjolan Voima olisi halunnut rakentaa Kollajan tienoille tuota nimeä kantavan varavoima-altaan, jotta virtaama voitaisiin optimoida alempana jo olevien voimaloiden kapasiteetille. Tuommoinen projekti toisi kunnan urakoitsijoille välittömästi aika lailla töitä ja tuloja. Ja kunnalle niitä verotuloja. Jos homma neuvottellaan kunnolla, toisi hanke myös kiinteistöverotuloja. Ja, ehkä, joskus sinne voisi sähköoperaattori haluta rakentaa myös voimalan, joka taas toisi lisää työtä ja tuloja ja verotuloja ja kiinteistöveroja.. Mutta menitte sitten torpedoimaan tämänkin. Suomen tuuli- ja aurinkoenergisoituva sähköverkko tulee jatkossa tarvitsemaan ihan oikeaa, vakaata sähköntuotantoa näiden hömppätuotantojen tilkkeeksi. Miettikääpä tämäkin uusiksi.

Terv. Achtung

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Näenkö unta, mutta jossain blogissa oli joku samanlainen tulevaisuuskuva.

Lainaus kunnanjohtajan blogista 3.1.2017 (rivierottelu kommentoijan):

"Pudasjärven kaupunki tekee yhdessä kuntalaisten, yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa kovasti töitä alueemme elinvoiman kasvattamiseksi.

Elinvoimaan panostaminen on samalla panostamista tulevaisuuteen ja useat kehittämishankkeet ja investoinnit tähtäävät nimenomaan tähän.

Tarvitsemme Pudasjärvelle lisää työtä, tekemisen mahdollisuuksia ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä.

Samalla saamme kaupungin väkiluvun kehitystä käännettyä myönteisempään suuntaan.

Tätä kirjoittaessani on mukava huomata, että kuluvan vuoden väestökehitys näyttää edellisvuosia myönteisemmältä.

Teemme myös ensi vuonna yhdessä kovasti töitä, jotta saamme tästä kehityssuunnasta pysyvän!"

29 - 6.

Mahtoikohan olla "Hyvät" vastaan pahat ja rasistiset PerSut? ;)

http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/kunnat/pudasjarvi_puolueiden_kannatus_14_615.html

AaJii kirjoitti...

Tähän asti pikkukuntien suuri valtti on ollut nimenomaan se, että ne ovat olleet monikulttuurista vapaita vyöhykkeitä. Jos tämäkin valttikortti pelataan pois, käteen jää vain Musta Pekka.

Anonyymi kirjoitti...

Nähdäkseni asia väännetään näin: Kun yksi maahan"muuttaja" onnistuu sopeutumaan Suomeen ja menestymäänkin, PITÄÄ yhden onnistuminen yleistää koko ryhmää koskevaksi asiantilaksi, mutta kun tapahtuu jotain negatiivista, kyseessä on yksittäinen tapaus jota EI SAA YLEISTÄÄ koko ryhmää koskevaksi. Joten yksi lammasfarmari tarkoittaa, että on hyvä idea ottaa vaikka puolet Irakin kansasta kuntaan :)

Tällä valheellisella keinolla keskustelu tyssätään aina kun puhutaan maahan"muutosta tai maahan"muuttajista", eikä mikään hedelmällinen keskustelu voi kantaa. Tämä on "edistyksellisten" ihmisten tarkoituskin, tyssätä koko keskustelun syntyminen, koska jokainen tosiasiahan suorastaan huutaa heidän höpinöitään vastaan.

Samoin siirretään keskustelu AINA metatasolta (koko yhteiskunta ja kulttuuri) mikrotasolle (yksittäinen pakolainen ja hänen kuviteltu hätänsä) kun joku yrittää hiukankaan kritisoida koko hulluutta. Jos joku kritisoi koko hulluuden vaikutusta länsimaisen liberaaliin kulttuuriimme ja hänelle vastataan "edistyksellisten" taholta: "Kuinka voit olla noin sydämetön ja julma ihminen, katso tässäkin kuvassa pikku lapsi on kuollut, eivätkö he muka ansaitse elää?". Ja maahan"muutto"kriitikko häpeillen joutuu tunnustamaan tappionsa. Ja portit ovat taas auki...

Repikää kriitikot vaikka tukasta ne mielipuolet takaisin ylätason keskusteluun, muuten olette hävinneet koko paskan jo etukäteen näille tunneoirehtiville ÄMMILLE!!! Näin ne kykenevät hallitsemaan koko keskustelualuetta ja vetoamaan jokaisen "sydämellään äänestävän" muijan ja muiden idioottien mielipiteisiin. Joten mitään oikeaa keskustelua ei pääse edes syntymään, vaan koko läntinen kulttuuri tuhotaan järjestelmällisesti edes keskustelematta asiasta!!!

Itselleni alkaa jo pikkuhiljaa riittää, muutaman vuoden olen jaksanut seurata tätä mielipuolisuutta sivusta, mutta nyt olen valmistelemassa "valkopakoa" pois koko kotimaasta. Jos asioista ei saada edes keskustelua asiasta aikaiseksi, ja koko eduskunta vaikenee täysin asiasta lähes täysin ILMAN OPPOSITIOTA, on joku todella, todella pahasti pielessä koko maassamme! Lisäksi jankuttava, täysin kritiikitön media, joka väliin heittää jonkun nuivahkon kommentin valeeksi. Suomi on ahdistava kulttuuri ja maa nykyisin täysjärkiselle elää. Toki vien toimivan yritykseni ja veroeurot mukanani paikkaan, jossa mielisairaus ei ole vallalla (nyt vielä kun me tämän hulluuden lopulliset rahoittajat pääsemme pois...).

Euvostotaivas kirjoitti...

Jälleen aiheellinen kirjoitus.

Onhan näitä järjen valon kadottaneita kuntia kautta maan. Jokin julistautuu milloin miksikin, on johtavia kotouttajia jne. Vaikuttaa siltä, että "hyvien ihmisten" tittelin tavoittelu ajaa mielenterveyden ohitse. Valtion porkkanarahojen turvin kauhotaan sisälle porukkaa, joka täytyy vaatettaa, ruokkia ja asuttaa johonkin. Asuminenkin on yksi olennainen toiminto, jossa sekä tulijat ja kantaväestö asetetaan tieten tahtoen vastakkain. Homma saattaa joten kuten nitisten toimia niin kauan, kun laskun voi lähettää valtiolle. Valtio taas tiettyyn rajaan asti laatii lisätalousarvioita, mutta jossain vaiheessa kaivokin ehtyy.

Turvapaikkabisnes on sellainen himmeli, että välistävetäjät laskevat ehtivänsä kietoa rahat liiveihinsä ja paeta paikalta ennen kuin yhteiskuntakoneisto romahtaa. Juuri nuo konsultit ja "ihmisrakkauden" saarnaajat tulisi ottaa kiinni välittömästi, koska pian heitä ei voi tavoittaa edesvastuuseen. Heidän puuhiensa arvostelu torjutaan leimaamalla kriitikot ihmisvihaajiksi ja vielä pahemmiksi, vaikka kestämättömien kansainvaellusten kärsijöinä ovat sekä vastaanottajat että perusteettomin lupauksin houkutellut maahanmuuttajat. Uskomatonta haihattelua on keskittyä kunakin vuonna ainoastaan uusien tulijoiden käsittelyn ongelmiin, vaikka vaikeudet kumuloituvat uusien ja vanhojen tulijoiden yhteisvaikutuksena vuodesta toiseen.

Lemminkäinen kirjoitti...

Pudasjärven tulisi ottaa oppia Malmösta ja kilpailla tittelistä "Vuoden Persereikä". Päästäkseen kilpailemaan tästä tittelistä on Pudasjärven lisättävä asukasmäärää n. 50:llä prosentilla. Monikulttuurisilla asukkailla. Etninen värinä loisi uusia työpaikkoja Pudasjärvelle. Autojen ja rakennusten poltot lisäisivät palomiesten tarvetta, poliiseja tarvittaisiin lisää, koska ambulanssit eivät uskaltaisi ajaa määrätyille alueille ilman poliisisaattuetta, hautausurakoitsijoilla olisi varaa laittaa paksummalti marmelaadia leivän päälle ja parasta kaikessa olisi: Pudasjärven uusi "Luotiliivitehdas", mikä työllistäisi kaikki uudet tulijat. Mutta kuitenkin, kaikesta uudesta värinästä huolimatta, niin Pudasjärvi olisi Suomen köyhin kaupunki, kuten Malmö on Ruotsin köyhin kaupunki ja Persereikä. Pohjoismaat voisivat järjestää uudenlaisen maiden välisen maaottelun. Kilvan "Pohjoismaiden Persereikä". Mutta tosipuheessa, niin tilanne on vakava. Digitalisaatio, automaatio ja robotisaatio tulee viemään suurimman osan työpaikoista, mitkä nyt hoidetaan ihmisvoimin. Tulevaisuuden ihmistyövoimatarve keskittyy lähinnä aivotuotteiselle tarpeelle. Mitä töitä tulee esimerkiksi nuoriso (heikolla koulutuksella ja motivaation puutteella) tekemään? Gangstaräppi - huumeet ja luotiliivit on yksi vaihtoehto. Ehkä ei niin hyvä vaihtoehto, mutta vaihtoehto kuitenkin. Yhteiskunnan tulee helvetin äkkiä alkaa keksimään yksinkertaisia töitä työttömille. Robotit, digitalisaatio ja automaatio ovat hyviä veronmaksajia, mitkä kustantavat nämä työpaikat. USA:ssa 30-luvulla oli lama ja valtio panosti esimerkiksi infrastruktuuriin. Trump on tänään samoilla linjoilla. Valtion julkisella sektorilla tulee olemaan suuri rooli työttömien työllistämisessä. Jos se jätetään yksityisen sektorin huoleksi, niin työttömiä tulee olemaan 50%-60% lähitulevaisuudessa. Perustulo (kansalaispalkka) tulee olemaan luonnollinen osa enemmän kehittyneessä, paremmassa yhteiskunnassa.

Snowcamo kirjoitti...

Yleisellä tasolla toimivia ns. happotestejä ovat urheilu ja raha.

Esim. urheilua vasten peilattuna erilaiset peruskoulun paikalliset palkitsemiskokeilut paljastavat karvansa. Jos esim. olympialaisissa voittajan sijaan palkittaisiin parhaiten suoritustaan parantanut tai eniten parantamisen varaa omaava tai se joka viitsi tulla kisoihin, vaikka joskus aikaisemmin/yleensä ei viitsi, niin sekös vasta olisi nerokasta. Nimim. katkera.

Mutta maahanpyrkijöistä bluffin katsoo parhaiten raha: JOS maahanmuuttajat ovat rikkaus ja voimavara, niin yksityistetään maahanmuutto! Ahnas kapitalisti varmasti mieluusti sijoittaa prosessiin tulijoiden kokonaiselinkustannukset (elatus, koulutus, terveys, perhe jne.), kun saa sen moninkertaisesti takaisin huippuosaamisena ja ahkerana yrittämisenä. Tällaista tarinaahan vakavalla naamalla kaarnalaivan vierellä esitetään. Englanniksi on sellainen sanonta, että Put your money where your mouth is.

Anonyymi kirjoitti...

Kanada OLI maahanmuuttoon perustuva yhteiskunta, mutta nykyään tilanteen voisi kuvitella olevan vakiintunut samanlaiseksi kuin täällä..pitäisi olla. Nimenomaan kuvitella..siellä nykyinen ultraliberaali hallitus on lähtenyt samalle linjalle kuin täälläkin ja tulos on viime- ja tämän vuoden osalta n. 60th maahan tullutta elättimusua..ja tulva jatkuu. Samaa sakkia on myös alkanut valua USAsta presidentin vaihduttua varsinkin Quebeciin. Kuulema sen takia kun pm Trudeau joka on suurin yksittäinen sotkun aikaansaaja, on sieltä lähtöisin.. Arvaa vain, vituttaako tavan kanukkia aivan samalla lailla kuin tavan suomalaistakin.. Pudasjärveenkin on sen verran kosketuspintaa, että oli kunnanherrat siellä mitä mieltä tahansa, on yleinen mielipide jokseenkin tympääntynyt kylällä hengailevaan joutosakkiin. Sitä siellä ei kylläkään ymmärretä, niinkuin ei monessa muussakaan pikkukunnassa, että tuotiin paikkakunnalle kuinka paljon etnistä värinää tahansa..ei se siellä pysy kuin sen ajan kuin on pakko ja sitten häipyy jonnekkin Itä-Helsinkiin. Eli aloituskulujen osalta maahantulon jälkeen kustannuserä on loputon jos ei jossakin vaiheessa joko lopu rahat tai tule kuntalaisilla lopullisesti laskiämpäri täyteen. Ei mulla muuta, kiitos ja anteeksi. t. Arskaparska..

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän tässä sinänsä mitään uutta ole. Lapinlahden Linnut lauloivat vuonna 1995:

"Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia,
mutta miksi meillä aina kaatuu koko kanala?
Piti Suomi saada nousuun,
mutta tulikin wursti housuun."

Ja miksi näin käy? Tiettyä osviittaa on löydettävissä saksalaisten Jatkosodan aikana tekemästä suomalaisten upseerien arvioinnista. Se meni jotenkin tähän tapaan, etä suomalaiset ovat loistavia joukkueenjohtaja-komppanianpäällikkötasolla, keskinkertaisia pataljoonan ja -rykmentinkomentajatasolla, huononpuoleisia prikaatin- ja divisioonankomentajatasolla ja lähestulkoon epäpäteviä suuryhtymän komentajatasolla.

Suomalainen johtajuus vaikuttaisi siis olevan työnjohtajatasoa, ja ylemmille tasoille kohotessa rahkeet vain loppuvat kesken. Itsenäisen Suomen valtionjohdon edesottamukset ovat ikävä kyllä olleet omiaan vahvistamaan tätä näkemystä. Vielä ikävämpää on, että sama ilmiö alkaa näkyä jo kunnallistasolla.

Onko kyse siitä kuuluisasta kansallisesta, ellei peräti geneettisestä ominaislaadusta, vai hakeutuuko yhteiskuntamme johtotehtäviin ihmisiä, jotka eivät ole niiden mittaisia. Kumitonttu bloggasi alkuvuodesta 2011 tuolloin pyörineen "Putous"-hupiohjelman sketsihahmosta "Timo Harjakainen", ettei tämä ole mikään sketsihahmo vaan todellinen henkilöhahmo: hän kertoi kohdanneensa juuri samanlaisia öykkäreitä hyvänlaiset määrät todellisesa elämässä, jossa heitä löytyy erityisesti kuntien keskijohdosta.

Mitä tälle voi tehdä? Toistaiseksi ei muuta kuin äänestää niihin kunnanvaltuustoihin järjellisempiä ja persoonallisuudeltaan häiriintymättömiä ihmisiä. Mutta mistä sellaiset tunnistaa? Ei kai mistään etukäteen. Heidän epäkelpoisuutensa tultua ilmi heidän voi kuitenkin pudottaa pois seuraavissa vaaleissa.

Vaaleihin liittyy toki se kelju piirre, joka tässä blogissa aikoinaan ansiokkaasti määriteltiin, eli äänestäjien epätasalaatuisuus. Äänestäjäryhmiähän olivat irrationalistit, traditionalistit, raviveikkaajat, ihmeen odottajat ja se pieni vähemmistö, realistit. Omasta puolestani lisäisin vielä kategorian "ygnygnygnyyt": entiset ihmeen odottajat, jotka petyttyään jäävät juromaan kotiinsa "Ygnygnyy, en saanukkaa ihmettä! Ygnygnygnyy, en koskaa ennee äänestä kettää, ygnygnygnyy!" Kun hänelle yrittää selittää, että vastustajat äänestävät takuuvarmasti, ei sillä ole vaikutusta; hän ei saanut ihmettään, siksi ei millään ole enää väliä.

Vastapuolihan äänestää, koska he kokevat olevansa nimenomaan realisteja, joilla on suorastaan velvollisuus jyrätä vaaleissa kansallismieliset, jotka ovat heidän näkökulmastaan kaikki irrationalisteja, traditionalisteja, raviveikkaajia tai ihmeen odottajia. Mutta jos emme edes äänestä, he voittavat.

Seuraukset näkyvät nyt Pudasjärvellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, AaJiille, Anolle, Euvostotaivaalle, Lemminkäiselle, Snowcamolle, Arskaparskalle ja Qroquius Kadille & kiitos hyvistä kommenteista ja havainnoista. Noihin ei ole oikeastaan paljoa lisättävää. Jos tästä hulludesta joskus selvitään, niin siinä onkin tutkijoilla urakkaa kun ne laskevat paljonko suvaitsevan egon ruokkiminen maksoi niin rahassa kuin inhimillisessä kärsimyksessä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko täällä joku lakimies? http://www.helsinki.fi/oikeustiede/oppiaineet/valtiosaanto/Mallivastaukset1,2_17_6_14.pdf

Tarkoittaako tämä, että esim. portsari, joka ei laske turvapaikan hakijaa kapakkaan, ei syrjikään tuon mukaan turvista? Mutta syrjiikö sitten jonkun muun mukaan?

EU-tuomioistuin on vakiintuneesti tulkinnut kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevia artikloja niin, että niissä kielletään vain EU-kansalaisten syrjintä,ei siis yleisesti kansalaisperusteinen syrjintä. Määräykset eivät siten ulotu
kolmansien maiden kansalaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Pudasjärvellä ei ollut parempaakaan ideaa.
Tästä saadaan rahaa revittyä, turvapaikanhakijoista.

Näitä ongelmissa olevia kuntia riittää,
viimeinen keino.

Onhan näita, mieleen sekin on otettu vastaan
pelkästään rahan vuoksi. Vuolijoen kunta otti
vuosia sitten vastaan pakolaisia, ovat kuitenkin
pois lähteneet.

Sitten Vuolijoen kunnalle tulikin kuntaliitos,
saatiin yksi ongelma kunta pois kartalta.


Näin on, mutta ovat myöhässä Pudasjärven
kunnan kehittämisessä.

Olisi pitänyt aloittaa 15 vuotta sitten.
Vasta nyt heränneet. Katsoneet pudasjärven kuihtumista.


http://www.hs.fi/paivanlehti/20032017/art-2000005133708.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Maija Virtaselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Maija: En lähde itse tulkitsemaan lakitekstiä, mutta noinhan tuossa näytti lukevan. Täällä kommentoijista ainakin Castor on lakimies mutta ymmärrettävistä syistä hän keskittyy tällä hetkellä muihin asioihin.

Ano: Turvapaikanhakijoitten hankkimista rahan vuoksi voidaan verrata housuun kusemiseen pakkasella. Tuolla Mäntsälässä on näköjään osattu toimia suht mallikkaasti.

vieras kirjoitti...

Minulla on ehdotus Ykälle. Jos Putin ja Trump tapaavat Suomessa niin Antero Lärvänen voisi haastatella jompaakumpaa tai molempia. Ykä voisi vihjaista Anterolle ja äänimiehille että hankkii luvat haastatteluihin. Mites hotelli Yrjöperskeles, voisiko se tarjota majoituksen Trumpille tai Putinille tai molemmille? Hotelli voisi ilmoittaa presidentin kansliaan tai ulkominsteriölle että voisi tarjota majapaikkoja. Ruoka- ja juomatoivomukset voi esittää hotellin pääkokille. Jos hotellilla on sauna niin sitä voi mainostaa, tai sitten Anteron mökillä voi saunoa. Jenkit ja vanjat voivat lähettää agentteja katsomaan paikat etukäteen ja arvoida millaiset turvatoimet tarvii mitoittaa sinne.

Laskutus kannattaa hoitaa etukäteen varmuuden vuoksi, ainakin siltä osin mitä tiedetään mistä aiotaan veloittaa. Valkoisella talolla ja Kremlillä on sen verran maksukykä että pystyväät maksamaan kaikki valmiiksi. Tai laskuta vaikka Trumpilta henkilökohtaisesti, ja ilmeisesti Putinillakin on paljon rahaa joten häneltäkin voi periä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Pannaan korvan taakse, mutta olen aikaisemminkin todennut, etten ole näissä tilaustöissä kovin hyvä.

Jaska Brown kirjoitti...

Entäpä jos joku kunta tekisi käänteiset pudasjärvet? Eli tekisi periaatepäätöksen, jonka mukaan vuonna 2025 sen asukkaista 90 % on oltava kantasuomalaisia. Voi sitä rasistisen älämölön määrää, vaikka Pudasjärven päätös on täsmälleen sama mutta toisinpäin lausuttu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Tuo on muuten taivahan tosi. Alkaisi taivaankorkee älämölö 1930-luvusta ja etnisestä puhdistuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheevvierestä...

Olen pariin kertaan heittänyt täällä läppää palautuskonttien käytöstä. Poliisi näyttää pitävän ajatusta hyvänä ja käyttökelpoisena.

Poliisi on hankkinut/hankkimassa 6 erikoisvarusteltua kuorma-autoa. 600hv, panssarointia, EMP, vaihdettavia kontteja, joita voidaan käyttää myös putkana...

Jotenkin tuosta putkakontin ideasta tulee mieleen, että siinäpäs näppärä tapa yhdistää laittomien maahantulijoiden reitin blokkaaminen ja talteen ottaminen.

Jokin osa noista on ilma rajoittajaa joten huippunopeus on reippaasti päälle 200km/h. Toivottavasti muissakin on sitten vaikka kytkin, josta rajoittajan voi vääntää pois päältä.

http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201703310161505_v0.shtml

vieras kirjoitti...

Jotkin kunnat ovat tehneet niin että ovat ottaneet turvapaikanhakijoita ja/tai turvapaikan saaneita just sillä taka-ajatuksella että jokainen heistä viipyy kunnassa 1-3 vuotta. Kunta ehtii tuona aikana kuitata valtion rahat ja toivoo jokaisen kohdalla että hän lähtee pois ennen kuin rahan tulon määräaika päättyy. Yleensä tuo porukka siirtyy pääkaupunkiseudulle notkumaan.

vieras kirjoitti...

Onko mikään kunta tehnyt sellaista päätöstä että voi vaikka maksaa siitä ettei ota turvapaikanhakijoita eikä turvapaikan saaneita? Kunta voisi korvamerkitä rahat jonkin pakolaisleirin tukemiseen jossain kriisimaassa tai sen lähialueilla.

Anonyymi kirjoitti...


Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa ratkaistaan Pudasjärven kohtalo. Kunnasta voisi tulla suosittu valkopaon kohde, jos ulkomaalaistavoitteesta luovuttaisiin.

acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, acc. Veikkaan vähän, että ei Pudasjärvellä noissa vaaleissa suunta vielä valitettavasti muutu mihinkään. Toivon tietysti olevani väärässä. Veikkaan myös, että valkopaon yksi suuri ryhmä tulee olemaan eläkkeelle siirtyneet helsinkiläiset (miksei myös turkulaiset ja tamperelaiset) jotka haluavat muuttaa rauhallisemmille asuinsijoille. Heidän omistamista kiinteistöistä esmes Helsingissä saa hyvän hinnan ja syrjemmällä kiinteistöjen hinnat ovat halpoja.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvä idis Pudasjärvellä jos valkkaavat muuttajat hyvin.

Kannattaa tavoitella sveitsiläisiä investointipankkiireita, entisiä F-1, NHL, Wimbledon jne urheilijoita, eläköityneitä konsernijohtajia, yksityisyyttä arvostavia suursijoittajia....

Toivottavasti se koordinaattori tajuaa panostaa näihin ja niiden kaltaisiin ryhmiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ja sitä myötä saataisiin Pudasjärvelle uusi mainoslausekin: "Pudasjärvi: Suomen Monaco".