sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

GREATEST SHITS: ÄÄNESTYS


Kun blogini täytti kymmenen vuotta, ajattelin laittaa pystyyn äänestyksen suurimmasta hölmöntölväyksestä blogin toiminta-ajalta eli vuodesta 2007 (kun Viha oli vielä nuori) nykypäivään vuoteen 2017 (kun Viha oli jo kypsemmässä iässä). Huomasin, että asetelmassa oli selvä ongelma, eli kyseisen kymmenen vuoden aikana esille nousi muutama niin suuri tyräys ohi muiden, että äänestys olisi jäänyt tylsäksi. Luonnollisesti kyseistä aikaa tarkkaillessa esille tuli valtava määrä ehdokkaita mutta ne olivat kuitenkin pääosin yksittäisten tiedostavaisten ihmisten aivopieruja jotka kuuluvat kuitenkin niihin aika ajoin julkaistaviin Epistola-juttuihin. Tokihan ne säännöllisesti olivat sitä ns. triple facepalm-osastoa, mutta eivät yltäneet valtakunnallisen tason emähölmöilyihin.

Otin siis hieman toisen linjan, vähän laajemman aikahaitarin ja laitan äänestykseen niitä ehdokkaita, joita voi sanoa valtiollisen tason lähihistorian eeppisiksi munauksiksi. Lukija voi sitten äänestää kaikkein eeppisintä munausta ja koska kilpailu on varmasti kova, niin tällä kertaa lukija voi äänestää useampaa kuin yhtä vaihtoehtoa. Kuljemme aikajärjestyksessä historiasta nykypäivään ja ensimmäinen ehdokas on niinkin kaukaa kuin vielä Suuren ja Mahtavan aikakaudelta. Aloitetaan.


1987: Konsensus

Konsensus kuulostaa sinänsä varsin viattomalta sanalta ja voi herättää myös positiivisia mielleyhtymiä. Tässä tapauksessa kuitenkin tarkoitetaan Suomen lähihistoriassa harjoitettua konsensuspolitiikkaa, joka vei politiikan pois politiikasta ja samalla myös äänestäjiltä tosiasialliset vaihtoehdot. Samalla kun konsensuspolitiikkaan siirryttiin, se tarkoitti lopullista siirtymistä pois valtiomiesten aikakaudelta broileripoliitikkojen aikakauteen. Puoluekoneistot kouluttavat vanhojen johtajien tilalle uusia johtajakokelaita jotka ovat mieltäneet politiikan urana ja ammattina sekä suhtautuvat toisten puolueitten edustajiin puhtaasti samassa liigassa pelaavina kollegoina.

Tämä tarkoitti siirtymistä vaalikauden kestäviin hallituksiin ja järjestelmään jossa kaksi suurta oli ”hallituksessa” ja kolmas suuri lepovuorossa ”oppositiossa” kunnes seuraavissa vaaleissa lepovuoroon siirtyi joku ”hallituksesta”. Järjestelmä sai särön vuonna 2011 perussuomalaisten jytkyn myötä, tai näin ainakin luultiin sillä persut ovat tällä hetkellä kesytetty yhdeksi konsensuspuolueista. Se, mitä persujen kohdalla tapahtuu vuoden 2017 kesällä jää nähtäväksi mutta tällä hetkellä konsensuspolitiikka on edelleen voimissaan ja valtakunta etenee konsensuspuolueitten hyväksi näkemällä yleisafrikkalaisella linjalla.

Konsensuksen alun vuosiluvusta voi kiistellä, mutta itse valitsin vuoden 1987 siksi, että silloin aloitti toimintansa Harri Holkerin hallitus, jossa kokoomus pääsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mukaan. Sitä ennenhän ne ns. yleiset syyt olivat pitäneet sen oppositiossa (jossa se oli silloin jopa jonkun sortin oppositiopuolue). Joka tapauksessa kyseinen konsensuspolitiikka on saanut aikaan sellaisen poliitikkojen sukupolven, jolle tärkeintä ei ole kansalaisten hyvinvointi vaan lähinnä oma ura ja mielellään liittovaltioportaassa.


1990: Somali-invaasio

Eli kyseisen vuoden lopulla meille alkoi tulla huomattava määrä somaleita. Ei suinkaan pakolaisleireiltä eikä edes Somaliasta, vaan Moskovasta, johtuen pääosin siitä, että Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton tarjoama toverirahoitus oli loppumassa ja silloiset tulijat olivat Mohamed Siad Barren hallintoa. On vieläkin selvittämättä  se, kuinka paljon tietyt suomalaiset järjestöt olivat mukana kyseisessä somali-invaasiossa mutta jotain osuutta niillä epäilemättä on ollut.

On muistutettava, että silloinen presidentti Mauno Koivisto vastusti voimakkaasti somaleitten tuloa ja hallituksella oli valmiina toimintaohje siitä, että niitten tulo tyssättäisiin. Mutta sitten Holkerin hallitus teki yhden lähihistoriamme eeppisimmistä mokista ja aukaisi rajat. Samalla luotiin ennakkotapaus muillekin elätettäväksi tulijoille. Somaleista tuli hämmästyttävän nopeasti kaiken arvostelun ulkopuolella olevia käveleviä solidaarisuuspokaaleita.

Muistutetaan vielä niistä presidentti Koiviston kommenteista, joita hän esitti asian tiimoilta:

"Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Sanoin, että ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan." (Kommentissaan 29.11.1990 sisäministeri Jarmo Rantaselle ja ministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttuselle.)

"Tulisi määritellä raja, johon asti annetaan tulla ja sitten poikki. Jottei tulisi tarpeettomia hankaluuksia, pakolaisia ei tulisi sijoittaa paikkakunnille, joilla on tuntuvaa vastustusta." (Muistiinpanossaan 7.1.1991)

"Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä." (Kommentti Suomen harjoittamasta pakolaispolitiikasta Ilta-Sanomien haastattelussa 10.1.1991)

Hän oli oikeassa ja häntä olisi tullut kuunnella. Erityisesti hän ennusti naulan kantaan sen ylimielisen eliitin syntymisen. Ehkä hänkään ei tosin osannut ennustaa, kuinka suureksi  ja röyhkeäksi se lopulta turposi.


1991: Suuri Lama

1990-luvun suuri lama kesti itse asiassa paljon lyhyemmän aikaa verrattuna tähän nykyiseen lamaan mutta nykyinen lama tuli meille automaattisesti siksi, että se jylläsi muuallakin maailmassa ja eteni sieltä meille. 1990-luvun lama taas saatiin aikaan pääosin ihan ikiomin voimin niin pankki- kuin asuntokuplan ylisuureksi puhaltamisen sekä vahvan markan politiikan vuoksi. Osaltaan tietysti vaikutti Neuvostoliiton kanssa käydyn bilateraalisen kaupan loppuminen.

Joka tapauksessa kyseinen lama tuhosi valtavan määrän suomalaisia yrityksiä, särki perheitä ja tuhosi ihmiselämiä. Lisäksi sen myötä ajatus siitä, että maassa on satoja tuhansia työttömiä ei enää ole kriisi, vaan siitä on tullut pysyvä normaali. Muistutettakoon, että Kekkonen runnoi vuonna 1975 kasaan hätätilahallituksen juuri työttömyyden vuoksi ja silloin työttömiä oli muistin mukaan tuollainen 70.000. Tuon laman myötä suomalaisille ihmisille epävarmuus tulevasta muuttui pysyväksi olotilaksi.


1994: EU-kansanäänestys

Hotellin respassa äänestettiin EU-jäsenyyttä vastaan. Pääasiallinen syy äänestyspäätökseen oli pelko siitä, että jäsenyyden myötä Suomi muuttuu itsenäisestä ja itsestään huolta pitävästä valtioyksiköstä Euroopan Takahikiän Perähikiäksi nollavaikutusvallalla. Ja juuri näinhän siinä sitten pääsikin käymään.

56,9 % äänestäneistä äänesti kuitenkin liittymisen puolesta. On tietysti tavallaan epäreilua sanoa, että he tekivät eeppisen munauksen. Sillä eihän heillä ollut aavistustakaan siitä, mitä tuleman piti. Hehän kuvittelivat äänestävänsä sen puolesta että Suomi liittyy jonkunlaiseen valtioitten liittoon, jonka kautta he saavat keveämmän verotuksen, halpaa ruokaa, halpaa viinaa, halpoja autoja ja jonkunlaisen kuvitellun turvan Venäjää vastaan. Lisäksi heitä kohtaan harjoitettiin painostusta, sillä oltiinhan valtiovallan ja median taholta tehty selväksi että Suomella on kaksi vaihtoehtoa. Joko se liittyy Euroopan Unioniin tai sitten se joutuu tsuhnien helvettiin.

Tästä vinkkelistä ajateltuna äänestystulos oli ymmärrettävä. Mutta yhtä kaikki, se avasi tien sille kehitykselle jonka lopputuloksena Suomea voi nykyisin verrata lähinnä Liittovaltion munakarvoissa elävän satiaisen munakarvoissa elävään kutiaiseen.


1995: Median pravdoittuminen

Eli tällähän tarkoitetaan sitä, että suomalainen valtamedia on muuttunut viimeisen noin kahdenkymmenen vuoden aikana punavihreää ideologiaa suoltavaksi propagandakoneistoksi. Valitsin vuosiluvuksi 1995 sillä silloin aloitti toimintansa Helsingin Sanomien Nyt-liite, jossa tulevan kehityksen merkit näkyivät hyvin selkeänä. Siitä kehitys levisi muihinkin lehtiin sekä valtiollisiin tiedotusvälineisiin näin jälkeenpäin ajatellen oikeastaan hämmästyttävän suurella nopeudella. Seurauksena oli kehitys, jossa media muuttui ensin vallan vahtikoirasta sen verikoiraksi ja lopulta itse vallanpitäjäksi joka ei millään tavalla pyri peittelemään nykyaikaista lähetyskäskyään. Muistutetaan, että valtamedia on nykyisin yksi niistä aktiivisimmista tekijöistä jotka vaativat sananvapauden rajoittamista ja väärinajattelun hiljentämistä. Eli toistetaan: valtamedia vaatii sensuuria.


2000: Tarja Halonen presidentiksi

Tästä vuoden 2000 eeppisestä hölmöntölväyksestä voi pääosin kiittää suomalaisia naisia, joille silloin iski kummallinen hysteria päälle. Oli kerta kaikkiaan pakko saada naispresidentti kun oli pakko saada naispresidentti ja kun mukavasti pravdoittunut valtamediakin tuki kovasti Halosta niin näin Suomi sai presidentikseen vasemmistososialistisen ”arvopresidentin” jonka mädätystyö niin hallinnossa, virkakoneistossa kuin maanpuolustuksessa näkyy vielä kauan aikaa. Koska valtamedia piti yllä mielikuvaa ”meidän kaikkien rakastama muumimamma”, niin hölmöntölväys uusittiin vuonna 2006.

Lähinnä täytyy olla kiitollinen siitä, että kun presidentin valinta siirtyi suoraan kansanvaaliin, niin samalla presidentin valtaa olennaisesti kavennettiin. Ajatus siitä, että Halosella olisi ollut Kekkosen valta on suorastaan karmaiseva. Toisaalta Halosen valta ei olisi silti noussut Kekkosen absoluuttiselle tasolle, sillä Kekkosella oli karisma ja Halosella antikarisma.



2002: Euro

Euro oli niitä asioita, joita ei otettu ensinkään esille EU-kansanäänestyksessä eikä sitä kyselty kansalta sen jälkeenkään. Miksi oltaisiin kysytty, pikkujuttuhan se oli. Eihän se meinannut muuta kuin taloudellisen itsenäisyyden menettämistä, devalvointimahdollisuuden poistumista ja Suomen talouden kytkemistä johonkin, jota ei oltu tehty taloudellisin, vaan poliittisin periaattein ja päämäärin.


2009: Sananvapaustuomiot

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tunnetusti blankolaki jota on käytetty puhtaasti poliittisiin tarkoituksiin. Kun lähestyttiin kuluvan vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppua tätä pykälää alettiin sitten hyödyntää käytännössä. Hotellin respan rajallisen muistin mukaan ensimmäinen tuomion saanut oli nimimerkillä Tomashot toiminut henkilö joka sai sakkorangaistuksen koska oli levittänyt yleisön keskuuteen maahanmuuttajia ym. etnisiä vähemmistöjä ”panettelevia ja solvaavia” lausuntoja, sekä luoneen itse osan lausunnoista. Hotellin respassa muistetaan kyseinen sivusto ja se sisälsi kylläkin vain mediasta kopioituja uutisleikkeitä maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Tuomio tuli siltä pohjalta joten periaatteessa suomalaiset sanomalehdetkin olisi pitänyt panna tuomiolle sen vuoksi että ne olivat uutisoineet siitä, mitä oli tapahtunut.

Ehkä kuuluisin sananvapaustuomio oli luonnollisesti tapaus Jussi Halla-aho jonka tuomiossa oli kyse puhtaasti Mika Illmanin henkilökohtaisesta kostosta josta häiskä totesi itsekin, että ”on hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provosoida ja liioitella.” Siis sama suomennettuna että valtaapitäviä ei saa arvostella vaikka siihen olisi perusteetkin sillä sitä niitten ego ei kestä.

Vuosi 2009 valikoitui tämän hölmöntölväyksen vuosiluvuksi erityisesti Seppo Lehdon tuomion vuoksi. Seppohan harrasti koko lailla törkeää bloggaustoimintaa jossa hänen virkakoneistoa kohtaan osoittama arvostelu meni kiistatta mauttoman puolelle. Siitä huolimatta Sepon saama kahden vuoden ja viiden kuukauden ehdoton vankeustuomio oli täydellinen poliittinen oikeusmurha sillä samaan aikaan (niin kuin nykyisinkin) esmes törkeistä pahoinpitelyistä ja raiskauksista saa pääosin ehdollisia tuomioita. Keräsin silloin hieman tuomioita vertaukseksi ja laitetaan yksi muistutukseksi:

Eräs vantaalaismies:

- törkeä pahoinpitely

- lyönyt ja potkinut maassa makaavaa uhriaan ylävartaloon ja päähän
- aiheuttanut aivovamman
- hovioikeuden mukaan pahoinpitely oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä

Tuomio: Yksi vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta

Seppo ei lyönyt ketään, ei raiskannut ketään, ei laittanut kenenkään piimäpurkkiin rotanmyrkkyä, eikä niin pöllinyt kuin hajoittanut kenenkään kiinteää tai irtainta omaisuutta. Seppo kirjoitti. Ja sai siitä 2 v 5 kk ehdotonta. Tulee muistaa, että Lehdon tuomiota voi käyttää ennakkotapauksena. Se mahdollistaa sen, että väärinajattelijalle voidaan lasauttaa vaikkapa kahdeksan kuukautta ehdotonta ja todeta, että verrattuna case Lehtoon tuomio oli kumminkin pieni. Niin että älä rasisti valita.


2011: Suomi EU-maakunnaksi

Eduskunta sitten meni ja päätti syyskuussa 2011 lopettaa vapaaehtoisesti Suomen lopunkin itsenäisyyden kirjaamalla perustuslakiin muutoksen että Suomi on Euroopan unionin jäsen. Euroopan unioni on puolestaan menossa koko ajan enemmän liittovaltion suuntaan eikä sitä millään muotoa edes yritä peitellä. Lukijalle ei liene epäselvää kuinka helppoa Suomen perustuslakia on muuttaa ja paljonko kansanedustajia tarvittaisiin, että kyseinen pykälä saataisiin pois.

Tuohon eduskunnan päätökseen sisältyy melkoinen paradoksi. Sillä laki törkeästä maanpetoksesta sanoo näin:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä

1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka
2. muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

Tuolla vuoden 2011 päätöksellähän eduskunta ei pelkästään aiheuttanut vaaraa vaan kokonaisuudessaan saattoi koko valtakunnan vieraan vallan alaiseksi. Jos lakia oltaisiin noudatettu niin eikös suurimman osan silloisesta eduskunnasta pitäisi olla istumassa pitkiä vankeustuomioita?


2011: Jalkaväkimiinakielto

Saman vuoden marraskuussa eduskunta sitten liitti Suomen Ottawan sopimukseen jonka perusteella Suomelta on tähän päivään mennessä tuhottu niin sakara- kuin putkimiinatkin. Sopimusta voi pitää tiedostavien alaleuanväpättäjien (joitten eturintamassa oli arvopresidenttimme Tarja Halonen) suurvoittona. Varastossa olleet suomalaiset jalkaväkimiinat eivät olleet silponeet yhdenkään angolalaislapsen jalkaa ennen marraskuuta 2011 jolloin päätös tuli voimaan. Mutta kyseinen päätös voi maksaa jossain vaiheessa hyvin paljon suomalaista verta.

Mainittakoon Ottawan sopimuksesta vielä eräs, no, hieman ihmeellinen seikka. Wikipedian mukaan sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana.

Eli kuinkas tää menikään? Siis jos Suomi ja, no, se yks valtio alkavat valtioitten välisen ottaanlyöntikilpailun, niin Suomi ei saa pikapuoliin alkaa valmistaa miinoja (niitähän voisi kyllä tehdä huomattavia määriä huomattavassa ajassa) koska Ottawan sopimus vaatii odottamaan että sota loppuu ensiksi? Minkälaiset utopistit tuon sopimuksen oikeastaan ovat laatineet?

Pornoa

Taidetta
2012: Homohypetys

No joo, kyseinen hypetys alkoi toki jo ennen vuotta 2012 mutta hotellin respa valitsi vuoden silloin käytyjen presidentinvaalien perusteella. Silloinhan Pekka Haavistosta piti ehdottomasti saada presidentti ja nimenomaan siitä syystä että hän oli homo. Sittenhän homohypetykseen tuli mukaan tämä tolkuton Tom of Finland-buumi vaikka jätkän tuotannossa ei loppujen lopuksi ole kyse muusta kuin hinteille tehdystä runkkausmateriaalista.

Nuo kaksi seikkaa olisi sinänsä kestänyt ilman että olisi laittanut tätä asiaa greatest shits-äänestykseen mutta kun homohypetys on kääntynyt viime aikoina LGBTQTiiTyy-hypetykseksi jossa sukupuolen (tai ne noin 35 sukumoniota) voi valita ihan puhtaalla fiilispohjalla ja asiaa aletaan aivan tosimielessä vaatia kouluihinkin opetettavaksi. LGBTQTiiTyyn myötä näyttää myös siltä, että aikaisemmin koviin tieteisiin kuulunut biologia on siirtynyt - ainakin feministien mielestä - selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan alalajiksi:


Olemme siirtymässä aikaan jossa pervo on normaalia, normaali pervoa ja kokonaisuus määritellään promillen puoliskon sen hetkisen fiiliksen mukaan eikä sitä tällainen aikuinen mies tahdo kestää.

Hetkinen. Did I just assume my gender?


2015: Invaasio 2015

Se surullisenkuuluisa syksy. Maahan saapui pääosin Ruotsin puolelta tommonen 35.000 pääosin arabitaustaista jätkää jotka olivat siis tulleet seitsemän sotaakäymättömän maan läpi hakemaan ”turvapaikkaa”. Itsenäinen valtio olisi pistänyt Tornionjoelle sotilaat asemaan ja tyssänneet tulemisen ankarimman jälkeen. Mitä teki EU-maakunta Suomi? No, pisti myös sotilaat asialle, tosin  laittoi varusmiehet kantamaan turvapaikkahuilailijoitten kapsäkkejä.

Asian tekee vielä häpeällisemmäksi se, että niin nykyinen kuin sitä edeltävä hallitus tiesi invaasiosta jo kauan ennen kuin se alkoi. Jo maaliskuussa 2015 sisäministeriö kartoitti kunnilta majoituspaikkoja. Silloin luku oli 11.400 paikkaa. Saman vuoden toukokuussa luku oli jo 80.000.

Tilannehan olisi vaatinut kovia keinoja. Niitä oltiin valmiita käyttämäänkin. Nimittäin suomalaisia kohtaan. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg meni ja uhkasi kuntia:

Jos kunnat eivät vapaaehtoisesti tarjoa sopivia tiloja, ne voidaan määrätä valtioneuvoston asetuksella luovuttamaan tilat vastaanottokeskuskäyttöön tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtio maksaa vastaanottokeskuksen kustannukset ja tilavuokran.

Tavallinen ihminen on tupannut ajattelemaan, että valmiuslain valtuuksia käytettäisiin silloin jos maata uhkaa ulkopuolinen tunkeutuja joka uhkaa suomalaisten turvallisuutta. Ei ollut juolahtanut mieleenkään, että niitä käytettäisiin auttamaan ulkopuolista tunkeilijaa joka uhkaa suomalaisten turvallisuutta.


2016: Poliittinen poliisi

Eli viime vuonna poliisimme otti hyvän askeleen kohti punavihreää valpoa. Kyseisestä askeleesta se käytti nimitystä ”suunnitelma vihapuheen ja -rikosten torjunnan tehostamiseksi.” Kyseinen suunnitelma sisälsi viidenkymmenen (myöhemmin tuli tieto määrän nostamisesta kahteensataan eikä tätä tietoa olla peruttu) viharikostutkijan toimen perustamisen. Eli resurssipulassa oleva poliisi priorisoi resurssinsa siihen, että tyypit tutkivat työkseen nettiä etsiäkseen vääriä mielipiteitä.

Erityisen tärkeä osuus suunnitelmassa oli tämä:

Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.

Niin kuin aikaisemmin tuli kirjoitettua, tavalliselle lainkuuliaiselle ihmisille joutuminen poliisin tutkinnan kohteeksi on jo itsessään ankara rangaistus. Jonka rangaistuksen kautta hänellä on hyvinkin suuri mahdollisuus menettää työpaikkansa. Vaikka syyttäjä toteaisi esitutkinnan jälkeen että  asia ei ylitä syytekynnystä ei tutkinnan kohteena ollut ihminen saa työpaikkaansa enää takaisin.

Rangaistus toisinajattelusta on silloin joka tapauksessa jo annettu ja on ihan turha yrittää väittää, etteikö tämä olisi käytännön taka-ajatuksena. Lisäksi kyseinen käytäntö antaa sekopäille tyyliin Rasmus mahdollisuuden suoranaiseen ihmisten terrorisoimiseen rikosilmoituksia tehtailemalla. Poliisihallitus voi olla varma että siitä suunnasta alkaa tulla rikosilmoituksia parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin.

Poliittinen poliisi aloitti myös aktiivisen propagandan tuottamisen joka tosin meni hieman ns. reisille, niin kuin lukija tästä videosta muistaa. Mistähän mahtaa johtua, että kommentointimahdollisuutta ei videolla ollut?


2017: Punavihreä kirkko

Hotellin respassa ei olla millään muotoa uskonnollisia, mutta siitä huolimatta voi todeta, että pitkässä historian juoksussa Suomen evankelis-luterilainen kirkko ansaitsee suuren tunnustuksen. Se on ollut kuitenkin pitkään yhtenä suomalaista yhteiskuntaa kantavana ja koossapitävänä voimana. Sitä suurempi on se suru mitä kokee kun katsoo kyseisen kirkon nykyistä alennustilaa. Kirkko on keskittynyt lähinnä puolustamaan islamia ja (ressukka) kuvittelee että islam vastaa samanlaisella pyyteettömällä rakkaudella.

Samoin kirkon bravuurina on (lakia uhmaten) pyrkiä säilyttämään maassamme pysyvän elatusautomaatin piirissä joka ainoa elintasopakolainen joka tänne vaan sorkkansa saa survottua. Luonnollisesti kirkon prioriteettinä on kaikenlainen perversioiden tukeminen, mistä yhtenä osoituksena oli piispa Irja Askolan jakama vuoden homo-palkinto alaikäiselle häiskälle. Tämän tuoreimman punapääpastorin edesottamukset ovat oma luku sinänsä.

Kirkon piirissä on varmasti paljon pappeja, joita nykymeno ei miellytä. Mutta he ovat samassa asemassa kuin me muutkin kansallismieliset. Jos aukaiset suusi julkisesti, niin kuinka käy työpaikan? Joku salaliittoihin uskova voisi ajatella, että kirkko on salakavalien kulttuurimarxilaisten miehittämä mutta hotellin respassa puolestaan uskotaan, että kyse on yksinkertaisesti vain osittain itseään hoidattavista ihmisistä ja osittain hyväuskoisista hölmöistä jotka eivät ansaitse veronmaksajien elatusta levittääkseen typeryytensä epistolaa. Tehkööt sen omalla kustannuksellaan. Kirkosta voi erota tuossa osoitteessa. Kirkollisveroa ei ole pakko maksaa.

Ei liene sattumaa, että kirkon alasajo jonkunlaiseksi maallisen laitoksen ja huonon vitsin yhdistelmäksi on alkanut sen jälkeen kun naispappeus sallittiin. Iso Kirja totesi, että ”nainen vaietkoon seurakunnassa” ja ehkä se oli siinä oikeassa. Täällä Pohjantähden Alla-kirjassa puolestaan punapäällikkö Hellberg totesi että ”kirkkoherran kannattaisi keskittyä evankeliumin julistamiseen ja jättää politiikka muille”.

Siinä hän oli aivan varmasti oikeassa. Ainakin kun nykytilannetta ajattelee.

*

Ja tässähän nämä Greatest Shits-ehdokkaat olivat. Ei muuta kuin äänestämään. Valinta lienee vaikea, sillä tässä monta kovaa koettelee keskenään. Vaikka lukija voi äänestää useampaa vaihtoehtoa, niin toivoisin, että pitäytyisitte kolmessa.

Ennen äänestystä vielä pari muuta asiaa.

1. Blogista: Nyt tägeihin on lisätty kohdat ”Pitkät Tarinat” eli nämä novellityyppiset kirjoitelmani sekä kohta ”Radanvarsikaupunki”. Siihen liittyviä kirjoituksia on jo sen verran paljon, että sen voi laittaa oman täginsä alle.

2. Ennen äänestämistä tarjotaan vielä lukijalle kulttuurinautintoa. Tämä hiljattain youtubeen ilmestynyt, vuonna 1974 tehty lyhyt finnwestern ”Kostaja” on alansa ehdotonta huippua. Sen minimalistinen kerrontatyyli, tarinan saumaton yhdistyminen elokuvan musiikkiin ja näyttelijöitten loistava keskenään käymä käymätön dialogi nostavat Kostajan lännenelokuvan klassikoitten rinnalle ja ehkä jopa hieman ylikin.

77 kommenttia:

KKi kirjoitti...

Jaa'a. Kyllä minä somalit pistän ykkössijalle näistä katastrofeista. Se oli sellainen alkusysäys kaikelle muulle tiedostamiselle. Sompansseja suvaittiin tomerasti ja siitähän se kaiken muunkin suvaitseminen alkoi.

EU ja euro, niin. Minä äänestin pöljyyttänä puolesta. Olinhan nuori innokas kuljettaja euroopan laajuisessa liikenteessä. Ja vieläkin ajattelen niin, että homma olisi toiminut, ellei itäisiä kakkaslovakioita olisi huolittu. Vaan kun piti ottaa koska Venäjä. EU:n olisi pitänyt olla länsimaisten korkean elintason hyvinvointivaltioiden yhteisö.
Nyt siitä muodostuu liittovaltio joka on hyvin voimakkaasti luokkayhteiskunta. Duunareiden elintaso vajoaa jonnekin romanian tasolle. Elliiti asuu aidatuilla alueillaan.

Hintteistä sun muista titityistä alan saada tarpeekseni. Näille kun ei riitä, että heidän annetaan olla, vaan pitää oikein hehkuttaa heidän erinomaisuuttaan , muuten homofobia.
Kaippa minäkin hintejä sitten pelkään kosk eipä ole käynyt mielessänikään lähteä tölläämän jotain nahkapervoparaatia joita hinttiylpeydeksi kutsutaan.

Tässäpä top kolme omalta osaltani.

Olavi Koskela kirjoitti...

Hyvä lista - tai oikeastaan aika masentava. Sitä joutuu kysymään itseltään, että mitä helvatan vihjeettömiä tolleroita tätä maata on oikein ollut johtamassa. Sen verran noista listan kohdista, että eiväthän ne kaikki ole toisistaan riippumattomia; esimerkiksi EU -kansanäänestys, Euro ja Suomi EU-maakunnaksi. Äänestin tuota ekaa, koska muut kaksi seuraavat siitä.

Kiki Duracell kirjoitti...

Ensimmäinen kommentoija ehti jo tiivistää omat ajatukseni hyvin. Saman Top 3 valitsin itsekin, aikalailla samoin syin. Tosin suuri lama puuskuttaa niskaan saatanallisena nelosena. Se kylmäverinen Suomen talouden ja ihmisten tulevaisuuden tuhoaminen valuutan kytkemiseksi ecuun oli jo sen asteinen maanpetos ja globalistien vallankaappaus, että sen pitää poissa Top 3:sta vain se seikka, että Suomi oli vielä itsenäinen eikä ollut edennyt EU:n liekanaruun. Se oli vielä "oma moka", josta oltaisiin voitu toipua politiikan suunnanvaihdoksella. Mutta EU:iin liittymisen jälkeen liikkumavaraa Suomen oman edun puolustamiseen ei enää ollut.

Juha kirjoitti...

Puhtaan oman henk. koht. edun fokusointi poliittisen uran päätavoitteeksi on mielestäni se suurin möhläys mitä on tapahtunut; se on ollut todellinen kasvu-alusta kaiken maailman rairai-ruohoille. Nyt nautimme tämän työn hedelmistä, ja vielä pitkään.

Snowcamo kirjoitti...

Miinakiellosta:

1) Ottawan sopimuksesta voi tosiaankin irrottautua omalla ilmoituksella 6 kk irtisanomisajalla (kunhan sinä aikana ei käydä sotaa), jos halutaan noudattaa sopimusta
2) Mistä tahansa sopimuksesta voi irtisanoutua milloin vain irtisanoutumalla sen irtisanoutumissäännöksistäkin - vaatii astetta enemmän pokeria ja selkärankaa
3) Mitä tahansa sopimusta voi jättää noudattamatta ilmoittamattakin - ei olisi ensimmäinen kerta Suomelle
4) Sopimuksen kohta 2.1 mahdollistaisi häpeämättömälle taholle polku- ja putkimiinojen käytön tyysten edelleen nimeämällä ne esim. maastomoottoripyörämiinoiksi. Se että ne laukeavat ihmisestäkin ei ole mikään vastaväite, jopa telamiina laukeaa huono-onnisen juoksevan rotevan miehen alla (bakeliittikannen nominaali murtumaraja 150 kg). Myös stanssaamalla mikroskooppinen varoitusteksti sakaralaukaisimeen ja rautalankaan saataisiin aikaan erinomainen v*****lu kyseisen sopimuskohdan jälkipuoliskoon vetoamalla... ja edelleen täysin identtisten paukkupanosten (miinoitteen yksi tehtävä on ilmaista vihollinen) valmistaminen ja massavarastointi on jopa täysin sopimuksen hengen mukaista. Porapatruunan vaihtaminen paukkupanoksen tilalle jäisi sitten yksittäisen taistelijan virheeksi.
5) Sopimuksen kohta 3.1 mahdollistaisi häpeämättömälle taholle aivan täysimääräisen ja -painoisen miinoittamiskoulutuksen. Nykyään intissä koulutetaan jalkaväkimiinojen käyttöön pikaisesti saatteella 'katsokaakin ettette sitten tee näin, sillä se olisi sopimusten vastaista' (tämä tarina on tuore ja tosi)
6) Miinakielto ei koske monikäyttöisiä sakarasytyttimiä, vetosytyttimiä, porapatruunoita ja rautalankaa. Se, että näitä on tosiaan hävitetty on käsittämätöntä kympin oppilaan ylisuoriutumista ja nuoleskelupokkurointia. Putkimiinan kuori on vähän ongelma, sille pitäisi keksiä jokin kaksoiskäyttö. Toisaalta sopivasta teräksestä tehty putki toimii tosiasiallisesti yhtä hyvin kuin 'esisirpaloitu' ja aggressiivisemman näköinen koristejousi

Ottawan sopimuksessa pysyminen ja sen ylinoudattaminen ovat joka päivä uudestaan tehtäviä arvottomuusvalintoja ja osoitus poliitikkojen ja sotilaiden fysiologisista puutteista keskushermoston, tukirangan ja sukupuolielinten alueilla. Kyseessä ei ole kerran tehty virhe, jolle ei nyt enää voi mitään, vaan jatkuva hölmöily ja mädätys. Tiedusteluihmiset usein parin oluen jälkeen yleisellä tasolla (!) avautuvat siitä, miten PV ei ole itäagenteista vapaa. Tässä taitaa olla yksi sen ilmansuunnan riemuvoitoista.

Anonyymi kirjoitti...

Suurin ja Suomeen vaikuttavin munaus oli tietenkin euroon siirtyminen.Sen vaikutukset tuntuvat vieläkin.PS.Taidan olla pervo koska inhoan Marjaana Toivosta sydämeni pohjasta, mutta pidän häntä sexynä kuvien perusteella!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Olavi Koskelalle, Kiki Duracellille, Juhalle, Snowcamolle ja Anolle & kiitos hyvistä kommenteistanne. Tämä on sellainen gallup johon osallistuin itsekin, mutta kerron omat valintani vasta kun julkaisen tulokset. Hajonta äänissä on jo nyt hyvin suuri, ja kaikille vaihtoehdoille on alkanut kertyä ääniä.

Komppaan Olavi Koskelaa, sillä loppujen lopuksi nämä kaikki vaihtoehdot ovat tietyllä lailla toisiinsa sidonnaisia. Mutta kuinka löytää se ”patient zero”, eli se hetki ja syy, jolloin asiat alkoivat mennä vituralleen? Minun muutenkin rajoitettu järjenjuoksuni ei siihen riitä.

Kiitokset Snowcamolle hyvistä huomioista miinakiellosta. Käsittääkseni muuten Suomi on myös mukana rypäleasekiellossa ilman sen kummempaa ratifiointia, ja sehän puolestaan vie meidän raskailta raketinheittimiltä suurimman osan syömähampaasta pois.

Anonyymi kirjoitti...

Helkkari.Olin niin sekaisin Marjaanasta että sukunimi meni väärin.Joo`o sanois risumies kun kuuli miinakiellosta.Sen ajan puolustusvoimien ylipäälliköltä suurin petos Isänmaata kohtaan, kun hyväksyi miinakiellon.Ja vanja nauroi partaansa!!

Reijo Koiras kirjoitti...

Tässä on kyllä erittäin kovia kandidaatteja, mutta jos kolme pitää valita, niin ne ovat Somali-invaasio, Suuri invaasio sekä Arvojohtaja presidentiksi. Nuo väestönvaihtoprojektit kun tuppaavat olemaan sellaisia, että niitä on pirun hankala korjata jälkeenpäin. Tarja-tädin 12 kauhun vuotta taas olivat sen sortin mädätystä, että siitä ei ihan hetkessä toivuta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Reijo Koiraalle & kiitos kommenteistanne. En tässä suuremmin kommentoi äänestäneitten perusteita, vaan totean että ääni ja perustelut ovat vapaita.

Erikseen Anolle: Sinä kommentoit Marjaanan seksikkyyttä. Kuvien perusteella. Siteeraan tässä erästä hyvin suuresti arvostamaani miestä, joka totesi suurinpiirtein näin: ”moni nainen on seksikäs juuri niin pitkään kunnes hän avaa suunsa”.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Kova on lista, mutta kyllä Halonen presidentiksi silti vie voiton. Se kun oli ihan kokonaan meidän oma vikamme ja samalla täysosumalla toi mukanaan tuon miinakiellon.

Kostaja oli muuten reilut neljä vuosikymmentä sitten oma suosikkikappaleeni jota kuuntelin niin tiukasti singlekokoiselta levysoittimelta, että vieläkin on sanat selkärangassa. Vaan tämä oli se minun versioni: https://www.youtube.com/watch?v=-nI-f45S7SY

Qroquius Kad kirjoitti...

Onneksi sai valita kolme pahinta, koska moni näistä on nähdäkseni toistensa seurauksia. Mutta aloitetaan:

1) Konsensus-politiikka

Kekkonen oli pitänyt Kokoomuksen poissa hallitusyhteistyöstä sekä henkilökohtaisista että "yleisistä" syistä. Molemmat tukivat toisiaan: Kekkonen halusi pitää poliittiset vastustajansa peukaloruuvissa ja samalla tiesi Neuvostoliiton haluavan Suomen johtajana pysyvän miehen, jonka he tunsivat. - Off-topic: sama asetelma näyttäytyy minulle nyt Syyrian tilanteessa. USA:n väitetään jo Trumpinkin kantana (todellako?) edellyttävän rauhanehtona nimenomaisesti al-Assadin vaihtamista, jota en jaksa uskoa obamalaiseksi arabidemokratiahaihatteluksi. Todennäköisempää minusta on, että Trump haluaa vaihtaa al-Assadin toiseen, vähemmän ryvettyneeseen arabidiktaattoriin, mitä Putin taas ei haluaisi: hän tuntee al-Assadin, toisin kuin hänen mahdollisen seuraajansa, joka saattaisi olla USA:n myötäilijä.

Aiheseen palaten: Kokoomuksen päästyä sinipunahallitukseen se alkoi maksella kekkoslovakialaisen paitsioaikansa menetyksiä korkojen kera, jatkaen sitä edelleen.

2) Somali-invaasio.

Tästä syyttävä sormeni osoittaa vain ja ainoastaan Mauno Koivistoa, joka käytteli samoja presidentin valtaoikeuksia kuin Kekkonen ja olisi myös henkilökohtaista vaikutusvaltaansa käyttäen voinut helposti estää tämän itsekin haitalliseksi ymmärtämänsä ilmiön, vaan eipä sitä tehnyt.

3) Haloskan valinta presidentiksi.

Tästä minun on edelleen syytä kantaa pientä kaunaa Sauli Niinistölle. Mies olisi tullut valituksi presidentiksi vuoden 2000 vaalissa todennäköisesti jo ensimmäisellä kierroksella. Hänen perustelunsa sivuun jättäytymisestä puolivallattomana leskimiehenä, joka ei voisi mm. enää tupakoida julkisesti olivat aavistuksen verran falskeja: onhan tasavaltamme prsidenttinä ollut eräskin marsalkka, joka oli eronnut avioliitostaan ja saattoi tupakoida niin julkisesti, että puhalsi syntymäpäivillään sikarinsavut sellaisen mitättömyyden kuin Adolf Hitlerin naamalle. Todellisen syyn presidentinlinnan käteen ojennettujen avainten pois heittämiseen tietää vain Niinistö itse. Ehkä hän kertoo ne joskus muistelmissaan?

Nähdäkseni muut valintakohdat ovat suoraa seurausta näistä kolmesta.

Vrka kirjoitti...

Minusta listalta puuttuu se tärkein: Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen stalinistit saivat jatkaa business as usuall, eikä minkäänlaista jälkipyykkiä käyty. Tunnetusti nämä tupajumit löysivät uuden kodin vihervasemmistosta ja siitä, vähintään välillisesti, on seurannut lähes kaikki muut listan asiat.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt oli monta hyvää ehdokasta, joita oli vaikeaa laittaa "paremmuus"järjestykseen, omat valinnat

1.) -87 konsensus; kun kerran kaikista puolueista tulee samantyylisiä ja -kaltaisia niin eipä tee kauheasti mieli äänestää. Tämä konsensus on sitten mahdollistanut kaikki noi muut ilmiöt, koska ei ole ollut vastavoimaa/kritiikkiä, poliitikot ovat olleet vain nyökytteleviä jees-miehiä.

2.) -91 Suuri Lama; tässä tapahtui omaisuuden uusjako, pienyrittäjät ajettiin ahtaalle ja mm. koulutuksesta & terveydenhuollosta jouduttiin rajusti leikkaamaan, joiden negatiivisia vaikutuksia näemme nykyään.

3.) -94 EU-äänestys; jätin äänestämättä, EU:n kehumisen retoriikka oli lähestulkoon kuin 70-luvun Neuvostoliiton ihannoimista. Silloisessa media-hypetyksessä jätettiin "sopivasti" kertomatta että EU-jäsenyys merkitsee myös yhteisvaluuttaan siirtymistä.

Asian vierestä (radikaali)feministien ja antifasistien kaksinaamaisuudesta jotakin, viime viikolla kuohui jälleen Kalifornian Berkeley yliopistolla. Kuten artikkelin otsikko jo toteaakin ironisesti, toivottavasti tämä nuori neiti toimii varoittavana esimerkkinä naisille ettei heidän kannata alkaa suvakiksi. Sitten kun tuon neidin taustoja alettiin tarkemmin penkomaan, sieltä löytyikin todella mielenkiintoista settiä.

Hänen harrastuksiinsa lukeutuu taidekuvissa ja -elokuvissa esiintyminen, rohkeimmat voivat halutessaan kirjoittaa hakusanat "Venus Rosales hairy porn". Mitenkäs ne feministit ovat taasen kommentoineet tuota pornoa ja naisen asemaa alan leffoissa? Sellaisia kaksoisstandardeja tällä kertaa.

Kuten toi pilailumeemikin jo ilmaisee ensin ollaan patriarkaattia vastaan, mutta sitten kun itse saa nyrkistä, niin ollaan huutamassa sitä patriarkaattia apuihin. Tarinan opetuksena kaikenkaikkiaan lienee se, että jos itse osallistuu väkivaltaisiin mielenosoituksiin (heittämällä mm. pulloja, joissa oli jotain r-ainetta sisällä) niin se vastapuolikin voi löydä takaisin. Näkisin tässä sen että USA:ssa aletaan olemaan suht'koht kyllästyneitä näitä "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sotureita" kohtaan ja asenteet ovat kovenemassa. Milloin rantautuu Ruotsiin tai Suomeen?

Jään odottamaan mielenkiinnolla jatkoa tähän "saagaan"....


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos viikonlopun taidepläjäyksestä, videon muotokieli todellakin puhutteli voimakkaasti. Tämä oli varmaankin Kaurismäkien (salanimillä tosin) lopputyö? Ei sitä kuulkaas ihan millä tahansa tuherruksella elokuvataiteen proffaksi pääsekään!

Olo oli valitessa vähän kuin lapsella pari euroa kourassa Candy Kingin laarien edessä: kaikkea olisi tehnyt mieli. Pistin konsensus-politiikan kuitenkin ykköseksi koska sen seurauksista joudumme itse kukin jatkuvasti kärsimään arjessamme. Poliittiset broilerit tulivat 80-luvulla jäädäkseen, ja muunlaisia ei taida enää ollakaan. En olisi voinut kuvitellakaan, että nykyään esim. Raimo Ilaskiven blogit tuntuvat raikkailta järjen tuulahduksilta.

Somali-invaasio itsestäänselvä valinta vaikkei se olisi ollutkaan lähtölaukaus nykysysteemille. Ennen Supon kassakaappi aukeaa kuin somalien maahantuottaja selviää. Ei siinä yksi Georg Otsin kannella hysteerisenä hilluva Johanna kesää tehnyt. - Nämäkin ihan jokapäiväistä arkea ankeuttavat.

Poliittinen poliisi oli myös selkeä valinta. Asuin 15 v. maissa joissa oli tuollainen, enkä totisesti halua Suomeen samaa. Luottamus oikeuslaitokseen on jo mennyt, poliisiinkin siinä ja siinä ja kun vielä saadaan vihreät hiusverkko-puolustusvoimat jotka fillareilla suhailevat levittämässä rauhan, monikulttuurin ja sukupuolten moninaisuuden sanomaa niin se on sitten siinä.

Pari pienempääkin shittiä tuli mieleeni, mutta top ten'iin mahtuu toki vain ten. 1972 tehty lehmänkauppa pakkoruotsista maksaa aivan hitosti ja rassaa satojatuhansia eriasteisia opiskelijoita. Kovin harkittua ei myöskään ollut päästää maahan inkkuja ja varsinkaan "inkkuja", koska siinä siivellä avattiin sitten ovet neukkumafialle kun umpivenäläisiä pojanpoikia tuli usein väärennetyillä dokkareilla tänne. Ne oikeat inkut olivat useimmiten reippaasti keski-iän ylittäneitä naisia jotka siirtyivät suoraan takuueläkkeelle. Ei ihan ilmaista sekään.

"Moni nainen on seksikäs juuri niin pitkään kunnes hän avaa suunsa". Oivaltavasti sanottu, mutta ikävä kyllä sopii yhtä lailla miehiinkin. Tämän voisi ehkä todistaa käymällä kuntosalilla?
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keski-ikäiselle pikkupojalle, Qroquius Kadille, Vrkalle, Soomepoisille Eestist ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin tuossa ylempänä totesinkin, niin jätän sen kummemmin kommentoimatta valintojanne, koska olen itsekin äänestänyt ja kerron ratkaisuni vasta kun julkaisen tulokset.

Erinäisiä huomioita kommenteista:

Keski-ikäinen pikkupoika: Tuohan oli se alkuperäinen suomalainen. Käännösiskelmä tuo kai on. Itse tuo videopätkä kuuluu kategoriaan ”on niin huono, että on aivan tolkuttoman hyvä”.

Qroquius Kad: Niinistö olisi tosiaan vuonna 2000 mennyt heittämällä presidentiksi ja pelastanut Suomen kahdeltatoista Halosen vuodelta. Jäikö ehkä kaivertamaan Saulia?

Vrka: Ehkä tuo olisi voinut olla mukana. Se likapyykki on vieläkin pesemättä.

Soomepois: Kiitos linkistä: ”Gender equality achieved…”.

tira+: Minusta tuo hakkasi itseään täynnä olevan Kaurismäen noin satakuusitoista - nolla. Olen muuten töissäni törmännyt jo 1990-luvulla, ja varsinkin silloin niihin ”inkeriläisiin”, jotka olivat kyllä joitain kirgiisejä.

Lauseestasi:

”"Moni nainen on seksikäs juuri niin pitkään kunnes hän avaa suunsa". Oivaltavasti sanottu, mutta ikävä kyllä sopii yhtä lailla miehiinkin. Tämän voisi ehkä todistaa käymällä kuntosalilla?”

totean, että olen onneksi umpihetero, enkä osaa arvostella enkä arvioida miehen seksikkyyttä. Olen itse asiassa ihmetellyt vaimolleni, että kuinka ihmeessä te naiset pystytte olemaan meidän kanssa silleen, koska tässä maailmassa ei ole olemassa mitään niin epäeroottista otusta kuin ihmisuros. Viisas vaimoni on todennut, että älä veikkonen suotta ihmettele, ole vaan tyytyväinen asioitten vallitsevaan tilaan.

Ukkeli kirjoitti...

Kansainväliset sopimukset ovat sopimuksia. Suomi tulkitsi Pariisin rauhansopimusta omavaltaisesti ja yksipuolisesti 1990, kun totesi, etteivät sen rajoitukset enää sido Suomea, eikä koira perään haukkunut. Vastapuolella olleet liittputuneiden edustajat Neuvostoliitto ja Iso-Britannia olivat hiljaa ja hyväksyivät Suomen kannan. Ottawan sopimusta voitaisiin sotatilanteessa tulkita aivan samoin.

Mokiin voisi lisätä valtionyhtiöiden yksityistämiset. Imatran Voima ja Neste myytiin halvalla, kun Fortum muodostettiin. Silloinen Lipposen hallitus pyysi lausunnon myyntihinnasta joltain investointipankilta, joka varmaankin itse osti osakkeita halvalla. Nyt Sipilän hallitus meinaa yksityistää terveydenhuollon. Apinaa koijataan. Tyhmiltä viedään tuhkatkin pesästä. Maailma on tyly,

Ukkeli kirjoitti...

Kansainväliset sopimukset ovat sopimuksia. Suomi tulkitsi Pariisin rauhansopimusta omavaltaisesti ja yksipuolisesti 1990, kun totesi, etteivät sen rajoitukset enää sido Suomea, eikä koira perään haukkunut. Vastapuolella olleet liittputuneiden edustajat Neuvostoliitto ja Iso-Britannia olivat hiljaa ja hyväksyivät Suomen kannan. Ottawan sopimusta voitaisiin sotatilanteessa tulkita aivan samoin.

Mokiin voisi lisätä valtionyhtiöiden yksityistämiset. Imatran Voima ja Neste myytiin halvalla, kun Fortum muodostettiin. Silloinen Lipposen hallitus pyysi lausunnon myyntihinnasta joltain investointipankilta, joka varmaankin itse osti osakkeita halvalla. Nyt Sipilän hallitus meinaa yksityistää terveydenhuollon. Apinaa koijataan. Tyhmiltä viedään tuhkatkin pesästä. Maailma on tyly,

Anonyymi kirjoitti...

Osuvia vaihtoehtoja kaikki. 80-luvulla Suomi oli lähes velaton maa ja töitä riitti kaikille halukkaille. Usko tulevaisuuteen oli kova. Ensimmäinen askel huonompaan suuntaan otettiin, kun kokoomus sai hallitusvastuun -87. Tuolloin maata alettiin valmistelemaan eurokuntoon ja valtion omistusten lahjoitus yksityisille sijoittajille alkoi.

Tuho sinetöitiin sitten -95 EU-äänestyksellä, jota edelsi täysin kritiikitön keskustelu. Äänestin tuolloin EI siitä syystä, että todellista tietoa sopimuksesta ei ollut saatavilla. Kansalle tarjottiin vain uskomustietoa.

Vastaukseni on a) -87 tapahtumat, jotka loivat pohjan täystuholle b) liittyminen EU:iin. Kaikki muut ovat seurausta em. tapahtumista

-kitupiikki

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ukkelille ja kitupiikille & kiitos kommenteistanne. Näistä sopimuksista voi todeta sen venäläisen sanonnan joka meni jotenkin niin että ”kak bumaga jest bumaga, kak praktika jest praktika” tai jotain sinne päin. Ne muuten käsittääkseni olivat juuri länsiliittoutuneet jotka halusivat sodan jälkeen Suomelle ase- ja miehistörajoituksia koska pelkäsivät Suomen liukuvan ilman muuta neuvostoleiriin.

Lisäisin noihin valtionyhtiöitten yksityistämiseen sen, että suomalaista kaivosteollisuutta myydään ulkomaalaisille lähes ilmaiseksi. Tai lähinnä näitä valtausoikeuksia. Eihän meillä kaivosteollisuutta juurikaan edes enää ole. Outokumpu Oy:kin tekee lähinnä rosteria tuontitavarasta.

Muistan myös sen kitupiikin mainitseman ajan. Silloin usko tulevaisuuteen oli kova, ja kaiken lisäksi vielä perusteltu. Ei EU:lle äänestin minäkin.

vieras kirjoitti...

Lähtökohtaisesti Kokoomuken ja Sdp:n tulisi olla toistensa päävastustajia. Kun ne ovat olleet samoissa hallituksissa 1987 alkaen, niin ne ovat tulleet toistensa kaltaisiksi. Kokoomus on tavallaan demarien "pukusiipi" ja "hyvätuloisten siipi".

Ihanteellinen tilanne olisi sellainen jossa

- Kokoomus olisi vanhasuomalaisiin perustuva, svinhufvudilais-paasikiveläinen (fiskaali-, sosiaali-, arvo-, kulttuuri-)konservatiivinen kansallismielinen porvaripuolue joka nojaisi (keskimmäiseen ja ylempään, jonkin verran alempaankin) keskiluokkaan ja yrittäjiin.

- Sdp olisi wrightiläis-tannerilais-sillanpääläinen työläispuolue ja alemman keskiluokan, jonkin verran keskimmäisenkin keskiluokan puolue. Wrightiläinen työväenliike taisi olla "työväenliike ilman sosialismia".

Tällainen tilanne taitaa olla siinä Suunnanmuutos- ja Suunnan säilyttäminen-tarinoissa. Näillä olisi riittävästi eroja että niitä voisi pitää toisilleen vaihtoehtoina jolloin äänestäjällä olisi parempi kuluttajansuoja. Ne eivät siksi olisi samoissa hallituksissa, paitsi sota-ajan oloissa jolloin voi olla kaikkien puolueiden hallitus. Politiikan otteluissa voidaan muuten tapella, myös rajusti. Yhtä mieltä oltaisiin kuitenkin siitä että kansan etu menee puolueen edun ja henkilökohtaisen edun edelle.

Anonyymi kirjoitti...

KAIKKI!

Pahimpina somali-invaasiot, suurinvaasio, homopornon tuputtaminen, kirkon laiton toiminta, EU (anteeksi, minäkin olin tietämätön ja tulin huijatuksi), ei näitä voi edes verrata, kaikki yhtä pahoja ja tuhoisia omalla tavallaan.

Se mikä ennen oli normaalia, on nyt epänormaalia, isänmaallisuus on rikos ja omista ei saa välittää, ainakin sellaisen kuvan nykypäättäjien toiminta antaa ja ihan konkreettisestikin. Meidän työllä ja tuskalla ansaitut verovarat tuhlataan milloin kreikkoihin, milloin turvapaikanhakijoiihin (laittomiin-dublin) ja ollaan siis nettomaksajia=SAADAAN VÄHEMMÄN KUIN EU:HUN MAKSETAAN!

EU:n puolustaja voisi kertoa edes yhden hyvän asian, en nimittäin itse keksi yhtään. Kaupankäynti hoituu ilman, että jotkut maat ovat kimpassa liittovaltiona, vai miten ihmeessä sitten EU:n ulkopuoliset maat ikinä voivat kauppaa tehdä? Hyvä tuote myy, ja jos paskaa myy, ei kauppa käy vaikka oltaisiin EU:ssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdy, Vieras. Eiväthän ne ole olleet toistensa vastustajia pitkään, pitkään aikaan. Sitä vanhaa demaripuoluetta voi kehua siitä, että se esti kommunismin leviämisen Suomeen laajemmassa mittakaavassa. Samoin kuin voi kehua kommunisti Aarne Saarnista, että hän esti Moskovakommunismin leviämisen kommaripuolueeseen. Sitä ihanteellista tilannetta tuskin koskaan enää saamme. Ainakaan tällä poliittisella järjestelmällä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anollekin, meni kommentit ristiin.

Anonyymi kirjoitti...

pahan pisti nyt Ykä, Haloska-Eu-Polpo, mennään nyt näillä.

Sepi

Nyreä kirjoitti...

Konsensuksen ylläpitäminen tarkoittaa käytännössä periksi antamista vähän kaikessa. Siksi se vie maata hitaasti, mutta varmasti vararikkoa kohti - muutenkin kuin taloudellisesti.

Kekkosen jättäessä ohjakset sanottiin: "On lottovoitto syntyä Suomeen". Konsensuksella on sitten "lottovoitto" saatukin muuttumaan miinusmerkkiseksi.

Pahinta konsensuksessa on, että se altistaa päätöksenteon voimakkaalle sivustavaikuttamiselle eli "lobbaukselle".
"Pakkoruotsi" on tietysti yksi konsensuksen kukkanen - eikä ollenkaan ainoa.

Mitä Haloseen tulee, hän ei tietenkään ole syyllinen omaan valintaansa. Hän ei vain ollut se mitä kansa oli tilannut: siis naispresidentti, joka olisi muuten ihan normaali suomalainen. Että saatin "tilalle" SETA-lainen DEMLA-myyrä, johtuu "edistyspatoumasta": Kun kansa on valmis vähän raottamaan ovea "edistykselle", nämä "edistykselliset" piirit haistavat veren ja kaikin konsensuksen mahdollistamin keinoin tunkevat kansan kurkusta alas niin paljon "edistystä" kuin ikinä mahdollista.

Samanlainen "edistys-tsunami" koettin sitten myös USA:ssa, kun kansa oli kypsytetty hyväksymään musta presidentiksi. Tilatun (á la Hollywood) normaalin amerikkalaisen sijaan saatiinkin ½-amerikkalainen, ½-musta, ½-muslimi. Vastareaktiona valittiin sitten, koko maailman eliitin kauhuksi, Trump - ennenmuuta etelävaltioiden voimin.

Hemuli kirjoitti...

Halosen kausi oli katastrofi mutta siitä päästäisiin eroon jos haluttaisiin. Tiedustelulakia ollaan jo muuttamassa ja miinakiellostakin kuuluu jo melko karkeita kommentteja. Samaan aikaan maailman politiikka on menossa päin persettä (verkkomediassa aikoinaan pidin Janus Putkosen maailmansota horinoita kaistapäisinä. Enää en ole yhtä varma asiasta. Koreassa voi sattua vaikka mitä).

Itse valitsisin listalta somali invaasion, suuren invaasion ja euron. Eurosta voi teoriassa päästä eroon haluamalla mutta invaasioiden tuomista ongelmista ei pääse eroon oikein muuten kuin sisällissodalla ja etnisillä puhdistuksilla.... niin pitkälle en soisi Suomen enää joutuvan

Becker kirjoitti...

Minun listassa oli ensin somalit, sillä niiden myötä maahan saapui myös rasisimi. Rasismi suomalaisia elättäjiä kohtaan. Se että niistä ei pidetä ei ole rasisimia vaan kyse on suomalaisten tolkullisuudesta. Arrogantteja parasiitteja ei tarvitsekkaan maassa hyväksyä.
Toiseksi pistin tuon EU-vasallina olemisen. Siinä menetettiin itsenäisyys, joka ei suoranaisesti johtunut EU:sta, vaan Brysselissä perseilevistä selkärangattomista poliitikoista, joiden mielestä EU:n etu menee kansalaisten edun edelle. Sekä että asioista päättävät jotkut helvetin komissaarit, joita ei ole edes äänestetty demokraattisesti hommiisna. Vrt.Juoppo-Juncker ja Junckerin perskärpänen Käteinen.
Kolmanneksi pistin Invaasio 2015, sillä tiesin silloin varsin tarkkaan mitä tuleman pitää johtuen naapurimaan tilanteen tuntemisesta. Enkä ollut väärässä. Ja nyt on sitten kansa saatu ns. vastakkain, mutta sehän sopii vallan mainiosti suomalaisille jotka muutenkin ovat eri mieltä ja riitelevät joka asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Linkkaan tähän parit Sargon of Akkadin Tube-pätkät, unohtui edellisestä postauksesta. Näistä voi vetää tiettyjä johtopäätöksiä nykymenosta sekä Euroopassa että Ameriikoissa. Tällaisten tapahtumien kanssa sitten pitäisi muka elää, kuten tuossa Ranska-pätkässä? Huhhuh eräiden poliitikkojen sokeutta!

This week in stupid 16/4/2017, kuten se "Moldylocks" omassa FB-päivityksessä niin kovasti uhosi, jotta menenpäs "skalpeeraamaan 100 natsia", vaan kuinkas sitten kävikään tämän neidin? Nyrkistä naamatauluun ja tosiaankin tervetuloa tasa-arvon maailmaan!

I think Le Pen will win, en olisi koskaan voinut kuvitella että Ranskan poliisia kohdellaan noin? Tämä siis 90-luvulla maassa vierailleen turistin silmin. Kun heille annetaan kovat piippuihin ja valtuudet ampua kohti, niin luulisin että tosi nopeasti laimenevat noi vandaaliteot viranomaisia kohtaan.

Tuollainen kumartelu/sormien läpikatselu ei voi johtaa kuin yhteen lopputulokseen, me voiman pimeällä puolen kulkijat tiedämme hyvin mihin. Muslimimaista tulleet maahanmuuttajat nauravat vain partaansa tuollaista "munattomuutta" kohtaan. Valitettavasti eräät utopioissa ja pilvilinnoissa leijailevat EU-"huippu"poliitikot eivät pysty tätä ymmärtämään heidän rajoitetussa mielikuvituksessa.

Kuin lukisin Alexander Solzenitshynin Vankileirien saaristoa tai historiankirjoituksen kuvauksia Ranskan vallankumouksesta 14.7. 1789 eteenpäin. Jotain mielenkiintoista tullee vielä tapahtumaan tässä lähitulevaisuudessa, kun Euroopan kansat saavat tarpeeksensa....

- Soomepois Eestist -

Ibn Matti kirjoitti...

Monet noista ovat suorastaan raivostuttavia, kuten vuoden 2015 rajojen avaaminen sepposen selälleen, mutta mielestäni kaikkein vaarallisin asia on kuitenkin eri tahojen pyrkimys rajoittaa sananvapautta. Jos epäkohdista ei enää uskalleta keskustella, niin epäkohtia ei myöskään silloin voida havaita ja korjata.

Kaikkein älyvapain lukemani kommentti sananvapaudesta on, että "onhan kaikilla vapaus sanoa, mitä vaan - siitä vaan voi joutua myöhemmin vastuuseen!", joka on murhaamiseen sovellettuna sama kuin sanoisi: "onhan kaikilla vapaus murhata kuka vaan - siitä vaan voi joutua myöhemmin vastuuseen!"

Ja toimittajat, nuo kansakunnan valonkantajat, aikuiset ihmiset, kyttäävät aamuyöstä naamakirjassa ihmisten kännipäissään kirjoittamia kommentteja, jos vaikkapa joku Rysänperän varavaltuutettu sanoisi "neekeri" - siitäpä saa mojovan otsikon huomiseen lehteen!

Jumalanpilkkapykälä pitäisi mitä pikimmin poistaa rikoslaista. Siitä on tällä hetkellä parikin kansalaisaloitetta vireillä, mutta eipä nuo näytä ihmisiä kiinnostavan. Joku voi tietysti ajatella, että kansalaisaloitteilla ei voi kuitenkaan vaikuttaa, koska eduskunta kylmästi jättää ne huomiotta. Voi kuitenkin käydä myös niin, että jos asiasta tehdään useita kansalaisaloitteita eikä niistä mikään pääse edes eduskuntaan asti, niin poliitikot päättelevät (aivan oikein?), että kansalaiset eivät halua poistaa lakia, joka mahdollistaa ihmisen vangitsemisen profeetta Muhammadin pilkkaamisesta.

Uskontokritiikki pois rikoslaista
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2357

Sananvapauden turvaaminen mielipidevainolta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2251


Castor kirjoitti...

Kaikki mitä Ykä nyt on kirjoittanut on niin elettyä elämää minunn osaltani. Paitsi työttömyys. Kiitos,vaikkei sitä totuudenpuhujalle ylernsä sanota.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Kauhean vaikea rajoittaa tärkeimmät vain kolmeen.
Tässä ne (minun näkemykseni mukaan) pääkohdat, joilla Suomi muutetaan P-luokan kehitysmaaksi, minne se Johtajiemme mielestä ilmeisesti kuuluukin:

1) 2002: Euro <- Tämä tuhoaa (on tuhonnut) Suomen talouden pitkäksi aikaa.

2) 2011: Suomi EU-maakunnaksi <- Tämä tuhoaa sen mitä Suomesta on jäljellä.

3) 2015: Invaasio 2015 <- Uusi parempien ihmisten luokka Suomeen, kun ruotsalainen aatelisto on ruvennut jo käymään vähäveriseksi.

Bonuksena: Operaatio K-POP (Kansan Polkeminen Ojan Pohjalle)
1) 1995: Median pravdoittuminen
2) 2009: Sananvapaustuomiot
3) 2016: Poliittinen poliisi

Bismillah-al-rahman-al-rahim

Sandscorpion kirjoitti...

Ylivoimainen ykkönen näistä on median pravdoittuminen. Se estää tehokkaasti julkisen keskustelun kaikista muista ongelmista ja siten niihin puuttumisen, jolloin se moninkertaistaa niiden tuhovaikutukset.

Kakkosena tulee stalinistisen ongelmajätteen käsittelemättömyys, ja koska sille ei ole omaa nappulaansa, valitsen konsensuksen, joka kuuluu samaan kokonaisuuteen. Kylmän sodan aikanahan konsensuspolitiikka oli ihan perusteltua, mutta on aika tavallista, että ratkaisu muuttuu ongelmaksi olosuhteiden vaihtuessa.

Kolmanneksi valitsen euron. Yhteisvaluutta ei ole hyvä juttu, koska silloin yhden maan ongelmista tulee kaikkien maiden ongelmia, eikä niiden ratkaisukaan niin vain onnistu yksin.

Perustellaan nyt sitten sekin, miksi kaikki muut jäivät valitsematta.

Somali-invaasiota, suurta lamaa ja Halosen valintaa en pidä merkittävinä tapahtumina siinä mielessä, että Suomi olisi oleellisesti erilainen, jos ne olisivat jääneet tapahtumatta. Toki ne toimivat omien tapahtumaketjujensa alkusysäyksinä, mutta monikulttuurisuus oltaisiin kopioitu lännestä ilman somalejakin, työelämä olisi sirpaloitunut ilman lamaakin, ja Halonenkin paremminkin kuvasti aikaansa kuin aktiivisesti luotsasi meidät siihen. Eihän ole punaviherrys yhtään hilliintynyt, vaikka Niinistö on ollut presidenttinä jo monta vuotta.

EU:sta on paljon haittaa, mutta toisaalta se on selkeä puolenvalinta. Vaikka EU ei tarjoakaan mitään turvatakuita, ilman sitä sekä lännessä että idässä meitä pidettäisiin Venäjän takapihana. Siihen kerhoon kuuluvat nykyään lähinnä Valko-Venäjä ja Ukraina, ja sieltä tiedetään kertoa, ettei ole kivaa. Vaikka EU:hun liittyminen oli virhe, en uskalla väittää, ettei liittymättömyys olisi ollut vielä suurempi virhe.

Sananvapaustuomiot ovat vain osa median pravdoittumista. Nythän vihakirjoittelijat ovat helppoja maaleja, koska he ovat aivan yksin. Heidän jahtaamisensa olisi oleellisesti hankalampaa, jos samanlaisia mielipiteitä lauottaisiin kokonaisten mediakonsernien voimalla. Voi olla, että loukkaantumis- ja pöyristymiskynnyskin olisi korkeampi, jos oltaisiin totuttu kirjavampaan mediaan.

Suomen muuttaminen EU-maakunnaksi on vain de facto -tilanteen tunnustamista de jure -tilanteeksi, eikä juuri vaikuta käytäntöön. Eihän Suomi EU:sta eroa oma-aloitteisesti ennen kuin koko korttitalo romahtaa, ja sitten kun se tapahtuu, ei pykälillä enää ole väliä, ellei Suomi sitten aio muodostaa Euroopan Unionia ihan yksinään.

Jalkaväkimiinakielto on aivan älytön, mutta se on vain potentiaalinen virhe, joka realisoituu vasta, jos tulee sota. Sitä odotellessa, konkreettisempiakin ongelmia on.

Homohypetys on ärsyttävää, mutta pääosin harmitonta. Ainoa ongelma siinä on, että monet aivan tosissaan pitävät prosentin puolikkaaseen vaikuttavia asioita valtakunnan tärkeimpinä kriiseinä ja niistä meuhkatessaan sivuuttavat täysin asioita, jotka vaikuttavat kaikkiin. Turhahan mitään taloutta on saada kasvuun, jos sukupuoltaan ei vieläkään saa muuttaa ilmoitusluontoisesti, jne.

Invaasio 2015:a ja polpoa en ota ollenkaan harkintaan, koska ne ovat niin tuoreita ilmiöitä, että ovat vielä kesken.

Punavihreä kirkko on virhe lähinnä kirkolle itselleen. Yrittämällä yhdistää punavihreyden ja jumaluskon, se on onnistunut tekemään itsestään viraston, jota eivät ota vakavasti sen enempää punavihreät kuin uskovaisetkaan.


Muuten olen samaa mieltä, että punapastori on aika jumalattoman vetävännäköinen nainen.

Lemminkäinen kirjoitti...

1) EU, koska kutiainen (hyvä Ykä) on vain kutiainen EU-satiaisen perseessä. 2) Sananvapaustuomiot, koska silloin kutiaiselta on viety viimeinenkin mahdollisuus vaikuttaa olevaan. Kutiaisena käsitän, että politiikkaa, kulttuureja, mielipiteitä, käsityksiä olevasta, uskontoja, jne., niin niitä saa lyödä kuin vierasta sikaa aamulla ja illalla! Mutta "uskonrauha". Ja v. 2017. Voihan virkattu. Eipä silti, olen uskovainen itsekin. Uskon Suureen Saunatonttuun, koska ilman Suurta Saunatonttua ei olisi myöskään saunaa. Suuressa Saunatonttukirjassa on vain kaksi sääntöä: Ei saa kuseksia saunakiville eikä lukea ruotsalaisia sanomalehtiä lauteilla. Ruotsalainen "Bastu" on toinen asia, siellä saa tehdä mitä haluaa. Suuren Saunatontun voi myös tavata henkilökohtaisesti, jos istuu lauteilla 2 tuntia. Hän istahtaa vierelle ja laulaa Led Zeppelinin "Whole Lotta Love". Kiinaksi. Ja häipyy sitten. Kerrottiin minulle. 3) Homohypetys, koska tässä, kuten feministihypetyksessä on kysymys sukupuolesta. Tiedän, että näitä sukupuolia on enemmän ja vähemmän, mutta yksinkertaistettuna niin feministihypetyksessä on kysymys vitusta ja vittua tyrkyttävät feministit ovat saaneet aikaan käsityksen "maskuliiniset vitut". Käsittääkseni maskuliinivitut ovat feministivittujen avustuksella kutiaisen vitutuksen takana. Olemmeko tuomittuja häviämään? Vain Suuri Saunatonttu tietää vastauksen.

jyrki tikkakoski kirjoitti...

Jos listan ulkopuolelta saa tuoda yhden vaihtoehdon lisää, niin lisäisin ehdottomasti tutkaparin, Katainen & Urpilainen.
Taikka tuo Jyrki on se todellinen katastrofi ja yksi törkeimmistä maanpettureista mitä poliittinen historia sotien jälkeen tuntee.
Juttahan oli vain vedätettävä höperö.
Jykä makseli itselleen loisto viran eu:sta, valtion kassasta tietenkin ja kun alkoi maa polttelemaan jalkojen alla niin rintama karkuruuteen piti löytää hyvä teko syy. Sehän löytyikin näppärästi kun 10vuoden taipale kokkareiden johdossa tuli täyteen.
Siitä sai riittävän tekosyyn poistua taka brysseliin, vaikka keksitty syy ei keneenkään uponnutkaan. No, ehkä juttaan ja jykään itseensä. Jykä siis pölli kansan kassan ja suksi belgiaan. Siitä pöllimisestä ja rintamakarkuruudesta kuitenkin seurasi olemattoman pieni rangaistus ja senkin kärsi Jutta Jykän puolesta. Hölmö kun oli.
Mutta silloin kun tämä tulisi listaan mukaan, niin pakko on laittaa luonnollisesti eu sen edelle jo kronologisesta syystäkin.
1. EU (toi mukanaan euron sekä tutkaparin Jykä&Jutta )
2. Euro (tuhonnut suomen talouden)
3. Käteinen (+jutta)
4. Tavja ( häiriköi edelleen ja on demlan kera ohjailemassa suomea pohja mutiin )

Somput on niin vaikea määrittää tarkalleen, joten ne on kohdissa 1,5 sekä 2,5.
Kiitos äänestyksen järjestämisestä. Tulokset voisi viedä Storyvilleen Salolaiselle käteen. ( ihan vttullakseen)

AaJii kirjoitti...

Valinta oli vaikea, mutta osui tällä kertaa vuosiin 1990 ja 2015. Molemmissa oli kyse samanlaisista tapauksista. 1990 voi antaa ehkä anteeksi, kun silloin ei vielä ollut oikein hyviä esimerkkejä siitä mihin rajat-auki -politiikka johtaa mutta 2015 oli jo häpeällistä. Oli järkyttävää katsoa kun varusmiehet kantoivat matujen matkatavaroja.

Historia on osoittanut, että kansakunnat jotka invaasion tullessa eivät laita hanttiin, tulevat aina olemaan kynnysmaton roolissa maailmanpolitiikassa. Syksyllä 2015 olisi rajan sulkemisella tehty miljardiluokan säästöt, puhumattakaan siitä, kun paljon inhimillistä kärsimystä olisi jäänyt tapahtumatta.

Paska juttuhan se olisi toki ollut tulijoiden kannalta, mutta voiko se nyt sitten olla kamala kohtalo jos joutuukin jäädä Ruotsiin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sepille, Nyreälle, Hemulille, Beckerille, Soomepoisille Eestist, Ibn Matille, Castorille, Yhel Turkkulaasel, Sandscorpionille, Lemminkäiselle, Jyrki Tikkakoskelle ja AaJiille & kiitos hyvistä ja hyvin perustelluista kommenteistanne ja näkemyksistänne. Äänestin itsekin tässä äänestyksessä, mutta kerron omat ratkaisuni vasta kun julkistan tulokset.

Allaspalo kirjoitti...

"suurta lamaa ja Halosen valintaa en pidä merkittävinä tapahtumina siinä mielessä, että Suomi olisi oleellisesti erilainen, jos ne olisivat jääneet tapahtumatta. Toki ne toimivat omien tapahtumaketjujensa alkusysäyksinä, mutta monikulttuurisuus oltaisiin kopioitu lännestä ilman somalejakin, työelämä olisi sirpaloitunut ilman lamaakin, ja Halonenkin paremminkin kuvasti aikaansa kuin aktiivisesti luotsasi meidät siihen."

Tosi hyvä kommentti Sandscorpionilta. Nuo kaikki olivat enemmän tai vähämmän aikansa heijastumia jotka olisi kenties saatu joka tapauksessa muodossa tai toisessa. Mutta ehkäpä se työelämän pirstaloituminen olisi voinut tapahtua vähän maltillisemmin joten äänestän:

1)Konsensus
2)91-luvun lama
3)median pravdoittuminen


Lamasta tai sitä edeltävästä ajasta minulla ei nyt ole erityisemmin muistoja kun satuin syntymään Herran vuonna 91. Puheet 80-luvun kulta-ajasta kuulostavat joltain ihme horinoilta. Että työurat vakaita ja varmoja alalla kuin alalla? Töihin -vakaisiin omanalan töihin - pääsi varmasti kun oli saanut koulunsa käytyä. Lollero, taatto se taas kujeilee.


Nyreä kirjoitti...

Unohtui aikaisemmin sanoa, että mainiota kuvitusta tässä blogissa!
Graafinen suunnittelija Katju Arokin olisi varmaan innoissaan.

Siitä tulikin mieleen kohtaan 2012, että queer-teoreettisissä "30:issä sukupuolissa" ei ole mitään HÄPYÄ!
Vertaa:
http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/04/pravdan-jalkeisesta-ajasta.html

Anonyymi kirjoitti...

JaskaJ sanoo
Mielestani aika selkeaa kun katsotaan pitkan ajan seurauksia. Kylla yksi lama menee siina muiden jonossa, mutta mita tehdaan maahaan pesiytyneille vieraille. Oikea rivi on oltava 1990 somalit josta koko skeida alkoi ja sitten 2015 Orpopojan ja muiden munattomien toimimattomuus. Pienemmat asiat voimme hoitaa keskenamme. Voimia ykalle.
Jj

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Allaspalolle, Nyreälle ja JaskaJ:lle & kiitos kommenteistanne.

Allaspalo: Kommenttisi oli 1960-luvulla syntyneen mielestä aika karmea. Älä käsitä väärin, se oli myös hyvä. Mutta hirvittää ajatus siitä, minkälainen Suomi vuonna 1991 syntyneille on jätetty. 1970- ja 1980-luvun Suomi ei tietenkään ollut mikään paratiisi, paratiiseja löytyy vain uskonkappaleista niin kuin Raamatusta, Koraanista, Pääomasta ja vihreitten puolueohjelmasta. Mutta kyllä silloin elämä oli varmempaa, työurat pitkiä ja usko tulevaisuuteen suuri ja sen ajan tilanteen huomioon ottaen vielä perusteltu. Nyt se kaikki on rikottu. Voimia eloon sinulle, läheisillesi ja ikätovereillesi.

Nyreä: Kiitokset. Tuota kansikuvaa oli mukavaa väsäillä, vaikken mikään varsinainen graafikko olekaan. Ja kiitos linkistä. Hankamäki puhui tuossa kyllä silkkaa asiaa.

JaskaJ: Joo, lamasta selvitään ja sodistakin on selvitty. Tietysti etnisestä pakkomuutoksestakin selvitään, mutta ne keinot tulevat valitettavasti olemaan synonyymi sen sodan kanssa. Ja voimia eloon sullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä se kaikkein suurin munaus oli eu:hun liittyminen.Suurin osa näistä listan vitsauksista on seurausta siitä (Pakoloisten vastaanotto,rajojen avaaminen,euroon siirtymien,tukipakettien rahoittaminen,Isänmaan ja uskonnon halveksunta,ja lopuksi eu-kiimaiset päättäjät jotka toteuttavat kaikki komission antamat käskyt tyyliin "Olemme sitoutuneet.Meidän on oltava ytimessä." No,vielä kun jaksais 20.v,niin sitten noutaja varmaan vie.Mutta sääli tulevia sukupolvia,tämä oli hieno Maa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiltin miehen nimettömänä puskista heitetty:

JÄRKIPERUSTAINEN:
1. Suuri Lama
2. Jalkaväkimiinakielto
3. Suomi EU-maakunnaksi

TUNNEPERUSTAINEN:
1. Sananvapaustuomiot
2. Tarja Halonen presidentiksi
3. Somali-invaasio


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Kiltille miehelle & kiitos kommenteistanne. Ano totesi osuvasti. Sääli tulevia sukupolvia. Tämä oli hieno maa. Tulevat sukupolvet eivät muista minun sukupolveani lämmöllä. Vielä vähemmän lämmöllä ne muistavat sitä Halosen-Tuomiojan sukupolvea, joka romahdutti sen, mitä edelliset olivat rakentaneet. Ja tekivät vielä, paskiaiset, romahduttamisesta itseisarvon.

vieras kirjoitti...

En ole vielä päättänyt mitä äänestäisin tuosta Ykän valikosta. Tekisi mieli äänestää jokaista kohtaa, mutta vastaisiko se enää tarkoitusta? Montako kohtaa kannattaisi valita?

Huomasiko Ykä että Kabulissa on ehjiä taloja ja niissä on liiketoimintaa? Luntakin on ollut talven aikana. Löytyy tuoreita videoita Kabulista.

https://www.youtube.com/watch?v=hun48_ClVHc

Kabul on sen verran turvallinen paikka että Suomen suurlähetystö pystyy toimimaan siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheevviärestä

Professori Timo Vihavainen on kattellut vähän tota islamismia fasismin muotona.

http://beta.oikeamedia.com/o1-15764

Poliittinen islam on ilman muuta poliittista fasismia. Samoin luultavasti noin 99% islamismista.

Tilaa jää vielä niille sääntöä vahvistaville poikkeuksille.

Jaska Brown kirjoitti...

Oli muuten loistava levynkansi tuo Finnshits.

Itse listalta valitsin pitkän harkinnan jälkeen ykköseksi median pravdoittumisen. Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä selvempi ykkössija on. Syynä ovat 1) se, että ilman pravdoittumista monelta ongelmalta olisi vältytty, kuten Halosen valinnalta ja 2) monesta aiheutuneesta ongelmasta olisi selvitty paljon vähemmällä, kuten vuoden 2015 matuinvaasiosta koska se olisi voitu ratkaista sulkemalla Tornion rajanylityspaikka ja lähettämällä yli päässeet takaisin.
Ensireaktioni oli äänestää somalien tuloa, mutta sitten ajattelin asiaa tarkemmin ja päädyin siihen, että kyseessä oli loppujen lopuksi ehkä jopa pienin ongelma näistä. Ei pidä käsittää etten pitäisi somalien asumista Suomessa ongelmana. Tarkoitan sitä, että jos somalit olisi käännytetty rajalta, niin joitakin vuosia myöhemmin olisi tullut jokin muu vastaava ongelma. Ja se olisi saattanut olla jatkon kannalta vielä tuhoisampi, koska nyt somalien lähes totaalisen haitallisuuden takia aika moni ehti herätä todellisuuteen aiemmin. Pienempi riesa myöhemmässä vaiheessa olisi ollut tuhoisampi lopputuloksen kannalta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset mainioista kirjoituksista, joita en valitettavasti työkiireiden takia ole ehtinyt kommentoimaan - kaikki on kuitenkin luettu, no worries!

Aika pahan pistit, sen verran monta supertyperyyttä mistä valita…

Ykkössijan ottaa mielestäni Somali-invaasio sekä Halosen valinta; niistä on paha valita se pahempi. Ehkä vaaka kallistuu punamuumin suuntaan, muista källeistä niin moni (miinakielto, homosaatio, punavihreä kirkko, polpo, median rappio, sananvapaustuomiot) ovat johdannaisia arvojohtajan aikaansaamasta yhteiskunnallisesta moraalisen selkärangan mätänemisestä. Somali-invaasio taasen toimi ennakkotapauksena kaikelle sitä seuranneelle ja alati kiihtyvälle väestönvaihdolle, 2015 invaasio mukaanlukien.

Kolmoseksi rustasin Suuren Laman, jossa hysteria otti vallan ja toivia yrityksiä ja yrittäjiä tuhottiin surutta, jotta oma perse pankin pallilla pelastuisi. Yksi suurimmista syyllisistä on mielestäni media, joka hoki joka tuutista 24/7 ”LAMA, LAMA! LAMA! LAMA! LAMA!” niin, että hysteria saatii tartutettua kaikkin ja kaikkialla. Tuosta täysin edesvastuuttomasta toiminnasta ”tiedotusvälineet” (saatikka niiden toimittelijat) eivät ole ottaneet mitään vastuuta, eivätkä edes todennäköisesti myönnä tehneensä mitään väärää. Itse näen, että lamahypetyksen myötä myös lehdistön moraalinen alamäki todella pääsi vauhtiin.

EU ja euro kuuluvat sarjaan ”emme voineet tietää”, mutta maan muuttaminen provinssiksi on kyllä tahallinen ja tieten tahtoen suoritettu maanpetos - ei ehkä siis varsinaisesti mikään hölmöntölväys…

Mutta nyt, äkkiä takaisin sorvin ääreen!
T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Anolle, Jaska Brownille ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne. Lukijat ovat päätyneet monenlaisiin johtopäätöksiin, mutta perusteet ovat kaikilla tarkkaan mietityt ja hyvät.

Vieras: Jos pitäytyisit kolmessa vaihtoehdossa. Kaikkien ruksittaminen ei tosiaan vastaa tarkoitusta. Suomen Afganistanin suurlähettiläshän totesi hiljattain, että pääosa sieltä tulevista on puhtaita elintasopakolaisia.

Ano: Vihavainen kirjoittaa kyllä asiaa.

Jaska: Kansihan oli tietysti suora kopio Finnhits-levyistä, jotka 1970-luvulla olivat säännöllisesti listaykkösinä. Nuorempi sukupolvi ei niitä varmaan muista, mutta me jäärät muistamme kyllä.

Riku: Tuo työn ies tuppaa vaivaamaan täälläkin päin, mutta on tietysti hyvä, että sitä työtä sentään on. Suuren laman jälkeen kun puolen miljoonan työttömyys muuttui normiksi ja nykyisin valtiovalta ei näytä nakkaavan suomalaisista työttömistä paskaakaan. Sen sijaan matuille pitäisi rakennella ohituskaistoja työelämään.

Sledge Hammer kirjoitti...

Onhan tuo kyllä aika jäätävä kokonaisuus, ja sisältää monta huikeaa suoritusta jop näin kauppa- ja talousliittoon myönteisesti suhtautuvana. Suurmpi joukko ei kuitenkaan ole virheiltä suojannut, olisiko käynyt niin, että kaikki eurooppalaiset ovat laittaneet omat Hamilton-Jonesinsa ja Laminsa Brysseliin. (Nuoremmille: hakekaa Knalli ja sateenvarjo).

Levynkansi oli myös mainio, joku protestilaulaja voisi siitä ottaa innoitusta.

Omat äänet olivat seuraavat:

1. Konsensus (pidemmin lopussa).
2. Somalien päästö - kun ensimmäiset asiattomat päästetään, ei muitakaan enää voida järkevin perustein estää.
3. Miinakielto. Voimme omassa talossa kokea vaikka kuinka suurta maailmantuskaa, mutta tämä jää loiskiehunnaksi jos puolustuksen perusasiat pidettäisiin kunnossa ja priorisoitaisiin riittävän korkealle. Kunpa löytäisin vielä vaivatta sen raamatunkohdan, jossa kehotetaan kotimaan puolustukseen, jottei kuningas, jonka olet itsellesi valinnut, joutuisi vieraiden kansojen vangiksi.

Konsensus saa ykköspaikan siksi, että se on kuin järjestelmän jumiuttava tila. Tilanteissa, jotka ovat konsensukselle odottamattomia, päätöksiä ei kyetä tekemään ja sinänsä toimiva koneisto seisoo. Näisin myös, että konsensuksen haitat ovat yhteiskunnassamme laaja-alaisia. Tuo kuvaus toimineesta ajatuksesta, joka muuttuu myöhemmin haitaksi, on erinomaisen osuva. Englanniksi voisi loihea "Defeated by a winning strategy".

Miksi konsensus saa ykkösääneni:

- Ensiksi se on luonut käsityksen, että on normaalia, että politiikka "depolitisoituu" ja hallitus on yhtä mieltä, ja oppositio sen kanssa eri jollain tavalla eri mieltä - riippumatta siitä, mikä on näitten kokoonpano. Suomalaisen monokulttuurin tuoma haittapuoli, vain yksi vallitseva totuus kerrallaan, korostuu juuri konsensuksen ansiosta.

- Toiseksi konsensus on mielestäni ollut tuhoisaa päättäjien, tai oikeammin päätöksentekosysteemimme, päätöksentekokyvylle.

Kataisen hallituksen määritti parhaiten se, keitä siinä ei ollut. Siltä puuttui yhteen tiivistettävä missio. Ero vastaavanlaajuiseen Lipposen hallituksiin, konsensuksen varhemmissa vaiheissa, oli että se osasi vielä nähdä itsensä "lamasta pelastavana kansallisen pelastuksen rintamana". Tuota voi olla monta mieltä, sitä voi pitää huvittavanakin, mutta se oli kuitenkin toimiva. Kataisen ja Vanhasen halllituksista ainakin minulle on jäänyt kuva, joka vertautuisi yhdistykseen, joka ei keksi miten toiminta-ajatusta pitäisi toteuttaa tai firmaan, joka ei osaa päättää mistä sen olisi voittonsa revittävä.

Tai toisena esimerkkinä pitkään vatkattu sote-uudistuksemme. On aivan järkevää, että pyritään eroon järjestelmästä, jossa Risti- tai Reisijärven kunnan talous menee sekaisin kun yksi mummo joutuu pysyvästi vuodeosastolle. Ratkaisua tähän perusongelmaan vain on jauhettu tolkuttoman monta vuotta.

- Kolmanneksi epäilen konsensuksen tuhonneen suomalaispoliitikkojen neuvottelutaidot, kun konsensuksen myötä perusasioista ollaan samaa mieltä keskiluokan eri siipien kesken. Sitten kun näiltä pohjilta lähetetään vvm Katainen neuvottelemaan Kreikan tukipaketeista niin jälki on sen mukainen. (Kyllähän se globaali pankkikriisin pelko piti torjua, mutta miksi juuri meidän lompakollamme?) Osaavatkohan Suomessa muut enää neuvotella kuin työmarkkinajärjestöt?

- Neljänneksi: kuinka suuri vaikutus sillä, että puolueet ovat vastuunkantajina vuorotellessaan samanlaistuneet, on ollut sen käsityksen syntymmiseen, että ns. hyvän ihmisen status edellyttää sitä, että kannattaa tiettyjä asioita ja vastustaa tiettyjä? Onko mediankin pravdoituminen seurausta siitä, että päättäjätahot signaloivat kritiikitöntä tai korkeintaan näennäiskriittistä yhdenmukaisuutta keskinäisessä elossaan?

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä, tässäpä vielä muutama hölmöntölmäys lisää tuohon jo muutenkin pitkäksi venyneeseen listaan lisättäväksi:

http://sibilyanev.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236031-rakenteellisen-korruption-hintalappu-n-2-500-milj-vuosi

J.Edgar

Virkamies kirjoitti...

Sanoisin että EU on ylivoimainen ykkönen, vaikka ei ehkä ollut kaiken pahan alku niin oli syöksy kohti lopullista alamäkeä. Meitä ohjailee kallis, tehoton ja mihinkään järkevään päätöksentekoon kykenemätön byrokratiakoneisto. Jolla ei varsinkaan turvallisuusasioissa ole mitään todellisia keinoja eikä tule olemaan. Koska on NATO, johon kaikki merkittävät EU-maat kuuluvat. EU:n myötä saatiin euro, joka on osoittautunut varsinaiseksi anti-menestystarinaksi selkärangattomien EU-päättäjien ansiosta. Mitä paskan virkaa on EU-koneiston sopimuksilla jos niitä ei tiukan paikan tullen noudateta? Suuri invaasio lienee myös EU:n ansiota, jostain suomenkin lammasmaisia päättäjiä ohjailtiin koska niinkin hyvissä ajoin oli tiedossa.

Paskaahan ne muutkin kohdat ovat, mutta en enää osaa nostaa mitään yli muiden. Sekaisin tämä maa on ja koko ajan pahemmaksi menee. Odottelen tässä vaan ehdinkö vielä nähdä jonkun Yrjöperskeleen dystopian toteutuvan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sledge Hammerille ja J.Edgarille & kiitos kommenteistanne.

Sledge Hammer: Kiitos hyvistä ja perustelluista näkemyksistäsi. Ja se Knalli ja sateenvarjo oli aikanaan kyllä radiokuunnelmien parasta a-ryhmää. Kauko Helovirran ja Pekka Autiovuoren yhteistyö toimi kybällä.

J.Edgar: Kiitos linkistä. Nuo ovat kyllä varsin eeppisiä hölmöntölväyksiä nuokin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös Virkamiehelle ja kiitos kommentista, meni näköjään ristiin omani kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki osaltaan vaikuttaneet, mutta kyllä ääneni menee isolla painokertoimella "Invaasio 2015"..

http://imgur.com/eiu9rGp

Anonyymi kirjoitti...

1. 1990 Somali-invaasio
- jos estetty silloin, ei nykyistä somali- eikä muutakaan matuongelmaa nykyisessä mitassa.
2. 1994 EU-äänestys
- ei euroa
- ei EU-maakuntaa
3. 2000 Halonen presidentiksi
- ei miinakieltoa
- ei homohypetystä
- ei demla-lainsäädäntöä ym. mädätystä

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos Ano1:n linkistä. Tuo kolikko oli kieltämättä aika paha.

vieras kirjoitti...

Meinaako ne siellä Tansaniassa toimia näin?

https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-0/p240x240/18056733_1288707401207613_6804955717744190093_n.jpg?oh=f0c9e35d6a6e0a70f4a7d4694e5fffe1&oe=59834B8C

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Jaa-a, ainakin heillä olisi siihen vahvat perusteet.

Anonyymi kirjoitti...

Somalit, Haloska ja vuoden 2015 invaasio. Mutta en osaa panna niitä "paremmuus"järjestykseen.
-pp

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, pp. Eipä noita järjestykseen tartte laittaa. Katsotaan sitten mikä äänestyksen tulos lopulta on.

Anonyymi kirjoitti...

Somali-invaasio, vuoden 2015 invaasio, sekä homohypetys. Oon sillai vanhanaikanen, että muitten makuukamarihommat ja kuvat kuulu julkisuuteen. Nykyään edes lastenvaatteita ei voi ostaa ilman sateenkaariagendaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, ja minua henk koht vituttaa, että pieniä lapsia viedään niihin gay pride-tapahtumiin. Antaisivat niitten olla rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä muistui..

Euroon vai ei? Kiihkeää sanavaihtoa vuonna 1998

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

kertsu59 kirjoitti...

Olipa vaikea valita kaikkiolisivat potentiaalista ainesta mutta sain kuin sainkin pahimmat mokat mielestäni äänestettyä listalle.

Anonyymi kirjoitti...

Arvioin listan kohtia sen mukaan, kuinka paljon ja kuinka vakavia
kerrannaisvaikutuksia niillä arvioin olevan. Merkkiraja tuli vastaan,
joten jouduin ikävä kyllä jakamaan tekstini kahteen postaukseen.

1= lievä vaikutus
10= erittäin suuri vaikutus


Konsensus 3,5: Tämä on yleistä poliittista kehitystä: korkeisiin
virkoihin valitaan helpoimmin ne, joihin voi helpoimmin vaikuttaa.
Asiaan liittyy erinomainen video "The Rules for Rulers", johon saa
myös suomenkielisen tekstityksen:(https://www.youtube.com/watch?
v=rStL7niR7gs)

Somali-invaasio 4,5: Ennakkotapaus kyllä vaikuttaa, mutta arvioin
sen kerrannaisvaikutukset myöhempään kehitykseen näistä vain
keskitasoa oleviksi.

Suuri Lama 6,5: Tällä oli melko suuret kerrannaisvaikutukset.

EU-kansanäänestys 9,7: Tällä oli hyvin suuret kerrannaisvaikutukset.
Luulen, että samaan aikaan sovittiin myös salaisesti myöhemmästä
euroalueeseen liittymisestä. Muistan lukeneeni, että Suomi
kirjattiin EU-jäsenyyden alun aikaan myös sekä suomalaiseen että
yhdysvaltalaiseen yritysrekisteriin, ja siinä "yrityksen"
toiminta-alueeksi kirjattiin myös jotakin sen tapaista kuin
"valtiolliset toiminnot".

Median pravdoittuminen 8,5 Tälläkin oli suuret
kerrannaisvaikutukset, eli sananvapauden heikentyminen.

Tarja Halonen presidentiksi 5,0: Tällä ei ollut kovin suuria
kerrannaisvaikutuksia, koska ei ollut valtaakaan.

Euro Tämä oli luultavasti jo aiemmin päätetty, joten luen tämän
EU-kansanäänestys -kohtaan. Euroon siirtyminenhän tapahtui
laittomasti pääministerin ilmoituksella.

Sananvapaustuomiot 9,5: Tällä on hyvin suuret
kerrannaisvaikutukset. Kaikkea tulisi voida kritisoida, ilman tätä
oikeutta ei ole vapaata yhteiskuntaa. Oikeudenmukaisuudessa tulisi
aina muistaa suuremman oikeushyvän suosimisen periaate. Tämä on
osa kulttuurimarksismia, mutta oikeuslaitoksen merkittävyys
instituutiona nostaa pisteitä.

"Saadaksesi tietoosi, kuka sinua hallitsee, ota selvää, ketä et saa kritisoida."
- Voltaire

Suomi EU-maakunnaksi 4: Tämä oli osa vallansiirtoprosessia, ei
sen alkuunsysääjä.

Jalkaväkimiinakielto 9,5: Pelotevaikutus on merkittävä tekijä
kansakunnan vapauden turvaamisessa. Ilman maamiinoja pelote on
paljon pienempi. Ja lieneehän rampautuminen sentään parempi
vaihtoehto kuin kuoleminen. Jostakin muistan lukeneeni, että myös
ilmatorjuntaa tulisi olla enemmän. Se olisi halvempi vaihtoehto
kuin hävittäjät.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä jatkoa.

Homohypetys 10: Laajentaisin tätä kohtaa
kulttuurimarksismihypetykseksi. Jos on suvaitsevainen ja salliva
kaikkea kohtaan, menettää poliittisia asemiaan, sillä he, jotka
eivät ole suvaitsevaisia, käyttävät tätä mielenlaatua hyväkseen,
ajankohtaisena esimerkkinä muslimit:

”Islam on ainoa uskonto, jonka oppi, teologia ja laki velvoittavat väkivaltaan
vääräuskoisia vastaan. (…) On siis olemassa rauhanomaisia muslimeja, muttei rauhanomaista islamia.” - Robert Spencer, Islam Unveiled -kirjan kirjoittaja

"Profeetta sanoi: 'Jos joku tulkitsee Allahin kirjaa oman
mielipiteensä valossa, niin vaikka hän olisi oikeassa, hän on
väärässä.'" (hadithi Sunan Abu-Dawud 25:3644)

“... Kun muslimi elää ei-muslimimaassa (olipa maa islamille
vihamielinen tai ei), hänen ei odoteta eroavan heistä
(kuffareista) ulkoiselta olemukseltaan, koska siitä voi koitua
haittaa. On suositeltavaa ja jopa pakollista, että mies näyttää
toisinaan heiltä, jos se palvelee jotain uskonnollista
tarkoitusta, kuten islamiin kutsumista tai heidän salaisuuksiensa
selville saamista... Mutta muslimimaissa, joissa Allah on
aiheuttanut Hänen uskontonsa olla vallassa ja joissa kuffarit ovat
alempiarvoisessa asemassa ja maksavat jizyaa (ei-muslimien
maksamaa suojelurahaa, ”veroa”), muslimien on pakollista näyttää
erilaisilta kuin kuffarit.” (Iqtidaa’ al-Siraat al-Mustaqeem,
1/418) (https://monikulturismi.wordpress.com/; Islam Q&A:2322)

Islam on lisäksi reformaatiokelvoton, koska siinä ei ole
tulkinnanvaraa. Islamin teologian mukaan itse Allah välitti
yhdelle henkilölle, profeetta Muhammedille, tahtonsa enkeli
Gabrielin välityksellä, eikä Allahin sanaa kyseenalaisteta.

Raamattua kirjoittivat useat henkilöt pitkän ajan kuluessa.

Invaasio 2015 9,9: Tälläkin on hyvin suuret
kerrannaisvaikutukset. Niihin kuuluvat tulijoiden taipumus
työttömyyteen, keskimäärin vähäisempi älykkyys
(https://fi.wikipedia.org/wiki/IQ_and_the_Wealth_of_Nations),
suurempilukuiset jälkikasvut, ja se, että turvapaikan saaneen
odotetaan usein hankkivan perheensäkin Suomeen. (MV-lehti
22.1.2016: "Timgren: Suomalaiset ovat naiiveja
turvapaikanhakijoiden motiivien suhteen")

Poliittinen poliisi 5,5: Kyllähän tälläkin on jonkin verran
kerrannaisvaikutuksia, mutta tämä on osa kulttuurimarksismihypetystä.

Punavihreä kirkko 7: Tämäkin on osa kulttuurimarksismia, mutta
merkittävänä instituutiona oleminen nostaa pisteitä.


Salaisesti valmisteltu TTIP-sopimus ei onneksi toteutunutkaan,
vaikka metsälain uudistus (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/857660/Eduskunta+hyvaksyi
+kiistellyn+metsahallituslain) toteutuikin. Tähän liittyni myös
Suomen kirjaaminen yritysrekistereihin: yrityksen omaisuutta,
kuten metsää tai pohjavettä voi myydä yksityiseen omistukseen,
valtion ei. Toivottavasti mikään vastaavakaan sopimus ei toteudu.

Kolmen kärkeen siis pääsivät tiukassa kamppailussa homohypetys,
invaasio 2015, ja EU-kansanäänestys, ja jalkaväkimiinakielto
karsiutui niukasti.

Kohta "Homohypetys", jota laajensin
kulttuurimarksismihypetykseksi, voitti niukasti, koska sen
lisääntyminen lisää invaasion vaikutuksia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Kertsu59:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Joo, ei voi sanoa, etteikö aikanaan varoitettu.

Kertsu59: Kieltämättä tässä monta kovaa koittelee.

Ano2: Kiitos hyvästä ja pitkästä postauksesta.

Anonyymi kirjoitti...


Vuosi 2016 oli kummallista aikaa, ja vielä jatkuu.

Ja lisäksi tuohon kun mamuhulluus iski Suomeen:
Alkoi hirvittävä huolestuminen ettei ole työtä,
en ole samanlaista kampanjaa nähnyt oman työttömien
kanssa.

Mitä työtä näille voisi olla työttömyyden maassa.

http://yle.fi/uutiset/3-9581441
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/diakonissalaitos-ehdottaa-tilapaista-oleskelulupaa-paperittomille-tyohon-pitaisi-paasta-kiinni/6406384


Samaa taas A-Teema: Terrorismin uhka noin 40 minuutin kohdalla
taas samaa työtä ja rakkautta.


Suuret harhaluulot tuosta vaan työtä löytyy, ja helposti
vain jonnekin mennään.

http://yle.fi/uutiset/3-9553415

http://areena.yle.fi/1-4125490


Ja tuo Marjaana oli päässyt ansionsa mukaan MV,
kärsi muka anorektiasta. Siinä samassa kuva,
ei näytä kovin anorektiselta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, ei aiheuta suomalainen tuollaista huolta. Eikä yleensä minkäänlaista. Diakonissalaitoshan sitten vielä kehitti sanahirviön ”uuspaperittomat”. Kun ei niitä ole olemassa paperittomiakin. Ne ovat laittomasti maassa olevia.

Anonyymi kirjoitti...

1. Median puolueellisuus. Kun asioista ei voi keskustella vaan näkemyksiä demonisoidaan, ei äänestäjä pysty muodostamaan perusteltua mielipidettä. Friikit saavat kohtuuttomasti huomiota ja epäoleellisuudet menevät ison kuvan edelle. Historiantutkimus tulee vastaamaan, ovatko toimitukset tarkoituksella vai ammattitaidottumuuttaan Pravdoittuneet.

2. Poliittisen spektrin katoaminen, konsensus. Ei ole tahoja jotka esittäisivät ja toimeenpanisivat vaihtoehtoja. Politiikka on ura, ja kaikki käy.

3. Miinakielto. Se nyt vain on tyhmää luopua miinoista, kun todistetusti agressiivinen suurvaltanaapuri ei niin tee.

Nämä muut ovat seurausta kohdista 1 ja 2.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, ja kiitos hyvästä kommentistasi ynnä oikein mukavaa vappua.

Anonyymi kirjoitti...

Pahimmat: somali-invaasio, euro, punavihreä kirkko. Myönnän alkujaan suhtautuneeni myönteisesti euroon, olinhan nähnyt epävakaan markan vaikutukset 90-luvulla pankkiduunarina. Kirkostakin erosin itse jo 90-luvulla, koska sieltä ei tullut minkäänlaista apua lamassa kaiken menettäneille vanhemmilleni/perheellemme.
T. Igelskott

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Igelskott ja kiitos kommentista. Tässä äänestyksessä monta kovaa koettelee, ja ihmisten perusteet omille valinnoilleen ovat olleet kauttaaltaan hyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Tärkein taustavaikuttaja unohtui eli velkarahajärjestelmä ja popula tuon pyramidihuijauksen huipulla. Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Juho kirjoitti...

Neuvostoliittoa sanottiin maaksi, joka on sodassa omaa kansaansa vastaan. Tämä on ollut enemmän tai vähemmän homman nimi myös Suomessa 90-luvun lamasta alkaen. Laman lisäksi tätä on harjoitettu myös median pravdoitumisen, EUn ja sen kylkiäisten pakkosyöttämisen sekä 2015 invaasion kautta.

Ironmistress kirjoitti...

1990-luvun lama, ehdottomasti. Se tuhosi koko X-sukupolven tulevaisuuden ja sitä myötä pelko ja epävarmuus tulivat jokapäiväiseksi osaksi suomalaisten elämää. Suomi on todellakin maa, joka on sodassa omaa kansaansa vastaan. Oikeastaan konsensusta lukuunottamatta kaikki muut Finn$hitsit ovat 1990-luvun laman jälkeläisiä.