Itä-Pohjan
Ryskälässä sijaitsevalla valtion metsästysalueella, lokakuussa 2016
Keskellä
laajaa metsäaluetta sijaitsevan vanhan ja aikaa sitten hylätyn talon pihapiiri
alkoi valaistua auringon noustessa pikku hiljaa horisontin takaa. Pihapiiri oli
varsin ränsistynyt ja umpeenkasvanut, talon katto oli jo notkollaan ja
ulkorakennukset olivat jo vuosia sitten romahtaneet. Lokakuinen yöpakkanen oli
saanut rakennusten seinät huuraan. Hiljaisella tontilla näkyi selvästi, että
täällä ei oltu asuttu enää ikään aikaan. Vain teerten kaukainen pulina antoi
oman äänensä muuten hiljaiseen pihapiiriin.
Hetken
kuluttua teerten pulinaan sekoittui uusi, metsään selvästi kuulumaton
kaukaisuudesta tuleva ääni. Auton moottorihan se. Metsätietä pitkin ajoi
punainen Nissanin pickup joka kaartoi tyhjän talon pihalle, pysähtyi siihen, ja
autosta nousi kaksi miestä joitten päällä oli armeijan niin sanotut
kuuskekkoset, joita Varusteleka myi muutama vuosi aikaisemmin pilkkahintaan.
Taisivat olla menossa metsästämään. Kas, nehän olivat Perskeleen Ykä ja
Lötjösen Eelis. He olivat käyneet täällä metsällä ennenkin ja lähteneet aina kulkemaan
juuri tämän talon pihalta. Paikallinen mökinvuokraaja oli kertonut heille, että
manttaalit kuuluvat nykyisin Oy Metsäfirma Ab:lle ja se salli parkkeerauksen.
Talon varsinaiset asukkaat olivat muuttaneet jonnekin muualle jo pari vuotta
ennen kuin mökin omistaja oli syntynyt. Kyseiseen parin hehtaarin länttiin
loppuivat Metsäfirman maat ja siitä eteenpäin olikin sitten
kolmisenkymmentätuhatta hehtaaria valtion metsästysmaita.
Miehet
ottivat auton komuutista reput ja asepussit. Molemmilla oli sekä haulikko että
kivääri. Keli oli sellainen, että saattoi päästä yrittämään latvasta. Pakkanen
ja tuuli olivat myös riisuneet suurimman osan puista lehdistään, niin että
näkyvyyskin oli hyvä. He aukaisivat asepussit, ottivat kiväärit, irroittivat
lippaat ja meinasivat alkaa lipastamaan niitä. Silloin he huomasivat, että valo
tuli oudosta kulmasta ja aurinko oli aivan liian ylhäällä. Aamuhan nyt piti
olla. Silloin he kuulivat takaansa äänen:
-
Eikös vieraat tulis hörppäämään kahvit ennen kuin lähdette metsälle?
Ykä
ja Lötjönen kääntyivät ympäri. Talon rappusilla seisoi noin nelikymppinen mies
joka sytytti juuri Voimasavuke Bostonin ja pisti sitten punaisen tupakka-askin
rintataskuunsa. Talon katto ei ollut enää notkollaan, vaan talo näytti olevan
aivan kunnossa, ulkorakennukset olivat pystyssä, piha hoidettu ja talon pihalla
oli vanha 1950-luvun Mosse.
Miehet
katsoivat toisiinsa, kohauttivat olkapäitään, totesivat että eihän tässä
missään ketun selässä olla, pakkasivat kiväärit takaisin pusseihinsa ja
kävelivät talon rappusille. Siinä sitten lyötiin kouraa kouraan ja
esittäydyttiin:
-
Perskeleen Yrjö.
-
Lötjösen Eelis.
-
Hölehmäisen Uuno. Ei muuta kuin pirtin puolelle.
Uuno
meni sisään ensimmäisenä ja huusi vaimolleen:
-
Laitas Eeva pari kuppia lisää! Ja tulkaas mukulat sanomaan päivää vieraille!
Eteisen
hyllyssä näkyi olevan paikallinen sanomalehti Itä-Pohjan Sana, joka oli
päivätty yhdeksästoista lokakuuta vuonna 1967. Ykä ja Lötjönen riisuivat
saappaat, ottivat lakin päästään ja astuivat eteisestä pirtin puolelle. Siinä
olikin jo odottamassa Hölehmäisten jälkikasvu siistissä rivissä. Kuusivuotias
tyttö, yhdeksänvuotias poika ja kaksitoistavuotias tyttö. Kaikki tervehtivät
vieraita miehiä kauniisti, poika kumarsi ja tytöt niiasivat.
Lapset
vielä näyttivätkin lapsilta, vanhin kaksitoistavuotias tyttökin oli letteineen
ja mekkoineen sellainen kuin Ykä ja Lötjönen muistivat kaksitoistavuotiaat
tytöt omilta lapsuusvuosiltaan. Se jotenkin lämmitti mieltä. Tuppasihan esipuberteetissa
olevilla tytöillä nykyisin, tai siis teknisesti ottaen sillä hetkellä
vallitsevaan nykyhetkeen nähden puolen vuosisadan päässä olemaan vaatetus
sellainen että se oltiin suunniteltu lähinnä pornoteollisuudessa ja
kielenkäyttö sellainen, jota vuonna 1967 ilmeni lähinnä satamahuorilla. Mutta
Hölehmäisillä asiat näyttivät olevan, no, mallillaan. Sitä oli mukava katsella.
Ei täällä rikkaita oltu mutta harvemminhan se pelkkä raha sitä onnea toi.
Olivat selvästi hyvin pidettyjä ja kasvatettuja lapsia.
-
Vieraat ovat hyvät ja istuvat pöytään.
Ykä
jä Lötjönen istuivat pöytään ja katselivat ympärilleen. Keittiössä oli vanha
kunnon valurautainen liesi joka hohti lämpöä pirttiin. Oli talossa sentään
sähköt. Siitä kertoi kattolamppu ja seinustalla olevat pari sähköpatteria.
Ikkunalaudalla pieni matkaradio toisti eetteristä Yleisradion
rinnakkaisohjelmaa. Hyllyllä näytti olevan sekä vanhaa Santos-kahvia että
Pulmun palasokeria. Näytti siellä olevan myös muutamia lihasäilykepurkkeja ja
miehet arvelivat niitten olevan täyttä evästä eikä mitään nykyistä rasvapuuroa.
Emäntä nosti lieden päällä ja kahvimyssyn alla olevaa kuparipannua ja kaatoi
kahvia sellaisiin posliinikuppeihin, jotka Ykä ja Lötjönen muistivat
lapsuudestaan. Kahvia kaataessaan emäntä totesi:
-
Tuo maito tuossa on kyllä valitettavasti kaupan maitoa. Meillä oli kolme
lypsävää, mutta ne vietiin teuraaksi viikko sitten. Siinä on myös tuoretta
pullaa.
Tulevaisuudesta
Kekkosen ajan Suomeen saapuneet aikamatkaajat hörppivät kahvia, natustivat
pullapitkon siivuja ja totesivat, etteivät edes muista koska olivat saaneet
näin maittavaa kahvia ja pullaa. Siihen isäntä Uuno totesi:
-
No joo, vähissä ne on meilläkin täällä syötävät pullat.
-
No kuinkas?
-
Me muutetaan ensi kuussa Ruotsiin. Trollhättaniin. Me päästään siellä molemmat
töihin Volvon tehtaille. Liukuhihnalle. Serkku on asunut siellä jo viisi vuotta
ja on vähän avittanut meitä etukäteen. Oy Metsäfirma Ab on ostanut meidän talon
ja manttaalit. Eihän sitä ole sinänsä kuin pari hehtaaria. Luulen, että ne
tekivät sen säälistä. Mutta saa siitä sentään vähän alkupanosta jolla hetken
pärjäilee.
-
Ruotsiin? Se on kyllä suuri muutos. Koko perheellenne.
-
Onhan se. Mutta ei tässä oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Meillä kun ei ole
oikein koulutusta. Kaivinkone lopetti lapiohommat. Metsurinhommia on ollut aika
ajoin, mutta firmatkin tykkäävät käyttää lähinnä omia metsureitaan. Kyllä tää
on niin ohkaiseksi käynyt, että täältä on lähdettävä. Ei mieli tekisi.
Metsämieshän olen meinaan minäkin. Taitaa jäädä se metsästäminen minulta nyt
ihan tyystin. Möin pyssytkin yhdelle kaverille. Ja täytyy ajatella lapsiakin.
Mitä niille on täällä tarjota? No, rauhallista elämää kylläkin, mutta sitä kun
ei oikein pysty syömään.
Niinhän
se on. Tai oli silloin, tuumivat niin Ykä kuin Lötjönen. Isäntä totesi vielä:
-
Harmi, että tulitte vähän myöhään. Minähän olisin voinut myydä tämän mökin
teille, mutta Oy Metsäfirma Ab ehti ensin. Tästähän olis tullut teille
melkoinen tukikohta metsästysreissuille. Siihen totesi puolestaan Ykä:
-
No olishan tää ihan ässä paikka, en minä sitä kiellä. Mutta se kauppa-akti olis
ehkä vähän ongelmallinen. Meinaan kun me ollaan teknisesti ottaen tässä ajassa
vielä kaksivuotiaita mukuloita ja me ei oikein kai voida tehdä sen suurempia
ostoksia. Eikä meidän lompakoissa oleva valuutta taida oikein käydä Kekkosen
Suomessa.
Lötjönen
kaiveli vielä reisitaskujaan ja otti sieltä kolme kappaletta Twix-patukoita,
jotka hän oli ottanut mukaan jos pikahiuko olisi kulkiessa iskenyt.
-
Jospa minä antaisin nämä teidän mukuloillenne? Vaikka kiitokseksi hyvistä
pullakahveista? Lämmin kiitos emännälle.
Lapset
tulivat jälleen riviin miesten eteen ja kiittivät kauniisti saamistaan
suklaapatukoista. Isäntä Uuno totesi:
-
Mukava kun kävitte. Ja onnea metsästyksellenne. Autonne saa olla tuossa pihassa
niin kauan kuin tarvitsee.
-
Kiitos teillekin ja onnea perheenne uudelle suunnalle. Siellä Ruotsissa.
Ykä
ja Lötjönen kävelivät talosta ulos autolleen. Kun he kääntyivät katsomaan
taloa, se oli jälleen ränsistynyt ja notkollaan. Ulkorakennukset olivat romahtaneet
ja piha oli umpeen kasvanut. Aurinkokin paistoi oikeasta suunnasta. Oli
varhainen aamu. Miehet eivät ihmetelleet tapahtunutta, sillä olihan menneisyys
käynyt morjestamassa heitä aikaisemminkin. Menneisyyden tarinat olivat niitten kuunneltavissa, jotka malttoivat hetkeksi pysähtyä ja antaa mielessään tilan menneille ajoille ja ihmisille.
-
Niin ne vaan tyhjeni nääkin selkoset sitten aika nopeasti silloin. Kuka meni
Helsinkiin, kuka Ruotsiin. Ja savolaiset Kotkaan. Eikös ne sitä sanoneet
savolaisten Ameriikaksi?
-
Taisihan ne sanoa. Nuo Uuno ja Eeva ne ovat varmaankin jo tups´ahossa. Ja ne
mukulatkin ovat meitä vanhempia. Voi ne tietysti ihmetellä, kun jossain
vaiheessa huomasivat, että ne suklaapatukat tulivat myyntiin vasta
1990-luvulla.
-
Pakko kai täältä lähteä oli. Mutta tuliko ihmiset siitä sen onnellisemmaksi on
sitten toinen asia. Asuinhan minäkin niissä helevetin kanahäkeissä aikani. Tai
oikea termi oli varmaankin että lusin.
Ykä
kaivoi esille kartan:
-
Tuossahan alkaa se pohjoiseen menevä särkkäketju joka on parin kilometrin
mittainen. Jos minä kävelen sen länsipuolta ja sinä itäpuolta? Tavataan sitten
sen lopussa olevalla Hilipatalammella.
Lötjönen
nyökkäsi ja osoitti puolestaan karttaa sormellaan:
-
Mennään sitten Hilipatalammelta länteen tuon Turpaanpuottamansalon läpi ja
kuljetaan sitten tuota Vittumaisenojan reunaa pitkin. Me päästään sitä myöten
puolen kilometrin päähän tästä mökistä.
-
Näinhän me tehdään. Toivotaan, että ne 1960-luvun suuret teerikarjat odottavat
meitä. Vaan saattaa olla, että taas kertaalleen pärjätään kovin vähällä
ampumisella. Kun näyttää, että ollaan taas vuodessa 2016.
Miehet
latasivat aseensa, heittivät reput ja kiväärit selkäänsä, läksivät kävelemään
ja katosivat pihapiiristä. Tuntia myöhemmin särkkien suunnasta kuului
kaksoispamaus. Joku oli ampunut kiväärillä ja osunut. Varttituntia myöhemmin
kuului yksittäinen haulikonlaukaus. Joku oli osunut taas. Ränsistynyt talo
naristi hieman lahonneita hirsiään. Ehkä se huokasi, ja kaipasi kauan sitten
sisältään menettämäänsä elämää.
10 kommenttia:
Nostalgiaa, nostalgiaa. Kuinka paljon olikaan niitä, jotka Ruotsiin lähtivät ja olivat vailla koulutusta ja kielitaitoa, mutta jo maahan saapumisesta seuravana päivänä olivat Saabin kokoomalinjalla töissä. Silti monet poliitikotkin kehtaavat verrata senaikaista maahanmuuttoa nykyiseen. Että lähdettiin sitä meiltäkin Ruotsiin ja Amerikkaan...
Tuoreesta kahvista, pullasta ja Kekkosesta tuli mieleen seuraavanlainen tarina. Kekkonen oli maakuntamatkallaan vierailulla jossakin tavallisessa maalaistalossa. Emäntä oli tietenkin laittanut pöydän koreaksi. Kekkoselta läikkyi vahingossa kahvia talon hienoimmalle liinalle, eikä emäntä tietenkään kunnioituksesta korkea-arvoista vierasta kohtaan sanonut mitään. Mutta kun talon isännälle sattui samanlainen vahinko, emäntä suutuspäissään tuhahti: "Ja toinen tohelo"!
Hyvää viikonloppua! Jännitetäänpä taas lätkää ja Ranskan vaaleja! Turpiin voi tulla kyllä molemmilla rintamilla.
Rouva Ano
Tervehdys, Rouva Ano. Minä tykkään välillä väsäillä tämmösiä pienimuotoisia kertomuksia. Suomalaisia meni paljon Ruotsiin ja muistan, kuinka ruotsalaiset (vaikka suomalaiset olivat välttämätöntä työvoimaa liukuhihnoille) eivät suomalaisista tykänneet. 1970-luvun lehdissä kirjoitettiin ”ruotsalaisesta visiitistä” joka meinasi sitä, että tultiin suomalaisten asuntoihin moottorisahalla ja hakattiin ihmiset. Sellaista ei ole muuten Suomessa esiintynyt vaikka tänne tulijat huilailevat suomalaisten rahoilla ja harrastavat väkisin tehtyjä ”tutustumispenetraatioita” suomalaisten naisten jalkojen väliin ynnä muuta pientä kivaa. Suomalaiset tahkosivat siellä Ruotsille rahaa, haittamaahanmuuttajat taas käyttävät suomalaisten rahaa.
Muistan tuon Kekkostarinan. Semmonenkin tarina on, että Kekkonen oli saunomassa jonkun isännän kanssa ja isäntä oli sanonyt Kekkoselle, että minun muijan paljas persposki on ihan saman näköinen kuin sinun kaljusi. Kekkonen oli ottanut taskupeilin, katsellut vähän aikaa ja todennut, että:
”Kas perhana, niinpä onkin”.
Lätkästä voi todeta, että odotukset ei ole korkealla mutta vuonna 2014 Suomi meni suurinpiirtein D-joukkueella finaaliin. Ja Ranskan vaalit on käyty vasta kun ne on käyty. Valtamediahan on julistanut niitten tulokset jo kaksi viikkoa sitten. Niin kuin se teki eräissä Yhdysvaltain vaaleissakin.
Konnichiwa, Yrjö-san! Tuumailja se täällä jälleen. Terveisiä täältä Japanista! Sain kuin sainkin unelmani toteutettua ja pääsin tänne vapaaehtoistyöhön muutamaksi kuukaudeksi. Olen ollut vähän yli kuukauden Japanissa ja palailen ennen juhannusta takaisin Suomeen.
Hirmuisesti olisi kerrottavaa. Selvää on, että tulen takaisin paitsi kokemusta rikkaampana, myös muuttuneena. Asuminen toisessa maassa ja kulttuurissa, sekä tutustuminen natiiveihin henkilökohtaisesti, on avartavaa. Kun olen saanut etäisyyttä Suomeen ja koen omin käsin erilaisia asioita, alan nähdä myös synnyinmaani uusin silmin. Esim. kun kerroin työkavereille suomalaisesta ruuasta, aloin itsekin sisimmässäni yllättyä kuinka ihana vanha ruokakulttuuri Suomessa onkaan.
Aluksi otin lomaa Suomesta myös henkisesti enkä halunnut tietää mitään kotimaastani. Sitten alkoi tiedonjano ja Yrjöperskelesin tarve poltella, joten netin kautta lueskelen välillä blogiasi ja uutisia Suomesta. Välillä tosin miettii että pitäisikö sittenkin mennä uudelleen lakkoon, sillä suvakit saavat närästyksen aikaan jopa tänne tuhansien kilometrien päähän. Mutta voisin tässä vähän valottaa blogin aiheeseen liittyen havaintojani:
Japani ei pahemmin ota siipiensä suojaan ulkopuolisia. Turvapaikkoja annettiin viime vuonna 28 kpl. Pääministeri Shinzo Abe on todennut, että Japanilla on omiakin ongelmia ja ne on ratkaistava ensin. Rikoksista ei tule mitään etnisyysvähennyksiä oikeudessa, vaan tuomiot ovat todella ankaria. Mikäli syytetty on ulkomaalainen, se mainitaan mediassa. Raiskauksista tulee pitkä kakku, eikä edes liittolainen USA:n sotilas saa päänsilityksiä: http://yle.fi/uutiset/3-6518957
Japanilaisia sanotaan rasistisiksi, mutta se riippuu vahvasti mitä etnisyyttä edustetaan. Valkoihoiset ovat suosittuja. Mustia pidetään kaiketi lähinnä jonkinsortin show-juttuna. Muita aasialaisia usein katsotaan nenänvartta pitkin. Korealaisten ja japanilaisten toisiaan kohtaan tuntema inho on vanhaa perua. Täällä asuu etninen korealaisvähemmistö jo ties kuinka monennessa polvessa, mutta heitä syrjitään yhä. Vastaavasti korealaiset ovat katkeria Japanin imperiumin miehitysajasta ja kantavat kaunaa kuin meikäläiset ryssävihaa.
Internetissä liikkuu niin suomeksi kuin englanniksi lista (https://riippumatonmedia.com/2015/11/11/japani-muslimeiden-helvetti/) asioista, joiden mukaan Japani olisi erityisen islam-vastainen maa. Lista on kuitenkin täyttä kukkua eikä perustu tosiasioihin. Perustuslaki sallii uskonnonvapauden ja täälläkin on moskeijoita. Söin täällä (kaveriporukan kutsumana) kerran arabialaisessa ravintolassa, jonka omistaja oli mukava heppu Irakista. Kertoi hyvällä englannillaan, ettei ole kovin ihmeellinen muslimi, mm. juo alkoholia ihan hyvällä omallatunnolla. Erinomaiset annokset se meille taiteili. Elätti ravintolallaan vaimonsa ja kaksi lastaan. Haluaisi kuulemma että tytär pääsisi yliopistoon.
Muslimit sen paremmin kuin muutkaan eivät saa täällä etuoikeuksia. Kaikkien on noudatettava Japanin lakeja. 127 miljoonasta ihmisestä vain 70 000 on muslimeja, joista natiiveja 10%. Lopuista suuri osa on indonesialaisia ja bangladeshilaisia, eikä kumpaakaan ryhmää tunneta terrorismista. Suurin osa Japanissa asuvista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista on muutenkin Itä-Aasian maista, ei Arabiasta tai Afrikasta.
Sellaista nyt näin alkuun. Nyt kun oma arkeni rullaa tasaisesti, voin jälleen kommentoidakin useammin. Vastaan mielelläni jos joku haluaa tietää Japanista lisää, blogin aiheesta tai mistä tahansa muustakin.
Ykälle vielä: isot onnittelut hotelli Yrjöperskelesin 10v taipaleesta! Muistelisin tulleeni joskus 2010-11 nurkilla mukaan. Olet yksi eniten ihailemiani kirjoittajia ja väitän, että sinulla on iso rooli mielipidevaikuttajana. Odotan aina uutta ykäystä ja ennenkaikkea luen innolla nämä tarinasi. Niiden yhteisotsikoksi voisi laittaa "Sameiden vesien helmet". Koska kynä/näppäimistö on miekkaa mahtavampi, olet vaarallinen mies valtaklikille. Ganbarimasu (tsemppiä) täältä Nousevan Auringon Maasta, ja arigato gozaimasu (kiitos paljon) kuluneista vuosista! *kumarrus*
Konnichiwa, Tuumailija-san, lämmin kiitos kommentistasi sieltä toiselta puolelta maailmaa ja jatkuvaa onnea & menestystä. Japani on kieltämättä hoitanut nämä tietyt asiat huomattavasti fiksummin kuin Suomi. Muistakaa lukijat Tuumailijan lupaus vastailla kysymyksiin. Kysymykset välitetään blogin kommenttiosion kautta mielellään. Ja vielä lämmin kiitos kannustuksesta.
Lätkästä tuli mieleen sukulaismiehen kertomus siitä, että silloin 70-luvun alussa siellä Ruotsin tehtaan liukuhihnalla tuli ohikulkevalta herkästi jakoavainta Suomi-pojan selkään jos oli edellisenä iltana Suomi voittanut Ruotsin. Onneksi nuo voitot olivat vielä silloin aika harvinaista herkkua.
Tuumailijalle vinkiksi, että "gambarimasu" tarkoittaa "tsemppaan" ja "tsemppiä" on "ganbatte (kudasai)". Rasisteja on kaikkialla ja valkoiset saavat Japanissa oman osansa. Siinä voi sitten itse valita itkeekö julkisesti ja vaatii erikoiskohtelua vai toteaako, että sellaista se on ja jatkaa elämäänsä.
Tervehdys, Keski-ikäinen pikkupoika. Mitä tulee tuohon lätkään, niin Jaska Brown julkaisi uusintana juttunsa siltä ajalta kun me vielä itkettiin sen ensimmäisen pronssin perään:
http://jaskanpauhantaa.blogspot.fi/2017/05/uusinta-11-x-4.html
Youtubesta voi muuten katsella kisojen kaikki ottelut, jos käyttää Tor-verkkoa:
https://www.youtube.com/user/icehockey
Kovin takkuistahan tuo Suomen pelaaminen on tähän mennessä ollut.
Tuohon rouva Anon juttuun sellainen lisäys, että kertomuksen mukaan Kekkonen laittoi emännälle uuden pöytäliinan ja mukana oli lappu, jossa luki: Ensimmäiseltä tohelolta.
Toinen professori
Tuoreesta kahvista, pullasta ja Kekkosesta tuli mieleen seuraavanlainen tarina. Kekkonen oli maakuntamatkallaan vierailulla jossakin tavallisessa maalaistalossa. Emäntä oli tietenkin laittanut pöydän koreaksi. Kekkoselta läikkyi vahingossa kahvia talon hienoimmalle liinalle, eikä emäntä tietenkään kunnioituksesta korkea-arvoista vierasta kohtaan sanonut mitään. Mutta kun talon isännälle sattui samanlainen vahinko, emäntä suutuspäissään tuhahti: "Ja toinen tohelo"
tästä pari viikkoa, posti toi uuden pöytäliinan taloon. Lähettäjänä "se ensimmäinen tohelo"
itse olen tuollaisen jatkon kuullut tuhon kekkos tarinaan.
Täs' ois pyyntö kaino,
kirjoittaos musiikista.
Toivoopi, Aino
Tervehdys Toiselle professorille, Anolle ja Ainolle & kiitos kommenteistanne.
Toinen professori & Ano: Joo, tuollaisen jatkon kyseiseen tarinaan olen kuullut minäkin.
Aino: Tällä hetkellä ei ole mielessä oikein musiikkijuttuja. Mutta tuossa muutama vanhempi, jos et ole sattunut lukemaan.
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2017/02/jotain-ihan-muuta-xlv.html
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/04/jotain-ihan-muuta-xxxvii.html
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/02/jotain-ihan-muuta-xxxv.html
Lähetä kommentti