XXIX YMMÄRRYSHARJOITUS

Mietitäänpä piruuttaan sellaista fiktiivista tilannetta, että olisi olemassa ”Nuorisotutkimusseura”, joka julkaisisi kirjan ”Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja vasemmistopopulismi”. Toinen kirjan tekijöistä olisi ollut aikanaan pitkään jäsenenä Suomen Natsipuolueessa ja sen jälkeen Natsipuolueen henkisessä perillisessä Äärioikeistoliitossa ja toimisi edelleenkin niitten arvojen mukaisesti. Ajatellaan myös sitä, että kirjan kantavana voimana olisi ajatus siitä, että ”Suomessa tarvitaan toimia vasemmistopopulistisen ideologian hillitsemiseksi nuorten keskuudessa”. Kirja olisi saanut Euroopan unionin rahoitusta.

Ajatellaan vielä sellainen tilanne, että maassamme olisi vallassa vasemmistohallitus. Selvää on, että sekä hallituksessa, eduskunnassa että mediassa asiasta puhkeaisi taivaankorkea älämölö. Laajalti ihmeteltäisiin sitä, että kuinka yleensä voi olla mahdollista että suomalaisen nuorison mieltä pyritään manipuloimaan selkeän oikeisto- ettei jopa äärioikeistopoliittisesti. Muistutettaisiin myös siitä, että kuinka ihmeessä termiä ”vasemmistopopulismi” voi olla määrittelemässä henkilö, joka on selkeästi koko uransa toiminut äärioikeistolaisen liikkeen jäsenenä. Kyseinen henkilöhän määrittelee ilman muuta  ”vasemmistopopulismiksi” kaiken sen, mikä ei sovellu hänen omaan ääri-ideologiaansa ja sillä määrittelyllä ”vasemmistopopulisteja” on luonnollisesti huomattava osa Suomen kansasta.

Varmaankin opetushallitus toteaisi, että toki tuollainen teos voidaan julkaista, sananvapauden nimissä, mutta on selvää, ettei sen materiaalia tulla ottamaan minkäänlaiseen viralliseen käyttöön. Pamfletti pamflettina, propaganda propagandana, mutta kouluopetuksessa pyritään kumminkin  antamaan nimenomaan puolueetonta ja objektiivista tietoa, eikä selkeää poliittista ja tarkoitushakuista propagandaa.

Fiktiivinen tilanne päättyy tähän ja siirrymme reaalimaailmaan. Fiktiivisen tilanteen pohja-asetelma pitää paikkansa, tosin sen poliittisena negatiivina. On olemassa Nuorisotutkimusseura. Se on julkaisemassa kirjaa ”Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja oikeistopopulismi”. Kirjan tekijöitä ovat Vesa Puuronen ja Kari Saari. Saari on minulle vieraampi hahmo, mutta Puurosen tuntee varmaan lukijakin. Puuronen on ollut jäsenenä Suomen kommunistisessa puolueessa, on nykyisin jäsenenä sen henkisessä perillisessä Vasemmistoliitossa mikä puolestaan selviää oikein hyvin joka kerta kun hän aukaisee suunsa.

Kyseisen kirjan kantavana voimana on ”Suomessa tarvitaan toimia oikeistopopulistisen ideologian hillitsemiseksi nuorten keskuudessa”.

Siihen yhtymäkohdat sitten totaalisesti loppuvatkin. Suomessa on (ainakin virallisesti) ei-sosialistinen hallitus, samoin kuin eduskunta. Siitä suunnasta ei ole kuulunut mitään. Se hyväksyy sen, että Puurosen kaltaiset totalitaarisen diktatuurin kanssa flirttailleet (flirttailevat?) ihmiset saavat määritellä sen, mitä on oikeistopopulismi. Niin kuin lukija on huomannut, kun oikeistopopulismin määrittelevät vasemmistopopulistit niin ns. oikeistopopulisteja ovat kaikki, jotka eivät jaa vasemmistopopulistisia ajatuksia.

Herää myös kysymys, että mitä oikein ovat ne ”toimet oikeistopopulistisen ideologian hillitsemiseksi nuorten keskuudessa”. Ja kuka ne saa määritellä? Pelkästään vasemmistolaista ideologiaa tunnustavat ihmisetkö?

Osa lukijoista muistaa Pirkkalan Monisteen. Se oli Pirkkalan kunnassa toteutettu opetuskokeilu, jolla pyrittiin vuonna 1973 - 1975 opettamaan oppilaille marxilaiseen maailmankatsomukseen perustuvaa historiaa. Kun kokeilu tuli laajempaan julkisuuteen, niin se torpattiin sekä eduskunnassa että opetushallituksessa ja Opettajien Ammattijärjestö (OAJ) esitti kevätkokouksessaan antamassaan julkilausumassa jyrkän vastalauseensa siitä, että koululaitosta oli Pirkkalassa yritetty käyttää yksipuoliseen poliittiseen kasvatukseen.

Tulee muistaa, että tuolloin elettiin suomettuneisuuden synkimpiä vuosia. Silti niin poliittisesta kuin virkakoneistosta löytyi silloin rohkeutta lopettaa kyseinen toiminta. Nykyisessä Suomessa tilanne näyttää olevan aivan toinen ja yksipuolinen poliittinen propaganda opetuksessa on sallittua ja jopa suotavaa. Yhtenä esimerkkinä on peruskoulun ysiluokkalaisille tänä keväänä jaettava ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”-kirja.

Toisena esimerkkinä voi muistuttaa opetushallituksen ohjeistusta siitä, kuinka peruskoulun neljäs- ja viidesluokkalaisista kitketään rasismin perkelettä pois:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta

* näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.”

Pirkkalan monisteen oppisisältöä syötettiin yhdessä kunnassa. Voi todeta, että Pirkkalan moniste elää edelleenkin, mutta nyt sitä levitetään koko maahan. Levittäminen tapahtuu mm. Vesa Puurosen kaltaisten henkilöitten arvovaltaan nojaten. Hän ja hänen kaltaisensa kun ovat sertifikoituja intellektuelleja ja asiantuntijoita kaiken kyseenalaistamisen yläpuolella. He voivat puhua mitä sylki suuhun tuo, ja niin poliittinen kuin virkakoneistokin tyytyy nyökyttelemään. Herää vaan kysymys, että kuka heille sen arvovallan antoi, ja miksi?

Mitä intellektuelleihin tulee, niin heidän kohdallaan suuresti arvostamani Jaska Brown totesi aikanaan osuvasti:

Jos jokin termi tarvitsee lisämääreen, kyseessä on poikkeus. Ei ole olemassa esimerkiksi ”kiduskalaa”, koska kaikilla kaloilla oletusarvoisesti on kidukset. Sen sijaan on olemassa ”keuhkokala”, koska kala jolla on keuhkot, on poikkeus ja poikkeavaa ominaisuutta on korostettava.

Mitä voidaan siis päätellä siitä, että meillä on olemassa sanat ”oikeistopopulisti” ja ”vasemmistointellektuelli”, mutta ei sanoja ”oikeistointellektuelli” ja ”vasemmistopopulisti”?

*

Hyvää alkanutta toukokuuta kaikille lukijoille. Ja muistakaa Greatest Shits-äänestys.