lauantai 10. helmikuuta 2018

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCI

1. Ammoin Yle, edelleen Yle


Mainio vakikommentoija Rouva Ano (kiitokset) muistutti hotellin respaa Ylen uutisointipolitiikasta ja vaikka Yle on meille kaikille jo ennestään tuttu ja tapansa olemme todellakin oppineet tuntemaan, niin muistutetaanpa siitä tässäkin. Eli: Oulun vankilassa saatiin päätökseen Suomen oloissa huomattavan suuri huumejuttu joka johti pitkiin tuomioihin. Yle kertoi ihan asianmukaisesti mm. että:

- Jutussa oli kyse muun muassa noin 33 kilosta amfetamiinia.

- Hasista ja marihuanaa myytiin tuomion mukaan yhteensä yli 11 kiloa.

- Amfetamiinin, hasiksen ja marihuanan arvo katukaupassa olisi poliisin arvion mukaan ollut kaikkiaan noin 1,6 miljoonaa euroa.

- Yksi tekijöistä oli alkuvuodesta 2017 vuokrannut maatilan Oulun keskustaan rekisteröidyn elintarvikekaupan nimissä. Syyttäjän mukaan kaupalla ei ole ollut kuitenkaan laillista liiketoimintaa.

- Maatila oli syyttäjän mukaan hankittu huumausaineliiketoimintaa varten ja yritystä käytetty kulissina rikollisen toiminnan rahaliikenteelle.

Sekä:

- Kaikkiaan kahdeksan henkilöä tuomittiin vankeusrangaistuksiin.

Pirun isoa bisnestä siis.  Ylen uutisesta saa herkkään kuvan että taas on Mustonen, Penttinen, Andersson ja Itula siirtyneet törkeän rikoksen lavealle polulle. Valitettavasti hallintoalamainen osaa käyttää internetiä joten noin 15 sekunnin etsimisen jälkeen löytyy hieman lisätietoa. Ekaks:

- Se elintarvikekauppa olikin ns. etninen marketti.

Ja tokaks se olennaisin:

Vuonna 1991 syntynyt Ahmed Ibrahim Alloh tuomittiin törkeästä ja perusmuotoisesta huumausainerikoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta 11 vuodeksi vankeuteen.

Vuonna 1980 syntynyt Sherif Omary tuomittiin törkeästä ja perusmuotoisesta huumausainerikoksesta 10 vuodeksi vankeuteen.

Vuonna 1991 syntynyt Ibrahim Abdallah Alloh tuomittiin törkeästä rahanpesusta ja törkeästä huumausainerikoksesta 8 vuodeksi vankeuteen.

Vuonna 1984 syntynyt Ahmed Al Khatib tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta 10 vuodeksi vankeuteen.

Vuonna 1997 syntynyt Ali Haidar Mohamad tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta 8 vuodeksi vankeuteen.

1990-luvulla syntynyt Khalig Haidari tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta 7 vuodeksi vankeuteen.

vuonna 1985 syntynyt Muath Suliman Mohamed Allouh tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta 7 vuodeksi vankeuteen.

Vuonna 1955 syntynyt Stefan Miichael Andersson tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta 7 vuodeksi vankeuteen.

Vuonna 1975 syntynyt Muhanad Ghazi Ahmed tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta 3 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen.

Jäikö Yleltä taas jotain pientä ja merkityksetöntä mainitsematta?

Mutta toisaalta, eikös se monikultturismin ensimmäisiin pioneereihin kuulunut Johanna Suurpää todennut jotenkin niin, että ”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”

Tavallaan hän oli oikeassa. Kyllähän nämä kovasti tuottavia yksilöitä olivat. Tosin tuoton tilittämisessä oli vielä vähän hiomista. Mutta suolarahojahan nuokin loppujen lopuksi olivat. Gangsteri nimeltä Yle ryöstää itse suomalaisten veronmaksajien rahoja liki puoli miljardia euroa vuodessa.

2. Varma on aina varmaa


Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen ilmoitti hiljattain, että ”Turun puukotustapaus olisi voinut olla estettävissä uudella tiedustelulainsäädännöllä” ja tällä hän tarkoitti sitä, että kyseisen terroristin tietoliikenneyhteyksiä seuraamalla oltaisiin voitu saada vihiä asiasta. Hotellin respassa suhtaudutaan uuteen tiedustelulakiin hieman kyynisesti ja pelätään että sitä käytetään myös puhtaasti sisäpoliittisiin ja järjestelmää pönkittäviin tehtäviin, mutta mitä tulee itse Turun terrori-iskuun, niin täältä annetaan täysin ilmainen neuvo. Eli niin kyseisen iskun kuin mahdolliset seuraavatkin iskut voidaan estää tehokkaasti niin, että:

a) Laittomasti maassa oleskeleva ulkomaalainen poistetaan maasta välittömästi.

tai

b) Laittomasti maassa oleskeleva ulkomaalainen siirretään lukkojen taakse odottamaan maasta poistamista.

Lukkojen takana olevan laittomasti maassa oleskelevan ulkomaalaisen teletietojakaan ei tarvitse tarkkailla, jos häneltä ottaa puhelimen pois ja luovuttaa vasta rajalla. Tietysti vasta sen jälkeen kun häneltä on otettu kaikki mahdolliset biologiset, henkiset sekä para- ja läränormaalit tunnisteet ylös, niin että hänelle mahdollisen uuden yrityksen myötä voidaan antaa kalossinkuva pyllyyn saman tien. Kannustimena poissa pysymiseen voisi myös harkita parin tunnin mittaista suossa uittamista.

Yksinkertaista mutta toimivaa.

3. Tajunnan räjäyttävä videokokemus


Mainio vakikommentoija Riku Raunioilla lähestyi puolestaan videolinkillä. Kiitos Riku. Tämä video, nimeltään ”Feminist Fight Club”, pituudeltaan 5.08 kannattaa ehdottomasti katsoa, sillä sen kautta pääsee länsimaisen feminismin ytimeen. Pientä etukäteistietoa eli kyseisessä feministien fight clubissa rääytään, meikataan pärstävärkkejä omituisen näköiseksi sekä tapellaan. Tosin tuo tappeleminen näyttää ämmien mutapainilta ilman mutaa joten jos noilla harjoitteilla mennään vetämään patriarkaattia turpaan (niin kuin videossa todetaan) niin opitaan varsin nopeasti mitä on, kun päätä särkee.

Videossa kommentit esittää aina yhtä mainio Paul Joseph Watson ja sen voi katsoa tästä.

Noin yleensä ja erikseen voi todeta, että nämä länsimaiset feministit eivät miellä vihollisikseen niitä miehiä, kulttuureja ja yhteiskuntia jotka oikeasti sortavat naista. Ei, vaan he mieltävät vihollisekseen sen tavallisen VHM:n joka ei ota heidän rääkymistään vakavasti.

Mutta hei, ja ihan aikuisten oikeesti. Kuinka tuollaiset voi ottaa vakavasti?

4. Tasain, sivu ja koro kohdallaan

Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunta onnittelee lämpimästi sata vuotta täyttänyttä suomalaista kenttätykistöä.


Siinä tämän kerran havainnot ja siirrytään seuraamaan olympiakisoja. Tosin onhan niitten taika karissut niistä 1970-luvun lapsuusvuosista

*


Ja sitten vielä pikainen lisäys: uusi sisäministeri Kai Mykkänen tyhjensi tuoreeltaan hulluuspajatson ja ilmoitti että Suomi voisi jatkossa ottaa vastaan jopa 10.000 kiintiöpakolaista vuodessa. Alkaa tuntua siltä, että poliittisessa eliitissämme on menossa kilpailu siitä, kuka keksii mielipuolisimman idean.

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta.Pilasin päiväni lukemalla keskisuomalaista ja nyt pilaan sinun.Uusi sisäministeri haluaa ottaa 10000 kiintiöpakolaista."Nyt turvaa hakevat ihmiset, joilla on rahaa ja kykyä liikkua."sannoopi mykkänen (nimi tarkoituksella pienellä).Voi Jeesus Christ tätä hulluutta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, huomasin tuon tuoreeltaan itsekin. Täytyy tehdä vielä tuosta pieni lisäys juttuun. Vaikuttaa siltä, että poliittisessa eliitissä suorastaan kilpaillaan siitä kuka keksii hulluimman idean.

Anonyymi kirjoitti...

Orpopojan ja Mykkäpojan valtakunnassa suomalaisuus ei ole missään arvossa, paitsi veronmaksajina. Tuota 10 000 kiintiöpakolaisen määrää pitää toistaa ja lyödä julkisuudessa, että ihmiset tietävät epäkansallisen kokoomuksen todellisen roolin.

Miksi valtionyhtiö Nesteen toimitusjohtajaksi valittiin kaksoiskansalainen mutta ei edes puoliksi Suomen kansalainen?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset jälleen kerran hyvistä havainnoinneista.

Tuosta Salolaisesta sen verran, että joskus 80-luvun alussa olin hetken hepun kanssa tekemisissä ja tuolloin antoi itsestään hyvinkin tolkun miehen vaikutelman (ja tytär oli silloin perin kivannäköinen misu!). Rumempi ilme alkoi näkyä eeeuuu-äänestyksen jälkimainingeissa, kun tyyppi äksysi, että euron käyttöönottaminen sisältyi samaan äänestystulokseen, eikä toista äänestystä tulisi. Viimeisimmästä aselaista äänestettäessä olikin jo selvä juttu, että heebo oli muuttunut täysiveriseksi eeeuuu-droidiksi, jonka pirtaan yksityinen aseenomistus ei sovi.

Tulee mieleen, että nuo nykypäivän feministit taitavat olla psyykanneet itsensä jonkimoiseen transsiin, vähän niin kuin pyörivät dervissit tekevät - maailma pyörii ympärillä ja itsellä tuntuu olevan kontrollinäppäin käden alla kuinka nopeasti ja mihin suuntaan se oikein spinnaa.
Jotenkin tuli mieleen muinainen dokkari Kiinan kulttuurivallankumouksesta 60-luvulta, jossa näytettiin (mustavalkoista) uutiskuvaa Lontoosta, jossa nuoret vallankumoukselliset ottivat hetkeksi haltuunsa Kiinan suurlähetystön. Filkassa BBC:n toimittaja yrittää kysellä ovenraosta nuorelta kiinattarelta, että mitä he oikein ko. teollaan hakevat. Naikkonen tuijottaa reportteria kuin mitäkin itikkaa (hyönteistä, ei nautaa) ja sitten kiljaisee kiinaksi ”Kauan eläköön Mao!” ja paukauttaa oven kiinni. Naisen mielestä mies oli selvästi liian typerä ymmärtääkseen itsestään selvää asiaa.

Uusi sisäministeri ei yllätä - jälleen yksi kikkare yrittää” tehdä Käteiset”…
T. Riku Raunioilla
-now officially in the dark side-

Anonyymi kirjoitti...

Kun nyt tiedämme, kuinka hyvin maahanmuuttajat sijoittuvat työelämään ja kuinka paljon he tekevät erilaisia rikoksia (ryöstöjä, pahoinpitelyjä, raiskauksia ja murhia), on mahdollista tilastollisesti arvioida, kuinka moni näistä 10 000 maahanmuutajasta olisi työttömänä niin ja niin monen vuoden kuluttua ja kuinka monta eri tyyppistä rikosta he tekisivät.

Toinen professori

joppos 123 kirjoitti...

Pistetään kunnolla Mykkästä vastaan periaatteella 7 ja 2 kourassa all in. Otetaan heti miljoona keharia pyörimään tänne. Kyllä se jossain vaiheessa arpa osuu myös Mykkäseen ja hänen lähipiiriinsä.
Herra Mykkänen on omassa lajissaan vaarallinen populisti ja en tiedä kenen katiskalla sekin kalastelee.
Kilpalaulanta siitä kuinka paljon näitä kehareita tänne voisi roudata on näköjään alakanut. Mykkänen voisi vielä antaa mulkuille veteraanistatus ja ohituskaistat ihan kaikkeen.
Seuraavalle keikalle taidan ottaa Vitunmykkäsen mukaan jos se lapatossu lähtee.
Otin viimeviikolla sirpaleen liiviin, muutama kylkiluu meni ja tänään pitäisi lähteä jätkien kanssa keilaamaan. Tuleepas annettua pikkasen liikaa tasoitusta.
Jätkät vittuilee jo etukäteen,heh.
Tuon Mykkäsen voisi ottaa messiin, ihan vaan juteltaisiin kehareista.
Kokemus vs kuvitelma.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Rikulle Raunioilla, Toiselle professorille ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Piti ihan googlata tuo ja tyyppi on siis sekä Saksan että Belgian kansalainen. Jotenkin tulee vaan mieleen eräs eeloppi ja hänen johtajakautensa dramaattiset seuraukset. Kiintiöpakolaisten määrää tullaan täällä vaihtoehtomedian puolella varmasti toistamaan mutta veikkaan että punaviherkuplassa on jo lauettu porukalla pikkareihin kun tieto ideasta tuli julki.

Riku: Ja kiitos sinulle ideasta. Asiasta Salolainen vs. 1980-luku voi todeta, että silloin oli eri ongelmat eikä nykyistä mielettömyyttä osattu edes kuvitella. Vaan ajattelepas piruuttasi sitä tilannetta jos nykyisillä feministeillä olisi sama ehdoton vaikutusvalta kuin Kiinan kulttuurivallankumouksillisilla oli 1960-luvulla. Tuleeko kylmiä väreitä?

Toinen professori: Juuri näin. Ja muistetaanpa kyseisen jätkän lausetta ” tämä edellyttäisi koko Euroopan yhteistä ratkaisua, jossa kiintiöpakolaisuus olisi ensisijainen turvanhakutie vastaanottokeskuksiin saapumisen sijaan.”

Tarkoittaako tämä sitä, että turvapaikkahuilailijat pääsevät tänne suoralla pakolaisstatuksella? Mitä muuta se oikeastaan voi tarkoittaa? Suomen sisäministereissä on sellainen jännä piirre, että oli edellinen kuinka kuuhelo hyvänsä, niin sitä alkaa kaivata takaisin kun uusi vielä kuuhelompi tulee virkaansa.

joppos 123: Nähtävästi rikastus ei ole vielä osunut valtaeliittiin. Odotellaan sitä päivää. Yksityisviestistäsi totean että voimia ja jaksamista.

Anonyymi kirjoitti...

Kaitpa se mykkänen tarkoitti, että kun niitä tulee rahamiehiä, niin elättävät itse itsensä ja muutkin maahan tulleet ja osan suakkejakin siinä sivussa. Näin asian vierestä sen ymmärsi Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Sinä ymmärrät asiat oikein. Mykkäsen kohdalla on kaksi vaihtoehtoa:

1. Hän ei ymmärrä.

2. Hän ymmärtää, mutta toimii siliti täyden järjen vastaisesti.

Itse kallistun vaihtoehtoon kaksi.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ulkomaankaupparakkaudenministeriössä tuskin enää kaipaavat mykkää ministeriä?

Pitkästä aikaa PÄTEVÄ ministeri!

Turhapaikkahuilailija pakoloisstatuksella. >> Lienee = Ei voi palauttaa. :D
Mut hei! Ainakin säästetään palautuslentojen kuluissa. :D :D

Samaan aikaan toisaalla.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtikohan Mykkänen kokonaan sen, että kansainväliseen pakolaisuuden määritelmään kuuluu aina henkilökohtainen vaino? Ei kelpaa syyksi rasismi, köyhyys tai ilmastonmuutos (?), eikä edes sota. (Kaikki parempaa elintasoa havittelevat voivat mielestäni pyrkiä Suomeen laillisia reittejä pitkin ja omalla kustannuksellaan. Niin on suomalaisetkin tehneet kautta aikojen.) Näitä tuhannen ja yhden yön satuja ja lähes jokaista kotimaassa uhkaavasta kuolemasta on kuunneltu varmaan jo liiankin kanssa ja hukattu kallista virastoaikaa. Tästäkin teräväpäinen Kari Suomalainen piirsi mainion kuvan jo 90-luvulla; susihukka pihisi ja puhisi afrikkalaisen naisen kurpitsavaunut kumoon ja virkailija nenäliinaansa tyrskien myönsi turvapaikan. Mikään ei ole muuttunut liki 30:ssä vuodessa, poliitikkojen puheet ja teot käyvät entistä hullummiksi, uusi virkamiessukupolvi on tullut höynäytettäväksi ja eri oikeusasteissa pyörivät valitukset maailman tappiin. Ikiliikkuja on keksitty.

Onneksi Euroopassa monissa maissa alkaa mitta olla täynnä ja vastarintaan on herätty. Laittakaamme siis toivomme näihin suoraselkäisiin, omia kansalaisia ja omaa kulttuuria puolustaviin maihin, kun meidän omat päättäjämme eivät sitä halua tehdä, vaan laittavat jatkuvasti lisää kiviä vedettävään rekeen. Joku voisi huvikseen laskea, kuinka paljon sitä rekeä tulevat kuormittamaan nyt Oulussa annetut huumetuomiot, jos vankivuorokauden hinta on 250 €. Eipähän nämä uudet fazerit ja finlaysonit täyttä tuomiota istu ja jos joku porukasta on jo ehtinyt kansalaisuuden saada, niin tännehän jää vankilankin jälkeen ”yrittämään” paremmalla onnella.

Nimimerkkini mainittu, olen otettu, vaikka aikaansa seuraaville lukijoille siinä ei tainnut mitään yllätystä ollakaan. Laitoin lyhyen kommentin aiheesta Ylen nettisivuille, vaikka tiedän, että se on yhtä tyhjän kanssa.

Sitten kiitän vielä Ykää hyvästä vihjeestä katsoa olympiajääkiekkoa pienellä rahalla!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Hjuu, pätevä ministeri on mielipiteetön ja ajatukseton ja joka toteuttaa ns. vallitsevien olosuhteitten mukaista politiikkaa tietämättä että mitä oikeastaan tekee. Tuo Kataisen mahdollinen pomoasema muistuttaa kauhuelokuvaa. Eikö siinäkään pelleporukassa parempaa ole?

Rouva Ano: Mykkänen ei edes mieti noita asioita vaan hän ajatuksettomana ja mielipiteettömänä poliitikkona tekee sen, mitä hänen käsketään tehdä ja käskijähän löytyy EU:sta. Ja niin kuin totesit, niin Euroopan toivo on itä-Euroopassa mitä ei olis joskus 1970-luvulla kuvitellut. Noilla Oulusssa tuomituilla on varmasti erittäin hyvä lakimieskoneisto heidän ihmisoikeuksiaan vahtimassa. Ja juu, hyvän nimimerkin nimi kannattaa aina mainita.

Anonyymi kirjoitti...

Brrrr!!!

T. Riku Raunioilla

Qroquius Kad kirjoitti...

Näitä on jo vähän vaikea kommentoida, koska ne on käsitelty niin tyhjentävästi itse bloggauksessa. Mutta yritetään nyt kuitenkin:

1. Ammoin Yle, edelleen Yle

Olihan siellä yksi Andersson joukossa. Lisäksi Muhanad ja Ibrahim ovat niin lähellä Mustosta ja Itulaa, että voitaneen hyväksyä? Eiväthän nuo niin pahoja voineet muutenkaan olla, kun yksi oli oikein Sheriffi.

Jonsukin voinee puolustautua jotenkin tähän tapaan:
"Minähän käytin sanaa 'luultavasti', joten sen pitäisi kattaa kaikki mahdolliset virhemarginaalit, jos sellaisia nyt ylipäänsä voisi ollakaan.
Sitäpaitsi ihmisoikeuksilla ei ole hintalappua, mutta ilmeisesti tämäkin on liian vaikea asia miesajattelulla ymmärrettäväksi!"

2. Varma on aina varmaa

Siltä se vain yhä enemmän näyttää, että poliittinen, hallinnollinen ja mediaeliittimme todellakin haluavat maahamme islamistiterrorismia, raiskausaaltoja ja no-go-zoneja. Miksipä he muuten raivoaisivat jatkuvallla syötöllä Visegrád-maille "eurooppalaisten arvojen" vastaisesta toiminnasta?
Ko. maissa kun ei ole nähty ensimmäistäkään islamistiterroristi-iskua, ja seksuaali- ja väkivaltarikokset ovat käytännöllisesti katsoen täysin kotoperäisen aineksen tuotosta.

Jos siis europpalaiset arvot edellyttävät terrorismia ja muuta allahuakbarointia, sanoudun tässä ja nyt irti euroopppalaisista arvoista toivottaen tilalle visegrádilaiset arvot.

3. Tajunnan räjäyttävä videokokemus

Tätähän ehdin kommentoida jo edellisbloggaukseen. Tähän voisi yrittää ainakin toivoa, eteeivät nuo itsekään ottaisi itseään aivan tosissaan, kun kerran näkevät noinkin paljon vaivaa sonnustautuakseen...niin, pelleiksi.

Mutta pelkäänpä pahoin, että taitavat ottaa. Mediakin antaa heille näkyvyyttä, koska heistä saa jutunaihetta niin helposti. Sivutuotteena he saavat jostain syystä myös älämölönsä pari pykälää uskottavamman oloiselle pohjalle kuin se kuuluisi.

4. Tasain, sivu ja koro kohdallaan

Tähän voisin ottaa uusintana viimekesäisen kommenttini asiaa sivuten:
kun me jalkaväkimiehet ilkumme "Tyhmä saa olla, mutta ei tykkimies", johtuu se meidän syvästä alemmuudentunteestamme tykistöä kohtaan. Se kun pystyy raskaan kalustonsa menetettyään jatkamaan toimintaa jalkaväkenä, mutta me emme osaa tehdä tykistöllä yhtään mitään.

Kuningasaselaji on silti huolto: kun se lakkaa toimimasta, loppuu kaikki toiminta kaikilta aselajeilta enemmin tai myöhemmin. Mutta niin kauan kuin se toimii, se otetaan itsestään selvyytenä.

Sitä nämä Mykkäsetkin varmaan ajattelevat kuvitellessaan Suomen kokoisen maan voivan ottaa maahantunkeutujia loputtomasti huoltosuhdetta heikentämään?
"Onhan meillä varaa, ja jos ei sitten olekaan...Après nous le déluge! Olimmehan ainakin eurooppalaisten arvojen lipunkantajia! Historia on meidät vapauttava!"

Anonyymi kirjoitti...

Ihan normaali rajavalvonta olisi estänyt Turun puukotukset. Rikollinen olisi jäänyt kiinni heti. Muistelen joidenkin vokkilaisten jo ennen puukotusta poliisille ilmoittaneen tyypistä, joten jos poliisi ei ota vakavasti ilmoituksia, niin mitä vittua se tekee millään tiedustelutoiminnalla, jos ei osaa arvioida tuloksia ja toimia sen mukaan? Iines

Anonyymi kirjoitti...


Tuntui nololta. Kirjoitin pitkän kommentin mutta ihana tietotaito kertoi että "HTML-koodiasi ei hyväksytä, on oltava enintään 4096 merkkiä." Kirjoitetaanko tänne mielipiteitä vai lasketaan kirjaimia? Poistin pari kappaletta mutta kirjaimia en todellakaan ruvennut laskemaan. Onko tämä joku uusi systeemi vai vain hienovarainen ilmoitus että tiivistäkää? Tuskin.
tira+

Allaspalo kirjoitti...

Feminist Fight Club? WTF Fight Club?
Olen kuullut anti-fasistien fight clubista ja Jane Austinin fight Clubista.

Feministien fight club ainakin opetti, että kissatappelut eivät aina ole seksikkäitä -ainakaan jos katit ovat Karvisen mittoihin lihotettuja piloille lellittyjä siamilaisia. Noh on tuossa ainakin se hyvä puoli etteivät nuo ole hikoilemassa missään oikeassa kamppailulajikerholla.

Anonyymi kirjoitti...

No tuota..Rouva Ano kirjoittaa, milloin kirjoittaa erittäinkin asiaan kantaa ottavaa ja asiallista tekstiä. Kiitos Rouva Ano. t, Satunnainen lukija Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Pertti Salolainen taisi "unohtaa", että Turun puukottajan radikalisoitumisesta oli tehty ilmoituksia muistaakseni poliisillekin saakka. Tietoa oli, mutta teot jäivät puuttumaan ennen kuin puukotukset tapahtuivat. Mutta "jos olisivat olleet tiedustelulait voimassa niin kyllä sitten"... Höpötihöö, tuskinpa viittä miljoonaa ihmistä vakoilemalla saadaan sen paremmin terroristit seulottua. Tavoitteet ovat toisaalla. Kun tuloeroja kasvatetaan tähtitieteellisiin mittoihin, tarvitaan kovaa kontrollia kansalle. Terrorismin torjuntaan auttavat vain nuo Ykän keinot, mutta niitähän ei oteta käyttöön. Mahtaisiko joku tietää miksi ei?

Anonyymi kirjoitti...

Juu, nyt sai veijareiden businekset pienen kolhun. Ensikertalaisina istuvat puolet tuomiosta ja vankilomatkin alkavat varmaan vuoden parin päästä pyörimään? Linnassa on sitten aikaa kehitellä seuraavan yrityksen liike- ja toimintaideaa. Tuskin sekään kestää päivänvaloa.

Tämän uutisenko vuoksi se Mykkänen hihkaisi tuollaisen "kuningasidean"? Olisi edes sukunimensä veroinen ja pitäisi suunsa ystävällisesti kiinni.

Vaikka toi Ylenannon artikkeli onkin jo loppuvuodelta 2016 niin ei ihan heti muistu mieleen miten tuon projektin kanssa on käynyt? Mutta, tuossa näkee tosi hyvin muslimiveljeskansojen keskinäisen solidaarisuuden. Monikohan noista sitten saapi päähänsä kokeilla Euroopan houkutusta vai riittävätkö suurimman osan rahavarat Euroopan ekskursiolle?

Toivottavasti eivät nyt ainakaan alkaisi roudaamaan noita lentokoneilla tänne! Hiilijalanjäljetkin jo tuossa koohotuksessa paukkuisivat uusiin ennätyksiin.

@Tira, olen myös törmännyt tuohon merkkirajaan muutamankin kerran, viesti pitää vain sitten kirjoittaa kahteen tai useampaan osaan. Varsinkin kun linkkailee noita ulkomaan juttuja ja koittaa suomentaa pääpiirteet niin raja tulee äkkiä vastaan. Tämä merkkiraja on vissiin alun alkaenkin ollut tällä Bloggerin kommenttiosiossa....?


- Soomepois Eestist -

KKi kirjoitti...

Eiköhän Mykkänen tasan tiedä mitä tekee. Kokkareagendaan sopii oikein hyvin sosiaaliturvajärjestelmän ylikuormittaminen ja sitä kautta tuhoaminen.

Kokkare kun kaipaa aikaa jolloin kokkare saa köyhän tekemään leipäpalalla mitä kokkare vain kehtaa keksiä.

Kokkareagendahan on selkeästi näkyvillä. Sen agendan valossa mykkäset ja vartiaiset toimivat aivan loogisesti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rikulle Raunioilla, Qroquius Kadille, Iineksellelle, tira+:lle, Allaspalolle, Huru-ukolle, Anolle, Soomepoisille Eestist ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Riku: Hyytää joo…

Qroquius Kad:

1. Luulen muuten että niin Jonsu kuin jonsut saattaisivat puolustautua juuri noin. Se Sherif ei tainnut kuitenkaan olla se Nottinghamin sheriffi.

2. Olen samaa mieltä ja sanoudun irti eurooppalaisista arvoista. Tosin se lienee ollut selvää ennenkin.

3. Minä luulen, että nuo ottavat itsensä haudanvakavasti ja naurunkätkätys on heille suurempi loukkaus kuin avoin suuttuminen.

4. Tosi joo, kyllä huollon täytyy pelata. Sotakoneistohan on muutenkin vähän niin kuin palapeli. Osaset tukee toisiaan ja tarvitsevat toisiaan. Luulen muuten että niin Mykkänen kuin mykkäset yleensä eivät ajattele mitään. He vain toimivat niin kuin heidän pitää omasta mielestään toimia.

Iines & Ano: Kyllähän tällaisia varoituksia oli tullut. Minä vähän luulen, että poliisi osaa kyllä tehdä niitä tilannearvioitaan mutta kynnys toimimiseen on korkea sen kuuluisan R-kortin takia. Niitä ”Ykän keinoja” ei käytetä varmaankaan sen vuoksi että ensinnäkään EU ei salli ja Suomihan ei pane EU:lle hanttiin yhtään missään ja tietysti myös siksi että silloinhan tunnustettaisiin että ollaan aikaisemmin tehty äärimmäinen hölmöntölväys.

tira+: Valitettavasti tuo kommenttiosion tekstieditori ei ota sen pidempiä kirjoituksia. Ja tuo merkkiraja on ollut olemassa jo silloin kun aloitin blogini eli vuonna 2007. Jos on pidempiä kommentteja niin ne kannattaa laittaa sitten kahdessa eri viestissä.

Allaspalo: Näköjään nuo antifasistit treenasivat ihan oikeasti. Lajista en tiedä, kun niitä mättämislajeja on niin tolkuttomasti. Tuo Jane Austin-juttu oli mulle ihan vieras. Liekö vaan naisille tehty kopio alkuperäisestä Fight Clubista. Niitähän nykyisin tehdään. Ghostbustersistakin tehtiin feministiversio ja eikös se flopannut ihan totaalisesti? Tuossa feministien fight clubissa taisi olla se tärkein asia rääkyminen ja poskensoitto.

Huru-ukko: Kiitokset välitetty ja ihan hyviä kommentteja on itselläsikin.

Soomepois: Joo, se tuomionpuolitussysteemi on täysin älytön. Harkintaa ainakin voisi käyttää sillä tässä oli kyse ihan täysiverisistä ammatti- ja taparikollisista. Minä luulen, että Mykkänen hihkuu mitä Bryssel käskee hihkumaan. Sillä nimenomaan kokoomus on ihan puhtaasti federalistipuolue ts. toimii EU:n maaherroina eli käskyn välittäjinä.

KKi: Kokoomuksessahan on hoksattu että paras, varmin ja turvallisin tapa tehdä bisnestä on tehdä se riskittömästi toisten verorahoilla, varsinkin kun saa itse määritellä mihin ne käytetään. Toi Vartiainenhan oli aikaisemmin demari ja se kertoo varsin hyvin ns. vallitsevan poliittisen tilanteen.

Unknown kirjoitti...

Melkein pitäisi palkanmaksajana ja työnantajana vaatia ministeriltä pikku pisunäyte. Valvottuna. Tokihan tuohon 10000 lisäksi voi laskea perheidenyhdistämiset? Taitaapi olla aika bosnialainen eläke tarjolla omalle sukupolvelle, kun työt loppuu, saadaan vain syanidikapselit työuran päätteeksi. Meh, ihan sama minkä hämähäkin äänestyskuponkiin käy piirtämässä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Tuo antifasistien fight club -video näytti äkkiseltään potkunyrkkeilyltä, tai kickboxingilta kuten sitä tavataan erottaa lukuisista muista nyrkkeily- ja potkutekniikoita yhdistelevistä kamppailulajeista. Sen varsinainen antifasistisuus sen sijaan ei ilmennyt muusta kuin mainoksesta.

Voi olla, että porukka tuolla treenaa päästäkseen "puolustautumaan" "fasisteja" vastaan. Keljumpi juttu meille kaikille tukkamme millin koneella ajeleville, vahvarakenteisille miehille:
lienemme heidän maalitaulujaan ulkomuotomme perusteella aatemaailmaame sen kummemmin kartoittamatta?

Asian ei toki tarvitse olla noin:
voihan olla, että tuo kamppailulajiseura edellyttää jäsenyysehtonaan näkyvää, mittavaa ja julkista irtisanoutumista "fasistisista arvoista". Nehän ovatkin sitten aavistuksen verran venyvä käsite...

Mikäli näin, suotakoon se heille; tietääkseni israelilaisperäisessä krav magassa kysytään myös (ainakin viime vuosituhannella kysyttiin) ns. mainetodistusta, eli poliisin suppeaa turvallisuusselvitystä.
Heidän motiivinaan oli, etteivät he aio alkaa kouluttaa petoja kaduille, varsinkaan mikäli sellaisten motiivina oli pyrkiä edistämään väkivaltaisesti erään oikean kainalon tuuletukseen liittyvän, epäonnistuneeksi osoittautuneen sosialistisen aatteen epärealistisia nousupyrkimyksiä. - Paitsi että:

jos ja kun poliittinen, hallinnollinen ja mediaeliitti määrätietoisesti jatkavat hyväksi havaitsemaansa tuhon politiikkaa leimaten kaikki sitä kritisoivat natseiksi...

onko meillä lähitulevaisuudessa sittenkin edessä tilanne, jossa ainoat nykymenon vastustajat vastaavat natsisyytteisiin:
"Niin ollaankin!"
Kun eliitti syyttää heidän olevan siinä tapauksessa pahoja fasisteja, rasisteja ja kaikkea muuta Äärimmäista Pahaa he vastaavat:
"Niin ollaankin!"
Tässä vaiheessa eliitin edustajien alahuuli alkaa jo väpättää. He yrittävät vielä kerran vedota, että eiväthän nuo sentään halua alkaa keskittää ihmisiä leireille kaasutettaviksi ja krematoitaviksi, eiväthän...?
Ja vastaus kajahtaa: "Juuri niin halutaan!"

Sitten yhdellä ja toisella väpättää alahuulen lisäksi moni muukin kehonosa, samalla kun heidän korviensa välissä juhmii vain yksi ajatus yhä uudestaan ja uudestaan:
"Eihän sen pitänyt näin mennä..."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Unknownille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Unknown: Tuo ”bosnialainen eläke” on kyllä varsin kuvaava termi. Mutta kyllä ensi vaaleissa kannattaa äänestää persuja. Tosi tietysti on että se lääke puree vasta kun persuilla on 101 kansanedustajaa mutta jos ei edes yritä niin ei mitään saakaan.

Qroquius Kad: Siltähän se vähän näytti mutta kun noita lajeja tosiaan on niin paljon niin en osaa erottaa niitä toisistaan. Krav magan kohdalla tuo taustaselvitys on varmasti viisasta sillä sehän ei ole varsinaisesti itsepuolustuslaji vaan ihan sotilaalliseen käyttöön kehittetty vastustajan vakavaan vahingoittamiseen pyrkivä laji. Käsittääkseni myös Suomen PV:n lähitaistelukoulutus pohjautuu siihen. Ja joo, kun nykyinen uusrälssi määrittelee aina vaan useamman henkilön natsiksi niin se tekee tietä oikealle natsismille. Jonka kannattajia tässä maassa ei oikeastaan kyllä ole. Ei ollut pahemmin edes 1930-luvulla jolloin natsismi oli ihan eri lailla pop kuin nykyisin.

Anonyymi kirjoitti...

Olen uskaltautunut tänne ilmeisesti aika miehiseen porukkaan ja tullut kaiketi hyväksytyksi, vaikka omat kommenttini eivät niitä terävimpiä olekaan. Samantyylisiä kommentteja olen kirjoittanut muuallekin, mutta aika usein esim. Iltalehdessä ne ovat joutuneet sensuurin hampaisiin, vaikka paljon ilkeämpiäkin on julkaistu. Täällä Ykän blogissa saa jopa vastakaikua ja tuntee olevansa ikäänkuin ystävien joukossa. Lämpimät kiitokset Ykälle ja muillekin, nyt viimeksi Huru-ukolle!

Terveisin Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Tekemäni gallupin mukaan tämän blogin lukijoista 90 prosenttia on miehiä mutta täällä olet ystävien joukossa ja aina tervetullut. Tämä – niin kuin vastaavat blogit – ovat virtuaalisia Veijo Esson baareja.

Qroquius Kad kirjoitti...

Lämpimät vastakiitokseni Rouva Anolle:

kommenttisi ovat olleet aina mainoita. Olen lukenut ne kaikki ja luen vastakin. Tämän blogin lukija- ja kommentaattorikunta ovat ymmärtääkseni varsin miehisiä, mutta ei täällä myöskään koskaan ole kyse ollut siitä, ettei naisia hyväksyttäisi sukupuolensa vuoksi.

Tietynlaisia naistyyppejä on kritisoitu ja kritisoidaan kieltämättä melkoisen rankalla tavalla, mutta yhtä lailla kritisoidaan heidänkaltaisiaan miestyyppejä. Kyse ei ole sukupuolesta, vaan persoonallisuudesta.

Joten Rouva Ano: ainakin minun puolestani olet todellakin aivan yhtä hyväksytty ja arvostettu kommentaattorina kuin kuka tahansa muukin!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Viesti välitetty. Veijo Esson baarissa on tilaa.