maanantai 19. helmikuuta 2018

JÄTKÄNKYNTTILÄ

Uusi Suunta osa IV

Naakkamossa, helmikuun 18. vuonna 2039


Naakkamolaisen omakotitaloalueen pihalla oli keski-ikäinen mies ja hänen 12-vuotias tyttärensä Maija. Kello oli kahdeksan aamulla ja Maija auttoi purevassa pakkasessa isäänsä nostamaan Suomen lippua salkoon. Isä naureskeli että on tää Suomen lippu vaan kätevä kun sitä ei oikein pysty nostamaan salkoon väärinpäin. Hän sanoi myös tyttärelleen, että tää on Maija tärkeä juttu tää lippu. Ennen kaikkea se kaikki, mitä se edustaa. Maija piti kiinni lipusta kun isä kiinnitti klipsit ja veti sitten lipun salkoon. Onneksi oli kevyt tuuli joten lippu liehusi ja se oli helpompi viritellä salon kärkeen saakka. Kun lippu oli ylhäällä, isä otti hetkeksi karvahatun pois päästään ja katsoi lippua hiljaisena. Sitten hän sanoi hymyillen Maijalle:

- Mennäänkös vielä käymään liiterissä? Haetaan se illan ohjelmanumero.

Tottahan Maija tuli mukaan. Iskä pilkkoi varsin ohkaisia klapeja ja Maija laittoi ne pulkkaan johon iskä oli laittanut muovipressusta reunukset jolloin pulkka toimi pienenä ahkiona. Sillä oli hyvä viedä klapeja poltettavaksi. Isä kopsautti halkaisemiaan klapeja yhteen jolloin ne päästivät mukavan kuivan kilahduksen ja totesi:

- Otetaan näitä närepuita. Ne on pihkaisia ja paukkuu ja kipinöi sitten illalla mukavasti.

Tokihan Maija oli jo oppinut erottamaan mikä oli närepuuta, mikä koivua, mikä mäntyä ja mikä leppää. Ja mitä kannatti polttaa pesässä ja mitä takassa. Iskä oli opettanut. Nämä näreklapit poltettaisiin illalla kahdessa jätkänkynttilässä mitkä iskä oli laittanut valmiiksi olohuoneen ikkunan eteen. Maijan perheellä asiaa toimittivat kaksi metallista jätkänkynttilän runkoa johon klapit sitten ladottaisiin. Naapureilla Kekkoloilla puolestaan oltiin sahailtu moottorisahalla pari tervaspuista runkoa jätkänkynttilöiksi.

- Ja toi Pensselsson se aina vähän liioittelee. Mutta kyllähän sillä komeat tulet sitten illalla on.

Näin totesi isä hiljaa nauraen. Toinen naapuri Pensselsson oli kova harrastamaan kaikenlaista nikkarointia ja puutyötä. Hän ei oikein osannut elää, jos ei ollut aina ainakin pari rautaa tulessa. Mukava mies hänkin kyllä oli. Hän oli kuskannut takapihalleen ison peltitynnyrin ja laittanut talven aikana kertyneen ylijäämäpuun siihen. Tynnyri oli tullut melkein täyteen. Iskä totesi vielä hymyillen:

- Kyllä toi Pensselsonin tynnyri vähintään hehkuu illalla. Saas nähdä sulaako…

Tänään polteltaisiin jätkänkynttilöitä niin Naakkamossa kuin kaikkialla muualla Suomessa. Maija tiesi minkä vuoksi. Sillä juhlistettaisiin Vapautuksen päivää jolla muistettiin sitä kansannousua joka oli tapahtunut muutama vuosi ennen kuin Maija oli syntynyt. Kansannoususta hänelle olivat kertoneet niin vanhemmat kuin koulun opettajatkin. Kun opettaja oli käynyt läpi kansannousuun johtaneita tapahtumia ja kokonaista aikakautta niin nuoret ja uteliaat oppilaat olivat kyselleet ihmeissään:

- Siis oliko niin, että maan johto oli vapaaehtoisesti luopunut Suomen itsenäisyydestä ja tehnyt siitä jonkun mitättömän liittovaltion maakunnan?

- Ja oliko tosiaan niin, että maan johto oli tieten tahtoen hankkinut maan täyteen vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi vain siksi että tänne piti saada vierasmaalaisia ihmisiä elätettäväksi? Eihän ne mitään Karjalan evakkoja kumminkaan olleet.

- Oliko ihan oikeasti niin, että vaikka tuo tänne köijätty porukka teki jatkuvasti väkivaltarikoksia suomalaisia kohtaan niin ainoa asia mitä maan johto teki oli ongelman kieltäminen ja asiasta keskustelun muuttamisen rikolliseksi?

- Kuinka tämä yleensä oli mahdollista? Eihän tuollaista voisi nykyään edes kuvitella?

Oppituntia pitänyt koulun rehtori Jarmo Luostarinen oli ollut hetken hiljaa ennen kuin vastasi:

- Ensinnäkin täytyy sanoa, että te nuoret oppilaat esitätte viisaita kysymyksiä. Toisekseen sanon, että nuo kysymykset oltaisiin ennen kansannousua julistettu rikollisiksi. Ja kolmanneksi sanon, että vaikka tuota asiaa on tutkittu yliopistoissakin, niin vieläkään ei olla saatu pitävää vastausta siihen, että miksi tuo kaikki tapahtui. Se on selvää, että maassa joku meni vinksalleen 1990-luvulla. Ehkä jo 1960-luvulla. Kyseiseen kehitykseen – tai taantumiseen – kuului tietysti monia muitakin asioita ja elämänalueita kuin ne, joista te kysyitte. Voidaan sanoa, että päädyimme yhteiskuntaan jossa sairaus oli normitila ja yritys parantaa sairautta nähtiin rikollisena toimintana.

- Joku, se kuuluisa joku sai aikaan tilanteen, että valtaan pääsivät elämästä täysin vieraantuneet ihmiset jotka pakottivat kansan elämään jatkuvasti pahenevassa painajaisessa ja väittivät sitä parhaaksi mahdolliseksi olotilaksi. Mutta mikä se joku oli? Mikä sai tuon kaiken aikaiseksi? Siihen ei ole vieläkään varmaa vastausta. Se, mikä on varmaa, että nykyisin tuollaisen kehityksen varoitusmerkit tunnetaan entistä paremmin. Ja kun ne tunnetaan, ne voidaan estää. Silloin kun minä olen eläkkeellä ja sitten aikanaan tups´ahossa niin teidän vuoronne on estää ne omasta puolestanne. Ja uskon, että tekin tulette onnistumaan. Niin että uusia kansannousuja ei enää tarvittaisi vaan te voisitte keskittyä rakentamaan ja säilyttämään omaa, suomalaista yhteiskuntaamme.

Maija tiesi että iskä oli ollut mukana kansannousussa. Mutta hän ei ollut halunnut hirveästi puhua siitä. Vaikka Maija oli monesti kysynyt hänen jalassaan olevasta arvesta. Työtapaturmana iskä oli sen aina kuitannut mutta tajusihan Maija että luodin jäljiltä se oli. Sitten kun Maija oli täyttänyt edellisenä kesänä kaksitoista vuotta oli isä kertonut:

- Taidat olla jo sen ikäinen että sinulla on oikeus tietää. Minä olin mukana kansannousussa. Naakkamon kansalaiskaartissa. Tai silloinhan me vielä sanottiin sitä suojelukaartiksi. Kansalaiskaarti siitä tuli vasta sitten kun väliaikaishallinto ja sitä seurannut hallitus nimitti kaartit virallisiksi hallituksen yksiköiksi mitä ne ovat vieläkin. Minä olin muitten naakkamolaisten mukana puhdistamassa Radanvarsikaupunkia. Itse asiassa se kävi suhteellisen siististi ja nopeasti. Etnojengit tajusivat että ne ovat saamassa rumasti turpaansa, laskivat aseensa ja suostuivat karkoitukseen ajatellen että koettavat onneaan Ruotsissa jonne ne kuskattiin.

- Entäs tuo arpi? Sinua on ammuttu.

- Ne olivat puolestaan niitä anarkisteja joille silloinen maanpetturihallitus oli antanut aseet ja valtuudet. Anarkomiliiseiksi niitä kutsuttiin. Kamapäissään ne eivät tajunneet tuuliviirin asentoa ja alkoivat ampua. Yhden Mutasen Matin ne saivat hengiltä ja minua osui tuohon oikeaan sääreen. Siihen se loppui se kansannousu minun kohdaltani. Onneksi oli sen verran hyvä tuuri että se luoti meni siististi lihaksesta läpi eikä sattunut sen pahemmin. Toisin kuin sillä Matilla. Se oli kunnon mies.

- Miten niille… anarkisteille kävi?

Iskän kasvoille kohosi varjo ja hän vastasi:

- Niillä ei ollut yhtä hyvä tuuri.

Maija halusi kysyä iskältä vielä Ruotsista. Silloin, kun äiti odotti Maijaa isä oli ollut kansalaiskaartin mukana auttamassa ruotsalaisia joitten maa oli mennyt täyteen kaaokseen. Myös norjalaiset ja tanskalaiset olivat osallistuneet taisteluihin. Sota oli päättynyt niin, että eteläisessä Ruotsissa, tarkemmin sanoen Skånessa oli nyt islamilainen etnovaltio joka pysyi hengissä vain rikkaitten arabimaitten avustuksella. Yhtään ruotsalaista ei siellä enää asunut. Jonkunlainen Gaza potenssiin kolme. Kaikki Ruotsin alueella asuvat etnot oli karkoitettu sinne ja Maija oli lukenut wikipediasta että kuolleita siinä sodassa oli tullut kymmeniä tuhansia.

- Iskä… entäs se Ruotsin juttu… sinä olit sielläkin…

Isän kasvoille tuli vielä synkempi varjo ja hän vastasi:

- No… se oli vähän toisenlainen savotta se… puhutaan siitä sitten kun olet vanhempi.  Mutta ehkä sinun on aika oppia jotakin. Siihen olet jo tarpeeksi vanha.

Isä käveli asekaapilleen jonka avain oli visusti Maijalta piilotettu. Hän aukaisi sen. Sisällä oli pari metsästysasetta ja sitten kaksi muuta asetta jotka hän laittoi pusseihin ja totesi hymyillen Maijalle:

- Lähdetäänkös käymään ampumaradalla?

- Joo!

Äiskäkin tuli mukaan ja ampumaradalla iskä kaivoi asepussistaan esille aseen.

- Tää on RK 72. Tää on iskän kansalaiskaartiase. Alun perin tää on tehty Itä-Saksassa. Semmonenkin valtio oli aikanaan olemassa. Sulle kyllä koulussa opetetaan siitä sitten enemmän. Minä näytän, kuinka tätä käytetään.

Iskä opetti aseen toimintaperiaatteen Maijalle ja se oli yllättävän yksinkertainen. Tietysti ensiksi iskä opetti turvallisuuden. Aseen piippu ei saanut koskaan osoittaa kuin maalitauluja päin.

- Paitsi tietysti vihollista päin. Mutta toivotaan, että sinä et joudu koskaan siihen tilanteeseen. Ja muista, että asetta käsitellään aina, niin kuin se olisi ladattu.

Ampuminen aseella oli helppoa ja Maija sai räiskiä muutaman sarjankin. Sitten äiskä puolestaan kaivoi esille toisen aseen sanoen samalla:

- Nää aseet on se viimeinen lukko jolla me voidaan puolustaa itseämme jos muu ei auta. Onneksi hallintokin sen nykyisin tajuaa ja tukeekin sitä. Ja sen myötä varmistaa, että näitä aseita ei tarvita. Ainakaan enää sisäistä vihollista vastaan. Mutta tämä tässä on puolestaan äiskän kotivara.

Se äidin kotivara oli vanha Nagant-revolveri. Maija opetteli lataamaan sen ja ampui pari rullaa tyhjäksi. Tämän jälkeen isä totesi:

- Jos haluat, niin me voidaan käydä täällä radalla useamminkin.

- Joo!

Maija oli jo aikaisemmin ajatellut että hän kuusitoista vuotta täytettyään liittyisi Kansalaiskaartin pikkulottiin. Mutta siihen oli vielä hieman aikaa. Nyt vietettäisiin Vapautuksen päivää ja se meni Maijalla normaalisti leikkiessä. Hän erosi huomattavasti jostain 2010-luvun ikäisestään esiteinistä sillä hän leikki normaaleja leikkejä ja ennen kaikkea hänellä ei ollut älypuhelinta. Niin kansannousun jälkeinen väliaikaishallinto sekä sitä seuraavat hallitukset olivat tajunneet että alaikäiset olivat alkaneet elää pelottavan syvällä virtuaalimaailmassa ja kieltäneet älypuhelimet alle 16-vuotisilta kokonaan. Maija oli kuullut asiasta historiantunnilla ja ihmetellyt kavereittensa kanssa että minkä ihmeen takia ne heidän ikäisensä lapset olivat kulkeneet koko ajan zombiena se suorakulmio käsissään. Olihan niin paljon muutakin tekemistä.

Iltapäivällä iskä lähti lämmittämään saunaa. Heillä oli omakotitalossaan kyllä myös ihan tavallinen sähkösauna mutta tontilla olevassa ulkorakennuksessa oli vanha puusauna jossa käytiin lähinnä kesäisin. Mutta Vapautuksen päivänä se tuntui jotenkin sopivalta. Pihalle ajoi auto ja sieltä tulivat vieraat. Jääskeläiset. Maija tunsi heidät jo pitkältä ajalta. Jääskeläisillä oli kaksi tytärtä, yksi Maijaa vuotta vanhempi ja yksi vuotta nuorempi ja he olivat tulleet aina juttuun keskenään. Iskä ja Jääskeläisen Pentti paiskasivat pihalla kättä ja katsoivat toisiaan ilmeellä joka kertoi joistain ajoista ja joistain tapahtumista jotka Pentti ja iskä tiesivät mutta joista ei Maijalle oltu kerrottu. Pentti oli ollut iskän mukana niin kansannousussa kuin myöhemmin Ruotsissa ja Pentillä oli poskessaan arpi jonka Maija arveli olevan kranaatinsirpaleen tekemä. Edellisenä kesänä Maija oli ohimennen kuullut osan keskustelusta mitä iskä ja Pentti olivat käyneet saunatauollaan:

- Vaan täytyy sanoo, että se Ruottin savotta jätettiin suotta kesken… olis pitäny hoitaa kerralla loppuun saakka… kun tilanne oli jo hanskassa… mutta sitten ne svedupellet vislasivat pelin poikki… kun olivat ensin rääkyneet meitä apuun…

- Joo… nyt se turpoo siellä Skoonessa ja kun sillä ei tila enää riitä niin se lähtee höökimään taas… eikä se usko kuin lyijyä… ruottalaiset ne näyttää olevan nopeita unohtamaan… hyväuskoiset hölmöt… mutta sen minä sanon kanssa että olis se valtiorikosoikeus voinu pistää muutaman pahimman täältäkin montun syrjälle… onneks ne sentään istuu ne elinkautisensa loppuun asti kumminkin…

- Sukevalla ovat ja mätänevät hjuu… mutta siitä minä olen tyytyväinen että niittasin sen perkeleen takkutukan joka ampui Matin ja haavoitti sinua… törpöltä jumitti vielä pyssy ja se rupes nosteleen tassujaan… laskin sarjan saatanaan… en ole hetkeäkään katunut…

Maija oli ymmärtänyt että nuo jutut eivät olleet tarkoitettu hänen korvilleen. Mutta hänellä vahvistui ymmärrys, että asioita ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Niistä oli usein maksettu raskas hinta. Ja Maijan mielessä kävi että olikohan liian moni ihminen unohtanut sen silloin ennen kansannousua.

Sauna oli lämminnyt ja naiset menivät sinne ensiksi. Maijankin mielestä tässä vanhassa ja kynttilöiden valaisemassa saunassa jossa pesuvesi lämmitettiin padassa oli jokseenkin hieno tunnelma, vaikka ei hän tässä ihan jatkuvasti halunnut käydäkään. Vatipesu oli vähän työlästä vaikka äiskä sen valmiiksi laittoikin Jääskeläisen rouvan kanssa. Mutta niin Maija kuin Jääskeläisen tytöt ymmärsivät, että nyt oli erikoinen päivä. Juhlapäivä jolloin kaikki tehtiin toisin. Vähän niin kuin vanhalla mallilla.

Seuraavaksi menivät saunaan iskä ja Jääskeläisen Pentti. Naiset tekivät sillä aikaa ruokaa. Vapautuksen päivässä ei ollut mitään selkeää kaavaa mitä ruokaa pitäisi laittaa mutta kaikki laittoivat jotain perinteistä suomalaista. Naapurissa Pensselsoneilla tehtiin kuulemma muikkukukkoa. Kekkoloilla väsättiin karjalanpaistia. Mutta täällä tehtiin hirvikäristystä ja perunamuussia. Iskä oli viillellyt jäisen hirvenpaistin lastuiksi ennen saunaan menoaan ja äiskä valmisti ruuan valmiiksi. Tytöt pelailivat sillä aikaa keskenään Mustaa Pekkaa ja Jääskeläisten äiti sanoi että tiedättekös tytöt, tuokin oli kielletty peli ennen kansannousua. Tyttöjä nauratti. Se taisi vähän narrata. Mikä tässä pelissä niin ihmeellistä oli? Miksi ihmeessä se oltaisiin kielletty? Kun tytöt pelasivat, niin Maijan vieressä oli perheen vanha ja viisas labradorinnoutaja Romppanen joka oli hengessä mukana vaikka ei ehkä pelistä kaikkea ymmärtänytkään.

Kun miehet olivat tulleet saunasta ja hirvenkäristys oli syöty kävi iskä ja Pentti ottamassa lipun salosta ja kysyivät sitten Maijalta että haluakkos tulla sytyttämään jätkänkynttilät. Tottahan Maija halusi. Isä lorotti jätkänkynttilöihin sytytysnestettä ja antoi Maijalle sitten rasian myrskytulitikkuja. Jääskeläisen Pentti totesi:

- Ne on muuten nuo myrskytikut yksiä maailman parhaimpia keksintöjä. Jeesusteipin ja sen styroksisen ulkohuussin persreunuksen lisäksi.

Molemmat jätkänkynttilät syttyivät ensimmäisellä yrityksellä ja isä katsoi Maijaa ylpeänä. Naapurissa Pensselson oli sytyttänyt omansa jo hieman aikaisemmin ja tynnyristä roihuavat liekit muistuttivat liekinheitintä. Selvässä laitamyötäisessä oleva Pensselson kävi lisäämässä tynnyriin vielä pari ämpärillistä puurojua ja huusi tulta ruokkiessaan:

- Siel palloit suvakkiloihe perskarvat! Mpähähähää!

Niin Maijan oma perhe kuin Jääskeläiset katselivat jätkänkynttilöitä olohuoneesta. Jätkänkynttilöitä paloi kaikkialla ympäristössä. Aikuiset nauttivat – päivän perinteen mukaisesti – Koskenkorvaa puolukkamehulla. Puolukat oltiin poimittu porukalla viime syksynä ja äiskä oli tehnyt niistä mehumaijassa mehua. Tytöille oli varattu Fazerin sinistä, Fazerin parhaita, pihlajanmarjakarkkeja ja perinteistä sitruunasoodaa.

Ilta kului rauhallisesti ja välillä iskä ja Pentti veivät jätkänkynttilöihin lisää närepuita jotka paukkuivat ja kipinöivät mukavasti. Jossain vaiheessa aikuiset skoolasivat maljojaan ja totesivat:

- Suomelle. Ja sille, ettei koskaan enää. Ei milloinkaan.

Kymmenen aikaan aikuiset aukaisivat television. Suomen kansannoususta ei oltu vielä tehty sellaista elokuvaa kuin Tuntematon Sotilas jota katsottiin aina itsenäisyyspäivänä. Sen sijaan oli tapana,  että Vapautuksen päivänä katsottiin lakkautetun Yleisradion tilalle perustetun Kansalaiskanavan tekemä dokumentti ”Kun kansa vapautti itsensä”. Maijaa alkoi väsyttää ja sen huomasi myös Romppanen joka laittoi kuononsa hänen polvensa päälle ja totesi viisaasti:

- Mrrröölgllöll murr wuff.

- Iskä. Minä taidan mennä nukkumaan.

- No joo, käypä hambapesulla niin minä tulen peittelemään. Vaikka iso tyttöhän sinä jo olet.

Jääskeläisen Pentti totesi puolestaan:

- Taitaa ne meidänkin plikat olla jo petikunnossa. Me aikuiset valvotaan vielä vähän aikaa.

Maija pesi hampaansa ja meni huoneeseensa. Romppanen vahti vieressä kun iskä peitteli hänet ja antoi vielä hyvänyön suukon otsalle. Sitten Romppanen puolestaan antoi vielä perusteellisemman hyvänyönsuukon jossa tuli Maijan naama vielä kertaalleen pestyä. Sitten Romppanen hyppäsi sänkyyn Maijan jalkopäähän, käpertyi kerälle ja totesi vielä:

- Mörlllglgl örr.

Niinhän se oli. Tätä unta ei häirittäisi. Olohuoneesta kuului aikuisten hiljainen puheensorina. He jatkoivat vielä Vapautuksen päivää. Romppanen päästi pitkän koiranhuokauksen ja painoi päänsä Maijan jalkaa vasten. Pian huoneesta alkoi kuulua niin tytön kuin koiran uninen tuhina.


Jatkoa Uusi Suunta-tarinoille

I



28 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


MODERNI JÄTKÄNKYNTTILÄ

Olipa kerran Westgårdin (Tjöck, Kristinestad) rengintuvan nurkissa vanha 150 litran painesäiliö. Se oli pystysuora malli, joka seisoi kaikilla kolmella jalallaan. Minä tuumin: "Mitähän tuostakin tulisi"?

Otin sen, avasin kaksi reikää lähellä pohjaa, läpimitaltaan 5 cm (työluukku saa olla suljettuna), leikkasin rälläkällä pois yläosan - eikä enempää tarvittukaan !

Sitten "kynttilä" onkin valmis täytettäväksi. Parhaita ovat vanhasta punahongasta pätkityt klapit. Niissä on hyvin tervaa ja ne ovat kovia ja palavat ja vielä hehkuvat pitkään.

"Kynttilä" sytytetään alhaalta pienistä rei´istä. Koska veto on erinomainen (suoraan alhaalta ylös), tarvitaan sytytykseen vain tuohenkäppyrä, vanha sanomalehti, kynttilänpätkä tai muuta vastaavaa ennenkuin raapaisee tulitikkua.. Ja sitten se palaa, ja palaa ja palaa...

Parhaassa tapauksessa se voi hehkua vielä aamulla, kun illalla on sen sytyttänyt. Se riippuu tietysti käytetystä puuaineksesta. Kuten sanoin, vanha punahonka on parasta, mutta kaikki puu käy.

Kokeilepa! Suositellaan erityisesti nautittavaksi hyvien vieraiden seurassa pimenevässä lämpimässä kesäillassa puutarhajuhlien tunnelman luojaksi asianmukaisesti ja kohtuudella nautittujen juomien ja palasen myötä.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Terho. Tuohan on sitä kierrätystä ja uusiokäyttöä parhaimmillaan.

Jarkko Seppänen kirjoitti...

(Jos tämä kommentti karkaa osittain tai kokonaan liian kauas aiheesta, niin jätä julkaisematta.)

Kiitos Ykä tekstistäsi!

Tykästyin 90-luvun puolivälin paikkeilla, muutaman vuoden ala-astetta jo käyneenä pc-pelaamiseen. Roolipelit varsinkin olivat mieleen, sekä seikkailu- ja strategiapelit. Mielestäni siihen aikaan panostettiin huomattavast nykyistä enemmän pelin tarinaan. Asiaan, näihin tarinoihin sepittämäsi tulevaisuudennäkymät toimisivat hyvin sellaisen pelisarjan, kuin Fallout maailmaan. Toimisi vähintäänkin Fallout 1:n tai 2:n lisäosana.

"Niin kansannousun jälkeinen väliaikaishallinto sekä sitä seuraavat hallitukset olivat tajunneet että alaikäiset olivat alkaneet elää pelottavan syvällä virtuaalimaailmassa ja kieltäneet älypuhelimet alle 16-vuotisilta kokonaan."

-Silloin ennen ei valvottu pelien ikärajoja. Tai oikeastaan en tiedä valvottiinko, mutta kaveripiirini vanhemmilla, omani mukaan lukien, ei ollut mitään hajua pelien sisällöistä väkivallan yms. suhteen, joten pelaamiseen rajat asetti se, mitä pelejä onnistui käsiinsä saamaan. Ja luonnollisesti se, että tietokone oli fyysisesti kiinni huoneeni nurkassa, joten se aika, minkä istuin koneella oli pois esim. pihaleikeistä. Nykyisestä poiketen ruutuaikaa piti järjestää nipistämällä oikeasta elämästä tunti tai kaksi päivässä koneella istumiseen, eikä niin kuin nykyisillä penskoilla, että uhrataan muutama minuutti vuorokaudesta oikeaan elämään sen virtuaalielämän kustannuksella. (Aikamoinen yleistys, mutta onhan nuo älypuhelimet someineen ja mobiili"peleineen" yksi perkeleen keksintö.)

Ei silloin tarvinnut tiedostavaa, modernia ja voimaantunutta kukkahattutätiä kertomaan, kuinka vaarallista ja tuhoisaa nuoren henkiselle kasvulle pelien väkivalta on. Metsästys harrastuksena ja isän opetukset vastuullisesta aseen käsittelystä muodostivat pienen pojan päähän selkeän eron sen suhteen, mitä on ampua aseella oikeasti, verrattuna virtuaaliräiskintään. Varsinkin, kun isän opetuksen ydin oli: "Sillä haolikolla et poeka saatanana ees tyhjillä putkilla tähtää semmosta, mitä ei oo lupa ampuo!!" Siispä aika vitulleen pitää asioiden mennä, ennen kuin pystyisin nostamaan aseen ihmistä vastaan. Lyödäkkään ei ole tarvinnut vielä ketään tähän ikään mennessä. Johtuu varmaan osittain myös siitä, kun olen hivenen kitukasvuinen :)

Tuon ajan sosiaalinen media, (tarkoitti kohdallani chat-sivustoja, sekä keskustelupalstoja), oli jotenkin niin selkeästi erillään oikeasta maailmasta. En tiedä kasvoinko kieroon tässä(kin) kohti, mutta en ole koskaan ottanut internettiä keskustelukanavana vakavasti. Hyyyyvin harvassa on ne ihmiset, jotka käyttäytyvät netissä samoin, kuin oikeassa elämässä. Naurattaa ja osin säälittää ne ihmiset, jotka koettavat elää sen identiteetin mukaan, minkä ovat itselleen somessa luoneet. Ja niitä ihmisiä on paljon.

Tuo some olisi niin hieno paikka käydä kaikki ideologiset sodat ilman oikeita uhreja, mutta kun ihminen rakentaa identiteettinsä valheelliselle kivijalalle ja nykytekniikka mahdollistaa tuon virtuaaliluomuksen mukana kuljettamisen joka paikkaan, niin helposti hämärtyy kuva siitä, kuka oikeasti on. Ja kun siellä virtuaalimaailmassa voi kätkeä muiden katseilta ne luonteenpiirteet, joista itse ei tykkää, niin vahingossa voi luoda hirviön, jota ei itse enää hallitse.

P.S. Muistan vielä, kun tuli se netiketti-vihkonen. Sen kummemmin perustelemaan sijoitan sen samaan sarjaan Pahkasian kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana uni, toistaiseksi... Tarinassa jäi surettamaan vain Skånen kohtalo. Muutamia kesiä sitten ihastuin sen maisemiin, eikä kaakkoisrannikkoa turhaan sanota Ruotsin Rivieraksi. Esimerkiksi Simrishamn pienine taloineen, kapeine kujineen, kaikkialla kukkivine ruusuineen sekä Wallandereista tutut sinistä taivasta vasten kumpuilevat laajat keltaiset vilja- ja rypsipellot tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Tietenkin kansakunnan kuokkavieraat veivät sen parhaimman osan!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Hattu päästä ja markalla kunnioitusta!!
Sinä Yrjö osaat pukea ajatukseni sanoiksi paljon paremmin kuin mitä itse osaisin. Siksi tuo alku:)
T. Huru-ukko

Unknown kirjoitti...

Taisi nyt tulla vielä askel hulluuden suuntaan eduskunnan työjärjestyksen muodossa. Pyritään välttämään turhaa keskustelua. Uusi GPS autoverotus ja sote uudistus olisivat menneet paljon helpommin läpi kun ei olisi joutunut kaikenlaisten irvileukojen ja asiantuntijoiden käsiin.

Becker kirjoitti...

Tämäkin tarina on toivoa herättävää haavetta, josko ihmiset joskus viisastuisivat ennekuin mennään liian pitkälle, mutta pelkään että on mentävä todellakin tarinan kauhujen kautta ennekuin järki voittaa. Jokatapauksessa mukavaa luettavaa kaiken tämän hysterian keskellä. Jatkoa odotellessa.

Skåne tosiaan on ollut upeata seutua, mutta nyt siellä riehuvat haittamamut ovat koko maakunnan riesana. Göteborg ja Malmö, kaupunkeja joilla on niin hieno historia, täysin pilalla. Moni tuumaa että annetaan takaisin Tanskalle, mutta luulen ettei kelpaa enään.
Eihän sitä skånen kieltäkään edes maassa pitempään asunut ymmärrä.

Kakruilla on nyt ns. urheiluloma. Olin seuraamassa erään 10-vuotiaan eläväisen nuorenmiehen ensimmäistä oikeata ammuntaa pienarilla 50m:n radalla. Ja vaikka kudit menivät vähän sinne sun tänne, niin onnistuipa vesseli saamaan erääseen tauluun napakympin. Voin taata että sitä riemua ei missään virtuaalipeleissä koeta. Taulu otettiin mukaan ja varmasti näkyvälle paikalle ampujan seinälle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, tämäpä oli hieno tarina! Täytyy tunnustaa, että tuli ihan semmoinen ”sentimentaalinen olo” kertomusta lukiessa.
Ykä taitaa olla yksi niitä harvoja kirjoittajia, jotka kykenevät asettumaan luomiensa hahmojen pään sisälle ja tekemään niistä aidon ja eloisan oloisia - oli kyseessä, sitten pikkutyttö, perheen lemmikki, korppi erämaassa, feminiitta tai jokin vieläkin eksoottisempi olento.

Noista pyssyttelyistä sen verran, että äidin ”kotivarassa” on aika rankaa symboliikkaa - vanha niskalaukauspistooli ja niin poispäin. (Muistaakseni ainakin miehistömallin laukaisu oli aivan kammottava.)
Aikoinaan - kun maailma oli vielä normaali - kaupallisilla ampumaradoilla rampatessa oli ovelaa havaita kuinka nopeasti naiset oppivat ammunnan alkeet. Yleensä he kuuntelivat kun heitä opastettiin ja vieläpä noudattivat annettuja ohjeita! Monta kertaa kävi niin, että radalle tulleen pariskunnan rouvaspuoli ampui tunnin lopussa paljon tiukempaa nippua kaks’kakkosellaan kuin machosti kolmeviisseiskalla paukutellut puoliso. Vielä nykyiselläänkin, kun radalle satutaan, oman vaimon tarkkuus saa monet radalla sohlottavat uroot näyttämään noloilta… Kaikenkaikkiaan, ammunta on loistava harrastus, joka sopii kaiken kokoisille - ja ikäisille.

Vielä kiitokset tästä stoorista ja nautitaan talvesta, kun meillä sellainen kerrankin koko maassa on.
T. Riku Raunioilla

ps. erittäin hyvä nostaa esiin tuo kännyköiden zombiuttava vaikutus lapsiin - vaikka täällä tsadissa näkee joka päivä joukoittain noita elämänhallintavälineeseensä liimautuneita ihmisiä, niin aina se jaksaa puistattaa, kun tajuaa kuinka orjuuttava laite tuo ällipuhelin oikein on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jarkko Seppäselle, Rouva Anolle, Huru-ukolle, Unknownille, Beckerille ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Jarkko: Ei karannut suinkaan sillä minua suoraan sanoen hirvittää se, kuinka se hemmetin älyhärpäke on suorastaan kasvanut jänteellä kiinni ihmisten käteen. Ja se on tapahtunut nopeasti. Ei kymmentä vuotta tarvittu. Pelikokemuksista en osaa oikein kommentoida, sillä itsellä se jäi niin vähiin. Kun nuo pelit aikoinaan Commodore-64:n kautta alkoivat tulla niin itse oli jo yli kaksikymppinen eikä asia sillä lailla enää innostanut. Teinipoikana tuli metsästettyä niin kuin sinullakin. Internetissä kieltämättä rakentaa helposti itsestään sellaisen virtuaaliluomuksen ja tavallaan blogi-isäntänä minäkin olen sellainen, mutta minä sinänsä otan netin hyvin vakavasti. Sillä meillähän ei ole mitään muuta kanavaa jolla toimia niin valtamediaa kuin valtaeliittiä vastaan. Jos se otetaan pois niin peli on suurinpiirtein menetetty.

Rouva Ano: Kiitokset. Unihan tämä vaan. Todellisin mahdollinen tulevaisuudenkuva on jonkunlainen islamisoitunut Itä-Saksa joka kiistää olevansa sekä islamisoitunut että Itä-Saksa vaan paratiisista seuraava. Meinaan ylöspäin. Skåne on jonkunlainen oppikirja aiheesta ”kuinka rakentaa työllä ja vaivalla toimiva maa ja sitten tuhota se helposti ja hetkessä”.

Huru-ukko: Lämmin kiitos.

Unknown: Tarkoitat varmaankin tätä:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005573379.html

Reippain askelin kohti kyseenalaistamatonta liittovaltiovaltaa. Hanhenmarssia suorastaan.

Becker: Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa mutta selvä on, että ennen kuin tilanne paranee, se huonontuu vielä tuplaten. Eikä se paraneminen ole millään muotoa varmaa. Olis ollut mukava kattella tuon pojanvesselin ampumasuoritusta. Eihän siinä iässä ja eka kertaa mitään kasoja tartte ampuakaan. Kunhan saa tuntuman oikeaan aseeseen. Monella nuorella se tuntuma kun on vaan elokuvista ja tv:stä ja siellähän ammutaan sarjoja aseilla joitten lippaisiin mahtuu jollain ihmefysiikalla ainakin 350 kutia.

Riku: Lämmin kiitos. Tuo palaute lämmitti todella. Ja totta tuo, mitä puhuit naisampujista. Oma rouvanikin kuuluu niihin. Ei hän aktiivisesti ampumassa käy, mutta silloin kun käy niin sihti on suorastaan järkyttävän hyvä kun ottaa huomioon harjoittelun vähäisyyden. Jos muuten asiaa laajemmin ajattelee, niin jos tietyillä ullatusrakastajilla olisi tiedossa että vähintään joka toisella vastaan tulevalla neitosella on käsilaukussaan vaikkapa 6,35-millinen Baby Browning ja vielä lupa käyttää sitä itsepuolustukseen niin halut ullatusseksiin vähenisivät kummasti. Nautitaan talvesta joo, pariakymmentähän tuo lupailee seuraavaksi kymmeneksi päiväksi. Tsadi ja tämä Huitsinnevada muuten eivät eroa toisistaan siinä mielessä ollenkaan että niitä elämänhallintavälineitä on täällä ihan yhtä lailla.

Jarkko Seppänen kirjoitti...

Täytyy tarkentaa sen verran, että tottakai otan internetin vakavasti. Ihmettelen vain sitä, kun someriidat vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen oikeassa maailmassa. Ei eroa siitä, jos lehtien yleisönosastolla nahistelevat naapurit lakkaisivat tervehtimässä toisiaan.

Nettiin voi kirjoittaa perustellun mielipiteensä vaikka blogin muotoon ja kommenttiosiossa käydä joko asiallista, tai asiatonta keskustelua. Sen jälkeen voi lähteä porukalla kaljoille ja puhua muista asioista. Miksiköhän tuo on konditionaalissa? Siksi, koska ihmisillä unohtuu somessa raivotessa kuinka vähällä tiedolla kuva vastahuutelijasta rakennetaan. Sama mistä puhutaan, niin miten voi määritellä ihmisen persoonallisuuden yhden mielipiteen takia. Eihän sitä kavereihin tai sukulaisiinkaan katkota välejä, jos ollaan jostakin asiasta eri mieltä. James Hirvisaari tosin ei taida allekirjoittaa tuota.

Internet tiedonvälityskanavana on tärkeä ja ehdottomasti suojelemisen arvoinen. Surulliselta näyttää kun vertaa nyky-internettiä 2000-luvun vastaavaan. Onko valvonta seurausta eliitin pelosta vapaata tiedonvälitystä kohtaan, vai tarvetta rajoittaa ihmisten öyhöttämistä ei-fyysisissä kohtaamisissa? Vai onko syy jokin muu? Ihminen saa vapaasti luoda nettiin sellaisen imagon itsestään kuin haluaa, oli se aito taikka ei. Jos ego kasvaa liikaa tykkäyksistä sille vähemmän aidolle piirteelle imagossa, niin käytös muuttuu siviilissä somepersoonan mukaiseksi. Tuosta vaivasta kun porukka pääsisi, niin olisi jonkinlaiset edellytykset järkeväänkin keskusteluun eri mieltä olevien kesken.

Toivottavasti sormet taipui sen verran, että tuo ylempi on ymmärrettävää tekstiä :)

Anonyymi kirjoitti...

Off topic linkki Ykälle: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802182200754528_u0.shtml

Koulukiusatun Tapanin, 40, riipaiseva tarina - ”Minustakin olisi voinut tulla kouluampuja”

On se kumma juttu että lääkkeeksi kouluampumisiin esittää eräskin Jokelasta selvinnyt parempia mielenterveyspalveluja. Riuska kiusaamiseen puuttuminen ennaltaehkäisevänä toimintana ei ilmeisesti sitten tulisi kyseeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä pieni mainospläjäys ammunnan aloittamisesta kiinnostuneille.

Ampumaharrastuksen aloittaminen sujuu helpoiten ottamalla yhteyttä lähimpään ampumaseuraan. Talviaikaan ammutaan ilma-aseilla ja kesällä ruutiaseilla.

Liityin seuraan vasta vanhemmalla iällä ja nyt minulla on pienoispistooli ja -kivääri, joilla ammun kesäisin. Pienoispistoolilla ammutaan 25m radalla (poikkeuksena vapaapistooli 50m) ja pienoiskiväärillä 50m radalla. Sisäratoja ruutiaseille Suomessa on hyvin vähän. Talvisin ammun seuran ilma-aseilla sisäradalla. Niitä ratoja on hyvin tiheässä koska ampumamatka on 10m.

Tuolta voi etsiä lähimmän seuran ja aloittaa hyvän harrastuksen.

https://www.ampumaurheiluliitto.fi/yhteystiedot/seurat/

https://www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/nuoriso/aloita-hyva-harrastus/

PS. Naiset ovat todella hyviä ampujia. Harrastajamäärät vain pienempiä kuin miehillä.
Fysiikalla ei ole isoa merkitystä lajissa, joka vaatii paljon oikeata osaamista sieltä korvien välistä.

Johan

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys!

Olen ennenkin mainostanut täällä Unkarin meininkiä. Nyt, sikäläisten vaalien alla maan pm Viktor Orbán piti oikein tyylikkään ja suorapuheisen ns. kansakunnan tila - esittelyn. Englanniksi käännettynä (linkin takaa löytyy myös puheen pääkohtien videokooste englanniksi tekstitettynä):

http://gatesofvienna.net/2018/02/viktor-orban-the-west-will-fall-while-europe-does-not-even-realize-it-is-being-invaded/

Jotenkin vaan käy kateeksi. Kun vielä muistaa, että Fidesz on EPP-puolue, siis meikäläisen Sekoomuksen sisar. Vaikka Lappi ja Koillismaa ovatkin suosikkejani noin reissukohteina, pitänee alkaa harkita kansallismielistä automatkaa Via Balticalta V4-maiden halki tuonne. Muuan kaveri kävi viime syksynä prätkäporukalla siellä, ja vielä Romaniassa, Mustanmeren rannalla asti. Kehui kovasti.

Kyllä Internet hyvä on - mainio blogisi mainioine kirjoituksineen on oiva esimerkki tämän kasvualustan hedelmistä. Ja juu, minäkin otan etenkin tällä kommenttipalstalla esiintyvät ihan tosissani, ja koetan itsekin esiintyä sen mukaan.

Tähän vaikuttaa kaiketi myös tällaisen, nuorison kaiketi vanhanaikaisena pitämän blogiformaatin kiireetön, pitkiä kirjoituksia suosiva muoto, jota blogi-isäntä omalla tyylillään tukee. Täällä olevat kommentitkin avaavat kirjoittajien näkemyksiä sen verran, että tämmöinen old school-jääräkin tuntee olevansa kotona. Varsinaisessa somessahan viestintä keskittyy enemmän tunneviestintään: tykkäämisiin tai paskamyrskyihin. Some onkin nimensä mukaan ennen kaikkea sosiaalista asemaa viestittävien tunne-esitysten pakkosuoritusareena. Siksi en siellä olekaan.

Omaan nuoruuteni kuului pitkienkin kirjeiden kirjoittelu, ja kirjeenvaihto yleensäkin. Varsinkin ulkomailla oleskellessa se oli oikein luontevaa, ihan opiskelukaverienkin kesken. Tavallaan kaipaan tuota unhoon jäänyttä tapaa. Pitkä, henkilökohtainen viesti kaukana olevalta ystävältä tai sukulaiselta oli kokemus, joka uudelta sukupolvelta jää kokematta. Ja sen viestinvaihdon hitauden tuoma jännite, oi voi.

Meidän nuoriso kyllä käyttää älypuhelimia ja niihin ladattavia ominaisuuksia suvereenisti. Ja ovat pitkien tekstien kanssa selvästi vanhempiaan surkeampia. Mutta tämä maaseudun nuoriso jaksaa yllättää positiivisestikin: rakentelevat mopoja, moottoripyöriä ja autoja - ja näiden äänentoistoa - vaikuttavalla asiantuntemuksella. Traktoreita ja mönkijöitä tietysti käsitellään, huolletaan ja korjaillaankin varsin tottuneesti. Ovat palokunnassa. On niillä vähän kyseenalaisiakin harrastuksia, mutta tapailevat nokakkain, pelailevat klassisia ja uudempia lautapelejä sekä korttia IRL. Ja arvaas, mitä ne soittavat hauskaa pitäessään...et usko..-70- ja -80 -lukujen Finnhits-kamaa! Eka kerran kun kuulin noita soitettavan, oletin kyseessä olevan joku vinksahtaneen ironinen pläjäys. Mutta vaikuttaa siltä, että tykkäävät niistä oikeasti.

Ja osaavat ne itse ajatellakin; niillä on varsin herkkä paskasuodatin mediaa kohtaan. Ovat toki myös kriittisiä vanhempiaan kohtaan, mikä on ihan hyvä asia. Näille ei vain paukuteta, miten asiat ovat, vaan perustelutkin vaaditaan..onneksi nuo ovat ainakin toistaiseksi pitäneet.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jarkko Seppäselle, Anolle, Johanille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Jarkko & Achtung: Noilla someriidoilla Jarkko tarkoitti varmasti tuota facebook-puolta ja siinähän hän on oikeassa. Minä en facebookia käytä, en tässä blogihommassa enkä myöskään yksityiselämässäni mutta seurailen aika ajoin feissarimokia jossa nähty aineisto vie aina aika ajoin uskon ihmiskuntaan. Sitten on tietysti nämä nuorison suosimat alustat joihin työn puolesta olen joutunut (vastentahtoisesti) tutustumaan ja nehän ovat oikea räyhäämisen ja kiusaamisen superalusta. Niin kuin puolestaan Achtung blogiformaatista kirjoitti, niin täällä ollaan ehkä jotenkin sivistyneempiä ja sottailevampia. Ainakin siinä mitassa mitä itse seuraan. Varsinaisten räyhääjien, trollien ja jänkkääjien määrä on mielestäni selvästi vähentynyt. Toisaalta se tietää sitä, että ihmiset polarisoituvat vastakkaisiin leireihin ja vastapuolta ei haluta seurata.

Unkarilaisille olen syvästi kateellinen siitä, että heillä on johdossa oikeita valtiomiehiä. Voisi varmasti olla kiva paikka käydä mutta minä olen jo aikaa sitten päättänyt että en enää astu Suomen rajojen yli. Mutta Lapissa ja Koillismaalla tulee kyllä hypättyä jatkossakin.

Ano: Tommoset jutut eivät ole koskaan off-topicia ja on totta että kaikki Kiva Koulu-projektit ovat pelkkää puhetta ja näennäistekemistä. Jo minun aikanani koulu oli psykopaattien paratiisi ja nyt se on sitä potenssiin kaksi. Nyt kun ei riitä että toisia oppilaita terrorisoidaan vaan niin tehdään opettajillekin. Kiittäkäämme ihmisoikeuslakimiehiä ja muita pellejä jotka ”inhimillistivät” koulun ja tekivät opettajasta ”auktoriteetin sijasta kaverin ja opastajan”

Johan: Kyllä. Ampumaseurojen kautta tuo aloittaminen onnistuu helposti. Sinänsä olen sitä mieltä että kolikossa on kaksi puolta. Suomen perustuslaki takaa kokoontumisvapauden mutta ei siinä puhuta mitään kokoontumispakosta. Ja nykyisin ei aselupia saa millään ilman ampumaseuran jäsenyyttä ja seurantaa ampumasuorituksista. Samalla on kehitetty nämä määräaikaiset luvat erityisesti puoliautomaattipistooleille. Tiedän tapauksia joissa lupaa ei ole uusittu ja siinä on sitten kallis ase mennyt hukkaan Se pistää monen – ihan aiheesta – miettimään että miksi nähdä vaivaa ja ottaa riski. Ja sehän noitten määräaikaislupien pohjimmainen tarkoitus onkin.

Jarkko Seppänen kirjoitti...

Kerran vielä pojat!

Achtung kirjoitti hyvin eri viestintäkanavien eroista. Komppaan tuota ajatusta, vaikka itse miellän blogit, kommenttiosiot ja keskustelupalstat osaksi sosiaalista mediaa.
Itsellä kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt lapsuudessa/nuoruudessa vähemmälle, joten johtuneeko siitä, että en meinaa saada esitettyä asiaani täysin ymmärrettävästi. Mutta yritän vielä kerran.

"...mutta en ole koskaan ottanut internettiä keskustelukanavana vakavasti."
Riippumatta siitä, kirjoitanko omalla nimellä vai anonyymisti, kirjoitanko asiallisesti vai asiattomasti ja vastataanko minulle asiallisesti vai asiattomasti,
niin siinä vaiheessa kun poistun koneelta, ei millään edellä mainitulla ole enää mitään väliä. Jos minun mielipiteet perustellaan netissä nurin, tai minua haukutaan painokelvottomin sanoin, niin ei se minun päiväni pilaa. En lähde pohtimaan syitä, miksi joillekin kasvojen menettäminen netissä on elämää suurempi asia, koska sen pohtimiseen menee liikaa aikaa ja palstamillimetrejä.

Otan muut keskustelijat vakavasti, kirjoittavat he sitten nimellään tai nickillä.
Ja niin pitkään, kuin he ovat vakavasti otettavia. Otan esimerkiksi tämän Ykän uusimman kirjoituksen. Jos noin pitkään tekstiin tulisi kommentti: "Olipa paska kirjoitus, täysin yliampuva ja epäuskottava." Ykän kysyessä, että voisitko vähän tarkentaa tai perustella, vastauksena tulisi: "Umpirasistista väkivaltafantasiaa."
Tuosta voi vetää johtopäätöksen, että keskustelu ei nyt juuri etene, joten antaapa olla ja that's it. Asialla ei tarvitse sen enempää päätään vaivata.
(fiktiivinen esimerkki, en pidä Ykää millään muotoa rasistina :)

Tiina Wiik muistaakseni sanoi, että Twitter on huono alusta käydä rakentavaa keskustelua, koska ihmiset yrittävät vain saada mahdollisimman ruman tölväisyn tiivistettyä mahdollisimman pieneen merkkimäärään.
Tuo Twitter -ja Facebookkeskustelu on enemmän verrattavissa siihen, että käyn huutamassa naapurin postiluukkuun ja jätän "keskustelun" siihen.

Blogeissa ja kommenttiosioissa keskustelun verkkainen eteneminen antaa enemmän aikaa miettiä omaa sanomaansa ja sitä, mitä toinen sanoo. Asiasisältö painaa enemmän, kuin nopea vastausaika ja näppärät sanavalinnat. Yleensäkin kommentoijilla pitäisi kunnioittaa keskustelun avaajaa edes sen verran, että juttelu pysyy sillä tasolla, kuin se on aloitettukin. Vaikka aloittaja olisikin väärässä, hän on nähnyt vaivaa perustelemalla argumenttinsa pitkän tekstin muotoon, eikä kommentilla "vittuku oot tyhmä!!!11" voi odottakkaan kovin rakentavaa keskustelua.

Ykälle vielä kehuja siitä, että sivullasi olevat kirjoitukset ovat todella monipuolisia, vaikka aihepiiri pysyy pitkälti samana. Pikku-Ykä tarinoissa erityisesti on hauskaa se, kun niitä voi verrata omaan lapsuuteen, jonka suoritin 90-luvulla. Enoni on samaa ikäluokkaa kanssasi ja tekstejä lukiessa tuntuu välillä, kuin kuuntelisi enon juttuja.

Loppuun vielä sitaatti enoltani. "On kait sitä vanha, kun tuntuu että kaikki on tapahtunut vähintään 20 vuotta sitten."

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Vähän jo menee kommentoinnin kommentoinniksi, mutta kommentoinpa vielä:
Minä olen käynyt Unkarissa vuosikymmenten mittaan montakin kertaa, viimeksi viime kesänä. Viikko Budapestissa ja koko aikana näin vain kaksi murjaania - ja hekin olivat amerikkalaisia turisteja !
Virossa ja Saarenmaalla erityisesti on kiva poikkeilla - saa olla ystävien parissa ilman tuota hemmetin monikyltyyrisyyttä.

Saksassa olen takavuosikymmeninä asunut ja elänyt pitempiäkin aikoja, mutta ei tee enää mieli sinne mennä! Ei, vaikka yksi serkkukin perh. asuu siellä. Niin ja Ruotsi
on ihan uteslutet !

Näissä merkeissä kommentin kommentin kommenteissa, muutaku´ vointia vaan!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jarkko Seppäselle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Jarkko: Tietysti ne kaikki ovat osa samaa sosiaalista mediaa. Ne vaan toimivat hieman eri tavoin. Mutta yleensä ottaen olen kanssasi pitkälti samaa mieltä ja aivan samoin kun lähden pois koneelta niin minulla on koneen ulkopuolinen elämä johon keskityn ja jossa itsessään on oikein mukavasti sisältöä. Tosin vielä kun keksisi miten saisi hankittua elatuksen ilman tuota työn iestä. Tuo fiktiivinen esimerkkisi on omassa blogissani harvinainen mutta juuri tuolla twitter-puolella se, ja samoin kuin tuo Tiina Wiikin määritelmä pitävät paikkansa. Off-topicina muuten mulla on se Tiinan nimi jäänyt kummittelemaan mielessäni muodossa Tiina Wök, koska ensimmäisen kerran kun kohtasin hänet netissä niin mulle tuli lukihärö joka sitten jäi elämään. Jos Tiina sattuu lukemaan tätä niin ymmärtänet, että tää ei suinkaan ollut kettuilua muuta kuin omaa hahmotustani kohtaan.

Tuon twitter/ facebook-keskustelun idean voi kai tiivistää tällä kuvalla joka toistuu lukemattomin eri tekstein:

https://i.imgflip.com/1eszbm.jpg

Kiitokset kehuista. Monenlaiset kirjoitukset johtuvat tietysti siitä, että kirjoittamisesta on ajan myötä tullut myös harrastus, eikä aina jaksa tehdä pelkkää agitproppia. Tuo enosi sitaatti on minullekin tuttu mutta alkaa tuntua siltä, että se kaksikymmentä vuotta alkaa kallistua jo kolmeenkymmeneen.

Terho: Niin kuin ylempänä totesin, niin minä pysyn Suomessa. Mutta Unkari olis varmaan ihan miellyttävä matkailuvaihtoehto. Ajattelepa muuten sitä, jos joskus 1980-luvulla oltaisiin sanottu itäblokin maitten ihmisille että ”tiedättekös jätkät, että vuonna 2018 juuri teidän maat nähdään Euroopassa hyvin varteenotettavana sekä matkailu- että asumisvaihtoehtona”. Olis ne saattaneet ihmetellä.

Times they are changing.

Lemminkäinen kirjoitti...

On pelkästään vanhempien asennevammasta kiinni että kakarat jämähtävät peleihin kiinni. Olen tässä vaarina seurannut kuinka lastenlapsia kasvatetaan ja voi sanoa että olen tyytyväinen kasvatusmenetelmiin. Nuorimmat eivät saa pelata kuin kerran viikossa. Piste. Ja jos he tykkäävät että elämä vittuilee kun ei saa pelata, niin he saavat tykätä niin. Itse olen opettanut heille että pelit ovat vain pelejä ja että tosielämän kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Huomasin tässä pari viikkoa sitten että oppi ei ojaan kaada. Kymmenvuotias oli luonani ja pelasi onlinepelejä kaverinsa kanssa kännykkä vieressä ja he juttelivat ja pelasivat samanaikaisesti. Sitten jäbä sanoi minulle että nyt tuo kaveri taisi kyrsiintyä kun minä ammuin sen ja että eikö se ymmärrä että pelit ovat vain pelejä. Olen myös opettanut itsevastuuta, että jos koheltaa ja tunaroi niin koskaan ei saa syyttää ulkoisia tekijöitä, vaan aina itseään, on saa.. jämtti niin. Demokratiapuolen he oppivat ihan itsestään, koska kaikki saavat tasan saman verran lahjoja tai rahaa vaarilta. Nuorinta opetan laskemaan suklaarasioita apuna käyttäen. Aikamme laskettuamme niin syömme tietysti suklaat pois. Kysyin piruuttani että voinko opettaa ne pelaamaan pokeria, mutta vastaus oli jyrkkä ei, lol. "Achtung" mainitsee kommentissaan "kriittisyyden" ja silloin on kysymys ajattelevista yksilöistä jotka saavat ilmaista mielipiteensä ja sellainen kasvatus on hatunnoston arvoinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lemminkäinen. Tottahan puliset. Tuosta suklaalaskennosta tuli mieleeni se vanhempieni kehittämä limpparinjakosysteemi silloin Kekkosen aikaan. Mulla ja broidilla oli jaettavana aina saunan jälkeen pullo limpparia. Systeemi oli se, että toinen jakoi ne laseihin ja se, joka ei jakanut sai valita lasin ensimmäisenä. Väitän, että limpparit meni nanometriä myöten tasan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta talviajan ampumaharjoittelusta sen verran, että niin hyvää treeniä kuin Feiwerkbaulla kympintappaminen onkin, niin se on myös (ainakin minulle) kertakaikkisen kuolettavan tylsää puuhaa. Jos on vähän valmis luistamaan tulostasosta ja haluaa homman olevan hauskaa, niin kaikenlaisia mielenkiintoisia kuulia paineilmalla viskovia värkkejä on tarjolla - tässä yksi ihan ehdottoman hauska laite:
https://www.teraasekeskus.com/index.php?route=product/product&path=164_154_120&product_id=18911

Noita Co2-säiliöillä toimivia pislareitahan on vaikka mimmoisia, Desert Eagle-klooneista lähtien, mutta jostain syystä rullarevolverin malliset ilma-aseet tuntuvat omassa kourassa kaikkein luonteikkaimmilta.

No niin, tämä oli mainos, mutta kun asiasta tuli juttua niin olihan tuo Schofieldin kuva pakko jakaa…

T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Riku. Tuli tosta vaan mieleen se isäukon vuonna Kekkonen ostama Shanghai-ilmapistooli. Sen kun kohdisti, niin ensimmäinen laukaus osui reunakymppiin, toinen seiskaan ja siitä se meni sitten alaspäin. Sillä ampuminen mulla loppui siihen kun viritin sitä ja muu pistooli meni menojaan ja kahva jäi käteen.

Becker kirjoitti...

@ Terho Hämeenkorpi vastauksessaan totesi että Ruotsi on uteslutet! Onhan maassa tosiaan omituisia itsetuhoisia piirteitä ja moni ruotsalainenkin odottelee milloin alkaa sisällissota vai järkiintyykö hallinto. Hallinnon järkiintyminen voi kyllä kestää siihen asti kunnes rahat on kertakaikkiaan loppu.
Mutta jos asuu erillään suurista asutuskeskuksista missä haittamamut tekevät rötöksiään, niin maassa voi ainakin toistaiseksi elellä suht normaalisti kuitenkaan unohtamatta omaan turvallisuuteen liittyviä asoita jotka alkavat olla jo Suomessakin ajankohtaisia.
Se mikä Ruotsissa on Suomeen verrattuna positiivista on mm. autojen hinta ja niiden vakuutukset. Jos joudut peltikolariin, niin poliisia on turha odotella paikan päälle. He eivät tule jollei henkilövahinkoja ole tapahtunut. Auto korjaamoon ja vakuutus korvaa sen enempiä kyselemättä. Auton tuonti esim. Euroopasta on varsin kivuton toimenpide pienin maksuin. Maassa ei ole talvinopeusrajoituksia, ja mikäli keli sallii niin saat hurutella kesärenkailla. Kamerat ovat harvassa ja kun niitä on niin siihen on olemassa jokin hyvä syy. Ne ovat näkyviä ja hyvin merkittyja. Ylinopeussakot ovat tuntuvia, mutta inhimmillisiä. Liikenne sujuu varsin reippaasti ja stressittömästi. Tiestöön satsataan josta esimerkkinä Tukholman ali kulkevat tunnelit sekä Siljan että Vikingin terminaalien läheisyyteen. Työn alla on pitkä tunneli, joka ohittaa E4:na Suur-Tukholman alueen kulkien mm. järvien ali.
Ruoka on vähitään 30% halvempaa kuin Suomessa, puhumattakaan erikoistarjouksista. Omakotitalot maksavat puolet siitä mitä Suomessa. Maksuajat ovat pitkiä ja usein riittää että maksaa pelkkää korkoa jolloin inflaatio hoitaa loput. Myynnistä jää jotain käteen. Kaupassa ollaan ystävällisiä ja tervehditään. On niin kotoista käydä Suomessa jossa henkilökunnan mielestä asiakas on tiellä kun pitäisi tehdä hommia.
Ruotsissa se yletön ns. positivisyys tuntuu joskus vähän överiltä. Svenssonit ovat laumasieluja mutta myös hyvin yhteilöllisiä. Tapahtumat vetävät paljon kansaa ja kaikki viihtyvät. Katsokaa vaikka Skansenin laulujuhlia kesällä. Porukka tervehtii toisiaan vaikkapa lenkkipolulla ja naapurille ollaan kohteliaita vaikkei sitten muuten seurustella. Jos otat lipat niin heti on joku kysymässä että miten kävi, eikä niinkuin Suomessa että jaahas, keskellä päivää ja jo tuossa kunnossa. Tämä hivenen liioitellusti. Lääke ja sairausvakuutuskorvaukset ovat ruhtinaallisia verrattuna Suomeen ja mm. lääkkeet saattavat maksaa puolet siitä mitä hyvinvointivaltiossa.
Eläkeläisen kruunulla pärjää pitemmälle kuin eläkeläisen eurolla.

Hiljakkoin tuli paikallisesta ICA:sta asiakaskysely. Lopussa luki että onko vastaaja a) mies b) nainen vai c) joku muu. Ajattelin pistää siihen jotain sarkastista mutta sitten ajattelin että alkavat kaupassa tuijottelemaan, joten vastasin a.

Lyhyesti, vaikka maa on henkisesti ruvella, niin siitä kun ei ota paiseita, niin olemaan ja elämään pystyy ainakin toistaiseksi. Suomeenkaan muutto ei hirveesti innosta, ainakaan juuri nyt. Maa on jotenkin henkisesti aika masentavassa jamassa.
Ja helvetin kallis.

Lemminkäinen kirjoitti...

Becker! Olet oikeassa. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa "torpparit" pärjäävät paremmin, koska heillä on enemmän käyttörahaa ja kaikki on halvempaa. Suomi on takapajula köyhiä ajatellen ja on aina ollut. Suomessa nussitaan pilkkua muutamasta eurosta. Olisi paljon järkevämpää että "torpparit" saisivat puolta enemmän mitä nyt.

Lemminkäinen kirjoitti...

Pieni lisäys. Norjassa nyt tietysti kaikki on kalliimpaa, mutta luulisin kuitenkin että Norjassa köyhät pärjäävät paremmin mitä Suomessa.

Becker kirjoitti...

Yksi tuttava kävi viime kesänä kylässä ja siinä kun puheltiin niin hän kysyi että onko Ruotsissa leipäjonoja. Pienituloisten eläkeläisten elämä ei Ruotsissakaan ole herkkua etenkin kun maahan laahautuvat parasiitit saavat paremman kohtelun. Siitä huolimatta maassa ei ole leipäjonoja kuten Suomessa ja joissakin persläpivaltioissa. Sen verran rahaa saavat eläkeläiset että ei tarvitse hytistä pakkasessa vanikan perään. Osasyynä varmaan että sosiaalidemokraattisfeministinen omakehujärjestelmä ei kestäisi jonoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne. Ruotsilla on ollut vuosien varrella sekä taitoa että tuuria. Mikäli se ei olisi alkanut leikkiä humanismin supervaltiota niin sehän pärjäisi aivan mainiosti. Norjassa on kalliimpaa kuin Suomessa mutta onhan tulotasokin korkeampi. Silti norjalaiset käyvät kyllä mielellään Suomessa ostoksilla ja esmes Kilpisjärven Kilpishallin liikevaihdosta 90% tulee norjalaisilta.

QroquiusKad kirjoitti...

Tällainen ajatus tuli vielä mieleen kanssannousun ja sisällissodan mahdollisuuksista ja realiteeteista:
olemme saaneet nauttia rauhan ja hyvinvoinnin kaudesta yhteen menoon yli 70 vuotta. Olisiko meistä enää mihinkään kansannousun tapaiseen, saati sisällissotaan?

Ei voi tietää, ellei kokeilla. Sen tiedän, että esi-isämme olivat nauttineet sata vuotta sitten huomattavasti pidemmästä rauhan kaudesta:
edellisen kerran sotaa oli käyty Suomen maaperällä vuonna 1809! Sen jälkeen sota oli vain hipaissut Suomea sen kauhian Oolannin sodan muodossa. Vielä kevyempi oli kosketus silloin, kun tuhannenpa verran poikia lähti eikä ne pysähtyneet kuin Konstantioopelis vasta ja musiikki se soi, kun poiat ne marssi siellä niin kaukana, etteivät aikalaiset sitä välttämättä osanneet edes hahmottaa.

Toistasataa vuptta rauhan kautta - ja senkin jälkeen heistä oli rankemmanpuoleiseen vapaus- ja sisällissotaan. Olihan se heidän elämänsä toki totaalisen erilaista kuin meidän, mutta silti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuotahan tuli vähän käsiteltyä tuossa Viro-jutussa mutta käsitellään täälläkin. Olet oikeassa mitä esi-isistämme ja rauhan jaksosta totesit. Venäläisethän pitivät tsuhnia tyhmänrehellisinä lampaina mutta vuonna 1918 näkyi se tsuhnan toinen puoli. Luulen, että sellainen löytyy kaikista. Kun pinna kiristyy tarpeeksi, niin jälki on rumaa. Niin kuin totesin tuonnempana, ei vuonna 1981 oltaisi voitu kuvitella että Jugoslavian kansat lahtaisivat toisiaan siihen malliin kun sitten tapahtui.