perjantai 16. helmikuuta 2018

ANTERO LÄRVÄNEN JA EPÄILYKSEN PIRU


- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen. Olette Huitsinnevadan paikallisradion suorassa unhuman interest-lähetyksessä jossa tällä kertaa vieraanamme on hyvin vaikutusvaltainen kaikenlaisten asioitten taustavaikuttaja jonka merkitys on suurempi kuin uskottekaan. Pinnanmaalainen yleisö ei ole hänestä aikaisemmin juuri kuullut mutta me täällä radiossa olemme saaneet kunnian tutustua häneen jo aikaisemmin. Tervetuloa lähetykseen, Oy Helvetti Ab:n kiertävä järjen valon suurlähettiläs Epäilyksen Piru eli tuttavallisemmin Epi:

- Kiitos, Antero ja miellän suurena kunniana sen, että saan esittäytyä järkeville ja asiallisille pinnanmaalaisille ihmisille. Mehän sinun ja äänimiesten kanssa sinänsä siis tunnemmekin toisemme jo ennestään ja olemme useammankin kerran saunoneet Hotelli Yrjöperskeleen ylläpitämässä mainiossa Persaukistenniemen mökkikylässä.

- Ja sinne ollaan luonnollisesti menossa myös tämän lähetyksen jälkeen. Mutta kerrotko Epi ensiksi hieman työsi luonteesta?

- Niin kuin nimenikin jo kertoo, tehtäväni on herättää epäilyksiä. Siis nimenomaan herättää uinuvia ja orastavia sellaisia. Ei luoda niitä tyhjästä. Sellainen olisi toimivaltani ulkopuolella ja linja niin Oy Helvetti Ab:ssa kuin sen kanssa kilpailevassa Yläkerran Firmassa on se, että ihmisellä on vapaus valita, olivat ne valinnat kuinka typeriä hyvänsä. Ja koska tilanne on tämä, pyrin tietysti työssäni ottamaan kontaktia juuri niihin ihmisiin joilla tämä epäilyksen tynkä on jo olemassa. Itse asiassa asiakaskuntaani ei kuulu juurikaan tavallisia pinnanmaalaisia ihmisiä, koska heillä ovat perusarvot jo muutenkin kunnossa ja heidän kohdallaan epäily keskittyy pieniin ja jokapäiväisiin asioihin eikä niitä silloin sanota edes epäilyksi vaan terveeksi harkinnaksi ja lautamiesjärjen käytöksi.

- Eli toimit siis pääosin muualla Suomessa?

- Kyllä. Jokaisella maalla ja kielialueella on tietysti oma epäilyksen pirunsa ja täällä Suomessa ruotsinkielistä väestöä puolestaan palvelee kollegani Hjärnspök.

- Osaisitko kertoa hieman tarkemmin asiakaskunnastasi?

- Pääosin sen voisi jakaa kolmeen erilliseen ryhmään.

- Mikä on ensimmäinen ryhmä.

- No ensimmäinen on se, joka on tietysti työtäni ajatellen se kaikkein hedelmällisin ryhmä eli puhtaat opportunistit. Ja juuri kyseinen ryhmä on sitä kaikkein vaikutusvaltaisinta porukkaa sillä heitä löytyy sekä poliittisesta koneistosta, virkamiehistöstä että osittain mediasta. He tietävät kyllä oikein hyvin sen mitä ovat toiminnallaan saaneet aikaiseksi ja tietävät sen myös olevan omaa kansaansa kohtaan haitallista, vaarallista ja suorastaan rikollista mutta he eivät välitä siitä sillä heitä kiihottaa raha, valta ja asema sekä sitä kautta tietysti kasvojen säilyttäminen. Joten sekä saadakseen  että säilyttääkseen nuo edut he ovat hypänneet kyytiin ja pysyvät federalistisessa ja punavihreässä junassa vaikka suuri osa heistä ei edes usko sen varsinaiseen opilliseen sisältöön. Keskusteluissani heidän kanssaan olen saavuttanut suurta edistystä mutta he eivät uskalla ottaa sitä riskiä että puhkaisisivat omalta osaltaan tuon mammuttimaiseksi kasvaneen paiseen. Heistä ei vain ole siihen. Uskallus ei riitä, koska näiltä ihmisiltä puuttuu kokonaan moraalinen selkäranka. Lisäksi heillä tuntuu olevan tietynlainen yhteinen puolustusmekanismi epäilystä vastaan.

- Minkälainen puolustusmekanismi?

- Uni. Tarkemmin sanottuna painajainen. Hyvin moni heistä näkee usein samaa unta.

- Minkälainen tämä uni on?

- Siinä he elävät tulevaisuudessa ja ovat valtiorikostuomioistuimessa syytettynä. Unessa tuomari alkaa puhua ja hän puhuu heille aina näillä sanoilla:

”Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen. Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty kärsimään…”

- ja silloin, ennen kuin tuomari ehtii viimeistellä lauseensa, he heräävät.

- No hemmetti, tuo on aika ovela puolustusmekanismi. Tuon unen jälkeen aito opportunisti kyllä jaksaa taas yhden päivän julistaa että federalismi tarkoittaa laajennettua itsenäisyyttä, monikultturismi on välttämätöntä rikkautta, etninen väkivalta on seuraus suomalaisten vääristä asenteista ja vaikka meitä suomalaisia ei ole olemassakaan niin meillä suomalaisilla on silti päivä päivältä kasvava velvollisuus. Ja ennen kaikkea tuosta unesta saa uutta virtaa pyrkiä kaiken arvostelun kieltämiseen ja mielellään kriminalisoimiseen. Mutta minkäslainen asiakasryhmä se kakkosryhmä sitten on?

- Meidän epäilyksen pirujen keskuudessa heitä kutsutaan nimellä ”mimosat”. Heissä on kaksi yhteistä piirrettä. Ensinnäkin he aivan aidosti uskovat tuohon punavihreään epistolaan eikä mikään – ei varsinkaan faktat – horjuta heidän uskoaan. Toiseksi heidän varsin heikko egonsa rakentuu juuri nimenomaan tuohon punavihreyteen ja ennen kaikkea sen mahdollisimman julkiseen tunnustamiseen. Sen ansiosta he voivat kuvitella olevansa jotain paljon enemmän ja paljon parempaa kuin niin sanottu raappahousukansa, joka muuten elättää nuo mimosat. Jos heidän uskonsa pohja romahtaa, niin heidän egonsa pohja romahtaa myös ja jäljelle jää silloin vain ihminen itse. Joka siinä tilanteessa ymmärtää olevansa nolla kertaa nolla jaettuna nollalla. Näin ollen ymmärtänet, että he ovat hyvin vaikeita asiakkaita. Suurin osa ei edes näe minua ja ne harvat jotka näkevät puolestaan mököttävät, pitävät mykkäkoulua eivätkä suostu minkäänlaiseen keskusteluun.

- Tässä mimosa-ryhmässä on myös tietty alaryhmä joka on kyllä saman tyyppinen mutta se koostuu kokonaisuudessaan virkakoneiston toimistopöytäosastosta. Juuri siitä, jolla ei ole päässään minkäänlaisia omia ajatuksia ja muualta syötetty epistola on sitten heille se ainoa totuus johon uskoa mutta myös heille se saavutettu asema on hyvin tärkeä, itse asiassa välttämätön ja nimenomaan asemaan heidän egonsa pohjautuu. Koska mitään muuta heillä ei ole. Onkin sitten sattuman kauppaa, että kuka sen epistolan heille pääsee syöttämään ja tällaista asiakastyyppiä minulla on ollut asiakkaanani niin kauan kuin on ollut jollain lailla järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Aikanaan heillä oli koppalakit ja nykyään jakkupuku.

- Ymmärrän  että tämä mimosatyyppinen asiakaskunta on sinulle ja kollegoillesi todella haastava. Entäs se kolmas asiakastyyppi?

- Se kolmas niin… se on ongelmallinen… kovasti ongelmallinen… kun siihen ei oikein pääse vaikuttamaan… se vaikutuksen ikkuna kun on niin lyhytaikainen…

- Mitä tarkoitat?

- Tarkoitan aivan tavallisia suomalaisia. Tervejärkisiä sellaisia. Ihmisiä, jotka elävät ihmisiksi ja jotka myös aivan hyvin ymmärtävät, mikä tässä vallitsevassa järjestelmässä on pielessä. Ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tarvitsisi epäilyksen pirujen palveluksia. Muussa kuin yhdessä asiassa. He kaikki kärsivät koppipsykoosista.

- Koppipsykoosista?

- Siitäpä hyvinkin. Siis tarkemmin sanoen äänestyskoppipsykoosista. Sanotaan että tommonen tavallinen demareitten, kepun tai kokoomuksen äänestäjä mieltää ja ymmärtää että maan asiat ovat ajettu perseelleen, tietää täsmälleen mikä on perseellään ja haluaa muutosta. Sitten kun tulee vaalit, niin hän menee äänestämään ja äänestää edelleenkin niitä samoja demareita, kepua ja kokoomusta odottaen sitä muutosta jota ei koskaan tule. Jos hän on oikein ärrinpurrillaan niin hän vaihtaa demareista kepuun, kepusta kokoomukseen jne. Ja sitten hän seuraavat neljä vuotta mutisee että kyllä tässä maassa on vaan paljon mälsää tajuamatta että ongelma on juuri hän itse ja hänen äänestysratkaisunsa. Jonka hän sitten seuraavissa vaaleissa jälleen toistaa.

- Kyseinen äänestäjä kyllä mielessään tietää taudin ja tietää lääkkeenkin mutta panee silti kerta toisensa jälkeen käden kuumalle hellalle ajatellen, että josko se ei tällä kertaa polttaisi. Jotain kummaa tapahtuu vaalien toimitsijapöydän ja äänestyskopin välissä ja muuttaa kyseiset äänestäjät hetkeksi tahdottomiksi hallintozombieiksi. Itse asiassa tämän omituisen ilmiön parissa tehdään tutkimusyhteistyötä ylä- ja alakerran firmojen välillä. Kummankin firman parhaat klönttimekaniikan tutkijat ovat selvittämässä tämän arvoituksen syytä mutta tutkimuksen matka on kovin, kovin pitkä.

- Täytyy tämmösenä maan matosena olla kateellinen teidän osaamisellenne ja resursseille. Meillä maan pinnalla kun ei olla oikein kunnolla otettu selkoa edes kvanttimekaniikasta saati sitten klönttimekaniikasta. Ovatko ne muuten samoja tutkijoita jotka yrittävät aukoa feminististä logiikkaa?

- Ei, se on eri porukkaa. Katsos Antero, kun sen feministisen logiikan aukipurkaminen on äärimmäisen vaarallista. Jos se aukeaa liian nopeasti ja suojaamatta se saattaa aiheuttaa vakavan repeämän aika-avaruudessa ja pahimmillaan jopa ympäröivän universumin tuhon. Siksi feminististä logiikkaa tutkitaan erillisessä suojaulottuvuudessa ja sitä tutkivat ylä- ja alakerran tutkijat ottavat suuren henkilökohtaisen riskin. Antilogiikan huolimaton käsittely on nimittäin vielä antimateriaakin vaarallisempaa.

- Täytyypä tässä Huitsinnevadan paikallisradion puolesta esittää lämmin kiitos ja kunnianosoitus noille rohkeille tutkijaenkeleille ja –demoneille jotka tekevät pyyteetöntä työtä ihmiskunnan hyväksi. Mutta kerrotko vielä minkälaisia henkilökohtaisia tuntemuksia työsi sinulle saa aikaiseksi?

- Onhan se aika ajoin kovin raskasta. Tämä kun on kumminkin puhtaasti palveluammatti ja palaute on hyvin harvoin kiitollista. Päinvastoin, suurin osa asiakaskunnastani mieltää minut vitsauksena. Mutta tietyt onnistumisen kokemukset auttavat kuitenkin jatkamaan.

- Epäilyksen Piru, lämmin kiitos  haastattelustanne ja voimia vaativaan ja tärkeään työhönne. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, sitten jätkät ja Epi Ransittiin ja suunta kohti Lällävettä.

- Tuleehan Ykä myös?

 - Joo, mutta hieman meidän jälkeemme. Kas kun hotellin pitopalvelun velvollisuudet kutsuvat. Hömpstadin voimalaitoksessa vietetään tänään kolmannen väsynytvesireaktorin harjakaisia ja Hotelli Yrjöperskeleeltä on tilattu sinne neljäkymmentä laatikollista tuoretta koppavoituita. Ykä on kuskaamassa niitä sinne.

- Hienoa päästä saunomaan tällä tutulla porukalla. Niin kuin tiedät, että työni kautta ei pahemmin tule tutustuttua kovin inspiroivaan ihmisseuraan. Ei muuta kuin Ransitti käyntiin, suunta saunalle ja paljon tsössiä!

*

Päivän alkaessa jo hieman hämärtymään saapui Persaukistenniemen mökkikylän mökki nro viitosen edustalle Huitsinnevadan paikallisradion Ransitti. Hieman myöhemmin sinne saapui myös vanha UAZ-paku jonka kyljessä luki Hotelli Yrjöperskeles. Mökin saunan piisistä alkoi nousta savu ja pian löylyistä nautti neljä suomalaista ajatusten vastarintaliikkeen miestä, yksi työteliäs ja rehellinen piru sekä maailman ainoa puhuva kiuas.

Saunan viereisessä männyssä korppipariskunta kuulosteli tsössin suhinaa ja hyväntuulista puheensorinaa. Nuo tutut korpit tiesivät että tälle porukalle ei myyty rähinäviinaa. Mökin vesiränneissä kiristyvä pakkanen paukahteli, jäätyneen Lälläveden lahdukan toisella puolella kaakanaparvi säesti saunasessiota pulinallaan ja ympäristön koirat kävivät kuonobookissa kiivasta keskustelua menneen päivän tapahtumista. Epäilyksen Piru tuumasi muille saunojille että on se vaan sentään hyvä, että helvetillisen raskaan työn raatajalle löytyy aika ajoin hyvää seuraa ja paikka missä voi huilata raskaasta työstä…


11 kommenttia:

Strix Senex kirjoitti...

Kun tuo Huuitsinnevadan paikallisradio oli taas esillä, niin onko tullut huomatuksi, että se Suomen Yleisradio on ottanut aimo harppauksen tasa-arvon tiellä. Edesmenneessä DDR:ssä tunnettiin aikaysksikkö Ein Ulb, joka mittasi aikaa siitä, kun kuuluttaja alkaa kertoa, että nyt puhuu pääsihteeri Ulbricht siihen, kun radio napsahti kinni. Se aikayksikkö oli selvästi maskuliininen. Nyt Suomessa on kehitetty vastaava feminiininen aikayksikkö, Se on yksi Li.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Joo, tiedän termin Ulb ja termi Li olisi kyllä varsin käyttökelpoinen. ”Lötjönen aukaisi aamulla television mutta eihän siinä mennyt kuin pari Li:tä kun hän verenpainettaan muistaen sulki sen ja päätti aamukahvinsa kanssa keskittyä Jerry Cottoniin”.

Krypta kirjoitti...

Paras haastattelu ikinä ja täysin rehellinen haastateltava kerrankin. Lähetän täten lämpimät tervehdykset toimittajille, äänimiehille ja muulle tekniikalle sekä haastateltavalle.

Castor kirjoitti...

Pahus, li (里) on kiinalainen pituusmitta, nykyisin 500 metriä.

Becker kirjoitti...

Tuolla aiempana oli mainintaa musulmaanien huumekaupasta johon oli liitetty oikein kauppahuone maatiloineen. Kysymys oli siis suuren luokan huumebisneksestä. Jokohan Suomessakin aletana tajuta pikkuhiljaa näiden idän ihmeiden liikemiesvaistosta. Luultavasti ei ennekuin tuon rikollisen toiminnan siivoaminen alkaa olla tosi työlästä. Ahmedit tietysti istuvat vain puolet noista tuomioista, mutta se jäi epäselväksi että poistetaanko heidät maasta vai ovatko jo Suomen kansalaisia.
Se on ainakin varmaa että vankilat saavat heistä tosi vittumaisia asiakkaita.

Niinikään rikolliset prätkäkerhot alkavat pestaamaan näitä maahanmuuttajia jäsenikseen ja ovat kyllä sellaista porukkaa ettei niitä rauhoita kuin 9MM:n Burana korvien välissä. Näistä tyypeistä on jo lähinaapureissa kokemusta yllin kyllin, mutta Suomi-poika katselee vieressä haavi auki ja alkaa sitten vasta herätä kun ensimmäiset kaupat on ryöstetty ja muutama kalmo makaa ruumishuoneella.

Saatiin siis uusi sisäministeri Kai Mykkänen. Kaverista on jo ollut juttua täälläkin ja minun täytyy todeta että en ole koskaan tuon suusta kuullut mitään älyllistä. Heppu on virassaan vain koska on on hyvä perseilemään Petteri Orpoa. Kunnon juoksupoika siis, joka miniterivalansa vannottuaan esitti että Suomeen pitäisi ottaa 10.000 parasiittia veronmaksajien riesaksi. Eikö ministerivalassa vannota jotain Suomen kansan parhaaksi, mutta milloinkas joku ministerinvala tai perustuslaki on näille ketkuille merkinnyt moraalista estettä. Ja Risikko puhemiehenä. Hyi Helvetti!



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kryptalle, Castorille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Krypta: Niin toimitus kuin tekninen henkilökunta sekä haastateltava kiittävät lämpimästi.

Castor: No kas, käviskö siis mittayksiköksi ”viidensadan metrin LIevää suurempi vitutus”?

Becker: Puolikkaalla vissiin selviävät ja sehän on tiedossa jo nyt, että islamilaisvangit radikalisoituvat vankilassa ennestään. Joku tiedostava henkilöoletettu tietysti keksii ideaksi että no ei vangita niitä sitten niin ne eivät enää radikalisoidu. Tuo liiviporukkojen nykylinja ihmetyttää. Käsitykseni mukaan vielä ihan hiljattain tällainen olisi ollut mahdotonta. Tosin onhan jo Ruotsissa Bandidos MC Göteborgin presidenttinä ollut ihan ehtaa etelän tavaraa:

http://www.bandidos-mc.se/wp-content/uploads/2016/03/mehdis-bok.jpg

Suomen politiikka on nykyisin sellaista että kun valitaan uusi ministeri niin alkaa heti kaivata takaisin edellistä vaikka ajattelikin sellaisen olevan mahdotonta.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä suoltaa näitä tarinoita sellaisella vauhdilla, ettei tässä hitaammat meinaa perässä pysyä. Tämäkin meinasi jäädä vahingossa väliin. Onneksi niin ei käynyt, sillä ei tuottanut pettymystä tämäkään tarina. Saunan suurena ystävänä (joka toinen ilta täytyy lauteille päästä, vaikka oma saunamme ei varmaan Lälläveden vastaavalle pärjääkään) varsinkin viimeinen kappale teki suuren vaikutuksen. Siinä oli taas jotakin niin herkkää. Kiitos!

Rouva Ani

Qroquius Kad kirjoitti...

Onhan LI myös roomalaisin numeroin ilmaistu 51. Viittaisiko se tässä sekunnin osiin ja jos, niin sadas- vai tuhannesosiin?

Tämä muslimirikollisten hyväksyminen perinteisiin MC-jengeihin on tosiaan aavistuksen verran hämmentävä ilmiö. Eihän tuosta niin kauan ole, kun Hell's Angels siivosi erään kööpenhaminalaisen kaupunginosan sitä riivanneista uussävytteisviritteisnuorukaisten löyhistä kaveriporukoista perustettuaan sinne kerhotalonsa.

Julkinen pöyristys oli suunnatonta, kun alueen asukkailta tultiin kysymään miten turvattomalta heistä nyt tuntuukaan, ja vastasivat olevansakin kiitollisia HA:lle siitä, että he tekivät kaduista taas turvallisia ja toivoivat samanlaista paljon lisää!

Tämä sai meilläkin yhden jos toisen luulemaan HA:ta vigilanteiksi, jotka ryhtyivät turvaamaan kaupunkilaisten rauhaa. Todellisuudessa heitä ei kiinnostanut mikään muu kuin oma viihtyvyytensä; sen järjestämisen tuottama paikallisten asukkaiden turvallisuuden lisääntyminen oli puhdas sivutuote.

Viime aikoihin asti vanhat MC-jengit ovat olleet 100 % valkoisia;
vähän sama juttu kuin skinhead-jengien ja MC-jengien jonkinasteinen yhteistyö, joka on ponnistanut samalta pohjalta. Toisaalta skinheadien White Power -metallilla ja saatananpalvontaan syystäkin yhdistetyllä blackmetallilla on ollut vanhastaan yhteyksiä samasta syytä:
molemmat ovat olleet pitkään 100 % valkoinen metalligenre. Nykytilanteesta en tiedä.

Kun MC Satudarah rantautui Suomeen, taidettiin joillain tahoila joko pelätä tai toivoa HA:n ja Bandidosin ryhtyvän suitsimaan uutta tulokasta, joka värvää nimenomaan muslimimaahantunkeutujista. Nyt alkaa näyttää senkin aspektin suhteen jo todella pahalta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Kiitokset. Tartteiskos vähän löysätä julkaisutahtia. Mulla on kahdentyyppisiä juttuja ja tää Antero Lärvänen kuuluu siihen toiseen, joitten tekeminen kestää vähän pidempään ja sitten tuo tuorein feministijuttu on taas vain nopea reagointi johonkin uutiseen tai ilmiöön. Ja sauna lämpiää meilläkin sangen usein. Siellä vaan jotenkin rauhoittuu.

Qroquius Kad: Mulla on matkan varrella ollut noista liiviporukoista ollut samanlaisia havaintoja joten yhtä lailla ymmälläni olen minäkin. Ja mietin vähän että mitä moisesta kehityksestä ajatellaan noitten porukoitten emokerhoissa siellä rapakon takana.

Anonyymi kirjoitti...

Apua, ei missään tapauksessa löysempää tahtia! Yrjöperskeles on ehdottomasti minun ja varmaan monen muunkin lempiblogi, josta ei yliannostusta voi saada ja on monesti harmaan päivän pelastaja heti aamukahvista alkaen!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano ja kiitos kannustuksesta. Mullahan ei sinänsä ole koskaan minkäänlaista julkaisuaikatalua kirjoituksille. Ne vaan tulee. Ja ns. vallitseva todellisuus kieltämättä antaa niihin aiheita enemmän kuin ehtii naputella.