perjantai 6. syyskuuta 2019

PIENI HETKI YLELLISYYTTÄ


Joskus männäsyksynä Käsivarren tuntureilla


Kalottireitti kulkee Suomenkin puolella pitkän matkan. Se etenee Kilpisjärveltä Saarijärvelle (jolla ei ole mitään tekemistä Saarijärven Paavon kanssa, tarinamme Saarijärvi on paljon pohjoisempana). Kun kulkija lähtee Saarijärveltä pohjoiseen kohti Haltia hän joutuu kulkemaan ensin melko pitkän matkan sellaisessa kivikon ja märän lutakon yhdistelmässä jossa polku aika ajoin hukkuu. Sitten polku nousee Teemalovaaralle ja kohoaa siitä sitten korkeammalle Kuonjavarrille jonka läntisellä puolella se kulkee noustakseen sitten lähelle tunturin huippua mutta jää kuitenkin siitä hieman länteen. Siinä vaiheessa polku on jo tunturikivikkoa.

Kyseistä polkua kulki muuan pariskunta. Pariskunnalla oli kiire pitämään taukoja. Tarinamme kertoo että he olivat nimeltään Perskeleen Ykä ja Ylva. Pariskunta ei ollut liikkeellä kovin hifistelevällä mielellä sillä heillä ei ollut päällään mitään uusia goretex-kankaita vaan vanhaa kunnon puuvillaa ja jalassa kumisaappaat. He olivat edenneet sille Kuonjavarrin länsipuoliselle polulle. Oltaisiinko siinä oltu jossain kahdeksansadan metrin korkeudessa mutta joka tapauksessa oltiin niillä korkeuksilla joilla tuuli tuiversi jo varsin kovasti ja sai nenän vuotamaan vaikkei kulkijoilla nuhaa ollutkaan. Kulkijat tiesivät että vittumaisesti notkoon ja nousuun jatkuvasti vaihteleva raskaskulkuinen polku omasi tiettyjä suojaisia paikkoja joissa oltiin tuulelta suojassa ja jossa tunturipuro antoi sitä parasta mahdollista vettä. Vettä, jota ei kaupungeissa saanut.

Niinpä pariskunta pysähtyi yhdessä sellaisessa montussa ja päätti viettää hetken äärimmäistä ylellisyyttä. He heittivät rinkat selästään ja Ykä kaiveli omasta rinkastaan trangian, asetti siihen kaasupolttimen ja totesi:

- Jumala siunakkoon sitä joka keksi trangiaan tään kaasupolttimen. Marinolin kanssa tää olis sellaista pirunmoista läträämistä eikä tää tuuli auta asiaa vaikka edes vähän suojassa ollaankin.

Purosta otettu vesi lämpeni nopeasti trangian kattilassa. Luksuksen hetki oli edessä. Ykä heitti kiehuvaan veteen lihaliemikuution ja Ylva kaiveli samalla omasta rinkastaan Hakaniemen hallista ostetun hyvin säilyvän pötkömeetvurstin josta hän leikkeli puukollaan kummallekin noin kolmesenttiset siivut. Mukiin kuumaa lihalientä ja päälle haukkauksia hyvästä suolaisesta meetvurstista. Voisiko olla mitään parempaa? Sillä eväällä jaksaisi kulkea taas eteenpäin ja itse hetki oli korvaamaton. Hetki, jota ei saisi suurella rahalla. Se hetki vaati hikeä ja vaivaa.

Ykä purki ja putsasi trangian ja pariskunta pakkasi rinkkansa. Ykä luonnollisesti herrasmiehenä avitti rinkan Ylvan selkään. Näinhän herrasmiehet tekevät. Pariskunta jatkoi matkaansa ja saavutti polun korkeimman kohdan. Siinä oltiin vajaassa kilometrissä ja Ykä poltteli maamerkkinä olevan kivikasan suojan puolella voimasavuke Bostonin. Oli aika laskeutua Kuonjarjohkan kanjoniin. Tuuli alkoi yltyä myrskylukemiin joten suunniteltu eteneminen aina Meekonjärvelle jätettäisiin väliin ja yövyttäisiin Kuonjarjohkan autiotuvassa jossa edessä olisi taas pieni ylellisyyden hetki.

Siellä lämmitettäisiin kamiina, tehtäisiin gourmét-ateria pikamakaryllistä, lihaliemestä sekä Corned Beef-säilykkeestä. Palan painikkeeksi vielä näkkileipää sulatejuustolla. Sen jälkeen keitettäisiin vielä teetä ja terästettäisiin se 60-vottisella Stroh-rommilla. Tämän yömyssyn jälkeen siirryttäisiin kenttäpatjalle nauttimaan rasituksen aikaansaamasta ja autiotuvan kamiinan lämmön säestämästä syvästä unesta. Tuvan sisälle ei myrsky yltäisi.

Ylellisyyteen ei tarvita paljoa. Se on pienissä hetkissä. Kun ne oikein oivaltaa.



21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toi on vähän kun se mettäkeikka Nurmeksen saloille joskus entisessä elämässä. Aamusella laittelin siinä hissukseen eväät ja pyssykän kuntoon. Sit herätin nuoremman tyttären äidin aamukahville. Hän siinä katseli mun viime valmisteluja ja kysyi että et kai aio mettälle lähtee, tommoseen ilmaan. Lähen enkä aio sanoin ja laitoin termarin reppuun. Luntaräntää pieksi vaakasuoraan, nollan vaiheilla.
Siellä meiän porukan mehtuumailla käveleksin sinne kallioisen mäen kynkäälle ja potkin terveskannon kylkeä hajalle ja hieman taisin kirveelläkin avittaa. Tulet siihen tervaksen kylkeen ja hetteelle pakkia täyttämään. Pakki tulille ja, voimasavuke Bostonia ei ollut, mallu sai sen korvata. Selkä vastatuuleen ja katse pakkiin. Liekit ahnaasti nuolivat pakin kylkiä ja kohtahan se vesi kiehui ja kahvihöystöjä sekaan. Siinäpä palasta purressa ja tuulen tohailuja kuunnellessa sielu lepäsi neliviikkoisen tsadin paikkujunankulkijoiden jäljiltä. Ehti siinä monia mietteitä miettiä, maailmanmenostakin, tuulen tohinaa kuunnellessa. Ja sitä, kun puutavaralastissa rekat jyystivät kohti Porokylän asemaa purkaaksensa lastit ratavaltion huomaan. Vaan yksi toivomus mulla oli, näille hirville meinaan, että älkää helevatsaa tuluko siihen tulille irvistelemään. Sen jos tettä niin mun on pakko ampua naama läjään. Onneksi ei tulleet.
Siinä kummasti sielu lepäsi ja akut latautui seuraavaa työrupeamaa varten
Ja juu, tunustan, halasin mie yhtä ikipetäjää siinä lähtiessä. Ai mitä mie sille palavalle kannolle tein? No sammutin tietysti, eihän se siinä sateessa mihinkään olisi levinnyt tai karannut. Olisi vain suotta hukkaan palanut, nyt jäi seuraavillekin tulitarpeet. Ja sen ku jo kakarana oppi, että jos tulet teet, vaikka vaan kynsitulet sammutat ennen lähtöäs ettei sinne jää mitään kytemään.
Vaan eikö ne sano et minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Ja juu, näitä Ykä tämmöisiäkin tarinoita on mukava lukea, herättää itselläkin muistoja kuten edellä:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia jälleen.

Ai että, monet gourmee vinkit on tästä blogista tullut bongattua ja kokeiltua.
Tietävätkös Perskeleet muuten kertoa että mistä saisi ostettua ihan oikeita lihaliemi kuutioita
eikä lihaliemen kaltaisista ainesosista puristettuja jäljitelmän korvikkeita?

Erkki

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Erkille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kiitokset muistosta. Sullakin on ollut tuossa homma suhteellisen kohdallaan. Ja tuon ”tulikurin” opin minäkin jo nöösipoikana.

Erkki: Jos joku osaa antaa kuutiovinkin niin täälläkin otetaan se mielellään vastaan. Luistahan sitä keittelee itse mutta eihän niitä joka hetki ole tarjolla.

Anonyymi kirjoitti...

In Trangia we trust.

Tuota trangian kaasupoltinta en ole kyllä tullut kokeilleeksi. Muunlaista kaasukeitintä kyllä, "purkillisella kaasua saa purkillisen hernekeittoa haaleaksi reippaalla tuulella" -kokemus riitti ja siirryin trangiaan.

Spriikeittimen suurin hankaluus on ne tenun mausteet, kattilaan pakattu poltin vuotaa unohtumattomia aromeita ruokaan. Se poltinnosa kannattaa pakata muualle, tenun makuiset sukat esmes ei haittaa menoa lainkaan yhtä paljon kuin tenun makuinen soppa.

Petrolikeitin, priimus, on mainio. Raketti-insinööri-fiiliksiä ja sähäkkää kuumennusta oli pakkasta paljon tai vielä enemmän. Spriin ainoa vakava heikkous kun tulee kovalla pakkasella esiin - ei höyrysty, eikä siis syty eikä keitä kunnolla.

Mainio mutta hankalasti hankittava retkieväs on kuivaliha, kevyttä ja säilyvää, tiivistä ja maistuvaa. Kallista ja epäsaatavaa ilman suhteita. Pakkiin vettä & lihalimikuutio & riisiä kourallinen, haudutetaan ja jälkiruuaksi kourallinen kuivaa lihhaa, niin jopas jaksaa kulkea.

Kauwan sitten isukki opetti kaksi tärkeää juttua: Sissiltä ei jää taukopaikalle edes terveisiä. Taukopaikalle ei jää mitään, ei yhtään mitään, ei jälkeäkään. Kannon rikkomiseen tarvitaan kirves, sen varren pitää olla tarpeeksi pitkä, jotta kannon saa rikki. Pientä veistokirvestä tai iltamakirvestä ei ole järkevää kuljettaa metsässä - ei sille ole tarvetta.

PS. Kuivalihaa löytyy netistäkin https://www.deliporo.fi/shop/poron-kuivaliha/

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Kannattaa kokeilla sitä kaasupoltinta. Ei säikähdä tuulta, lämmittää veden nopeasti eikä kärsi polttonesteitten esim. Marinolin ”löröttät-sixteen”-ilmiöstä. Kuivaliha on erinomaista. Poron kuivalihaa on tullut hankittua pohjoisen reissuilta mutta se on todellakin ihan törkeän kallista. Ja leiripaikka luonnollisesti pannaan sellaiseen kuntoon niin kuin siellä ei oltaisi koskaan oltukaan.

Becker kirjoitti...

Oikein mukava luonnonläheistä harmoniaa henkivä pieni tarina. Silloin kun ihminen on tasapainossa itsensä ja luonnon kanssa sekä elämän arvot ovat kohdallaan niin ei siihen tarvita sadan metrin huvijahteja tai yksityistä suihkaria.
Parhaat nautinnot tulevat pienistä asioista omissa oloissaan läheisen kanssa.
Toivottavasti Lapin reissu latasi akkuja jotta jatkossa kestää olla maailmassa vallitsevan älämölön keskellä.

Huru-ukon kommentissa liikuttiin tutuilla mieluisilla maisemilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker ja kiitokset. Veikkaanpa että sen yksityisen suihkarin omistaja ei ole koskaan niin tyytyväinen kuin minä saadessani sopivassa paikassa kupin kuumaa. Ja luonnossa liikkuminen antaa voimia kestää aina vain luonnottomaksi muuttuvaa maailmaa.

Hemuli kirjoitti...

Yleensä suosin suomalaista mutta kuivaliha on aivan järjettömissä hinnoissa, kuten pyssymiehen linkki osoittaa. Toki tuossa on porolisää...

Esmes täältä saa parman kinkkua kotiin toimitettuna:
https://www.parmashop.com/english/parma-ham-whole-bone-18-months-10-kg.html?amp=1

Itse en ole netistä tilannut mutta joskus reisusta matkalaukussa raahannut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hemuli. Itse suosin säilykkeitä. Niitä saa vielä ihan hyviäkin kun viitsii vähän etsiä.

QroquiusKad kirjoitti...

Elämän suuret ilot ovat löydettävissä pienistä asioista. Eiän sinappikaan ole hyvää lusikalla naamaan lapioituna, vaan harkiten vedettynä juovana yhtä harkittuun lihaiseen tuotteeseen sellaisenaan tai hernekeitossa.

Entäpä kylmän oluen ensi puraisu, josta kirjoitti ensimmäisenä John Steinbeck (eikä Ernest Hemingway saati Charles Bukowski, vaikka kunniaa onkin molemmille tarjottu).
Eivät ne seuraavat kulaukset ole enää yhtä hyviä. Itse asiassa olut ei yleensäkään ole enää yhtä hyvää kuin 18-vuotiaana. Ihminen tule ikääntyessään krantuksi.

Ihmisen ei pitäisi koskaan olla liian onnellinen, sanoi egyptiläinen Sinuhe. Samaa ajatusta sisältää japanilainen (zen?)viisaus, jonka mukaan hyvinäkin päivinä pitäisi elää kuin huonoina, koska huonoja päiviä on joka tapauksessa enemmän.
Siltä se tuon tuostakin tuntuu, ja saattaa hyvinkin pitää jopa paikkansa.

Joka tapauksessa se lautasellinen kuumaa hernekeittoa savulihalla tai pekonilla sinappijuovan ja lämpimän ruisleipäsiivun kera sekä sen päälle nautittavan kylmän oluen ensi puraisu ovat nautintoja, joita ei voi saavuttaa mässsäilyllä saati juomingeilla. - Jälkimmäisiä seuraavana päivänä vain ihmettelee, että jos eilen olisi tiennyt miten hyvää vesi on, eihän silloin olisi muuta juonutkaan.

Bloggauksen luontoaihetta sivuaa jollain tapaa myös tämä kirjoitus, jonka sisältämät fiilikset voi aistia tässä tietokonetuolilla istuessaankin:

http://timohannikainen.blogspot.com/2019/09/ulos-supermarketista.html

Sinuhea mukaillen yrittäkäämme olla onnellisia, mutta ei liikaa. Etsien se onnellisuus tarkoin valikoiduista elämän pienistä mutta niin suurista yksityiskohdista.

Joppos123 kirjoitti...

Trangia on tuttu kapistus, omistan niitä kaksi. Aikoinaan sotavaltio tarjosi eri väreillä merkattuja taistelumuonia joita sitten värkkäiltiin trangialla.
-90 luvun alkupuolella ei sitten ollut kuin kolmea väriä elikkäs keltaista, sinistä ja punaista ja niistä piti vaikkapa kahden viikon mömmöt koostaa. Tuli kokeiltua aika eksoottisiakin vaihtoehtoja noissa sekoitteluissa.
Yksi lämmin juoma oli ainakin meikäläisellä yli kaiken, kaakaokahvi.
Talvella pari kourallista lunta trangiaan ja yksi pussi "petroolia", puoli pussia kaakoata ja avot.
Onpa noilta ajoilta aika sykähdyttävä kokemuskin.
Hiihtelin ryhmien väliä ja päätin jäädä yöksi yhteen jontkaan. Löysin ns "kuusenperseen" eli kuusen juuren missä ei ollut juurikaan lunta kun oksat olivat painautuneet hankeen.
Sinne oli hyvä könytä. Pakkanen paukki noin 20 miinuksessa mutta hyvä makuupussi ja lumi eristeenä niin ei siinä mitään hätää ollut.
Yöllä heräsin outoon ääneen ja kömmin sieltä ylös kunnes hoksasin, että se kohina oli oma verenkierto.
Aika hiljaista oli silloin pakkasyönä, hyvin lähellä itärajaa.

Anonyymi kirjoitti...

On kuivalihaa ja kuivattua lihaa. Oikea kuivaliha on os. ahavaliha. Ripustettu hyvin suolattuna ulos helmi - maaliskuussa, kuivunut kuivassa kevättuulessa, auringon porottaessa päivällä ja pakkasen purressa yöllä. Ja kunnollinen kuivaliha on kuivaa, katkeaa napsahtaen ja on veisteltävissä kuin puu. Säilyy ilman kääreitä tai jääkaappeja,kauan. Linkin liha on puolitekoista, kevyesti suolattua ja hieman kosteaa. Maku aito mut muuten turistilaatua.

Kuivattua lihaa voi tehdä vaikka itse, paistijauhelihaa kiertoilmauuniin 40 - 50 - 60 astetta. Pitää kuivua, ei kypsyä.

Lihaa on kuivattu myös nuotion savussa, pemmikaanin raaka-aineeksi ja vaikka akaasian piikeissa - biltong.

Pemmikaani ja jerky sisältää kumpikin kuivattua lihaa, jerkyä saa vaikka mistä netin kautta, varusteleka, suomen kuivaliha...

Omat kokemukseni kuivalihasta on saatu tutuilta suoraan kuivalihan tekijöiltä. Isukilla oli kauan sitten yks Tuomo työkaverina, toi kotoaan pohjoisesta savuporoa ja kuivalihaa järjelliseen hintaan. Muuan pomoni oli junantuoma ja -viemä ja sai kunnollista kuivalihaa omien kanaviensa kautta. Sittemmin pari kuusamolaista kollegaani trokas valitulle joukolle kuivalihaa. Ja spotterini palas takas poroja puremaan & kuivaamaan, 9-kymppinen ukkinsa tekee perheelleen edelleen kuivalihat, kun ei ne nuoret osaa ja malta. Joskus lihaa kulkeutuu eteläänkin...

Kuivalihaa on kolmea laatua: Itelle tehtyä - ekstra priimaa, tutuille, hyville - priimaa, tukuille - sekundaa, turisteille - jämää. Ekstra primaa ei saa kuin suhteilla ja vahingossa, priimaa saa suhteilla ja rahalla. Muihin piisaa raha.

Vaan mistäs saisi kunnollista nötköttiä? Semmoista jonka voi paistaa pihviksi, ilman, että 2/3 sulaa liemeksi pannulle. Raaka-aineet liha, liha, suola ja mahdollisesti pippuri. Ei soijaa, porkkanaa, sipulia,valkosipulia, kuusenkerkkää, ananasta, jalapenoa, kinuskia, metyyliselluloosaa, rypsiöljyä, laakerinlehtiä, laakerinkuulia, pyökkipurua, kuusenkaarnaa, selleriä tai mitään muitakaan vegaanieväitä.

Pyssymies

Bwana kirjoitti...

Kuulkeepa nyt tuota. Kuivaliha kallista? Voe tokkiisa se ostosessa kallista on. Mutta kahtokeepa Googgeloisella hakusanoilla biltong uunissa niin jo vot. Toimii ihan naudallakin.

Bwana kirjoitti...

Sen lisäisin vielä että varsinaista vähän nahkeata biltongia ei reissuja varten kannata tehdä koska se ei säily a) koska se tulee syötyä ja b) on se sen verran kosteata että pilalle menee. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa että ihan kuiviin vedetty kestää Datsunin takaikkunalla semmoisen kolme kuukautta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle, Pyssymiehelle ja Bwanalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Sanoisin, että olet hoksannut jotain olennaista.

Joppos123: Armeijan sissimuonaa maistoin minäkin aikanaan, silloin 1980-luvulla, tosin uskoisin että se on nykyisin varsin erilaista kuin silloin. Mieleen jäi ne ihan hyvät säilykkeet ja ”pikavelli”. Tykistön miehille ei silloin ollut makuupusseja tarjolla joten puolijoukkuetelttaa ja erityisesti sen kamiinaa oppi arvostamaan.

Pyssymies: Kiitos lisäyksestä. Suht hyvää nötköttiä saa pienfirmoilta jotka tekevät riistalihaa nötkötiksi. Esmes Riipisen riistaliha.

Bwana: Kiitos vinkistä.

Joppos123 kirjoitti...

Sissiporukoissa oli aina etua jos tunsi jonkun perusyksikön vääpelin, päälliköstä ei niin väliä.
Niiltä sai pummattua sitä aitoa sikanautaa 700 g tölkki.
Eipä noi makkarit siihen aikaan kovin hyviä olleet ja varsinkin jos kastui niin painoivat kuin synti.
Siitä huolimatta en ole nukkunut yötäkään teltassa sitten -99. Aina ulkona.
Muutama syy:
1. Kamiina on joko tulipunainen tai musta, helvetillinen lämmönvaihtelu koko ajan.
2. Sissihommissa jengiä ramppaa koko ajan ristiin rastiin kun on erilaista väijyä ja partiota.
3. Joku tallaa päälle tai yrittää unissaan kavuta niskaan.

Pojille aina sanoin, että käteni osoittamassa suunnassa on meikän kieppi, sinne ei tulla kuseksimaan, toimi.

Joppos123 kirjoitti...

Silloin aikoinaan ne ensimmäiset makuupussit oli untuvapussuja, ihan jees kunnes kastuu.
Nykyiset kennopussit eivät mahdollista noissa alle -20 lämmöissä nukkumista, ne ovat tehty telttaan.
Mulla vielä vanha pussi ja ihan sama on vaikka -30. Huopakumpparin huovat jalkaan ja pipo päähän, maasta irti niin ei ole mitään hätää.

Joppos123 kirjoitti...

Jotain muuta.
Hyttynen, tuo viheliäisin ötökkä koskaan. Levittää kaikkia mahdollisia tauteja mitä ikinään on ihmiskunnalle langetettu, paitsi ruttoa.
Täällä mantereella on siis noita mos fucking kiitosia, ei ollut saarilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Se intin nötkötti oli hyvää. Liekö vielä yhtä hyvää kuin ennen. Itse kun en talvivaellusta harrasta niin olen makareilla pärjännyt. Maksimi on ollut joku miinus kaksikymmentä loppusyksystä. Ja onneksi Suomessa ei ole niitä malariasääskiä.

QroquiusKad kirjoitti...

Itse asiassa meillä on malariasääskiä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malaria_Suomessa

Onneksi ei ole enää malariaa niiden levitettäväksi. Toisaalta eipä ollut vielä edellisvuosituhannen lopulla enää tuberkuloosiakaan, kiitos vuosikymmenten määrätietoisen kansanterveystyön.

Mutta nytpä on taas, kiitos Suomi kuuluu kaikille -politiikan. Kohta on varmaan malariakin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisäyksestä. Aikanaan kun asuin Helsingissä niin koko hemmetin kerrostalo myrkytettiin kun ei-kotimaisten asukkaitten myötä taloon oli levinnyt torakoita.