maanantai 25. marraskuuta 2019

UUSRÄLSSIN BETONOITU VALTA


Meikäläinen ajattelee politiikan ja eritoten vaalit sellaisena – niin kuin demokratiassa käsittääkseni ajatellaan – että vaaleissa on mukana erilaisia poliittisia ryhmittymiä jotka pyrkivät ajamaan itselleen ja nimenomaan kannattajilleen tärkeitä asioita. Se ryhmittymä, joka menestyy parhaiten saa asioitaan ajettua tietysti eniten. Hävinneet ryhmittymät alistuvat tilanteeseen mutta niillä on oikeus soittaa poskeaan oppositiossa ja niinhän se kuuluu ollakin.

Näyttää siltä että on myös toisen näköinen ajatus demokratiasta ja varsinkin sen toteuttamisesta. Ilmassahan on aika ajoin merkkejä siitä että valtaa pitävä Järjestelmäpuolue pelkää tosissaan kansallismielisten voimien suosion lisääntymistä. Suunniteltavat vihapuhe- ja maalittamislait ovat tietysti reagointia tuohon pelkoon ja niillä laeilla omalta osaltaan pyritään rampauttamaan kansallismielisten toimintaa. Selvimmin pelkonsa ilmaisi Järjestelmäpuolueen alaosio Kepu joka käsitteli asiaa hiljattain ilmestyneessä Suomenmaa-lehden pääkirjoituksessa ja siinä se peräänkuuluttaa mahdollisia keinoja joilla mahdollinen perussuomalaisten suurvoitto voitaisiin mitätöidä jo etukäteen. Eli toisin sanoen siinä siis mietitään kuinka vaalien tulokset voidaan mitätöidä. Käydäänpä sitä hieman läpi. Pääkirjoituksen otsikointi alkaa komeasti:

Enemmistöasemaan päässyttä puoluetta ei pidättelisi Suomessa mikään

Ei pidättelisi niin. Eikä pidättele nytkään. Tällä hetkellä kyseinen asia ei kepua eikä Jarjestelmäpuoluetta sinänsä haittaa ollenkaan. Sehän on itse enemmistöasemassa, sitä ei pidättele mikään ja se ajattelee että vaalit ovat vain säännöllisin välein tapahtuva vallan vahvistamistilaisuus ja sellaisena ne tulisi pysyä jatkossakin. Silti – uusrälssin kauhuksi – vaaleilla pystytään myös edelleenkin vaihtamaan valta. Jatketaanpa:

Puo­lan ja Un­ka­rin val­ta­puo­lu­eet ovat vii­me vuo­si­na na­ker­ta­neet mai­den­sa oi­keus­val­ti­o­ta ja de­mok­ra­ti­aa vaa­ral­li­sel­la ta­val­la. Voi­si­ko sama ta­pah­tua Suo­mes­sa­kin?

Vas­taus on va­li­tet­ta­vas­ti ”kyl­lä”. Pe­rus­tus­lain muut­ta­mi­ses­ta on teh­ty Suo­mes­sa han­ka­laa, mut­ta se ei rii­tä tur­vaa­maan oi­keus­val­ti­on säi­ly­mis­tä.

Ensimmäisenä voi huomauttaa siitä että uusrälssin näkemys oikeusvaltion ja demokratian nakertamisesta on se, että kyseisten Puolan ja Unkarin kansojen vaaleissa esittämä tahto on myös toteutunut ja siitä huolimatta (tai juuri siksi) kyseisiä maita nimitetään Suomessa äärioikeistolaisiksi. No, nykyisin äärioikeistolaisen kynnys ylittyy mikäli ei suostu avaamaan rajojaan kehitysmaalaiselle ylijäämäväestölle EU:ta hallitsevan monikultturistisen ideologian nimissä. Tulee ehkä muistuttaa että niin Puola kuin Unkari elivät kymmeniä vuosia totalitarismissa ja ehkä ne ovat oppineet siitä jotakin. Meillä Suomessa sitä totalitarismin alla elämistä vasta opetellaan.

Mitä taas tulee oikeusvaltioon voi kysyä, että mikä onkaan suomalaisen oikeusvaltion tila ajatellen tällä hetkellä oikeusministeriön masinoimaa turpien tukkimiskampanjaa? Samoin voi kysyä, että mikä on oikeusvaltion tila kun suomalaisten vanhusten kohtelu alkaa muistuttaa vanhuskeskityslaitoksia samalla kun elintasosurffareitten elatukseen varattu raha on korvamerkittyä eikä siitä saisi edes keskustella. Tämäkö on se oikeusvaltio jota on puolustettava kaikin keinoin?

Uskoa suomalaiseen oikeusvaltioon ei myöskään lisää se, että hallituksemme on selkeästi esittänyt että Suomelle kuuluu vastuu myös suomesta poistuneiden ulkomaalaisten turvallisuudesta vaikka heillä ei olisi alun perinkään ollut mitään perustetta tulla Suomeen. Sen sijaan kyseisten haittamaahanmuuttajien suomalaisten turvallisuuteen kohdistuva uhka ei sitä liikuta. Ei voi välttyä johtopäätökseltä että kyseinen oikeus vaikuttaa lähinnä miehitysvallan oikeudelta.

Viime vaaleissa pahasti kuokkaansa saaneelle kepulle ei muodostanut suurtakaan ongelmaa lähteä punavihreän hallituksen kiilapojaksi vaikka demokratiaa ajatellen tempaus oli hieman nolo. Mutta pelätessään kansallismielisten mahdollista enemmistöasemaa eduskunnassa se onkin äkkiä hyvin huolissaan demokratiasta:

Yksikään puo­lue ei tois­tai­sek­si ole Suo­mes­sa lä­hel­lä­kään enem­mis­tö­a­se­maa. Juu­ri sik­si nyt on oikea ai­ka poh­tia, mi­ten de­mok­ra­ti­an ja ih­mi­soi­keuk­sien säi­ly­mi­nen voi­daan Suo­mes­sa var­mis­taa kai­kis­sa ti­lan­teis­sa.

Suomessa on­kin vii­py­mät­tä käyn­nis­tet­tä­vä sel­vi­tys sii­tä, mitä asi­al­le voi­tai­siin teh­dä. Ruot­sis­sa näin on jo teh­ty. Sel­vi­tyk­ses­sä pi­täi­si tar­kas­tel­la ai­na­kin mah­dol­li­suuk­sia pe­rus­tus­lain lu­jit­ta­mi­seen sekä tuo­mi­ois­tui­mien riip­pu­mat­to­muu­den tur­vaa­mi­seen.

Jos puhutaan demokratian periaatteista niin mikäli kansallismieliset voimat saavat eduskunnassa ehdottoman enemmistön niin silloinhan se enemmistö määrää mitä tehdään. Aivan niin kuin tehdään nytkin kun federalisteilla on eduskunnassa ehdoton enemmistö. Mutta kepun pää-äänenkannattaja tunnustaa rehellisesti että kansallismielisten voittaessa näin ei enää saisikaan olla ja se perustuslaki jonka kepukin on osaltaan hässinyt nykyiselle mallilleen tulee säilyttää ennallaan oli vaalien tulos mikä tahansa. Toisin sanoen vaalien tulos pitäisi jotenkin muuttaa merkityksettömäksi. Laitetaan vielä uudestaan tähän pääkirjoituksen lause ” mi­ten de­mok­ra­ti­an ja ih­mi­soi­keuk­sien säilymi­nen voi­daan Suo­mes­sa var­mis­taa kai­kis­sa ti­lan­teis­sa” ja todetaan että suomennettuna se tarkoittaa ”miten Järjestelmäpuoleen valta ja sen työntekijöiden asema voidaan Suomessa varmistaa kaikissa tilanteissa”.

Tuo, mitä Suomenmaa toteaa tuomioistuinten riippumattomuudesta on nykytilanteeseen nähden lähinnä hyvä vitsi. Tai siis huono vitsi. Englannin kielen ”killing joke”. Nykytilanteessahan Suomen oikeuslaitos on täysin politisoitunut ja kaikkea muuta kuin riippumaton. Mutta propagandan yksi peruskikkojahan on että syytetään vastapuolta siitä, mitä tehdään itse. Mutta Suomenmaa jatkaa pelotteluaan kansallismielisten vallasta:

Suu­ri osa kan­sain­vä­li­sis­tä so­pi­muk­sis­ta muut­tuu pel­käk­si jä­te­pa­pe­rik­si, jos edus­kun­nan enem­mis­tö niin päät­tää.

Jep. Niin muuttuu. Ja niin pitäisikin. Ennen kaikkea jätepaperiksi muuttuisivat silloin ne kuuluisat kansainväliset sopimukset joita ei ole olemassa missään muualla kuin Järjestelmäpuolueen broilereitten sekä valtamedian toimittelijoitten päänupeissa ja joilla olemattomilla sopimuksilla perustellaan sitä miksi Suomen tulisi toimia niin Afrikan kuin Lähi-idän sosiaalitoimistona. Ne sopimukset joita ei ole olemassakaan.

Ja lopulta sitten Suomenmaa nostaa esille sen kaameimman uhkakuvan:

Tar­vit­ta­es­sa jopa Suo­men EU-jä­se­nyys voi­daan ve­tää alas vessanpöntöstä.

Niin. Tarvittaessa Suomi voidaan nostaa pelkän maakunnan asemasta takaisin itsenäiseksi valtioksi mikäli vaaleissa saadaan siihen mandaatti. Mikäli äänestäjät näin päättävät. Kepu näkee tämän uhkakuvana. Oikeastaan tässä Kepun pää-äänenkannattajan pääkirjoituksessa – jonka muut Järjestelmäpuolueen alaosastot epäilemättä allekirjoittavat – haisee sama henki kuin aikanaan Neuvostoliitossa. Senkin yhteiskunnallinen järjestelmä oli kiveen hakattu ja sen oli tarkoitus säilyä ikuisesti. Edes ajatus sen muuttamisesta oli kiellettyä. Ja siinäkin järjestelmässä oli järjestelmästä hyötyvä nomenklatura sekä suuret, merkityksettömät massat.

Järjestelmäpuolueen alaosasto Kepulle EU-jäsenyys ja sen omille jäsenilleen tuomat edut sopivat hyvin eikä sen mielestä tilannetta tietenkään tulisi muuttaa. Itsenäisyyden palauttaminen merkitsisi Oy Kepu Ab:lle uhkaa. Tietysti Oy Kepu Ab:n ammattilaisten – ja ehkäpä muunkin uusrälssin – mielissä pyörii vielä muutama ajatus tilanteesta joka saattaisi seurata maan siirtymisestä kansallismielisten hallintaan:

Entäs jos se kansallismielisten hallitus alkaa oikein tosissaan tutkia että mitä me oikein olemme tehneet? Vaikkapa viimeisen kolmekymmenen vuoden aikana? Erityisesti vuodesta 2015 eteenpäin?

Entäs jos se päättää asettaa meidät vastuuseen tekemisistämme?

Ei ihme, että Kepun pää-äänenkannattaja pelottelee kansallismielisten voitolla ja etsii keinoja sen mitätöimiseen jo etukäteen.

Miettikääpäs muuten tilannetta jossa perussuomalaisten pää-äänenkannattaja ilmoittaisi julkisesti että sen mielestä Kepu on uhka sekä demokratialle että oikeusvaltiolle? Mitä todennäköisimmin valtakunnansyyttäjä Toiviaiselta tilattaisiin taas esitutkintapyyntö. Ja siihenhän vastattaisiin. Kaikin mahdollisin keinoin. Sovelletussa oikeusvaltiossa.



28 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Kaiken tuhon voittokulun keskellä on silti saatu kuulla jopa läntisestä naapurimaastamme, miten vähän aikaa sitten suoritetussa, Sverigedemokraternan välikysymyksen tapaisessa valtiopäiväepäluottamusäänestyksessä oikeusministeri Morgan Johanssonia vastaan mukaan tulivat myös Moderaterna (eli Ruotsin Kokoomus) ja Kristdemokraterna.

Tämä antaa pientä toivoa sen suhteen, että Ruotsin seuraavissa valtiopäivävaaleissa moderaatit ja kristilliset saattaisivat uskaltaa julistaa olevansa valmiit hallitusyhteistyöhön SD:n kanssa.

Jos näin voi tapahtua jopa Ruotsissa (jossa sosialidemokraattien kannatus muuten on pudonnut kaikkien aikojen monttuun; sekin tosin "vain" 22,2 %, mikä kertoo omaa kieltään), miksei sitten meilläkin?

SDP:mme kannatus kun alkaa gallupeissa lähentyä Vihreitä, joiden kannatusalueet löydetään tuikkaamalla harpin piikki jokaisen maamme yliopiston kohdalle ja piirtämällä 5 cm säteinen ympyrä.
Voisiko tämä olla meillekin se voittokulun aloittava lähtölaukaus?

Strix Senex kirjoitti...

Tuntuu Suomenmaan toimittajalla paniikkia lykkäävän ja syytä onkin. Puolue kun erehtyi menemään altavastaajaksi hallitukseen, jonka politiikkaa puolueen perinteiset äänestäjät eivät kannata eivätkä hyväksy. Nyt, kun tämä hallitus on saamassa maan sekasortoiseen tilaan odotettuakin nopeammin, luvassa on veret seisauttava tappio, jonka jälkeen edessä alkaa olla kysymys ”ollako vai eikö olla”.

Tämän voisi kuitata vahingonilollakin, mutta esiin nousseet asiat ja asenteet ovat sittenkin siihen aivan liian vakavia. Ne nimittäin kertovat, ja valitettavasti vain yhtenä kirjoituksena useampien vastaavien joukossa, kuinka ohut tämä demokratian ja oikeusvaltion pintasilaus täällä Suomessa on. Kun vähän pintaa raaputtaa, esiin tulee autoritäärisen, ellei suorastaan totalitäärisen valtion kaipuu. Valtion, jossa vaalien tulos kierretään ja mitätöidään, mikäli tulos ei ole vanhan rälssin mielen mukainen.

Melkein vieläkin vaarallisempi on tuo kaipuu juristivaltioon, joka on aivan jotakin muuta kuin oikeusvaltio. Kun vallan kolmijako-opin mukaan toimivassa valtiossa vaaleilla valittu parlamentti vastaa lainsäädännöstä, juristit hoitavat tuomiovaltaa ja hallitus hoitaa toimeenpanovaltaa, juristivaltiossa juristikunta hallitsee lainsäädäntöä, käyttää tuomiovaltaa ja valvoo toimeenpanovaltaa. Täytyy olla sokea, ellei näe näitä pyrkimyksiä nykyisessä Suomessa, jossa eduskunnan oikeus lakien säätämiseen ja erityisesti perustuslain muuttamiseen kyseenalaistetaan, syyttäjälaitos ajaa kaikkien oikeusperiaatteiden vastaisesti mielivaltaista laintulkintaa, jossa pyritään syyttämään sekä vanhentuneista rikoksista (jos ne ylipäätään olisivat rikoksia) että käyttämällä takautuvasti lakeja, jotka eivät teon tapahtuessa olleet edes voimassa, juristit kontrolloivat hallituksen toimintaa tulkitsemalla perustuslakeja milloin äärimmäisen väljästi, milloin äärimmäisen tiukasti.

Ero juristivaltion ja oikeusvaltin välillä voidaan oikeastaan kertoa hyvin yksinkertaisestikin. Oikeusvaltio on se joka noudattaa vanhaa pohjoismaista oikeusperinnettä, minkä Olaus Petri ilmaisi seuraavasti: Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän. Juristivaltio on taas se, jossa laki on niin kuin se luetaan ja asia niin kuin se ajetaan.

Jani Alander kirjoitti...

Sinänsähän tuo löpinä on jokseenkin tyhjänpäiväistä paperinmakuista sönkkäystä näiltä "oikeusoppineilta". Nämähän haluavat pysyviä muuttamattomia pykäliä perustuslakiin. Faktahan on jos jokin yksittäinen puolue saisi mandaatin joka riittää perustuslain muokkaukseen pelkästään omin voimin, niin sillä on niin laaja kansansuosio, että se voi antaa piut paut pykäläoikeudelle, väsätä oman perustuslakiehdotuksen ja hyväksyttää sen suoralla kansanvaalilla. Siinä kohtaa ei paljon näiden perustuslakitalebanien mötinä paina.

Olavi Koskela kirjoitti...

Muuten pitkälle samaa mieltä, mutta eipä se mahda tässä 'demokratiassa' kansa tai äänestäjät päättää oikeasti juuri mistään. Edustajat valitaan, juu, mutta keiden tahtoa he sitten toteuttavat eduskunnassa? Ainakin järjestelmäpuolueissa valta on tiukasti puoluetoimiston politrukeilla, jotka määräävät edustajien äänestyskäyttäytymisestä. En tiedä minkälainen puoluekuri on nykyisillä persuilla, mutta Soini kyllä pomotti edustajia erityisesti itselleen henkilökohtaisesti tärkeissä asioissa. Tuo Suomenmaan pääkirjoitus on kyllä mielenkiintoinen sikäli, että se on luultavasti jonkinlainen koepallo: jos siihen ei reagoida voimaperäisesti ja selvin sanoin (kuten Ykä), niin vyörytyksen seuraava askel on jo valmiiksi mietitty ja tulossa.

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, kiitos. Sieluni silmissä näen miten hotelli perskeleen sähkökaappi hohti punaisena Ykän hakatessa näppäimistöä epäilyksen Piru olallaan. Väkevää settiä kuin vetäisisi voimasavuke Bostinia ilman filtteriä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kadille, Strix Senexille, Jani Alanderille, Olavi Koskelalle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Toivossa on hyvä elää. Sinänsä en luota valtapuolueisiin täällä enkä tuolla.

Strix Senex: Valitettavasti tuo autoritäärisen valtion kaipuu näyttää olevan totta. Ja tuo, mitä puhuit juristivaltiosta on hyvä huomio. Voisi todeta että ainakin osalla lakimieskuntaa on valta kihahtanut pahemman kerran päähän.

Jani: Joo, tosin ne vaalit täytyy ensin voittaa ja vastapuolen jäynät eivät varmasti vähene.

Olavi: Valtapuolueissa tuo pitää paikkansa ja siitä ovat nurisseet jotkut rivikansanedustajatkin. Ja joo, koepallo taisi onnistua sillä eipä tuohon olla pahemmin reagoitu.

Kumis: Tattista. Tosin kovasti rauhallisin mielin minä näitä teen. Kun mikään ei oikein jaksa enää hämmästyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Kun ammattikepulia hieman rapsuttaa, näkyy pate v:n ruplanruskea kieli. Oikein väitöskirjaansa kirjasi neukkulan säilyvän ikuisesti. Hieman ennen polsu-venäjän hajoamista.

Toivotan onnea kepuleille valitsemallaan polulla. Hyvällä onnella päädytte kannatuskuoppaan. Huonommalla Kepu hajoaa itsestään. Oikein huonolla onnella ihan vaan kuoppaan, kannattais ehkä miettiä nyt tekemisiä. Kun vallankaappauksenne epäonnistuu, on edessä 1918-mallinen jälkipyykki.

Ai, miten niin kun. No, jopa 4. polven kepulaisia tuttaviani viiksettää nykyinen kepun kepulointi. Vakaita maamiesseuran tappeja. Hirviporukan vanhoja, vakaita jäseniä. Ihan tavallisia maajusseja, maajusseja joiden tila on samalla suvulla ollut ainakin 1700-luvulta asti - kauemmas ei pääse jäljittämään kun kasakanpenteleet poltti kirkonkirjat ja muut rekisterit. Siten niin kun.

Poliitikkokielellä kepun johdolta alkaa kentän tuki olla vähissä. Maakunnan miehet on nyt lähdössä kepueliittiä vastaan.

Sama juttu kokoomuksen riveissä, orpoa petteri-kaniinia ei paljoa arvosteta. Kun pitkäaikainen kokoomuksen kunnallistappi kiroaa ääneen mokomaa vätystä ja kommareiden aisankannattajaa, voi vaikka arvella, ettei tuki johdolle ole kovin kummoista.

Demareillakaan ei ole tuki kovin vahvaa, entinen demarien kansanedustaja kommentoi aakkosaseman baarissa ääneen puolueensa linjan olevan "sieltä ja syvältä". Ja pääluottamusmies ihmettelee miksi ministereinä on demareilla vaan tyhmiä akkoja, pääministerinäkin.

Taidamme elää mielenkiintoisia aikoja. Minulle kyllä piisaisi vähemmän kiinnostavat ajat.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

"Ihmisille ei saa syntyä sellaista harhaluuloa, että systeemiä voisi muuttaa äänestämällä" - Lauta-M Vanhanen 2008



-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Toivoisin todellakin että kaikissa noissa puolueissa alkaisi kapina. Tosin minähän ennustin sitä Jytkyn jälkeen jo vuonna 2011. Ja meni niin pieleen kuin olla osaa. Mutta noissa puolueissa on vieläkin – siellä kenttätasolla – pakko olla tolkullisia ihmisiä. Eikä niitten pinna loputtomiin kestä. Ja juu, mielenkiintoiset ajat ja miellyttävät ajat eivät ole synonyymi.

Tvälups: Toi tiivisti asian aika hyvin.

QroquiusKad kirjoitti...

Lauta-Masan sanomaa toistellaan usein, ja monesti väärin, eli jättämällä oleellinen pois.

Se sanoma tuolloin oli tarkasti ottaen, ettei kansalaisilla saa olla sellaista illuusiota, että he voisivat ilmaista maahanmuuttovastaisuuttaan esimerkiksi äänestämällä Perussuomalaisia:
hän kertoi keskustelleensa asiasta PS:n johtajien kanssa, ja he olivat olleet samaa mieltä hallituksen kanssa.

Lauta-Masa siis sanoi meille suoraan,
ettei Soini johtaman PS:n varaan kannata laskea haittamaahanmuuton vastustusta,
koska Soini ei voisi asiasta vähempää välittää.

Saman asian Soini sanoi itse kirjoissaan "Maisterisjätkä" ja "Peruspomo":
hän sanoi suoraan ottavansa mielellään helppoja hommia ja moneen kertaan päivitelleensä Halla-aholle ja maahanmuuttokriittiselle falangille, että eikö teillä pojilla oikeasti ole yhtään mitään muuta kuin tuo iänikuinen maahanmuutto?

Niin.
Naapuritalo palaa komealla roihulla ja meidän talomme nurkka alkaa syttyä. Yhä useampi alkaa vaatia pikaisiin sammutustoimiin ryhtymistä, mutta eipä tule mitään kun isäntää ei kiinnosta talon palaminen;
hän vain jorisee että eikö teillä pojiilla oikeasti ole yhtään mitään muuta kuin tuo iänikuinen tulipalosta jaastaminen...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, ja luulen että valtapuolueissa tiedettiin oikein hyvin että vaikka Soini vei kansallismielisten äänet niin hän ei keikuta venettä missään vaiheessa. Nyt vaan taisi käydä niin että Soini ei sitten saanutkaan sitä hillotolppaansa vaan jätkälle jäi tuulen huuhtoma perse. Tarinan opetus lienee se, että ei kannata luottaa Järjestelmäpuolueeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Järjestelmäpuolue voisi itse puolustaa demokratiaa tekemällä jotain eri tavalla eli siten kuin perussuomalaiset ehdottavat. Pitämällä itsepäisesti kiinni Arvo Pohjasta äänestäjille ei jää kuin yksi vaihtoehto. Jos tämä vaihtoehto on perussuomalaisten yksinvalta, voi vain toivoa, että se ei säily kaksien vaalien yli tai että Halla-aho, tai kuka tahansa yksinvaltias onkaan, ei sairastu. Mutta järjestelmäpuolueelle Halla-aho ja persut = Hitler potenssiin Pol-pot joten pienikin myönnytys johtaisi varmaan jonkinlaiseen kasvojen ja statuksen menetykseen sekä potkuihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Kasvot ja asema. Sehän tässä on se pääasia. Sinänsä en usko persujen sairastuvan samaan tautiin sillä sen kansanedustajat eivät ole broilerikoneiston tuotoksia.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä hei,

kyllä persuilla on ihan lähtökohtaisesti sama riski saada valtahybris-tartunta. Katsotaan nyt varoittavana esimerkkeinä niitä 2017 sinipiikojen leiriin lähteneitä arvopohjallisia. Timon Hillotolppa-pelissä jokin meni pieleen. Pekkavennamo-temppu ei jostakin syystä onnistunut. Ehkä pelasi yhden kierroksen liikaa. Kuinkas se Johnny Cash "the Gambler":ssä lauloikaan:

"You've got to know when to hold 'em
Know when to fold 'em
Know when to walk away
And know when to run
You never count your money
When you're sittin' at the table
There'll be time enough for countin'
When the dealin's done"




Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. On se toki mahdollista mutta persujen edustajat eivät kuitenkaan ole broilerikoneiston tuotteita. Ja hei, mitäs muuta mahdollisuutta meillä tällä hetkellä on?

Anonyymi kirjoitti...

No ei ole, tämän myönnän auliisti. Mutta broilerhautomon ulkopuolelta tuleminen ei anna kausaalista suojaa tartunnalta, vain pienemmän todennäköisyyden. Ja kiusausten realisoituessa, kun ammattibroilerin koulutus puuttuu, on toki vaikeampaa pitää pää veden pinnan yllä.

Terv Achtung

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-topic:
Järjestelmä-Pekka lie vaihtamassa 4-kymppisen latinomiehen 2-kymppiseen arjalaisen vaaleaan nuoreen?
Mitä draaman kaarta saammekaan lööppeihin ennen seuraavia presidentinvaaleja 2024. :D
- Ministerillä avioliiton ulkopuolinen suhde!
- Ministerin suhde: Iski silmänsä lukiopoikaan Eduskunnassa!
- Ministeri eroaa!
- Ministeri avoimena: Elämä potkii!
- Ministeri-onnea: Löysin rakkauden!
- Ministeri-onnea: Kihloissa!
- Ministeri-onnea: Häät!
- Ministeri-onnea: Sijaissynnytysvauva!


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d246a568-1287-4b80-86c2-eb274eedaa3f

https://www.instagram.com/p/BTrHq1PDbbL/?hl=fi

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/ulkoministeri-pekka-haavisto-ja-erityisavustaja-jeri-aalto-ulkoministeriosta/

Anonyymi kirjoitti...

Demokratian pitäisi olla suoja enemmistölle vähemmistön mielivaltaa vastaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuo oikeusruljanssi on yksi vaihtoehto Persujen neutraloimiseksi. Toinen vaihtoehto on nähdäkseni tekaistu Venäjä-tutkinta. Sitä ennen valtamedia alkaa laulaa lauluja persuista Venäjän edun edistäjinä.

Suomessa Perussuomalaisten edeltäjä SMP hajotettiin 70-luvun alussa poikkeuslain takia. Perussuomalaiset hajotettiin 2017 "arvopohjan" takia. Hajotus oli puhtaasti opportunistinen, koska järjestelmäpuolueissa tiedettiin, mikä Soini on oikeasti miehiään. Hajottajat eivät vuonna 2017 onnistuneet

Hajotus ei nyt toimi eli kovempia ja häikäilemättömiä keinoja tarvitaan.

Becker kirjoitti...

Siis HÄH! Pitäisi mennä Ruotsin mallin mukaan. Naapurimaassa ei vallitse edes Demokratur, siellä vallitsee ennenminkin totalitäärinen järjestelmä.

Pääkirjoittaja maalailee Suomellekkin ns.Joulukuun sopimusta jolla vedettiin Ruotsindemokraateilta matto alta. En muuten usko että onnistuu Suomessa. Siitä varmaan haaveillaan mutta emme ole ruotsalaisia vaan suomalaisia, ja siinä on vissi ero. Jos niin käy, niin sitä nyrkkiä ei enään puristella taskussa, vaan jääköön sanomatta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Anolle, Vasarahammerille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Minä myönnän puolestani että riski on olemassa eikä meillä lie muuta vaihtoehtoa kuin toivoa ettei tauti tartu.

VNV: Tätä en lähde spekuloimaan. Sinänsä viestit kertovat että kyseinen Pekka on ulkoministeriössä suhteellisen vittumainen esimies.

Ano: Niinhän sen pitäisi.

Vasara: Olet täysin oikeassa.

Becker: Sinänsä suomalaisten pinna on käsittämättömän pitkä. Niin kauan kuin jääkaapissa on muutakin kuin valo ei kapinoittemaan aleta. Tietysti sen pinnan katkettua jälki on ollut aina rumaa.

Ukkeli kirjoitti...

Eiköhän järjestelmäpuolue ole ottanut oppia Belgiasta, jossa Vlaams Blok kiellettiin 2004 rasistisena. Itävallan vapauspuolue FPÖ on kulkenut Persujen tapaan vuoristorataa. Ei meidän järjestelmäpuolue mitään ole omasta päästään keksinyt, se noudattaa ulkomaiden ohjausta. Kylmän sodan aikaan lännen demarit tukivat meidän demareita ja NKP kommareita. Saa nähdä, mitä tästä Baltzar-jutusta vielä paljastuukaan ja Postin touhuista. En usko sattumiin, jotain on nyt selvästi meneillään.

Juha Kivela kirjoitti...

Ukkeli kirjoitti, että "En usko sattumiin, jotain on nyt selvästi meneillään". Kirjoitit aivan oikein, nyt on paljonkin eri tahoilla selvästi meneillään.. tässä [https://yle.fi/uutiset/3-11086166] vain yksi, jos on sattunut menemään ohi uutisvirrassa.. ja tuossa yllä olikin VNV:ltä hyviä linkkejä seuraavaksi kaavailtuun pressaan, jos rouva Jenni Haukio ei näyttäisi menevän läpi.. ja lisäksi on liikkeellä paljon muutakin, mistä ei vielä ole (josko koskaan tullaan edes kertomaan) kerrottu vaalikansalle.

Vaalikansa pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan edelleenkin pimennossa kaikista tärkeimmistä "vuodoista" tai vastaavista.. nyt nähty case Baltzar pääsi Järjestelmäpuolueen yllätykseksi julkisuuteen, vaikka esim. Helsingin keskustan nimekkäimmässä hotellissa toimii vähän samankaltaista "toimintaa" iäkkäämpien setämiesten pyörittämänä.

Sikäli en pitäisi mahdottomana, että tuon Pekka Haavisto pressaksi tapauksen johdosta valtakunnansyyttäjä ajaisi järjetöntä syytettään Päivi Räsästä vastaan!

Ykä sanoin: "Elämme mielenkiintoisia aikoja..."!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ukkelille ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Ukkeli: Joo, muistan Vlaams Blokin. Puoluehan voidaan perustaa uudestaan eri nimellä mutta se on aina työlästä. Vlaams Blokin tilallehan tuli Vlaams Belang.

Juha: En lähde kommentoimaan noista sen enempää mutta tosi on että vaalikarjalta asioita pimitetään. Esmes case Baltzar oli demareitten tiedossa jo kauan aikaa sitten. Mutta sen ei haluttu häiritsevän vaaleja.

Anonyymi kirjoitti...

Demokratia-sanasta just sen verran, että mikäs se kiva D-kirjain siinä DDRn keskellä taas olikaan?

Onko millään sanalla pyyhitty niin lattiaa kuin demokratialla? Joka siis on ihan vaan simppelisti käännettynä kansanvaltaa demos i kratos, jonka jonka ikinen kreikkalainen pikkuipanakin osaa. Täytyy olla melkomoisen harhainen se tavis, joka kuvittelee valtaa omaavansa. Valta kuuluu vain eliitille joka määrittelee vallankäyttönsä raamit ja nätisti Johannes Virolaista siteeraten "pulinat pois".

Unkari ja Puola on nyt nostettu EUssa tikunnokkaan epädemokrattisina maina. Kuis toi demos i kratos? Kansa ei halua taakanjakoa eikä monikulttuuria. Ihanko on kamalaa, että kansan mielipidettä kuunnellaan. EUn muistaakseni piti olla vain Euroopan rauhan ja talouden turvaaja, nyt siitä on tullut afrikkalaisten ja arabien räyhäleiri johon kohdistetaan järkyttävä määrä huomiota, rahaa ja energiaa.

Tämä seuraava on enemmän kuin o.t. mutta haluan silti sille tilaa, sallinet Ykä. Olin tänään Helsingin Messukeskuksen rokotuspisteessä. Viime vuonna homma sai kovasti täysin ansaittuja kiitoksia. Tänään tunsin olevani Sachsenhausenissa. Suurin osa oli tietenkin vanhuksia. Jonotettiin kylmässä ulkoilmassa puoli tuntia. Numerolaput jaettiin, niitä oli erivärisiä ja tässä vaiheessa vanhukset menivät hieman sekaisin. Täysi kaaos. Kun ämyristä huudettiin, että "kelakortti käteen ja vaatteet pois päältä" niin useat vanhukset olivat jo paniikissa. Meitä työnnettiin eteenpäin kuin karjalaumaa, ja me parempikuntoiset autoimme heikompia. Tila oli kylmä ja ihan helvetin paskainen. Yhtäkään eläintä ei tuollaisessa tilassa hoidettaisi.

Vähästä en hätkähdä tai raivaria saa tai pillitä, mutta tuo oli niin kammottavan rivoa että kirjoitin juttuvinkin hesariin. Olen täysin tietoinen agendastaan: kun/jos somali oppii sitomaan lenkkarien nauhat ilman kotoutuskouluttajaa ja tulkkia ja te teette kokoaukeaman jutun tästä, olisitteko niin kilttejä että tekisitte jutun myös karseasta ikärasismista.

Herrajumala, seisottaa ysikymppisiä yli puoli tuntia viimassa, kiljumassa heille, nöyryyttämässä heitä. Demokratiaa?
tira

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Demokratialla ja kansandemokratiallahan on vissi ero. Ja tuo mitä kerroit rokotuspisteestä oli kyllä aika hurjaa. Nykysuomea.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, 46 vuoden UM-kokemuksella voin sanoa, että tuo Haavisto on melko kevyttä kauraa. Vihatuin oli Halonen, koska hänen impulssikontrollinsa olivat lähinnä afrikkalaista tasoa. Stubb oli sitten seuraava kammotus. Ihmiset eivät tajua sitä, että paitsi ulkopolitiikkaa ulkoministeri johtaa myös sitä ministeriötä ja hänen johtamisensa vaikuttaa paljon henkilökuntaan. Ilkka Kanerva tajusi tämän, ja varsinkin ammattidiplomaatit ja me rahvaskin jäimme häntä kaipaamaan.

Ahti Karjalainen oli tunnettu juoppo mutta häntä ulkoministerinä suojeli yksi ainoa henkilö eli sihteeri Irma. Muita avustajia ei ollut. Kalevi Sorsa oli tiukkana: kun innokkaat raapivat ovia, Sorsa ilmoitti tylysti että tämä ei ole puoluetoimisto. Väyrynenhän toki sai riehua miten vaan Kekkosen mandaatilla.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+: Joo, Halosesta on tollaista puhuttu kyllä paljon. Enkä yhtään epäile.