torstai 28. marraskuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXV


Vallitseva tiedostava todellisuus tuo jatkuvasti esille uusia kirjoituksen aiheita ja tällä kertaa käsitellään feminismiä. Meissä jokaisessahan on pieni feministi. Jos ei ole, niin silloin me olemme sairaita käppäukkoja. Kysykää vaikka feministeiltä. Hehän ovat aina oikeassa. Näin valtamedia ainakin kertoo.



Varokaa käppäukkoja.

1. Kostakaa, siskot, kostakaa.



Halu kostaa on tietysti varsin yleinen ja ymmärrettävä inhimillinen tunne. Varsinkin parisuhteessa jossa rakkaus saattaa muuttua valkohehkuiseen vihaan sekunnin murto-osassa. Eritoten jos kumppani kärähtää pettämisestä. Verorahoitteinen Ylemme esittää arvomaailmaansa myös sukupuolisensitiivisesti oikeaoppisen kostamisen suhteen eli nyt se on alkanut kerätä kostofantasioita nimenomaan naisilta ja nimenomaan julkaistavaksi:

Keräämme kostokokemuksia ja -fantasioita erityisesti naisyleisöltämme. Kuulijoiden kertomuksia käytetään sarjan taustamateriaalina ja niistä valikoituja yksittäisiä fantasioita luetaan mahdollisesti myös jaksojen sisällä. Vastaukset kerätään nimettöminä.

Jaa katkeransuloiset ajatuksesi ja vapaudu kanssamme!

Ohjelman vastaava tuottaja Juha-Pekka Hotinen (miesoletettu) toteaa ohjelman ideasta:

- Käsittääkseni on osa naisten emansipoitumisliikettä, että kaikki ne genret, jotka ovat aiemmin liittyneet mieheen, halutaan myös käydä läpi.

Itse sanoisin että käsittääkseni tuo on paskapuhetta eli kyseessä on vaan jonkunlaista tilattua feminististä kostopornoa joka miellyttää tietynlaisia ihmisiä. Aivan kuin joku feministejä miellyttävä Handmaid´s Tale-sarja joka on taas feminististä alistus- ja väkivaltapornoa. Kyseessä on vain vitunvirkkauksen ja feminististen kiroiluiltamien julkisemmin esitetty muoto. Kuinka moni aktiivifeministi muuten on nettoveronmaksaja tai yleensäkään sellaisessa työssä jolla pidetään infraa pystyssä? Mutta juuri aktiivifeministit saavat aina äänensä kuuluville. Riippumatta siitä haluttaisiinko sitä kuulla.

No eikö näitä sitten saisi tehdä? Totta kai saa. Jos tämän tekee joku yksityisellä rahoituksella toimiva tekijä niin siitä vaan. Mutta kuinkahan paljon yksityistä rahoitusta tuolle löytyisi? Tavallisen kansalaisen on pakko maksaa feministien kostofantasioista.

2. Joulupukki, vanha… henkilöoletettu

Helsingin Sanomat kilpailee Ylen kanssa siitä kumpi tiedostavampi on ja täytyy sanoa että siinä kaksi kovaa koettelee. Nyt Helsingin Pravda ilmoittaa että suomalaiset perheet haluavat feministisiä pukkeja ja otsikko kertoo:

Osassa suomalaisperheistä heräsi huoli joulupukin vanhoillisista arvoista, joten he etsivät nyt feministipukkeja

Ja uutinen jatkuu:

”Tulepas tänne pukin polvelle.”

Sanat ovat taltioituneet monen muistiin pelottavana korinana.

Omalle lapselle ei haluaisi samoja traumoja. Siksi moni tänäkin jouluna miettii, mistä löytää hyvä pukki, jota ei heti tunnistaisi isäksi tai sedäksi.


Vanha ikä on valttia, mutta iäkkäällä pukilla saattaa olla myös vanhentuneita käsityksiä esimerkiksi sukupuolesta.

Yksikään pukkisivustojen joulupukeista ei mainosta olevansa feministinen joulupukki.

Joten mitä jos pukille haluaisi osoittaa erityistoiveita kuten sukupuolisensitiivisyyttä?


Voiko vanha ukkeli edes olla feministi?

Joulupukin ”ukkelius” ei ole este feminismille, sanoo Eekku Aromaa Kalliolan Setlementin alueellisen setlementtityön johtaja. Facebook-keskustelijoiden lisäksi myös Aromaa on pohtinut asiaa jouluisin, sillä hänelle kahden lapsen uusperheen vanhempana sukupuolisensitiivisyys on tärkeä arvo.

”Ellei manifestoi ja tuo esille käppäukkoarvoja”, Aromaa lisää.


Aromaan mukaan feministinen pukki on sellainen, joka kohtelee lapsia yksilöinä. Esimerkiksi sukupuolen sijaan lapsia tulisi puhutella nimellä.

Näin äkkiseltään tulee mieleen kysymys: Kun Helsingin Pravda puhuu ”osasta suomalaisperheitä” niin onkohan niitten lukumäärä ehkä kuusi? Ehkä neljä? Kuinkahan monessa suomalaisperheessä närkästytään siitä kun joulupukki puhuttelee tyttöä tytöksi ja poikaa pojaksi? Mutta kyseiset kaksi uutista ovat hyvä esimerkki siitä mitä valtamedia haluaa syöttää tavalliselle ihmiselle. Vaan laitetaanpas joulua odotellessa soimaan kappale jossa joulupukki myös rikkoo perinteisiä kaavoja:


Hyvää joulunodotusta häpeilemättömältä käppäukolta.



Käppäukot. Ne perkeleet eivät vaan suostu kuolemaan. Ja ne… piru vie… taitavat elättää ne feministitkin.

49 kommenttia:

Joppos123 kirjoitti...

Näin sitä kourallinen kroonisesta hyperventilaatiosta kärsivä kuplasakki yrittää romuttaa instituution kerrallaan. Voisi olla säväyttävää viettää jouluaatto kärpäsenä( feministisenä sellaisena) tuollaisen uusioperheen köökin katossa.
Lapsia käy sääliksi, nehän elävät ikäänkuin jossain kultissa. Mahtaako tuollaisten mukuloista koskaan kasvaa järjellisiä yhteiskunnan jäseniä? Vanhemmat ovat varmaan ilmoittaneet terapiaan jo suoraan synnytyssalista.
Tuonkin uusioperheen miesoletettu on saanut valita eukoltaan joko my way or highway tai sitten se on syntynyt totaalisen munattomana.
Meidän huushollissa käy pukki oli lapsia paikalla tai ei ja se käppäukko suorastaan tihkuu äärimmäisen toksista maskuliinisuutta ja jos pukille ei ole tarjota yhtä napanderia niin tulee huutia.
Itsensä kastroineelle uusiperheen miesoletetulle (voihan se kyllä olla nykyään muodissa oleva muunsukupuolinen klonklaavi) osallistuminen meidän jouluun aiheuttaisi aivoverenvuodon kaikessa perinteitä noudattavassa vulgaariudessaan.
Hyvät naurut tuo artikkeli kyllämtarjosi ja taas siirryimme askeleen lähemmäksi tosielämän Fingerboria.

Qroquius Kad kirjoitti...

Uudin 1:
Ilta-Sannojen uutimessa meinattiin siis, että nyt on lopultakin aika naisten kostofantasioille, koska miesten fantasiat ovat saaneet tähän asti rehottaa vapaina. Tai jotain sensuuntaista.

Mikä itseäni hämmästyttää hieman:
miesten naisiin kohdistamia kostofantasioita on näkyvillä aika harvakseltaan, eikä niiden levittäjiä pahemmin arvosteta miesyhteisöissä.

Feministien kostofantasiat sen sijaan eivät ole jääneet pimentoon eivätkä edes fantasioinnin tasolle, vaan he ovat julistaneet kostonhimoaan täysin avoimesti, jopa julkisrahoitteisillla kanavilla.
Heidän sankarittarensa Valerie Solanas yritti jopa ryhtyä ajatuksesta tekoon, mutta ruumiita ei vain tullut, toisin kuin esim. kouluampujilta.

No jaa, kaipa tämä uusinkin menee sitten samaan sarjaan?

Uudin 2:
Osaamme asian tiimoilta toisenkin laulun:

https://www.youtube.com/watch?v=AGg_YI5SGqw

Mutta asiaan:
mikä on feministinen Joulupukki? Mikä se pukkikaan on? Maataloudellisen määritelmän mukaan kyseessä on yli 12 kk ikäinen urospuolinen vuohi. Pukki on siis lähtökohtaisesti urosnisäkäs.

Sitäpaitsi Joulupukille on jo olemassa ellei feministinen, niin feminiininen vastine: Joulumuori.
Feministinen se ei sittenkään taida olla: hänhän on naimisissa Joulupukin kanssa! Patriarkaatin sortoa! Fallosentristä paradigmaa!

Mutta toisaalta:
onhan olemassa erään joululaulun säveleen sanoitettu hupiversio, jossa tehdään paljastus:

Pukin poissaollessa
Jolumuori käytti vaan
paljon kynttilöitä!

Emme tiedä, mihin hän kynttilöitä käytti. Kaiken maailman käppäukot saattavat kuvitella, että valaisemiseen.
Koska feministien planeetat kiertävät tunnetusti omanlaisia ratojaaan, aika ajoin niiltä karkaillenkin, he saattanevat siis mieltää Joulumuorin käyttävän kynttilöitä Älykkään Nuoren Naisen tapaan!

Ja sehän on feminismiä se!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123:lle ja Qroquius Kadille:

Joppos123: Mietin itsekin että minkälaisia tulee tuollaisten perheitten lapsista? Kultissa eläminen ei ollut ollenkaan väärä vertaus.

Qroquius Kad:

1. Naisten kostofantasiat ovat tiedostavaa muotia. Niitten naisten, jotka eivät pärjäisi päivääkään elämässään ilman miehiä. Ja noista miesten kostofantasioista en minäkään ole koskaan kuullutkaan.

2. Joulumuorista ja kynttilöistä olen kuullut tämän version:

Joulupukki pökki innoissaan
Kuusen alla joulumuoriaan
Mutta muori kavala
Pukin poissaollessa
Käytti kynttilöitä

Nimetön kirjoitti...

Femakoilla on kokolailla outoja ideoita. Luulisin kumminkin, että vaikkapa hempeään mekkoon pukeutunut pitkähiuksinen, rusettipäinen ipana haluaa tulla kutsutuksi tytöksi. Vaikka olisikin y-kromosomia kantava, transu. Siis jos tuntee olevensa tyttö ja pukeutuu kuin tyttö ja haluaa näyttää tytöltä, niin kai haluaa tulla oletetuksi tytöksi.

"joulu-urosvuohi, joulu-urosvuohi, tuuppa tänne vanha miesoletettu"-mikä kumma olisi feministinen joulu-urosvuohi?

Kas kummaa, minulla ei ole ikinä ollut kostofantasioita naisia kohtaan. Kai minussa on joku vika. Joskus vedin yksikköä, jossa oli alaisinani 8 naista. Niin pikkujouluissa ne kuulemma avautuivat ja olivat ilkeitä. Yksi ihmetteli miksen ole moksiskaan. No, en huomannut mitään - ja kuulemma sitten olin tunteeton ja kylmä kun ei kitinät hetkauttaneet. Miehet kun eivät huomaa hienovaraisia keljuiluja. Ja privaattipuolella on ohjeenani stadissa pikkukillinä sukulaismieheltä kuulemani ohje, kun yritin kiirehtiä ratikkaan:"Poika, ratikoiden ja tyttöjen perään ei juosta, niitä tulee aina uusia".

Huomasin, että Ykäkin on tajunnut MA:n nerouden. Ei mennyt propagandani hukkaan.

Luin muuten juuri visertimestä, että Feija B voi menettää teatterineuvoksen arvonimensä. Tilalle haettaneen ihmiskauppaneuvoksen arvonimi.

Pyssymies

Tuumailija kirjoitti...

Eräänä päivänä Perskeleillä:

-Siis annas Yrjö kun kertaan. Eli menit kaljapäissäsi ehdottamaan Tuumailijalle pokeripeliä sillä panoksella, että voittaja saa keksiä häviäjälle rangaistuksen?

-Näin tein.

-Etkä tiennyt ennen ehdotustasi, että Tuumailija oli opiskeluaikanaan voittanut useasti paikallisissa pokeripiireissä?

-En.

-Joten otit pelissä pataan ankarimman jälkeen?

-Näin kävi.

-Ja voittonsa jälkeen Tuumailijan ilme oli kuin Epäilyksen Pirulla blogisi kuvassa, mistä jo päättelitkin ettei kunnian kukko tule laulamaan?

-Jep.

-Mutta Tuumailija olikin kiltti ja antoi kaksi vaihtoehtoa joista sait valita?

-Onneksi.

-Eli joko A) katsoa puoli tuntia tiedostavien feministien puheita omassa olohuoneessa mukavalta sohvalta kylmän Tsuhnan koston kanssa tai B) pelata älykännykällä koko päivä Pokemon Go -peliä pihalla vaaleanpunaiset kissankorvat päässä?

-Juuri näin.

-Hassua. Eiväthän nuo vaihtoehdot ole lainkaan samalla tasolla. Tuohan vaikuttaa melkein mukavalta, ja varsinkaan vaihtoehtoonsa verrattuna ei oikeastaan edes rangaistukselta.

-Samaa mieltä.

-Noi kissankorvat muuten sopii sulle.

-Odotas hetki. Tuolla männyn luona on Bulbasaur.


***********
Hyvää ja lämmintä adventtia hotellin isäntäpariskunnalle täältä kaukaa.
Toivottaa Tuumailija

Nimetön kirjoitti...

Ei liity aiheeseen, mutta tietääkö joku miksi ja miten sveitsiläinen
Frank Marthaler on päässyt Postin hallitukseen? Ei oikein löydy muuta kuin uratietoja Sveitsistä. Onko tämän Anne Berner joskus tänne juonitellut ja miten liityy Postin, SUomen koko kuvaan?

Nimetön kirjoitti...

Onko oikean tekemisen puute tässä yhteiskunnassa niin valtava, että ihmisillä on joutilasta aikaa käännellä ja väännellä näitä sukupuolirooleja ja sotkea kaikki yhdeksi mössöksi, josta ei ole iloa kenellekään. Tähänkö johtaa tämä niin muodissa oleva sukupuolisensitiivisyys, jota nyt toteutetaan jo päiväkodeissa? Jaettiinpa tämänvuotinen Cygnaeus-palkintokin Naisasialiitto Unionin hankkeelle sukupuolisensitiivisen varhaiskasvatuksen kehittämisessä. Nyt taitaa taas mennä lapsi pesuveden mukana. Ruotsissa Lucia-neitona on ollut jo tummaihoinen poika ja meillä Via crucis-kulkueessa Jeesuksena nainen. Pitäisi varmaan Uusi Testamentti kirjoittaa uudestaan ja vaihtaa Jeesuksen sukupuoli, että femakot kerrankin olisivat vähän aikaa hiljaa. Kirkkokin voisi saada takaisin laumastaan eksyneet.

Viha ja vihapuhe ovat jyrkästi tuomittuja, mutta miten kostetaan ilman vihaa? Ja että oikein fantasioita halutaan! Kautta historian kosto on saanut aikaan pieniä ja isompia rähinöitä, joista on seurannut vain vuosisatoja jatkunut väkivallan kierre. Nyt kosto halutaan ilmeisesti näyttää oikeutetulta, kun sen kohteena ovat naisia jollakin tavalla loukanneet miehet vai miten tämä nyt pitäisi ymmärtää? No, täytyy sanoa, että en ymmärrä ollenkaan. Suomalainen miehinen mies kun on kumppanina naiselle se paras mahdollinen!

Rouva Ano

Nimetön kirjoitti...

Eekku Aromaan löydät Rauhanpuolustajien sivuilta https://www.rauhanpuolustajat.org/arkisto-raput/konkreettinen-abstraatikko/
Kundi? on ihan Joulupukkiainesta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Tuumailijalle, Ano1:lle, Rouva Anolle & Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Joo, ja eiköhän ne femakot ole päättäneet lastensa puolesta että lapset haluavat sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ja sitähän täytyy pakkosyöttää muillekin. Kostofantasioita ei ole minullakaan ja kyseinen hanke on hyvä esimerkki siitä miten Yle saa törsätä verorahoja. MA ei sinänsä ole suosikkini mutta tuo kappale sopi tähän juttuun kuin nenä päähän.

Tuumailija: Toi oli kieltämättä aika hyvä… hyvää adventtia sinullekin.

Ano1: Jaa-a, tuohon en pysty vastaamaan.

Rouva Ano: Lämmin kiitos suomalaisten miesten puolesta. Näitä roolienvääntäjiähän on muuten sellaisia jotka saavat siitä palkkaakin. Arvaas kuka maksaa? Lienee niin että valkoiseen heteromieheen suunnattu viha on sitä ainoata hyväksyttyä vihaa.

Ano2: Sinänsä mulle ei nuo ulkonäköasiat merkkaa mitään mutta toi nimi on outo. Onko sellaista nimeä kellään muualla?

Nimetön kirjoitti...


Tuore uutinen kertoo, että Unkari vetäytyy Eurovision laulukilpailusta, koska ne ovat liian homomaiset. Åsa Lindhagen tuohtui! :)

”Unkari hävetköön. Kuulostaa parodialta, mutta totta se on”, kirjoittaa Ruotsin tasa-arvoministeri Åsa Lindhagen Twitterissä.

https://www.aftonbladet.se/nojesbladet/a/GGJOrQ/ungern-hoppar-av-eurovision-for-bogig


Becker kirjoitti...

Länsimaisen sivilisaation viimeinen vaihe ennen sen tuhoutumista on Dekadenssi, jossa kaikki perinteet ja sukupuolet ovat käännetyt päälaelleen ja eräs sen ilmenemismuoto ovat juuri tällaiset Eekku Aromaan tyyppiset mielipuolet.

Ajattelin että näin adventin alla kun joka tuutista tulee niitä iänikuisia joulujollotuksia, niin piristävää vaihtelua olisi esim kuunnella Absurdistanin Zombiekuoron esittämä hymni Åh du Greta Thunberg, nauttikaa.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=90&v=d6tmYVYVHi4&feature=emb_logo

Nimetön kirjoitti...

Kaikkihan sen tietää: mitä äärempi, sitä lesbompi, tunteiden ja toiminnan tasolla. Harkinnan käyttö erityisesti ideologia tason mielipiteissä siellä maltillisemmalla lesbolaidalla lienee kuitenkin yleisempää.

Tämä hypoteesikoukkuna yhteiskuntatieteilijöillemme. Sitä paitsi kaikki naiset eivät ole lesboja, mutta kaikki lesbot (ainakin lähes) ovat naisia. En kuitenkaan hämmästyisi, jos postmoderni tieteemme löytäisi homoja, jotka ovat myös lesboja, ja päinvastoin. Tällainen havainto veisi tasa-arvokäsitettä yhden askeleen eteenpäin.

Qroquius Kad kirjoitti...

Tuon lähteen mukaan Eekku olisi Erikan hellittelyversio (vai mitä "pet name" on suomeksi?):

https://www.nordicnames.de/wiki/Eekku

Mukana on myös vähän statistikkaa. Paino sanalla "vähän".
Mutta tämä rauhaa puolustava Eekku vaikuttaa siis tyttöpuoliselta, joskaan sitä ei ehkä kannata sanoa hänelle; siinä saattaisi hyvinkin piillä melkomoisen "Did You just assume" -triggeröitymisen vaara, ja siihen loppusi rauhanpuolustus.

Mutta Joulupukiksi, feministiseksikään sellaiseksi? Enpä tiedä; pitäisi varmaan perustaa Jouluoletetun toimi? Sitä ei tarvitse mitenkään määritellä, koska feminentit määrittelevät sen itse aina tapauskohtaisesti ja normaali-ihmisethän eivät sellaista tarvitsekaan.

Meille riittää Joulupukki, joskin olen sitä mieltä, ettei hänelle tarvitsisi antaa sitä yhtäkään ryyppyä, ellei sitten omata sisäpiiritietoa kierroksen huomattavasta lyhyydestä.
Ei se välttämättä ole kenestäkään hauskaa, jos pukki tulee kierroksen 16:een kohteeseen nautittuaan kaikissa edellissä sen pienen ryypyn, joista on nyt ehtinyt kertyä toista pullollista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Beckerille, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Sinänsä ne pippalot olisi voitu lopettaa jo aikaa sitten. Toisaalta, jos ruotsalainen haukkuu jotain muuta maata parodiaksi niin se taas on tahatonta komiikkaa.

Becker: Olen ennenkin todennut että länsimaitten tila muistuttaa Rooman rappiota. Tuossa videossa ei kielitaito oikein riittänyt eli en ollut varma että oliko kyseessä aito ihailu vai sellainen vittuilu että sen voi kategorisesti kiistää. Toisaalta, eihän Ruotsissa Greta I Pyhälle voi vittuilla.

Ano2: Jaa-a… tiedä vaikka tulossa olisi joku tohtorinväitöskirja joka etsii homouden lesbolaisia aspekteja. Toisaalta jos joku homo on niin lesbo että tykkää vain naisista niin eikös hän silloin ole…

Qroquius Kad: Kiitos lisätiedosta. En ole ennen tuohon törmännyt. Meille riittää joo joulupukki ja mielellään raitis sellainen. En muuten pikkupoikana ole koskaan törmännyt humalaiseen joulupukkiin. Tuuria siinä asiassa. Mutta luulen, että feministipukki/vuohi ei feministille riitä sillä miellän ajattelun tuossa pohjalla olevan sellaista että ”koska minua vituttaa asiat a, b, ja c, niin ei niitä saa olla kenelläkään vaikka ne niistä pitäisivätkin”.

Becker kirjoitti...

Tuohon hymniin löytyy myös tekstitys kun täppää tekstitys namiskaa. Vaikkei siinä mitään sen syvällisempää asiaa olekkaan. Juu ja kyllä ne tosissaan ovat. Ei edes virsiä hoilata sillä paatoksella mitä nämä Zombiet.Sen näkee jo naamoista. Mutta ilmastohysteriasta on tullut jo jonkin tason uskonlahko, se on jo aivan selvää.

Toivottavasti Härmässä pysytään sentään tolkun rajoissa tämän hysterian vellotessa kaikkialla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Joo, katselin sen pätkän tekstityksen kanssa mutta jotenkin ajattelin että voiko nää olla tosissaan. Olen monesti todennut että Ruotsi ei ole valtio vaan diagnoosi. Vaan nyt kun EU on julistanut sen ilmastohätätilan niin herää kysymys että mitä se tosiasiassa tarkoittaa? Hätätilassa viranomaisilla on poikkeusvaltuudet. Vaan minkälaiset poikkeusvaltuudet? Siitä ei ole puhuttu. Olisin hyvin kiinnostunut tietämään.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt kun meillä on vallan virallinen EU:n julistama hätätila niin meidän sisäministeriltähän voi odottaa ihan mitä hyvänsä. Oisko vaikkapa mahtikäsky jolla lihansyönti loppuu päivämäärään x mennessä, samalla päivämäärällä yksityisautoilu seis ja paalitettavaksi ja jotain muuta jännää? No ei sekään kalkkuna näin pitkälle uskalla mennä,kapinahan siitä tulisi ja kalkkuna joutuisi itse sinne paalikoneeseen mutta jotain sekopäistä on varmasti tulossa.
Rinteen soijalattetylleröt hypetventiloi pathaillaan ja kehittelee ideoita joilla voimme näyttää olevamme ilmastonmuutoksen torjunnan ykkösiä.

Becker kirjoitti...

Ei kai se vielä tarkoita yhtään mitään mutta seuraavassa ilmastokokouksessa pannaan varmasti nimiä paperiin ja se meinaa että tulevaisuudessa asutaan taas luolissa.
Kaikenkarvaiset kiellot ja rajoitukset astuvat voimaan ja siinä ohella meidät rahastetaan kuiviin sekä teollisuus muuttaa maihin jossa äly on vielä tallella.

Mielipuolisuus saavuttaa vielä ennennäkemättömät mittasuhteet, ellei sitten aleta panna kunnolla hanttiin, mitä kyllä epäilen. EU = Europas Undergång.

Nimetön kirjoitti...

Jaa että joulupukki pitäis tehdä a)feministiversioksi b)muuten vaan sukupuolineutraaliksi? Tähän olis kyllä ratkaisuja: a)joulukuttu (kuttu on vuohieläimen täyskasvuisen naaraan nimitys) tai b)jouluvuohi. Totta Mooses (joka tais hänkin olla käppäukko?) pitää tietysti lapsioletettujenkin tervehdyslaulu ko. hahmolle päivittää:

a)Joulukuttu, joulukuttu, kuinka ilmees on noin ruttu; käppäies ei paina selkää, poikaoletetut pelkää! ..

b)Jouluvuohi, jouluvuohi, miksi parta, ittes kuohi! Mahdat olla pedofiili; ohimoosi lyödään tiili!

Käppäistä joulun odotusta,
terv. Achtung

Nimetön kirjoitti...

Hei vielä,

Ykä kirjoitti: "Toisaalta jos joku homo on niin lesbo että tykkää vain naisista niin eikös hän silloin ole…"

Tähän en malta olla tyrkkäämättä ikivanhaa Lapinäijä-kaskua:

Jussa kävi matkhoillaan Helsinkisä asti. Osui hiukan outoon baariin. Tiskille viereensä pölähti Jussan mielestä hiukan oudon näköinen daamipariskunta. Jussa kysymään: "Mitäs net työ ootta?" Toinen vastasi: "No mehän ollaan lesboja!" Jussa uteliaana kysymään: "Jaajaa. Mitäs net semmoset sitte tekhee?" Vastaus: "No mehän juodaan kaljaa ja pyöritellään kieltä p...ussa. Mikäs, kukas sinä sitten mahdat olla?" Jussa mietti pitkän tovin, veti pitkän hörpyn tuopistaan ja lausui lopulta: "No helevetti soikhon, lespohan se taian olla miekhii."

terv. Achtung

Lemminkäinen kirjoitti...

-No niin lapsoset, oletteko olleet sensitiivisiä tänä vuonna vai viekö Joulukuttu lahjat takaisin Huulitunturille! -Jaa että mikä parta! -Eikö Pirkko-Pekka tiedä että jos haluaa lahjoja niin ei silloin voi kysyä sopimattomia Joulukutulta ja mitäs se Ykä siellä huutaa että hän haluaa veistetyn orihevoisen eikä mitään langoista punottua tammanrepaletta joululahjaksi ja Tiernapojista jos joku vielä mainitsee niin nurkka kutsuu ja miksi Liisa ihmettelee että onko Joulukuttu lesbo tai homo tai kukkaruukku tai jotain siltä väliltä. -Tottakai Joulukuttu on kaikkea siltä väliltä ja joko Liisa on kirjoittanut novellin kuinka Matille kostetaan kaikki ikävä mitä Matti tulee Liisalle aiheuttamaan tulevaisuudessa! -Varsinkin kuukautiset ja synnytyskivut tulevat olemaan herkullista kostettavaa, ettäs sen tiedät Liisa ja nyt tontuttaret esittävät meille uuden joulutanssin: Oi Veijo Veijo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Beckerille, Achtungille, Huru-ukolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123 & Becker: Kukaanhan ei ole sanonut että mitä ne poikkeusvaltuudet tarkoittavat. Parhaassa tapauksessa kyseessä on pelkkä julkilausuma joka ei tarkoita mitään. Huonommassa tapauksessa jotain muuta. Se, mikä on onni on se että EU:n sotilaallinen voima on sen verran heikko ettei se pysty pakottamaan ketään mihinkään. Suomen kohdalla tietysti sitä pakottamista ei edes tarvita sillä nykyinen hallitus tekee kaiken mitä vaaditaan.

Achtung: Käyttökelpoisia uusia joululauluja. Ja joo, lespohan sitä olen miekiin…

Huru-ukko: Sanoisin että heiltä puuttuu tarkoituksella kuullun ja luetun ymmärtäminen.

Lemminkäinen: Epäilemättä Liisa kirjoittaa tämän novellin tai jopa tohtorinväitöskirjan.

Lemminkäinen kirjoitti...

Käsite "feminismi" viittaa sukupuoleen (naissellaiseen) ja jos joku miessukupuolinen mieltää itsensä feministiksi niin logiikkaa mukaillen hän on silloin täysi vittu. Nämä miesvitut pitäisi mielestäni laittaa omaan läävään missä he saisivat toteuttaa unelmaa "sukupuoli on sosiaalinen konstruktio" - maailmasta. Olen mielestäni täysi mulkku ja täten oikeutettu puolustamaan biologisesti tunnistettua ja hyväksyttyä sukupuolierittelyä.

Joppos123 kirjoitti...

Jos tässä vielä intoa ja aikaa olisi niin voisi harkita väikkäriä aiheesta "Sovellettu spedestiikka ja sukupuolinen sensitiivyys kohdattaessa monikultturisessa vuorovaikutuksessa lukutaidoton taleban Kandaharin talousalueella"
Kai tuohon jotain apurahoja tipahtaisi vaikka itse väikkärin voisi tiivistää tiivistelmäsivun jälkeen yhteen lauseeseen.
Eihän se ole hullu joka yrittää.
Tutkimussuunnitelmaan menetelmäksi voisi läntätä vaikkapa haastattelut ja monikulttuusiruuskonsultointi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ensiksi jos joulupukki onkin feministi oletettu niin se on joulu-uuhi. Taaperosta tuli sitten entinenlupaus demareissa. Rivikansanedustajaksi ja paluu Kotkan kunnallispolitiikkaan ei ihme että on viimeaikoina näyttänyt että liikkuisi diapamin voimalla. Jos väki Kymessä ei saa ministeriä ja mielellään naisoletettua niin käy kuin silloin kun ajettiinn paperitehtaat alas eli 10000$:n syöttö Halla-ahon lapaan ja Jussi varmasti kiittää ja kumartaa demarien penaalin terävimmille kärjille. Huomatkaa myös kuinka huonohappisen oloinen on Comical Antti.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Perskutarallaa meni lampaat ja vuohet sekaisin, eihän se ole joulu-uuhi kun se tosiaan on joulukuttu. Lueskelin netin puolelta tästä nillittäjästä, ilmeisesti elämäntarkoitus on tehdä muiden elämä mahdollisimman kurjaksi.

Nimetön kirjoitti...

@ Achtung, heh joo tuosta lesbo-kuitista tuleekin mieleen muuan Uuno Turhapuro kohtaus, jossa hän insinööri Sörsselssönin kanssa löi päänsä yhteen ja Uunolta katosi muisti. Sen jälkeen hän kuvitteli olevansa nainen ja tarvitsi kallonkutistajan apua koska hän silti tykkäsi naisista Elämä on pilalla, mää on lepso!

Samaisesta leffasta toinen huumoripläjäys jossa Härski Hartikainen käy ostamassa viinaa lääkkeeksi hra insinöörille, että hän selviäisi. Aika edullisesti toi kossupullo irtosi! Toi insinöörin hiustyyli on mielenkiintoisen oloinen värjäyksineen...

Allekirjoittanut on sen verran nuori että hämärästi muistan nämä palvelutiskit Alkossa, jossa nuorelta mieheltä kysyttiin joka kerta paperit vaikka ostin vain IV-olutta tai lonkeroa. Niistä alkoi tulla 90-luvun alussa itsepalveluperiaatteella toimivia, vaikka tuolloinkin Alkon kassalla kysyttiin papereita, ja Alkon kassa onkin Seppo Oikkosen mainio blogi. Hatunnostot innovatiivisesta nimestä!


- Soomepois Eestist -

Nimetön kirjoitti...

Joulupukki, suomalainen joulupukki, on risteytys - tai fuusio - pyhästä Nikolauksesta, lahjoja jaelleesta Smyrnan piispasta, myöhempien aikojen Santa Clausista, Sinterklaasista, muista samanlaisista ja supisuomalaisesta Nuuttipukista. Nuuttipukilla oli tuohesta tehty naamari, pukinsarvetkin joskus, turkki nurin päällä. Nuuttina, nuuttipukki kulki talosta taloon viinaryyppyä ja olutta vaatien, joulun rääppiäisiä pitäen. Jos ei tullut tarjoomuksia teki pukki jotain jäynää. Vähän niin kuin Halloweenin namukerjäläiset irlannissa ja amerikan ihmemaassa konsaan.

Kukaan tai mikään edellämainituista ei ole naaras- tai neutrioletettu. Vaan mies tai uros.

Repikää siitä femakot. Ja muut oletettuoletetut.

Muuten: Ameriikkalainen, nykyinen Santa Claus on risteys ruotsalaista, suomalaista ja cocacolamaista pukkia. Punanuttu tulee cociksesta - brändiväri.

Jaa mitä ja mitenniin ruotsalaista: Talossa on ovi ja ikkunoita. Niin tämä sankari tunkee sisälle savupiipusta, joulukuussa, kesken lämmityskauden. Hissi ei kulje ihan ylös asti. Kaikki inkkarit ei oo kanootissa. Tai ihan vaan demari.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lemminkäiselle, Joppos123:lle, Patelle Pankavaarasta, Soomepoisille Eestist ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Oikeastaan aika hyvin määritelty. Mieluummin rehellinen mulkku kuin epämääräinen jotainoletettu.

Joppos123: Jaa, olisko väitöskirjan nimi ”Puhumalla asiat selviävät”?

Pate: Miksei sitten ihan rehellisesti jouluv***u. Vaikka muuten demarit sössivät urakalla niin nykyinen hallitus pidetään väen vängällä pystyssä.

Soomepois: Se ”lääkekossun” osto oli aika eeppinen. Ja muistan ne tiskialkot hyvin minäkin. Eihän aikanaan mitään muita ollutkaan. Ja Seppo on taas muuten ihan järkevä ja asiallinen mies.

Pyssymies: Hyviä huomioita. Ja pukkihan asuu Korvatunturilla eikä missään muualla.

Nimetön kirjoitti...

Feminiininen jouluolio: Jólakötturinn, islantilainen joulukissa.

Toisaalta, ei taida kelvata, kissa kun ei ole oletettuoletettu tai neutrioletettu vaan femiininen ja viehkeä olento.

Plussaa femakoille olisi joulukissan idea - Jólakötturinn nimittäin syö lapsia – niitä, jotka eivät ole hoitaneet askareitaan eivätkä siksi saaneet uusia vaatteita jouluksi. Jólakötturinn on kyllä femakkomainen lapsivihassaan. Varsinkin jos vaatteiden olisi oltava sukupuolineutraaleja ja rumia.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Sen verta joulusta että NORAD:lla on reaaliaikainen joulupukin seurantaohjelma maailman parhaalla ilmavalvontakalustolla. Sopii peleineen ja musiikkiesityksineen perheen pienimmille kun aika alkaa tulla pitkäksi. Viime vuonna takasivat ettei talebanit tai isis ammu pukin rekeä alas.

Nimetön kirjoitti...

Kiitän Soomepoisia hatunnostosta nimimerkkiäni kohtaan.

Alunperin ajattelin lähinnä Saksan junissa ja lentoasemilla kuuluvia komentoja, jotka vaativat huomiota.

Myöhemmät tutkimukseni ovat osoittaneet, että Königsbergin (nyttemmin Kaliningrad) suuri poika Immanuel Kant kutsui samalla nimellä kaikkein arvokkainta, minkä ihminen voi toiselle suoda: huomion osoittamista ja sitä kautta tulevaa kunnioitusta. Tämä löytö sitoi nimimerkkini entistä tiukemmin siihen, mitä ajattelen olevani.

Ylpeästi kumartaen


Achtung

vieras kirjoitti...

Ykä voisi kysyä Antero Lärväseltä mitä hän tietää Postin tilanteesta? Mikä on Postin hallituksen, Antti Rinteen ja Sirpa Paateron rooli. Perjantaina luin että Paateroa eroaa ja menee saikulle 13.12. saakka. Mahtaako käydä Linnassa 6.12.? Eronpyynöstä huolimatta hän näkyy teknisesti olevan vielä valtioneuvoston jäsen kun ei ole paikka jäänyt auki tai tilalle nimitetty toista.

Ei Rinne varmaan ala ehdottaa uusia vaaleja kun tulis turpiin. Mielummin jatkaa vaikka kannatus tippuisi. Persujen varmaan kannattaa toivoa että Rinne husuilee niin demariden kannatus vajoaa lisää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta, Achtungille ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Tuo olikin uusi tuttavuus mutta nousee kyllä jouluhahmojen hardcore-listalla ihan kärkeen.

Pate: Joo, tiedän tuon itsekin ja onpa se sivusto jonain jouluna tullut pantua pyörimään.

Achtung: Viesti ja achtung välitetty.

vieras: Niin kuin olen ennenkin todennut olen huono tilaustöissä. Mutta joo, kyllä tää hallitus pyritään pitämään pystyssä niin pitkään kuin mahdollista.

Joppos123 kirjoitti...

Väikkärin nimi voisi todelllakin olla Ykän esittämä mutta sillä ei kauheasti apurahoja heruisi. Siitä nimittäin puuttuisi se monikulttuurisuus. Me käytettiin tulkkeja ja aina ei ihan varma voinut olla mitä hyypiöitä ne oli. Paras tulkki oli loppupeleissä 7,62 mmm yleismaailmallinen käännöskone. Sitä kieltä osaa ihan kaikki.

Jokaiselle yksittäin ja erikseen. Hyvää talvisodan muistopäivää. Ilman niitä poikia aikoinaan niin meistäkin valtaosa olisi jäänyt syntymättä. Stalin olisi Teemu Keskisarjaa lainatakseni toteuttanut kansanmurhan Suomessa.
Kunnia niille keille se kuuluu ja kyllä mulla on 32 vuotta meidän junnujen kanssa töitä tehneenä luotto myös heihin.
Meillä ei ole mitään hätää.

Joppos123 kirjoitti...

Joskus aikoinaan "kenttäsikana" ja myöhemmin komppanian päällikkönä tulopuhuttelussa sanoin tupsuniskoille, että meidän tehtävä on opettaa teille ne perustaidot joilla te pärjäätte ne kriittiset ensimmäiset kaksi viikkoa sodassa. Sen jälkeen te olette jo veteraaneja ja meillä ei ole teille mitään opetettavaa.
Kyllä junnut ottivat sen aika tosissaan mutta ei liian ryppyotsaisesti mistä mainio esimerkki on jo viraaliksi asti päässyt merivoimien (puolisotilaallinen pursiseura,heh) tanssivideo.
Junnuilla asenne kohdallaan ja en epäile hetkeäkään ettei pojat hoida myös muita hommiaan.
Taivaalle kiitos ettei aikoinaan ollut mitään kännyköitä tai somea kun olin kentällä. Olisin hovioikeudessa joka ikinen päivä puheistani. Se oli sitä aikaa.
Paras kiitos ikinä on se kun entisiä varusveijareita tulee mitä ihmeellisimmissä paikoissa vastaan ja ne tulee kättelemään. Turpiin ei ole vielä kertaakaan tullut vaikka pidinkin heitä aika tiukoilla.
Vähän noloa kun en minä heitä tunnista kun ne tulee kättelee mutta niin se vaan menee, että apinan tuntee kaikki mutta apina ei tunne ketään.

Nimetön kirjoitti...

Noinkohan Antti Alamäki näkee joulun pääministerinä? Hallitukselle tai antille taitaa tulla noutaja ensi viikolla. Saadaanko maalisvaalit? Vai vetoaako kätyrlauma sankka ilmastohätätilaan? Dan Koivuhalko nimitetään hätätilaministeriksi?

Suosittu tositeeveesarja Tyhmät ja Röyhkeät jatkuu taas ensi viikolla.

Joulukatti ei ole ainoa hauska islantilaisjouluolio. Heräsitkö yöllä omia aikojasi? Hurðaskellir taisi paiskoa ovea untasi häiriten. Tuntuiko aamusella, että jääkaapissa olisi pitänyt olla jugurttia? Skyrgámur sen on nyysinyt. Näkyikö joku kurkistelevan ikkunasta, se ei välttämättä ollut polpo, pervo naapurisi, romnialainen metallinkierrättäjä tai edes joulutonttu. Ei, taisi olla Gluggagægir.

Pyssymies

vieras kirjoitti...

Ykä varmaan muistaa kun meikäläinen mietti sitä että persuilla saisi olla jokin kirittäjäpuolue. Junes ja Tiina ottivat sen puheeksi skriimillään kun maksullisessa viestissä oli siihen liittyvä kommentti. Alkaa kohdasta 1:02:27

https://dlive.tv/p/vihapuhefm+0hXeQ3bWR

vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
vieras kirjoitti...

Suvakit vinkuu kun kansallismieliset tekevät ilmiantoja PPP:n vanhoista sketseistä tms. Nii no itse valtakunnansyyttjäjä ja oikeuskansleri kehottivat siihen. Samaten se oikeusministeriön mainosvideo. Miksei ilmiannot nyt kelpaa? Tästä linkistä alaspäin on keskustelua ilmiannoista ja siitä kun suvakit vinkuu.

https://hommaforum.org/index.php/topic,128032.msg3125555.html#msg3125555

Ville Tavio teki hyvän lakialoitteen:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_30+2019.aspx

vieras kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Nimetön kirjoitti...

Perhana, unohdin edelliseen viestiini linkittää tämän mainion pätkän South Parkista liittyen lesboihin. Tarina lyhykäisyydessään kun en koko jaksoa tähän viitsi laittaa, pojat ihastuvat naispuoliseen sijaisopettajaansa, joka onkin lesbo. Pikkupojat eivät tätä tosin käsitä ja kun Cartman kertoo äidillensä ihastuksensa kohteesta, äiti toteaa että hän on "carpet muncher" - matonnuolija eli siis alatyylisesti ilmaistuna lesbo.

Tästä tiedosta innostuneena Cartman ja hänen kaverinsa alkavat nuolla olohuoneen mattoa jotta heistäkin tulisi lesboja, mutta jotenkin homma ei edisty. He eivät vielä 3 tunnin jälkeenkään tunne itseänsä lesboiksi :-).

Jos joku tästä pätkästä loukkaantuu, sitä ei ole pakko katsoa alusta loppuun vaan voi vaikkapa vaihtaa kanavaa. Pähee toi portugalinkielinen tekstitys ja toi ilmaus "que merda" (espanjaksi que mierda) - voihan p*ska taisi olla niitä ensimmäisiä kuitteja jonka opin portugalilaisilta vaihtarioppilailta. Hmmmm, miksi sitä aina oppii ensimmäisenä nämä alatyyliset ilmaukset vierailla kielillä?

No, kiroilihan Sebastian Vettel suomeksi kun ajoi ulos. Heh, ehkä sitä parhainta kylddyyrinvaihtoa noin puolin ja toisin?


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Pyssymiehelle, vieraalle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Kunniaa menneille sukupolville ja voimia tuleville. Tuo, mitä totesit eli:

”meidän tehtävä on opettaa teille ne perustaidot joilla te pärjäätte ne kriittiset ensimmäiset kaksi viikkoa sodassa. Sen jälkeen te olette jo veteraaneja ja meillä ei ole teille mitään opetettavaa.”

oli oikeastaan niin hyvin tiivistetty varusmiespalvelun ideasta että en ole noin hyvää tiivistelmää aikaisemmin kuullut.

Pyssymies: En tiedä kaatuuko Antin palli mutta hallitus kyllä pidetään pystyssä vaikka väkisin. Ja tilalle tulee joku aivan yhtä lailla itsensä reaalimailmasta vapauttanut. Tuo islantilainen perinne alkaa kiinnostaa aina enemmän.

vieras: Jos kyseiset ilmiannot olisi tehnyt joku suvaitsevais-tiedostava niin asiassahan ei oltaisi nähty mitään ongelmaa.

Soomepois: En ole aikoihin seurannut South Parkia mutta toi oli kyllä aika hervoton.

vieras kirjoitti...

Jussi oli Hesarin lauantaivieraana. Ilmeisesti haastattelu kannatti myöntää kun Jussi sai sanotuksi mitä aikoo.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006326291.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Ihan piristävä poikkeus. Tosin vielä vasta poikkeus. En usko valtamedian muuttavan linjaansa mitenkään.

vieras kirjoitti...

Jos Rinne eroaa, olisko paras ratkaisu nimittää virkamieshallitus ja pidettäisiin tuumaustauko? Ei siis nimitettäisi identtistä hallitusta jossa olisi joku muu demaripääministeri. Virkamieshallituksen pääministeri tekisi aloitteen eduskunnan hajottamisesta. Virkamieshallitus istuisi siihen asti kun vaalit on pidetty ja uusi hallitus nimitetty.

Ennenaikaiset vaalit perustuslain mukaan:

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L3P26

Itsenäisessä Suomessa pidettiin hajotusvaalit 1924, 1929, 1930, 1954, 1962, 1972 ja 1975.

Nykylain mukaan pääministerin pitää tehdä aloite eduskunnan hajottamisesta. Rinne ei sitä varmasti tee. Mutta jos Rinne ja sitä myöten hallitus eroaa, sen jälkeen voisi kasata virkamieshallituksen, jonka pääministeri tekee aloitteen eduskunnan hajottamisesta.

Voitaisiin nimittää vaikka sotilasjuntta, jonka koottaisiin semmoisista upseereista jotka eivät ole ole uraohjuksia jotka ovat hillotolppien perässä. Tällöin juntta koostuisi majureista, everstiluutnanteista ja eversteistä. Ellei sitten kenraalikunnasta löydy periaatteen miehiä joista voidaan valita pääministeri sekä muita ministereitä. Sisäministeri voitaisiin valita rajavartiolaitokselta. Sotilasjuntta voisi olla virkamieshallitus jonka jokainen jäsen olisi upseeri mutta ministerit toimisivat siviilivaatteissa. Joten sitä ei tarvi kutsua juntaksi vaikka jokainen jäsen olisikin upseeri. Virallisesti upseerit ottaisivat virkavapaata puolustusvoimista siksi aikaa kun toimivat ministereinä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Tuo on spekulointia jostain sellaisesta jota ei tapahdu.

Nimetön kirjoitti...

Voi tätä ilon ja onnen päivää:

Antti Alamäki eroaa prideministerin paikalta. Ja jatkaa demarien upottamista puheenjohtajana. Joku broileri -antti l/ sanna m / muu random kaheli jatkaa hallituksen päänä. Kauanko, nähtäväksi jää.

Toisaalta, kauankos haavisto kekkuloi ulkoministerinä tai ohosalo sisäministerinä. Kepulla olis aika löytää selkäranka, edes vähäksi ajaksi, vaikka lainaan.

Tuppeesahattu taulapäämatti jo vihjaili, että äkkiä hallitus samalla pohjalla kasaan. eu-puheenjohtajuus velvoittaa, kuulemma. Muistan joskus lukeneeni, jostain Linnan opuksesta varoituksia siitä, mitä hosumalla saa aikaan...

Ja joku kepulainen taisi joskus kertoa, että talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Minähän veikkasin että Rinne saa jatkaa mutta olinpa väärässä. Siinä en ole väärässä että touhu muuttuu jatkossa vaan fanaattisemmaksi. Tässä kuva kahdesta pääministeriehdokkaasta. Se on, no, kuvaava:

https://pbs.twimg.com/media/EK49QelWsAA0NU1?format=png&name=small