torstai 3. maaliskuuta 2022

ANEKAUPASTA HENKIVAKUUTUKSEEN

 Jopa valtakoneistossamme on – ainakin pätkien – havahduttu asiaan että maanpuolustukseen voisi satsata hieman enemmän. Onhan se meinaten niin kuin henkivakuutus. Ikävää maksaa mutta tiukan paikan tullen oikein hyvä olla olemassa. Tällä voiman pimeällä puolella on aika ajoin muistutettu siitä valtavasta rahamäärästä mikä poltetaan suvaitsevais-tiedoston anekauppaan ja hyvän mielen tuottamiseen. Mietitäänpä hieman, mitä vuosittaisella kehitysapuun törsätyllä 1,2 miljardilla eurolla saataisiin hankittua puolustusvoimille. Otan vain yksittäisiä esimerkkejä mutta eiköhän asia sillä hahmotu.

- Vuosittaisella kehitysavulla saataisiin hankittua 60.000 NLAW-panssarintorjuntaohjusta. Nyt niitä on ostettu 60 miljoonalla eurolla eli arviolta niitä on kolmisen tuhatta kappaletta.

- Vuosittaisella kehitysavulla saataisiin hankittua n. 400 155 mm: K9 Moukari-panssarihaupitsia. Nyt niitä on 48 kappaletta ja kymmenen on tilauksessa.

- Äkkikatsomalla Suomella on vajaa 400 Stinger-ilmatorjuntaohjusta. Kauppahinta oli 90 miljoonaa joten yksikköhinta olisi ollut noin 240.000 euroa. Vuosittaisen kehitysavun hinnalla saataisiin hankittua noin 5.000 Stingeriä.

Tässä vain muutama esimerkki. Luvut eivät varmaankaan ole pennilleen oikeat mutta kyllä niistä asia käy selville. Ja tässä oli kyse vain kehitysavusta. Vielä suurempi lukema eli 3,2 miljardia vuodessa poltetaan maahanmuuttoteolliseen kompleksiin. Siitä riittäisi tietysti sotavaltion lisäksi tolkullisiin siviilikohteisiin. Tai ainakaan sitä velkaa ei tarvittaisi ottaa niin tolkuttomasti. Jos vielä älyttäisiin alkaa vähentää julkisen sektorin hallintohimmelissä olevia lukemattomia suojatyöpaikkoja.

Tietysti suvaitsevais-tiedostolle – johon valitettavasti suurin osa valtakoneistosta kuuluu – ehdotus sekä maahanmuuttoteollisen kompleksin ja kehitysavun lopettamisesta aiheuttaisi välittömän verisuonen katkeamisen. Ja ehdotukseen todettaisiin että eihän niin voi tehdä. Se olisi rasismia, natsismia, ääri-, laita- ja vinkkelioikeistolaisuutta sekä muita rumia ja karvaisia sanoja. Mutta järkensä palauttaneessa maailmassa voitaisiin todeta näin:

Me suomalaiset olemme nyt uhranneet kymmeniä vuosia suvaitsevais-tiedostavaiston hyvän mielen anekaupan Baalin jumalalle. Meille suomalaisille siitä ei ole seurannut kuin konttikaupalla poltettua rahaa ja aina lisääntyvää suomalaisiin kohdistuvaa tuontiväkivaltaa. Olemme nyt tehneet uhrauksia tarpeeksi, lopetamme anekaupan ja meillä on jatkossa oma maa ja kansa johon keskittyä.

Tietysti tämä vaatisi sitä että valtakoneisto tunnustaisi tehneensä viimeisten kolmekymmenen vuoden aikana yhden Suomen historian suurimmista hölmön tölväyksistä. Ja sitähän ei tule tapahtumaan. Mutta kai tällaisella köyhällä ja yksinkertaisellakin on oikeus huomauttaa asiasta.


27 kommenttia:

Ihmettelijä kirjoitti...

No eihän se nyt käy!

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Joo, Suomella olis vertailun vuoksi (siis vertaan 1939:ään) käytössä nykyajan "malli Cajander" rähinän alkaessa. Kai täällä silti vastaan pantais, vaikka karvareuhka päässä!

Tupla-J kirjoitti...

Meillä olisi tosiaan talouden puolesta puolustuskykyinen hyvinvointivaltio oikeastikin, jos kehitysapu/matumiljardeja ei jatkuvalla syötöllä kaadettaisi termiittien tuomiseen ja ylläpitoon.

Toki koko touhu on mahdollista ainoastaan jatkuvassa ja tiiviissä mediaohjauksessa, jossa vallan ikiomat vahtikoirat valvovat huolellisesti yksiäänisyyttä ja sitä, että yksiäänisyys nimenomaan julistaa eurooppalaisen valkoisen ihmisen pahuutta ja oikeudettomuutta sen enempää omaan maahansa kuin omaisuuteensakaan, puhumattakaan jälkikasvusta, jonka hankkimisesta syyllistetään säännöllisesti ja jonka nimissä otetaan syömävelkaa, että piisaa vastakin antaa kultamunille.

En tiedä, moniko sumutuksen läpi näkee, mutta päätellen siitä yksiäänisyydestä median kohteidenkin suunnalta, mitä olen nähnyt ja kuullut sekä korona- että nyt Ukrainan sodan aikana, ei kovin moni. Tai sitten maassa on valtavasti ihmisiä, jotka tietävät menevänsä valheen mukana, mutta kokevat sen olevan vaihtoehtoaan helpompaa, joten eivät keikuta venettä.

Anonyymi kirjoitti...

Aamuvuorossa 3.3.2022 klo 9:15

Puolassa:
LAGR130
FORTE10 (illasta asti?)
LAGR220 (lähtenyt)
REDEYE6
LAGR983
MMF18
LAGR231 (tulossa)

Romaniassa:
HOMER41
HOMER49 (Boeing RC-135U Combat Sen)
LAGR220

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ihmettelijälle, Terho Hämeenkorvelle, Tupla-J:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ihmettelijä: No ei käy niin. Tulee liian monelle henkinen pipi.

Terho: Onneksi PV:n tilanne on kuitenkin suhteessa selvästi parempi kuin talvisodassa. Mutta mutta jos rahaa ei oltaisi upotettu Kankkulan kaivoon niin tilanne olisi vielä huomattavasti parempi.

Tupla-J: Valtamedia on hyvin pitkälle vastuussa koko kolmenkymmenen vuoden kehityksestä. Ja veikkaan, että valtaosa ihmisistä luottaa siihen ihan oikeasti. En tiedä, onko se älyllistä laiskuutta vaiko henkistä itäsaksalaisuutta.

Ano: Flightradaristako sinä nuo kaivelet?

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän nyt toki asia niin lohduton ole, että olisimme saaneet vain valtavaa rahanmenoa ja tuontitavaraväkivaltaa:

Vaginalliset ja Penikselliset Ämmät ovat saaneet niin perkeleesti onteloihinsa nautinnollista paskanväristä ja-hajuista ympärileikattua, johon heillä on kyltymätön tarve ja ahnaus.
Ja koska maamme asioista saavat päättää ainoastaan Vaginalliset ja Penikselliset Ämmät, asiantila jatkuu samanlaisena kunnes Eurooppa on muutettu Eurabiafrikaksi.

Toisaalta me, jotka emme omista vittua löyhkäämässä jalkojemme tai korviemme välissä, emme todellakaan saa muuta kuin valtavaa rahanmenetystä ja tuontitavaraväkivaltaa.

Mutta emmehän me viitsi edes äänestää, joten paskat meistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. No joo, näin voi sanoa, mutta huomaatko että sulla on tuo kielenkäyttö mennyt viime aikoina aika ala-arvoiseksi joka taas vähentää kommenttiesi tehoa. Pystyt parempaankin.

Anonyymi kirjoitti...

"Ano: Flightradaristako sinä nuo kaivelet?"

Sieltäpä minä. Tiedustelu- ja tankkauskoneita näkyy. Lienee siellä tankattaviakin ilmassa.

Eilen sitten Briteissä puoli viiden tienoilla:
FEAR32 Boeing B-52H Stratofortress USAF
FEAR31 Boeing B-52H Stratofortress USAF
Olivat pyörineet Skotlannin itärannikon lähettyvillä.

Ja tuo REDEYE6 on Boeing E-8C.


Salpalinjan huonommalta puolelta.
thinker Dill

QroquiusKad kirjoitti...

Täytyy yrittää, etten ainakaan huonontaisi kommenttiosion laatua.
Tässä on vain viime aikoina ollut tunne kaltevan pinnan kiihtyvästä kallistumisesta ja otteen kirpoamisesta.

Joppos123 kirjoitti...

Ukrainassa päänkuoret aukeaa ja dieselinkäry täyttää ilman. In the meanwhile in Finland: Emma Kari esittelee maailman kunnianhimoisinta uutta ilmastolakia jolla jo sodan vuoksi kohoavat elinkustannukset saadaan todella tappiin.
Edes sota Euroopassa ei pysäytä kansamme tuhoajia.
Karmeinta on se, että meidänkin konsernissa on esitetty hallitusohjelmaan vedoten uusia tutkimuksia mm PV:n hiilijalanjäljestä ja sen pienentämisestä.

Anonyymi kirjoitti...

Päivävuorossa 3.3.2022 klo 14:00

Puola:
REDEYE6 Boeing E-8C USAF
MMF18 Airbus A330-243MRTT NATO
MMF19 Airbus A330-243MRTT NATO
JAKE11 Boeing RC-135W Rivet Joint USAF
RRR7221 Boeing RC-135W RAF
RRR9914 Airbus KC2 Voyager (A330-243MRTT) RAF

Romania:
LAGR231 Boeing KC-135T Stratotanker USAF
LAGR250 Boeing KC-135T Stratotanker USAF


Täältä tähän.
thinker Dill

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

" Flightradaristako sinä nuo kaivelet?"

Anonyymin listan lisäksi:

www.flightradar24.com
- siellä oikeassa yläkulmassa Search
- RRR = RAF
- RFR = RAF
- DUKE = U.S.Army (helikoptereita)
- HOMER = U.S.Air Force
- FORTE = U.S.Air Force / U.S.Navy Sisilian Sigonellasta (voi olla mitä tahansa/vaihtelevat lennon aikana)
- JAKE = U.S.Air Force
- SVF = Swedish Air Force
- REDEYE = U.S.Air Force

Kirjoitushetkellä esim.
JAKE11 palaamassa Mildenhall:iin (UK).
SVF622 ympyrää Itämeren päällä.
REDEYE6 aloitti aamu 7 ja kiertelee Lublinin tienoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Jospa pääsisin vuoteen -91 sanelemaan ohjeita, liittykää NATOon NYT heti ja justiinsa. Perustakaa Suojeluskunnat uudelleen, ihan sama vaikka nimenä olisi kodinturva tai vaikka kaitseliit. Varikoissa olisi saatavilla kalustoa runsaasti, 9mm konepistooleita ei oltu vielä kai hävitetty ja suojeluskunnnat olisi ollut sopiva vastaanottaja. Samalla reissulla sitten olisin kyllä ostanut kaikki irtoavat nokian osakkeetkin, kun kerran olisi ollut oikea hetki.

No, en ole vieläkään saanut aikakoneen keksimistä aikaiseksi, pitää olla tulevien eläkepäivien ratoksikin askaroimista.

Mutta jos nyt päätettäisiin uudelleen allokoida valtion menoja, niin esimerkiksi reserviläisille voisi sirtää hieman varoja. Harjoittelua saisi lisätä ja kalusto olisi kiva juttu. Veikkaan, ettei varushenkilötkään panisi pahakseen lisäpanostusta kalustoon ja harjoituksiin.

Ja todella, suojeluskunnat takaisin. Näin saataisinn innokkaille, maanpuolustushenkisille lisättyä harjoitusta ja orgaisaatio valmiiksi kaiken varalle sekä mahdollisesti työllistettyä muuten kehitysapuun tai muuhun martelaanpierentään suuntautuneita edes välttävästi hyödylliseen askarointiin. Nimittäin, jos leipä on kiinni maanpuolustuksesta ei ehkä kiinnosta roudata mehmettejä suomeen tai kieltää aseiden omistusta reserviläisiltä. Joku sanontakin oli leivästä ja lauluista...

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

En usko poliitikkojen vakuutuksiin Suomen sotilaallisesta voimasta ja huoltovarmuudesta. Maanpuolustuksen määrärahoja on koko ajan vähennetty, esim. Karjalan prikaati lakkautettu ja miinat purettu itärajan tuntumasta (vai onko?) yhden entisen presidentinntoimedts, joka nyt on tavallosuudesta poiketen ollut kuin se kuuluisa neste sukassa. Koronan alkaessa jyllätä piti huoltovarmuusvarastojen olla niin hienossa jamassa ja kuinkas sitten kävikään? Kaikki varmaan muistavat nolot maskikaupat. Maajussit ovat jo pitkään saaneet tekemästään työstä minimaalisen hinnan ja monet lyöneet hanskat tiskiin. Olisiko nyt syytä lähteä hamstraamaan esim. leipäjauhoja vai luottaa siihen, mitä meille vakuutetaan? Ja kuinka käy energiansaannin? Lintilä hehkutti eduskunnan kyselytunnilla, kuinka vihreä siirtymä on edennyt suurin harppauksin. Luotto investointeihin, jotka koskevat tuulivoimaa, aurinkokennoja ja muuta satunnaissähköä tuntui olevan rajaton ja ilmastokriisi pahin uhka, joka meitä voi kohdata. Hohhoijaa...

Vihervasemmistolle tuntuu taas olevan ykkösasia, kuinka saamme mahdolliset turvapaikanhakijat autetuiksi työpaikkaa ja lasten koulunkäyntiä myöten. Raha ei ole mikään ongelma, sitä kun riittää kuten juopolla viinaan; aina sinne mitä päättäjät pitävät tärkeänä. Tunnustaudun kaikesta huolimatta optimistiksi; mitä jos tämä sota ei kestäkään kuin kuukauden tai kaksi? Maahan tulleille turvapaikanhakijoille suunnitellaan kolmen vuoden oleskelulupaa ilman mitään hakemuskäsittelyä. Ukrainasta voi siis tulla ketä hyvänsä ja siellä on lehtitietojen mukaan 45 000 ulkomaalaista opiskelijaa ja aika tummapintaistakin miesväkeä. Kaikki vähemmistötkin siis Suomeen vaan ja jos sota loppuu, niin kyllä vasemmalta taas esitetään, että erityisluvalla kaikki voivat jäädä tänne.

Varmuuden vuoksi täytyy vielä sanoa, että en vastusta ukrainalaisten sotaa pakenevien ihmisten auttamista. Kehitysavusta voisi lohkaista ison siivun tähän ja jättää afrikkalaiset gebardihatut ja heitä hyysäävät avustusjärjestöt vähemmälle.

Rouva Ano

KKi kirjoitti...

Niinpä, niinpä niin.

Itse en niin kovin ihastunut ole noihin sotakoneisiin. Mietin vain sitä rahamäärää jolla voitaisiin parantaa Suomalaisten, ihan pottunokkien, elämänlaatua.

Nykyinen rähäkkä...

Niin, pahuksen Putin aiheutti itselleen lisää rajaa North Atlantic Treaty Organization kanssa. Suomi liittyy varmasti, jos NATO vain huolii meidät, enää.
Onko NATO:lta kysytty? Haluaako NATO maan joka todennäköisesti on Titisen listan lisäksi Putinin listalla? Haluaako NATO kärpäsenpaskan kokoisen maan joka todennäköisesti on Putinin mielenkiinnon kohde.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kusetus, tai sen yritys jatkuu. Nyt annetun ilamstolain myötä. Kaikki järkevä ja toimiva infra lyötävä romuksi vaikka uutta ja toimiva ei ole. Mnisteri sanoo että on turvallisuuspoliittiseti hyvä, että irrottaudutaan fossilisista. No joo, vaan ei sano, että millä ne korvataan, ehkä toivioenergialla? Mulla on hyvä ehdotus saada virheät takaisin maanpinnalle: Kaikista Helenin lämmittämistä taloista joissa asuu ituhippejä ja muita hurahtaneita viheristön kannattajia, niin lämmöt pois talveksi. Että kyllä se kesä kuivaa jos kasteleekin jos valittavat. Että kysykää sinnetännemäeltä, se on sitä puhdasta vihersiirtymää ja Helsingin henkeä. Kyllä sen pitää teitä lämmittää nyt ja ikuisuuteen.
Lakihan on juuri sitä mistä QK on puhunut, että ilmastohumppa kiihtyy kiihtymistään.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Viime aikojen paras uudin lienee tämä:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008658038.html

Eli Lukoil vaatii lopettamaan sodan.

Kyllä Venäjän kansa pakotteiden kurjuuksiin alistuu, ellei muuten niin brutaalin ja ihmiselämää halveksivan väkivaltakoneiston edessä. Mutta oligarkit?
Ne kaverit ovat jo ehtineet tottua kieriskelemään dollareissaan ja kakkimaan kultaiseen vessanpyttyyn, ja nyt he joutuvat katselemaan omaisuuksiensa hupenevan nopeammin kuin napajää viherkommunistien valehtelussa.

Pidän varsin todennäköisenä skenaariona oligarkkien lisääntyvää yhteistyötä kenraalikunnan kanssa, joka huipentuu tsaari Vladimirin annettua liian pitkälle menevän käskyn.
Se voi olla käsky hyökätä NATO-maahan tai laukaista ydinohjukset, mutta kentsut vetävät silloin pistoolit koteloista ja ilmoittavat herra presidentin olevan entinen presidentti, nykyinen vanki tästä lähtien.

Sitten oligarkkien tukema kenraalijuntta aloittaa rauhanneuvottelut ja pokkaa seuraavan rauhan-Noopelin!
Iloisia ovat kaikki paitsi Putin, joka viettää loppuelämänsä mielisairaalassa raivoavana mielipuolena sekä hänen uskollisimmat palvelijansa, suomalaiset putinistit.

Anonyymi kirjoitti...

Putin palautti ainakin vähäksi aikaa realiteetit suomalaiseen politiikkaan. Mutta eiköhän tärähtäneistö pian jo palaa utopiaansa kuin koira okseknnukselleen. Natosta kyllä vaahdotaan, mutta varsin hiljaa on oltu oman puolustuskyvyn parantamisen suhteen. Ei se Nato yksin meitä pelasta.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Sis-Sus-Shaatana!!! Ukrainan tilanteesta johtuvia pakolaiskuvioita EUssa johtaa komissaari Y Johansson (Sweden) ... Varmaankin kotimaansa maahanmuuttopolitiikan suomalla vankalla asiantuntemuksella.. Nyt ei hyvä heilu, väittää pottunokka täältä suunnasta.

Joppos123 kirjoitti...

Muutama kommentti Rouva Anolle ja KKi:lle.

Karjalan Prikaatia ei ole lakkautettu vaan kasvatettu. Lakkautettu prikaati oli Pohjois-Karjalan Prikaati. Miinoja ei rauhan aikana ole ollut ensimmäistäkään rajalla ellei ole jäänyt sinne viime rähäkän jäljiltä. PV on moninkerroin paremmassa kuosissa kuin Ukrainan vastaava ja aika hyvin ne tuntuu siellä hanttiin laittavan. Sen suhteen en epäile hetkeäkään etteikö me laitettaisi myös hanttiin putlerin valloitusarmeijalle.

Sotakoneita tarvitaan jo siksikin,että valloitushaluinen putte miettii kahdesti kandeeko tänne lähteä hönkimään. Ryssälle sota on matematiikkaa vaikka nyt laskelmat menivätkin Ukrainan kohdalla vituralleen.
Ryssä laskee kylmän matemaattisesti mitkä ovat sodassa hyväksyttävät tappiot versus tavoitteet ja niin kauan kun se meidän toimilla on miinusmerkkinen niin hyökkäystä ei tule.
NATO ottaisi meidät samantien jäseneksi jos vellipersepolitiikot uskaltaisi laittaa anomuksen sisään. Siitä ei ole epäilystäkään. Meillä on resrveineen yksi Euroopan parhaiten koulutettuja ja varustettuja armeijoita mutta ei lisäkilhaimet varsinkin PST-ja IT puolelle pahaa tekisi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys thinker Dillille, Qroquius Kadille, Joppos123:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Pyssymiehelle, Rouva Anolle, KKi:lle, Huru-ukolle, Tapsalle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

thinker Dill & VNV: Kiitos lisäyksistä.

Qroquius Kad:

Viesti1: Kyllähän samanlainen tunne on monella muullakin.

Viesti2: Toivon muuten ihan urakalla että tuo skenaario toteutuisi.

Joppos123:

Viesti1: Täysin totta. Ja kertoo, minkälaisessa nukkekodissa vihervasemmisto elää. Sitä ei reaalimaailma häiritse.

Viesti2: Kiitos lisäyksistä, täsmennyksistä ja korjauksista.

Pyssymies: Tuo suojeluskunta & reserviläisidea olisi erittäin järkevä. Muissa pohjoismaissa, samoin kuin Baltiassa sellaiset on joka maassa. Mutta meillä ei.

Rouva Ano: Joppos123 antoikin tuohon vähän täsmennystä. Mutta joo, vihervasemmisto unohtaa täysin huoltovarmuuden ja pyrkii typeryyttään tuhoamaan suomalaisen elinkeinoelämän. Ukrainalaisten auttamiseen voisi tosiaan käyttää niitä kehitysapurahoja.

KKi: Itse asiassa Suomi kelpaisi Natolle hyvinkin, sillä Suomen armeija on kohtuullisessa kuosissa ja Naton eurooppalainen siipi rapauttanut omaa puolustusgtaan.

Huru-ukko: Tuosta järjettömästä ilmastolaista voi todeta vielä että vihreät ovat näköjään muuttaneet termistöjään. Ehkä ne ovat itsekin hoksanneet että Suomi on itse asiassa jo hiilinegatiivinen joten termi onkin nyt ”fossiilivapaa”. Eli ei fossiilisia polttoaineita ollenkaan.

Tapsa vaan: Tuore ilmastolaki kertoo että vihreille ei realiteetit ole palautuneet.

Ano: Pottunokka lienee oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota mittavaa "kehitysapua" täytyy ihmetellä. Mitkään faktat eivät saa sitä loppumaan, päinvastoin. On kerrottu ja toteen näytetty monet kerrat, että se ei ensinnäkään kehitä yhtään mitään. Toiseksi, suurin osa siitä menee korruptioon. Matti Kääriäinen kirjoitti kirjan "Kehitysavun kirous" neljänkymmenen vuoden kokemuksella. Jopa virheä Heidi Hautala sanoi silmänsä auenneen kirjan ansiosta, mutta taisi aueta vain perssilmä. Miksi "kehitysapua" kuitenkin vain kasvatetaan vuosi vuodelta?

Ainoa vähänkään järkeä sisältävä selitys voi olla suomalainen rakenteellinen korruptio. Ulkoministeriössä on vaikutusvaltaista porukkaa noissa "kehitysprojekteissa" joita he keksivät paikallisten kanssa. Projektille täytyy keksiä vain tunteisiin vetoava suomalainen nimi ja anoa rahaa joka tulee kuin manulle illallinen. "Jonkun "voimaannuttaminen" on ollut suosittua. Kuka lopulta voimaannutetaan ei ole aina kerrottu.

Pääsevät maistelemaan myös miten "kehittyvissä maissa" voi elää kuin siirtomaaherra palvelijoineen ja nauttia samalla "kohtuullista korvausta" kaikkine etuineen hyvässä ilmastossa. Ei siinä viitsi ruveta meteliä pitämään jos nuo projektiin tarkoitetut varat käyvät vain kääntymässä "kehittyvässä maassa" matkalla veroparatiisiin kun itse saa valtiolta hyvän korvauksen. Nehän ovat valtion rahaa eivätkä ole keneltäkään pois. Korruption paljastamalla loppuisi omatkin "työt". Ne tulevat esille vasta seurantaraportissa, mutta rahat ovat jo menneen parempiin suihin eikä sanktioita tule koskaan missään milloinkaan. Porukat ovat jo tekemässä uutta entistä ehompaa "projektia".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Osut tuossa varmasti asian ytimeen. Toinen syy kehitysavulle on yksinkertaisesti anekauppa jolla suvaitsevaisto ostaa – toisten rahoilla – itselleen hyvää mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Joppos, oikaisuista. Useimpiin poliitikkoihin en luota ja rohkenin epäillä Suomen puolustuskyvyn olevan liioiteltua. Päinvastaista puhetta on kyllä kuulunut viime päivinä myös PV:n hepuilta tv:ssä ja koska uskon, että sinä myös olet alan asiantuntija, olen nyt paljon rauhallisemmalla mielellä. Kiitos siitäkin!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Terveiset välitetty. Ja kyllä PV:n tilanne on huomattavasti parempi kuin pääosassa läntisen Euroopan maita.

Heikkius kirjoitti...

Suomeen pitäisi aseenkantoluvan sijasta saada aseenkantovelvollisuus. Ilman mutkaa et pääse julkisiin tiloihin. Vähentäisi naapurin valloitusintoa aika mukavasti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Heikkius. Ainakin saattaisi lisätä yleistä turvallisuutta. Kun jokainen roisto tietäisi että rollaattorimummollakin on mutka käsilaukussa.