sunnuntai 4. helmikuuta 2024

KAMIINAN TAIKA

Mennään vaihteeksi jonnekin aivan muualle. Postaus koskee niitä elämän pieniä suuria asioita joita ainakin osa lukijoista on varmasti kokenut. Ja se pieni suuri asia on kamiina. Nyt ei puhuta kodin keskuslämmityksestä vaan siitä kun väsynyt vaeltaja saapuu syrjäiseen autiotupaan. Jos siellä ei ole muita niin se on tietenkin kylmä ja sitten tarvitsee hakea liiteristä puita. Tai hyvin usein on niin että edellinen autiotuvassa majoittunut on hyvän vaellustavan mukaan jättänyt tupaan telineellisen polttopuita.

Siitä sitten vaan hieman kiehisiä vuolemaan ellei niitä ole jo valmiiksi tehty ja tulet kamiinaan. Se kun on sellainen mukava lämmönlähde että se alkaa lämmittää tupaa varsin nopeasti. Siinä tulien palaessa voi purkaa rinkasta laverille kenttäpatjan sekä makuupussin ja sen jälkeen lisätä hieman puita. Tuvan lämmitessä sitten on aika ottaa rinkasta evästä. Mukana on tietysti Trangia mutta yleensä autiotuvissa on kaksipisteinen kaasuliesi johon on hyvä laittaa vesi kiehumaan. Tietysti kamiinankin päällä voi ruuan lämmittää.

Tässä vaiheessa tupa alkaa olla lämmennyt. On aika lisätä taas hieman puita. Riippuen siitä, kuinka kylmästä kelistä tupaan tulee. Vuorossa on ruuan laitto. Se perussapuska, johon totuin vaelluksilla ei ole kovin erähifiä eli se sisälsi lihalientä, pikamakaroonia sekä säilykelihaa ynnä näkkileipää jonka päälle sulatejuustoa. Siinä muonaa sapuskoidessa kamiina antaa tulenrätinässä omat ääniefektit johon ei kaipaa lisäksi radiota eikä mitään muutakaan.

Tietysti kamiinan lämmittäminen on taitolaji. Olen eräänkin kerran törmännyt autiotuvissa porukoihin jotka eivät osaa lopettaa puiden lappamista ja lopputuloksena tupa on sitten sauna. Jolloin tuvan ovi on aukaistava ja kun se tapahtuu tietysti pahimpaan mäkäräaikaan niin sehän ei suinkaan tunnelmaa nosta. Kas eihän mäkärässä mitään vikaa sinänsä ole mutta kun se tuo aina miljoona serkkuaankin paikalle.

Mutta kun kamiina on lämmitetty oikein, niin kulkija voi hyvin mielin mennä laverille makuupussinsa sisälle. Saaden parhaat mahdolliset yöunet. Ja seuraavana aamuna kamiina tulee taas lämmittää, koska se ei pidä lämpöään kovin kauan. Hyviin tapoihin kuuluu tietysti hakea seuraavalle kulkijalle valmiit puut.

Sitten on tietysti se telttakamiinakin. Puolijoukkueteltassa, mikä on intin käyneille miehille tuttu. Ei se majoitus mitään hotellia tarjoa, mutta omanlaistansa mukavuutta kumminkin. Ainakin se hakkaa kevyesti poterossa värjöttelemisen.

Sehän oli aikanaan oikeastaan suomalaisten salainen ase. Ja täällä siviilissäkin kamiina on niitä elämän pieniä suuria asioita.



13 kommenttia:

Tapio Suhonen kirjoitti...

Oikeat olivat ohjeet. Unohdit kuitenkin - jos ulkona on kolmekymppiä miinusta - että nukkumaan mennessä tulipesä täyteen ja imuilma pienelle. Se toki nokeaa kaminaa hieman, mutta se on nuohoojan murhe.
Intissä tuli huomattua raukin sissikeikoilla RannJp, että sissikamina edellyttää jatkuvaa väijyä. Puolijoukkueteltan kaminalla, jos oli kovaa koivua, sai imuilman säädöllä pelastettua paljon; tasaista lämpöä ja "mikko" sai aikaa torkkumiseen....

Heikki kirjoitti...

Olen ajatellut tuollaista omaan tupaan hankkia. Myös varalämmönlähteeksi ja pahimpien pakkasten varalle. Kevyttakoiksi mainostavat.

Anonyymi kirjoitti...

Intin joukkue- tai sissiteltassa oli se ongelma, että kun meni maahan pitkäkseen, ei kamiinan lämpö juurikaan auttanut, varsinkaan talvella, kun maa oli jäässä. Kylmä oli! Eikä se intin telttapatja paljon tilannetta parantanut. Itse pidinkin enemmän kipinämikkona olemisesta. Siinä sai istua kamiinan ääressä ja pitää sitä tulissa. Siinä oli lämmin ja kiva myös samalla tirauttaa pikakahvit!

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Minulla on mökilläni vanha kunnon "Porin Matti ". Se oli aikanaan Rosenlew-yhtiöiden menestystuote, josta tuli ilmiö koko Suomessa. Just Ykän mainitseman kaminan suomalainen huippuversio. Kun käyn mökillä, niin eiku ekaks tuli Porin Mattiin. Sitten vasta pönttöuuniin, jonka lämmitykseen meneekin muutama tunti: Korkeus 3 metriä, halkaisija 80 senttiä !

Anonyymi kirjoitti...

Kaminoista voi tulla vielä puutetta kun Fortum tekee uudistuksia.

QroquiusKad kirjoitti...

Osaamme siitä laulun!

On kämppä sekä kamiina
Niin vaeltajan tuttu
Mut mitä kämppä sisältää?
No se on eri juttu.
Jos kaiken kertois siitä
Ei koskaan aika riitä!

Kämppä ja kamiina
Siellä pelataan nakkia, raminaa
Oli kylmä ja vaikkapa vapinaa
Tai sitten on otsat hies.

Voi rähmä kun tuli taas huono, mutta kun ei paremminkaan osaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapio Suhoselle, Heikille, Ano1:lle, Terho Hämeenkorvelle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tapio: Totta. Meikäläisen eräreissut ovat vaan keskittyneet syksyyn. Ja joo, sissikamiina on aika konstikas.

Heikki: Ei välttämättä huono vaihtoehto.

Ano1: Totta tuokin. Ei puolijoukkueteltta mikään hotelli ole. Mutta toki tyhjää parempi. Ja nykyisinhän varusveijareilla on makuupussit. Itselläni meillä ei silloin aikanaan ollut.

Terho: Porin Matin valmistushan aikanaan lopetettiin mutta se on aloitettu uudestaan.

Ano2: Hyvin mahdollista.

Qroquius Kad: Eihän tuo ollenkaan huono ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Porin Matti, luki mummon persses, sauna jälkke. Kirjoitti Heli Laaksonen.

Tuli mitä tuli kirjoitti...

Tulisijat on kaikki laulun arvoiset. Haudutin tänään possua tuntikausia leivinuunissa, sai Fortumin rosvot nuolla näppejään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Anolle ja Tuli mitä tulille & kiitos kommenteistanne.

Ano: En päässyt tästä ihan jyvälle.

Tuli mitä tuli: Asiaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Tarkoitti varmaankin, että mummo peruutti saunassa vahingossa kuumaan Porin-Mattiin, joka poltti nimensä mummon ahteriin peilikirjoituksena.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qqroquius KAd. Joo, näin se taisi olla.

Anonyymi kirjoitti...

Fortum on kategoriassa valtio-omaisuuden ryöstö. Nyt Fortum ryöstää sähkönkuluttajat. Näin poliitikot ovat uudistaneet "sähkömarkkinat". Ja että tuho olisi täydellinen, myydään jakeluverkotkin ulkomaille jotka kuittaavat meidän rahat ilman veroja. Kamiinoista tulee vielä best seller.