perjantai 9. helmikuuta 2024

NIIN MIKÄ IHMEEN KÄPPÄUKKO?

Hjuu, minähän käytän tässä blogissa itsestäni termiä käppäukko ja blogissahan seikkailevat aika ajoin käppäukot Perskeles ja Lötjönen. Hoksasin, että osa blogin lukijoista ei välttämättä tiedä, mistä tuo termi on peräisin. Kas kun se ei ole itse keksimäni. Itse asiassa se on alun perin peräisin tuolta suvaitsevais-tiedostavalta puolelta jossa kyseinen termi kehitettiin haukkumasanaksi.

Eli se siis tarkoittaa valkoista, lihaa syövää, autolla ajavaa konservatiivista yleensä vähintään keski-ikäistä miestä joka ei millään tavoin lämpene suvaitsevais-tiedostavaiston utopistisille unelmille. Suvaitsevais-tiedostavaisto kai yritti kehittää termin vastapainoksi heitä varsin osuvasti haukkuvalle ”suvakki”-termille. Ideahan oli vissiin se, että me, no, käppäukot tuntisimme itsemme jotenkin noloksi tuon nimittelyn takia.

Vaan reisillehän se haukkuminen vähän meni eikä se juurikaan yleistynyt. Itse kun törmäsin termiin ensimmäisen kerran ehkä joskus 2016 tai sinnepäin niin totesin että tuohan on aivan loistava ja adoptoin sen samantien itselleni. Olettaisin että täällä voiman pimeällä puolella sitä käyttää useampikin ja yhtään häpeämättä. Kas kun sehän herättää ihan mukavia ja leppoisia mielikuvia.

Suvaitsevais-tiedostavaistohan on kehittänyt myös haukkumasanaksi tarkoitetun ”setämiehen” joka ei myöskään harmita ensinkään. Itse adoptoin tuonkin termin ja käytän blogissa seikkailevista käppäukoista määritelmää setäruma™. Yhtään häpeämättä ja täysin ylpeänä.

Tulee meinaten muistaa, että ilman suvaitsevais-tiedostavaistoa maamme pärjäisi aivan hyvin mutta ilman käppäukkoja tämä maa pysähtyisi hyvin äkkiä.

Hyvää viikonloppua kaikille käppäukoille ja -akoille.


58 kommenttia:

Turhautunut Kansalainen kirjoitti...

Käppäukko on loistva termi! Toinen näiden suvakkien sönkkäämä on boomer. Sitähän voi kanssa käyttää jossain hauskassa ja pistävässä tarinassa? Koomisinta tosin on, että ne sönkkää aina että ei pidä maalittaa ketään, tms. vaikka ne tekee sitä itse kaikkein eniten. Se on sitä kaksinais-, ei-kun-siis näin nykypäivämä ollessamme "suvaitsevaisia", sitä moninaismoraalia! 😁

JJR kirjoitti...

Käppäukko, oli sitten kenen omima nimitys ei ole vanhempi, kuin ystäväni N.N. äidin käyttämä nimitys "Käppä-äijät muuta ko lupittoot" navetan päädyssä autokatoksessa lauantailtana autoremonttia tekevistä kossupullon piilottelijosta 70-luvun puolivälin tienoilta.
Ollaan lupitettu käppä-äijäsakissa vuoskymmenet, vaikka harvemmin nykyjään.

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity aiheeseen, mutta huomasitteko poliisin infon ajankohtaisuuden? Eli että nyt on maahanmuuttajien jengi ongelmat lähteneet käsistä?

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen siihen käppäukkoon, itseäni koskien lisännyt määreen: köppäänen. Selkosuomeksi tarkoittaa sellaista käppäukkoa joka liikkuu omin voimin kuin kilpikonna kuivalla maalla, hitaasti ja verkkaisesti koska on jo nuoruuden notkeus ja nopeat liikkee taakse jäänyttä elämään. Ja notkeuskin on luokkaa sahapukki:)) Kädet, jalat ja aivotkin vielä jotenkin toimivat, niin että apuvvälineillä (autolla ja "pappatunturilla" = rollaattorilla) matka jotensakin joutuu. Vaan mikäpä kiire minulla enää onkaan, tässä valmissa maailmassa, joutomiehellä:)
Hyvää viikonloppua vaan teille kaikille; Yrjölle ja muille tämän palstan seuraajille. Oikein sellaista vanhanajan rapsakkaa helmikuuta!
Huru-ukko
PS. Arvonimistä unohuti/ jäi pois Persvakomies.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Maija Vilkkumaa sen keksinyt, kun oli tarkoitus sanoa ”ukonkäppänä”.

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös. Sysirajalta.

QroquiusKad kirjoitti...

Katsotaanpa.

Minulla on Y-kromo ja sen aiheuttamat kauheat kehityshäiriöt kuten kyvyttömyys lukea ajatuksia ja sensellaiset, joten olen mies enkä miesoletettu.
Minulla on veli, jolla on kaksi lasta, joten olen setä.
Olen raihnainen vanhus joka päästää mätiä munapieruja kun on syönyt tacoja, vaikka olen vasta keski-ikäinen enkä syö tacoja.

Olen siis sekä setämies että käppäukko.
Quod erat demonstrandum!

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Ja järki toimii mitä erinomaisen toimivasti. Yhtään alentuvatta. Normaali järkimies.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Muutaku persvako / käppäukko tittelillä tässä mennään !

Joppos123 kirjoitti...

Käppäukko se minäkin ja ylpeä siitä. Syön kaikenlaista lihaa ja olen siinäkin mielessä vastenmielinen, että metsästelen sitä ihan itse.
En siis aina ole valmististiskien laareissa kauhomassa - 30 prosentin jauhelihan perään kuten ne valveutuneet jotka nimittävät minua käppäukoksi.
Nääs, valveutuneet jauhelihan tai tölkkitonnikalan ( mikä muuten ei koskaan edes nähnyt tonnikalaa) mussuttajat eivät pidä meistä käppiksistä koska me ei oikein ymmärretä heidän neitimäisyyttään.
Valkoinen lihaa syövä heteromies on niinqu sou lääst day.
Mutta, mitä nyt on ollut havaittavissa niin vanhat arvot alkaa taas nousta.
Hysteeristen naisten ja niiden aisureiden sanoma alkaa sulamaan kun nuoriso saa elää niiden utopian seurauksien kanssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Turhautuneelle Kansalaiselle, JJR:lle, Ano1:lle, Huru-ukolle, Ano2:lle, Ano3:lle, Qroquius Kadille, Ano4:lle, Terho Hämeenkorvelle ja Joppos123:lle. Käppäukko kiittää käppäukkoja kommenteista. Olisko siitä poliisin infosta jotain linkkiä?

Joppos123 kirjoitti...

Tässä käppäukkoilussa on meikällä siinä mielessä hyvä twisti. Olen eläkkeellä oleva käppis.
Se tarkoittaa sitä, että jos mun mukuloilla tai taistelutovereilla on tarvista ihan mihin tahansa jeesiin niin lähtökynnys on 1 tunti herätyksestä.
20 minuuttia menee kahvinkeittoon ja hampaidenpesuun. 20 minuuttia menee repun ja tarvittavien rojujen pakkaamiseen.
20 minuuttia menee varmistamiseen, tarvitaanko meikää oikeasti ja liikkeelle lähtöön.
Jos tarvitaan niin se on toi 60 minuuttia.
Ei kukaan ole mulle tätä asettanut. Kokemus on se juttu.
Ihan liiAN MONI sotilas on kovien keikkojen jälkeen päätynyt murheelliseen ratkaisuun.

-TR- kirjoitti...

Vihervasemmiston huumorintajuttomuus on yksi parhaita huumorin alalajeja.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä. Pärjätään.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö. Annat meille toivoa !

Anonyymi kirjoitti...

No myönnetään, vaikka ei myönnetä. Billy idol. La woman.

QroquiusKad kirjoitti...

En osaa edelleenkään lukea ajatuksia, mutta se info kenties saattoi olla tämä:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010210451.html

Se ei varsinaisesti naurata, varsinkin kun se on saanut kylkiäisikseen tämän:

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/6aeadf7a-4cfb-4d26-b33d-3a17d555d707

Niin että kyllä ne somaliaivokirurgi-insinööritohtorien tutkintotodistukset nyt vaan OVAT jääneet sinne Somaliaan ja se pitää uskoa, kun siitä on kerta tehty väitöskirja!
Nih!!

Anonyymi kirjoitti...

Viljo-isä kertoi maanneinsa talvisodassa Summan linjalla -40 pakkasessa pikakiväärin kanssa. Oli kylmä.

Anonyymi kirjoitti...

Autoileva käppäukko maksaa 20 v vanhasta dieselautosta ajoneuvoveroa 1 000 euroa vuosi päästäkseen ihmisten ilmoille. Syystä että dieselpolttoaine on halvempaa koska saa verotukea. Virkamiesmatematiikalla korkea vero ajaa käppäukon autokauppaan ostamaan uuden vähäpäästöisen sähköauton. Reaalimaailmassa vero torppaa uudemman vähäpäästöisemmän polttomoottoriautonkin hankinnan.

Joppos123 kirjoitti...

ykä. Mistä poliisien linkistä?
Ei mulla mitään linkkejä ole.
Toinen OT puhui pikakivääreistä.
Öljy suojaa aseita mutta kun niistä ottaa öljyt pois niin ne pelittää.
Ne pitää ottaa pois ennenkuin paska lentää tuulettimeen.
Jos varastorasvaisella aseella ampuu niin
1. Käryää
2. Kohdsistukset ihan päin persettä
3. Sillä piipulla ei kauan ammuskella.

Maltti on tässäkin asiassa valttia.
Jos ihan varmasti tietää ettei asetta vähään aikaan tarvitse niin paperituppo jossaa muutama pisara aseöljyä ja piipun läpi. Se riittää.
Sitten kun on aikaa purkaa niin tarkempi huolto.

Joppos123 kirjoitti...

Anolle. Sama juttu täällä. Vanhalla diesellutkulla verot noin 800 vuosi vaikka ei ajaisi metriäkään. Juuri maksoin laskun 197,74/neljännesvuosi.
Noille sähkövatkaimille pitäisi saada sama vero.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Käppäillä = kävellä tietyllä tavalla, omia aikojaan, kiireettömästi, ei kuin jäniksen selässä.

Käppäukon vastakohta on etologisen toimintadraivin riivaama Akhilleus joka ei koskaan saa kilpikonnaa kiinni.


Anonyymi kirjoitti...

Hyvää viikonloppua kaikille käppäukoille, niille oikeille miehille! Onneksi toistaiseksi suurin osa on järkensä säilyttänyt ja vain osa on sukupuolestaan harhautuneita ja jollekin omituiselle sivuraiteelle naisten painostuksesta luisuneita. Jotakin tästä ajasta kertoo ehkä osuvasti uutinen eilisistä vanhojen tansseista; siellä Rosa Meriläisen poika pyörähteli parketilla partnerinsa kanssa äitinsä vanhassa iltapuvussa.

Rouva Ano (käppäakka)

Anonyymi kirjoitti...

Setämies taisi olla keskeinen termi Ketonen-Myllyrinne neropattien treffisketsissä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa eräs oli liittänyt itseensä sanan "köppäänen". Pohjanmaallahan se on lähinnä "ilkeä"
"Kyl on krannis köppääsiä kloppeja ko kurmoottaa itikoota."
Kyllä on naapurissa ilkeitä poikia, kun kiusaavat lehmiä.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Ykä, ja muut Käppäukot .

Käppäukko, tai Raappahousujätkä, ihan sama. Viihdyn kumpanakin, ja sukupuolia on vain 2. Näillä mennään.

T: Ymmi

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Tuossa eräs oli liittänyt itseensä sanan "köppäänen". Pohjanmaallahan se on lähinnä "ilkeä"
"Kyl on krannis köppääsiä kloppeja ko kurmoottaa itikoota."
Kyllä on naapurissa ilkeitä poikia, kun kiusaavat lehmiä.

10. helmikuuta 2024 klo 13.36
Tunnustan. Se olin minä ja tuo sinun luonnehdintasi kyllä osuu kohdalleen minussa:)) Paitsi että en minä niitä lehmiä kiusaa vaan niitä iniseviä itioita (se pikkuinen inisevä iltanuotilolla)
Ja tuohon Joppoksen mainintaan luomulihasta, joskus itsekin aikoinaan tuli aika iso osa lihasta hankittua juurikin sieltä erämailta, eräpolkujen varsilta, eli suoraan metsästä. Ja saaliin käsittely oli just ny ja heti, eli veret veks ja isommat lahtivajalle riippumaan ja siellä turkki/nahka sitten risuttiin, pienemmät siinä tulilla kahvin lomassa istuessa saatettiin pakastus/ruuanlaittokuntoon.
Ja Rouva Anolle: Minäkin luin tuon SUUREN UUTISEN, kuinka tuo meriläisen "poika" vanhojen tanssissa esiityy äitinsä puvussa. No, vuosi sitten hän oli kavaljeerina vastaavissa bileissä pukeutuneena frakkiin (vai oliko se fakkiin) kun seuralaisensa kanssa tanssi. Sitä tarina ei kerro, että oliko se vuodentakainen seuralainen pukeutunut mitenkään?? Ilmeiseti kuitenkin sama tyyppi kummallakin kerralla. No, en yhtään ihmettele, pojan isähän on tunnettu valatkunnan pelle simo frangen mä lähden tampereelle. Eli sieltä on melkoinen määrä sekopäitä tullut julkisuuteen, mm. mmuan rinsessa:)
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, TR:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Qroquius Kadille, Ano4:lle, Ano5:lle, Seppo Oikkoselle, Rouva Anolle, Ano6:lle, Ano7:lle, Ymmille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne ja kaikista lisäyksistä. Noin yleensä voi toistaa TR:n kommentin eli ”Vihervasemmiston huumorintajuttomuus on yksi parhaita huumorin alalajeja.”

QroquiusKad kirjoitti...

Tarkentaakseni veli Huru-ukon mainintaa Maisteri Frangénin ja Erikoisvoimailijattaren jälkikasvusta, toteaa tämä itse asiassa kuultuna olevansa syntyessään diagnosoitu pojaksi mutta on omasta mielestään Jotain Ihan Muuta, koska hänen sukupuolensa vaihtelee mahdollisesti jopa viikoittain sen mukaan miltä sattuu tuntumaan:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010216481.html

Kuvan perusteella hän on kohtuunätti tyttö, perinyt äitinsä ulkonäön ja nähtävästi kaiken muunkin, paitsi erikoisvoimailuelimen.
Ehkäpä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdolla?
Pätevyys ainakin riittää äippylinsä puolueeseen.

Äärimmäisen epätodennäköistä on, että asianomaisesta voisi koskaan tulla käppäukkoa.

Anonyymi kirjoitti...

QK. Täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki:))
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Merkittävintä tässä kai lienee että valtamedia nostaa huomionhakuisen pellen uutiseksi.

Huru-ukko: No lisätäänpä vielä kunniamitali ”Työmiehen hymy”:

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguWQPdzzTYYMpVcfX_hw6YmEDZ_GJEpZaMNQJkAwlIhMAdyyXfSEMOecKIz3zywwo56vSF05sZcC0p44adv22b8TKv86VTEqOKF5MlXcUgSd_4ysN_ngTi9zeBvKJNhYpa-XHpCOXcWAvypTrqvu4rVPNjHaJPc18gVTOCalLKFXUY_xqa0GG2VBNf/s612/kansalaisneuvos%20v%C3%A4ntt%C3%B6nen.jpg

Pahoittelut pitkästä linkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä pohojanmaan laitamilla köppäänen tarkoittaa huonoa, ei ilikiää

Sepi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sepi. En ole pohojalaanen, mutta muistan kun Talvisota-elokuvassa yksi hahmo totesi valokuvaan puoliväkisin mennessään että ”partakin ajamatta, kyllä tää on niin köppääsen oloosta”.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyse on taas kerran siitä, missä päin Suomea ollaan:
mennäänkö saunaan ja syödään sitten vasta?

Vastikään tuli vastaan viihdeuudin, jossa julkkiksen maininneen kolkanneen portsarin.
Täällä Hämeessä se tarkoittaa kuoliaaksi lyömistä.
Kantasana on "kolkka" eli vasama, joka kolkkasi oravan hengiltä nahkaa tärvelemättä;
partioliikkeestä tuttu kolkkapoika katsoi mihin saalis ja kolkka putosivat.
Uutimen julkkis ei kuitenkaan ollut uhriaan tappanut.

Kunniamerkkiluokassa "Työmiehen hymy" näyttäisi olevan ennemmin solki kuin mitali.

Anonyymi kirjoitti...


Anonyymi Anonyymi sanoi...

Täällä pohojanmaan laitamilla köppäänen tarkoittaa huonoa, ei ilikiää

Sepi
Noin minäkin sen olen ymmärtänyt. Siksi mulla se köppäänen. Kun en ole enää ns. eilisen teeren poikanen. Eli ikä ja terveys haittaa luulottelemasta edes itselleen, että olisi jotenkin miestäparempi. Jaa, no ehkä puiheissa vielä pärjään hitaammin älyäville:)) Tai sitten ei.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, murteet vaihtelee. Onks suolaton tuimaa vai ei? Onks itikka hyttynen vai lehmä jne. Ne murteet ovat sitä oikeaa rikkautta jota ei tarvitse kehitysmaista tuoda.

Huru-ukko: Pärjäilyjä. Ei tässä itselläkään kroppa ole enää kuin kaksikymppisellä mutta poskea voi aina soittaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Murre ja kieli, heimo ja kansa.

On joukko ihmisiä, jotka asettuvat asumaan pienelle alueelle.
Heistä tulee kylä.
He havaitsevat lähellä olevan muitakin kyliä, joissa asuu heidän kaltaisiaan ihmisiä;
he ymmärtävät toistensa puhetta, vaikka se onkin hieman erilaista.
Kun nämä kyläkunnat kohtaavat toisiaan enemmän, he muodostavat heimon.

Heimot puolestaan kohtaavat toisiaan, ja huomaavat ymmärtävänsä edelleen toistensa puhetta ja tapoja, vaikka ne ovatkin jonkin verran erilaisia.
Ne puheen erot ovat heidän kielensä murteita ja tapojen erot saman kulttuurin eroja, joskaan asiaa ei tiedosteta silloin vielä sillä tavalla.

Sitten kohdataan ihmisiä, jotka ovat aivan erilaisia.
Heidän puheensa ei ole murretta, vaan jotain täysin käsittämätöntä.
Heidän tapansa tehdä asiat on täysin erilainen!

Syntyy ymmärrys:

nuo eivät ole meikäläisiä!
Me puhumme eri lailla ja tarkoitamme joillakin sanoilla eri asioita, mutta ymmärrämme toistemme puhetta.
Ennen kaikkea me teemme asiat keskeisiltä osin samalla tavalla, toisin kuin nuo.

Silloin syntyy kansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo oli aika hyvin tiivistetty.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta köppääsestä. Murresanat voivat olla monimerityksellisiä ja merkitys saattaa vaihdella niin seudun kuin käyttäjänkin mukaan. Esim jullikka. Voi olla vankka pojan jullikka, tai joku voi tehdä jullikan. Se tehty jullikkakin voi olla todellinen ruma temppu, tai kaverille tehty hyväntahtoinen pila. Näitä tällaisia murresanoja on paljon.

Anonyymi kirjoitti...

En enää nykyisin välitä paskaakaan siitä mitä Suomelle tulevaisuudessa tapahtuu. Jos Suomesta tulee vaikka islamilainen valtio niin siitä vaan. Jos tämä on se kehitys mitä Suomen kansa haluaa ja tämä eduskunta se demokraattinen kokoonpano minkä Suomen kansa haluaa, niin kuka minä olen väittämään vastaan?

Anonyymi kirjoitti...

Onko siis tuo Frangenin poika (omasta mielestäänkään) trans- tai muunsukupuolinen?
Vai onko hän vain transvestiitti?
Vai onko se sittenkin sama tai ainakin melkein sama asia tai ainakin saman taudin lievempi muoto? Vai aivan eri asia?
Tyypillinen transvestiitihän (toisin kuin transsukupuolinen) kokee kyllä olevansa juuri sitä sukupuolta mitä biologisestikin on. Eikä haaveile mistään "korjauksesta", suoritettiinpa se sitten leikkauksella tai hormoneilla. Hänestä on vain kivaa ainakin silloin tällöin pukeutua vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisiin vaatteisiin ja esiintyä sellaisena, mikäli mahdollista jopa korostetun selvästi ja erehdyttävästi vastakkaisen sukupuolen mukaiseksi. Mutta ei jatkuvasti vaan ainoastaan silloin tällöin. Ja siinä tuo poika todella onnistuikin, ainakin tuossa Qroquius Kadin linkittämässä kuvassa.
Mutta vaikka naiseksi pukeutunut transvestiittimies mielellään esittääkin naista niin hyvin kuin mihin pystyy, hän ei kuitenkaan koe todella olevansa nainen. Se on vain eräänlaista roolileikkiä ja näyttelemistä, joka kuitenkin kiehtoo heitä. Onko se tervettä vai osoitus jonkinlaisesta mielenviasta, siitä voidaan tietysti olla eri mieltä, samoin kuin epäilemättä monesta muustakin asiasta. Aikoinaan se virallisestikin luokiteltiin sairaudeksi (ainakin jos mies halusi esiintyä naisen näköisenä, ei niinkään päinvastaisessa tapauksessa), nykyisin tietääkseni ei enää.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuntuu että vaalit ovat vain teatteria meille käppäukoille. Pressavaalitkaan eivät enää tunnu pressanvaaleilta. Eduskuntavaaleista jäi maku, että puhutaan mitä puhutaan, teot ovat jotain muuta. Säätytalolla tapahtuu vaalien jälkeen jotain outoa. Tuntuu kuin joku sanelisi poliitikoille miten nyt pitää olla. Poliitikon puheilla ja teoilla on kohtaanto-ongelma.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1.lle, Ano2:lle, Ano3.lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Murteet ovat kielen rikkautta. Valitettavasti murteetkin ovat alkaneet ajan kuluessa laimentua.

Ano2: Minä välitän. Enkä usko että suomalaiset haluavat tätä. Eivätpä vaan ymmärrä, mihin tämä kehitys johtaa.

Ano3: Transvestiitti. Ja kovasti muodissa mukana. Ja pelle.

Ano4: No joo, niin pitkään kun olemme EU:ssa niin päätösvalta ei ole Suomella.

QroquiusKad kirjoitti...

Transvestismin lisäksi Frangén Junior kokee sukupuolensa vaihtelevan tai ainakin sanoo kokevansa niin.

Anonyymi kirjoitti...

Torjuntavoitto häämöttää.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo. Muodissa mukana oleva pelle.

Tapsa vaan: Totta, mutta Haaviston saama äänimäärä on järkyttävän suuri.

Ekku kirjoitti...

On se vaan käsittämätöntä, että miten moni äänesti Haavistoa. Kertoo siitä, että Suomessa on jatkossakin syytä olla huolissaan. Surkeat ehdokkaat, mutta silti.

QroquiusKad kirjoitti...

Miljoona neljäsataaseitsemänkymmentätuhatta kaksisataaviisi täysivaltaista Suomen kansalaista olisi halunnut tasavallan presidentiksi patologisen epärehellisen maanpuolustukseen vihamielisesti suhtautuvan sosiopaatin.

Meillä on nyt sitten seurattavaa seuraaviksi kuudeksi vuodeksi:
kasvaako Tubi uuden tehtävänsä mittaiseksi?
Siihen on olemassa kuitenkin jonkinlainen mahdollisuus, joskaan ei kovin todennäköinen.
Pepulta sen sijaan olisi ollut odotettavissa pelkästään samaa tuhonkylvöä kuin Tawja Havofkalta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Tuo Haaviston saama äänimäärä on järkyttävä. Toivotaan, että Stubbilla on hyvä avustajakunta ja hän kuuntelisi sitä. Minä muuten tuskin teen mitään postausta näistä vaaleista. Ei niistä ole enää mitään sanottavaa. Teen postauksen hieman muusta.

QroquiusKad kirjoitti...

Lopulliseksi numeroksi tuli sitten 1 476 548, joilla Peppu jäi Tubista vain 98 663 äänen päähän.
Sen verran nukkujia olisi riittänyt muuttamaan tämänkin vaalin lopputuloksen.
Se on pienestä kii, sanoi Samuli Edelmann.

vieras kirjoitti...

Tällä kertaa taktinen äänestäminen tuotti halutun tuloksen. Äänestin Stubbia vain siksi koska se oli ainoa keino estää Haaviston valinta. En äänestänyt Stubbin puolesta vaan Haavistoa vastaan.

Persujen puoluejohdon tulee pelata niin että Stubb ei ainakaan sabotoi persujen hallitustoimintaa. Haavisto sen sijaan olisi 24/7 torpedoimassa kaikkea mitä persut edes yrittäisivät hallituksessa.

Pitää toivoa että pressana Stubb osallistuu mahdollisimman paljon kissanristijäisiin ja muihin semmoisiin tilaisuuksiin missä hänen läsnäolo luo arvovaltaa, mutta ei kuitenkaan aiheuta poliittisia riskejä. Mielelläni sallin Stubbille, oikeastaan toivoin että hän on mahdollisimman paljon seremoniamestari joka kestitsee vieraita, tai menee vieraaksi kestittäväksi. Ja siinä välissä sitten fiilistelee urheiluharrastusten kanssa. Stubbia ei varmaan edes tarvitse huijata tekemään mediaposeerauksia, vaan hän voisi aidosti tykätä tuosta.

Jos Ykä olisi saatanallis-perkeleellinen taktikko ja juonittelija, miten minimoisit Stubbin riskit? Siis mikäli olisit semmoisessa asemassa että ohjeesi kuunnellaan ja toteutetaan?

Seuraavaksi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho isännöi presidentin virkaanastujaisia eduskunnassa ja pitää puheen lähtevälle ja aloittavalle presidentille. On ennenkin ollut virkaanastujaisia joita isännöivä puhemies on osallistunut samaan vaaliin kuin virkansa aloittava presidentti. Näin oli 1931 (Kyösti Kallio), 1950 (Urho Kekkonen), 1982 (Johannes Virolainen) ja 2000 (Riitta Uosukainen). Kallio ja Kekkonen aloittivat sitten presidenttinä kuusi vuotta myöhemmin.

Jos Stubb totaa presidentin virasta "vittu mitä paskaa", se voi merkitä sitä ettei 2030 vaalit enää kiinnosta. Tällöin äänet menevät uusjakoon. Jussi voi silloin lähteä ehdolle jos vielä kiinnostaa. Mutta jos Stubb päättää jatkaa, sitten on hankalampi tilanne koska istuva presidentti on syrjäytetty vain kerran, 1937 vaaleissa.

vieras kirjoitti...

Stubb on ehkä parhaassa tapauksessa harmiton hölmö. Hänet saadaan pidettyä harmittomana kun laitetaan kissanristijäisten pariin, pois kovasta poliittisen päätöksenteon ytimestä. Viestintätoimistot saavat tosissaan kouluttaa Aleksia esiintymään niin ettei mokia tapahdu.

Sen sijaan Haavisto on paha ja vaarallinen, hän on ahkera ja väsymätön siinä mitä tekee. Hän ei lakkaa yrittämästä kaikkia keinoja. Se on nähty mm. siinä että hän on pyrkinyt kolmesti presidentiksi.

Kiinnostavaa tietää mitä tapahtuu 2027, jättääkö hän eduskunnan ja meneekö eläkkeelle? Hän on silloin 69 v. Vuonna 2030 hän on jo 72, joten aika fanaatikko pitää hänen olla jos hän taas menee ehdolle.

Haavisto on vihreille samanlainen doping, kuin Kekkonen oli pitkään kepulle. Kenet vihreät olisi laittanut ehdolle 2012, 2018 ja 2024, mikäli Haavistoa ei olisi ollut tarjolla? Vihreillä olisi ollut tarjolla pelkkiä vihaisia intersektionaalisia ämmiä. Tai sitten joku kakkosketjun homo tai nynnymäinen miesoletettu.

Anonyymi kirjoitti...

Olispa hieno sellanen käppäukko t-paita.

Anonyymi kirjoitti...

Todettakoot, että nuoremmat pragmaatikot kannattivat Haavistoa. Onhan parempi, että varmasti koittava konkurssi tapahtuu aiemmin kuin myöhemmin. Vanhempien pragmaatikkojen kannalta on edullisempaa pitää järjestelmä kasassa kauemmin, niin saa elää ~rauhassa ja pitää rahansa -> Stubb.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ihmeen järkyttymistä siinä on, että Haavistoa kannatti se osuus väestöstä mikä sitä kannatti (eli noin 48 prossaa)? Jos tulisit sieltä kuplastasi ulos ja vuorovaikuttaisit ihmisten kanssa elävässäkin elämässä, netin ja virtuaalimaailman ulkopuolella, voisit havainnoida sitä miten he ajattelevat ja toimivat eivätkä täysin tavalliset mielipiteet tulisi enää yllätyksenä.

Onko käppäukkouden edellytyksenä se, että on niin jämähtänyt tietokoneelleen ettei tiedä enää mistään mitä sen ulkopuolella tapahtuu?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, vieraalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Jep, tiukille meni.

vieras: Ihan hyviä havaintoja. En oikein osaa taktikoida tuossa Stubbin asiassa.

Ano1: Valokuvistahan saa kyllä teetettyä t-paitojakin.

Ano2: Mahdollista, mutta en usko että heitä oli kuitenkaan kovin paljoa.

Ano3: Ja ehkä sinun kannattaisi jättää tekemättä etäanalyysejä ihmisestä jota et tunne ollenkaan.

Käppäukkouden ihmettelijä kirjoitti...

En tiedä, että mitä vittua tuonkin käppäukon kuvan on tarkoitus esittää, mutta se näyttää joltain lukutaidottomalta Kalliovuorten hillbillyltä, joka ei ole koskaan poistunut kolmeakymmentä kilometria kauemmaksi syntymäpaikastaan, jonka vanhemmat olivat yhtä aikaa sekä sisaruksia ja joka on ollut humalassa yhtäjaksoisesti viimeiset viisikymmentä vuotta. Onko sellaiseen habitukseen syytä samaistua tai onko se jotakin sellaista, mistä on syytä olla ylpeä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Käppäukkouden ihmettelijä. Sehän on vaan leppoisa kuva, mutta jos haluat vetää siitä porot nokkaan niin sinulla on siihen toki kaikki oikeus.