maanantai 26. helmikuuta 2024

VALEHTELUN VUOSIKYMMENET

Kun tässä itsekseni tuumailen niin voin todeta että minähän olen – piru vie – elänyt koko ikäni maassa jossa valehtelu on ollut pakollinen normi. Pakollinen valehteluhan alkoi jo silloin Kekkoslovakian aikaan jolloin valehdeltiin YYA-valhetta. Neuvostoliitto oli Suomen suuri ystävä, työläisille oikein mukava yhteiskunta ja nimenomaan Neuvostoliitto oli se maailmanrauhaan aktiivisesti pyrkinyt yhteiskunta imperialistista ja sodantahtoista länttä vastaan.

Kyseinen pakollinen valhe oli tietysti paskapuhetta niin kuin valheet yleensäkin mutta kyseistä valhetta – toisin kuin niitä seuraavia – saattoi tietyllä tavalla nimittää vastuulliseksi valheeksi jonka olosuhteet sanelivat. Kahdesta syystä. Ensinnäkin silloisella Neuvostoliitolla oli aivan totaalinen sotilaallinen ylivoima. Ja toisekseen kyseisen Neuvostoliiton kanssa Suomi saattoi käydä tuottoisaa kahdenvälistä kauppaa. Sen vuoksi ystävyyden kulisseja kannatti pitää yllä ja valehdella naama näkkärillä.

Mutta valhettahan se oli yhtä kaikki.

Vuonna 1990 tuli Suomeen seuraava ja nopeasti yleistynyt pakollinen valhe. Meinaten somalit. Joista alkoivat kehitysmaalaisiin liittyvät valheet. Eli se porukka oli virallisen valheen mukaan tullut Suomeen hirvittävästä hätätilasta ja hengenvaarasta. Lisäksi tuohon aikaan moni tiedostava ihminen oli innoissaan ja totesi että on jo aikakin saada kansainvälistä väriä ja värinää ummehtuneeseen Suomeen.

Kyseinen valhe ajan mittaan lisääntyi ja syventyi mutta siinä välissä tuli uusi valhe, eli EU-valhe. Siinähän valehdeltiin suomalaisille että EU:sta on meille pelkkää hyötyä eikä se vie itsenäisyyttämme pois tippaakaan. Muistan, että joku kokoomuspoliitikko mainosti että ”EU:ssa Suomi on itsenäisempi kuin koskaan ennen”. En muista kyseisen tyypin nimeä mutta tajuan että valheen ylläpitäminen vaatii kykyä myös valehdella itselleen. Kas kun tosiasiassa Suomi oli autonomian aikana itsenäisempi kuin nykyisessä EU:ssa.

Ja joo, vuosituhat vaihtui ja se kehitysmaalaisiin liittyvä valehtelu vain syveni. Ehkä on niin, että kun hirviö on päästetty irti, niin sitä ei uskalleta sanoa hirviöksi vaan sitä täytyy sanoa ystäväksi. Jopa välttämättömyydeksi. Silloinhan keksittiin se, että nämä kehitysmaalaisethan ovat Suomen tulevaisuudelle aivan välttämätön voimavara joita ilman ei tulla tulevaisuudessa toimeen. Muistanette lauseen ”kukas sitten pyyhkii teidän pyllyjänne kun olette vanhuksia”? Valheeseen kuuluu tietysti aina propaganda ja propagandan yksi pääsääntöjä on nimenomaan se, mitä jätetään sanomatta.

Valheeseen uskovat ja sitä julistavat ovat jättäneet säännöllisesti sanomatta että nämä ”huippuosaajat” ja ”tulevaisuutemme pelastajat” elävät Suomessa sosiaaliturvalla ja sehän heidän tavoitekin on ollut. Samoin jätetään sanomatta se, että nämä ”hädänalaiset” säännöllisesti lomailevat niissä maissa, joista ne ovat tulleet ”kuolemanpelossa” Suomeen.

Yhtä asiaa ei oikein voinut vaieta eli kyseisten huippuosaajien järkyttävää määrää väkivalta- ja seksuaalirikoksissa mutta siihenhän kehitettiin lieventävä väite eli ”raiskaavathan suomalaisetkin”. Täällä voiman pimeällä puolella niistä han-suomalaisista on vittuiltu sen jälkeen varsin taajaan. Se vaan taisi olla ensimmäinen kerta Suomen historiassa kun valhetta ylläpitävä tiedostavaisto alkoi puolustella vakavia rikoksia sillä perusteella että tekeväthän niitä suomalaisetkin.

Tähän valheeseenhan kuului osana se, että tänne tulleet kehitysmaalaiset islamilaiset ovat aivan samanlaisia lällydemareita kuin me pohjoismaalaiset ja islam on yleensäkin rauhan uskonto.

Kyseinen valhe elää, pysyy ja paranoo. Lähempänä nykypäivää muurahaiskansalainen törmäsi sitten taas uuteen valheeseen. Eli siihen, että ilmastohysterian vuoksi Suomen teollisuus pitää alasajaa ja Suomi pitää yhä lisääntyvässä määrin muuttaa jonkinlaiseksi EU:n luontoreservaatiksi. Tämän valheen ylläpitäjät saattavat hyvinkin tietää, että se kaikki on turhaa, sillä Suomi on ollut koko ajan hiilinegatiivinen mutta sehän ei estänyt valheen ylläpitämistä joten keksittiin uusi termi ”luontokato”.

Yksi niitä tuoreimpia valheita on tämä transpuputus. Eli sukupuolia on tolkuttomasti ja sukupuoli itsessään on täysin mielialakysymys jota voi vaihdella mielensä mukaan. Biologia on tässä valheessa unohdettu kokonaan ja tätä valhetta opetetaan lapsillekin.

Mikä on yhteistä näille kaikille normiksi muuttuneille valheille? Tietysti se. että niin poliittisessa koneistossa kuin valtamediassa hyvin harva uskaltaa kyseenalaistaa valheet ja todeta että keisarilla ei ole vaatteita. Ja ne, jotka sen uskaltavat tehdä, ovat häiriköitä, ongelma ja pelottavaa äärijotakin.

Noin henk koht toivon että – jo suhteellisen vanhana miehenä – ehtisin nähdä vielä sen ajan kun valhe tunnistetaan valheeksi ja totuudesta tulee normi. En tosin pidätä hengitystäni sitä odotellessa.

Ja laitetaanpa postauksen päätteeksi erään valheen syntysanat:

Ja eiväthän ne edes mitään pakolaisia olleet vaan elintasosurffareita. Mutta valheessa on varmaan tiedostavan mukavaa ja turvallista elää.

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin totta, niin totta! Tänä aamuna oli woke maikkarin puusilmän haastattelussa Varman toimari Risto Murto (miksi hän on olevinaan niin hyvä talousmies että molemmat woke kanavat käyttävät "asiantuntijana"). No tulihan se lopuksi kauan odotettu kysymys työperäisestä maahantunkeutumisesta. Ristonkin mielestä sitä sitä pitää lisätä koska he työllistyvät niin hyvin. Tuon väitteen perusteellako ristosta on tehty talousasiantunija? Onneksi ei ole vakuutuksia varmassa, eikä tule.

kt

Anonyymi kirjoitti...

Suomeen mahtuu aina vain yksi totuus. Eli valhe. Uusin totuus on että USA tulee Suomeen meitä auttamaan ja Nato on rauhan organisaatio.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Kunkin ajan suuri yhteinen valhe ei koskaan ole yksi valhe, vaan kaksi valhetta.

Kaikki tunnustuksellinen ajattelu on olemuksellisesti dualistista: omaksutaan yksi totuus, ja muodostetaan viholliskuva vastakkaisesta totuudesta. Totuus on aina kaikenkattava, kaikkiallinen ja kaikkivoipainen. Sen vastakohta on torjuttava, todistettava vääräksi, suljettava pois tajunnasta, demonisoitava, viimekädessä se kannattajat on eliminoitava.

N-liiton ideologinen idealisoiminen ja ihannoiminen olivat ehkä kansallisen selviytymisen kannalta oikea strateginen valinta. Meillä osa porukasta edelleen elää tunnustuksellisen ajattelun aikaa, ja esimerkiksi Kekkosta mustamaalataan ja lyödään edelleen kuin vierasta sikaa.

Historialliseksi tosiasiaksi kuitenkin jää, että hänen aloitteellisuutensa hyvien naapurisuhteiden vaalimisessa antoi hänelle vahvemmat neuvotteluasemat kuin mitä konfrontaation rakentaminen olisi antanut. Historiallinen tosiasia on, että Kekkosen politiikan seurauksena Suomesta tuli hänen valtakaudellaan ei vain hyvinvointivaltio, vaan "maailman amerikkalaisin maa".

Strategisessa tunnustuksellisuudessaan Suomi kuitenkin käpertyi vahvasti sisäänpäin. Ehkä juuri omissa liemissä lilluminen sitten nosti pintaan nuo kaikkea ulkomaalaista ihannoivat ja monikulttuuristumiselle suopeat asenteet. Niissä illuusioissa täällä eltään yhä, ja uni on niin sikeää, ettei heräämisestä ole toivoakaan.

Toki monikulttuurisuuden ihannoimisessa vaikuttaa taustalla koko eurooppalaisen uuden ajan ajttelun tiedollinen rappeutuminen -- kielellis-kulttuurisia kansallisvaltioita kannatelleen yhteisövoimat ovat rapautumassa, lukutaidon myötä katoaa kaikki muukin asiahallinta, ja se "totuus", joka olisi vastakohta nyt leviäville kammottaville "ihmisarvo- ja -oikeusideologioille", on jo häviämään, kadotukseen tuomittu.

Bogreol kirjoitti...

Lohdutuksena kuitenkin, että niin kauan kun ymmärtää valheen ei elä siinä. Poliittinen polarisaatio kertoo monien elävän valheessa tai ainakin hyväksyvän elämänsä vilpillisen informaation alla. Presidentinvaaleja pidettiin mediassa jopa kansan yhdistymisenä oltiinhan valittu toiselle kierrokselle kaksi liberaalia globalistia. Miten polarisaatio voisi hälvetä, koska me pidämme sellaista suurena turvallisuusuhkana, mitä toinen osa kansaa pitää rikkautena ja voimavarana.

Luin kommentteja Israelin Gaza-konfliktia käsittelevästä videosta, siinä sanottiin, että Israel on ainoa maa, joka ei tule islamin alistamaksi, Israel oli juuri tappanut useita saadakseen kaksi israelilaista panttivankia vapaaksi. Meillä mieluummin tapatetaan omia jotta voi antaa "turvapaikan" tuhansille vieraille. Vasemmisto marssii Palestiinan lippua kantaen syyttäen Israelia palestiinalaisten kansanmurhasta ja samaan aikaan laulaa From the river to sea -kansanmurha -kehotusta sodan toiselle osapuolelle.

Diktatuurissa elävät ihmiset tietävät olevansa harhaanjohtavan informaation kohteena, totalitarismissa informaatio ja valhe ujutetaan huomaamatta ja itsenäiseen ajatteluun kykenemättömät uskovat kaiken heille syötetyn, mikäli se tulee ns. virallisista lähteistä. Media huijaa liian monia, joskus eivät omakohtaiset kokemuksetkaan avaa silmiä voimassa olevalle valtio-ideologialle, oikeusvaltio-periaatteelle, jossa vieraiden ihmisten ihmisarvo ja -oikeudet sivuuttavat omien kansalaisten vastaavat oikeudet.

Ha-nostri kirjoitti...

Islamin omien oppien ja empiirisen aineiston perusteella islam on vihan, sorron ja suvaitsemattomuuden uskonto. Tämä olisi hyvä tuoda esiin aina, kun islamista puhutaan tai kirjoitetaan.

Historix kirjoitti...

Moro Ykä, varsin kattava tuo sinun valhelistasi. Lisäisin siihen vielä yhden varsinaisen valheiden äidin, joka on vastuussa monista valheen lapsista - jotka tosin kasvavat ja kukoistavat jo itselläänkin.

Tarkoitan feminismiä. Senhän on kerrottu ja mainostettu olevan tasa-arvon toteuttamista. Ei siis mitään nollasummapeliä, jolla yhteiskunnan resursseja jaetaan uusiksi. Feminismin kerrotaan arvostavan yhtä paljon kumpaakin sukupuolta - itse asiassa feminismi pitää niitä kaikkia 70 sukupuolta yhtä arvokkaina.

Paitsi että.
Tuo kaikki yllä esitetty hyvyys on valhetta.

Feminismi on tasa-arvoksi verhottua miesvihaa ja naisen pohjatonta ahneutta ja kaunaisuutta miestä kohtaan.

Yhteiskunta, jossa on feministien matriarkaatti, on jo menettänyt elinvoimansa ja tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Syntyvyys romahtaa, perheet hajoavat ja naisten johdolla yhteisön rajat ja turvallisuus tuhoutuvat. Talouden naiset tuhoavat ajamalla vimmaisesti vihreätä siirtymää, eli sosialismia ja kommunismia. Niin jos taloudesta on maahanmuuton jäljiltä enää mitään tuhottavana. Kirkko, yliopistot, armeija, politiikka, mediat - nämä kaikki on feminismin valheet tahranneet ja häpäisseet.

Lopuksi, Ykän listaamia valheita ei saada pois tuhoamasta yhteiskuntaa, ellei ensin poisteta valheiden äitiä: feminismiä!

Anonyymi kirjoitti...

Omana elinaikanani en tule noiden valheiden tunnustamista ja politiikassa tehtyjä virheitä näkemään tai oikeammin kuulemaan. Vastahan meillä on perattu joten kuten vuoden 1918 traumat. Taistolaisuuden ja sitä seuranneen liukumisen vähän maltillisempaan sosialismiiin, 1990-luvun laman syyt ja seuraukset (konkurssit ja itsemurhat) ja kehitysmaista suuntautuvan "pakolaisuuden" sekä " työvoimapulan paikkaamisen" ja vihreän siirtymän valheet ja virheet tunnustetaan julkisesti sitten kun osalliset eivät ole enää elossa. Ehkä se Tiitisen listakin nostetaan päivänvaloon vuonna 2050.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Olipahan tosia nuo valheet.

Listaan voisi lisätä muunneltuja totuuksia:
Me tienataan tällä. Ruotsi on turvallinen ja vauras maa. Suomessa asuu maailman onnellisimmat ihmiset. Maaahan tulijoiden motiivien arvostelu on rasismia. Sisäänpäin kääntyneestä nationalismista ei ole koskaan seurannut hyvää. Eikä Valtteria pidä pysäkille jättää...

Suomi on Pisamaiden ehdotonta huippua, sijoilla 10-90 %. Äänestämällä voit vaikuttaa asioihin. Ja sen huomaa. Hyväuskoisessa hölmöydessä suomalaiset ovat maailman kärkikastia. Apinoita koijataan. Eihän siitä pidä apinoita syyttää, uhrejahan ne ovat.

Apinoilla on luontaisia vihollisia, siitähän suomalaiset kärsiä saavat.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä alkoi verisuoni pullistua otsalla ja ketutus nousi kohtuuttomiin lukemiin kun muistutit noista asioista. Jos voisin, niin eläisin missä tahansa rinnakkaistodellisuudessa mielummin kuin tässä nykyisessä. Kyllä elämme nahkeita aikoja.

QroquiusKad kirjoitti...

Näitä asioita olen täällä yhä uudelleen esiin nostanut, joskaan vastaanotto ei aina ole ollut oikein samanmielistä.
No, Paasikivi totesi tuoreeltaan vuonna 1946 päiväkirjalleen tämän uuden valehtelupolitiikan olevan pakon sanelema asia, mutta oli huolissaan miten Suomen kansan moraalinen selkäranka sen kestäisi.

Eihän se kestänyt.

-TR- kirjoitti...

Kyllä se valehtelu oli täysin häikäilenätöntä myös pari-kolme vuotta sitten kun ihmisiä painostettiin suostumaan sen lääketieteellisen kokeen koekaniineiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Noita kun olisi 80-luvulla julki sanonut niin valkotakkiset miehet olivat tulleet ja vieneet. Paitsi tietenkin siitä suuresta ja mahtavasta. Muuten, vaikka kavereita oltiin suuren ja mahtavan kanssa niin asearsenaalia taisi olla moninkertaisesti silloin tuossa rajan takana. Tiesivät että kehuttiin kun käskettiin. Mutta kauppa kannatti.

Kaupasta. Heikki Heiskanen tekee hyviä raportteja Venäjältä. Kävi Moskovan marketeissa eikä siellä puute ja kurjuus silmään pistänyt. Coca cola ja Pepsi ym länsitavaraa oli hyllyssä. Ja oma tuotanto kasvaa. Vahvistaa käsitystä, pakotteista kärsii eniten pakotteiden asettaja. Meidän tapauksessa ei edes pakotteiden käskijä. Suomalaisia köyhdytetään vauhdilla. Muut osaavat kiertää pakotteita ja tehdä hyvää pisnestä. Euroopan unionissakin.

Minulle viimeinen oikea presidetti oli Kekkonen. Sen jälkeen on ollut vain surkimuksia. Saattoivat olla muka koviakin kabineteissa alaisilleen mutta eivät tulleet koskaan omalla naamalla kertomaan päätöksistään. Työnsivät muita eteen.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin naistoimittaja kirjoitti YK: n juuri saamasta raportista, jossa kerrottiin Hamasin väkivallasta. Naisilta leikottiin rinnat irti, nauloja vaginaan ja muu perhe pakotettiin katsomaan tyttärien, äitien ja siskojen joukkoraiskauksia.

Nuo asiat Hesarin toimittaja luetteli, mutta rupesi sitten oikein innolla vesittämään niitä. "Kaikissa sodissa raiskataan, venäläiset raiskasivat Ukrainassa" jne.

Kaiken huipuksi toimittaja väitti myös Israelin sotilaiden syyllistyneen samanlaisiin tekoihin, mutta "niitä on vaikea todistaa". Hesari on täysin paska lehti. Onneksi Israel nyt vie sodan loppuun asti! Ei edes Isis tehnyt yhtä törkeitä tekoja kuin Hamas.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kt:lle, Ano1:lle, Seppo Oikkoselle, Bogreolille, Ha-nostrille, Historixille, Rouva Anolle, Ano2:lle, Ano3:lle, Qroquius Kadille, TR:lle, Ano4:lle ja Nils-Aslak Näkkäläjärvelle & kiitos kommenteistanne. Niin kuin kommenteista huomaa, niin niitä normiksi nostettuja valheita on enemmänkin. Erityisesti nostaisin esille sen feminismin sekä muodikkaan arabiterroristien tukemisen.

Anonyymi kirjoitti...

"Valhetta, valhetta, valhetta ovat laulut maan, itsekin laulan, vaikka en usko sanaakaan." Näin meni, ainakin suurinpiirtein, vanhan kansan runo. Pätee edelleen, härmänkin vallanpitäjiin. Nyt vain korostetaan Vastuullista valehtelua.

Totuus on voima. Se kestää koetuksen. Vastuullinen valehtelukin osoittautuu lopulta tuhoisaksi ratkaisuksi.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Toivottavasti totuus voittaa. Mutta koska? Virallisella valheella on tapana elää vuosikymmenet.

QroquiusKad kirjoitti...

»Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.»
– Aristoteles –

Arska ei huomannut, että totuus riippuu siitä, kuka saa määritellä sen totuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Elämme samanlaisia aikoja, kuin n. 100 vuotta sitten.
Valheita ja petoksia, kunnes jollain palaa käämi, ja alkaa sota. Se voi lähteä ensin sisällissotana, jossa valheeseen ja vääryyteen kyllästyneet kapinalliset koitetaan vaientaa väkivalloin. Siihen tällä varmaan pyritäänkin. Euroopassa on jo melkoisia protestiaaltoja, mutta meille niistä ei tihku tietoja ns. virallisen median kautta, kuin jossain sivulauseessa.

Jos aikaa riittää, niin tämä videosarja kannattaa katsoa. Se avaa silmiä nykyiselle menolle, ja miksi se meno on sellaista, kuin se on.
Sisältää 10 osaa ja on suom. tekstit.
Dokumentin alkuperäinen nimi = Europa: The Last Battle (2017)

https://odysee.com/@suurinollaus:f/eurooppa-viimeinen-taistelu-osa-1:a

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Jostain syystä tuo Nils-Aslakin Ihmisiä Telineillä-blogi ei aukene mulle.
Aukeeko muille?

Anonyymi kirjoitti...

Yksinoikeutta "totuuteen" ei omista kukaan vaikka moni näyttää näin olettavan. Siinä mennään metsään kertojasta riippuen. Mikään ei olisi kehittynyt jos ihmiset olisivat alistuneet hallitsijoiden totuuteen mitään kyseenalaistamatta. Mutta, sanoohan ikivanha viisauskin, totuuden kertojalle ei yösijaa anneta. Viralliset valheet ovat vieneet Suomenkin tilaan jossa toimii vain petos & huijaus ja humbuugi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen pitää olla myös koko maailman oikeuslaitos jossa kaikenmaailman rikolliset tuomitaan maksoi mitä maksoi. Varmaan siihen velvoitaa "kansainväliset sopimukset". Menee yli minun ymmärrykseni. Ymmärrykseni mukaan rikolliseksi epäillyt tuomitaan siinä maassa jossa rikos on tehty eikä suomalaisilla ole syytä puuttua minkään maan sisäisiin asioihin. Suomikaan ei nyt niin esimerkillinen oikeusvaltio ole edes omille kansalaisilleen.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Eihän tuo Ihmisiä telineillä-blogi aukene mullekaan:-(((

29051453 kirjoitti...

Ano 01:39. Ei auennut minullakaan. Nils-Aslakilla oli aiemminkin sama tilanne? Harmillista.

Anonyymi kirjoitti...

VNV tuossa ihmettelee kun ei Nisl Aslakin telineet aukena hänelle. Ei ne aukena minullekaan, liekö tellingit kaatuneet ja ihmiset jääny alle? Ihmettelee myös Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Veli Nils-Aslakin blogi on jälleen kerran sensuurissa.
Sitä tapahtuu tuon tuostakin.
WordPress näyttää olevan Bloggeria heikompi alusta, kun tätä blogia ei voida sensuroida samalla tavalla, vaikka taatusti siihenkin olisi oikein hyvä halu.

Anonyymi kirjoitti...

Niin olkoon typerä vertaus, mutta otsikkoahan voisi verrata avioliittoon. Vuosia/vuosikymmeniä valehtelua, kun alkuhuuma on ohi. Sitten kun haet korvauksia elämän pilaamisesta, henkisestä kidutuksesta, rahat on mennyt, kaverit hylänneet, sukulaiset kimpussa toistensa kurkuissa ja lapset traumatisoituneet. Paras olisi ollut olla menemättä mihinkää liittoon. Tai no poikkeuksia tietenkin on. Eli yksittäistapauksia. Mutta joo. Kyllähän kansaa huijataan/mielipide vaikutetaan oikein urakalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Ano2:lle, Ano3:lle, Terho Hämeenkorvelle, 29051453:lle, Huru-ukolle ja Ano5:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Näyttää siltä, että koko Vuodatus-netti – joka on siis Nils-Aslakin pelialusta – on nurin eli ongelma ei koske vain hänen blogiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksemme ministerit eivät valehtele koskaan. Lain mukaan heidän pitää olla rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

QroquiusKad kirjoitti...

Siinä tapauksessa Vuodatus on vielä heikompi alusta kuin WordPress.

Anonyymi kirjoitti...

Pettäjän tiellä on vain huonoja vaihtoehtoja. Bändi treeneissä soitimme tänään pettäjän tie iskelmää. Sitähän voisi soveltaa Oy suomi ab osalta. Irwiniä unohtamatta. Jaakko Teppo tietenkin. Kaikki on päin vittua, mutta otetaan huumorilla. Jos kyetään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Qroquius Kadille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Eikös eduskunnassa ole jopa sellainen keskustelukoodi että toisen eduskunnan jäsen ei saa sanoa valehdelleen?

Qroquius Kad: Tähän en osaa sanoa mitään. Sivut ovat edelleen nurin.

Ano2: Eihän tämä tilanne pahemmin naurata.

QroquiusKad kirjoitti...

Se valtiosääntömme pykälä, joka on nykyään Perustuslaki 31. & ja velvoittaa kansanedustajaa esiintymään vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.
Tämän on perinteisesti tulkittu sisältävän erikseen mainittuna kiellon syyttää jotakuta valehtelusta tätä sanaa käyttäen.

Kiertoilmaisut ovat siis sallittuja, riippuen tietysti siitä kuka sanoo kenestäkin mitä.
Vakaa ja arvokas käyttäytyminen ovatkin sitten puhemiehen makuasioita, riippuen luonnollisesti nekin edellämainitusta.

Anonyymi kirjoitti...

Oli miten oli. Kun olen kuulostellut omassa mafiassani, niin naiset hyväksyvät sen. He kannattavat rajat auki politiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnan keskustelukoodi on semmonen että valehtelua ei saa sanoa valehteluksi vaikka tietää valehteluksi. Ministereiden kohdalla valehtelu voisi johtaa eroon jos hän tunnustaisi valehdelleensa tai sanomansa todistettaisiin valehteluksi. Siis ministeri Lintilän puhelimesta joku toinen lähettää meemejä kun hän niin sanoo. Ministeri Satonen puhuu vain totta muiden maiden "työmarkkinoista" tai sanoo asioita tutkineensa. Jnejne...

Käytännössä koodi suojaa vain poliitikkoja itseään. Eihän korppi korpin silmää noki.

Anonyymi kirjoitti...

En osaa sanoa onko "työvoimapula" valehtelua vai pitääkö panna huumorin piikkiin. Maa jossa on puolimiljoonaa työtöntä ja miljoona työnhakijaa ei voi olla työvoimapula. Jotain on tehty päin helvettiä ja pitkään tai sitten se on vain palkanmaksupula.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Suomessa tuskin on työvoimapula mutta kylläkin halpatyövoimapula.

Anonyymi kirjoitti...

Ei avaudu.