Jatkoa
kirjoitukselle Karkoittaja
Oulun
Hiukkavaara, helmikuun loppupuoli, joskus tulevaisuudessa…
Hiukkavaaran
vanhalla kasarmialueella oli pystytettyinä suuri määrä puolijoukkuetelttoja
joitten kamiinoitten piipusta nousi pimentyvään helmikuun iltaan sankka savu.
Alue oli tällä hetkellä varsin hiljainen vaikka siellä olikin paljon sotilaita.
Suurin osa oli teltoissa elpymässä. Muutama ajoneuvo liikkui alueella toimittaen
jotain jostain jonnekin toisaalle ja alueella kiersi myös muutamia
vartiomiehiä. Varsinaisesti mikään uhka ei aluetta uhannut, paremminkin
alueelle tunkeutuja olisi itse ollut suuressa vaarassa sillä Hiukkavaaraan oli
tällä hetkellä majoittunut noin kymmenen tuhatta sotilasta joille oltiin jaettu
paukkupatruunoiden lisäksi myös kovia patruunoita. Vartio kuului kuitenkin normaaliin
sotilasrutiiniin. Sotilas vartioi koska sotilaan kuului vartioida.
Yksi
vartijoista oli Sotkamosta kotoisin oleva jääkäri Martti Tuomisto jonka loppuvan
vartiohukin toinen jääkäri oli juuri vaihtanut. Tuomisto marssi teltalle, nosti
ovikankaan ja kömpi sisälle valopetroolilampun valaisemaan sotilaan olo- ja
makuuhuoneeseen. Edessä olisi vielä parin tunnin kipinä. Tähän asti kipinässä
ollut jääkäri Kääriä totesi että kamiinan päällä on kuumaa vettä. Tuomisto
kiitti, kaatoi pakinkanteen vettä, lisäsi sekaan pikakahvia ja laittoi sitten
kamiinaan pari klapia lisää. Kääriä kömpi makuualustalleen ja ahtautui
makuupussiinsa. Ulkona oli vain muutama aste pakkasta joten kamiinan
lämmittämässä teltassa pärjäsi oikein mukavasti.
Sekä
Tuomisto että muut jääkärit olivat olleet mukana ylimääräisessä
kertausharjoituksessa joita oltiin pidetty Suomessa jo toista vuotta.
Harjoitukset olivat olleet aina kolmeviikkoisia ja Tuomistolla kavereineen oli omaa
harjoitustaan kestänyt jo kaksi viikkoa. Harjoiteltu oltiin tosissaan ja
hikisesti mutta normipurnaamisen lisäksi ei suurempaa mutinaa ollut esiintynyt.
Olivathan kaikki miehet olleet mukana pari vuotta aikaisemmin tapahtuneessa
kansannousussa ja oppineet sitä myötä että koulutus ei tapahtunut turhan takia.
Osa oli ollut silloin varusmiehinä ja suurin osa – niin kuin Tuomistokin –
kansalaiskaartin jäseninä. Nuo kaartit olivat kansannousun jälkeen organisoitu
yhtenäisen, puolustusvoimien kanssa yhteistyötä tekevän koneiston alaiseksi
joka muistutti hyvin paljon suojeluskuntia. Kansalaiskaartille oli taattu
itsenäinen asema juuri siksi että se pelkällä olemassaolollaan varmisti sen,
ettei yhteiskunta päätyisi taas siihen tilanteeseen minkä vuoksi kansannousu
oli alkanut. Sitä saattoi sanoa kansalliseksi vakuutukseksi.
Kertausharjoitukset
erosivat varsin paljon siitä mihin joskus aikanaan oli totuttu. Ensinnäkin ne
käytiin lähes keskellä Oulun kaupunkia. Toppilan, Alppilan ja Iskon
kaupunginosat olivat olleet ennen kansannousua asutettu yksinomaan
etnoväestöllä ja kansannousun myötä ne olivat jääneet tyhjiksi.
Väliaikaishallinto oli tehnyt päätöksen että noita pitkäaikaisten asukkaittensa
ränsistyttämiä ja kalliin remontin tarpeessa olevia kaupunginosia ei tulla
asuttamaan uudestaan vaan ne luovutetaan puolustusvoimien kaupunkisodankäynnin
harjoitusalueeksi. Maassa oli kaksi muuta samanlaista harjoitusaluetta. Toinen
Helsingin Vuosaaressa ja toinen Turun Varissuolla. Myös niillä alueilla
pidettiin jatkuvia kertausharjoituksia.
Harjoitusten
sisältö koostui sekä asutuskeskustaistelusta että suurten ihmisjoukkojen
hallinnasta ja siirtämisestä. Harjoituksen myötä Tuomiston ja koko hänen
joukkueensakin rooli oli muuttunut. He olivat varusmiehinä koulutettu
panssarintorjuntamiehiksi mutta nyt koko joukkue oli koulutettu Venäjältä
hankituille RPO-A Shmel-singoille joita käytettiin nimenomaan
asutuskeskustaisteluissa. Sinko toimi tavallaan kuin etäliekinheitin sillä se
ampui termobaarisen kranaatin jopa puolen kilometrin päähän, tosin tehokkaana
ampumaetäisyytenä pidettiin pariasataa metriä. Sisätiloihin ammuttaessa
kranaatti sai aikaan erittäin voimakkaan lämpö- ja paineiskun tuhoten kaikki
kyseisissä tiloissa olevat viholliset. Suomalaisten kesken Shmel oli nimetty
uudestaan ”Piiskaksi” vanhojen suorasuuntaustykkien hengessä.
Jääkäreille
oli päivää aikaisemmin ilmoitettu että harjoitusta varten muodostetulle
pataljoonalle annettiin nyt parin vuorokauden lepo saunomismahdollisuuksineen.
Sen jälkeen harjoitus jatkuisi, mutta missä muodossa, sitä ei oltu tarkemmin
ilmoitettu. Tuomisto jatkoi kipinävahtiaan ja söi samalla näkkileipää jonka
päälle hän väänsi säilyketölkistä lihaa. Kun seuraava vartiomies tuli
puolestaan omasta vuorostaan kipinään kömpi Tuomisto haukotellen omaan
makuupussiinsa ja nukahti pian. Ennen nukahtamistaan hän ajatteli sotilaitten
keskinäistä huhujen tietotoimistoa jossa tosin oli usein perääkin. Viimeisen
kuukauden aikana oli harjoitusten määrää kuulemma vielä lisätty. No, senhän
näki omin silminkin. Mutta harjoituksiin oli uudelleen kutsuttu niitäkin miehiä
jotka olivat jo olleet kertaamassa viimeisen puolen vuoden aikana. Valmiutta oltiin
selvästi lisätty ja aseissa oli huomattava määrä koulutettuja miehiä. Kyseessä
taisi olla mobilisaatio. No, oltiinhan sentään päästy käymään saunassa ja syöty
kupu täyteen.
Ilmassa
leijui odotuksen henki. Jotakin oli tapahtumassa. Kyse ei ollut enää pelkästä
kaiken varalta harjoittelusta.
Aamulla
joukkue seisoi asennossa joukkueenjohtaja vänrikki Tuomas Aallon edessä. Aalto
oli samalla lailla reserviläinen ja kansalaiskaartilainen kuin suurin osa
muistakin miehistä. Pidetty, asiallinen ja jämpti mies joka ei sinänsä
leikkinyt legendaarista Koskelaa sillä hän tiesi tämän vain fiktiiviseksi
hahmoksi. Silti miehen joukkueelleen pitämä käskynjako muistutti erästä toista,
kauan sitten Paloaukealla eräässä kirjassa pidettyä:
-
Miehet. Semmonen asia. Kertauspataljoonamme on täydennetty kirjavahvuiseksi ja
se on tästedes vasta perustetun 32:n jalkaväkiprikaatin toinen pataljoona. Sen
myötä mekin siirrymme ensiksi autokuljetuksin rautatieasemalle josta meidät
kuljetetaan toiseen paikkaan. Ja tämän myötä kertausharjoitus on päättynyt ja
me olemme kaikki mobilisoituja vakinaisen väen palvelukseen. Teidän
varustuksenne on muutenkin tarvittava taisteluvarustus ja muu siihen liittyvä
joten mitään luovutettavaa ei ole. Tai niin no, paukkupatruunat. Niitä ei enää
tarvita. Puolen tunnin sisällä jaetaan lisää kovia patruunoita ja muita
ammuksia. Myös piiskan ammuksia. Ryhtykää kasaamaan telttoja ja romppeitanne.
Kyllä te osaatte.
Muuan
alikersantti Laaksonen ei malttanut olla matkimatta sitä kuuluisassa kirjassa
käytyä käskynjakoa:
-
Mihi sit me oike lähretä? Vissi helvetti asti?
Aalto
totesi hymyillen ja vitsin tajuten:
-
No, ei ainakaan itärajan yli. Niin kuin silloin aikanaan. Sen voin sanoa, että
lopullinen käskyjako pidetään Kemissä. Sen enempää jatkosta en minäkään tiedä.
Parin
tunnin kuluttua härkävaunuun ahtautuneet miehet siirsivät jaettuja tuliannoksia
lippaisiinsa ja tuumailivat samalla että tässä taidetaan lähteä jahtaamaan
niitä pieniä vihreitä miehiä. Jotka eivät tosin puhu venäjää eivätkä ajele
partaansa.
Samaan
aikaan Kemissä…
Prikaatikenraali
Keijo Suopanki kävi läpi täyteen vahvuuteen mobilisoitujen joukko-osastojensa
tilannetta. Pari vuotta aikaisemmin hän oli ollut vielä kapteeni mutta
kansannousun myötä hän oli ylennyt nopeasti sillä puolustusvoimat oli taas
kertaalleen siirtynyt sodanaikaiseen mentaliteettiin eli johtamaan tarvittiin
häikäilemättömiä ja aikaansaavia upseereita. Aikaisemman ja silloin kaadetun
järjestelmän uskolliset suosikit olivat nyt evp-asemassa ja siellä myös
pysyivät. Suopanki johti nyt useasta prikaatista koottua ryhmää.
Kansannoususta
alkaen Suomi oli satsannut puolustukseen minkä oli muulta yhteiskunnan jälleenrakentamiseltaan
pystynyt ja Suopangin komentama 8. mekanisoitu valmiusprikaati oli niin hyvässä
iskussa kuin sillä hetkellä saattoi ajatella. Kainuun prikaatista nuorilla ja
hyvin kertausharjoitetuilla reserviläisillä täydennetyt neljä pataljoonaa
olivat varustettuja joko BMP 2-rynnäkköpanssareilla tai
MT-LB-kuljetuspanssareilla. Tykistörykmentti oli vedettävää kalustoa mutta
sisälsi 36 putkea kotimaisia 155 K 98-kanuunoita. Panssarin- ja ilmatorjunnan
lisäksi prikaatin teki vahvennetuksi prikaatiksi 60 Leopard 2 A 4-vaunua.
Karjalan
Prikaatiin pohjautuva 5. mekanisoitu valmiusprikaati ja Porin Prikaatiin
pohjautuva 2. mekanisoitu valmiusprikaati olivat vielä hieman paremmin varustettuja
ja nämä kolme prikaatia edustivat PV:n parasta iskuvoimaa. Myös 5. mekanisoitu
valmiusprikaati oli Suopangin komennossa.
2. mekanisoitu valmiusprikaati oli etelämpänä mutta myös sodan ajan
kokoonpanossa. Jo kuukauden ajan kestäneessä hiljaisessa mobilisaatiossa oltiin
aseistettu kaikkiaan kahdeksan prikaatia ja viisitoista erillistä pataljoonaa.
Koska reserviläisillä oli aseet ja varusteet kotonaan ja perustamiskeskukset
olivat olleet jo puolitoista vuotta korotetussa valmiudessa oli
liikekannallepano ollut sekä nopea että hiljainen. Mobilisointia jatkettiin
koko ajan.
Suomi
oli hankkinut kuluneena aikana lisää varustusta sieltä mistä saattoi ja maahan
suhteitaan uudelleen lämmittävä Venäjä myi vanhaa varastoaan hyvinkin
kohtuulliseen hintaan. Euroopan niin poliittinen kuin sotilaallinen kartta oli
muuttunut varsin radikaalisti. Nato oli hajonnut ja Euroopan Liittovaltiosta eronneet
itä-Euroopan maat sekä Iso-Britannia, Italia, Tanska ja Norja olivat sopineet
Yhdysvaltain kanssa erilliset puolustussopimukset. Jäljelle jäänyt Euroopan
Liittovaltio sinnitteli omalla – kansalaistensa valvontaan keskittyvällä – luurankoarmeijallaan
ja Itävalta, Sveitsi sekä Suomi pysyivät edelleenkin puolueettomana mutta
olivat vahvistaneet puolustustaan voimakkaasti.
Venäjä
ei halunnut heiluttaa eurooppalaista venettä sotilaallisesti sillä vaikka se
tiesi Euroopan Liittovaltion jossain vaiheessa hajoavan lopullisesti edessä
olevan sisällissodan ja todennäköisen kaaoksen myötä se silti osti edelleenkin
Venäjältä sille elintärkeä energiaa. Pohjois-Euroopassa Venäjä puolestaan tiesi
edessä olevan oman konfliktinsa ja nyt näytti siltä että sen apua siinä ei sekä
tarvittaisi eikä ennen kaikkea haluttaisi. Se hoidettaisiin omin neuvoin.
Sitä
tulevaa Pohjois-Euroopan konfliktia oli käsitellyt se vajaa kaksi vuotta
aikaisemmin pidetty kokous jossa Suopanki oli ollut mukana. Kokoukseen oli
osallistunut sotilaita Suomesta, Tanskasta, Norjasta, Puolasta, Virosta,
Latviasta ja Liettuasta. Kaikki osallistuivat hallituksiensa valtuuttamina
sillä salaisissa valtiotason kokouksissa oltiin tehty tarvittavat poliittiset
johtopäätökset. Kaikilla näillä mailla oli yksi äärimmäinen uhkatekijä.
Uhkatekijä, jollaiseksi sitä ei aikanaan olisi voinut kuvitella ja joka oli
ajan myötä muodostunut sellaiseksi typerän sinisilmäisen utopisminsa vuoksi.
Ruotsi.
Ruotsin
demografinen kehitys oli hälyttävä. Se oli pahentunut entisestään kun sekä
Tanska, Norja ja Suomi olivat omien sisäisten aseellisten konfliktiensa
seurauksena ajaneet etnisen ylijäämäväestönsä Ruotsiin. Ei kestäisi kovinkaan
kauaa kun ruotsalaiset olisivat lopullisesti etnisenä vähemmistönä omassa
maassaan. Jo ennen sitä saattaisi hallintovalta siirtyä etnisille ts.
islamilaisille sillä kantaruotsalaiset oli vallannut jonkunlainen
yhteiskunnallinen apatia joka näkyi alhaisina äänestysprosentteina. Apatiaa oli
lisännyt ruotsidemokraattien laittomaksi julistaminen. Miksi äänestää, kun
kaikki puolueet julistivat yhteen ääneen monikultturismin ihanuutta,
välttämättömyyttä ja väistämättömyttä. Vi är svensk. Vi alla.
Sen
vuoksi oli mitä todennäköisintä että joko seuraavissa tai viimeistään sitä
seuraavissa vaaleissa Riktiga Islamisk Partiet RIP saisi absoluuttisen hallitusvallan.
Tämä sai aikaan skenaarion jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Huono ja huonompi.
Huono:
Ruotsi muuttuu pikkuhiljaa täydellisen anarkian vallassa olevaksi maaksi jota
hallitsevat jossain alueelliset rikollisjärjestöt, jossain islamilaiset
järjestöt ja jossain järjestöt joissa oli piirteitä kummastakin. Tämän
seurauksena Ruotsin talous romahtaa ja maa ajautuu sekasorron lisäksi
nälänhätään. Ruokittavia olisi yksinkertaisesti liikaa.
Huonompi:
RIP pystyy organisoitumaan tehokkaasti ja kehittää oman, muita vahvemman
väkivaltakoneistonsa. Tämän myötä siitä tulee Ruotsin absoluuttinen
vallanpitäjä joka onnistuu pakkovallalla pitämään Ruotsin talouden siinä määrin
kunnossa että Ruotsi säilyy nippa nappa toimivana – joskin voimakkaasti
köyhtyvänä – maana joka tulee voimakkaasti satsaamaan armeijaansa, joka
puolestaan siinä vaiheessa on puhdistettu kokonaan kantaruotsalaisista. RIP:n
aktiivit ja moskeijoissa saarnaavat imaamit julistivat jo täysin avoimesti että
Ruotsista tulee kalifaatti ja kalifaatti leviää. Tavoitteena ei ollut enempää
eikä vähempää kuin kokonaan islamilainen Pohjola. Jos ei hyvällä niin sitten
ampumalla.
Kokoukseen
oli osallistunut salaa myös ruotsalaisia sotilaita. He tunnustivat avoimesti
että kaikesta tapahtuneesta huolimatta ruotsalaiset eivät pystyisi enää
puolustautumaan eivätkä ryhtymään samanlaiseen kansannousuun kuin mitä sen
naapurimaissa oli tapahtunut. Pientä kapinahenkeä oli olemassa sekä jäljellä
olevissa luurankopuolustusvoimissa sekä lakkautetussa Hemvärnetissä. Muu väestö
vain toivoi lähinnä ihmettä. Osa, hyvin suuri osa ei edes uskaltanut ajatella
että vallitseva kehitys olisi jotenkin väärin. Sehän tarkoittaisi sitä että
maailman paras valtio ja edistyksellisin kansa olisi pettänyt itseään koko ajan
ja tahkonnut silmät kiinni saippuaa
omaan hirttoköyteensä. Mutta ruotsalaisten apaattisuus tarkoitti myös sitä,
että se ei pystyisi myöskään millään muotoa vastustamaan sitä odotettua ihmettä
jos se puhuisikin ruotsin tai arabian sijasta naapurimaitten kieliä. Se ei
panisi hanttiin. Kenellekään. Siitä ei olisi siihen.
Islamilainen
– ja itsensä sotilaallisesti vahvistanut – Ruotsi uhkaisi kaikkia naapureitaan.
Samoin se uhkaisi vapaata meriliikennettä sillä se saattaisi ainakin yrittää
tukkia Juutinrauman. Sotilaat tiesivät että riskiä siihen ei voisi ottaa. Silloin
siihen puuttuisi Venäjäkin. Oli toimittava ennen kuin Ruotsissa ylitetään
lopullisesti Libanon-kynnys. Poliittinen päätös oli jo tehty. Tuossa
kokouksessa päätettiin aloittaa päätöksen sotilaallinen valmistelu. Ja nyt,
vajaa kaksi vuotta myöhemmin valmistelu oli tehty. Samaan aikaan Ruotsi ei
ollut valmistautunut muuhun kuin jatkuvasti lisääntyvän etnisen väestön
elättämiseen ja edes näennäisesti rauhallisena pitämiseen.
Ajatus
siitä, että seitsemän maata hyökkää sen kanssa rauhantilassa olevan maan
kimppuun ei ehkä ollut kaikkein reiluin ja solidaarisin mutta loputtomaan solidaarisuuteen
uskovat ruotsalaiset olivat itse saaneet typeryyttään tilanteen aikaiseksi.
Operaatio
Ragnarökin idea oli periaatteessa varsin yksinkertainen. Suomen, Tanskan,
Norjan, Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan joukot hyökkäisivät Ruotsiin,
lamauttaisivat kaiken vastarinnan, eristäisivät etnovähemmistön ja siirtäisivät
sen omalle alueelleen eteläisimpään Ruotsiin. Sieltä etnoväestö joko
siirrettäisiin vapaaehtoisesti Ruotsista pois tai sitten elätettäisiin sillä
elintasolla mikä oli normaalia pakolaisleireillä muualla maailmassa. Ruotsi oli
itse asiassa helpottanut suunnitelman tätä vaihetta sillä se oli suostunut
siihen että lähes koko Skåne oli täysin tyhjennetty kantaväestöstä ja sillä oli
autonomisen alueen asema jolla oli hallituksen vahvistama virallinen lippu.
Autonomisella alueella ei enää käytetty Ruotsin lippua. Poikkeuksena
autonomisessa alueessa oli Malmö jossa tarvittiin kantaruotsalaisia pitämässä
yllä välttämätöntä infrastruktuuria.
Suopanki
kävi vielä kertaalleen läpi tulevan operaation osa-alueet maittain.
Ensimmäisenä tietysti täytyi tietää, että mitä oli vastassa.
RUOTSI
Joskus
aikanaan Ruotsilla oli liikekannallepanovahvuudessaan yli puolen miljoonan
hyvin varustettu ja hampaisiin asti aseistettu armeija joka olisi pystynyt
panemaan hanttiin kenelle tahansa. Nykytilanteessa se oli samanlaista satua
kuin Peppi Pitkätossu, tosin Peppi oli realistisempi. Ruotsi oli aikanaan päättänyt
että maailmassa puhkesi rauha, riisui puolustusvoimansa rauhanturvatehtäviin
keskittyvään ammattiarmeijaan, yritti sen jälkeen jälleen rajoitettua
asevelvollisuutta kunnes utopiapoliitikkojen myötä luopui siitä uudestaan.
Ruotsin
tosiasiallinen liikekannallepanovahvuus varsinaisten operatiivisten joukkojen
osalta oli noin 10.000 miestä. Noin seitsemän pataljoonaa joilla ei ollut
tykistöä kuin ne 24 parikymmentä vuotta työn alla ollutta Archer-putkea. Hemvärnet eli kodinturvajoukot
oltiin hajoitettu poliittisesti epäilyttävinä kymmenisen vuotta aikaisemmin ja
ne oltiin riisuttu aseista. Ironisinta oli että Hemvärnetin AK –
4-automaattikiväärit oltiin aseistariisunnan jälkeen luovututettu Etelä-Ruotsin
etnisen alueen poliisille joista ehkä puolet oli päätyneet
rikollisjärjestöille. Virallinen ja epävirallinen kun ei niillä alueilla mennyt
aivan niin kuin ruotsalaisessa kansankodissa oltiin opittu ajattelemaan.
Sinänsä
– ruotsalaisten upseerien kertoman mukaan – mikäli miehitys alkaisi, niin
Ruotsin jäljellä olevat puolustusvoimat keskittyisivät lähinnä siihen että
etniset ryhmät eivät pääsisi käsiin Ruotsin hallussa oleviin vähäisiin
raskaisiin aseisiin. Gripen-hävittäjät tulisivat lentämään turvaan
naapurimaihin ja merivoimien alukset yhtä lailla karkaisivat ruotsalaisista
satamista. Ruotsin luurankopuolustusvoimat olivat vieläkin varsin
kantaruotsalaisia. Riktiga Islamisk Partiet oli voimakkaasti kannattanut
Ruotsin puolustusvoimien luurankomiehitystä sillä se ei halunnut voimakasta
vastavoimaa omille pyrkimyksilleen. Tulevaisuudessa, kun maa ennemmin tai
myöhemmin siirtyisi islamilaiseen komentoon tilanne muuttuisi radikaalisti.
Miehittäjää
vastassa olisi myös noin 50.000 aseistettua etnisten alueitten asemiestä mutta
nämä olivat järjestäytymättömiä, maksimissaan muutaman kymmenen tai sadan hengen
rikollisryhmiin kuuluvia gangstereita joilla oli hallussaan vain kevyttä
aseistusta. Ruotsin sekava tilanne palveli hyökkääjää sillä maan etnoväestö oli
vailla yhtenäistä johdettua organisaatiota. Eri rikollisjärjestöt taistelivat
lähinnä keskenään eikä niistä olisi vastusta järjestäytyneille ja koulutetuille
sotilaallisille organisaatioille.
Siinä
oli Ruotsi. Suopanki kävi vielä läpi hyökkäysvoiman maa kerrallaan.
SUOMI
Suomella
oli tällä hetkellä – hiljaisen mobilisaation myötä – aseissa seuraavat voimat:
Tornionjokilaakso,
lähinnä Tornion ympäristö sekä Aavasaksa että Karesuvanto.
Torniossa
ryhmä Suopanki:
-
5. mekanisoitu valmiusprikaati
-
8. mekanisoitu valmiusprikaati
Molemmat
prikaatit olivat vahvistettu panssarivaunupataljoonalla. Lisäksi Suopangin
alaisuudessa ja täydessä taisteluvalmiudessa olivat:
-
4. jääkäriprikaati
-
6. jääkäriprikaati
-
26. jalkaväkiprikaati
-
32. jalkaväkiprikaati
Aavasaksalla
rajan ylitykseen valmiina oli 16. jääkäriprikaati ja Karesuvannossa 33.
jalkaväkiprikaati. Reservissä Tornionjokilaakson alueella oli lisäksi kahdeksan
erillistä jalkaväkipataljoonaa ja mobilisoinnin myötä uusia joukko-osastoja
perustettiin parasta aikaa.
Merenkurkussa
oli rahtilaivoihin lastattuina ja lähellä Ruotsin aluevesiä 2. mekanisoitu
valmiusprikaati ja sekä Vaasan että Kokkolan satamissa valmiudessa:
-
14. jääkäriprikaati
-
27. jalkaväkiprikaati
Näitten
joukkojen tarkoituksena oli tehdä maihinnousu Uumajaan. Sekä Uumajassa että
Tornionjokilaaksossa oli ollut jo viimeisen kahden viikon ajan turistiksi
naamioituneita sotilaita sekä erikoisjääkäreistä, merivoimien
erikoistoimintaosastosta, erikoisrajajääkäreistä sekä erikoiskoulutetuista
sotilaspoliiseista. Nuo erikoisjoukot lamauttaisivat rajavartioston ja poliisin
Tornionjokilaaksossa ja ottaisivat myös haltuun Uumajan sataman sekä
lentokentän johon toimitettaisiin heti toiminnan alettua pataljoonan verran
laskuvarjojääkäreitä.
Kaiken
kaikkiaan jo pelkästään suomalaisten sotilaallinen voima ylittäisi
ruotsalaisten vastaavan moninkertaisesti. Kaiken lisäksi ruotsalaiset yksiköt
olivat kasarmeillaan syvässä rauhantilassa. Ruotsin sotilastiedustelu ei nähnyt
millään lailla tarpeelliseksi varoittaa maan poliittista johtoa. Se oli
kertonut poliittiselle johdolle että niin Suomen kuin muittenkin maitten
sotilaallinen liikehdintä liittyi Venäjän uhkaan ja Venäjä ruokki maskirovkaa
pitämällä yllä molemmin puolin puhtaasti näyteltyä diplomaattista kriisiä.
Eikä
Suomi ollut yksin:
NORJA
Norjalla
oli aseissa tällä hetkellä kaikkiaan neljä moottoroitua prikaatia ja samalla
oltiin mobilisoitu kaksikymmentä Heimevernet-pataljoonaa. Norjalaiset joukot
valtaisivat Kiirunan sekä etenisivät etelä-Norjasta Ruotsin puolelle edeten
etelässä kohti Göteborgia sekä pohjoisempana kohti Karlstadia ja Örebrota ja
lopulta kohti Tukholmaa. Norjalaisten hyökkäystä valmistelisivat turisteiksi
naamioituneet Forsvarets Spesialkommando- ja Marinejegerkommandoen-joukot.
TANSKA
Tanskan
osuus hyökkäyksessä olisi alkuvaiheessa kaikkein vaikein. Frømandskorpset-erikoisjoukot
iskisivät Malmön satamaan ja ottaisivat haltuunsa Juutinrauman sillan. Sitä
seuraisivat kaikkiaan kuusi rykmenttiä jotka saartaisivat Malmön,
varmistaisivat sillan ja jatkaisivat etenemistään Skånessa sekä itään että
pohjoiseen jossa ne kohtaisivat norjalaiset että puolalaiset joukot. Joukkojen
perässä seuraisi kaikkiaan kaksikymmentä Hjemmeværnet-pataljoonaa.
PUOLA
Puolalaiset
GROM- ja JWK-joukot olivat turisteiksi naamioituneena Blekingessä sijaitsevan
Karlshamnin ympäristössä. Joukot ottaisivat haltuunsa sataman, lamauttaisivat
viranomaiset ja varmistaisivat paikalle hyökkäävien laskuvarjojoukkojen
hyökkäyksen. Merellä odotti rahtilaivoihin lastattuna 12. mekanisoitu divisioona
joka tekisi maihinnousun, varmistaisi alueen ja turvaisi kahden muun laivoihin
lastatun divisioonan maihinnousun. Samalla GROM-joukot ottaisivat haltuunsa
Kristianstadin lentokentän johon tekisi maihinlaskun 1. ja 6.
maihinlaskuprikaati. Puolassa odottaisi laivoihin lastaamista vielä kaksi
divisioonaa. Joukot jatkaisivat etenemistä kohti sekä Malmöä että Tukholmaa.
VIRO,
LATVIA JA LIETTUA
Kukin
näistä maista toisi mukaan moottoroidun jalkaväkiprikaatin. Virolaiset joukot
kuljetettaisiin suomalaisten tueksi Uumajaan ja latvialaiset sekä liettualaiset
puolalaisten joukkojen tueksi eteläiseen Ruotsiin.
TSHEKKI,
SLOVAKIA JA UNKARI
Kyseisten
maitten ilmavoimat olivat valmiina tukemaan hyökkäystä sekä mahdollisin
rynnäköintitehtävin että huoltokuljetuksin.
HYÖKKÄYSSUUNNITELMA:
Punainen: ensimmäinen vaihe
Sininen: toinen vaihe
Vihreä: kolmas vaihe
Maihinlaskut Kristianstadiin ja Uumajaan
Ruotsin
kaikki tärkeimmät strategiset alueet vallataan. Kaikki vastarintapesäkkeet tuhotaan
panssarien, tykistön ja ilmavoimien raskaalla tulella. Tämä koskee myös ase
kädessä olevia ruotsalaisia mikäli he asettuvat vastarintaan. Pääasiallinen
vastarinta on odotettavissa sekalaisista etnisistä joukoista. Nuo joukot ovat
erikoistuneet lähinnä toistensa ampumiseen ja siviiliväestön terrorisoimiseen.
Niillä on vain rajoitettu määrä ampumatarvikkeita ja nekin vain kevyisiin
aseisiin. Mikäli etniset joukot ottavat alueillaan vielä mahdollisesti olevia kantaruotsalaisia
panttivangeikseen ja surmaavat heitä niin jokaista surmattua kohden surmataan
kaksikymmentä etnisten joukkojen vankia. Surmatut haudataan siansisälmysten
sekaan ja asia esitetään julkisesti.
Kyseinen
menettelytapa varmasti herättää laajaa vastustusta eritoten vielä
liittovaltioon kuuluvilla alueilla mutta Suopanki tiesi että vastassa olivat
joukot jotka tottelivat vain aseellista voimaa ja ennenkaikkea ylivoimaa. Niin
fyysistä kuin henkistä. Ne olivat tottuneet ruotsalaisten jatkuvaan
alistumiseen ja pitivät sitä loputtomana. Kun ne tajuaisivat olevansa
alakynnessä ja hyökkääjän pystyvän samanlaiseen häikäilemättömyyteen kuin ne,
se saisi aikaan oman lamauttavan shokkivaikutuksensa.
Etninen
väestönosa on sijoittunut omille erillisille – saattaisi sanoa ruotsalaisista
etnisesti puhdistetuille – alueilleen. Nämä alueet saarretaan, niiltä
katkaistaan sähkö ja vesi sekä kaikki elintarvikekuljetukset. Mikäli alueilla
yritetään aseellista vastarintaa niin se lopetetaan kuolettavalla voimalla. Alueelta
pääsee pois vain erillisten tarkastuspisteitten kautta josta etnoväestö
siirretään rautatie- ja maantiekuljetuksin Skånen itäosaan johon perustetaan
erillisalue. Erillisalueelta vapaaehtoinen poistuminen joko esim. Saksaan tai
sitten lähtömaihin järjestetään rahtilaivakuljetuksin ja sitä tullaan
kannustamaan. Erillisalueelle ei sallita minkäänlaista laiva- tai
lentoliikennettä vaan sinne tulevat mahdolliset avustuskuljetukset tarkistetaan
ensin Malmön, Karlshamnin tai Karlskonan satamissa. Aluetta ei tulla jatkossa
käsittelemään osana Ruotsia vaan maakunnan kokoisena pakolaisleirinä ja alueen
elatus tulee olemaan samalla minimitasolla.
Etenevien
kärkijoukkojen taakse jääneitten alueitten tarkistamiseen, puhdistamiseen ja
väestönsiirtoihin voidaan käyttää myös vapaaehtoisia ruotsalaisjoukkoja,
lähinnä aseistariisuttua Hemvärnetiä jota varten suomalaisjoukoilla on mukanaan
varastoistaan otettuja itäsaksalaisia rynnäkkökivääreitä.
Itä-Skånen
eristettyä erillisaluetta lukuunottamatta muu vallattu Ruotsin alue alistetaan
miehityshallinnon alaisuuteen ja jaetaan erillisiin miehitysvyöhykkeisiin.
Miehitysvyöhykkeitten sotilasviranomaiset tekevät päätökset siitä, ketkä
etnisiin väestöryhmiin kuuluvat saavat jäädä varsinaisen Ruotsin alueelle.
Kyseessä ovat lähinnä henkilöt jotka ovat ruotsalaiselle infrastruktuurille
tärkeitä. Jäämisen ehdoton edellytys on islamin harjoittamisen kertakaikkinen
kielto.
Keminmaan
ja Tornion raja, helmikuun loppupuoli, puoliltaöin
Jääkäri
Martti Tuomisto elpyi puolijoukkueteltassa mutta ei saanut enää kunnolla unta.
Samoin muut miehet kääntelivät säännöllisesti kylkeään unta etsiessään. Sille
ei olisi enää aikaa kuin muutama tunti. Tuomisto muisti vänrikki Aallon pitämän
viimeisen käskynjaon.
-
No niin… nythän on siis selvää se että me lähdetään miehittämään Ruotsia.
Miehittämään ja vapauttamaan se sitä omasta puolestaan miehittävästä
etnoväestöstä. Kärkiprikaatit menevät Haaparannasta läpi ennen meitä ja me
seuraamme. Mikäli ne joutuvat taisteluihin niin me avustamme niitä. Mikäli
eivät, niin meidän ensimmäinen kohteemme on Boden jossa me saarramme
etnoalueen, katkaisemme siltä veden ja sähkön ja alamme puhdistamaan sitä.
Alueella on noin neljä tuhatta etnoa ja arvion mukaan muutama kymmenen tai
maksimissaan muutama sata asemiestä.
-
Aseellinen vastarinta lamautetaan kaikin mahdollisin keinoin ja siinähän meidän
piiskajoukkue on erityisen tärkeä. Ilman
vastarintaa antautuvia on kohdeltava hyvin ja ne siirretään erikseen
määritellylle eristysalueelle josta ne siirretään sitten aikanaan rautatie- ja
maantiekuljetuksin Itä-Skåneen. Mitä taas tulee vastarintaa tekeviin niin
muistutan sitä, mitä minullekin on muistutettu ylempää. Eli: ne eivät ole
minkään valtion sotajoukkoja jotka tulisi ottaa sotavangiksi. Ne ovat
rikollisia ja terroristeja joita eivät koske mitkään sodankäynnin lait.
Muistakaa tämä ja tehkää omat johtopäätöksenne.
-
Ehdoton käsky on se, että jos ase kädessä oleva tyyppi ei pudota asettaan ja
nosta tassujaan pystyyn niin silloin ammutaan välittömästi ja ammutaan
tappaakseen. On selvää että se joudutaan jonkun kerran tekemään ennen kuin ne
uskovat että tällä kertaa ollaan tosissaan ja vielä tosissaan murskaavalla
ylivoimalla. No niin, koettakaa elpyä. Uni voi olla lähiaikoina kortilla.
Johtopäätökset
oli tehty. Ne oli tehty jo aikanaan. Silloin kun Suomea oltiin vapauttamassa.
Tällä kertaa touhu tulisi mitä varmimmin olemaan askelta rumempaa. Etnojoukot
eivät uskoisi ennen kuin ne jyrättäisiin. Mutta niin Tuomisto kuin muut miehet
tiesivät että he olivat menossa niittämään sitä minä jotkut muut olivat
kylväneet. Ne muut voisivat ottaa tulevan omalletunnolleen.
Kemi,
kello 02.50
Prikaatikenraali
Keijo Suopanki – samoin kuin koko miehitysoperaation johto Helsingissä – odotti
viimeistä signaalia. Itse asiassa Operaatio Ragnarök oli jo alkanut
yksittäisillä erikoisjoukkojen operaatioilla ympäri Ruotsia. Silloin kun
viimeinenkin operaatioista oli suoritettu alkaisi varsinainen invaasio. Tiedot
tähän astisesta näkyivät Suopangin näytöllä.
-
Klo 02.00: Ruotsin sotilasviestintään ja viranomaisverkostoon sekä SVT:n
lähetyskalustoon syötetty virus aktivoitu.
-
Klo 02.05: Erikoisrajajääkärit: Ylitornion raja-asema vallattu.
-
Klo 02.07: Sotilaspoliisin erikoisyksikkö: Karesuvannon raja-asema vallattu.
-
Klo 02.08: Forsvarets Spesialkommando: Riksgränsenin raja-asema vallattu
-
Klo 02.20: Erikoisjääkärit: Haaparannan raja-asema vallattu.
-
Klo 02.21: Marinejegerkommandoen: Svinesundin raja-asema vallattu
-
Klo 02.24: Erikoisjääkärit: Uumajan lentokenttä vallattu
-
Klo 02.28: GROM: Karlshamnin satama vallattu
-
Klo 02.33: Erikoisjääkärit: Uumajan satama vallattu
-
Klo 02.45: JWK: Kristianstadin lentokenttä vallattu
Samaan
aikaan sotilastiedustelu ilmoitti ettei Ruotsin puolustusvoimissa ollut
tapahtunut minkäänlaista liikehdintää, poislukien se että Gripeneitä oli
alkanut lentää kohti Suomea, Tanskaa ja Norjaa. Gripenit lensivät tarkalleen
sellaisessa suunnassa etteivät ne uhanneet yhtään naapurimaan sotilasyksikköä.
Luulajassa sijaitsevasta F 21-laivueesta oli lentänyt kuusi Gripeniä kohti
Oulua ja Suomen ilmatilaan saavuttuaan ne olivat vapaaehtoisesti siirtyneet suomalaisten
hävittäjien saattamiksi.
Puuttui
enää yksi tieto. Ja se saapui klo 02.50. Tanskalaiset Frømandskorpset-erikoisjoukot
olivat ottaneet haltuunsa Juutinrauman sillan Ruotsin puoleisen pään. Tanskan
1. rykmentin panssarit olivat asemissa sillan Tanskan puoleisessa päässä ja
aloittivat etenemisensä. Suopangin koneelle tuli uusi viesti. Se tuli
operaation johdolta ja sisälsi vain yhden sanan:
RAGNARÖK
Suopanki
antoi käskyn. Torniossa 5. mekanisoitu valmiusprikaati ylitti rajan
ensimmäisenä. Ylitorniossa sen teki 16. jääkäriprikaati ja Karesuvannossa 33.
jalkaväkiprikaati. Laivat, johon oli lastattu 2. mekanisoitu valmiusprikaati
lähestyi Uumajan satamaa ja laskuvarjojääkäreitä Uumajan lentokentälle
kuljettavat lentokoneet sekä helikopterit saapuivat Ruotsin ilmatilaan.
Tukholma,
aamulla noin kello seitsemän
Ruotsin
pääministeri, 42-vuotias sosialidemokraattien puheenjohtaja Ingeborg Korspindel
raivosi epätoivoisen itkun partaalla huomatessaan että jatkuvat ja toimivat
viestiyhteydet eivät olleetkaan jatkuvia ja toimivia. Koko viranomaisverkko oli
nurin. Yhteyttä ei saanut minnekään. Televisiokuva oli pimentynyt ja radio
hiljentynyt. Ja juuri nyt niitä satans yhteyksiä tarvittaisiin. Korspindel oli
herätetty puoli tuntia aikaisemmin kaikkien kusiherätysten äitiin ja hänelle
oltiin ilmoitettu että Ruotsi oli sodassa. Tai eihän sitä voinut sodaksi kutsua
vaan lähinnä Ruotsia miehitettiin kaikista mahdollisista ilmansuunnista.
Osa
hallituksen omista kännykkä- ja internet-yhteyksistä sentään pelasi ja
Korspindelin avustaja sai lopulta kiinni puolustusvoimien komentajan johon hän
otti videopuheluyhteyden. Komentaja ei näyttänyt olevan kovin sotaisen näköinen
sillä hän näytti olevan pelkkä pyyhe päällään saunan pukuhuoneessa. Ikkunasta
näkyi että hän oli Tukholman saaristossa. Kieltämättä se näytti kauniilta näin
talviaikaankin mutta maisema oli nyt pikkuseikka. Korspindel karjaisi
komentajalle:
-
Mitä helvettiä sinä teet?
-
Jaa minäkö? No, saunon ja ryyppään. Aloittelin tuossa aamuviideltä. Minä olen
täällä mökilläni.
-
Etkö tiedä että Ruotsia miehitetään?
-
Juu, tiedän kyllä.
-
Etkö sinä saatana aio tehdä mitään?
-
Totta kai aion. Minähän teen parhaillaan. Saunon ja ryyppään. Tulepas Ingeborg
sinäkin tänne. Mulla on mukava mökki, mukava sauna ja viinaa riittää. Tiedä
vaikka otettais vaakamambotkin. Sinähän olet ihan naitavan näköinen nainen ja
meillä työttömillä aikaa kyllä riittää.
Korspindel
olisi normaalitapauksessa alkanut valmistella rikosilmoitusta seksuaalisesta
ahdistelusta mutta nyt sen edelle tuli toinen, vielä tärkeämpi kysymys:
-
Työttömillä? Mitä helvettiä sinä tarkoitat?
Puolustusvoimien
komentaja otti tukevat hörpyn oluttölkistään, ähkäisi ja sanoi sitten
virnistäen:
-
Niin sinä et vieläkään tajua? No, anskumä yritän vääntää rautalangasta.
Tiedätkö, mikä on pataljoona?
-
No suurinpiirtein. Vaikka en minä sotilasasioissa ole mikään asiantuntija.
Eikös se ole semmonen sata miestä?
-
Ei vaan semmonen tuhannen miestä. Meillä on jotenkuten käyttökelpoisena
seitsemän pataljoonaa. Teoriassa. Sillä nekin ovat ihan kasarmikunnossa eivätkä
missään valmiuskokoonpanossa. Seitsemän. Ilman mitään kranaatinheitintä
raskaampaa aseistusta. Miehittäjällä on arvioni mukaan jo tällä hetkellä
toimissa tommonen ehkä sata pataljoonaa ja se mobilisoi koko ajan lisää. Ja
sillä on käytössään huomattava määrä raskasta aseistusta. Minä en anna
sellaista käskyä joka velvoittaisi ruotsalaisen sotilaan tekemään täysin tarpeettoman
itsemurhan. Maa miehitetään ja me molemmat olemme pian työttömiä. Hyvällä
tuurilla vain työttömiä.
-
Minäpä otan yhteyden suoraan joukko-osastoihin.
-
Neiti on hyvä. Minä nimittäin tiedän mitä sieltä vastataan. Vastaus on ”Me
odotamme että miehittäjä tulee, antaudumme ja kysymme että saammeko liittyä
porukkaan. Tosin ne todennäköisesti riisuvat meidät aseista ja käskevät
suksimaan helvettiin. Ja kun katsoo Ruotsin viimeisen parinkymmenen vuoden
edesottamuksia niin emmepä ihmettele. Emme mekään luottaisi ruotsalaisiin.”.
-
Etnisillä alueilla on kymmeniä tuhansia aseistettuja miehiä. Entäpäs jos nimeän
ne hallituksen joukoiksi?
-
Jos haluat varmistaa päätyväsi köyden jatkoksi niin kaikin mokomin. Panevathan
ne etnogansterit tietysti jonkun aikaa hanttiin silkkaa uhoavaa typeryyttään
mutta ne jyrätään nopeasti ja aivan varmasti lopullisesti. Miehittäjä valtaa
Tukholman ja vangitsee niin sinut kuin hallituksen. Jos olet nimittänyt sen
etnoporukan omiksi joukoiksesi ja saanut sen myötä lisää tuhoa aikaiseksi niin
voit uskoa että sinun käy huonosti. Katsos, siinä vaiheessa kun miehittäjän
tankit ovat Tukholmassa niin silloin aletaan etsiä syyllistä. Tosi on että sinä
et ole aikaansaanut sitä hirviötä miksi Ruotsi on ajan kulussa muuttunut. Mutta
sinä olet ruokkinut sitä jo syntynyttä hirviötä äärimmäisellä innolla. Ja nyt
nuo panssarit ovat tulossa lopettamaan sen hirviön.
Sangis,
Ruotsi, noin 30 kilometriä Haaparannasta länteen, samana päivänä
Kärkiprikaatien
perässä etenevän 32:n jalkaväkiprikaatin ajoneuvot kulkivat pienen Sangiksen
taajaman läpi. Mukana oli myös vänrikki Aallon joukkue ja sen mukana jääkäri
Martti Tuomisto. Kuorma-auton lavalla miesten mukaan pakattuina oli
Shmel-sinkoja mutta niille ei vielä ollut tarvetta. Niin kuin ei
rynnäkkökivääreillekään. Minkäänlaista aseellista vastarintaa ei ollut
esiintynyt. Ei edes passiivista vastarintaa eikä mielenosoituksia. Sangiksen
kylässä tien vieressä oli muutama ihminen. Parilla oli pieni Suomen lippu.
Sama
tilanne oli ollut Haaparannassa. Tien vierellä olleet – varsin ilahtuneilta
vaikuttaneet – ihmiset olivat selvästi paikallisia suomalaisia. Ruotsalaiset
katsoivat passiivisina ikkunoistaan. Passiivisina, mutta selvästi pelokkaina.
Jo lyhyt kokemus tilanteesta sai suomalaiset jääkärit ajattelemaan että Ruotsi
oli heräämässä unesta, eikä tiennyt halusiko se siitä herätä. Siitä huolimatta
että se oli ollut painajainen. No, nyt unilukkarit olivat tulleet eivätkä
kysyneet enää lupaa.
Ajoneuvot
ohittivat kylän ja etenivät. Ei kuulunut laukauksia. Ei kaukaista tykin
jyskettä.
Vain
moottoreiden ääni.
Ääni
maasta joka oli alistunut jo kauan aikaa sitten.











