maanantai 6. helmikuuta 2012

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXVI

1. Pitivät ne vaalitkin

Suomessahan pidettiin presidentinvaalit, ja Sauli Niinistö voitti ja on ainakin seuraavat kuusi vuotta Suomen presidenttinä. Onnittelut hänelle. Tietysti mies olisi voinut olla Mies isolla kirjaimella ja ottaa haltuunsa presidentinviran jo vuonna 2000 ja deletoida suomalaisilta kaksitoista Halosen vuotta. Noste hepulla oli silloin sen verran vahva, että se olisi onnistunut heittämällä.

Saulilla on mahdollisuus nousta koko kansan presidentiksi. Tai ainakin hänellä on mahdollisuus yrittää sitä. Aivan kuin oli hänen edeltäjällään, joka ei pitänyt sitä niin tärkeänä. Hän päätti olla arvopresidentti, eli tunkea arvojaan sellaistenkin ihmisten kurkkuun, joita eivät hänen arvonsa kiinnostaneet. Kuulunpa niihin itsekin. Tarja Halosen presidenttikaudesta on kirjoitettu paljon, ja tullaan jatkossa kirjoittamaan vielä enemmän. Olenhan itsekin tuosta ihmisestä muutaman jutun naputellut.

Halosen kaudesta voisi kirjoittaa pitkästi (jonka moni varmasti tekee) tai lyhyesti. Päädyn lyhyempään versioon. Kokonaiskuva Halosen kaudesta tiivistyy minulle siinä, että kun Halosen kaudella suomalaiset miehet ottivat ihan oikeaa osumaa sotavaltion palveluksessa sekä kotimaan kovapanosammunnoissa että noissa järjettömissä ulkomaankomennuksissa, niin Tarjahan ei nakannut paskaakaan.

Kun sen sijaan muutamat suomalaiset varusmiehet kirjoittivat keskenään semmoisen vihkosen, jossa puhuttiin rumia naispuolisista varushenkilöistä, niin presidentinlinna nosti taivaan korkean älämölön. Naisten henkinen pipi oli Tarjalle pahempi kuin miesten ruumiillinen pipi.

Koko kansan presidentti voi olla monella tavalla. Tarjan tapa oli hänen oma tapansa. Uskon, että Sauli pärjää paremmin. Tietysti aikaisemman presidentin saavutuksia ei ole kauhean vaikeaa ylittää.

Antaisin vinkin Saulille. Ota se termi ”arvopresidentti” kiinni, käske turvamiestesi valaa se betoniin ja upota se jonnekin puoleen väliin Suomenlahtea. Termi kerkesi hapantua viimeisen kahdentoista vuoden aikana varsin pahasti. Niin kuin hauki pari viikkoa nostamattomassa verkossa.

2. Hypetystä, pakkohypetystä ja hyvät bailut
Näitten presidentinvaalien ilmiönä oli aivan tolkuton Haaviston takana oleva vihreä hypetys, jota media tuki minkä ennätti ja teki sen itse asiassa huomattavasti isommaksi kuin mitä se oikeasti olikaan. Itse kun olen vähän yksinkertaisempi, niin kattelen noita vaalituloksia, eikä aikaisemmissa presidentinvaaleissa kakkoseksi jäänyt ole koskaan saanut niin paljon selkäänsä. Esmes vuonna 2000 huomattavan epäsuosittu Esko Aho pärjäsi paljon paremmin.

Tietysti vihreällä puolella ajatellaan, että nyt kun saatiin oma ehdokas kakkoskierrokselle, niin se nostehan vie jatkossa puolueen suuriin ja kauniisiin voittoihin. Luulo on sinänsä perusteltu, sillä edellisen kerran, kun pienpuolueen ehdokas (ja vihreät ovat pienpuolue, vaikka se heitä kuinka vituttaakin) oli kakkoskierroksella, hän oli RKP:n Elisabeth Rehn. Hän sai vuonna 1994 ykköskierroksella 22% äänistä ja kakkoskierroksella 46,1% äänistä.

Ja Lissuhype toi todellakin paljon ääniä RKP:n lakkariin, sillä kun puolue oli saanut vuoden 1991 eduskuntavaaleissa vain 5,48% äänistä, oli Lissuhypetyksen seurauksena puolueen äänisaalis vuonna 1995 5,14%, vuonna 1999 5,12%, vuonna 2003 4,61%, vuonna 2007 4,57% ja vuonna 2011 4,28%. Samanlaista menestystä toivotan tietysti vihreille.

Vaan se, mikä minua tossa hypetyksessä on eniten mietittänyt, on se, että mikäli joku ihminen sanoi, että hän ei voi äänestää Haavistoa, koska Haavisto on homo, niin se mielipide tyrmättiin naurettavana. Mutta toisaalta ihmiset hypettivät, että nyt on aika saada Suomeen suvaitsevaisuuden osoituksena homoseksuaalinen presidentti. Eikös tämä ole ihan yhtä naurettavaa? Homoseksuaalisuus ei varmaankaan ole este presidentinviran hoitoon. Mutta onko se myöskään minkäänlainen suositus?

Minä en voinut äänestää Haavistoa, koska miellän hänet poliittisesti vihollisekseni. Mutta pidän häntä sinänsä ihan täysjärkisenä miehenä, vaikka hän viholliseni ehkä onkin. Ja luulen hänen tajunneen, että tässä pekkahypetyksessä ei ollut kyse hänestä. Vaan siitä, että piti saada pystyyn perinteiseen kaupunkivihreään tyyliin hyvät bailut. Jossa, bailujen ohessa, tyypit saattoivat ruokkia omaa egoaan yhdessä samanhenkisessä mukavassa seurassa.

Minähän olen tämmöinen tavallinen impivaaralainen, enkä ymmärrä, miksi jonkun ihmisen homoutta pitää hypettää. Minä olen mielestäni kovasti suvaitsevainen, sillä en halua homoseksuaaleja hirtettävän, niin kuin joissain maissa tapahtuu. Yhdenkään homoseksuaalin ei myöskään tarvitse taholtani pelätä väkivallan tekoja tai edes suunsoittoa.

Ja eikö se riitä? Minulle nimittäin ajatus homoseksuaalisuudesta on vastenmielinen. Minusta vaan yksinkertaisesti on vastenmielistä ajatus, että kaksi jätkää jyystää toisiaan. Ja vaikka kuinka suvaitsevainen ja nykyaikainen pitäisi olla, niin se on minulle silti vastenmielistä. Minä kun satun olemaan hetero. Ja vielä vastenmielisempää on se, että minun pitäisi jotenkin julkisesti hypettää homouden puolesta, sen takia, että joku muu sitä hypettää niin kovaäänisesti. Jos minulla on äänestysvaihtoehtona kaksi täysin tasavahvaa heppua, joista toinen on hetero ja toinen on homo, minä äänestän heteroa. Ja minulla on siihen kaikki oikeus. Piruakos te sille mahdatte? Vertaus oli muuten keksitty, se ei liittynyt näihin vaaleihin. Haavisto on vihreä, hyvästä käytöksestään ja rauhallisuudestaan huolimatta, mutta jos vihreä katsoo poliittiseen peiliinsä, sieltä irvistää vastaan Anni Sinnemäki.

Homous on ilmiö, joka minulle on henkilökohtaisesti vastenmielinen. Mutta minä annan homojen olla rauhassa, elää ja menestyä. Kaikin mokomin, kaikessa rauhassa. Luulis riittävän.

Mielestäni olen tässä asiassa suvaitsevainen. Mutta sitähän on suvaitsevaisuutta ja sitten ultrabrasuvaitsevaisuutta. Ja ultrabrasuvaitsevaisen mukaan on varmaan järkyttävää, että minun kaltaisellani ihmisellä voi edes olla äänioikeus. Vaan niin se vaan mulla kumminkin on. Ja on tullut vielä käytettyäkin. Ihan turha mutista. Ette te sitä minulta pois saa. Vaikka kuinka vituttaisi. Ja, piru vie, nimeni on Leegio, sillä meitä on monta. Ja Leegio ajattelee, että oli varmaankin aika epäreilua Haavistoa kohtaan kun te ette antaneet hänen käydä kampanjaansa presidenttivaaliehdokkaana, vaan hypetettynä homona. Niin että se oli teille aihe hyviin bailuihin. Ei Haavistolla ollut edes mahdollisuutta puhua Leegiolle, koska te puhuitte asian valmiiksi hänen puolestaan.

No, joka tapauksessa Niinistö voitti, ja vihreitten bileissään kuvittelema antijytky unohtuu hyvissä ajoin ennen kunnallisvaaleja. Mutta saivathan ne aikaiseksi mukavan ylemmyydentuntoisen jeesustelun säestämät hyvät bileet samanhenkisessä seurassa. Ja eikös se tuossa kaupunkivihreydessä sitä tärkeintä ole? Melko selvää on, että eihän Haaviston Pekka tätä blogia lue, mutta jos lukis, niin ehkäpä hän kiistatta älykkäänä miehenä tuumisi, että parempi rehellinen vihollinen, kuin kannattaja, joka korkkaa pullon skumppaa, menee kattelemaan Ultra Brata ja sitten kyselee, että missäs ne seuraavat tiedostavat bileet olikaan?

3. Tietyt asiat vaan pysyy ja paranoo
Mietitäänpä sellaista tilannetta, että Yrjö menisi virkaa tekeväksi päätoimittajaksi semmoseen pienilevikkiseen lehteen. Sanotaan, että lehden nimi olisi vaikka Uusi Nyrkkiposti. Lehti ilmestyisi vain neljä kertaa vuodessa, ja sen painos olisi 3000 kappaletta, joista suurin osa menisi Jätkänräkä ry:n jäsenille jäsenetuna eli toisin sanoen lehden varsinaisia tilaajia olisi noin kuusitoista kappaletta.

Ja sitten kun Ykä olisi saanut tämän ”huomattavan” tehtävän, niin Ykä alkaisi uhoamaan, että tänä vuonna Uusi Nyrkkiposti-kollektiivi aikoo kammeta yhteiskunnan miesvihamielisyyden sijoiltaan, korjaa typerän maahanmuuttopolitiikan, ratkaisee talouskriisin ja panee pisteen vihervasemmiston nousulle.

No johan siinä kaveritkin alkaisi vittuilemaan, että mitenkäs on, Ykä, mitäs jos kokeilisit vaikka tota suuruudenhulluutta, se kuulemma pullistuttaa mukavasti. Ja olikos sulla noitten pitkäaikaisvaikutteisten mielialalääkkeitten annostus milloin viimeksi tarkistettu?

Ja oikeassahan ne heput olisivat. Voi että mua hävettäisi. Johan mulle naurais naurismaan aidatkin. Ja varsinkin tää vihervasemmistolainen media pitäis mua esimerkkinä siitä, että näillä hepuilla on lähtenyt mopo lapasesta ihan tyystin. Minä tuumisin, että jos tästä haluaa vielä munata enempää, niin sitten pitää mennä pelaamaan lätkää Takahikiän Ponnistuksen seittemännen divisioonan joukkueeseen ja uhota, että vuoden päästä me hakataan Detroit Red Wings.

Vaan minähän olenkin vain Ykä. Tämähän ei koske Akuliina Saarikoskea. Niin joo, hänhän on vaihtanut nyt nimensä, se on nykyisin Atlas. Olkoon minun puolesta vaikka Metvurst. Meinaan, Atlas kannattelee taivaankantta hartioillaan, ja siihen ei Akuliinan hartiat riitä.

Mutta Akuliinahan meni semmoseksi virkaa tekeväksi päätoimittajaksi semmoseen pienilevikkiseen lehteen. Sen nimi on Tulva. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja sen painos on 3000 kappaletta, joista suurin osa menee Naisasialiitto Unionin jäsenille jäsenetuna.

Saatuaan tämän pestin Akuliina uhoaa tapansa mukaan:

Tänä vuonna Tulva-kollektiivi aikoo kammeta yhteiskunnan naisvihamielisyyden sijoiltaan, hajottaa patriarkaatin, ratkaista talouskriisin (ilman että sosiaaliturvamme siirtyy tulonsiirtona pankeille), ja panna pisteen uusoikeiston nousulle.

Eikä hänelle vittuilla median puolelta mitään. Pimu otetaan ihan vakavasti.

Itse mietin (taas kertaalleen) sitä, että uskooko pimu ihan oikeasti siihen mitä julistaa, vai onko hän pirun ovela kaappihetero, joka tuumii että no tästähän se leipä lähtee? Vähän niin kuin se Porno-Sundman siinä Raid-sarjassa?

Vaan joku taho tuumii, että pimun tarttee saada tuota mediatilaa. Onko sukunimellä sitten niin suuri voima? Eihän meillä pitänyt olla enää aatelisia. Vai kuvitteleeko joku taho ihan tosissaan, että Akuliina saa aikaiseksi jonkinlaisen ajatusten vallankumouksen?

4. Muuttuvat maat ja mannut

Tarja Cronbergin sitten ilmaisi mielipiteensä käydystä vaalikamppailusta. Oletettavasti hän ajatteli, että hänen mielipiteensä haluttiin kuulla. Cronberg mainosti, että käydyn vaalikamppailun myötä Suomen maine maailmalla on nyt sitten parantunut. Varsinkin ranskalaiset ovatten todella hurmoksissa.

Koska Hotelli Yrjöperskeleen respassa uskotaan kuitenkin siihen, että tavallinen Jean-Pierre ei nakkaa paskaakaan Suomen presidentinvaaleista eikä mitä varmimmin ole niistä kuullutkaan, voidaan päätellä, että Ranska on Cronbergin mielestä hänen kanssaan lattea ryystävä pieni punaviherelitistinen porukka. Vaan eihän siinä mitään, jokainen saa muodostaa käsityksensä maista ja mannuista mielensä mukaan.

Vaan otetaanpa asian tiimoilta pieni testi. Aikaa kymmenen sekuntia. Luetelkaa kolmet Euroopassa viimeksi käydyt vaalit, niitten tulokset ja ennen kaikkea se, minkälaisia tuntemuksia käydyt vaalikamppailut teissä herättivät. Aika alkaa nyt.
.
.
.
kymmenen sekuntia
.
.
.
Aika täynnä. Mikä oli tulos? Jaa? No niinhän mä vähän arvelinkin.

27 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Aivan loistava kirjoitus, kiitoksia! Atlas, arvojohtaja, jyystäminen, hypetys ja citbailut tulivat käsiteltyä niin tyylikkäästi ja läpikotaisin, että jos arvosteltava tehtävä olisi ollut terassilaudoituksen käsittely kyllästysaineella, tuo terassi ei mätänisi edes seuraavalla vuosisadalla.

Se on niin outoa, että suorastaan ryöstöpieksetystä häviäjästä tehdään voittajaa. Ihan kuin suomalainen yleisurheilija, joka aina haastattelussa kertoo olevansa tyytyväinen suoritukseensa, tuli kauden ennätys. Joka riitti karsintaerän viimeiselle sijalle. Ei sillä, itse en olisi pystynyt kummassakaan lähellekään samaan.

Itse kiinnitin myös huomiota siihen, että Niinistö sai 1,8 miljoonaa ääntä, kun huippusuosittu Halonen 1,6 molemmilla kerroilla, kun äänestäjiäkin oli sentään 0,25 miljoonaa enemmän! En keksi mitään muuta syytä kuin sen, että porukkaa kerta kaikkiaan alkaa nyppiä tuo hypetys.

Vaan onhan siinä jotain huvittavaa, että Haavisto voitti kahdessa paikassa: Ahvenanmaalla ja Helsingissä (vaalipäivänä annetuista äänistä). Hehe...

Jaska Brown kirjoitti...

Tulos oli yksi (Norjan vaalit), mikä on aika hyvä suoritus näin kohtuutarkkaan asioita seuraavalle. Vielä paremman tuloksen saisi, jos rajattaisiin kysymys Euroopan toisella laidalla sijaitseviin pikkuvaltioihin, jollainen Suomi kaikkien euromaiden näkövinkkelistä on.

Hesarin päätoimittaja Pentikäinen pisti ilmeisen tahatonta humooria pääkirjoituksessa toissapäivänä. Totesi, että Halosen jää ensisijaisesti historiaan Suomen ensimmäisenä naispresidenttinä. Naulan kantaan. Mitään muuta mainittavaa punamuumi ei aikaan saanutkaan ja jos vähäisistä aikaansaannoksista karsitaan haitalliset pois, niin aikaansaannosten lukumäärä muistuttaa erehdyttävästi nollaa. Toisaalta mitä muuta voidaan odottaakaan poliitikolta, jonka ainoa ansio presidentiksi pääsyyn oli se, ettei herätä ulkonäöllään kateutta muissa naisissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle ja Jaskalle & kiitos kommenteistanne.

Kumitonttu: Niin tähänhän pitää lisätä se, että Haavisto voitti Kolarin kunnassa. Syy jäänee ikuiseksi mysteeriksi. Urheiluvertauksesta voisi muistaa myös tämän ”olin koko ajan hyvissä tarkkailuasemissa”. Ja joo, minua alkoi kerta kaikkiaan nyppiä tuo hypetys. Jos et äänestä Haavistoa, niin olet sitten homojen vihaaja tai ainakin homofoobikko. No perkele, ollaan sitten. Jos joku rastapääpelle tai surusilmäinen hippityttö minusta niin ajattelee, niin ehkä minä pystyn asian kanssa jotenkin elämään. Muuten, olisin minä voinut äänestää Haavistoakin. Siinä tapauksessa, jos kakkoskierroksella olisi ollut vastassa Arhinmäki tai Biaudet. Jos kakkoskierroksella olis vastassa ollut Lipponen, olisin ensimmäistä kertaa eläissäni joutunut pitämään yhden miehen kansalaisraadin siitä, olisiko ääneni saanut Tex Willer vaiko Jerry Cotton.

Jaska: Joo, jos otos olis keskittynyt tuonne Euroopan laitasektorille, niin tulos olisi vielä parempi. Luulen muuten, että Haloselle riittää se, että hän oli se ensimmäinen naispresidentti. Haavistoa pidän älykkäämpänä, ja luulenpa, että hän saattaa olla jopa tyytyväinen, että hävisi vaalit. Heppu kun tietää, että ei häntä olisi valittu ansioittensa perusteella, vaan siksi, että suvaitsevaisuuden nimissä oli nyt aika valita homoseksuaalinen presidentti. Ja jos joku tuleva HeSan päätoimittaja sitten kirjoittaisi, että Haavisto jää ensisijaisesti historiaan Suomen ensimmäisenä homopresidenttinä, niin heppu varmasti tuumaisi, että ei tää nyt menny ihan niin kuin ajattelin.

Kumitonttu kirjoitti...

Haha... nyt se yks apina on kuulemma vetässy sellaiset ilmaveivit kotipihallaan, että on 7 tikkiä otsassa. Mitä tässä vielä ehtiikään tapahtua kun tuo yks tenukeppi hoitelee maan asioita...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumitonttu. Joo, huomasin. Kai se on niin, että toi viina on vaan viisasten juoma.

Pyrrhos kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus! Samanlaisia tuntemuksia itsellänikin, osasit vaan pukea paremmin sanoiksi. Parasta kai näissä vaaleissa lienee se, että Tarja "arvojohtaja" Halonen ei ollut enää ehdolla.

Sipoon susi kirjoitti...

Pohjanmaalla on pitäjiä, joissa Niinistö sai jopa 70-85 prosenttia äänistä.
Joku viisas jo ehti kommentoida, että meillä on pohjalaiset samasta syystä kuin paavilla munat. Kaiken varalta.
Ps. Joko olette kuunnelleet "Kuuden vuoden kuuliaisuuden." Tällaista p***een nuolentaa ei ole nähty edes Kekkosen aikana.

Sipoon susi kirjoitti...

Se Niinistö-iskelmä löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=1gJE7RzNZ-g

Musiikkiterveisin SS.

Tvälups kirjoitti...

Messevä kirjoitus, kuten aina.
Samoilla tuntemuksilla mennään juu.

Äänestyskarttaa katsoen kannattaisi vihreiden ihan vakavissaan miettiä puolueen uudelleennimeämistä: Luonnosta Vieraantuneiden Puolue - Vad Natur Partiet

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla toisessa blogissa valtakunnan antinantsi PH, kirjotti että huonoja presidenttiehdokkaita kumpiki, kun eivät ottaneet teemoikseen äärioikeistolaisuuden ja natsien torjumista ...

Anonyymi kirjoitti...

Muistan itsekin toivoneeni vuonna 1999 että Niinistö asettuisi presidenttiehdokkaksi. Näin oltaisiin tosiaan vältetty Tarja Halosen kaksi kautta.

Jos joku ei tykännyt Niinistöstä valtiovarainministerinä, niin sellaisellakin olisi ollut hyvä syy äänestää Sale presidentiksi, jolloin valtiovarainministerin homma loppuisi ja edustajantoimi lakkaisi.

Elisabeth Rehnin ilmiö 1994 vaaleissa johtui siitä että jotkut eivät haluneet Paavo Väyrystä toiselle kierrokselle sossujen Martti Ahtisaarta vastaan. En muista, mutta alan ehkä itsekin uskoa että mediapeli tiputti Väpen.

Lissun valitsematta jättäminen 1994 jätti joillekin jotain hampaankoloon, kun kerta olisivat halunneet naisen valituksi. Siksi Tarja Halonen piti saada presidentiksi, että ainakin tuolloin saataisiin nainen valituksi. Näköjään muilla ominaisuuksilla ei sitten ollut niin väliä. Mutta 2000 vaaleissa tarjolla oli myös Riitta Usukainen, Rehn ja Heidi Hautala mutta noiden mukana olo ei hajottanut naisehdokkaiden ääniä.

SAK teki pöljästi kun molemmilla kerroilla tuki Punamuumia. Muutenkin ammattiyhdistysliikkeen tulisi olla puolueisiin nähden sitoutumaton.

Anonyymi kirjoitti...

Jossitteluksi menee, eli jos lehmät osaisivat lentää niin sitten lehmät lentäisivät. Mutta tässä pitää mennä vielä kaukaisempiin aikoihin. Johannes Virolainen olisi pitänyt valita presidentiksi 1982 vaalissa ja uudestaan 1988. Tällöin Väyrynen olisi saanut porvarihallituksen 1987 eduskuntavaalien jälkeen ja uudestaan 1991 ja pyörittänyt sitä kunnes olisi tullut valituksi presidentiksi 1994 vaalissa, ja vielä uudestaan 2000. Sitten 2006 vaalissa olisi ollut Sauli Niinistön vuoro voittaa ja sitten äskeisissä vaaleissa uusia työsopimus. Jossittelua mutta tuo aika ilman Punamuumia ei olisi ollut ainakaan nykyistä huonompi.

Mauno Koivisto pelleili vahvan markan kanssa ja myötävaikutti laman syntyyn ja yritti väkisin viedä Suomen EU:n jäseneksi ennen kuin oma virkakausi loppuu, senkin uhalla jos neuvottelutulos menisi ojan pohjalle. Eikö neuvotteluissa olisi voitu ottaa aikalisä ja tuumaustauko ja katsoa sitä miten pitemmällä ajalla käy ja tarvittaessa viheltää peli poikki jos ihan mönkään menee?

Mara sit vaan muuten vaan arkipäiväisti presidentin virkaa turhan paljon. Maakuntamatkat oli hyvä hommma. Eläkkeellä Mara on heittänyt lähinnä mokumielisiä lausuntoja. Toisaalta oliko aikoinaan esivaalissa syrjäytetty Kalevi Sorsa mokumielinen vai nuiva? 1980-luvulla hänkin mokuili ja puhui että pakolaisia pitää mukamas haalia tänne.

Taas jossittelua. Olisko helpompi jos meillä olisi kuningas? Semmoinen vallaton kuningas niinku Ruotsissa, ja se hoitaisi seremoniat kuten maatalousnäyttelyiden avajaiset ym. kissanristijäiset. Tällöin ei tarttis valita presidenttiä. Tämä sopisi kuningaskunnan vaakunaksi. Oikeastaan tasvallankin, jos pitää kruunua valtion symbolina. Mahtoiko noilla muinaissuomalaisilla olla kunkkuja?

YYA-aikana jos halusi edetä poliittisella uralla ylöspäin niin piti kuulmma olla hyvät välit Tehtaankadun suurlähteystöön ja mielellään omata kotiryssä. Porukkaa lappasi Tehtaankadulla edestakaisin. Kuluneiden vaaliviikkojen aikana Jussi Halla-ahosta on julkaistu vaikka mitä vaaleihin liittyvää. Jossakin tuon asian tiimoilta pyörivässä Homman keskustelussa joku murjaisi että pitääkö nykyään olla hyvät välit Eiran kellariin, ja mieluiten hankkia kotinetsi?

Tomi kirjoitti...

Sauli ei ole eikä tule olemaan koko kansan presidentti. Iso-osa kansaa tulee aina pitämään häntä surkimuksena.

Tomi kirjoitti...

V*tun vajakit! Halosta arvostellessanne unohdatte tärkeän seikan Halosella ei ollut enää lainkaan valtaa mitä käyttää, joten hän ei myöskään mihinkään voinut vaikuttaa.

Paska Niinistöllä ei ole myöskään valtaa (onneksi niin), joten hänkään ei tule saamaan yhtään mitään aikaiseksi.

Samanlaista paskannjauhmista kuin olette pitäneet Halosen saavutuksista, voisitte pitää myös Kaarle XVI Kust.aan saavutuksista.
Heillä oli tismalleen yhtä paljon valtaa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyrrhokselle, Sipoon Sudelle, Taisteluvälineupseerille, Anolle, Vieraalle ja Tomille & kiitos kommenteistanne.

Pyrrhos: Jaan mielipiteesi ”arvojohtajasta” ns. kybällä.

Sipoon Susi (missä luuraa Närpes Varg?): Tuo kappale kiistatta herättää myötähäpeän tunteita.

Taisteluvälineupseeri: Ovathan he ehkä saattaneet kattella tv:stä Ihmeellistä Luontoa.

Ano: Äärioikeistolaisuuden ja natsien torjunta on helppoa. Ongelma on siinä, että ne pitäisi ensin löytää. Ja jos niitä ei löydä, niin nehän pitää keksiä.

Vieras:

(viesti 1): Ilmiö nimeltä Halonen vuonna 2000 pysyy mulle arvoituksena. Ja ay-liikkeestä olen täysin samaa mieltä. Minäkin kuulun SAK-laiseen liittoon ja jäsenmaksuistani tilitetään rahaa vasemmistopuolueille, joita en äänestä. Ei multa siihen lupaa ole kysytty.

(viesti 2): Joo, jossitteluahan tuo. Menneen uudeksikirjoittaminen on vaikeaa. Mutta ihan mahdollistahan tuo olisi ollut. Minä en kylläkään ole tuohon kuningashovitouhuun kovinkaan innostunut. Ehkä sitten pitäisi lakkauttaa tuo presidentinvirka kokonaan. Kotiryssät ovat minun sukupolvelle hyvin tuttu termi. Ja tämmösiä kotinetsejähän me ollaan kaikki. Kun pysytään piru vie piilossakin.

*

Jaa, se Tomikin päätti pitkästä aikaa avautua. Olet ehkä huomannut, että en minä Niinistöä varsinaisesti fanita. Totesinpahan vaan, että hänellä on mahdollisuus yrittää. Ja Halosen kohdalla en kirjoittanut Halosen vallasta, vaan ns. arvopresidentin arvoista ja siitä, että hän yritti survoa niitä sellaisten ihmisten kurkkuun, joita ne arvot eivät kiinnostaneet. Niin että opettele vajakki lukemaan. Ja palailepa taas vuoden päästä. Jotkut blogit jaksavat toimia säännöllisesti laskiämpärinäsi, mutta mulle kerta vuodessa riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

Taisi tuo Niinistö jo keritä sanomaan arvojohtajuudesta kysyttäessä, että kaikilla suomalaisilla lienee jo omat arvonsa eikä siinä lisäjohtajuutta tarvita.

Akuliina taas on jännä. Hän on niin vaivaannuttavalla tavalla karnevalistinen hahmo, etten pitäisi minäkään täysin mahdottomana, että kyseessä on performanssi.

Analogiana nuivisteihin voisi miettiä vaikka sitä, että herra P. Siitoin olisi vielä hengissä.

Anonyymi kirjoitti...

Jooh yrjö, jotku näkee noita natseja ja äärioikestolaisia jokapuunoksalla, se on vähänsamanlainen asia kuin tuo miten jenkeissä on ihmisiä jotka näkee salaliittoja jokanurkantakana
, ja sellasten kanssa ei kannata paljoa ruveta väitteleen asioista ...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Mikäli Niinistö on noin sanonut, niin siitä mies saa kyllä täydet pisteet. Ton Metvurstin eiku anteeks Akuliinan vertaaminen performanssitaiteilija P. Siitoiniin on oikeastaan aika hyvä. Eihän kumpikaan uskonut, että heidän pulinoistaan vanha valta kaatuu, mutta draivi on molemmilla (tai Pekalla oli) yhtä mahtava.

Ano2: Niin, täällä Huitsinnevadassakin on vähän vaikeaa löytää niitä salaliittoja puolesta tai toisesta. Tosin uskon räkättien ja muitten rötväkkeitten salaliittoon tyhjentää meidän marjapuskat.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan kun Halonen valittiiin vuonna 2000, niin suurinpiirtein kaikki tuntemani naiset olivat niiiiiin innoissaan.
Ja heistä jotkut aiemmin niin vannoutuneet porvarit kertoivat äänestäneensä vain sen perusteella, mitä ehdokkaalla oli (tai ei ollut) jalkojenvälissä.

Samanlaista tunnelmaa oli joku vuosi sitten kun saatiin ensimmäinen naispiispa.

Ja veikkaanpa, että seuraava yhtä estrogeenilatautunut tunnelma on kun puolustusvoimain komentajaksi/arkkipiispaksi valitaan nainen ensimmäistä kertaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kiitos kommentistasi. Samanlaiset muistikuvat on minullakin. Tietysti niissä vaaleissa aika moni äänesti Esko Ahoa vastaan, heppu kun ei ollut kovin suosittu. Olen jotenkin aina ajatellut, että puolustusvoimat olisi noitten sukupuolikiintiöitten ulkopuolella, mutta pirustako siitäkin tietää. Tekiväthän ne aikanaan tämän naisten vapaaehtoisen varusmiespalvelun, pelkistä ns. tasa-arvosyistä (onko se sinänsä tasa-arvoa, jos toisen on pakko ja toisen ei). Mutta noin puolustuksellisesti eihän naisia sinne etulinjaan tarvita. Kun reserviä muutenkin vähennetään.

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen kannattajat ja varsinkin kokoomuksen naiset ovat syyllisiä Halosen valintaan molemmilla kerroilla. Heille ei tainnut kelvata edes Niinistö 2006 vaalissa. Nyt taisi kelvata väkisin, kun Punamuumi ei enää ollut ehdolla.

Vuoden 2000 vaalissa äänestin toisella kierroksella Esko Ahoa. Ja äänestin sekä Ahon puolesta että Halosta vastaan.

Minulla ei ollut yhtään mitään Ahoa vastaan. Ihmettelin miksi joillekin kelpaa mieluummin henkilö joka on ateisti, demlalainen, mokuttaja, feministi, arvoliberaali, kulttuurirelativisti, internationalisti, isänmaallisuuden ja kansallismielisyyden vastustaja, arabien fanittaja, kehitysmaiden hypettäjä, antiamerikkalainen, Israelin vastustaja, länsimaavastainen, anarkomarkojen sympatisoija, ilmastoalarmisti...tms. Niin ja että Halonen on syntyperäinen helsinkiläinen vielä, joka ei tiedä maakunnista ja maaseudusta mitään.

Kuvitteliko Halosta äänestäneet että jos Aho valitaan presidentiksi niin silloin koittaa samanlaiset lama-ajat jotka olivat hänen pääministerikaudelleen osunut lama? Tai että hän alkaa toteuttamaan työreformia joka johtaisi muka työmiesten kyykyttämiseen? SAK:n ja sen jäsenliittojen demarimafian asenne oli suunnilleen sellainen että jos Aho valitaan presidentiksi niin he julistavat yleislakon. Tuollaista Lauri Ihalainen ja Matti Putkonen tms. uhosivat. Eikö ne tajunnu että Punamuumia kiinnostaa enemmän kehitysmaadiktaattoreiden kuin suomalaisen työmiehen asiat?

En tiedä mitä Ykä tietää Putkosesta mutta hänen siirtyminen perussuomalaisiin voidaan tulkita siten että sossuissa toimiminen kadutti häntä. Tuo nosti Putkosen osakkeita mielessäni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras ja kiitos kommentistasi. Halosen valintaan varmasti liityi semmonen yleinenkin naishysteria. Jos kokoomuksen naiset olisivat ottaneet selvää, että mikä se Halosen ideologia oikeasti on, niin eihän moista olisi tapahtunut. Edellisten vaalien Elisabeth Rehn olisi varmaankin ollut lähempänä. Mutta kun joukkohysteria iskee ja mopo lähtee lapasesta, niin minkäs sille mahtaa. Näitähän ilmiöitä oli ennenkin, esmes 1990-luvun alussa tämä Eeva Kuuskoski-Vikatmaa, josta piti väenvängällä saada seuraava presidentti, vaikka suurin osa ei edes tiennyt, että kuka helvatun tyyppi se oikein on. Häntä voisi pitää tämmöisten nopeasti leviävien internetmeemien edeltäjänä.

Minä äänestin niissä vaaleissa samoin kuin sinä, pitkälti samoilla perusteilla. Oma ääneni oli tosin enemmän Halosta vastaan. En ole mikään Putkonen-spesialisti, mutta se, että hän hyppäsi persuihin ennen kuin Jytky oli muuttunut ajatuksesta lihaksi, eli hyppäsi täysin epävarman hevosen selkään osoittaa sen, että demareissa on jotain pahasti perseellään.

Anonyymi kirjoitti...

issilyin"Kumitonttu: Niin tähänhän pitää lisätä se, että Haavisto voitti Kolarin kunnassa. Syy jäänee ikuiseksi mysteeriksi."
Ei varmaankaan ikuiseksi, kun tietää Kolarin olevan vanhastaan Lapin kommunistien tyyssija...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Saattaa olla niin. Vaan vahva on Kokoomusviha, kun ne valitsivat mieluummin homoseksuaalin cityvihreän. Ei varsinainen korpikommunistien valinta. Mutta politiikkahan tekee mielenkiintoisia petikavereita, niin kuin sanovat.

Raimo kirjoitti...

Europarlamenttiin lähtee vuoden 2012 alussa Ville Itälän tilalle Petri Sarvamaa (kok), joka juonsi YLE TV1 A-studion 31.1.2007 lähetystä: siinä oli mielikuvamanipulointi, jossa ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuuden perustelut sensuroitiin ohjelmasta pois. Toimittaja oli Pasi Peiponen. Eli europarlamenttiin lähtee Suomesta sensuuria harrastava toimittaja.

Paavo Lipponen vs Jussi Niinistö. Asian tausta on sama kuin Lipposen Freudenthal-mitali, salainen valtataistelu: Lipponen on ruotsalaismielinen ja Niinistö ei. Suomalaisuuden Liitossa toiminut Niinistö tietää liikaa asioista, joista Lipponen ei halua puhua, ainakaan suomeksi.

Tarja Halonen on käytännössä Ruotsin nukke.

Kansanedustaja Sulo Aittoniemi vastusti kielilakia ja lykkäsi kielilakiäänestystä. Kielilakiäänestyksessä oli läsnä Ruotsin suurlähettiläs.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

Itseäni ihmetytti myös näiden vaalien ylen runsas homohypetys.Halonen kehui, että Haavisto toi homoutensa hienosti julki.Miksi ei samalla kehunut Niinistön esimerkillistä heteroutta tai Kanervan ansiokasta "Casanoovuutta"? Hehän kuitenkin ovat niitä, jotka (ainakin potentiaalisesti) uusiuttavat yhteiskuntaa, päinvastoin kuin Haavisto petikaverinsa kanssa.

Minä antaisin myös mielelläni homojen olla omissa oloissaan ja samoin toivoisin, että itse saisin olla rauhassa ilman "homoilosanoman" pakkosyöttöä.Nähtävästi media ei ole samaa mieltä.

Mutta vakavasti puheenollen, olen kiitollinen siitä, että Haavisto ei voittanut presidentinvaaleja.Syynä on vihreys,sivarius ja homous.

Vihreydestä ei tässä yhteydessä muuta kritiikkiä, kuin että:haaveisiin perustuvaa sekoilua.

Sivariudesta sen verran, että on vaikea ymmärtää, että miksi puolustusvoimain ylipäälliköksi pitäisi ylipäätään valita sivari (älkää viitatko tässä Haloseen)? Mitkä olivat ne syyt, jotka johtivat Haaviston kohdalla sivariuuteen?Vaikuttavatko ne samat syyt edelleen (jos vaikka olisi eettiset perusteet kieltäytyä väkivallasta, niin miten tämä vaikuttaisi ylipäällikön toimiin sodan syttyessä?Takinkääntökö?).
Ja lopuksi, Machiavellin "Ruhtinaan" opetusten mukaan Haavisto (samoin kuin Halonenkin) olisivat olleet täysin kelvottomia armeijan ylipäällikön tehtäviin.

Kolmanneksi homous.Minun on mahdotonta käsittää, että miten minkään valtion päämies voisi olla homo (paitsi J.S.Hankamäen haaveilemassa "homojen johtamassa ihannevaltiossa";))?

Jos vaikka koemielessä lähdetään perustamaan valtiota, niin lähtökohta on se, että koko prosessi tulisi biologisista syistä aloittaa vain ja ainoastaan heterovoimin, jotta varmistuttaisiin yhteiskunnan uusiutumisesta ja edistyksen mahdollistavasta pitkäaikaisuudesta.Tästä (luonnollisesta) lähtökohdasta käsin on helppo ymmärtää, että miksi vasta perustetun valtion päämies olisi hetero, joka myös samalla symbolisoisi hedelmällisyyttä ja elinkelpoisuutta.

Jos vastaavan kokeen tekee (johdonmukaisesti:lisääntymisyritykset vain samaa sukupuolta olevan kanssa) homo- tai lesbopopulaation kanssa, niin lopputulos on helppo ennustaa ja on myös hyvin tuhoisa:sukupuuttoon kuoleminen jo yhden sukupolven kuluessa.Luonto ei vain salli johdonmukaisesti homouttaan toteuttavan homopopulaation menestyä kovin pitkään.

Vaikka homo voisi muodollisesti, tietojensa ja taitojensa perusteella toimia presidentin virassa, niin homon tapauksessa kaikkein fundametaalisin merkitys, eli se, että miten valtio, yhtä sukupolvea pidempään, ylipäätään voi olla olemassa, jäisi toteutumatta.Presidentin (lat.edessä istuja)/valtionpäämiehen tulisi kaiken muun tärkeän ohella symbolisoida myös elämän uusiutumista ja jatkuvuutta ja näin ollen valtion kukoistusta (mikä ei homouteen biologisista syistä voi kuulua).Joten onnea ja menestystä vain Niinistölle.

Ja lopuksi totean, ja osittain edellä mainituista syitä, että en pidä homoutta tai homohypetystä minään "ilosanomana", vaan pikemminkin surusanomana yhteiskunnalle ja usein myös tragediana yksilölle.
Homous on fundamentaalitason ongelma, joka ei ratkea sillä, että homoille valehdellaan ja "valistuneimmat" yrittävät itse uskotella, että hetero- ja homoliitto ovat saman arvoisia, vaikka eivät ole.
En lähde tässä laajemmin puimaan homoutta, sen syitä ja seurauksia, vaan oma fokukseni tässä kommentissa on juuri tuo homoparisuhteen lisääntymisfunktion kyvyttömyys ja sen seuraukset (=> sukulinjan katkeaminen) ja johtopäätökset homouden merkityksestä yhteiskunnassa (=> tasa-arvo lain edessä, mutta ei biologis-kategoristen rajoitusten suhteen, joka ei siitä muuksi muutu, vaikka lakia suotta muutettaisiinkin).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Raimolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.