torstai 11. lokakuuta 2012

KEVYEHKÖ SYYSTARINA

Vanha, arvokas ja erinomaisen aromikas konjakki nakotti konjakkilasissa aivan niin kuin vanhan, arvokkaan ja erinomaisen aromikkaan konjakin tulikin nakottaa. Jostain ilmestyi käsi, joka otti konjakkilasin otteeseensa, nosti lasia, pyöritti hieman jaloa juomaa ja sen jälkeen kohotti lasia, jotta lasi voisi kohdata perinteiseen tyyliin nenän, joka nuuhkaisi konjakin mainiota aromia. Nuuhkaisun jälkeen kuului hiljainen, mutta suurta tyytyväisyyttä tihkuva murahdus. Tämän jälkeen käsi siirsi konjakkilasia jälleen hieman, ja tukeva hömpsy katosi Parempiin Suihin. Seurasi protokollan mukainen nautinnollinen irvistys ja tyytyväisyyttä huokuva ähkäisy.

Tämä nimenomainen Parempi Suu kuului intialaiselle Veerappan Pääräppänille. Hän oli mäntämasiina-, hilavitkutin- ja härspediräättöritekniikan tohtori. Lisäksi hän oli keksijä ja ekonomi. Ja hänellä oli varsin hyvä syy palkita itsensä mainiolla konjakkihömpsyllä. Hän oli nimittäin tuoreeltaan kehittänyt The Tuotteen. Lisäksi hänellä oli vertaansa vailla oleva The Liikeidea. Hän oli patentoinut tuotteensa ja tutkituttanut liikeideansa asiantuntevilla eksperteillä, joista jokainen oli todennut, että tämähän on rautaa ja rosteria. Pomminvarmaa kamaa.

Ekspertit olivat todenneet, että nyt ei muuta kuin passi kouraan ja lähde jätkä Yhdysvaltoihin tienaamaan ittellesi ja perheellesi ämpärikaupalla taalereita, massia ja fyrkkendaalia. Siellä on alhainen verotus, yrittäjäystävällinen ilmapiiri ja laajat markkinat täynnä ihmisiä jotka The Tuotteesi nähtyään huutavat sulle laumassa että shut up, dude, and take my money. Take all of it.

Niinpä niin, tuumi Veerappan Pääräppän. Sehän olisi tietysti loogisin vaihtoehto. Mutta siinä ei olisi ollenkaan yleishumanistista lääräysgloriaa. Veerappan Pääräppänillä oli toisenlainen suunnitelma mielessään.

Oli olemassa kaukainen pohjoinen maa nimeltä Suomi. Maa ei ollut kylläkään kovin yrittäjäystävällinen, siellä oli korkea verotus ja oli mahdollisuus, että Pääräppänin liikeidea häviäisi kaikenlaisen byrokratian rattaissa kuin hauen pieru Saimaaseen. Mutta tämähän tekisi homman vaan entistä haasteellisemmaksi.

Ja se, mikä Pääräppäniä Suomessa erityisesti kiinnosti, oli maassa oleva loistava suhtautuminen maahanmuuttoon. Maan strategiana oli haalia maahan nimenomaan luku- ja ammattitaidotonta ja ammatillisesti täysin hyödytöntä väestöä, josta ei olisi esmes Pääräppänin firmalle mitään hyötyä. Korkealla verotuksella varmistettiin tälle haalitulle väestönosalle kattava, suorastaan Euroopan kattavin sosiaaliturva.

Ja suomalaiset poliitikot, jotka sattumoisin kävivät kunnallisvaaleja, joitten aiheena ei ollut maahanmuutto ja jonka vuoksi vaalien aiheena oli tietenkin maahanmuutto, ainakin oikeaoppinen sellainen, julistivat yksi toisensa jälkeen että vallitsevalla maahanmuuttosysteemillä takaamme maahamme valtavasti ulkomaista osaamista, pääomaa ja sitä mukaa kasvavaa työllisyyttä ja yleistä hyvinvointia.

Veerappan Pääräppän oli fiksu mies. Hän tiesi, että äkkiseltään suomalaisten strategia vaikutti hieman epäloogiselta, ettei suorastaan järjenvastaiselta. Mutta hän oli myös syvästi uskovainen hindu, ja ymmärsi, että monimutkaiset jumalvinkkelikuviot pyörivät vähän miten sattuu, ja joka tapauksessa suomalaisilla poliitikoilla oli paljon hyvää tahtoa. Pääräppän kunnioitti hyvää tahtoa. Näin ollen hän koki velvollisuudekseen lähteä ideoineen Suomeen todistamaan sen, että hyvä tahto voi mennä faktojen edelle, ja suomalaisten strategia on toimiva. Hän ymmärsi myös, että hänellä olisi melko kiire, sillä strategian toteennäyttäminen oli vielä ajatuksena suvaitsevaisten kalloluitten sisällä. Ja ne tyypit, joihin Suomessa vedottiin olivat kasvaneet koiranputkea jo sukupolvia. Oli aika löytää uusi nimi.

Hän pystyisi todistamaan väitteet todeksi. Siksi hän olisi valmis ottamaan riskin, että pomminvarma The Tuote ei tuottaisi kuin minimaalisen murto-osan siitä, mitä Yhdysvalloissa tuottaisi. Hän olisi se keihäänkärki, joka poistaisi kaikkinaisen synkän äärioikeistolaisuuden Suomesta. Tiesihän hän toki sen, että tiedostavan tahon pään sisällä kummittelevaa äärioikeistoa hän ei voisi karkoittaa, eihän ihminen ihmeisiin pysty, mutta Pääräppän totesi itsekseen, että eihän hän ihmisiltä sentään työpaikkaa voi pois viedä. Vaikka työpaikan oikeutus luulosairauteen perustuisikin.

Mainio intialainen heppu Veerappan Pääräppän nautti vielä toisen lasillisen mainiota konjakkia. Sen jälkeen hän siirtyi tietokoneelle, ja rupesi katselemaan lentoja Suomeen...

* * *

Ja tähän vaiheeseen untansa Unelma Hörhölä-Tiedostelation heräsi. Hänellä oli niin hyvä mieli. Uni oli ollut niin kaunis. Hän nousi vuoteestaan, ja Reilun Kaupan kahvia keittäessään tuumaili että harvoinpa sitä kunnallisvaaliehdokkaalle tarjotaan unessa kokonainen vaaliohjelma. Niin kauniina, niin selkeänä, niin hyvin myytävänä pakettina. Kyllä ihmiset varmaankin ymmärtäisivät ja tulisivat sankoin joukoin mukaan. Unelmasta saattaisi tulla The Unelma.

Voiko ihanammin päivän enää alkaa...

Onko ihanampaa aamua kuin tää...

11 kommenttia:

Castor kirjoitti...

Jotenkin tähän tapaan se muistaakseni meni:

"Konjakki valui kultaisena, gini välkkyi kuin akvamariini ja rommi oli kuin elämä itse. Lujina me istuimme baarituoleilla, baaritiski oli elämän komentosilta, ja varmoina me ajoimme tulevaisuuteen".

Erich Maria Remarque, "Kolme toverusta", alkuperäisteos "Drei Kameraden".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Nyt täytyy sanoa, että Drei Kameraden on minulta lukematta. Tuli vaan mielleyhtymä from stetson, eli laitetaanpas linkkinä kappale Three Friends, jonka esitti 1970-luvulla vaikuttanut mainio yhtye Gentle Giant:

http://www.youtube.com/watch?v=INHWG2xp7sM

Castor kirjoitti...

Ei löydy tuota kirjaa valitettavasti enää edes antikvariaateista. Minun on velipojalla tallessa, luen yleensä siitä "parraat piältä" aina lomilla Suomessa. Samoin Remarquen "Musta obeliski" on helkkarin hyvä, nimensä mukaisesti mustaa huumoria.Obeliskin lopussa on haikea loppukaneetti, jossa tällainenkin lause: "Yö koitti Saksalle, enkä enää koskaan palannut sinne". Nassepoikiahan pakoon Remarquekin joutui lähtemään. Kampurajalka poltatti myös hänen teoksensa. Tietty Remarque on parhaiten tunnettu kirjastaan "Länsirintamalta ei mitään uutta", "Im Westen nichts Neues", mutta nuo kaksi edellä mainitsemaani kuuluvat ehdottomasti mielikirjoihini. Ovat hyviä jopa käännöksinä, siihen aikaan kun osattiin vielä suomea. Voin kyllä lainata, jos se saadaan jotenkin järjestymään.

Castor kirjoitti...

Tarkennus vielä: Remarque julkaisi "Kolme toverusta" 1936 jo Sveitsissä asuessaan ja "Mustan obeliskin" 1956, joten nasset eivät ainakaan jälkimmäistä päässeet polttamaan. Hänen siskonsa nasset surmasivat giljotiinilla 1943. Päätuomari Roland Freisler totesi oikeudenkäynnissä, että "veljesi pääsi karkuun, mutta sinä et". Voihan vitalis!

Remarquella oli muuten hyvä viuhka näyttelijättärien parissa, joukossa Hedy Lamarr, marlene Dietrich ja Paulette Goddard.

Triviaa, triviaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Länsirintaman olen aikanaan lukenut, erinomainen kirja. Samoin katsoin siitä tehdyn, elokuvan, mutta siinä vaivasi kyllä se yksityiskohta, että saksmannit puhuivat sujuvaa amerikkaa. Yksityiskohta ehkä, mutta vaivaava semmonen. Vähän niin kuin venäläiset tekisivät uusiksi Tuntemattoman Sotilaan ja puhuisivat siellä pelkkää venättä.

Tuon Gentle Giantin laitoin sulle linkkinä, koska olet sitä ikäluokkaa, että muistat ajan ja ehkä yhtyeenkin. Gentle Gianthan on semmonen yhtye, että siitä joko tykkää satasella, niin kuin minä tai sitten ei tykkää ollenkaan.

Ekku kirjoitti...

Kiitos lukuvinkeistä.

Hyvä kirja on aina mieluisa yllätys.

Jos muuten ette ole lukeneet, niin mustan huumorin ystäville vinkki :

José Saramago : Oikukas kuolema

Castor kirjoitti...

Ja seuraavaksi arvotaan Nobelin rauhanpalkinto. Voittaja: EU! Onnea kaikille voittajille!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Nythän kävi niin, että meikälaisen agitprop muuttuikin kirjallisuuspiiriksi, mutta mikäs siinä. Välillä näin.

Castor: Kun ottaa huomioon EU:n nykytilanteen, niin uutinen tuli kiistatta yllätyksenä.

Anonyymi kirjoitti...

Ehka olen naivi, mutta olen kylla oikeasti huolestunut siita etta historia tulee taas kohta toistamaan itseaan ja tamakin rauhan aikakausi tulee taas paattymaan silmittomaan vakivaltaan. Kun tuota Euroopan historiaa katsoo niin se on ollut meilla vahan niinku tapana.

Ehka tassa Nobel-hommassa vahan yritetaan valaa uskoa siihen etta talla kertaa kaikki on toisin ja etta eihan tassa mitaan. Tallaisesta taloudellisesta ahdingostahan se viimekertainenkin kahy juurensa kuitenkin juonsi.

Itse uskon etta elamme kuitenkin parhaillaan niita aikoja "kun kaikki oli viela hyvin". Tasta tama talouskriisi vasta tulee alkamaan ja seuraavan kymmenen vuoden aikana kasillamme tulee viela olemaan energia-, raaka-aine- ja ruokakriisit kaikki samanaikaisesti.

No, ihan mielellani olen tassa vaarassa ja toivotaan tosiaan etta tasta euroopan integroitumisesta nyt sitten tama hyoty tosiaan saataisiin kaiken sen muun kustannuksella.

Anonyymi kirjoitti...

Toi EU:n saama rauhanpalkinto kertoo lähinnä siitä että rauhanpalkinto on pellepalkinto. Luulen että palkinto on tilaustyö. EU yrittää saada epätoivoisesti dopingia itselleen.

Rauhanpalkinto myönnettiin Barack Obamalle etuketeispalkintona ikään kuin kannustuksena että

Al Gore sai palkinnon siitä ilmastohumppavideostaan ja samalla sen sai ilmastomafian CCCP-kerho, eiku IPCC.

Ahtisaari sai sen siitä että sai siitä että oli pitkään tehnyt rauhanvälitystöitä ei paikoissa. Hieman kaksipiippuinen juttu ansaitsiko Mara sen. Varmaan Marasta oli enemmän hyöytyä ennen presidenttiaikaa ja presidenttiajan jälkee. Ahtisaari sai rauhan Acehiin. Se johti myöhemmin siihen että Acehissa otettiin käyttöön sharia-laki ja muutenkin kaikessa suhteessa kovempi islamin. Varmaan Acehin naiset tykkää Marasta...

Jasser Arafatille palkinto oli kans aika härö juttu. Varmaan se oli paleja fanittavien tiedostavien piirien idea.

Muitakin esimerkkejä on.

Ehkä ennen toista maailmansotaa myönnetyissä rauhanpalkinnoissa oli jokin idis. Sen jälkeen myönnetyistä ei taida olla monikaan menny sinne minne olisi pitänyt. No, Dalai Lamalle oli hyvä antaa palkinto.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Mielestäni et ole ollenkaan naiivi. Itse ajattelen ihan samoin kuin sinä. Euroopan integroitumisesta saatu hyöty on toistaiseksi ollut nettomaksavalle Suomelle miinusmerkkinen. Taidat muuten lähettää viestisi ulkomailta, kun ei ollut ääkkösiä. Terveisiä sinne, missä oletkin.

Vieras: Jokseenkin koen, että Nobelin rauhanpalkinto on poliittinen palkinto, jolla ei rauhan kanssa ole mitään tekemistä. Itse ehdotan (EU:n rauhanpalkintoon vedoten) että vuoden 2013 rauhanpalkinto myönnetään postuumisti Neuvostoliitolle. Valtiohan piti pitkään huolen, että Saarenmaalta Vladivostokiin kokoisella alueella eivät kansakunnat sotineet keskenään kymmeniin vuosiin. Olihan siinä tietysti pientä muuta häikkää, mutta eiköhän ne rauhanpalkinnon perusteet silti täyty.