ANTERO LÄRVÄNEN JA HÄSSITYT KÄSITTEET

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Olemme tällä hetkellä Helsingissä ja aiheenamme on se, että pitkän, noin kahden viikon tauon jälkeen ovat vasemmistonuorten rohkeat kansalaisaktivistit Li Andersson ja Dan Koivulaakso varoitelleet meitä suomalaisia äärioikeiston jatkuvasti kasvavasta uhkasta. Asiantuntijana meillä on selitteläätiön ja käsitehässimisen ylisaksofoni Armas Wullenlää Helsingin Yliopistosta. Ylisaksofoni Wullenlää, kiitos että suostuitte haastatteluun.

- Kiitos, Antero, ja terveiset kaikille kuuntelijoille Pinnanmaan maakunnassa. Muistutan, että lähtökohtani tähän haastatteluun perustuu puhtaasti tieteelliseen näkemykseeni käsitehässimisestä.

- Ylisaksofoni Wullenlää, nimenomaan sen vuoksi me olemme teidät tähän haastatteluun pyytäneet. Tuoreeltaanhan vasemmistonuorten puheenjohtaja ja tuore Turun kaupunginvaltuutettu Li Andesson on ihmetellyt äärioikeistolaisten liikkeitten vähättelyä, ja muistuttaa, että vaikka ryhmät ovat aika marginaalisia, niin on hyvä ymmärtää, että minkälaista toimintaa esimerkiksi Suomen Sisu on harjoittanut. Tässä vaiheessa täytyy kysyä, koska tätä ei sen enempää koskaan selvitetä, että tiedättekö te, ylisaksofoni Wullenlää, että minkälaista toimintaa tämä Suomen Sisu on varsinaisesti harjoittanut? Kun Andersson antaa ymmärtää tietävänsä, muttei kerro tarkemmin.

- No tiedänhän toki. Suomen Sisu on harjoittanut puhua mälkyttämistä siihen tyyliin, mikä ei sovellu Li Anderssonin ajatusmaailmaan, ja tästä hänelle on tullut henkinen pipi. Koska Andersson hallitsee käsitehässimisen, ei hän tietenkään kerro, mitä tämä pulaaki on tehnyt tai pikemminkin ollut tekemättä, mutta antaa ymmärtää, että jotain karmeaa kaapista löytyy. Näin tulee oikeaoppisen käsitehässijän toimiakin, sillä jos hän olisi kertonut totuuden, niin olisihan se kieltämättä vaikuttanut vähän vaisulta ja ehkä saattanut hänet jopa naurunalaiseksi. Kyse on vähän niin kuin taide-elokuvasta, jossa loppuratkaisu jätetään katsojan itsensä päätettäväksi.

- No kieltämättä tuossa on kyse osaavasta käsitehässimisestä. Palaan Anderssonin väitteeseen näistä äärioikeistolaisista katuryhmistä. Kun näitä ryhmiä, tai ainakin Anderssonin sellaisiksi väittämiä ryhmiä tarkastelee, niin huomaa, että pommit eivät räjähtele, vinkuen ei lennä luoti, tarjolla ei ole hurmejuomaa korppien eikä edes läski tummu. Sen sijaan tarjolla on näppiksen naputtelua internetissä ja joitain kadulla jaettuja lentolehtisiä. Anderssonin logiikan mukaan samanlainen terroristiryhmähän on Jehovan Todistajat, tosin huomattavasti aktiivisemmalla intensiteetillä.

- Lisäksi tulee mieleen se, että Suomessahan on kyllä tiettyjä katutasolla vaikuttavia melko pelottavia organisaatioita, eli näitä moottoripyöräilyä ja painonnostoa harrastavien herrasmiesten yhteenliittymiä, joille väkivalta ei ole millään muotoa tuntematon neuvotteluväline. Jos niin Andersson kuin Koivulaakso ovat väkivaltaa vastaan, niin eikö heidän kannattaisi suunnata aktiviteettinsa nimenomaan tuohon suuntaan lappusten levittäjien sijasta?

- No eihän toki. Koska eihän sillä asialla ole oikeaoppisen käsitehässimisen kanssa mitään tekemistä. Eihän ole mitään järkeä lähteä todistamaan oikeasti vaaralliseksi sellaista, joka on todistettu oikeasti vaaralliseksi. Todellinen haaste tulee siitä, että todistaa ensiksi olemattoman olemassa olevaksi ja sen jälkeen todistaa se olematon oikeasti vaaralliseksi ja jopa saada aikaan virallisia toimenpiteitä, jotta olematon oikeasti vaarallinen poistetaan takaisin olemattomuuteen, jossa se koko aika olikin.

- Ja mitä tulee noihin liivijengeihin, niin toki sekä Andersson että Koivulaakso rohkeina kansalaisaktivisteina tietävät, että jos niitten kanssa haastaa läpiä päähänsä, voi saada ylimääräisiä läpiä päähänsä, ja eihän se tämmösen suomalaisen vasemmistolaisen rohkean kansalaisaktivistin hipiälle oikein semmonen käy. Se on enempi noitten pakistanilaisten ja afganistanilaisten rohkeitten kansalaisaktivistien hommia se semmonen. Niin että jahdataan niitä lappusten levittelijöitä vaan. Se on paljon turvallisempaa, ja mehän ollaan sankareita kaikki jos oikein silmiin katsotaan. Ainakin semmosia kevytsankareita. Kevytriskillä kevytsankaruus ja kyllähän sekin jo melko pitkälle riittää.

- Andersson totesi maahanmuuttokeskustelusta viitaten tähän äärioikeistoon tai ehkä hän tarkoitti näitä ns. maahanmuuttokriittisiä, ja lausui näin: ”jos heidän annetaan asettaa lähtökohdat keskustelulle, se ei ole enää voitettavissa”. Näin äkkiseltään tuosta tulee mieleen, että niin Anderssonilla ja hänen viiteryhmällään on paukut lopussa, he eivät halua vastata kysymyksiin, heillä ei ole vastauksia kysymyksiin ja he haluaisivat ihan itse määritellä, että mistä yleensä keskustellaan.

- Kyllä näin on, sillä nämä ns. maahanmuuttokriittiset, jotka Andersson laskee äärioikeistoksi esittävät inhottavia faktoihin pohjautuvia kysymyksiä sekä humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista, nimenomaan humanitaarisen maahanmuuton myötä Suomeen tulleitten ihmisten korostuneesta osuudesta sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuudessa ja lisäksi tämän niin sanotun positiivisen diskriminaation aikaansaamasta tilanteesta, jossa täydellisesti rotusorrosta vapautunut maa sortaa kantaväestöään rotunsa vuoksi.

- Nämä ovat käsitehässimisen kannalta epäolennaisia aiheita, koska ne ovat konkreettisia ja toteennäytettäviä. Luonnollisesti ne ovat silloin myös kovin tylsiä edistyksellisestä näkökulmasta katsoen, sillä tietenkin niin ideologia kuin ennen kaikkea fiilis on tärkeämpää kuin tylsät faktat. Hyvänä käsitehässijänä Andersson keskittyy tiettyihin asioihin, joita ei voi varsinaisen fyysisesti toteennäyttää, mutta niitten väitetyllä olemassaololla voi perustella oman oikeassaolonsa. Näitä ovat mm. juuri puhuttu äärioikeisto ja sen aikaansaama väkivallan uhka, monikulttuurisuuden luoma väistämätön solidaarisuus sekä se, että ilman humanitaarista maahanmuuttoa suomalaiset eivät olisi vieläkään kuulleet pizzasta sekä erityisesti suomalainen rakenteellinen rasismi jota ei voi varsinaisesti toteennäyttää, ja juuri se on varmin peruste siitä, että se on olemassa. Ja täytyy muistaa, että hyvän käsitehässijän näkökulmasta oma hyvä fiilis menee yli varsinaisten tylsien faktojen. Varsinkin kun sen fiiliksen voi jakaa hyvien kavereitten kanssa.

- Nähtävästi Dan Koivulaakson heitto ”suomalainen maahanmuuttokeskustelu käydään maahanmuuttokriittisten ehdoilla” liittyy tähän?

- Ehdottomasti. Sillä tietenkin niin mediassa kuin politiikassa virallinen maahanmuuttokeskustelu on käyty jo parikymmentä vuotta sillä asenteella että pakkasella housuun pissiminen lämmittää. Koivulaakso edustaa, näennäisestä kapinallisen asemasta huolimatta, virallista linjaa ja hyvänä käsitehässijänä hän kääntää asian niin, että kun on olemassa tämmöinen yksityinen, internetmaailmassa elävä vastakkainenkin mielipide, niin sehän tulee vaientaa kaikin mahdollisin keinoin, ja yksi hyvä tapa on tietysti sanoa, että keskustelua on käyty maahanmuuttokriittisten ehdoilla ja nyt siihen asiantilaan on aika saada muutos eli tukkia erimielisten turpa.

- Niin. Ja media on tietysti tukena, koska nämä kaksi politiikassa sinänsä pientä tekijää saavat huomattavasti media-aikaa. Alan jokseenkin ymmärtää sen, että aiemmin kesällä Helsingin Sanomat muistutti Koivulaakson haastattelussa että ”Kun puhuu äärioikeistosta, järjenjuoksun pitää olla valpas. Äärioikeisto, natsit, uusnatsit ja katuliikkeet vaativat jatkuvaa käsitteenmäärittelyä.”

- Käsitteenmäärittelyäpä hyvinkin. Jos todellisuus ei vastaa omaa mielikuvaa siitä, niin todellisuus täytyy määritellä toiseksi. Ja jos siinä on tukena koko mediakenttä, niin miksi ihmeessä sitä ei tekisi. Ja kun käsitteitä määritellään, niin eihän siinä loppujen lopuksi tarvita kuin vaikka joku täyspäinen Vihreitten edustaja, joka toteaa julkisesti, että lieköhän tässä natsijahdissa lähtenyt niin Danilta kuin Liltä mopo lapasesta, niin siinähän on selvä todiste siitä, kuinka syvälle äärioikeisto on Suomessa soluttautunut.

- Tulee muistaa, että tuolla vasuripuolella on aina muistettu, että totuuden ei kannata antaa häiritä hyvää läppää. Andersson ja Koivulaakso vaan vievät asiaa hieman pidemmälle ja peräänkuuluttavat, että totuuden on laitonta antaa häiritä hyvää läppää.


- Mutta miksi tämä jatkuva mediajulkisuus? Eikö medialla olisi muutakin uutisoitavaa kuin loppujen lopuksi kahden hörhön pulina, josta aika ajoin tulee mieleen, että ovatkohan ne lukeneet Jokakodin Sienioppaan kielletyt sivut?

- Niin… minähän olen osaltani vastuussa tästä… kun aikanaan luotiin tuota tieteellistä käsitehässimistä… sehän oli tavallaan semmonen opiskelija-aikojen ryyppyporukan hupinumero, josta tuumittiin, että saiskohan tommosenkin läpi… ja menihän se… vähän liiankin hyvin… me vaan unohdettiin, että olis pitänyt saada aikaan semmonen tilanne, että toimittajakoulutukseen ei olis asiaa kellään, jolla ei olis ollut vähintään kymmentä vuotta kokemusta varsinaisesta työelämästä… kun ne ovat nuorena niin vaikutuksille alttiita… en minä sitä kiistä, ettenkö olis ollut luomassa hirviötä… kun ensiksi media oli uutistenlukija… niin sitten siitä tuli uutistentekijä… ja sitten siitä tuli kuninkaantekijä… ja sitten siitä tuli kuningas… ja nyt ministeritkin ovat kylmä rinki persereiän ympärillä kun ne pelkäävät, että joku alta kolmekymppinen tytsy näppiksensä takana vetää nutturan tiukemmalle… olen pahoillani… en minä tätä tarkoittanut…

- Mutta tässä vaiheessa tulee mieleen kysymys, että miksi nähdä moinen vaiva? Eikö se olisi yksinkertaisempaa porukalla tunnustaa, että tässä nyt on parinkymmenen vuoden ajan tämän monikulttuuriunelman kanssa menty metsään niin, ettei nelivedollakaan tällä menolla ulos pääse, ja pistää pakka uusiksi ja alkaa miettimään muita vaihtoehtoja? Tehtiinhän se jopa Suuressa ja Mahtavassakin, jossa jouduttiin ehjän eteen ja pankrottiin ja todettiin, että koko touhu oli unelmien päälle tehtyä väkisin ylläpidettyä unelmaa, josta ei jäänyt käteen kuin helvatunmoinen määrä propagandajulisteita, jotka ovat parinkymmenen vuoden päästä haluttua retrotavaraa internetissä ja niille nauretaan niin, että tyrät rytkyää. Jos kerran Suuri ja Mahtavakin, niin miksi emme me?

- Hyvä kysymys, Antero. Mutta mehän täällä Suomessa emme vielä ole niin ehjän edessä kuin Suuri ja Mahtava. Vekseliveto pelittää edelleenkin. Kun tulee muistaa, että tämä koneisto itsessään työllistää niin paljon nimenomaan oikeahenkisiä ihmisiä, ja on saatu aikaan vähän hemmetin suuri selänrapsutuskoneisto. Ja sille koneistolle niin Anderssonit ja Koivulaaksot ovat tärkeitä, sillä heitä se koneisto tarvitsee puolustaakseen olemassaoloaan.

- Lisäksi kyseessä ovat inhimilliset, täysin ymmärrettävät tekijät. Vaatii suomalaiseltakin poliitikolta, virkamieheltä tai toimittajalta melkoista pokkaa mennä sanomaan, että olen täysin tietoisesti ollut mukana sellaisen järjestelmän ylläpitämisessä, mikä on ollut unelmien päälle tehtyä väkisin ylläpidettyä unelmaa, josta ei jää käteen kuin helvatunmoinen määrä propagandajulisteita, jotka ovat parinkymmenen vuoden päästä haluttua retrotavaraa internetissä ja niille nauretaan niin, että tyrät rytkyää.

- Mitä tulee noihin kahteen jo aikaisemminkin mainittuun hörhöön, niin nehän varmaan sinänsä uskovatkin asiaansa, mutta se täytyy antaa heille anteeksi, sillä he ovat tämän turvallisissa olosuhteissa leikityn agentti-partisaaniroolipelin aikaansaamassa endorfiinihumalassa ja siinä tilassahan ihminen ei välttämättä tajua, mitä se sanoo ja ennen kaikkea missä se sen sanoo. Itse asiassa vasemmistoliitto, vaikka kuinka itsensä aikanaan modernisoi, olis voinut muistaa tiettyjä Neuvostoliiton viisauksia ja pitää ne ohjenuoranaan.

- Mitä viisautta tarkoitatte?

- No sitä, että ei puolueen nuorisojärjestön johtoon kannata alle kuusikymppisiä palkata.

- Saatatte olla hyvinkin oikeassa. Selitteläätiön ja käsitehässimisen ylisaksofoni Armas Wullenlää, kiitän teitä haastattelusta. Hyvät kuulijat, täällä Antero Lärvänen siinä Suomen etelärannikolla sijaitsevassa keskikokoisessa kaupungissa, missä on se kuuluisa eläintarha Korkeasaari, joka on pikkuhiljaa laajentamassa toimintaansa myös mantereen puolelle. Hei äänimiehet! Eiköhän tässä oo jo jokellettu yhden Lällävesireissun edestä?

- Jo vain on jokellettu, jo vain. Vaan eiköhän sovita, että mökkisaunomisen käsitteitä ei hässitä mihinkään niistä, mihin on jo totuttu.

- Ei hässitä niin. Jos se toimii, älä räplää.