torstai 1. marraskuuta 2012

ANTERO LÄRVÄNEN JA KALIBROINTIVAALIT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksestä. Käsittelemme lähetyksessämme käytyjä kunnallisvaaleja ja varsinkin niitten pohjalta julkaistuja uutisointeja, analyyseja ja tulkintoja. Asiantuntijavieraanamme on tällä kertaa selitteläätiön ja voimavaltahöpedismin tutkimusprofessori Huita Hujanen Helsingin Yliopistosta. Tutkimusprofessori Hujanen, tervetuloa suoraan lähetykseemme.

- Kiitos, Antero, ja terveiset sekä Huitsinnevadan että koko Pinnanmaan maakunnan kuuntelevalle yleisölle.

- Tutkimusprofessori Hujanen, vaalien jälkeen esiin tulleessa uutisoinnissa, tulkinnoissa, analyyseissä, immelmanneissa, härveleissä ja muissa pitkissä sanoissa on tullut voimakkaasti esiin se seikka, että vaalien tulos tarkoittaa siirtymistä jälleen kolmen suuren johtaman konsensuspolitiikan paluuseen. Koska kunnallisvaalien tulos ei muuta eduskuntavaalien paikkajakoa, niin tarkoittaako tämä, että kolme suurta ovat jatkossa Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset?

- No eihän se sitä suinkaan tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että medialle on vuotanut tieto yhteiskuntapoliittisesta ehdotuksesta, josta ovat vastuussa Suomen johtavat selitteläättörit, soveltavat spedestetiikot ja voimavaltahöpedäättörit. Poliittisessa kentässä vastuunkantamisen tärkeyden ymmärtävät puolueet sekä myös virkamiestahot ovat ymmärtäneet ehdotuksen viisauden, ja uskoisin, että ehdotus pannaan toimeen hyvinkin nopeasti.

- No mitä tämä ehdotus sitten sisältää?

- Ehdotus sisältää ajatuksen kalibrointivaalijärjestelmästä, jossa kalibrointipisteenä käytetään tuoreita kunnallisvaaleja.

- Ja mitä tämä kalibrointivaalijärjestelmä sitten käytännössä tarkoittaa?

- Nyt täytyy muistaa, että tuoreimmat käydyt vaalit kertovat kansakunnan poliittisesta tahdosta. Sen tulisi heijastua myös aikaisempien vaalien tuloksiin. Eli tämä tarkoittaa sitä, että perussuomalaisten, jotka aikaisemmissa eduskuntavaaleissa saivat 19,1 prosenttia annetuista äänistä kansanedustajien määrä kalibroidaan kunnallisvaalien mukaiseksi 12,3%:ksi. Kyllähän kansan tuoreen tahdon tulee näkyä, muutenhan meillä olisi vieläkin eduskunnassa Hatut ja Myssyt.

- Vaan täytyypä sanoa, että noin äkkiseltäänhän tuo kuulostaa varsin laittomalta ehdotukselta. Ja minkä takia tämä sitten koskisi vain perussuomalaisia?

- Vastaan molempiin kysymyksiin yhtä aikaa. Mikäli toimittaja muistaa, niin vuoden 2011 syksyllä Suomen perustuslakia muutettiin niin, että perustuslakiin lisättiin pykälät ”Suomi on Euroopan unionin jäsen” sekä ”eduskunta voi kahden kolmasosan enemmistöllä siirtää Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan Euroopan Unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle.” Ja perussuomalaiset äänestivät tätä vastaan, ja kyseenlaistavat tämän täysin laillisen perustuslain pykälän edelleenkin, jolloin voidaan todistetusti osoittaa, että he toimivat Suomen perustuslakia vastaan. Perustuslain, ja suomalaisen kansanvallan puolustamiseksi tämä ehdotuksemme on kyllä täysin laillinen. Erityisesti, jos vastuun kantamisen tärkeyden ymmärtävistä puolueista löytyy poliittista tahtoa. Ja niin kuin toimittaja tietää, niin sitähän löytyy. Vastuuta kantavat puolueethan äänestivät perustuslain muutoksen puolesta. Ja haluavat noudattaa sitä. Jos toimittaja sallii pienen huulen, niin tavallaan Suomen suurimpana puolueena on tällä hetkellä Perustuslaillinen Kansanpuolue.

- Vaan jos tulkitsen tämän esityksen oikein niin tarkoittaako se sitä, että mikäli perussuomalaiset saavat seuraavissa eduskuntavaaleissa 9% äänistä, ja sitten sitä seuraavissa kunnallisvaaleissa 22% äänistä, niin heille kalibroidaan lisää kansanedustajia?

- No eihän toki. Kalibrointipiste on vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Eli perussuomalaisten maksimimäärä olisi jatkossakin 12,3 prosenttia. Kun muistetaan, että perussuomalaiset kuitenkin vastustavat Suomen perustuslakia. Olisimmehan me voineet samantien ehdottaa, että persuille tehdään Vlaams Blokit. Niin että kyllähän me haluamme kansan äänen kuultavaksi. Järkevissä ja konsensuksen mukaisissa rajoissa tietenkin. Harmi sinänsä, että kalibrointipistettä ei ehditty säätää niihin aikaisempiin kunnallisvaaleihin, mutta perustuslain muutoshan tehtiin vasta vuonna 2011 ja täytyyhän kaikkien tällaisten ehdotusten sentään perustua lain noudattamiseen, Herra nähköön, mitä tästä maailmasta muuten tulisi.

- Eli on siis niin, että esityksen mukaan persut saavat olla olemassa, mutta tämä kalibroitu lukema tulee olemaan heidän maksiminsa, ja se Jytky mitätöidään taannehtivalla poikkeuslailla? Eli perussuomalaiset maksavat olemassaolostaan eräänlaista solidaarista konsensusveroa? Vaan entäs jos perussuomalaisten ääniosuus joissain vaaleissa tippuu vaikkapa kahteen prosenttiin? Kalibroidaanko sitten ylöspäin?

- No eihän tietenkään. Tuleehan kansan mielipidettä kunnioittaa. Mutta tuo solidaarinen konsensusvero oli kyllä niin mainio termi, että saanko lisätä sen tähän esitykseemme?

- Lisää pois vaan. Vaan tota noin onko tämä ehdotus ajateltu pysyväksi vai onko tämän tarkoitus olla väliaikainen, että Suomi selviäisi perussuomalaisten aiheuttamasta kansanvallan kriisistä?

- No väliaikaiseksihan tämä sinänsä tulee jäämään. Mikäli hallintoyksikkö nimeltä Suomi olisi suunniteltu jatkuvaksi pitempään, niin olisimme ehdottaneet jo aikaisemmin kehittämääni esitystä valtionhoitovirastosta, jossa 200 palkattua ammattivirkamiestä korvaa eduskunnan. Nythän Euroopan Liittovaltion myötä tämä toteutuu muutenkin, ja Liittovaltion johdossa tulevat toimimaan epävakaista poliittisista ja populistisista tuulista vapaat virkamiehet.


- Vaan kun miettii sitä, että kuinka pientä väestöosuutta Suomi tästä Euroopan Liittovaltiosta edustaa, niin kuinkahan paljon sinne näitä suomalaistaustaisia poliittisista ja populistisista tuulista vapaita virkamiehiä palkataan? Kuinkas meidän oikein käy? Kiinnostaako ketään meidän hyvinvointimme?

- Ja minkähän ihmeen takia ketään kiinnostaisi paskankaan vertaa? Suomihan on Euroopan Liittovaltiossa lähinnä Takahikiän Perähikiä tai jos oikein ronskisti sanon, niin Suomi on Euroopan munissa elävän satiaisen munissa elävä kutiainen. Mitä merkitystä tommosella mitättömyydellä on?

- Oletan, että tutkimusprofessorilla on virkasuunnitelmia Brysselin suuntaan ja Helsingin asuntonnekin löytyy Oikotieltä?

- Oikein oletat.

- Selitteläätiön ja voimavaltahöpedismin tutkimusprofessori Huita Hujanen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Hei äänimiehet! Eiköhän se oo niin, että kamat kasaan ja keula kohti Lällävettä?

- No sinnepä hyvinkin. Ja saunajuomat saa vissiin vielä ostaa mielensä mukaan. Vaan mitenkäs se on tuon kalibroinnin kanssa? Kalibroidaanko sauna ruotsalaisiin Tylö-lämpötiloihin eli pannaan pari tuikkukynttilää pesään palamaan?

- Jaa. Eiköhän jätetä vielä kalibroimatta, eli koivuklapia pesä täyteen ja kunnon mopohiki päälle.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totuus on fiktiota ihmeellisempää. VATTin tutkija on ihan oikeasti sitä mieltä että on hyvä- ja huonolaatuisia ääniä.

"Iso prosentti huonolaatuisia ääniä olisi huonompi kuin pieni prosentti hyvälaatuisia ääniä"

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54717-vattn-janne-tukiainen-olisi-parempi-jos-nama-ihmiset-jaisivat-kotiin?qt-popular_articles=2

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, kiitos kommentistasi ja linkistä. Ja minä kun kuvittelin keksineeni Huita Hujasen kieli poskessa scifi-hahmona. Toi hepun kommentti:

”Tyypillisesti äänestämättä jättäneet ovat äänestämässä käyneisiin verrattuna keskimäärin vähemmän koulutettuja, pienituloisempia, luultavasti sairaampia ja syrjäseudulla asuvia.”

on suorastaan eeppinen. Siinähän tuli määriteltyä syrjäseudutkin ihan uudelleen. Vantaalla meinaan oli äänestysaktiivisuus 51 pinnaa.

Huita elää ja voi hyvin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaa, näköjään Huita Hujanen on ehtinyt konsultoida myös Yleisradiota:

http://yle.fi/uutiset/kuntavaalitulos_muuttaisi_eduskuntaa/6358935

Habahoo kirjoitti...

Minä olen kutsunut tuota satiaisen satiaista mutiaiseksi.

Mutta asiaan.

Kyllä on ollut tänään tosiaan ylenannon uutisissa kaikenkarvaisia desantteja ja ja muita "asiantuntijoita" selventämässä vaalimatematiikkaa jos nämä olisivat olleet eduskuntavaalit. Kuinka Ps:n saamattomia paikkoja olisi mennyt millekkin puolueelle.

Ja tästä huuhaasta pitää vielä maksaa ensivuonna veroa.

Kele tana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Habahoolle ja kiitos kommentistasi. Vaikka se niin kipeetä niin monelle tekeekin, niin eduskunnan paikkaluku pysyy silti entisellään. Tietysti nykymeiningillä ei muutu mikään, ellei persuilla ole 101 kansanedustajan paikkaa. Siksipä niin minun kuin sinunkin kannattaa jatkaa turvanrääpimistä.

Ja maksetaan ilolla yle-vero. Vaikkei meidän mielipidettä asiasta tosin taidettu kysyä.

Becker kirjoitti...

Siis äänestämättä jättäneet olisivat olleet niinsanotusti yhteiskunnan pohjasakkaa tuon tutkijan mielestä.
Hän taisi unohtaa alkoholistit ja huumeenkäyttäjät listalta sekä työttömät.

En oo paljoa viitsinyt perehtyä noihin vaalien jälkilöylyihin sillä äänet on annettu ja pulinat pois.
Yhtä vähän muuuten jaksaa kiinnostaa ihmisten verotulot, joka on toinen päivän aihe. Jos joku liero on vivuttanut kymmeniä miljoonia jollain konstilla, niin sehän vasta innostaa kassalla istuvaa yksinhuoltaja äitiä uskomaan suomalaiseen ihmeeseen.
Ruotsissa muuten myös kaivelivat esiin tuon YLE - veron , mutta eipäs vaan saanut tuulta alleen.

vieras kirjoitti...

Miten meni vaalit Huitsinnevadalla, Ala-Tölviöllä, Lällävedellä ja Hömpstadissa? Voisit heittää vaalitulokset noista kunnista.

Miten Martti Mielikäinen pärjäsi Ala-Tölviön vaaleissa? Hän taisi jakaa juomia kansalaisille vaalikampanjan aikana.

Oisko I.S.K.T.R. pitänyt pyytää äskeisiin vaaleihin mukaan? Kreikassa on jo Golden Dawn tossa roolissa.

Anonyymi kirjoitti...


Tämmöisistä aiheista ei järjestetä Suomessa äänestystä.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=5467

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Vaikea on enää kuvitella suurempaa elitististä ihmisten halveksuntaa kuin mitä tuo tutkija suustaan päästi.

Vieras: Täällä meni niin kuin maakuntien Suomessa yleensäkin eli persut tuplasivat paikkansa ja muut ottivat hieman osumaa, eniten demarit. Muuten Kummelia analysoimatta totean, että tuo ”Vibrato” on edelleenkin klassikko.

Ano: Tuommonen malli kyllä kelpais mullekin.