Thursday, February 20, 2014

TYÖSTÄ JA TURHASTA TYÖSTÄ

1. Työstä

Käsittelen nyt hetkisen verran omaa ammattiani, eli sosiaalipiipertämistä. Periaatteessa asiaa olisi voinut käsitellä noin puolitoista kuukautta sitten, kun eräs youtubessa näkyvä video oululaisten huostaanotettujen lasten noutamisesta kotoaan herätti melkoisen kohun. Siinä vaiheessa päätin olla hiljaa, sillä seurasin toki keskustelua ja siellä oli pääasiassa vallalla koko alaan kohdistuva lynkkausmieliala ja alani on muutenkin sellainen, että siitä kovin helposti julistetaan puhdasta mutu-tuntua puhtaana faktana.

Kyseisestä Oulun tapahtumasta en voi sinänsä sanoa mitään, sillä en tiedä taustoja. Ja toisaalta jos tietäisin, en siltikään voisi kommentoida, sillä minulla on salassapitovelvollisuus. On helppo sanoa, että piiloudutaan salassapitovelvollisuuden taakse, mutta kuinka muuten toimittaisiin? Tällä alalla käsitellään huomattavan intiimejä ja raakojakin ihmisten yksityisasioita, eikä niitä kerta kaikkiaan voi huutaa turuilla ja toreilla ihmisten kuultavaksi.

Kirjoitan siis yleisellä tasolla, ja totean, että tässä asiassa ei ole varsinaista ehdotonta totuutta. Juoksuhaudat on kaivettu, eikä kummissakaan montuissa olevat ihmiset ole varsinaisesti väärässä, jos kohta eivät täysin oikeassakaan. Kolikossa on todellakin kaksi puolta. Niistä puolista voi todeta ammattini puolelta, että ihmisiä se ei koskaan miellytä. Kyseisessä Oulun tapauksessa lastensuojelu reagoi, ja sen seurauksena siltä vaaditaan päitä vadille. Ei ole pitkäkään aika, kun oli järkyttävä pikku-Eerikan tapaus, jossa lastensuojelu ei reagoinut. Siinäkin vaadittiin päitä vadille, enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että molemmissa tapauksissa hyvin moni sama ihminen on vaatinut näitä päitä vadille. Tuomitseminen on helppoa, ja molemmat tapaukset muuttuivat hyvin nopeasti sosiaalipornoksi.

Näin alkuun tulee muistuttaa, että minä en ole niitä henkilöitä, jotka tekevät sijoittamispäätöksiä. Minä olen niitä, joitten tykö huostaanotetut sijoitetaan laitokseen. Mutta aika hyvä näppituntuma näihin huostaanottoihin ajan myötä kehittyy. Ja suurin osa huostaanotoista on kyllä aivan aiheellisia, ja niissä ainoa ongelma on oikeastaan se, että ne tehdään liian myöhään. Kunnat haluavat säästää, ja silloin ne satsaavat ns. avohuollon tukitoimenpiteisiin.

Avohuollon tukitoimenpiteissä on vain se ongelma, että ne ovat vapaaehtoisia, ja ne nuoret, jotka niitä eniten saattaisivat tarvita, eivät ota niitä vastaan. Ja nämä tukitoimenpiteet loppujen lopuksi kuitenkin ovat pääosin keskustelua, vaikka esim. jotain loma-, leiri- ja virkistystoimintaakin on. Yhtä kaikki, jos nuori on aloittanut vakavan häiriökäyttäytymisen ja päihteitten käytön, nämä keinot eivät riitä, sillä niillä ei pystytä tätä kehitystä pysäyttämään jos nuori ei itse halua pysähtyä. Ja valitettavasti aina useammin mukana on vanhempien avuttomuus. Aina useammin häiriökäyttäytyviä nuoria tulee perheistä, joissa puitteet ovat aivan kunnossa ja vanhemmat työssäkäyviä ja ns. yhteiskunnan rullissa täysin mukana olevia ihmisiä. Ei siis mitään ns. syrjäytyneitä. Ongelmana vain on, että he eivät ole missään vaiheessa oppineet sanomaan lapselleen ei. Ja silloin jossain elämänvaiheessa alkaa hihna luistamaan.

Ollaan siis tilanteessa, jossa avohuollon tukitoimenpiteet eivät auta, mutta niillä on saatu lykättyä huostaanottoa ja sijoitusta pari vuotta ja ongelmat ovat tietysti siinä vaiheessa kärjistyneet. Tässä vaiheessa kunta sitten yrittää löytää nuorelle sijaisperheen tai pienen, max nelipaikkaisen perhekodin, sillä ne ovat halvempia kuin laitokset. Tässä on vain ongelmana se, että eivät niin sijaisperheet kuin pienet perhekoditkaan halua ottaa vastuulleen valmiiksi päihdeongelmaista ja rikoskierteen aloittanutta 15 – 16-vuotiasta nuorta. Ja se on täysin ymmärrettävää. Ei sellaisissa paikoissa resurssit riitä.

Ja lopulta edessä on sitten laitossijoitus. Joka maksaa yhteiskunnalle tommoset +300 euroa vuorokaudessa. Kun seurasin tuosta eräästä huostaanotosta kertoneesta videosta liittyvää keskustelua, niin huomasin, että siellä suurimmassa vihan tähtäimessä olivat yksityiset lastensuojelulaitokset. Niitä pidettiin puhtaina rahankeräämisyrityksinä, joita kunnalliset lastensuojelun sosiaalityöntekijät ruokkivat.

Sehän on selvää, että mikäli jollain kunnallisella sosiaalityöntekijällä on yhteyksiä yksityiseen laitokseen, niin tällaiset ihmiset täytyy jäävätä tehtävistään. Mutta minulla on jonkun verran yhteyksiä niihin ihmisiin, jotka ovat sen yksityisen laitoksen pistäneet pystyyn. Itse asiassa olen heille hieman kateellinen, sillä itse olen ollut aina luonteeltani hieman renki, eikä minusta sellaiseen yritykseen olisi ollut.

Totta kai yksityisen lastensuojelulaitoksen pystyyn pistäneet ihmiset ovat halunneet lisää rahaa työstään. Esimerkiksi yksityisissä lääkäriasemissa työskentelevien lääkärien kohdalla asiassa ei nähdä mitään ongelmaa. Mutta laitosten perustamiseen on ollut toinenkin syy, sillä nämä ihmiset ovat olleet kuitenkin myös ammatillisesti kunnianhimoisia, ja halunneet todellakin saada työssään aikaan jotakin. Samoin he ovat halunneet ottaa työn omaan käsiinsä ja päästä eroon byrokraattisista julkishallinnon johtajista, joitten ainoa merkittävä piirre on se, että he eivät kyseenalaista vallitsevaa järjestelmää millään tavalla.

Osa yksityistä laitoksista toimii paremmin kuin julkiset laitokset. Osa toimii huonommin, osa on todella huonoja. Julkiset laitokset ovat siinä jossain välissä. Ja voidaan todeta, että julkiset laitokset toimivat täsmälleen samalla tavalla kuin yksityiset laitokset. Julkisten lastensuojelulaitosten pääprioriteetti ei ole se, että ne tarjoavat mahdollisimman hyviä lastensuojelupalveluja. Niitten pääprioriteetti on vain ja ainoastaan se, että niitten täyttöaste on mahdollisimman korkea. Sinne sijoitetut nuoret ovat ainoastaan bensaa koneeseen, että laitos itsessään pystyy näyttämään sen, että se on kustantanut toimintansa itse. Mikä tietysti on paskapuhetta, sillä kyse on ainoastaan julkisen rahan siirtämistä yhdeltä julkiselta toimijalta toiselle julkiselle toimijalle. Penniäkään ei tienattu.

Itse pitkään tätä ammattia tehneenä näen, että laitoksia pitäisi verrata palokuntiin. Me annamme apua tarvittaessa. Mutta toimintamme ei ole nykyisin sellaista. Tilanne muuttui tämän kaltaiseksi silloin 1990-luvun laman myötä, jolloin talouspuolesta vastaavat tahot määrittelivät toimintamme, vaikka heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä toimintamme on.

Jos lukija haluaa syyllistää yksityisiä laitoksia, hänen täytyy muistaa, että ne tarjoavat palveluja siksi, että julkisia palveluja ei ole tarpeeksi. Jos lukija haluaa muutosta asiaan, hänen tulee vaatia lisää julkisia palveluja. Vaikka en itse sosialismin kannattaja olekaan, niin näkisin, että lastensuojelu tulisi irrottaa kunnista ja siirtää kokonaan valtion taakse. Silloin kunnat voisivat keskittyä itse ongelmiin, eikä siihen, onko siihen varaa, ja täytyykö kunnan saada valtiolta kierrätettyä rahaa.

Mitä taas tulee noihin lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin, on minulla siihen oma, pitkän uran tuoma näkemykseni. Kun olen seurannut tuota sosiaalipornoa, olen huomannut, että ongelmana pidetään sitä, ettei tarjolla ole tarpeeksi paljon koulutettuja sosiaalityöntekijöitä. Itse olen ollut melko paljon tekemisissä näitten ns. koulutettujen sosiaalityöntekijöitten kanssa, eivätkä kokemukset ole olleet kovin kaksiset. Pelkkä koulutus ei anna ihmiselle ihmistuntemusta, pelisilmää eikä tilannetajua, mitä heidän työssään tarvitaan. Itse kaipaan niitä vanhoja vielä 1990-luvulla vaikuttaneita sosiaaliämmiä, joilla ei ehkä ollut niin hyvä koulutus kuin nykyisillä, mutta heillä oli tilannetaju ihan muuta toista kuin näillä nykyisillä yliopistokoulutetuilla kollegoillaan.

Ehkä oikea ratkaisu lastensuojelun sosiaalityöntekijöitten kohdalla olisi jonkunlainen oppisopimus/kisällijärjestelmä, jossa aloitteleva sosiaalityöntekijä olisi vanhemman opastuksessa ja oppisi työtään käytännön kautta.

Tämmöinen oppisopimus/kisällijärjestelmä olisi mielestäni hyvä, sillä nykyinen lastensuojelujärjestelmä tekee myös virheitä. Eli väärin perustein tehtyjä huostaanottoja. Kyllä niitäkin tapahtuu, aivan turha siitä on väittää vastaan. Ja ne ovat raakoja tapauksia, koska niissä tapauksissa sosiaalikoneiston on hyvin vaikeaa tunnustaa olleensa väärässä, ja koneistolla itsellään on enemmän massia käydä käräjiä kuin väärin perustein huostaanotetun lapsen vanhemmilla. Järjestelmä ei saa olla väärässä, ainakaan se ei voi tunnustaa olleensa väärässä ja sen vuoksi se tukee virkamiestä, vaikka tietää sen tehneen virheen. Ja tämä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä. Tässä on moka, se tulisi korjata, ja vähän äkkiä tulisikin.

2. Turhasta työstä

Kun julkisuudessa keskustellaan aiheesta ”lastensuojelun tila”, keskustelua käydään nimenomaan sosiaalityöntekijöistä ja huostaanotoista. Ne, jotka tekevät tätä työtä ammatikseen, tietävät, että alalla on myös toinen, hyvin merkittävä ongelma. Ja se on työkalujen puute.

Asiaa taustoittaessa tulee muistuttaa, että laitoksiin sijoitetuilla nuorilla kun on aivan oikeasti hyvin vakavaa häiriökäyttäytymistä, alkava rikoskierre ja hyvää vauhtia kehittymässä oleva päihdeongelma. Sijoituksella laitokseen tämä kierre pyritään katkaisemaan. Aikanaan asiaan saattoi vaikuttaakin, mutta tilanne on pikkuhiljaa päätynyt päälaelleen, eikä laitosten työntekijöillä ole oikein mahdollisuutta tehdä mitään.

Tämä johtuu uudesta lastensuojelulaista, sen ylitiukasta tulkinnasta ja ennakkotapausten pelosta. Alasta itsestään aivan kuutamolla olevat lakimiehet ovat määritelleet alan kuvan, ja lopputulemana on se, että laitoksiin sijoitettujen nuorten oikeuksia vahditaan jo niinkin tiukasti, että oikeastaan sijoitukset alkavat olla täysin turhia, sillä häiriökäyttäytymiseen ei pysty puuttumaan. Sanotaanko että noin viisi minuuttia kestävä ratsaus (jos siihen ylipäänsä saadaan lupa) saa aikaiseksi puolitoista tuntia paperityötä. Kaikenlainen fyysinen rajoittaminen alkaa pian olla täysin mahdotonta.

Kun laitoksiin sijoitetaan nuoria, joille ei puhe ole tehonnut, ja laitoksissa työskentelymenetelmänä alkaa olla enää pelkkä puhe, ovat laitokset tavallaan tekemässä itsensä tarpeettomiksi. Miksi maksaa yli satatuhatta euroa vuodessa pelkästä säilyttämisestä? Ja tilanne on se, että hyvin monessa laitoksessa vallitsee jo nykyisin täydellinen nuorten anarkia, ja se tietysti polttaa henkilökunnan loppuun. Tilanne ei palvele ketään. Ja vähiten se palvelee näitä sijoitettuja nuoria. Nyt tilanne on sellainen, että hyvin usein laitokseen tulevalla nuorella on alkava itsetuhoinen kierre, Keravan kokoinen ego ja onnettomat elämäntaidot. Ja laitoksesta lähtiessään hänellä on paheneva itsetuhoinen kierre, Teksasin kokoinen ego ja onnettomat elämäntaidot.

Virallisesti alalla ei tietenkään ole mitään ongelmaa. Alan henkilökunta (enemmistönä jo pitkään naispuoliset työntekijät) ovat koulutetumpia kuin koskaan. Ja silloin tilanteen täytyy olla parempi kuin koskaan, sillä alallamme – niin kuin julkishallinnossa yleensäkin – tuijotetaan pelkkiä papereita, ei käytännön työtaitoa. Lastensuojelu on osa järjestelmää. Ja järjestelmähän ei ole koskaan väärässä.

8 comments:

Anonymous said...

Varmaan paras kirjoitus tähän mennessä vaikkei edustakaan totuttua huumorigenreä.

Sossutätien suhteen työparityöskentely taitaa sisältää jonkin verran tuota kaipaamaasi tutorointia.

Sinulta jäi noitten sossutätien suhteen kertomatta että kun lastensuojelusossuja on liian vähän niin niitten vaihtuvuus kasvaa, jolloin menetetään ammattitaitoa. Useinhan valmistumisen jälkeen sosiaalityöntekijän ekat duunipaikat ovat lastensuojelussa, mutta sitä mukaa kun tulee työkokemusta, on parempi sauma kilpailla muiden sossuduunien saamisesta aikuissosiaalityön, laitossossujen, ei-lastensuojelullisen perhetyön, vammaistyön, järjestöduunien tms. parissa.

Sossutätien kohdalla yksi varsin yleinen ongelma taitaa olla myös se, että työnohjaus ja työssä kohdattujen raskaiden asioiden käsittely on aika monessa kunnassa luokkaa "työpaikan kahvipöytä ja kotona tyynyyn itkeminen". Joskus on käynyt mielessä että yksi keino parantaa lastensuojelua olisi sekin että työnohjauksessa olisi jokin riittävällä tasolla oleva alaraja joka työpaikan pitää vähintään täyttää.

Tunnen pari sossutyöntekijää. Olen saanut sen kuvan että jos jossain kunnassa on paikka auki, niin ekana ei katsota ilmoituksesta palkkaa eikä etuja vaan sitä että onko työskentely työparipohjaista vai ei. Jos ei ole, niin kukaan ei hae. Sitten kunta jatkaa säästämistä ja käyttää opiskelijoita tai muuta halpaa, epäpätevää ja usein myös vailla elämänkokemusta olevaa nuorisotyövoimaa.

Jumalan siunausta kaikille lastensuojelun raskaalla alalla työnsä hyvin ja rehellisesti tekeville. Muistakaa äänestää ja pistää sähköpostia Arkadianmäelle.

Anonymous said...

Joo, aivan suotta "piipertämiseksi" arvokasta julkisen palvelun työtäsi tituleeraat :)

Näin maallikkona ja lähes täydellisen tietämättömänä alan ongelmista toivotan kuitenkin parempaa "herraonnea" sosiaalipuolelle ja jaksamista sekä onnistumisen iloa työssä.

Sepi (ei se tamperelainen kansantaiteilija)

Korppi on oikeus said...

Kun laitoksiin sijoitetaan nuoria, joille ei puhe ole tehonnut, ja laitoksissa työskentelymenetelmänä alkaa olla enää pelkkä puhe, ovat laitokset tavallaan tekemässä itsensä tarpeettomiksi. Miksi maksaa yli satatuhatta euroa vuodessa pelkästä säilyttämisestä?

Ikävä kuulla, että tilanne on luisumasta käsistä. Saman tien voitaisiin pistää ongelmanuoret poseen, kun nuorisolaitokset on kerran kuohittu tarpeettomiksi.

Valtiollisilla koneistoilla on kerran käynnistyttyään tapana itseään maailman tappiin saakka. Siitä syystä ongelmista on vaikea alkaa puhu(maan)a niiden oikeilla nimillä saatikka ryhtyä oikeisiin toimenpiteisiin. Eniten ärsyttää se seikka, että nämä ongelmat, kuten kurin puute laitoksissa, olisivat sangen helposti ratkaistavisssa. Tilanne on kuin talossa, jonka huoneilma on hernerokkapäivän jälkeen piereskelty hengityskelvottomaksi, mutta kukaan ei kehtaa avata ikkunoita, koska se olisi tahditonta.

Ghettomaksaja said...

Hieno ja ytimekäs kirjoitus Ykältä jälleen kerran. Valitettavasti lastensuojelun (tai paremminkin lastensuojelulainsäädännön) ongelmat tuskin tulevat kovin äkkiä agendaksi, sillä muun muuassa RKP näkee paljon tärkeämpiäkin kehityskohteita yhteiskunnassamme:

http://www.metro.fi/uutiset/a1387800565890?ref=tf_iokboksi

Tässä vaiheessa voisi taas mietiskellä että mikä se parodiahorisontti olikaan, ja millä perkeleen ilveellä siitä voidaan suihkia näin reippaasti yli.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Anolle, Sepille (ei kansantaiteilijalle), Korppi on oikeudelle ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne. Odotin kyllä että tulee rutkasti paskaa niskaan, mutta ei sitten tullutkaan.

Ano: Muistutan tässä, että tätä blogia ei ole koskaan tarkoitettu huumoriblogiksi. Joitain asioita tulee käsiteltyä kieli poskessa, mutta tätä ei. Kommenttisi olivat erinomaisen hyviä ja ne unohtuivat kirjoituksestani. Lisäksi tulee sanoa, että esim. helsinkiläisellä lastensuojelun sossulla on tommoset 80 – 100 asiakasta per lärvi. Kuinka siinä pystyy kovin kattavan tilanneseurannan saada aikaan?

Sepi (ei kansantaiteilija): Ilmoitan blogissani työni sosiaalipiipertämiseksi, koska minulle ei anneta työssäni muuta mahdollisuutta.

Korppi on oikeus: Tilanne on valitettavasti luisumassa käsistä juuri niin kuin kirjoitin. Virallisestihan asia tietysti kielletään. Herrnesoppavertauksesi ei ollut ollenkaan huono.

Ghettomaksaja: Tosta linkistäsi ei voi sanoa mitään muuta kuin että Kristus ota luoksesi. Sovinistista lumenluontia?

Castor said...

Tuntematta itse asiassa ollenkaan Suomen tilannetta sosiaalialan kannalta, voin vain sanoa, että näyttää myös sillä sektorilla menevän huonompaan suuntaan. Nyt olen tietysti jonkun mielestä misogyyni, mutta lähes kaikkien alojen naisvaltaistuminen ei hyvää tiedä. Oikeuslaitos (josta minulla ei ole enää kokemusta kuin n. 10 vuoden takaa) on täynnä toinen toistaan tyhmempiä naisia, joiden ratkaisut ovat niin puistattavia, että alioikeuksista on tullut oikeastaan vain pakollinen päätöksenhakupaikka ennen kuin varsinainen ratkaisu haetaan hovioikeudesta.

Juristit ymmärtävät erittäin huonosti ympäröivää maailmaa, eikä heillä saisi olla yhtään mitään tekemistä esimerkiksi sosiaalialan kanssa (puhumattakaan sairaaloista, ympäristöstä, jne.). Juristien yhtenä suurimpana puutteena pidän kapea-alaisuutta, muun kuin juridisen kirjallisuuden lukemattomuutta ja tietysti poliittista suuntautumista "oikeisiin arvoihin". Juristit ovat keskimäärin itse asiassa helvetin tyhmiä, eikä heiltä oikein voi mitään parempaa odottaakaan.

BBC:n kautta (dokumentti) tutustuin huostaaanottoihin Englannissa. Usein kyseessä oli erittäin nuorten lasten, lähes vauvojen, epäilty pahoinpitely. Oikeudenkäynneissä vastaajavanhemmilla ei aikaisemmin ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta puolustautua aivan kummallisten prosessisäännösten takia, jotka minua ihmetyttävät sen vuoksi, että ollessani mukana eräässä siviilitapauksessa Southamptonissa (ei mitään tekemistä lapsen huostaanoton kanssa) vuosia sitten, oikeudenkäynti sujui aivan ihailtavasti, ja 24-sivuinen päätös, kaunista englantia, tuli seuraavana päivänä kirjallisena.

Tämän edellä mainitun huostaanottooikeudenkäyntien englantilaisen erikoisuuden tuntuu nyt muuttaneen tapaus, jossa vanhempia syytettiin vauvansa murhasta. Sitkeä barrister kuitenkin sai tahtonsa läpi, ja pystyi esittämään näytön (useitten lääkäreitten tukemana), että lapsen kuolema ei johtunut pahoinpitelystä, vaan siitä, että vauvalla oli niin paha D-vitamiinin puute, siis riisitauti,että se rikkoi rintakehän ja raajojen luut jopa ilman mitään ulkoista kontaktia.

Tätä juttua nyt sen enempää tässä käsittelemättä toivon Ykälle ja muille alalla vielä jaksaville voimia. Oma laitoskokemukseni perustuu yhteen kesään avovankilan apulaisjohtajana opiskeluaikana (juu, ei mitään kokemusta, mutta kun olin suorittanut rikosoikeuden kurssin, niin tottakai olin pätevä kesäsijaiseksi!). Mies joka istui viimeisiä kuukausiaan ko. avolaitoksessa lapseen kohdistuneesta haureudesta, anoi lomaa tyttärensä 15-vuotispäiville viikonlopuksi. Ja kyllä, tuomio oli tullut juuri oman lapsen eli tuon tyttären jatketusta raiskaamisesta...Venytin päätöstäni perjantai-iltapäivään niin pitkälle, että tiesin silloisen vankeinhoitolaitoksen olevan jo kiinni kesäajasta johtuen, ja annoin kielteisen päätöksen. Kundi yritti valittaa ko. instanssiin, mutta kun oli kesäaika, kukaan ei edes vastannut puhelimeen. Loma nimittäin olisi tullut varmasti siltä taholta. Niin että kyllä ennenkin oltiin suvaitsevaisia. Sorry, ehkä off-topicia...

Anonymous said...

Jatkan aikaisempaa löpinääni...

Aika tyypillinen urakehitys sosiaalityöntekijöillä:

1. Vaihe - harjoittelut

Sosiaalityön opintojen aikana saadaan harjoittelupaikkoja hyvin monipuolisesti. Kun työn oikean oppimisen sisäänajovaihe on aina vähintään vuoden verran niin nämä jäävät vähän sellaisiksi yleiskatsauksiksi.

2. Vaihe - valmistumista edeltävät keikat

Viimeisten lähiopintojen ja gradun väsäämisen aikana otetaan usein sijaisuuksia sun muita vastaan sillä jokainen tietää että vailla työkokemusta oleva vastavalmistunut on heikoilla. Niinpä valmistumista edeltävä työkokemus on kullan arvoista.

Yliopistopaikkakunnat pitävät loppuvaiheen opiskelijoita loputtomana ja jatkuvasti uusiutuvana työvoimareservinä joten kyseiset kunnat eivät tee mitään mikä parantaisi työntekijöiden tilannetta. "Jos ei kiinnosta niin uusia valmistuu koko ajan." on se perusmentaliteetti.

Yliopistopaikkakuntien lastensuojelulla on paljon töitä, huono ilmapiiri, huonot työkäytännöt, liikaa tapauksia per työntekijä, matala palkkaus ja suuri vaihtuvuus. Niinpä kohtavalmistuvat näkevät heti alkuun sen, että miten kyseisiä töitä ei missään nimessä pidä organisoida.

Tässä vaiheessa opiskelija elää usein vakituisessa parisuhteessa tai etsii sellaista. Lasten tekeminen siintää mielessä.

3. vaihe - valmistumisen jälkeen

Kaksi perusreittiä: duunista toiseen pomppiminen uranosteen maksimoimiseksi tai perheen perustaminen ja paikalleen asettuminen.

Kummassakaan tapauksessa ei synny pitkiä työsuhteita lastensuojelun parissa. Pienten lasten äidiksi siirtyvä on pari kertaa äitiyslomalla ja hakeutuu muutenkin pois lastensuojelusta. Ja kun palkkaus nousee ja työolot paranevat sitä mukaa kuin etäisyys yliopistopaikkakuntaan kasvaa, niin valmistunut sossu hankkiutuu pienempään kuntaan omakotiataloasujaksi mieluummin kuin jatkaa betonislummin kaksiossa paskalla työnantajalla huonommassa hommassa pienemmällä palkalla.

4. vaihe - työuran keskivaihe.

Jotain muuta kuin lastensuojelua jos mahdollista. Pikkukunnissa voi olla mahdollista tehdä kaikkea jolloin myös lastensuojelu kuuluu työnkuvaan. Kunnasta riippuen se voi kuitenkin olla ihan ok - jos ja vain jos lastensuojelu tehdään työparityöskentelynä.

5. Työuran loppuvaihe.

Omat lapset ovat maailmalla, joten lastensuojelua jaksaisi taas tehdä. Kun takana on kuitenkin paljon työkokemusta ja yliopistollinen tutkinto niin harva hyppää enää tässä kohtaa urahississä alaspäin.

Tuolla vaiheistamisella haluan kuvata sen, että miten ja miksi työntekijöiden yksilökohtaiset valinnat vaikuttavat koko alaan. Lastensuojelu on hyvin usein sisäänheittovaihe joka johtaa siihen että työntekijöiltä puuttuu usein sekä elämän- että työkokemusta niin vaikeudein kysymysten käsittelemiseen. Eikä kanttikaan ole kasvanut sille tasolle jolla pistettäisiin kunnan sosiaalijohtajalle tai kunnanjohtajalle jauhot suuhu jos sellaiseen on tarvetta.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Castorille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Castor: Kokemukseni niin naisvaltaistumisesta kuin oikeuslaitoksesta ovat samanlaisia kuin sinulla. Omalla alallani silmiinpistävää on, että laitoksiin sijoitetuilla nuorilla on päällään jonkun sorttinen oikeudellinen sateenvarjo. Vaikka tehtäisiin toinen toistansa törkeämpää rikosta toisensa perään, ei tuomioistuin anna muuta kuin ehdollista ehdollisen perään. Tämä siksi, että oikeuslaitoksessa nähdään, että nämä sijoitetut nuoret ovat tavallaan jo jonkunlaisen työprosessin kohteena. Ja tosiasia on että paskat ne minkään työprosessin kohteena ovat. Kunhan ovat säilytyksessä.

Ano: Kiitos erittäin hyvästä lisäyksestä.