ANTERO LÄRVÄNEN JA JOURNALISTIPALKINNOT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Aiheenamme on tällä kertaa tuoreeltaan jaetut journalistipalkinnot, jotka ovat herättäneet lukijoissamme ja kuulijoissamme hieman ihmetystä. Lukijamme ovat mieltäneet, että palkinnot on jaettu peräti epävarmoin, ettei jopa poliittisin perustein. Toimituksessa todettiin, että median edustajilta on aivan turha lähteä asian tiimoilta kyselemään, sillä eihän sieltä perinteiseen tapaan kuulla muuta kuin vanhaa tuttua haavaadeshalluaihassukssäädäätä, joten päätimme hankkia jälleen kerran asiaa selvittämään rautaisen ammattilaisen, eli tohtori Adolf Butlerin. Tohtori Butler, tervetuloa lähetykseen.

- Kiitos, Antero, ja morjens Hösse sekä Pertta ja tervehdys koko pinnanmaalaiselle yleisölle. Olen muuten sitä mieltä, että selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan perspektiivistä palkinnot sattuivat enemmän kuin kohdalleen.

- Niin, jos mennään ensiksi tähän Vuoden Journalisti-palkintoon. Sen sai Saska Saarikoski. Näin lukevan yleisön näkökulmasta Saarikoski on katkera jätkä, joka on huomannut, ettei häntä oteta vakavasti ja sen vuoksi hän tekee avautumisia, joitten jälkeen hänet otetaan vielä vähemmän vakavasti. Oliko tämä todellakin parasta, mitä medialla oli viime vuonna tarjota?

- Kysehän ei ole siitä, oliko tämä parasta, mitä medialla oli tarjota. Ja missään nimessä kyse ei ole siitä, mikä lukevaa yleisöä miellyttää. Onhan totta, että Saska on ottanut viime aikoina aika pahaa henkistä osumaa ja hänellä ei ole tarvittavaa substanssia, jolla saada jauhot suuhun arvostelijoille. Tämän vuoksi palkinto on paikallaan, sillä se antaa Saskalle hieman lohtua. Vähän niin kuin uskolliselle koiralle, jolle annetaan nami, kun se noutaa heitetyn kepin. Se ei ole kuitenkaan suurin syy. Palkinto on osoitus median lojaalisuudesta. Se on osoitus ja muistutus siitä, että ei media suinkaan kirjoita materiaaliaan lukijoille, vaan se kirjoittaa toisille toimittajille. Saska Saarikoski on ansiokkaasti kirjoittanut tuotantoaan nimenomaan toisille toimittajille, ja on rohkeasti tehnyt sen valinnan, että lukijan mielipiteellä ei todellakaan ole mitään merkitystä. Saska on kasvattaja. Sinänsä hänen kasvatuksensa tosin uppoaa vain niihin, jotka jo alun perinkin jakavat Saskan arvomaailman, joten tulokset laajemmassa mitassa ovat melko vähäisiä, mutta tärkeintä onkin hyvä tahto ja luja usko. Siksi palkinto sattui oikealle miehelle.

- Saarikosken saaman palkinnon perusteluissa todettiin erityisesti, että Saarikoski ”kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä”. Kun ottaa huomioon, että harva heppu kannattaa ja julistaa niin paljon vallitsevaa monikulttuurisuusideologiaa ylistävää käsitystä kuin Saarikoski voi kyllä todeta, että perustelut hieman ontuvat.

- No eiväthän ne millään tavoin ole ontuvia. Kysehän on näkökulmasta. Toimittajakin on sitä mieltä, että sananvapaus koskee kaikkia. Sitä voi sanoa vallitsevaksi käsitykseksi. Saskahan kyseenalaistaa tämän vallitsevan käsityksen ja suhtautuu hyvin nuivasti niitten ihmisten sananvapauteen, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä. Ainakin hän pyrkii parhaansa mukaan demonisoimaan nämä ihmiset. Näin ollen voi todeta, että Saska kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja on kirkaskilpinen sananvapauden esitaistelija.

- Niin no, kun tuosta näkövinkkelistä asiaa tutkailee, niin melkoinen ritari Galahadhan Saarikoski kieltämättä on. Vaan mietitäänpäs tuota ”Vuoden journalistinen teko”-palkintoa. Senhän sai tämä Ylen ”Me tiedämme missä asut”-projekti. Siinä puhuttiin toimittajien saamista uhkauksista, mutta varsinaisesti ensimmäistäkään ei näytetty toteen ja poliisinkin suunnalla on ollut kovin hiljaista. Ensimmäistäkään toimittajaa ei ole tapettu eikä hakattu. Ainoastaan sosiaalisessa mediassa on soitettu poskea. Koko projektin voi kiteyttää siellä sanottuun lauseeseen ”saan postia, jota en voi lukea ääneen”. No ei ole luettu ääneen niin, ja ainoana todisteena on ollut toimittajien omat lausumat. Jos unohdetaan hetkeksi perinteinen litkivä journalismi, niin oliko tämä todella sitä vuoden parasta tutkivaa journalismia?

- Kyse on taas siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsotaan. Tämä nimenomainen projekti ansaitsi palkintonsa kahdestakin syystä.

- Mikä oli ensimmäinen syy?

- No tietysti se, että sillä suojellaan toimittajan herkkää egoa. Ei se sinänsä ole ongelma, että joku humalapäissään lähettää toimittajalle tekstiviestin, jonka mukaan toimittajan joutaisi laittaa silakkana halstariin. Ongelma on se, että se sama tyyppi saattaa sosiaalisessa mediassa kirjoittaa ihan selvin päin siitä, mitä toimittaja sanoo, ja – juutas – perustella toimittajan sanoman tuubaksi. Eihän se semmonen käy. Toimittaja on valistaja. Toimittajaa tulee kuunnella. Ei häntä tule opettaa. Eihän luokassakaan mene niin, että oppilaat opettavat opettajaa.

- Itse asiassa jos nykyistä koulujärjestelmäämme katsotaan, niin se menee kyllä nykyään juuri niin päin. Mutta entäs se toinen syy?

- No sehän on se suurempi syy. Tässähän toimittajaryhmä on selkeästi laajentanut perinteisen journalismin rajoja. Se on kerännyt tiettyjä havaintoja jotka perustuvat puhtaasti sanalliseen todistukseen ilman varsinaista asian tarkistusta, koonnut sen, lisännyt sopivassa määrin taiteellista lapinlisää ja voilá: meillä on käsissämme ensimmäinen suomalainen journalistinen dekkari. On jokseenkin käsittämätöntä, ettei journalismin ja fiktion yhdistelmää ole vielä tämän laajemmin harjoitettu. Toimittajan täytyy ymmärtää, että toimittajat eivät ole enää mitään robottimaisia uutistenlukijoita. He ovat taiteilijoita. ”Me tiedämme missä asut” ei ollut pelkästään journalistinen teko. Se oli taideteos. Ja taide itsessään on poliittisen arvostelun yläpuolella. Vaikka teos itsessään oli selkeän poliittinen, sitä ei saa arvostella poliittisesta näkökulmasta. Eikä sen kohdalla saa miettiä, että pitivätkö ne esitetyt väitteet ihan paikkansa. Se on yksityiskohtiin takertumista ja edistyksellinen journalismi ei saa juuttua pilkunnussimiseen.

- Kieltämättä hyvin perusteltu. Onkos teillä muuten ehdokkaita seuraavan niin vuoden journalistin kuin vuoden journalistisen teon voittajiksi?

- No johan nyt toki. Katja Ståhl on kyllä vahvoilla. Kun hän aikanaan kirjoitti avoimen kirjeen punaniskoille, sekin oli jo merkki suuresta kehityksestä, mutta hänen tuoreimpansa oli aivan loistava. Hänhän totesi, että kun suomalaiset eroavat suomalaisista avioliitoista ja menevät sen jälkeen toisten suomalaisten kanssa uudestaan naimisiin ja perustavat uusperheen, niin sekin on monikulttuurisuutta. Eli suomalaisuuden ydin itsessään on monikulttuurinen, joten monikulttuurisuus on luonnollista, se on perinteisen suomalaista ja jos sitä vastustaa, vastustaa suomalaisuutta itsessään. Aivan loistava esitys.

- Kieltämättä Katja on vahvoilla. Tosin vuosihan on vielä nuori. Epäilemättä joku ehtii panna vielä paremmaksi. Vaan entäs se vuoden journalistinen teko?

- Niin kuin totesit, vuosi on vielä nuori. Mutta Iltalehden juttu siitä, mikä ulkomaalaisia ei Suomessa miellytä oli aika miellyttävä. Se siirtyy eteenpäin siitä perinteisestä ”mitähän te meistä ajattelette”-formaatista ja etenee ”kertokaa, miten perseestä me ja meidän maamme oikein ollaankaan”-formaattiin.

- Ja nimenomaan tämänkaltaisia formaattejahan me suomalaiset tarvitsemme vastataksemme alati lisääntyviin globaaleihin haasteisiin ja muihin pitkiin sanoihin. Tohtori Butler, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, rojut koslaan ja Lällävedelle saunomaan. Mitäs muuten jätkille jäi käteen tästä haastattelusta?

Hösse: No varmaankin se, että jos etsitään suomalaista poliittisesti täysin puolueetonta paperimediaa, niin eiköhän ne pornolehdet ole niitä ainoita. Ja kun asiaa ajattelee pitemmälle, niin siinä olisi Saskankin työnantajan eli Helsingin Sanomien mahdollisuus nostaa levikkiään.

Pertta: Joo. Ja se olis vielä helppoa. Hesari voisi pistää joka päivä keskiaukeaman täyteen oikein härskiä pornoa. Silloin se voisi sanoa, että osa sen materiaalista olisi poliittisesti täysin puolueetonta. Ja levikki nousisi kohinalla, kun ne, jotka ei ilkeä käydä ostamassa käsityölehtiä R-kioskilta saisivat päivittäisen vemputusmateriaalin laatulehdestä. Ja voisivat todeta kumminkin, että he tilaavat lehtensä siksi, että se edustaa laatujournalismia.

- Onneksi te jätkät olette valinneet elämäntyönne tuolla äänitekniikan alueella. Te olisitte varsin pelottavia heppuja Sanoma Osakeyhtiön palveluksessa.