- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä
Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan
Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Aiheenamme on tällä kertaa tuoreeltaan
jaetut journalistipalkinnot, jotka ovat herättäneet lukijoissamme ja
kuulijoissamme hieman ihmetystä. Lukijamme ovat mieltäneet, että palkinnot on
jaettu peräti epävarmoin, ettei jopa poliittisin perustein. Toimituksessa
todettiin, että median edustajilta on aivan turha lähteä asian tiimoilta
kyselemään, sillä eihän sieltä perinteiseen tapaan kuulla muuta kuin vanhaa
tuttua haavaadeshalluaihassukssäädäätä, joten päätimme hankkia jälleen kerran
asiaa selvittämään rautaisen ammattilaisen, eli tohtori Adolf Butlerin. Tohtori
Butler, tervetuloa lähetykseen.
-
Kiitos, Antero, ja morjens Hösse sekä Pertta ja tervehdys koko
pinnanmaalaiselle yleisölle. Olen muuten sitä mieltä, että selitteläätiön ja
soveltavan spedestetiikan perspektiivistä palkinnot sattuivat enemmän kuin
kohdalleen.
- Niin, jos mennään ensiksi tähän Vuoden
Journalisti-palkintoon. Sen sai Saska Saarikoski. Näin lukevan yleisön
näkökulmasta Saarikoski on katkera jätkä, joka on huomannut, ettei häntä oteta
vakavasti ja sen vuoksi hän tekee avautumisia, joitten jälkeen hänet otetaan
vielä vähemmän vakavasti. Oliko tämä todellakin parasta, mitä medialla oli
viime vuonna tarjota?
-
Kysehän ei ole siitä, oliko tämä parasta, mitä medialla oli tarjota. Ja missään
nimessä kyse ei ole siitä, mikä lukevaa yleisöä miellyttää. Onhan totta, että
Saska on ottanut viime aikoina aika pahaa henkistä osumaa ja hänellä ei ole
tarvittavaa substanssia, jolla saada jauhot suuhun arvostelijoille. Tämän
vuoksi palkinto on paikallaan, sillä se antaa Saskalle hieman lohtua. Vähän
niin kuin uskolliselle koiralle, jolle annetaan nami, kun se noutaa heitetyn
kepin. Se ei ole kuitenkaan suurin syy. Palkinto on osoitus median
lojaalisuudesta. Se on osoitus ja muistutus siitä, että ei media suinkaan
kirjoita materiaaliaan lukijoille, vaan se kirjoittaa toisille toimittajille.
Saska Saarikoski on ansiokkaasti kirjoittanut tuotantoaan nimenomaan toisille
toimittajille, ja on rohkeasti tehnyt sen valinnan, että lukijan mielipiteellä
ei todellakaan ole mitään merkitystä. Saska on kasvattaja. Sinänsä hänen
kasvatuksensa tosin uppoaa vain niihin, jotka jo alun perinkin jakavat Saskan
arvomaailman, joten tulokset laajemmassa mitassa ovat melko vähäisiä, mutta
tärkeintä onkin hyvä tahto ja luja usko. Siksi palkinto sattui oikealle
miehelle.
- Saarikosken saaman palkinnon
perusteluissa todettiin erityisesti, että Saarikoski ”kyseenalaistaa
vallitsevia käsityksiä”. Kun ottaa huomioon, että harva heppu kannattaa ja
julistaa niin paljon vallitsevaa monikulttuurisuusideologiaa ylistävää
käsitystä kuin Saarikoski voi kyllä todeta, että perustelut hieman ontuvat.
-
No eiväthän ne millään tavoin ole ontuvia. Kysehän on näkökulmasta.
Toimittajakin on sitä mieltä, että sananvapaus koskee kaikkia. Sitä voi sanoa
vallitsevaksi käsitykseksi. Saskahan kyseenalaistaa tämän vallitsevan käsityksen
ja suhtautuu hyvin nuivasti niitten ihmisten sananvapauteen, jotka ovat hänen
kanssaan eri mieltä. Ainakin hän pyrkii parhaansa mukaan demonisoimaan nämä
ihmiset. Näin ollen voi todeta, että Saska kyseenalaistaa vallitsevia
käsityksiä ja on kirkaskilpinen sananvapauden esitaistelija.
- Niin no, kun tuosta näkövinkkelistä
asiaa tutkailee, niin melkoinen ritari Galahadhan Saarikoski kieltämättä on.
Vaan mietitäänpäs tuota ”Vuoden journalistinen teko”-palkintoa. Senhän sai tämä
Ylen ”Me tiedämme missä asut”-projekti. Siinä puhuttiin toimittajien saamista
uhkauksista, mutta varsinaisesti ensimmäistäkään ei näytetty toteen ja
poliisinkin suunnalla on ollut kovin hiljaista. Ensimmäistäkään toimittajaa ei
ole tapettu eikä hakattu. Ainoastaan sosiaalisessa mediassa on soitettu poskea.
Koko projektin voi kiteyttää siellä sanottuun lauseeseen ”saan postia, jota en
voi lukea ääneen”. No ei ole luettu ääneen niin, ja ainoana todisteena on ollut
toimittajien omat lausumat. Jos unohdetaan hetkeksi perinteinen litkivä
journalismi, niin oliko tämä todella sitä vuoden parasta tutkivaa journalismia?
-
Kyse on taas siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsotaan. Tämä nimenomainen
projekti ansaitsi palkintonsa kahdestakin syystä.
- Mikä oli ensimmäinen syy?
-
No tietysti se, että sillä suojellaan toimittajan herkkää egoa. Ei se sinänsä
ole ongelma, että joku humalapäissään lähettää toimittajalle tekstiviestin,
jonka mukaan toimittajan joutaisi laittaa silakkana halstariin. Ongelma on se,
että se sama tyyppi saattaa sosiaalisessa mediassa kirjoittaa ihan selvin päin siitä,
mitä toimittaja sanoo, ja – juutas – perustella toimittajan sanoman tuubaksi.
Eihän se semmonen käy. Toimittaja on valistaja. Toimittajaa tulee kuunnella. Ei
häntä tule opettaa. Eihän luokassakaan mene niin, että oppilaat opettavat
opettajaa.
- Itse asiassa jos nykyistä
koulujärjestelmäämme katsotaan, niin se menee kyllä nykyään juuri niin päin.
Mutta entäs se toinen syy?
-
No sehän on se suurempi syy. Tässähän toimittajaryhmä on selkeästi laajentanut
perinteisen journalismin rajoja. Se on kerännyt tiettyjä havaintoja jotka
perustuvat puhtaasti sanalliseen todistukseen ilman varsinaista asian
tarkistusta, koonnut sen, lisännyt sopivassa määrin taiteellista lapinlisää ja
voilá: meillä on käsissämme ensimmäinen suomalainen journalistinen dekkari. On
jokseenkin käsittämätöntä, ettei journalismin ja fiktion yhdistelmää ole vielä
tämän laajemmin harjoitettu. Toimittajan täytyy ymmärtää, että toimittajat
eivät ole enää mitään robottimaisia uutistenlukijoita. He ovat taiteilijoita.
”Me tiedämme missä asut” ei ollut pelkästään journalistinen teko. Se oli
taideteos. Ja taide itsessään on poliittisen arvostelun yläpuolella. Vaikka
teos itsessään oli selkeän poliittinen, sitä ei saa arvostella poliittisesta
näkökulmasta. Eikä sen kohdalla saa miettiä, että pitivätkö ne esitetyt
väitteet ihan paikkansa. Se on yksityiskohtiin takertumista ja edistyksellinen
journalismi ei saa juuttua pilkunnussimiseen.
- Kieltämättä hyvin perusteltu. Onkos
teillä muuten ehdokkaita seuraavan niin vuoden journalistin kuin vuoden
journalistisen teon voittajiksi?
-
No johan nyt toki. Katja Ståhl on kyllä vahvoilla. Kun hän aikanaan kirjoitti
avoimen kirjeen punaniskoille, sekin oli jo merkki suuresta kehityksestä, mutta
hänen tuoreimpansa oli aivan loistava. Hänhän totesi, että kun suomalaiset
eroavat suomalaisista avioliitoista ja menevät sen jälkeen toisten suomalaisten
kanssa uudestaan naimisiin ja perustavat uusperheen, niin sekin on
monikulttuurisuutta. Eli suomalaisuuden ydin itsessään on monikulttuurinen,
joten monikulttuurisuus on luonnollista, se on perinteisen suomalaista ja jos
sitä vastustaa, vastustaa suomalaisuutta itsessään. Aivan loistava esitys.
- Kieltämättä Katja on vahvoilla. Tosin
vuosihan on vielä nuori. Epäilemättä joku ehtii panna vielä paremmaksi. Vaan
entäs se vuoden journalistinen teko?
-
Niin kuin totesit, vuosi on vielä nuori. Mutta Iltalehden juttu siitä, mikä
ulkomaalaisia ei Suomessa miellytä oli aika miellyttävä. Se siirtyy eteenpäin
siitä perinteisestä ”mitähän te meistä ajattelette”-formaatista ja etenee
”kertokaa, miten perseestä me ja meidän maamme oikein ollaankaan”-formaattiin.
- Ja nimenomaan tämänkaltaisia
formaattejahan me suomalaiset tarvitsemme vastataksemme alati lisääntyviin
globaaleihin haasteisiin ja muihin pitkiin sanoihin. Tohtori Butler, kiitän
teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No
niin, äänimiehet, rojut koslaan ja Lällävedelle saunomaan. Mitäs muuten
jätkille jäi käteen tästä haastattelusta?
Hösse:
No varmaankin se, että jos etsitään suomalaista poliittisesti täysin
puolueetonta paperimediaa, niin eiköhän ne pornolehdet ole niitä ainoita. Ja
kun asiaa ajattelee pitemmälle, niin siinä olisi Saskankin työnantajan eli
Helsingin Sanomien mahdollisuus nostaa levikkiään.
Pertta:
Joo. Ja se olis vielä helppoa. Hesari voisi pistää joka päivä keskiaukeaman
täyteen oikein härskiä pornoa. Silloin se voisi sanoa, että osa sen
materiaalista olisi poliittisesti täysin puolueetonta. Ja levikki nousisi
kohinalla, kun ne, jotka ei ilkeä käydä ostamassa käsityölehtiä R-kioskilta
saisivat päivittäisen vemputusmateriaalin laatulehdestä. Ja voisivat todeta
kumminkin, että he tilaavat lehtensä siksi, että se edustaa laatujournalismia.
20 kommenttia:
Aikanaan ei päivä oikein lähtenyt alkuun ellei saanut lukea Hesarista että mitä maailmalla on tapahtunut ja hörötellä Karin piirrokselle.
Jos nykyisin haluaa tietää, mitä maailmassa on tapahtunut, niin Barentsobserver kertoo osan niistä jutuista, jotka YLE ja HS sensuroivat ja muutenkin jutut joutuu hakemaan yksi kerrallaan alkulähteiltään. Homma ja naamakirja saattavat kertoa että mitä ne alkulähteet ovat.
Aikanaan riitti että tiesi mikä on jonkin lehden linja. Nykyisin pitäisi muistaa jokainen toimittaja ja etenkin kolumnisti erikseen jotta osaisi miettiä että mitähän tuokin nyt taas jättää kertomatta ja millä tarkoituksella. Ei sellaista kukaan jaksa. On paljon helpompaa koittaa muistaa hyvät kuin huonot toimittajat. Kun lukee Jan Hurrin tekstit ajatuksen kanssa niin saa enemmän tietoa ja etenkin ymmärrystä maailmasta kuin koko Hesarin läpitavaamisella. Eikä tule niin ahdistunut olo.
Noista eri saarikoskista olen oppinut sen, että aina kun joku saarikoski sanoo jotain, niin on aika todennäköistä että asia on täsmälleen päinvastoin.
(Jos lainaat saarikoskelle satasen ja se lupaa maksaa ensi perjantaina niin voit odottaa, että se tulee perjantaina kysymään että millois maksat velkasi. Jos saat saarikoskelta mitään positiivista sisältävän yhteiskunnallisen näkemyksen, niin kannattaa uusia passi, pakata evakkolaukku, huoltaa auto ja toivoa että Norjasta löytyy töitä. Jos saarikoski myy sinulle jotain niin kannattaa koittaa selvittää ensin että kuka kyseisen omaisuuden oikeasti omistaa…)
Joukon jatkoksi ehdotan vuoden runoilijapalkintoa Ilta-sanomien Seppo Ahdille, jonka laulu "Olen suomalainen" kaikaa varmaan monessa baarissa tänä iltana:
Jo varmaan kuulivatkin maailmalla,
on kumma tasavalta taivaan alla.
Kun elää siellä vieras tavallansa,
oma kansa itseänsä kotouttaa.
On maa se köyhä, siksi jääkin, mutta
sen älytöntä vieraskoreutta,
ei selittää voi edes järjen jättiläinen,
siihen tarvitaan jo hölmöläinen!
Ei kuule joutui taas armasta aikaa,
ei niitty vihannoi, ei virsi kaikaa.
Sen kieltää vain yksi Puumalainen.
Voi yhrentähren sentään,
mun anna kaikki kestää!
On tavat uudet täällä,
meno aivan muun maan lainen.
Kun joka akkaa, ukkoo
nyt niin kuin mätää kukkoo,
täällä viedään. Miksi
Mikko Puumalainen?
Seppo Ahti
Tervehdys Tom Kärnälle, Anolle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne. Noita jaettuja palkintoja ja varsinkin niitten perusteita voisi kuvailla huonosta vitsistä kerrotuksi huonoksi vitsiksi. Suomihan muuten mainostaa olevansa lehdistön sananvapauden ykkösmaa maailmassa. Tavallaanhan se pitää paikkansa, sillä saskasaarikosket saavat julistaa epistolaansa turvatusti ja valtiovallan tuella. Noin henk koht totean, että vuoden journalistipalkinto oltaisiin voitu antaa Ulla Appelsinille.
Seppo Ahdille myönnetään Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininta.
Tämähän on jälleen läntisestä naapurimaasta matkittu formaatti, jossa kaikenkarvaiset transpersoona, homo ja punavihreät maahanmuutto vurmarit jakelevat toisilleen palkintoja samaan aikaan kun lehtitalot imoittelevat henkilöstövähennyksistään. Saarikoskella ei nyt ole hätää, sillä hän on varmaan se viimeinen joka Sanomtalosta sammuttaa valot. kun viimeinenkin aviisi on lakannut ilmestymästä.
"Me tiedämme missä asut" on tämäkin ilmeisimmin lainattu Ruotsin mätänevästä journalismista, missä Expressen kaivoi esille maahanmuuttokriittiseen Avpixlat- blogiinn kirjoittaneiden ihmisten osoitteita, ja lähetti journalisteja kyselemään, että miksi teillä on rasisitisia mielipiteitä.
Asiasta ilmeisimmin ollaan nostamassa oikeusjuttu lehteä vastaa. Osoitteiden keräämiseen kun käytettiin vähän laittomia konsteja, mutta sehän taas on luvallista naapurimaan medialle.
Tervehdys, Becker. Totta tuo, mitä Ruotsista kerroit. Vasarahammer käsitteli asiaa varsin perusteellisesti:
http://vasarahammer.blogspot.fi/2013/12/ruotsin-lehdiston-rappio.html
http://vasarahammer.blogspot.fi/2014/01/ruotsin-aarivasemmisto-urkkii.html
Saas nähdä, koska meidän nilkit painaa perässä?
Tavallisesti hyvin luotettavasta lähteestä annoin kertoa itselleni, etä Saska oli Hesarista poispotkittavien listalla aivan kärkipäässä. Onhan hänen ansiostaan lehden levikki tippunut merkittävästi. No, kaveria ei jätetä, tuumi Bonnier, Hesarin suurin kaupallinen kilpailija ja pisti miehen käteen palkintoshekin. Palkintosummaa, sitä 7500 euroa ei siis kustanna lehtimiesliitto vaan ruotsalainen suurkustantaja Bonnier. Tämä näkyy monelta jääneen huomiotta.
Potkut heti palkinnon jälkeen tuntuisi pahalta, joten niitä on odotettava vielä ainakin puoli vuotta.
Bonnierin sedät ja tädit hierovat kätösiään innoissaan, sillä jokainen viikko, jonka Saska on Hesarissa, pudottaa lehden levikkiä.
Arvelinkin, että Hotel George de Percel suhtautuu myönteisesti Bisquitin runoon. Käykääpä lukemassa Iltsikasta koko juttu. Siinä on muitakin ajankohtaisrunoja.
Tervehdys, Närpes Varg. Joo, näköjään Bonnierin kustantama tuo palkinto on. Tosin palkintoraati oli suomalainen:
http://suurijournalistipalkinto.fi/fi/palkintolautakunta/index.html
Vaan eihän sekään tietysti estä taktikointia. Mutta jos nyt ajattelisin taktisesti itsekin, niin missä asemassa Saska Saarikoski palvelee parhaiten tätä meidän edustamaa Voiman Pimeää Puolta. Ja vastaushan on, että edelleenkin Hesarissa ja mahdollisimman näkyvästi. Pois potkittuna hän voi vain esittää jonkunlaista sananvapauden marttyyriä. Niin että ei muuta kuin Saskalta mahdollisimman paljon uutta juttua ja opetusta kehiin. Saska on yksi parhaimpia liittolaisiamme. Tosin tietämättään, mutta eihän sillä niin suurta väliä ole.
The Hotel Goddamn George antaa kunnian niille, joille kunnia kuuluu. Heihin kuuluvat myös mainiot kommentoijat, joten myönnetäänpä heille kaikille Hotelli Yrjöperskeleen Kunniamaininta näin kollektiivisesti.
Tapaus Saska on tosiaan mainio esimerkki win-win-tilanteesta, jossa kaikki voittavat. Saska tuo ääniä pimeille voimille ja laskee osaltaan Hesarin levikkiä niin, että pian Bonnier ostaa koko lehtirievun ale-hintaan.
Ja sitten - sanokaa minun, Närpiön suden sanoneen - Saska lentää ensimmäiseksi pihalle ja lehti ryhtyy kaikella tarmollaan tukemaan Suomea ja suomalaisuutta. Vain se tuo lukijat takaisin. Ja bonnierin kassa kilisee...
Jahas, Katjan tuoreimpaan en ollut törmännytkään. Laajempi käsitys monikulttuurisuudesta, instant classic. Mitä tuohon Saska Saarikosken saamaan dzurnalistipalkintoon tulee, niin muistelisin että pari vuotta sitten vastaavanlaisen sai myös Hesarin mustalaisspesialisti Kimmo Oksanen. Oli hienoa lukea saman päivän verkkopravdasta tämä ja eräs toinen uutinen jossa kerrottiin korkeimman oikeuden antaneen päätöksen case Halla-ahoon. Sillä olikin sitten sellainen kontrastiefekti, että Pyrrhoksen otsasuoni pullisteli pari viikkoa.
Tervehdys Närpes Vargille ja Pyrrhokselle & kiitos kommenteistanne. Närpes Vargin ennustuksen näkisin kyllä mielelläni toteutuvan. Tosin aviisin kannattaisi päivittää nimensä takaisin Päivälehdeksi. Nimellä ”Helsingin Sanomat” on paha karma.
Nyt kun Saarikoski numero 42 on palkittu niin haluaisin ehdottaa seuraavia journalistisia palkintoja seuraaville journalisteille:
- Kaarina Hazardille "Vuoden luontoääni" -palkintoa.
- Atlas Saarikoskelle "Vuoden varasaarikoski" -palkintoa.
- Helsingin Sanomille "Tilaajien, Mainostajien ja Liike-elämän Ikeestä Irrottautumisen ja Riippumattomuuden TiMaLiiRu" -palkintoa.
- YLElle sekä Vuoden Yrittäjä että Kustannustehokkuus -palkintoa.
- Pentikäiselle "Luotettavasta Luopioksi" -palkintoa.
- Valtakunnansyyttäjänvirastolle Poliittisen Journalismin perinteistä Göbbles-palkintoa.
- Vapaa-ajattelijoille fundamentalististen ääriliikkeiden yhdessä jakamaa "Talibanin Jalanjäljillä" -palkintoa.
- Tarja Haloselle ja kohudesantille yhteisesti Terijokiperinteen ylläpitämisestä "Viides Kolonna" -palkintoa.
- Katja Ketulle lääketieteellisen tiedon popularisoinnista psykoottisuuden, mytomanian ja markkinointitekniikoiden kehittymisen aloilla suoritetusta työstä Naisasialiike Giljotiinin myöntämänä "Kastraatio Kahdella Tiiliskivellä" -palkinto, jonka erityisluonteeseen kuuluu se, että palkittu saa käyttää palkintoa valvomattomissa olosuhteissa valitsemiinsa… miten sen nyt sanoisi… lohdutuspalkittuihin.
Noilla päästään silleen mukavasti alkuun. Yksi palkinto joka viikko ja kun noi on jaettu niin lisää kyllä keksitään.
Tervehdys, Ano. Tässähän kyllä tuli sen verran suuri määrä niin mainioita palkintoja kuin vielä mainiompia ehdokkaita, että tähän tarvinnee varmaankin perustaa Valtion Ylimääräinen Tiedostavuuspalkintolautakunta. Sovittaiskos, että yksittäisille henkilöille palkinto olis tommosta kymppitonnia ja julkisille tekijöille & lehdille tommosta sadan tonnin luokkaa?
Heippulis Ykä.
Kyl se maar lienee paras vaan jättää noitten palkintojen rahallinen määrä ja ajallinen kesto (palkintohan voi olla vaikka viisivuotissuunnitelma-apuraha) paremmin sillä alalla kunnostautuneiden tahojen pohdittavaksi.
Ymmärtääkseni toi Viinamäen Paavo (vai mikä mäki sen nyt sitten olikaan) on kunnostautunut aika hyvin rahallisten palkintojen jakamisessa kavereilleen. Ja Tushtrid Ars on silleen kans sovitusti tasapuolinen dingelidong. Ja ehkä palkintoraatiin pitäisi saada edes joku saarikoski pitämään saarikoskien puolta. Ja Kolmannen Daniin Koivulaakso/Pjörktaali ja Liu'u Jo Anderssoni. Ja sit Hesarin toimituksesta se palestiinalaishuivinen pääluottamusmies on silleen ihan varmasti kans puolueeton ja tasapuolinen. Ja...
Tämä nyt ei sitten liity millään tavalla aiheeseen, mutta en voinut vastustaa. Mulla on nimittäin ihan omat näkemykseni nykyruotsalaisten, etenkin "nuorison" älykkyydestä, ja syystä. Viisautta heissä ei juuri tapaa. Noh, Allsvenskan, eli paikallinen jalkapallo turnee saatiin tältä vuodelta käyntiin, ja tänään sitten saatiin ensimmäinen kuolonuhri aikaiseksi "fanien" keskinäisissä kahinoissa. Mellakat alkoivat jo eilen, ja poliisien määrä on todella mittava niinkuin aina kun svennet urheilee. Djurgårdenin ja Helsingborgin välinen ottelu piti kekeyttää jo ensimmäisen puoliajan jälkeen hulinoinnin johdosta.
Vaikuttaa siltä, että pitkän talven jälkeen patoutuneet viikinkigeenit ovat taas käymistilassa. Mutta mies miestä tai naista vastaan "viikinkifiilikset" valuu kyllä kalsareihin.
Tervehdys Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
Ano: Taidat olla oikeassa. Tämmöset palkintoraadithan voisivat toimia ihan kokoaikatyönä ja täyttä palkkaa vastaan. Sanomataloissa varmaankin tulee ajan myötä lisää YT-neuvotteluja, ja kenkää saaneet toimittajat voisi palkita palkintoraateihin ja lisäksi perustaa vielä yhden raadin joka suunnittelee lisää palkintoja.
Becker: Joo, törmäsin uutiseen. Noin yleensäkin vähän kummastuttaa, että mikä ihme siinä jalkapallossa on kun se saa ihmiset noin riehumaan? Jääkiekkokin on itsessään huomattavasti väkivaltaisempi peli eikä niitä jääkiekkomellakoita kumminkaan ole murto-osaakaan jalkapalloon verrattuna.
En ole ehtinyt lukea tätä juttua eikä tämä liity siihen. Tämä liittyy siihen Aku Ankan valinta-juttuun. Oisko tämä kannattanut laittaa sinne. Jos Ykä haluaa siirtää tämän sinne niin siirrä vaan. Kun sanoit että Akun tarina muistuttaa vanhaa mustavalko-elokuvaa, niin minulle välähti elokuva Parhaat vuodet vuodelta 1946. Siinä on aiheena se kun sota loppui ja sotilaat kotiutetaan ja että miten heillä on hankalaa olla siviilissä rauhan aikana. Oisko tämä se mikä oli inspiroinut Ykää tekemään Aku-tarinan?
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Best_Years_of_Our_Lives
Yritä Ykä väsätä se Roope Ankka-tarina jossain vaiheessa, miten aikataulu ja fiilikset sallivat.
Tervehdys, Vieras. Minulla ei varsinaisesti ollut mitään elokuvaa esikuvana, vaan näin kirjoittaessani tuota tarinaa sen tavallaan päässäni mustavalkoisena elokuvana. Olen nähnyt jonkun tuon tyyppisen elokuvan, mutta en nyt kuollaksenikaan muista sen nimeä. Se voi olla ehkä tämä linkittämäsi leffa, kun siinäkin oli heppu, joka oli toiminut pommittajana pommikoneessa. Siitä on vaan hyvin kauan, kun olen tuon nähnyt.
Siitä Roope Ankasta on vaikea luvata mitään. Kun en saa sitä päässäni oikein asettumaan. Enkä minä muutenkaan saa tekstiä aikaiseksi siten, että istun koneelle ja päätän, että kirjoitan aiheesta se ja se. Jos ei ole sitä kuuluisaa inspistä, niin se ei onnistu.
Täytyy sanoa, että tohtori Butler osaa todellakin selittää asiat oikein päin.
Timanttinen pläjäys tälläkin kertaa.
Tohtori Butlerin pitäisi vielä valistaa meitä siitä, miksi median raportointi pyrkii vetoamaan tunteisiin ja syyllistämään taviksia.
Butler voisi valistaa meitä myös siitä, että miksi tilastot eivät edusta kokonaisuutta, mutta sen sijaan esille nostetut, usein todistettavissa olevien faktojen vastaiset yksittäistapaukset taas edustavat hyvin ja kattavasti kokonaisuutta.
Tuo osa konstruktionistisesta kansalaiskasvatuksesta on jäänyt mulle aina vähän epäselväksi ja kaipaisi valaistusta.
Ja toi "Eräs lautakuntakuulustelu" toi mieleen että ehkä Butlerin pitäisi valaista kansaa myös siitä, että miksi Suomessa ei saa rakentaa rantaan, maaseudulle, haja-asutusalueelle, tontille, pihalle, metsään, pellonreunaan, tienvarteen eikä yleensä yhtään mihinkään sellaiseen paikkaan mihin ei kulje kaupungin liikennelaitoksen avohoitoyksikkö.
Terrvehdys Vasarahammerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Antero Lärväsellähän on poliittisista erimielisyyksistä huolimatta melko luottamukselliset välit Adolf Butleriin, joten tiedä vaikka mies jossain vaiheessa aiheista avautuisi.
Vasaralle erikseen: laitan sulle parin vuorokauden sisällä sähköpostia ihan muusta aiheesta.
Lähetä kommentti