perjantai 23. toukokuuta 2014

ANTERO LÄRVÄNEN JA VAPAUTETTU KRITIIKKI

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ylimääräisessä uutislähetyksessä. Olemme saaneet tietoomme, että hallitus on antamassa eduskunnalle lakiesityksen, jonka mukaan niin kutsuttu maahanmuuttokriittisyys vapautetaan tyystin pannasta, syyttäjä lopettaa aiheen tönkimisen ja myös media on luvannut julkaista sitä tasapuolisesti muitten mielipiteitten kanssa. Tässä vaiheessa on ehkä aika pyytää studiota soittamaan fanfaari. Olkaa hyvä, studio.

- Täällä studio. Fanfaaria tulossa:


- Ja sitten siirto takaisin Anterolle.

- Kiitos studiolle. Nythän on niin, että tuleva lakiesitys kuulostaa kyllä aivan erinomaiselta, mutta yllätykseksemme olemme kuulleet, että niin perussuomalaiset kuin Muutos 2011:n kansanedustaja aikovat vastustaa sitä. Koska asiat ovat siinä mielessä aivan päälaellaan, niin niistähän on tietenkin saatava selko. Ja kukapas asian parhaiten vääntäisi rautalangasta kuin tohtori Adolf Butler. Tohtori Butler, mistä oikein on kysymys?

- Morjens, Antero. Kysymys on juuri siitä, mistä puhuitkin. Julkinen maahanmuuttokritiikki tullaan lainsäädännöllisin toimenpitein ja median myötäavustuksella sallimaan. Ja sallimaan raskaimman jälkeen.

- Ettäkö raskaimman jälkeen?

- Nimenomaan. Mutta nimenomaan vain ja ainoastaan raskaimman jälkeen.

- Mutta mitäs tuo noin tarkalleen ottaen tarkoittaa?

- Niin tästähän on tulossa tarkempi ohjeistus joka on noin kahdensadan sivun mittainen lista haavaadeshalluaihassukssäädäässesmellellemkukkuuta, mutta tiivistettynä voin sanoa, että nämä sallitut tavat esittää maahanmuuttokriittisyyttä julkisesti ovat vain ja ainoastaan seuraavat:

- Maahanmuuttajat vievät meidän naiset, saatana.

- Maahanmuuttajat vievät meidän työpaikat, perkele.

- Maahanmuuttajat vievät meidän työpaikat ja naiset, saatanan helvetin perkele.

- Neekerit on rumia.

- Neekerit on rullahuulia.

- Neekerit haisee pahalta.

- Somalit on kamelinnussijoita.

- Arabit on rättipäitä ja kamelinnussijoita.

- Maahanmuuttajia pitäis vetää turpaan.

- Maahanmuuttajat joutais hukuttaa.

- Mustalaiset on manneja, vittusaatana.

- Vittu tapan kaikki, saatana.

- Mutta tota… öö… öö… brrgele… ai… ai… eihän me olla tommosia vaadittu ollenkaan. Ja eihän meistä kukaan tommosia ole edes…

- Mutta mitäs ihmettelemistä tässä on? Tässähän sallitaan ja jopa tuetaan maahanmuuttokriittisyyttä ihan raskaimman jälkeen.

- Mutta entäs se asiallinen ja perusteltu kritiikki? Sitähän tässä on haluttu julkisuuteen.

- No se ei ole edelleenkään sallittua ja mikäli sitä esiintyy, niin se tulkitaan tietysti jo varsin löysän lain rajat ylittäväksi kritiikiksi ja sitä käsitellään kiihotuksena kansanryhmää kohtaan. Raskauttavien asianhaarojen vallitessa, sillä meillähän on tulossa kaikkein löysin asiaa koskeva laki. Johan se nyt helvetti soikoon on kumma,  jos tämäkään ei riitä.

- Mutta hei! Eihän tässä ole mitään järkeä! Eihän tämmöistä kukaan ollut vailla!

- No tässähän sitä vasta järkeä onkin. Ei tosin ehkä teidän kannalta katsottuna, mutta meidän kannalta hyvinkin. Mietipäs nyt Antero tämän lakiehdotuksen viisautta. Kun älykäs mies kumminkin olet.

- Jaa, no anskumä… mmm… hei, hetkonen, tää koko lakihan on suunniteltu vain väliaikaiseksi!

- No nimenomaan. Kun se sallittu kritiikki on pelkää zwiddumätapankaikkiryönää ja idioottien mongerrusta, niin seuraava eduskunta voi sitten päättää ihan perustellusti ja todistetusti, että kansamme maahanmuuttokriittiselle osalle annettiin mahdollisuus, mutta se ei osoittautunut sen arvoiseksi. Siksi on säädettävä uusi, ja paljon tiukempi laki, joka kieltää maahanmuuttokriittisyyden niin kerta kaikkiaan eikä ihan pienten rangaistusten uhalla kielläkään. Ja sehän säädetään, sillä ei persut seuraavissa vaaleissa kuitenkaan sataayhtä kansanedustajaa saa. Tällä tavoin hiljennetään myös se asiallinen ja hyvin perusteltu kritiikki, jota vastaan meidän puolella ei ole ollut mitään muuta perusteita kuin tyhjät humanistiset iskulauseet ja kritiikkiä esittävien ihmisten demonisoiminen. Me voimme tylysti todeta, että Suomen kansalle annettiin mahdollisuus esittää mielipiteensä myös virallisen epistolan ulkopuolelta ja se ei ollut mahdollisuutensa arvoinen, joten nyt tukitaan turvat. Perustellusti.

- Alan ymmärtää. Ja oliskos vielä niin, että ne kaikkein rikinkatkuisimmat ja suolenpätkiä vaativat mielipiteet julkaistaan viitteellä ”julkaisemme tämän kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä” eikä siihen pikkujuttuun, että nämä nimettömänä tulevat vuodatukset tulevat osoitteista hs piste fi, iltalehti piste fi ja yle piste fi kiinnitetä huomiota.

- Mutta Antero, pitäähän median pitää kiinni lähdesuojasta.

- Pitäähän toki. Ja nyt alan ymmärtää tuon suunnitellun lain nerokkuuden.

- Joo, Antero, kyllähän se tervejärkisiä ihmisiä jurppii, en minä sitä kiistä. Ja aiheesta jurppiikin. Mutta meillä on niin paljon ihmisiä, jotka elävät utopiassa ja ennen kaikkea saavat palkkansa utopiaan uskomisesta. Ja kun eiväthän he oikein muutakaan osaa, niin eihän heitä kilometritehtaallekaan raaski laittaa. Sehän on vähän niin kuin hylkäisi kesäkissan. Ja omalta puoleltani taas tämä on osa asioitten vituralleen hässimisprojektia. Ja minä haluan tehdä sitä nimenomaan täällä Suomessa. Ruotsissa se olisi jo aivan liian helppoa.

- Tohtori Adolf Butler, kiitän teitä taas kertaalleen syväluotaavasta ja asiat rautalangasta selvittäneestä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirto studioon. No niin, ääni miehet, vittu isäm maan puollustajat. Siirretään rojut paketti-autoon ja lähtään lällä-vedelle.

Höse: Joo, ja ostetaan huitsin nevatan veijo-essolta keski kaljaa.

Perrta: Joo, ja sitn vielä nortti tupakkaa.

- Ja tietnkin lenkki-makkaraa.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Parodia on hyvää, mutta kun todellisuus meni siitä jo vuosia sitten ohi, niin tulos jää tällä kertaa vähän laihaksi.

Maahanmuuttopolitiikkaan järkevöittäviä uudistuksia sekä tähänastisen maahanmuuttopolitiikan kulurakenteen selvittämistä (joko se Astrid Thorsin vastausselvitys muuten kohta on valmis?) politiikan ja kansalaiskeskustelun kautta ajaneet ovat jotenkin jääneet asiaviestiensä osalta media- ja muun julkisuuden marginaaliin. Sen sijaan sosiaalipornouutisointia on riittänyt.

Onneksi sitten Vasemmistoliiton, Takku Ry:n, Vihreiden, SDP:n, RKP:n, Kokoomuksen arvolipilaarisiiven jne. edustajat ovat osanneet vääntää hurjia olkinukkeja, jotka ovat esitelleet maahanmuuttopolitiikan uudistusta ajavien näkemyksinä. Hehän ovat puhuneet nuivien puolesta - siis nuivien sijaan.

Tätä puolesta/sijaan puhumista on toki auttanut valtavasti se, että monessa pohjoismaassa toimittajista se vaatimaton 70% kuuluu juuri noita puolueita symppaaviin. Kun jäljelle jäänyt 30% työskentelee Tekniikan Maailmassa, Tuulilasissa, talous- ja urheilutoimituksissa sekä teknisen ja kaupallisen alan järjestölehdissä, niin puna-viher-liberalismin edustus uutis- ja politiikan toimituksissa on kai vähän samaa tasoa kuin soran osuus Salpausselän massasta.

Maahanmuuttopolitiikan kritiikki on siis ajat sitten vapautettu pannasta. Ainoa ehto on se, että nuivinaattoreiden näkemysten esittäjänä ja tulkitsijana täytyy olla joku kulttuurimarxilaista agendaa edustava arvoliberaali tai sitten islamilaisesta maasta tänne tullut kusettaja.

Anonyymi kirjoitti...

Taisit lukea uudenSuomen ihmiskokeen,Reija Härkösen viimeisimmän tuotoksen tämän laadintaan :-D
http://reijaharkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168751-voiko-maahanmuuttajavastaisen-aallon-pysayttaa

Pakosta on viimeaikoina tullut mieleen, että Härköneen saapi kirjoitella noita seinähulluja juttujaan USeen siksi, että toimitus haluaa nähdä miten syvälle vainoharhaisuuteen voi vaipua ennenkuin lempeät sedät tulee pitkähihaisen takin kanssa hakemaan.

Närpes varg kirjoitti...

Oli jo aika meilläkin ottaa käyttöön tuo yli kaksituhatta vuotta vanha Ad Absurdum -menetelmä. Jo vanhat roomalaiset osasivat sen avulla lopettaa kritiikin tai pistää vastapuolen polvilleen/naurunalaiseksi. Onnittelut Ykälle sen mestarillisesta soveltamisesta aikamme ilmiöihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Närpes Vargille & Kiitos kommenteistanne. Niin kirjoitushan kumpusi siitä aikaisemmasta Sean Ricksin viisaudesta ja Ano1:n hyvin huomanneesta seikasta, että meidän tyyppisiä ihmisiä ei demonisoida sen pohjalta, mitä me ajattelemme ja minkä eteen toimimme, vaan sen pohjalta, mitä jotkut aivan toiset kertovat meidän ajattelevan ja minkä eteen kertovat meidän toimivan. Tuohon Reija Härköseen olen törmännyt silloin tällöin. Hän epäilemättä uskoo siihen, mitä kirjoittaa, eikä anna minkään horjuttaa uskoaan. Hänelle tämmöset ottokivivuorelaiset demaritkin ovat turpa kuolassa räyhääviä natseja. Jos hän uskostaan joskus herää, voi edessä olla pahemman luokan identiteettikriisi ja jopa jonkun sortin hermoromahdus, joten ei kiusata häntä, eihän.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on lähisukulaisena yksi tämmöinen konstruktionistinen übermokuttaja. Nykyisin ei onneksi tartte kommunikoida sen kanssa mitään. Niin pitkään kuin yritin niin homma meni pienellä leikkimielisellä karrikoinnilla höystettynä suunnilleen näin:

Mä: Hauki on kala.
Se: Mitä sä tolla tarkoitat?
Mä: Tarkoitan juuri sitä mitä sanoin, eli että hauki on kala.
Se: Mun mielestä tommoisessa rasistisessa kommenttoinnissa…
Mä: Anteeksi…?
Se: Ootko sä koskaan tullut ajatelleeksi sitä, että miltä tommonen rasistinen luokitteleminen oikeen tuntuu… ja… piilorasismia… rodullistamista….
Mä: Siis mitä…? Mä sanoin vaan että hauki on kala, kun sä olit kysynyt….
Se: No just tota mä tarkotan! Sä esität ensin itte jotain äärimmäisyysnäkemyksiä ja sitten kun sulta kysyy että mitä sä niillä tarkoitat, niin alkaa tollanen ihme vänkääminen…!
Mä: Ei se oo mitään ihme vänkäämistä että sanoo sulle tarkoittavansa sitä mitä sanoo eikä jotain muuta…
Se: Mä oon kuule sekä yliopistokoulutukseni että luontaisen osaamiseni ansiosta niin hyvä tulkitsemaan sanatonta viestintää, että kyllä mä tiedän mitä sä tarkoitat tommoisilla rodullisilla yleistyksillä, joille ei oo olemassa minkäänlaista tieteellistä pohjaa….
Mä: Mä oon elänyt tähän asti siinä käsityksessä että biologit ja etologit ovat….
Se: Taas sä lähdet tommoseen sosiaalisten ilmiöiden biologisoimiseen. Kuule natsit teki tota ihan samaa jo…
Mä: Anteeks mitä???
Se: Sun kannattas kuule lukea enemmän päteviä tieteellisiä artikkeleja niin ymmärtäisit paremmin että minkä takia tommoisista yleistävistä biologisoivista tyypittelyistä on nykyisin luovuttu. Niistä on kuule niin lyhyt polku eugeniikkaan ja…
Mä: Siis mitä nyt taas…
Se: Jos sä tajuaisit että miten hirveetä rasismia monet lapsetkin…
Mä: Miten se tähän liittyy?
Se: No ittehän sä just sanoit että sun mielestä kaikki ihmiseen liittyvät asiat voidaan selittää biologian ja etologian kautta ja ratkaista eugeniikan avulla ja…
Mä: Enhän sanonut!
Se: Älä kuule yritä kieltää kun kyllähän mä nyt tiedän että mitä sä just sanoit. Onhan mulla korvat päässäni.
Mä: [Itsekseni ajatellen: Ja mitään muuta siellä ei ookaan. Ei ees sitä kuuluisaa pururataa.]
Mä: Vittu sä oot sairas!
Se: Taas toi! Kun sä et kykene minkäänlaiseen rakentavaan keskusteluun niin sit alkaa taas toi tollanen typerä patologisoiminen…

Joku muu myöhemmin: Mistä teille oikeen tuli riitaa?
Mä: Mä olin sanonut sille etten jaksa olla sen kanssa tekemisissä kun se sen ainainen pyrkimys johonkin kummaan, sairaalloiselta vaikuttavaan tulkintavallan väärinkäyttämiseen on henkisesti ihan liian raskasta pitkän päälle. Se väitti että mä vaan kuvittelen ja että hän on sen verran sivistynyt ihminen että hänelle voi sanoa melkein mitä vain ilman että hän lähtee vääntämään siitä mitään sairaalloisia tulkintoja. Mä vastasin siihen ihan kokeeks sanomalla että "hauki on kala".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kiitos hyvästä kommentistasi. Samantapaisiin tapauksiin olen törmännyt joskus itsekin. Jossain vaiheessa julkaisen taas kirjoituksen kommentoijien puheenvuoroista ja tää tulee siellä ilman muuta.

Anonyymi kirjoitti...


Tämähän ei tänne kuulune, mutta....

Asiayhteydestään irroitettu ote amerikkalaisesta huumoripuheenvuorosta jossain muualla:

Face hate
Face as a social construct
Facial equality
The Myth of Face
Face does not exist!

Ja siihen kommentti:
"If you disagree are you a 'fascist'?

Oma lisäykseni olisi "There is only one human face", jonka kirjoitettuani tarinoisin loputtomiin aiheesta "facial discrimination".


acc

Närpes varg kirjoitti...

Eivät sentään koskaan Sean Ricks ja Reija Härkönen pysty ylittämään todellisuushorisonttia, vaikka kuinka haluaisivat.
Heidän käsityksensä mukaan Islam on rauhan ja rakkauden uskonto ja mitä enemmän sen edustajia on Suomessa, sen nätimpää. Suomalaiset ylipainoiset paskahousut haistakoon pitkän veen, kun mullah kutsuu rukoukseen minareetin tasanteelta.

Aamun maakuntalehti (Keskisuomalainen) kertoi Sudanilaisesta oikeuskäytännöstä. Viimeisillään raskaana olevaa tohtori Meriam Ibrahimia pidetään vankilassa maahan rautakahlein kahlehdituna odottamassa yhdessä kaksivuotiaan poikansa kanssa hirttotuomion täytäntöönpanoa. Heti kun synnytys on ohi, narumiehet tulevat. Mutta Lälläh on laupias! Ennen hirttämistä hänet ruoskitaan, sillä eihän hirttäminen sinänsä juuri satu.
Entä rikos? Meriamin isä oli muslimi, jolloin Meriamkin on muslimi. Hän kuitenkin meni naimisiin kristityn tyypin kanssa eikä koskaan tuntenut itseään muslimiksi. Onhan siinä rikosta kerrakseen. Islamin uskosta luopumisesta rangaistaan kuolemalla, vakka ei itse muslimi olisikaan. Riittää, kun faija on.
Amnesty International on kerännyt Yhdysvalloissa 620 000 nimeä vetoomukseen Meriamin vapauttamiseksi.
Nyt luulisi myös suomalaisten tiedostajien lähtevän liikkeelle ja vaativan Meriamille oikeutta. Mutta ei, ei sanaakaan naisasialiitto Unionin taholta, vihreistä tai vasemmistolaisista. Ja ihmekös tuo: Meriam on nimittäin tavattoman kaunis, hetero ja vielä kristitty! Ei, odotetaan, kunnes joku pörröpää lesbo taas hoilaa hallelujaata tissit paljaina venäläisessä kirkossa, jotta voidaan oikein suuttua ja vaatia oikeutta.
Kaunis Meriam saa kuolla, koska hän on vaaraksi suvaitsevaistolle. Hänen kohtalonsahan kertoo kaunopuheisesti, millainen Suomen suurin tuontiuskonto on. Paras siis olla hiljaa. Kyllä se ämmä sinne maatuu, kunhan on tarpeeksi ruoskittu ja hirtetty. Perkeleen missi!

Närpes kirjoitti...

Lisäys Meriamiin:
Jostain syystä Keskisuomalaisen nettisivut eivät näytä uutista, mutta kansanvälisestä lehdistöstä uutinen löytyy googlaamalla: Meriam Yahia Ibrahim Ishag.
Kannattaa katsoa Meriamin kuvaa tarkasti. Ei ihme, että Suomen feministejä etoo.

Sandscorpion kirjoitti...

Närpes Vargille: tuosta Meriamista oli juttua Hesarissakin: http://www.hs.fi/ulkomaat/Raskaana+oleva+nainen+sai+hirttotuomion+kristinuskonsa+vuoksi+Sudanissa/a1400208221498

Tyylikkäintä uutisessa on se, kuinka Sudanin hallitus perustelee tuomiota:

Sudanin kulttuuri- ja viestintäministeri Ahmed Bilal Osmanin mukaan Sudan ei ole ainoa maa, jossa lakia tulkitaan samalla tavalla.

"Saudi-Arabiassa ja kaikissa muissakin muslimimaissa uskonnon vaihtaminen on kielletty", hän sanoi.


Niin että mitä ne länkkärit vinkuvat, kun tämähän on ihan normimeininkiä?

Varsinaisen tekstin asiasta sanoisin, että tuo Ricksin työpaikanvienti-argumentti taitaa olla samaa kategoriaa Katja Ståhlin avoimen kirjeen punaniskalle kanssa; ollaan seurattu amerikkalaista diskurssia aiheesta (tai ainakin nähty ne asiaa sivuavat South Park -jaksot) ja oletettu, että kaipa ne Suomen konservatiivit ovat samasta puusta veistettyjä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys acc:lle, Närpes Vargille ja Sandscorpionille & kiitos kommenteistanne. Tuosta järkyttävästä tapauksesta täytyy vielä todeta, että kyseessähän ei ole mikään ”erillinen islamistiryhmä, joka ei toimi islamin mukaan” vaan valtiollisella tasolla hyväksyttyä puhdasta sadismia. Minkälainen mies muuten pystyy ruoskimaan ja sen jälkeen hirttämään vastasynnyttäneen naisen?

Tuo Katja Ståhlin avoin kirje punaniskalle on hyvä esimerkki samasta kategoriasta.

Anonyymi kirjoitti...

Onkos muuten Virossa noita Ricksejä? Tuskin siellä edes paikalliset venäläisväestöön kuuluvat puhuvat hänen tavoin.

Tarkalleen ottaen sosiaalimamu ei vie kenenkään työtä. Ulkomainen halpatyövoima sen sijaan vie. Ehkä Ykä tietää paremmin, mutta voi olla että sosiaalimamu ja halpatyövoima-ulkkari eivät yleensä ole samaa etnistä ryhmää ja eivätkä noiden etniset ryhmät yleensä ole keskenään tekemisissä tai tykkää toisistaan.

Sen sijaan sosiaalimamu vie sosiaalitukia, julkisia palveluja ja kunnan vuokra-asuntoja, jotka on kustannettu verotuloilla. Noihin käytetyt verotulot on hankittu siten että joku on hankkinut palkkatuloja tai pääomatuloja, joista on peritty verot.

En tiedä voiko säätää ihan lakia mutta voisi olla semmoinen kirjoittamaton herrasmiessopimus jonka mukaan ulkkarille pitää maksaa enemmän kuin tsuhnalle.

Aiemmin ehdotin että oikeus sosiaaliturvaan, julkisiin palveluihin ja kunnallisiin asuntoihin tulisi koskea vain Suomen kansalaisia. Tällöin työnantajan itse tulisi järjestää sosiaaliturva, tarvittavat palvelut yksityiseltä sektorilta ja asunto. Joko maksaa niin paljon palkkaa että sillä saa nuo hankittua tai antaa ne palkan lisänä jonain etuuksina.

Harvemmin Suomessa on ollut niitä ulkomaalaisia työntekijöitä joille maksettaisiin samasta yksityisen sektorin työstä isompaa palkkaa kuin tsuhnalle. Tuollaiselle ulkkarille voi antaa työluvan. Sanoisin työntantajalle että senkun palkkaat ulkkarin mutta joudut maksamaan hänelle enemmän palkkaa kuin tsuhnalle. Tällöin työntantaja joutuu miettimään ainakin kaksi kertaa haluaako hän varmasti palkata ulkkarin jos hänelle täytyy maksaa enemmän kuin tsuhnalle. Palkkaatko tsuhnan vai kalliimman ulkkarin, vai siirrätkö työn ulkomaille.

Närpes varg kirjoitti...

Yrjö kysyi, minkälainen mies voi ensin ruoskia ja sitten hirttää äsken synnyttäneen naisen.
Me vastaamme: Muslimimies.

Anonyymi kirjoitti...

Wikipedian mukaan Meriam Yahia Ibrahim Ishag on kasvatettu kristityn äitinsä uskoon. Hän siis ei ole voinut edes kääntyä pois islamista muuten kuin teoriassa.

Suomen tulisi ajaa EU:ssa pakotteita Sudanille. Niitä olisivat diplomaattisuhteiden katkaisu, kauppa- ja liikennesaarto sekä sudanilaisen omaisuuden takavarikointi. Mutta ei ole varmaa ehtiikö pakotteiden uhka pelastamaan Meriamin.

Eräs mahdollisuus olisi yrittää saada YK antamaan julkilausuman, jonka mukaan uskostaan luopujaa ei tule rangaista.

Ehkä helpointa olisi lahjoa muutama sudanilainen iskokenkäinen. Mutta se ei poista itse ongelmaa.

acc

Anonyymi kirjoitti...

Pistäkää Sudanin Norjan lähetystöön sähköpostiviesti jossa pyydätte suurlähettilästä toimimaan sen Meriamin hengen pelastamiseksi.

Joskus on parempi tehdä edes vähän kuin pelkästään kertoa paljon.

Jumala siunatkoon Meriamia ja kaikki jotka koittavat osallistua hänen sähköpostipelastamiseensa.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä!

Minkä ihmeen takia oletat että näillä islamilaisilla kuvotuksilla, jotka raiskaavat lapsia ja hyväksyvät moisen koska Muhis, hirttävät ja ruoskivat naisia jotka eivät halua olla muhamettilaisia jne. on yhtään mitään tekemistä miehuuden kanssa?=

V*ttu ne mitää miehiä ole. Eivätkä ne ole myöskään ämmiä. Ämmät ovat jotain paljon arvostettavampaa. Eivät ne ole myöskään sikoja, sillä sika on älykäs ja siisti eläin.

Jonnekin rotanpaskan, vaeltajasirkan ja koiranoksennuksen väliin ne sijoittuvat. Miehiin ne eivät liity mitenkään - vaikka raiskaustilastojen perusteella voisi niin kuvitella.

Becker kirjoitti...

Juttelin tuossa juuri erään suomalaisen hissifirman palveluksessa olevan henkilön kanssa. Se oli aikoinaan haluttu työnantaja ja oli ylpeyden aihe olla siellä hommissa. Nyt on toisin.
Henkilökunta lähettelee minuuttiaikataulu raportteja pääkallon paikalle (joka ei ole Suomessa)ja autoissa on satelliittipaikannuslaitteet, jotta henkilökunnan seuraaminen olisi sataprosenttista. Kaikki ns. löysä puristetaan viimeistä pierua myöten palkollisista.
Asiakkaita suorastaan kusetetaan hissien hankinnassa ja huollossa. Usein turhaan myydyissä varaosissa on satojen prosenttien voittomarginaali. Johtajien palkat ja bonukset ovat tähtitieteellisiä. Tässä suomalaisen median hellimässä menestystarinassa meno on pahempaa kuin Orwellin kirjoissa. Saas nähdä milloin seuraava suuryritys kellahtaa ylimielisyyteen ja siihen että virtsa vaihtaa paikkaa....

Minusta tuo Reija Härkönen on oikein piristävä. Daami on niin totaalisen naivi, ettei häneen voi suhtautua kuin säälillä. Juuri hänenlaiset kun saavat äänestää, niin vaalien tulos on sitä mitä se on.
Sitäpaitsi hän saa allekirjoittaneen tuntemaan itsensä fiksuksi.

Kysykääpä noilta punavihreiltä poliitikoilta mitä mieltä he ovat Sudanin tapauksesta. "Sitä ei voi yleistää, sillä se on varmaan jonkin ääriryhmän tekosia, sillä islamhan on rauhan uskonto." Jotain tällaista voisin kuvitella vastaukseksi.
Jos Sudanissa syntyisi sisällissota, niin Ruotsin valtio myöntäisi noille pysyvän turvapaikkaoikeuden.

En ole mikään lätkäfani, mutta kun svennet häviää ja joutuu pelaamaan pronssista, niin onhan sellaista matsia mukava katsella.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Närpes Vargille, acc:lle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Yleensä mitä tulee tuohon Sudanin asiaan, niin olen aiemminkin ihmetellyt, että saako islam aikaan tuollaista, vai ovatko tietyt kansat sellaisia, joille islamin tapa on luontaista elää, ja päätynyt jäkimmäiseen.

Miehen tehtävä tässä maailmassa on suojella heikompiaan. Ei kiduttaa ja tappaa avuttomia. En osaa sanoa, millä nimellä sudanilaisella tavalla eläviä miehiä tulisi kutsua. Minulla on melko hyvä mielikuvitus, mutta nyt loppuu minullakin se kesken. En vaan keksi tarpeeksi rumaa.

Vieraalle erikseen: En usko, että Virossa on noita ricksejä (tietoisesti pienellä alkukirjaimella) jotka asiakseen mitätöisivät Viroa, Viron kansaa ja virolaista tapaa elää ja varsinkin saisivat siitä palkkaa virolaisilta veronmaksajilta. Epäilemättä siellä on venäläisvähemmistössä tiettyjä ”dosentteja”, mutta heidän myyräntyönsä liittyy muihin asioihin.

Ja joo, sosiaalimamu ja halpatyövoima-ulkkari eivät ole samaa porukkaa. Halpatyövoima tulee vähän eri suunnasta kuin sosiaalinen maahanmuutto. Mitä tulee tuohon ehdotukseesi, niin en voi kyllä olla muuta kuin samaa mieltä. Tosin eihän tuohon kovin helpolla päästä, mutta ehkä lauseesi ”oikeus sosiaaliturvaan, julkisiin palveluihin ja kunnallisiin asuntoihin tulisi koskea vain Suomen kansalaisia” pitäisi pyrkiä toteuttamaan ensin. Vaikka minulla ei virolaisia vastaan olekaan mitään, niin on totaalisen typerää, että Suomessa työskentelevän virolaisen keikkatyöläisen perheelle maksetaan lapsilisää Viroon.

Vielä Vieraalle: Se Roope setä-juttu, jota olet kysellyt muutamankin kerran, on nyt lopultakin työn alla.

Beckerille: Oletan, että puhut Kone Oy:stä. Ei kuulosta hyvältä. Meillä ei noita menestystarinoita liiaksi ole, eikä niitä kannata hässiä toimimattomaksi. Reija Härkönen on kiistatta piristävä, mutta annan hänellekin mielelläni äänioikeuden. Se kuuluu hänelle. Se kuuluu demokratiaan, enkä minä parempaakaan keksi. Minä olen kyllä lätkäfaneja ja heppujen suoritus oli mahtava, kun ottaa huomioon, että vielä hetki sitten näytti tulevan huonoin tulos kuuteenkymmeneen vuoteen. Ja svedut jäävät joka tapauksessa meidän taakse, joten eipä tässä mitään valittamista.

Anonyymi kirjoitti...

Siltä varalta jos et ole lukenut niin näitä lähteitä voisi käyttää tausta-aineistona kun laadit tarinaa. Voi olla muitakin hyviä lähteitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roope_Ankka

http://fi.wikipedia.org/wiki/MacAnkan_klaani

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roope_Ankan_el%C3%A4m%C3%A4_ja_teot

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rahas%C3%A4ili%C3%B6

Osoitteista http://www.kvaak.fi ja myöskin http://www.akuankka.fi hakusanalla Roope Ankka, Roope-setä tai Roope.

Roopen naissuhteet jos niitä on, niin olisi kiva tietää. Riitta Hanhi, Kultu Kimallus, sihteeri Näpsä mainittiin aiemmin...Milla Magia on naisista pääpahis.

Ykä voisi ottaa selvitykseen senkin missä sodissa Roope oli ehtinyt olla ikänsä aikana. Wikipedian mukaan hänen kuuluisa pyssy oli peräisin Buurisodan ajalta (tai vanhojen suomennosten mukaan Suomen sodan), joten osallistuiko hän siihen? Sitä en tajua miksi vanhoissa suomennoksissa puhutaan Suomen sodasta kun se tapahtui noin 60 vuotta ennen Roopen syntymää. Ellei sitten joku Roopen sukulainen osallistunut Suomen sotaan ja toi sieltä tuliaisena pyssyn.

Ykkösrähinän alkaessa Roope oli 47 joten silloin ollaan nostoväkeä, riippuen sotilasarvosta ja kunnosta. Tai sitten hän palveli johtamalla omistamiaan firmoja jotka toimivat siten kuin sota-ajan oloissa toimitaan ja myivät ja toimittivat asevoimille tarvikkeita. Jos Roope oli tuolloin pankkiiri niin hän pystyi lainaamaan valtiolle rahaa sodankäyntiin.