maanantai 12. toukokuuta 2014

EUROVAALIT HUITSINNEVADASSA


Edellisissä eurovaaleissa Huitsinnevadan poliitiset ryhmittymät olivat varsin innostuneita, koska ehdokasasettelu näytti hyvin mielenkiintoiselta ja toivoa antavalta. Vaalijulisteetkin oli painettu ja ne oltiin suunniteltu suurella innolla. Sitten kuitenkin kävi niin, että odotettu ehdokasasettelu ei toteutunutkaan, joten edelliset eurovaalit käytiin Huitsinnevadassa hieman lässähtäneissä tunnelmissa.

Vuoden 2014 vaaleissa ehdokasasettelu näyttää huomattavasti paremmalta, ja ehdokkaat sopivat jopa vanhoihin julisteisiin, joten Huitsinnevadan poliittiset ryhmittymät ovat päättäneet toimia nykyisin niin muodikkaan kierrätyksen hengessä ja ottaa vanhat vaalijulisteet uusiokäyttöön, hieman päivitettynä versiona. Tämähän on ympäristötietoista, sillä se säästää ensinnäkin yhtä, sitten vielä toista ja yleensäkin pitkiä ja hienoja sanoja voi asian tiimoilta käyttää.

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatilla on kunnia esitellä eurovaalien huitsinnevadalaiset vaalijulisteet:

Huitsinnevadan Vihiriät:


Huitsinnevadan Vasemmuistoliitto:


Huitsinnevadan Sosialideodoraatit:


Huitsinnevadan Äärikeskusta:


Huitsinnevadan Kristusdeodoraatit:


Huitsinnevadas Svensksprågika Finnjävlarnas Partiet:


Huitsinnevadan Keräämys:


Ja sitten vielä näissä vaaleissa perin maltilliseksi ryhtyneet Huitsinnevadan Persut:


Ja sitten vaihteeksi puheenvuoro ilmoittajille:












- Ja hyvää päivää hyvät kuuntelijat! Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion katuhaastattelussa. Olemme saaneet haastateltavaksemme tunnetun paikallisen hotellinpitäjän Perskeleen Yrjön. Terve, Ykä, kuinkas hotellibisness luistaa?

- Terve Antero. Kyllä luistaa varsin hyvin, hotellin ravintolassa menee koppavoituita niin, että ei meinaa keittiöhenkilökunta perässä pysyä ja Lampaansyöjät-teemaviikot ovat niin täyteen varattuja, että tulin just tänne keskustaan etsimään lisää niitä 1970-luvun läpivuotavia telttoja, kun ei entiset enää riitä.

- Vaan mites, Yrjö, onko hotellilla tehty jo äänestyspäätös tulevissa eurovaaleissa?

- On tehty joo, vaikka vaikeaa se oli, sillä kaikilla paikallisilla puolueilla oli kyllä niin kertakaikkisen mainio ehdokas tarjolla. Mutta pitkän harkinnan jälkeen me ollaan päädytty ehdokkaaseen numero 84 eli Jussi Halla-ahoon.

- Miksi sinä Yrjö näet tärkeänä, että juuri Jussi valitaan Brysseliin? Ja minkälaisena näet suomalaisten meppien mahdollisuuden vaikuttaa Brysselissä yleensäkin.

- No sinänsä näen sen varsin pienenä, sillä ollaanhan me täällä Suomessa eurooppalaisesta näkökulmasta satiaisen munissa eläviä kutiaisia, eikä meidän hyvinvoinnista kukaan nakkaa paskaakaan. Kunhan pitkässä juoksussa haluavat meidät Eurooppaan tulevien elätettävien elatuskoneistoksi. Mutta onhan Halla-aholla niin kuin muillakin persuilla mahdollisuus toimia Brysselissä yhteistyössä niitten eurooppalaisten puolueitten kanssa, jotka vastustavat tätä Euroopan liittovaltiohirviötä. Mutta sekään ei ole mielestäni tärkein syy.

- Mikä on mielestäsi se tärkein syy?

- No se, että mikäli Jussista saadaan näitten vaalien ääniharava, niin se taas saa aikaan niin valtapuolueissa kuin mediassakin kauniin paniikkireaktion joka taas vaikuttaa seuraaviin eduskuntavaaleihin.

- Näetkö siis viisaana, että vaikka Halla-aho pääsisi läpi EU-vaaleissa, niin hänen kannattaisi asettua ehdolle myös seuraaviin eduskuntavaaleihin?

- No ilman muuta. Heppu käy pokkaamassa näissä vaaleissa hyvän äänisaalin ja sen jälkeen käy pokkaamassa ne eduskuntavaaleissa. No, totta kai media rääpii silloin turpaansa vaikkapa seuraavanlaisella lööpillä:


- Vaan paskankos väliä sillä, koska media vihaa Halla-ahoa joka tapauksessa ja mikäli Halla-aho jäisikin sitten Brysseliin, niin lööpit epäilemättä huutaisivat:


- Eli niin tai näin niin väärinpäin se menee median mielestä joka tapauksessa. Noin henkilökohtaisesti uskon Jussin kehittäneen itselleen tämän asian tiimoilta jo niin mursunnahkaisen perseen, että hän saattaa todeta Huitsinnevadan Paikallisdemokraatille että:


- Kiitokset sinulle Yrjö haastattelusta.

- Vaan hei jätkät, mitäs jos sinä, Hösse ja Pertta tulisitte käymään hotellilla ja vetelisitte naamaanne kunnon annokset koppavoituita? Ja ruokajuomaksi tietysti lällänlierua. Talo tarjoaa.

- No jumaliste. Nälkähän tässä jo olikin. Täällä Antero Lärvänen, siirto studioon.

- Ja täällä Huitsinnevadan paikallisradion studio. Antaapa Anteron, Hössen ja Pertan käydä nauttimassa maukkaasta koppavoituista. Vuorossa perinnesääkatsaus. Häppävaaran isäntä ilmoitti, että edellisenä yönä kävi niin, että yhtä aikaa pöllö huhuili, satakieli lauloi ja nurkalla käydessä
kustessa puistatti, joten seuraavana kesänä ilmoja piisaa. Ja laitetaanpas sitten soimaan reipasta musiikkia eli teema tv-sarjasta Rintamäkeläiset.


20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykä kirjoituksesta. Mulle on jäänyt kuitenkin muutamia asioita vähän epäselväksi, joten…

1) Voikos tota Halla-ahon Jussia äänestää myös muualla kuin Kauniaisissa ja Huitsinnevadassa?

2) Voisko joku pistää mulle linkin median parhaisiin vahtikoirahaukkuihin tän kuuluisan Hymyilevän Hammastikun vai mikä Stubiootti se nyt taas olikaan kaksipallikikkailuiden suhteen? Kun multa on jätenkin jäänyt huomaamatta kaikki se moraalisaarna ja vihapuhe jota on varmaan mediassa syntynyt kun sama pelätti pyrkii sekä eurostoparlamenttiin että Kokaiinipuolueen puheenjohtajaksi.

3) Mitenkästämänäin… Meinaan vaan että… Kuinkas kalliiksi se muuten mahtaa meille tulla jos noi luottoluokittajat rapaisee Suomen luokitusta ton Rinteen valinnan takia pari sävelaskelta alaspäin? Meinaan vaan että jos sitä velkaa on saman verran kuin Roope Ankan rahasäiliöön mahtuu seteleitä niin eikös korkojen nousu kirpaisis silleen vähäsen?

4) Periiks Antti Rinne myös Utta Jurpilaisen affenverkot eli nuottasukkahousut ja jos perii niin aikooks se voittaa seuraavissa Gayroviisuissa? Ja jos aikoo niin saaks yleisö esittää biisitoiveita?

5) Toi Ruukinmatruuna on arvioinut nää suomalaiset puolueet tälleen:

http://takkirauta.blogspot.fi/2008/05/suomen-puolueet-phkinnkuoressa.html

Mahtaaks toi arvio olla oikee ja ajankohtainen vai pitäiskö reivata merimerkkejä niin ettei tartte koskee purjeisiin?

6) Yrittääks nää eri puolueet nyt näillä puheenjohtajavalinnoillaan varmistaa sen, että seuraavallakaan kerralla ei oo mahdollista saada aikaan toimivaa hallitusta?

7) Voitasko me saada Ruottin kanssa se valtioliittotasoinen puolustusliitto jo hyvissä ajoin ennen syksyn Vostok 2014 -sotaharjoitusta. Mullon nääs silleen vähän paha kutina sen suhteen…

8) Älkää sit kaatako kaljaa kiukaalle… NO MITÄ MÄ JUST SANOIN! TÄNNE SE LÖYLYKAUHA! JA KIULU KANS!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, ja kiitos kommentistasi ja kysymyksistäsi. Tartteepa fundeeraa.

1. Pinnanmaan Tiedustelupalvelun mukaan nyt on todellakin käynyt sellainen vahinko, että Jussia voi äänestää koko maassa.

2. Minä kyllä tutustuisin myös mielelläni moisiin linkkeihin. Kun tuohan kuvaa nykykokoomuslaista asennetta, että sen verran mitättömän homman kuin Suomen pääministeriyden voi hoitaa Brysselistä etätyönä ja oman työn ohella.

3. Luulenpa, että niitä A-kirjaimia alkaa putoamaan ilman Rinnettäkin. Käsittääkseni nykyinen hallitus on jo pääosin määritellyt seuraavan budjetin kehyksen, ja sittenhän se voikin loppukautensa elellä lähinnä toimitusministeriönä. En usko, että Rinne keikuttaa venettä mihinkään.

4. Sen verran fiksu Urpilainen oli, että totesi Rinteelle, että ei ehkä kannata poseerata verkkosukissa. Ehkä hän on oikeassa. Rinteen kohdalla hän on sataprosenttisen oikeassa.

5. Tuolla blogilla on omat ansionsa, mutta minä luen mieluummin ensyklopediaa kuin ensyblogediaa.

6. Ihan omana villinä arvauksena heitän, että mikäli persut ei saa ensi eduskuntavaaleissa yli 30 pinnaa äänistä, niin seuraava hallitus on kokoomus, kepu ja demarit. Plus tietysti RKP.

7. Minä en kyllä Ruotsin varaan laskisi yhtään mitään.

8. Kyllä kaljaa voi kaataa kiukaalle, varsinkin puulämmitteiselle sellaiselle, mutta kannattaa sotkea se ensiksi löylykauhassa veden sekaan. Muuten tulee kitkerä palaneen haju.

Ekku kirjoitti...

Halla-ahoa pitää äänestää jo ihan senkin vuoksi, että jos(kun) Halla-aho saa suomalaisista ehdokkaista eniten ääniä koko maassa, niin mitähän selityksiä valveutunut ja sitoutumaton lehdistö keksii?

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on jossittelua jota tein edellisessä viestissä. Ehkä tämä kuuluisi sinne. Jos persut olisivat alusta asti pyörineet vaaleissa 10-15 pinnan tasolla, ennen edellisiä ek-vaaleja, niin olisko se ollut siedätyshoitoa kepudemarikokoomukselle? Erityisesti jos kepudemarikokoomus olisi vuotanut persuihin? Tuoko pitkäaikainen kuuri ja terapia parempia tuloksia kuin shokkihoito?

Tanskassa Kansanpuolue on toiminut porvarillisen vähemmistöhallituksen tukipuolueena, silloin kun on ollut porvarihallitus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Vai olisko niin, että selitysten sijaan on luvassa ihan puhtaita itkupotkuraivareita?

Vieras: Tuohon on kyllä mahdoton vastata. Kun asiassa kuitenkin kävi niin kuin kävi. Voi olla, että suomalaista politiikkaa voi verrata mannerlaattojen liikkeeseen. Paine kertyy pitkällä ajalla ja sitten purkautuu voimakkaasti. Niinhän aikanaan kävi vennamolaistenkin kanssa.

Castor kirjoitti...

Jahas, ennakkoäänestys alkaa Shanghain konsulaatissa huomenna. Taidanpa käydä vetämässä sen punaisen viivan, kun vielä saa äänestää. Kohta se varmaankin katsotaan tarpeettomaksi kansalaisoikeudeksi, tai sitten siitä tehdään valvonnanalainen pakko. Äänestysvilkkaus voisi kasvaa ja luuvut olla samaa luokkaa kuin tuolla hieman pohjoisemmassa Koreassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...


Tervehdys, Castor, ja terveiset sinne Kiinan maille. Kyllä se viiva kannattaa vetää, jos ei muuten niin kiusallaan. Nukkuvien puoluehan on valtaeliitin paras tuki. Varteenotettavia ehdokkaita löytyy mm. tämän kirjoituksen vaalijulisteista.

Vaan nyt kun mainitsit tuon pohjoisemman Korean niin kysynpä, että kuinka kauan luulet siellä säilyvän tuon systeemin, mikä siellä nyt on? Täälläpäin maailmaa riittää monenlaista analysoijaa ja viisasta, mutta luulisin, että siellä päin maailmaa on parempi näppituntuma.

Becker kirjoitti...

Ykällä on selvästi graafisia taipumuksia. Ihan asiallisen näköisiä nuo planssit.

Minäpä saan äänestää EU - vastaisuutta kaksissa vaaleissa.
Käykös katteeks? Tunnustuksellisen arvokonservatiivin pitäisikin saada kahdet äänet yhden sijasta. Fiksumpaa porukkaa näet:)

Ja Halla-ahoa äänestetään, ei siinä mitään vaalikoneita tarvita. Ja nekin mitä olen testannut, niin Jussilla ja mulla on samat näkemykset muutaman prossan eroilla.
Suomen kansa kuulema halajaa Stubbidoa EU:hun. Arkadianmäen suurinta opportunistia.Voi pyhä yksinkertaisuus.

Ruotsista meille kelpaa panssarit, lentokoneet ja sukellusveneet, kaikki miehistöineen. Muu porukka leikki partiolaista ja grillaa makkaraa maastossa.
Ruotsin armeijan rekrytointimainoksetkin ovat kuin kolkkapojan käsikirjasta.
Tappamisesta ei puhuta sanaakaan, ja ihan ymmärrettävästä syystä.

Anonyymi kirjoitti...

Luen juuri vanhoja takkirautoja. Eräs niistä toi esille sen, että niitä maagisen utooppisen piilossa olevia koneinsinöörejä todellakin on olemassa.

Umar Farouk Abdul Mutallab niminen KONEINSINÖÖRI koitti 2009 räjäyttää nitropentalla Airbussin taivaan tuulista, mutta naapuripenkkiläinen tuli hätiin.

Niin että älkää nyt sitten nuivinaattorit jatkossa puhuko noista koneinsinööreistä minään satuolentoina. On niitä - ainakin tumpeloterroristien joukoissa.


http://takkirauta.blogspot.fi/2009/12/matkalla-motowniin.html

Topalassu kirjoitti...

Hahhhaa olipa niin hauskat kuvat, että täytyy oikein kommentoida minunkin vihdoinkin :D
Tsemppiä Yrjölle ja kiitokset hyvästä ja oivaltavasta blogista, joka on aina täynnä huumoria, vaikka käsiteltävät asiat eivät niin kovin hauskoja aina olekaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Anolle ja Topalassulle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Nuo läpyskät tosiaan tuli tehtyä edellisiin eu-vaaleihin, mutta sittenhän niille ei ollut käyttöä. Silloin ääni meni Sampo Terholle, joka on kyllä järkevä ja asiallinen mies. Veikkaisin, että tulevaisuuden miehiä persuissa.

Kieltämättä käy hieman kateeksi, että pääset ns. vetämään lätärit molemmille poskille. Oletettavasti ääni siellä päin menee Ruotsidemokraateille. Lyckaa vaaleihin för fan myös heille, ja paljon ja vielä enemmän.

Stubbhan on siis ehdolla europarlamentin lisäksi myös Kokoomuksen ylibössiksi, joten uudistan kysymykseni hänestä, eli kuinkahan Suomen pääministeriyden voi hoitaa Brysselistä etätyönä ja oman työn ohella. Kokoomuslaisen näkemyksen mukaan vissiinkin tommonen maakuntapääministerin homma menee ohimennen vasemmalla kädellä.

Ruotsalainen arsenaali on kieltämättä laatutavaraa. Nythän sielläkin näyttää heränneen ajatus, että tulikohan hieman hätiköityä tuossa yksipuolisessa aseistariisunnassa.

Ano: Nyt vaan sitten herää kysymys, että miksi tuota kyseistä koneinsinööriä ei ole tuotu Suomeen? Meillähän on huutava pula etnisesti edistyksellisistä koneinsinööreistä. No, tietysti meillä on pula työpaikoistakin, mutta eipä takerruta yksityiskohtiin vaan hoidetaan yksi epäkohta kerrallaan kuntoon.

Topalassu: Suuret kiitokset ja tervetuloa kommentoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä ja terkkuja Ylvallekin täältä revontulten kaupungista.

Koska ole jo kolmisen vuotta käyttänyt vain Huitsinnevadalaista putkiusvaa ja ollut tyytyväinen.

Näin ollen pyydän lupaa jakaa mainosta sosiaalisessa mediassa. Niiku vasepookki. Sellaisena tuotesijoitteluna.

Välittänet pyynnön tiivistämön pomoille.

Myskin ajattelin mainostaa vonkaamiskisaa, koska tunnen henkilöitä joilla olisi potentiaalisia mahdollisuuksia kärkisijoille.

-KKi-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi ja terveiset myös Ylvalta sinne Hammerfestiin, jossa veikkaan sinun tällä hetkellä olevan. Vaikka minulla itselläni ei ole mitään facebook-tiliä, niin Putkiusvan pomot totesivat, että siitä vaan ja olivat mainostuksesta oikein mielissään. Myös kisaa voi toki mainostaa, sillä säälipillun vonkhaaminenhan on ollut suomalainen tekniikkalaji jo iät ja ajat. Samoin MC Tsuhna ilmoitti, että rahtarijäseniä otetaan hyvin mielellään.

Anonyymi kirjoitti...

Missä ovat ne vuoriteollisuuden firmat jotka tuottavat Lusun ja Örnätjärven louhoksilla tämpsteriittiä ja tiittitiittiä? Entä missä tapahtuu noiden mineraalien jalostus?

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti Ruotsidemokraatit saavat edes yhden euroedustajan. Jos ylittää äänikynnyksen niin pitäisi irrota paikka.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle & kiitos kommenteistasi.

Viesti 1:

Valitettavasti tämpsteriitti ja tiittitiitti ovat strategisesti ensiarvoisen tärkeitä mineraaleja, joten en voi kertoa niitten louhinnasta enempää.

Viesti 2: Kovasti samaa mieltä. Jos ajatellaan, että meitä nuivia täällä Suomessa nuijitaan, niin Ruotsin meininki on toiseen potenssiin. Voimia ruotsidemokraateille.

Anonyymi kirjoitti...

Kävin postikonttorissa äänestämässä. Piirsin numeron 84. Tällä kertaa Halla-ahoa voi äänestää muuallakin kuin Helsingissä.

Postikonttoreissa pidettävissä äänestyksissä postin työntekijät toimivat vaalitoimitsijoina. Postikonttoreissa ei siis ole niitä kunnan keskusvaalilautakunnan asettamia vaalitoimitsijoita, jotka ovat eri puolueiden mandaatilla. Postilla taitaa olla jokin diili oikeusministeriön kanssa siitä miten postikonttoreissa hoidetaan vaalit ja ketkä toimivat vaalitoimitsijoina.

Tunteeko Ykä ketään joka on ollut vaalitoimitsijana?

Becker kirjoitti...

Tänään tulivat postissa jakoon Ruotsindemokraattien äänestyslaput. Tulivat, kelle tulivat sillä jotkin postikantajat olivat jo ilmoittaneet, että he eivät jakele rasistien äänestyskuponkeja. Ja arvaappa syntyikö siitä mekkala. No mitäs nyt turhaan, kukas käskee äärioikeistoa äänestää.

Minulleppa tuli kotiin heidän lipuke, jonka täytin valmiiksi ja laitoin lompakkoon. Äänestystarkkailijan lähettyvillä oli iso laatikko, missä oli kaikkien puolueiden laput. Valkkasin sieltä demareiden lapun ja painuin kirjekuoren kanssa koppiin. Kaivoin lompakosta esitäyteyn lapun ja lykkäsin sen kuoreen. Demarien lapun taasen rypistin ja lykkäsin sen taskuuni. Tulipa huijattua. Lapsellista tuumii joku. Maassa, jossa demokratia alkaa olla kortilla ei voi olla liian varovainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Ja me käytiin tänään Ylvan kanssa äänestämässä myös ja numero 84 sai kaksi ääntä lisää. Minä tunnen tällä hetkellä kaksi vaalitoimitsijaa, molemmat ovat naisia, vasemmistoliittolaisia ja melkoisia huithapeleita.

Becker: Toivottavasti et pahastu, mutta nyt kävi niin, että sinusta tuli uusimman juttuni osakirjoittaja. Tuo kommenttisi herätti nimittäin muutaman muistikuvan historiasta, joka muistuttaa hyvin ikävällä tavalla Ruotsin nykypäivää. Suuret kiitokset sinulle.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Etusivu uusiksi (eli Hesarissa K-kaupan mainokset vaihtuu Sokoksen vastaaviin?) sillä nyt on hämmentävää raportoitavaa.

Halla-ahoa voi äänestää jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Meneekö tämän virheen takia nyt vaalit kokonaan uusiksi?