KOLMEN MAAILMAN MÖKKIKYLÄ

Elettiin heinäkuuta 2014 Pinnanmaan Huitsinnevadassa, tarkemmin sanoen Örnätjärvellä. Hotelli Yrjöperskeleen pihalla Ykä oli lastannut pakettiauton täyteen tarvikkeita. Paku oli vanha armeijan aikanaan ambulanssikäytössä ollut UAZ,  joka oli fiksailtu hyvään kuntoon. Vanha tummanvihreä väri oli tietysti säilytetty ja ovissa oli hillityt Hotelli Yrjöperskeleen logot.  Ykä tarkasti vielä toimituslistan, totesi kaiken olevan kunnossa, sulki peräluukun ja hyppäsi kuskinpukille. UAZin moottori möyrähti kuuliaisesti, Ykä löi ykköstä läpeen, nosti kytkintä ja aloitti kymmenen kilometriä kestävän ajomatkansa. Matka suuntautuisi Huitsinnevadan puoleiselle Lälläveden rannalle, parin kilometrin pituiseen Persaukistenniemeen, jossa sijaitsi Hotelli Yrjöperskeleen vastuulla oleva Persaukistenniemen Mökkikylä.

Persaukistenniemeen menevä soratie oli suljettu raskaalla puomilla pitkän ja kapean niemen alussa. Puomissa luki yksityisalue. Ykä kaasutti puomia kohti aivan normaalilla ajonopeudella eikä jarrutellut ollenkaan. Ulkopuolinen olisi varmaankin ihmetellyt yleensä perin varovaisen Ykän ajotapaa, mutta puomi nousikin itsestään ja laskeutui taas UAZin mentyä ohi. Persaukistenniemen mökkikylä ei ollut aivan tavallinen mökkikylä.

Kyseinen, Lälläveden ehkä hienoimmalla paikalla sijaitseva viiden mökin kokonaisuus oli tullut myyntiin muutamaa vuotta aikaisemmin kun silloinen yrittäjä jäi eläkkeelle, eikä hänen suvustaan löytynyt työnjatkajaa. Yrittäjä oli kysellyt Ykältä ja Ylvalta, että haluaisittekos te ostaa yrityksen toiminnan. Perskeleen hotellinpitäjäpariskuntaa ajatus kyllä miellytti, töitähän se tietysti lisäisi, mutta siihen oltiin totuttu jo ennenkin. Talous ei vain tuntunut antavan siinä vaiheessa myöten.

Sitten oli tullut yllättävä tarjous ulkopuoliselta taholta. Hotellilla oli tullut käymään mies, joka ajoi pihalle vanhalla harmaalla siipimallin W110-mallin Mersulla. Auto oli silmiinpistävän hyväkuntoisen näköinen, aivan kuin eilen linjalta tullut, mutta siinä oli kuitenkin vanhat mustapohjaiset rekkarit. Autosta nousi attaseasalkun kanssa ulos yhtä lailla harmaisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Mies oli kohtelias ja jämäkän sekä luottamusta herättävän oloinen, hänestä ei saanut ollenkaan mitään lipevän helppoheikin vaikutelmaa joka olisi pistänyt Ykän välittömästi ajamaan häiskän pois tontiltaan, niin kuin epämääräisille kuivan maan hiihtäjille usein tuppasi tällä tontilla tapahtumaan. Mies vaikutti siltä, että hänellä oli asiaa, ja se kannatti kuunnella.

Ykä pyysi miehen toimiston puolelle ja mies esitti suunnitelmansa. Ykä ja Ylva kuuntelivat tarkasti ja ihmettelivät suunnitelman heihin kohdistuvaa avokätisyyttä. Mies totesi, että hänen firmallaan ei olekaan tässä päällimmäinen tarkoitus tehdä varsinaista liikevoittoa, vaan tarjota mukavaa luonnonrauhaa valikoidulle asiakaskunnalle. Mies totesi vielä, että luonnollisestikaan hän ei oleta, että Perskeleen pariskunta tekee päätöksen tässä ja nyt. Kiirehän oli aina kusetuksen selvä tuntomerkki. Mies ehdotti, että Ykä vie paperin lakimiehen luettavaksi ja asiaan palattaisiin uudestaan vaikkapa viikon kuluttua. Tämä sopi niin Ykälle kuin Ylvalle. Mies kiitti kohteliaasti ja poistui paikalta tyylikkäällä vanhalla Mersullaan. Ykää ihmetytti niin tarjous kuin mieskin, sillä hänessä oli jotain hyvin, hyvin tuttua, mutta Ykä ei sillä hetkellä pystynyt hahmottamaan että mitä.

Ykällä ja Ylvalla oli nyt käsissään houkutteleva sopimus. Molemmat tiesivät, että peukaloita pyörittämällä ei tule kuin taitavia peukalonpyörittäjiä, ja asioista on otettava selko. Apu löytyisi tutusta suunnasta. Ykä otti yhteyden Huitsinnevadan Vähänvälitystoimistoon, joka oli hoitanut hotellin lakiasiat ennenkin. Firma otti palveluksistaan varsin suolaisen hinnan, mutta palvelu olikin sitten priimaa, ja Perskeleet tiesivät, että siellä tämä sopimusluonnos puretaan atomeiksi asti, katsotaan mitä se on syönyt ja sitten kootaan taas.

Ykä sopi tapaamisen kolmen päivän päähän ja lähetti sopimusluonnoksen tarkasteltavaksi sähköpostitse. Kolmen päivä kuluttua Ykä ja Ylva istuivat Huitsinnevadan kuntakeskustassa sijaitsevassa Huitsinnevadan Vähänvälityksen toimistossa ja rupattelivat vanhan tuttavansa lakiteknisen kusetus- ja vastakusetustaktiikan diplomi-insinööri Ensio Knääkän kanssa. Ensio totesi saman tien:

- Kyllä tää sopimus on kuulkaa ihan silkkaa pässinlihaa. Täysin reilu tarjous, tässä ei ole mitään kusetusta eikä tästä löytynyt minkäänlaista pientä pränttiä vaikka me pyöritettiin tätä kolmatta tuntia linssiinviilaussentrifugissa. Keissi on selkeä ja yksinkertainen. Tämä kyseinen firma lunastaa Persaukistenniemen mökkikylän entiseltä yrittäjältä erittäin kohtuullisella summalla ja alkaa sen jälkeen vuokrata kyseisen mökkikylän isännöinti- ja huoltopalvelut Hotelli Yrjöperskeleeltä. Ja täytyy sanoa, että se summa, mitä teille näistä palveluista tarjotaan on sen verran kova, että tätä voisi luonnehtia sellaiseksi ”kerran elämässä”-tarjoukseksi. Minä kyllä kehottaisin teitä hyväksymään tämän, jos lisääntyvä työn määrä ei hirvitä. Tässä tapauksessa se kyllä lyö leiville ja onhan teillä mahdollisuus palkata tämän perusteella apuvoimaakin.

Eihän työn määrä hirvittänyt, joten kun seuraavan kerran harmaapukuinen mersumies tuli hotellille, oli Perskeleitten lisäksi odottamassa myös luopuva mökkikylän omistaja sekä Ensio Knääkkä sopimuksenvahvistajan ominaisuudessa. Kun harmaapukuinen mies istahti tuolille hotellin toimistossa, hoksasi Ykä yhtä-äkkiä:

- Mutta nythän minä sen honasin! Tehän olette Aito Keravuori. Sotasankari, asekätkijä ja Marttisen miehiä. Mutta kuinkas te täällä ja näissä hommissa? Minä kun olen kuvitellut, että teidän osoitteenne on vuodesta 1998 ollut Tups´aho, Arlingtonin sotilashautausmaa, Washington.

- No siellähän minun maalliset jäännökseni ovatkin. Mutta kun siirryin niin sanotusti korkeamman firman palvelukseen, minulle tarjottiin tällaista maapallolla aika ajoin kiertävän kiinteistövalvojan tehtävää. Otin sen mielelläni vastaan, sillä vaikka Taivaassa on, no, taivaallista, niin eihän vanha ammattisotilas jaksa pitkään pelkästään nauttia olostaan, vaan kaipaa jotain puuhaa ja virikettä. Se pitää iänkaikkisen mielen virkeänä. Vaan mitenkä on, miellyttääkö sopimus teitä?

Miellyttihän se. Kynät pistivät paperilla riipunraapun ja päälle vielä Ensio Knääkän leima sanoi lämps, ja sopimus oli vahvistettu. Taivaan ja Helvetin yhteiset loma- ja virkistyspalvelut Oy oli ostanut Persaukistenniemen mökkikylän ja sopimuksen mukaan jatkossa mökkikylän huollosta ja isännöinnistä vastaisi Hotelli Yrjöperskeles, joka saisi tarvittaessaan isäntäfirmalta kaiken tarvitsemansa logistisen avun. Mökkikylän viidestä mökistä neljä olisi firman käytössä ja viides jätettäisiin hotellin omaan, täysin vapaaseen käyttöön. Mökkien vuokralaiset koostuisivat vain ja ainoastaan niistä Taivaassa ja Helvetissä asustelevista henkilöistä tai henkiolennoista joille oltaisiin myönnetty viikon mittainen mökkiloma maan päällä. Ennen toiminnan aloittamista yhdistetty teknikkoenkeleiden ja teknikkodemonien työryhmä asentaisi alueen ympärille näkymättömän, mutta täysin läpäisemättömän suojausjärjestelmän, joka estäisi vuokralaisia lähtemästä ns. omille lomille ja joka myös takaisi mökkilomalaisten rauhan.

Siitä eteenpäin Ykä oli hoitanut hotellityön lisäksi huolto- ja isännöintityötä täällä mökkikylässä. Pääasia oli lähinnä varmistaa, että vieraat ovat tyytyväisiä, tuoda tarvittavaa huoltotäydennystä ja valvoa, että järjestys säilyy. Sillä reissulla hän oli tälläkin kertaa. Ensimmäisenä näkyi mökki ykkönen. Se, niin kuin mökkikylän muutkin mökit, oli yksinkertainen mökki, jossa oli sähköt, mutta ei juoksevaa vettä ja pelkkä ulkohuusi. Täällä lomailevat asiakkaat eivät tosin enempää kaivanneetkaan. Yläkerran firmassa oltiin totuttu ylellisyyteen kyllästymiseen asti ja Alakerran firmasta lomailemaan tulleille mökki itsessään oli jo ylellisyyttä. Kaikkiin mökkeihin kuului rantasauna, ja ykkösmökin saunan piipusta näkyi nousevan sankka savu.

Ykä pysäköi pakun mökin etupihalle, käveli rantasaunalle ja ketkäs muut siellä kuistilla kylpypyyhe ympärillään ja Karjala-tölkki kourassa istuivatkaan kuin vanhat poliittiset veriviholliset ja nykyiset erittäin hyvät ystävät Aarne Saarinen ja Taisto Sinisalo. Miehet tervehtivät Yrjöä ja Yrjö totesi:

- Toivottavasti saunan löyly kelpaa vieraille. Ainakin tuo Kovaleffin Kova näyttää maistuvan.

Aarne Saarinen vastasi leveästi hymyillen:

- Nuoreksi mieheksi Ykä muistaa historiaa aika hyvin. Silloinhan 1960-luvulla se Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläs A. E. Kovalovhan nillitti tästä Karjala-oluen etiketistä revanssihenkisyydestä ja taisi sillä varmistaa sen kyseisen kaljan aseman suosikkioluena pysyvästi. Ja Taistohan se taisi silloin ottaa sen nillityksen tosissaan, khi hi hi.

Taisto Sinisalo otti pitkän ryypyn tölkistään, ähkäisi nautinnollisesti ja vastasi puolestaan.

- Joo, niinhän minä otin. Ne oli niitä aikoja ne. Tuli otettua asiat niin vakavasti. Jotenkin on tullut ajateltua, että se meikäläisen poliittinen agenda aika pitkälle perustui jatkuvaan pahalla päällä olemiseen. Onneksi tuli sitten aikanaan se kuolema. Se on terapeuttisena tekijänä jotenkin niin toimiva. Ihminen rauhoittuu kummasti, eikä joutoasiat ota ollenkaan niin kovasti päähän. Mutta kyllä tää olut maistuu edelleen ihan syntisen hyvältä. Taivaassa sitä ei niin tajua, mutta kyllähän ne maut siellä ovat vähän synteettisiä verrattuna tähän maanpäälliseen. Ja löylythän on mahtavat. Aitoa puukiuasta ei kyllä pese mikään. Ja kun tässä on se oikea puitten pilkkomisen, lämmittämisen ja veden kantamisen vaiva. Et Ykä varmaan usko tätä, mutta olipa mukavaa mennä lauteille, kun kroppaa oikein kivisti. Taivaassa kun ei tee kipeetä.

Aarne Saarinen lataili piippunsa, sytytti, veti nautinnolliset savut ja vahvisti:

- Kyllä Taisto on oikeassa. Puhutaan nyt vaikka tästä piipputupakasta. Ei muualla saa oikeita kunnon savuja kuin täällä maan päällä. Vaikka Taivaassa muuten niin mukavaa onkin. Ja tuo kropan kivistäminenkin on totta. Täällä jotenkin tuntee olevansa enemmän hengissä, kun selkä natisee ja nirskuu, hiki haisee ja pierettää. Tietysti tuo hengissä oleminen on tämän mökkikylän asiakkaiden kohdalla enempi eksistentiaalinen kysymys, mutta kumminkin. Ja mehän valittiin tälle mökkilomalle se 1970-luvun kroppamallimme ja näköhän on tietysti sitä myötä heikko. Yläpihan Äijä teki jäynän ja antoi meille mukaan nää 1970-luvun televisiomallin lasit. Eiks oo komeat? En muistanutkaan, että ne oli näin höhlän näköiset. Taivaassa kun kaikilla on rekkamiehen näkö.

Ykä kaivoi kassistaan vieraille tuoreet Kansan Uutiset, Tiedonantajan ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin. Aarne totesi:

- Tuota Huitsinnevadan paikallisaviisia me luetaan ihan mielellään, tolkun lehtihän se on, mutta nuo kaksi voit heittää tonne halkolaatikkoon pesänvirikkeiksi. Luettiin eilen molemmat läpi ja todettiin että ne on nykyisin yhdistelmä jotain ikiteinien Suosikkia, työnteosta mitään ymmärtämättömien Nyyrikkiä sekä vielä jotain älytöntä mille ei meidän elinaikana oltu keksitty edes nimeä. Ja itse asiassa tuo paperin laatukin on heikompi. Huonoa sytykettä. Palaa kituuttaen.

- Vaan kuinkas te olette noin muuten saaneet aikanne kulumaan saunomisen lisäksi, kysyi Ykä.

Taisto vastasi:

- Voi tokkiinsa, mehän pidettiin eilen kulttuuri-ilta. Juotiin olutta ja kuunneltiin siltä cd-soittimelta niitä vanhoja protestilauluja. Kiitos muuten kun poltit meille pyynnöstä sen cd:n. Täytyy sanoa, että en minä muistanutkaan, että se touhu oli niin mahdotonta. Myötähäpeän tunteelta en voinut minäkään välttyä, vaikka semmonen taistolaisuuden ikoni olenkin, ihan jo etunimeni takia. Siinä cd:n lopussahan oli vielä Simo Salmisen Rotestilaulu ja sehän oli siihen muuhun julistamiseen verrattuna kertakaikkista taidetta.

- Mutta toitkos sinä se toisen pyytämämme cd:n, kysyi puolestaan Aarne. Sen missä on sitä uudempaa osallistuvaa musiikkia. Nuorta sukupolvea. Haluttais ihan piruuttaan tutustua. Että oliskos niillä astetta järkevämpi asenne.

Ykä raapi päätään ja totesi hieman varovaisella äänellä:

- No joo… poltinhan minä sen… tuossa se on. Mutta nyt täytyy kyllä varoittaa, että se seuraava sukupolvi pani kyllä vielä paremmaksi. Ja kun te olette täällä mökillä nyt ihan lihassa ja veressä niin teillähän on tietysti myös verenpaine ja sanon ihan suoraan, että näitä kuunnellessa saattaa  verisuoni poksahtaa. Eihän se teille tietysti muuta tarkoita kuin siirtymistä takaisin yläkertaan, mutta siinä menee sitten loppuaika mökkeilystä vähän niinkun hukkaan.

- Ää… ää… ämmätentiijjä… älä ny… ei ei toi voi pitää paikkaansa. Jos me kestettiin kuunnella Agit Proppia, Kristiina Halkolaa, Aulikki Oksasta ja kumppaneita naama hymyn tirrissä niin ei kai tää nyt niin paljon kauheempaa voi olla?

- No, omalla vastuulla sitten. Siinä on alussa Ultra Brata. Semmosena kevyempänä aloituksena. Sitten siinä on osallistuvaa suomalaista räppiä. Palefacea, Steen ykköstä ja mitä niitä nyt olikaan. Minä niitä nimiä muista. Hotellilla kun ei pahemmin tommosta harrasteta. Mutta hei, mitenkäs tuo ruokapuoli? Onko jääkaapissa eväs ja juoma riittänyt, ja tartteeko jotain spesiaalia tuoda lisää seuraavassa kuormassa?

- Voi toki, ruoka ja juoma on hyvää ja sitä on riittävästi, totesi Aarne ja jatkoi että jos kumminkin sitä Lälläveden Läski & Leivonnaisen mainiota Vanhan Ajan Kyrsää saisi lisää. Siinä on nimittäin makkaran maku niin kohdallaan, ettei ole tosikaan.

Taisto lisäsi:

- Joo, ja sitten jos sais lisää sitä paikallista ruisleipää ja kirnuvoita. Ne ja se lenkki saavat aikaan sen, että tää paikkahan lähentelee taivasta. Tai niin no, miten sen nyt meidän kohdalla ilmaisisi. No, kyllä sinä Ykä ymmärrät.

Ymmärränhän minä, totesi Ykä, naputteli tilauksen tabletilleen ja totesi vielä:

- Tilaus järjestyy ja kyrsää höystöineen tulee vielä tämän päivän aikana. Hotellin apumiehet tuovat. Oikein mukavaa mökkeilyn jatkoa teille. Huomenna tulee vuorostaan Ylva pyörähtämään.

- No mutta sehän on mukavaa. Rouva Perskelestähän me ei olla vielä tavattukaan. Niin että morjesta vaan. Eiköhän me taivaalliset kommarit lähdetä takaisin löylyihin.

- Joo, ja pannaan tauolla se Ykän tuoma levy soimaan. Mikäs siinä on olutta hörsiessä ja naureskellessa.

Ykä käveli UAZille. Saunalta päin kuului kiukaan suhahtelu, vastan läiske ja hyväntuulisten miesten pulina sekä ajoittaiset nauruntyrskähdykset. Ykä hyppäsi pakuun ja ajoi seuraavalle mökille. Kun Ykä aukaisi oven, kuului mökin pihalta komea kitarasoolo. Vielä sillä hepulla on tuo kepittämisen taito hallussaan, tuumi Ykä ja käveli mökin edustalla palavalle nuotiolle, missä istuskelivat Jimi Hendrix, John Lennon ja Jim Morrison. Miehet moikkasivät Ykää ja Jimi Hendrix sanoi:

- Istupa isännöitsijä kiireeltäsi vähäksi aikaa perseellesi. Kiitos muuten siitä Hurriganesin Roadrunner-levystä minkä eilen toit. Minä olin kyllä tosi yllättynyt. Kun kyselin sulta jotain paikallista rokkia kuunneltavaksi, niin odotin jotain, no, en minä osaa määritellä mitä oikein odotin, mutta täähän oli niin jenkkijyrää ettei mitään tolkkua. Jos ne olis laulaneet englanniksi, niin nehän olis lyöneet itsensä läpi jenkeissä ilman muuta. Mitä kieltä se muuten on, mitä ne lauloi? Ei se suomea ainakaan ole. Sehän meille opetettiin jo kun tultiin tänne mökille. Jollain kaukaisella tavalla se kyllä muistuttaa englantia, mutta ei siitä silti saa tolkkua. Voiskos se olla jotain muinaisenglantia vaikkapa tuhannen vuoden takaa?

- No sehän on hyvin harvinainen ja valitettavasti kuoleva kieli nimeltä remun rockesperanto. Sitä ei puhu eikä ymmärrä enää kuin yksi ihminen maailmassa. Itse asiassa sitä ei ole koskaan puhunutkaan kuin yksi ihminen maailmassa. Eipä tuo ole sinänsä sen kielen taitajan tahtia haitannut. Kun ei sen hepun puheita ole kukaan koskaan ymmärtänyt suomen kielelläkään ja silti se on tehnyt itselleen menestyksekkään uran. Vaan sinä se et ole kyllästynyt tuohon kepittämiseen? Eikä siinä sinänsä mitään, ne jotka osaa, ne tekee ja ne jotka ei, kommentoi tekemistä. Niin kuin esmes minä. Vaan sitä minä tuumin, että mikset sinä ole teettänyt itsellesi jotain custom-mallia? Onhan meinaan taivaassa tarjolla kitaristeillekin. Sinä vaan tuolla vanhalla Stratocasterilla väännät.

- No joo, totesi Hendrix. Onhan siellä tullut kaikenlaisia kankia kokeiltua, mutta tää vaan jotenkin sopii näppiin parhaiten. Ja minä aion pitää itseni siinä samantyyppisessä vireessä kuin silloin hengenlähdön aikaan ja se vaatii siihen sopivan työkalun. Kun jäi vähän hampaankoloon. Olis ollut niin mainio projekti vetämässä.

- Jaa sinä meinaat sitä HELP-systeemiä? Hendrix, Emerson, Lake and Palmer?

- Joo. Nehän ovat jo vanhoja miehiä ja eiköhän ne pikkuhiljaa ala yläkertaan tulla nekin.Sitten pistetään bändi kasaan. Mutta HELP ei riitä. Yhtä puuttuu. Bändistä tulee HJELP.

- HJELP? Mistäs J tulee?

- Walesista tietenkin.

- No jumalauta. Tietysti. Tom Jones. Walesin tiikeri. Ei paskempi idea ollenkaan. Jätkällähän on huikea ääni, ja eihän kaveri ole silti saanut laulaakseen kun pelkkää iskelmäpoppia. Voi olla, että hän on hyvinkin innostunut uusista haasteista, kun tuonne yläkerran puolelle siirtyy. Vaan minkäs takia Lennonin Johnilla on niin melankolinen, ettei suorastaan alakuloinen ilme? Eikö mökki ole mukava? Onko tarjoilussa valittamista? Kaikki puutteet pyritään kyllä korjaamaan kaikilla niillä voimavaroilla mitä mökkikylän omistajafirmalla on ja ne voimavarat ei kyllä ihan heti kesken lopu.

John Lennon kaivoi povitaskustaan Voimasavuke Bostonin, pani palamaan ja sanoi:

- Ei, kyllä olosuhteet ovat upeat. Tää Lälläveden luonto on uskomattoman kaunis, mökki on just karulla tavalla sellainen kuin tämmösessä paikassa pitää ollakin, ja onhan siinä jotain poetic justice, että kolme edesmennyttä miljonääriä joutuu rentoutuakseen etsimään paikan, missä pitää käydä ulkohuussissa paskalla,  seura on mukavaa ja palvelu pelaa. Vaan tässä kun on täällä maan päällä pistäytymässä, niin pyörii pitkästä aikaa nuo maalliset asiat vähän mielessä ja pikkusen pistää harmittamaankin.

- Vaan kuinkas noin? Kun kuolemahan tuppaa kuittaamaan univelat ja yleensä muunkin?

- No normaalitappauksessa joo. Mutta kun mullakin jäi hampaankoloon. Ja vielä enemmän kuin Jimillä. Jimihän saa aikanaan sen bändinsä kyllä kasaan, mutta minun tapaus on noin niinkun enempi loppuunkäsitelty.

- Mutta sinähän teit huikean uran ja sinusta tuli legenda.

- Sepä se. Kun tuli legenda vääristä asioista. Minä kuolin pikkusen turhan nuorena.

- No tuohan on sinänsä ymmärrettävää. Kun joutuu ammutuksi alle nelikymppisenä, niin käyhän siinä epäilemättä mielessä, että olihan tää vähän epiä.

- Jaa emmää sitä meinannut. Mulle olis riittänyt jos olisin elänyt vuodenkin pitempään. Minä kun rupesin tossa 1970-luvun loppupuolella funtsimaan systeemejä ja elämääni elämää tarkemmin niin päädyin siihen johtopäätökseen, että se hippilinja mitä olin vuosikausia vetänyt oli loppujen lopuksi syvältä ja poikittain. En minä tiedä mikä mun pään niin sekoitti silloin. Ehkä se oli se japanilainen pimpsloora mihin tuli sotkeennuttua, mene ja tiedä. Tai no, turhaanhan minä tässä syyllistä etsin. Itsehän minä päätökseni kumminkin tein ja hippinä hilluin. No, kun sain siitä touhusta sitten tarpeekseni, niin ajattelin sen Double Fantasy-levyn jälkeen säveltää kappaleen All You Need Is Common Sense, ja sen julkaisutilaisuudessa olisin todennut että helppohan se Lennonin akan pojan on hippiä leikkiä kun rahaa on enemmän kuin Nätti-Jussilla Ivalon pankissa. Mutta jos kokonainen sukupolvi alkaa hippeilemään, niin pian on vilu ja nälkä vieraanamme. Niin että menkää porukalla parturiin tai ainakin töihin. Mutta se Chapmanin nilkki kerkesi ampua minut ensiksi. En ehtinyt, piru vie. Ja niin minä sitten jäin historiaan jonkunlaisena hippi-ikonina.

- No nyt ymmärrän, että jurppii.

- Jurppii niin. Onhan siitä pahimmasta tietysti jo yli päässyt, mutta kun minä sitten Taivaaseen pääsin ja paikan byrokratiasta pääsin pikkusen jyvälle, niin marssin Pyhän Pietarin tykö ja pyysin välittömästi siirtoa takaisin maan päälle aikaan vuotta ennen kuolemaani. Siinä olis saanut hommat hoidettua. Mutta Pietari vastasi että no can do. Äijä ei tähän suostu. Aikaparadoksi nääs. Ja aikaparadoksi otetaan Yläkerrassa sen verran vakavasti, että mikäli vielä yrität, niin Äijä lätkäyttää sulle jäähyn ja pistää sut sadaksi vuodeksi kummitukseksi niihin hampurilaisiin klubeihin, missä silloin uran alkuaikoina soititte. Täytyy sanoa, että Äijä osaa kyllä tuon motivoinnin tehokkaasti. Niinpä pidin turpani kiinni ja hyväksyin sen tosiasian, että mennyttä ei voi muuttaa. Hitto kun olisin edes tehnyt aikanaan saman ratkaisun kuin toi Jim.

Nyt Ykä vähän raapi päätään, pani itsekin palamaan Voimasavuke Bostonin ja ihmetellen kysyi:

- Vaan etkös sinä kuollut Pariisissa vuonna 1971? Ja jäit hippilegendaksi sinäkin?

Hendrix ja Lennon röhähtivät nauramaan ja totesivat, että jätkä ei tiedä. Jim Morrison otti hörpyn Karjala-tölkistä, totesi että on tää muuten selvästi parempaa kuin se ameriikan Budweiser ja alkoi kertoa:

- Hjuu, ihmisethän vieläkin kuskaavat kukkia haudalleni kunnioittaakseen arkkua, jossa on säkillinen hiekkaa. Katsos, Ykä, minä siellä Pariisissa aloin sottailla ihan samoja asioita kuin John sitten vähän myöhemmin. Minä esitin itselleni kysymyksen, että mitähän minä olen tässä urani aikana oikein yrittänyt julistaa ja päädyin johtopäätökseen että ei mulla ole aavistustakaan. Päätin, että on aika tehdä radikaali ratkaisu ja lavastin kuolemani. Rahallahan se homma järjestyy. Sitten leikkuutin itselleni jenkkitukan ja kasvatin parran.

- Jäitkö sitten Pariisiin?

- Enhän toki. Ostin vanhan tipparellun ja läksin ajelemaan minne nenä näyttää. Päädyin Norjaan. Tapasin siellä kapakissa yhden kalastajan, nimeltään Åke, joka ei ollut koskaan kuullutkaan The Doorsista ja muutenkin välitti hevonvitut kaikesta suuren maailman jonninjoutavasta. Hän kysyi minulta, että huvittaiskos ameriikan poikaa lähteä miesten töihin. Huvittihan minua. Olin Åken kipossa hommissa pari vuotta. Siinä ajassa puhdistui niin kroppa kuin mieli kaikista myrkyistä. Sitten läksin Alaskaan, jossa vuoronperään ajoin rekkaa ja vuoronperään olin pyytämässä jättirapua Barentsin merellä. Ja siellähän minut sitten aalto pyyhkäisi kannelta vuonna 1986 ja henkihän siinä meni, ei siitä mihinkään pääse. Mutta tulipahan tehtyä pitkän aikaa ihan tolkun töitä ja elettyä ihmisiksi. Ei huvittanut edes lukea musiikkilehtiä, kun otti päähän nähdä oma pärstänsä siellä. Tavallaan tietysti voi sanoa, että legenda Jim Morrison kuoli 1971 ja työmies Jim Morrison 1986. Ja työmies Jim Morrison eli paljon onnellisemman elämän.

Silloin John Lennon nousi seisomaan, läiskäisi kädet yhteen ja sanoi:

- Vaan eiköhän jätkät lopeteta tuo menneitten hiertäminen ja panna sauna lämpiämään. Tiedätkös, Ykä, tuo Hendrixin häiskä on muuten aika peto veistämään kiehisiä. Et muuten sinäkin tulisi saunaan? Kyllä sinne yksi perse vielä mahtuu.

- Kiitos, mikä etten tulisi, mutta kun tuo velvollisuus kutsuu. Pitää lähteä seuraavalle mökille. Minä pistelin jo tuohon kuistille nuo tilatut täydennykset. Oliskos jotain muuta, mitä tarvittais?

- Nääh, kaikki on kunnossa. Me väärinymmärretyt legendat korkataan kaljat, pannaan vasta lätisemään ja nahka kärventymään. Som´moro!

Ykä käveli pakulle ja kuuli, kuinka ykkösmökiltä alkoi kuulua kovaääninen kiroaminen, joka sisälsi likimain koko suomalaisen voimasanaston uskomattoman laajan ilmaisuvoiman. On se kyllä kaunista, kun suomalainen mies oikein sydämestään noituu, tuumi hän ja katseli samalla, kun ykkösmökin cd-soitin lensi kauniissa kaaressa Lälläveteen. Eiköhän ollut varmaan kolmenkymmenen metrin heitto. Se on aika hyvin tommosella masiinalla, minkä aerodynaamiset ominaisuudet eivät ole varsinaisen hyviä. En tiedä, kumpi heitti, mutta siinä kyllä suomalainen keihäänheitto aikanaan menetti suurlahjakkuuden politiikalle.

Ykän kännykkä piippasi:

”Sori. Lähti vähän mopo lapasesta ja tuli heitettyä se mölymasiina jortaniin. Me korvataan se kyllä. Olis pitänyt uskoa sun varoitusta siitä uuden sukupolven osallistuvasta niinsanotusta musiikista. Loppu huumori kertakaikkiaan. Vaan voitaiskos me saada uusi masiina tilalle? Radio riittäisi. Kun sitä Huitsinnevadan paikallisradiota on mukava kuunnella. Pahoittelemme ylimääräistä vaivaa. Aarne & Taisto”.

Ykä vastasi viestiin että radio on tulossa ja soitti sitten Ylvalle:

- Moi kulta… joo, semmosta perussettiä… vaan kuule, siellä kun on Ryhmy ja Romppainen apumiesvuorossa. Niin etsitkö niille jostain matkaradion ja laitat jommankumman viemään sen tuonne ykkösmökkiin. Ja sano niille, että ottaa Mörököllin mukaan ja lainaa sitä Aarnelle ja Taistolle vaikka huomiseen. Se kun on mainio seurakissa ja heput ovat nyt heistä riippumattomista syistä vähän pahalla päällä… joo, sitä osallistuvaa räppiäpä hyvinkin… no niinhän minäkin niille sanoin, mutta eihän ne uskoneet. Okke, minä jatkan kierrosta. Moi moi.

Ykä hyppäsi UAZiin, jyräytti moottorin käyntiin ja ajeli rauhallista vauhtia kolmosmökin pihalle. Kun Ykä aukaisi oven, hän kuuli metelistä heti, että mökillä ei ollut kaikki kunnossa. Juma örtsy, siellähän leivotaan miestä turpaan. Olishan tää pitäny arvata, tuumi Ykä ottaessaan autosta mukaan Taivaallisen Pesäpallomailan, jonka oli saanut firmalta käyttöönsä ja lähtiessään lontimaan kohti rantasaunaa. Sieltähän se mölä kuului.

Saunan kuistilla istui neljä miestä kaikessa rauhassa kylpypyyhkeet ympärillään olutta hörsien ja päitään puistellen. He olivat Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill, Benito Mussolini sekä keisari Hirohito. Sen sijaan mökkiporukkaan myös kuuluneet Adolf Hitler ja Josif Stalin pitivät keskenään rannassa antaumuksellista ottaanlyöntikilpailua. Roosevelt totesi Ykälle hänet nähdessään:

- On se kyllä kumma. Heput olivat kymmeniä vuosia Helvetissä päät kytkettynä samaan ruumiseen ja nyt kun ne kerrankin pääsivät erilleen, niin eihän siinä mennyt kuin päivä, niin ne alkavat mäiskiä toisiaan. Ja niillä oli vielä koeaika. Jos tää reissu olis mennyt hyvin, niin ne olisivat saaneet itselleen Helvetissä omat kropat.

Churchill jatkoi:

- Eilinen iltahan meni vielä suht sivistyneesti. Niin kuin porukalla suunniteltiinkin. Me kun ajateltiin pitää niitä kakkosrähinän rääppiäisiä tällä kertaa tälleen mukavan herrasmiesmäisissä ja rauhanomaisissa merkeissä. Luulen muuten, että jos meillä kaikilla olisi ollut aikanaan käytössä tämmöset suomalaiset rantasaunat diplomatian välineenä, niin näinköhän tuota rähinää olis tullut ollenkaan. Tää jotenkin niin rauhoittaa ja rentouttaa. Ainakin suurinta osaa porukoista siis. Noille kahdelle ei taida riittää tämäkään. No, yhtä kaikki. Eilisen ne olivat siis varsin kunnolla. Pystyivät ihan asiallisesti keskustelemaankin. Mutta tänä aamuna alkoi jo kyräily, joka vaihtui sitten jatkuvaksi keskinäiseksi vittuiluksi ja siinähän ne sitten hetki sitten lähtivät lauteilta virpomaan toisiaan turpaan.

Ykä taputteli Taivaallista Pesäpallomailaa ja totesi:

- Niin. Ne on ollu aina vähän vaikeita luonteiltaan. Tommoset kaverit tuppaa olemaan semmosia, että niillä ei ole hyvä mieli ennen kuin kaikilla muilla on paha mieli ja niillä joilla on paha mieli joutuvat julkisesti teeskentelemään että heillä on hyvä mieli kun pomollakin on hyvä mieli. Valitettavasti noita riittää maailmalla vielä nykyisinkin. Eikö nuo lie vaan lisääntymään päin. Vaan miten on? Aloittiko jompikumpi tappelun?

- Kyllä ne ihan yhteistuumin sieltä lauteilta lähti.

Siihen Ykä totesi että eihän siinä sitten mitään, käveli rantaan, mäjäytti kumpaakin tappelupukaria Taivaallisella Pesäpallomailalla perslihoille niin että hauetkin lähtivät rannasta lentäen karkuun ja totesi että tää perinteinen kreikkalainen munasillaan harrastettava pankration loppuu nyt tähän. Hitler ja Stalin lysähtivät ahterisilleen, näkivät Ykän kaivavan kännykän ja tajusivat, mitä tuleman pitää.

- Hei Ykä hei! Älä ny viitti!

- Ihan tosissaan Ykä hei! Anna ny ees yks sauma!

Ykä painoi kännykän pikavalintanäppäintä ja nosti puhelimen korvalleen.

- Helvetissä. Päivystävä alipääperkele puhelimessa.

- Perskeles täältä Persaukistenniemen mökkikylästä. Tilaan pikasiirron. Mökkiehtojen rikkominen väkivallalla. Kaksi asiakasta. A. Hitler ja J. Stalin. Kolmosmökki. Koordinaatit sulla kai näkyy?

- Näkyy joo. No, pannaanpa tulemaan. Hävisin muuten viskipullon. Täällä oli veikka pystyssä ja minä veikkasin, että noi kestää kumminkin neljä päivää. No, minä olen ollut aina vähän turhan optimistinen piru. Olen saanut siitä kerran kirjallisen varoituksenkin. Morjens.

- Morjens.

Hitler ja Stalin totesivat vaisusti yhdessä:

- No voi vittu… samaan kroppaan taas…

Heidän alleen ilmestyi pyörre, johon he alkoivat vajota ja katosivat pian. Pyörteestä kuului vielä vaimeasti:

- Ja siitä sinä saatanan natsi voit olla varma, että Helvetissä minä silpasen sua lapiolla ottaan!

- Siinähän silpaset, typerä komukka. Meillä on siellä yhteiset kipuhermot…

Pyörre sulkeutui ja Lälläveden rauha palautui. Hirohito kysyi Ykältä, että eihän jäljelle jääneitten mökkiloma ollut uhattuna, johon Ykä totesi että eihän toki. Näkeehän sen jo naamavärkeistäkin, että ei olla tapeltu. Mussolini totesi:

- Vaan niin kuin tuo Churchill sanoikin, niin tämmönen suomalainen rantasauna olis kyllä ihan ehdoton diplomaattinen väline. Hitto kun itse olisin älynnyt hankkia tämmösen jonnekin Tiber-joen varrelle. Olis tullut pysähdyttyä siitä hektisestä menosta useammin ja ennen kaikkea ajateltua. Kun se ajattelu tuppasi multa sen kaiken uhoamisen keskellä silloin unohtumaan. Silloin olisin taatusti älynnyt tehdä siinä kakkosrähinässä saman kuin Italia teki ykkösrähinässä. Olisin kääntänyt kelkan ja ollut voittajan puolella. Italia olisi edelleen fasistinen valtio ja minä olisin mausolemissa Roomassa kunnioitettuna sankarina. Oikeus kun seuraa vain voittajan miekkaa eikä mitään muuta. Pysyihän se Franconkin perkele vallassa koko ikänsä vaikka ihan samanlainen fasisti oli kuin minäkin. Mutta se kun älysi sodan aikana keskittyä vaan munien raapimiseen. Tietysti yksi ja samahan tuo nykyisin on. Helvetissäkin touhu nykyisin menettelee, kun ne hankkivat sinne niitä hyviä suomalaismallisia lapioita, joissa on kunnon kahva.

Ykä läpsäytti hyttysen pois niskastaan pistelemästä ja vastasi:

- Tiedätkös, Musso. Ehkäpä sinä hävitessäsi tavallaan voitit kumminkin. Koska sillä sinun tavallasi pelkästään Italia olisi ollut fasistinen. Nykymenolla taas koko Euroopan Unioni alkaa olla fasistinen. Se vaan heitti univormun pois ja kulkee kokopuku päällä. Vaan mitenkäs herroilla tämä tarjoilupuoli? Onko tarpeeksi evästä ja saiskos jotain olla lisää? Kaikki järjestyy.

Tähän Mussolini totesi:

- Tarjoilu on niin ykköstä kuin olla voi ja palvelu pelaa, mutta puhun varmaan koko porukan puolesta kun pyydän kohteliaimmin vielä lisää muikkukukkoa, muikkukukkoa, muikkukukkoa ja sitten vielä lisää muikkukukkoa. Muistinko muuten pyytää vielä lisää muikkukukkoa? On siinä meinaan niin erinomainen eväs, että ei olla törmätty moiseen niin maan päällä kuin muissakaan yhteyksissä. Ja meille kun on aikanaan tehneet sapuskoita maittemme parhaat chéfit. Tietysti täytyy sanoa, että tuolla nykyisessä residenssissäni ei välttämättä kulinaarisiin arvoihin hirveästi panosteta. Mutta hitto soikoon jos olisin vielä elävien kirjoissa, niin lähettäisin mitä nöyrimmän anteeksipyynnön teille suomalaisille näitten nykyitalialaisten puolesta, kun ne on halveeranneet teidän sapuskojanne. Ei ne kunnon mätöstä mitään ymmärrä. Pipittävät itse jotain viemärille haisevaa lombardialaista lehmänpötsikeittoa ja kuvittelevat sitten olevansa niin originelleja. Mokomatkin paskat.

Roosevelt nosti peukalonsa pystyyn hyväksymisen merkiksi ja Churchill totesi muikkukukon olevan myös mahdollinen tae pysyvälle maailmanrauhalle. Sitten hän sytytti paksun sikarin, imi muhkeita sauhuja ja sai sikari pulleitten poskiensa välissä Ykälle aikaan mielikuvan siitä, miltä ulkopuolisen silmissä näyttäisi, kun Rovajärvelle menossa olevasta junasta paskantaa tykkimies härkävaunun kapeasta ovenraosta tuuleen. Kohteliaana isäntänä Ykä piti tietysti naamansa peruslukemilla. Hirohito halusi vielä täsmentää:

- Kannatan Musson muikkukukkopyyntöä, mutta itse haluaisin sen lisäksi vielä niitä puikulaperunoita ja läskisoosia ja molempia ainakin ämpärillisen. Onhan se meinaan herra nähköön kummallista hoksata, että vaikka minä siellä Japanissa olin aikanaan käytännössä jumala, niin samaan aikaan suomalaiset metsuri-pienviljelijäperheet pistelivät porukalla naamaansa parempaa evästä kuin Japanin hovissa osattiin edes kuvitella. Tämän lyhyen ajan perusteella mitä olen täällä Lällävedellä ollut, voin todeta, että maailmassa on suurvalta-asemat jaettu ihan vituralleen. Miksi hitossa te suomalaiset ette voisi olla supervalta? Olis varmasti jäänyt historiassa tuo tyhjän paskan hiertäminen vähemmälle.

- Jaa-a, kukapa tietää? Tutkimattomia ovat Yläpihan Äijän tiet, tuumaili Ykä ja jatkoi, että toivotan herroille oikein antoisaa mökkiloman jatkoa. Minun on aika jatkaa kierrosta. Ja muikkukukkoa on tulossa trukkilavallinen ja läskisoosit päälle.

Ykän kulkiessa kohti pakua tulivat hänen perässään vielä Roosevelt ja Churchill:

- Kuule Ykä. Ei viititty noitten kahden läsnäollessa sanoa, mutta kyllä meitä vieläkin vähän nolottaa, kun jätettiin niin Suomi kuin Baltia siinä rähinässä koko lailla yksin. Ja tuettiin sitä Stalinia. Mutta kun me ajateltiin että se Saksa oli suurempi uhka ja eihän me osattu tajuta, mitä siitä Neuvostoliitosta sitten loppulaskussa tulisi.

Ykä otti taskustaan auton avaimet ja kommentoi:

- Niin. Me suomalaisethan tapeltiin pirua vastaan belsebubin avulla, mutta pienillä kun ei ole oikein varaa nirsoilla. Te taas olisitte voineet antaa niitten kahden jyrsiä toisensa möhjöksi ja käydä korjaamassa sitten potin. Olis ollut Euroopalle tiedossa viisikymmentä huomattavasti helpompaa vuotta. Mutta en minä tässä teidän kanssanne mitään toista Nürnbergiä ala pitämään. Lapiohommiinhan tekin sitten lopulta päädyitte, joten mitäs minä sen enempää vittuilemaan. Nauttikaa lomastanne ja Hotelli Yrjöperskeles pitää huolen, että palvelu pelaa.

Roosevelt ja Churchill palasivat mökille ja neljä historian merkkihahmoa jatkoi saunomista. Ykä antoi UAZille tennaria ja ajeli kohti nelosmökkiä. Nelosmökille kääntyvän tien kohdalla oli huoltorakennus ja Ykä pysäytti siihen. Oli aika tarkistaa mökkikylän sähkönjakelu. Ykä nirskautti ovet auki ja tarkasti tilanteen. Kaikki kunnossa. Kaikki neljä edesmenneen fundamentalisticityvihreän kuolematonta sielua oli astioissaan paikallaan.

Aikanaan nämä sielut olivat aiheuttaneet ankaria lakiteknisiä ongelmia niin Taivaassa kuin Helvetissäkin, sillä nämä tyypit olivat onnistuneet hässimään asioita maan päällä vituralleen oikein urakalla, mutta kun ne onnettomat eivät sitä itse tajunneet, niin ne tulkittiin tietyllä tavalla syyntakeettomiksi, eikä kumpikaan firma oikein osannut pitää niitä asiakkainaan. Helvetin insinööridemoni keksi lopulta ratkaisun, ja näistä sieluista tehtiin akkuja, jotka pidettiin koomassa iänkaikkisesti. Näitten aineesta energiaksi muuttuneitten ruohonpurijoitten sielut tuottivat huomattavan määrän sähköksi muunnettavaa moraalisäteilyä, ja Helvetti oli luovuttanut niitä mökkikylän käyttöön sähköntarpeen tyydyttämiseksi. Saattoi todeta, että nämä vihreät olivat tekemässä sitä lopullista ekotekoa, sillä mökkikylän sähköihin ei tarvittu minkäänlaista maanpäällistä voimalaa, joten energiaa saattoi sanoa todellakin vihreäksi.

Ykä tarkasti moraalisäteilymittarit. Ne olivat jatkuvasti yli tapin ja mökkikylä itse asiassa syötti energiaa koko Pinnanmaan sähköverkkoon. Ykä oli pistänyt Helvettiin anomuksen, että voisiko näitä vihersieluakkuparistoja saada muutaman kymmenen lisää Suomen puolustusvoimille varavoimaksi jos vainolainen sattuu tekemään yllätyshyökkäyksen. Samahan se sinänsä, missä nämä moraalisähköä tuottaisivat, eikä Helvetti tarvinnut näitä loppujen lopuksi kovinkaan paljoa. Siellähän peruslämpö ja –voima tuotettiin edelleenkin hiiltä lapioimalla. Sehän oli siellä loppujen lopuksi kumminkin ihan perustavaa luokkaa oleva imagokysymys.

Vaan yhtä kaikki. Sähköt hyvin, kaikki hyvin, totesi Ykä, sulki huoltorakennuksen, hyppäsi UAZiin ja ajeli nelosmökin pihaan. Jo ennen kuin Ykä ehti sammuttaa moottorin, hän kuuli iloisen haukun ja näki kauniin sekarotuisen narttukoiran juoksevan autoa kohti. Ykä avasi oven, koira hyppäsi Ykän syliin ja nautti Ykän rapsutuksista.

- No, mitäs Laika? Ollaanko kavereita?

Laika haukahti kerran ja jatkoi sitten selvällä suomen kielellä:

- No totta munassa ollaan kavereita! Varsinkin kun sinä olet suomalainen. Meille koirillehan sinänsä ei ihmisten kansallisuus ole koskaan pahemmin mitään merkinnyt. Riittää kunhan ovat kohdelleet meitä hyvin. Mutta kun ne ryssänperkeleet lähettivät minut ihan tieten tahtoen avaruuteen kuolemaan, niin kyrpiintyyhän semmosesta sammakkokin saati nyt sitten koira ja siitä pitäen minä olen ollut jotenkin tsuhnamielinen. Kun teilläkin on niitten kanssa jäänyt vähän asioita hampaankoloon. Sinänsä Koirien Taivaassa näitä ei tule paljon ajateltua, mutta tulipahan nyt sanottua.

- Mitenkäs Vuppe siellä Koirien Taivaassa pärjäilee?

- Voi, oikein hyvin ja Vuppehan on hurmaava herrasmies. Sellainen taiteilijaluonne. Vuppe lähetti sulle kovasti terveisiä ja totesi, että älä suotta sure. Kyllä te aikananne vielä tapaatte. Tietysti sinähän kyllä joudut suoraan Helvettiin, kun olet hotellinpitäjän lisäksi vihakirjoittaja, mutta voithan sinä aina anoa lomaa, vaikka tänne Persaukistenniemen mökkikylään. Vuppe tulee sitten tänne kaveriksi.

Ykä vinkkasi peukalollaan kohti nelosmökkiä.

-Mitenkäs heppu on jaksanut?

Laika mietti vähän aikaa, ja vastasi sitten:

- No joo… ihan ok se on. Mutta vähän yksinäinen. Ja ehkä hämillään. Jotenkin epätietoisen oloinen. Kun Yläpihan Ukko pyysi, että minä tulisin tänne sen seuraksi, niin tulin mielelläni. Me tullaan oikein hyvin juttuun. Mutta kun meikäläisellä on tuo ihmiskunnan historian seuraaminen jäänyt pikkusen vähälle, niin ei me kovin syviä rupatteluja olla saatu aikaiseksi.

- No, minäpä lähden sitten moikkaamaan häntä.

Laika haukahti pari kertaa.

- Ykä hei, mikäs unohtui? Toitko mitä pyysin?

- Ai hitto vie, sori. Toinhan minä.

Ykä aukaisi UAZin takaoven, otti sieltä esille kokonaisen hirvenlavan ja antoi sen Laikalle.

- Kiitti. Minä keskitynkin nyt jäystämään tätä pari seuraavaa tuntia. Käy sinä moikkaamassa heppua.

Ykä käveli nelosmökin pihalle. Sen edessä oli usvamainen, muodoton olento.

- Morjens, Liennytyksen Henki.

Olento alkoi kiinteytyä kasaan ja muodosti ihmismäisen hahmon. Liennytyksen Henki oli tavallaan samanlainen hahmo kuin Kari Suomalaisen eloon herätetyt puoluekarikatyyrit. Yläpihan Äijä oli aikanaan antanut tälle 1970-lukua kuvaavalle ilmiölle elämän ja ihmismäisen muodon. Oikeastaan Liennytyksen Henki oli eräänlainen kameleontti, sillä hän näytti siltä, mikä katsojalle liennytyksestä tuli eniten mieleen. Joku saattoi nähdä Jimmy Carterin, joku Leonid Brezhnevin, joku Urho Kekkosen, joku saksalaisen partaradikaalin ja saattoipa joku nähdä hänet John Lennonina. Mistä kakkosmökillä istuva Lennon-vainaa ei välttämättä olisi ollut mielissään.

Koska Ykä oli henkilökuntaa, hän näki Liennytyksen Hengen aitona itsenään, joka muistutti lähinnä eloon herätettyä mallinukkea. Siinä oli sinänsä ollut Äijälläkin pähkäileminen. Kuinka antaa muoto idealle? Kuinka kiinteyttää joku, joka oli vain miljardien ihmisten päissä liikkuva ajatus? Ajatus, jonka jokainen ihminen koki eri tavalla. Ykän mielestä Äijä oli päätynyt melko hyvään kompromissiin.

Henki sai itsensä kokonaan kiinteytettyä ja tuli puristamaan Ykän kättä.

- No morjens vaan, Ykä.

- Kuinkas olet täällä mökillä viihtynyt?

Henki oli hetken aikaa hiljaa. Näytti siltä, että hän yritti hakea oikeita sanoja vastatakseen, eikä ollut aivan varma siitä, mitkä ne oikeat sanat olisivat.

- Niin… kyllä minä olen viihtynyt. Onhan tämä ensimmäinen kerta elämässäni, tai millä nimellä sitä nyt kutsuisikaan, kun olen täällä maan päällä. Ja täällä Lällävedellä on kyllä uskomattoman kaunista. Mökki on sopivan karu, sellainen maanläheinen ja Laika on ollut mukavaa seuraa. Olen tosin kaivannut myös inhimillistä juttuseuraa, sillä Laikan prioriteetit ovat kuitenkin muualla kuin minun identiteettini pohtimisessa. Minulle kun on täällä mökillä tullut identiteettikriisi.

- Jaa? Minkäslainen identiteettikriisi sulle nyt iski päälle? Sinähän olet tunnustetusti Liennytyksen Henki. Äijä kokosi ja henkiin herätti sinut siitä tietystä ilmapiiristä mikä silloin vallalla oli. Eräänlaisesta toiveesta pysyvästä rauhasta ja paremmasta tulevaisuudesta. Eihän sinun asemaasi kukaan Taivaassa kyseenalaista. Eikä täällä mökkikylässäkään.

- Tiedänhän minä sen. Mutta se ei riitä minulle. Mielessäni pyörii ajatuksia ja epäilyksiä. Minkälainen se liennytys oli? Oliko se todellakin sellainen yhteinen suuri toivon monoliitti? Vai oliko seurassa valhetta, tyhjää toiveajattelua ja eräänlaista, no, kuinka sen sanoisin, kulkueen riemua? Muotoa sisällön kustannuksella? Rituaalia ajattelun kustannuksella? Pohjaudunko minä johonkin, mitä ei itse asiassa koskaan ollutkaan? Minä olen tietyn ajan henkiin herätetty symboli, mutta en itse osaa silti hahmottaa sitä aikaa ja sitä kautta itseäni. Sano sinä Ykä mielipiteesi. Tuommoisena tavallisena ihmisenä. Sinä kun elit sen ajan.

- Minulla ei kylläkään ole sellaista osaamista kuin Taivaan poliittisen historian tutkijaenkeleillä. Ja mielestäni olen kyllä aivan liian yksinkertainen heppu hahmottamaan noin suurta asiaa. Ei riitä järki eikä ymmärrys.

- Juuri siksi minä sinun mielipidettäsi kysynkin. Sanoihan se Jessekin, että ”autuaita ovat hengessä köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta”.

Ykä tuumasi, että tässä ei kyllä riitä paritkaan perstupakit, joten istahdetaanpa pöllien päälle ja tuumaillaan. Sitten hän sytytti Voimasavuke Bostonin ja tarjosi Hengellekin. Kauempaa kuului tyytyväistä murinaa, kun Laika antoi hirvenlavalle sitä mitä kuuluikin. Ykä aloitti:

- Tota noin. Tää tuli vähän äkkiä, sillä tajusin, että enpähän minä ole noita asioita aikoihin ajatellut. Ja puhun tietysti tämän vain omana mielipiteenäni ja oman kokemukseni ja ymmärryksen kautta. Mutta luulisin kuitenkin että kyllä siinä liennytyksessä oli sellainen oikea toivon kipinä ja aito halu rauhaan. Varsinkin tavallisilla ihmisillä, sillä silloin oli oikeasti olemassa pelko, että kokonaisia kaupunkeja ja maita ammutaan ydinaseilla pölyksi. Eihän sellaista kukaan halunnut. Ja suurblokkien johtajatkin ymmärsivät, että ne leikkivät nyt liian vakavilla asioilla. Sellaista ei voinut jatkaa. Vaikka ideologisesti ei tietenkään haluttu antaa tuumaakaan periksi.

- Sinänsä niillä sopimuksilla saatiin lähinnä aikaan se, että kun aikaisemmin jokainen maailman ihminen pystyttiin tappamaan kymmeneen kertaan, niin määrä saatiin pienenemään viiteen ja ihminenhän on jo yhdestä kerrasta ihan tarpeeksi kuollut. Sinänsä ne ydinaseet olivat kyllä tavallaan siunaus, sillä ilman niitä sotilasliitot olisivat varmaankin viimeistään 1970-luvulla pistäneet konventionaaliseksi hässäkäksi ja katsoneet, kuka on kuka. Niin että jos minulla ei olisi tätä henkilökuntaetua, niin minä varmaankin näkisin sinut räjähtämättömänä ydinpommina, joka esti kolmannen maailmansodan.

- Mutta yhtä kaikki, siinä mielessä olemassaolosi pohjautuu täyteen totuuteen, että kyllä silloin oli aivan oikea halu liennytykseen. Kenellä se oli ihan puhdasta rauhantahtoa ja kenellä olosuhteitten sanelemaa on sitten tietysti ihan oma kysymyksensä. Suurimmalla osalla se oli ihan aitoa, sillä harvassa ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka ovat valmiita tapattamaan oman kansakuntansa vain toteuttaakseen jääräpäisesti ideologiaa, jota pitävät oikeana. Valitettavasti sellaiset ihmiset tosin herkkään päätyvät turhan korkeille palleille.

Liennytyksen Henki tumppasi tupakan, pyysi uuden, pani palamaan ja kysyi:

- Eli osa minusta pohjautuu totuuteen. Mutta muutakin siis on?

Ykä raapi partaansa, mietti miten sanansa asettaisi ja vastasi:

- Sinun pitää ymmärtää, että osalle ihmisistä suurin eteenpäin vievä ominaisuus on egoismi, ja halu nostaa itsensä toisten yläpuolelle. Ja siinä erinomainen keino ovat nämä tietynlaiset humanistiset ideologiat. Ilmiö elää nykyisinkin, monissa muodoissa ja ehkä vielä laajemmassakin mittasuhteessa kuin silloin. Ja se sai ja saa aikaan tietynlaista aktivismia, millä ei ole terveen järjen kanssa mitään tekemistä, koska sillä vain ostetaan itselle tiedostavaa hyvää mieltä.

- Silloin liennytyksen aikana tästä oli hyvänä esimerkkinä vaatimus eräänlaisesta yksipuolisesta aseistariisumisesta. Nimenomaan lännessä. Idässähän mieltä osoitettiin vain silloin, kun politbyroo käski sitä osoittamaan. Meuhkattiin, että kun me näytetään esimerkkiä, niin varmaan ne toisetkin rupeavat sitten. Sinä puhuit siitä kulkueen riemusta ja se on kieltämättä hyvä ilmaisu. Moni ihminen osoitti mieltään rauhan puolesta lähinnä osoittaakseen omaa edistyneisyyttään ja koska se oli porukalla niin kivaa ja suurta muotia. Täällä pohjoismaissa ja siis meillä Suomessakin sen yksi muoto oli vaahtoaminen Ydinaseettoman Pohjolan puolesta.

- Ydinaseeton Pohjolahan piti olla sellainen, että Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti julistettaisiin ydinaseettomiksi. Ja noissa maissahan ei ydinaseita ollut alun perinkään. Sen sijaan vaatimuksiin ei kuulunut Kuolan niemimaa, jossa sattumoisin oli maailman suurin ydinasekeskittymä. Tätä julistettiin muutama vuosi kovalla melulla eikä edes tajuttu hulinaan sisältyvää paradoksia. Eli hyvästä alkanut tarkoitus muuttui egoistiseksi hysteriaksi ja hyödyllisten idioottien kasvualustaksi. Jota tietysti ruokki itäisen osapuolen erittäin pätevät tiedusteluviranomaiset. Meillä Suomessa tuon ilmiön viimeinen ilmenemismuoto oli vuoden 1982 niin sanottu Rauhanjuna, jolla eri sorttiset taiteilijanplantut kulkivat ympäri Suomea, esittivät rauhanlauluja ja rauhankasvatusta ja vastustivat ydinaseita. Tietysti tuosta rauhanjunasta ei tiedetty muualla maailmassa hevon vittuakaan, mutta eihän sillä ollut väliäkään, sillä kyse oli julkisesta näyttäytymisestä niin sanotun rauhanaatteen varjolla. Ei se ollut taiteilija eikä mikään, joka ei Rauhanjunaan osallistunut. Ideana oli vain, että jotkut halusivat pärstänsä lehtiin ja jotkut toiset seurasivat koiran lailla, ettei heitä vaan mielletty taantumuksellisiksi.

Taempaa kuului hirvenlavan jäystämisen seasta Laikan huuto:

- Äläs nyt Ykä vertaa meitä koiria niihin selkärangattomiin! Meillä koirilla on kuitenkin moraali aina kunnossa.

- Pahoittelen, Laika. Keksin väärän vertauksen. Pyydän anteeksi.

Liennytyksen Henki painoi päänsä alas masentuneena ja totesi vaisusti:

- Eli osa olemassaolostani pohjautuu kuitenkin täyteen valheeseen.

Ykä lämpsäisi Henkeä hartioille ja lohdutti:

- Mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Äijä ei luonut sinua varsinaisesti ihmiseksi. Mutta se loi sinut eräänlaiseksi koosteeksi inhimillisistä piirteistä ja siitä hengestä, joka silloin vallitsi. Ja inhimillisyyteen kuuluu aina valhe. Jos sinussa ei olisi ripausta sitä mukana, sinä olisit täydellinen, ja nimenomaan silloin sinä olisit valhetta. Olet juuri sellainen kuin sinun kuuluu ollakin. Sillä luulen, että Äijällä on sinulle vielä tehtävää. Eihän liennytyksen kuulu loppua. Maailmalla tapetaan edelleenkin ihmisiä aivan tolkuttomasti.

- Tuo on totta. Mutta eikö aika olisi juuri nyt?

- Luulenpa että ei vielä. Valitettavasti. Ajatellaanpa nyt vaikka tuota Venäjän riekkumista. Sinua ei siihen härdelliin vielä haluta. Länsi painaa päänsä pusikkoon ja uskoo, että kun asiaa omalla porukalla keskenään oikein kovasti analysoidaan, niin mitään ongelmaa ja uhkaa ei olekaan. Ja Venäjän puolella asia on valitettavasti niin, että ei se halua naapureltaan ystävyyttä, luottamusta ja kunnioitusta. Se haluaa vain pelkoa, nöyrtymistä ja alistumista. Sinun aikasi ei ole vielä tullut. Ja siellä etelämpänä taas sinua ei edes tunnistettaisi. Siellä liennytys tapahtuu tällä hetkellä vain lyijyllä. Mutta ei Äijä sinua ole turhaan luonut. Vielä kerran tulee sopiva sauma, ja silloin sinua tarvitaan.

Liennytyksen Hengen kasvoille levisi hymy:

- Luulen tajuavani. Ikävää tietysti ihmiskunnan kannalta, mutta sitähän se saa mitä tilaakin. Mutta jotenkin tunnen itseni nyt kokonaisemmaksi. Varmemmaksi itsestäni ja olemassaolostani. Tuntuu siltä, etten olekaan pelkkä Äijän piruuttaan keksimä huono vitsi. Luulen, että keskityn nyt ihan pelkkään mökkielämästä nauttimiseen.

Ykä nousi pölliltä seisomaan ja teki lähtöä.

- Minun tarttee lähteä nyt eteenpäin.

Nyt vuorostaan Henki tarttui Ykää hartiasta ja pyysi:

- Etkö voisi vielä jäädä? Olisi niin paljon juteltavaa. Minä kun olen ensimmäisen kerran täällä maan päällä.

- Mutta minun pitäisi mennä lämmittämään sauna tuonne viitosmökille. Antero, Hösse ja Pertta ovat ajamassa Helsingistä tännepäin tuhatta ja helvattua. Ne kun ovat meinaan olleet Helsingin Yliopiston Kristiina-instituutissa haastattelemassa sosiaaliseen konstruktionismiin turvautuvan ympärivituralleen määrittelevän sukupuolitutkimuksen sekä yleisen ja kahtalaisen käsitehässimisen tutkijaprofessoria Ann-Barbara Pumppan-Barbaraa, joka on ehdottanut että sukupuoliroolit laitetaan jokaiselle ihmiselle kalenterin mukaiseen pakkokiertoon. Neljä kuukautta vuodesta naisena, neljä miehenä, kaksi kolmantena sukupuolena ja kaksi vielä määrittelemättömänä härpäkkeenä. Ja minä luulen, että heppuja tässä vaiheessa jo kovasti sekä löylytyttää että janottaa.

- Mutta mitäs jos laitettaisiin tämän mökin sauna tulille ja kutsuttaisiin kaverisi tänne? Kun he ovat kerran kavereitasi, niin eivätköhän he tule minunkin kanssani juttuun. Ja täällähän on yllin kyllin ruokaa ja kaljaakin on niin paljon, että sillä juottaisi humalaan vaikka teekkarien sinfoniaorkesterin.

- Jaa, no oikeastaan mikä ettei. Minä soitan Anterolle. Ja sittenhän me voidaan tutustuttaa sinut täällä Suomessa harrastettavaan erittäin terapeuttiseen sekä rauhaa ja liennytystä ylläpitävään herraseuratraditioon.

- Mikäs se on?

- Saunassa oluttölkki kädessä harrastettava armoton paskanpuhuminen.

Muutamaa tuntia myöhemmin, useitten löylyjen, useitten oluitten ja useitten paskanpuhumisten jälkeen nelosmökin rantasaunan kuistilla istui kuusi tyytyväistä hahmoa. Liennytyksen Henki, Ykä, Antero, Hösse ja Pertta, joka rapsutteli Laikan turkkia ja antoi Laikalle makupaloina siivuja sitä varten lämmitetystä Lälläveden Läski & Leivonnaisen Vanhan Ajan Kyrsästä.

Liennytyksen Henki alkoi olla jo koko lailla muusissa ja hän ylisti vuolaasti suomalaisia saunaperinteitä. Yhtä-äkkiä hän hiljeni, katsoi tyhjänä eteenpäin ja näytti muistavan jotakin. Sitten hän aukaisi reppunsa ja otti sieltä esille pullon.

- Äijä antoi mulle tämän mukaan. Hän sanoi, että korkkaa se vasta, jos saat mökilläsi ahaa-elämyksen. Ja jos korkkaat, niin tarjoa myös kaikille paikallaolijoille. Ja ahaa-elämyksenhän minä täällä sain.

- Näytäs.

Ykä katsoi pulloa, luki etiketin ja totesi että no voi juma örtsy.

- Kattokaas jätkät.

Pullo kiersi kädestä toiseen. Hösse luki etiketin ääneen:

- Taivaan Viinavarasto. 12.000 vuotta vanhaa viskiä. Mutta eihän niin vanhaa viskiä olekaan.

- No ei noin teoriassa niin, totesi Liennytyksen Henki. Mutta aikateknikkoenkelit ovat vieneet sitä sen 12.000 vuotta ajassa taaksepäin ja käyneet hakemassa sitten nykypäivänä.

- Mutta siitähän voisi tulla aikaparadoksi. Jos vaikka joku viikinki olis löytänyt tään vuonna tuhat ja jotain.

- Tuskinpa. Kun nuo pullot muhivat sen 12.000 vuotta Kuussa.

- Jaa. No eihän siinä mitään sitten. Käydäänpäs hakemassa mökistä sitten ihan viskilasit.

Hösse kävi kuistille lasit ja kaatoi niihin hyvät moukut. Miehet & Henki nousivat seisaalleen ja kohottivat maljan. Ykä lausui maljapuheen:

- Liennytykselle. Niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessa.

- Liennytykselle

- Liennytykselle

- Liennytykselle

- Liennytykselle

- Hau!

Lasit kopsahtivat yhteen ja hetken päästä kuuluivat nautinnolliset ähkäisyt. Ja syytä olikin, sillä oltiinhan tämän saunan kuistilla juuri nautittu Lälläveden ja ehkä koko Suomen historian parhaat viskihömpsyt. Aurinko alkoi laskea ja yö kietoi Lälläveden hellään huomaansa. Mökeiltä 1, 2, 3 ja 4 kuului hyväntuulinen ja rauhallinen pulina. Näille mökeille tultiin viihtymään