maanantai 19. tammikuuta 2015

LOUKKAUS JA UHKA

Harvemmalle lukijalle on yllätys, että islamilaisissa maissa on taas kertaalleen kovasti protestoitu ja oltu pahalla päällä. Näille maille ja kansoille on tietysti tyypillistä, että mielenosoitus ja mellakka eivät merkityksiltään juurikaan eroa toisistaan, joten asiaan kuuluu myös niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden tuhoaminen ja kaikenlainen ihmisten vahingoittaminen. Tähän mennessä parhaiten on onnistuttu Nigerissä, jossa on parin päivän aikana saatu aikaan neljä ruumista, 45 loukkaantunutta ja seitsemän poltettua kristillistä kirkkoa. 

Näitten lähes rauhanomaisten mielenilmaisujen takana on tietysti se, että islamilaiset henkilöt ovat perin juurin loukkaantuneet näistä Charlie Hebdon tapahtumista. Luonnollisesti he eivät ole loukkaantuneet siitä, että heidän uskonveljensä menivät ja ampuivat ihmisiä, vaan siitä, ettei se kuvien piirtäminen loppunut vieläkään, joten lehden kanteen piirretyn profeetan kunnia vaati verta tai vähintäänkin helvetinmoisen määrän rikottuja ikkunoita. 

Saahan sitä loukkaantua, ei siinä mitään. Itsekin olen aika ajoin loukkaantunut. Minä kun kuulun siihen hyvin suureen ryhmään länsimaisia ihmisiä, joitten mielestä on hyvin loukkaavaa toimia esimerkiksi ISIS-tyyliin eli laittaa ihmisiä polvilleen riviin ja ampua heitä päähän jos satutaan olemaan hyvällä tuulella ja jos ollaan taas huonolla tuulella, niin nirhiä heiltä puukolla päät irti. Ja sen päälle kuvata kaikki videolle ja laittaa nettiin saatesanoilla että tätä herkkua on luvassa teillekin. Tämä on mielestäni hyvin loukkaavaa. Olisivat mieluummin piirtäneet meistä vääräuskoisista vaikka mauttomia pilakuvia. Sen kanssa pystyy aina elämään. Tuon tappamisen kanssa on vähän huonompaa. Mutta siitä huolimatta niin minä, kuin muutkaan kaltaiseni emme ole kiinnostuneita laittamaan paikkoja paskaksi ja palamaan. Saati sitten lähteä vahingoittamaan ihmisiä.

Kirjoitan mielummin loukkaantumisestani blogissani ja vielä perustellen, miksi olen loukkaantunut, vetoamatta joihinkin aikaa sitten kirjoitettujen kirjojen pyhiin lauseisiin. Tietysti jos tekstini käännettäisiin vaikkapa arabiaksi, ne loukkaisivat syvästi heppuja, jotka juuri olivat tyhjentäneet pistooliensa lippaat toisten heppujen pääkoppaan. Ja silloin moni tiedostava henkilö taas tuumaisi, että onkohan Ykänkään pakko mennä provosoimaan tuolla tavalla. Ne samat tyypit, jotka vielä viikko sitten meuhkasivat sananvapauden loukkaamattomuudesta. 

Tällä hetkellä kansallismielisten ”rankin” tapa osoittaa mieltä ja esittää huolestumisensa islamin leviämisestä on Saksasta alkanut Pegida-liike, jota suomalainen media luonnollisesti kuvaa vuoronperään populistiseksi ja vuoronperään äärioikeistolaiseksi. Liike järjestää rauhallisia mielenosoituksia, joihin osallistuvat tavalliset ihmiset. Niissä ei kuole ihmisiä, eikä tuhoudu omaisuutta. Jos vastamielenosoituksia järjestävät vasemmistolaiset elämyspartisaanit paikkoja rikkovatkin, se kuuluu näitten elämyspartisaanien vastuulle.

Luulisi, että tällainen hiljainen ja rauhallinen tapa osoittaa mieltään ei provosoisi edes islamilaisia. Mutta tämäkin on liikaa. Tämäkin on loukkaavaa. Se kävi ilmi tuoreeltaan, kun Saksan poliisi on kieltänyt liikkeen maanantaisen marssin Dresdenissä. Mikä oli syynä? Mikäpä muukaan kuin terroriuhka. Jälleen kerran on loukattu niin paljon, että sanat eivät riitä, vaan pyssyt kaivetaan esille. On huomattavaa, että liike vastustaa Euroopan islamilaistumista. Ja tämä on islamilaisten mielestä niin loukkaavaa, että se oikeuttaa väkivaltaan. Toistan: islamilaistumisen vastustaminen on niin loukkaavaa, että se oikeuttaa väkivaltaan. Jääkö silloin jäljelle vain joko islamilaistumisen aktiivinen tai passiivinen hyväksyminen?

Tavallinen ihminen, minä muitten muassa päätyy helposti johtopäätökseen, että meihin eurooppalaisiin kohdistuu uhka. Samaa mieltä on myös media ja kaikenkarvaiset asiantuntijat. Tosin heidän mielestään se uhka olemme me itse. Me tavalliset, kansallismieliset, yhteiskuntaa pystyssä pitävät ihmiset. Mutta kansallismielisyydestä käytetään myös termiä nationalismi. Ja koska esimerkiksi hahmotushäiriöstä kärsivä mediamme ei pysty erottamaan toisistaan sanoja nationalismi ja natsismi, on nationalismi se sana, joka pistää tiedostavan ihmisen järjen hirttämään kiinni. Erinomaisena esimerkkinä on tuore Helsingin Sanomien pääkirjoitus, jossa kukas muukaan kuin suuri ajattelija Saska Saarikoski varoittaa meitä taas kertaalleen nationalismista. Hänhän toki käyttää termiä äärinationalisti, mutta sen termin sisään kuulun niin minä, pääosa tämän blogin lukijoista kuin Pegida-liikkeen mielenosoittajat. Joiden rauhallista mielenilmausta uhattiin islamilaisten terrori-iskulla. Saarikoski ei muuta tunnekaan kuin äärinationalismin.

Saarikoskelle nationalismi on Herrasta Perkeleestä. Itse ajattelen niin, että nationalismin seurauksena syntyivät mm. sellaiset valtiot kuin Suomi, Viro, Latvia ja Liettua. En usko, että näitten valtioitten syntyminen on rikos ihmiskuntaa kohtaan. Mutta Saska ei olisi Saska, ellei hän löytäisi nationalisminvastaisuuteensa joka kerralla yhden vaihteen lisää. Tähän mennessä Saska on todennut meille nationalisteille että lopettakaa heti, koska Hitler. Nyt hän lyö pykälän lisää, ja toteaa, että lopettakaa heti, koska Stalin:

Euroopassa keksittiin 1800-luvulla nationalismin aate, jonka mukaan valtio, kansakunta ja kansallinen kulttuuri kuuluivat samaan pakettiin, mitä harva oli ennen sitä tullut edes ajatelleeksi.

Kansallisuusajattelu johti vähemmistöjen sortoon, pakkosiirtoihin ja kansanmurhiin monessa maassa, totaalisimmin Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa. Viimeksi nationalismin kauhuja saatiin todistaa 20 vuotta sitten Balkanilla.

Vaatii jo varsin suurta pokkaa ja kekseliäisyyttä varoittaa nationalismista ja perustella se Stalinin Neuvostoliitolla. Lienenkö koulussa lukenut vääriä historiankirjoja, mutta ainakin itse muistan, että kyseinen Stalin oli gruusialainen. Jos hän olisi ollut nationalisti, hän olisi pysynyt Gruusiassa ja pyrkinyt toimimaan siellä oman maansa parhaaksi. Sen sijaan hän toimi tavalla, mikä muuten nykyisessä antinationalistisessa EU:ssakin on kovasti suosittua, eli hylkäsi ahtaan kansallisen viitekehyksen ja siirtyi suurempaan, monikansalliseen ja maitten rajat ylittävään järjestelmään. Tässä järjestelmässä hän saavutti erittäin menestyksekkään aseman ja onnistui internationaalisessa hengessä tapattamaan kymmeniä miljoonia ihmisiä kymmenistä eri kansakunnista.

Ja eikös se Jugoslaviankin sisällissota ollut erään monikulttuurisen kokeilun traaginen loppu?

Toistan: Saska Saarikoski varoittaa nationalismista ja käyttää esimerkkinä Stalinin Neuvostoliittoa. Pistäähän hän vielä pisteeksi i:n päälle väitteen, että myös maailmanlaajuiseen kalifaattiin pyrkivä ISIS edustaa itse asiassa kansallismielisyyttä. Loogista jatkumoa Saskan linjalle, sillä hänhän edustaa poliittista ideologiaa nimeltä saskasaarikoskismi, jonka pohjaidea on se, että hän opettaa ja rahvas kuuntelee. Ja hänet on hitto vieköön otettava tosissaan. Muuten hän puolestaan loukkaantuu. Ja se vittuilu saa muuten luvan nyt loppua.

Siihen todetaan hotellin respastakin, että hei jätkät, jos se Saskalle vittuilu ei nyt lopu, niin sitten se vaan jatkuu. Joka tapauksessa Suomen suurin päivälehti Helsingin Sanomat piti Saskan avautumista todellakin niin tärkeänä, että julkaisi sen pääkirjoituksenaan. Jolloin respan on pakko pölliä tähän kirjoitukseen kommentti, jonka lausui Hommaforumin nimimerkki Tuo Mies:

Eräs naispuolinen sukulaiseni pyrkikin aina lukemaan Hesarin pääkirjoitukset jotta tietäisi mitä ajatella päivän kysymyksistä. Hän dementoitui sisarusparvesta ensimmäisenä.

Tämän päivän Euroopassa on päädytty siihen mielipuoliseen tilanteeseen, jossa tappaminen, polttaminen ja tuhoaminen perustellaan loukkaantumisella ja sillä, että islamilainen oppirakenne ei sinänsä tapa ketään, eivätkä nämä ihmiset toteuta todellista, länsimaalaisten asiantuntijoitten määrittelemää islamia. Ihmisten kuolema ei ole sinänsä ongelma, vaan se, että heidän kuolemansa saadaan selitettyä oikeaan viitekehykseen. Tappajina ja riehujina toimivat islamilaiset ihmiset. Mutta koska heidän toimintansa ei ole länsimaisen asiantuntijan mukaan islamia, me emme saisi edelleenkään suhtautua islamiin ja islamilaisiin ihmisiin minkäänlaisella epäluulolla.

Jos Pegida-mielenosoituksen sivustalla olisi henkilö, joka kantaisi kylttiä ”Allah on Suuri”, hän pääsisi varmasti kotiin omin jaloin. Jos taas islamissa maissa pidetyissä mielenosoituksissa joku kantaisi kylttiä ”Je suis Charlie”, hänet revittäisiin kappaleiksi. Islamilaisten ihmisten toimesta.

Siitä huolimatta virallinen uhka ei ole islam, eikä islamilaiset ihmiset. Virallisena uhkana ovat tavalliset nationalistiset ihmiset. Jotka eivät tapa, vaan puhuvat ja kirjoittavat. Näköjään eurooppalaiselle tiedostavalle eliitille sana on väkivaltaa suurempi uhka. Väkivaltaa voidaan sietää, sanaa ei. Väkivallan voi selittää olemattomaksi. Perusteltua viestiä ei. Se voidaan yrittää vain vaientaa.

Lopuksi vielä:

Minähän en ole uskonnollinen. Tuumin, että jos kuoleman jälkeen on jotakin, niin sittenhän minä sen näen. Jos sen jälkeen ei ole mitään, en minä siitä mitään tajuakaan ja senkin kanssa kyllä pärjää. Siitä huolimatta, nykyistä uskontojen välistä varsin yksipuolista rähinöintiä katsellessa totean sen, minkä aikanaan äänimies Hössen suulla totesin, eli jos kristittyjen Jumala ja islamilaisten Allah ottaisivat sylipainin, niin Jumala ottaisi jo ensimmäisessä erässä selkävoiton.

Jaa miksikö?

Jumalahan tuumii, että tehkääpä maan matoset elämällänne minkä teette, mutta kuoleman jälkeen se olen minä, joka sanoo mistä närhi paskoo. Minulla on kaikkeuden suurin haba, enkä minä tarvitse teidän apuanne.

Sen sijaan Allah tuntuu tarvitsevan huomattavasti enemmän maanpäällistä apua kannattajiltaan. Ja sitähän hän toki saa. Niin omilta kuin vierailta.

39 kommenttia:

Castor kirjoitti...

Toistan itseäni: kansallisvaltiot ovat aina kyenneet tarjoamaan KANSALISILLEEN kaikkein parhaimmat elinehdot. Basta!

Kommunistinen internationaali? Onkohan Saarikoski tai mikä hänen nimensä sitten onkin, unohtanut jotain oleellista?

Oli aika jolloin tätäkin laulettiin "Suojeluskunnat Suomenmmaassa järjestystä vaatii...". Mitähän kaarteja Suomessa jo on ja millä puolella, mitä vastaan ja minkä puolesta?

Ja jos ei nyt tullut rasistin ja äärioikeistolaisen leimaa, niin ihmettelen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Näinpä on. Mietitään sitä, mikä olisi suomalaisten asema, jos ne olisivat pysyneet joko osana Ruotsia tai sitten Venäjää/Neuvostoliittoa/Venäjää. Olisiko suomalaisia ollenkaan? Puhuttaisiinko täällä suomen kieltä?

Mitä tulee Saskaan itseensä, niin se tapa, millä hän kasvojensa menettämisen jatkuvasti pahenevassa pelossa kirjoittaa historiaa uusiksi, on sinänsä noin taiteellisessa mielessä jo jotenkin kaunista.

En tiedä suojeluskunnista. Mutta viestihän ylempää on selvä: älkää tehkö mitään. Älkää olko peloissanne. Älkää reagoiko. Älkää varautuko. Vaaraa ei ole, koska me selitämme, ettei vaaraa ole. Seuraavaa iskua odotellessa. Ei teidän tarvitse varautua puolustamaan itseänne. Keskittykää edelleenkin elättämään etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellistä väestönosaa. Se on hyväksi teille. Koska me sanomme niin.

Kuinkahan kauan tuo menee läpi? Esimerkiksi Ranskassa tai Ruotsissa?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kyllä pitää korjata Ykää…

Islamilaisissa maissa islamilaisten islamistien islamin puolesta islamin nimissä pitämät mellakat/mielenosoitukset/vallankumoukset/intifadat/kivitykset/teloitukset/äläwäbäilyt eivät mitenkään liity islamiin. Kysy vaikka Li Andersonilta, Jaakko Hämeen-Anttilalta tai Pravdan kolumnisteilta!

Sitä paitsi ei-islamilainen olemassaolo on sinänsä provosoiva loukkaus islamia kohtaan ja tulee siis islamin näkökulmasta poistaa mitä pikimmin niin että kaikki saavat asua saman rauhan ja harmonian islamilaisen version puitteissa. Eikä tämäkään liity mitenkään islamiin.


Islamin karttaminen, vastustaminen, totuuden puhuminen islamista… ne vasta islamin loukkaamista ovatkin. Eikä sekään liity mitenkään islamiin.

Saarikoskelaisen logiikan puutteisiin on sitten ihan turha vedota ellei satu tuntemaan ainuttakaan Saarikoskea. Ilman henkilökohtaista S-tuntumaa ihminen voi erehtyä luulemaan S-läisiä tavallisiksi kuolevaisiksi joihin liittyvät samat logiikan, moraalin ja rehellisyyden vaatimukset kuin ihmisiinkin.

Sitä paitsi nationalismia se on internationalismikin. Vähän samoin kuin realismia se on surrealismikin.

Ja oli sitten uskovainen tai ei, niin kannattaa kattoa Raamatusta että mitä siellä kerrotaan pahuudesta ja kokeilla että kuinka monta kohtaa loksahtaa islamin kohdalla kohdalleen. Tolleen bingottuaan voi sitten miettiä että mahtaako islam olla saatananpalvontaa, Muhammed se kuuluisa väärä profeetta ja islamin leviäminen ongelmineen sitä inhottavaa lopunaikojen painajaista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Piru vie, nyt täytyy todeta, Ilkka Kanervaa Johanna Tukiainen-skandaalissa siteeraten, että… tein… virhearvion…

Unohdin Lin ja Jaakon kokonaan. Ja taidan ymmärtää, että olen kirjoittanut taas kertaalleen täysin perustelematonta länsimaisten islam-tulkitsijoitten islam-näkemyksen vastaista propagandaa. Ja tuon S-tuntuman unohdin kokonaan, joten piru vie vielä kerran, ei kai tässä auta muu kuin repiä ihokkaansa.

Mutta yksi ajatus mieltäni vielä hiertää.

Voisiko minullakin olla vielä toivoa? Vai olenko täysin menetetty?

Castor kirjoitti...

Onhan se surrealismi tietenkin realismia, mutta kun se on määritelmän (sic!) mukaan "ylitodellista"...

Noista kaarteista, en tarkoittanutkaan, että sellaisia olisi (?) tai että minä niitä haluaisin perustaa, pois se minusta! Olen ihan saman rauhan kannalla kuin islam.

Strix Senex kirjoitti...

Tahtoo tulla pliisua kommentointia, kun on kirjoittajan kanssa samaa mieltä, mutta minkäs sille voi, kun se tuntuu kovasti aiheelliselta. Tässä nimittäin tuli taas esiin pari asiaa, jotka oli kirjoitettu ymmärryksellä ja ajatuksella. Samalla joutui taas ihmettelemään, että miksi aivan tavallinen lautamiesjärki on niin harvinainen hyödyke.

Ensimmäinen oli tämä sananvapausasia. Se lautamiesjärki sanoo, että nauriinvarasta ei hirtetä. No, tässä Charlie Hebdo tapauksessa nauriinvaras ammuttiin. Ja meillä näyttää tuhat ja yksi skribenttiä selittäneen, että kyllä se Charlie kaivoi verta nenästään ja ei pitäisi pilkata ja ei se ole sananvapautta jos saa sanoa sopimattomia. Ja kaikissa näissä kirjoitelmissa unohtui syyn ja seurauksen suhteuttaminen. Kuurnittiin hyttynen (Charlie on melkoinen törkylehti) ja nieltiin kameli (pilakuvien, ainakin huonojen sellaisten, tekijät saa ampua). Oli siis ilahduttavaa nähdä edes yksi kirjoitus, jossa osattiin suhteuttaa syy ja seuraus. Huonoksi koetun pilakuvan saa haukkua, mutta sen tekijää ei saa ampua, eikä edes pahoinpidellä.

Toinen on tämä monikulttuuri. Sitähän tupataan käsittelemään juupas-eipäs tasolla, kun sitä pitäisi käsitellä optimointiasiana. Se on vähän niin kuin pohdiskelisi, että pitääkö autokuskin ajaa tien vasemmalla puolella olevaan ryteikköön vai oikealla puolella olevaan louhikkoon sen sijaan, että miettisi, että miten sitä tietä pääsisi sujuvimmin eteenpäin.

On tietysti totta, että suljetut monokulttuurit tuppaavat kehittymään sisäänpäin lämpiäviksi, pysähtyneiksi ja taloudellisesti takapajuisiksi. Nykyisen tiedonvälityksen ja matkustamisen maailmassa tämä tuntuu aika vähäiseltä riskiltä. Pohjois-Koreallakin on vaikeuksia oman monokulttuurinsa ylläpitämisessä.

Liian heterogeenisten ja yhteen sopimattomien kulttuurien pakkaaminen samaan purtiloon taas tuottaa räjähdysalttiin seoksen. Hyviä esimerkkejä, ihan vain pintaraapaisuna, ovat vaikkapa Yrjön esiin ottama Jugoslavia (joka räjähti palasiksi), Neuvostoliitto (joka räjähti palasiksi), Habsburgien monarkkia (joka räjähti palasiksi), Ruanda (jossa hutut murhasivat tutseja) tai vaikkapa Pohjois-Irlanti (jossa vaivoin on päästy jotensakin rauhalliseen olotilaan).

Tämmöinen tavallinen tallaaja on taipuvainen ajattelemaan, että kun kulttuurien välillä on sekä kitkaa, että hedelmällistä vuorovaikutusta, niin järkevämpää olisi pohtia sitä, että minkälaiset kulttuurit sopivat yhteen ja missä suhteissa niitä voi ja kannattaa sekoittaa, että saataisiin aikaan ruutitynnyrin asemesta maistuva keitos. Siitä pohdiskelusta saattaisi syntyä joitakin hyötyjäkin, ellei suorastaan pieniä viisauden murusia. Toimittajan kannaltahan asia on tietysti toinen. Pohdiskelu hidastaa kirjoittamista ja juupas-eipäs tasolla voidaan käydä polemiikkia siihen asti, että toimittaja pääsee eläkkeelle.

Kumitonttu kirjoitti...

Saska kirjoittaa: Yhdysvaltalaisen Coloradon yliopiston uskontotieteen professori Brian A. Catlos kirjoitti 2. tammikuuta The Washington Post -lehdessä, että kansallisuusaate löytyy itse asiassa myös Isisin taustalta.

Nyt taas sellaista uuskieltä, ettei ole totta. ISIS edustaa kalifaattia, joka on mahdollisimman kaukana kansallisuusmielisyydestä.

Tässä Saarikosken kirjoituksessa paistaa se älyllinen umpisolmu johon liberaali vasemmisto on itsensä sullonut kiemurrellessaan tuskissaan. He näkevät hyvyyden edustajana "yksilönvapauden, suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden" kuten Saska kirjoittaa. Pahuuden edustajana on puolestaan kansallismielisyys, koska Hitler ja Stalin juhlivat arjalaista herrarotua ja Suurta Isänmaallista sotaa (samassa järjestyksessä).

Saskan analyysi on puutteellinen ja pahasti virheellinen. Kansallisuusmielisyys ei ollut Hitlerin ongelma sen enempää kuin Mannerheimin, Rooseveltin tai Churchillin. Hitlerin ongelma oli ideologiassa syvemmällä - se perustui varastamiseen. se oikeutti varastamisen samalla tavalla kuin islam oikeuttaa valehtelun vääräuskoisille. Saska ei ymmärrä, että nuo molemmat aatteet olivat eettisesti degeneroituneita.

Saskan kaltaiset ovat kusessa, kun on paljastunut että Ykä ja lukijansa kaltaiset miehet suvaitsevat toisenlaisuutta, kannattavat moniarvoisuutta ja yksilönvapauksia. Mitä tekee Saska - ei siedä ajatuksia jotka poikkeavat hänen omistaan. Mitä avarakatseisuutta se edustaa? Se - ja nimenomaan juuri SE - asettaa Saarikosken noiden mainitsemiensa jihadistien seuraan. Molemmat vihaavat halla-aholaisia kuin ruttoa. Erona on, että saarikosket tuomitsivat hänet oikeudessa kun taas jihadistit ratkovat kysymyksen kenttäoikeudessa charliehebdon tapaan.

Lauri Stark kirjoitti...

Ei, millään ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Loukkaantumisesta, puolestaloukkaantumisesta ja tolkun hylkäämisestä on monia eri versioita. Tässä yksi. Ainesta legendaksi.

http://reason.com/blog/2015/01/15/womens-college-cancels-vagina-monologues

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sulla Ykä on vielä toivoa.

Sulla on kyllä vaikeet lähtökohdat. Lastensuojelutyöntekinä sulle voi toi aishaamisen hyväksyminen tuottaa pieniä ongelmia. Muistat vaan että aishaaminen liittyy islamiin ja on sitä kautta islamin pyhittämää mutta samaan aikaan sillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa - vaikka aishaamisen kritisoimisesta saakin kaikkien pedofiilien ylimmän valtakunnanystävän Illman Muutan väitösväpellystulkintoineen kimppuunsa.

Ja yksavioisena sulla on tietenkin vähän ympäripuhumista Ylvan suhteen tietyissä asioissa. Pukeutuminen, vaimon asema, muiden vaimojen asema…

Ja tossa S-logiikassa mulla on sulle hyvä neuvo: Tarjoo jollekulle alkoholismiin taipuvaiselle S-logiikkalaiselle muutama bisse. Lainaa sille sen jälkeen satanen rahaa. Koita maksupäivänä ja muina sitä seuraavina mahdollisina ajankohtina saada S-logiikkalainen maksamaan suosiolla velkansa. Katto kalenterista kauanko kestää ennen kuin velat alkavat muuttua saataviksi.

Tommottella S-logiikan pikakurssilla sä saat ittes sisäistämään S-logiikan perimmäisen luonteen. Eikä maksa paljon.

Ongelmallisin kohta tossa on tietenkin se, että sun pitäis löytää jostain alkoholismiin, pummaamiseen ja yleiseen loppasuisuuteen taipuvainen kyseisen suvun jäsen. Ongelman syvyyden voi jokainen pyrkiä päättelemään ihan oman kokemuksensa, mielikuvansa ja kulttuurintuntemuksensa muodostamissa raameissa.

Kumitonttu kirjoitti...

NJET-liite kyselee:

Tällä viikolla isänmaalliseksi itseään kutsuva suomalaismies sai tuomion Jyväskylän kirjastossa tapahtuneesta puukotuksesta. Uutisraportti kysyi isänmaallisilta suomalaisilta, mitä he aikovat tehdä asialle.

Minäpä voin vastata, kun kerran kysytään. Laittamalla kaikenmaailman häiriköt joko hoitoon tai vankilaan, jotta sivulliset voivat kulkea turvassa. Vaikka kovat rangaistukset eivät parannakaan rikollista, ne parantavat yhteiskuntarauhaa.

Ihan konkreettisesti aion äänestää sellaista ehdokasta kiitokseksi, joka kannattaa seurauksia väkivaltaa käyttäville yksilöille, jengeille ja uskonlahkoille. Lisäksi aio jatkaa bloggausta ja kertoa suomeksi ihmisille näistä näkemyksistäni. Minäkin kuljin tyytyävisenä vielä suvaitsevaiduuden kirkkaassa loisteessa kymmenen vuotta sitten, kunnen pimeyden voimat imaisivat minut hahmottamaan, että Jyväskylän kirjastokeissin uhrien ideologia johtaa täystuhoon. Ruotsin esimerkkiä seuraten, Jyväskylän "uhrit" eli lianderssonit ja dankoivulaaksot, ovat nyt hyvän kysymyksen edessä:

Koskeeko vastuullinen sananvapaus myös heitä, kun osallistuvat mellakointiin, väkivaltaan ja niiden ihailuun? Vai koskeeko vastuullinen sananvapaus vain niitä, jotka penäävät, koskeeko vastuullinen sananvapaus myös muita.

Sandscorpion kirjoitti...

Kiitos tuosta viikon Saska-annoksesta. Oli taas sellainen wtf-elämys, että pitää katsoa jos vastaisin pääkirjoitukseen itsekin.

Minusta vähän tuntuu, ettei Saska itsekään oikein tiedä, mitä nationalismi hänen mielestään on. Hänen mainitsemillaan tapauksilla ei ole juuri muuta yhdistävää tekijää kuin se, että jokin ryhmä tekee väkivaltaa muille. Päättelen siitä, että Saskalle nationalismi on vain oletusarvoinen lähtökohta järjestyneelle väkivallalle, eikä niinkään mikään selkeä aate.

Niinpä Saskan mielestä antinationalistisessa yhteiskunnassa ei olisi väkivaltaa (kun taas nationalistisessa sitä väistämättä on). Tämähän on vasuripiireissä varsin yleinen uskomus - että jos ihmisten väliltä poistettaisiin kaikki kategoriat eivätkä he enää voisi jaotella itseään omiin ja muihin, ei enää olisi mitään syitä rikoksiin ja muuhun pahantekoon. Yleensä tuo porukka höpisee vanhentuneista pelikonsoleista, ja tämä on vain saman sodan eri rintama.

Raamatussa on paljonkin lausahduksia, jotka ovat fiksuja täysin riippumatta siitä, onko kirja uskonnollisessa mielessä totta. Oma suosikkini on "hedelmistään puu tunnetaan". En tiedä, onko Koraanissa mitään vastaavaa.

Vasarahammer kirjoitti...

Muslimien käyttäytymisen syyt voi yleensä jäljittää heidän profeettaansa, jota he jäljittelevät.

Muhis murhautti aikanaan niitä, jotka arvostelivat häntä (esim. Asma bint Marwan).

Professori kirjoitti...

Olen tullut siihen tulokseen, että muslimien exoduksen seurauksena on maltillisesti islamisoitunut Eurooppa. Siis vähän kuin Tunisia, Syyria tai Egypti.

Siellä ei ole kivaa kenelläkään. Mutta sitä eurooppalaisten enemmistö näyttää haluavan. Joko tiedostaen tai tiedostamattaan.

IDA kirjoitti...

Itse asiassa ei ole uskontojen välistä rähinää. Kristityt eivät oikeastaan missään hyökkää islamia vastaan. Israelissakin on kysymys kansallisvaltiosta, ei juutalaisuudesta uskontona. Eli islam hyökkäilee vähän kaikkialla rähisten itsekseen.

Anonyymi kirjoitti...

Juu eikös tuo Josif Vissarionovitš Džugašvili ollut Gruusian poika ja tämä toinen, ajastaan edellä ollut, suurmies A.Hitler ollut syntyjään Itävallasta. Että se siitä nationalismista.

Jos kuitenkin -39-45 olisivat nationalistit Suomesta puuttuneet, olisimme "itsenäistyneet" joskus -91 aikoihin ja puhuisimme edelleen äidinkielenä venäjää, isovanhempien siirryttyä Kolymman suola, vai lyijykaivoksia siellä on?

saskan, hame-anttilan lin ja dan-the manin voi jättää suosiolla, pravdan toimittajien kera pahkasikaparodiasingulariteettiin ja jatkaa kettuilua, kyllä joku niistäkin tätä silloitällöin lukee.

Olen Nationalisti (nykyisillä määritteillä myös umpipaharasisti) ja ylpeä siitä. Mikäli tilanne eskaloituu siihen että Pegida-liike alkaa noudattaa islamistista käsitystä loukkaantumisesta, olisin kovasti huolestunut, sitä kun kutsutaan sisällissodaksi ja etniseksi puhdistukseksi. Valitettavasti siinä leikissä pleksiin saavat myös ne integroituneet maahanmuuttajat joista ainakin tuntemani ovat aivan tolkun ihmisiä ja maksavat veronsa ja hoitavat velvotteensa siinä missä normi pottunokkakin.

-aNo

Anonyymi kirjoitti...

Terrorismintutkija rauhoittelee meitä!
Ylen sivulta poimittua:

"Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki kyseenalaistaa Euroopan päättäjien reaktiot viime aikaisiin terrori-iskuihin.

Malkin mukaan päätöksentekijöiden suhteellisuudentaju on iskujen seurauksena vaarassa hämärtyä.

– Euroopassa aletaan jo kolkutella niitä rajoja, paljonko tähän uhkaan kannattaa kiinnittää huomiota ja suunnata resursseja, Malkki sanoi maanantaina Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Malkki peräänkuuluttaa laajaa poliittista keskustelua siitä, miten terrorismin vastaista toimintaa halutaan kehittää.

– On hyvin tyypillistä, että paineita kohdistuu siihen miten luoda tiukempaa lainsäädäntöä. Sen suhteen pitäisi olla kriittinen, hän sanoo.

Tutkijan mukaan yksi vaarallisimmista terrorismin aiheuttamista vahingoista on ylireagointi.

– Oikeastaan terrorismissa vaarallisinta on se, että se voi alkaa viedä resursseja ylimitoitetusti siihen nähden, kuinka paljon se loppujen lopuksi uhkaa kansalaisten turvallisuutta, Malkki sanoo.

Hän huomauttaa, että Suomessa kuolee vuosittain henkirikoksiin keskimäärin enemmän ihmisiä, kuin Euroopassa on kuollut terrori-iskuissa vuonna 2005 Lontoossa tehtyjen iskujen jälkeen."

Tutkija myös lohdutteli, että ihmisiä kuolee tuhatmäärin tapettuina joka tapauksessa. Optulan sivuilla on erinomaiset tilastot henkirikoksista, ketkä tappaa ja minkälaiset ihmiset ovat eniten alttiina hengenmenolle. Vastaus nopeasti: rapajuopot ja rikolliset tappaa toisiaan, keskenään ja ristiin. Viattomat ja keskimääräiset ihmiset saavat olla näiltä porukoilta sittenkin rauhassa.

Terroristit taas, perkele, tykkäävät murhata viattomia ihmisiä ennalta-arvaamatta. Vasta Norjassakin suunnittelivat partasuut tappavansa jonkun sattumanvaraisen perheen katkomalla kaulat ja sitten väkivaltavideo olisi taas lähtenyt epävireisen musiikin keralla levitykseen.

Olen ihan helvetin kyllästynyt tähän Ylen ja muiden hymistelyyn ja siloitteluun. Muslimit ovat osoittaneet haluttomuutensa omaksua länsimainen elämäntapa ja näyttäneet aikomuksensa aivan selvästi. Mitä hittoa pitää vielä tapahtua, että täälläkin aletaan uskoa jo läsnäolevaan vaaraan.

Lähimmäisetkin tässä jo kärsii, kun vetää niin synkäksi.
Saarikosken juttua en edes aio lukea, saisin sydärin.

Dr Outhouse

sinikka kirjoitti...

Ykä,

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Asiaa joka sana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitokset. Itsellä nosti illan aikana sen verran korkean kuumeen, että äly on jo puoliksi ämpärissä. Lähden punkkaan ja ämpäröin loputkin. Palataan!

sinikka kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Pantalone kirjoitti...

Jotain absurdia on siinä kun vasemmistolainen vakaumuksellinen ateistilehti piirtelee pilakuvia Muhamedista ja tulee tapetuksi, niin suomen vasemmisto hyppii seinille, kun heidän mielestään äärioikeisto ja nationalistit provosoivat muslimeja veritöihin. Sitten ateisti-vasemmistolaiset piirtelevät lisää pilakuvia Muhamedista, jonka seurauksena muslimit aloittavat kristittyjen murhaamisen afrikassa, ja yllätys yllätys vasemmisto katsoo lopullisesti todistetuksi äärioikeiston ja nationalistien provokaatiot muslimien villinnyttämiseksi.
...saakohan tuosta mitään tolkkua? Yhtälö on niin absurdi, että se on vaikea pukea sanoiksi.

Strix Senex kirjoitti...

"Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki kyseenalaistaa Euroopan päättäjien reaktiot viime aikaisiin terrori-iskuihin.

Malkin mukaan päätöksentekijöiden suhteellisuudentaju on iskujen seurauksena vaarassa hämärtyä.

– Euroopassa aletaan jo kolkutella niitä rajoja, paljonko tähän uhkaan kannattaa kiinnittää huomiota ja suunnata resursseja, Malkki sanoi maanantaina".

On se hyvä, ettei tuo Malkki ole palokunnassa. Se varmaan toteaisi alkuvaiheessa olevan tulipalon äärellä, että ei tämä vielä mikään iso ole. Ei tähän kannata kiinnittää mitään huomiota.

Castor kirjoitti...

Ehkä Öfors, Snellman, Saarikoski, Saarikoski, Öfors, jne. on tullut sukuun ja ajattelee, niin kuin pilvi lentää (yksi Pentti Saarikosken suurimpia ajatuksia).

Toinen suuri ajatus on tietenkin tämän nerokkaan lyriikan sisällä: "Toijalan takana ei ole mitään, pikajuna pohjoiseen lähtee raiteelta kaksi, ikkunoissa tanakat kasvot, kiviset pellot, ja lapset kuin pulleat kurkut."

Öfors kieltämättä tulee sukuun: ei osaa kirjoittaa ja menestyy sillä alalla. Olin Tukholman kultturitalossa seuraamassa kännisen Pentti Saarikosken vuodatuksia, ja häpesin maahan saakka. Ruotsalaiset olivat jo silloin avoimia kaikelle paskalle. JA sisäänpääsy oli ilmainen!

Juha kirjoitti...

Pikaista paranemista Ykälle. Olen tässä viime päivinä, lueskellessani mm Pravdaa ja Suomen Kuivalehteä, huomannut uuden trendin, tai ainakin ollut huomaavinani. Näistä taannoisista terrori-iskuista kertovissa jutuissa vältetään käyttämästä sanoja "islam", "muslimi" tai edes "islamisti". Poliittisesti korrektia on nyt puhua "jihadistista", mikä ei tietenkään ole väärin. Varsinkin kun kaikki ymmärrämme, että näillä terrori-iskuilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.
Onko kukaan muu kiinnittänyt tähän huomiota?

Becker kirjoitti...

Eipä tuohon Ykän blogiin juuri lisättävää ole.

Nyt sitten mielenkiinnolla seurataan mitä maailmalla tapahtuu.
Päättäjät selittelevät ja vääntävät mustaa valkoiseksi lahkeet/hame tutisten. Ja tutinaan on syynsä, sillä islamismi ei ole maailmalla kovin suosiossa. Lisää murhia on taatusti tulossa.

On vähän huvittavaa seurata miten media ja päättäjät syyttelevät meitä jotka emme osoita suosiota heidän horinoilleen, rasisteiksi.

Kaikki muslimit eivät todellakaan haaveile vääräuskoisten tappamisesta, mutta kun valtaan pääsevät yleensä aktiiviset ja verenhimoisemmat, niin eipä siinä juuri "länsimaistuneella" ole valinnan varaa, muuta kuin liittyä allahu akbar kuoroon.

Ja Ykä ottaa nyt lunkisti ja hoitaa taudin siihen kuntoon että saadaan tuo äly taas ämpäristä omalle paikalleen.


Hemuli kirjoitti...

Yksittäistapaus tämäkin, eikä kerri Islamista mitään:
http://m.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421742394330.html?pos=most-popular

Boko Haram tappoi 2000 ihmistä, koska heidän mielestään koraani näin käski.

Korjatkaa jos olen väärässä mutta edes väljästi kristinuskon vuoksi ihmisiä on viimeksi lahdattu sata vuotisessa sodassa,noita vainoissa ja uskon puhdistuksessa. Mitään noista ei voi oikein laskea nykyaikaisiksi tapahtumiksi.

Ovatko islamistit jääneet keskiajalle omasta vajavaisuudestaan vai lukitseeko Islam kannattajiensa mielet keskiajan tasolle?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille, Strix Senexille, Kumitontulle, Korppi on oikeudelle, Ano1:lle, Ano2:lle, Sandscorpionille, Vasarahammerille, Professorille, IDA:lle, aNo:lle, Dr Outhouselle, Sinikalle, Pantalonelle, Juhalle, Beckerille ja Hemulille & kiitos kommenteistanne. Olisko niin, että Allah on kuitenkin Saskan suojana, sillä kun häntä arvostelee, niin tauti iskee ja joutuu heti petiin romuna. No, nyt aletaan olla jo suht kunnossa ja älyäkin on lääditty takaisin ämpäristä pääkuuppaan.

Castor:

Viesti 1: Luulen, että kaarteja ja kuntia ei varmaan kukaan asiakseen halunnut silloin aikana ennen kapinaa. Mutta ”tilanne ajautui siihen pisteeseen, että…” ja nykyinen poliittinen johto tekee kyllä kaikkensa, että ”tilanne ajautuu”.

Viesti 2: Vaan minäpä muistan tuon tapauksen. Enhän toki paikalla ollut, mutta Suomen Kuvalehti teki siitä jutun valokuvineen kaikkineen. Ei mitenkään suomalaisia mairitteleva tapahtuma. Mutta siinä jutussa oli örisemässä yhtä kännissä toinenkin suomalainen kirjailija tai kulttuurihenkilö tjmv, mutta ei nyt tule mieleen, kuka se oli.

Strix Senex:

”Ei nauriin varasta hirtetä” on vissiin satoja vuosia vanha sananlasku ja se on sen verran viisas, ettemme tarvitse sen uudelleenmäärittelyyn apua islamilaisesta suunnasta. Tietysti sekin on mennyt hieman päälaelleen, sillä väkivaltarikoksista selviää ehdollisella ja verorikoksista istuu automaatisesti.

Vertauksesi kuskista on ihan hyvä. Voi muuten sanoa, että nykyajan mittapuulla Suomikin oli varsin pitkään suht suljettu monokulttuuri. Ei täältä juuri matkusteltukaan ennen 1960-luvun loppua kuin mitä nyt joskus Tukholmaan. Silti täällä saatiin aikaan varsin toimiva systeemi. Monkulttuurihan ei tarkoita sinänsä toisten kulttuurien automaattista kyykyttämistä, ja vertauksesi kulttuurien hedelmällisestä vuorovaikutuksesta sopii hyvin vaikkapa pohjoismaihin. Erillisiä valtioita, mutta kulttuuriltaan samaa pohjaa ja ne ovat tulleet keskenään hyvin toimeen.

Kumis:

Viesti 1: Tietysti Saarikoskella on tuon lisäksi ongelmanaan myös egoistinen umpisolmu, sillä hänhän mieltää itsensä suureksi opettajaksi eikä kestä sitä, että häntä pidetään aina suuremmassa määrin vitsinä.

Käytit mm. minua esimerkkinä ja sehän sopii, sillä minä olen ollut tekemisissä vähintään yhtä monen kansakunnan edustajan kanssa kuin Saarikoski ja yleensä vielä niitten hankalampien tapausten kanssa. Mutta kun ihmisen ottaa ihmisenä, niin aina on juttuun tultu, eikä minulla ole minkäänlaista tarvetta kyykyttää ketään. Se ei sovi Saarikosken yhtälöön.

Viesti 2: Tästä tuomiosta voi muuten sanoa, että normaalisti lievien tuomioitten kannalla oleva tiedostavaisto itki nyt kovasti kovempien tuomioitten perään. Ja tuo kysymys siitä, mitä isänmaalliset suomalaiset aikovat tehdä asialle on aika mielenkiintoinen. Jos me pannaan pystyyn katupartioita sillä perusteella, että pyritään estämään natsien toiminta niin näinköhän tuo menisi läpi? Luulen, että se ns. vastuullinen sananvapaus koskee vain minua, sinua ja kaltaisiamme. Mulla on muuten työn alla kirjoitus, jossa eräs Yrjö kulkee matkan suvaitsevaisuudesta Voiman Pimeälle Puolelle.

Korppi on oikeus: Kiitos linkistä. Täytyy sanoa, että tossa iskettiin asian ytimeen. Joku minua parempi englannin taitaja saisi kääntää tuon suomeksi. Peace! And yes, it has nothing to do with islam.

Ano1:

Kiitos tuostakin linkistä. Tavat loukkaantua ovat edistyksellisessä yhteiskunnassa loputtomat.

Ano2:

Totta tuo, mitä vaikeista lähtökohdista puhut. Tuosta aishaamisesta ja työstäni tuli mieleen se, että vuonna 2009 Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab esitti mielipiteenään, että aviollisen elämän voi tyttö aloittaa 11 – 13-vuotiaana. Avioliitossa lapseen sekaantuminen ei ole pedofiliaa. Ei siitä mitään meteliä noussut. Löytyi symppaajiakin, siltä tiedostavalta puolelta. Kun on erilaisia kansoja ja tapoja.

Tuo S-logiikan testaaminen voisi sattua hyvinkin kohdalleen, mutta en ota riskiä ja juon nekin kaljat itse.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Sandscorpion:

Tuo määritelmä Saskasta voi pitää hyvinkin paikkansa. Minä ajattelen aina myös sitä inhimillistä puolta ja haistan epätoivon, sillä Saska ja kumppanit ovat voineet tehdä valistustyötään parikymmentä vuotta minkään häiritsemättä ja nyt tilanne on muuttunut. Oma asema halutaan tietenkin säilyttää, joten selitykset on etsittävä aina kauempaa. Ja sitä mukaa huvittavammaksi ne tietysti käyvät. Löytyy tietysti ihmisiä, jotka nielevät mitä tahansa, ja luulempa, että tuota nationalismi vs. Stalinin Neuvostoliitto tullaan pian lukemaan jostain toisestakin kolumnista.

Vasarahammer:

Yep. Ja tulee muistaa, että islamin (jolla ei länsimaisten asiantuntijoitten mukaan ole mitään tekemistä islamin kanssa) mukaan Mohammed on täydellinen ja virheetön esimerkkiyksilö, jonka tekoja ja oppeja muslimin on noudatettava.

Professori:

Sanoisin, että olemme tilanteessa ”tuo on jo mahdollista”, mutta ei vielä onneksi itsestäänselvyys.

IDA:

Totesinkin, että se on varsin yksipuolista rähinää. Itse asiassa kristillinen kirkko saisi jo vähän rähistäkin. Ihan jo itsensä takia, sillä yleisuskonnollista ekumeniaa on turha islamin puolelta odottaa. Suomen ev lut kirkosta en tässä vaiheessa viitsi sanoa oikeastaan mitään.

aNo:

Totta tuo, mitä puhut. Kun se sota aikanaan alkoi, oli nationalismi sitten jo välttämättömyys, sillä suomalaiset ampuivat sen verran monta Venäjän ukkoa kumoon, että Stalinin koston seurauksena ei välttämättä olisi ollut enää Suomen kansaa ollenkaan. Joku tietysti voi tuumia, että miksei annettu periksi. Sitä voi kysyä mm. virolaisilta.

Dr Outhouse:

Kuvaavaa tuossa uutisessa on tämä korjaus, mikä siihen laitettiin myöhemmin:

”Uutista korjattu 19.1. klo 09.45: Tutkijan aiempi väite, jonka mukaan Suomessa kuolisi vuosittain henkirikoksiin noin tuhat ihmistä, oli virheellinen. Oikea määrä on alle sata.”

Ja alkuperäisessä uutisessa tämä tutkija totesi asian niin, että ”muistaakseni Suomessa kuolee…”. Jos asiantuntija on asiantuntija, hänen ei tulisi käyttää termiä ”muistaakseni”. Eihän tuo lukema mennytkään kuin kymmenkertaisesti perseelleen.

Myös tuo otsikko oli aika huikea, eli ”Terrorismitutkija: Eurooppa kestää terroria”. Näinkö on? Tuleeko siihen suhtautua kuin kausiflunssaan? No, se vaan tulee…

Sinikka:

Kiitokset kommentista ja paranemisen toivotuksista.

Pantalone:

Voiskohan tuo johtua siitä, että kansallismieliset ja islamilaiset toimivat just väärinpäin kuin tiedostavan maailmankuvan mukaan kuuluisi toimia. Islamilaiset tappavat ja riehuvat. Kansallismieliset eivät. Ja senhän piti mennä just toisinpäin.

Juha: 

Kiitokset. Olo alkaa korjaantua. Petipäivä vielä, mutta nää läppärit on sen verran käteviä, että niitä voi käyttää pedissäkin. Tuo huomaamasi trendi on muuten totta. Kun sanotaan ”jihadisti”, niin eihän se oikeastaan ole edes islamisti vaan ihan jonkun muun erillisen uskon edustaja.

Becker:

Niin päättäjien, toimittajien kuin tutkijoittenkin asema on osittain riippuvainen siitä, että heidän omissa päissänsä kehittämää kuvaa islamista ei kyseenalaisteta. Niinpä musta väännetään valkoiseksi jatkossakin. Ei muuten natseja ja bolsevikkejakaan ollut alussa kuin kourallinen. Mutta nekin olivat niitä aktiivisimpia ja verenhimoisempia. Ja kuinkas hänessä sitten kävi. Islamilaisia on hiukka enemmän kuin kourallinen. Kysehän ei ole aina hyökkääjän voimasta, vaan siitä, että pannaanko hanttiin yleensäkään.

Kroppa alkaa kuntoutua. Kuume tuli sen verran ankarana (siis yli 39) että se myös kyllä syö tautia pois koko lailla vauhdilla.

Hemuli:

Just näin: ”Tapoimme Bakan ihmiset. Todellakin tapoimme heidät, kuten Herramme on ohjeistanut meitä kirjassaan.”

Yksittäistapaus, juu. Ei liity islamiin. Kysymykseesi minulla on oma näkemykseni, joka on tietysti umpirasismia, mutta näen, että islam kaikenkattavana moraalisäännöstönä tekee näin, mutta on myös kansoja, jotka asiakseen etsivät itselleen tällaisen moraalisäännöstön. Jos sitä ei olisi, ne keksisivät sen itse.

Anonyymi kirjoitti...

Niin kirjassa todellakin sanotaan:

"8:39. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Al­lahia {koko maailmassa}, mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Allah, mitä he tekevät.

8:67. Profeetan ei sovi ottaa sotavankeja lunnaiden toivossa ennen kuin hän on suorit­tanut (vihollisten) suu­ren teurastuk­sen.[2] Te tavoit­telette tämän maailman omaisuutta, mutta Allah haluaa teidän tavoit­televan tuonpuoleista. Allah on Mahtava, Viisas."

Anonyymi kirjoitti...

Ykällä on tuolla loistava ajatus.

Jos nuivinaattorit haluaisivat turvata elinympäristönsä hyvinvointia, turvallisuutta ja lasten sekä naisten koskemattomuutta etnisen värinän laittomilta muodoilta niin mikä tahansa naapurustopartio tms. toisi toki salamana paikalle poliisin estämään laittomuksien estämistä. (Kiitos Poliisihallinto sekä Paateron Palatsi tästäkin.)

Vaan entäpäs jos nuivapartio väittäisikin olevansa "äärioikeiston uhkaa torjumassa oleva anarkovasemmistolainen pummi- ja narkkilauma". Eihän poliisi sellaisen touhuihin kehtää puuttua Sehän saisi YLEn, Pravdan, pulun ja paskan sekä Virheän Langan heti kimppuunsa. Tai jos ilmoitettaisiin että kyse on islamistisesta värväys- ja haltuunottopartiosta? Siihen nyt ei ainakaan puuttuisi kukaan.

Hetkinen… imaami Khodr Chehab on siis esittänyt (julkisesti?) että pikkulapsen aishaaminen 11-13 -vuotiaana on muka ok ja moisesta pedofiiliuskonnon pedofiaan yllyttävästä lausunnosta ei kukaan ole nostanut mitään meteliä? (Tässä kohtaa pikagoogletus. Näyttää siltä että aishafiliauskonnon pedoomi on ihan oikeasti yllyttänyt julkisesti imamoimaan lapsia. Hyi häpeä! Ei saa. Yllyttämine on Suomessa rikos - ainakin muille kuin lastenimamointiuskonnon harrastajille.

Kyllä sitä S-logiikkaa kannattaa testata. Rahaa se vain on. Rahalla voi ostaa tietoa ja kokemuksia.

Jotenkin noi Saskan ruuskaisut alkavat olla niin toivottomia että liekö sillä yt-neuvottelujen riski niskassa? Saska maksaa Sanoma Oy:n osakkeenomistajille aika monta miljoonaa euroa vuodessa. Noin yleensä ottaen sijoitustoiminnassa ei olla ihan hirveän suvaitsevaisia sille että joku kaataa sijoittajan rahaa viemäriin ja vittuilee päälle. Ja mitä enemmän islamiin liittymättömiä muslimiperseilyitä maailmaan mahtuu, niin sitä kalliimmaksi nämä Saskat sun muut osakkeenomistajille tulevat. Jo nyt on olemassa ihan todellinen mahdollisuus sille että Maaseudun Tulevaisuus ja muutama pahimmasta mokutuksesta irti pysytellyt nettilehti syö Pravdan ja joidenkin sen hengenheimoilaisten levikkiä ja mainosmyyntiä. Ja tohon muutamat kaupalliset radiokanavat/ohjelmat päälle.

Noissa "näin Eurooppa kestää terrorismia" -hourailuissa on tolkullinenkin puolensa: Eurooppa selvisi aika nopeasti Toisesta Maailmannujakasta. Rautaesiripun kaatuminen meni ohi aika näppärästi. Jugoslavian sisällissotakin on jo enimmäkseen selätetty. Venäjän sota Ukrainassa ei Eurooppaa kovin paljoa häiritse… Euroopalla on hyvin paljon kykyä selvitä erilaisista kähinöistä. Kyllä me selvitään yhdestä islamistien meitä vastaan käymästä sisällissodastakin… voittajina.

Ai niin… Mikään tässä puheenvuorossa sanottu ei liity mitenkään islamiin.

Becker kirjoitti...

Tässäpä päivän annos "rauhanuskontoa."

Ei suositella herkille.

http://petterssonsblogg.se/2015/01/21/dagens-allah-akbar-17/

sinikka kirjoitti...

Hei, kiva että Ykä voit jo paremmin.

Edellä joku puhui absurdista käytöksestä. Ajattelen, että sitä voi osaltaan selittää se, jos on annettu valmiina jonkinlainen kuva yhteiskunnasta, ja itse ajatteleekin asioista toisin, niin se kyllä aiheuttaa kovin ristiriitaistakin ajattelua. Ilmastonmuutosta aiemmin pohtiessani tulin miettineeksi, että joudutaanko kuitenkin - toisin kuin toivoin ja toivon- johonkin äärisosialismiín, joka perustuisi säätelylle ja holhoamiselle. Ajatus sai minut ärtyneeksi, ja provosoituneeksi. Raivosin vasemmistolaisuudesta. Pohjimmiltaan tein kuitenkin irtiottoa, ja sellainen oli isäkapinaa. Eikä kapinointia vähentänyt sekään, että huomasin ajattelevani oikeistolaisemmin asioista mitä olin luullut.

Absurdista vaan tuli mieleen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Beckerille ja Sinikalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Korutonta kertomaa. Nyt tarvitaan erästä Hämeen-Anttilaa kertomaan, että ne ihmiset, jotka tappavat näitten lauseitten nimeen, eivät edusta oikeaa hämeen-anttilalaista islamia, joten he eivät edusta islamia ollenkaan. Ei kai joku Mohammed mitää islamin pyhiä kirjoja kirjoittanut. Kyllä ne olivat kumminkin länsimaiset asiantuntijat, jotka niin tekivät. Boko Haramkin on vain häiriö todellisuudessa, joten ei sitä tartte ottaa vakavasti. Ja se häiriö tapahtuu vielä siellä Afrikassa.

Ano2: Joo, nuo nuivien partiot torjumassa äärioikeiston uhkaa voisikin olla sellainen tekijä, joka saisi aikaan akateemisen painetilan ja ns. ajatuksen jakohihnan putoamisen tietyissä piireissä.

Kyllähän se Chehab tämmösiä esitteli. Ei ole tullut tuomiolta islamilaiselta yhdyskunnalta eikä myöskään medialtamme. Ajatellaanpa, jos VHM esittäisi, että haluaisi yhtyä 12-vuotiseen tyttöön?

Minä olen vähän ymmälläni tuosta tilanteesta HS:n omistajat vs. Saarikoski. Luulisi omistajapiireissäkin tajuttavan, että ei Saskan vuodatukset ainakaan lisää lukijoita tuo. Tosin nykytiedon mukaan heppu ei ole enää lehden kultturitoimituksen pomo, vaan pelkästään kuukausiliitteen toimittaja. Suunta alaspäin. YT-neuvotteluja odotellaan innolla täälläkin, tosin eiköhän Yleltä Saskalle joku suojatyöpaikka löydy.

Euroopassa on selvitty voittajina monista sodista. Tällä kertaa vain on ongelmana, että Eurooppa kieltäytyy ymmärtämästä olevansa sodassa.

Becker: Kiitos linkistä. Kannattaa muittenkin katsoa. Rumaa, tosi rumaa, mutta hyvä muistutus siitä, mitä tuleman pitää, jos ei tiettyä kehitystä pysäytetä.

Sinikka: Joo, elolle eestytään. Täysin valmiiksi syötettyä maailmankatsomusta vastaan on aina vaikeaa toimia. Muistan sen jo Kekkosen ajan lapsena varsin hyvin. Isäkapina on joskus paikallaankin, varsinkin nykyisin. Sen sijaan se 1960-lukulaisten isäkapina onnistui oikeastaan aloittamaan kehityksen, jonka hedelmiä maistellaan nyt. Se isäkapina pohjautui kateuteen. Isät sotivat sodat ja vielä rakensivat hyvinvoinnin. Jostain syystä sen porukan piti kääntää kaikki toisinpäin.

sinikka kirjoitti...

Ykä, kiitos vastauksesta.

Valmiista maailmankuvasta irrottautuminen on ollut työlästä itselle, toisaalta täysin luontevaa, koska se on ollut niin välttämätöntä. Jonkun vastenmielisen ylimielisen änkyrävasurin aatteet on ollut tarpeen hylätä, kun ne eivät kestä mitään historia tarkastelua.

Vastasin pitkästi ja se hävisi jonnekin. Lyhyemmin, tarkoitatko 60-lukulaisten isäkapinalla esim vasemmistolaisuuteen ja sen epämiellyttäviin lieveilmiöhin hurahtaneita? Se on ollut kova paikka sotaveteraaneille, on moni sydän särkynyt. Sama koskee siviilipalvellusta, joka tuli 80-luvulla, ei ole riittänyt monella isällä ymmärrystä pojan valinnalle. Sitten naiset kapinoivat 60-luvulla feminismillään itseriittoisesti, ehkä hyvä asia tasa-arvon kehityksen kannalta, toisaalta siinä on samalla sivuutettu miesten oikeuksia. Miehiä ja poikia ole tarpeeksi kannustettu, tuettu ja arvostettu. Miehet ovat aina kantaneet raskaimmain vastuun, vaikka ovat naisetkin venyneet ja yhdessä rakentaneet hyvinvointia. Suomalainen mies on sankari. Sekin voi olla isäkapinan paikka pojalle. Historiasta kumpuavien teemojen ja haasteiden takia ihailen suomalaista miestä. Uskon, vaikkeivat sitä ehkä tarpeeksi usein kulttuurissamme isät pojilleen sanokaan, että niin arvostavat hekin.

Anonyymi kirjoitti...

http://human-stupidity.com/equality4/diversity4/car-intifada-terrorism-with-cars-kitchen-knives

tiedoksi,ei taida kannattaa julkaista

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sinikalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Sinikka: Tuolla 1960-luvun isäkapinalla tarkoitin juuri sitä, mitä tuumitkin. 60-lukulaisethan nimenomaan alkoivat irviä sotaveteraaneille, että ”mitäs läksitte”. Ne samat sotaveteraanit ensiksi maan pelastettuaan rakensivat vielä talouden ja yhteiskunnan siihen kuntoon, että heidän yliopistossa koulutetut lapsensa saattoivat sitten irviä sukupolvea, jonka saavutuksia niistä ei olisi ylittämään, ei edes säilyttämään vaan ainoastaan raastamaan alas. No, siinähän ne olivatkin sitten hyviä ja suomalaisuuden mitätöinti on ollut jatkossa aina vain varmempi ammattiala.

Suomalaisena miehenä kiitän kommentistasi ja pyrin osaltani parhaimpaani. Suomessa on kyllä myös suuri joukko kunnioitettavia naisia. Jotenkin vain tuo poliittinen elämä imee heistä ne surkeimmat ja utopiaan höyrähtäneet.

Tuosta viestisi häviämisestä: blogger temppuilee aika ajoin. Ota aina kopio tekemästäsi viestistä ennen kuin lähetät. Siinä säästyy monelta kirosanalta.

Ano: Itse asiassa minusta tuo on ihan hyvä julkaista. Arabien rauhanomaista tieliikenneoppia.

Anonyymi kirjoitti...

Joku silleen vähän fiksumpi tyyppi ennusti jo vuosikymmeniä sitten että kolmas maailmansota ei oo niinkää totuttu kansalaisvaltioiden välinen sota vaan just semmonen hybridi-kulttuuri-sisällis-sekoilu-intifada-sivilisaatiosota joka tässä on milloin kytenyt ja milloin leimahdellut viime vuosikymmeninä. Nimee en nyt muista kun on toi dalmatia vai emmental vai dynastia vai mikä se nyt olikaan täätäätää…

Ootappa vähän Ykä kun Eurooppa vihdoin tajuaa ihan kunnolla että sitä ja sen väestöä vastaan soditaan ihan tosissaan. Silloin Eurooppa saattaa tehdä samoin kuin Ensimmäisessä Maailmanujakassa ja Toisessa Maailmansattumuksessa. Eurooppa osaa asioiden teollisen hoitamisen vaikka se ei osaisikaan niiden poliittista hoitamista. Niinpä Eurooppa tekee (sisällis)sodasta teollisuudenalan. Ja se tulee mitä luultavimmin olemaan varsin hirvittävä vaihe. Parempi olisi toki ollut että olisi alunperinkin pistetty sordino suuhun sille tärähtäneistölle joka tätä Kolmatta Maailmanvärinää on ollut ehdointahdoin rakentamassa. Sitten sotaolosuhteissa ja sotalakien ja -laittomuuksien vallitessa moni niistä saa varmaankin sen hyvin ansaitun sordinonsa vähän jälkikäteen ja brutaalissa muodossa. Omia vastaan kääntyneitä kun ei sodissa juuri rakasteta ja sisällissodissa kaikkein vähiten.

sinikka kirjoitti...

Ykä, kiitos kun vastasit.

60-lukulaisten irviminen edelliselle sukupolvelle on täysin käsittämätöntä ja absurdia. Eihän heillä olisi ollut kapinoitavaa, elleivät heidän vanhempansa olisi taistelleet itsenäisen Suomen puolesta. Ehkä suuret ikäluokat eivät pystyneet käsittämään tapahtumia ja jäljelle jäi lapsellinen irviminen, en osaa sanoa. Sellainen isäkapina tuntuisi aika kohtuuttomalta.

Lämmin kiitos vielä neuvostasi bloggerista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Sinikalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Mikäli oikein muistan, niin tommostahan se Nostradamuskin aikanaan ennusti, tosin en ole hänen tekstejään itse lukenut. Tässähän voisi todeta, että sitä kolmatta maailmansotaa on käyty jo Persianlahden sodasta alkaen, mutta se ei ole koskaan mennyt niin suureksi, että sen maailmansodaksi voisi varsinaisesti mieltää, varsinkin kun vertauskohteena on ne kaksi aikaisempaa ranttalia.

Vaan siinä olet oikeassa, että Eurooppa on kuitenkin vielä nukkuva lohikäärme. Täällä osataan organisoitua ja hoitaa asiat teollisella mittakaavalla. Myös tappaminen. Täällä olevat islamilaiset ovat mainioita saamaan aikaan mellakoita ja avohärdellejä, mutta kun aletaan muodostaa prikaateja, on tilanne toinen. Tärähtäneistömmehän uskoo, että siihen ei ole tarvetta, koska he ovat päättäneet, että siihen ei ole tarvetta. Ne ressukat luulevat, että islamilaisetkin ihmiset toimivat, niin kuin he määrittelevät.

Sinikka: Tokihan minä vastaan. Minulla on hyviä kommentoijia, ja vastaus kuuluu ilman muuta asiaan. Itse asiastasi: Olet niin oikeassa. Tulee vielä muistaa, että silloin irvittiin ihmisille, joitten uhrausten ansiosta nämä irvijät saattoivat yleensä elää. Joku häpy se pitäisi olla hävyttömyydessäkin.

Niin muuten, toinen vinkki: Jos blogger kyykkää kommentin julkaisussa, eli näkyville tulee se sivu ”Hupsis, tuli virhe”, niin älä tee niin kuin blogger pyytää eli paina päivytyskuvaketta. Sen sijaan klikkaa kaksi kertaa sitä nuolikuvaketta, millä mennään edelliselle sivulle. Yleensä päädyt takaisin kommenttiosioon, ja silloin kommenttisi on siellä kommenttiboksissa julkaisua vaille. Se kopiointi on tietysti joka tapauksessa viisasta.