torstai 2. huhtikuuta 2015

TÄRKEÄ MUISTUTUS TÄLTÄKIN NURKALTA

Jaska Brownhan se otti ja huomasi, että kansalaisaloite rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottamisesta on kerännyt jo yli 44.000 nimeä. Ei enää paljoa puuttuisi, eli jos joku ei ole vielä osallistunut, niin olkaa niin hyvät. Ei se vie elämästänne kuin muutaman minuutin ja yhden käytetyn pankkitunnusluvun.

Joku voi tietysti tuumia, että ei siitäkään mitään hyötyä ole, mutta jos ei tee mitään, niin silloin saa tyhjän käteensä ihan varmasti. Jos aloite menee eduskuntaan, niin siitä on sentään pakko keskustella. Niin että olkaa hyvät ja pankaa sana kiertämään. Rikkana rokassa. Leipää ne on murutkin. Ja hyvää pääsiäistä kaikille.



20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yllyttäisin Ykää lisäämään puheenvuoroonsa vielä sen, että tuo kannattaminen nauttii vaalisalaisuuteen verrattavissa olevaa anonymiteettisuojaa.

Tässä ei siis käy samoin kuin joidenkin nettiadressien kohdalla, että nimi näkyy netissä poliittisessa tms. yhteydessä. Kannattaminen ei siis tule koskaan kiusallisella tavalla vastaan.

Ja jos käytte kannattamassa ulkomaisten roistojen maastapoistamista niin samalla kirjautumisella kannattaa toki kannattaa sitäkin että avioliitto nähtäisiin jatkossakin miehen ja naisen välisenä asiana.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1175

Molemmissa asioissa joukossa on voimaa eli mitä enemmän allekirjoituksia, sitä parempi.

Hep0nen kirjoitti...

Jos mittaillaan asioiden painoarvoa kansan mielessä sen perusteella miten nopeasti kannatuksia kertyy, on tällä hetkellä kansalaisten suurimpana huolenaiheena homojen pariutumisen helpottaminen.
Tällaisille pikkuasioille, kuten laki ja järjestys, on vaikeampaa löytää kannatusta.

Hemuli kirjoitti...

Saas nähä tuleeko tästä ensimmäinen eduskuntaan edennyt aloite, josta ei kerrota mediassa yhtään mitään...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Hep0selle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne. Tuo Anon mainitsema kun näkyy tuossa ensimmäisessä kommentissa, niin siinähän se tulee hyvin esille. Homolakia tukevaa aloitettahan pidettiin suoranaisena demokratian riemuvoittona, joten on hyvin mielenkiintoista odotella minkälaista suunmutruamista tämän tiimoilta tulee. Hemulin veikkaus sattunee kohdalleen. Ei varmaan tule samanlaista myllytystä kuin homohypetyksestä.

Kenzo kirjoitti...

En tuhlaa pankkitunnuksiani homojen pariutumiseen, koska koko kohu mokoman asian ympärillä on naurettavaa. Eduskuntakeskustelu rikollisten karkottamisesta vaikka Ahvenanmaan etäisimpään saarentapaiseen tai aluevesirajojen ulkopuolelle on tosin yhtä ääntä lähempänä puolestani.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos muistutuksesta. Kävin kannattamassa kahta aloitetta.

Kansalaisaloitteiden kannatusilmoitusten vastaanotto netissä on askel kohti suoraan demokratiaan.

acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kenzolle ja acc:lle & kiitos tuestanne. Mitä tulee tuohon homoasiaan, niin se ei ole blogini pääaihe, eikä lähelläkään sitä. Noin henkilökohtaisesti totean, että tämän homoasiaan liittyvä jatkuva hypetys vaan kerta kaikkiaan on alkanut kyrpiä minua ihan oikeasti.

Becker kirjoitti...

Piru kun täältä ei pääse äänestämään.

Ibn Matti kirjoitti...

Ja samalla kerralla voi kannattaa myös sananvapauden parantamista eli "Kansalaisaloite uskonrauhan rikkomisen poistamiseksi rikoslaista"

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1066

Henk.koht. pidän tuota aloitetta jopa tärkeämpänä kuin "rikollisten karkottamista". On järjetöntä, että jopa ajattelematon kommentti facebookissa voi johtaa leivättömän pöydän ääreen (tai että poliisin niukkoja resursseja käytetään sellaisten tutkimiseen).

Ghettomaksaja kirjoitti...

Allekirjoitettu on jo aiemmin. Silloin oli noin 40 000 nimeä bittipahvissa, joten tahti on onneksi pysynyt ainakin kohtalaisena. Hyvä muistutus Ykältä, toivotaan parasta.

Täytyy mainita tässä yhteydessä, että Pravadssa oli kerrankin päätoimittajalta sellainen kirjoitus että ei alkanut ohimosuoni sykkiä huolellisesti rikastetun ruotsalaislähiön tapaan, vaan tuli ihan oikeasti sellainen olo että olisin samaa mieltä. Syynä oli varmaan se, että kirjoitus ei liittynyt mitenkään maahanmuuttoon, mutta täytynee silti varmuuden vuoksi tarkastuttaa lääkkeet. Jokainen arvioikoon itse:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1427860508952

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ibn Matille ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Piru vie… niin… tankki se on siitä huolimatta… ei kun tarkoitin siis, että ei vissiin paikallisilla pankkitunnuksilla pääse. Mutta kiitos henkisestä tuesta.

Ibn Matti: Kiitos muistutuksesta. Myös hyvin asiallinen ehdotus.

Ghettomaksaja: Meilläkin allekirjoitettiin jo aikaa sitten. Kieltämättä varsin epäpravdamainen kirjoitus oli tuo. Tuntui mainiolta lukea, varsinkin kun sattuneesta syystä minäkin sitä tylyä virkamiessuomea osaan puhua toisena äidinkielenäni. Joskaan en vapaaehtoisesti opetelleena.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään PS julkaisi mitä maahanmuutto kustantaa ja 700milj €uroa per vuosi tämä riemu maksaa.
Ei paha 2,8mrd€ vaalikaudessa.

Huomioitava on ettei tuossa ole laskettuna kuin työikäisten osuus eli alaikäiset ja eläkeläiset eivät kuulu laskelman piiriin, samoin kuin ei myöskään kunnalliset kulut jotka tehnevät yhteensä toisen mokoman.

Jihuu!

On meillä varaa!

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Huomattiin joo. Entäs sivukulut vielä lisäksi? Esimerkiksi onko mukana laskettu ne oikeudenkäyntikulut, jotka on käytetty näitten uussuomalaisten rikoksien selvittämiseen? Entä rikosten uhrien kuntoutus? Onko sitä edes? Onko mukana se tutkijakoneisto, joka asiakseen vaatii monikulttuurisuuden lisäämistä? Onko mukana lastensuojelulaitoksiin sijoitettujen ulkomaalaisten lasten hoito, joka on laitoksessa noin 300 euroa per vuorokausi? Lista on pitkä.

Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuuton vaikeasti arvioitavista sivukuluista suurimpiin kuuluu muuten varmasti se, miten humanitäärinen maahanmuutto vääristää asuntomarkkinoita luomalla sosiaaliselle asuntotuotannolle tolkutonta painetta sekä veronmaksajilta asuntosijoittajille suuntautuvaa tulonsiirtoa.

Kun esim. pääkaupunkiseudun väestönkasvu on jo kauan pohjautunut vain ja ainoastaan maahanmuuttoon, niin samalla sekä omistusasumisen että vuokralla kituuttamisen hintatason paisuminen järjettömäksi on seuraus humisbisneksestä.

Kuvitelkaas mielessänne, että mitä se tekisi maan taloudelle ja työmarkkinoiden toimivuudelle jos pääkaupunkiseudun neliövuokrat olisivat 2-4€/m^2 matalammat ja kämppien ostohinnat joku 65-70% nykytasosta? Ja miettikää että paljonko sekä asumis- että toimeentulotukien kohdalla säästyisi.

Professori kirjoitti...

Allekirjoitusta pohtivien ja aikanaan asiasta päättävien uusien kansanedustajien on hyvä tiedostaa, että aloitetta kannattaa 91% suomalaisista. Jos ja kun nimet saadaan kasaan, on mahdollista että näemme eduskunnassa järkipäätöksen. Tai pahimmassa tapauksessa ennennäkemättömän mediaspektaakkelin.

hemuli kirjoitti...

Onhan tuolla "kotouttamisesta kotiuttamiseen" aloitekkin...

Mutta joo tuo asuntomarkkina juttu on vaikea. Siihen kyllä auttaisi paljon enemmän kaavoitus monopolin purkaminen kuin mamujen häätäminen. Vaikka kovasti nuiva olenkin niin ihan kaikki ei mene mamujen piikkiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Professorille ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Ano & Hemuli: Näen, että olette molemmat oikeassa. Humanitaarinen maahanmuutto vääristää asuntomarkkinoita ja kaikki siihen sijoitettu on suomalaisilta pois. Mutta kyllä myös suomalaiset itse ovat onnistuneet kehittämään asumisen Helsingissä niin kalliiksi, että se nielaisee leijonanosan pottunokan tilipussista.

Professori: Järkipäätöstä toivon minäkin. Mediaspektaakkelin sijasta saattaa myös tulla kysymykseen asian nopea pikakäsittely ja hautaaminen sekä se, että media kehittää samaan aikaan spektaakkelin jostain ihan muusta, että asia häviää pois päiväjärjestyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Historiaa tutkailevana olen todennut sen, että Helsingissä on ollut aina puute asunnoista.
Sen siitä saa kun perustaa kaupungin vedenjättömaalle ja pakkosiirtää asukkaita sinne.

Viime vuosisadallakin asuntopula oli jatkuva nimenomaan pääkaupungissa.
Miksi? Siksi koska joku taho tahtoo asian olevan näin (lue hyötyy eli follow the money).

Olisi siellä peltoja ja metsiä rakennettavaksi mutta tehdään ne tönöt mielummin kaatopaikkojen, ampumaratojen ja nyt lentokenttien päälle...

-Tvälups-

Esko Espoolainen kirjoitti...

Helsingin seudun asuntopula on ihan tietoisen politiikan ansiota. Hyvä huono esimerkki on Espoon suurpelto, josta piti tulla Nokian insinöörien oma alue. Kaupunki kaavoitti rikkaan suvun pellot ja tontit myytiin gryndereille. Kehä 2:n varteen suvulle jäi toimistotontteja.

Nokian menestys himmeni, eikä alueelle ollutkaan muuttajia. Nyt ihmetellään, mitä tehdään. Jos alue olisi kaavoitettu omatoimiseen rakentamiseen, se olisi todennäköisesti jo rakennettu omakotitaloja täyteen.

Kehä 2:n varren toimistotontteja ei sitten tarvittukaan ja kaupunki osti ne kovaan hintaan rikkaalta suvulta. Ei ole Suomessa korruptiota ei. Kauppalehden keskusteluissa on Suurpellosta valaiseva ketju.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Esko Espoolaiselle & kiitos kommenteistanne. Totta puhutte kumpainenkin. Lisään vähän off-topicia ja totean että Helsingissä on pirun tympeää ajaa autolla. Tietysti kun keskusta on kaavoitettu ja rakennettu aikana, jolloin oli vain hevosia, niin eihän tuo ihme olekaan.