Sunday, June 21, 2015

POIKA JA HÄMÄRÄN MÖKKI

Elettiin elokuun loppupuolta vuonna 1974. Tarkemmin sanottuna oltiin Hyrjärvellä, joka oli kuuluisa lintujärvi. Noin puolet Hyrjärvestä kuului Nyhtänköljän kuntaan ja toinen puoli sen naapurikuntaan Teppanaan. Järven laajoista kaislikoista löyhähti sorsanmetsästäjille tuttu hieman mädäntynyttä muistuttava haju ja eräästä kaislikosta pullahti väljemmille vesille vene, jossa oli kaksi aikuista miestä ja yksi pikkuinen poika. Siinähän olivat Pikku-Ykä, Isä-Perskeles ja Isä-Perskeleen vanha lapsuudenkaveri sekä Pikku-Ykän kummisetä Rane.

Pikku-Ykä ja Isä-Perskeles olivat saapuneet varhain aamulla Hyrjärven rantaan, josta lomaa viettävä Rane oli hakenut heidät veneellään. Päivä oli mennyt milloin passissa jollain luodolla, milloin kaislikossa pomppusorsia kytäten. Isä-Perskeles ja Rane olivat kokeneita metsämiehiä, Isä-Perskeleen päällekkäispiippuinen Baikal ja Ranen rinnakkaispiippuinen Suhl olivat puhuneet päivän aikaan useasti tylyä kieltään ja niinpä veneen pohjalle oli kertynyt mukava määrä saalista. Sorsien tähtäileminen oli Pikku-Ykällä vielä edessäpäin, mutta olihan hän kumminkin saanut rojauttaa isänsä haulikosta molemmat piipulliset veteen heitettyyn puupalikkaan. Baikal oli antanut pienen pojan hentoon hartiaan melkoiset pusut, jotka tuntuivat vielä pitkään, mutta se ei Pikku-Ykää haitannut. Olihan hän sentään saanut ampua.

Ja seuraavaksi hän saisi ohjata venettä. Miehet totesivat, että sen verran mukavasti tässä oli saalista tullut, että iltalento jätetään väliin ja mennään Ranen mökille. Tarkoitus oli olla siellä yötä. Tähän mennessä järvellä oltiin liikuttu soutamalla ja sauvomalla, mutta nyt Rane vetäisi käyntiin veneen perässä olevan kolmiheppaisen put-put-Johnsonin, sen vanhan mallin, missä kaasua ei annettu kahvasta vaan moottorissa olevasta pienestä vivusta. Ykä sai kunnian ohjata veneen kohti suurinpiirtein keskellä Hyrjärveä sijaitsevaa Väättälänsaarta jossa Ranen mökki sijaitsi.



Koko matkaa Ykä ei sentään ajanut, vaan kun vene lähestyi Ranen mökkiä siirtyi Rane itse puikkoihin ja ohjasi veneen taitavasti laiturin viereen. Kaksi miestä ja yksi poika tyhjensivät veneen rannalle ja siirtyivät mökille. Mökki oli vanha ja pieni lautamökki, joskus 1950-luvulla Ranen isän rakentama. Siinä ei ollut sähköä eikä viemäröintiä. Kooltaan se ei ollut kolmeakymmentä neliötä. Kolmasosa mökistä koostui saunasta ja tuvan puolella melkein puolet vei seinällä oleva makuulaveri. Sen lisäksi siinä oli pieni pöytä ja pari tuolia. Laveri toimi tuolina pöydän toisella puolella. Sen lisäksi tuvasta löytyi halkolaatikko, seinällä oleva kaappi, jossa oli astioita sekä Högforsin liesi. Nykyihmisen näkövinkkelistä se näytti ehkä alkeelliselta, mutta Ykän mielestä se oli täydellinen metsämiesten tukikohta. Ja metsämieshän Ykäkin oli. No, ainakin melkein.

Rane läksi mökin vieressä olevalle maakellarille, jonne hän vei riippumaan ammutut sorsat ja toi tullessaan kattilan, jossa oli vedessä odottamassa hänen valmiiksi kuorimia ja pilkkomia perunoita sekä pari lenkkimakkaraa. Sitten hän sytytti tulen lieteen, joka alkoi samalla lämmittää mökkiä. Ykästä tuntui siltä, että mökki kehräsi tyytyväisyydestä. Mökki oli mökki vasta kun siellä oli ihmisiä sisällä.


Isä-Perskeles puolestaan meni tekemään saunapuita, ja Ykä teki tietenkin oman osansa kantaen sylissään yhden sylyksen halkoja tuntien itsensä melkein aikamieheksi. Seuraavaksi haettiin tietenkin vettä Hyrjärvestä. Kun ämpärit ja saunan vesisäiliö olivat täynnä, alkoi Isä-Perskeles viritellä syttyjä saunan kiukaaseen. Samalla hän rupatteli päivän kulusta niitä näitä mukavia katselleen samalla Ykää sillä ilmeellä, jonka voivat tajuta vain pikkupojat, jotka ovat toimineet isänsä mieliksi ja antaneet heille ylpeyden aiheita. Eihän Ykä ollut tällä sorsareissulla tehnyt varsinaisesti mitään, mutta hän oli ollut mukana omasta halustaan ja ehkä Isä-Perskeles näki Pikku-Ykässä silmissään jo valmiin metsämiehen joka joskus jatkaisi hänen perinnettään.

Isä-Perskeles raapaisi tulitikun ja sytytti syttypuitten alle laittamansa tuohet. Tuli alkoi ahmia ahnaasti sille tarjottua ruokaa ja kiuas alkoi kertoa jännää tarinaansa, jota Perskeleitten Oy Firma Ab:n rivitalon sähkösaunan kiuas ei osannut kertoa. Tuvan puolella Rane oli pistänyt perunat kiehumaan ja pilkkonut makkarat valmiiksi. Soppa saisi kiehua samalla kuin kaksi miestä ja yksi melkein mieheksi itsensä tunteva pikkupoika saunoivat. Tuvassa oli vielä valoa ja saunan lämpiämistä odotellessaan Ykä tutustui sen nurkassa olevaan lehtikasaan. Siinä oli samoja Apuja ja Seuroja mitä niin monella mökillä siihen aikaan, mutta mukana oli myös Kansan Uutisia, joita Ykä pläräili. Perskeleille kun tuli Maakuntalainen.

Ykä, vaikka yhdeksänvuotias vasta olikin, ymmärsi että oli sellainen asia kuin politiikka ja hänellä oli jopa pieni käsitys siitä, mitä eri poliittiset suunnat tarkoittivat, vaikka asia ei tietysti hänen pikkupojan mieltään pahemmin vaivannutkaan. Rane oli kova kommunisti ja Isä-Perskeles taas maltillinen demari. Mutta Ykä ei ollut koskaan kuullut heidän puhuvan keskenään sanaakaan politiikkaa. Samoin Ykä jossain vaiheessa ymmärsi, että vaikka heidän metsästysseurassaan Nyhtänköljän Erässä oli sekä kypäräpappikokoomuslaisia että tulipalokommunisteja, ei politiikka ollut koskaan noussut seuran toiminnassa millään tavalla esille. Hyvä niin, sillä todennäköisesti se olisi tuhonnut seuran toiminnan. Yhteinen harrastus rakentaa. Politiikka repii ja tuhoaa.

Sauna alkoi olla lämmin ja Rane heitti lieden päällä olevaan kattilaan perunat ja viskasi kyytipojaksi hieman merisuolaa ja pari lihaliemikuutiota. Sen jälkeen hän kävi Hyrjärven rannasta kassin, jossa oli kymmenkunta Koffin kolmospulloa sen aikaisella 3-etiketillä varustettuna. Mukana oli myös Ykälle pari pulloa sitruunasoodaa. Kaksi miestä ja yksi poika riisuuntuivat ja menivät saunan lauteille. Rane aukaisi olutpullon, otti ämpäristä löylykauhaan hieman vettä, lörötti sen jälkeen kauhaan hieman olutta, pyöräytti seoksen sormellaan ja sen jälkeen viskasi satsin kiukaalle. Kiuaskiviltä höyrystyvä olut toi saunaan mahtavan viljan tuoksun.


Pikku-Ykä nautti löylystä. Hän oli yksi aikamiehistä. Isä-Perskeles ja Rane puhuivat aikamiesten juttuja, johon Ykä sai omalta osaltaan kommentoida. Vaikkei hän kaikkea ehkä ymmärtänytkään. Mutta jossain takaraivossa oli hänelläkin se ajatus, että hänenkin aikanaan tulisi astua siihen maailmaan, ja hän oli onnellinen, että hän saattoi seurata sitä vielä sivusta ja hypätä halutessaan turvaan pikkuisen pojan elämään.

Välillä käytiin kuistilla. Samalla Rane kävi heittämässä makkarat sekaan soppaan ja lisäsi puita lieteen. Soppa pärjäisi kyllä hyvin keskenään. Sitten palattiin lauteille. Aika pysähtyi ja maailma ongelmineen kaikkosi jonnekin kauas. Oli vain kaksi miestä, yksi poika, tarinoitaan kertova kiuas ja lautamökki, joka nautti sisällään olevasta elämästä. Lopulta oli pesun aika. Miehet tekivät vatiin lämmintä vettä, jossa Ykäkin saattoi pestä itsensä. Makkarasoppakin oli saunomisen loputtua valmista ja nälkähän Ykälläkin jo oli. Päivällä syödyt eväsleivät olivat jo sulaneet. Tarjolla oli makkarasoppaa sekä ruisleipää, jonka päälle saattoi voidella Ranen eräältä maajussituttavaltaan saanutta oikeaa maalaisvoita. Ykäkin veti kaksi täyttä lautasellista ja kolme palaa leipää.

Ennen syömistä Rane oli viritellyt päälle pienen matkaradion jossa Yleisradion Rinnakkaisohjelma soitti hilipataa ja uutistenlukija kertoi uutiset ja sään, jota nämä Kekkosen ajan suomalaiset kuuntelivat hartaana. Jälkeenpäin, tältä mökkireissulta alkaen Ykä ajatteli aina että ainoa oikea radio mökille oli yksikauittiminen, äänenlaadultaan huono matkaradio joka ei toistanut bassoa ollenkaan. Stereot kuuluivat maalikyliin. Mökillä niillä ei tehnyt mitään.

Hyrjärven ilta alkoi hämärtyä. Rane otti mökin nurkasta esille valopetroolilampun ja sytytti sen. Lamppu toi mökkiin valon, joka erosi tutusta sähkövaloista aivan omalla tavallaan ja se kohisi, kertoen saunan kiukaan tavoin omaa tarinaansa, joita ei sähkölinjojen alueella tunnettu. Rane laittoi lieteen vielä hieman puita ja pisti sitten iltakahvit kiehumaan vanhassa kuparipannussa. Kahvia varten Rane toi maakellarista tölkin punaista maitoa, jota silloin kulutusmaidoksi kutsuttiin. Kahvin kanssa nautittiin sokerikorppuja joita oli mukava käyttää kahvikupissa ja natustaa sitten suihinsa.

Oli tullut aika mennä laverille nukkumaan. Laverilla oli vanhoja patjoja ja vilttejä. Liesi oli lämmittänyt mökin lämpimäksi ja kevyt viltti riitti hyvin. Harvaan lautamökkiin kuului ulkona kuuluvat äänet selvästi. Ykä kuuli mökin päällä kuuluvaa nopeaa siipien suhinaa ja ylpeänä tiesi, että se oli taviparvi, joka lensi mökin yli. Mökin lähellä olevalla luodolla lokit pitivät käräjiään ja niitten rääkymiseen Ykä nukahti. Huomenna käytäisiin aamulla vielä järvellä ja sitten oli aika palata Nyhtänköljän keskustaan. Maailmaan, joka odotti ja johon Ykänkin täytyisi tutustua, asia kerrallaan. Kipeäkin sellainen.

*

40 vuotta myöhemmin, vuonna 2014, samalla mökillä Hyrjärven Väättälänsaarella.

Ykä ja Ylva olivat poistumassa siitä samasta mökistä missä Pikku-Ykä aikanaan oli kuunnellut lautamökin tyytyväistä kehräämistä. He olivat olleet siellä muutaman päivän. Rane oli jo vanha mies eikä enää jaksanut usein käydä mökillä. Hänen jälkikasvunsa ei ollut mökistä kiinnostunut. Liian hankalan venematkan päässä, liian alkeellinen, sähkötön, viemäritön. Kun Ranesta ja hänen vaimostaan aika aikanaan jättäisi, siitä tulisi perillisille siunauksen sijasta lähinnä risti ja taakka. Ihmisistä oli tullut nykyisin nirsompia kuin joskus ennen.

Ykä ja Ylva tarkastivat vielä että kaikki tavarat tulivat veneeseen mukaan. Sitten Ykä kävi sulkemassa mökin vanhanmallisen lukon, joka toimi toisinpäin kuin nykyiset lukot. Ykä tunsi mökin puhuvan hänelle:

- Tulettehan te vielä takaisin? On ollut niin yksinäistä viime aikoina.

Ykä tuumaili, että kyllähän me tullaan, jos se vain mahdollista on. Me jopa voitaisiin ostaa sinut, mutta Nyhtänköljä on aivan liian kaukana Huitsinnevadasta. Veneelle kävellessään hän vielä kerran pysähtyi, kääntyi ympäri ja katsoi vanhaa lautamökkiä. Hän ymmärsi, että aikanaan, neljäkymmentä vuotta sitten tältä mökiltä pois lähtenyt vene vei hänet kohti tulevaisuutta, uusia asioita, oppimista ja löytämistä. Tällä kertaa hänen itsensä ohjaama vene veisi Ykän ja Ylvan kohti maailmaa, jossa ei enää välttämättä opittu uutta, vaan opittiin luopumaan entisestä.

Ykä käynnisti veneen perämoottorin ja tuumasi, että tuon lautamökin lukon kiinni loksahtaminen oli yksi surullisimpia ääniä mitä hän oli koskaan elämässään kuullut.



13 comments:

Anonymous said...

En tiedä miten Hyrjärvellä, mutta ainakin Keski-Suomessa juuri syksy 1974 oli niin poikkeuksellinen sorsastus-syksy märän kesän jäljiltä, että vanhemmat äijät jaksavat muistella sitä vielä tänäkin päivänä. Toivottavasti tänä vuonna tulee samanlainen.

Ensimmäinen kommenttini blogiisi, ja esitän samalla kiitoksen tästä + kaikista tähänastisista. Suurinpiirtein kaikki on tullut luettua. Itse tykkään enemmän näistä tunnelmapaloista kuin politiikasta, mutta kirjoita toki mitä mieli tekee.

- Tapsa

Anonymous said...

Ykälle lämpimät kiitokset sydämellisestä kirjoituksesta, ja hyvää kesänjatkoa sinulle ja Ylvalle.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Tapsalle ja Anolle & suuret kiitokset ja mukavaaa kesänjatkoa teillekin. Näitä tämmöisiä tulee aika ajoin väsättyä kun politiikka alkaa tympiä. Minä muistelen että silloin 1974 meilläkin oli varsin reippaasti sorsia. Nykyisin minulla on sorsastus vähentynyt ja keskityn lähinnä metsälintujahtiin.

Anonymous said...

Kiitos taas hemmottelusta Jussin molemmin puolin. Tämän sorttiset kirjoituksesi saavat joskus kummia tuntemuksia aikaan. Tällä kertaa eniten tuo mökin hyvästely. Tuli mieleen omia tuntemuksia vanhoilla ovilla... ja jopa pelkässä pihapiirissä, jossa ei ollut rakennustakaan jäljellä, luovutetun Karjalan puolella. Siellä tunnelman tosin toivat äitini ja sisarustensa reaktiot vuosikymmenten jälkeen kotinsa paikalle palatessa.

Saako kysyä, oletko Ykä itse käynyt vastaavalla reissulla.

-koppelo

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Koppelo ja kiitokset. Muistelureissuilla olen kyllä käynyt, useastikin, mutta varastetun Karjalan puolella en. Vaikka sukua sieltä aikanaan joutuikin lähtemään. Jotenkin ei vaan anna luonto mennä katsomaan varastettua maata ja vielä maksaa reissusta varkaille.

Anonymous said...

Kiitos vastauksesta. Tuosta varastetusta maasta, pakko kertoa hyvä juttu : Siellä tiluksilla oli toisella reissulla talon vaiheista kertomassa venäläismies, jonka perunamaa oli siinä pihassa. Ummikkona ukko oli tuonut mukaansa suomea taitavan mummon tulkikseen. Ymmärsin että ennen ollut puoluepamppu, ja tuulensuunnan vaihduttua kertoi olevansa kauppias...
No, tämä, ei turhan vaatimaton mies sitten kertoi, että on ajatellut ostaa ne pellot. Sekuntiakaan miettimättä sanavalmis tätini kilahti:"Va miepä ko en myö!" Sekä tulkin että venäläismiehen ilmeet muistan aina.

-koppelo

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Koppelo. Siinä oli sananpläjäys kohdallaan. Minusta on vaan jotenkin käsittämätöntä, että kun naapuri meiltä väkisin vei Karjalan, niin sitten suomalaiset ovat remontoimassa Viipuria omilla rahoillaan. Jos ryssän sitä teki niin mieli, niin huoltakoon omilla rahoillaan.

Anonymous said...

Luovutetusta Karjalasta ja muistakin alueista.

"Alkuteksti kopioitu Karjalan Palautus 2015 fb sivulta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on valmis keskustelemaan Japanin kanssa Kuriilien saarien kysymyksestä, välittää japanilainen uutisagentuuri Kyodo VP:n terveiset Pietarin talousfoorumista.

Presidentti Putinin valtiovierailua Japaniin on suunniteltu tämän vuoden joulukuuksi. Nyt Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmoitti haluavansa keskustella kiisteltyjä alueiden kysymyksestä "niin pian kuin mahdollista".

" Россия готова обсудить проблему Курильских островов с Японией на высшем уровне, передает японское агентство Kyodo. Об этом президент России Владимир Путин заявил в ходе встречи с представителями крупнейших мировых информационных агентств в рамках Петербургского форума.

Как передает Kyodo, Путин заявил о желании встретиться с премьер-министром Японии Синдзо Абэ для обсуждения вопроса о статусе Южных Курил.!"

Japani käy kauppaa Venäjän kanssa eikä hirtä itseään pakotteilla kuten eu-Suomi.
Säilyttämällä kahdenväliset suhteet he voivat lyödä neuvottelupöytään Kuriilien saarten palauttamisen. Meanwhile in Finland "ei koske Suomea" kun vienti romahtaa.

On se metkaa kuinka mm Yhdysvaltain kansalaiset saavat nauttia Venäjältä tuotettuja hyödykkeitä (esim patruunat ja ampuma-aseet) kun taas suomalaisille ne ovat nou-nou.
Ostetaan ne mielummin USA:sta vaikka halvemmalla niitä saisi tuosta naapurista.

Sellainen Venäjä-eu sota sopii varmasti amerikkalaisille asetehtaille ja osakkeenomistajille, ja mikäli homma pysyy konventionaalisena niin voivat jopa itsekin osallistua sotavoimiensa volyymillä. Samaan aikaan islam vyöryttää eurooppaa etelästä käsin hallitsemattomalla siirtolaisvyöryllä ja oikeuslaitoksemme tukee tätä uutta kulttuuria pelleilytuomioin.

Ainakin itse koen islamin suuremmaksi uhaksi kuin Venäjän invaasion.
Toinen on jo täydessä käynnissä, toinen on silkkaa median luomaa hypeä (saman median joka ei uutisoi islamin vaarasta tai sen kannattajien tekemistä rikoksista).

Follow the Money = cui bono ?

Alamme olla tilanteessa jossa loppuvat sananlaskut latinaksikin.

prkl kun joku taikoisi zombie-Kekkosen haudastaan tai oikeastaan samalla vaivalla Mannerheimin ja Paasikivenkin: Ensin petturit seinää vasten kuten Viipurissa 1918 ja sitten korjattaisiin idän suhteet kuntoon.

-Tvälups-

Jk "ja mie hitot smolenskiloista!"

Becker said...

Saattapi muuten olla, että moni suomalainen tuumaa, että vielä se Viipuri takaisin tulee, tavalla tai toisella. Ja onhan historiassa nähty, että rajat ovat vaihtaneet paikkaa aikojen saatossa useammankin kerran. Ehkäpä porukka rahoittaa Alvar Aallon kirjastoa sillä silmällä, toivorikkaasti.

Piru, että tämä "Poika ja hämärän mökki" oli hieno tarina. Mulla on nimittäin nuoruudessani vähän samantyyppisiä kokemuksia. Pääsin nuorena usein isäni kanssa erääseen melkein ulkomerellä olevaan saareen, jossa sijaitsi hänen ja kaveriporukkansa kalastusmaja. Olin ainoa kakru joka sinne silloin otettiin ja muistan ne kalareissut ja illat ja yöt mökissä. Minä siinä auttelin päiväsaikaan ja iltaisin kaverit pelasivat korttia, rupattelivat ja ottivat vähän kyytipoikaa, mutta kohtuullisesti. Sen mökin tunnelmat meren äärellä olivat nuoruusvuosieni parasta aikaa. Saareen rahdattiin kotijärveltä vähässä käytössä ollut savolaisvene, jonka kapeaan perätuhtiin tuollainen samanlaine prutku, mutta Evinrude merkiltään, mahtui juuri ja juuri. Vene kulki liukkaasti pienen perämoottorin voimin, ja itse Evinrude se vain pelasi ja pelasi. Olen sellaisella ajellut herra ties vaikka kuinka paljon.

Sitten sinne alkoi ilmaantumaan vaimoja ja muita prheenjäseniä, ja on turha mainita, että lumous haihtui. Sitä saarta on vieläkin ikävä. Se on eräs syy miksi viihdyn rannikolla.
Vietin siellä kerran kaksi viikkoa nuoremman veljeni ja parhaan kaverini kanssa. Ilman vanhempien kontrollia täysin vapaana. Ainoat huolestuneet olivat läheisen majakkasaaren vartijat jotka kiikaroivat nuoria huimapäitä, jotka kelistä piittammatta ajelivat merellä pienellä savolaisveneellä Evinrude perässä.
Faijan ohjeet olivat tyypilliset kun hän jätti meidät saareen eväiden kera. "Jos hukutte, saatte selkäänne." Emme hukkuneet.

Anonymous said...

Millos ne varkaat omia rahojaan käyttää, kunnostukseen tai muuhun sellaiseen? Samanlaisia ne rosvot on, oli kummalla puolen rajaa hyvänsä. Tai minkään rajan millään puolella. Virossa joutuu joku nettisaitin pitäjä maksamaan anonyymien "kiusaajien" kohteeksi joutuneelle, oliko se "yrittäjälle", kun tämä niin mielensä pahoitti. Näin päätti suuressa viisaudessaan korkea oikeus EIT.
Mutta siitä huolimatta mie matkaan svea-mamman maille viemään pikkulikkoja potkupalloharrastuksen pariin. Ja otan mukaan pillerin etten vaan suinkaan jää paitsi näitä Yrjön loistavia juttuja.
Huru-ukko

vieras said...

Yksi keino saada luovutetut alueet takaisin voisi olla se että ostaisi sieltä taloja ja alkaisi asua niissä edes jonkin aikaa vuodesta. Jos haluaa lähteä Suomesta pakoon rikastusta niin tuossa olisi Karjala viereessä.

Venäläisiä on muutenkin lähtenyt pois noilta luovutetuilta alueilta sen jälkeen kun Neuvostoliito lopetettiin. Ei niitä Vanjan porukoita huvittanutkaan olla siellä, kun ne alunperikin oli pakkosiirretty sinne muista Vanjan hallitsemista osista.

Becker said...

Asiasta komanteen, mutta tässä on jotain tosi lystikästä.
Naivit ruotsalaiset opettavat somaleille ja neekereille miten tanssitaan juhannussalon
ympärillä. Parasiitit naureskelevat ja ovat hyvällä tuulella sekä tanssivat.
Tyhmät ruotsalaiset luulevat, että maahanmuuttajat ovat iloissaan saadessaan nauttia tästä integraation huipentumasta.
Tosiasiassa mamut naureskelevat typerille ruotsalaisille, jota hankkivat kämpän, sosiaaliturvan, eläkkeen ja tunkevat rahaa taskuun ja kaikki tämä vastikkeetta.
Riittää että naureskelee ja osallistuu typerien alkuasukkaiden riitteihin.
http://tv.aftonbladet.se/abtv/articles/82350?service=embedded&autoplay=true&showrelated=true

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Beckerille, Huru-ukolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä ja erikseen totean Karjalasta, että moraalisesti se kuuluisi suomalaisille ja se on vääryydellä viety. Mutta mahdollisuudet sen saamiseksi takaisin ovat nollan ja olemattoman puolessa välissä. Varsinkin sen jälkeen kun Koiviston öljysatama rakennettiin.

Beckerille erikseen: minulla kävikin juttua kirjoittaessa mielessä, että monella tätä blogia lukevalla vanhemmalla miehellä on samanlaisia kokemuksia. Linkistäsi en ole ihan varma, mitä se herätti. Myötähäpeä saattaa olla oikea sana. Olisivat nyt hankkineet tanssittavaksi sen ihan oikean juhannusvitun.

Huru-ukolle: Toivotan monia herkullisia maaleja pikkulikoille.