tiistai 30. kesäkuuta 2015

TUOMIOITTEN HINTA JA KORPILAKI

Hotellin respa sai linkkivinkin (kiitos sekä Kumikselle että Juhalle) Ylen uutiseen, joka käsittelee viime aikoina kovasti tapetilla ollutta oikeusjärjestelmäämme ja sen toimintaa. Selväksi on kai tyhmemmällekin käynyt, että varsinkin väkivalta- ja seksuaalirikoksista annetut tuomiot eivät oikein vastaa ns. kansan oikeustajua ja tämä uusi uutinen pistää yksinkertaisen ihmisen vielä astetta enemmän raapimaan päätään ja sehän ei ole hyvä, sillä siitä saa herkkään tikkuja sormeen eikä mätäkuun aikaan ole enää kauan.

Uutisessa todetaan, että annetut alhaiset tuomiot eivät välttämättä pohjaudu pelkkään sokeaan humanismiin, vaan aivan puhtaaseen taloudelliseen ajatteluun. Vankilatuomiot ovat kalliita. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta täsmentää:

Tolvanen sanoo myös tietävänsä, että tuomareiden koulutuksessa korostetaan vankilarangaistuksen kalleutta. Hänen mukaansa tuomareille opetetaan, että vankeutta tulisi välttää rangaistuksen hinnan takia.

– Kerran tapasin yhden tuomarin, joka tuli oikeusministeriön koulutuksesta. Hän kysyi minulta ihmeissään, saako ihmisiä enää vankilaan ylipäätään tuomita, kun siellä on niin kallista, sanoo Tolvanen. 

No joo, toteaa Maakansa ja jatkaa, että onhan tämä peruste sinänsä ja tietyllä tavalla ymmärrettäväkin. Mutta jos sitä perustetta käytetään, luulisi annetuissa tuomioissa olevan jonkunlaista logiikkaa. Nyt väkivalta- ja seksuaalirikolliset hyvin usein marssivat käräjäsalista niskassaan ehdollinen tuomio ts. ei tuomiota ollenkaan. Vaikuttaa siltä, että oikeusistuinten näkökulman mukaan ihmisten pieksäminen ja raiskaaminen on pienempi paha kuin sanotaanko nuuskan myynti, sillä viime vuoden puolella nuuskaa myyneet heput saivat ehdottomat vankeustuomiot pituudeltaan 2 v 3 kk – 2 v 6 kk. Maksamattomista veroista räpsähti lompakkokipeetä kaikkiaan 891.000 euroa.

Tulee myös muistaa, että taannoin omaehtoinen kansantaiteilija Seppo Lehto tuomittiin törkeästä nettiposkensoitosta kaikkiaan kahden vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Silloin ei vankeustuomion kalleutta laskettu, vaikka ketään ei oltu lyöty eikä valtiolta pimitetty rahapenniäkään veroa.

Tällainen tyhmemmän ja vähemmän koulutetun väestönosan edustaja päätyy väkisinkin johtopäätökseen, että kun tarkastellaan suomalaisen oikeusjärjestelmän vaakakuppeja, on niissä tavallisten kansalaisten turvallisuudella kovin, kovin pienet punnukset. Toki se on luonnollista, sillä raskaammat puntit on varattu valtion pohjattomalle ahneudelle sekä virkamiehen henkisen pipin välttämiselle.

Vielä herää kysymys siitä, että jos kerran taloudelliset seikat ja rahan säästäminen vaikuttaa jopa annettuihin tai siis antamatta jätettyihin vankeustuomioihin, niin miksi Suomessa vieläkin pidetään yllä maahanmuuttoteollista kompleksia ja siihen merkatut rahat ovat pyhiä ja koskemattomia? Kun eihän se systeemi ole muuta kuin pelkkää persnettoa, joka tuottaa jatkossakin lisää persnettoa ja  uusia väkivalta- ja seksuaalirikollisia.

Palataan vielä Ylen uutiseen. On toinenkin asia, joka pistää tämmösen raappahousujätkän ihmettelemään:

Tolvasen mukaan rikoksista tuomitaan vallitsevasti rangaistusasteikon alimman neljänneksen mukaan. Syytä tähän hän ei tiedä.

– Se on traditio, jonka alkuperää on jokseenkin mahdoton paikantaa. Ilmeisesti tuomarit ovat varovaisia, Tolvanen sanoo.

Mikäli kyseessä on hutiloiden tehty halkopino, selitys ”no siinä nyt vaan jotenkin pääsi käymään niin”, on ihan pätevä, sillä halkopinon voi romahduttaa ja tehdä uusiksi. Sen sijaan jos oikeusjärjestelmämme toimintaa joudutaan perustelemaan sanomalla ”no siinä nyt vaan jotenkin pääsi käymään niin”, herää kysymys, että millä tavalla oikeusjärjestelmämme loppujen lopuksi toimii ja olisiko kyseessä kaatamistaan odottava halkopino?

Yleensä ja erikseen: Mikäli oikeuslaitoksemme tuumii, että vankilarangaistukset ovat turhan kalliita, ja niitä tulee silloin välttää, on hotellin respassa tarjolla varteenotettava vaihtoehto. Laillistetaan Korpilaki. Silloin esim. väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinta-, tuomitsemis- ja rangaistusmenettely toimii kansalaisten toimesta aivan ilmaiseksi ilman kalliita tuomarinvirkoja. Tuomioitten täytäntöönpanokin on halpaa ja tehokasta. Välttämättä tuomiot saattavat olla pikaistuksissa tehtyjä, ja kohdistua ehkä vääriinkin ihmisiin, mutta hei, rahansäästöstähän tässä oli puhe.

Ehkä valtio voisi lanseerata kalastuskorttiin verrattavan korpilakikortin, jonka henkilö voi lunastaa vaikkapa poliisilaitokselta tai miksei vaikka lähimmältä R-kioskilta tai ABC-asemalta. Kuukauden korpilakilupa voisi kustantaa vaikkapa 500 euroa ja koko vuoden mittainen lupa lähtisi sanotaanko parilla tonnilla. Luvan lunastajia löytyisi varmasti ja luvista saadun rahan valtio voisi käyttää niihin kohteisiin, mitä sille ovat ensiarvoisen tärkeitä eli niillä palkattaisiin monta monikulttuuriprojektikoordinaattoria ja somalin kielen tulkkia.



21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joku rinnasti työttömien työvelvoitetta ja raiskausrikoksista palkinnoksi määrättyä yhteiskuntapalvelusta toisiinsa. Kun kyseessä saattavat olla täsmälleen samat hommat, niin työttömyys on tässä maassa selvästikin raiskaamista, joukkoraiskaamista, huumausraiskaamista, groomingia jne. raskaampi rikos.

Anonyymi kirjoitti...

Korpilakihan on jo joiltain osin laillistettu.

Jos ja kun poliisi tutkimisen sijaan on tutkivinaan, oikeusistuin tuomitsemisen sijaan on tuomitsevinaan ja rikollinen kärsimisen sijaan näyttelee marttyyria niin sen ihan tavallisen kansalaisen kynnys ilmoittaa korpilain soveltamisesta, todistaa korpilakia käyttäneitä vastaan ja yleensäkin toimia poliisin, oikeusistuimen tai muiden rikollisuutta tukevien järjestelmien yhteistyökumppanina on romahtanut.

Ja korpilakihan on de facto laillinen heti kun se alkaa saada kansan hyväksynnän ja viranomaiset eivät sitä estä. De jure se voi olla laiton, mutta niin on punaisia päin käveleminen ja ilman heijastinta heiluminenkin.

Korpilain soveltamisessa netti on tullut vahvasti soveltajien avuksi. Jos koraanikoululaisten raiskailut, somalien joukkoraiskailut, islamilaisten lastenraiskailut jne on pistetty nettiin kaiken kansan ihmeteltäväksi, niin siinä poliisi yrittää sitten seuloa esille niitä, joilla olisi motiivi, tilaisuus ja muu tarpeellinen. Miljoonasta mahdollisesta on paha seuloa.

Lisäksi netti tarjoaa usein aivan valtavasti keinoja löytää se taho, jolle toisen ihmisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus on pelkkä vitsi jos sitäkään. Ja sen kaverit. Ja sen kaverinkaverit.

Juha kirjoitti...

Ulkoistus on ratkaisu tähänkin pulmaan, enkä nyt lyhytnäköisesti tarkoita vankilapalveluiden ostamista idästä.

Vaan peruutetaan koko tuomitun vankeuden ajaksi (ehdoton+sen ehdolliset osat) kansalaisuus, lyödään käteen avoin lentolippu, ja tuupataan Helsinki-Vantaan lähtevien puolelle. Menkööt mihin menee, mutta takaisin ei ole tulemista tuomion aikana. Ja onnea uuden asuinpaikan löytämiseen ilman kansalaisluottamusta.

Taatusti edullinen vaihtoehto ja tuomittu ei aiheuta Suomessa harmia.

WH kirjoitti...

Olisiko tuo kk pohjainen korpilaki kortti samaan tapaan kuin HKL: kk lippu?
Eli voisi vapaasti jakaa oikeutta kk ajan? Tulisi kiirus kuukausi.

Oletko koskaan ajatellut pitää täällä vedonlyöntiä?
Esim: milloin Suomessa nähdään Malmön tapaisia autojen tuhopolttoa. Tai ensimmäiset aseelliset kahinat maahanmuuttajien välillä, periaatteellisista ristiriidoista. Tai esim paloauton väijytyksestä & kivityksestä.. Tai muista uussuomalaisten harrastamista jutuista, jotka on jo arkipäivää Ruotsissa.

Tuosta rahan säästämisestä oikeuslaitoksissa. Asianajajien palkkiot ovat aika kohtuuttomia.
Mitäs jos mentäisiin jenkki tyyliin. Hanki vakuutus joka kattaa oikeiskuluja. Tosin, nykyisinkin Valkoinen Lihaa syövä Hetero Mies joutuu itse kustantamaan kaiken.
Muutenkin, olen sitä mieltä että niin valkoisen kuin mustan pitäisi saada samanlainen kohtelu oikeudessa.. Nythän maahanmuuttaja saa tulkin, vaikka on asunut 15v Suomessa. Sekä se, että tuomioissa huomioidaan kulttuuritausta, alentavana tekijänä.

Säästettäisiin pirun paljon, jos yhteiskunnan tuki loppuisi kokonaan, kun on ollut 3-vuotta Suomessa. Kaikki ylimääräinen ja kohdeltaisiin kuten alkuperäiskansaa. Myös kaikki ylimääräinen tuki pois toisen polven maahanmuuttajilta. Jos on suomalainen, niin ei tarvitse sen enempää kuin muutkaan.

Ps: iPad ei ole luotu kirjoittamiseen, saa oikolukea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Juhalle ja WH:lle & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä ottaen voi todeta, että (meikäläisen karttuisan ajatuksenjuoksun mukaan) tuomioistuimia voi verrata korkeaan virkamiehistöön ja suurimpaan osaan poliittista eliittiä. Ne elävät abstraktioissa ja niitten maailmassa abstraktiot ovat totuutta. Kun tuomioistuin on antanut (ts. jättänyt antamatta) tuomion vallitsevan käytännön mukaan, se saattaa todeta toimineensa vallitsevan teoriakäsityksen mukaisesti ja sen jälkeen unohtaa koko roskan. Sen ei tarvitse miettiä, mitä tuomio vaikuttaa teoriakäsityksen ulkopuolisessa maailmassa.

Ano1: Erittäin hyvä huomio. Jotenkin veikkaan, että työvelvoitetta suorittava työtön saattaa tehdä huomattavasti enemmän varsinaista työtä kuin yhteiskuntapalvelua suorittava väärinymmärretty.

Ano2: Hyvä huomio tuokin. En pysty sanomaan asiaa muitten kuin itseni ja tiettyjen läheisteni puolesta, mutta jos kuulen että vaikkapa raiskaajia kohtaan on sovellettu korpilakia, niin kärsin välittömästä muistin menetyksestä. Enkä tunne siitä minkäänlaista huonoa omatuntoa. Minähän olen itse ns. järjestelmän miehiä työni vuoksi ja uskoni siihen kyseiseen järjestelmään on aikaa sitten romahtanut totaalisesti.

Juha: Ei huonompi idea tuokaan. Tosin minä laittaisin karkoituksen pysyväksi. Jos tällainen käytäntö olisi, en usko, että yhtään suomalaista sellupaalia jäisi myymättä maailmalla.

WH: Luulen, että korpilakikortti takaisi oikeuden jakaa korpilakia vain, jos korpilakikortin omistajaa tai hänen läheisiään kohtaan olisi tehty rikoksia. Muuten saattaisi touhu mennä yleiseksi ammuskeluksi.

Tuo vedonlyönti-idea pitää panna korvan taakse. Ymmärtääkseni bloggerissa on jonkunlainen mahdollisuus tehdä se. Hyvin monissa vakuutuksissa on muuten tämä oikeudenkäyntikulu-osio, mutta toisaalta taas niihin ei yleensä sisälly työpaikkaa koskevat erimielisyydet.

Ja joo, maahanmuuttaja saa tulkin ja samaan aikaan tiedostava väki joukkorääkyy että kyllä Ahmed on ihan yhtä lailla suomalainen kuin Pekkakin, vaikka Ahmed tarvitsee tulkkia eikä itse miellä itseään suomalaiseksi. Minun mielestäni tuo kolmen vuoden tuki on äärimmäinen maksimi. Vähempikin riittäisi, sillä tosiasia on, että suomalaisille Ahmedista ei ole mitään hyötyä. Hän on vain ja ainoastaan rasite. Jalustalle nostettu sellainen.

Becker kirjoitti...

Vai on vankien ylläpito kallista.Mä olen jo pitkään ihmetellyt miksi vankilat ovat jonkinlaisia lepokoteja, jossa päivät pitkät jutellaan mukavia, askarrellaan ja suunnitellaan uusia keikkoja.
Vangit pitää pistää duuniin. Suomalainen tiestö on samassa kunnossa kuin muukin maa eli räjähtämässä käsiin. Pannaan vangit tietöihin, niinkuin ennen tehtiin ja vahtijaksi jalkapanna ja hevosen selässä istuva vartija kivääri sylissä. Ai mutta kyseessähän saattaa ollakkin pakkotyö ja sellainen kielletty laissa. Toinen vaihtoehto tosiaan olisi vankilapalvelujen ostaminen Venäjältä. Siperiassa oleskelu tekee eetvarttia rikolliselle luonteelle. Muutetaan siis lakeja.
Näille somaliparasiiteille ehdonalainen on sama kuin ei mitään, eli kohti uusia raiskauksia ja rötöksiä. Demlalainen oikeusjärjestelmä rankaisee vain valtioon kohdistuviin rikoksiin kuten nuuskan myynti ja veronkierto.
Itse asiassa ainoa laitos joka saa silmissäni jonkinlaisen legimiteetin on Puolustuslaitos Suomessa. Ruotsissa ei sekään. Valtio joka kohtelee maahanmuuttajia alkuperäisväestöä paremmin ei ole minkäänlaisen arvostuksen veroinen.
Korpilaki on taatusti tulossa hiljalleen käyttöön. Varmaan se on jo jossain määrin olemassa. Minäkin ikääntyneenä poden ajoittaista muistinmenetystä.

Jaahas, Suomessa ollaan viime uutisten mukaan tekemässä autoilusta rangaistavaa toimintaa. Sakotuskynnyksen alentaminen ja sakkojen tuplaaminen aiheuttaa sen, että useamman sadan kilometrin matkaa tuskin pystyy sakoitta köröttelemään. Mielenkiintoni piipahtaa konkurssin partaalla olevassa ex-kotomaassa vähenee huomattavasti. On keksitty ja keksitään yhä uusia keinoja kyniä rahat kansalaisilta Kataisen ja Urpilaisen varojen hoidon jäljiltä.

Pian pitäisi jatkaa matkaa itä-Suomea kohti, jossa Lieksaa lukuunottamatta kunniakansalaisiin ei pahemmin törmää. Silmä ja sielu lepää kolmisen viikkoa.
Tosin ajelu Suomen läpi on aina yhtä mielenkiintoista. Saas nähdä päästäänkö tänäkin vuonna sakoitta. Landella on huonot nettiyhteydet, joten saas nähdä millaiset vieroitusoireet ovat tulossa. Ykän palstaa ei myöskään pääse kommentoimaan, mutta hengissä ollaan, ja palaamme asian taas Elokuussa.

Hyvää Heinäkuuta ja kesän jatkoa vaan sinne respaan ja läsnäolijoille.
Toivoo Becker

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

WH: Oikeuskuluvakuutus kuului joskus vuonna 86(?) vielä joissakin vakuutusyhtiöissä, kuten Pohjolassa, kotivakuutukseen. Ei muuten kuulu enää. Minulla on joskus silloin ammoin tehty vakuutussopimus, josta en mene ikinä muuttamaan pilkkuakaan. Siitä on ollut uskomaton hyöty elatus- ja sellaisissa neuvotteluissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Yhel Turkkulaasel & kiitos kommenteistanne.

Becker: Meillähän aikanaan sakkovangit olivat leka- ja lapiohommissa tekemässä Helsinki-Vantaan lentokenttää. Hommissa oli myös Irwin, joka teki touhusta hauskan rallin:

https://www.youtube.com/watch?v=EPimZWohhf4

Niin somaliparasiiteille kuin meidän omille hörhöillemme ei ehdollinen tuomio ole tuomio. Näille (rotuun katsomatta) opetetaan, että se viimeinen varoitus annetaan aina uudestaan ja uudestaan, eikä nää tolvanat yleensä edes ymmärrä (hitaan oikeuskäytännön johdosta), että mistähän törppöilystä se viimeisin ehtoollinen oikein tuli.

Poliisin arvostus on minulla, järjestelmän miehellä romahtanut. Puolustusvoimia arvostan minäkin, vaikka sekin joutuu politikoimaan. Samoin arvostan terveydenhuoltoa ja sosiaalipuolta, nimenomaan suorittavalla tasolla.

Suomessa on nykyisin melko hyvät nettiyhteydet. Olin tossa Ylvan kanssa hiljattain mökkireissulla paikassa, jossa yhteydet olivat huonot, toimivat hyvällä tuulella ollessaan maksimissaan kymmenen minuuttia ennen kuin kyykkäsivät. Laita kommentteja jos pystyt. Beckerin kommentit ovat yksi suola tämän blogin sopassa ja suolaton soppa maistuu tympeältä. Ja oikein mukavaa reissua.

Yks Turkkulaanen: Meillä on kyllä 2000-luvulla solmittu vakuutus, joka kattaa oikeudenkäyntikulut muistaakseni viiteentoista tuhanteen euroon. Mutta sekään ei kata työpaikkaristiriitojen selvittelyjä oikeudessa.

Anonyymi kirjoitti...


Luulisin, että Paskastanissa rangaistukset ovat ankarampia kuin Suomessa. Jos kerran tekijän kulttuuritausta vaikuttaa suomalaisen oikeusistuimen antaman tuomion ankaruuteen, niin vaikutus voisi olla tuomiota koventava.


Hatusta vedetty tapaus.

Tuomari: Ahmed olet varastanut kännykän toisen ihmisen kädestä ja juossut tiehesi saaliin kanssa. Suomen lainsäädännön mukaan kyseessä on näpistys, joten seuraamus on sakko.

Ahmed: :-)

Tuomari: Kännykkä tietysti annetaan takaisin uhrille.

Ahmed: :-(

Tuomari: Mutta koska olet kotoisin Paskastanista, jossa voimassa oleva sharia velvoittaa katkaisemaan varkaan käsivarren olkapäästä, meidän on kovennettava rangaistustasi. Rangaistuksena oikean kätesi kämmen leikataan irti ranteesta.



acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, acc. Luulen, että tuo hyvin perusteltu kommenttisi (monissa maissa noudatetaan sharia-lakia) saa kommenttia lukevan vasemmistohumanistin päässä aikaan ankaran akateemisen painetilan.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Yrjöperskeles: Että työpaikkaristiriitoja hoidettaisiin oikeudessa? Ei ole koskaan tullut edes mieleenikään moinen hullutus. Jos duunipaikka haisee, mä lähden kävelemään, irtisanomisajan puitteissa. En mä mee kenellekään tuomarille itkemään että mua kiusataan. Karenssi on paljon pienempi häpeä.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö!

Tuosta korpilaista tulee tylyhkösti mieleen se, että Suomessa jos haluaa "poistaa" jonkun kuvioista, niin se on parasta tehdä kännissä ja autolla. Niistä on perinteisesti saatu ns. lepsuja tuomioita, verrattuna siihen jos puukottaa jonkun hengiltä.

Sitten off-topicia, Iltalehdestä osui tällainen juttu silmiini, Ajatuspajan väite - maahanmuutto hyvä bisnes Ruotsille. Tuo viimeisin kappale aiheutti meikäläisessä hieman kylmää puistatusta. Jutusta on myös linkki Dagens Nyheter-lehteen, jos haluaa pakko-ruotsillansa lukea alkuperäisen uutisen.

Tottakai maahanmuutto toi Ruotsille paljon hyvää 1960-luvulla, kun heidän teollisuus tarvitsi ylimääräisiä käsiä ja jalkoja, lähestulkoon kaikki pääsivät töihin. Mutta nykyään tilanne on toisenlainen, ja harva enää työllistyy teollisuuteen, pikemminkin palvelualalle. Jos yleensä menevät töihin...

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Vai on vankilassa pitäminen kallista-eikö sitten raiskaajat ja murhaajat nimenomaan pitäisi sulkea vankilaan ja lievemmät tapaukset yrittää sovitella muuten?Ja miten hemmetissä oikeusjärjestelmästä löytyy rahaa sananvapauden rajoittamiseen ja mielipidevankien jahtaamiseen sekä vankilaan heittämiseen?Markus Janssonin kohtelukin alkaa olla melkoista farssia,todellakin tulee poliisista gestapo mieleen,eikä,kumma kyllä,rahasta säästellä.Mutta eikös Neuvostoliitossakin vääristä mielipiteistä saanut kovimmat rangaistukset,sillä eliitin varpaillehan ei hypitä missään diktatuurissa-ei Suomessakaan!Korpilakia kohti mennään,eikä tuo yleinen ammuskelukaan tätä menoa ole se huonoin vaihtoehto:-(
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Soomepoisille Eestist ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Yks Turkkulaanen: Lähinnä tuossa on kyse laittomista irtisanomisista, ei pelkistä työntekijöitten ränäväleistä.

Soomipois Eestist: Tuota konstia on puheltu monien porukoitten monissa saunailloissa. Tuo linkin sisältö toistaa sitä samaa epistolaa, että mikäli maahanmuuttajia on tarpeeksi, niin silloin jostain yllättäin pieraistaan käyntiin hurjana vetävä vientiteollisuus, joka puskee hommia kolmessa vuorossa.

Vesku: No noin minäkin ajattelen, mutta ehkä meillä ei ole asian vaatimaa korkeampaa koulutusta tämän logiikan ymmärtämiseksi. Janssonia on kyllä kohdeltu kuin pahempaakin gangsteria, vaikka heppu on loppujen lopuksi vain soittanut suutaan.

Anonyymi kirjoitti...

Junes Lokalle tehtiin myös kotietsintä ja äijä joutui putkaan 22 tunniksi. Facebookissa ja Youtubessa hän kertoo enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö. Kyllähän täällä kovia tuomioita jaetaan. Ryöstä pankki, huijaa verottajaa tai lataa netistä laitonta musiikkia. Ei mietitä vankeusrangaistuksen kalleutta.

Anonyymi kirjoitti...

Soomepois:

ISIS on tarjonnut kokonaan uuden tavan poistaa kaikenmaailman lapsenraiskaajia geenipoolista:

Kopautat Abdi Elmi Muhammed bin Gutalehtimis ibn Porcusporcusta lapiolla päähän. Pistät Abdi Elmin kännykän tukevasti moninkertaiseen tinapaperiin käärittynä laturiin niin ettei siitä vain lopu virta. (Et sammuta sitä virtaa säästääksesi ettei käy PIN-koodien kanssa hassusti.) Ajat autolla Ruotsiin. Otat Malmön lähellä kännyn pois tinapaperista. Lähetät sillä massatekstarin jossa sanotaan että "Lähin syyriaan. Insmullah. Äläwäbälälläläs." Sen jälkeen purat kännykän ja hävität sen osat.

Poliisi ei taatusti lähde tutkimaan asiaa suomalaisena henkirikoksena jos viimeisin viesti on tullut ulkomailta ja hävinneen todennäköiseltä vaikuttava kohde on sotarikollisuuslarppaaminen ISIS:in riveissä.

Ja niin kuin tiedämme niin "mistään muusta maasta ei ole lähtenyt suhteessa väkilukuun niin paljon taistelijoita Syyriaan kuin Suomesta". ;-)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Joo, melko tylysti heppua kohdeltiin. Niin kuin pahempaakin rikollista.

Ano1: Pitää paikkansa. Tosin jenkeissä näistä latailuista on tullut käsittääkseni muutamasta biisistä miljoonien dollarien korvausvaatimukset.

Ano2: En sinänsä suosittele tätä kenellekään, mutta en ihmettele, jos joku näin tekee.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä: En mäkään suosittele kellekään lapsen-, joukko-, grooming-, koraanikoulu- jne. raiskaajien tappamista ja murhan naamioimista ISIS-henkiseksi Syyrianreissuksi. Kunhan nyt vain mainitsin että nykytilanteessa tuossa on yksi mahdollinen tapa toteuttaa korpilakia tavallista pienemmällä seurausriskillä.

Ja mitä mitättömämpia rangaistuksia tuomioistuimet noista rikoksista antavat, sitä lähemmäs laajamittaista korpilain soveltamista mennään. Sama pätee myös kansalaisuusarpajaisiin ja niihin rötöstelijöihin joita ei muka saada poistettua. Jos Abdi-Elmejä ei saada poistettua maasta niin aika nopeasti muutama tuhat tyyppiä alkaa miettiä että on parempi poistaa Muhammed Mahmud Mahmetit sitten geenipoolista.

Ja kun ottaa huomioon sen, miten täydellisesti nuo islamilaiset väestöryhmät asettuvat perseilytapauksissa ja seksuaalirikoksissa tekijöiden eivätkä uhrien puolelle, niin tilanne alkaa olla aika vanhatestamentillinen.

Vanhatestamentillisuudella viittaan tämmöiseen:

Kun israelilaiset palasivat Egyptistä Kaanaan maalle, niin ei niillä mennyt neljääkymmentä vuotta siihen reissuun. Reissuun meni lyhyt aika. Odottamiseen meni 40 vuotta. Ja mitäs ne sitten odottivat? Raamatun mukaan Jumala katsoi että ei olisi ollut oikein hävittää täydellisesti kokonaisia kansoja jos niissä olisi ollut mitään hyvää. Ajan mittaan kuitenkin kaananilaisten pahuuden mitta tuli täyteen ja Jumala tuumasi että kyseisissä kansoissa ei ole enää mitään tai ainuttakaan pelastamisen ja säästämisen arvoista henkilöä jäljellä. Ja sitten alkoi tapahtua.

Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että noiden muhamettilaisten saatananpalvojien kanssa on vähän sama juttu. Alkaa yhä enemmän näyttää siltä, että valtaosassa niistä ei ole mitään säästämisen arvoista ja inhimillistä vaan että kyse on niin syvälle omaksutusta pahuudesta, että olisi parempi jos kyseinen väestö poistuisi tavalla tai toisella kokonaisuudessaan Euroopasta.

Castor kirjoitti...

Suomen lait on tehty suomalaiselle arvopohjalle, ei kehitysmaalaiselle arvottomuuden maailman edustajien tribaalimenojen sattumanvaraisuuksille. Tämän vuoksi lain tavoitteen ollessa se, että se olisi sama kaikille, tuo tavoite nollautuu tilanteessa, jossa maan lakia tulisi soveltaa arvopohjaltaan erilaiseen väestönosaan. Mitä siis tulisi tehdä? Minä en tiedä.

Kun suuri(n) osa tuomareista ei ajattele sitä, että sama teko ei ole samalla tavalla tuomittava heimokulttuureissa kuin isäntämaassa vallitsevassa homogeenisessa yhteisössä, niin rangaistuksen länsimaalaisittain tavoiteltu teho heimokulttuurissa jää vaikutuksettomaksi. Tämä on se ongelma, jota ei lainkaan pohdita, eikä tulla miettimään aivan lähiaikoina, vaan vasta sitten, kun sharia-lakia aletaan yleisemminkin vaatia sovellettavaksi, eli kun maaperä on kypsä, ja kun nykyinen oikeusjärjestelmä ei kykene vastaamaaan niihin rankkoihin haasteisiin, joita tulee kehitysmaalaisten kasvavasta rikollisuudesta. Ensin shariaa edellytetään sovellettavaksi siviilijutuissa, sen jälkeen rikosjutuissa, koska se kuuluu "kulttuuriin". Perustetaan kenguruoikeuksia kehitysmaalaisille, niissä "tuomareina" toimivat uskonnolliset johtajat, ja Suomeen tulee rinnakkainen oikeusjärjestelmä "oman" rinnalle. Jos tälle kehitykselle ei NYT laiteta estettä, tulemme näkemään sen toteutumisen 5-10 vuoden sisällä.

Laki voi olla sama vain niille, jotka ovat kasvaneet sellaisessa yhteisössä, jossa tunnustetaan yhteiset arvot ja oikeushyvät. Kehitysmaalaisille pitäisi olla omat lait, mutta sellainen ajatus ei mahdu meidän järjestelmäämme. Olemme voimattomia näiden haasteiden ja ongelmien edessä, koska "kaikki kulttuurit ovat saman arvoisia". Kovilla rangaistuksilla kuritetaan suomalaisia, ei niitä, joiden takia vaaditaan kovempia rangaistuksia, ja joiden teot tulevat varmasti muuttumaan törkeysasteeltaan hyvin paljon lähivuosina.

Muuten, juttelin juuri naapurissa asuvan poliisin kanssa. Pakkokeinolaki on muuttunut niin, että jos "juoksukaljaa" kaupasta hakenut kaveri pääsee kotiinsa asti poliisi kannoillaan ja saa ovensa kiinni, poliisilla ei ole mahdollisuutta mennä sisään pakkotoimia käyttäen pidättääkseen rikollisen. Kehitys kehittyy!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, jossain vaiheessa varmasti saavutetaan se piste, jossa ihmiset tajuavat, että valtiojärjestelmämme pääprioriteetti on ylläpitää utopiaa sen sijaan, että sitä kiinnostaisi kansalaisten turvallisuus. Mitä sen pisteen ylittämisen jälkeen seuraa, on täysi arvoitus. Voihan olla niinkin, että ihmiset vajoavat entistä enemmän apatiaan ja eristäytyvät omiin oloihinsa. Tästä 1990-luvun jälkeen tulleesta islamilaisväestöstä ei ole ollut kuin haittaa. Tämän ulkopuolelle jätän vanhan ja vakiintuneen tataariväestömme, joka elää ihan tolkullisesti. Kaikkea hyvää heille.

Castor: Jotenkin lohduttomalta tuo kuulostaa, varsinkin kun se sinun sanomanasi tulee. Lopputulemanahan on älytön kaksoisjärjestelmä, jossa suomalainen tavallinen mies voi saada syytteen rintojen tuijottelusta, ja toisaalta ns. uussuomalainen voi elää kuin pullopersesika. Ja varsinaisesti tämän kehityksen estämiseksi ei tehdä vielä mitään, ei ainakaan virallisella tasolla. Tuo poliisin kertoma esimerkki on varsin kuvaava. Samalla tavalla on oman alani valtuudet häviämässä kohti nollatilannetta, ja kun se saavutetaan, on alani muuttunut itsessään tarpeettomaksi.