torstai 29. lokakuuta 2015

JOS

Hotellin respassahan ollaan melko vanhanaikaisia, konservatiivisia ja nykykatsannon mukaan myös varsin yksinkertaisia ihmisiä. Sen vuoksi kun suunnittelemme tulevaisuuttamme on meillä taipumus katsoa menneisyyteen ja jos siellä huomataan joku asia, joka toimii, niin sitä ei ole ollut tapana räplätä. Toisaalta jos huomataan, että mikäli joku asia ei kerta kaikkiaan toimi, vaikka kuinka yrittäisi niin sen varaan ei ole pahemmin laskettu. Esimerkkinä vaikkapa lottovoitto, eli ilman sitä ollaan oltu tähän asti, eikä sen varaan kannata laskea paljon tulevaisuudessakaan koska mahdollisuudet sen voittamiseen ovat häviävän pienet.

Samoin omien, pienten kuvioittemme ulkopuolella ollaan hiukkasen opittu arvioimaan myös suurempia, sanotaanko valtiotason tulevaisuudensuunnitelmia. Ainakin siinä mielessä, että jos suunnitelmissa korostuu turhan usein sana jos ja mikäli suunnitelmassa muutenkin tykätään viljellä kovasti konditionaalia, niin voidaan melko perustellusti tehdä johtopäätös, että suunnitelma ei perustu realismiin vaan enempi toiveajatteluun.

Nykyistä maahantunkeutumisaaltoa ollaan hyvinkin usein perusteltu konditionaaliperusteisesti eli tyyliin ”tämä porukka voi olla tulevaisuudessa häikäisevä voimavara, jos se on tulevaisuudessa häikäisevä voimavara”. Mikä tietysti hotellin respassa aikaansaa lievää suurempaa ihmetystä, sillä tätä kotouttamis-työvoimapula-mahdollinenvoimavarapelleilyä on nyt harrastettu maassamme kaksikymmentäviisi vuotta, todettu että se ei toimi, eli rasite on edelleenkin rasite eikä voimavara vaikka siihen on upotettu ämpärikaupalla rahaa. Silti tätä samaa pelleilyä pitäisi yrittää vielä huomattavasti suuremmassa mittakaavassa upottaen siihen tynnyrikaupalla rahaa ja hokien samalla, että jos se ei tänään toimikaan, niin ehkä se huomenna toimisi.

Tätä linjaa ylläpitää tuoreeltaan tietenkin myös Helsingin Pravda, joka on innostunut ajatuksesta, että tätä mamulaumaa aletaan kouluttaa rakennusalalle (tähän väliin hotellin respan huomautus, että syyskuussa 2015 oli työttömänä 7.620 rakennusmiestä eli 13,3% ja tässä luvussa ovat mukana vain työttömyyskassan jäsenet joten lopullinen määrä voi olla suurempi) ja julistaa seuraavasti:

Toisin kuin muutamat niin sanotut maahanmuuttokriitikot sanovat, Suomeen viime kuukausina tulleet pakolaiset eivät ole ainoastaan kulueriä hyvinvointivaltiolle. Jos sotaa ja tuhoa pakenevat ihmiset ”epäinhimillistää”, heidät voi myös laskea siksi arvokkaaksi työvoimapanoksen lisäykseksi, jota ikääntyvä ja kestävyysvajeinen Suomi tarvitsee. Kaikki riippuu siitä, miten pakolaisten kotoutuminen ja työllistyminen onnistuu.

Koska hotellin respassa tunnustaudutaan kuuluvaksi muutamiin niin sanottuihin maahanmuuttokriitikoihin, niin täällä ihmetellään sitä, minne suomalaiset ovat kadonneet näistä keskusteluista? Meillä on iso ruko työttömiä rakennusmiehiä, ja terveen järjen mukaan voisi olla viisaampaa kouluttaa rakennusalalle (myönnetään, että ehdotus on ensi alkuun outo ja hämmästyttävä) suomalaisia nuoria, jotka ovat sekä suomenkielentaitoisia että myös erittäin hyvin kotoutuneita. Tietysti heidän ”kotoutumisensa” on tapahtunut luonnollisesti eikä siis näin ollen todista, että ”se oikea kotouttaminen” itsessään toimii. Sinänsä, jos joku löytää sen tyypin, joka ensimmäisenä keksi termin ”kotouttaminen”, niin ehdotan, että uitatte tyypin tervassa ja höyhenissä enkä pane lievää lyömistäkään pahakseni.

Helsingin Pravda ei ole yksin jossitteluepistolassaan, vaan tukea on tullut muualtakin. Keskinäisen eläkevakuutusyhtiön Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander latelee niin Taloussanomien kuin Kansan Uutisten komppaamana. Alleviivaukset hotellin respan toimesta:

- Pakolaiset voivat ratkaista ikäongelman – jos työllistyvät.

- Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu voi olla iso potentiaali vanhenevalle yhteiskunnalle. Ilmarisen johtajan Jaakko Kianderin mukaan tulijat voivat tukea taloutta merkittävästi – jos heillä on töitä.

- Huoltosuhteen alentuminen tasapainottaa ikäpyramidia, mutta sillä ei ole suoria taloudellisia vaikutuksia. Muuton kasvu hyödyttää taloudellisesti vain, jos muuttajat työllistyvät, Kiander huomauttaa.

- Jos tulijoiden työllisyysaste olisi 15 vuoden kuluttua sama kuin kantaväestön, taloudelliset vaikutukset olisivat Kianderin mukaan huomattavat.

- Tietenkin turvapaikanhakijoista aiheutuvat kustannukset heikentävät julkista taloutta, mutta kyllä me siitä selvitään joka tapauksessa, Kiander vakuuttaa.

Myös Vantaan kaupunki on huomannut tämän potentiaalisen rikkauden ja Ylen otsikko asiasta on suorastaan taiteellinen:

Maahanmuuttajat huomioidaan Vantaan budjetissa, mutta "He ovat ehdottomasti voimavara"

Etelä-Suomen Sanomissa taas otsikoidaan pääkirjoituksessa että ”Maahanmuuttajista uusi voimavara” ja kirjoituksessa lähestytään sydämen avaamisen periaatetta:

Tämän päivän tilanteessa kyse on ennen kaikkea humanitäärisestä maahanmuutosta. Arvioiden mukaan puolet turvapaikanhakijoista saa kuitenkin myönteisen päätöksen ja jää Suomeen.

Suomella on nyt hyvät mahdollisuudet tasapainottaa ikääntyvän väestön ikäpyramidia ja tarjota ihmisille parempaa elämää. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos maahanmuuttajia ei saada töihin.

Tässä on pakko onnistua uusin keinoin. Nyt tarvitaan lämpimän sydämen lisäksi hyvää kotouttamispolitiikkaa ja joustavuutta työmarkkinoille.

Jos. Ehkä. Ottiatuota. Saattaispa hyviinnin olla, jos olis. Tosiasiassa puhutaan ihmisryhmästä, johon kuuluu pääosin somaleja ja arabeja, ja jotka ovat koko täällä notkumisensa ajan kunnostautuneet lähinnä tälle ihmisryhmälle räätälöidyissä julkisissa suojatyöpaikoissa, joita ei olisi koskaan keksittykään, mikäli nämä ihmisryhmät olisivat pysyneet omissa maissaan. Mutta siitä huolimatta kahdenkymmenenviiden vuoden totaaliseen epäonnistumiseen tulisi suhtautua potentiaalisena voimavarana, mikäli tälle epäonnistumiselle vaan rakennetaan nykyistä kymmenen kertaa suuremmat ja tietenkin kalliimmat kehykset.

Näin äkkiseltään respassa tuumitaan, että tässä on kyseessä sekoitus halpatyövoiman halua sekä se, että etsitään päästä keksittyjä toiveajatteluperusteita uskonnon aseman saavuttaneelle monikulttuurisuushysterialle. Toisaalta, eihän siitä voi olla aivan varma, etteikö valtiomme ole muuttamassa tulevaisuuden suunnittelua laajemmassakin mitassa jos-pohjaiselle konditionaalimallille, ja siinä tapauksessa hotellin respa on valmis auttamaan. Tässä muutamia samalle linjalle pohjautuvia yhtä realistisia suunnitelmia:

- Maanpuolustukseen on aivan turha satsata rahaa, sillä jos mannerlaatat tekevät Suomen kannalta edullisen pikasiirtymän, voi Suomen ja Venäjän väliin tulla kolmesataa kilometriä leveä salmi, jolloin Suomen sotilaallinen turvallisuus olennaisesti parantuu.

- Suomen energiataloudesta ei kannata huolestua, sillä mikäli äsken mainittu mannerlaattojen pikasiirtymä tapahtuu, saattaa Turusta Ouluun nousta ihan pirunmoinen vuoristo, jolloin Suomi saa kaiken tarvitsemansa energian vesivoimasta.

- Tämä tietysti on mahdollista vain silloin, jos vihreät antavat luvan rakentaa vesivoimaloita.

- Suomen valtion velasta on turha huolehtia, sillä jos löydämme Ivalon pankista Nätti-Jussin salatun tilin, sillä maksetaan velat kevyesti ja vielä jää rahaa perustaa muutama vastaanottokeskus. Niin kuin kaikki tiedämme, Nätti-Jussin pankkikirjassa luki ”Nätti-Jussilla on eniten” ja kun Nätti-Jussia janotti ja hän kävi nostamassa pari trukkilavallista rahaa, niin pankkikirjaan kirjattiin ”Nätti-Jussi otti vähän”.

- Meteorologia on varsin turha tieteenala, sillä jos uudenvuodenyönä kuu kehii ja kustessa puistattaa, niin seuraavana vuonna ilmoja piisaa.

- Pissimisestä puheenollen, jos sähköpaimeneen pissiessä pitää silmä tiukasti kiinni ja uskoo asiaansa, niin se ei välttämättä ota heppiin kipeää.

- Jos kolmenkymmenen vuoden päästä on kiva, niin se on mukavaa.

- Jos ois mitä jois, jois pois, jottei ois mitä pois jois.

Eli kerrataan tiedostavan väestönosamme resepti: jos se ei ole toiminut ennen, eikä se toimi nyt, niin hankitaan sitä vielä enemmän lisää. Jos se vaikka joskus toimisi. Elämme suuria aikoja. Asummehan meinaten maassa, jossa nollalla kertomalla saadaan tulokseksi enemmän kuin nolla. Vuoden 2015 syyskuussa Suomessa oli 225.000 työtöntä, mutta ei syytä huoleen, sillä irakilaiset saattavat pelastaa meidän työvoimapulalta, joka on saattanut olla tulossa jo neljäkymmentä vuotta.

Suurista ikäluokista viimeinenkin muuten jäi tänä vuonna eläkkeelle.




39 kommenttia:

Reijo Koiras kirjoitti...

Virallisen epistolan ja todellisuuden välinen kuilu kasvaa päivä päivältä suuremmaksi, vaan valtamedia ei näköjään linjaansa muuta. Niissä poteroissa kai pysytään hamaan loppuun saakka. Jos tänne joku sisällissota saadaan aikaiseksi, niin nämä varmaan siinäkin vaiheessa puhuvat kotouttamisesta ja voimavarasta. Ja mitenkäs sen huutavan työvoimapulan kanssa, eikös siitä alettu puhumaan jo joskus 80-luvun lopulla, ja muistan semmoisen ennustuksen että vuonna 2010 sen piti riehua jo ihan valtoimenaan, vaan tulemattahan se jäi, ja taitaa jäädä tulevaisuudessakin.

Juha R kirjoitti...

Einstein muistaakseni määritteli suunnattoman typeryyden jotenkin niin, että tehdään toistuvasti asia samalla tavalla, ja odotetaan erilaista lopputulosta. Kiitos taas kerran erinomaisesta kirjoituksesta. Jos näitä vaan päättäjätkin lukisi, niin saattaisi ehkä tulevisuudessa mahdollisesti olla valoa tunnelin päässä.

Tuplavee kirjoitti...

Niin noh, jos Euraasian tektoninen laatta repeää Suomen rajan kohdalta, täällä ei enää paljon jossitella tai tehdä muutenkaan mitään.

Täytyy myöntää, että hulluus saavuttaa koko ajan uusia huippuja; onhan näissä puhtaasti abstrakteihin mutukäsitteisiin pohjaavissa aatteissa rajana vain ihmisen typeryys. Kuinka kauan kansa kuuntelee kiltisti kaheleita komentajiaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Reijo Koiraalle, Juha R:lle ja Tuplavee J:lle & kiitos kommenteistanne.

Reijo: Nämä ihmiset ovat nähdäkseni sellaisia, jotka ovat uskonkappaleeksi asti omaksuneet sen asian, että opittu, hyväksytty, hyväksi havaittu ja ennen kaikkea itseä hyödyttävä uskomus ei voi olla väärässä. Jos sen tunnustaisi olleen väärässä, menettäisi kaiken sen, minkä pohjalle on rakentanut kuvan itsestään ja urastaan. Ehkä jopa kävisi mielessä, että jos se ura ja toisilta opitut näkemykset riisutaan pois, niin mitä jääkään jäljelle? Minä muuten muistelen, että sitä työvoimapulaa ennustettiin ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla.

Juha R: Einsteinin määrittely elää nykypäivänäkin ja todistaa sen, että mies oli oikeassa. MInä olen itse ajatellut, että tämän järjettömyyden pystyy parhaiten perustelemaan inhimillisellä typeryydellä, mutta sen verran foliopipoa virittelen päähäni, että näen EU:n vetävän lankoja tässä asiassa. Ei siinä mitään, jos lankoja vedetään, mutta kun omat tomppelimme eivät älyä niitä katkoa. No, elämänlankojahan ne niille ovatkin.

Tuplavee J: Mitä tulee Euraasian laattaan, niin sallit minulle tässä tapauksessa pienet överit. Sinänsä jos maankuori kääntyy, niin mehän päädytään tsuhnien helvettiin ja sinnehän me tietysti kuulutaankin. Typeryydestä totesin jo Juha R:lle, mutta sen lopullista rajaa ei olla vielä määritelty.

”Kuinka kauan kansa kuuntelee kiltisti kaheleita komentajiaan?”

Kun katsotaan jo nykyistä tilannetta voidaan todeta, että liian kauan.

Strix Senex kirjoitti...

Olipa hyvin esille otettu tämä jossitttelun logiikka.
Se on jokseenkin samanlaista kuin se hevosenkengän löytäjän riemu, että jos vielä löydän kolme kenkää, hevosen ja rattaat, niin tämän kävelemisen voi lopettaa.

Ranskalaisilla on sanonta "jos jos ei tiellä ois, niin lehmätkin lentää vois". Oma tähän teemaan liittyvä suosikkini löytyy Pekka Jauhon muistelmien nimessä "Ensiksi kielsin konditionaalin"

Minulle opetettiin aikoinaan, että suunnitelmat pitää tehdä todennäköisimpien, ei epätodennäköisimpien vaihtoehtojen varaan. Ne epätodennäköiset kannattaa kyllä huomioida uhkina ja mahdollisuuksina, mutta ei toimintaa pidä rakentaa niiden varaan.

Jotenkin tuo maahanmuuttouskovaisten kanssa käytävä keskustelu tuo mieleen kehitysopista käytävän keskustelun kreationistien kanssa. Hehän yrittävät kiistää kaikki kehitysoppia tukevat todisteet suhtautumalla niihin äärimmäisen hiuksia halkovan kriittisesti. Sitten he kiirehtivät tarjoamaan vaihtoehdoksi oman ratkaisuna, jonka tueksi ei ole minkäänlaisia todisteita.

Olavi Koskela kirjoitti...

Ja mitä tulee tuohon kotouttamisen keksijään, niin vähällähän se Ykä hänet päästäisi. Koko ...tanan konseptihan on päälaellaan: kotoutumisen tähän yhteiskuntaan pitäisi olla maahantulijoiden itsensä vastuulla, eikä taas kerran suomalaisten veronmaksajien.

Anonyymi kirjoitti...

Panimojournalismin syntymisessä ei voi sivuuttaa Saarikoskien tekstinikkarisuvun roolia. Rappioalkoholisti ja huuruinen hourailija toisensa jälkeen on tuossa suvussa antanut oman osansa journalismin rähjääntymisen alttarille. Nyt Saska koittaa ylittää koko muun suvun saavutukset ja päästä Pullo-Pentin ohi niin moraalin, rehellisyyden kuin uskottavuudenkin katoamisessa.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1446007854846

Erittäin tärkeä sivuseikka: Kyse on pääkirjoituksesta. Se siis edustaa lehden virallista linjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos kokeneet mutta väsähtäneet (tai sellaisiksi kuvitellut) ja kyynistyneet vanhat työntekijät nuorenisivat äkkiä 30 vuotta mutta säilyttäisivät samalla kokeneisuutensa, niin he voisivat ratkaista nurkan takana väijyvän ja karjuvan työvoimapulan jos sellainen olisi.

Jos kaikki suomalaiset äkkirikastuisivat simsalabim ilman että inflaatio nousisi niin se voisi ratkaista talouden ongelmat.

Jos poliittinen päätöksenteko seuraisi numeraalista, tilastollista ja dataan pohjautuvaa todellisuutta konstruktionistisen lumetodellisuuden sijaan niin Suomi olisi paljon parempi maa.

Jos kaikki Pravdan tilaajat siirtyisivät Maaseudun Tulevaisuuden tilaajiksi niin omahyväisyysteollisuuden romahdus nopeutuisi.

Anonyymi kirjoitti...

Juha, Einstein määritteli mielisairaudeksi sen, että tehdään toistuvasti asia samalla tavalla ja odotetaan eri lopputulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tässä ole mitään halpatyövoiman halua kellään. Kyllä kyse on kallistyöttömyysvoiman haluamisesta. Ja sisällissodan haluamisesta. Ja parlamentarismiin perustuvan poliittisen toiminnan ajamisesta umpikujaan.

Anarkismin fanittajat haluavat anarkismia ja vallankumousta tajuamatta että anarkismissa hallitsee se, jolla brutaalein väkivaltapotentiaali.

Vasarahammer kirjoitti...

Suomen Punaisella Ristillä on Twitter-tili. Sieltä löytyy kovasti uskoa. Hallituksestakin löytyy uskoa ainakin seuraavan SPR:n Twitter-päivityksen perusteella:

https://twitter.com/PunainenRisti/status/657527202599280641

"Sisäministeri @p_orpo: Meidän on opittava elämään uudenlaisessa Suomessa ja luotava yhdessä kotiuttamisen keinoja."

Tuohon on päässyt näppihärö. Minäkin olisin mielelläni mukana keksimässä keinoja, miten matut saataisiin kotiutettua mahdollisimman pikaisesti. Koska Punainen risti elää unelmamaailmassa, tarkoituksena on luonnollisesti kotouttaa mahdollisesti satoihin tuhansiin kasvava muslimiväestö eli tehdä temppu, jossa kukaan ei ole ikinä maailmassa onnistunut.

Anonyymi kirjoitti...

Ykältä jälleen hyvää pohdintaa, enpä voi muuta todeta. Tässä on pari poimintaa lähiaikojen uutisvirrasta, jotka laittavat pienehkön kysymerkin meikäläisen pään yläpuolelle:

Muslimien verotusoikeudesta jotakin, pahoittelen et menee Ylenannon sivulle, mutta tuo pläjäys sopii tuonne kuin kermavaahto täytekakkuun.

Pääkaupunkiseudulle tarttis saada moskeijoita, ehkä tämä olisi se projekti johon niitä raksamiehiä tarvitaan lisää? Taisi olla Bahrain, joka oli valmis sponsoroimaan n. 200:n moskeijan rakentamista Saksaan?

Saas nähdä koska meidän (ja EU:n) hallitus herää puolustamaan eurooppalaisia arvoja? Vai herääkö koskaan....

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä,

Tämä kirjoitus kuvastaa hyvin tätä nykyistä diibadaaba-alihäppätihäijääehkäkunjoskunnes -mussutusta. Kotoutus on sinänsä iloinen asia, JOS se onnistuu. Nyt kun on huomattu että se ei onnistu, niin pitää ottaa toiset keinot käyttöön. Ensimmäiseksi vaikka taikaseinän vastikkeellisuus: kun on määrätty kurssille, niin kotoutettavan pitää näyttää kurssitodistus jossa sanotaan että kurssi on hyväksyttävästi suoritettu ja että siellä ollaan kanssa oltu paikalla. Jos ei, niin sanktiota seuraa. Seuraavaksi sitten positiivisempaa porkkanaa, eli kun on tehty työnhakua, kursseja, vapaaehtoistyötä jne. niin sitten saa siitä hiukka bonusta (kuten nykyään suomalaiset saa sen 9€/päivä orjaduuneista).

Lisää tällasia kummeleita ja himmeleitä voidaan miettiä, tärkeintä on se, että myös maahanmuuttajanaiset kotoutuis edes jotenkin. Ne kaapumammat, jotka menee kaupoissa lapsilaumansa kanssa ovat käytännössä kieli- ja käytöstaidottomia.

Tuli vielä mieleen Teuvo Hakkarais-causti... Kaikki mediat jätti hienosti huomiotta sen että Hakkaraisella oli ihan pointtiakin puheessaan, eli ei ne mamut steissin seiniä pystyssä pitämällä mitään kotoudu. Vastaus tähän on yleensä huutaen esitetty "NIINNIIN, mutku Teuvo Hakkarainen sano jotta neekeriukko!!"

Jätän tämän vain tähän.

--Madri

Becker kirjoitti...

Jos ja jos ja jos, "Jos tädillä olisi munat niin täti olisi setä." Suomalainen on niin helvetin fiksu, että se kyllä onnistuu siinä missä kaikkialla muualla ollaan epäonnistuttu. Viittaan tällä tuolla yllä olevaan Juha R:n lainaukseen Einsteinin sanomasta. Einsteinilla oli myös näkemys ihmisten tyhmyydestä, joka oli suurempaa kuin "loputon" avaruus.
Mielestani olisi jo pikkuhiljaa kansanäänestyksen paikka, josko me haluamme noita parasiitteja tänne elämään meidän varoillamme ja siinä sivussa rötöstelemään. Mutta koskapa vastaus lienee jo tiedosaa, niin mitään kansanäänestystä ei järjestetä. Rouva Merkel voisi siitä jopa suivaantua, ja sellaista riskiä Stubb & co ei suostu ottamaan.

Noin ylipäätään voisi miettiä kun tätä muslimi-invaasiota Eurooppaan seuraa, niin he vain päättävät tulla sadointuhansin tänne kun kotimaassa vähän tapellaan ja sitten käsi ojossa, anna rahaa, anna kämppä, anna terveydenhoito ja varmaankin myös eläke pitäisi antaa. Nämä massat olisi pitänyt pitää poissa Euroopasta, jos ei muuten niin kovat piipussa. Tämä musulmaanien kansainvaellus tuo tullessaan juuri ne ongelmat joita he ovat pakenemassa.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Kuka on: "Perussuomalaisten hallitusryhmän valtiosihteeri Samuli Virtanen"?
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/psykiatrit-tyrmaavat-tynkkyseen-kohdistuneet-viittaukset-narsistisista-piirteista/710779/

Ok, jos Sebastian on narsisti - niin Samuli on idiootti.

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se Yrjö on että tätikin olisi setä jos sillä olisi...

Anonyymi kirjoitti...


Moro lajitoverit..

Jotenkin meillä mielestäni on käsitetty tuo humanitaarinen apu, sen laatu, hyysäyksen määrä ja toiminta väärin täällä pohjan perukoilla. Kun tuolla sylttytehtaiden lähimaastossa järjestetään "keskus", ei sinne haeta avuksi viherpiipertäjä harjoittelijoita ja maailmaa syleileviä palvelijoita vaan VARTIJOITA, jotka katsoo että älämölö ei kasva liian suureksi (työkaluina ei ole halaus vaan Kalashnikov) ja ei siellä todellakaan ole standardina sisäuima-allas, huonepalvelu 24/7 ja jalkahoitola firman piikkiin, kolme ravintola tason ateriaa päivässä, aamu- ja iltapaloineen (puuroa ei ole valituksien takia listalla). Ei taida Lähi-Idän "palvelu-standardi" kattaa kyseisiä asioita. Matkaa lähimmälle taikaseinällekin on matkaa enemmän kuin tarinoiden 90km/päivä kävelymatka X 40, samoin lähimpään Discoon.

Jotenkin kaipaan Eila Kännön ja Kari Suomalaisen aikoja...pärevalonkin aika tuntuu paremmalta nykyiseen menoon verrattuna...mustavalko kuva TV:ssä ja kansallislaulu lähetyksen päätteeksi.

t.
S.E.P.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä sos.dem. puoluehallituksen kokoustiedotteesta 28.10:
"Lopuksi todettiin maahanmuuttoaiheeseen liittyen, että pidetään kiinni omista arvoista samalla kun huomioidaan reaalimaailma. Hätää kärsiviä pitää auttaa, eikä rasismin kanssa flirttailu tule olemaan mahdollista SDP:ssä. On kuitenkin ymmärrettävää, että tämänhetkinen tilanne aiheuttaa hämmennystä ihmisissä."

Eli sitä kantaa SDP:llä ei ole.

duc kirjoitti...

Näinä toivottomuuden ja turhautumisen aikoina Ykän huumori piristää, kuten tämä hieno kielikukkanen: "Jos ois mitä jois, jois pois, jottei ois mitä pois jois."

Hyvää loppuviikkoa, juokaa kohtuudella!

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän oheisesta OECD:n tilastosta pitäisi oikein ajatella. Se kun väittää että Suomessa maahanmuuttaja talous saa 4 kertaa enemmän sosiaaliapua, 1,4 kertaa enemmän työttömyyskorvauksia, 1,4 kertaa enemmän perheavustuksia ja 2,4 kertaa enemmän asumistukea kuin kantasuomalainen talous. Siis talous, hausehold....

http://www.keepeek.com/Digital-Asset-Management/oecd/social-issues-migration-health/international-migration-outlook-2013_migr_outlook-2013-en#page175

Paavo

Strix Senex kirjoitti...

Anonymous: Tuo sos.dem. puoluehallituksen tiedote alkaa olla ennätys lajissaan. Monelle mutkalle sitä saa kääntyä, jos ei halua tunnustaa olleensa perinpohjin väärässä ja toimivansa duunareiden etujen vastaisesti, mutta kuitenkin haluaa flirttailla niiden duunareidenkin kanssa. Tuon epämääräisemmäksi tiedotetta ei saa vaikka kuinka yrittäisi. Mutta tiedotteena se on silti erinomainen. Se nimittäin kertoo erinomaisen selvästi, että puoluehallitukselta puuttuu tosiasiain tunnustamiseen tarvittava rehellisyys ja käytännön johtopäätökste tekoon tarvittava rohkeus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Olavi Koskelalle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Vasrahammerille, Soomepoisille Eestist, Madrille, Beckerille, Buurille Johannesbuurista, Ano5:lle, S.E.P:lle, Ano6:lle, Ducille ja Paavolle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex:

Viesti 1: Kieltämättä tuo kopukkavertaus osuu myös hyvin kohdalleen. Meillähän virallisella Suomella ovat menneet uhat ja mahdollisuudet sekaisin eli uhka mielletään sekä mahdollisuutena että velvollisuutena.

Viesti 2: Joo. Niin kuin tuolla alempana totesin, tuo tiedote on tehty ammattidemareitten hokemaksi, jota hoetaan toisille ammattidemareille.

Olavi: Joo, ja niinhän se on tähän asti aina mennytkin. Tosin sitä ei ole kutsuttu kotouttamiseksi vaan integroitumiseksi.

Ano1: Hjuu, meidän Saska, kaukaa hakemisen mestari. Se, että tuo vuodatus on HS:n pääkirjoituksena kertoo vaan siitä, että niitä YT-neuvotteluja on tulossa jatkossakin. Ja epäilemättä niitten kohteena ei ole S. Saarikoski. No, itsehän Sanoma Osakeyhtiö on linjansa valinnut.

Ano2: Itse asiassa mulla on käynyt mielessä, että jos Maaseudun Tulevaisuudella on tulevaisuudessa joku tutustumiskampanja, niin saatan tilatakin.

Ano3: Sama kai tuo, kummin päin tuo oli. Lopputulos on surkea kumminkin.

Ano4: Kallistyöttömyysvoima on osuva termi. Ja koska se on hyödytön ja vahingollinen, niin sehän tulee nostaa jalustalle, ettei sitä voi arvostella. Ne, jotka tätä anarkismia fanittavat nykyisin eniten elävät pääosin erilaisilla valtion tulonsiirroilla eli toimivat jo alun perinkin omaa ideaansa vastaan. Ja todellisen anarkian puhjetessa ne törpöt ammuttaisiin ensimmäisenä.

Vasarahammer: Joo, minäkin kannatan mahdollisimman nopeaa kotiuttamista vaikka sitten väkisin. On vaan hienoa todeta, että sisäministerimme sekoittaa haittamaahanmuuton luonnonvoimaan, jolle ei mahda mitään. Pakkanen on luonnonvoima, mutta senkin kanssa pärjää, kun lyö klapuja pesään ja pukeutuu lämpimästi. Luulen muuten, että SPR ei edes tosiasiassa halua ”kotouttamista”, vaan tätä ainaisen valituksen ja sekasorron tilaa, koska sillä se varmimmin takaa rahoituksensa.

Soomepois Eestist: Kiitokset. Tuo, mitä linkitit kertoo yksinkertaisesti muslimiväestön kasvavasta röyhkeydestä. Ja miksikäs se ei kasvaisi, kun se huomaa, että typerät suomalaiset eivät sano niille koskaan ei.

Madri: Totta tuo sinänsä. Itse näkisin viisaimpana, että päähuomio pitäisi keskittää ensinnäkin haittamaahanmuuton kertakaikkiseen lopettamiseen ja sen jälkeen jo tänne tulleitten mahdollisimman nopeaan poistamiseen.

Becker: Kansanäänestys olisi loistava idea, ja juuri sen vuoksi sitä ei koskaan tulla järjestämään. Jos tämä kansainvaellus olisi estetty kovat piipussa, niin oltaisiin selvitty hyvin vähällä ampumisella. Kun Euroopan valitsema tie on kuljettu loppuun, niin pyssyjen piiput hehkuvat. Itsehän nuo törpöt tätä halusivat. Tai en tiedä halusivatko, mutta aiheuttivat yhtä kaikki.

Buuri: Persujen tilasta puolueena tulee päivä päivältä enemmän mieleen tämä työmaahansa vittuuntunut motokuski:

https://www.youtube.com/watch?v=xuywUEdkvTM

Ano5: Ja siinä sitä olis tädin miehellä ihmettelemistä…

S.E.P: Juu, ja vaikka meille tulisi noita puoli miljoonaa, niin sen hotellistandardin on säilyttävä. Maksoi mitä maksoi. Silloin mainitsemallasi 1980-luvulla maa oli kyllä monta astetta fiksumpi.

Ano6: SDP:n arvot tarkoittavat varmaankin kokonaisvaltaisen alistumisen arvoja ja ”reaalimaailman huomioiminen” mahdollisimman kokonaisvaltaista pään puskaan työntämistä. Kuplassa on hyvä ja lämmin asustaa. Yleensäkin tuo tiedote on tehty ammattidemareitten hokemaksi, jota hoetaan toisille ammattidemareille.

Duc: Tuo ei ole minun keksintö. Muistan kuulleeni sen ensimmäisen kerran joskus 1970-luvulla.

Paavo: Kertoo karua kieltä Suomen valtion prioriteeteista. Tuohon olisi voinut vielä lisätä asunnottomien suomalaisten määrän ja sen, mitä niille on tehty. Eli ei mitään.

Castor kirjoitti...

Tällaisia hajatelmia:

Kiinassa sitten luovuttiin yhden lapsen politiikasta, jotta maa ei pysähtyisi työvoiman puutteeseen. Kukaan ei puhunut maahanmuuttajien ottamisesta työvoimapulan ratkaisuksi...Kiinassa eivät vaalikaudet vaikuta päätöksenteossa. Saman olen kokenut Hongkongissa ja Singaporessa (Hongkong ei edes vuoden 1997 jälkeen ole "siirtynyt" Kiinalle, siirtymäkausi jatkuu). Päätökset tehdään ajanjaksolla "vähintään sukupolvi", joka lienee aika viisas tapa. En tietenkään puolustele Kiinan systeemiä sinänsä, mutta päätöksenteko on pitkäjänteistä, kun niitä vaalikausia nyt ei kerta kaikkiaan ole.

Jos meillä ei ole moraalista oikeutta vaikuttaa Afrikan korkeaan syntyvyyteen, niin onko meillä moraalinen velvollisuus huolehtia sen järkyttävistä seurauksista Euroopalle ja nimenomaan omalle maallemme?

Kiina on joutunut antamaan, vastineeksi tietyistä raaka-ainekonsessioista, opiskelijaviisumeita afrikkalaisille ja lähi-itäläisille. Käsittämätöntä on, että nämä viisumin saaneet eivät täälläkään kykene käyttäytymään ihmisiksi, varsinkaan miehet. Huumekauppa kukoistaa (en väitä etteikö sitä olisi Kiinassa ilman näitä tulijoitakin), samoin mustia prostituotuja näkyy tietyissä paikoissa yhä useammin. Poliisi ratsaa paikat, ja taas on hetki hiljaisempaa, kun nämä henkilöt laitetaan vankilaan ja sitten karkoitetaan maasta.

Mutta, mutta: Shanghain ulkomaalaisille tarkoitetun vankilan johtajan vaimo on minun vaimoni tuttava. Tapasimme hiljattain, ja pääsin keskustelemaan hepun kanssa. Hän ilmoitti suoraan, että jotain vikaahan näissä lähi-itäläisissä ja afrikkalaisissa pitää olla, kun raiskaavat, vaikka hyvin pienellä rahalla, n. 25-30 euroa, saa paikallisessa hieromalaitoksessa (joita riittää!) happy endin. Näyttää olevan aika globaali kokemus tuo raiskaaminen!

Castor kirjoitti...

Itävallassa ei vaadita lupaa haulikolle, ja ne on nyt myyty loppuun koko maassa. Kursseja, jotka täytyy suorittaa muille, siis lupaa edellyttäville aseille, pidetään nyt joka viikko entisen joka viides viikko sijasta. Onpas itävaltalaisten kiinnostus aseharrastukseen/metsästykseen huimasti yhtäkkiä lisääntynyt, tai sitten tähän on joku muu syy.

Sakke kirjoitti...

Miksi tiedotusvälineet pimittävät meiltä Helsingin tapahtumia?

Hannu Mononen kirjoittaa hyvin US:n blogissa.

Hän on pannut kolme linkkiä videomateriaaliin, jonka muslimit olivat kuvanneet voimannäytöstään Helsingissä viime sunnuntaina 25.10.

Yksikään ns. valtamediasta eikä varsinkaan YLE uutisoinut tätä hulabaloota. Olisi tieämmä aiheuttanut pelkoa kantaväestössä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Sekelle & kiitos kommenteistanne.

Castor: Toki Kiinasta voi tuumia yhtä sun toista, mutta totta on, että siellä ei tehdä asioita hätiköiden, vaan harkiten ja pitkällä tähtäimellä. Toisin kuin meillä Suomessa, jossa nämä törpöt lyhytnäköisyyttään kaivavat monttua ties kuinka monelle sukupolvelle.

Mitä tulee noihin ympäri maailmaa eli myös Kiinasta saatuihin kokemuksiin tietyistä kansakunnista, niin ei voi olla ajattelematta, että tiettyjen kansakuntien olisi ehkä viisainta pysyä kotimaissaan ja nimenomaan paikallisen, tiukan ja ei-uskonnollisen diktaattorin rautasaappaan alla. Se olisi paras vaihtoehto niin heille kuin muille. Ehkä se raiskaamisen suoma vallan tunne on muuten noille tyypeille tärkeämpää kuin seksuaalinen nautinto.

Tämä itävaltalaisten aseistautuminen on huomattu meilläkin. Virallinen Itävalta kai tietääkseni edelleenkin syventää, leventää ja laajentaa, mutta tavallinen itävaltalainen tajuaa mitä tuleman pitää ja tekee oikeat johtopäätökset.

Sakke: Meinaat siis tuota Ashura-tapahtumaa. Sanoivat piiperömme mitä tahansa, niin tuo ei kuulu Suomessa kadulle. Ehkä uutispimento johtuu siitä, että hyvin moni on kanssani samaa mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Ashura tapahtuman voi rinnastaa voitonparaatiin.
Kyse oli joukkovoiman näytöstä.

Ei ihme että valtamedia ei siitä kertonut.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä ja muut lukijat.
Kaipa se pitää Huru-ukonkin osallistua keskusteluun omalta osaltaan, kun kompuutterin ääreen pääsin.
Sellaisenkin sanonnan olen kuullut, itsekin sitä levittäen, että JOS lehmällä olisi pyörät, se olisikin maitoauto.
Heinolan VOK:ssa vapaaehtoisille "orjille" tarjottiin aiemmin edes yksi ateria päivässä, nyt vain kuppi kahvia. SPR:n mukaan ei voi ruokaa antaa, kun se menisi veronmaksajien piikkiin, eli ei näiden rosvojen (SPR) pussista voi ottaa. Edellinen johtajahan Heinolasta sai kenkää ennen kuin toiminta kunnolla ehti alkaakaan. Syytä ei ole kerrottu, ei edes erotetulle.
Hennalan "vankileirin" johtajalta hieno ele vaatelahjoitusten tekijöille syyhyepidemian johdosta: Matujen syyhy johtuu leirille toimitetuista pestyistä vaatteista joista syyhy on tarttunut viattomiin pakolaisraukkoihin.
Hennalan pomo on virkavapaalle pelastuslaitoksen virasta, josta hän on jäämässä eläkkeelle sopivasti tämän keikan loppupuolella.
Vaan lisää tuota tuonnempana
KIPPIS

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta lisää otteita tän päivän uutisista, Itänaapurissa aletaan myös olemaan jännän äärellä:

Fillaripulaa Venäjällä, tuosta tulikin mieleeni, jotta eräät hollantilaiset (vanhempi sukupolvi) eivät ole vieläkään antaneet saksalaisille anteeksi sitä, että sakut veivät 2. MS:ssa heidän pyöränsä rintamalle. Puhumattakaan sitten sinne hyökkäyksesta 10.5.1940.

Venäjä odottaa pakolaiskriisiä, tämä lause pisti erityisesti silmään
"Mikäli Lähi-idän tilanne tosiaan pahenee, Venäjä joutuu kohtaamaan pahemman kriisin kuin Eurooppa, koska meillä ei käytännössä juuri ole maiden välisiä rajoja"

Venäläisten huumorintajun ja isänmaallisuuden tietäen, tuohon ei ole kuin huonoja ratkaisuja. Taitavat pakolaiset joutua ojasta allikkoon....

Asiasta toiseen, oliko sinulla Ykä mielessä tämä kohtaus Pohjanmaa leffasta kun teit tuon aseiden katoamis- ja asekaappijutun? Heh, kunhan tuli vaan mieleen, loistava näyttelysuoritus muuten Esko Nikkarilta.


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Huru-ukolle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano: En kiistä tätä. Tuo kuuluu jonnekin arabimaahan. Se ei kuulu tänne. Suomen tataarit ovat asuneet täällä yli sata vuotta, eivätkä he ole minkäänlaista julkista esittämistä islaminsa vuoksi tehneet.

Huru-ukko: Onkin ensimmäinen kerta kun sivistysvaltion edustajat levittävät kehitysmaalaisiin tauteja ja syöpäläisiä. Mutta kehitys kehittyy. Kippis sullekin.

Soomepois Eestist: Luulen kovasti, että venäläisillä on tarvittaessa hyvinkin tehokkaat keinot valvoa rajojaan, vaikka kansainvälinen mielipide sanoisi mitä. Vaan tuo pätkä oli mainio. En ollut muistanut sitä varmaan pariinkymmeneen vuoteen. Eli vastaus kysymykseen on, että ei ollut mielessä ja omin päin keksin. Mutta Esko Nikkari oli kyllä huippujätkä kerta kaikkiaan.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Ensimmäisen kerran Loka Laitisen threadiin en saanut kommenttia läpi (joten laitan sen nyt tähän):
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2015/10/30/mista-me-tulemme

Kommentti oli:

Sisäsiittoisuus, alkukantaisuus, nurkkakuntaisuus, vieraitten pelkääminen, sukulaisavioliitot, pedofilia, uskonnollinen vanhoillisuus, lukutaidottomuus, vihamielisyys... You name it.

Näillä muslimimaitten aineksilla aiotaan parantaa Suomen väestörakennetta. Lycka till!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Buuri. Veikkaanpa, että sen vanhan ja katkeran demarin vuodatuksia ei kenenkään tarvitse ottaa tosissaan. Antaa jätkän kiehua liemissään.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon kakkosvideon (Leiri tyhjenee maaliskuussa 1993) juonnon loppuosa on kultaa: "..muistomerkiksi siitä kuinka helppoa suomalaisia, jopa kansanedustajia, on vetää nenästä."

Sillä mikään ei ole muuttunut lopputuloksen suhteen. Suurin toivein ja odotuksin suorastaan kutsumme vieraita kylään mutta lopuksi näppeihimme jää toivoton roskaläjä ja maksamattomat velat.

Yllätys että nuokin "intiaanit" saapuivat Suomeen - tättärää! - Ruotsista!!!

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/04/23/outo-joukko-intiaaneja-leiriytyi-suomeen


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Juu. Tosin noista tyypeistä oli meille ainoastaan koomista harmia. Näistä uusista on valitettavasti paljon enemmän jälkeenpäin raivattavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi poliittinen päätöksenteko, virkamiestyö ja "suora epäsuora vaikuttaminen" ovat muuttaneet tilannetta niin että monetääristen maahanmuuttajien määrät ovat pudonneet, vapaaehtoiset palaamiset lisääntyneet ja voi olla että pakkopalautuksetkin alkavat jossain vaiheessa toimia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446151408529.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Näinpä kyllä, mutta valitettavasti tulijoita on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin lähtijöitä. Pakkopalautukset vaatisivat sitä, että hallitus kaivaisi itselleen jostakin housut. Toivottavaa, joskin epätodennäköistä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos täystuhoisen perseilykulttuurin ja -uskonnon sisäistäneet paskiaiset pakenee täystuhoisen perseilykulttuurin ja -uskonnon seurauksia,ja tuovat täystuhoisen perseilykulttuurin ja -uskonnon tullessaan Saksaan,Hollantiin,Ranskaan,Britanniaan,Belgiaan,Tanskaan,Ruotsiin-niin eihän se tarkoita,että ne välttämättä toisi Suomeen täystuhoista perseilykulttuuria ja -uskontoa,eihän?Jos me nuolisimme vielä enemmän täystuhoisen perseilykulttuurin ja -uskonnon sisäistäneiden paskiaisten perseitä,niin aivan varmana ne hylkäisivät täystuhoisen perseilykulttuurin ja -uskonnon ja alkaisivat pienellä palkalla ja pitkillä työpäivillä pelastamaan Suomea työvoima- ja rahapulasta,vai mitä?Ja tuo täystuhoinen perseilykulttuuri ja -uskontohan on ihan vain fiktiivinen viittaus kuviteltuun kulttuuriin ja uskontoon,jos joku suvaitsevainen yhdistää viittauksen johonkin olemassaolevaan tapaukseen,niin tämä suvaitsevainen omaa rasistisia ajatuksia!
Tosiasia kuitenkin on se,että kyllähän muslimit kotoutuvat ilman kotoutustakin,ongelma on se,että kotoutuvatko kantasuomalaiset tulevaan musulmaani-Suomeen-itse lupaan olla kotoutumatta,voivat sitten vaikka viedä moskeijan taakse lopetettavaksi...
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Pakkopalautukset alkavat onnistua siinä vaiheessa kun kaksi ehtoa täyttyy:

1) Niitä harjoitetaan näkyvästi EU:n isoissa ja vaikutusvaltaisissa maissa.

2) Niillä on kansan laaja kannatus - niin laaja että olisi journalistinen itsemurha lähteä taistelemaan niitä vastaan.

Molemmat ehdot lähestyvät päivä päivältä täyttymistään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veskulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Tuohon ei oikeastaan ole mitään lisättävää. Kun julkaisen aikanaan näitä ”puheenvuoro kommentoijille”-juttuja, niin tuo menee niihin ilman muuta.

Ano: Varmaan näin on. Kansan laaja kannatus nille jo varmaan on, muttei tarpeeksi laaja tai ainakaan kuuluva, että median tarvitsisi vielä kääntää kelkkaansa. EU:n isot ja vaikutusvaltaiset maat taas vielä elävät utopiansa mukaisesti, vaikka soraääniä sieltäkin jo kuuluu. Henkilökohtaisesti toivon, että Iso-Britannia haistattaa EU:lle pitkät, niin kuin mahdollista on ja sen jälkeen alkaa dominoefekti.